PDA

Näytä tavallinen näkymä : Kesäkahvilat ynnä muut Uudellamaalla



kuovipolku
29.05.2017, 21.39
Muistan (hämärästi) että joskus oli olemassa ketju fillarilenkkien kahvistoppipaikoista eri puolilla Uuttamaata, mutta en ihan hetkessä sitä löytänyt ekä viitsinyt etsiä pitempään, joten tulin ajatelleeksi että voisihan sellaisten listaamiselle tai listan ajankohtaistamiselle olla tilausta.

Järkevän ja toimivan maantieteellisen tai muun jaottelun sijaan luettelen omilla lenkkiseuduillani eli itäisellä Uudellamaalla tietämiäni täysin mielivaltaisessa järjestyksessä. Ilman linkkejä, tietoja aukioloajoista tai arvosteluja tarjonnasta tai palvelusta. Huoltoasemat jätän kokonaan pois.



Kesäkahvila Ansa & Oiva, Hinthaara

Kesäkahvila Kesämopo, Laukkoski

Kahvila Kaksi Verantaa, Nikkilä

SSS-paviljonki, Spjutsund

Tuorilan kotileipomo, Monninkylä

Leipomo Lähimmäinen, Mäntsälä

Mäntsälän Maja, Mäntsälä

Lottamuseon kahvila, Tuusula

Majatalo Onnelan aulakahvio, Tuusula

Emäsalon Meriasema, Emäsalo

Tirmon Saaristokeskus, Tirmo

Café Benita, Pellinki

Pumppaamo, Kerkkoo

Karolina Cafe, Myrskylä

Markku Liitiä
30.05.2017, 09.00
Zipon toisaalla vinkkaama:

"Paikallisista puheenollen,tällänen kaffepaikka löytyi Tuusulan Kaarnatie 34.
Pitävät avoinna sunnuntaisin klo:12.00-19.00 viikot 24-32."

Nimeltään Kolme tyttöä ja koira. Näyttäisi olevan ok-talon pihalla, nuorisoyritteliäisyyttä.

Karttalinkki: https://www.google.fi/maps/place/Kaarnatie+34,+04340+Tuusula/@60.4116185,25.069777,17z/data=!4m5!3m4!1s0x468dff9c4ab197bf:0xc8758ab74509d f0b!8m2!3d60.4116397!4d25.0696804?hl=fi

Smo
30.05.2017, 09.26
Tällanen oli

http://www.fillarifoorumi.fi/forum/showthread.php?31927-Pk-seudun-viihtyisi%E4-kahvi-kohde-paikkoja

Tällanen uusi paikka Epsoossa puuttuu listalta

https://www.nokkalanmajakka.fi/

JackOja
30.05.2017, 10.17
Tällanen uusi paikka Epsoossa puuttuu listalta

https://www.nokkalanmajakka.fi/

Toi on aina täynnä ja vielä sellaisen oloista sakkia ettei kehtaa hikisenä mennä jonottamaan kaljaa :)

Sen sijaan tähän pystyy hyvin poiketa ja viileällä kelillä mahtuukin mainiosti.
http://haukilahdenranta.fi/

huotah
30.05.2017, 11.10
Café Mellsten, Haukilahti, Espoo
http://www.cafemellsten.com/ (http://www.cafemellsten.com/)

Saaristokauppa, Suvisaaristo, Espoo
http://saaristokauppa.fi

Pirttimäen kahvila, "Bodom", Espoo
http://www.pirttimaki-kahvila.fi

Hyvinvointikartano Kaisankoti, "Bodom", Espoo
http://www.kaisankoti.fi

Delta café, Inkoon satama
http://www.deltacafe.fi

JackOja
30.05.2017, 11.11
Näistähän muuten oli se GoogleKarttakin, olisko jollain linkkiä. Voitaisiin jatkaa keräämistä sinne niin olis "tien päälläkin" kätevämpi kuin tämä topic.

magnuken
30.05.2017, 11.29
Sitten löytyy Vuosaaresta Aurinkolahden rannasta kahvila Kampela, aivan meren äärellä http://www.kahvilakampela.fi/

Puotilasta (Vartioharjua) löytyy myös aivan rannasta kahvila Meridian https://www.kahvilameridian.com/

Samoin Puotilassa kartanon pihamaalla kahvila Svenkka, on tosin kaljaan painottunut http://www.puotilankartano.fi/index.php?p=1_6_svenkka

Veivaaja
30.05.2017, 12.57
Tarkoititko JackOja tätä:

http://www.fillaristit.fi/kartta

Sinne olisi varmaan hyvä kerätä, kun taitaa olla hyvin hengissä.

fiber
30.05.2017, 22.12
Tällainen on... tai oikeastaan oli: http://bit.ly/fillarikohteet-pk-seutu

Laitoin sen pystyyn, moni avusti ja minä moderoin useamman vuoden verran. Nyt sitten joku on näköjään tyhjentänyt sieltä kaikki muut merkinnät ja merkannut sijainniksi Kalkkirannan ja reittiohjeeksi matkan Haltialan tilalta Haltialan tilalle.

Ennen kuin Google muutti omien karttojen softaa, omistaja pystyi palauttamaan aiempia versioita. Koitan löytää onko samaa mahdollisuutta vielä olemassa.

JackOja
30.05.2017, 22.21
^löysinkin tuon ja ihmettelin mistä mahtaa olla kyse.

Joukkoistamisella on tapana vetää puoleensa yli-innokkaita, liian ahkeria itsekritiikittömiä sähläreitä.

Kaikki menee pilalle ilman tiukkaa moderointia. Fiberin kartta, OSM, Jälki, Karttakerttu... noin muutamia esimerkkejä mainitakseni.

kuovipolku
31.05.2017, 06.53
Osan yllämainituista karttasivuista ja foorumiketjutkin toki löysin, mutta varsin nopesti havaitsin sekä saman kuin fiber myös sen että ajantasaisemmalle, kattavammalle ja jotenkin maantieteellisesti jaotellulle tai järjestellylle ihan vanhanaikaiselle listalle voisi olla käyttöä..

Mulla olikin sellainen vilpitön ajatus ja harras toivomus, että saataisin joukkovoimalla aikaan sellainen lista. Ja että sitten mahdollisesti ja hieman toissijaisesti listan pohjalta voi tehdä kartan tai päivittää vanhentuneen mutta muuten toimivan.

Mutta en mä oikeastaan siitä kahvista välittänytkään...

Sotanorsu666
31.05.2017, 08.14
http://www.leipomokahvilanavetta.fi/

Oma suosikki. En tosin ole koskaan mennyt pyörällä tuonne.

Markku Liitiä
31.05.2017, 09.18
Kallio-Kuninkalan kahvio Tuusulanjärven rannalla (tai sadan metrin päässä) Järvenpäässä. Hyrylän ja Järvenpään väliseltä tieltä käännytään Ristinummen risteyksestä ja rakennus on heti mäen päällä vasemmalla. Idyllinen paikka vanhassa isossa puutalossa, Sibelius-Akatemian musiikkikeskus.

Kesäkahvila toimi ainakin viime kesänä ja siitä on nytkin nettisivulla maininta, joskaan ei aukioloaikoja tms. Helppo käydä Tuusulanjärveä kiertäessä tsekkaamassa, onko auki.

Katila
31.05.2017, 09.35
Kiitos tästä listasta! Antaa uusia lenkki- ja retkivaihtoehtoja (opin mm. että Pellinkiin menee lossi).

Porvoon kesustassa linja-autoaseman vieressä aivan kurko, Cafe Cabriole.

http://www.cabriole.fi/

magnuken
31.05.2017, 10.14
Laitetaan tähän vielä Loviisan Laivasilta/Skeppsbron. Kyseinen paikka on aivan Loviisanlahden vierasvenesataman vieressä ja siellä on kolme kahvilaa/ravintolaa, jotka toimivat vanhoissa suolamakasiineissä. Paikasta löytyy myös merenkulkumuseo.

http://www.visitloviisa.fi/fi/nae/loviisanlaivasilta

JackOja
31.05.2017, 10.34
Salmen tupaa Salmen ulkoilualueella (R2000 varrella) ei ole vielä mainittu

http://www.ravintolalaguna.fi/lounasravintolat/ravintola-salmen-tupa

Ruokaa, kahvia, pullaa. Käykää ihmeessä niin pysyy auki. Sehän oli useamman vuoden ihan kiinni.

Myös Hotelli Nuuksio (http://www.hotellinuuksio.fi/) on hyvällä paikalla taukoa ajatellen.

Marinka
31.05.2017, 10.37
http://www.kinuskilla.fi
https://www.facebook.com/Kinuskilla/?fref=ts
Kellokosken vanhassa ruukissa.

Lare
31.05.2017, 11.12
[url]http://www.leipomokahvilanavetta.fi/[/url

Toi on kyllä luottopaikka. Läheltä sitä Gumbostrandista löytyy tämä: http://www.gumbokiosk.fi Valikoima ei ole valtava mutta hienolla paikalla.

inconel
31.05.2017, 12.58
Jos tykkää Navetan palvelusta ja Gumbo Kioskin sijainnista niin huomenna Navetan poppoo avaa Gumbostrandiin uuden toimipisteen. N'avetan Laituri on käsittääkseni nimi ja osoite Gumbontie 222.

Markku Liitiä
31.05.2017, 13.08
Sittenhän Gumbossa on vielä se taidegallerian tms. kahvila, rantsua vasemmalle pikkutietä jonkin matkaa Lemminkäisen luolan suuntaan ja sitten uudelleen vasuriin mäkeä ylös.

Malamuutti
31.05.2017, 13.47
Laitetaan tähän vielä Loviisan Laivasilta/Skeppsbron. Kyseinen paikka on aivan Loviisanlahden vierasvenesataman vieressä ja siellä on kolme kahvilaa/ravintolaa, jotka toimivat vanhoissa suolamakasiineissä. Paikasta löytyy myös merenkulkumuseo.

http://www.visitloviisa.fi/fi/nae/loviisanlaivasilta

Tuo voisi olla oikeinkin oiva kohde päivän pyöräretkelle. Minulle tulisi matkaa hiukan yli 60 km/suunta. Kerran olen tuolla käynytkin autolla tahi moottoripyörällä.

JackOja
31.05.2017, 13.50
No jos Loviisaan polkee niin ehdoton mesta on tietenkin Vaherkylän konditoriakahvila (http://www.vaherkyla.fi/). (ei ole missään "Vaherkylässä", vaan siinä keskustassa)

Lare
31.05.2017, 13.54
Vielä yksi suosikki: Maijan kahvila, Kivinokka Hki. Paras munkkipossu jonka tiedän

stenu
31.05.2017, 18.15
Länsi-Uudellamaalla ainakin noi. Osa on auki ympärivuotisesti ja osa ihan keskikesää lukuunottamatta vain viikonloppuisin eli aukioloajat kannattaa tsekata etukäteen.

Lapinkylän leipomo-kahvila http://www.lapinkylanleipomo.com/
Långvikin kyläkauppa ja kioski (anniskeluoikeudet ja olutvalikoimaa) https://fi-fi.facebook.com/longbaykioski/
Cafe Porkkala https://www.facebook.com/cafeporkkala/
Maatilapuoti (Estby, Kirkkonummi) http://www.maatilapuoti.fi/
Degerby Deli http://www.degerbydeli.fi/Degerby_Deli/Degerby_Deli.html
Cafe Wilhelmsdal (Inkoo) https://www.facebook.com/wilhelmsdalscafe
Fagervik Cafe https://www.facebook.com/Fagervikcafe/
Ja vielä suosikki eli Kehla Stallcafe https://www.kehlastall.com/blank-ctzx

https://static.wixstatic.com/media/f3575c_1ec4f5267a394e2d979f93f73925ce37.jpg/v1/fill/w_750,h_494,al_c,q_85,usm_0.66_1.00_0.01/f3575c_1ec4f5267a394e2d979f93f73925ce37.jpg

kuovipolku
31.05.2017, 18.28
Nyt alkaa jo näyttää hyvältä!


Knehtilän luomutilan kesäkahvila, Hyvinkää

(Aukeaa ensi viikolla. Haapasaarentiellä vähän matkaa Jokelantieltä, kylän nimi lienee Hyvinkäänkylä)



Kylis, Ridasjärvi

Elintarvikekioski ja kahvila

kuovipolku
31.05.2017, 18.39
Itä-Uusimaa

Nummisten kyläkauppa & Baari

Kioski Bay Way, Tolkkinen

magnuken
31.05.2017, 18.39
Mukavan merellinen kohde on Pellingin saaressa sijaitseva Benitas cafe. Porvoosta Pellinkiin n. 30 km ja matkalla on yksi lossi, kulkee 15 min. välein.

http://www.pellinge.net/benitascafe/

kuovipolku
12.06.2017, 08.00
Kun lenkki vie Porvoon tuolle puolelle:



Cafe&Bar Tirkku, Isnäs

Café Kabböle Marina, Kabböle

pulmark
12.06.2017, 10.16
Joku vois koodata bike computer app, joka näyttäis suuntanuolen ja etäisyyden lähimpään kahvilaan

JackOja
12.06.2017, 10.29
^ensin pitää kerätä sille tekijälle sellainen paikkansapitävä lista.

GoogleMapsihan itse asiassa opastaa tarvittaessa lähimpään kahvilaan tai muuhun haluttuun palveluun. Eihän siellä kaikki mahdollinen kylläkään ole.

offtopic: millä perusteella jokin kioski muuten saa näkyvyyttä Googlen kartalla, pitääkö niille maksaa jotain suojelurahaa tms?

pulmark
12.06.2017, 11.22
HERE app pystyy tekemään omista paikoista kokoelmia (Collections). Ainakin tunnetuimmat noista kahviloista näyttää löytyvän myös valmiista listoista. HERE pystyy ainakin siirtämään kokoelmat PC kännykkään. En tarkemmin tiedä sovellusta voiko kokonaisia itse tehtyjä kokoelmia jakaa. Yksittäisiä paikkoja voi ainakin jakaa.

kmw
12.06.2017, 11.28
http://www.kinuskilla.fi
https://www.facebook.com/Kinuskilla/?fref=ts
Kellokosken vanhassa ruukissa.

Eppu Fillariosan suosituksesta poikkesin ja ai että miten löytyy ihamparasta kakkua ja monenlaista. Menen uuwestaan.

Markku Liitiä
12.06.2017, 14.53
Joko Haarajoen klassinen limsapullokioski on mainittu? Vanhan Lahdentien ja Halkia-Kellokoski-tien risteyksessä Järvenpäässä. Linjatieksikin kutsuvat ko. kioskin ja Kelliksen välistä tietä.

Tauno
12.06.2017, 15.56
Pullokiskahan on niin legendaarinen, että se löytyy jopa OpenStreetMapin karttapohjasta.

pulmark
12.06.2017, 19.42
Lisäsin kahvipaikat HERE web-palveluun ja latasin ne kännykkään (Android 7). Oheisesta linkistä löytyy tiedosto joka sisältää listan kahviloista JSON -muodossa, jota HERE app käyttää:

https://drive.google.com/open?id=0B7UUWwWfQ8xzdWxtWWxMOUY3ZEk

Koska en löytänyt tapaa miten HERE kautta jaetaan kokoelmia, siirsin ne MS Bing karttapalveluun. Ohessa linkki kokoelman kahviloihin:

https://binged.it/2raWt4u

Alla olevassa linkissä ohjeet miten HERE kokoelmat saa siirrettyä Bing:

http://www.jmevel.com/MapsFavoritesImporter

PS. Lisäsin muutamia kahviloita, yhteensä niitä on 52, Pullokiskakin löytyy.

PPS. Vapautan itseni kaikesta vastuusta, jos yo. karttalinkin perusteella kuppilat jää löytymättä ja kahvit & pulla nauttimatta. :-)

Katila
28.06.2017, 14.35
Helsingin parhaat kesäkahvilat on äänestetty:

http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/533597-tassa-ovat-helsingin-parhaat-kesakahvilat-kisan-voittaja-ei-leveile#.WVNOrqIuJi0.facebook

artzi
28.06.2017, 22.00
Lisäsin kahvipaikat HERE web-palveluun ja latasin ne kännykkään (Android 7). Oheisesta linkistä löytyy tiedosto joka sisältää listan kahviloista JSON -muodossa, jota HERE app käyttää:

https://drive.google.com/open?id=0B7UUWwWfQ8xzdWxtWWxMOUY3ZEk

Koska en löytänyt tapaa miten HERE kautta jaetaan kokoelmia, siirsin ne MS Bing karttapalveluun. Ohessa linkki kokoelman kahviloihin:

https://binged.it/2raWt4u

Alla olevassa linkissä ohjeet miten HERE kokoelmat saa siirrettyä Bing:

http://www.jmevel.com/MapsFavoritesImporter

PS. Lisäsin muutamia kahviloita, yhteensä niitä on 52, Pullokiskakin löytyy.

PPS. Vapautan itseni kaikesta vastuusta, jos yo. karttalinkin perusteella kuppilat jää löytymättä ja kahvit & pulla nauttimatta. :-)

Voiskohan tuon Here jsonin helposti (?) muuntaa GoogleMapsillä toimivaksi? Se olisi useimmissa kännyissä jo valmiina. Kun tuo Bing-linkkikään ei toimi järkevästi kännyssä.

kmw
29.06.2017, 07.37
Helsingin parhaat kesäkahvilat on äänestetty:

http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/533597-tassa-ovat-helsingin-parhaat-kesakahvilat-kisan-voittaja-ei-leveile#.WVNOrqIuJi0.facebook

Imho voitto meni oikeaan osoitteeseen.

pulmark
30.06.2017, 14.01
Voiskohan tuon Here jsonin helposti (?) muuntaa GoogleMapsillä toimivaksi? Se olisi useimmissa kännyissä jo valmiina. Kun tuo Bing-linkkikään ei toimi järkevästi kännyssä.

En tunne tarkemmin GoogleMaps. HERE JSON on kaikenlaisia tunnisteita (identifier), jotka on vissiin käyttäjä kohtaisia, joten edes JSON kopiointi Android HERE hakemiston syövereihin ei toimi.

Pienemmällä riesalla todennäköisesti pääsee jos naputtelee kahvilat ja osoitteet JSON tiedostosta GoogleMaps jos siinä on mahdollisuus tehdä omia nimettyjä kokoelmia. Muistaakseni Bing kautta saa myös listauksen kahviloista ja niiden osoitteista pöytäkoneella.

artzi
30.06.2017, 16.29
Valmistajakohtaiset suljetut järjestelmät on ihan pyllystä. <-- MUTUa

KML voisi toimia tässä, kuten kuvarasteissa? Jokainen voi itse lisätä uuden paikan... ja näkyy mahdollisimman monilla laitteilla suoraan? Listan nimeen vuosiluku, ja/tai alkuperäinen lisääjä voisi vaikka vielä syksyllä POISTAA koko listan, niin ei olisi netti täynnä listoja vuodelta 2008...

KML olisi varmaan optimaalinen juurikin tässä tapauksessa.

Googlen kaikkia ilmaisia palveluita kannattaa käyttää ihan sikana. Googlehan jo vie meidän kaikkien tiedot, ihan sikana...

pulmark
30.06.2017, 17.20
Valmistajakohtaiset suljetut järjestelmät on ihan pyllystä. <-- MUTUa

KML voisi toimia tässä, kuten kuvarasteissa? Jokainen voi itse lisätä uuden paikan... ja näkyy mahdollisimman monilla laitteilla suoraan? Listan nimeen vuosiluku, ja/tai alkuperäinen lisääjä voisi vaikka vielä syksyllä POISTAA koko listan, niin ei olisi netti täynnä listoja vuodelta 2008...

KML olisi varmaan optimaalinen juurikin tässä tapauksessa.

Googlen kaikkia ilmaisia palveluita kannattaa käyttää ihan sikana. Googlehan jo vie meidän kaikkien tiedot, ihan sikana...

Yksi vaihtoehto olisi myös avoin OpenStreetMap kartat ja sitten sen päällä toimiva navigointi esim. OsmAnd (Android, iOS). Itelle on rajoittamaton ja ilmainen off-line käyttö välttämätön, joten en halua Googlen kartta/navigointi sovelluksia käyttää. HERE tarjoaa nuo ominaisuudet ja lisäksi siinä on mahdollisuus tehdä omia kokoelmia kiinnostavista paikoista. Huonoa HERE on se, että kokoelmien jakaminen ei vissiin oikein onnistu tai itse en ainakaan löytänyt muuta keinoa jakaa niitä useampien käyttäjien kesken kuin yhteinen käyttäjätunnus.

stenu
01.07.2017, 18.42
Bongasin tänään lenkillä yhden uuden sympaattisen eli Cafe Ivan & Alexander Mustion lähellä: https://www.facebook.com/Caf%C3%A9-Ivan-Alexander-884473411598841/?hc_location=ufi

huotah
05.07.2018, 22.28
Pirttimäen kahvila kesälomalla 1.7.-17.7. ja 30.7.-15.8.

Marsusram
06.07.2018, 14.44
^mahtuisikohan sitä sitten turistien sekaan Haukkalammelle
https://www.naturaviva.fi/fi/nuuksio/cafesilva

artzi
06.07.2018, 18.37
Yksi vaihtoehto olisi myös avoin OpenStreetMap kartat ja sitten sen päällä toimiva navigointi esim. OsmAnd (Android, iOS). Itelle on rajoittamaton ja ilmainen off-line käyttö välttämätön, joten en halua Googlen kartta/navigointi sovelluksia käyttää. HERE tarjoaa nuo ominaisuudet ja lisäksi siinä on mahdollisuus tehdä omia kokoelmia kiinnostavista paikoista. Huonoa HERE on se, että kokoelmien jakaminen ei vissiin oikein onnistu tai itse en ainakaan löytänyt muuta keinoa jakaa niitä useampien käyttäjien kesken kuin yhteinen käyttäjätunnus.

Vastaus vähän viivästyi, mutta...

Juuri siksi kml kuten kuvarastien tapauksessa, Googlen kartalle niitä voi kerätä ilmaiseksi, ei tarvita mitään google-appsejä. Kml-tiedoston voi ladata kun lähtee liikkeelle (uusin versio) jne. ja ladata omaan gps-appsiinsä, Oruxmaps, Osmand tai mitä nyt käyttääkään.

Googlen kartalle kuka tahansa osaa niitä lisätä, niinkuin kuvarastekjakin. OpenStreetmap ei ole mikään jokapojan/tytön/muun härveli.

fcpos
03.06.2019, 19.58
2019 kesän uutuus. Siuntion kirkon kellotapulissa kesäkahvila sunnuntaisin ja maanantaisin klo 11-14. (2.6-11.8. 2019). Suitiantie 51, 02570 Siuntio

stenu
04.06.2019, 08.22
Anta Gård Grennäsintien varrella Siuntiossa. (Kuva viime kesältä, toivottavasti toimii myös tänä kesänä)

https://live.staticflickr.com/1773/44000427621_e1785b2050_b.jpg

fcpos
05.06.2019, 05.53
Anta Gård Grennäsintien varrella Siuntiossa. (Kuva viime kesältä, toivottavasti toimii myös tänä kesänä)

https://live.staticflickr.com/1773/44000427621_e1785b2050_b.jpg

On auki myös tuo Antan kahvila

alli
26.07.2019, 00.19
Kaupunkipyöräilijöille Ravintola Stansvik Laajasalossa. Itse ruokailin siellä, mutta kakutkin näytti tosi herkullisilta ja ympäristö myös viehättävä kartanoineen ja rantapolkuineen.

Sotanorsu666
26.07.2019, 04.00
Kaupunkipyöräilijöille Ravintola Stansvik Laajasalossa. Itse ruokailin siellä, mutta kakutkin näytti tosi herkullisilta ja ympäristö myös viehättävä kartanoineen ja rantapolkuineen.

Ja jos nyt kerta tuolla suunnalla sattuisi olemaan pe/la/su päivinä, niin kannattaa ehdottomasti miettiä kävisikö Fornitalyn pihalla maistamassa Suomen ylivoimaisesti parasta pizzaa. Onneksi ei ole ihan lähellä omaa kotia, auki huonosti ja todella suosittu paikka, koska muuten varmaan kävisin tuolla usein, todella usein.

stenu
26.07.2019, 07.52
Hieman ot: Makuasioista ei tietenkän sovi kiistellä - mutta vaikka Fornitalyn pizza hyvää onkin, niin ei se sentään Suomen tai edes Helsingin parasta ole. Daddy Greensin Italiasta New Yorkin kautta Suomeen kiertäneellä taikinajuurella kohotetusta taikinasta leivottua pohjaa ei voita kukaan Suomessa. Putte's ja Daddy Greens rankattiin viime vuonna maailman viidenkymmenen parhaan pizzerian (https://bigseventravel.com/2019/05/worlds-best-pizza-2019/) joukkoon, mutta omasta mielestäni järjestys meni väärin päin eli Putte's oli parempi. Tänä vuonna Daddy Greens tipahti listalta, mutta Putte's löytyy sieltä edelleen.

fiber
22.06.2020, 22.16
Ajattelin huomenna sotkea Monninkylän suuntaan täältä pks-urbaaniviidakosta. Mitä kahviloita tiedätte olevan avoinna keskellä arkipäivää Sipoo-Pornainen-Monninkylä-Porvoo-kolmion kulmilla?

pulmark
22.06.2020, 22.39
^ Kerkkoon Pumppaamo ja Tuorilan kotileipomo ainakin. Luulisin että Porvoossakin joen rannan kuppilat ois auki. Kesämopo Sipoossa avataan puolilta päivin.

Kampinalle
22.06.2020, 23.06
^Kotikylän Pumppaamolle vahva suositus!

fiber
23.06.2020, 07.54
Pumppaamoa olen täällä nähnyt kehuttavan aiemminkin eikä ole tullut itse käytyä. Jos vähän viivyttelen lähdön kanssa, niin se ehtisi aueta sopivasti (klo 11.30).

Firlefanz
23.06.2020, 09.24
Saattaa se olla auki jo tasaltakin - ja jos ei sattuisikaan olemaan, voi aukeamista odotellessa vaikka ajaa Metsäkulman kiemuraa (myötäpäivään Nietoontie - Henttalantie - Kerkkoontie)!

Korjataan samalla myös se vähemmän oleellinen tieto että Kesämopo ei ole Sipoossa vaan Pornaisisssa - kuten kaikki kuntarajakirejä ajavat varmasti tietävätkin:cool: Kahvipaikkana se on ymmärtääkseni nopeasti ohiajaessa mahdollisesti saatua vaikutelmaa laadukkaampi ja miellyttävämpi, mutta aukeaa tosiaan vasta klo 12.00.



Pornaisten kirkonkylän kohdalta alkaa maantie- ja miksei myös allroad-pyöräilijöiden kannalta ikävä erämaataival: Shellin terassina tunnettua kahvitaukopaikkaa ei enää ole, Nummisten kyläkaupan nykytilanteesta minulla ei ole tietoa mutta aamupäivälenkkiaikaan ohiajaessa se ei ole näyttänyt olevan auki eikä Mäntsälän Maja sekään ole saanut uutta yrittäjää (vaikka onhan siellä muistaakseni lähempänä Lahdentietä jokin huoltoasema kahvioineen - ja tietysti Leipomo Lähimmäinen, silloin kun se on auki).

No, ainahan voi jatkaa Pornaisista Halkiaan ja kääntyä kohti Jokelanseutua ja Haarajokea - tai ajaa Nummistentietä tai Lahdentietä etelään, jos on jo ehtinyt kauemmaksi - sillä Pullokiska on auki:p

Firlefanz
23.06.2020, 10.08
Ja jos joskus huvittaa jatkaa Monninkylästä tai Mäntsälästä - ja miksei huvittaisi, ovathan Hiidenkirnujentie ja Mallusjoentie-Hautjärventie tai Metsäkulmantie ihan mukavia ajettavia - voisin mainostaa että Galleria Koivulinna avaa heinäkuun alusta taas ovensa (ke-su) Pukkilassa.

(Kahvila Pikku-Eetua ei enää ole entisessä Siwassa (eli siinä mäessä heti Mäntsälän/Myrskyläntieltä käännyttyä) sillä se siirtyi pyörille ja löytyy yleensä Järvenpäästä - mutta ilmeisesti käy joskus Pukkilassakin eli Facebookissa kerrotaan mahdollista vierailuista Naarkosken rantapuistossa.)


PS Kesäkahvilassa voi tietysti käydä lähempänäkin, vaikka Nikkilässä tai Söderkullassa; jälkimmäisestä voisi puffata Café Pikkurastasta, jonka kyltin monet Uutta Porvoontietä ajaneet ovat varmasti nähneet (ja ehkä laillani tyytyneet vähän ihmetelemään paikan hieman epämääräistä ulkoista olemusta).


PPS Vain viikonloppuisin avoinna oleva (la 10-16, su 12-18, jos muistan ja tiedän oikein) Aino & Oiva on tietenkin "an absolute must" eli paikka jossa kannattaa käydä jos ei ole ennen käynyt ja jos on käynyt, on silti pakko käydä uudelleen ainakin kerran kesässä. Löytyy Hinthaarasta, vanhasta asemavajasta.

PatilZ
23.06.2020, 14.10
PPS Vain viikonloppuisin avoinna oleva (la 10-16, su 12-18, jos muistan ja tiedän oikein) Aino & Oiva on tietenkin "an absolute must" eli paikka jossa kannattaa käydä jos ei ole ennen käynyt ja jos on käynyt, on silti pakko käydä uudelleen ainakin kerran kesässä. Löytyy Hinthaarasta, vanhasta asemavajasta.

Ansa & Oiva


No joo pieni kirjoituserhe. Meinasin jatkaa kikkailulla, mutta editoin pois.

"Minussa ei ole mitään muuta jäykkää kuin käytös"
- Oiva Lohtander elokuvassa Raid

puppy
23.06.2020, 15.41
Urbaanilla lenkillä Munkkiniemen puukioski Munkan puistotiellä tarjoaa aina hyvin tilaa ja pääsee nopeasti takaisin puistoon jos liika urbaanius ahdistaa....

fiber
23.06.2020, 16.08
Pornaisten Shellin terassilla ensimmäinen stoppi: eväsbanaania naamariin. Kerkkoon Pumppaamossa toinen. En nyt oikein syttynyt sille mestalle. Odotin jotain pittoreskia. Pikku laituri joen rannassa oli oikein kiva, mutta kahvilan terassille (tuutti+kahvi) kuului loputon jonkin, mahdollisesti kylmälaitteen, hälytyspiippaus.

Teemu H
24.06.2020, 11.20
Nurmijärvellä kannataa kokeilla Mattilan luomutilan (https://www.mattilanluomutila.com/kahvila) kahvila ja pizzeria (puu-uuni löytyy).

Kesällä ma-la 11-19
Uudenkyläntie 90
05200 Rajamäki (Nurmijärvi)

trash-base
17.07.2020, 17.46
Mattilan tilalla testattu burgeri aiemmin kesällä ja parempi puolisko otti uuniperunan lohitäytteellä. Oikein maukasta molempien mielestä.

Tänään Porkkalan Marinassa testattu pizza. Nyt en muista nimeä mut kasviksia ja juustoa. Aivan mahtava kuumaan säähän.

Ps. luulin et se Porkkalantien asfaltti olisi korjattu koko matkalta mut eipä ollutkaan. Ei onneksi vaikuttanut päivän fiilikseen. Uusi asfaltti oli kyllä mainio.

Lähetetty minun SM-J600FN laitteesta Tapatalkilla

VPR
18.07.2020, 15.40
Ps. luulin et se Porkkalantien asfaltti olisi korjattu koko matkalta mut eipä ollutkaan. Ei onneksi vaikuttanut päivän fiilikseen. Uusi asfaltti oli kyllä mainio.
Loput tehdään paikallislehden mukaan tänä vuonna loppukesällä/syksyllä.

Teemu H
18.07.2020, 22.07
Ansa ja Oiva Hinthaarassa oli minulla tänään taukopaikkana, erittäin mainio ja pittoreski kahvila vanhan aseman miljöössä. Pyöräilijöille on varta vasten varattu vettä tonkkaan, muuten juoksevaa vettä ei ole. Michelinin kolmea tähteä mukaillen "varta vasten tehdyn matkan arvoinen" mielestäni :)

Toisen reissun voisi ehkä tehdä viereisen Pub lättähatun takia. Joskus olut maistuu taukovirvokkeena hyvinkin...

Mutta olisiko suunnalla Vihti-Loppi-Nummela tiedossa retken arvoista kahvilaa (tai pubia)?

JackOja
18.07.2020, 23.36
...viereisen Pub lättähatun takia. ..
Mutta olisiko suunnalla Vihti-Loppi-Nummela tiedossa retken arvoista kahvilaa (tai pubia)?

Samalla teemalla Cafe Lättis Pilpalassa.

pedelec
19.07.2020, 01.37
Lisäsin kahvipaikat HERE web-palveluun ja latasin ne kännykkään (Android 7). Oheisesta linkistä löytyy tiedosto joka sisältää listan kahviloista JSON -muodossa, jota HERE app käyttää:

https://drive.google.com/open?id=0B7UUWwWfQ8xzdWxtWWxMOUY3ZEk

Koska en löytänyt tapaa miten HERE kautta jaetaan kokoelmia, siirsin ne MS Bing karttapalveluun. Ohessa linkki kokoelman kahviloihin:

https://binged.it/2raWt4u

Alla olevassa linkissä ohjeet miten HERE kokoelmat saa siirrettyä Bing:

http://www.jmevel.com/MapsFavoritesImporter

PS. Lisäsin muutamia kahviloita, yhteensä niitä on 52, Pullokiskakin löytyy.

PPS. Vapautan itseni kaikesta vastuusta, jos yo. karttalinkin perusteella kuppilat jää löytymättä ja kahvit & pulla nauttimatta. :-)
Nostan tämän vanhan viestin, koska json-tiedostosta on kaipailtu yleisemmin toimivaa formaattia eikä sellaista ketjusta löytynyt. Pyöräytin joutessani jäsen pulmarkin HERE-tiedoston gpx-formaattiin, joka aukeaa esim. Garmin BaseCampilla. Googlen KML:ää ei valitettavasti ole tarjolla, sillä en jaksanut alkaa säätää enempää. En koskenut sisältöön mitenkään, joten tiedot on edelleen vuodelta 2017. Olkaatten hyvät:
https://onedrive.live.com/?cid=D66C963824106D78&id=D66C963824106D78%21721&parId=D66C963824106D78%21109&o=OneUp

Smo
03.08.2020, 11.08
Pusulan pikkuOmena on unohtunut laittaa tänne .. symppis paikka ja 7€ keittolounas ym

https://www.pikkuomena.fi/

JackOja
08.08.2020, 18.21
Ehkä jo mainittukin... mutta mainitsen silti!
(EDIT: no eipä edes montaa viestiä sitten :))

Mattilan luomutilan (https://www.mattilanluomutila.com/) kahvila Nurmijärven Uudenkyläntiellä oli mainio taukopaikka.

Tuntui olevan fillaristien suosiossa ja itsekin yllätyspysähdyin kun oli monta fillaria parkissa. Jonkun 3T-kuskin kanssa höpöteltiinkin siinä terassilla.

Smo
03.09.2020, 08.19
Pusulan lähellä Somerontiellä Hyönölässä on Leipomo ja kahvila Tuukkanen Ky, josta saa mm. oikeaa ruisleipää, munkkeja ja lounastakin.

https://www.facebook.com/LeipomoJaKahvilaTuukkanenKy/

Firlefanz
02.05.2021, 10.56
Tämä ketju alkaa taas olla ajankohtainen huolimatta vielä viileähköstä keväästä ja ensi kesäänkin oman leimansa lyövästä koronapandemiasta huolimatta.


Mäntsälä on pääkaupunkiseudun maantiefillaristeille sopivan pitkän matkan päässä. Leipomo-kahvila Lähimmäinen varmasti tunnetaan, mutta sehän ei ole sunnuntaisin auki. Mäntsälän Majana tunnettu kioski ja kahvila oli silloin oikein passeli pysähdyspaikka, mutta se lopetti toimintansa pari vuotta sitten. Nyt paikka on saanut uuden yrittäjän, kioskin yhteydessä on kahvila ja tarkoitus on avata terassi entiseen tapaan.

https://pic.useful.fi/E1u_XolYb.jpg

Tamariini
30.05.2021, 16.27
Kehla Stallcafe Kirkkonummella (https://www.fillarifoorumi.fi/forum/showthread.php?57208-Kes%C3%A4kahvilat-ynn%C3%A4-muut-Uudellamaalla&p=2673523#post2673523) on edelleen jeespaikka, soratietä joutuu kilometrin verran ajelemaan sinne päästäkseen, mutta viime sunnuntainakin siellä oli muutama maantie/triathlonpyörä seinää vasten nojaamassa kun siellä poikkesimme joten ilman gravel-pyörääkin pääsee.

Tien 1130 (Pohjois-Kirkkonummi - Siuntio - Lohja) varteen on vastikään avattu kahvila "Naapurissa" Siuntion vanhan Teboilin/SEOn rakennukseen. En ole vielä sitä koeponnistanut, mutta kuulemma on hyvät eväät ja ko. tie on viime vuonna uudelleenpinnoitettu joten sitä on maantieraketeillakin nautinto körötellä. (vink vink)

Firlefanz
30.05.2021, 18.29
Useimpien maantiefillaristien kai Pornaisten Shellinä tuntema, aikanaan hyvinkin suosittu taukopaikka on pysynyt suljettuna eikä ole ihan helppo kuvitella että paikalle tulisi uutta yrittäjää.

Laukkoskelta tietenkin löytyy Kesämopo (https://www.facebook.com/Kes%C3%A4mopo-121262880489/), mutta Pornaisissakin on kahvila jossa kelpaa käydä: Cafe Regina (https://caferegina.fi/).




Ja aivan toiselle suunnalle:

HePon lenkeillä joskus taukopaikkana ollut Ridasjärven kyläkauppa sulki ovensa muutama vuosi sitten, jos en ihan väärin muista. Nyt sen tiloissa on avattu kyläkahvila Sokeri (https://www.facebook.com/kahvilasokeri/).

Sotanorsu666
30.05.2021, 21.45
Useimpien maantiefillaristien kai Pornaisten Shellinä tuntema, aikanaan hyvinkin suosittu taukopaikka on pysynyt suljettuna eikä ole ihan helppo kuvitella että paikalle tulisi uutta yrittäjää.

Eikös se kuitenkin tunnettu Pornaisten SEO:na ? Tuolla on tullut lusittua pyörällä ja prätkällä useammankin kerran.

Firlefanz
30.05.2021, 22.34
Niille joille paikka ehti tulla tutuksi silloin kun se oli vielä Shell se pysyi Shellinä senkin jälkeen kun huoltoasema vaihtoi väriä. Ja ne jotka ajoivat porukkalenkkejä näiden kuskien kanssa ymmärsivät vielä kunnioittaa kokeneempiaan ja Shell oli heillekin Shell vaikka se kuinka oli SEO.

Mutta muitakin maantiefillaristeja maailmaan toki mahtuu eikä se ole minulta pois jos se joillekin toisille oli Pornaisten SEO.

Sotanorsu666
30.05.2021, 22.36
^ Ok. Itse olen vielä niin nuori poika, että olen vain nähnyt seo-aikaa.

fiber
30.05.2021, 22.44
Ei kai se kovin pitkään edes ehtinyt olla SEO? Ehkä 6 vuotta?

Sotanorsu666
30.05.2021, 22.53
Ei kai se kovin pitkään edes ehtinyt olla SEO? Ehkä 6 vuotta?

Ehkä olen sitten joskus ollut siellä Shellilläkin, koska ensimmäisestä kerrasta on yli 10 vuotta. Varhaisiän dementia taitaa nyt olla iskenyt minuun. Pitkään oli moottoripyörän talvisäilytyspaikkakin Laukkoskella, kun kaverin isoveli osti sieltä vanhan hattutehtaan mistä osasta tehtiin asuinkiinteistö ja osasta harrastetilaa. Silloin tuli pyörittyä tuolla suunnilla enemmänkin, mutta päästä puuttuu kokonaan muistijälki Shellistä. Ehkä olen vain ollut liikaa SEO:lla ja se on syövyttänyt kaiken muun päästä.

Firlefanz
30.05.2021, 22.55
Shell (https://huoltoasema.kuvat.fi/kuvat/Shell/Shell_Pornainen_1.jpg) ja SEO (https://huoltoasema.kuvat.fi/kuvat/SEO/SEO_Pornainen_1.jpg).


Kun mennään astetta hienompiin paikkoihin joihin kannattaa suunnata varta vasten, lienee syytä mainita Knehtilän luomutilan (https://knehtilantila.fi/yhteystiedot-2/) kahvila. Tai onhan Haapasaarentie Jokelantien ja Uudenkyläntien/Ridasjärven tien välillä ihan hauska pätkä ajaa.


HePon taukopaikoista puheenollen Kahvila Roosa Nurmijärvellä Hämeenlinnantien varrella yllätti meikäläisen sillä ettei se ainakaan toistaiseksi tänä korona-aikana ole auki sunnuntaisin.

Sotanorsu666
30.05.2021, 23.12
Shell (https://huoltoasema.kuvat.fi/kuvat/Shell/Shell_Pornainen_1.jpg)

Tästä kuvasta tuli kyllä vahva etiäinen päähän. Ennen kuin tuosta Shellin ohi jatkoi suoraan eteenpäin Mäntsälän suuntaan jonkun matkaa(ei pitkään, ehkä 5-10km), niin jossain mutkassa oli joku kahvipaikka tai kiska. Onko tästä mitään muistijälkeä mikä paikka oli kyseessä ?

pulmark
30.05.2021, 23.50
Tästä kuvasta tuli kyllä vahva etiäinen päähän. Ennen kuin tuosta Shellin ohi jatkoi suoraan eteenpäin Mäntsälän suuntaan jonkun matkaa(ei pitkään, ehkä 5-10km), niin jossain mutkassa oli joku kahvipaikka tai kiska. Onko tästä mitään muistijälkeä mikä paikka oli kyseessä ?

https://www.facebook.com/NummistenKylakauppa
https://www.facebook.com/KohinaBaari
https://www.kohinabaari.fi/

Nummisten kyläkauppa ja Kohinabaari siinä vieressä. Kohinasta luomuna villisika- ja biisoniburgerit.

Vähän matkan päässä on Alikartano - museo jossa myös kahvila Hedda Noora. Alikartano on Adolf Gustaf Nordenskiöldin rakennuttama.

https://www.google.com/maps/place/Alikartano+manor/@60.5558785,25.2759253,15z
https://www.mantsalanuutiset.fi/paikalliset/1539304

JackOja
31.05.2021, 07.58
Kun mennään astetta hienompiin paikkoihin joihin kannattaa suunnata varta vasten, lienee syytä mainita Knehtilän luomutilan (https://knehtilantila.fi/yhteystiedot-2/) kahvila...

Tuonne kannattaa ajaa ihan vaan niiden kahden mainion suomenlapinkoiran takia. Vaikkei kahvia joisikaan.

Noin sivumennen sanoen saisi jo tämä pandemia loppua jotta ihmiset pääsisivät Thaimaaseen, Kanarialle ja missä ne nyt normaalisti aikaansa viettävät. Tolkuton jono aina joka paikassa. Tai sitten taukopaikat eivät ylipäätään ole auki. Lauantailenkillä jäin ilman munkkikahveja tai muuta kun ekaan 110 kilometriin ei sattunut kohdalle mitään ja Munkkikoskelle ja Haltialaan ei viitsinyt enää jonottaa.

Sotanorsu666
31.05.2021, 08.32
https://www.facebook.com/NummistenKylakauppa
https://www.facebook.com/KohinaBaari
https://www.kohinabaari.fi/

Nummisten kyläkauppa ja Kohinabaari siinä vieressä. Kohinasta luomuna villisika- ja biisoniburgerit.



Juuri tämä. Pitää käydä joku päivä katsomassa paikkaa, kun on näköjään vielä pystyssä.

tikola
01.06.2021, 12.14
http://www.leipomokahvilanavetta.fi/

Oma suosikki. En tosin ole koskaan mennyt pyörällä tuonne.

Jos Navetallla on ruuhkaa, niin tämä ei ole montaa sataa metriä edempänä ja hoitaa pikkuisen robustimmin samat asiat. Eli ei ehkä ihan niin tunnelmallinen paikka, mutta erinomaista leivonnaista ihan reitin varrella.

https://keidasleipomo.fi/

MukkelisMakkelis
01.06.2021, 13.27
Nikkilässä ihan kiva pysähdyspaikka...
https://www.facebook.com/Cafesininentalo/

Ari H
01.06.2021, 16.41
^^ Muuten varmasti hyvä, mutten ole nähnyt sitä sunnuntaisin auki.

Firlefanz
12.06.2022, 21.29
Lienee korkea aika nostaa tätä ketjua.


Raportoin sen verran että Hinthaaran rautatieaseman entisessä varastomakasiinissa toimiva Ansa & Oiva on taas avattu. Aitoon kesäkahvlahenkeenhän kuuluu että auki ollaan vain viikonloppuisin ja että kausi on ohi vaikka elokuuta ja lämpimiä päiviä olisi vielä jäljellä. Kannattaa käydä, jos ei ole ennen käynyt tai jos on käynyt ja tykännyt! Aukioloajat kannattanee tsekata.


Lisäksi muistutan että Pornaisten Shellinä tai myöhemmin SEO.na monien tuntema kahvila on terasseineen useamman vuoden tauon jälkeen taas auki. Paikka löytyy nimellä Race Point, sitä pyörittävän yrityksen päätoimiala taitaa liittyä autoihin ja niiden tuunaukseen, mutta kahvilaa pitää eri alan ihminen.

Kahvila on auki arkisinkin ja iltaisin kahdeksaan, Sijainti on mainio eli osuu varsin sopivasti eri suunnista tuleville tai eri suuntiin jatkaville fillaristeille, joten ei ihme että paikka tunnettiin ja siellä käytiin.

Tänään ei muita asiakkaita ollut vähän ennen puoltapäivää kuin yksi moottoripyöräilijä; fillaristeja on kuulemma on kyllä jo käynytkin, mutta ehkä tieto paikan uudelleen avaamisesta ei ole vielä levinnyt? (Ja tietysti on niinkin, ettei porukkalenkkitoimintaa ole saatu pyörimään entiseen malliin kovin monessa paikkaa...)

huotah
12.06.2022, 22.18
Lapinkylän leipomo jälleen auki sunnuntaisin.

Lisätään Länsi-Uudenmaan listalle muutama paikka:
- Cafe Bar Pesula Fiskars (https://www.pesulafiskars.fi/)
- Cafe Antique (https://www.cafeantique.fi/), Fiskars
- Cafe Gamla Stan (https://cafegamlastan.fi/), Tammisaari

Smo
13.06.2022, 00.19
Tämmöinen ilmestynyt kaupunkiin

https://www.pelotonhelsinki.fi/

stenu
13.06.2022, 07.05
^ Pelotonin lounaan testasin viime viikolla. Oli sen verran hyvää, että siellä kannattaa käydä syömässä vaikka ilman fillariakin.

Krannin tilan kesäkahvilaa ei tainnut olla mainittu aikaisemmin. Hyvä sijainti Lepsämässä - tulee sitten assua tai soraa pitkin - ja siellä on perinteisesti ollut ihan maanmainiot korvapuustit.

https://krannintila.fi/

Länsi-Uudellemaalle vielä nämä:

Backersin leipomon kahvila Bolstassa, vähän Fiskarsista etelään South by Cycle -reitin varrella, on myös käymisen arvoinen paikka, jos arkisin tulee liikuttua siellä suunnalla.

https://backers.fi/ (https://backers.fi/fi-fi/meista-2/)

”Suomen viimeinen Esso” eli Barösundin Esso ei ole varsinaisesti kesäkahvila, vaan kesägrilli, mutta on legenda ja must kesäkohde.

https://www.essobarosund.fi/

jalkkis
13.06.2022, 08.17
Onkohan max. 50km säteellä Helsingistä kahvilaa, joka aukeaisi sunnuntaiaamuisin klo 9? Muuta kuin Porvoon Cafe Fanny?

Ja vatuttaa, kun kaikki tuuppaa tietonsa fase/insta yms. someen tunnusten taakse mutta ei muualle. Vähän vaikeaa selvitellä aukioloaikoja... Pitäköön pullansa!

JackOja
13.06.2022, 08.29
Onkohan max. 50km säteellä Helsingistä kahvilaa, joka aukeaisi sunnuntaiaamuisin klo 9? Muuta kuin Porvoon Cafe Fanny?...

Tää on mullekin ongelma, olen aikainen herääjä ja yleensä olen kahvilan ovella ennen aukeamista. Raivostuttavaa.

Olen myös levoton, en jaksa seisoskella Stallcafén pihallakaan vaikka varttia.

JackOja
13.06.2022, 08.34
”Suomen viimeinen Esso” eli Barösundin Esso ei ole varsinaisesti kesäkahvila, vaan kesägrilli, mutta on legenda ja must kesäkohde.

https://www.essobarosund.fi/


Suomen viimeinen Esso tunnetaan nykyään erikoisoluista ja hyvästä ruuasta.
...
Sol 7,50€
Karhu 0,33 L 5,50€
Sandels 5,50€
Brooklyn 0,4 L 8,50€
Karhu hana 0,5 L 7,50€


:)

jalkkis
13.06.2022, 08.36
^^ Joo, ei vaan taida kannattaa pitää kipareita auki tuohon aikaan. Isot huoltoasemat joo mutta ei niitä viittis...

Viikko sitten oltiin Fannyn ovella sunnuntaina klo 8.52 mutta niin vain ovi jo avautui. Eikä oltu edes ekoja asiakkaita.

JackOja
13.06.2022, 11.44
Hyvinkäällä, Kytäjän lähellä Palkkisillantiellä yllättäen kiva kahvila Tuias (https://www.tuias.net/). Hyvät tarjoilut. Keramiikkapajan yhteydessä.


Keväällä ja kesällä 2022 keramiikkamyymälän ja kahvion aukiolopäivät ovat torstaisin ja perjantaisin klo 11-18 sekä lauantaisin klo 11-15. Juhannuksen jälkeen olemme avoinna myös keskiviikkoisin


StreetViewssa (https://goo.gl/maps/AMdZWvbbMvs82sSx8) vanhaa tietoa.

Sileää assua, roadiet(kin) welcome!

Mainioita suolaisia pieniä piirakoita ja kanelipulla menee parhaaseen AAA+ -ryhmään.

https://pic.useful.fi/QYxoywA1j.jpg

stenu
14.06.2022, 07.32
:)

No olihan siinä listalla se Sol, että mitä siinä oikein hymyilet… :)

Jätskinsyöjille tiedoksi, että Halme Kökkelissa tekee taas tänä kesänä tuoretta gelatoa. Viime kesän jäderankingissa Halmen pistaasi oli heittämällä top vitosessa.

huotah
22.07.2022, 22.06
Cafetoria (https://cafetoria.fi/)

Ajoin Cafetorian Lohjalla sijaitsevan paahtimon ohi ja päätin poiketa tähän itselleni tuntemattomaan kahvilaan. Vaikka miljöö on vaatimaton, niin palvelu ja kahvi on sitäkin parempaa. Mukava tuttavuus ja suosittelen kahvinystäviä poikkeamaan.