Näytä tavallinen näkymä : Se ainoa pyörä millä voi ajaa missä tahansa, milloin tahansa.
Viskinalle
19.04.2017, 13.44
Tässä olen katsonut uutta sopivaa pyörää itselleni vanhan tilalle youtubesta ja täältä, vanha on tommoinen halvempi hybridi pyörä.
Tarkoitus on hankkia semmoinen pyörä millä voi ajaa metsässä sekä maantiellä ja Etelä-Suomen talviolosuhteissa. Lopullinen suunnitelma on luopua autolla liikkumisesta että voisin talvellakin mennä pyörällä töihin, työmatka on joko 15km tai 20km. Yritin etsiä tämmöistä aihetta foorumilta mutta suurin osa on liian tarkkaa pyöräkategoriaan viittaavaa. Myös tarkoitus on oikeasti sijoittaa pyörään noin 2000€, koska en halua ostaa kahta pyörää ja ei edes ole tilaa kahdelle pyörälle. Haluan myös että pyörällä voi lähteä ajamaan metsään koska tällä alueella on siihen hyvä mahdollisuus.
Mikä se sitten olisi? Onko läski ainoa vaihtoehto vai pärjääkö Etelä-Suomessa talvella myös 27.5+/29+ pyörällä?
Valaiskaas aloittelijaa.
Kiitos etukäteen.
Paras yleispyörä on jäykkäperäinen maasturi. Sillä pärjää kaikilla keleillä jokaisena vuodenaikana. Läski ei ole yleispyörä ollenkaan.
Iglumies
19.04.2017, 15.27
Täysjäykkä 29, mielellään + optiolla.
Trek Farley 5 tai 7 ja siihen lisäksi 29 vannesetti.
29 ajelulla laita koko pitkät lokarit.
Riippuu metsäajon luonteesta, kannattaako ottaa täysjäykkä vai edestä jousitettu. Itselläni ei ole kunnianhimoisia tavoitteita autosta luopumiseen, mutta jos olisi, harkitsisin sähköavusteista 29-maasturia. Jos sinulle sopii n. 15" tai pienempi runko, silloin 27,5" voi olla parempi. Ei läskiä tai edes plussaa. Normaalit 2,2" renkaat toimii aivan hyvin talvikelissä.
Kaikilla maastopyörillä + tai ilman pärjää talvellakin, kunhan ei kuvittele pärjäävänsä haastavissa lumikeleissa niillä läskien mukana tai harrasta polkujen aukomista. Se paljon tätä on minäkin talvena ja kenenkä reiteillä onkin sitten?
Läski myös toisilla vanteilla + tai ilman toimii, myös hyvin. 35mm vanne taitaa olla hyvä, jos mielii ajaa + ja normi kumia.
Marsusram
19.04.2017, 15.46
Ei läskipyörälläkään pääse ihan milloin ja missä tahansa, mutta..
Arvelisin että pääkaupunkiseudun maastoissa jää ajamatta noin 25% läskipyörällä ajokelpoisista reiteistä ilman läskipyörää (menee tavallisella kuskilla tunkkaamiseksi).
Samoin talvesta riippuen ilman läskipyörää jää metsän menemättä 10-50% talvikeleistä ja auraamattomilla kevyen liikenteen väylilläkin tökkää meno useina päivinä normitalvena.
Ilman nastarenkaita ei läskillä pärjää jäisillä iljanteilla, lähtee alta siinä kuin muutkin pyörät.
Plussapyörällä "pärjää" hieman pitemmälle kuin tavallisella 29" maasturilla, mutta ero on melko pieni.
29"+ kokoon ei ole vielä nastarenkaita saatavilla, ISP on paras 29" nastakumi leveällä vanteella. 27.5"+ nastakumeja löytyy kaupasta.
Eli kompromissia joutuu tekemään ja mitä enemmän painottaa käyttövarmuutta, sitä läskimpään mennään.
3" plussakumeillla voi tulla vaikeuksia jos lunta tulee kunnolla.
Jos on ajatuksena luopua autosta, painottaisin tiellä ajamista enemmän kuin selviytymistä äärimmäisistä olosuhteista maastossa, jossa reitit voi vapaasti valita tai olla ajamatta, jos kelit ei siitä mielekästä tee. Siksi normaali maasturi.
Viskinalle
19.04.2017, 16.00
Kiitos vastauksista.
Lisäkysymyksenä kannattaako satsata hiilikuiturunkoon, jos se on mahdollista?
^En minä ainakaan ole alumiinia ja terästä enään kaivannut. Tähänkin on, niin monta mielipidettä, kuin on vastaajaa. Jonkun titaanisen vois vaikka joskus ostaakkin, jos joku mieleinen tulee vastaan.
29" on ehkä paras kompromissi.
Evon Hermes http://evoncycles.fi/hermes
Kona Big Rove https://www.bikeshop.fi/Kona-Big-Rove/ekauppa/pKOROVB/ tai alu https://www.bikeshop.fi/Kona-Big-Rove-AL-2016/ekauppa/pKOROVBAL16/
Cube Hyde pro http://www.rtechsuspension.fi/hyde-pro-2016.html Hyde https://www.bike-discount.de/en/buy/cube-hyde-black-n-flashyellow-556713/wg_id-27
Pinnacle Ramin https://www.evanscycles.com/pinnacle-ramin-1-2017-mountain-bike-EV244137
Niin, siis Läskin kun ostat ja siihen lisäksi 29 vanteet niin saat kaiken. 😀
Marsusram
19.04.2017, 16.40
Kiitos vastauksista.
Lisäkysymyksenä kannattaako satsata hiilikuiturunkoon, jos se on mahdollista?
Muovi hiilikuitulujitteella mahdollistaa joitakin runkorakenteita, joita metallista hitsaamalla ei saada aikaan yhtä kevyenä. Onhan se vähemmän lämpöä johtavana turvallisempikin kun kieli ei jäädy kiinni :) Hädän tullen voi hiilarirungon polttaa lämpimikseen. :)
Eli ei materiaali tee autuaaksi, vaan se mitä sillä tehdään.
Jos sama rakenne onnistuu yhtä hyvin muovista ja metallista, ei IMO kannata maksaa olemattomasta lisäarvosta.
Uudemmissa hiilarirungoissa on onneksi jo päästy keventelystä funktion ajatteluun.
Vielä tuohon "missä tahansa", joillakin seuduilla ghettopyörä voi olla ainoa joka säilyy varkailta turvassa kun joutuu jättämään vartiotta.
Itse ajelen suurimman osan ajoista täysjäykillä, talvella nastat ja kesällä valinnan mukaan, toinen titaania ja toinen terästä. Jos yhdenpyörän taktiikalla mentäisiin niin titaania tai laadukasta terästä ehkä plussakoon renkailla tai useammilla kiekoilla ja täysjäykkänä olisi oma valinta.
Justiina
19.04.2017, 17.08
Jos pyrkimyksenä on hankkiutua eroon autosta, hinkata päivittäin 15-20km työmatkaa edestakaisin ja EHKÄ poiketa metsään ajelemaan niin valintani olisi se, mikä olisi mukavin työmatkalla kesät talvet ja joka MAHDOLLISTAISI pienet metsäkokeilut. Eli cyclocross, johon sijoittaisin tonnin. Jos metiköistä sitten enempi innostuu niin harkitsisin uudelleen mahtuisiko kuitenkin toinenkin fillari ja sijottaisin säästyneen tonnin metsäkelpoisempaan fillariin.
Pari vuotta ollut pois foorumilta ja tällä välin kaikki alkaneet hössöttää noista läskeistä.... Myönnän, etten ole kokeillutkaan sellaista, mutta epäilen että jaksaisin sellaisella jurrata 40 kilsaa päivässä joka jumalan päivä. Ennen muinoin näillä reunaehdoilla vakiosuositus oli juurikin cc, toisena sitten se jäykkäperäinen maastopyörä.
^Ongelmana siinä että jos ostaa parin tonnin pyörän heti niin harrastuksen kehitys tulee kalliiksi, toinen pyörä maksaakin sitten jo neljä tonnia...
Alle tonnilla saa saksanmaalta varsin toimivia maastopyöriä joilla usea kuski tulee toimeen oikein hyvin, varsinkaan jos ei paremmasta kokemusta.
Cyclo on ihan mukava, läski ei puraissut lainkaan ja Tommin lailla en kumpaakaan hankkisi yleispyöräksi...
Niin, siis Läskin kun ostat ja siihen lisäksi 29 vanteet niin saat kaiken.
Ei, saat silloin läskin ja siihen 29 vanteet. Pari läskiä omistaneena en ostaisi yleiskäyttöön vaikka toki joku voi tykätä sellaisella kaikki ajot ajaakin. Mun mielestä läskistä ei tule 29:iä vaikka siihen moisen kiekkosetin laittaisikin.
Itse ostaisin sen jäykkäperä 29:n jos pitäisi yhdellä pyörällä kaikki ajot pärjätä. Mikäli duunimatkaa yms. enempi niin sitten ehkä jonkin xc tyyppisen. Omalla käytöllä taas joku AM henkinen koska maasto painaa vaa'assa enemmän.
Ei, saat silloin läskin ja siihen 29 vanteet. Pari läskiä omistaneena en ostaisi yleiskäyttöön vaikka toki joku voi tykätä sellaisella kaikki ajot ajaakin. Mun mielestä läskistä ei tule 29:iä vaikka siihen moisen kiekkosetin laittaisikin.
Itse ostaisin sen jäykkäperä 29:n jos pitäisi yhdellä pyörällä kaikki ajot pärjätä. Mikäli duunimatkaa yms. enempi niin sitten ehkä jonkin xc tyyppisen. Omalla käytöllä taas joku AM henkinen koska maasto painaa vaa'assa enemmän.
Kylläpäs :)
Läskissä 29 vanteet niin on se aika lähellä 29 jäykkäperää.
Tai voihan se sun mielestä taas että ei oo.
No, topicin aloittaja varmaan osaa päättää itse.
Ohiampuja
19.04.2017, 22.22
Tarkoitus on hankkia semmoinen pyörä millä voi ajaa metsässä sekä maantiellä ja Etelä-Suomen talviolosuhteissa. Lopullinen suunnitelma on luopua autolla liikkumisesta että voisin talvellakin mennä pyörällä töihin.
Vaikka maastossa on kiva ajaa maastopyörällä, niin minä laittaisin painoarvoa tuolle arkikäytölle. Ja tavallinen laadukas 29" jäykkäperä voisi olla hyvä valinta. Sen jäykän keulan vaihtaminen jälkikäteen ei ole vaikeata, ja näin käytettävä valikoima olisi paljon suurempi.
Sitten mitä sillä metsässä ajamisella tarkoitetaan. Oikein kunnon polkupaukutusta vai sellaista helpompaa ns. metsäautotie ajelua. Jos kyseessä on sellainen helpompi versio niin se cyclo-crossari voisi olla hyvä vaihtoehto. Sillä se arkinen työmatka-ajelu voisi olla helpompaa.
Mutta se laadukas 29" jäykkäperäkin on ihan kelpo valinta. Eri rengas variaatioilla ja muilla speksauksilla se taipuu moneen eri käyttöön.
Sähköavusteinen maasturi voisi toimia aika täydellisesti. Kahdella tonnilla saa jo Boschin keskiömoottorillisen jäykkäperän perusosilla. Työmatkalla sähkö on mukava lisä, ei tarvitse käyttää, jos ei halua.
ihan mikä vaan etujousitettu maasturi. sijoita 2000€ jos haluat, mutta esim. 600€ fillarista tuskin huomaat eroa, ainakaan rahan arvoista. l
Varmaan uutena ero on suht pieni ainakin helpossa käytössä, mutta muutaman vuoden kuluttua eron todennäköisesti huomaa selvemmin. Itselläni on tonnin hintainen 29, joka on osoittautunut toimivaksi. Ajettavuus ei varmaan ole urheilullisin mahdollinen, mutta tekniikka vaikuttaa luotettavalta. Tässä rahatilanteessa ei tee mieli päivittää, vaikka kevyemmät kiekot listalla ensimmäisenä ovatkin. Tuolla ajelisin mielelläni talvella arkiajot, jos yhdellä pyörällä pitäisi pärjätä. Mutta kun krossarikin on olemassa, mielummin sillä ajan aina, kun alla on edes jollain tavalla hoidettu tie.
Sitten mitä sillä metsässä ajamisella tarkoitetaan. Oikein kunnon polkupaukutusta vai sellaista helpompaa ns. metsäautotie ajelua. Jos kyseessä on sellainen helpompi versio niin se cyclo-crossari voisi olla hyvä vaihtoehto. Sillä se arkinen työmatka-ajelu voisi olla helpompaa.
Jos pyörän voi korvata pahimmilla keleillä esim. bussilla, krossari voi olla hyvä vaihtoehto. Mutta jos ollaan pyörästä jokseenkin täysin riippuvaisia, krossarissa on omat riskinsä.
Kahden pyörän systeemiä voisi vielä harkita senkin takia, että kilometrejä tulee väistämättä kohtuullinen määrä, jolloin myös korjauksia tulee vastaan. Huolloissa on tähän aikaan herkästi viikon jono, joten sijaispyörälle voi olla tarvetta. Se voi olla vaatimattomampikin malli. Tai kahdesta tonnin pyörästä saa jo toimivan kokonaisuuden. Tietysti jos tilaa ei ole, se on hankalampi juttu. Kannattaa silti miettiä, voisiko sen jotenkin ratkaista.
Viskinalle
19.04.2017, 22.35
Hyvää infoa tulee. Kuten alussa sanoin niin tilaa ei ole kahdelle pyörälle, joten yksi laadukas on se ainoa vaihtoehto. Metsäajolla tarkoitan että voin ajaa melkein mitä polkua pitkin. Mulla on tommonen yksi alle tonnin pyörä nyt joten haluan siitä nostaa vähän tasoa. Täysi autottomuus oli ehkä vähän liioteltua mutta mielestäni täällä tarvitaan ketju jossa etitään oikeasti sitä yhtä pyörää eikä kahta tai kolmea eri pyörää. Asun metron vieressä että sitä voi käyttää sitten kun keli on oikeasti huono.
Olen katsellut trekin stachea(5 tai7) tai salsan woodsmokea noista + ja sitten läskeistä farley mallistoa että suomesss helpommin saatavia malleja. Myös maxx jagamoasta pyöri tossa google haussa mutta siitä on vaikea löytää mitään informaatiota.
Tuo 29 jäykkäperä näyttää tämän keskustelun suosikki olevan. Siitä löytyy onneksi + vaihtoehtoja
Lähetetty minun ONEPLUS A3003 laitteesta Tapatalkilla
Jäykkäperä 29 ehdottomasti yleispätevin pyörä. Jos haluaa leveämpää kumia, niin 27+ mielummin kuin 29+ minusta. Maastoajossa ei enää kovin ketterä, riippuen tietysti kuinka teknistä kikkailua haetaan.
Felt Surplus 30?
Mulla on ollut monta vuotta jäykkäperäinen (nykyisin täysjäykkä) 29er, jolla edelleen ajan ympäri vuoden niin huvi- kuin hyötyajotkin. Viime kesänä sillä tuli heitettyä myös noin 130 kilometrin päivälenkki saaristossa, enkä missään vaiheessa toivonut lähteneeni matkaan millään muulla. Kuten täällä onkin jo todettu, noita saa neuvoltua kaikennäköiseen käyttöön mm. rengas- ja tankovalinnoilla.
Nykyisin tallikaverina on myös cyclocross, mutta en osaa kuvitella, että se voisi olla ainoa pyöräni. Johtuu varmaan vähän tottumuksestakin, mutta itselleni on helpompaa hyväksyä maasturin kuin cyclon heikkoudet niissä olosuhteissa, joissa ne ilmenevät helpoimmin.
Marsusram
20.04.2017, 00.30
Aika paljon on nyt tuon Woodsmoken tapaisia jäykkäperä maastopyöriä, joihin sopii tarvittaessa 2 kiekkosettiä, 29" normaaleilla maastokumeilla ja 27.5"+ plussakumeilla. Vaihto on tällä konseptilla helppoa, voi pitää toisella 27.5"+ setillä vaikka nastarenkaat tai märän kelin pehmeämmät nappularenkaat ja toisella nopeammat 29" yleisrenkaat.
Runkoa valittaessa voi huomioida, että XC-geometria on helpompi muuttaa myöhemmin jäykälle keulalle kuin pitempi trail-geometria (esim Orbea Loki (https://www.orbea.com/us-en/brands/loki/)).
"Lisäkysymyksenä kannattaako satsata hiilikuiturunkoon, jos se on mahdollista"
Yleiskäyttöpyörässä tarvinnet tavaratelineen. Hiilikuiturunkoisessa joudut käyttämään selkäreppua.
kuovipolku
20.04.2017, 10.45
^ Totuus johon löytyy poikkeuksia. Eli on olemassa hiilikuiturunkoja joissa on valmiit kiinnikkeet tavaratelineelle ja joissa tavaratelinettä uskaltaa jopa käyttää.
Ja tietenkin yleiskäytön laadusta riippuen voi riittää isohko satulalaukku jonka voi ajo-ominaisuuksia tuhoamatta kiinnittää satulatolppaan.
Maastopyörä on kestävä. Mieluummin merkkituote kuin "näköispyörä".
Keveys ja kestävyys ei ole sama asia.
Keskiäkäinen lohjalainen
20.04.2017, 22.02
Maastopyörä on kestävä. Mieluummin merkkituote kuin "näköispyörä".
Keveys ja kestävyys ei ole sama asia.
"Kevyt, halpa, kestävä. Valitse mitkä tahansa kaksi."
Kaikki on suhteellista, kevyt on hyvinkin kestävä ja painava päivastoin... Hyvää ja halpaa et kuitenkaan saa samassa paketissa...
Stagertoni
22.04.2017, 10.41
Putkahdetaanpas samaa aiheeseen, että ei tarvitse turhaan uutta väkertää. Pyöräkuume alkaa äityä siihen vaiheeseen, että on hankaluuksia nukkua öisin, joten parannusta tähän olisi pikimmiten saatava.
Neljättä vuotta on ajossa perusmaasturi KTM Chicago (http://www.thebikelist.co.uk/ktm/chicago-disc-2013), ja tällä onkin takana tuhansia oikein mieluisia kilometrejä aina maanteiltä niille pienimmille metsäpoluille. Ajopäivät vaihtelevatkin luonteeltaan varsin runsaasti ja maasturi on toiminut tässä ajo-olosuhteiden runsaassa kirjossa oikein mallikkaasti, joten uusi MTB tuntui ainoastaan loogiselta. Aikanaan kahdensadan euron sijoitus on maksanut itsensä moninkertaisesti takaisin ja on vielä tänäkin päivänä iskussa, mutta välillä tulee mietittyä, että harrastuksesta voisi tehdä vielä tätäkin mielekkäämpää.
Rahankeruu on täydessä käynnissä ja budjetin katoksi onkin määritelty 1k€. Foorumia on tullut lueskeltua ahkerasti. ja eniten vastaan tulleista vaihtoehdoista ovat miellyttäneet nämä:
https://www.bike-discount.de/en/buy/radon-zr-team-7.0-582313/wg_id-6198 , 8.0 näyttää välillä olevan tähän 7.0:n hintaan alennuksessa, joten mikäli tähän päätyy, kannattaisiko odottaa 8.0:n alennusmyyntiä?
https://www.nummenpyora.fi/tuotteet/maastopyorat/trek-x-caliber-9-2016/
https://www.xxl.fi/white-xc-290-pro-2017-maastopyora/p/1132044_1_style?utm_source=Communicator&utm_medium=Email&utm_content=Untitled5&utm_campaign=XXL+Finland+newsletter+-+Week+11%2f2017+RIEHA&_ccCt=U3mjevuXtLqKKZzZ_blZz~LNtlTgEk3RCACChqnSNevM shKoFZ2R6sMMH0VWmmi8
Hieman postimyynnistä tilaaminen mietityttää rungon koon merkeissä, mutta aika kattava valikoima kokemuksia tuntuu löytyvän eri kokoisilta ihmisiltä. Mainittakoon, että KTM:n runkokoko on 19" ja se tuntuu pääsääntöisesti oikein hyvältä. Pituutta löytyy 176cm ja sisälahkeen pituus 87cm.
Muitakin pyörävinkkejä otetaan vastaan mielellään. Käytettykin pyörä on toki mahdollinen, mikäli hyvä ehdokas löytyy.
Itse hommaisin tuohon käyttöön jonkun isolla (+40mm) rengas tilalla olevan cyclocrossin tai ns. monster crossin.
Nykyisinhän rupee myös cyclocross runkoihin tulemaan noita 27,5" kiekkoja, joiden avulla renkaiksi saa isot kumit (~50mm).
Tässä yksi hauska video aiheesta. Tämä oikeastaan kattaa 100% niistä asioista joita haluan ns. yleispyörän tekevän (mulla Kona Private Jake)
https://youtu.be/Xh5Hzzunagg
Suoraan hyllystä ostettuna On One pääsee ehkä lähimmäksi tuota videon mukaista fillaria.
http://www.on-one.co.uk/c/q/bikes/gravel-adventure-bikes/space-chicken
Toki se fiksu 29er lokarien (ja jäykän keulan) kanssa ajaa saman asian, mutta tykkään itse enemmän cyclosta yleispyöränä.
Maastoajo näiden cyclojen ~40-45mm renkaiden kanssa rajaantuu toki helpommille poluille, joten maastossa maasturi on toki parempi. Toisaalta 29er maasturi oli ainakin mulle itselle "over kill" 95% arkiajosta, joten se vaihtui cycloon parin vuoden kokeilun jälkeen.
Tollanen hienoa maasturi on myös vähän hankala arkiajosta, kun mm. Jousitus kuluu turhaan (huolto melko kallista) ja mm. välityksen ja rengastus on yleensä vähän väärät arkikäytössä. Harvemmin noissa maastureissa on myöskään paikkoja lokareille tai tarakalle.
Sent from my GT-I9506 using Tapatalk
Alkuperäinen aloittaja haaveili auton korvaamista fillarilla. Itsellä on kokemusta koulu+työmatkafillaroinnista ja hyvin usein arkiajoa haittaa esim. talvella pöpperöinen keli, kova tuuli tms. Auringonpaisteella ja kivassa kesäsäässä on mukava ajella vaikka vähän mutkien kautta töihin, mutta helposti ankeimmilla keleillä tulee hypättyä auton rattiin.
Itse olen suunnitellut ratkaisuksi sähköavusteista fillaria. Se tasottaisi tuulet ja mäet. Samalla fillarilla olisi tarkoitus harrastaa maastopyöräilyä metsässä. Työmatkoille vehje tulee olemaan ns. ylilaadukas, mutta eipä ole varaa ostaa montaa sähköfillaria joten mennään maastoajon ehdoilla. Eiköhän ne työmatkatkin ole ihan nautinnollisia jos alla on kunnon osilla oleva fillari.
Mielipiteet on kuten per......kä, jokaisella on omansa (paitsi Muumeilla).
Jos itse lähtisin etsimään all-around pyörää kaikkiin olosuhteisiin, niin lähtisin pohtimaan sitä, että ajaminen olisi mahdollisimman mukavaa myös kehnoissa olosuhteissa. Suomen talvi asettaa kapearenkaisille (alle 3") tosi suuria haasteita pehmeän tai märän lumen aikaan, jäinen urainen pyörätie on myös haastava paikka ja jos kesältä haluaa jotain kaivella, niin pitkospuut (tai oikeastaan niiden rako). Pehmeät hiekkataipaleet ja soiset kohdat on toinen OTB riski.
Oma valinta olisi Fatbike 4" kumeilla. Pyörän muokkaaminen eri vuodenaikoihin tapahtuu yksinkertaisimmin ilmanpaineita säätämällä. Koville pinnoille esim pyöräteille jne vähän reilummin ilmaa, jolloin rullaa ihan kelvollisesti ja pehmeisiin maastoihin ja lumeen sitten vähemmän, jolloin kantaa paremmin ja pehmeämpi kumi tasoittaa uria.
Polkea näitä kaikkia pitää ja jos epäilyttää fatbiken raskaus niin käy testaamassa jotain kohtuu laadukasta pyörää ja muodosta oma mielipide nettikirjoitusten sijaan. Älä tee testiä millään marketin 20 kg painavalla pyörällä.
Tuolla yksi hyvä vaihtoehto:
http://www.fillarifoorumi.fi/forum/showthread.php?51925-Fat-bike-eli-l%E4ski%E4-haussa&p=2659191#post2659191
Vapputerveisin
-J-
Ensiksi ostasin jonku halvan jonka uskaltaa jättää kaupan eteen kevyellä lukituksella. Sitte se harrastepyörä jolla käydään lenkillä.
Yhdellä ei pärjää
Ohiampuja
28.04.2017, 21.53
Tuo varkausriski on kyllä yksi tärkeä tekijä. Nyt täällä Tampereella asuessa se on oikeinkin tärkeä, mutta ennen Jämsässä se ei merkannut mitään kun pyörät oli aina omassa lukitussa varastossa.
Eli se pitää jokaisen arvioida itse omalta kohdaltaan.
Ja mites sellainen ajatusleikki, että ajat pyörällä hiekkatiellä ja vastaan tulee mielenkiintoinen polku sekä rauhallinen asfalttitie. Kummalle reitille veri vetää? Alkaako se metsään katoava polku vetämään puoleensa ja ne lepattavat lökärishortsit saa kunnolla kuraa päällensä. Vai ohjaatko pyörän sinne asfaltille jossa sheivatut sääret pääsevät pyörimään tasaisella ja juuri oikealla kadenssilla.
Minä kääntyisin cyclolla sinne metsään vaikka trikoot jalassa olisikin. ;)
Minusta tuokin vaikuttaa siihen pyörän valintaan.
J.Kottenberg
28.04.2017, 22.14
Jos todellakin pyörällä pitäisi voida ajaa missä vain ja millaisissa olosuhteissa vain(ymmärrän tämän niin että yleensä voi ajatella jollain pyörällä ajavansa, ei siis esimerkiksi järvessä tai metrisessä koskemattomassa hangessa) niin silloin se pitäisi valita niiden vaativimpien olojen mukaan, eli suosittelen läskipyörää. Ja jos sitten parempaa kulkua kesäksi kovemmille pinnoille joskus haluaa niin kuten on ehdotettu, toiset kiekot, vaikka 29er. Silloin ei pyörän takia jää mikään paikka ajamatta.
(joku varmaan vetää läskiuskontokortin pöytään seuraavaksi, mutta en ole läskiuskovainen. Eräs muu uskonto, jossa peräti 72 neitsyettä odottaa paratiisissa, tuntuu heteromiehestä paljon kiinnostavammalta kuin uskominen johonkin konkeliin)
Viskinalle
29.04.2017, 09.02
Taas kiitos lisävastauksista. Mun kohdalla löytyy se "halpa" marketti pyörä millä on tullut kesälenkit heitettyä. Nyt olisi aika lähteä kokeilemaan kunnolla, eli autosta luopuminen ei tule todellakaan heti, kunto sanoo että ei tule onnistumaan. Tulen myös ns. hirveissä keleissä turvautumaan julkisiin tai autoon.
Ajatuksena oli se että läskipyörä oli se ensimmäinen konsepti mistä lähdin liikkeelle ja nyt teidän avustuksella olen päätynyt siihen välimaastoon eli 29+, eritoten trek stache ja salsan woodsmoke on pyörinyt hauissa ja youtuben pätkissä.
Se mistä tulee tuo pyörä millä voi mennä missä vaan perustuu siihen että myös talvella kiinnostaisi pyöräillä varsinkin metsässä ja kun aluksi katsoin läskiä niin budjetti perustuu siihen. Täällä foorumilla kun on noita omia "uskontoja" niin on mukava saada molemmista ne yleishyvät puolensa, kun oikeasti etsitään vain yhtä pyörää.
Mielestäni tuollaisen yleiskäyttöpyörän voi "mitoittaa" ainakin kolmella eri tavalla:
1) Pyörän voi valita sen mukaan mistä saa parhaan fiiliksen tai mikä vaan sopii omaan "tyyliin" parhaiten.
2) Pyörän voi valita sen vaikeimman talviolosuhteen tai harrasteajon mukaan.
3) Pyörän voi valita sen olosuhteen mukaan missä ajaa ajallisesti eniten.
Itse olen kokenut noista kaikista ja vähän niiden välimalleistakin.
Ensimmäisen kohdan mukainen kulkine oli mulle maantiefillari tyylinen sinkula/fixi, siinä oli "zeni" kohdallaan ja sopivissa olosuhteissa (n. puolet vuodesta) se oli mukavan huoleton ja ihan vauhdikas yleiskulkine. Tuollaisen yksinkertaisen fillarin kanssa oli myös mukava opetella pyörähuollon saloja. Tästä oikeastaan lähti uudelleen käyntiin mun koko "fillariharrastus". Pyörä ei ollut missään mielessä fiksu tai edes kovin sopiva arkiajoon, siinä ei ollut kunnon lokareita eikä edes vaihteita, kilometrejä tuollakin kertyi avain mukavasti. Ajoa tuli lähes jokaisena lumettomana päivänä. Ajaminen oli ennenkaikkea aivan hiton kivaa, mikä on se pääasia. Renkaat olivat vain 25milliset, joten edes soralle ei tehnyt juuri mieli tämän kanssa.
Toisen kohdan mukaiseksi kulkineeksi hommasin jäykkäperäisen 29er pyörän, jonka myöhemmin muuttui hiilarikeulan avustamana täysjäykäksi. Tämäkin oli hauska pyörä, mutta aivan helkkaristi edellistä hitaampi ja kankeampi päivittäisessä hyötyajossa, oli lähes kokoajan sellainen olo, että nyt on over kill -fillari alla. Helpohkossa maastossa ja hankalassa talvikelissä tämä oli kuitenkin aivan hiton hauska, vakaa ja nopea. Nälkä kasvoi nopeasti syödessä ja tämän rinnalle tuli täpäri maasturi harrasteajoon, jonka jälkeen tämä jäykkä 29er näki ajoa enää tosi vähän ja menikin sitten myyntiin aika nopeasti.
Kolmannen kohdan mukaisena yleispyöränä mulla on nyt ollut Cyclocrossi tai ns. Graveli, tämä on ollut mulle itselle ehdottomasti paras yleishöylä, mutta ei tämäkään kyllä yksinään riitä, joten harrateajoon on vielä maantie- ja maastopyörä. Crossari sopii kuitenkin aivan loistavasti tänne Pirkanmaan alueelle myös talvella, etenkin kun asuu alueilla joissa talvihuolto toimii edes jotenkin. Metsäpoluille onkin sitten tämän kanssa hyvin vähän asiaa etenkin talvisin, mutta koska arkiajot koostuu kuitenkin lähes täysin asfaltista ja sorasta, en tämän järeämpää pyörää enää ottaisi. Tällä sitä tulee melkein ajettua 90% kaikista ajoista, joten harrestafillarit on ajassa mitattuna aika vähällä käytöllä, mutta pidän silti niitä aivan välttämättömänä, jotta saan suoritettua kaikki ajot "miellyttävästi".
Näin jälkipohdintana sanoisin, että ensimmäisen fillarin kohdalla kannattaa ehkä mennä vähän järjen vastaisestikin tuon kohdan yksi mukaan (tämä voi tosin olla myös sama kuin 2 tai 3 kohdan fillari). On kuitenkin lopulta aivan hiton tärkeätä, että fillari on sellainen, jonka ajamisesta saa hyvät fiilikset ja joka on ns. "unelman" mukainen. Turhanan sitä on mitään "fiksua" cyclocrossia ostaa jos veri vetää kuitenkin enemmän metsään, siinä pitää vaan sitten hyväksyä se, että helpossa ajossa fillari on vähän ylijäreä. Mulla on nyt itsellä maasturina 27+ täpäri ja ainakaan sen kanssa en kyllä tykkää lainkaan ajaa asfalttia tai edes soratietä. Geometria, nappularenkaat ja jousitus ovat vain sellaiset joita en itse kaipaa työmatkalla.
J.Kottenberg
29.04.2017, 11.39
Stache on hauska pyörä ajella. Itse valitsin mittoihini nähden ylärajoilla olevan rungon jolloin se on suht pitkä(hissitolppa mahtuu vielä tarvittaessa) ja chainstay Stachessa on vastaavasti tosi lyhyt. Tuntuu hyvältä käsitellä ja pituutta on sopivasti jos haluaa yrittää ajaa vähän lujempaakin. Ihan onnistunut geometria. Enää ei vanhanmalliset lyhyet maasturit kiinnosta. Rengasvalikoimaakin on 29+ :ssa ihan mukavasti. Osat Stachen 7:ssa on suht hyvät. Samoin Manitoun Magnum Comp keulana on hyvä. Kun vaihteistoa saa vähän kuluneemmaksi niin se ehkä tulee päivitettyä.
J.Kottenberg
29.04.2017, 13.26
On mulla noi kaikki luettelemasi, ja kaikilla on tietty ajettu eri keleissä ja paikoissa. 29+ on ollut viime syksystä, ja viime talvihan oli etelä-Suomessakin lumiolosuhteiltaan aika poikkeuksellinen joten pluspyörän talviajokokemusta pitää vielä saada lisää.
Enpä taida alkaa niitä enempää vertailemaan. Aihetta on jo varsin hyvin käsitelty, ja minkään fundamentalistisen väittelyn aloittaminen, joka luultavasti johtaisi vain loputtomaan juupas/eipäs-tilanteeseen, ei oikein kiinnosta.
Ohiampuja
29.04.2017, 18.43
hommasin jäykkäperäisen 29er pyörän, jonka myöhemmin muuttui hiilarikeulan avustamana täysjäykäksi. Tämäkin oli hauska pyörä, mutta aivan helkkaristi edellistä hitaampi ja kankeampi päivittäisessä hyötyajossa, oli lähes kokoajan sellainen olo, että nyt on over kill -fillari alla.
Kalle puhuu asiaa. Järkeväkään pyörä ei ole hyvä valinta, ellei siitä tule hyvä fiilis.
Tuo over kill -fiilis on kiinni myös niistä hyötyajo-olosuhteista ja matkoista. Minusta täysjäykkä maasturi on näppärä kaupunkikortteleissa. Rotvallit ei paljoa hidasta. :)
Mutta tasaisella maantiesiirtymällä se on kyllä tylsä ajettava.
Lainaan vähän ketjua. Itsellä myös yleispyörän hankinta ja olen päättänyt laittaa 29" jäykkäperäisen. Pyörä on myös ensimmäinen pyörä sitten lapsuuden.
Tällaisen olen ajatellut hankkia, mutta aloin tässä miettimään, että riittääköhän tuossa välitykset pikitielle kun eturattaat on 36-22 ja takapakka 11-32?
http://www.chainreactioncycles.com/fi/en/vitus-bikes-nucleus-29-vr-hardtail-bike-2017/rp-prod147648
mutanaama
01.05.2017, 12.37
Universumin kiitos, voimme ostaa juuri sellaisen fillarin kuin haluamme, ja mikä omaan ajoon eniten miellyttää.
Onhan se myönnettävä, että läskillä 30:n keskarin ylläpito asfaltilla ja maastorenkailla on mulle turhan kova tavoite.
Mutta kun lenkistä ajallisesti yli puolet on aina sitä kivikossa ja maastossa koluamista, niin parempi kompromissi tuo on kuin mikään edellinen kapistus.
Lainaan vähän ketjua. Itsellä myös yleispyörän hankinta ja olen päättänyt laittaa 29" jäykkäperäisen. Pyörä on myös ensimmäinen pyörä sitten lapsuuden.
Tällaisen (http://www.chainreactioncycles.com/fi/en/vitus-bikes-nucleus-29-vr-hardtail-bike-2017/rp-prod147648) olen ajatellut hankkia, mutta aloin tässä miettimään, että riittääköhän tuossa välitykset pikitielle kun eturattaat on 36-22 ja takapakka 11-32?36:11 ja 29" on 90 kadenssilla reilu 40 km/h. Eiköhän tuo siis riitä. Minulla on 26" jäykkäperä yleispyöränä ja 32:11 pidän ihan riittävänä, mut asiahan riippuu kiireistä ja kunnosta ;)
Linkkaamastasi pyörästä tuo keula tulis mieleen oleellisimpana heikkona elementtinä, jonka voi toki vaihtaa käytettyyn jäykkään teräshaarukkaan kun saat tarpeeksesi.
36:11 ja 29" on 90 kadenssilla reilu 40 km/h. Eiköhän tuo siis riitä. Minulla on 26" jäykkäperä yleispyöränä ja 32:11 pidän ihan riittävänä, mut asiahan riippuu kiireistä ja kunnosta ;)
Linkkaamastasi pyörästä tuo keula tulis mieleen oleellisimpana heikkona elementtinä, jonka voi toki vaihtaa käytettyyn jäykkään teräshaarukkaan kun saat tarpeeksesi.
Jäykkä etuhaarukka kelpaisi hyvin, mutta tuo 550e on maksimihinta mitä ajattelin pyörään laittaa niin ei tuon hintaluokan maastopyöriä näytä jostain syystä jäykällä keulalla saavan.
Ei tuota keulaa onneksi ihan ole lyttyyn haukuttu:
http://www.mbr.co.uk/reviews/27-5-hardtail-bikes/vitus-nucleus-275-vr
Ohiampuja
01.05.2017, 16.36
Universumin kiitos, voimme ostaa juuri sellaisen fillarin kuin haluamme, ja mikä omaan ajoon eniten miellyttää.
Jep, ja onkin kiinnostava lukea millaiseen johtopäätökseen ihmiset ovat päätyneet. Ja joku samaa asiaa pohtiva voi näistä jaaritteluista saada vaikka jotain vinkkejä. :) Ettei pyöräostokset päädy tuonne Epäonnistunut hankinta-ketjuun.
vBulletin® v4.2.5, Copyright ©2000-2025, Jelsoft Enterprises Ltd.