Näytä tavallinen näkymä : XXIII Tour de Tampere 1.9.2018
petentic
11.04.2018, 08.52
Syyskesä on kauneimmillaan ja polut parhaimmillaan! Tänä vuonna maastotapahtumien pioneeri palaa juurilleen: ajamme tapahtuman syksyllä!
Perinnettä jatketaan myös senkin osalta, että lähtöpaikka taas vaihtuu. Lähtöpaikka on Länsi-Tampereella ja vahvistetaan tarkemmin lähempänä. Myös starttihetki eli kellonaika vahvistetaan sitten samalla.
TdT on monipuolinen maastopyöräilytapahtumien klassikko. Tarjolla on opastettuja, eri tasoisia ja -pituisia ajoryhmiä Suomen parhailla poluilla, rennolla meiningillä ja kohtuullisella kustannustasolla. Pyöräilyseura Kaupin Kanuunat järjestää tapahtuman yhdessä yhteistyökumppaneidensa kanssa pitkälti talkootyönä. Tätä perinnettä haluamme ylläpitää, vaihtoehtona kalliille ja kilpailuhenkisille tapahtumille.
Reitit suuntautuvat pääosin länsipuolelle ja lähikuntiin Ylöjärven, Nokian ja mahdollisesti Hämeenkyrön puolelle Tampereen lisäksi. Cycloryhmät voivat käydä reitistä riippuen pidemmällä Jämin, Parkanon taikka Sastamalan, Pirkkalan ja Lempäälän suunnalla.
Ryhmiä tulee taas useampia, kestoltaan ja matkaltaan eri mittaisia, ja hieman eri etenemisnopeudella. Cycloryhmiäkin tullee kaksi, pidempi ja lyhyempi. Ilmoittelemme niistä kun niitä muodostuu :)
Tapahtuman ennakkoilmoittautumishinta on 15 eur/hlö ja paikan päällä 20 eur/hlö. Ilmoittautumislinkki lisätään tänne keskusteluketjuun, kunhan sellainen saadaan muodostettua.
Olkaa kuulolla! Varaa päivämäärä lauantai 1.9.2018 jo kalenteriisi! Tervetuloa Tampereelle!
petentic
11.04.2018, 09.10
Takavuosina on Tourilla ollut tarjolla myös extreme-matka. Tänä vuonna tämä extreme-matka erotettiin erilliseksi tapahtumaksi, ja sen järjestää Pinehill Sports. Tämä matka ja tapahtuma on jo nyt keväällä 18.-19.5. Tarkemmat tiedot täällä (http://www.fillarifoorumi.fi/forum/showthread.php?58298-Pinehill-Extreme-18-19-5-2018-Nokia-%96-Opastettu-maastoajotapahtuma-Pirkanmaalla!).
perttime
13.07.2018, 09.06
Kuulemma keskiviikkolenkillä on jo kyselty tarkempia tietoja.
petentic
15.07.2018, 14.48
Tarkempia ei vielä ole. Talkoolaisia kerätään ja lähtöpaikkaa haetaan.
Tarkempia ei vielä ole. Talkoolaisia kerätään ja lähtöpaikkaa haetaan.Onks jo tietoo?
Lähetetty minun SM-T525 laitteesta Tapatalkilla
petentic
09.08.2018, 12.54
Lähtöpaikasta tuleekin pieni jokeripokeripoks... Länsi-Tampereella se on kuitenkin!
Ryhmiä alkaa jo muodostua:
Roots and Rock Lovers 8 h
Hidasta ja teknistä! Vauhti *, teknisyys ******, Kunto ***. Vetureina Antti x 2 ja Vesa.
Vetäjillä läskiä ja jäykkäperäistä / täysjäykkää 29”. Kohderyhmää ovat sellaiset kuskit, jotka oikeasti rakastavat vaikeissa kivikoissa ja juurakoissa ajamista ja nauttivat itsensä haastamisesta. Kuvaan kuuluu paljon epäonnistumisia, mutta myös niitä piristäviä ylisuoriutumisia. Reitti kulkee hyvin lähellä Näsijärven rantaa suuren osan matkasta.
Kilometrejä ei luultavasti kerry mitenkään mainittavasti, mutta aikaa kuluu mukavasti 7-8 h. Harjoituksissa teknisten pätkien keskarit ovat olleet luokkaa 6-8 km/h, mikä kertonee aika paljon. Hiki puskee kypärään kokovartalojumpassa, kun nostelee etu- ja takarengasta kivien ja juurien ylitse. Henkisesti emme nauti pätkääkään pururadalla ajamisesta kieli vyön alla. Ajamisessa pitää olla teknisyyttä ja aivoja rassataan ajolinjavalinnoilla.
Aktiivipuolikas 6 h
Vauhti ***-****, teknisyys ***, kunto *** + Vetäjinä Petteri ja Tero.
Vetäjillä 29erit, jäykkäperä ja täysjousto. Kohderyhmää ovat pari vuotta tai enemmän ajaneet, joille sopivat ajoittaiset vauhdikkaat pätkät, sujuva eteneminen ja ajoittaiset tekniset osuudet :)
Ajetaan kahdeksikkolenkki, jossa ensimmäinen puolikas (noin 3 h) teknisempää all mountain-tyyppistä järvien kiertoa Nokian suunnalla ja toinen puolikas (noin 3 h) vauhdikkaita xc-tyylisiä harjupolkuja. Pieniä juomataukopysähdyksiä, puolivälissä evästauko. Voi osallistua vain toiseen puolikkaista taikka molempiin. Mikäli osallistut vain jälkimmäiselle kierrokselle, ole lähtöpaikalla viimeistään klo 13:45!
Maastoryhmiä on tulossa lisää, niistä tiputellaan tänne tietoa hiljalleen! Samoin cycloryhmistä. Takavuosina meillä on ollut maisemalenkki ja tämäkin toteutuu pyöräretken muodossa! Stay tuned :cool:
petentic
09.08.2018, 12.55
Lähtöpaikasta tuleekin pieni jokeripokeripoks... Länsi-Tampereella se on kuitenkin!
Ryhmiä alkaa jo muodostua:
Roots and Rock Lovers 8 h
Hidasta ja teknistä! Vauhti *, teknisyys ******, Kunto ***. Vetureina Antti x 2 ja Vesa.
Vetäjillä läskiä ja jäykkäperäistä / täysjäykkää 29”. Kohderyhmää ovat sellaiset kuskit, jotka oikeasti rakastavat vaikeissa kivikoissa ja juurakoissa ajamista ja nauttivat itsensä haastamisesta. Kuvaan kuuluu paljon epäonnistumisia, mutta myös niitä piristäviä ylisuoriutumisia. Reitti kulkee hyvin lähellä Näsijärven rantaa suuren osan matkasta.
Kilometrejä ei luultavasti kerry mitenkään mainittavasti, mutta aikaa kuluu mukavasti 7-8 h. Harjoituksissa teknisten pätkien keskarit ovat olleet luokkaa 6-8 km/h, mikä kertonee aika paljon. Hiki puskee kypärään kokovartalojumpassa, kun nostelee etu- ja takarengasta kivien ja juurien ylitse. Henkisesti emme nauti pätkääkään pururadalla ajamisesta kieli vyön alla. Ajamisessa pitää olla teknisyyttä ja aivoja rassataan ajolinjavalinnoilla.
Aktiivipuolikas 6 h
Vauhti ***-****, teknisyys ***, kunto *** + Vetäjinä Petteri ja Tero.
Vetäjillä 29erit, jäykkäperä ja täysjousto. Kohderyhmää ovat pari vuotta tai enemmän ajaneet, joille sopivat ajoittaiset vauhdikkaat pätkät, sujuva eteneminen ja ajoittaiset tekniset osuudet :)
Ajetaan kahdeksikkolenkki, jossa ensimmäinen puolikas (noin 3 h) teknisempää all mountain-tyyppistä järvien kiertoa Nokian suunnalla ja toinen puolikas (noin 3 h) vauhdikkaita xc-tyylisiä harjupolkuja. Pieniä juomataukopysähdyksiä, puolivälissä evästauko. Voi osallistua vain toiseen puolikkaista taikka molempiin. Mikäli osallistut vain jälkimmäiselle kierrokselle, ole lähtöpaikalla viimeistään klo 13:45!
Maastoryhmiä on tulossa lisää, niistä tiputellaan tänne tietoa hiljalleen! Samoin cycloryhmistä. Takavuosina meillä on ollut maisemalenkki ja tämäkin toteutuu pyöräretken muodossa! Stay tuned :cool:
Lähtöpaikka on sopivasti kuopassa ja nyt saa heti lähdön polulle lähtee mihin suuntaan tahansa... itte allekirjoittanut voi lähtee vetään nopeampaa ryhmää ja tarkoittaa myös että polut on nopeita kallion päällä meneviä polkuja ja kilometrejä ei tietenkään osaa sanoo etukäteen mutta noin 80km
petentic
15.08.2018, 08.14
Lähtöpaikkahan on siis Mustavuori! Lähtö rinnekeskuksesta eli kuten Izmo totesi, kuopassa :) Ja todellakin pääsee heti polulle ja vaikka kunnon ylämäkeen :)
Tarjoilut tulevat viime vuoden tapaan Kauppahallin Kotiruoasta. Rinnekeskuksen läheisyydestä löytyy parkkitilaa hyvin. Rinnekeskuksesta löyty suihku, mutta jos kaikki menee putkeen, saadaan telttasauna ja Mustalampeen voi pulahtaa :) Tapahtumalla on myös Facebook-sivu, tsekkaa myös se!
Ilmoittautuminen saataneen auki ensi viikolla, kun allekirjoittanut palaa Lapin reissulta.
Aika moneen Tour de Tampere -tapahtumaan on tullut osallistuttua järjestävän tahon puolella, joten mitäpä sitä turhaan katkaisemaan ketjua. Simppa ja Jampe vielä ilmoittautuivat vetorinkiin mukaan, tai kuinka päin se nyt sitten menikään, niin porukka on kasassa. Mahdollisia muutoksia vetoringin vahvuuteen saattaa vielä tulla.
Puolikas 5h (Korvaa viimevuonna sekaannusta aiheuttaneen Puoliksi Pois Tieltä ryhmän)
Vauhti *-**, teknisyys *, kunto **
Vetäjillä normaalit maastopyörät. Joustoa 150mm-0m riippuen mistä mittaa. Vannekoko vaihtelee 26” ja 29” välillä. Kohderyhmää ovat hieman rennompaa maastopyöräretkeä hakevat osallistujat.
Alun helpomman osuuden jälkeen reitti siirtyy syvemmälle metsään. Polut on paikoin leveitä, paikoin kapeita, mutta pääosin helppoja ajaa. Muutama vähän vaikeampi polku reitillä on, mutta niiden jälkeen tulee taas helpompaa osuutta, jossa porukka saadaan koottua yhtenäiseksi. Retki kestänee noin 5h riippuen ryhmän todellisesta nopeudesta. Puolessa välissä pitempi tauko ja muuten taukoja pidetään tarpeen mukaan.
Ratamestarin mahdollisimman pitkään tulossa! Izmon kyytiin juu-men-nej
Ratamestarin mahdollisimman pitkään tulossa! Izmon kyytiin juu-men-nej
Ällös etukäteen tuomitse hyvää ryhmää kun idea oli ajaa sopivan helppoja polkuja maisema vauhdilla ja heinikkoo ja risupuskaa on idea välttää
Ällös etukäteen tuomitse hyvää ryhmää kun idea oli ajaa sopivan helppoja polkuja maisema vauhdilla ja heinikkoo ja risupuskaa on idea välttää
Kokemus on osoittanut että peekoovauhti sopii paremmin pitkälle.. Onko izmolla jo reittisuunnitelmaa
Kokemus on osoittanut että peekoovauhti sopii paremmin pitkälle.. Onko izmolla jo reittisuunnitelmaa
Nokian kalliot kaikki mutta ehkä Porrasjärvi jää väliin vaikka oli erittäin nätti talvipolkuna:eek:
perttime
16.08.2018, 15.45
Lähtöpaikan koordinaatit ilmeisesti suunnilleen: https://www.google.com/maps/@61.4936463,23.5972768,256m/data=!3m1!1e3
MPetäjämäki
16.08.2018, 20.59
Pinehill Sports tarjoaa aktiiviharrastajille 8 tuntia ja ilman teknisiä tms. ongelmia noin 80 km maastoajoa.
Ohjaajilla täysjoustot ja pikainen arvio vaativuudesta on seuraavanlainen (asteikolla 1-5):
vauhti ****, teknisyys ***, kunto ****. Lyhyesti kuvaillen semmoista Tamperelaista XCM-maastoa sillä erotuksella, että käydään myös Ylöjärvellä, Hämeenkyrössä ja Nokialla.
Joskus männävuosina ollaan TdT:llä ajettu ryhmänimellä jälkikoirat, mikä viittaa siihen, että mennään vauhdikkaasti, muttei ihan sellaista höökiä kuin ajokoirat :p
Hieman lisätietoa sekä esimerkiksi a l u s t a v a reittikartta löytyy linkin takaa (https://pinehill.fi/2018/08/14/pinehill-sports-mukana-tour-de-tampereessa-1-9-2018/).
mallat jari
17.08.2018, 13.23
Maakuntalenkki8+h
VETÄJÄT:
MallatJari. Huhtala Jari. Autio Juha. Suksi Miikka.
Matkananoin 75-88 km. Aikana tavoitellaan 8+h. Vauhti XX/Teknisyys XXX(Vauhti hivenen reippaampi kuin ke lenkit). Karkeesti Tampere,Ylöjärvi, Sasi, Siuro, Nokia.
Tavoitteenaajattaa porukka osan hyvin uusilla/vähän ajetuilla poluilla. Kaikentyyppistä maastoa tarjolla. Tälle reissulle voi lähteä niinkapeella kuin läskilläkin. Tarkoitus nauttia menosta ja maisemista.Ei sovellu ihan aloittelijoille.
Matkavaatii tietysti veronsa, joten kestävyyttä tarvitaan. Rahaa mukaan,ollaan huollot aika omillaan huoltoasemien/kioskien varassa. Energiaakannattaa ottaa mukaan reppuun.
Tarjollalännen monipuoliset polut. Tervetuloa porukkaan mukaan.
Maakuntalenkki8+h
Ratamestarin lenkille, hiiala-hiiala-hei
Puolikas 5h (Korvaa viimevuonna sekaannusta aiheuttaneen Puoliksi Pois Tieltä ryhmän)
Vauhti *-**, teknisyys *, kunto **
Vetäjillä normaalit maastopyörät. Joustoa 150mm-0m riippuen mistä mittaa. Vannekoko vaihtelee 26” ja 29” välillä. Kohderyhmää ovat hieman rennompaa maastopyöräretkeä hakevat osallistujat.
Alun helpomman osuuden jälkeen reitti siirtyy syvemmälle metsään. Polut on paikoin leveitä, paikoin kapeita, mutta pääosin helppoja ajaa. Muutama vähän vaikeampi polku reitillä on, mutta niiden jälkeen tulee taas helpompaa osuutta, jossa porukka saadaan koottua yhtenäiseksi. Retki kestänee noin 5h riippuen ryhmän todellisesta nopeudesta. Puolessa välissä pitempi tauko ja muuten taukoja pidetään tarpeen mukaan.
Palautteen mukaan tuosta ryhmäkuvauksesta ei ota mitään selvää. Se on niinku savolaisen kirjoittama. Yritän sanoa, että tämä on todennäköisesti ryhmä, joka ajaa sileimpiä (vähiten teknistä) polkuja rennoimmalla vauhdilla, mutta on silti oikeaa maastopyöräilyä. Kun nyt poluilla kuitenkin mennään, saattaa eteen tulla lyhyitä hieman teknisempiä kohtia, mutta ne ei ole pitkiä. Ajallinen kesto on myös lyhyin, ellei matkalle satu yllättäviä teknisiä haasteita.
TdT 2018 lyhemmän matkan cx-ryhmä ajelee tänä vuonna n.70km reitin Länsi-Tampereen, Nokian ja Ylöjärven ulkoilureiteillä, hiekkateillä ja muutamalla lyhyellä/helpolla polkupätkällä. Ensimmäinen neljännes on nousuvoittoista ulkoilureittiä muutamalla polulla höystettynä, toinen laskuvoittoista vauhdikasta hiekkatietä maalaismaisemissa. Kolmas neljännes taas hieman nousuvoittoista hiekkatietä ennen n. 50km kohdalla olevaa pidempää omakustanteista taukoa huoltoasemalla. Sitä ennen bio-, eväs- ja mahd. teknisiä taukoja pidetään tarpeen mukaan, nestettä, jotain patukkaa ym. evästä kannattaa varata alkumatkalle koska palveluja ei ole saatavilla. Viimeinen neljännes kruisaillaan pääosin mukavissa järvenrantamaisemissa hiekkateillä ja ulkoilureiteillä muutamin siirtymin päällystetyillä pinnoilla.
Ajoaikainen keskinopeus asettunee 21 hujakoille, mieluummin alle kuin yli. Koko reissuun taukoineen mennee n. 5 tuntia.
Tervetuloa mukaan.
Palautteen mukaan tuosta ryhmäkuvauksesta ei ota mitään selvää. Se on niinku savolaisen kirjoittama. Yritän sanoa, että tämä on todennäköisesti ryhmä, joka ajaa sileimpiä (vähiten teknistä) polkuja rennoimmalla vauhdilla, mutta on silti oikeaa maastopyöräilyä. Kun nyt poluilla kuitenkin mennään, saattaa eteen tulla lyhyitä hieman teknisempiä kohtia, mutta ne ei ole pitkiä. Ajallinen kesto on myös lyhyin, ellei matkalle satu yllättäviä teknisiä haasteita.Onko tää lähellä viimevuotista maastoonpole-ryhmää vai tuleeko semmosta tänä vuonna veilä erikseen? Lähinnä kyselen muutaman vähemmän ajelleen puolesta jos tulevat.
Juha Rämälä
19.08.2018, 15.43
Maastoonpolje
Vetäjät:
Juha Rämälä, Hanna “the Kaldoaivi” Salminen, Pasi Mäenpää, JokuMuuKuka([emoji769])
Osuus 1: vauhti *, teknisyys **, kunto *
Osuus 2: vauhti **, teknisyys ***, kunto ***
Ensimmäisellä osuus sopii aloittelijoille ja ensikertalaisille. Pyöräksi sopii lähes millainen (maasto)pyörä vaan. Teknisyydestä kaksi tähteä, koska neulaspoluilla on muutamia juuria ja kiviä. Etujousto, täysjousto, joustavat verkkarit tai läskipyörä kaikki käyvät. Vauhti on rauhallinen - toki helpoilla poluilla se saattaa välillä lähennellä kympin keskaria.
Ajamme Mustavuori - Tesoma - Tohloppi - Lamminpää - Ylöjärvi ja takaisin pääosin harjun päällä, ulkoilureittien läheisyydessä, poluilla. Ensimmäinen osuus sopii hyvin vasta lajin aloittaneille. Jos sitten käykin niin, että intoa ja jaksamista riittää, voit jatkaa toiselle osuudelle.
Toisella osuudella suuntaamme kohti Nokiaa Hannan Parhaille ([emoji769]). Täällä täysjousto tai läskipyörä on paras valinta, mutta ei me kieroon katsota. Vauhti ei juurikaan ensimmäisestä osuudesta kasva, mutta teknisyyttä tulee jonkun verran lisää ja se voi tuntua kovemmalta vauhdilta. Teknisyyttä ei pyritä tahallaan lisäämään vaan pyritään sujuvaan ajoon. Kuntoa toinen osuus vaatii, koska kokonaisuus alkaa lähennellä seitsemää tuntia taukoineen. Voit liittyä halutessasi vain toiselle osuudelle, lähtöaika on 12.15. Reitillä on muutama kohta, josta kakkososuuden voi näppärästi jättää kesken.
Reitti:
2 osuudelle lähtiessä starttaamme Sarpatinharjun suuntaan, josta pääsemme näppärästi Nokian puolelle. Nokian puolella kierrämme kyyninkalliota, halimaata, koukkujärveä, huokauskalliota, porrasjärveä ja näiden ympäristöpolkuja. Takaisin todennäköisesti kurvaamme sarpatinharjun kautta tai jos kovin väsynyttä sakkia, niin valitsemme tasaisemman takaisintuloreitin. Siirtymiä yritämme vältellä, mutta Mustavuori-sarpatti siirtymää tulee n. 1 km ja sarpatin jälkeen muutama pätkä että pääsemme asutuksesta metsään
Lähetetty minun SM-G950F laitteesta Tapatalkilla
Tour de Nokia, 6-8h
Vauhti ***, Teknisyys ****, Kunto ***+
Vetäjät:
Juha Vaahtera, Petri Salminen, Vili Arvonen, Mikko Kaataja
Vetäjät ajaa läskeillä ja täpäreillä, ryhmä on tarkoitettu harrastajille ja aktiiviharrastajille.
Kierretään Nokian parhaat polut ja jos hyvin käy niin poiketaan Siuron koskibaarissa kal… siis kahvilla. Vauhti pyritään pitämään tasaisen reippaana ilman pidempiä taukoja. Polut pääosin Arpotechon kartan keltaisia ja oransseja, mutta muutama kivikko ja juurakkokin osuu matkalle. Vältetään siirtymiä, mutta kaupunkialueella niitä tulee väkisin vähän. Tarpeen vaatiessa porukka jaetaan kahteen ryhmään jotta vauhti ja teknisyys pysyy kaikille hyvänä.
Sent from my iPhone using Tapatalk
Pidempi sykloryhmä ajelee vaihtelevasti helppoja polkuja ja muutama vähän sylkolle haastavampi polkupätkä, mutta sorateitä ja kärrypolkuja enimmäkseen, asvalttiakin vähän. Matkaa tulee n. 110 km, siirtymiä tuosta n. 0 km ;). Taukopaikkoina ainakin Kehäkukka ja Koskibaari.
Onko tää lähellä viimevuotista maastoonpole-ryhmää vai tuleeko semmosta tänä vuonna veilä erikseen? Lähinnä kyselen muutaman vähemmän ajelleen puolesta jos tulevat.
Kyllä tänäkin vuonna on "Maastoon polje" ryhmä, niinkuin yltä näet. Heidän 1-osuus menee samalle suunnalle, kuin meidän koko lenkki.
Pidempi sykloryhmä ajelee vaihtelevasti helppoja polkuja ja muutama vähän sylkolle haastavampi polkupätkä, mutta sorateitä ja kärrypolkuja enimmäkseen, asvalttiakin vähän. Matkaa tulee n. 110 km, siirtymiä tuosta n. 0 km ;). Taukopaikkoina ainakin Kehäkukka ja Koskibaari.
Ja vaikka taukopaikat on monille tuttuja, niin voin luvata, että kaikille tulee uutta ennen ajamatonta reittiä. Toki mukana on myös klassisia syklopolkuja ja teitä.
petentic
21.08.2018, 20.44
Nyt on ilmoittautuminen auki! Ilmoittaudu ryhmiin täältä (https://docs.google.com/forms/d/e/1FAIpQLSdXp8HuFKxHHkLDRbLpvJNdu8qwtQ9GaGq5y5FmBtLv wE5rlA/viewform?usp=sf_link) ja maksa kätevästi verkkokaupassamme (https://www.kaupinkanuunat.net/tuote/osallistumismaksu-tour-de-tampere-2018/)! Ennakkohinta on voimassa torstaihin 30.8. klo 12 saakka.
Nyt on ilmoittautuminen auki! Ilmoittaudu ryhmiin täältä (https://docs.google.com/forms/d/e/1FAIpQLSdXp8HuFKxHHkLDRbLpvJNdu8qwtQ9GaGq5y5FmBtLv wE5rlA/viewform?usp=sf_link) ja maksa kätevästi verkkokaupassamme (https://www.kaupinkanuunat.net/tuote/osallistumismaksu-tour-de-tampere-2018/)! Ennakkohinta on voimassa torstaihin 30.8. klo 12 saakka.
Mitäs tuo nouto sportaxista tarkoittaa..? Voiko vaan maksaa ja tulla lähtöpaikalle
Joko ny on täyttä:
"Lomake XXIII Tour de Tampere 2018 - ilmoittautuminen ei ota enää vastauksia vastaan.
Ota yhteyttä lomakkeen omistajaan, jos epäilet tämän olevan virhe."
Gargamel
21.08.2018, 21.32
^ Sama. Epäilen tämän olevan virhe.
Laitoin tietoa toimimattomuudesta. Ei varmasti ole täynnä, kyllä metsiin mahtuu polkijoita eikä ryhmillä ole maksimikokoja.
Kohta tiedotetaan kun toimii taas.
Juu hyvin toimi nyt, kiitos!
petentic
22.08.2018, 17.49
Tarkennuksia ja kertausta vielä :)
Ajankohta la 1.9.2018. Startti klo 10. Ennakkoilmo (https://www.kaupinkanuunat.net/tuote/osallistumismaksu-tour-de-tampere-2018/) 15 eur, paikan päällä 20 eur. Hintaan sisältyy soppa lenkin päätteeksi. Taukoeväät omakustanteisesti.
Lähtöpaikkana Mustavuori.
Parkkipaikkatilaa on reilusti.
Rinnekeskuksessa on suihku 2 kpl, jotka varattaneen naisten käyttöön. Pyrimme järjestämään telttasaunan ja -suihkun karpaaseille :D
Rinnekeskuksen ravintolaan ja sään helliessä terassille tulee ruokatarjoilu.
Pyrimme järjestämään pyöränpesupisteen.
Ryhmät in brief (tarkemmin täällä (https://docs.google.com/presentation/d/1mXC80NvuPmnRqysIF1d9DXjmXuGWcyvOPRHH3NOsKKw/edit?usp=sharing)):
Lukuohje: v=vauhti, t=teknisyys, k=tarvittava kunto, asteikko 1-5 tähteä (1 = iisiä, 5 = tykitystä)
Pinehill Sports -aktiiviharrastaja 8h, v****, t***, k****
Maakuntalenkki, 8+h, v**, t***
Tour de Nokia, 6-8h, v***, t****, k***+
Roots and Rock Lovers, 7-8h, v*, t*****, k***
Aktiiviharrastajaryhmä, 7h, v***/****, t***, k***/****
Aktiivipuolikas, 5-6h, v***-****, t***, k***+
Harraste, 7-8h, v**, t***/**, k***
Puolikas 5h, v*-**, t*, k**
Maastoon Polje, 2+4h, v*-**, t**-***, k*-***
CX pitkä, 110 km, v***, t **, k ***-****
CX lyhyt, 70km / 5h / n 21km/h, v **-***, t **, k**-***
Taivaltajien Pyöräretki, v *, t*/**, k*-** vastaa takavuosien maisemaryhmää!
Ryhmä valitaan ilmoittautumisen (https://docs.google.com/forms/d/e/1FAIpQLSdXp8HuFKxHHkLDRbLpvJNdu8qwtQ9GaGq5y5FmBtLv wE5rlA/viewform) yhteydessä.
Taitaa olla jo myähäistä ilmoittaa , mutta voisin vetää semmoisen n. 3h kestävän kohtuu helpon lenkin suuntana nokia, ylöjärvi, lamminpää ja sieltä mustaanvuoreen loppuosan reitistä voi muunnella sitten porukan mukaan mitä halutaan vaikkapa tohlopin suo ja jotain pientä kivikkoo mukaan.
Vetäjähän ajaa läskillä, ja tarvittais sitten pari kaveria kans vetohommiin.
petentic
23.08.2018, 17.40
Ei ole myöhäistä :D Leppoiseille lenkeille on kysyntää! Kirjaile vain tuonne ryhmäkuvaustaulukkoon ja julkaise täälläkin ryhmän speksit :)
Seuran sivuilla ei oo mitään tarkempia tietoja tulevasta TdT:stä ?
https://www.kaupinkanuunat.net/seura/toiminta/tour-de-tampere/
petentic
26.08.2018, 20.53
Mitäs tuo nouto sportaxista tarkoittaa..? Voiko vaan maksaa ja tulla lähtöpaikalle
Kas sinne oli jäänyt ajoasutuotteiden ostamiseen liittyvä ohje :) Voi vaan maksaa ja tulla lähtöpaikalle! Ei tarvi mitään noutaa :D Ennakkoilmoittautuneiden tiskin kautta sitten paikan päällä vain.
petentic
26.08.2018, 20.56
Seuran sivuilla ei oo mitään tarkempia tietoja tulevasta TdT:stä ?
https://www.kaupinkanuunat.net/seura/toiminta/tour-de-tampere/
No nyt!
Kas sinne oli jäänyt ajoasutuotteiden ostamiseen liittyvä ohje :) Voi vaan maksaa ja tulla lähtöpaikalle! Ei tarvi mitään noutaa :D Ennakkoilmoittautuneiden tiskin kautta sitten paikan päällä vain.
Braaa, kiitos tiedosta :)
Nyt on ryhmät kasassa, lue kuvaukset täältä ja ilmoa sisään https://docs.google.com/presentation/d/1mXC80NvuPmnRqysIF1d9DXjmXuGWcyvOPRHH3NOsKKw/mobilepresent?slide=id.p
Sent from my iPhone using Tapatalk
Lenkillä odottavissa olevien juttujen tasoa silmällä pitäen tiedustelen, onko A. "ralliradio" Ranta mahdollisesti osallistumassa Mallatin maakuntalenkille? :D
Tour de Nokia, 6-8h
Vauhti ***, Teknisyys ****, Kunto ***+
Tähän tällainen mainosteksti vielä: TdT 2018 ajetaan ennusteen mukaan täydellisessä syksyisessä säässä. Meidän Tour de Nokia -ryhmä kiertää kaikki Nokian parhaat palat, aloitamme nousemalla Mustavuorelle, jonka jälkeen Nokian puolelta mm. Kyyninkallio, Koukkujärvi, Huokauskallio, Porrasjärvi, Ylinen ja Alinen, Harjuniitty, Muurainkalliot, Ketunsuonkallio, Ruutananvuori, Paskosuo, Halimaankalliot ja Sarpatti. Pääarkkitehtina toimii Mr. Nokian polut, Juha ”Startrek” Vaahtera, jonka vetämät lenkit eivät jätä ketään kylmäksi, saati kuivaksi. Muina vetäjinä toimii Petri ”Peeppa” Salminen, Vili ”ViliA” Arvonen ja Mikko ”Capyman” Kaataja. Vetäjät ajavat läskeillä ja täpäreillä, kyseinen reitti menee kummallakin ja kovimmat kuskit ajaa kyllä jäykkäperälläkin tämän läpi. Polut ovat pääosin Nokian hienoja kallioita sekä kevyitä kivikko- ja juurakkopolkuja. Mukaan mahtuu myös muutama hieno flow- sekä suopätkä ja vähän siirtymää. Siurossa käydään omakustantaisella tauolla Koskibaarissa, mutta muuten pidempiä taukoja pyritään välttämään.
mallat jari
28.08.2018, 14.28
Maksettu mainos.
Maakuntalenkki 8+H
Miksikö tälle lenkille kannattatulla.
No ,tällä lenkillä on tarkoitustarjota jotain täysin UUTTA Tampereen maastolenkki markkinoilla.
Eli ei pyöritä paljokaan tutuillapoluilla,mitä normaali lenkeillä ajellaan.
Tämä oli tarkoitus jo viime syksynätoteuttaa porukkalenkkinä,mutta sade ja aikataulut ei passannut
joten säästin sen tähän arvoiseensaTdT tapahtumaan.
Alkuun Mustavuoresta siirrytäänYlöjärvelle ja Pinsiön kivikkopolulle nauttii renkaiden ja kuskinlämmittämiseksi.jotta saadaan hurjastella Ketunkivenhuvipuistoradasta.
Vien Ketunkivelle kanisterissavettä,joten nestetankkaus on mahdollinen noin 25-30km kohdalla.
Siitä siirrytään aika korpi osuuteenkeskelle Pinsiön metsiä.Maanomistajalta kysynyt luvan pihan läpikulkemiseen.Joten ei tarvi luimistella kun siellä mennään.
Ei mitään kovin teknistäodotettavissa,ja samalla mukavasti alas viettävää seutua kohtiPorin tietä.joka ylitetään erityistä varovaisuutta noudattaen.
Tästä pikku siirtymä,niin päästäännauttimaan Siuron Koskibaarin tarjoilusta omakustannne hintaan.Matkaarvio tuolloin noin 54-60km.Siinä tankatessa katsotaan aikataulua japorukan kuntoa, jos kaikki mennyt hyvin niin pikku sakko lenkkimahdollinen.
Sitten siirrytään paluuseenRuutanavuoren,Harjuniityn kautta esitellen näitä Nokian kuuluisiapolkuja.Tälle Porintien jälkeiselle välille saattaa vähännousujakin tulla.
Reppuun kannattaa varata energiaakunnolla ettei väsy yllätä.On kuiteskin jo vaativa maastolenkki.
Pyöräksi käy kapeesta leveeseenjoustolla tai ilman.Pari kohtaa jossa voi ilmetä kosteutta.
Eniten hirvikärpäsiä kerännyt saakunnon selkään taputuksen.Muutkin kärpäset lasketaan.Viimeksiitsellä noin 25-30kpl-joten yksikseen ei tarvi olla.
Ajo aikana ilmoittelin tuon 8+h jotenvarauksena pidätän itsellä pieneen aika ylitykseen jos meillä onkaikki sujunut mallikkaasti ja halutaan ajaa koko setti.
Tämä on porukkalenkki eikä mikäänkisa,joten ajatan porukan ehdoilla ja siten ettei haitaria esiintyisikovinkaan paljoa ja perän ei tarvi kielipitkällä vedellä välejäkiinni.Kuiteskin edetään sujuvalla matkavauhdilla että päästäänillalla nauttii keitosta.
Toivotan kaikki tänäkesänä pyöränpäälla aikaa viettäneet nauttimaan kunnon Maakunta tutuksireissusta.
Me vastaamme reissusta. MallatJari.Huhtala Jari. Autio Juha ja Suksi Miikka.
Ei oo huono ajatus myöskään lähtee kattoon pelkkiä kallioita kun on varmaan viimesiä viikkoja mitä pääsee avokalliolle ajaan... kohta on kaikki menetetty ja Harjuniityssä kaadettiin jo puuta tänään
LJL pahoittelut jo etukäteen... en osallistu tänävuonna TDT :lle. Alkuperäinen idea oli osallistua Enset SM ralliin ko päivänä, mutta kalusto puutteesta johtuen tyydymme katsomoon. Pyörät on tän kesää ollut varasto rasvassa naftaliinissa.
LJL pahoittelut jo etukäteen... en osallistu tänävuonna TDT :lle. Alkuperäinen idea oli osallistua Enset SM ralliin ko päivänä, mutta kalusto puutteesta johtuen tyydymme katsomoon. Pyörät on tän kesää ollut varasto rasvassa naftaliinissa.
No höh :( Jäämme kaipamaan, +8h olisi varmasti ehtinyt pari laadultaan kyseenalaista juttua kertoa. :D Ensi vuonna sitten, tai talvella.
Jos tulee sähkömaasturilla katselemaan reittejä, niin mitä porukkaa suosittelette näin ulkopaikkakuntalaisille? Jos ecolla ajelee niin tuommoinen 60-70 km varmaan onnistunee..
Tahko menee alle 4 tuntiin luomulla, mutta ajattelin tulla nautiskelemaan ja tutustumaan polkuvalikoimaan.. 6h+ kovaa luomulla ei oikein nyt innosta.. :)
Mitään hajua Tampereen reiteistä ei minulla ole joten kuvaukset reiteistä on vähän hepreää kun puhutaan paikannimistä.
Juha Rämälä
28.08.2018, 23.11
Maastoonpolje ryhmän toisen osuuden lähtöaika on kello 12:15. Aiempi aika perustui aiempaan virheelliseen lähtöaikaan. Eli eka osuus kello 10 ja toka noin 12:15.
Lähetetty minun SM-G950F laitteesta Tapatalkilla
Jos tulee sähkömaasturilla katselemaan reittejä, niin mitä porukkaa suosittelette näin ulkopaikkakuntalaisille? Jos ecolla ajelee niin tuommoinen 60-70 km varmaan onnistunee..
Tahko menee alle 4 tuntiin luomulla, mutta ajattelin tulla nautiskelemaan ja tutustumaan polkuvalikoimaan.. 6h+ kovaa luomulla ei oikein nyt innosta.. :)
Sähköpyörää voi suositella avokallioille Nokialle ja muutamalla lenkillä on ollut sähköpyörä mukana ja ovat tykänneet
https://scontent.fhen1-1.fna.fbcdn.net/v/t1.15752-9/40231966_2136217676412605_3035664807295451136_n.jp g?_nc_cat=0&oh=ce3da826d7887db445d07b987e889b64&oe=5C3785E5
Tossa eilisessä jäljessä peruskallio polkua ja sähköpyörä tulee hyvin mukana
star trek
29.08.2018, 15.27
Mitään hajua Tampereen reiteistä ei minulla ole joten kuvaukset reiteistä on vähän hepreää kun puhutaan paikannimistä.
Nokiankalliot kannattaa ehdottomasti nähdä ja kokea👍 ihan parasta maastopyöräilyä. Tour de nokia ryhmä nautiskeluun tai izmon perään kovempaan vauhtiin.
petentic
29.08.2018, 18.20
Länsipoluilla ei olla taas ajettu muutamaan vuoteen, mutta juutuupin ihmeellisestä maailmasta löytyy kaikkea :) Myös Nokian polkuja,
(https://www.youtube.com/watch?v=F9oqs5kVQb4)
https://www.youtube.com/watch?v=F9oqs5kVQb4
Tuossa videolla aikalailla kaikki kohdillaan, paitsi mainittu lähtöpaikka on Mustavuori, ei Pirkkahalli. On kalliota ja neulaspolkua ja nostoja ja droppeja ja ja ja :D Myös muita aiempia Tour de Tampere -videoita löytyy Youtubesta haulla "tour de tampere".
petentic
29.08.2018, 18.57
Jos tulee sähkömaasturilla katselemaan reittejä, niin mitä porukkaa suosittelette näin ulkopaikkakuntalaisille? Jos ecolla ajelee niin tuommoinen 60-70 km varmaan onnistunee...
Kaikki ryhmät ovat hyviä, mutta Tour de Nokia ja Harraste 7...8 h voisi nostaa tässä esiin. Jos akun keston kanssa arveluttaa, niin Aktiivipuolikas 6h tai Puolikas 5 h ovat varmaan hyvin latauksen rajoissa :cool:
Kaikki ryhmät ovat hyviä, mutta Tour de Nokia ja Harraste 7...8 h voisi nostaa tässä esiin. Jos akun keston kanssa arveluttaa, niin Aktiivipuolikas 6h tai Puolikas 5 h ovat varmaan hyvin latauksen rajoissa :cool:
Kiitti. Täysjoustomaasturi sähköllä kyseessä että selviää kyllä monenlaisesta.
Katselin noita reittikarttoja vähän, pääseekö helposti takaisin vaikka tietä pitkin jos jättää leikin kesken?
Varmaan ei oo tietä pitkin ongelma tulla kun Mustalle vuorelle pääsee tosi hyvin Nokian metsistä ja Nokian Valtatie ja Rounionkatu johdattaa Mustaan
Kaikki ryhmät ovat hyviä, mutta Tour de Nokia ja Harraste 7...8 h voisi nostaa tässä esiin. Jos akun keston kanssa arveluttaa, niin Aktiivipuolikas 6h tai Puolikas 5 h ovat varmaan hyvin latauksen rajoissa :cool:
Kiitti. Täysjoustomaasturi sähköllä kyseessä että selviää kyllä monenlaisesta.
Katselin noita reittikarttoja vähän, pääseekö helposti takaisin vaikka tietä pitkin jos jättää jostain syystä leikin kesken? Ilmeisesti ei mitään mahdottomia matkoja kuitenkaan.
Vaikka tuolla ollaan Nokian tai Ylöjärven takana metsässä korvessa niin jos tuntuu että maasto on huonoo niin Mustaanvuoreen on puolen tunnin ajo metsästä tietä pitkin
Nyt taitaa luvata jopa lämpöö ja aurinkoo eikä tarvi palella...:eek:
Onko puolikkaalla paljon nousua? Ajattelin, että jos on kovin rankkoja nousuja niin jaksanko ajaa tuota viittä tuntia. Sitten jos on kovin raskasta maastoa niin voisi siirtyä suosiolla tuohon kevyeen puolikkaaseen.
Reittikoeajolla keräsin alle 700m nousua. Ei tämä nyt mikään Ilmajoen lakeus ole, mutta harjut nyt ei vain ole kovin korkeita, eikä niitä turhaan nousta montaa kertaa ylös. Veikkaan, ettei muissakaan puolikas-ryhmissä nousumetrit paljoa suuremmiksi kerry.
Sähkö avusteisia pyöriä tarvitaan 7h aktiivi ryhmään ja kallioilta pääsee pois aikasemmin jos akku hyytyy :eek:
Kiitos. Mihin aikaan kannattaa tulla tonne jo aamulla että ehtii jälki ilmoon?
XXIII Tour de Tampere 2018 - ilmoittautuminen
Aika: lauantai 1.9.2018
Startti: klo 10
Paikka: Mustavuori, Tampere
Osallistumismaksu: 15 eur ennakkoon, 20 eur paikan päällä
-----------------------------------------------------------------
ei oo mainintaa mikä aika jälki ilmo mutta viimeiset varmaan vielä ilmo puoli kymmenen aikaan
Kiitos. Mikä oli parkkipaikan tarkka osoite?
Google maps tarjoaa bussipysäkkiä. Onko se missä näkyy toi Punainen risti?
https://www.google.fi/maps/@61.4926355,23.6018294,3a,79.5y,301.47h,73.99t/data=!3m7!1e1!3m5!1sQbX36tlnKF2D1fRe3TE8eg!2e0!6s% 2F%2Fgeo0.ggpht.com%2Fcbk%3Fpanoid%3DQbX36tlnKF2D1 fRe3TE8eg%26output%3Dthumbnail%26cb_client%3Dmaps_ sv.tactile.gps%26thumb%3D2%26w%3D203%26h%3D100%26y aw%3D201.6586%26pitch%3D0%26thumbfov%3D100!7i13312 !8i6656
Onkohan niin että Punasen Ristin tieltä ei pääse parkkipaikalle vaan kuvan mukaan Mustavuoren Laskettelukeskus
Kylttejä varmaan heti aamusta laitetaan paikalleen että osaa heti oikeaan paikkaan
Gargamel
31.08.2018, 11.49
Eipä taida SPR:lta päästä. Tuosta katunäkymän liittymästä menisin (varokaa kuoppia), netin mukaan Nokiantie 150, 33300 Tampere.
Myrtillus
31.08.2018, 12.06
Tuosta liittymästä sisään parkkikselle: https://osm.org/go/0xW1kNDNg-?m=
(https://osm.org/go/0xW1kNDNg-?m=)
Eli kaukaa tulijoille vinkiksi, että hankkiutukaa ajoissa pois motarilta, sillä ihan vieressä ei ole ramppia.
petentic
31.08.2018, 12.52
Ennakkoilmoitautuminen on päättynyt! 73 ennakkoon maksanutta, 102 ilmoittautumislomakkeen täyttänyttä. Paikan päällä voi vielä maksaa 20 eur niin pääsee mukaan. Sääennustekin on hyvä :) Tervetuloa!
Sääennustekin on hyvä :)
Mulla säävehe näyttäisi että Nokialla voi lauantaina sataa... Että mikä on semmoinen yleisesti hyväksytty totuus koko Pirkanmaan säästä per 1.9.? :D
Onko puolikkaalla paljon nousua? Ajattelin, että jos on kovin rankkoja nousuja niin jaksanko ajaa tuota viittä tuntia. Sitten jos on kovin raskasta maastoa niin voisi siirtyä suosiolla tuohon kevyeen puolikkaaseen.
Kevyellä puolikkaalla tulee nousumetrejä n. 330
Kiitos tiedosta! Pitäisköhän kuitenkin riskeerata ja koittaa tuota viittä tuntia... Tietysti jos oikein railakkaasti sataa vettä niin kevyt puolikas voisi olla siinä tapauksessa paree.
star trek
31.08.2018, 18.19
Mulla säävehe näyttäisi että Nokialla voi lauantaina sataa... Että mikä on semmoinen yleisesti hyväksytty totuus koko Pirkanmaan säästä per 1.9.? :D
Maastokuskien mittapuulla toi ei oo mitään vesisadetta vaan raikas ja happirikas keli tulossa👍 nokialla on sen laatuista kallioperää että pieni sade tekee vaan hyvää ja vaatii aika monsuunisateen että tulis liukasta...juuretkin imee tollaset tipat sisäänsä😆 isompien järvien rannoilla sensijaan tulee pienemmälläkin sateella hankaluuksia🙃
Maastokuskien mittapuulla toi ei oo mitään vesisadetta vaan raikas ja happirikas keli tulossa
Juu.. Tahko ja Syöte kun on tänä kesänä hieman jälkikosteassa kelissä kahlattu niin eiköhän se tämäkin mene. Tuuliliivi mukaan varmuuden vuoksi ehkä.
Nokian kalliot on turvallinen valinta sateen sattuessa... maasto ei ota sateesta itteensä ja ei oo edes liukas
TdT 2018 lyhyt cx porukka ajeli suunnitellun 70km reitin tekniikka- ja muitta ongelmitta ja mikäs oli ajellessa kun sääkin suosi, sadekin alkoi sopivasti vasta sitten kun keitto oli saatu maalissa lusikoitua:).
Kiitokset kanssamatkanneille, reissun jälki: https://www.strava.com/activities/1811726501
Kiitti. Täysjoustomaasturi sähköllä kyseessä että selviää kyllä monenlaisesta.
Katselin noita reittikarttoja vähän, pääseekö helposti takaisin vaikka tietä pitkin jos jättää leikin kesken?
Sähköpyörä käy Nokia kalliolle erittäin passelista eikä tarvinnyt tietä käyttää kun lopussa pikku pätkä :eek:
Ratamestarin maakuntalenkillä tänään 88km/7h ja oli hienoa. Kiitos!!
jii.haanpaa
01.09.2018, 20.45
Pitkäcyclon vetomiehille ja reittisepille kiitos. Erittäin hieno ja monipuolinen reitti!
Myrtillus
01.09.2018, 21.22
Rocks and Roots Lovers ryhmän vetäjät kiittävät osallistujia (7 kpl). Toivottavasti kaikilla tuli tänään kiintiö täyteen röykytystä [emoji16]. Alkumatka ajettiin mukavassa ja pitävässä kelissä. Vasta viimeisen tunnin aikana siirryttiin saippuapala-moodiin, kun jäähdyteltiin kirkkopolulla. Teknisiä ei tullut kuin kaksi ja nekin tarjoiltiin vetäjien toimesta. Rengas ja yksi DT:n vaparin sisäosien vaihto.
Sent from my SM-A510F using Tapatalk
Tuossa 5h puolikkaan jälki. Visualisoikoon ken tahtoo millä tahtoo.
https://www.dropbox.com/s/s6b9zg6imakfyfv/tdt%202018_puolikas_5h.gpx?dl=0
Trohilla oli hyvät vedot ja porukka pysyi hyvin kasassa.
Itseä ei haittaa, mutta ulkopaikkakuntalaisia ajatellen olisi voinut olla reitit kauempana tulo ja menomatkalla :)
Pitkäcyclon vetomiehille ja reittisepille kiitos. Erittäin hieno ja monipuolinen reitti!
Kiitos! Ja kiitos koko porukalle, 14 meitä oli. Reitti oli tämmöinen: https://www.strava.com/activities/1812544290
Ratamestarin maakuntalenkillä tänään 88km/7h ja oli hienoa. Kiitos!!
Kiitokset täältäkin koko retkueen puolesta. Nokia ja kalliot tuli nähtyä ja muutama kivikin ..
Speksin mukainen lenkura pitsalla ja ka.... niinkuin pitikin.
68 kilsaa tuli mittariin. Sade tosiaan alkoi vasta viimeisellä 3 kilsalla eli sai nostella puhtaita pööriä auton katolle.
petentic
02.09.2018, 11.41
Kiitokset kaikille osallistujille ja talkoolaisille! Kaikkiaan meitä oli 219 polkijaa, joista vetäjiä oli 42, jälki-ilmoittautuneita 80 ja ennakkoon ilmoittautuneista paikalla 97. Olin ajatellut jotta jällki-ilmoittautumisia tulee 30... ennustaminen on vaikea laji :)
petentic
02.09.2018, 11.42
Aktiivipuolikkaan jälki ja pari kuvaa: TdT aktiivipuolikas 6 h #sportstracker
https://www.sports-tracker.com/workout/petentic/5b8a915ab99d964e42a0100b?imageId=5b8a9165e883bf3d6 81b4da7
Ensimmäistä kertaa mukana olleelta ulkopaikkakuntalaiselta kiitos 5h puolikkaasta vetäjille ja kaikille muillekin, oli hauska retki ja hienoa polkua. Soppakin oli hyvää.
Nokian kalliot on turvallinen valinta sateen sattuessa... maasto ei ota sateesta itteensä ja ei oo edes liukas
Kiitokset.
Izmo piti sopivaa retkitahtia aktiivi 7h ryhmässä.
mallat jari
02.09.2018, 14.44
Maakuntalenkki8+ vetoporukka kiittää kanssa matkaajia.Aivan huippu päivä jakäsittämättömän kova porukka,ei olisi uskonut että menee nointasaisesti ja mukavalla etenemisellä ku juna,ja ainakin päällepäinvielä hyväkuntoisen näköistä porukkaa 18,45 maalissa 89kmjälkeen.
Pikkuhaaveri sattui kaverille tuolla huvipuisto baanalla,kun boorinreunasta lähti auraamaan ja siitä pikkuista ilmalentoa,vanne uuteenmuotoon ja ilmeisesti keulasta jotai vioittui.Jenni hakee kaverimetsästä pois.Muuten ei muita isompia vaurioita,vaikka sadeliukastikin mukavasti menoa.
Reitilläoli tarjolla melkein kaikki maaston hyvät mausteet.Riittävästikivikkoo. juuria,pikkasen pehmeetä,mukaviatöppäreitä.huvittelurataa,melk ein umpeenkasvanuttakorpimaastoo,jossa ei heinältä juuri eteensä nähnyt.
Porukastakertoo myös se,kun kysyin Linnavuoren kohdalla että ajetaankotauolle vai pikku ketunlenkki,jossa kunnon nousu,niin porukkavalmiina haastaa Ruutanan mäki.
Tauollesaavuttaessa Koskibaarissa oli pikkasen ruuhkaa ,niin saatii nauttiiKetaravuoren pikku lenkurasta,jossa myös sellainen mukava pikkunousu nappastiin että päästiin mukavalle kangas metsäpoluille,ennen kuin saatii pizzaa.Tauolta saadun energian turvinhaastamaan Nokian mukavia loppupolkuja ja käytiin pikkasen hakeesvielä loppuun avokallioo.Kokonais matkaksi 89km,
Itselläekaa kertaa tuli yllättävä juttu,ku menin siitä Nokiallesaunomaan ja heittäydyin istuu kuumalle lauteelle niin ihmettelin kukirveli jokseenkin takapuolta.No varmaan tullu istuttuu satulassaliian vähä ku noin käy,mutta ei .sade,hiekka ja läskirengasavitti ja ohut kangas housun takamuksessa niin pikku hiekan murusiavaluneena pehmusteeseen,niin johan ihon kuorinta valmis.
Kiitoksettalkooporukalle,ja tästä odottelee talvi TdT.
Gargamel
02.09.2018, 21.47
Toivottavasti kaikilla tuli tänään kiintiö täyteen röykytystä [emoji16]
Kiitokset vetäjille ja ryhmälle! Ja kiitokset hitaasta vauhdista sekä flow-polkujen välttelystä. Tutullekin polulle syntyi uutta haastetta siitä että ajettiin polun vieressä :)
Myrtillus
03.09.2018, 09.23
Ryhmien GPX jälkiä on kyselty. Ohessa "Rock and Roots Lovers"-ryhmän jälki. Huomioon otettavaa on se, että Lentävänniemen maisemissa ei ajettu polulla vaan polun ja rantaviivan välissä ja aina mahdollisimman lähellä veden rajaa. Se tuo mukavasti lisää haastetta hommaan :-)
https://ridewithgps.com/trips/27347986
pinohiiri
03.09.2018, 10.36
Iso kiitos Tour de Nokia porukalle ja vetäjille! Oma reissu jäi valitettavasti kesken vapariongelmien ilmaantuessa suht lähellä Siuroa, mutta kyllä sillä kuitenkin kotiin pääsi ajelemaan hissuksiin. Takanavan ruumiinavaus paljasti syynkin: laakerin sisäkehä oli pieninä siruina ja kuulat siellä muun moskan seassa irtonaisena. Tuli Hopelle tunnit täyteen...
Kotona kysyttiin, että minkä takia en nilkuttanut Koskibaariin (usealle) oluelle ja pitsalle ja ajellut sieltä sitten raatoautolla takaisin kotiin. Että mua hävetti, kun en tajunnut moista optiota ollenkaan silloin tilanteen ollessa päällä...
MPetäjämäki
04.09.2018, 21.05
Kiitokset TdT:n tiimoilta myös Pinehill-ryhmän päävetäjältä niin osallistujille kuin apuvetureille. Meidän ryhmä eteni varsin jouheasti neulaspolkuja aluksi Ketunkivelle ja myöhemmin saatiin vielä parin tunnin maistiaiset Nokian kallioita. Kaikenkaikkiaan polkuajelua tuli noin 80 km ja siihen päälle vielä sen verran siirtymiä huoltoasemille, että lopussa oma mittari näytti päivämatkaksi 92,5 km. Hyvä porukka, hyvä reissu :)
Hieman tarkempaa karttakuvaa reitistä sekä garminspeksit blogissa, joka löytyy täältä (https://pinehill.fi/2018/09/03/tdt-2018-ajettu-seuraava-opastettu-maastoajo-tampereen-metsissa-29-9/) (varoituksena, että linkin takaa löytyy raportin lisäksi myös pienimuotoista mainontaa itä-Tampereen maastoajeluihin liittyen lauantaina 29.9.2018...)
marylihe
07.09.2018, 20.51
Iso kiitos Tour de Nokia porukalle ja vetäjille! .
Löytyisikö Tour de Nokia porukan reittiä GPX-tiedostona?
vBulletin® v4.2.5, Copyright ©2000-2025, Jelsoft Enterprises Ltd.