Näytä tavallinen näkymä : Ketjun liittäminen
Eka kertaa olen itse huoltamassa pyörääni. Onnistuin ottamaan ketjun paikaltaan irroittamalla liittimen, joka siinä samalla menikin rikki. Mutta uutta liitintä en osaa laittaa. Yritin katsoa nettivideosta, jossa liitin napsahti paikalleen sormin laittamalla suit sait sukkelaan, mutta mulla ei näy onnistuvan. Miten liitin asennetaan paikalleen? Auttaisiko joku työkalu, ja jos niin mikä?
1. Liitin käsin niin hyvin paikoilleen kuin menee. Kriittistä on tietysti se, että liitin on sivusuunnassa ”pohjassa”, eli liittimen puolikkaiden tapit on kunnolla toisen puolikkaan sivulevyn läpi. Jos liitin jää jotenkin toispuoleiseksi tässä vaiheessa, se antanee periksi vaiheessa 4.
2. Ketjun pyöräyttäminen siten, että liitin on yläketjulla eturattaan takana (1. vaihe lienee aina helpoin liittimen ollessa alaketjulla). Samalla kampien pyöräyttäminen vaakatasoon, voimansiirtopuolen kampi eteenpäin.
3. Takajarru pohjaan.
4. Napakka polkaisu polkimelle, kuuluu ”naks”.
5. Valmis.
Riippuu ihan liittimen tyypistä (joskus jopa liitinyksilöstä) miten kevyesti se napsahtaa paikoilleen. Tänään ketjua vaihtaessa uuden KMC:n kymppiketjun liitin napsahti pohjaan pelkällä sormivoimalla. En muista, että olisi ollut omassa käsittelyssä ikinä noin helppoa uutta liitintä.
Jos välttämättä haluaa käyttää irrottamiseen ja lukitsemiseen jotain työkalua, suosittelen lämpimästi varsinaisia ketjuliitinpihtejä.
Kyllä pikaliittimen pitäisi (kai) omien vähäisten kokemuksieni mukaan mennä paikoilleen aika vaivatta. Vähän voi olla ongelmallista saada pysymään liittimen palat suorassa linjassa ennen kiristämistä, eli voi vaatia vähän opettelua ja tuntuman hakemista.
Esim. KMC:n sivuilta löytyy simppeliä ohjetta Missing Link (http://www.kmcchain.com/en/technical.php) -kohdasta:
http://www.kmcchain.com/en/images/upload/images/tech%20support_missing-link-02.jpg
Löysin tosin kommentin "I have found that on Shimano 11 speed chains that you cannot close the KMC missing link without the use of this tool" liittyen avaamis/sulkemispihteihin, joita saa kaupasta (esim. avaamispihdit (http://www.chainreactioncycles.com/fi/en/kmc-missing-link-connector-pliers/rp-prod83387)).
maalinni
30.06.2018, 20.00
Tavallisilla pihdeillä irtoaa helposti, kun puristaa vastakkaisista nurkista (huomioi irroitussuunta)
Irrottamani (ja rikkomani) liitin oli tuollainen, jossa kummassakin osassa oli toisessa päässä tappi ja toisessa reikä. Tämä nyt yrittämäni liitin on sellainen, jossa toisessa kappaleessa on tappi molemmissa päissä ja toisessa kappaleessa pitkulainen reikä. Reikä on pyöräkämpi päistä, ja toisessa päässä ihan selvästi on hiukan laveampi kohta, jonka läpi tapit pitäisi laittaa ilmeisesti vuorotellen, mutta ei vaan onnaa. Täytyy painella huomenna ostamaan pihdit, josko niillä saisi nipistettyä tappiosaa sen verran kasaan, että reiän toinenkin pää sujahtaa paikalleen.
maalinni
30.06.2018, 21.07
Onkohan sinulla ihan oikeanlainen liitin? Tuo kuulostaa sellaiselta rumpuvaihteisen ketjun liittimeltä.
Ostin uuden ketjun myyjän avustuksella motonetistä. Liitin oli mukana tuossa uuden ketjun paketissa. Onkohan tuo varaketjuksi ostamani ketjukin sitten vääränlainen?
Itselläni on kokemusta vain noista KMC:n ketjujen pikaliittimistä, mutta jos kyseessä on sellainen, niin pitäisi siis tosiaan saada kiinni käsivoimin ja tekniikalla. Motonetin ketjuvalikoimasta (https://www.motonet.fi/fi/kategoria/3001/70450/Polkupyoran-ketjut-ja-ketjusuojat) löytyi vain "noname"-, Sunrace- ja Shimano-ketjuja. Minkä merkkinen ja mallinen ketju on kyseessä?
Tällainen Shimano-video löytyi, näyttää erilaiselta kuin KMC:n linkki, eli vastaa kuvausta...
"Tämä nyt yrittämäni liitin on sellainen, jossa toisessa kappaleessa on tappi molemmissa päissä ja toisessa kappaleessa pitkulainen reikä."
(Olisiko siis Shimano HG40 (https://www.motonet.fi/fi/tuote/381709/Shimano-ketju-HG40-678-v-ketjulukolla)?)
"When I bought this quick link, there was no instructions to install it. After many unsuccessful tries with any tools possible, I finally found the trick to fit it easily":
https://www.youtube.com/watch?v=ZOsxgzlK1-Y
Itselläni on kokemusta vain noista KMC:n ketjujen pikaliittimistä, mutta jos kyseessä on sellainen, niin pitäisi siis tosiaan saada kiinni käsivoimin ja tekniikalla. Motonetin ketjuvalikoimasta (https://www.motonet.fi/fi/kategoria/3001/70450/Polkupyoran-ketjut-ja-ketjusuojat) löytyi vain "noname"-, Sunrace- ja Shimano-ketjuja. Minkä merkkinen ja mallinen ketju on kyseessä?
Tällainen Shimano-video löytyi, näyttää erilaiselta kuin KMC:n linkki, eli vastaa kuvausta...
(Olisiko siis Shimano HG40 (https://www.motonet.fi/fi/tuote/381709/Shimano-ketju-HG40-678-v-ketjulukolla)?)
"When I bought this quick link, there was no instructions to install it. After many unsuccessful tries with any tools possible, I finally found the trick to fit it easily":
https://www.youtube.com/watch?v=ZOsxgzlK1-Y
Juuri tämä ketju ja liitin. Videolla liittäminen vaikuttaa helpolta, mutta oma kokemus on, että reikä on kerta kaikkiaan pari milliä liian lyhyt, jotta se yltäisi tappiin. Onkohan liitin tosiaan tarkoitettu vain tuohon ketjuun, jonka mukana se tulikin.
Lueskelin arvosteluja netistä ja ilmeisesti Shimanon ketjulukon asennus voi olla vaikeaa. Suositeltiin joissakin kommenteissa käyttämään pihtejä tai jonkin muun valmistajan ketjulukkoa.
Esim. täällä (http://www.chainreactioncycles.com/fi/en/shimano-altus-hg40-6-7-8-speed-chain/rp-prod38332) markflipin kommentti: "If you're buying one of these i strongly advise that you buy a split link by another manufacturer as the one that comes with it is a nightmare to fit and can't be undone, apparently so seems completely pointless. Why they went away from sending the chain split with a new pin is beyond me."
Ja paws10:n kommentti: "It could have been a very difficult task to install the chain without proper tools. Luckily I had a Park Tool master link pliers - mlp1.2 which allowed me to squeeze the link and get the top part of the link in. I am not sure if I will be able to remove the link for cleaning the chain etc."
joe1956: " It took me a while to figure how the 'quick' link for joining the chain works. The concave piece is fitted onto one pin and the hole is lined up over the other pin. The link is springy and is bent slightly to allow the second pin to fit into hole. No tools are needed, only strong fingers and thumbs."
maalinni
01.07.2018, 10.56
On se sitten oikea. Liitin menee helposti paikoilleen kun taivutat vaan ketjua siten, että nuo tapit lähenee toisiaan.
No niin, hain toisenlaisen liittimen ja meni paikoilleen kuin tyhjää vaan. Laitoin siis vanhan ketjun ja siihen uuden liittimen. Pikku pyörähdys pihalla ja näytti toimivan. Täytyy tehdä isompi lenkki, jotta näkee, pysyykö se todella paikallaan.
Jäin kyllä vielä miettimään, että onkohan se minulle myyty Shimano CN HG40 rumpuvaihteisen pyörän ketju, kuten tuossa aiemmin oli arveluja, eli kannattaako palauttaa ja takaisin motonettiin koko ketju ja hankkia varaketjuksi pyöräliikkeestä joku muu kejtu.
On noi pikaliittimet "tekniikkalaji". Itellä kolmessa fillarissa (Shimanon) 9v-, 10v- ja 11v-versiot. Avaamisen / kiinnittämisen vaikeus menee nousevassa järjestyksessä ja 11v-version saa kiinni justiinsa tuolla tavoin kuin CamoN kuvaa. Napakka polkaisu kun tapit saa ensin huulille. Auki nuo taas saa kätevästi. 9v ja monesti 10v aukeavat ihan sormivoimin "vastakkain työntämällä" ja tavuttamalla. Jos ei sormin aukea, niin omalla kokemuksella tuollaiset pitkävartiset "papukaijat", joilla saa helposti momenttia on oiva apuväline. Noilla kun "vastakkaisista nurkista" puristaa, niin napsahtaa auki helposti.
hphuhtin
01.07.2018, 13.53
Jäin kyllä vielä miettimään, että onkohan se minulle myyty Shimano CN HG40 rumpuvaihteisen pyörän ketju.
Shimanon sivujen mukaan samassa ”sarjassa” on ihan takarataspakkoja, joten siltä pohjalta ei siltä vaikuta.
Jos huoltaessa pitää ketjuja operoida niin suosin pinnejä jatkoliittimien sijaan, liittimiä kulkee ajaessa mukana lähinnä hätävarana. On yksittäistavarana ostettuna kyllä kilohinta kohdillaan noissa pinneissä..
...Jos huoltaessa pitää ketjuja operoida niin suosin pinnejä jatkoliittimien sijaan...... Tyhmän kysymys: "Miksi?" En liekittääkseni kysy vaan oppiakseni. Ite ajellut nyt kolmella pyörällä +20tkm ja kaikissa pikaliittimet, joiden kanssa ei mitään ongelmia (toistaiseksi). Eli onko noi jotenkin todennetusti huonompia?
No niin, hain toisenlaisen liittimen ja meni paikoilleen kuin tyhjää vaan. Laitoin siis vanhan ketjun ja siihen uuden liittimen. Pikku pyörähdys pihalla ja näytti toimivan. Täytyy tehdä isompi lenkki, jotta näkee, pysyykö se todella paikallaan.
Eri valmistajien pikaliittimien pitäisi ymmärtääkseni olla yhteensopivia, jos kyseessä on samanvaihteinen ketju. Eli esim. Shimanon 6/7/8-vaihteisessa pitäisi pyöriä sujuvasti myös KMC:n tai muun valmistajan sopiva ketjulukko. Esim. Motonetin valikoimista irtotuotteena löytyvä vähän ristiriitaisesti tuotesivulla kuvattu ketjulukko (https://www.motonet.fi/fi/tuote/382040/Polkupyoran-ketjulukko-332-5-7-vaihteiset) "5-7 vaihteiset/6-8 vaihteisille ketjuille", joka näyttää samalta kuin itse käyttämäni KMC:n lukot. Erilainen kuin Shimanon lukkotyyppi, mutta ehkä tämäntyyppiselläkin lukolla voi joillakuilla olla joskus ongelmia.
Jäin kyllä vielä miettimään, että onkohan se minulle myyty Shimano CN HG40 rumpuvaihteisen pyörän ketju, kuten tuossa aiemmin oli arveluja, eli kannattaako palauttaa ja takaisin motonettiin koko ketju ja hankkia varaketjuksi pyöräliikkeestä joku muu kejtu.
Jollei tehtaalla ole sattunut isoa erhettä (väärä osa/tuote), niin saattaa olla että kyse on vain asennusongelmasta. Joillakin käyttäjillä tuntuu olevan ongelmia ko. Shimano CN HG40 -ketjun ketjulukon kanssa luettujen kommenttien perusteella, mutta en tiedä kuinka suurella osalla.
Ainakin SRAM:n ja KMC:n sopivat yhteen. Itse käyttänyt kaikissa ja onhan ne joskus tiukat lukita mutta ei suoranaisia ongelmia ole tullut, avatessa suosin kyllä ko. tarkoitukseen tehtyjä pihtejä, reilulla kympilla saa jo aivan toimivat.
Itse käytän KMC Missing Link pikaliittimen avaamiseen niihin tarkoitettuja pihtejä. Aukeaa helposti ja nopeasti :) Tuollaiset siis https://www.bikester.fi/kmc-avauspihdit-korjaamovarusteet-missing-link-malliin-musta-490731.html
Ajattelin kokeilla Missing Linkiä aina aiemmin käyttämieni Shimanon pinnien sijaan. Asennus vaan ei tunnu menevän ohjeen mukaan. Liitin menee paikalleen pohjaan asti käsin ilman pienintäkään voimankäyttöä, ja yhtä kevyesti se lähtee sieltä pois, eli sormin kiinni linkin sivuista ja työntäen ketjun päitä yhteen. Siis täysin ilman minkäänlaista voimaa ja mitään napsausta ei kuulu missään vaiheessa. Ei liene oikein, mutta miten muutenkaan tuon voi tehdä? Kuvankin mukaan liitin on ihan pohjassa koloissaan, ei se tuosta polkimella painaisemallakaan mihinkään syvemmälle mene ja napsahda.
Kuva:
Ketjuliitos (http://but.fi/i/86n)
Tuo on ihan oikein ja pysyy noin, aukeaa vasta kun sivulevyjä painetaan, noita KMCn liittimiä on nytkin kaikissa kolmessa pyörässä käytössä, ollut jo monta vuotta eikä koskaan noista kohtaa ketju katkennut vasta kun omin näppärin sormin ilman työkalua avannut.🤗
No yksi "työkalu" tarvitaan, katkenneesta pinnasta taivutettu häkin jousen eliminaattori, muutoin liitin on hankala avata.
Kai se on sitten kokeiltava, mutta kyllä tuohon pieni epäluottamus jää. Kaikissa ohjeissa kun neuvotaan, että pitäisi napsahtaa. Paketissakin ohjeistetaan jopa pihtien käyttöön.
Lähtee muuten irti myös ilman sivulevyjen painamista. Vaatii tosin ketjun päiden toisiaan kohti työntämisen lisäksi hieman edestakaista heiluttelua, mutta voimankäyttöä ei.
Kai se on sitten kokeiltava, mutta kyllä tuohon pieni epäluottamus jää. Kaikissa ohjeissa kun neuvotaan, että pitäisi napsahtaa. Paketissakin ohjeistetaan jopa pihtien käyttöön.
Lähtee muuten irti myös ilman sivulevyjen painamista. Vaatii tosin ketjun päiden toisiaan kohti työntämisen lisäksi hieman edestakaista heiluttelua, mutta voimankäyttöä ei.Mita nuita itselläni on, niin osa napsahtaa ja osa ei. Osan saa käsin auki, yleensä käytän pihtejä. Monesti joutuu asentaessa lyömään pedaaliin, että lukittuu. Mutta koskaan ei ole ollut minkäänlaisia ongelmia lukon toiminnassa. Itsellä käytännössä kaikki ollut 10 ja 11 vaihteista kmc SL ketjuja.
Oma kokemukseni on ollut että 10 speed linkin saa ilman työkaluja auki. 11 speed vaatii työkaluja avaamiseen ja napsahtaa paikalleen.
Oma kokemukseni on ollut että 10 speed linkin saa ilman työkaluja auki. 11 speed vaatii työkaluja avaamiseen ja napsahtaa paikalleen.
Oma kokemukseni on ollut, että toistuvat avauskerrat helpottavat avausta :D Uutena jokainen noista on toinen toistaan tiukempia.
Antti Salonen
05.08.2019, 18.09
10- ja 11-ketjun Missing Linkeistä on molemmista kahta sorttia.
Toinen on tarkoitettu avattavaksi ilman työkaluja, eikä se napsahda äänekkäästi kiinni asentaessa. Tätä voi virallisestikin käyttää uudestaan. 9-ketjuissa on käsittääkseni kaikissa tällainen.
https://www.georgesbikeshop.com.au/wp-content/uploads/2019/01/kmc-missinglink-reusable.jpg
Toinen vaatii hiukan voimaa kiinnittäessä, ja jonkinlaisen työkalun avaamiseen. Tätä ei virallisesti saa liittää useampaa kertaa, mutta käytännössä se vain hieman löystyy. Sen erottaa pienestä kolosta liittimen kyljessä, jos asiasta on mitään epävarmuutta.
https://www.georgesbikeshop.com.au/wp-content/uploads/2019/01/kmc-missinglink-non-reusable.jpg
Minulla on uudelleen käytettävä, kun paketissakin niin lukee. Näyttää kuvien perusteella tuossa tapin kolon muodossakin vähän eroa olevan, ja tyyppikoodissa R-kirjain perässä (CL 555R).
Hassua kyllä, että uudelleen käytettävänkin pakettissa on ohjekuva pihdeistä, siinä ei tosin näy mainintaa napsusta. Tuo on tosiaan niin holtittoman löysä, että ei varmasti tule tarvitsemaan pihtejä likaisenakaan avatessa. Eihän siihen tietenkään vedossa pääse tulemaan sen suuntaista työntöä, että voisi aueta, jos ei sitten vaihdetta vaihtaessa jotenkin onnistu. Pysyi se paikallaan ainakin reilun tunnin kevyen testilenkin.
vBulletin® v4.2.5, Copyright ©2000-2025, Jelsoft Enterprises Ltd.