PDA

Näytä tavallinen näkymä : 40. Pirkan Pyöräily 11.6.2017

Talisker
15.03.2017, 11.19
40. Pirkan Pyöräily sunnuntaina 11.6.2017

Pirkan Pyöräily http://www.pirkankierros.fi/pages/index.php/pyoraily on kaiketi Suomen vanhin

yhtäjaksoisesti järjestetty pyöräilytapahtuma. Ja suurin siinä samalla!
Osanottajamäärä on edelleen kasvanut, viime vuonna oli n 4000 ajajaa,
suurin osa ihan tavallisia pyöräilyn harrastajia.
Ja sellaisen järjestäjät sen haluavatkin pitää. Hyvä niin!
---
"Uusi perinne" jatkuu:
Vedettyjä nopeusryhmiä ajetaan tulevanakin kesänä 217km:n matkalla Pirkan Pyöräilyssä.
Tavoitteena on tarjota mieluisa ajokokemus:
*turvallista ja mukavaa etenemistä ennalta sovitulla nopeus-/rasitustasolla
*kurinalaista ja esimerkillistä yhdessäajoa ilman kilpailua
*hyvä peesi ja "aurinkokannella-ajo" sitä haluaville

Ryhmien vetäjät ovat Kaupin Kanuunoita.
Vastuuvetäjät organisoivat vuorovedon:
kanuunaporukalla alkumatka, sitten hallitusti kanuunajunana vetoa telaketjuna pyörittäen.
Mukaan vetorinkiin otetaan halukkaita ja osaavia kanssapolkijoita.
Ja koko ryhmä yhdessä maaliin, ilman kilvanajoa!

Kuhunkin ryhmään otetaan yhteensä 35 ajajaa
0 36+ km/h Kovavauhtinen yhteislenkki!
I 34+-1km/h ajoajan keskinopeus
II 32+-1km/h -"-
III 32+-1km/h -"-
IV 30+-1km/h -"-
V 30+-1km/h -"-
VI 28 +-1km/h -"-
VII 28+-1km/h –”-

Ryhmät pyritään pitämään suljettuina! Ne tulevat täyttymään ennen ilmoittautumisajan päättymistä.
Edellisistä nopeusryhmistä "putoavat" ovat tervetulleita hitaampiin,
mutta takaa kirivien toivotaan jatkavan suoraan ohi.
Myöskään junaan pyrkiviä ohitettavia "lyhytmatkalaisia" ei katsota hyvällä.

Ilmoittautuminen alkaa GoExpo messuilla perjantaina 17.3.2017
Totuttuun tapaan messuvieraita hellitään tuntuvilla messutarjouksilla:
Pirkan Lenkki 217 km 40 euroa (norm 51,-)
Klassikko 134 km 30 euroa (norm 45,-)
Yöpyöräily 134 km 25 euroa (norm 32,-)

---
Pirkan normimatkalle, 134km:lle, starttaavat 30 hengen ryhmissä parin minuutin välein.
Nopeampaa ajoa tavoitteevien toivotaan ilmoittautuvan ekoihin ryhmiin.
Aikatavoiteryhmiä ei järjestäjä organisoi.
---
Pirkan Kierros nyt myös FB:ssa https://www.facebook.com/pirkankierros?fref=ts
---
Täydentelen lisätietoja tähän aloitusviestiin pitkin kevättä.

PeeHoo
15.03.2017, 15.02
Maksan taas GoExpossa. Selvää säästöä!

Oatmeal Stout
15.03.2017, 15.59
^Sininen teksti ei avaudu?

Talisker
15.03.2017, 20.32
GoExpossa on aikaisemmin voinut ostaa osallistumisen normaalia halvemmalla, kai nytkin.
Ilmoittautuminen alkaa GoExpo messuilla perjantaina 17.3.2017
Totuttuun tapaan messuvieraita hellitään tuntuvilla messutarjouksilla:
Pirkan Lenkki 217 km 40 euroa (norm 51,-)
Klassikko 134 km 30 euroa (norm 45,-)
Yöpyöräily 134 km 25 euroa (norm 32,-)

Messuilla voit ilmoittautua myös haluttuihin keskinopeus- ja lähtöaikaryhmiin.

Talisker
15.03.2017, 20.32
^Sininen teksti ei avaudu?
Muutin mustaksi. Aukeaako nyt?

Oatmeal Stout
16.03.2017, 11.45
^Selkeästi mustaa valkoisella avautuu illan hämärtyessä.^
Milloinkas sitä voi muutoin ilmoittautua? Pitää käyttää liikuntarahaa kun vielä on työsuhteessa.

Talisker
16.03.2017, 11.59
...
Milloinkas sitä voi muutoin ilmoittautua? Pitää käyttää liikuntarahaa kun vielä on työsuhteessa.
"Messujen jälkeen aukeaa ilmoittautuminen kotisivujemme kautta.
Myyntiin tulee myös Kolmen vartin paketti eli mahdollisuus osallistua jäljellä oleviin tapahtumiimme 130 euron hintaan."

Oatmeal Stout
16.03.2017, 12.09
Siis sunnuntaina 18:01 :D pitää ilmoittautua.

BR1
16.03.2017, 12.40
Ekaa kertaa työkaverit 40-vuotislahjaksi minut 217:lle ilmoittivat. Pohjilla viime vuoden keväästä ehkä 7-8 tkm, joista talvella wattipyörän selässä kerta pari viikossa. Aloitin siis maantipyöräilyn vajaa vuosi sitten selän mentyä lopullisesta paskaksi, pisin lenkki on viime kesältä 85km, jonka sutasin kolmesti. Maanantaina aloitin systemaattisemman reenin kohti 11.6. Mietin asian niin, että ekat viikot rullailen pk1-2 määrää 6-8h viikossa (2h kerralla), enempää en edes ehdi. Sitten jossain vaiheessa ajattelin ottaa viikkoon yhden vetoreenin tai ripeämmän lenkin. Ulos siirryn vasta, kun se on mielekästä eli en ihan heti.

Kysyisin kokeneemmilta neuvoa, miten valmistautua tähän ensimmäiseen pidempään lenkkiin? Mitkä ovat pahimpia sudenkuoppia, mihin kiinnittää erityistä huomiota? Kiitoksia jo etukäteen vastauksista!

Oatmeal Stout
16.03.2017, 13.38
^Liian suuri nopeus alussa on suurin ongelma ja toiseksi suurin on halu saavuttaa "hyvä aika".^
Itsellä nuorempana (+50v) saattoi reilun 4000km vuosiajoista tulla 217km Pirkka, 300km Vätternrundan, 250km Mylly ja 140km TdH ja ajon aikainen nopeus ~25km/h ja kaikilla taukopaikoilla pysähtyen.

Vivve
10.04.2017, 13.38
Nyt on sitten ensimmäisen kerran ilmoittauduttu klassikkolenkille :)

H. Moilanen
10.04.2017, 17.49
Kysyisin kokeneemmilta neuvoa, miten valmistautua tähän ensimmäiseen pidempään lenkkiin? Mitkä ovat pahimpia sudenkuoppia, mihin kiinnittää erityistä huomiota? Kiitoksia jo etukäteen vastauksista!

Ajoasento pitäisi ainakin saada sellaiseksi ettei nuo parin tunnin lenkit aiheuta puutumisia tai kipuja mihinkään. Jos ajoasento aiheuttaa jo parissa tunnissa hankaluuksia, tiedossa on tuskainen työpäivä.

Valmistautuminen on yksilöllistä, eikä sitä oikeastaan voi opettaa. Se mikä sopii minulle, ei välttämättä sovi muille. Jokainen keho reagoi yksilöllisesti kun rasituksessa tai sen kestossa siirrytään rajan pimeälle puolelle. Se on kokeiltava miten itselle käy kun urheilusta ottaa överit.

Ruokien suhteen ei kannata kokeilla mitään uusia ja eksoottisia ruoka-aineita edeltävinä päivinä ja vettä pitää muistaa juoda riittävästi. Liikuntaa ei pidä välttää, mutta kuormitus kannattaa pitää alhaisena ainakin muutaman edeltävän päivän aikana. Jos tuntuu siltä, että pitää tankata hiilariöverit, sitten tankataan. Jos tuntuu, että perjantaina pitää ottaa vinettoa, sitten otetaan. Tällaiset suoritukset ja niiden onnistuminen ovat pitkälti fiiliksestä riippuvaisia hommia, niin kannattaa pitää fiilis korkealla ja tehdä sellaisia juttuja jotka tuntuvat hyviltä ja oikeilta.

Vanhan viisauden mukaan matka ei tapa vaan vauhti. Maltti kannattaa pitää mukana, sillä lähes kaikki mäet ovat vasta jälkimmäisellä puoliskolla.

BR1
12.04.2017, 16.24
Ajoasento...

Kuitataan. Vaihdoin Ridleyyni juuri lyhemmän stemmin, ettei vaan meno ole liian aeroa ja paikkoja puuduttavaa. Vasen polvi on tässä kuukauden reenin myötä vähän vihoitellut, muttei onneksi mtn maailmaa edes kallistavaa.

Velogi
13.04.2017, 11.27
Kysyisin kokeneemmilta neuvoa, miten valmistautua tähän ensimmäiseen pidempään lenkkiin? Mitkä ovat pahimpia sudenkuoppia, mihin kiinnittää erityistä huomiota? Kiitoksia jo etukäteen vastauksista!

1) Pistää juhlan kunniaksi uudet (hiertävät) ajovaatteet päälle
2) Lähteä porukan mukana ajamaan liian kovaa
3) Unohtaa nesteytyksen ja tankkauksen

Multa löytyy myös pari videoita aiheesta:
Valmistatuminen: https://www.youtube.com/watch?v=00MWTn9VeJ8&list=PLsDJucv3JYFWvCunc94nC91ZjirPeuvPL&index=7
Viime hetken vinkit: https://www.youtube.com/watch?v=oVoOTGPeWbY&list=PLsDJucv3JYFWvCunc94nC91ZjirPeuvPL&index=5

BR1
13.04.2017, 12.37
^Oon sun videoita väijynyt viime vuonna, kun aloin enemmän ketjua pyörittämään, mut hyviä muistutuksia ne oli, kiitos.

petentic
15.04.2017, 21.49
Vanhan viisauden mukaan matka ei tapa vaan vauhti. Maltti kannattaa pitää mukana, sillä lähes kaikki mäet ovat vasta jälkimmäisellä puoliskolla.

Alkumatkakaan ei ole 217 km lenkillä ihan tasamaaetappia (suomalaisittain), ja matkan pääosa Näsijärven ympäri on enimmäkseen ylös-alas rock'n'roll! Nousumetrejä kertyy saman verran kuin vuoristoetapilla eteläisemmissä kohteissa. Eri GPS-laitteet ovat antaneet erilaisia tuloksia, todennäköisin totuus lienee 1 800 nousumetriä. Kännykän GPS antoi vuonna 2014 (http://www.sports-tracker.com/workout/petentic/53945e6ae4b095e214d2dfa3) hulppeat 2 800 nousumetriä.

jii.haanpaa
21.04.2017, 15.46
Mukana ollaan. Tällä kertaa oli aikomus kiertää Lenkki 30km/h keskariporukassa. Taitaa jäädä aikomukseksi. Pian on flunssakierre kestänyt melkein kuukauden ja reenaaminen on jäänyt pahasti paitsioon. Pahus kun Pirkka on aina näin aikaisin. Sen verran mukava tapahtuma kuitenkin, että reissuun lähdetään, vaikka junasta jäisikin jo lähtöasemalla.

OneTen
21.04.2017, 19.49

Mitä aikaisemmin jää jälkeen, sitä enemmän on aikaa ottaa toiset kiinni. Vaimitensenyoli

phebis
28.04.2017, 10.18
Eka pirkka tulossa ja 36-ryhmään on tarkoitus lähteä... montako paussia ko ryhmä yleensä on pitänyt? Eli pysähdytäänkö matkalla esim syömään vai pitääkö kaikki energia olla taskuissa? Pullot on kuitenkin pakko pysähtyä täyttämään jossain välissä.

Lähetetty minun SM-G920F laitteesta Tapatalkilla

Esa S
28.04.2017, 21.38
Kaikki ryhmät pysähtyvät tankkaamaan pulloja ja taskuja. 36-Ryhmä on tainnut pysähtyä yleensä pari kertaa, 34-ryhmä 2-3 kertaa, muut kaiketi 3-5 kertaa. 36 ja 34 ryhmät on pyrkineet pitää tauot lyhyinä, ei ole esim. istuttu soppaa syömään ennen kuin maalissa, mutta toki ehtii täydentämään eväät ja haukkaamaan leivätkin Muroleessa.

JPS
28.04.2017, 22.35
Eka pirkka tulossa ja 36-ryhmään on tarkoitus lähteä... montako paussia ko ryhmä yleensä on pitänyt? Eli pysähdytäänkö matkalla esim syömään vai pitääkö kaikki energia olla taskuissa? Pullot on kuitenkin pakko pysähtyä täyttämään jossain välissä.

36-ryhmä pysähtyy kaksi kertaa. Tauot mahdollisimman lyhyitä (2 x 5 min.) eli pullot täytetään ja matka jatkuu. Muu energia (geelit, patukat jne.) pitää olla mukana taskuissa. Tai no, Murolessa (toinen tauko) saattaa ehtiä käydä nappaamassa leivän kuten Esa S kirjoittaa.

t. J-P,
36-ryhmän kapteeni

Keitele211
01.05.2017, 20.12
Jee, vaimo ilmoitti minut, itsesnsä ja kaksi poikaamme pyöräilyyn. Tänään aloitettiin vanhimman pojan kanssa maantiepyöräilykausi ja lähdetään yhdessä 134 km matkalle. 11 vuotta sitten alkoi Pirkanpyöräilyn huuma. Muutama välivuosi on, kuten viime vuonna, mutta nyt on taas tavoite kiikarissa.

hikinen
02.05.2017, 22.27
Jokos muut kuin 36 ja 34 kmh keskinopeusryhmät on suljettu? En nimittäin löytänyt niitä ilmoittautumis sivulta

mk
04.05.2017, 10.15
klassikkomatkalle 134km tulossa eikä ihmeempiä nopeustavoitteita .. Vähän riippuu keuhkojen kunnosta ja kelistä. ~30km/h vauhtiin jos yltäis niin ihan ok ..

radium
10.05.2017, 21.03
Tekisi mieli lähteä 217 km matkalle, joskin olen ihan fillarinoviisi. "Pelkkä" 134 km ei kuitenkaan tunnu hirveältä haasteelta, kun viime vuonna sotkin 100 km vanhalla työmatkapyörälläni pelkän itseni seurassa ja nyt on sentään cyclo alla ja seuraakin tapahtumassa.

...Vai onko seuraa? Kai Pirkassa on oikeasti myös sitä 10-12 h aikaan Lenkin taittavaa väkeä, vai onko riski jäädä yksin jos ainoa tavoite on läpiajo hyvällä mielellä?

plr
10.05.2017, 22.19
Ehdottomasti kannattaa lähteä pitkälle reitille, jos lyhyt tuntuu liian lyhyeltä. En osaa sanoa miten kauan pitkällä lenkillä ajaa porukkaa. Ehkäpä joku toinen osaa sanoa paremmin.

Myrtillus
10.05.2017, 23.11
Työporukalla ajettiin viime vuonna pitkälenkki 9,5 h tuntumaan eikä siellä yksin tarvinnut ajella missään vaiheessa. Joka stopillakin ehdittiin pysähtyä ja otettiin vielä extrakin Kessan terassille. Loppumatkastakin ehtii vielä näkemään hitaimpia lyhyen reitin ajajia. Ainakin osa Rynkeby tiimeistä ajeli myös jokastopin taktiikalla ja maltillisella vauhdilla.

Oatmeal Stout
11.05.2017, 13.22
...Vai onko seuraa? Kai Pirkassa on oikeasti myös sitä 10-12 h aikaan Lenkin taittavaa väkeä, vai onko riski jäädä yksin jos ainoa tavoite on läpiajo hyvällä mielellä?
On ainakin olut, mutta ei paljon ja noilla ajoilla on saanut kiinni lyhyen hitaimmat.

Talisker
15.05.2017, 16.06
Tuore tilannetieto keskariryhmistä:

36 km/h: 16 + vetorinki. Tilaa on hyvin.
34 km/h: 27 + vetorinki 7 = 34. Muutama vielä mahtuu.
32 km/h A-ryhmä: 33 + vetorinki 7 = 40 TÄYNNÄ
32 km/h B-ryhmä: 15 + vetorinki 7 = 22. Yli 10 vielä mahtuu.
30 km/h A-ryhmä: 37 + vetorinki 7 = 44 TÄYNNÄ
30 km/h B-ryhmä: 36 + vetorinki 7 = 43 TÄYNNÄ
28 km/h A-ryhmä: 33 + vetorinki 7 = 40 TÄYNNÄ
28 km/h B-ryhmä: 22 + vetorinki 7 = 29 Yli 10 vielä mahtuu.

36+ ryhmä koostuu kokeneista ja ryhmäajoon tottuneista kuskeista, jotka tuntevat kuntonsa.
Vetoringin vastuu on selvästi pienempi kuin muissa ryhmissä. Kyse on oikeasti vauhdikkaasta yhteislenkistä.

Muissakin ryhmissä vetorinkiin otetaan mukaan osaavia ja halukkaita ajajia.
Se pidetään kuitenkin max 8 kokoisena (parillinen määrä).
Luukkumiehinä voisi hyvin olla vetoringissä vuorottelevat.
Aurinkokannella ajaminen on mahdollista koko reitin ajan.
Peräpään valvoja pyritään myös nimeämään.
Tavoite on, että ryhmä pidetään koossa koko ajon ajan, mutta liian nopean ryhmän valinneita ei jäädä odottamaan.

SamiMerilohi
18.05.2017, 17.32
Ekaa kertaa lähdössä 134 km matkalle. Tavoitteena on nauttia ajamisesta ja päästä maaliin.

Tähän mennessä pisimmät ajamani lenkit ovat n. 65 km, ja ne ovat menneet mukavasti. Tarkoituksena on ajaa 90-100 km lenkki tässä toukokuun aikana. Odotan kyllä innolla tapahtumaa!

Talisker
18.05.2017, 21.57

Oikea asenne Pirkan Pyöräilyyn!

amiantt
27.05.2017, 12.01
Onko triathlon pyörille oma lähtö ? vai muiden mukana vaan omalla lähtönumerolla

Pexxi
27.05.2017, 14.19
Onko triathlon pyörille oma lähtö ? vai muiden mukana vaan omalla lähtönumerollaOhjatut ryhmät taitavat olla allergisia noille mutta on ollut kai jotain omia ryhmiä keskenään sovittuja trithlonisteille.

Talisker
29.05.2017, 09.06
Aika-ajopyörille on oma startti 36+ ryhmän jälkeen. Nopeusrymissä ne eivät ole sallittuja. Ei myöskään lisätietojen käyttö.

Talisker
30.05.2017, 12.18
Tänään Pirkan järjestäjät talkoilevat ennakkoilmoittautuneiden numeropostituksen.

Muihin kuin 30km/h ryhmiin saattaa vielä mahtua muutamia mukaan.
Jos mielit niihin siirtymistä, vaikka olisit jo ilmoittautunut "ei nopeusryhmää",
niin ota yhteys toimisto@pirkankierros.fi.
Jos siirtyminen onnistuu, niin vaihda postitse saamasi numero lähtöpaikalla ko nopeusryhmän numeroon.
---
edit: Vain 36+ ryhmään varmuudella mahtuu mukaan.
Ei siis taida kannattaa enää kysellä vapaita paikkoja keskinopeusryhmiin.

Felttiläinen
01.06.2017, 10.45
Moro!
Mitkä pysähdykset on 30 km/h ryhmät aikeissa pitää?

Talisker
05.06.2017, 13.45
Muista myös etkot: Lauantai-iltaviidestä alkaen Hakametsän jäähallissa katetaan pöytä vähintään 300 osallistujalle
ja urakkaansa valmistautuvaa joukkoa ilahdutetaan myös turkulaisella(!) livemusiikilla.
Samalla voit noutaa numerosi, jos et sitä postitse lähipäivinä saa.

Sääennuste on tosi hyvä: aurinkoa ja kevyttä tuulta.
Ehdit jälki-ilmoittautua vielä lauantai-iltana ja sunnuntaiaamuna.

plr
05.06.2017, 16.35
Mitkä pysähdykset on 30 km/h ryhmät aikeissa pitää?

Olen kaavaillut vetämäni 30 km/h ryhmän pysähdyspaikoiksi perinteisiä Komia ja Muroletta. Miharintiellä voidaan pitää lyhyt nesteenpoistotauko tarpeen mukaan. Komissa ehtii syödä keittoa ja käydä vessassa (noin 15 min tauko) ja Muroleessa mitä herkkuja siellä onkaan tarjolla (noin 10 min tauko). Komissa ajoa on takana noin 3 h ja Muroleessa noin 5 h. Tuo pitäisi mennä aika hyvin kahdella juomapullolla.

Yr.no ennustaa täysin tyyntä keliä. Uskotaanko? :D

TaChi.HY
05.06.2017, 22.08
Onko tietoa 34km/h ryhmän pysähdyspaikoista?

Esa S
05.06.2017, 23.22
Onko tietoa 34km/h ryhmän pysähdyspaikoista?

Yleensä olen odottanut ruokalistan eli huoltopisteiden tarjoilujen julkaisun ennen päätöstä. Vielä en löytänyt sitä, mutta eiköhän se kohta julkaista.
Todennäköisesti ainakin Hämeenkyrö ja Murole, mahdollisesti myös Kuru.

petentic
06.06.2017, 13.18
Kiitos että olette mukana Suomen suurimmassa kuntoajossa Pirkanmaalla! Tässä nuotitus tapahtumaa varten. Ajoperiaatteet koskevat kaikkia, mutta aikataulu ainoastaan 32 km/h ryhmiä.

Lue kirjepostissa lähetetyt ohjeet! Ja muista vilkaista vielä viime hetken tiedotteet järjestäjän sivulta (http://www.pirkankierros.fi/pages/index.php/pyoraily). Lähtö- ja maali sijaitsevat Hakametsän jäähallilla. 217 km:n ja 134 km:n lenkit (http://www.pirkankierros.fi/pages/index.php/pyoraily-matkat-ja-reitti) kulkevat Rantatunnelin läpi eli jäähallilta lähdetään Hervannan valtaväylää ja Kekkosentietä pitkin suoraan tunneliin.

Lähdöt alkavat klo 0720 kahden minuutin porrastuksin, 32 km/h A klo 0724 ja 32 km/h B klo 0726. Porukka jaetaan tasan kahteen ryhmään. Tulkaa ajoissa lähtöalueelle, jotta ehdimme ryhmittyä nopeusryhmittäin! Ajamme nätisti ja turvallisesti parijonossa. Vetotyö tapahtuu Kaupin Kanuunoiden vetoryhmän toimesta. Saatamme ottaa vetorinkiin mukaan ryhmästä halukkaita ja kokeneita ajajia, mutta pidämme vetoringin enintään 12 hlön kokoisena tasaisen vedon takaamiseksi.
Jos lähtöalueella ehdimme ja olosuhteet sallivat, pidämme ennen lähtöä lyhyen tiedotuksen reitistä, ryhmäajosta ja turvallisuudesta. Jos ryhmäajo on sinulle uutta, lue perusteet tästä Kulmalan Jarin artikkelista (http://ik-32.org/ilmoitustaulu/2008-2_turvallinen_ryhmaajo_jari_kulmala.pdf). Tutustu myös ryhmässä näytettäviin käsimerkkeihin. (http://www.jyps.fi/wp-content/uploads/2015/05/Kasimerkit.pdf)

Ajoporukan koko tulee olemaan n. 40 henkeä ja se edellyttää hiukan muunneltua vetoa kärjessä. Ylämäkien jälkeen odotellaan tavallista pidempään ja ylämäen alut vedetään vähän pidemmälle. Näin pyritään minimoimaan "haitariliike" ryhmän perällä. Kukin ajaja voi vaikuttaa "haitarin" minimointiin pitämällä välin edelläajavaan mahdollisimman vakiona ja sellaisena, että peesistä on hyötyä: liian pitkä väli aiheuttaa peesihyödyn menetyksen, jolloin alamäessä väli edelläajaviin kasvaa. Pyrimme rasitustason osalta tasaisuuteen eli ylämäkiin himmaillaan Kanuunatyyliin. Turvallisuussyistä parijonon säilyttäminen on erittäin tärkeää ja keskiviivaa ei saa ylittää missään olosuhteissa. Ryhmän vetäjillä on pilli, jolla varoitetaan ohitettavia, erityisesti lyhyemmän matkan ajajia tulossa olevasta ohituksesta.

Tauot (32km/h ryhmä):
* Puskatauko tarvittaessa Linnavuoren jälkeen
* Hämeenkyrössä n 5 min pullojen täyttö ja pikaruokailu
* Komi n 15 min keittolounas halukkaille, sisävessa tarvittaessa
* Murole n 10 min pullojen täyttö ja pikaruokailu

Rengasrikot ja muut tekniset pulmat: Emme valitettavasti voi jäädä odottelemaan edes vetäjiä. Mukaan voi liittyä uudelleen jos pystyy, kiinniajo voi olla raskas tehtävä. En edes suosittele yrittämään, kannattaa liittyä perässä tuleviin vetoryhmiin. ja katsottava onnistuisiko vaihto tauolla. Kannattaa ottaa tuttua lisäenergiaa mukaan takataskuihin, etenkin jos jää tauko väliin.

Olette kaikki kokeneita pyöräilijöitä, mutta muistakaa että näillä tehoilla ja nopeuksilla tyhjillä tankeilla ei kannata lähteä matkaan. Varatkaa takataskuihin riittävästi energiaa! Jos kelistä tulee kuuma ohjeistamme siitä erikseen lähempänä. Seuraa säennusteita! Varaudu myös kylmään aamuun ja sateeseen!

Emme pidä keskinopeustavoitteesta ehdottomasti kiinni, vaan olosuhteet ja turvallisuus saattavat sitä laskea tai väliaikaisesti esim. myötätuulessa nostaa. Jälki toissavuodelta. (http://www.sports-tracker.com/workout/petentic/557446ffe4b05dceccc8c113)

Kaupin Kanuunat toivottaa Teidät tervetulleiksi 40. Pirkan Pyöräilyyn!

nopparis
06.06.2017, 18.30
Lähtöpaikalla jakaannutaan 30A ja 30B ryhmiin tasajaolla. Vedän 30B ryhmää (plr vetää 30A ryhmää).
Tauot perinteiseen tapaan; Hämeenkyrö 5 min noin kahden tunnin ajon jälkeen ja sitten Komi 15 min
noin 3h ajon jälkeen ja Murolessa vielä kolmas tauko 10 min. Silloin on jaettu reilu 5h. Ohessa vielä
viimevuotinen jälki.

https://connect.garmin.com/modern/activity/1209806035

Hannes -60
06.06.2017, 20.47
Onko tiet missä kunnossa? Aikaisempina vuosina Viljakkala-Komi väli ollut paikoin huonossa hapessa.

Trash
06.06.2017, 21.17
Viljakkalan puoleisessa päässä on pätkä aika reikäistä asfalttia.

Muita ulkomuistista mieleentulevia: Mahnalassa jyrkkä alamäki jota huonon pinnan takia laskettelen varovasti. Hämeenkyrössä kyröspohjantien ja tuokkolantien risteyksessä isoja monttuja.

josku
08.06.2017, 09.11
28A ja 28B ryhmien speksit ovat seuraavat

Biotauko Siuron jälkeen Linnavuoren paikkeilla
Hämeenkyrössä pullot täyteen noin 10 min tauolla
Komissa keittoa ja pullojen täyttöä noin 20 min tauolla
Komin ja Muroleen välissä tarvittaessa biotauko
Muroleessa tauko noin 15min

Ja Muroleesta maaliin.

Itse vedän 28A-ryhmää ja Vepasso kipparoi 28B:n.

Talisker
09.06.2017, 11.33
Käykääpä lueskelemassa ajankohtaisia asioita täältä: http://www.pirkankierros.fi/
Vielä ehtii ilmoittautuakin lähtöpaikalla. Yöpyöräilyyn jopa netin kautta 12.6. saakka.

TPel
09.06.2017, 16.20
Hello, kumpi on oikea lähtöaika? Tässä ilmoitettu 0724 vai ohjeessa (http://www.pirkankierros.fi/pages/images/ohjeet_PIPY-2017.pdf) mainittu 7.34?

Lähdöt alkavat klo 0720 kahden minuutin porrastuksin, 32 km/h A klo 0724 ja 32 km/h B klo 0726. Porukka jaetaan tasan kahteen ryhmään. Tulkaa ajoissa lähtöalueelle, jotta ehdimme ryhmittyä nopeusryhmittäin!

Esa S
09.06.2017, 18.39
^ Postilla lähetetyissä printeissä on myös tuo 7:30 alkaen lähtö, joten sen mukaan täytyy mennä. Petentic taisi lainata jonkun edellisen vuoden tiedotettaan, jossa vähän eri lähtöajat.
Mutta kannattaa olla kyllä valmiina lähtöön jo n. 10 minuuttia aikaisemmin.

Talisker
09.06.2017, 21.33
Arvatkaapas montako Kanuunanimeä on ilmoittautuneiden listalla?
No ei tartte. Niitä on 158!
PKK on kuntopyöräilyseura.

JaniM
10.06.2017, 13.32
Joku muu kiinnityssysteemi numerolapuille pitäisi keksiä noiden hakaneulojen tilalle. Niitä kylvetään taas joitakin satoja reitille. Ehdotuksia?

noniinno
10.06.2017, 13.38
Joku muu kiinnityssysteemi numerolapuille pitäisi keksiä noiden hakaneulojen tilalle. Niitä kylvetään taas joitakin satoja reitille. Ehdotuksia?
https://www.lohikari.fi/tarvikkeet/hinnoittelu/tekstiilipistoolit/tekstiilipistooli-perus.html

Ynnykkä
10.06.2017, 18.44
Hello, kumpi on oikea lähtöaika? Tässä ilmoitettu 0724 vai ohjeessa (http://www.pirkankierros.fi/pages/images/ohjeet_PIPY-2017.pdf) mainittu 7.34?
Sanoivat äskettäin hallilla, että eiköhän täälä olevat ajat pidä paremmin paikkaansa kuin postitetussa lapussa. Eli minä myös mukana 0724 lähtevässä 32km a porukassa.

Esa S
10.06.2017, 19.42
^ En kysellyt hallilla, kun pidin selvänä, että tuossa pdf tiedostossa (joka on kaikille jaettu myös paperilla) olevat ajat pätee,
Mutta sitten täälläkin on kerrottu 7:20 aloitus:
http://www.pirkankierros.fi/pages/index.php/pyoraily-tapahtumainfo

Pirkan Lenkki (217km), lähdöt alkaen klo 7.20

Katsotaan nyt sitten aamulla voiko lähtö olla aikaisemmin kuin kaikille jaetussa aikataulussa.

Esa S
10.06.2017, 20.39
Sen sijaan "ruokalistasta" kyselin, kun sivuilla on edelleen alustava lista. No selvisi ainakin se, että.Kurussa on tarjolla ihan oikeita energiapatukoita, joten 34 km/h ryhmä pysähtyy lyhyesti myös siinä. Eli lyhyet 4-5 minuutin pysähdykset Hämeenkyrössä ja Kurussa, pidempi n. 8 minuutin tauko Muroleessa.

Talisker
10.06.2017, 23.18
Virallinen tarkistettu tieto: Eka 217km nopeusryhmä starttaa klo 7.30.
Hyvä silti olla paikalla lähtöruudukossa klo 7.20.

JPS
11.06.2017, 02.33
36-ryhmä: Koska Kurussa kuulemma on energiapatukoita tarjolla ehdotan että toinen lyhyt stoppi joka oli tarkoitus pitää Muroleessa (158 km) aikaistetaan reilulla kymmenellä kilometrillä eli pysähhdytään juuri Kurussa (141 km) jossa täytetään pullot ja käydään nappaamassa patukat. Ensimmäinen tauko Komissa (84 km) missä pullojen täyttö. Ennen sitä mahdollisesti hätäinen pissatauko.

Kanuuna
11.06.2017, 09.19
Hiano oli kattella suuria pyöräryhmiä työmatkalla. Itse en työkiireiltä matkalle ennättänyt.

Sent from my iPhone using Tapatalk

Ohiampuja
11.06.2017, 15.19
Saas nähdä kastutaanko siellä sateesta...

PetriV
11.06.2017, 16.51
Harmittaa kyllä huolella, että tänään jäi pyöräilyt väliin. Sääkin tuntui suosivan, ainakin aamupäivästä, pyöräilijöitä.

No, ensi kesänä sitten kun lapsi on jo vanhempi ja alle saa parempia yöunia.

foam
11.06.2017, 16.55
Kiitos järjestäjille lenkistä!
Klassikko oli maisemiltaan upea

plr
11.06.2017, 16.55
Ei kastuttu yhtään, keli oli kuiva. :)

30A-ryhmä tuli maaliin B-ryhmän takana nesteenpoistotauon seurauksena. Strava arvioi keskariksi 30,3 km/h, joten hyvin päästiin speksiin. Kelihän oli liki optimaalinen, vaikka järkyttävä kuumuus aiheuttikin kramppeja useammalle ajajalle. Järkyttävä kuumuus tarkoittaa tässä tapauksessa yli viiden asteen lämpötilaa, johon on totuttu alkuvuonna. Kiitos!

https://www.strava.com/activities/1031514061

Keitele211
11.06.2017, 17.29
Klassikko takana ja olipa jälleen makeeta kokea Pirkan pyöräilyn upee fiilis. Ei ihme, että tapahtuma on niin suosittu. Järjestelyt toimiva jälleen upeesti ja sää oli lähes täydellinen. Kiitos järjestäjille.

josku
11.06.2017, 18.16
Keli oli tosiaan parempi kun uskalsi toivoa, kiitos säänhaltijalle! Porukalla myös todettiin, että autoilijoiden kanssa oli yhteiselo parempaa kuin kenenkään kokemuksesta aiemmilta kerroilta. Vain yhdellä kiireisellä oli tarve testata äänimerkkiä Kuruntiellä, mutta muuten ei mitään murhetta. Pirkan kierros lienee tiedottanut tapahtumasta aiempaa enemmän ja toistaalta asenteet myös toivottavasti hitaasti muuttumassa. Lähtöaikojen muutos, joka on ollut voimassa jo jonkin aikaa, rauhoittaa myös varsinkin Kuruntietä sopivasti.

28A-ryhmä teki matkan oman mittarini mukaan speksin ylärajalla. Kiitos kaikille mukana olleille!

Jälki löytyy täältä https://www.strava.com/activities/1031404666

villeni
11.06.2017, 19.10
Oli kyllä onnistunut 40. Pirkka! Kiitos lenkkiseuralle ja 28A-vetäjille tasaisesta vedosta. Erityismaininta myös Komin keittolounaalle :)

Katar
11.06.2017, 19.46
Kiitos jälleen kerran mahtavista tapahtumajärjestelyistä ja erityiskiitos talkooväelle! Tuntui, että niin pyöräilijät kuin autoilijat ajoivat paljon siistimmin kuin aiempina vuosina. Keitto ja kakku oli hyviä, ja loistavaa, että matkalle oli saatu oikeita energiapatukoita pelkkien protskupatukoiden sijaan! Jos jotain kehitettävää pitää löytää, niin 1-2 km ennen maalia oli yksi iso risteys ilman liikenteenohjaajaa ja autot keskellä pyörätietä. Lisäksi joltain pitkän lenkin ryhmältä puuttui kärjestä pillit, enkä todellakaan tajunnut ryhmän lähestymistä kuin vasta kohdalla (sainkin liudan sadatteluja niskaani kun samaan aikaan olin ohittamassa edellä ajavia ja siten en ajanut ihan tien oikeassa laidassa). Tämä oli itselleni kolmas Klassikko ja lisää varmasti seuraa.

Trash
11.06.2017, 19.56
Oli tosi hieno reissu, kiitos. Ekaa kertaa osallistuin ja 217km. Vähän jänskätti, kun maantiepyöräkään ollut kuin 2kk :), mutta hyvin meni. Komista Kuruun pääsin kolmen tempopyöräilijän peesiin, tasaisen tehokasta hyvää kyytiä, kiitos heille.

Niki9
11.06.2017, 20.48
Moi!
Mahtava päivä saatiin tänään aikaiseksi. Kelikin suosi [emoji274]
Olin 32B ryhmässä vetomiehenä ja itsestä tuntui ainakin, että päivä oli onnistunut. Taidettiin selvitä ilman haavereita ja päästiin melkein tavoitteeseen.
Palautetta otetaan mielellään vastaan. Negatiivinen palaute on myös paikallaan, jotta voidaan parantaa tulevaisuudessa.
Kiitokset vetoryhmälle ja erityisesti Kapteenille! Hyvä Kaitsu [emoji108]Nopeasti sapluuna lähtöpaikalla ja sitä noudattaen maaliin asti. Hyvää johtamista [emoji122][emoji122]

Ciba
11.06.2017, 20.48
Muroleen ja Kurun välillä sattui kai useamman pyörän kolari. Toivottavasti ei kuitenkaan käynyt pahasti, kun itse näin vain kun ambulanssi lähti pillit päällä 😕

Kolmas kerta itsellä klassikkoa ja käräytin nahkan, kun en uskonut että voi paistaa aurinko...mukavaa, kun ei ollut järjetöntä tuulta 😊

Matti
11.06.2017, 20.57
Hieno reissu takana ja paljon hyvää tapahtui. Ne, jotka oli tunnelissa takanani, näki mitä wobble tarkoittaa ja voin sanoa, että pelotti niin perkeleesti. Tulevaisuudessa toivon, että kaikki, jotka lähtevät 34-ryhmään, ymmärtäisivät, että ei siellä voi olla pelkästään aurinkokannella. Kuudella tai pahimmillaaan kakhdella vetäjällä se syö kaikkien normaalien polkijoiden jalat. Iso kiitos Hannulle ja sille vihreä takkiselle minuakin pidemmälle polkijalle, mahtava veto teiltä. Keskinopeus oli kuitenkin "kohtuullinen" 33,6 km/h, siis täysin luvatuissa spekseissä.

nilkkapaineet
11.06.2017, 21.19
Keli mainio varsinkin kun sadeuhka alkoi ennusteiden mukaan lauantaina uhata. Tyyntä, sopivasti aurinkoa. Järjestelyt varsin hyvät, tikkarimiehiä sopivasti ja valot Linnainmaalla hyvin hoidettu pois. Kanasoppa oli varsin tuhtia. Ajoseuraa löytyi.

Kehittämistä löytyisi lähdön organisoinnista. Klassikon tavoiteaikoja saisi tarkentaa ja paljon. Toki sieltä löytyi aikanaan sopiva porukka, mutta 40 km sai melko epätoivoisena improvisoida. Ehdottaisin ilmoittautumiseen jotain näyttöä tuloksista. Muistelen Pirkan Hiihdossa saatavan lähtötarran värin riippuneen aiemmasta tuloksesta. Kun täällä ei aikaa oteta, niin oma ilmoitus tavoiteajasta ja/tai mahd kilpailulisenssin nro voisi toimia jaotteluperusteena nykyistä varsin karkeaa haarukkaa paremmin.

Lähetetty minun Lenovo A7600-F laitteesta Tapatalkilla

Cat
11.06.2017, 21.34
Ajoin 32b ryhmässä. Minusta hieno suoritus. Kova laji vetomiehille suorituksen pituudesta johtuen. Hattua nostan. Lopussa haasteita enempi, kun oli ohitettavia. Mut hyvin selvittiin. Mielestäni meni mäet sopivilla watteilla. Liikawatit mäessähän pienentää taloudellisuutta. Saatte 10 pistettä. On asioita, mihin te ette voi vaikuttaa, eli meille kannella oleviin. Annan meillekkin 10 pistettä. Jatkoon ;)

Kommuutteri
11.06.2017, 21.34
Tulevaisuudessa toivon, että kaikki, jotka lähtevät 34-ryhmään, ymmärtäisivät, että ei siellä voi olla pelkästään aurinkokannella. Kuudella tai pahimmillaaan kakhdella vetäjällä se syö kaikkien normaalien polkijoiden jalat.

Vedossa kypsyneenä allekirjoitan. Joko niin, että vetoon saadaan rekryttyä min. 10 hyväjalkaista ja sitoutunutta tai aletaan tässäkin ajamaan periaatteella "kaikki vetää". Muutamalla miehellä on vähän turhan hapokasta.

Sent from my iPad using Tapatalk

Cat
11.06.2017, 22.01

Olette osittain oikeassa. Osittain väärässä. Oikeassa tunteidenne suhteen. Väärässä aurinkokannella olevien suhteen. Pitäisi vaatia, kuten 36 ryhmältä, että kaikki vetävät. Jos ei vaadita, niin 34 porukka ei sama, mitä jos vaaditaan kaikki vetämään. Sama 32 ryhmässä jne. Huonompikuntoisethan menee parempikuntoisten peesillä, miten on nykyisillä säännöillä tehtykin. Sääntöjä pitää muuttaa, jos muutosta halutaan. Ymmärrän siis teitä.

Pietu
11.06.2017, 22.10
Ja jos ei ole kenelläkään jalkaa jäljellä niin vauhtia pitää vähentää. Ketä se haittaa jos ei iha speksiin mene? aika hauska yksityiskohta on että 28B ajoi tasan 29 keskarilla. Että aika pieneen haarukkaan tällä kertaa 28-34 ryhmät ...

tunkkari
11.06.2017, 22.37
Olette osittain oikeassa. Osittain väärässä. Oikeassa tunteidenne suhteen. Väärässä aurinkokannella olevien suhteen. Pitäisi vaatia, kuten 36 ryhmältä, että kaikki vetävät. Jos ei vaadita, niin 34 porukka ei sama, mitä jos vaaditaan kaikki vetämään. Sama 32 ryhmässä jne. Huonompikuntoisethan menee parempikuntoisten peesillä, miten on nykyisillä säännöillä tehtykin. Sääntöjä pitää muuttaa, jos muutosta halutaan. Ymmärrän siis teitä.

Samaa mieltä... Kiitos vaan vetäjille. Tänään ei olisi olut jalkaa kovin paljoa vetää. Mulle kyllä sopisi kaikki vetää teema. 30 ajajalla vetovuorot jää tai voidaan sovittaa lyhyiksi tai mennä telaketjuna. Silloin ryhmään tulis ne jotka sitä jaksaa tehdä... Ekaa kertaa oli Pirkassa ja tapahtuma on kyllä hienosti järjestetty, kuten hiihtokin. Infossakin ilmoitettiin, että Kanuunat vetää omalla porukalla. Ihmettelin matkallakin miksei siinä ollut tarpeeksi vetäjiä. 34 vetohommana on jo sen verran kova, että taitaa loppua miehet...

Niki9
11.06.2017, 22.45
Kiitos! ;)

Hemppo
11.06.2017, 22.57
Hieno Pirkka oli, kiitos taas järjestäjille! Omalta osalta oli vähän erilainen reissu kun jo Sasissa pärähti takavaihtajan vaijeri poikki ja vaihde isoimmalle. Eturattailla pelaten junttasin 32B ryhmän mukana kehäkukkaan asti, mutta siinä meni sitten oma aikansa kun vaijerin kanssa taiteiltiin. Lopulta päädyttiin kaverin kanssa sitomaan vaijeri rungon ympärille ja siten lukitsemaan vaihtaja "inhimilliselle" välitykselle. Eturattaita vaihtaen sitten meni loppumatka muutaman pikkuryhmän ja 28 ryhmän kautta 30A-ryhmään, jonka saavutimme ennen Murolea. Siinä ryhmässä menimme sitten maaliin saakka.

Pääosin autoilijat oli ihan asiallisia. Säikäytti kyllä julumetusti eräs valkoinen paku ohittamalla yllättäen vastaantulevan auton kohdallamme ajaeassamme vajaa kymmenen pyöräilijän jonossa. Etäisyyttä ei jäänyt tuskin metriäkään ja auton vauhti oli melkonen.

Esa S
11.06.2017, 22.58
Ohjeet on kirjoitettu lähinnä hitaampia ryhmiä ajatellen. Aiemmin kun 34 ryhmä oli nopein, niin siellä ei ollut vaikeuksia löytää innokkaita vetomiehiä. Nyt kun on muutama vuosi ollut 36 ryhmä, niin se vetää puoleensa nämä vetohommista tykkäävät, ja 34 ryhmästä on tullut yksi näistä hitaammista ryhmistä, joissa ei oikein kanuunavetureiden lisäksi muita saada vetoon. 34 keskari on vaan vähän vaativampi homma muutamalla miehellä, vielä kun mäkisessä maastossa yritetään ajaa niin että koko porukka pysyisi koossa, eli mahdollisimman vähän haitaria mäistä johtuen. Se tarkoittaa kärjessä ylimääräistä työtä verrattuna pienen porukan ajoon.
Sitten vielä 34 vetoryhmä oli vähän vajaamiehityksellä viime hetken peruutuksen johdosta.

plr
11.06.2017, 23.02
Pirkan reitti on siinä määrin vuoristoratamaisen raskas, että muutamalla vetomiehellä ei jaksa pitää vauhtia yllä. Yksin ja pienellä porukalla ajaessa pystyy pitämään maksimitehot kurissa, mutta pitkän jonon vedossa pitää tosissaan polkea isoilla wateilla alamäissä ja niiden jälkeen.

Kun 30A-ryhmässä oli koko ajan 6-8 henkeä vetoringissä, niin ei kukaan joutunut koko aikaa keulalle. Silti aika monella oli pienempiä ja suurempia kramppeja loppumatkasta. Erittäin mukavaa, että saimme vetorinkiin mukaan lisävahvuutta, se on aina hyvin tervetullutta!

Talisker
11.06.2017, 23.09
Näin on ohjeistus ollut jo muutaman vuoden (katso aloitusviesti):
Vedettyjä nopeusryhmiä ajetaan tulevanakin kesänä 217km:n matkalla Pirkan Pyöräilyssä.
Tavoitteena on tarjota mieluisa ajokokemus:
*turvallista ja mukavaa etenemistä ennalta sovitulla nopeus-/rasitustasolla
*kurinalaista ja esimerkillistä yhdessäajoa ilman kilpailua
*hyvä peesi ja "aurinkokannella-ajo" sitä haluaville

Ryhmien vetäjät ovat Kaupin Kanuunoita.
Vastuuvetäjät organisoivat vuorovedon:
kanuunaporukalla alkumatka, sitten hallitusti kanuunajunana vetoa telaketjuna pyörittäen.
Mukaan vetorinkiin otetaan halukkaita ja osaavia kanssapolkijoita.
Ja koko ryhmä yhdessä maaliin, ilman kilvanajoa!

Laissy
11.06.2017, 23.19
Kiitokset myös täältä 30A:lle! Jalat kyllä kiittää tuota kevyttä mäkivetoa, jota en toisaalla ole vielä kokenut. Pari klassikkoa alla ja nyt oli eka pitkä. Jaa, että nyt oli autoilijoiden meininki siistiä? Oli tuossa mielestäni lukuisia vaarallisia ohituksia tänäänkin. Toki porukan pituuskin melkoinen ohitettava.. Ja tuntuu, että tänään liikenteenohjaajia oli vähemmän mitä aiempina vuosina? Sateenuhkako karkoittanut? Mutta edelleen - loistava tapahtuma ja tulen taas ensi vuonna. :)

-Markku-
11.06.2017, 23.42
Ohjeet on kirjoitettu lähinnä hitaampia ryhmiä ajatellen. Aiemmin kun 34 ryhmä oli nopein, niin siellä ei ollut vaikeuksia löytää innokkaita vetomiehiä. Nyt kun on muutama vuosi ollut 36 ryhmä, niin se vetää puoleensa nämä vetohommista tykkäävät, ja 34 ryhmästä on tullut yksi näistä hitaammista ryhmistä, joissa ei oikein kanuunavetureiden lisäksi muita saada vetoon. 34 keskari on vaan vähän vaativampi homma muutamalla miehellä, vielä kun mäkisessä maastossa yritetään ajaa niin että koko porukka pysyisi koossa, eli mahdollisimman vähän haitaria mäistä johtuen. Se tarkoittaa kärjessä ylimääräistä työtä verrattuna pienen porukan ajoon.
Sitten vielä 34 vetoryhmä oli vähän vajaamiehityksellä viime hetken peruutuksen johdosta.

Omasta mielestäni 34-ryhmässäkin on hyvä olla myös nuo aurinkokansipaikat. En ainakaan itse olisi välttämättä Pirkan ensikertalaisena uskaltanut sinne muuten edes lähteä. Pakollisen ”kaikki vetää” -mallin sijaan pitäisi vaan jotenkin saada suurempi osa ajajista vapaaehtoisesti ainakin kokeilemaan vetovuoroa. Itsekin tarjouduin vetorinkiin Hämeenkyrön huoltopisteeltä lähdettäessä, ja täytyy sanoa, että vetoringissä oleminen oli paljon mukavampaa kuin jonossa kyhjöttäminen. Sai vaihtelua ajamiseen ja pääsi eroon haitariliikkeestä. Ja vetäminenkin oli tosi kevyttä siinä vaiheessa kun vetäjiä oli vielä noin kahdeksan kappaletta. Loppumatkasta vetäjien vähetessä alkoi käydä vähän raskaammaksi, mutta oikeastaan oli ihan motivoiva kokemus ottaa pääosa vetovastuusta Hannun kanssa viimeisellä n. 25 kilometrillä. Ei sitä kuitenkaan olisi kovin paljon pidemmälle jaksanut jatkaa niin vähillä vetäjillä.

Kommuutteri
12.06.2017, 07.13
Nyt kun on muutama vuosi ollut 36 ryhmä, niin se vetää puoleensa nämä vetohommista tykkäävät, ja 34 ryhmästä on tullut yksi näistä hitaammista ryhmistä, joissa ei oikein kanuunavetureiden lisäksi muita saada vetoon. 34 keskari on vaan vähän vaativampi homma muutamalla miehellä, vielä kun mäkisessä maastossa yritetään ajaa niin että koko porukka pysyisi koossa, eli mahdollisimman vähän haitaria mäistä johtuen. Se tarkoittaa kärjessä ylimääräistä työtä verrattuna pienen porukan ajoon..

Näin se varmaan on. Vertailin ajodataani 36 - ryhmään (normalized power). Siellä olisi päässyt ilmeisesti noin 20 wattia pienemmällä keskitehoilla (oma 231 W) . Ei ihme että tikut paloivat...

Näiltä pohjin voi miettiä, miten jatkossa saadaan paletti toimimaan hyvin. Kiitokset kaikille kanssavetäjille, selvittiin kuitenkin!

Sent from my iPhone using Tapatalk

hsk
12.06.2017, 07.41
Pirkan reitti on siinä määrin vuoristoratamaisen raskas, että muutamalla vetomiehellä ei jaksa pitää vauhtia yllä. Yksin ja pienellä porukalla ajaessa pystyy pitämään maksimitehot kurissa, mutta pitkän jonon vedossa pitää tosissaan polkea isoilla wateilla alamäissä ja niiden jälkeen.

Kun 30A-ryhmässä oli koko ajan 6-8 henkeä vetoringissä, niin ei kukaan joutunut koko aikaa keulalle. Silti aika monella oli pienempiä ja suurempia kramppeja loppumatkasta. Erittäin mukavaa, että saimme vetorinkiin mukaan lisävahvuutta, se on aina hyvin tervetullutta!

En osallistunut vetoryhmään, mutta sivusta seurasin että aika pitkillä vuoroilla vedettiin ainakin välillä. Ilmeisesti ei ollut aikomuskaan pyörittää mitään telaketjua. Vetoporukan perässä oli alkuun hieman hankala ajaa kun välillä vetoporukka oli 5 +3 vahvuuksin jonossa ja välillä vetoporukka oli yksi pallo parhaimmillaan neljä kuskia rinnan kun taas jono perässä näky parijonona perälle asti. Kyllä se siitä sitten ajon myötä parani kun porukka pääsi rytmiin. Kenties oli ensikertalaisia vetäjiä useampi. Kiitos vetoporukalle!

samppa_75
12.06.2017, 07.43
36 ryhmässä oli kyllä hyvä meno. Kaikki osallistui vetoon ja telaketju pyöri koko matkan mallikkaasti.
Suuri kiitos kanssapolkijoille!

Olisiko jollain 36 ryhmän strava tai garmin jälkeä?
Jäi oma mittari pois matkasta ja olisi kiva saada jotain tietoa talteen.

MsBandMe
12.06.2017, 07.50
Näin se varmaan on. Vertailin ajodataani 36 - ryhmään (normalized power). Siellä olisi päässyt ilmeisesti noin 20 wattia pienemmällä keskitehoilla (oma 231 W) . Ei ihme että tikut paloivat...

Näiltä pohjin voi miettiä, miten jatkossa saadaan paletti toimimaan hyvin. Kiitokset kaikille kanssavetäjille, selvittiin kuitenkin! Sent from my iPhone using Tapatalk

Luukulta tarkasteltuna sanoisin, että se tasainen veto unohtui aika ajoin, varsinkin Muroleesta lähdön jälkeen homma rupesi karkailemaan käsistä, kyllä sellainen polttaa kenet tahansa. Yhteisen tahdon ja rytmin löytäminen vetorinkiin on vaikeampaa kuin luulisi. Hyvin se kokonaisuudessaan meni vetomiespulasta huolimatta, että vähän turhaa itseruoskintaa nyt. Periaatehan on ollut, että niillä mennään mitä on käytössä ja meno sovitetaan sen mukaan. En ollut itsekään suunnitellut asettuvani luukulle vaan vähän kevyemmälle rasitukselle luukkumiehen taakse. No, kivaa oli ensikertalaisena näin kovassa ryhmässä ja isot lihaksetkin rupesivat ryttyilemään paljon, paljon myöhemmin kuin mihin olin varautunut.
Kiitos pojat! Ei muuta kuin kohti uusia koitoksia!

Notta näin. :cool::o

JPS
12.06.2017, 08.12
36 ryhmässä oli kyllä hyvä meno. Kaikki osallistui vetoon ja telaketju pyöri koko matkan mallikkaasti.
Suuri kiitos kanssapolkijoille!

Olisiko jollain 36 ryhmän strava tai garmin jälkeä?
Jäi oma mittari pois matkasta ja olisi kiva saada jotain tietoa talteen.

Lämmin kiitos koko porukalle. Kaikki tosiaan osallistuivat vetohommiin paitsi viimeisen tunnin aikana kun iskivät krampit ja muu väsymys ja oli pakko jättää vetovuoroja väliin. Mutta sanoisin että silloinkin oli noin 10 ukkoa pyörittämässä ketjua. Ei ole valitettavasti Garminjälkeä minullakaan koska laite vinkuili alkumatkan ja sain "nauhoitettua" vain viimeiset 181 km. Mutta mitä nyt olen muilta saanut tietoa niin kokonaisaika ja -keskari (sisältäen kaksi viiden minuutin taukoa) olivat 5 t 56 m ja 36,9 km/h. Ajonaikainen keskari n. 37,5 km/h.

Pietu
12.06.2017, 08.18
Jos virallisissa ohjeissa sanotaan että vetoon osallistuminen on vapaa ehtoista niin sitten se on vapaaehtoista. Ehkä lisäisin muutaman vetomiehen 34 ryhmään jo etukäteen jos niitä on jonoksi asti tyrkyllä... Tai muuttaisin ohjeistusta... Mutta monille tämä tapahtuma on vuotuinen kunnonmittaus jossa katsotaan kuinka kovassa ryhmässä pystyisin roikkumaan. Siinä menisi se mahdollisuus.

Sent from my iPad using Tapatalk

onnimanni
12.06.2017, 08.23
Pirkan reitti on siinä määrin vuoristoratamaisen raskas, että muutamalla vetomiehellä ei jaksa pitää vauhtia yllä. Yksin ja pienellä porukalla ajaessa pystyy pitämään maksimitehot kurissa, mutta pitkän jonon vedossa pitää tosissaan polkea isoilla wateilla alamäissä ja niiden jälkeen.

Kun 30A-ryhmässä oli koko ajan 6-8 henkeä vetoringissä, niin ei kukaan joutunut koko aikaa keulalle. Silti aika monella oli pienempiä ja suurempia kramppeja loppumatkasta. Erittäin mukavaa, että saimme vetorinkiin mukaan lisävahvuutta, se on aina hyvin tervetullutta!

30A vetoringissä olleena (ei kanuunalaisena) täytyy todeta, että ryhmän johtaja ohjeisti tarkkaan ja piti vetoringin kuosissa. Loppumatkan vastatuuli vaati pikkuisen enemmän tehoa ja söi vetomiesten voimia.. Krampeilta ei säästytty loppumatkasta ja vetoringistä kävikin jokunen kaveri hoitelemassa kramppejaan peesissä. Ihan lopussa taisi 4 vetomiestä pystyä vetohommeleihin.Kaiken kaikkiaan hyvät järjestelyt...Ihmettelin sitä matkalla, että oli saatu paljon liikenteenohjaajia mukaan. Heille erittäin suuri kiitos tapahtumasta - ilman heitä ei tapahtumia voi järjestää. Kuten ei muitakaan vapaaehtoisia .

Alppipyöräilijä
12.06.2017, 08.43
Kiitos! ;)

Kiitos Nikille ja Kaitsulle ja muille vetäjille 32B ryhmästä, joiden nimiä en valitettavasti saanut! Takki oli aika tyhjä tapahtuman jälkeen, ne alamäkikiihdytykset piikissä vei kyl mehut :D

T:Gardajärvipaitanen vetäjä :)

Felttiläinen
12.06.2017, 09.05
Neljäs Pirkka takana ja hienot fiilikset jälleen kerran. 30A ryhmässä taivallettiin ja vetoporukka + kapteeni aivan huippu, tasainen veto ja maltilliset nousut. Kiitos! Rakentavana palautteena että lähdössä sekä järjestäjä että Kanuunamiehet voisivat tiukemmin konahtaa ajajat A ja B ryhmiin eikä luottaa että väki itse jakaantuu tasan.

Hannes -60
12.06.2017, 10.21
Aikaisempina vuosina kuulutettiin, millä numeroilla ajavat valmistautuvat lähtöön. Järjestäjällä on kuitenkin tiedossa nopeusryhmien koot
joten luulisi olevan helppo jakaa numeroiden perusteella ryhmät samankokoisiksi. Itse ajoin 30B ryhmässä ja vaikutti huomattavasti pienemmälle kuin
ensiksi lähtenyt 30A. Mukava reissu jälleen, kiitos Kanuunoille hyvästä vedosta.

Matti
12.06.2017, 11.13
Ohjeet on kirjoitettu lähinnä hitaampia ryhmiä ajatellen. Aiemmin kun 34 ryhmä oli nopein, niin siellä ei ollut vaikeuksia löytää innokkaita vetomiehiä. Nyt kun on muutama vuosi ollut 36 ryhmä, niin se vetää puoleensa nämä vetohommista tykkäävät, ja 34 ryhmästä on tullut yksi näistä hitaammista ryhmistä, joissa ei oikein kanuunavetureiden lisäksi muita saada vetoon. 34 keskari on vaan vähän vaativampi homma muutamalla miehellä, vielä kun mäkisessä maastossa yritetään ajaa niin että koko porukka pysyisi koossa, eli mahdollisimman vähän haitaria mäistä johtuen. Se tarkoittaa kärjessä ylimääräistä työtä verrattuna pienen porukan ajoon.

Esa on kertonut kaiken oleellisen ja aikaisempina vuosina vetäjiä on ollut riittävästi paitsi 2015, jolloin kova tuuli vei vetohalut ja -kyvyt useammilta. En syytä ketään aurinkokannella ollutta, vaan vika on siinä, miten näitä vetoryhmiä on markkinoitu ja ohjeistettu. Eli siihen täytyy tulla muutos tulevaisuudessa ainakin 34-ryhmän osalta tai meillä alkaa olla vetomiehet vähissä. En oleta, että kaikki osallistuvat vetoon ja emme edes kaikkia halua osallistumaan, koska kokemus ryhmäajosta vaihtelee. Eli kyllä niitä aurinkokansipaikkoja on myös tulevaisuudessa.

Aikaisempina vuosina olemme pyörittäneet telaketjua käytännössä koko matkan, mutta tänä vuonna vetoringin pienuudesta johtuen emme sitä tehneet. Vuorovedossa pystyimme hyödyntämään kovempia kuskeja paremmin eli he vetivät pidempiä vetoja kuin heikompi jalkaiset. Muroleen jälkeen ohitukset aiheuttivat ongelmia ryhmän koossa pysymiselle ja sitä kautta veto ei pysynyt niin tasaisena kuin toivottiin. Veto oli kuitenkin hyvinkin tasaista, vaikka perällä ei sitä huomaa johtuen jonon haitariliikkestä. Ajoin osan matkasta luukkumiehenä ja täytyy sanoa, että siinä meno on tasaista ja helppoa. Jo kolmannessa parissa luukun jälkeen haitariliike aiheuttaa ongelmia ja veikkaan, että jonon perässä ajaminen on yhtä raskasta kuin vetäminen, koska joutuu olemaan huomattavasti tarkkaavaisempi ja nopeus vaihtelee paljon.

Jabadabado
12.06.2017, 14.10
Olin 32B ryhmässä vetomiehenä ja itsestä tuntui ainakin, että päivä oli onnistunut. Taidettiin selvitä ilman haavereita ja päästiin melkein tavoitteeseen.
Palautetta otetaan mielellään vastaan. Negatiivinen palaute on myös paikallaan, jotta voidaan parantaa tulevaisuudessa.
Kiitokset vetoryhmälle ja erityisesti Kapteenille! Hyvä Kaitsu [emoji108]Nopeasti sapluuna lähtöpaikalla ja sitä noudattaen maaliin asti. Hyvää johtamista [emoji122][emoji122]

Kiitoksia vain vetomiehille, hienon tasaista vetämistä koko matkan läpi ja aurinkokannella oli mukava matkustaa. Itselleni tämä Pirkan Pyöräily oli ensimmäinen ajamani ja vaikka ajo aurinkokannella sujui helposti niin en arvannut ensikertalaisena kyselyistä huolimatta ilmoittautua avuksi vetomieheksi. En ainakaan huomannut että olisi tullut ainuttakaan haveria matkalla, parit ketjujen tippumiset todistin mutta käsittääkseni niistä selvittiin ilman kaatumista ja ainakin toinen ketjut tiputtanut pääsi myös takaisin ryhmään. Jälkimmäinen tiputti ketjut sen verran myöhään että voi olla ettei tullut ryhmän mukana maaliin.

Hieno reissu ja ensi vuonna uudelleen mukaan. Osa autoilijoista tosin voisi vähän katsoa missä ohittavat ja onko sopivaa mennä pyöräilijäryhmän sisään kun tuleekin vastaantulijoita, no niistäkin selvittiin ilman havereita.

Rox
12.06.2017, 14.50
Muroleen jälkeen oli jossain mäessä ruskea kyy poikittaisessa railossa noin yhden aikaan. Ei näyttänyt ihan lättänältä, joten tuli väistettyä kunnolla. Tuliko kellekään muulle vastaan?

paaton
12.06.2017, 15.20
Muroleen jälkeen oli jossain mäessä ruskea kyy poikittaisessa railossa noin yhden aikaan. Ei näyttänyt ihan lättänältä, joten tuli väistettyä kunnolla. Tuliko kellekään muulle vastaan?

Ruskea kyystä tien varrella tulee mieleen Tom Dumoulin :)

paaton
12.06.2017, 15.21
Näin se varmaan on. Vertailin ajodataani 36 - ryhmään (normalized power). Siellä olisi päässyt ilmeisesti noin 20 wattia pienemmällä keskitehoilla (oma 231 W) . Ei ihme että tikut paloivat...

Näiltä pohjin voi miettiä, miten jatkossa saadaan paletti toimimaan hyvin. Kiitokset kaikille kanssavetäjille, selvittiin kuitenkin!

Sent from my iPhone using Tapatalk

Komeat watit ollut 34n vetomiehillä noin pitkällä matkalla. Saa tuossa jo veto hiipuakkkin, ilman että alkaa syyllisyyttä tuntemaan.

samppa_75
12.06.2017, 15.28
Lämmin kiitos koko porukalle. Kaikki tosiaan osallistuivat vetohommiin paitsi viimeisen tunnin aikana kun iskivät krampit ja muu väsymys ja oli pakko jättää vetovuoroja väliin. Mutta sanoisin että silloinkin oli noin 10 ukkoa pyörittämässä ketjua. Ei ole valitettavasti Garminjälkeä minullakaan koska laite vinkuili alkumatkan ja sain "nauhoitettua" vain viimeiset 181 km. Mutta mitä nyt olen muilta saanut tietoa niin kokonaisaika ja -keskari (sisältäen kaksi viiden minuutin taukoa) olivat 5 t 56 m ja 36,9 km/h. Ajonaikainen keskari n. 37,5 km/h.

Kiitos tästä.
Viimeinen tunti oli tosiaan aika kovaa kyytiä.
Eiköhän ensi vuonna lähdetä uudestaan?:)

Talisker
12.06.2017, 16.49
Yöpyöräily ajetaan 16.6. perjantain ja lauantain välisenä valoisana yönä.
Tänään vielä voi ennakkoilmoittautua.
http://www.pirkankierros.fi/

Startti klo 21.
Tarkempia tietoja huomenna tiistaina mm lähtöpaikasta.
(Tunneliin emme pääse. Lähtö mahdollisesti Särkänniemen parkkipaikalta.)

Nimenhuudossa on oma tapahtumansa, jossa voi haeskella sopivia nopeusryhmiä.
https://pkk.nimenhuuto.com/events/9591202

JPS
12.06.2017, 17.34
Kiitos tästä.
Viimeinen tunti oli tosiaan aika kovaa kyytiä.
Eiköhän ensi vuonna lähdetä uudestaan?:)

Lähden ihan miellelläni jos sovitaan että 36-ryhmä mainostetaan "kovavauhtisena porukkalenkkinä" ja että kaikki sitoutuvat osallistumaan vetotöihin. Pelkkiä "matkustajia" ei oteta mukaan.

ManseMankeli
12.06.2017, 19.30
34-vetoporukkalaisen mietteitä (Hannu)

Tykkäsin vetää porukkaa ja hienoin hetki oli kun Terälahtea lähestyessä kumpuilevassa maastossa saatiin kova & nykimätön vauhti aikaiseksi pidemmän aikaa ilman, että alkoi tulla perä-jää-ääniä takaa.
Tuon porukan vetäminen sopivalla teholla ei ole mikään helppo juttu, koska teho vaihtelee paljon (50w-700w) eri maastokohdissa (Kanuunoiden ohjeilla). Jos Saisi vetää tasaisella teholla koko ajan maastokohdista välittämättä, niin se olisi helppoa (triathlon/TT-tyyli).

Aika paljon auttaa tehomittari tehon säätelyyn. Hyvä esimerkki oli Rantatunnelin nousu, jota vedettiin aika railakkaalla teholla kun ei nähnyt mittaria pimeydessä - sori siitä :)

Mietinkin eilen, että olisiko omalla eilisellä suorituksella pysynyt 36kmh-ryhmän mukana ja Kommuutterin kommentin perusteella olisin. En yhtään ihmettele, että sinne "karkaa" porukkaa 34:sta.

Talisker
12.06.2017, 19.59

Ylläoleva herättää pari ajatusta:
*kanuunoiden tyylillä ei ole tarkoitus tehdä ajosta helppoa vetäjille vaan koko ryhmälle keskimäärin
(alamäet ja nousun alut tehoilla, pidemmät ylämäet keventäen)
*34:sta ei ole karannut 36+:aan vetäjiä. Asiakkaidenkaan määrä ei ole kasvanut.
Koko matkan junassapysyvien osuus lienee noussut hyvän ryhmätyön ansiosta.

ManseMankeli
12.06.2017, 20.39

Sanoinkin, että on haastavaa ajaa silleen, että perässä on sopiva vauhti. Samalla tuo tyyli tappaa vauhdilla tehoja loppulenkistä vetäjiltä (niitä kuuluja tulitikkuja).
Joku konkari aiemmin kertoi, että on ollut vaikea löytää vetäjiä 34:n kun 36 on perustettu. Ilmeisesti se on väärä tieto ja vetäjiä riittävästi.

Pietu
12.06.2017, 20.59
Eihän Esa niin sanonut aikaisemmassa viestissään vaan että sen kuntoiset jotka pystyvät roikkumaan ja osallistumaan 36+ ryhmässä ovat ilmottautuneet sinne ja eivät ole käytettävissä kanuunojen ohella 34 ryhmässä. Ihmismieltä vetoaa aina omien rajojen koettelu.

sil
12.06.2017, 21.00
Pitkä Pirkka 36 ryhmässä ajettu ja yksi kauden päätavoitteista toteutunut :) Sää oli ennusteista huolimatta erinomainen ja hyvä porukka oli kasassa.
Kiitokset kanssapolkijoille, järjestäjille ja ryhmän vetäjälle!

Seuraavana vuonna uudestaan, jos tulee ensi talvenakin treenailtua. Ei tämmöstä pelkällä kevään treenillä jaksa, kun tämä on näin alkukesästä.

Olisiko jollain 36 ryhmän strava tai garmin jälkeä?
Jäi oma mittari pois matkasta ja olisi kiva saada jotain tietoa talteen.

https://www.strava.com/activities/1031743603

Tuon kautta löytyy 10 muutakin.

ManseMankeli
12.06.2017, 21.24
Eihän Esa niin sanonut aikaisemmassa viestissään vaan että sen kuntoiset jotka pystyvät roikkumaan ja osallistumaan 36+ ryhmässä ovat ilmottautuneet sinne ja eivät ole käytettävissä kanuunojen ohella 34 ryhmässä. Ihmismieltä vetoaa aina omien rajojen koettelu.

Kauhee kina kun ollaan iha samaa mieltä tästä asiasta :)

Minulla oli joka tapauksessa eilen hauskaa koko matkan vaikka eka 60km pelotti kun tikkuja paloi vauhdilla.
Askissa oli kuitenkin tarpeeksi tikkuja kun kohtalaisen hyvin kulki myös viimeiset 40km.

Ynnykkä
12.06.2017, 21.31
Kiitoksia vetäjille 32A porukassa. Lähdin itse viimeisestä huollosta apuun ja olin ringissä Hakametsään saakka. Tuntu jalka piristyvän vetopuuhissa. Kyy nähtin, muuta eipä tuo liikkunut ohitse ajaessamme. Kuolluthan se oli siis.

Niki9
13.06.2017, 09.20
Kauhee kina kun ollaan iha samaa mieltä tästä asiasta :)

Minulla oli joka tapauksessa eilen hauskaa koko matkan vaikka eka 60km pelotti kun tikkuja paloi vauhdilla.
Askissa oli kuitenkin tarpeeksi tikkuja kun kohtalaisen hyvin kulki myös viimeiset 40km.

Mullakin oli. Ja sit oli vielä hienompi hetki Hovissa hyvässä seurassa [emoji108]https://uploads.tapatalk-cdn.com/20170613/a033dc49f86f8ea73c18c6ea6a0b3e58.jpg

T.P
13.06.2017, 13.14
Hieno reissu takana ja paljon hyvää tapahtui. Ne, jotka oli tunnelissa takanani, näki mitä wobble tarkoittaa ja voin sanoa, että pelotti niin perkeleesti.
Isot kiitokset järjestäjille sekä koko 34-porukalle, erityisesti vetoringille!

Hieno oli reissu vaikka jouduinkin Matin tapaan kokemaan wobblen. Pelotti perkeleesti! Aluksi luulin, että kiekot on irti tms., mutta sitten näin että muillakin on ongelmia, niin ajattelin että tämä on joku Manselainen paranormaali ilmiö. Kannattaa tutustua aiheeseen, niin tietää mitä tehdä jos omalle kohdalle sattuu. Löytyisikö joltakin 34-ryhmäläiseltä luotettavaa dataa, millä nopeudella maksimissaan ajoimme tunnelissa? Oma Suuntoni näyttää vain viivaa tunnelin kohdalta satelliittiyhteyksien puutteen takia.

ps. Toivottavasti ensi vuonna paukut riittää vetohommiinkin ;)

Ana75
13.06.2017, 13.41
34-vetoporukkalaisen mietteitä (Hannu)

Tykkäsin vetää porukkaa ja hienoin hetki oli kun Terälahtea lähestyessä kumpuilevassa maastossa saatiin kova & nykimätön vauhti aikaiseksi pidemmän aikaa ilman, että alkoi tulla perä-jää-ääniä takaa.
Tuon porukan vetäminen sopivalla teholla ei ole mikään helppo juttu, koska teho vaihtelee paljon (50w-700w) eri maastokohdissa (Kanuunoiden ohjeilla). Jos Saisi vetää tasaisella teholla koko ajan maastokohdista välittämättä, niin se olisi helppoa (triathlon/TT-tyyli).

Aika paljon auttaa tehomittari tehon säätelyyn. Hyvä esimerkki oli Rantatunnelin nousu, jota vedettiin aika railakkaalla teholla kun ei nähnyt mittaria pimeydessä - sori siitä :)

Mietinkin eilen, että olisiko omalla eilisellä suorituksella pysynyt 36kmh-ryhmän mukana ja Kommuutterin kommentin perusteella olisin. En yhtään ihmettele, että sinne "karkaa" porukkaa 34:sta.

Hienoa olla vetoporukassa tämmöisten osaavien kavereiden kanssa, kuten Hannu, Esa, Matti jne. Itse olen ollut jo useamman vuoden 34-ryhmässä veturina ja kerran 36-porukassa. Tosiaan, aikaisempina vuosina on aina ollut enemmän porukkaa vetoringissä ja ollaan saatu telaketju pyörimään, joka helpottaa hommaa kovasti. Tänä vuonna oli kyllä jalat kovilla ja jouduin jo Kurun kohdilla ekan kerran olemaan tovin luukkumiehenä. Aikaisemmin näin on ollut aina vasta Muroleen jälkeen :) Toki alla oli vain muutama hassu maantielenkki, mutta eipä selitellä sen enempää. Tulevaisuudessa soisi olla vetoringin isompi, jotta saadaan veto pyörimään jouheasti ja me vetäjät emme joudu niin limiitille. Lisäksi on suotavaa -jos/kun aurinkokannelta tulee vetohommiin-, että on kokemusta ison ryhmän vetämisestä, jotta osaa vetää alamäkeen tarpeeksi kovaa ja jatkaa sitä myös vastamäessä tarvittavan pitkälle, jottei porukan häntä joudu jarruttamaan. Kaiken kaikkiaan jäi kyllä hyvä maku suuhun tämänkin vuoden Pirkasta ja kelikin oli mitä hienoin.

-Markku-
13.06.2017, 14.56
Isot kiitokset järjestäjille sekä koko 34-porukalle, erityisesti vetoringille!

Hieno oli reissu vaikka jouduinkin Matin tapaan kokemaan wobblen. Pelotti perkeleesti! Aluksi luulin, että kiekot on irti tms., mutta sitten näin että muillakin on ongelmia, niin ajattelin että tämä on joku Manselainen paranormaali ilmiö. Kannattaa tutustua aiheeseen, niin tietää mitä tehdä jos omalle kohdalle sattuu. Löytyisikö joltakin 34-ryhmäläiseltä luotettavaa dataa, millä nopeudella maksimissaan ajoimme tunnelissa? Oma Suuntoni näyttää vain viivaa tunnelin kohdalta satelliittiyhteyksien puutteen takia.

ps. Toivottavasti ensi vuonna paukut riittää vetohommiinkin ;)

Mittasin nopeuden renkaan kierroksista. Huippunopeus tunnelissa 63.5 km/h, tasainen osuus noin 35-45 km/h ja lopun nousu noin 23 km/h, koko tunnelin keskinopeus noin 38.5 km/h (ja nämä siis tosiaan 34-ryhmän lukemia)

tunkkari
13.06.2017, 15.14
Mulla näyttää Garminin nopeusanturi tunnelin max nopeutta 56,6km/h...

Talisker
13.06.2017, 16.10
Yöpyöräily ajetaan 16.6. perjantain ja lauantain välisenä valoisana yönä.
Tänään 12.6. vielä voi ennakkoilmoittautua.
http://www.pirkankierros.fi/

Startti klo 21.
Tarkempia tietoja huomenna tiistaina mm lähtöpaikasta.
(Tunneliin emme pääse. Lähtö mahdollisesti Särkänniemen parkkipaikalta.)

Nimenhuudossa on oma tapahtumansa, jossa voi haeskella sopivia nopeusryhmiä.
https://pkk.nimenhuuto.com/events/9591202

LÄHTÖ ON HAKAMETSÄN JÄÄHALLILTA.
Katso tarkemmat ohjeet http://www.pirkankierros.fi/

-Markku-
13.06.2017, 16.38
On kyllä ihan mahdollista että nopeuksissa on ollut tuon verran eroja. Olin silloin alkumatkasta jossain parijonon puolivälin takana ja siinä tunnelin suuaukolla muodostui aika pitkiä välejä, kun kärki veti jo tunnelin alamäkeä. Joten huippunopeus saattaa olla kasvanut, kun alamäessä on ajettu välejä kiinni.

Esa S
13.06.2017, 16.40
Mittasin nopeuden renkaan kierroksista. Huippunopeus tunnelissa 63.5 km/h, tasainen osuus noin 35-45 km/h ja lopun nousu noin 23 km/h, koko tunnelin keskinopeus noin 38.5 km/h (ja nämä siis tosiaan 34-ryhmän lukemia)

Mikähän erikoisuus tunnelissa oikein on? Samaa tai vähän lujempaa vauhtia mentiin ja ollaan aina menty noissa reitin pisimmissä alamäissä. Yksi selitys voi olla, että tunnelissa vauhti tuntui suuremmalta, ja ehkä muutenkin oli vielä alkujännitystä. Ylimääräinen puristus tangossa voi aiheuttaa woblausta. Pitää seuraavalla kerralla laittaa vähän heikommat vetomiehet tunneliosuudelle, ettei tapahdu vahinkoja. Ajattelin, että siellä voidaan turvallisesti mennä vähän lujempaa, kun on hyvä tienpinta ja oma leveä kaista.

Velogi
13.06.2017, 18.05
Video Pitkältä Pirkalta Team Rynkeby Tampereen näkövinkkelistä:

https://www.youtube.com/watch?v=sH7XOLOMn_c&index=1&t=25s&list=PLsDJucv3JY FWvCunc94nC91ZjirPeuvPL

tunkkari
13.06.2017, 18.07
Mikähän erikoisuus tunnelissa oikein on? Samaa tai vähän lujempaa vauhtia mentiin ja ollaan aina menty noissa reitin pisimmissä alamäissä. Yksi selitys voi olla, että tunnelissa vauhti tuntui suuremmalta, ja ehkä muutenkin oli vielä alkujännitystä. Ylimääräinen puristus tangossa voi aiheuttaa woblausta. Pitää seuraavalla kerralla laittaa vähän heikommat vetomiehet tunneliosuudelle, ettei tapahdu vahinkoja. Ajattelin, että siellä voidaan turvallisesti mennä vähän lujempaa, kun on hyvä tienpinta ja oma leveä kaista.

Pimeä lisää vauhdin tunnetta... nimim. yöajo on kivaa ;) Vauhti tuntuu ihan erilaiselta pimeässä

plr
13.06.2017, 18.17
Minullakin kävi tunnelissa mielessä, että lähteekö pyörä woblaamaan. Ei kuitenkaan lähtenyt, kun löysäsi otetta tangosta hieman. Ehkä tunneli tekee sen, että puristaa menemään jotenkin jäykempänä kuin ulkona. Erikoista joka tapauksessa.

Matti
13.06.2017, 18.34
Varmaan alussa oli ylimääräistä puristusta, mutta hakisin syytä myös muualta. Yksi vaihtoehto on, että tunnelin seinästä tulee paineaallot takaisin, mikä voi vaikuttaa. Samoin sileä pinta on wobblaamisen kannalta huono asia. Itse epäilen, että huiput olivat enemmän kuin tuon 63,5 km/h, koska jo tunnelin suuaukolla oli nopeutta 56,8 km/h ja vauhti kiihtyi huomattavasti mäen aikana.

Reissun huiput olivat minulla 66,4 km/h ja samalla pyörällä on menty Pirkassakin yli 70 km/h huippunopeutta. Taitaa vaan tunneli olla niin pelottava paikka, että Matti vapisee kuin haavan lehti.

Huru-ukko
13.06.2017, 20.08
Vai woblausta se oli! Olin mukana 28A ryhmässä. Tunsin tunnelin alussa voimakasta (?) värinää ohjaustangossa. Aloin epäillä onko pyörän etupäässä kaikki kunnossa. Erottauduin joukosta oikealle pientareelle ja pysäytin pyöräni. Tarkastin pyörän etupään pikaisesti löytämättä siitä mitään vikaa. Sitten vain uudelleen satulaan ja tiukkaa tempoa ryhmää kiinni. Toki olisin voinut hissutella ja odotella 28B ryhmää. Temporutistukseni tuotti kuitenkin tuloksen ja sain ryhmäni kiinni Nokian moottoritien päässä. Sykkeet käväisivät melko korkealla.
Siinä matkalla tein itsekin analyysin, että varmasti alkujännityksen innoittamana rutistin hieman liian kovaa tangosta. Ehkäpä tunnelissa on vielä edellä kerrottua taikaa, joka edesauttaa tämän ilmiön syntymiseen. Sinänsä tämä oli minulle ensimmäisen kokemus tästä ilmiöstä vaikka numeron kanssa pyöräilyni on alkanut 80-luvun alussa.

Kommuutteri
13.06.2017, 20.23
Tässä tunneliwobblessa olisi nyt vähintään harjoitustyön aihe jollekin kiinnostuneelle teekkarille!

Sent from my iPad using Tapatalk

Talisker
13.06.2017, 20.58
Viime kesänä koin kauhun hetkiä pitkässä, hämärässä ylämäkitunnelissa kohti Gaviaa.
Ei woblausta vaan suunta- ja tasapainoaistin heikkenemisen.
Tosi epämiellyttävä tunne.

Pexxi
13.06.2017, 21.32
Eiköhän toi oo korvien välissä. Tunnelimato.

Reka
14.06.2017, 11.02
Keli oli tosiaan parempi kun uskalsi toivoa, kiitos säänhaltijalle! Porukalla myös todettiin, että autoilijoiden kanssa oli yhteiselo parempaa kuin kenenkään kokemuksesta aiemmilta kerroilta. Vain yhdellä kiireisellä oli tarve testata äänimerkkiä Kuruntiellä, mutta muuten ei mitään murhetta. Pirkan kierros lienee tiedottanut tapahtumasta aiempaa enemmän ja toistaalta asenteet myös toivottavasti hitaasti muuttumassa. Lähtöaikojen muutos, joka on ollut voimassa jo jonkin aikaa, rauhoittaa myös varsinkin Kuruntietä sopivasti.

28A-ryhmä teki matkan oman mittarini mukaan speksin ylärajalla. Kiitos kaikille mukana olleille!

Jälki löytyy täältä https://www.strava.com/activities/1031404666

Aika ylärajoilla mentiin tuossa 28A-ryhmässä. Oman tallenteeni mukaan Hämeenkyrön huoltopaikalle tultaessa oli keskinopeus 31,4 km/h. Ylämäet mentiin myös alkumatkasta liian kovaa. Myöhemmin vauhti tasaantui ja mäetkin vedettiin 'Talisker-tyylillä'. Kokonaiskeskari silti 29,4, joka ei mahdu speksiin.

ManseMankeli
14.06.2017, 15.59
Tuossa vielä Wobblausta jos joku ei tiedä mistä puhutuaan...aika pelottavan ilkeen näköistä
https://youtu.be/VfngbsIUSj8?t=29

MsBandMe
14.06.2017, 16.58
Tuossa vielä Wobblausta jos joku ei tiedä mistä puhutuaan...aika pelottavan ilkeen näköistä
https://youtu.be/VfngbsIUSj8?t=29

Se on sekä ilkeetä että pelottavaa. Mallorcalla pitkässä loivassa alamäessä hyvään myötätuuleen 70 km/h vauhdissa olen tilanteen kokenut. Siihen ei auta muun kuin höllätä otetta tangosta ja rentoutua, pyörä asettuu itsestään. Hätääntyessä tämä voi unohtua.

Coatl
14.06.2017, 18.32
Sportfotosta tuli ilmoitus kuvista, mutta niitä ei näe vaikka kirjautuu sisään. Enkö vain osaa?

Lähetetty minun GT-I9506 laitteesta Tapatalkilla

Esa S
14.06.2017, 19.44
^ Sama vika, lienee jotain pielessä palvelussa.

terob
14.06.2017, 21.28
Painoin vahingossa Minun tilini vierestä Etusivulle-linkkiä ja kuvat tuli näkyviin.

sil
14.06.2017, 22.10
Otin adblockin pois, niin alkoi sportphoton kuvat näkymään.

Esa S
14.06.2017, 22.41
Ne taisivat vaan alkaa toimimaan, kun korjasivat jotain.

plr
15.06.2017, 00.56
"Gallery is private. To see images You must be logged in."

Niki9
15.06.2017, 05.41
Ja vaikka kirjautumisen on suorittanut, ei silti näe kuvia. Hienot on systeemit [emoji23][emoji23][emoji23]

MsBandMe
15.06.2017, 06.22
Facebook-tunnuksilla kirjautuminen onnistui ja omalla numerolla haku toi esille kuvat, jossa itse on fokuksessa, mutta muita kuvia en ole onnistunut pääsemään plaraamaan.

Niki9
15.06.2017, 07.02
Facebook-tunnuksilla kirjautuminen onnistui ja omalla numerolla haku toi esille kuvat, jossa itse on fokuksessa, mutta muita kuvia en ole onnistunut pääsemään plaraamaan.

Niillä mäkin kirjauduin, mutta silti kuvat lukittu [emoji274]
Paraskuva pyöräilystä onkin jo tuossa aikaisemmin tässä ketjussa [emoji23]
Jos vielä vähän photoshoppais sitä keskimmäistä hemmoa [emoji849]
Edit:Ei ole ihme, ettei mun kuvia näy [emoji41]Ei ollut numeroa edessä [emoji23]

dreamer
15.06.2017, 13.25
Se on sekä ilkeetä että pelottavaa. Mallorcalla pitkässä loivassa alamäessä hyvään myötätuuleen 70 km/h vauhdissa olen tilanteen kokenut. Siihen ei auta muun kuin höllätä otetta tangosta ja rentoutua, pyörä asettuu itsestään. Hätääntyessä tämä voi unohtua.

Eikös tuo wobble johdu siitä kun etupyörön päällä ei ole tarpeeksi painoa? Eli pitäisi painaa asentoa enemmän tangon päälle niin asettuu.

MsBandMe
15.06.2017, 15.51
Eikös tuo wobble johdu siitä kun etupyörön päällä ei ole tarpeeksi painoa? Eli pitäisi painaa asentoa enemmän tangon päälle niin asettuu.

En tiedä. Onhan tuolla Muissa jorinoissa oma otsikkokin aiheesta. Itse toimin vaistonvaraisesti, kuten kuvasin ja sain pyöräni rauhoittumaan, samallahan siinä vauhtikin vähän laski. Kysyin asiasta jälkikäteen kokeneimmilta kavereilta ja sain vahvistuksen, että olin toiminut "oikein". Ei ole ollut tarvetta kirjoittaa aiheesta tohtorinväitöstä, joten kyseisellä kokemuksella ja tiedolla olen jatkanut. Ei ole sen jälkeen wobblannut. Laskuihin lähden ylipäätään rennosti keula kevyenä eli tuo painon lisääminen etupyörälle tuntuu minusta vähän oudolta... ja kun tiedän nyt, että napakampi ote tangosta po. tilanteesta vain pahentaa tilannetta...

paaton
15.06.2017, 16.47
Minäkin olen kyllä ollut siinä uskossa, että woblaus alkaa keulan keventyessä liikaa, tuon vuoksi olenkin ajanut vauhdikkaammat alamäet aina alaotteelta, joka on huomattavasti vakaamman tuntuinen asento muutenkin. Tilanteen ollessa päällä stongan puristaminen tietenkin vain pahentaa tilannetta.

nopparis
15.06.2017, 17.49

Kannattaa myös kokeilla painaa vaakaputki polvien väliin, samalla ilmanvastus pienenee...

nipantani
15.06.2017, 19.08
Eikö keskeyttäneiden kuvia julkaista lainkaan sportfotossa? Oma lenkki keskeytyi, kun takavanne meni peräänajossa solmuun. Olisi ollut kiva saada joku mukavakin muisto tältä vuodelta.

Newbie
16.06.2017, 22.57
Eikö keskeyttäneiden kuvia julkaista lainkaan sportfotossa? Oma lenkki keskeytyi, kun takavanne meni peräänajossa solmuun. Olisi ollut kiva saada joku mukavakin muisto tältä vuodelta.

Luultavasti sun numerokyltti ei ollut tunnistettavissa, joten et saanut viestiä. Minäkään en saanut.

MK16
16.06.2017, 23.04
Luultavasti sun numerokyltti ei ollut tunnistettavissa, joten et saanut viestiä. Minäkään en saanut.
En minäkään mitään viestiä saanut, mutta kuvia kyllä löysin. Piti vaan ensin kirjautua palveluun. Ensimmäiset kuvat taisi olla n. 10km ajelun jälkeen.

plr
17.06.2017, 01.49
Pirkan yöpyöräily tuli ajettua. Mainio keli ja käsittämättömän hyväjalkaiset vetäjät. Itse jaksoin vain peesata 20 km:n jälkeen. Stravan näkemys keskarista 37,4 km/h. Ajoaika oli 3.31 ja kymmenen minuutin tauko Muroleessa sen päälle. Tuskaa ja maitohappoja tuli nautittua koko rahalla!

https://www.strava.com/activities/1039941563

Talisker
17.06.2017, 03.07
Olihan hieno ajo Pirkan yöpyöräilyssä.
Pyöritettiin 10 kaverin voimin vetoa koko matka. Kyydissä oli 40 - 50 yön polkijaa.
Keli ei voi olla parempi Yöpyöräilyyn: lämpötila 18>11astetta, tuuli 1>0m/s.
Kiitos ajokaverit!
Näin Garminilleni: https://connect.garmin.com/modern/activity/1801411938

Coatl
17.06.2017, 11.47

Meno oli aavistuksen speksattua rapsakampaa, mutta mainio lenkki kaikin puolin. Luukkumies kiittää.

ViliA
17.06.2017, 12.13
Useampi vuosi taukoa maantiepyöräilystä ja erittäin mukavaa oli. Äkkiä ne ryhmäajon lainalaisuudet sieltä palautui mieleen[emoji4]. Kärjessä mentiin kyllä oikein mukavaa kyytiä, kiitokset kanssapyöräilijöille[emoji106]. On se pyöräily sitten vaan mukavaa hommaa riippumatta siitä ajeleeko tiellä, metsässä vai jossain siltä väliltä.

Sent from my iPhone using Tapatalk

onnimanni
17.06.2017, 19.03
Pyörittelin yhden miehen vetorinkiä.. ja kivaa oli sekin . Suunnittelin etten itse mene peesiin...peesaajia oli muttei se haitannut ajoa eikä suunnitelmaa. Ajo meni spekseihini = Kuntoajo n 30 Av

paaton
17.06.2017, 19.34
Pirkan yöpyöräily tuli ajettua. Mainio keli ja käsittämättömän hyväjalkaiset vetäjät. Itse jaksoin vain peesata 20 km:n jälkeen. Stravan näkemys keskarista 37,4 km/h. Ajoaika oli 3.31 ja kymmenen minuutin tauko Muroleessa sen päälle. Tuskaa ja maitohappoja tuli nautittua koko rahalla!

https://www.strava.com/activities/1039941563

No on kyllä weighted avg kohdillaan "aurinkokannellakin". Käsittämättömän kovajalkaiset vetäjät ei taida tosiaan olla liioittelua.

plr
17.06.2017, 21.39
Tehot olivat omalla kohdallani reippaanlaiset ylämäissä. Varusteiden ja pyörän kanssa painoa oli yhteensä noin 105 kg ja useammassa ylämäessä meinasi tulla noutaja. Polar Flow kehitti jostakin normalisoiduksi tehoksi 257 W. Strava oli sitä mieltä, että weighted avg power oli 241 W. Stagesilla mitattu keskiteho oli 214 W. Olin vetoringistä poistumisen jälkeen jonkin verran myös luukulla ja siinä oli käytännössä 1-10 m väliä vetoringin perään, vaikka yritin tulla mahdollisimman tasaisesti. Luukkumiesten takana oli helpompi paikka.

onnimanni
18.06.2017, 10.05

Porukassa stagesilla mitattu 200-220W keskiteho on lähellä totuutta keskinopeuteen verrattuna riippuen peesin määrästä. Noilla arvoilla yksin ajaen tasaisella tuulettomalla tiellä kädet kahvoilla n 35km/h vauhdissa laskennallinen (keski)teho on 257W .