PDA

Näytä tavallinen näkymä : White XC-E 275 Pro 17



sas
21.09.2017, 23.03
Itse luen ennen hankintapäätöstä netistä muiden käyttäjien kokemuksia tuotteesta. Tämän seurauksena ajattelin muutaman rivin raapustaa omia kokemuksia otsikon mukaisesta pyörästä. Itse vatuloin sähköpyörän hankintaa pitkään ja luin lukuisia käyttäjien ja nettilehtien kokemuksia / arvosteluja eri pyöristä sekä eri moottoreista. Kävin koeajamassa useampaa sähköpyörää (Haibikesta erimalleja ja jotain KTM:n mallia ainakin) Lopulta itse päädyin siihen, että tulevassa pyörässäni olisi Shimanon uusi E8000 moottori, koska olin antanut itseni ymmärtää sen edustavan sen hetken kärkeä ja näin päädyin tähän Whiteen.

Pyörää käytän sekä työmatkaa (12 km/suunta) (kesät talvet) että vapaa-ajan lenkkeihin (20-50 km). Pääasiassa olen liikkunut hiekka- ja asfalttiteillä. Maastossa olen käynyt itse asiassa vain yhden kerran. Kilometrejä on nyt kertynyt noin 600 km ja pyörä on käynyt kertaalleen ensihuollossa.

Hintaisekseen pyörä on minulla täyttänyt tarpeet paremmin kuin hyvin. En ole kertaakaan mennyt autolla töihin hankinnan jälkeen ja fiilis lähteä töihin (tai töistä kotiin) pyörällä on paljon positiivisempi kuin edellisellä luomupyörällä.

Tällä hetkellä oikeastaan odotan talven lumisia väyliä, jotta pääsee testaamaan ISP-renkaita ja sähköavustuksen hyötyjä (edellinen pyörä kun oli kapearenkainen, ei talviliukkailla ajokaan ollut kovin mukavaa). Kesän ja syksyn aikana vastatuuliosuudetkin on jo vaihtuneet "tyynessä" ajamiseksi sähköistyksen myötä ja työmatkalla keskinopeus on vakioitunut noin 24 km/h kun aikaisemmin se riippui yllättävän paljon vallitsevista sääoloista. Koska keskinopeus on vakioitunut, tarkoittaa se myös sitä, että työmatkaan on mennyt nyt sama aika, oli vastaatuulta tai ei.


Plussat

Hinta. Ostin pyörän alesta ja se maksoi 2000e. Hankintasuunnitelmissa oli alunperin Meridan jäykkäperä samalla moottorilla mutta en pystynyt perustelemaan itselleni 1700e lisähintaa (vaikka varmasti laadukkaampi pyörä olisikin kyseessä, oli se minulle liian paljon rahaa).

Vaihteet (8 kpl) ovat minun käytössä riittäneet hyvin. Ennen käyttökokemuksia olin suunnitellut katselevani talven alennusmyynneistä jokun 10 tai 11-vaihteisen XT-osasarjan (tms.) tilalle, mutta huomasin lenkeilläni käytävän pääasiassa vaihteita 3-6. 6-vaihteella cadenssi on noin 80, ja vauhtia on silloin se 25-26km/h. Ylämäkiin riittää kun tiputtaa max pari pykälää alaspäin.

Akun kesto on hyvä. Täysakku keveimmällä avustukselle arvioi reilu 100 km ajomatkaa. Minulle se merkitsee sitä, että voin hyvin tehdä esim. työmatkan päälle 50 km lenkin ja akku riittää perille saakka.

Kolme avustustasoa on minun käytössä ollut riittävä määrä. Käytän 90% pienintä avustustasoa ja selkeissä ylämäissä nostan keskimmäiselle avustustasolle. Suurin (boost) avustusta tuli käytettyä, kun ajelin Nuuksion ulkoiluteillä oleviä "pikku nyppylöitä" ylös. Jyrkkyydeltään ovat niin jyrkkiä, että en vanhalla pyörällä päässyt polkien ylös asti (renkaissa loppui pito, koska joutui nouseen seisomaan).


Miikat

Ketjut venyi yli 1% ensimmäisen 500 km aikana. Toivottavasti uudet ketjut kestää paremmin.

Kahvat (tupit) olivat huonot. Sellaista soft-materiaalia, joka matkusteli stongassa joko ulospäin tai kohti jarrukahvoja. Tilalle vaihdoin Odi:n lock-on kahvat.

Juomapullotelineelle ei ole reikiä valmiina, vaikka istuinputkeen sellainen mahtuisikin

Shimanon järjestelmässä ei ole vaihtamisen tunnistusta, niin kuin Bosch:ssa. Nyt lopetan polkemisen vaihtamisen ajaksi, niin keventää sopivasti vetoa.

BT-yhteyttä en ole saanut pelaamaan. Sillä pystyi ilmeisesti jotain säätämään ohjausyksiköstä ja näytöstä. Play-kaupan arvosteluissa tulee sellainen vaikutelma, ettei kukaan muukaan ole saanut sitä toimimaan.

Näytön tietojen vaihto nappula on liian pieni ja hankalassa paikassa käyttää. Näyttö palaa myös aina nopeus näyttöön tietyn viiveen jälkeen. Näytössä voisi olla ison nopeus näytön sijaan mahdollista olla kaksi tietoa näkyvissä. Okei, fontti pienenee, mutta ainakin vielä oma näkökyky riittäisi helposti siihen. Itse asiassa kaikki muut infot pl. nopeus on valmiikasi pienemmällä fontilla mutta silti tilaa ei ole hyödynnetty näyttämällä kahta inoa yhtäaikaa. Cycle-mode voisi myös olla toimiva vaihtoehto, jolloin eri infot scrollaisi ruudulla. Nopeuden itseasiassa tietää varsin tarkasti ilman näyttöäkin... kun ylität 25 km/h, joku painaa jarrua... siltä se ainakin tuntuu.

Akun kiinnitys on suurin miinuksista. Kiinnitystelin on suoraa runkoa vasten ja näin ollen myös akun ja rungon väliin ei jää yhtään tyhjää. Tästä seuraa se että pöly ja hiekka menee kyllä väliin mutta akkua poisotettaessa naarmuttaa samalla runkoa. Tiukkuuden huono puoli on myös se, että nyt saa varoa telomasta rystysiä niihin kiinnikkeisiin kun yrittää kammeta akkua pois. Netissä näin myynnissä myös akulle tarkoitettu neopreenisuojaa (tosin älyttömällä 39e hinnalla) mutta sitä ei käyttää, koska rungon ja akun väliin ei jää yhtään rakoa. Kylmien ilmojen saapuessa olisi kiva kehittää, joku eristävä suoja akulle, jottei toimintamatka kutistu ihan olemattomiin.

Shimanon akussa ei ole mitään kahvaa. Melko painavana möykkynä, epämääräisen pyöreine muotoineen, on hankala käsitellä ja irrottaa etenkin hanskat kädessä. Bosch:lla ainakin taisi olla pieni kahva, mistä akkua voi kantaa.


Summasummarum

Pyörällä on mukava ajaa työmatkaa ja lenkkejä esim. hiekkateillä. Kunnon maastoon löytyy varmasti parempia vaihtoehtoja. Pyörä kun on painava >20 kg, niin juurakossa ajaessa täysjousto olisi varmasti huomattavasti miellyttävämpi. Akun kiinnitykselle haluisin tehdä jotain, sen verran se häiritsee. Renkaissa minua on houkuttanut tubeless-systeemi. Ihan tarkkaa kuvaa ei ole mitä se vaatii orkkisvanteiden, orkkisrenkaiden ja ISP-renkaiden kanssa (ei ole muutenkaan aikasempaa kokemusta tubeless-touhuista).

Pipo
22.09.2017, 08.38
Minusta tuolla moottorilla voi vaihteiden vaihtamisen tehdä ihan samalla lailla kuin luomupyörällä. Toki kummassakaan ei kannata erityisesti runtata polkimia vaihtaessa.

Totta on että Bluetooth yhteys on aika nirso. Minulla se ei toimi ollenkaan Ipadilla ja Androidillakin aika lailla vaihtelevalla menestyksellä.

sas
22.09.2017, 16.10
Läheskään aina en lopeta polkemista vaihtamisen ajaksi (rattaathan pyörivät, koska moottorissa on hetken vetopäällä) mutta jos nopeasti kiihdytän paikaltaan lähtiessä, jätän yhden polkaisun mielellään väliin. Bosch:n systeemi vaikutti tältä osin hienostuneemmalta kun vähän keventää avustusta vaihtamisen aikana.

Mnederst
22.09.2017, 21.29
Akun kiinnitys, kotelointi (ja kahva) ei riippu kennojen/moottorin vaan fillarin valmistajasta. Mulla on Giantissa Yamahan akku, joka on karsea kantaa muotoilunsa takia. Vastaava Jammun akku on esimerkillinen Haibiken pyörissä. Samoin vaimon vanhassa Whitessa oli Shimanon akulle erinomainen kahva.

Aika pieni asia, mutta voi alkaa pitemmän päälle ärsyttää.

oppes
26.09.2017, 17.53
Mietiskelin, jos tuollaisen hankkis talvityömatkapyöräilyyn - varsinkin kun toisessa toimistossa on huonot pukuhuoneet/suihkut. Melkoinen möhkälehän tuollainen +22kg vekotin on sitten kun se akku sippaa :(

jokkedokke
15.12.2017, 08.22
Hankin fillarin talvityömatkapyöräksi XXL:n Black Friday-alennuksista, tuolloin pyörän sai hintaan 1799€. XXL:ssä pyörä koottiin ja säädettiin aika nopeasti, parissa päivässä oli paketti liikenteessä. Posti muni toimituksessa, fillari jähi Oulun keskuspostin ja jakelijan välillä kymmenkunta päivää kun eivät olleet kuulemma osoitetiedot siirtyneet jakeluun, eikä ilmeisesti kukaan ollut vaivautunut kyselemään että mihin tämä parinkymmenen kilon jööti olisi tarkoitus jakelusta toimittaa. Littipeukkua tästä. Postin asiakaspalveluun toisella kerralla yhteyttä ottamalla paketti kuitenkin hoitui muutamassa tunnissa kotiovelle.

Kootessa pyörää ei suuria yllätyksiä tullut. Ohjaustanko kiinni, vaihtajat ja jarrukammet vähän parempaan kulmaan, piuhat kiinni "ajotietokoneeseen", eturatas paikoilleen. Fillarin mukana tulevat polkimet eivät itseäni ihan vakuuttaneet varsinkaan talvikelien vedättelyyn, vaihdoin tilalle suosiolla paremmat flättipolkimet. Eteen Ice Spiker Pro, lisäksi valot ja kevytlokarit paikalleen ja menoks. Pitää nyt katsoa pärjääkö talven tuolla orggistakakumilla vai tuleeko taaksekin jossakin vaiheessa ISP.

Testikeli oli ehkä paras mahdollinen alkuviikon lumimyräkän jäljiltä. Pehmeä pyörätien pohja, jossa irtolunta viitisen senttiä päällä. Bonuksena jonkin verran hulluja fillaristeja oli liikkeellä ollut, aika makeat urat oli saatu jyrryyteltyä Oulunsaloon lentokentäntielle. Ilman avustusta polkeminen oli lievästi ilmaistuna haasteellista noissa olosuhteissa, mutta avustustasoja nostamalla päästiin kyllä todella pienellä vaivalla sinne 25kmh avustusrajoille asti. Muutamasta syklokrossariraukasta mentiin keulat pystyssä edelle (eli olisiko laskettu työmatkaliikenteessä voitoksi, vai onko sähköavusteisella ajettaessa automaattitappio sekä ohittaessa että ohitettaessa?), karmeaa kiemurtelua näytti matkanteko pehmeällä alustalla olevan.

Niin huono keli oli, että toiseksi korkeimmalla avustustasolla sai tehdä jo jonkin verran töitä että sai vauhdin tuossa avustusrajan tuntumassa pysymään.

Viidentoista kilsan lenkin jälkeen akku näytti rangeksi vielä 46km, tuosta viidestätoista kilsasta suurin osa siis vedettiin täysillä avustuksilla, ja viiden kilsan lenkki oli akulla jo ajettu. 65km range täysavustuksella taitaa juuri ja juuri mennä Shimanon spekseihin, pakkasta kuitenkin oli pari astetta lenkin aikana.

Ihan en ajoasentoa saanut "sokkona" virittelemällä aivan kohilleen, pitänee hivuttaa penkkiä aavistus lähemmäs ohjaustankoa, jonkin verran meinasivat kädet protestoida loppumatkasta. Muuten geometria sopii itselleni varsin hyvin tuossa M17-koossa, 176cm pitkänä. Inseam-mittaa en nyt ulkoa muista, on se joskus tullut mitattua. Koeistuin fillarin paikallisessa XXL:n myymälässä ennen ostoa, joten tiesin koon olevan aikalailla kohdillaan.

Moottori tuntui kyllä todella hyvältä, avustuksen sai mukaan todella nopeasti ja toiminta tuntui kaikin puolin loogiselta. Tuo avustusrajalla polkemisesta tuli kovimmalla avustustasolla välillä aika nykivää kelin ollessa mitä oli. Avustus loppui -> reaalimaailma sohjoineen iski lujasti vastaan -> vauhti tippui 24:ään -> taas mentiin avustuksella -> 26kmh -> sama homma uusiksi. Moottori ei tuntunut pienellä kadenssilla ihan hirveästi tehostavan noin parin suurimmalla vaihteella tehdyn liikkeellelähdön perusteella. Varmaankin tuossa yritetään suojella vetolinjastoa, taitaa tulla pieneen rattaaseen ja ketjuun vähän turhan suuret voimat paikaltaan matkaan juntatessa.

Ensivaikutelmat fillarista olivat kyllä erittäin positiiviset. Jarrut toimivat moitteetta kovassa kelissä, vaihtaja oli säädetty hyvin, matkanteko oli kaikin puolin mukavaa. Raskashan tuo pyörä on (22.8kg, josta akku painaa 3.5kg ja moottori 2.8kg), mutta paino toki ei ole ongelma niin kauan kuin akussa piisaa virtaa. Jossakin vaiheessa on tarkotus käydä metsäpoluillakin fillarilla rymyämässä, mutta veikkaan että näin läskittömänä (pyörän osalta) ei metsään tule lähdettyä ennen kevättä. Pitänee raportoida tuolloin uudestaan. Pääasiassa syksyn/talven/kevään työmatkaliikenteeseen fillari on kuitenkin hankittu, kesällä sitten mennään vähän kevyemmällä pelillä.

Palataanpa uudella raportilla asiaan kunhan työmatkapyöräilykausi on saatu kunnolla käyntiin.

jokkedokke
18.12.2017, 08.20
Muutama huomio nyt kun alkaa n. 100km olla mittarissa:

Maastopyörällä pidempää matkaa ajettaessa käsien asento ei ole luonnollinen. Koska nolouspykälän toiselle puolelle on joka tapauksessa jo menty sähköavusteisuuden myötä pitänee harkita jonkinmoisia nousuja jossa käsille saisi matka-ajossa vähän paremman otteen. Vertailukohtana kesää tallissa odottava syklokrossi ja sen ajo-ote. Muutoin (välilevyvammasta johtuvista selkäkivuista huolimatta) ajoasento ja geometria sopivat itselleni oikein hyvin.

Tehostustasot ovat vähän omituiset. Eco- ja Trail-moodien välinen ero tuntuu lähes mitättömän pieneltä, kun taas Boost-moodissa pyörä ampaisee matkaan kuin raivo hirvi. Ilmeisesti viimeisimmän firmware updaten myötä näitä avustustasoja voisi säädellä mieleisikseen. Yritin kertaalleen naittaa luuriani bt:llä ajotietokoneeseen, mutta Award of Completely Uselessness menee kyllä Shimanon poikien mobiiliapplarille. Ei kirveelläkään yhteyttä fillarin päähän vaikka usean yrityksen jälkeen luotettu laitepari saatiinkin luotua. Pitänee yrittää tässä joku kerta vielä oikein tosissaan uusiksi ja palata asiaan jos ja kun tuohon yksikköön yhteyden saan.

Honeymoon hankinnan jälkeen on edelleen toki menossa, ja pyörä tuntuu oikein mainiolta valinnalta työmatkaliikenteeseen.

Ai niin ja työmatkatempossa tuli tappio. Varomaton käytös liikennevaloissa johti siihen että Hybridimies kiilasi vasemmalta ohi valojen vaihtuessa.

hassi_
20.12.2017, 11.13
Kyseinen pyörä oli itelläkin kovasti kiikarissa, kun se oli XXL:ssä tänä vuonna muutamaan otteseen tarjouksessa. Tällähetkellä työmatka ei ole niin pitkä, että kannattaisi e-pyörää ostaa, mutta kenties muuton jälkeen se tulee kyseeseen.

Olen lähes 10cm sinua lyhyempi, mutta silti frame calcin mukaan 17 olisi minulle oikea koko. Olisiko 19 sinulle tosiaan liian iso? Oliko muita malleja vaihtoehtoina kun pyörän hankintaa mietit, jos niin mitä? Kun tulee tarvetta huollolle, luotatko paikalliseen pyöräliikkeeseen vai huollatko itse?

jokkedokke
20.12.2017, 12.35
No oon aikalailla rajatapaus tuon 17:n ja 19:n välillä. 17 tuntui koeistunnassa ja ajossakin ihan hyvältä.

Verkkiksestä mietin tuota GZR:n sähköläskiä, mutta siitä on seuraava erä tulossa vasta tammikuussa eikä koeajollekaan täällä pohjoisessa pääse. Osasarjoja vertailin muihin merkkeihin ennen ostoa ja tuolla tarjoushinnalla White näytti ihan kilpailukykyiseltä paketilta. Lisäksi ajattelin että läskitön ehkä vähän monikäyttöisempi voisi olla, mitään umpihankipolkuja kun ei varmasti tule lähdettyä ajamaan. Metsään toki pitää poluille jossakin vaiheessa päästä. Ja sähkötön ei ollut missään vaiheessa harkinnassa, kesäpolkemista varten on tallissa tosiaan CC odottelemassa. Tämän hetken terveystilanteeseenkaan ei talvipyöräily ilman avustusta oikein istu.

XXL:stä ostetuille pyörille saa ilmaisen ensihuollon + kaksi vuosihuoltoa, nuo ajattelin joka tapauksessa käyttää hyväkseni. Ensimmäinen tsekkaushuolto (joka käsittääkseni on lähinnä valohoitoa, vaijerien kireyden tsekkauksia ja pinnojen tarkistusta) olisi kohta käsillä. Pitänee raportoida Oulun pään XXL:n huoltokokemuksista kunhan pyörää rassattavana käytän.

sas
21.12.2017, 19.55
Olen myös ollut melko tyytyväinen pyörään. Ajoasentoa täytyy vielä hienosäätää.

Vaihdoin jo lyhyemmän stemmin ja seuraavaksi katselen sellaista ohjaustankoa, joka nostaa asentoa vähän pystymmäksi. Tangon päät saisi olla myös vähän enemmän taaksepäin taivutetut vs. orkkis tanko jotta tulisi omille ranteille luontevampi asento.

jokkedokke
07.02.2018, 11.23
400km takana työmatka-ajoa vaihtelevissa olosuhteissa. Muutamia huomioita:

Aikaisemmin cantilevereillä narskutelleena en kyllä ikinä halua enää ajaa pyörällä jossa ei ole levyjarruja. Paitsi että kevään tullessa ajan kunhan cyclokelit taas tulevat. :(

Varsin vaihtelevissa keleissä on tullut ajeltua talven mittaan, tänään oli mittarissa -16 ja kelvit aivan priimakunnossa, kovat ja loistava pito. Toisessa ääripäässä ollut sitten pätkiä joissa 20cm märkää lunta, tamppaantunutta ajouraa ja jalankulkijoiden jälkiä, vettä pelilikirkkaalla jäällä etc. Hyvin on pyöräily sujunut kaikissa olosuhteissa. Ainoa kerta kun on joutunut oikeasti hölläämään avustusta ja ajamaan kieli keskellä suuta on ollut tuo vettä pelilikirkkaalla jäällä-iltapäivä. Jännä tunne kun pienessäkin kelvin kallistuksessa perä lähtee pyrkimään edelle, etupään ice spiker pron pitäessä kuin tauti, ja takana nastattoman orggisrenkaan lähtiessä kohti tangenttia...

Pari kertaa on akku meinannut loppua kesken. Tänään näytti kotoa työpaikalle lähtiessä 3/5 palkkia virtaa, matkaa n. 12km. Neljän kilsan poljennan jälkeen antoi rangeksi vielä 20km, mutta boostilla reippaassa pakkassäässä (-16) veti fillari avustukset alas 4km ennen maalia. Pientä avustusta onneksi riitti vielä viimeiselle pätkälle, ihan kokonaan akku ei loppunut. Ihan mainio keksintö tuo Shimanon suojamoodi, ei vetäise moottoria kokonaan pois päältä vaan säästää loppujuicea vielä pieneen avustukseen jolla tänäänkin jaksoi polkea ihan helposti vielä ~20kmh. Aliskoja noustessa tosin sai sitten nousta jo seisaaltaan veivaamaan.

Vaihteiden kanssa ei ole säätöä ollut. Toimivat ihan mainiosti. Samoin joustokeula on ollut ihan jees, varsinkin polanteisella kelillä poljettaessa. En ole tuota ihan lukossa pitänyt, mutta toki asennossa "jäykkä".

XXL:n "ensihuollossa" ei ole pyörää voinut käyttää, koska Oulun XXL-pyörähuolto ei talvella ole auki, keskittyvät kuulemma suksihommiin. Ensihuoltoaika on varattu jonnekin huhtikuulle, tuolloin on fillarissa varmaan jo toista tonnia mittarissa...eiköhän tuohon saa jo ketjut vaihtaa tuohon mennessä. Eipä tuossa hirveästi ole huollettavaa vielä, pinnat naputtelin läpi eikä niissä hirveitä eroja ollut, ja vaihteet ja jarrutkin ovat asettuneet ihan hyvin.

Standardisuoritukseksi on muodostunut aamulla täydellä boostilla töihin polkeminen ja trail-moodissa takaisin polkeminen. Jännästi työmatkaa ajaessa trail-moodi on huomattavasti miellyttävämpi polkea kuin eco-moodi. Tuo trail-moodi käsittääkseni on vähän "älykkäämpi" ja ottaa kadenssia huomioon enemmän avustusta tarjoillessa -> 25kmh rajalla nopeammalla kadenssilla avustus on jo valmiiksi aika pientä eikä meno ole niin tökkivää. Ecossa on veitsenterävä raja, avustus loppuu kuin seinään 25kmh kohdalla ja alkaa taas uusiksi kun nopeus tipahtaa rajan alle.

Mutta kivaa on työmatkailu ollut. Ihan kovimmilla pakkasilla (< -20) on kyllä mukavuudenhaluisuus voittanut ja autolla olen töihin päristellyt. Muuten on kilometrejä kertynyt mukavasti.

CyclOrBit
01.06.2019, 19.54
Hallom

I have a XC-E Trainer 275 , I have noticed that when I brake the engine still runs , is it normal?
on other ebikes the engine turns off completely when I brake.

thanks for letting me know

villariveijari
01.06.2019, 22.10
In Shimano e8000 boost mode when you stop pedalling it takes one or two seconds before engine stops pushing and its normal no matter if you brake or not. I heard my friend had problem with GZR Pedelec that it never stopped accelerating and that was serious issue.