Näytä tavallinen näkymä : Myynkö pyöräni?
Olen talven jälkeen aloittanut innokkaasti polkemaan. Työmatkani on 13 km suuntaansa ja taitan sen Cannondale Caadx-pyörällä. Nyt vanhat vaivat ovat kuitenkin palanneet, ranne on koko ajan tulehtuneessa tilassa, selkä jumissa jne.
Mietin pitäisikö luopua hyvin rullaavasta cyclocrossista ja hankkia vaikka joku hybridi, jollainen minulla oli ennen. Komponentit eivät olleet niin hyviä, mutta eipä ollut rannekaan ikinä kipeä.
noniinno
06.05.2017, 11.06
Yhtäkkinen innostus voi kostautua edellä kuvailemillasi vaivoilla. Pidä vähän taukoa, venyttele. Miksi vaihdoit sopivan hybridisi? Oliko se hidas tai painava? Miten cyclon ajoasento poikkeaa hybridistä muuten kuin tangon osalta? Hybrideitä tällä foorumilla mollataan ihan suotta, monille ne ovat sopivampi vaihtoehto vrt. käyräsarviseen.
Se hybridi varastettiin ja sitten päätin kokeilla erilaista pyörää. Cyclossa on tietysti vähän matalampi ajoasento, välillä on ollut myös niskakipuja. Pitäisi malttaa olla katsomatta liikaa eteenpäin ilmeisesti. Rannekanava oireili jo viime kesänä, vaikka käyrätangossa voi vaihdella ajoasentoa. Yritän myös olla laittamatta käsille painoa, mutta silti näköjään ärtyy.
Kokeile vaihtaa normaali tanko. Vaikka vähän nousullaki niin ajoasento nousee. Stemminki voi kääntää toisinpäin jos se nyt kallistaa alaspäin.
Itellä kans vähä samaa ongelmaa ku maantiefillari kaivettu taas esiin. Hartiat ja niska menee ihan jumiin sen tunnin jälkeen. Meinaan kyllä sinnillä totutella. Jos ei parane tänä kesänä niin heivaan maantiepyöräilyn
tempokisu
06.05.2017, 11.47
Pitäisi malttaa olla katsomatta liikaa eteenpäin ilmeisesti. Rannekanava oireili jo viime kesänä, vaikka käyrätangossa voi vaihdella ajoasentoa. Yritän myös olla laittamatta käsille painoa, mutta silti näköjään ärtyy.
Outoa, minä katson aina eteenpäin, ja on cyclossa kippurasarviset. Tosin en cylcossa ikinä käytä alaotetta, pidän käsiä siinä jarru/vaihdekahvojen alueella. En kyllä maantiepyörässäkään käytä alaotetta kun hyvin hyvin harvoin. Itse asiassa kippurasarvisella ole mitään hyötyä enää näillä mun lenkki"vauhdeillani".

Ei näillä nykyisillä compacti, eli matala droppisilla tangoilla ole juurikaan eroa ajoasennon korkeudessa, jos nyt ei ihan kädet suorana kahvoilta aja. Minä ajelen yksinäni ehkä 50/50 dropeilta, mutta tosiaan se ajoasennon korkeus ei paljoakaan vaihtele.
Ehkäpä aloittajan kannattaakin kokeilla kahvojen säätämistä eri asentoihin, jospa ranteeseen tuleva paine laskisi näin? Minullakin meni jonkin aikaa, ennen kuin sain säädettyä uuden pyörän hankkimisen jälkeen kahvat ja tangon oikein, jotta dropeilta ja kahvoilta on mielekästä ajaa. Rannekulmat menevät tosi hassuiksi, jos stemmi on sentinkin liian pitkä.
Vaihtelen varsinkin alaotteella ajessa käsien asentoa aika tiheään. Välillä kädet droppien pohjalle ja välillä tankojen päissä. Yläotteellakin kaikki asennot, mukaan lukien kahvojen päistä kiinnipitäminen on käytössä. Eli en missään nimessä aja pidempiä lenkkejä pelkästään samalta kohtaa yläotteelta.
Mielestäni maantiepyörässä ei myöskään tule painetta käsille, tai ainakin itsestäni tuntuu, ettei ajaessa ole painoa käsien päällä juuri lainkaan.
Olen talven jälkeen aloittanut innokkaasti polkemaan. Työmatkani on 13 km suuntaansa ja taitan sen Cannondale Caadx-pyörällä. Nyt vanhat vaivat ovat kuitenkin palanneet, ranne on koko ajan tulehtuneessa tilassa, selkä jumissa jne.
Mietin pitäisikö luopua hyvin rullaavasta cyclocrossista ja hankkia vaikka joku hybridi, jollainen minulla oli ennen. Komponentit eivät olleet niin hyviä, mutta eipä ollut rannekaan ikinä kipeä.
Hybridi voisi tietenkin jollakin aikataululla helpottaa ranteen ja selän kiputiloja, mutta oman kokemukseni perusteella ongelmaa voi myös lähestyä toisin: pureutumalla selän ja ranteiden kiputilojen syihin.
Selkää voi ja tuleekin vahvistaa voimaharjoittelulla, kuten myös voi ranteita. Yksi kokeilemisen arvoinen rannekivun helpottaja voisi olla powerball, itse käytin sellaista aikoinaan ja mielestäni se tehosi. Useampaan vuoteen en sellaista ole pyöritellyt, sillä muu harjoittelu, kahvakuulailu etc. pitää otteen vahvana.
Kannattaa hakea vikaa muustakin kuin pyörästä. Kannattaa hieman muutella säätöjä, vaikka löytyisi parempi asento.
Kiitos vastauksista, hyviä vinkkejä. Ehkä pitäisi myös aluksi vähentää pyöräilyä. Olen käynyt mm. kahvakuulatunneilla ja uimassa, mutta sitten kun pyöräilen paljon, niin nämä jäävät pois kun on liikaa kuormitusta. Ranne kyllä selvästi kipeytyy pyöräilystä, sillä muuten ok. Olen oikeakätinen ja vasen ranne kipeytyy, ei voi siis olla kyse kirjoittamisesta tms.
Mikä on stemmi?
Mietin myös ajoasentoa, pitääkö olla rentona vai esim. jännittää selkä/vatsalihaksia ajaessa? Pitäisikö kädet olla hartioiden alla vai etuviistossa? Vai onko nämä makukysymyksiä?
Ohjainkannatin
https://www.cycli.fi/images/products/asset-243174_orig.jpg
Mikä on stemmi?
Ohjainkannatin. Ohjaustangon ja etuhaarukan kaulaputken (kruunuputken / ohjainputken) yhteen liittävä osa. Nykyaikaisten ohjainlaakeriratkaisujen kanssa etuhaarukasta irrallinen ja vaihdettava ohjainkannatin on yleinen.
Mietin myös ajoasentoa, pitääkö olla rentona vai esim. jännittää selkä/vatsalihaksia ajaessa? Pitäisikö kädet olla hartioiden alla vai etuviistossa? Vai onko nämä makukysymyksiä?
Noihin kysymyksiin löytyy suunnilleen yhtä monta vastausta kuin vastaajaa. Minun vastaukseni on, että ajoasennon pitäisi olla rento yhtäläisesti kuin esimerkiksi normaali seisoma-asento on. Kummassakin tapauksessa tukevat lihakset tekevät työtä, pyöräilyn tapauksessa korostuneessa roolissa ovat syvät vatsalihakset ja niiden "vastinparit" selän puolella.
Olkavarren kulma suhteessa torsoon pitäisi olla alle 90°. Noin 90° kulma on joissain tapauksissa perusteltu, yli 90° asento on todennäköisesti rasittava ylläpidettävä. Sellaisia näkee harmittavan usein aloittelevilla naismaantiepyöräilijöillä, joille on myyty kaksi kokoa liian iso (eli huomattavasti liian pitkä) tarjouspyörä. Kyynärkulmaa pitäisi olla aavistus koska suoraksi lukittu kyynärnivel aiheuttaa kaikenlaista ongelmaa sekä ranteen että hartian suuntaan, sekä vie asennon rentouden. Rannekulman lähtökohtana pitää olla että ranne on "suorassa", mutta mielestäni se on vahvasti henkilökohtaista missä asennossa ranne lopulta on, ja mistä suunnasta nivelen "suoruutta" tarkastellaan. Joka tapauksessa kaikki ranteen ääriasennot tai painon kohdistuminen kämmeneen pistemäisesti aiheuttavat ennen pitkää ongelmaa.
Painon pitäisi jakautua sekä satulaan, polkimelle että ohjaustangolle. Minun mielikuvassani hyvästä painojakaumasta ajaessa tuntuu siltä, kuin ylävartalon paino olisi jossain satulan ja ohjaustangon välissä eikä korostetusti kummankaan tukipisteen päällä. Yleisesti ottaen satulan paikka pituussuunnassa pitää määrittää suhteessa keskiöön (kammet vaakatasossa etujalan polvilumpio poljinakselin "päällä"), mutta samalla tulisi huomioida että dynaamisessa ajoasennossa pienelläkin istumapaikan muutoksella suhteessa keskiöön on vaikutus myös painojakaumaan eri tukipisteiden välillä.
Keskiäkäinen lohjalainen
06.05.2017, 15.30
Mietin myös ajoasentoa, pitääkö olla rentona vai esim. jännittää selkä/vatsalihaksia ajaessa? Pitäisikö kädet olla hartioiden alla vai etuviistossa? Vai onko nämä makukysymyksiä?
Ei ole makukysymys vaan juttu, jonka pitää olla vähintään sentin tarkkuudella oikein. Jos jännität mitään, ajamisesta tulee tuskaa hyvin nopeasti.
Netistä löytyy kokolaskureita, joilla pääsee alkuun. Esimerkiksi:
www.competitivecyclist.com/Store/catalog/fitCalculatorBike.jsp
Ohjainkannatin. Ohjaustangon ja etuhaarukan kaulaputken (kruunuputken / ohjainputken) yhteen liittävä osa. Nykyaikaisten ohjainlaakeriratkaisujen kanssa etuhaarukasta irrallinen ja vaihdettava ohjainkannatin on yleinen.
Noihin kysymyksiin löytyy suunnilleen yhtä monta vastausta kuin vastaajaa. Minun vastaukseni on, että ajoasennon pitäisi olla rento yhtäläisesti kuin esimerkiksi normaali seisoma-asento on. Kummassakin tapauksessa tukevat lihakset tekevät työtä, pyöräilyn tapauksessa korostuneessa roolissa ovat syvät vatsalihakset ja niiden "vastinparit" selän puolella.
Olkavarren kulma suhteessa torsoon pitäisi olla alle 90°. Noin 90° kulma on joissain tapauksissa perusteltu, yli 90° asento on todennäköisesti rasittava ylläpidettävä. Sellaisia näkee harmittavan usein aloittelevilla naismaantiepyöräilijöillä, joille on myyty kaksi kokoa liian iso (eli huomattavasti liian pitkä) tarjouspyörä. Kyynärkulmaa pitäisi olla aavistus koska suoraksi lukittu kyynärnivel aiheuttaa kaikenlaista ongelmaa sekä ranteen että hartian suuntaan, sekä vie asennon rentouden. Rannekulman lähtökohtana pitää olla että ranne on "suorassa", mutta mielestäni se on vahvasti henkilökohtaista missä asennossa ranne lopulta on, ja mistä suunnasta nivelen "suoruutta" tarkastellaan. Joka tapauksessa kaikki ranteen ääriasennot tai painon kohdistuminen kämmeneen pistemäisesti aiheuttavat ennen pitkää ongelmaa.
Painon pitäisi jakautua sekä satulaan, polkimelle että ohjaustangolle. Minun mielikuvassani hyvästä painojakaumasta ajaessa tuntuu siltä, kuin ylävartalon paino olisi jossain satulan ja ohjaustangon välissä eikä korostetusti kummankaan tukipisteen päällä. Yleisesti ottaen satulan paikka pituussuunnassa pitää määrittää suhteessa keskiöön (kammet vaakatasossa etujalan polvilumpio poljinakselin "päällä"), mutta samalla tulisi huomioida että dynaamisessa ajoasennossa pienelläkin istumapaikan muutoksella suhteessa keskiöön on vaikutus myös painojakaumaan eri tukipisteiden välillä.
Minulla taitaa olla satula aika penteleen takana, äkkiä mittailtuna +10cm keskiöstä, mutta tykkään tuosta, koska liikun fizik arionen päällä pituus suunnassa aika paljon. Välillä istun nokalla ja dropeilta ajettaessa haen paikkaa mahdollisimman takaa.
Hyvä kirjoitus kyllä camonilta.
tempokisu
06.05.2017, 16.24
Yläotteellakin kaikki asennot, mukaan lukien kahvojen päistä kiinnipitäminen on käytössä. Eli en missään nimessä aja pidempiä lenkkejä pelkästään samalta kohtaa yläotteelta.
Mielestäni maantiepyörässä ei myöskään tule painetta käsille, tai ainakin itsestäni tuntuu, ettei ajaessa ole painoa käsien päällä juuri lainkaan.
Mikä on "droppi"?? :D no pitkillä lenkeillä toki vaihtelin käsien asentoa, ja sillä pisimmällä lenkillä ( 711km) pahinta oli loppuosuudella kun kämmenet oli ihan hellänä ja ei oikein löytynyt mitään kivutonta otetta tangosta. Yritin pitää vain sormet tangossa ja vaikka mitä..
Nykyisin ei ongelmia ( kun lenkit on huomattavasti lyhkösempiä )
Mutta käsittääkseni kysyjä on kuitenkin aloittelija; kyllä itsellänikin kipeytyi alaselkä ja hartiat alussa tietyn ajomatkan jälkeen, mutta vähitellen kroppa tottui ja varmaankin vahvistui niin alkoi se siittä sujua. Satulatolpan korkeuttakin muutin aina kesäkauden edetessä, kunhan oli tottunut kesäpyörän hieman korkeampaan ajoasentoon. Jos polvi alkaa oireilla, niin satulatolppaa alemmas. Myös tassujen asento ( kulma) vaikuttaa koko jalkaan, itsellä tassut ovat hieman kärki sisäänpäin.
Ja satula niin edessä kuin mahdollista :D ihanaa kun ei enää kisaile niin saa säätää itelle sopivan ajoasennon.
Mikä on "droppi"?? :D no pitkillä lenkeillä toki vaihtelin käsien asentoa, ja sillä pisimmällä lenkillä ( 711km)
:) No, tuolla saa kyllä keulia vielä aika kauan.
Kiitos vastauksista! Olen aina tiennyt, että pyörää pitää säätää, mutta on vaikeaa jos ei yhtään tiedä mihin suuntaan! Pitäisi alkaa laskeskella myös vähän mittoja itsestä ja pyörästä. Pyörä on kyllä 48 tuumaa ja minä 165 senttiä, että ei se hirveän iso ole, ehkä noilla säädöillä kikkailu voisi auttaa...
48 tuumaa on liikaa !:D
Ehkä tarkoitit senttimetrejä.
Kiitos vastauksista, hyviä vinkkejä. Ehkä pitäisi myös aluksi vähentää pyöräilyä. Olen käynyt mm. kahvakuulatunneilla ja uimassa, mutta sitten kun pyöräilen paljon, niin nämä jäävät pois kun on liikaa kuormitusta. Ranne kyllä selvästi kipeytyy pyöräilystä, sillä muuten ok. Olen oikeakätinen ja vasen ranne kipeytyy, ei voi siis olla kyse kirjoittamisesta tms.
...
Oma harjoittelufilosofiani on, että liika on liikaa ja yksipuolisuus on turmiollista. Itse vähentäisin pyöräilyä siten, että jaksaisin myös harrastaa muuta harjoittelua. Painojen kanssa touhuamista ei kannata unohtaa. Liika työmatkapyöräily on helposti kehittävän sijaan kuluttavaa.
Lenkin/työpäivän jälkeen kahvakuula käteen niin saa veryteltyä jumit pois ;) Tietenki vielä venyttelyt päälle.
Toisinpäin toimii huonohkosti.
Ohiampuja
01.06.2017, 11.53
Samoja oireita on minullakin joskus, mutta ohjaamon virittelyllä oireet ovat helpottaneet.
Olen vaihtanut pyörään 70 mm pitkän stemmin ja kääntänyt tangon aika pystyyn asentoon. On se hiukan hassun näköinen mutta se auttoi. Ja tietysti kaikki korokerenkaat stemmin alle ja stemmi käännetty ylöspäin.
Joku tämmöinen stemmi kannattaa kokeilla ennen kuin pyörää alkaa vaihtamaan...
https://www.bike24.com/1.php?content=8;product=92056;menu=1000,2,114;pgc% 5B21357%5D%5B21360%5D=1;pgc%5B21358%5D%5B21363%5D= 1;orderby=2
Tärkein on mielestäni kuitenkin selvittää ne syyt kivuille, siis luultavasti on jossain jäykkyyttä tai lihasten heikoutta joka sitten aiheuttaa että ranne joutuu liian kovaan kuormitukseen. Tai sitten on vain rakenteellinen haaste mutta ainakin selviää syy ja voi sitten laittaa tuollaisen slaikkaristemmin yltä.
Marsusram
02.06.2017, 13.07

Ongelma voi lähteä ihan näkökentän eroista ihmisillä, eteenpäin nähdäkseen toisilla pitää olla pää pystymmässä kuin toisilla.
Se heijastuu niskan taivutukseen ja jos asento on matala, tulee selkä-niskarankaan paljon mutkaa kuormituksineen.
Parasta olisi pyrkiä tasapainoiseen asentoon ja melko suoraan rankaan.
Onnistuu kyllä kippurasarvisenkin ohjaamoa säätämällä.
Ohiampuja
02.06.2017, 13.44
Mun ongelmat on juuri niskassa 5-6 välissä, on hermot puristuksessa ja sormista tunto hukassa. :(
Kokeile eri levyistä tankoakin. Ihan ensiksi kävisin ihan jossain hyvässä liikkeessä katsastamassa asentoa mutta mikä se hyvä sitten on siinä vasta kysymys. Joillain on kuitustonga auttanut kuulemma.
vBulletin® v4.2.5, Copyright ©2000-2025, Jelsoft Enterprises Ltd.