Näytä tavallinen näkymä : Vanhusten aikaraudat - puhelin ei ole kello
Sivut :
1
2
3
[
4]
5
6
7
8
9
arctic biker
05.12.2017, 21.42
Minulla on sellainen hytinä, että ei-käytössäoleva mekaaninen kello säilyy parhaiten juuri siten, että suunnilleen 1-2 kertaa kuukaudessa se vedetään käyntiin ja lopun aikaa saa levätä. Ei juuri kulu, mutta voiteluaineet pysyvät notkeina. Tuntuisi ainakin hassulta lähettää vemputtimessa pyöriteltyjä kelloja 5 vuoden välein 500€ huoltoon...
Jos tietty haluaa napata vähän väliä eri (automaatti) kellon ranteeseensa ilman että tarvitsee säätää aikaa ja päiväystä kohdalleen, niin pyörittelijä on ainoa ratkaisu.
Haen tuon äiteen kellon ja ehken uuden Leathermannin torstaina niin koitan muistaa kysyä kellosepän mielipidettä.
Tuo Köften linkkaama Tissot miellyttää minunkin silmää muttei varmaankaan Nordeaa... Muorille joutunen ostamaan kellon, vanhan ranneke ei riitä ja luulen ettei kelloseppä jatkopaloja löyvä. Tosin en tiedä tajuaako kellon päälle enää.
Ei se minun linkkaama ollut. Jäsen Jambo kiusaa varallisuusvammaisia esteettisillä unelmilla.
Esitin vain oman mielipiteeni asiasta:rolleyes:
Yksi variaatio (sininen taulu itsenäisyyspäivän kunniaksi) Zelos Abyss 2- kellosta...ennakkohinta apaut 560 dollaria. Taitaa lopullinen hinta olla lähempänä tonnia.
https://www.ablogtowatch.com/wp-content/uploads/2017/11/Zelos-Abyss-2-7.jpg
Timex Marlin, käsin vedettävä mekaaninen 60-lukuretro, 199 dollaria
https://blog.properlywound.com/wp-content/uploads/2017/11/Timex-Marlin-Vintage-timex-mechanical-watch-4-1200x617.jpg
https://www.timex.com/browse/collections/marlin/
arctic biker
07.12.2017, 20.58
Jambolta söpö vinkki mutta kuin tuota Suomeen saa???
Shimaani
08.12.2017, 19.11
juu.. olen kokeillut. joskus onnistuu, joskus ei. sitten soitellaan, kerran heitin hanskat tiskiin. Eilen laitoin tekstiviestinä neiti UPS:ille sotun jotta saavat tullattua ja tänään oli paketti valtuutuksen mukaisesti jätettynä kuistille piiloon. Tullilaskelma ja lasku tulee postissa eli hyvin toimii. Black Fridayn herätysostos (https://www.boldrsupply.co/collections/odyssey/products/odyssey-ever-black)on livenä sirompi ja kevyemmän oloinen kuin kuvissa.
Tuo yli tuhat on vähän hankala, jos maksimi ei ole esim 2000. Pitääkö hinta olla jossain järjen rajoissa? Siis sellaisessa jonka voisi itse ostaa?
Eli että Omegan perusmalleja vaikka voisin ehdottaa mutta en Voutilaisia (alkaen vajaa satatonttua)
Bensakeuhko
11.12.2017, 01.30
http://www.biatecwatches.com/wp-content/uploads/2017/01/Biatec-Corsair-01-mechanical-automatic-watch-oblique-view-web.png
Tämä kyllä miellyttää omaa silmää :)
Tekisi mieli hankki 9 vee tyttärelleni kello. Tietysti nätti (valkoista, hopeaa tai jotain punaisen sävyä) ja lisäksi kunnolla uimista kestävä hänen taitouintiharrastuksen vuoksi. Ehkä joku suklarimallinen ulkoasultaankin.
Toisaalta vielä tuon ikäisen käsiin ei uskalla antaa mitään yhtään arvokkaampaa. Ja toisaalta mitä halvempi niin sitä helpommin naarmuuntuu.
Riskit joka tapauksessa kolhuista tai vaikka ihan hukkaamisestakin on niin suuret, että edullinen hinta ja ulkonäkö edellä mennään. 10 vuoden päästä sitten oikeasti arvokkaampaa.
Nyt pitäisi vain löytää sopivia vaihtoehtoja. Yksi ihan ok tuli vastaan paikallisen koruliikkeen loppuunmyynnissä mutta 5 atm water resistant oli se mihin tökkäsi.
edit:
Jyrin vastaukseen: pitää katsoa toki juuri mm. Seikot. Jonkin verran kalliimpia naisten kelloja ajatuksella, että josko joskus rouvalle ostaisi mutta edullinen pää ei ole tuttu.
10 atm malleja näyttää löytyvän n. 50 euron hinnallakin. Suklarin näköisiä tai sitten elektronisella näytöllä Casion Baby-G.
http://www.watchshop.com/unisex-ice-watch-sixty-nine-watch-007275-p100009210.html
http://www.watchshop.com/unisex-ice-watch-sixty-nine-watch-007267-p100009223.html?rcproduct=1
http://www.watchshop.com/ladies-casio-baby-g-alarm-chronograph-watch-bg-169r-4er-p99934173.html
^ Seikon mallisto kannattaa katsastaa. Heiltä yleensä löytyy kohtuu hintaan myös vedenpitävää. Naisten/tyttöjen mallit minulle täysin outoja joten malleissa en osaa auttaa.
Jyri
Tekisi mieli hankki 9 vee tyttärelleni kello. Tietysti nätti (valkoista, hopeaa tai jotain punaisen sävyä) ja lisäksi kunnolla uimista kestävä hänen taitouintiharrastuksen vuoksi. Ehkä joku suklarimallinen ulkoasultaankin.
Toisaalta vielä tuon ikäisen käsiin ei uskalla antaa mitään yhtään arvokkaampaa. Ja toisaalta mitä halvempi niin sitä helpommin naarmuuntuu.
Riskit joka tapauksessa kolhuista tai vaikka ihan hukkaamisestakin on niin suuret, että edullinen hinta ja ulkonäkö edellä mennään. 10 vuoden päästä sitten oikeasti arvokkaampaa.
Nyt pitäisi vain löytää sopivia vaihtoehtoja. Yksi ihan ok tuli vastaan paikallisen koruliikkeen loppuunmyynnissä mutta 5 atm water resistant oli se mihin tökkäsi.
edit:
Jyrin vastaukseen: pitää katsoa toki juuri mm. Seikot. Jonkin verran kalliimpia naisten kelloja ajatuksella, että josko joskus rouvalle ostaisi mutta edullinen pää ei ole tuttu.
10 atm malleja näyttää löytyvän n. 50 euron hinnallakin. Suklarin näköisiä tai sitten elektronisella näytöllä Casion Baby-G.
http://www.watchshop.com/unisex-ice-watch-sixty-nine-watch-007275-p100009210.html
http://www.watchshop.com/unisex-ice-watch-sixty-nine-watch-007267-p100009223.html?rcproduct=1
http://www.watchshop.com/ladies-casio-baby-g-alarm-chronograph-watch-bg-169r-4er-p99934173.html
Jos hinta edellä ollaan menossa, niin:
http://www.creationwatches.com/products/casio-analog-352/casio-analog-white-dial-lrw-200h-2bvdf-lrw-200h-2bv-womens-watch-6715.html
Mun suosikiksi tässä lyhyessä ajassa on tullut tämä Casio. Ja vaalean sininen kuuluu myös tyttären lempiväreihin. Lisäksi tuo ei ehkä raapisi uintikavereita kuten jokin toinen malli saattaisi. Voi kyllä olla, että heillä on kellot ja korut kaikki kiellettyjä. Mutta tuon kietaiseen sitten tarvittaessa nopeasti juomapullon ympärille siihen altaan reunalle sen uimahallirannekkeen kaveriksi. Jos siis joskus unohtuu käteen.
http://cdn.watchshop.com/profiler/thumb_cache/additional/109308_v_1413292643.jpg
Paikallisia kelloja pieni painos tarjolla
https://www.makiaclothing.com/brand/images/suf_makia_2_insta_01.jpg
https://www.makiaclothing.com/brand/suf-x-makia.html (https://www.makiaclothing.com/brand/suf-x-makia.html)
Concorde
11.12.2017, 19.18
(vielä) kohtuuhintainen Seamaster: https://huutokaupat.com/fi/v/646324
Tällaisen saattaisin rouvalle hankkia lahjaksi joskus. Sveitsiläinen Automaatti 80 tunnin käyntivaralla ja hintana sen vajaa 700. Tiedä sitä nyt sitten olisiko se rouvan makuun vai ei.
https://www.certina.com/watch/ds-8-lady-powermatic-80/C0332071101300
Munamankeli
12.12.2017, 09.45
joku on huutanut ihan parissa tunnissa jo 200 korkeammaksi..
Tarjosin huvikseni minäkin, mutta ei tuo alta 2000 euron lähde. Niin paljon en maksa, sillä kellotaulun America's Cup -logo on törkeä. Nykyiseen hintaan tuosta saisi paitsi kellon myös kohtuuhintaisen rannekkeen omaan kelloon.
Tällaisen saattaisin rouvalle hankkia lahjaksi joskus. Sveitsiläinen Automaatti 80 tunnin käyntivaralla ja hintana sen vajaa 700. Tiedä sitä nyt sitten olisiko se rouvan makuun vai ei.
https://www.certina.com/watch/ds-8-lady-powermatic-80/C0332071101300
Suomesta 600 e (vink vink :-))
http://www.tarkiainen.fi/product/974/certina-ds-8-lady-powermatic-80
https://www.jamtangan.com/images/product/tissot/T006.407.16.033.00/1l.jpg
Tarkiaiselta edullisesti Tissot- automaatti 80 tunnin käyntivaralla...on livenä vielä paremman näköinen...
http://www.tarkiainen.fi/product/1922/tissot-le-locle-powermatic-80
Tämä on nätti.
https://www.steiner-juwelier.com/media/catalog/product/cache/2/image/9df78eab33525d08d6e5fb8d27136e95/c/0/c030.250.11.106.00.jpg
Yksi tyylikkäimpiä Citizen Eco-Drivereita, mallinimeltään Brycen.
Hintaluokka n. 200e.
https://embed.widencdn.net/img/citizenwatch/hzxrbozifk/960px/Brycen-main.png?u=41zuoe
Brycen löytyy myös tummalla taululla...
https://cdn.shopify.com/s/files/1/0271/3695/files/CA0649-14E_1_main.jpg
PinionVonEsbo
12.12.2017, 14.52
Tällaisen saattaisin rouvalle hankkia lahjaksi joskus. Sveitsiläinen Automaatti 80 tunnin käyntivaralla ja hintana sen vajaa 700. Tiedä sitä nyt sitten olisiko se rouvan makuun vai ei. https://www.certina.com/watch/ds-8-lady-powermatic-80/C0332071101300
Itse ostin armaalleni Longinesin Hydroconquestin 34 millisenä, aika passeli koko naisihmiselle, ei liian kolho muttei liian neitimäinenkään. Edellinen Citizenin pienempi naisten suklari alkoi olla jo kulahtaneen näköinen, eikä aurinkokennovetoisena aina jaksanut käydä talvisaikaan.
Koneistosta: valitsin kvartsikoneistolla ihan vain siksi, ettei tarvitse opettaa (ja yrittää selittää miksi se muka on hienompi) käyttämään ja säätelemään automaatikelloa, tämä vain yksinkertaisesti näyttää aikaa kunnes patteri hiipuu. Minun hommana on kuitenkin kalenterin hyppyyttäminen joka toinen kuukausi kun silmä välttää, samalla voi vaivihkaa säätää ajan just kohdalleen, pari sekuntia näyttää jätättävän kalenterisäätöjen välillä, ihan ok tulos siis.
https://www.longines.com/watches/hydroconquest/l3-340-4-96-6 Luonnossa ei ole ihan noin sininen kylläkään, jonniin verran tummempi. Ai niin, tingitty hinta 750€ eli 15% käteisalennusta. Kultakello Aleksanterinkadulla Helsingissä.
Certinat ovat sinänsä kelpo kelloja, minulla rymykellona kohta viisi vuotta DS Action Diver ETA 2824-2 koneistolla. Tingitty hinta aikoinaan Widemarkilla jotain 650€ pinnassa.
Juha Jokila
12.12.2017, 15.21
^^^Jambo löysi kyl siistin Citizenin, varsinkin toi ruskee.
arctic biker
12.12.2017, 15.40
Yksi tyylikkäimpiä Citizen Eco-Drivereita, mallinimeltään Brycen.
Hintaluokka n. 200e.
https://embed.widencdn.net/img/citizenwatch/hzxrbozifk/960px/Brycen-main.png?u=41zuoe
Tuota Seppo Rätyä joskus ihan livenänäkin näen joten lainaan hyi stna. Ihan upea.
Kuin nää akkukellot sitten käyttöä kestää ja onko akku järkihintaan uusittavissa?
arctic biker
12.12.2017, 15.45
https://www.jamtangan.com/images/product/tissot/T006.407.16.033.00/1l.jpg
Tarkiaiselta edullisesti Tissot- automaatti 80 tunnin käyntivaralla...on livenä vielä paremman näköinen...
http://www.tarkiainen.fi/product/1922/tissot-le-locle-powermatic-80
Tuo on kyllä siistin näköinen, jos joutuisin puvuntakki päällä patsastelemaan niin passeli.
Mä en ole vielä kuvien perusteella lämmennyt tuolle keskialueen kuvioinnille yllä. Mutta voihan se olla livenä hieno.
Rouvan mahdollisesta tulevasta kellolahjasta olen ollut ajatuksissa vähän samoilla linjoilla PinionVonEsbon kanssa. Eli ensin mietin automaattia mutta tänään mietin uudestaan ja tajusin, että on ihan turha yrittää selittää miksi se automaatti on hienompi, kun ei pysy ajassakaan. Sitä pitäisi siis parin kuukauden välein ruuvattavan kalenterin lisäksi ruuvailla ehkä kerran viikossa myös sitä silmällä pitäen, että näyttäisi oikein :)
Miten mä vielä jotenkin myös luulen, että hän ei osaa arvostaa sekuntiviisaria, joka kulkee tasaisemmin kuin sekunti kerrallaan. Valittaisi varmaan tyyliin siitä, että on vaikea katsoa tarkkaan aikaa esim sykettä 15 sekuntia mitattaessa pulssin laskemiseksi.
Ja tästä tuli offtopicina mieleen hauska toteamus itsenäisyyspäivää edeltävänä päivänä yleltä tulleesta tuoreesta itsenäisyyttä / suomalaisuutta käsittelevästä elokuvasta. Siinä toinen päähenkilöistä totesi tyyliin, että maailma on siksi niin arvaamaton, että puolet väestöstä on naisia ja naisten aivoituksia ei voi mitenkään ennustaa. :)
edit: Ja piti vielä sanomani, että Longines merkkinä sinänsä houkuttaisi, koska on itsenäinen toimija, joka valmistaa omat koneistot. Siinä on ajatuksena jotain hyvää verrattuna suureen ETA-ketjuun, johon niin iso osa kuuluu.
Ja heillä on kuitenkin myös ihan kohtuuhintaisia kelloja.
Kuin nää akkukellot sitten käyttöä kestää ja onko akku järkihintaan uusittavissa?
8 eco drive kelloa löytyy kokoelmasta. Ovat hyviä, ovat kestäviä. Citizen Rolex ovat kellomerkkejä joita uskaltaa suositella. Mutta mielellään en kehu ja suosittele, jokainen kun tekee omat valinnat mieltymystensä mukaan.
Tänään ranteessa GMT titanium wr300.
esim.
https://www.ifixit.com/Guide/Citizen+Ecodrive+Watch+Battery+Replacement/85046
arctic biker
12.12.2017, 18.32
Kiitos Samooja, ja jos innostun ja kellon akku hiipuu niin niintiijän kelle lähetän! Pari hymiötä.
PinionVonEsbo
12.12.2017, 20.31
koneistosta ja itsenäisyydestä en tiedä, mutta ainakin uusin WatchTime väittää Longinesin kuuluvan Swatch Groupiin.
Näin on. Kelloissa on siis paljolti käytössä ETAn mainiot ja luotettavat koneistot. Joitain erikoisuuksiakin on, kuten uusien Conquest V.H.P kvartsikellojen supertarkat ETAn suunnittelemat ja valmistamat koneistot (+-5 sek/vuosi) jotka eivät ole muitten Swatch Groupin merkkien saatavissa (ainakaan vielä). Nuo kellot maksavat suunnilleen saman verran kuin HydroConquestit, mutta pienin koko on 41mm eli rouvasväelle isohko. Itselleni olen kyllä sellaista ajatellut, mutta saataville tullevat Suomessa vasta joskus helmikuussa (jos silloinkaan).
Tämmöinen:
https://www.longines.com/watches/conquest/l3-716-4-76-6
koneistosta ja itsenäisyydestä en tiedä, mutta ainakin uusin WatchTime väittää Longinesin kuuluvan Swatch Groupiin.
No voihan. Olin sitten ihan väärässä muistikuvassa. Mikähän merkki se sitten oli näistä kohtuuhintaisia (tyyliin tonnin tai jopa alle) sveitsiläisiä automaattikelloja valmistavasta yrityksestä, joka oli se jota muistelin. Tai sitten se oli tuo Longines mutta ei ole enää itsenäinen tai tietolähde jos luin oli virheellinen.
edit: No olisiko ollut Raymond Weil
https://www.kauppalehti.fi/uutiset/kellovalmistaja-raymond-weil-kirii-taantumassa/iH8Rbbyj
Jos "edullisempaa" itsenäistä Sveitsiläistä kellomerkkiä miettii niin itsellä on kokemusta Oriksen tuotteista (tälläkin hetkellä ranteessa). Ei ehkä uutena alle tonnin saa mitään, mutta 1000-2000 välillä on jo vaihtoehtoja. Sikälikin erikoinen isoista merkeistä, että on aina tehnyt vain automaattikelloja omilla koneistoilla, joista toki jotkut modifoituja muista tunnetuista koneistoista, mutta kuitenkin. Omegaa, Rolexia, Breikkua, Tag jne. isoja arvomerkkejä saa tai on saanut myös ihan patteriversiona ja eihän kukaan kellohifistelijä patterikelloa pidä ranteessa:)
arctic biker
13.12.2017, 17.51
[QUOTE=samooja;2736579]8 eco drive kelloa löytyy kokoelmasta. Ovat hyviä, ovat kestäviä. Citizen Rolex ovat kellomerkkejä joita uskaltaa suositella. Mutta mielellään en kehu ja suosittele, jokainen kun tekee omat valinnat mieltymystensä mukaan.
Tänään ranteessa GMT titanium wr300.
Kävin hakemassa tilaamani Leatherman Rebarin ja samalla tiedustelin tuota akkuhommaa. Kovasti kestäviksi veljekset Ruotsalainen kehuivat ja vaihto kun tarvii niin arvuuttelivat kustantavan noin 40€, eli ei kovasti montaa ole tarvinnut uusia.
Eipä tuossa tartte pähkäillä muuta kuin tilin saldoa. Kiitos Samooja.
Tekis mieli ostaa pukin konttiin Polarin pyöräilytietsikka, niin saisi ajaa lenkitkin Panerai kädessä. Harmittaa joka kerta vaihtaa v800 ranteeseen kun lähtee polkemaan. Toisaalta tuntuu taas vähän turhalta kun toi v800 tekee kaiken tarvittavan lenkillä navigoinnista kunnon seuraamiseen.
No elämä on valintoja.
Jos "edullisempaa" itsenäistä Sveitsiläistä kellomerkkiä miettii niin itsellä on kokemusta Oriksen tuotteista (tälläkin hetkellä ranteessa). Ei ehkä uutena alle tonnin saa mitään, mutta 1000-2000 välillä on jo vaihtoehtoja. Sikälikin erikoinen isoista merkeistä, että on aina tehnyt vain automaattikelloja omilla koneistoilla, joista toki jotkut modifoituja muista tunnetuista koneistoista, mutta kuitenkin. Omegaa, Rolexia, Breikkua, Tag jne. isoja arvomerkkejä saa tai on saanut myös ihan patteriversiona ja eihän kukaan kellohifistelijä patterikelloa pidä ranteessa:)
Oris lopetti inhouse-koneistojen valmistamisen -82, kun se osti itsensä ulos Swatch Groupista ja kaupan ehdoihin sisältyi vaatimus Eta-koneistojen käyttämisestä. Sitten, kun Swatch lopetti Etan myymisen kilpailijoilleen, Oris vaihtoi koneistonsa Sellitaan ja nykyään inhouse-koneita on vain yksi käsinvedettävä.
Tuolla tarkemmin: https://gearpatrol.com/2015/07/09/oris-makes-watches-for-the-working-man/
Kivoja kelloja ovat silti ja käyttää Sellitaa moni muukin saman hintaskaalan kellovalmistaja, enkä henkilökohtaisesti itseasiassa ihan yksiselitteisesti inhouseista perusta. Seamasterkin olisi kivempi sellaisella vanhemmalla, Eta-pohjaisella, ei-koaksiaali-koneistolla. Oriksen diverit olis vielä kivempia, jos niissä olisi tavanomainen lugisysteemi.
Laatukelloja halvalla kaikissa hintaluokissa ...ilmainen toimitus yli 199 dollarin ylittävistä...tosin ne tullimaksut täytyy huomioida...
https://www.ashford.com/us/watches/clearance/cat690030.cidm
Eikä esim. Seikot ole enää kalliita:
https://www.ashford.com/us/watches/seiko/cat6058.cidm
tai esim. Certinat:
https://www.ashford.com/us/watches/certina/cat2950458.cidm
Alennukset näyttävät koskevan kaikkia merkkejä....
Jartsu01
14.12.2017, 19.00
Longiness kuuluu Swatch grouppiin ja ainakin omassa on modattu ETA koneisto
Eli ainakin tässä oli vuonna 2010 (https://www.longines.com/watches/hydroconquest/l3-744-4-56-6) ETA:n modattu koneisto muistaakseni Valjoux 7750, jota muuten käytettiin myös joissan Omega speedmasterin malleissakin.
Niin ja ETA on myös osa Swatch konsernia, eli oman talon koneisto on kyseessä :)
Jartsu01
14.12.2017, 19.10
Linkissä vielä linkki Swatch groupin kellomerkkeihin http://www.swatchgroup.com/en/brands_and_companies
PinionVonEsbo
14.12.2017, 20.01
Tähän pieni historian kertaus: ETA kertoi vuonna 2003, että se lopettaa koneistojen myymisen konsernin ulkopuolelle. Tämä ilmoitus aiheutti monelle itsenäiselle kellofirmalle pahoja sydämentykytyksiä, koska ETAn mainioita peruskoneistoja, etenkin 2824-2, käytettiin laajalti kaikkialla. Käytännössä moni pieni kellofirma olisi mennyt heti nurin. Sveitsin kilpailuvirasto puhalsi pelin poikki (kartellilainsäädäntö, koska ETAlla oli käytännössä monopoli), ja määräsi, että ETAn on järjestettävä siirtymäaika, jolloin myyntimääriä hiljalleen vähennetään. Ensin siirtymäajaksi määrättiin 2 vuotta, mutta ajan mittaan se on venynyt, ja ETAlla on tällä hetkellä velvollisuus myydä koneistojaan vähenevässä määrin vuoteen 2023 asti. Toisin sanoen muilla valmistajilla, Sellita etunenässä, on ollut aikaa saada tuotantonsa käyntiin. Monet Sellitan koneistot ovat suoria kopioita ETAn vastaavista, eivätkä ole huonoja nekään. Jotkut itsenäiset valmistajat hankkivat halvalla omia tuotantokoneita (kvartsibuumi pudotti alan vanhojen koneitten hinnat romurautatasolle) ja alkoivat tehdä in-house koneistoja.
Monilla "hienoilla" merkeillä on todellisuudessa ollut muitten tekemät sisukalut. Rolex käytti Daytonassa Zenitin El Primeroa, Omegalla oli aikoinaan puhdas ETA -koneisto monessa kellossa, tällä hetkellä Breitlingillä ja Tudorilla on diili, jossa Tudor käyttää erittäin tarkkaa Breitlingin kronografikoneistoa uusimmassa Black Bay Cronossa, ja Breitling puolestaan erinomaista uutta Tudorin normikoneistoja omissa vastaavissa kelloissaan. Noilla koneistoilla näytään pääsevän 0,1-0,2 sek/vrk tarkkuuksiin kaikissa käyntiasennoissa, mikä on aika ennenkuulumatonta (kronometrivaatimus on -4 + 6 sek/vrk, ja superlative cronometer vissiin 2 sek/vrk).
arctic biker
14.12.2017, 20.25
Onko näin jotta asianharrastajia joilla myös tietoa/kokemusta on niin tälle säikeelle siunaantunut kohtuuhyvin?
Munamankeli
14.12.2017, 22.03
Hain tänään Seamasterini huollosta. Kello kävi yli 10 vuotta moitteetta, mutta viime aikoina alkoi tuntua, ettei vähäinen liike enää riittänyt vetämään koneistoa. Huollon hinta 450 euroa, mutta kello näyttää lähes uudelta. Metalliosat kiillotettu ja sisuskaluja vaihdettu ja öljytty. Käynti tarkistettu ja vesitiiviys palautettu oletusarvoihin. Palataan aiheeseen 10 vuoden kuluttua.
sähköläski
14.12.2017, 22.14
Hyvä tietopläjäys tuo ETA juttu, kiitos!
Munamankeli
15.12.2017, 10.40
Hyvä tietopläjäys tuo ETA juttu, kiitos!
Tuossa lisää mainitusta monopolin sääntelystä. Pitkä tarina, mutta pirun mielenkiintoinen.
https://www.ablogtowatch.com/a-brief-history-of-eta/3/
What was told by many was perfectly summarized by Jean-Claude Biver (Chairman of Hublot) for the NYT: "Thanks to Swatch, there is no other industry with such cheap entry costs." Well, Nicolas Hayek wanted this to be over once and for all.
Nick Hayek, CEO of Swatch Group and son of Nicolas Hayek: "We are in a ridiculous situation that would be like having BMW supply all the engines for Audi and Mercedes. In no other industry do you have one company supply all the critical parts to the people who then compete directly with it."
Mainittakoon itsenäisistä Sveitsiläisistä merkeistä Formex, joka valmistaa hienoja kelloja...kuvan automaatti n. 600e (ETA 2824-2)
https://www.formexwatch.com/wp-content/uploads/2016/04/1100.9.7199.2132.png
https://www.formexwatch.com/en/
Munamankeli
15.12.2017, 11.02
Hain tänään Seamasterini huollosta. Kello kävi yli 10 vuotta moitteetta, mutta viime aikoina alkoi tuntua, ettei vähäinen liike enää riittänyt vetämään koneistoa. Huollon hinta 450 euroa, mutta kello näyttää lähes uudelta. Metalliosat kiillotettu ja sisuskaluja vaihdettu ja öljytty. Käynti tarkistettu ja vesitiiviys palautettu oletusarvoihin. Palataan aiheeseen 10 vuoden kuluttua.
Ohessa kuva josta näkee, miten hienosti alun perin todella naarmuinen lukkosalpa on hiottu. Huollon teki turkulainen http://kultaviljaset.fi/kellosepp%C3%A4.cat
https://thumb.ibb.co/gdQc76/PO.jpg (https://ibb.co/gdQc76)
^^Viljasen Pasi on luotettu seppä jolle olen kelloni vienyt ja valtuutettu Omega huolto myöskin.
Pidemmän historian omaavista, mutta ei "superluxus"-kategoriaan kuuluvista Sveitsi-merkeistä ajattelin Alpinan olevan itsenäinen, mutta eipä sekään näköjään ole. Sen omistaa Frederique Constant, joka puolestaan on siirtynyt Citizenin omistukseen tänä vuonna. Edox taitaa olla itsenäinen vielä toistaiseksi.
@munamankeli: oliko tuo 450 euron huoltohinta koaksiaali- vai Eta-koneiselle Seamasterille?
Tässäpä olisi asianmukainen kello uuden Star Wars -elokuvan katsomiseen: https://www.jacobandco.com/timepieces/astronomia-tourbillon
Onko muita foorumilaisia tulossa lauantaina The Watch Show Finlandin kellotapahtumaan?
arctic biker
15.12.2017, 19.52
Laatukellot.fi kaupasta tuli eilen kännipäissään jotain tilattua, aamulla katumapäälle eikä netin kautta peruutus onnannut. Sitten soittamaan ja sain valita kielen ,ruotsi tai engelska. Huumorintajuinen tyvär siellä eikä mussuttanut. Tunnin päästä tuli emailia jotta tilaus peruttu.
Hetki sitten luin Englantilaisesta kaverista joka oli tilannut kännissä Kiinasta traktorin. Ei ollut aamusta muistanut koko hommaa, niin oli tullut perille asti. Uutisen todenperäisyydestä en mene takuuseen. :)
Munamankeli
15.12.2017, 20.46
@munamankeli: oliko tuo 450 euron huoltohinta koaksiaali- vai Eta-koneiselle Seamasterille?
Ööö... nyt pitää googlettaa. Odotas. Co-Axial lukee taulussa ja hakone antaa nämä speksit
http://watchbase.com/omega/seamaster-planet-ocean/2901-50-91
https://www.bernardwatch.com/Omega/Seamaster-Planet-Ocean/OMG2093
Mutta eikö tässäkin ole ETA-koneisto eli modattu ETA 2892-2, josta Omega käyttää nimeä caliber 2500?
BTW, vaihdoin rannekkeen helpompaan, koska alkuperäinen hajosi vuosien käytössä. Varaosina löytyy uusi alkuperäinen, jonka ehkä asennan joku päivä. Sain aidon Seamaster-lukkorannekkeen muutamalla satasella kelloliike Suomisen varaston jämistä. Nettipuljuissa siitä pyydetään liki 1000 taalaa. Käsittämätön hinta.
^ joo totta, noinhan se on, että 2500 on myös Eta-pohjainen, vaikkakin aika reilusti modattu sillä koaksiaalisysteemillä, ja 8500 on vasta oikeasti Omegan oma. Vanhempi 1120 on se ilman koaksiaalia oleva "perus" 2892-2, jota tarkoitin Eta-Seamasterilla. Niiden huoltaminen on helpompaa ja siksi kyselin mallia. Hesan kellohuoltojen hinnastohinnat ainakin näyttää pyörivän 600 euron paikkeilla koaksiaalikoneille.
Jos joku on kiinnostunut, niin tässä vähän syväluotaavampi artikkeli Eta 2892:sta: http://www.chronometrie.com/eta2892/eta2892.html
Shimaani
15.12.2017, 23.19
Onko muita foorumilaisia tulossa lauantaina The Watch Show Finlandin kellotapahtumaan? Wot? ueör? uen? Eli periaatteessa kylllä. Helena mukana?
Munamankeli
16.12.2017, 15.49
Hesan kellohuoltojen hinnastohinnat ainakin näyttää pyörivän 600 euron paikkeilla koaksiaalikoneille.
Jos joku on kiinnostunut, niin tässä vähän syväluotaavampi artikkeli Eta 2892:sta: http://www.chronometrie.com/eta2892/eta2892.html
Tarkastin kuitista. Täyshuolto maksoi 480 euroa. Osia ei vaihdettu tiivisteita lukuunottamatta, mutta muuten täyssetti. Kello näyttää lähes uudelta ja käy kuin unelma.
Munamankeli
16.12.2017, 16.03
^ joo totta, noinhan se on, että 2500 on myös Eta-pohjainen, vaikkakin aika reilusti modattu sillä koaksiaalisysteemillä, ja 8500 on vasta oikeasti Omegan oma. Vanhempi 1120 on se ilman koaksiaalia oleva "perus" 2892-2, jota tarkoitin Eta-Seamasterilla. Niiden huoltaminen on helpompaa ja siksi kyselin mallia.
Kiinnostuin. En ihan kellosepäksi opiskellut, muttä tämän artikkelin luin.
https://www.ablogtowatch.com/watchmaker-compares-omega-seamaster-timepieces-caliber-1120-2500-8500-movements/
I think the co-axial is a lot more sensitive (vertaa 1120-koneistoon). Omega use oil on it. George Daniels (inventor of the co-axial) didn’t. And it’s a microscopic amount, I mean you actually have to use a microscope. If it’s not correctly oiled, you won’t get your four years out of it. The amount of oil we’re using is so minute that it makes the application a rather difficult job. If you use too much oil, it’s going to stop the watch, or it’s going to run off the back of the teeth and stop the watch. If you put too little oil, it is going to result in stoppage as well. It has to be perfect, and it has to be on a certain spot on the teeth too: right in the middle. There’s a lot more to it than the conventional Swiss lever.
https://lh3.googleusercontent.com/41DKfpqpJ-PciLL5HGGAMGdSAtn_5p0OCfaA-JJ5PlvE2PR4YDfGTot2VGw4SIQVvQCa69nNoUTNWc0vE5g1pIh Kerhb-yTd1VJJ3cq4=w600
Olen miettinyt myös Seiko SKX007, mutta Eco Driven huoltovapaus, tarkkuus ja litteämpi runko veivät voiton.
Ohiampuja
16.12.2017, 22.39
Pakko myöntää että minä en itselleni kehtaisi mitään sukeltajan kelloa hankkia, kun en uskalla edes laiturilta järveen hypätä. Se olisi jo liian kornia.
Vaikka kyllähän se varmaan hyvin kestäisi sateella pyöräilyt ja astioiden tiskauksen. :)
https://cdn.shopify.com/s/files/1/0740/4835/files/AV-4052-20170228-03s-min.jpg
^^^ Hyvä linkki, kiitos.
Minulla oli joskus Seamaster tuolla 1120- koneistolla, mutta myin pois. Se kävi ihan jees, mutta vaikka fanitan metallirannekkeita, niin tuo perinteinen Bond -ranneke ei istunut ranteeseeni oikein mitenkään.
Tuo uusi 9300 co-axial on kyllä hieno laite ja käy nätisti. Toki 60h käyntivara ei ole oikein mitään ihmeellistä nykyään, mutta kun on tottunut Omegoissa siihen 40h-tasoon, niin tuntuu erilaiselle.
Vanhoista Omegan koneista nostaisin esiin Lemania -pohjaisen 1040:n. Näitä oli 70-luvun alussa ref, 176.0-alkuiset kronot. Se poistettiin käytöstä liian kalliina valmistaa ja halpuutettiin Lemania 5100-sarjaan, jota moni muu valmistaja on käyttänyt kauan. Linkki: http://www.calibre1040.com
^^ Suklarit on hyviä yleiskelloja. Kestäävät rymytä hyvin ja joku naarmukin vain kaunistaa. Myös matkoilla mukava jos haluaa vaikka merreen pulahtaa, niin ei tartte piilotella kallistakaan kelloa mihinkään sandaaliin.
PinionVonEsbo
17.12.2017, 17.14
Suklarit on hyviä yleiskelloja.
Tämä totta. Niitä ei tarvitse varoa ja kääntökehä on hyödyllinen aina silloin tällöin kun tarvitsee merkata/mitata aikaa noin suunnilleen. Jollakin sivustolla oli asiallinen vertailu siitä, kumpi on näppärämpi arkikello, kronografi vai suklari ja siellä tultiin siihen tulokseen, että suklari on käytännössä näppärämpi, lujempi ja tavallisesti halvempi. Tai sitten GMT kääntökehällä, ajaa saman asian.
arctic biker
18.12.2017, 18.02
Kattonut kauhulla näitä huoltohintoja, kerran kysäisin paikalliselta kun isävainaalle ostin Valmetin seinäkellon 1975, hää viisikymmentä täytti. Nyt se mennä vuonna alkoi tosiaankin hidastelemaan ja viimeisen puolen vuotta näyttänyt oikeaa aikaa kaks kertaa vuorokaudessa. Katoin jotten pahemmin hallaa tee ja suihkauttelin WD40 sinne sun tänne koneistoon. Nyt on kolmatta päivää nakuttanut ihan oikeaan tahtiin. Nolohymiötä...
arctic biker
18.12.2017, 18.21
Isän vanhan Omegataskukellon jostain joskus löysin ja sitä aina muistaessana vetänyt, ei hassummin kävele. Äidinäidin 20luvulla saama kultakoppainen naisten ns. Kaulakello olikin pahempi rasti. Isoäiti kuoli -55 ja kello jäi käyttämättä, isoisä kuoli -72 ja kellon peri mun täti josta taas aika jätti 2004. En ees tiennyt moisesta kunnes äiti jostain tädin jäämistölootasta sen löys. Täysin jumissa ,kultakoppainen ja söpön näköinen, sveitsiläinen, no kiikutin kun Ranualla keikkahommia tein niin naapuriliikkeen kellosepälle josko jotain mahtasit? Suorastaan ihastui jotta ehdottomasti! En tainnut hintaa kysyä... Kellon tarkoitin tyttärelleni joka Espanjassa asusti ja jätin isoveljensä ikkunalaudalle
Miian haettavaksi. Tään säikeen innoittamana kyselin sitten missä mahtaa olla. No joo ,oli tipahtanut patterin väliin ,toinen viisari hukassa ja toinen poikki eikä lasia ollenkaan.
Tuossa oottelen kellopakettia, jos oli kuulemma arvokas ostos Eero-ukille niin kalliiksi käy mullekin. Vatut.
Kattonut kauhulla näitä huoltohintoja, kerran kysäisin paikalliselta kun isävainaalle ostin Valmetin seinäkellon 1975, hää viisikymmentä täytti. Nyt se mennä vuonna alkoi tosiaankin hidastelemaan ja viimeisen puolen vuotta näyttänyt oikeaa aikaa kaks kertaa vuorokaudessa. Katoin jotten pahemmin hallaa tee ja suihkauttelin WD40 sinne sun tänne koneistoon. Nyt on kolmatta päivää nakuttanut ihan oikeaan tahtiin. Nolohymiötä...
Keraaminen Valmet ?
arctic biker
19.12.2017, 15.33
https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Valmet_(kello) just tommonen kun kuvassa. Keraamisuus ei mulle sano mitään, edelleenkin käy ihan liikaa aikaa.
Astetta pienempi viritelmä:
https://i1.wp.com/www.getdatgadget.com/wp-content/uploads/2016/12/Ring-Clock.jpg?fit=860%2C645
https://www.ringclock.net/
Jartsu01
20.12.2017, 19.57
Tuohan on ajatuksena mielenkiintoinen
Lähetetty minun SM-G925F laitteesta Tapatalkilla
Nyt alkaa näyttää aika huonolta sen suhteen, että viime viikon maanantaina tyttärelle joululahjaksi tilaamani Casio ehtisi perille. Tämä ja huominen enää aikaa.
Myyjäliike ilmoitti postittaneensa sen heti maanantaina eli 11. päivä mutta eipä ole kuulunut. Dhl kuriirina .
sähköläski
21.12.2017, 16.13
^ no kai sulla on DHL:n tracking koodi?
Citizen Chandler, vähäeleistä tyyliä...
https://embed.widencdn.net/img/citizenwatch/ixdbsiblnk/480px/Chandler.png?u=41zuoe
arctic biker
21.12.2017, 19.33
Citizenin Eco-drive sukeltajaversiona jo katottu, amazon.de sivuilta tilasin porakonetelineen, aattelin halvemmalla suhteen aloittaa. Ainakin emailitse kertovat jotta tellinki ois matkalla.
Jos tuo nätisti tulee niin sitten hirviän vähän kalliimpaa hommata... Tosin mun -83 ostamani piuhaMetabo on ny telakalla sekin, hiilet paskana ja kertaalleen vaihtanut. Sekin vielä.
arctic biker
21.12.2017, 19.51
https://www.amazon.de/Citizen-Herren-Armbanduhr-Promaster-Marine-BN0150-10E/dp/B00R7PSW38/ref=pd_rhf_se_s_cp_0_1?_encoding=UTF8&pd_rd_i=B00R7PSW38&pd_rd_r=QP258VKQPRZH0GCFNB7S&pd_rd_w=vPAI7&pd_rd_wg=sVWoB&psc=1&refRID=QP258VKQPRZH0GCFNB7S
Ei pahan hintainen ja jos ens kesänä kajakilla pääsen oikeesti melomaan niin kai vesitiivyys oikeasti piisaa?
Nyt alkaa näyttää aika huonolta sen suhteen, että viime viikon maanantaina tyttärelle joululahjaksi tilaamani Casio ehtisi perille. Tämä ja huominen enää aikaa.
Myyjäliike ilmoitti postittaneensa sen heti maanantaina eli 11. päivä mutta eipä ole kuulunut. Dhl kuriirina .
^ no kai sulla on DHL:n tracking koodi?
Koodia ei tullut ja en enää viitsinyt pyytääkään tässä vaiheessa, kun se joko ehtii perille tai ei. Onneksi ehti! Nimittäin tänään tuli laatikkoon ilmoitus, että huomenna klo 11 jälkeen on jokin paketti noudettavissa lähiärrältä :)
Samana päivänä tilauksen tehnyt työkaveri sai jo noudettua omansa.
https://www.amazon.de/Citizen-Herren-Armbanduhr-Promaster-Marine-BN0150-10E/dp/B00R7PSW38/ref=pd_rhf_se_s_cp_0_1?_encoding=UTF8&pd_rd_i=B00R7PSW38&pd_rd_r=QP258VKQPRZH0GCFNB7S&pd_rd_w=vPAI7&pd_rd_wg=sVWoB&psc=1&refRID=QP258VKQPRZH0GCFNB7S
Ei pahan hintainen ja jos ens kesänä kajakilla pääsen oikeesti melomaan niin kai vesitiivyys oikeasti piisaa?
Amazon.de:sta minäkin meinasin sitä tilata, mutta oliko niin, että se tulee EU:n ulkopuolelta? Joka tapauksessa tilasin jostain syystä täältä: http://kellotarvike.com/product/tulossa-citizen-ep6050-17e-promaster-34-mm-eco-drive
Sehän on ISO-sertifioitu sukelluskello, että luulisi melontaa kestää. :rolleyes:
Olen melko tyytyväinen kelloon. Yhtenä kriteerinä oli näkyvyys pimeässä ja Citizenin lumea on kovasti kehuttu, se onkin todella kirkas, mutta vaatii myös todella kirkasta valoa, että ”latautuu”. Esim pöydän korkeudella suoraan kirkkaan lampun alla se ei lataudu tarpeeksi, mutta n. 10cm lampusta latautuu. Eli käytännössä tähän vuodenaikaan se ei lataudu ”itsekseen”, tämä on ollut pieni pettymys. Hotellin telkkarin kaukosäätimen näppäimet loistavat ihan hyvin aamullakin, mutta Citizen ei loista enää. :rolleyes:
UNDONE -kellot voi kustomoida mieltymysten mukaan...
https://www.undone.watch/
http://www.watchpaper.com/wp-content/uploads/2016/12/wp-Undone_hero_chrono.jpg
Citizen aw1410-32x ottaisin sen itse melontareissulle, vaellusreisuslle. Kunnioittaa bulovan nelkytluvun lentäjäkelloa. Ja on oikeanlainen kellotaulu, kirkkaassa valossa näkyy selkeästi kaikki tarvittava. Myyvät kelloa tällä hetkellä alle sadan euron hintaan. WR200.
Kello ei ole pelkkä koriste,se voi olla myös työkalu. Bezel on oiva apuri, jos on vaikka muksut hiekkalaatikolla ja pitäs käydä keittämässä perunat. Tai panosta ja poistu. Sukelluskellon omiaisuudet on hauskoja.
sähköläski
22.12.2017, 12.56
Alle satasella G-Shock jossa aurinkolataus. Kestää vettä ja varmaan melomista.
http://www.watchshop.com/mens-casio-g-shock-alarm-chronograph-radio-controlled-watch-gw-m5610-1er-p99954010.html
JohannesP
22.12.2017, 14.20
Amazon.de:sta minäkin meinasin sitä tilata, mutta oliko niin, että se tulee EU:n ulkopuolelta?
Ship from Asia - Include: Citizen Manual + Citizen Box(Asia Model) + 1 Year CITIZEN Warranty
Duty & Tax: Seller Responsible. We are responsible for any duty & tax.
arctic biker
22.12.2017, 19.24
Alle satasella G-Shock jossa aurinkolataus. Kestää vettä ja varmaan melomista.
http://www.watchshop.com/mens-casio-g-shock-alarm-chronograph-radio-controlled-watch-gw-m5610-1er-p99954010.html
Äh, kyllä viisarinäyttö on mulle ainoa oikea. Kieltämättä aika kovat speksit tuohon hintaan, oon vanha jäärä.
arctic biker
22.12.2017, 19.25
Ja nuo amazon.de toimitukset ei ole mulle ollenkaan selviä... Ens viikolla pitäis olla porakonetelineen täällä.
Kun Citizen sukelluskellosta puhuttiin, en nähnyt tarvetta tuoda keskusteluun monitoimista muovikelloa joita Casio tuottaa. Itse suosin kello joita ei tarvitse tihrustaa, kun on tuo ikänäkö jo riesana.
G-sokki on kyllä ihan jees kun viisitoistavuotias partiolainen ja nappuloiden painelu on kivaa...
Itse ottaisin silti mieluummin: http://www.reddeerwatches.com/citizen-promaster-eco-drive-compass-altichron-multifunction-watch-bn4045-12x.html
Tytön baby shock saapui. Kiva muutoin mutta tuo näyttö on tosiaan todella pieni ja kontrasti mielestäni digitaalinäytössä heikko. Ihan kuin patteri olisi hiipumassa. Katsomalla kelloa vasemmalta sivusta on näyttö tarkempi kuin suoraan edestä.
Hauttman
https://www.ablogtowatch.com/wp-content/uploads/2017/12/Hauttman-Deep-Discovery-Chronograph-Watch-13.jpg
https://www.ablogtowatch.com/wp-content/uploads/2017/12/Hauttman-Deep-Discovery-Chronograph-Watch-11.jpg
https://www.ablogtowatch.com/wp-content/uploads/2017/12/Hauttman-Deep-Discovery-Chronograph-Watch-21.jpg
Malamuutti
23.12.2017, 16.33
Hauttman
https://www.ablogtowatch.com/wp-content/uploads/2017/12/Hauttman-Deep-Discovery-Chronograph-Watch-13.jpg
https://www.ablogtowatch.com/wp-content/uploads/2017/12/Hauttman-Deep-Discovery-Chronograph-Watch-11.jpg
Aika mielenkiintoinen tapaus. Näyttää tuossa kuvassa tyypilliseltä pizzalautasen kokoiselta aikaraudalta, mutta onkin suht kohtuullinen 42 mm ilman nuppia. Eikä sisällä edes ole 7750 vaan 2894-2. Hintakin jäänee ennakkovaraajalle alle tonnin.
Bensakeuhko
23.12.2017, 17.31
Olenko muuten ainoa joka sattuu pitämään moderneista ja jännistä materiaaleista tehdyistä kelloista? Tuntuu että aika moni suorastaan inhoaa kelloja tyyliin tämä: https://tctechcrunch2011.files.wordpress.com/2009/01/hublot-big-bang-king-power_y1owa_52.jpg
Shimaani
25.12.2017, 19.35
Melko edukasta vedenpitävää pronssia.
https://cdn.shopify.com/s/files/1/0855/7318/products/VOYAGER_PACIFIC_CLOSE_UP_3_1024x1024.JPG?v=1514210 585
Houkuttaa ns isosti jtn nyt nukkumaan....
Olenko muuten ainoa joka sattuu pitämään moderneista ja jännistä materiaaleista tehdyistä kelloista? Tuntuu että aika moni suorastaan inhoaa kelloja tyyliin tämä: .....
Kyllä, kuitu ja keraamiset kuoret kiinnostaa, mutta Hublotin muotokieli ei puhuttele. Ja näin kun sanon, niin yleensä muutaman kuukauden kuluttua väite on unohdettu ja sellainen on ranteessa :). Oikeastaan pari retro klassista kiinnostaa. IWC Top Gun ja Omega Dark Side of Moon. Molemmat ovat hyvin perinteisen näköisiä, mutta kuoret ovat mustaa keraamista materiaalia. Täytyisi vaan realisoida pari Omega vintage kronoa, ennen kuin lähtee rannattamaan haaveitaan.
Varsin pieni eikä oikein ansaitse kutsuttavan kokoelmaksi. Ajatus oli enemmänkin vähentää siitäkin ja jättää itselle vain kaksi parempaa kelloa ja vaimolle yksi. Speedy FOIS päätyi vaimon käyttöön erilaisten vaiheiden jälkeen ja oma suosikki ranteessa on Speedy 57.
Tuo mainittu DSOTM on vaan niin hitsin iso ja hinnakas että ei vaan taivu mitenkään. Tai oikeastaan mikä tahansa keraaminen tunnetuilta isoilta merkeiltä, ja hintataso on sieltä 7keur ja ylöspäin. Onneksi ei ole kovin iso käsi, niin ei tarvitse miettiä noita 44mm ja suuremmat - kokoluokan kelloja :)
sähköläski
28.12.2017, 23.31
Kaivoin laatikosta vanhan Quartzin ja vaihdoin patterin.
Hyvin pelaa.
https://lh3.googleusercontent.com/L4PfJr8x-21qlUywS_97WVHlwfqjFGjtNTFHaVQB2TzwPjMvHX_e0SbG0Nc 4laCe4cqJGMauSSwHpk38eY0H4t76qh5ZiLIl1N5d8hFEpMk=w 480
Oliko tuossa Seikossa metalliranneke muinoin?
Minulla lootassa samannäköinen metallirannekkeella eikä ranneke oikein miellytä. Voisi päästä vielä käyttöön, jos nahkaremmin, ikää tosin jo 30+ v.
sähköläski
29.12.2017, 09.03
En tiedä, voi olla. Ainakaan tuo nahkainen ei ole alkuperäinen.
Minulla ei ole mitään hajua tuon kellon iästä, voi hyvinkin olla sen 30 v.
Voisin luopua tuosta korvausta vastaan, kelloja alkaa olla jo vähän liikaa..
Hupsista saatana, kun tässä mun (itsehankitussa) joululahjassa on mahtavan musta urushilakattu taulu. Tsekatkaas vaikka videota aiheesta https://www.youtube.com/watch?v=9o1arR0kzYE&t=87s
https://c1.staticflickr.com/5/4640/24507897717_da13847f85_c.jpg
^ Nuo itämaiden lakkatyöt ovat kyllä hienoja, eivät anna anteeksi yhtään
pohjatöidenkään puolesta. Mukavaa, kun itsehankittukin lahja pääsee
aiheuttamaan positiivisia ylläreitä:rolleyes: Kaunis laite on kieltämättä.
sähköläski
29.12.2017, 21.38
^^ hieno Seiko! Näyttää isolta - hämääkö kuva? paljonko on halkaisija? ..jaa tuolahan se luki juutubin infossa, 42mm. Seikolla on kyllä todella laaja repertuaari malleja, suurinta osaa ei taideta tuoda edes eurooppaan.
Halkaisijaltaan tosiaan42mm eli kookkaaseen ranteeseen jopa maltillinen. Tuo kellon korkeus sen sijaan on melkoinen eli siinä suhteessa on aika kookas.
Artesaanimielessä tuo on mielestäni Seikon kovin kello Presage linjastolta. GS osastolla toki tehdään vielä tiukempaa viimeistelyä, mutta ko kellon urushilakkauskäsityö ja casen viimeistely vetelee kevyesti vertoja sveitsiläisille 2-3 kalliimmille verrokkeille. Seikon mukaan tuon dialin valmistus käsin kestää 3 viikkoa 9000 vuotta vanhalla urushi-lakkausmenetelmällä. Tuloksena jännä elävä pinta, joka on täydellisin musta, jonka voi saavuttaa luonnonmenetelmillä. Suunniteltu paranemaan vanhetessaan eli mustenee ja kovenee entisestään. Ja koneistopuolella tuossa on 8R48 tolpparelli-krono-inhouse. Verrokkina esim- Omegan Speedmastereista ymmärtääkseni vain kovasarja cal 321 premoon oli laitettu mukaan tolpparelliä ja nykyinen cal 861 taas ei sitä enää omaa, koska valmistukustannukset.. :)
On kyllä hieno koru Mikan Seiko!
TheMiklu
30.12.2017, 23.40
Melkosen huikee Seiko!
Kuntoilija
31.12.2017, 15.50
Veikkaan kolmen tonnin pintaan.
Siellä kolmen tonnin pinnassa se ovh on juu. Itsellä meni tuohon toinen kello vaihdossa eli rahallinen panostus ei onneksi ollut tuota luokkaa.
no sitten se kaikkien huulilla oleva kysymys: mitä maksoi Seiko?
hieno kelo ja ladulta parempi kuin jotkut mainstream 3-4x hintaiset sveitsiläiset.
https://www.keskisenkello.fi/tuotteet/seiko-presage-srq021j1-automatic-60th-anniversary-edition
(https://www.keskisenkello.fi/tuotteet/seiko-presage-srq021j1-automatic-60th-anniversary-edition)
(https://www.keskisenkello.fi/tuotteet/seiko-presage-srq021j1-automatic-60th-anniversary-edition)
Juha Jokila
31.12.2017, 18.10
Täällä kun on ollut vähempi vaimojen/naisten kelloja, niin laitetaan yks tuore hankinta:
https://photos.app.goo.gl/tCFqYKlH0qoWk1pv2
https://photos.app.goo.gl/25IcMdFYUh1IDmxF3
https://lh3.googleusercontent.com/FOG6YOqsaNcrrhMy-fYat54t3cACL-jc_pgxqVUSdI7B53HQmd5uC36LIVmUCbNVdqsVQlVClyF56o4z zSksUygo55NLmqPaQGl9qxax9aYIjtLeSm36iwYm2xBHaDFnag 46JEAOG3FlCEzgPYUNlYMOqGxSXhZ_rx9cLlnFxWLSjX6AstFS MsPyuLrDyKG-5zKg0YXe2rMmCuW8zBVOR6vCVsnvBQRHEmSmN03mBMw4By_8kZ Gti0HysM-lYz2zq8jtHWygni0HNssZarPG6t7Cr0_4LvhbR6pOYC40m_1fA _tRgrUn5JRKpF3kvp7taqV2v9OsZsWzRlh5XODMOwQhWS2DvOY bAgYJ211Sd2GJK3gy2N4lTf1h2qpLKkj7Af4Rjwt2gcmifC8JS 28iUlqLtNbOl3myRhB1bqb9z2dC7Xvwef6xn_q1STZpTLBneUq C6kUauo_Cfsl7iLqwv76JwnnmcNsHvRNSCTnz50zMiQ2lC47Ql 8zEYtq85o_ocFJI6_Df9CCwTI8JgDexD8dpapTTI1oBz1IDLZE OrVEoSssphKB3fTFOKcBiSIBU5upWE4fXvE9XZ0BeMHZYTbBVK yudDG1OBXQsu8-1em51ypGO5eU4Ve0dpYwPRjj4pbRNYsU-t7yN5wUnkrRjnPPFIPmLOK_vNg=w1616-h1080-no
arctic biker
02.01.2018, 19.32
Vähäsen halvempaa, https://www.amazon.de/dp/B076HS9MS2/ref=pe_3044161_185740101_TE_item Jotain ihan aikuisten oikeesti työkalua tuolta halvalla hoksin niin lisukseena.
Pulsar tekee ihan nättejä kelloja edulliseen hintaluokkaan...tämä malli alle satasen.
https://uk.uniwatches-images.com/images/eshop/fullsize/pulsar-pm3071x1.jpg
sähköläski
02.01.2018, 23.30
SKX:ää rupesin ottamaan ranteeseen - ja aikaan säätämään. Nuppi on käsittämättömän jäykkä? Täaidän käydä näyttämässä kellosepälle.
TheMiklu
03.01.2018, 00.13
SKX:ää rupesin ottamaan ranteeseen - ja aikaan säätämään. Nuppi on käsittämättömän jäykkä? Täaidän käydä näyttämässä kellosepälle.Sama vika oli omassani. Sitte auto ajo päälle ja kello ei kulkenut enää sen jälkeen. Törttöilijän vakuutusyhtiön piikkiin kello sitte huollettiin. Kyllä se nuppi edelleen aika jäykkä on avata ja sulkea. Ei ehkä ihan niin jäykkä kuin ennen.
Sent from my LG-H815 using Tapatalk
Juha Lehtinen
03.01.2018, 17.16
Itselläni on tällainen Tissot ja Seiko.
https://images-na.ssl-images-amazon.com/images/I/81RDs2W9wNL._UY445_.jpg http://cdn2.chrono24.com/images/uhren/images_55/s1/4646155gross.jpg?v=5
Oliko tuossa Seikossa metalliranneke muinoin?
Minulla lootassa samannäköinen metallirannekkeella eikä ranneke oikein miellytä. Voisi päästä vielä käyttöön, jos nahkaremmin, ikää tosin jo 30+ v.
Uusi patteri sisuksiin, nahkaranneke, ja toinen remmin jousitappikin, niin ajannäyttö jatkuu. Riittävän tarkkojakin ovat nämä Seikot iästä huolimatta, vai liekö nuo ottaneet oppia omasta ajan historiastaan...
arctic biker
05.01.2018, 18.08
Minun silmään Juhan Tissot on oikein soma. 70luvun alussa ostin Tissotin kuitukoppasen kunnei hirveitä maksanut ja ihan ok olemuseltaan. Sille kävi huonosti, istuin tuossa ulkohuussissa ja ähräsin ja niinhän siinä Tissotin koppa hajosi. Joensuun kelloseppä takuuseen jotain muuta mulle antoi.
arctic biker
05.01.2018, 18.11
Amazon.de viesti että työkaluni ynnä kello on matkalla. Esikoinen jotain rutisi niin lupasin perinnöksi kellon ynnä muut kalut. Tyytyi siihen.
Amazon.de viesti että työkaluni ynnä kello on matkalla. Esikoinen jotain rutisi niin lupasin perinnöksi kellon ynnä muut kalut. Tyytyi siihen.
Itsekseni olen rutissut uusia osia pyöriin hankkiessa jotta, jos en itse jaksa ajaa loppuun, niin kaipa joku sitten ajaa...
Juha Lehtinen
05.01.2018, 20.17
Minun silmään Juhan Tissot on oikein soma. 70luvun alussa ostin Tissotin kuitukoppasen kunnei hirveitä maksanut ja ihan ok olemuseltaan. Sille kävi huonosti, istuin tuossa ulkohuussissa ja ähräsin ja niinhän siinä Tissotin koppa hajosi. Joensuun kelloseppä takuuseen jotain muuta mulle antoi.
Olisiko jotain viitisen vuotta aikaa kun Tissotin ostin. Karkkia silmälle tuo takaosa josta näkee koneiston. Seikon ostin joskus 80-luvun lopulla Playa del Inglesistä, hyvin on pelittänyt kun olen vienyt sen aika ajoin puhdistettavaksi.
Oulusta ostettu Seiko mittaa edelleen tarkasti aikaa eikä ole koskaan puhdistettu, mistäpä tuonne roskaa olis menny siistiltä omistajalta, oliskohan 30+ v. aikana kymmenen vuoden välein varovaisesti suhautettu koneeseen öljyä patterin vaihdon yhteydessä. Patteri pelaa aina noin kolme vuotta ja enimmäkseen itse vaihdettu, mutta on kello väliin seisonut laatikossakin vuosia, kun tuli kännykello muotiin.:rolleyes:
Itselläni on tällainen Tissot
https://images-na.ssl-images-amazon.com/images/I/81RDs2W9wNL._UY445_.jpg
Tämä on "MeLike"-osastoa, käyttöhärvelit ovat olleet tuolla lay-outilla jo 30 vuotta.
Atoopikko haluaisi kuitenkin sen telaketjun.
Ohiampuja
06.01.2018, 13.04
Pulsar tekee ihan nättejä kelloja edulliseen hintaluokkaan...
Hyvä esimerkki että kelloja voi "harrastaa" myös edullisesti, ilman tuhansien eurojen budjettia. Onko Deore vai SLX tasoa. :)
PinionVonEsbo
06.01.2018, 20.26
Hyvä esimerkki että kelloja voi "harrastaa" myös edullisesti, ilman tuhansien eurojen budjettia. Onko Deore vai SLX tasoa. :)
Ei kannata mennä tekemään vertailuja pyöränosien ja kellojen välillä. Käsittäkseni nimittäin maailmassa ei ole saatavilla hienoja käsityönä tehtyjä ja viimeisteltyjä 200000€ takavaihtajia, jotka eivät vaihda sen paremmin (tai luultavasti huonommin) kuin vaikkapa Deore ja myös kestää maastossa huonommin. Kellomaailmassa niitä riittää satamäärin. Kellon hyvyyttä voi arvostella monella tavalla, jollain kriteerillä joku 50€ kvartsikello hakkaa kaikki mekaaniset (tarkkuus), kun taas muutaman tuhannen sukelluskello hakkaa kaikki paineenkestossa. Tarkkuus, erikoisuus, harvinaisuus, käsityön määrä ja laatu, ulkonäkö, materiaalit, perinne, merkki, mielikuvat, elvistely. Niistä tulee sellainen soppa josta jokainen saa kukkaronsa asettamissa rajoissa noukkia mieleisensä sattuman. Jos nyt ylimalkaan koko asia kiinnostaa pätkääkään. Hyvin harvoja kiinnostaa.
Ohiampuja
06.01.2018, 21.37
Se nyt oli kuvaannollinen vertaus. Joskus oli niitä ketjuja, missä uhottiin että kaikki alle XTR on pelkää kuraa eikä niillä tee mitään. Onneksi ne tarinat ovat vähentyneet ja porukka on tajunnut että jokainen harrastaa sillä omalla tasollaan minkä parhaaksi kokee.
Ja se on sama kaikissa välineharrastuksìssa.
Ei kannata mennä tekemään vertailuja pyöränosien ja kellojen välillä. Käsittäkseni nimittäin maailmassa ei ole saatavilla hienoja käsityönä tehtyjä ja viimeisteltyjä 200000€ takavaihtajia, jotka eivät vaihda sen paremmin (tai luultavasti huonommin) kuin vaikkapa Deore ja myös kestää maastossa huonommin. Kellomaailmassa niitä riittää satamäärin. Kellon hyvyyttä voi arvostella monella tavalla, jollain kriteerillä joku 50€ kvartsikello hakkaa kaikki mekaaniset (tarkkuus), kun taas muutaman tuhannen sukelluskello hakkaa kaikki paineenkestossa. Tarkkuus, erikoisuus, harvinaisuus, käsityön määrä ja laatu, ulkonäkö, materiaalit, perinne, merkki, mielikuvat, elvistely. Niistä tulee sellainen soppa josta jokainen saa kukkaronsa asettamissa rajoissa noukkia mieleisensä sattuman. Jos nyt ylimalkaan koko asia kiinnostaa pätkääkään. Hyvin harvoja kiinnostaa.
Mistä kirjasta luit? Kauheeta paskaa, tulee mieleen kokemattoman kiukuttelua sun listasta.
Kelloja voi todellakin harrastaa ilman tukevaa pankkitiliä.
Kyykky, mave ja tempaisu kuntoon, niin on kiva ajaa edullisilla osilla kun kintuissa on ruutia.
PinionVonEsbo
09.01.2018, 14.48
Mistä kirjasta luit? Kauheeta paskaa, tulee mieleen kokemattoman kiukuttelua sun listasta.
Ihan itse keksin tuosta lonkalta. Eikös ollutkin osuva analyyssi? Mitä kiukuttelua?
arctic biker
09.01.2018, 21.59
Samooja se kun piruuttaan äreenä! Kovasti ootan tuota halpistason kelloa vaan ei vielä tullut. Ehken perjantaina viimeistään. Kevään mittaan Citizenin Eco-Drive sukeltajakellona mutta siihen loppunee mun kellokeräily. Tai ainakin toivon.
Edit. Tuo Valmetin seinäkello vuodelta 1975 käyvä napsuttaa mun WD40 suihkuttelun jälkeen ihan mallikkaasti.
arctic biker
09.01.2018, 22.29
Esikoiseni toki kertoi jotta tää rannekello on koru, https://www.taigakoru.fi/product/307/pohjoisen-valot-ranneke . Tommosen yhdelle hellulleni jotain -90 alussa ostin.
Loppukuun rahanmenoa kun katon niin luulen tilaavani. Hopeessa ei raha mene hukkaan, ja toki rannerenkaan suunnittelija ja luulen myös että tekijä kirjoittaa joskus myös tännekin.
Juha Lehtinen
10.01.2018, 06.55
Oulusta ostettu Seiko mittaa edelleen tarkasti aikaa eikä ole koskaan puhdistettu, mistäpä tuonne roskaa olis menny siistiltä omistajalta, oliskohan 30+ v. aikana kymmenen vuoden välein varovaisesti suhautettu koneeseen öljyä patterin vaihdon yhteydessä. Patteri pelaa aina noin kolme vuotta ja enimmäkseen itse vaihdettu, mutta on kello väliin seisonut laatikossakin vuosia, kun tuli kännykello muotiin.:rolleyes:
Omassa Seikossani itse koneisto toimii toki hyvin mutta pyöritettävä ulkokehä tahtoo jäykistymään joten hyvä saada sekin välillä tiptop kuntoon.
Sent from my iPhone using Tapatalk
PinionVonEsbo
10.01.2018, 08.23
Omassa Seikossani itse koneisto toimii toki hyvin mutta pyöritettävä ulkokehä tahtoo jäykistymään joten hyvä saada sekin välillä tiptop kuntoon.
Kääntökehän voi longottaa pois paikoiltaan käyttämällä pienehköä littanaa ruuvimeisseliä. Vastaavasti sen saa takaisin painamalla sen tukevalla otteella paikalleen. Ei tarvitse mennä kellosepälle sen takia. Yhdestä vanhasta sukellus-Seikosta, päällepäin siististä, otin kehän irti ja olihan siella aika lailla moskaa välissä.
^Seikon omistama ja halvemman pään Seikon koneistoilla... paha heittää fillarivertausta mitä tasoa, riippuu mihin laittaa sen "kalliin", viiteen tonniin vai satoihin tonneihin... kyl mä ite funtsin että jos on henkilö itse ostanut Pulsarin, niin tietää jo jotain kelloista luultavasti.
Mitä tarkoittaa "halvemman pään Seikon koneistolla"?
Paska? Riittävän hyvä? Hyvä?
Miten koneisto eroaa kalliimista (= laatu?) koneistoista?
PinionVonEsbo
10.01.2018, 11.35
Mitä tarkoittaa "halvemman pään Seikon koneistolla"?
Paska? Riittävän hyvä? Hyvä?
Miten koneisto eroaa kalliimista (= laatu?) koneistoista?
Kalliimmat koneistot ovat keskimäärin tarkempia ja käyntivaihtelu on pienempää, myös eri asennoissa. Kun mennään hinnassa ylöspäin alkaa koneiston ulkonäöllinen viimeistely saada enemmän huomiota, mikä on sinänsä hassua kun koneisto ei tavallisesti edes näy ulospäin.
jotenkin tähäntapaan tyypillisesti:
200€ +-30 sek/vrk
600€ +-15 sek/vrk
2000€ +-6 sek/vrk (kronometritasoa)
> 6000€ +-2 sek/vrk (ei tietenkään kaikissa, usein muut seikat nostavat hintaa kuin koneiston tarkkuus)
Seikolta löytyy kaikkea tuota ja vielä parempaa. Ilmeisesti ei ole yleisessä tiedossa, että Seiko valmistaa myös arvokelloja, joitten hinnat kipuavat jopa pariin miljoonaan euroon, useita 200000-500000€ malleja. Tuotemerkit Seiko, Grand Seiko (3000-15000€), Credor (vielä enemmän).
Grand Seikon Spring Drive -koneisto on tarkin jousikäyttöinen koneisto maailmassa, luvattu tarkkuus parhaalle versiolle on +-10 sek/kk, käytännössä kellot nakuttavat, eikun pikemminkin hyrräävät, +0,2 sek/vrk tarkkuutta kaikissa asennoissa.
oma spring drive Tuna hyrrä +0,1 sek/kk kahden viimeisen kuukauden. aikana.
ainoa ”–” se on 5R65 koneiston koko, muuten loistava kelo.
Halvemmilla sprig driven saa haltuun land/sea master tai tunan muodossa. sama koneisto kuin grand seikon keloissa, erona on viimeistely taso ja hinta lappu.
Ihan itse keksin tuosta lonkalta. Eikös ollutkin osuva analyyssi? Mitä kiukuttelua?
Oletteko Te aivan varma että haluatte kuulla minun näkemyksen?
Koska tiedostan oman pienuuteni ja tiedän että olen toisinaan hiukan karkea ja loukkaan ihmisiä sanomalla kuulema liian suoraan miltä asiat näyttävät. Niin katson että huumorinne oli varsin taitavaa, saitte minut kuvittelemaan että olette täällä herjaamassa henkilöitä joille se satasen Citizen voi olla tosi kova juttu.
Tässä vaiheessa vuotta kun ei jaksa keskittyä lienee paikallaan sanoa, mukavaa kevään odotusta ja tarkkoja tikityksiä kaikille.
Panin yhteen vanhempaan kellooni uuden pariston ja vaihdoin sen (kellon) kahteen pariin villasukkia!
Tuttavalleni tulee pukin tuomana siskon kutomat sukat suunnilleen vuosittain, hän tarjosi yhtä paria minulle, mutta en raatsinut ottaa, vaan ehdotin vaihtokauppaa. Sain kellolla kaksi paria.
Näin tekee osuuskauppaväki vaalien alla.
Patterikello on tarkin ja luotettavin vaihtoehto.
Munamankeli
10.01.2018, 22.40
Grand Seikon Spring Drive -koneisto on tarkin jousikäyttöinen koneisto maailmassa, luvattu tarkkuus parhaalle versiolle on +-10 sek/kk, käytännössä kellot nakuttavat, eikun pikemminkin hyrräävät, +0,2 sek/vrk tarkkuutta kaikissa asennoissa.
Olin Baselin kellomessuilla 2005, jolloin Seiko lanseerasi Spring Driven. Kova hype, jättimäinen osasto ja paljon kiinnostuneita kuulemassa esittelyjä ja luentoja. Taisi tulla monelle alan miehelle ns. puun takaa.
Suosittelen ko. messuja, jos on vähääkään kiinnostunut kelloista. Minua ne eivät niinkään kiinnosta, mutta messujen esillepano ja osallistujien habitus tekivät silti vaikutuksen. Jälkikäteen ihmettelimme työporukassa, että miten rannekelloista voi saada aikaan noinkin mielenkiintoiset kekkerit.
Ingersoll valmistaa hienon näköisiä kelloja...
https://www.ingersoll1892.com/media/catalog/product/cache/1/thumbnail/1200x1200/9df78eab33525d08d6e5fb8d27136e95/i/0/i04802_dial_detail.jpg
https://www.ingersoll1892.com/media/catalog/product/cache/1/thumbnail/1200x1200/9df78eab33525d08d6e5fb8d27136e95/i/0/i03404_profile_side.jpg
https://www.ingersoll1892.com/media/catalog/product/cache/1/thumbnail/1200x1200/9df78eab33525d08d6e5fb8d27136e95/i/0/i00101_dial_detail.jpg
https://www.ingersoll1892.com/media/catalog/product/cache/1/thumbnail/1200x1200/9df78eab33525d08d6e5fb8d27136e95/i/0/i03301_dial_detail.jpg
Taskukello "uusintapainos" 1800-luvn lopulta
https://www.ingersoll1892.com/media/catalog/product/cache/1/thumbnail/1200x1200/9df78eab33525d08d6e5fb8d27136e95/i/0/i04901_dial_detail.jpg
https://www.ingersoll1892.com/media/catalog/product/cache/1/thumbnail/1200x1200/9df78eab33525d08d6e5fb8d27136e95/i/0/i04901_box_with_contents.jpg
sähköläski
11.01.2018, 18.18
SKX:ää rupesin ottamaan ranteeseen - ja aikaan säätämään. Nuppi on käsittämättömän jäykkä? Täaidän käydä näyttämässä kellosepälle.
Maahantuojalle meni korjaukseen, nupista olen näköjään kiertänyt kierteet pilalle.. :(
arctic biker
11.01.2018, 18.31
Tuossa satasen Citizenissä osuu Samooja minusta aivan oikeaan, kuulun porukkaan... Ny tää aiemmin linkkaamani halpis Civo tuli, ainakin nahkaranneke on hyvän ja laadukkaakin oloinen, kinttaalla jotta liika lyhyt mutta riittää. Itte kello, tärkeintä tuossa on hyvä Look, asiaa tuntemattomien silmiin näyttää ihan arvokkaalta!
Ja sitäpaitti satasen Citizen ääneen sanottuna on aivan kivan kuuloinen.
Bulova Oceanographer Devil, valmistetaan luonnollisesti 666 kpl ja vesitiiviys 666 feettiä...
https://static.watchtime.com/wp-content/uploads/2018/01/Webp.net-resizeimage-76.jpg
Munamankeli
12.01.2018, 22.20
Yle Aamu TV, huomenna 13.1.2018
9.27 Rannekellot vievät mukanaan
^ Kiitos vinkistä.
Se kuparisomistettu Ingersoll...
Saksalainen Focus-lehti järjestää parhaillaan lukijoille äänestystä eri hintakategorian kelloista ja osallistumalla (ja suostumalla newsletterin tilaajaksi) voit osallistua arvontaan, jossa voi voittaa 30 000 euroa. No en niin tarkkaan lukenut / yrittänyt lukea itse arvonnan ehtoja mutta kun katselin noita eri hintakategorioiden äänestysvaihtoehtoja totesin, että Nomos Glashütten Tangomat olisi oma valinta paitsi kelloissa 2500 euroon asti niin myös kelloista 5000 euroon asti.
Äänestys: https://www.focus.de/finanzen/uhren/uhren-wahl-zur-goldenen-unruh-stimmen-sie-ab-und-gewinnen-sie-preise-im-wert-von-30-000-euro_id_4324201.html?utm_source=newsletter&utm_medium=email&utm_campaign=newsletter_Uhrenwahl
https://p5.focus.de/fol/pics/uhrenwahl/2018/A/a7_640x720.jpg
Alle kymmenentuhannen kategoriassakin tuo Nomos menisi minulla suurimman osan edelle. Tällainen grand Seiko ehkä veisi voiton.
https://p5.focus.de/fol/pics/uhrenwahl/2018/C/c6_640x720.jpg
Yli 25 000 kategoriassa on yksi jopa yli 400 000 euron kello ja suurin osa siinä 50 000 tienoilla. Eivät kyllä saa minua innostumaan. Moni n. 10 000 euron kello äänestyksen ulkopuolelta veisi voiton. Toki hinnan tietäen ottaisin sen 400 000 euron kellon jos ilmaiseksi saisi ja onhan siinä katseltavia yksityiskohtia paljon.
Alle 25 000 euron kategoriasta valitsisin ehkä tämän "vain" 13 000 euron Chronon Glashütte Originalin
https://p5.focus.de/fol/pics/uhrenwahl/2018/D/d4_640x720.jpg
Isoisäni veli Topias syntyi 1907 alueella, joka kuuluisi meille, mutta Neuvostoliitto sen rosvosi. Neuvostoliittolaiset murhasivat hänet -naimisissa olleen maanviljelijän, kolmen lapsen isän- Viipurin mlk:n Säiniössä 27.2.1940. Kello ei ollut mukana rintamalla koska "ruumis on jäänyt maastoon tai tuhoutunut."
Hänen kellonsa päätyi isoisälleni ja sittemmin edelleen isälleni. Nyt se siirtyi sitten minulle :(
Käy hyvin ajassa, ilmeisesti joskus siis huollettukin. Tunnearvoa ja historiaa riittävästi.
http://kuvanjako.fi/n2qaz-1024.jpg
Omegan uusi malli tulevien talviolympialaisten kunniaksi...
https://www.omegawatches.com/media/gene-cms/s/p/spe_olympiccollection_pyeongchang2018_522324421030 01_vuec_small_1.jpg
^jotenkin ei sytytä tuo Seamasteri, vaikka olen sinisiin Omegoihin pahasti kallellaan (niitä on jo 3 hyllyssä).
Tuossa ei ole oikein mitään mikä jää mieleen, kun kellon näkee ensimmäistä kertaa??
Alle kymmenentuhannen kategoriassakin tuo Nomos menisi minulla suurimman osan edelle. Tällainen grand Seiko ehkä veisi voiton.
https://p5.focus.de/fol/pics/uhrenwahl/2018/C/c6_640x720.jpg
Olen tuollaista rannettanut ja kello on luonnossa erittäin kaunis. Keväällä Kellomessuilla vastaava kävi vaimon ranteessa, sopi hienosti hänellekin. Kyseisen kappale oli vain tehty platinasta (jep-jep) ja hinta oli sen mukainen.... [emoji85]
Viimeistely noissa GS:ssä on erinomaisella tasolla. Itselleni en ole löytänyt ”sopivaa mallia”. Vielä ;-)
Moblile mail, tyops apoliged.
Varmaan joku murhaa mut tästä kommentista, kun totuus sattuu :)
Viime kellomiitissä verrattiin mun vanhan sarjan GS:ää (7k€) kaverin Rolexin DJ2:een (12k€). Rannekkeen mekaanisessa laadussa ja claspissa Rolex voittaa, mutta sitten kun aletaan tutkimaan viimeistelyn tasoa loopilla esim. rungon hionnat/kulmat, taulu, viisarti ja indeksit jne. niin eroa alkaa syntyä toiseen suuntaan. GS oli näissä ns virheetön, kun taas Rolexissa näkyi esim. useita viisarien työstöjälkiä ja taulun tekstit ei olleet ihan tiptop jne.
Tuo GS:n zaratsu-hionta ja kiillotus erinomaisen laaduntarkkailun kanssa on kyllä sellainen asia, mikä laittaa kampoihin useita hintaluokkia kalliimpien kellojen kanssa. Toki safiirilasin alla näkyvä GS:n koneisto on viimeistelty vastaavalla pieteetillä, mitä ei voi sanoa läheskään kaikista valmistajista.
kuovipolku
17.01.2018, 11.42
(...)Hänen kellonsa päätyi isoisälleni ja sittemmin edelleen isälleni. Nyt se siirtyi sitten minulle :(
Käy hyvin ajassa, ilmeisesti joskus siis huollettukin. Tunnearvoa ja historiaa riittävästi.
Minullakin on tuollainen Zenith perintökellona. Kellotaulu ja viisarit ovat hiukan erinäköisiä, mutta kello voi hyvinkin olla samanlainen eli ei mikään arvokello (vaikka varmasti useimmille käyttäjilleen kallis hankinta) eli juuri sellainen jota sen nykyinen haltija saattaa kuvitella harvinaiseksi ja arvokkaaksi. Vitja on jossain vaiheessa arvatenkin hukkunut. Isälleni se oli parin valokuvan lisäksi ainoa konkreettinen muisto hänen (jo ennen sotia kuolleesta ja hänelle muutenkin vieraaksi jääneestä) isästään. Kelloa säilytettiin kirjoituspöydän lukollisessa laatikossa eikä sitä minulle koskaan erityisesti esitelty enkä edes takakantta muista avatun.
Enempää en siis kellosta tiedä. Minun eläessäni se ei ole koskaan käynyt. Voi olla että syynä on ollut pelkästään käyttämättömyys ja huollon puute, nupin jumiutuminen tai vetojousen kuoleutuminen(?) Olen joskus ajatellut viedä sen kellosepälle, mutta epäröinyt: eihän se varmaan paljonkaan maksaisi, mutta jotenkin on tuntunut etten sittenkään halua ottaa itselleni vastuuta kellon vetämisestä ja ajassapitämisestä.
Minullakin on tuollainen Zenith perintökellona. Kellotaulu ja viisarit ovat hiukan erinäköisiä, mutta kello voi hyvinkin olla samanlainen eli ei mikään arvokello (vaikka varmasti useimmille käyttäjilleen kallis hankinta) eli juuri sellainen jota sen nykyinen haltija saattaa kuvitella harvinaiseksi ja arvokkaaksi.
Tuollainen Zenith on ilmeisesti todella yleinen meidänkin maassamme. Design on ilmeisesti alunperin palkittu Pariisin maailmannäyttelyssä 1900, mutta valmistettu pitkään sen jälkeenkin. Paljon pikkuisen erilaisia versioita erilaisin kellotauluin, viisarein ja sisäpuolen kaiverruksin. Kultaisenakin tehty.
Rahallisella arvolla ei itselleni ole väliä koska ei ole myytävänä. Tuotahan voisi joskus käyttääkin juhlissa, liivit pitäis ehkä ostaa :p
Varmaan joku murhaa mut tästä kommentista, kun totuus sattuu :)
Viime kellomiitissä verrattiin mun vanhan sarjan GS:ää (7k€) kaverin Rolexin DJ2:een (12k€). Rannekkeen mekaanisessa laadussa ja claspissa Rolex voittaa, mutta sitten kun aletaan tutkimaan viimeistelyn tasoa loopilla esim. rungon hionnat/kulmat, taulu, viisarti ja indeksit jne. niin eroa alkaa syntyä toiseen suuntaan. GS oli näissä ns virheetön, kun taas Rolexissa näkyi esim. useita viisarien työstöjälkiä ja taulun tekstit ei olleet ihan tiptop jne.
Tämä on helppo uskoa. Tuohon kun lisää vielä näkemyksen että Rolleista on vaikea löytää myöskää teknisesti edistyksellisiä ratkaisuja ja että Submarinereissa on usein bezel vinossa, niin ollaan peruskysymysten äärellä "miksi kaataisit ämpärillä fyrkkaa tuollaiseen ?" :) Tätähän selitellään nykyään että "ne vaan käy ja toimii työkalumaisesti" ja "arvo säilyy ja nousee". No joo. Jotenkin vaan miellän kellon hankinnan motiiveiksi halun omistaa ja nauttia siitä ranteessa, ilman että se on kaupanteon välin muutaman kuukauden kuluttua.
Useampaan kertaan olen yrittänyt vertailla Omega Speedy 57:n työn jälkeä juuri tuolle GS -Rolle -akselille. Se on jossakin siellä välissä ja lähempänä GS:ää. Ranneke on Rollen tason yläpuolella. Koneiston viimeistely on lähellä GSää, mutta taulu ei ole ihan yhtä korkealla. Enkä usko että viisareiden alapuolet on kiillotettu, kuten GSssä kerrotaan olevan. (nettikuva alla)
https://i0.wp.com/www.woundforlife.com/wp-content/uploads/2016/03/Speedmaster-57feature.jpg?resize=1050%2C700
PinionVonEsbo
17.01.2018, 17.56
Tämmöinen tuli hankittua vaikka ei niin välttämättä tarvetta olisikaan. Ainakin Explorer II Polarin ostoa sai lykättyä tuonnemmas...
http://forums.watchuseek.com/attachment.php?attachmentid=12814069&d=1516200327
ETA 2893-2 Elaboré koneisto alle 500€ kellossa! Jopa pykälää halvemmalla perus- 2824-2 koneistolla varustettuja kelloja näkee yli 4000€ hintalapulla varustettuna. Muutenkaan ei viimeistelyssä tunnu olevan moitteen sijaa. Suoraan laatikosta otettuna käy +12 sek/vrk, saas nähdä mihin asettuu kun saa joskus kuukauden parin päästä rukkautettua kohdilleen.
^Tuo on hieno. Desigina se toki muistuttaa Rolex Explorer 2, ref 1655, a.ka Steve McQueen, mutta ei pidä antaa sen häiritä. McQueenejä ei valtakunnassa ole varmaan kovin montaa, eikä sellaisen hankkiminen ei ole useimmille meistä realismia.
Tekninen ihme, käsinvedettävä ja kokonaispaksuus 2mm!
https://www.ablogtowatch.com/wp-content/uploads/2018/01/Piaget-Altiplano-Ultimate-Concept-Watch-01.jpg
https://youtu.be/_ccGK5jaL5o
Täällä jonkin aikaa 16570 ranteessa.. En enää vaihtaisi takaisin V800:een, paitsi urheillessa.
https://preview.ibb.co/dRrKKG/DB6_F303_C_92_C5_4843_9602_8_D1_AC84_ADD19.jpg
Tekninen ihme, käsinvedettävä ja kokonaispaksuus 2mm!
https://www.ablogtowatch.com/wp-content/uploads/2018/01/Piaget-Altiplano-Ultimate-Concept-Watch-01.jpg
Erittäin arvostettava laitos.
Steinhartin suklareista tämä titaanikuorinen olisi omaan makuuni aika kiva. 599,-
https://www.steinhartwatches.de/media/catalog/product/cache/2/image/9df78eab33525d08d6e5fb8d27136e95/o/c/ocean_titan_500_neues_band_22x18.1.1512743321.jpg
...En enää vaihtaisi takaisin V800:een...
Niimut sulta jää aktiivisuus kirjautumatta. Voiko niin elää?
Niimut sulta jää aktiivisuus kirjautumatta. Voiko niin elää?
Näillä kokemuksin - voi, koska mielihyvää tulee merkittävästi enemmän kuin aktiivillisuusmittauksesta :) Myös viimeiset 2v olen kärsinyt punaisena tomaattina hehkuvasta ranneluun patista, kun V800 istuu todella huonosti käteen. Exp II sen sijaan aivan täydellisesti.
Jartsu01
24.01.2018, 00.24
Minulla kävi päinvastoin sillä vaihdoin seitsemän vuotta ranteessa olleen Longines Hyrdoconquestin Garmin Fenix 3 HR:ään Joulukuun alussa.
Katsotaan kauan jaksan pitää tätä, kun on pitänyt ruveta valkkaamaan päälle laitettavat kauluspaidat hihansuun koon mukaan. Onneksi Pinkin paidoissa on reilummat hihansuut kuin Stenströmin paidoissa, näin ainakin osassa paidoista saan hihansuun napin tai kalvosimet kiinni ja kello ei jää painamaan kämmentä vasten. Veikkaan että Garminin käyttöön tulee taukoa viimeistään silloin kun saan mekaanisen Kickstarter kellon ranteeseen :)
Tuo Explorer II on kyllä tyylikkään näköinen tuossa ranteessa...
Timexin Todd Snyder Collection- kelloja (apaut 130-140 dollaria)
https://cdn.shopify.com/s/files/1/0186/1574/products/TW2R78900_RGB_FINAL_1024x1024.jpg?v=1508944428
https://cdn.shopify.com/s/files/1/0186/1574/products/TW2R56000_RGB_1024x1024.jpg?v=1509290942
https://cdn.shopify.com/s/files/1/0186/1574/products/TWG017800_RGB_FINAL_1024x1024.jpg?v=1509651720
Munamankeli
24.01.2018, 21.50
Tämä on helppo uskoa. Tuohon kun lisää vielä näkemyksen että Rolleista on vaikea löytää myöskää teknisesti edistyksellisiä ratkaisuja ja että Submarinereissa on usein bezel vinossa, niin ollaan peruskysymysten äärellä "miksi kaataisit ämpärillä fyrkkaa tuollaiseen ?" :) Tätähän selitellään nykyään että "ne vaan käy ja toimii työkalumaisesti" ja "arvo säilyy ja nousee". No joo. Jotenkin vaan miellän kellon hankinnan motiiveiksi halun omistaa ja nauttia siitä ranteessa, ilman että se on kaupanteon välin muutaman kuukauden kuluttua.
Mjoo, ainakin omassa kaveripiirissä suurin syy Seamasterin omistamiseen on brändi ja kellon näyttävyys. Itse olisin ostanut Rolexin, jos massi olisi riittänyt. Omega on sopivan hintainen suhteessa kellon henkimään mielikuvaan. Ei meistä kukaan ole kiinnostunut työn jäljestä tai muista hienouksista. Riittävän hyvä. Siinä se. Vielä harvempi on kiinnsotunut jälleenmyyntiarvosta.
GS ei vaan ilmennä samaa statusta kuin esim. Rolex, vaikka ensin mainittu olisi miten viimeistelty ja puunattu. Rinnasteisesti Lexus on varmasti luokkaa parempi auto kuin Maserati, mutta jälkimmäisessä on taatusti astetta enemmän ns. munaa. Shimano on Campaa parempi osasarja, mutta silti... ei perhana, nyt tämä meni tähän... takki!
Ohiampuja
24.01.2018, 23.00
Eihän tämä ollut foorumin kelloharrastajia. :)
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005536553.html
on vaikea vertailla GS ja Rolexin. maailmalla jotkut GS maalit vertailevat patek philippen kun taas Rolexin perus Seikoihin.
toiselta submariner joskus maksoi 70$, ottaen huomion inflaation se tekisi nykyrahassa noin 600$.
samalla rahalla saa jo hyvän Seikon tai Steinhartin joka kestä oikeata työkalu käyttöä, eikä tulle itkua että nyt on tullut naarmu tai kolhuja.
...vaikka ensin mainittu olisi miten viimeistelty ja puunattu.
En nyt ehkä ymmärtänyt mitä viimeistelyllä ja puunauksella tarkoitettiin, mutta on kylläkin varsin suotavaa että kelloa ei ole hiottu pilalle. Ainakin itse ostin mielummin vähän rymyisen contra kiillotettu "mintiksi" ja kaikki kulmat pyöreinä.
..Ei meistä kukaan ole kiinnostunut työn jäljestä tai muista hienouksista. Riittävän hyvä. Siinä se. Vielä harvempi on kiinnsotunut jälleenmyyntiarvosta.
Itse taas ostan kellon vain ja ainoastaan itselleni ja arvostan suuresti käsityötä ja sitä parasta mahdollista viimeistelyä. Samalla en pidä siitä, että kalliille kellolle annetaan sen statuksen tai maineen vuoksi anteeksi selkeitä virheitä esim. taulun tai viisareiden viimeistelyssä, tai koneiston puhtaudessa jne. Ihan sama siis itselle millaista statusta GS henkii, koska perusteet kellon hankkimiseksi itselle ovat hieman erilaiset. Toki onhan se mukava omata tuollainen "sliipperi". Sehän on vain Seiko nääs, ellei ole asiaa perehtynyt.
Kannattaa kuitenkin muistaa, että usein kelloharrastajien parissa nuo pienet detaljit ovat hyvinkin merkityksellisessä roolissa. Ja yllättävän moni tekee päätöksiä ja kellohankintoja jälleenmyyntiarvo mielessä. Status ja tarina kellon takana merkitsee monelle myös paljon. Harrastustapoja kun on olemassa erilaisia näidenkin kanssa. Ihan kuin fillarienkin t. kustomiteräsmies :P
Malamuutti
25.01.2018, 13.54
Timexin Todd Snyder Collection- kelloja (apaut 130-140 dollaria)
https://cdn.shopify.com/s/files/1/0186/1574/products/TWG017800_RGB_FINAL_1024x1024.jpg?v=1509651720
Ihan siisti tämä malli, mutta en oikein tykkää tuon broad arrow -symbolin käytöstä tällaisissa, joihin se ei kyllä todellisuudessa kuulu. Toisaalta hyvin pitkälti vastaavan tyylisen Seikon automaatin saa tuota halvemmalla (ja ilman tuota nuolta).
Markku Liitiä
25.01.2018, 16.06
Tuossahan eivät minuutti- ja sekuntiviisari näytä olevan lainkaan synkassa. Sekuntiviisari huitelee 35:n paikkeilla, mutta minuuttiviisari on vielä vahvasti minuutin alkupuolella.
Eivätkö nuo pienet punaiset numerot ole hätävarjelun liioittelua? Kai nyt jokainen muutenkin tietää, että jos tuntiviisari on kasin kohdalla, kello on hienommin ilmaisten 20, jos sattuu olemaan ilta.
Tuossahan eivät minuutti- ja sekuntiviisari näytä olevan lainkaan synkassa. Sekuntiviisari huitelee 35:n paikkeilla, mutta minuuttiviisari on vielä vahvasti minuutin alkupuolella.
Toden totta! Ja tuntiviisari on vasta "vaille kymmenen" vaikka on jo "kymmentä yli"?!
Ärsyttäisi tuollainen, miten ovatkin päästäneet promokuvaan?
Markku Liitiä
25.01.2018, 16.22
No prkl! Kun kyttäsin pienempiä erheitä, jäi iso huomaamatta. Juu, ei pidä noin hutiloiden tehtyä kelloa ostaa.
Joku muotisuunnittelija tuo Todd Snyder näyttää olevan. Varmaan disainannut kellon yhdessä kaverinsa Water Resistantin kanssa, jonka nimi on taulun toisessa laidassa.
Tämä on tietysti itsestäänselvyys kelloharrastajille, mutta kun intouduin tsekkaamaan muut tämän sivun kellotaulut, kaikissa paitsi LJL:n kuvassa, kello on aika lailla tarkkaan 10 yli 10 ja sekuntiviisari aamu/iltakahdeksan kieppeillä. Joku alan oma direktiivi ilmeisesti.
Sorry, poistun pilaamasta hyvää aihetta ja bannaan itseni hetkellisesti.
Mulla oli kerran kello, jonka sekuntiviisari ei pysähtynyt tarkalleen täppien kohdalle ja oli ihan saamarin ärsyttävää.
Mulla oli kerran kello, jonka sekuntiviisari ei pysähtynyt tarkalleen täppien kohdalle ja oli ihan saamarin ärsyttävää.
Sekuntiviisarin liikkuessa erootillisen pehmeästi 8 kertaa sekunnissa, se vastaavasti on ihan saamarin tyydyttävää (ei toki seksuaalillisesti, mutta muutoin)
Tuossahan eivät minuutti- ja sekuntiviisari näytä olevan lainkaan synkassa. Sekuntiviisari huitelee 35:n paikkeilla, mutta minuuttiviisari on vielä vahvasti minuutin alkupuolella.
Vähän huonosti tunti- ja minuuttiviisareidenkin asennoista saa tolkkua...
E: olinkin hidas näköjään
Sekuntiviisarin liikkuessa erootillisen pehmeästi 8 kertaa sekunnissa, se vastaavasti on ihan saamarin tyydyttävää (ei toki seksuaalillisesti, mutta muutoin)
kaksi sana ”spring drive”
PinionVonEsbo
25.01.2018, 17.57
Mjoo, ainakin omassa kaveripiirissä suurin syy Seamasterin omistamiseen on brändi ja kellon näyttävyys. Itse olisin ostanut Rolexin, jos massi olisi riittänyt. Omega on sopivan hintainen suhteessa kellon henkimään mielikuvaan. Ei meistä kukaan ole kiinnostunut työn jäljestä tai muista hienouksista. Riittävän hyvä. Siinä se. Vielä harvempi on kiinnsotunut jälleenmyyntiarvosta.
GS ei vaan ilmennä samaa statusta kuin esim. Rolex, vaikka ensin mainittu olisi miten viimeistelty ja puunattu. Rinnasteisesti Lexus on varmasti luokkaa parempi auto kuin Maserati, mutta jälkimmäisessä on taatusti astetta enemmän ns. munaa. Shimano on Campaa parempi osasarja, mutta silti... ei perhana, nyt tämä meni tähän... takki!
Tänään tulee tasan vuosi siitä, kun ostin GS Spring Drive GMT:n. Joko minulla ei ole kavereita tai sitten he ovat sokeita kuin lepakot, kun KUKAAN ei ole vielä huomannut kelloa. Ei vaimokaan, vaikka on siitä aikaa monesti katsonut. Toisin sanoen hankinta on mennyt aivan nappiin: statusta ei ole tullut, se nääs hankitaan muualta. Käyntikin tuntuu kellossa tarkkenevan, uutena +6 sek/kk, nyt mennään +3 sek/kk.
Toisin sanoen muut kuin brändi ja "näyttäyys" olivat hankintakriteerit; laatu, viimeistely (zaratsu* -"puleeraus" mm.) ja harvinaisuus. Eikä haittaa sekään, että suunnilleen vastaava Rolex olisi maksanut pari tonnia enemmän, vaikka on viimeistelyltään huonompi. Omega oli kolmas harkinnan alla ollut, olisi ollut jonkin verran halvempi.
*) http://watchesbysjx.com/2015/01/explained-the-fine-art-of-black-polishing-aka-speculaire.html
Munamankeli
25.01.2018, 21.32
Tänään tulee tasan vuosi siitä, kun ostin GS Spring Drive GMT:n. Joko minulla ei ole kavereita tai sitten he ovat sokeita kuin lepakot, kun KUKAAN ei ole vielä huomannut kelloa. Ei vaimokaan, vaikka on siitä aikaa monesti katsonut. Toisin sanoen hankinta on mennyt aivan nappiin: statusta ei ole tullut, se nääs hankitaan muualta.
Vilpittömät onnittelut! Hankintapäätös on ollut ilmeisen onnistunut. Arvostan henkilöä, joka tekee vain itselleen miettimättä muiden mielipiteistä. Minusta ei ole siihen. Eikä muuten ole suurimmasta osasta muistakaan tallaajista, vaikka mitä väittäisivät. Suuren osan hankinnoistani - kello mukaan lukien - teen aina niin oman mieltymyksen kuin vähintään yhtä paljon ulkoisen arvostuksen takia.
Jos olisit hankkinut muutaman satasen Polarin, jengi olisi taatusti udellut useaan kertaan, mihin ja mitä treenaat. Tuplapotti. Kysyjä olisi ihmetellyt hienoa rannelaitettasi ja kadehtinut kovaa kuntoa. (Sain juoksufoorumilla aikaan pienimuotoisen kohun, kun kerroin faktan, että Stubbin urheilukello ei missään tapauksessa tai olosuhteissa sovi puvun kanssa. Kuulemma sopii, koska kello on "kallis" ja kantaja harrastaa liikuntaa.)
tempokisu
25.01.2018, 22.09
Arvostan henkilöä, joka tekee vain itselleen miettimättä muiden mielipiteistä. Minusta ei ole siihen. Eikä muuten ole suurimmasta osasta muistakaan tallaajista, vaikka mitä väittäisivät.
Kiitos, jos tämä pätee muihinkin hankintoihin ja tekemisiin :) mä hankin ja teen ja ainoastaan itelleni. Pätee erityisesti nukkekuviin.
Munamankeli
26.01.2018, 08.25
Kiitos, jos tämä pätee muihinkin hankintoihin ja tekemisiin :) mä hankin ja teen ja ainoastaan itelleni. Pätee erityisesti nukkekuviin.
Kiva kuulla. Joskus voi olla vaikea nähdä kaikkia oman tekemisen motiiveja. Moni esimerkiksi jakaa valokuvia matkoistaan, harrastuksistaan ja hienoiksi kokemistaan asioista saadakseen... niin... miksi ja mitä me näytämme muille, kun kerran teemme ja koemme asioita ainoastaan itsellemme?
Liikunta on ehkä paras esimerkki meidän tavisten halusta ja tavasta hakea hyväksyntää sekä tehdä eroa muihin. Suorituksista jaetaan kaikenlaista dataa tai ainakin niistä muistetaan mainita siellä ja täällä. Strava, HeiaHeia, Sports Tracker, Insta ja niin edespäin. Niin, muistinko kertoa, että olen Hangon maratonin voittaja vuosien takaa? Eihän se oikeasti kiinnosta ketään, mutta silti minun on pakko mainita se, koska haluan vihjata olevani kova luu.
Moni urheilee lapsesta saakka maitohapot suussa, vaikkei saisi itse minkäänlaista mielihyvää. Kenelle me silloin urheilemme? Sama pätee opiskeluihin ja työelämään. Ja niinhän se on myös taiteen tekemisessä. Sävellän vain itselleni avatakseni sisäisiä lukkoja. Joo, ihan varmasti ja silti olet joka aamu levy-yhtiön aulassa mankumassa sopimusta.
Yllättävän moni yksityiseksi koettu teko saa alkunsa tai heijastuu yhteisön luomien odotusten ja palautteen kautta. Rannekello on miehille kelpo tapa koristautua ja osoittaa niin taloudellista kuin kulttuurista pelisilmää. Hihan suusta pilkistävä käsityönä kasattu taidonnäyte kertoo kantajastaan enemmän kuin parkkipaikalla nököttövä saksalainen arvoauto. Suomessa näitä näkee todella harvoin, mutta kannattaa seurata esimerkiksi italialaisia futisvalmentajia. Tukka hyvin, slimmi puku ja kello näkyy.
Kun olet tarpeeksi rikas, ostat futisseuran, palkkaat italialaisen koutsin ja kellosi voi olla vaikka muovia (https://www.alux.com/wp-content/uploads/2017/08/Roman-Abramovich-Net-Worth-e1503162052418.jpg).
PinionVonEsbo
26.01.2018, 09.32
En ole koskaan ymmärtänyt ihmisten hinkua jaella loma/lapsi/ruoka/kissakuvia koko maailmalle, tavallisesti vielä kaikki 3892 tiedostoa yhtään niitä valikoimatta. Itselläni on Flickerissä vain muutama albumi eksoottisista maista, mutta huolellisesti valikoituja ja käsiteltyjä kuvia, pari prosenttia koko syntyneestä kuvamäärästä. Silloin tällöin olen joutunut tilanteeseen, jossa minulle tuntematon ihminen on kertonut tohkeissaan seikkailuistaan maassa X tai Y. Olen kuunnellut kiinnostuneena, paristakin syystä, enkä ole mennyt tokaisemaan, että olen kulkenut samoilla seuduilla kymmenen kertaa vuodesta -84 lähtien. Toinen on innoissaan ja haluaa päteä, miksi pilata moinen mukava tunne? Mieluumin kyselen neuvoja ja lietson toisen intoa ja hyvää miltä. Samoin jätän usein ns paremmat kellot pois ranteesta kun menen tapaamaan tuttujani, koska jotkut tykkäävät tohkeilla kelloistaan ja luultavasti heille tulisi paha mieli jos menisin paikalle "hienompi" ja kalliimpi kello ranteessa, ja kertoilisin vielä mitä uusia hankintoja odottaa kotona laatikossa.
Ylimalkaan monet kelloharrastuksen piirteet ovat alkanee tympiä, satoja sivuja Mitä Nyt Ranteessa -ketjuja (mitä välii), kehnoja rannetuskuvia, nälkävuoden pituisia listoja omistetuista kelloista, mainintaa "ostin pari rolexia, kumpiakin kaksi varakelloksi" jne jne. Siis oikeasti. Mitähän minäkin täällä oikein teen? Onko elämää näkynyt?
Mulle tuli eilen postissa Stowaan Milaneise-ranneke Stenhartilta. Kellon ulkoasu tuli hyvin erilaiseksi kuin nahkarannekkeella ja ihan kivalta tuo näyttää. Olisin laittanut kuvan yllä olevasta mielipiteestä huolimatta mutta palautukseen tuo menee. Pahin ongelma oli yksi ranneketta sen lukitusosan (clasp) ja sen varsinaisen rannekkeen välissä pitävä erittäin löysä kiinnitystappi. On niin löysä, että ranneketta käännellessä alkaa tappi tulemaan ulos ja on sen jälkeen kokonaan pois pelkillä sormilla helposti vedettävissä. Se kun lähtee irti itsestään yllättäen käytössä, niin kello tipahtaa ranteesta.
Lisäksi yksi lugi-pään reuna on vähän rosoisesti työstetty ja epäilen, että sen kuitenkin liikkuessaan jatkuvasti rungon välissä se aiheuttaisi naarmuja / kulumaa. Otin ongelmista kuvat ja lähetin Steinhartille sähköpostia. Olisin odottanut parempaa laatua, kun hinta on 85 euroa ja Steinhart kehuu tuotetta sanoilla Highest quality workmanship. Stowan oma ranneke olisi ollut 140 euroa ja kiinastahan noita saisi alle parilla kympillä varmaan.
https://www.steinhartwatches.de/de/metallarmband-milanaise.html
Luultavasti tarjoavat lähettävänsä uuden virheettömän. Enköhän minä ota sen vastaan ja katso miltä vaikuttaa. Pyytänen myös lähettämään 10 mm lyhyemmän version, koska tämä ensin tullut lyhimmässä säädössään on just pari milliä turhan pitkä. Sentin lyhyempää pystyy puolestaan aina pidentämään tuolla viiteen portaaseen porrastetulla liukumekanismilla 12 mm.
PinionVonEsbo
26.01.2018, 14.56
Onko kyseessä ruuvi vai sokka/päästä halkaistu tappi? Jos ruuvi, siihen voi tipauttaa Locktite ruuviliimaa (irtoava versio). Jos sokka, sitä voi varovasti levittää jolloin se tiukkenee. Samoin päästä halkaistua tappia.
Meinaan jos ei halua lähettää moisen takia eestaas Saksaan. Tietysti jos mokaa, ei voi enää palauttaa.
En minä edellisessä viestissäni kieltänyt kuvia, kunhan ihmettelin intoa turhanpäiväisiin rannekuviin, jossa paidanhiha, ranne, kello ja työpöytä/puutarhaa/terdeä/Taj Mahal taustalla.
Ohiampuja
26.01.2018, 15.07
Yllättävän moni yksityiseksi koettu teko saa alkunsa tai heijastuu yhteisön luomien odotusten ja palautteen kautta. Rannekello on miehille kelpo tapa koristautua...
Ymmärrän mitä tässä haetaan takaa, mutta kuinkaha moni oikeasti toimii noin? Itse olen tälle vastakohta, ja tuskin minäkään nyt kovin harvinainen olen.
Ensimmäiseksi autoksikin ostin Ladan kun tiesin saavani luotettavan auton halvalla ja sen kunnossapito oli edullista. Auton ulkonäkö tai statusvaikutus ei kiinnostanut pätkääkään.
Kelloissakin tykkään sellaisesta sleepperi-tyylistä, teknisesti laadukas mutta ulospäin huomaamaton. Siksi Seiko. :)
Onko kyseessä ruuvi vai sokka/päästä halkaistu tappi? Jos ruuvi, siihen voi tipauttaa Locktite ruuviliimaa (irtoava versio). Jos sokka, sitä voi varovasti levittää jolloin se tiukkenee. Samoin päästä halkaistua tappia.
Meinaan jos ei halua lähettää moisen takia eestaas Saksaan. Tietysti jos mokaa, ei voi enää palauttaa.
En minä edellisessä viestissäni kieltänyt kuvia, kunhan ihmettelin intoa turhanpäiväisiin rannekuviin, jossa paidanhiha, ranne, kello ja työpöytä/puutarhaa/terdeä/Taj Mahal taustalla.
Tuollainen suora tappi sen vain on. Tapin aivan keskellä on ihan pieni ura mutta muutoin sileä.
https://ep1.pinkbike.org/p6pb15556108/p6pb15556108.jpg
Esim seikon metallirannekkeessa on vastaavan tyylisiä tappeja, joista ranneketta voi lyhentää. Niissä on kuitenkinn tapin ympärillä / rannekkeen palan reiän sisällä sellainen paksumpi halkaistu "putkenpätkä", jonka kanssa tappi on sen verran kireä että ei irtoile itsekseen.
Munamankeli
26.01.2018, 22.30
Ylimalkaan monet kelloharrastuksen piirteet ovat alkanee tympiä, satoja sivuja Mitä Nyt Ranteessa -ketjuja (mitä välii), kehnoja rannetuskuvia, nälkävuoden pituisia listoja omistetuista kelloista, mainintaa "ostin pari rolexia, kumpiakin kaksi varakelloksi" jne jne. Siis oikeasti. Mitähän minäkin täällä oikein teen? Onko elämää näkynyt?
Muutama kuukausi sitten oli melko pysäyttävä hetki, kun istuimme lauantaikahvilla kaveriporukassa. Paikka Hamburger Börs ja perinne jatkunut parikymmentä vuotta. Naapuripöytään istahti edellisillan höyryjä puhkuva telkkarista tuttu turkulainen kiinteistövälittäjä sekä tuhmilla hampurilaisilla mainetta luonut nuorempi jamppa. Jälkimmäinen näytti Omegaansa ja kertoi sen olleen pitkäaikainen haave. Kiinteistömoguli oli jo pidemmällä tässä harrastuksessa. Myyty ja ostettu ties mitä tiukua. Alkoivat höpistä enemmänkin kelloista ja jostain Facebook-ryhmistä, joissa aikuiset miehet esittelevät kellojaan (naiset ovat tässä suhteessa fiksumpia). Esittelevät. Kellojaan. Toisilleen. Harvoin olen kuullut yhtä tyhmää juttua ja kerskuntaa. Hävetti ja nolotti heidän mutta myös meidän puolesta. Toki sivusivat myös haaveiden autoja. Huh huh.
Shimaani
27.01.2018, 01.01
Eikös tuo Kauriin pulmapalikka ole ihan tavallinen lukkopinni? Tää ostaa remminsä (https://www.watchgecko.com/butterfly-h-link-shark-milanese-mesh-watch-strap.php)geckolta, laatukamaa edukkaasti. En kehtaa kuvia laittaa kun en osaa ottaa kuvaa.... Niissä mesheissä nuo liitospalat on mallia pultti ja ruuvi.
TheMiklu
27.01.2018, 01.33
Alkoivat höpistä enemmänkin kelloista ja jostain Facebook-ryhmistä, joissa aikuiset miehet esittelevät kellojaan (naiset ovat tässä suhteessa fiksumpia). Esittelevät. Kellojaan. Toisilleen. Harvoin olen kuullut yhtä tyhmää juttua ja kerskuntaa. Hävetti ja nolotti heidän mutta myös meidän puolesta.
Varmaankin tuo upea ryhmä Kelloharrastajat, jossa on yli 16 000 jäsentä? https://www.facebook.com/groups/kelloharrastajat/
Ja joka keräsi Kummeille yli 145 000e? http://oma.kummit.fi/yleinen/16-519
On kirjoitettu lehdissä ja haastateltu telkassa. Harmitonta harrastelua.
Mahtava sakki! Ei hävetä yhtään :D
Eikös tuo Kauriin pulmapalikka ole ihan tavallinen lukkopinni? Tää ostaa remminsä (https://www.watchgecko.com/butterfly-h-link-shark-milanese-mesh-watch-strap.php)geckolta, laatukamaa edukkaasti. En kehtaa kuvia laittaa kun en osaa ottaa kuvaa.... Niissä mesheissä nuo liitospalat on mallia pultti ja ruuvi.
Niin, siitä on vain ilmeisesti jäänyt puuttumaan se kiristyksen muodostava putkenpätkä pinnin ympäriltä.
PinionVonEsbo
27.01.2018, 10.13
Varmaankin tuo upea ryhmä Kelloharrastajat, jossa on yli 16 000 jäsentä? https://www.facebook.com/groups/kelloharrastajat/
Ja joka keräsi Kummeille yli 145 000e? http://oma.kummit.fi/yleinen/16-519
On kirjoitettu lehdissä ja haastateltu telkassa. Harmitonta harrastelua.
Mahtava sakki! Ei hävetä yhtään :D
Minulla on tekaistulla nimellä facetili, ilman ystäviä, ja liityin uteliaisuuttani tuohon kelloryhmään. Pari kertaa riitti, tympeää touhua, jengi esittelee päivän kellonsa tai uusimman hankinnan (tavallisesti 2000€ ja yli) ja sitten toiset ihastelevat. Tai sitten joku esittelee ihannekellonsa, eipä aikaakaan kun tulee viesti ja rannekuva tyyliin "minullapa jo on, parikin". Siis itseäni toistaen: "mitä väliiiii....". Lisänä kaikki facebookin tympeys eli mainostuputus ja s-postiin tulevat tyrkkyviestit (onneksi siis tekaistuun postiin), koko ajan on löydetty uusia ystäviä, siis henkilölle jota ei ole, luultavasti ehdokkaatkin ovat tekaistuja. Eiköhän elämä ole kuitenkin toisaalla.
TheMiklu
27.01.2018, 10.55
Minulla on tekaistulla nimellä facetili, ilman ystäviä, ja liityin uteliaisuuttani tuohon kelloryhmään. Pari kertaa riitti, tympeää touhua, jengi esittelee päivän kellonsa tai uusimman hankinnan (tavallisesti 2000€ ja yli) ja sitten toiset ihastelevat. Tai sitten joku esittelee ihannekellonsa, eipä aikaakaan kun tulee viesti ja rannekuva tyyliin "minullapa jo on, parikin". Siis itseäni toistaen: "mitä väliiiii....". Lisänä kaikki facebookin tympeys eli mainostuputus ja s-postiin tulevat tyrkkyviestit (onneksi siis tekaistuun postiin), koko ajan on löydetty uusia ystäviä, siis henkilölle jota ei ole, luultavasti ehdokkaatkin ovat tekaistuja. Eiköhän elämä ole kuitenkin toisaalla.Yli 16 000 jäsentä. Pari postausta riitti.
Jes, sillähän sitä koko porukka onki käyty läpi :D
Juu on siellä typeryyksiä&mauttomuuksia ja ihan vaan tyylitajutonta rahalla leveilyä.
Ootko aatellu jotain henkisempää puolta kehittää itsessäsi tai vaikka jos kokeilisit auttaa ihmisiä tai vaikka eläimiä? Jos sieltä löytyisi sisältöä elämään?
Voisit kokeilla myös luoda jotain ja site toteuttaa itseäsi. Tai yrittäisit tehdä lähiympäristöstäsi/piiristäsi paremman paikan tjms.
Josko löytäisit identiteettisi ja saisit ystäviäkin ;)
Sent from my LG-H815 using Tapatalk
Muutama kuukausi sitten oli melko pysäyttävä hetki, kun istuimme lauantaikahvilla kaveriporukassa. Paikka Hamburger Börs ja perinne jatkunut parikymmentä vuotta. Naapuripöytään istahti edellisillan höyryjä puhkuva telkkarista tuttu turkulainen kiinteistövälittäjä sekä tuhmilla hampurilaisilla mainetta luonut nuorempi jamppa. Jälkimmäinen näytti Omegaansa ja kertoi sen olleen pitkäaikainen haave. Kiinteistömoguli oli jo pidemmällä tässä harrastuksessa. Myyty ja ostettu ties mitä tiukua. Alkoivat höpistä enemmänkin kelloista ja jostain Facebook-ryhmistä, joissa aikuiset miehet esittelevät kellojaan (naiset ovat tässä suhteessa fiksumpia). Esittelevät. Kellojaan. Toisilleen. Harvoin olen kuullut yhtä tyhmää juttua ja kerskuntaa. Hävetti ja nolotti heidän mutta myös meidän puolesta. Toki sivusivat myös haaveiden autoja. Huh huh.
Sorry, mutta mulla meni tämän avautumisen ydin ohi. Oliko kyse iskevästä ja nerokkaasta sarkasmista vai olitko, Munamankeli, ihan tosissasi?
Koska jos olit tosissasi, on aika kornia, että arvostelet toisten ihmisten halua kerta muille kelloistaan, kun samassa kappaleessa sinun oli kuitenkin itse mainittava, kuinka olet jo parinkymmenen vuoden ajan istunut lauantaikahveilla Hamburger Börsissä. Mä en Turkua kovin hyvin tunne, enkä luultavasti ole Börsissä koskaan käynyt, mutta asiayhteydestä voinee päätellä, että siellä on kaupungin kallein kahvi ja se on Turun silmäätekevien näyttäytymispaikka.
Pyörä-/kello-/auto-/vene-/loma-/yms. -kuvien postaaminen erilaisille foorumeille on paljon pienempi paha kuin itse itsensä kohottaminen niin tekevien yläpuolelle.
Munamankeli
27.01.2018, 11.23
Mahtava sakki! Ei hävetä yhtään :D
Miksi sinun pitäisi hävetä turkulaisen kiinteistökeisarin ja julkkiskokin kohkaamista? Jälkimmäinen oli ostanut elämänsä ensimmäisen arvokellon. Sitä ihmettelivät suureen ääneen, ja toki turkulainen pääsi kuittaamaan, että hänellä on enemmän ja kalliimpia.
FB-ryhmästä minulla ei ole minkäänlaista käsitystä, mutta mainittujen herrojen puheissa se oli jopa heille liian kerskaileva ja typerä foorumi. Ymmärsin kuulemastani, että iso osa kuvaa ranteessa olevaa kelloa, postaa kuvan ja odottaa muiden (ihailevaa) palautetta. Luultavasti olisivat samaa mieltä tästä palstasta, jos sattuisivat piipahtamaan. Kumpikaan tuskin harrastaa liikuntaa, eikä ainakaan pyöräilyä. Meitä on joka junaan.
Munamankeli
27.01.2018, 11.38
Koska jos olit tosissasi, on aika kornia, että arvostelet toisten ihmisten halua kerta muille kelloistaan, kun samassa kappaleessa sinun oli kuitenkin itse mainittava, kuinka olet jo parinkymmenen vuoden ajan istunut lauantaikahveilla Hamburger Börsissä. Mä en Turkua kovin hyvin tunne, enkä luultavasti ole Börsissä koskaan käynyt, mutta asiayhteydestä voinee päätellä, että siellä on kaupungin kallein kahvi ja se on Turun silmäätekevien näyttäytymispaikka.
Tarkoitus oli lähinnä tuoda esiin se, että naapuripöydän kovaääninen "miesjuttu" häiritsi harrasta ja perinteikästä kahvihetkeämme. Hamburger Börs on nimestään huolimatta keskitasoinen ketjuhotelli, jonka baari sattuu olemaan sopivasti auki, riitävän hämyisä ja täynnä todella sekalaista ja sekavaa seurakuntaa. Kahvi taitaa maksaa 2,40 peruskuppi ja iso on 2,60. Baari ei todellakaan ole ns. paremman väen suosiossa, vaan lähinnä krapulaisten keidas torin laidalla. (Mainitut herrat olivat päätyneet sinne, koska jatkoivat edellisiltaa ja etsivät brunssipaikkaa.)
Itsensä esiin tuomisessa olet aivan oikeassa. Niinhän minä kirjoitin ylemmissä posteissa, että lähes kaikki tekemäni ja hankkimani peilaa jossain suhteessa sosiaalisiin peleihin. Tämä pätee mitä suurimmassa määrin nimenomaan merkkituotteisiin. Olen tässä säikeessä kertonut omistavani kaksi Omegaa, koska täällä vertaillaan ja keskustellaan kelloista. Jos kellot olisivat minulle vain tapa mitata aikaa, miksi viitsisin kirjoitella niistä täällä?
Ymmärsin siis tekstisi ainakin osittain väärin. Hyvä niin ja pahoittelut.
Kautta aikain urokset ovat joutuneet kilpailemaan naaraiden suosiosta osoittamalla paremmuutensa lauman muihin uroksiin nähden. Lisääntymään on päässyt se uros, joka siinä on taitavimmin onnistunut, joten miesten sisäänrakennettu tarve kellojen, kulkusten ja muiden vehkeiden esittelyyn taitaa kulkea geeneissä :)
TheMiklu
27.01.2018, 12.18
Miksi sinun pitäisi hävetä turkulaisen kiinteistökeisarin ja julkkiskokin kohkaamista?
Niin niin, juri siksi kirjoitinki, ettei hävetä yhtään. Mielestäni teidänkään porukan ei ois tarvinut kokea hävetyksen&nolotuksen tunnetta. No ookoo, onhan se kovaäänisesti ukkoilu kyllä melkosen rasittavaa. Myönnetään. Tod.näk. samoja fiiliksiä olisin kokenut :)
Loppujen lopuksi elämä kun on liian lyhyt häpeämiseen ja nolostumiseen!
Mielestäni kelloihin kuuluu olennaisesti niiden ihailu. Ajan näkee kyllä sykemittaristakin. Ja mitä kelokuvien postailuun tulee, tai vaikka fillareiden, niin ei kaikilla ole motiivina pousaaminen ja jonkinlaisen someminän pönkittäminen.
Lähtisin siitä, että nyt voitais katella niitä kelloja taas.
Jami2003
27.01.2018, 12.18
^^ No mites se sitten on kellojen kanssa, saako hyvällä helpommin [emoji6]
^ No mä en ehkä näkisi niin, koska pariutumisriitti yleensä etenee siten, että ensin urokset muodostavat keskenään lauman sisäisen nokkimisjärjestyksen. Sen perusteella löytyy se uroo, joka uskoo itseensä niin paljon, että lähtee yrittämään naaraan houkuttelemista pariutumispuuhiin. Tässä vaiheessa naaraan huomiosta yleensä on kisailemassa myös toisten laumojen alfauroot ja naaraan huomion saamiseksi ei toimi enää samat keinot kuin urosten keskenäisessä kilvoittelussa.
Eli kallis pyörä tai kello voi auttaa määrittämään uroksen asemaa omassa laumassaan, esim. tällä foorumilla, mutta sitten, kun lähdetään vaikkapa baariin parinmuodostamistarkoituksessa, murenee sen kellon merkityksellisyys ja ihan toisenlaiset asiat vaikuttavat siihen, minkä foorumin alfauros on lopulta se, joka vie pisimmän korren :)
Anteeksi OT asiaa sivuten:
https://pbs.twimg.com/media/DT8WhB-XcAAqX6T.jpg
Jatkakaa, olkaa hyvät:cool:
Ei kai kallista viinaakaan juoda sen takia, että tulisi jotenkin parempi nousuhumala ja laadukkaampi krapula:seko:.
PinionVonEsbo
28.01.2018, 09.21
Ootko aatellu jotain henkisempää puolta kehittää itsessäsi tai vaikka jos kokeilisit auttaa ihmisiä tai vaikka eläimiä? Jos sieltä löytyisi sisältöä elämään?
Voisit kokeilla myös luoda jotain ja site toteuttaa itseäsi. Tai yrittäisit tehdä lähiympäristöstäsi/piiristäsi paremman paikan tjms.
Josko löytäisit identiteettisi ja saisit ystäviäkin ;)
Sattuipas tuo minun mielipiteeni Kelloharrastajien Facebookryhmästä sinua jotenkin ikävästi hermoon. Aika rohkeasti vedät monipuolisen analyysin henkisistä vajaavaisuudestani, elämäni laadusta ja ystävien puutteesta. Kun en katso katso tarpeelliseksi listata omistamiani kellojakaan, niin jääköön mainitsematta montako lasta on tullut kasvatettua, montako kehitysmaan lasta koulutettua, montako kotieläintä perheessä pölistelee karvojaan ympäriinsä, ja missä luovan alan ammatissa olen toiminut menestyksekkäästi 40 vuoden ajan. Ystävälistat minulla on päässäni, ei julkisilla naamakirjasivuilla.
TheMiklu
28.01.2018, 11.33

Ei hätää, ei sattunut! Ajattelin vain ettet tiedä millainen se ryhmä oikeasti on(no oikeasti ja oikeasti). Tottakai se osalle näyttäytyy tympeänä mutta toisaalta esim. keräsivät valtavan potin Kummeille.
Pahoittelut, enhän voi taustaasi tuntea. Elämää kuitenkin etsit kahdessa viestissä ja kontribuutiosi tämän ketjun osalta on lähinnä "havaintoja some käyttäytymisestä harrastuspainoitteisilla foorumeilla".
Ja ihan vilpittömästi, että mitä jos kuitenkin pistäisit jostain kellosta kuvan? Jos ei, niin asia selvä :)
PinionVonEsbo
28.01.2018, 12.05
Ja ihan vilpittömästi, että mitä jos kuitenkin pistäisit jostain kellosta kuvan? Jos ei, niin asia selvä :)
Tuossa viestissä #1091 on toiseksi viimeinen hankintani. Kello se on sekin. Antaapa loppujen vuoden sisällä tulleitten olla.
TheMiklu
28.01.2018, 12.12
^Kelpaa :D
Fillariteemaista kelloa haeskellut. En oikein keksi mikä se olisi. Festinat tietty mut joo. Ideoita?
kuovipolku
28.01.2018, 12.24
http://inrng.com/2012/03/rodania-sound-of-belgium/
PS Taitaa olla kelloharrastajien näkökulmasta vähemmän kiinnostava merkki ja tunnettu enemmänkin ns. halpamerkkinä - eikä jinglekään enää tänä vuonna soi etuautojen ämyreistä.
Tissot taitaa olla viime vuodesta alkaen virallinen TdF sponsori.
https://youtu.be/4JKOiUCsSl8
Edit; vuodesta 2016 alkaen.
Sattuipas tuo minun mielipiteeni Kelloharrastajien Facebookryhmästä sinua jotenkin ikävästi hermoon. Aika rohkeasti vedät monipuolisen analyysin henkisistä vajaavaisuudestani, elämäni laadusta ja ystävien puutteesta. Kun en katso katso tarpeelliseksi listata omistamiani kellojakaan, niin jääköön mainitsematta montako lasta on tullut kasvatettua, montako kehitysmaan lasta koulutettua, montako kotieläintä perheessä pölistelee karvojaan ympäriinsä, ja missä luovan alan ammatissa olen toiminut menestyksekkäästi 40 vuoden ajan. Ystävälistat minulla on päässäni, ei julkisilla naamakirjasivuilla.
Sinä annat itsestäsi sen kuvan, että vain sinun tapasi elää, ajetella ja toimia on oikein. Vain sinulla on oikeus tuomita ja arvostella muita. Se että jätit Kelloharrastajien facen taaksesi on hyvä. "Mene pois, pysy pois, pois on hyvä". Olet ilmiselvästi täysin ylivertainen yksilö, jonka rinnalla me muut ei olla mitään.
Mitäpä ajattelette kelloharrastajan ajattelevan fillarifoorumista tai Facen pyöräilyryhmistä. Eroaako homma kovasti. Täällä ja Facen fillariryhmissä postaillaan jatkuvasti useamman tonnin fillareita ja muu porukka onnittelee hienosta hankinnasta. Osa porukasta toivoo joskus itse saavansa yhtä hienon hiilikuitu-ohjuksen.
Itselläni on liikaakin näitä kalliita harrastuksia. On kalliita kahvinkeittimiä, ylikallis vinyylisoitin stereoista puhumattakaan, siihen päälle kellot, maantiepyörä, maastopyörä jne.. Joskus tuntuu, että vähemmälläkin pärjäisi.
Jos pakko olisi noita harrasteita vähentää, niin vinyylisoitin lähtisi viimeisenä.
Edit. Tähän pohdintaan yritin vain etsiä logiikkaa, että miksi 2.000€ fillarin omistaminen ja jopa sen kuvan postaaminen ei ole rahoilla leventelyä ja kerkailua, mutta 2.000€ kellon omistaminen ja sen kuvan postailu taas on....
PinionVonEsbo
28.01.2018, 14.36

Varmaan siksi, että 150€ ei todellakaan riitä kelvolliseen (paitsi perus-kierrätys-) pyörän hankintaan, mutta erinomaisen tarkan ja kestävän kellon sillä rahalla kyllä saa. Kun pyörän hinta nousee, rahalla saa todellakin paremman kulkimen (tiettyyn rajaan asti, järkevästi osia valiten), mutta kello ei oikeastaan, aidon käyttöfunktion huomioon ottaen, parane kun sen hinta nousee jostain muutamasta sadasta ylöspäin, kalleimpien kohdalla oikeastaan huononee (mites on 400000€ kultaisen tourbilonin tai minute repeaterin iskunkestävyys ja vesitiiveys, puhumattakaan selvälukuisuudesta?). Kysymyksessä on siis AINA muusta kuin ajan katsomisesta. Voi olla aitoa kiinnostusta käsityöhön, käsityön laatuun, perinteeseen, tyyliin jne, mutta kovin usein vaikuttaa lähinnä statushakuisuudelta ja kerskailulta. Kaikki "rannetuskuvat" pakkaavat minun mielestäni putoamaan tähän kategoriaan; hyväksynnän ja/tai ihailun hakemista.
Blackborow
28.01.2018, 15.43
Edit. Tähän pohdintaan yritin vain etsiä logiikkaa, että miksi 2.000€ fillarin omistaminen ja jopa sen kuvan postaaminen ei ole rahoilla leventelyä ja kerkailua, mutta 2.000€ kellon omistaminen ja sen kuvan postailu taas on....
Tuossa on vielä se ero, että vuoden päästä se 2k fillari on 1k fillari mutta 2k kello voi edelleen olla 2k kello. Paljon rahakkaampaa hommaa rahan syytäminen näihin polkumankeleihin on.
^Niin, matka Rollen rannetuskuvasta kustomi-titaanirunkoseen fillariin hienossa maisemassa ei ole pitkä. Kyse on kontekstista missä kuvan esittää ja kuvaa katsovan yleisön arvoista.
Tuohon esimerkkiin viitaten, jos ottaisin Rolle +Pinarello kuvan Stelviolla ja postaisin sen fillarifoorumille ja kellofoorumille, miten näiden yleisöjen reaktiot samasta kuvasta poikkeaisivat toisistaan ? Jokainen näkee kuvassa ensisijaisesti ne asiat joista on kiinnostunut ja peukuttaisi niitä. Mutta minkälaisen reaktion aiheuttaisi se vähemmän kiinnostava kohde ? Saisiko kellofoorumilla moitteet himokuntoilusta ja fillarifoorumilla kellolla elvistelystä ? Tämä alkaa vaikuttaa sosiaaliselta kokeelta joka on vaan tehtävä, mutta ensin on hankittava Rolle, Pinarello ja lentoliput :)
Tuossa on vielä se ero, että vuoden päästä se 2k fillari on 1k fillari mutta 2k kello voi edelleen olla 2k kello.
Näinkin se on, fillari on kyllä siitä hyvä että sillä kunto paranee toisin kuin kellolla. Itse realisoin tuossa jokin aika sitten osan pieneistä säästöistäni ja laitoin ne kelloon, osittain siksi tuotot ko. pääomalla ja omalla sijoitusintensiteetillä ovat joka tapauksessa niin vähäistä luokkaa. Juu, tiedetään, joku sijoitusnero pitää tätä merkkinä tyhmyydestä ja ikuisesta vähäosaiseksi jäämisestä. Rahaa on kuitenkin siitä hyvä, että sitä saa aina lisää. Mielummin otan tietylle rajatulle pääomalle "tuoton" kellon kautta tulevana ihQna mielihyvänä, ja jos tarvitsisi jossain paniikkitilanteessa realisoida (pitää pakon edessä ostaa joku auto tai remontoida kylppäriä tms.), niin olen todennäköisesti omillani. Mutta nämähän ovat ihan miten sen ajattelee, aivan kuten fillarit tai monet muut asiat elämässä.
Varmaan siksi, että 150€ ei todellakaan riitä kelvolliseen (paitsi perus-kierrätys-) pyörän hankintaan, mutta erinomaisen tarkan ja kestävän kellon sillä rahalla kyllä saa. Kun pyörän hinta nousee, rahalla saa todellakin paremman kulkimen (tiettyyn rajaan asti, järkevästi osia valiten), mutta kello ei oikeastaan, aidon käyttöfunktion huomioon ottaen, parane kun sen hinta nousee jostain muutamasta sadasta ylöspäin, kalleimpien kohdalla oikeastaan huononee (mites on 400000€ kultaisen tourbilonin tai minute repeaterin iskunkestävyys ja vesitiiveys, puhumattakaan selvälukuisuudesta?). Kysymyksessä on siis AINA muusta kuin ajan katsomisesta. Voi olla aitoa kiinnostusta käsityöhön, käsityön laatuun, perinteeseen, tyyliin jne, mutta kovin usein vaikuttaa lähinnä statushakuisuudelta ja kerskailulta. Kaikki "rannetuskuvat" pakkaavat minun mielestäni putoamaan tähän kategoriaan; hyväksynnän ja/tai ihailun hakemista.
Aika moni kelloharrastaja voisi olla sitä mieltä, että kaikki yli 300€ fillariin on tyhmyyttä.
Ohiampuja
28.01.2018, 19.46
^Niin, matka Rollen rannetuskuvasta kustomi-titaanirunkoseen fillariin hienossa maisemassa ei ole pitkä.
Kello on hiukan tylsä kun se on suoraan hyllystä. Pyöränkin on tylsä jos se on suoraan hyllystä. Sitten se filo on mielenkiintoinen kun se on speksattu omistajan toimesta ja hyvällä maulla. :)
Munamankeli
28.01.2018, 19.54
Ymmärsin siis tekstisi ainakin osittain väärin. Hyvä niin ja pahoittelut.
Kautta aikain urokset ovat joutuneet kilpailemaan naaraiden suosiosta osoittamalla paremmuutensa lauman muihin uroksiin nähden. Lisääntymään on päässyt se uros, joka siinä on taitavimmin onnistunut, joten miesten sisäänrakennettu tarve kellojen, kulkusten ja muiden vehkeiden esittelyyn taitaa kulkea geeneissä :)
Ääh, välillä vedän tarkoituksella hieman yli ja monimerkityksellisesti.
BTW, mainittu turkulainen hotelli on saanut korskeasta nimestään paljon ansiotonta hyötyä, mikä hitusen harmittaa, koska oikeasti hieno ja paremmalla paikalla oleva Radisson jää usein kakkoseksi. No, reilun vuoden kuluttua S-ketjun sopimus loppuu ja Börs "palautetaan vanhaan loistoonsa", mitä se ikinä tarkoittaakaan.
Ja samaa mieltä tuosta miesten koreilun halusta. Suomessa siihen on harmittavan vähän mahdollisuuksia. Kello taitaa olla ainoita, josta ei heti tule homppelin leimaa. Sitä voi sentään koettaa selitellä järkiperusteilla, toisin kuin teetettyjä kenkiä, tonnien salkkuja, huiveja tai muita keski-eurooppalaisen miehen varusteita.
Tässä jollain tapaa hieno, jonka ostaisin jos olisi rahaa. Simppelin toimiva muotoilu, kellotaulussa ei numeroita, ei turhaa päivyriä eikä muitakaan hilavitkuttimia.
https://www.rolex.com/content/dam/rolex/catalog/watches/upright-bba-with-shadow/m116400gv-0002.png?impolicy=upright-majesty&imwidth=360
Munamankeli
28.01.2018, 20.04
^Kelpaa :D
Fillariteemaista kelloa haeskellut. En oikein keksi mikä se olisi. Festinat tietty mut joo. Ideoita?
Tässä olisi, mikäli raha ei ole este. Ja saahan siinä hyvän fillarin ikään kuin kaupan päälle. Kello itsessään on... sanotaan vaikka persoonallinen...
http://www.cyclingweekly.com/news/product-news/cycling-watch-expensive-comes-free-gift-colnago-c60-356925
http://richardmille.com/watch/rm-70-01/
PinionVonEsbo
28.01.2018, 20.18
Tässä jollain tapaa hieno, jonka ostaisin jos olisi rahaa. Simppelin toimiva muotoilu, kellotaulussa ei numeroita, ei turhaa päivyriä eikä muitakaan hilavitkuttimia.
https://www.rolex.com/content/dam/rolex/catalog/watches/upright-bba-with-shadow/m116400gv-0002.png?impolicy=upright-majesty&imwidth=360
Perusteltu valinta.
Jos on valimossa tai CERNissä töissä, siis... :cool:
Milgauss on hieno kuvissa ja livenä. Pohdin itse valkotauluisen Milgaussin ja Exp II (16570) välillä, päädyin 16570:aan kun halusin GMT-viisarin ja päivyrin. Toisaalta yksinkertainen toimii. Harkinnassa oli aluksi myös Air-King mutta Exp II veti niistäkin pidemmän korren. Ihania laitteita :)
https://www.salonqp.com/wp-content/uploads/2016/03/Rolex-Air-King-and-Milgauss.jpg
Juha Jokila
29.01.2018, 01.40
Löyty aika nasta Bell&Ross hiilikuitukello (https://www.bellross.com/our-collections/Experimental/br-x1/br-x1-tourbillon/BR-X1-TOURBILLON-CARBONE-FORGE).
https://www.bellross.com/image/catalog/product/BR%20X1/BRX1_Tourbillon_CF.png
^
Apokalyptinen ilmestys. Vähän kuin nasta hanurissa.
PinionVonEsbo
29.01.2018, 09.33
Lentokellojen olemassaolon oikeutus on selvälukuisuus...
No ei tuo hirvitys ole ainoa lajissaan.
TheMiklu
29.01.2018, 10.14
Bell&Ross on tyyppiesimerkki kellosta joka on työkalumainen mutta hinnan puolesta se ei sitä ole. Vähän tulee sellainen yhtälö, joka ei toimi/tunnu oikealta. Ja tunteellahan näitä mennään?
Ja nyt sitte sama karbooni-versiona... No maksaahan ne keventelyosat fillariinki mut hei joku raja! :D
Löysin sen fillarirteemaisen kellon! Siis joka ei ole pelkkä TdF-teemainen. Mitähän tästä nyt sitten sanoisi
https://yeomansweblog.wordpress.com/2009/11/11/orient-retro-future-road-bike-model/
https://image.rakuten.co.jp/chuukotokei/cabinet/shohin14/img65247205.jpg
Miksi te finnit kinaatte?
Aina vertailemassa ja haukkumassa ja arvostelemassa toisia. Ja livenä kun teihin törmää laskette allenne, ellette kateudesta niin vihasta ja inhosta ihan vaan siksi että toisen valinta ei ole teidän mieleen. Mitä väliä millään on niinku todellisuudessa.
Horologia se on se juttu näissä kelloissa. Ja kuten yleisessä vessassa, sitä ei saa katsoa eikä siitä saa puhua, koska se ei ole samanlainen kaikilla, sama pätee kelloihin. Pieni munaisten kannattaa hankkia vikkelä perse.
Olkaa komeita, olkaa voittajia!
Juha Jokila
29.01.2018, 16.35
Lentokellojen olemassaolon oikeutus on selvälukuisuus...
No ei tuo hirvitys ole ainoa lajissaan.
On tuolla samalla firmalla niitä selkeälukuisiakin, jos ei rahat riitä kaikkiin herkkuihin.
Munamankeli
29.01.2018, 17.03
Milgauss on hieno kuvissa ja livenä. Pohdin itse valkotauluisen Milgaussin ja Exp II (16570) välillä, päädyin 16570:aan kun halusin GMT-viisarin ja päivyrin. Toisaalta yksinkertainen toimii. Harkinnassa oli aluksi myös Air-King mutta Exp II veti niistäkin pidemmän korren. Ihania laitteita :)
Air-King on periaatteessa hieno, mutta eri kokoa olevat numerot tökkivät. Ja nuo kiiltävät tuntien indeksit ovat hieman halvan näköiset.
En edes tiennyt, että Milgaussia saa valkoisella taululla. Outo mutta ei huono.
http://www.santblanc.com/media/catalog/product/cache/1/image/9df78eab33525d08d6e5fb8d27136e95/3/3/331159653020.JPG
Svalbard- kellot, yksiviisarisia, 24-h koneistolla käyviä, takaperin käyviä ja jopa edellä mainittujen yhdistelmiä.
http://svalbard.watch/
Laadukkaita Sveitsiläisiä ennakkoalehintaan...
Quartz:
https://www.dwiss.com/collections/r1-quart
Automaatti:
https://www.dwiss.com/collections/r1-automatic
...ja jopa tourbillon:
https://www.dwiss.com/collections/r1-tourbillon
arctic biker
30.01.2018, 19.44
Posti kuskasi paketin niinkuin aina luotettavasti kotiovelle asti tai tarkkaan ottaen tallille johon olen ihan kirjallisen luvan antanut. Kyydissä August Steiner muunmuassa, eikä ihan kalleimmasta päästä... Mutta tyhmä kysymys. Jos patterikello on pidempään käyttämättä niin nuppi ulos ja kello sammuksiin ok? Ja todella pidempään seisokkiin niin pitääkö patteri ihan poistaa???
Munamankeli
31.01.2018, 17.31

Nupin ulosvetäminen pysäyttää koneiston liikeen, mutta patteri kuulemma syöttää edelleen virtaa. Ei siis säästä patteria pitemmän päälle.
Jos kello on pitkään käyttämättä, patteri kannattaa poistaa, koska se voi vuotaa. Prkl, pitääkin mennä tsekkaamaan Constellation, jota en ole käyttänyt noin 15 vuoteen...
Itse olisin luullut, että patterikellokin olisi parempi antaa olla vain käynnissä pidemmässä säilytyksessä. Patteri sitten vain vaihtoon kellon pysähdyttyä. Mutta ehkä patterikellossa on toisin? Tämä olisi hyvä saada tietää.
Minunkin nimittäin tekisi mieli ostaa varastoon rouvalle synttärilahja vähän pidemmän ajan päähän. Siis kaksi vuotta etukäteen. Ei siinä kyllä ehkä mitään järkeä olisi mutta kello, joka tekisi mieli ostaa, olisi nyt yhdessä paikassa niin hyvässä alennuksessa. Ja voi olla ettei kyseistä kelloa parin vuoden päästä tasavuotispäivän lähestyessä enää olisi myynnissä.
Nyt ostamista vastaan puhuu se seikka, että kellolla on 2 vuoden takuu ja se umpeutuisi jo ennen käyttöönottoa... Ehkä mä vain odottelen suosiolla pari vuotta. Tai sitten käyn katsomassa kelloa ja ostan pois jos on livenäkin upea ja Annankin sen jo nyt ei-tasavuotispäivänä.
arctic biker
31.01.2018, 20.39
Kauriksen viimeisin vaihtoehto on minusta aivan hyvä. Kysymykseni lähti siitä että joitain tusinatason perintökelloja on kertynyt. Niillei mitään käyttöarvoa, hyvä kun ees muistona. Mutta vankan mielipiteen kuulin ,en ammattilaiselta, jotta ehdottomasti pitää patteri pois ottaa jos kello kuukausia pidempään on käyttämättä.
Tämän että vieterivetoinen on hyvä ees kerta kuukauteen herättää käymään on mun helppo ymmärtää.
Mutta vankan mielipiteen kuulin ,en ammattilaiselta, jotta ehdottomasti pitää patteri pois ottaa jos kello kuukausia pidempään on käyttämättä.
Ekana tulee mieleen tyhmä kysymys että miksi ihmeessä - käyttäytyykö kellossa jokin osa eri tavalla sen ollessa pöytälaatikossa vai ranteessa? Hyvinhän se siinä ranteessakin pärjäilee vaikka patteri koko ajan sisässä onkin.
Ohiampuja
01.02.2018, 08.07

Itselleni tulisi mieleen se patterin tyhjentyminen. Ranteessa sen huomaa, mutta pöytälaatikossa se voi unohtua sinne vaikka kuinka pitkäksi aikaa. Ja käsittääkseni se tyhjä, vanha patteri on aina vuotoriski.
Minulla menee Steinhartin Milanaise-ranneke takaisin valmistajalle. Lupasivat maksaa korjauskustannukset 30 euroon asti, jos kelloseppä saa sen kuntoon mutta eipä löytynyt sopivaa uutta tappia. Vähän jokaisella valmistajalla on oma standardi tapin paksuuden, pituuden ja sen kiristyskaulurin pituuden suhteen. Aika montaa eri yhdistelmää kelloseppä testaili mutta täydellistä ei löytynyt ja kiinni pysyminen ei olisi ollut kuulemma varmaa. Vähän harmittelin hänelle rannekkeen laatua ja hän sanoi aika suoraan, että sitä saa mitä tilaa. Esitteli sen jälkeen minulle Omegan Milanaise-ranneketta hinnaltaan 400 euroa. Näytti kieltämättä viimeistellymmältä. Mutta hinta oli siis lähes viisinkertainen. Siinä jutustellessamme hän näytti myös hänellä työn alla olevaa Glashütte Original kelloa (tai sen osia, koska oli palasina), jonka päivyriä yrittää saada kuntoon. Hienon näköinen koneisto oli kyllä siinä.
Uudet Orient Bambinot on aika nättejä...
https://www.ablogtowatch.com/wp-content/uploads/2018/01/Orient-Bambino-Small-Seconds-SS-watch-26.jpg
https://www.ablogtowatch.com/wp-content/uploads/2018/01/Orient-Bambino-Small-Seconds-SS-watch-16.jpg
https://www.ablogtowatch.com/wp-content/uploads/2018/01/Orient-Bambino-Small-Seconds-SS-watch-17.jpg
Mikä olisi omasta mielestänne hieno Chronograph automaatti hintaluokasta n. 2000 euroa? Tai halvempikakin voi ehdottaa. Hinta Rrajaa siis esim Omegat kuitenkin pois. Sveitsiläinen merkki plussaa mutta saksalaisetkin esim käy. Seikotkin kävisi mutta Seikon chronot eivät ole omaan makuuni.
Shimaani
02.02.2018, 22.25
Tää on kovin innostunut nuihin Microbrändeihin. Esmes tuo avaruusajan inspiroima (https://www.watchgecko.com/geckota-g1-space-age-dive-watch-v03.php)on jo korissa, samalla lafkalla on ihan vimmatun hauskoja Fliigereitä (https://www.watchgecko.com/watches/pilot-watches?price=100-200#scroll-product). Ja taas kortti naukuu. Seikon Nh35 naksutttimella ovat nuo. :cool:
Ei, en saa korvausta müünnin edistelemisestä. Mikrobrändit nyt vaan rokkaa.
^^ Ajattelin ehdottaa Alpina Alpiner Chronoa (http://alpinawatches.com/watches/alpiner/alpiner-automatic-chronograph-ref-al-750n4e6/), mutta se menee rannekkeesta riippuen kaksi tai kolme sataa yli. Olisi perinteikäs sveitsiläinen mutta ei massamerkki eikä Swatchin tavaraa.
Chrono24 antaa noin 2000 ehdokasta, kun laittaa hakukriteereihin men, automatic, chronometer, water resistance 100 m ja 0-2000 €. Mukana myös käytetyt.
https://www.chrono24.fi/search/index.htm?dosearch=true&functions=1000&gender=1401&maxAgeInDays=0&movementTypes=1&pageSize=60&priceTo=2000&redirectToSearchIndex=true&sortorder=0&waterproof=911
Niin tai jos pilottilook kelpaa, niin Startimer Chrono (http://alpinawatches.com/watches/startimer/startimer-pilot-chronograph-ref-al-725b4s6/) olisi vähän edullisempi kuin Alpiner.
Mikä olisi omasta mielestänne hieno Chronograph automaatti hintaluokasta n. 2000 euroa? - - - Sveitsiläinen merkki plussaa
Riippuu tietysti mistä tykkää, mutta Certinalla ainakin omasta mielestäni on tyylikkäitä kronoja mainitussa hintaluokassa: www.certina.com/collections
Ehdotettu Alpina alpiner oli omaan makuun hieno. Parinsadan ylitys ok, ehdotettu budjetti oli noin.
Certinalta olen puolestaan sitä lahjakelloa rouvalle katsonut. Quartzia tosin. On niitä heidän herrojen mallejakin toki tullut välillä vilkuiltua.
TheMiklu
03.02.2018, 22.39
Tää on kovin innostunut nuihin Microbrändeihin. Esmes tuo avaruusajan inspiroima (https://www.watchgecko.com/geckota-g1-space-age-dive-watch-v03.php)on jo korissa, samalla lafkalla on ihan vimmatun hauskoja Fliigereitä (https://www.watchgecko.com/watches/pilot-watches?price=100-200#scroll-product). Ja taas kortti naukuu. Seikon Nh35 naksutttimella ovat nuo. :cool:
Ei, en saa korvausta müünnin edistelemisestä. Mikrobrändit nyt vaan rokkaa.Ovat laadukasta kamaa sen perusteella mitä Geckotalta ranteessa on. Myivät jotain poistuvaa Miyota-koneistolla olevaa pilottia pilkkahintaan ilman ranneketta. Onneksi tuli ostettua :)
Ovst olleet ns. tutkalla siitä saakka.
Sent from my LG-H815 using Tapatalk
Kickstarterissa mielenkiintoisen näköinen projekti - Hamtun Neon Automatic (https://www.kickstarter.com/projects/hamtun/neon-automatic-the-stunning-swiss-powered-watch-fr?).
Jartsu01
04.02.2018, 22.52
Mikä olisi omasta mielestänne hieno Chronograph automaatti hintaluokasta n. 2000 euroa? Tai halvempikakin voi ehdottaa. Hinta Rrajaa siis esim Omegat kuitenkin pois. Sveitsiläinen merkki plussaa mutta saksalaisetkin esim käy. Seikotkin kävisi mutta Seikon chronot eivät ole omaan makuuni.Vaikka tämä;
https://www.longines.com/watches/conquest/l3-801-4-96-6
Tai tämä:
https://www.longines.com/watches/hydroconquest/l3-744-4-56-6
Lähetetty minun SM-G925F laitteesta Tapatalkilla
Ei paha, Timex Archive Collection- kello Navi Ocean (eri versiot n.135-155 dollaria)
https://www.ablogtowatch.com/wp-content/uploads/2018/01/Timex-Navi-Ocean-Watch-Blue-22.jpg
https://www.ablogtowatch.com/wp-content/uploads/2018/01/Timex-Navi-Ocean-Watch-Blue-1.jpg
Ohiampuja
06.02.2018, 21.26
Kauppalehden kellojuttu. https://m.kauppalehti.fi/uutiset/uutinen/zhVQX8bP?ext=ltr&utm_source=Kauppalehti_Uutiskirje&utm_medium=email&utm_campaign=Kauppalehti_Uutiskirje
Munamankeli
07.02.2018, 11.36
Kauppalehden kellojuttu. https://m.kauppalehti.fi/uutiset/uutinen/zhVQX8bP?ext=ltr&utm_source=Kauppalehti_Uutiskirje&utm_medium=email&utm_campaign=Kauppalehti_Uutiskirje
Hyvää tarinaa. Hyödyllistä tietää, että laatikot kannattaa säilyttää myös muun kuin tunnearvon takia.
Kauppalehti on ollut varsin innostunut kelloista. Kello on uusi premium auto?
https://www.kauppalehti.fi/uutiset/optio-valitsi-parhaan-okykellon-eri-budjeteille/LGAJzZ6E
https://www.kauppalehti.fi/uutiset/kello-viikon-jokaiselle-paivalle/aseDRBNx
Arvokellon omistaja voi tahattomasti vetää puoleensa antisosiaalista ainesta, turha edes miettiä miten sivullisten käy sellaisessa tilanteessa.
Ohiampuja
07.02.2018, 13.40
Siksi arvokellon öinen säilytyspaikka ja omistajan tiedot kannattaa pitää anonyyminä. Niin että foorumikeskusteluista tai puhelinnumeroista ei pysty kaivamaan osoitetietoja selville. Ainakaan kovin helposti.
Ihan kuin tuliluikkujen harrastuksessakin. :)
vähemmän huomiota saa rannekello itsellä, enemmän kyselyjä on saanut halvin mahdollinen karabiinikello, joka roikkuu takin ulkopuolella. Yleensä ihmetellään miksi kellotaulu on väärinpäin toisen näkökulmasta.
onneksi ei ole täällä liian arvokkaita ajannäyttäjiä, että niitä tarvii jemmata, murron jälkeen stressaisin lähinnä leffahylllyyn...
Markku Liitiä
07.02.2018, 16.03
Munamankelin ylempänä linkkaamasta https://www.kauppalehti.fi/uutiset/o...eille/LGAJzZ6E (https://www.kauppalehti.fi/uutiset/optio-valitsi-parhaan-okykellon-eri-budjeteille/LGAJzZ6E) jutusta käy ilmi, että mitä kalliimpi premium-kello on, sitä tyylittömämmän näköinen. Ainakin minusta ja Kauppalehden esimerkkien valossa.
No eikös se olisi kohtuullista säilyttää kelloa kelloharrastajien harrastustilassa jonne vain seuran jäsenillä on avaimet. Siellä voi sitten käydä katsomassa kelloa harrastusaikoina ja muulloinhan kelloa ei kukaan siviili tarvitse mukanaan arkena.
Munamankeli
08.02.2018, 22.12
Munamankelin ylempänä linkkaamasta https://www.kauppalehti.fi/uutiset/o...eille/LGAJzZ6E (https://www.kauppalehti.fi/uutiset/optio-valitsi-parhaan-okykellon-eri-budjeteille/LGAJzZ6E) jutusta käy ilmi, että mitä kalliimpi premium-kello on, sitä tyylittömämmän näköinen. Ainakin minusta ja Kauppalehden esimerkkien valossa.
Tein samanlaista havaintoa. Kertoo enemmän Kauppalehden lukijoista kuin sveitsiläisistä kellosepistä. Lehti on erikoistunut tarinoihin, palveluihin ja merkkeihin, joiden pitää paitsi näyttää hyvältä [lue: kalliilta] myös kuulostaa uskottavalta. Näin ollen jokainen oman elämänsä paikallisjohtaja pääsee osalliseksi suurempaa kokonaisuutta, suorastaan kansainväliseksi Fortune-staraksi.
https://1drv.ms/i/s!Ahv-MqP7Q0LX3gQPD-WgDwZ2HbYU
arctic biker
09.02.2018, 17.15
Heh, pari halpiskelloa olen Saksan Amazonilta tähellisempien rojujen ohessa ostanut. Tyhmiä ja tietämättömiä noilla huijaa oikein hyvin:p.
No nuo yhteensä alle satasen romut palvelee varmaan kauan. Paikalliseen Ruotsalaisen kellokauppaan pitäny keretä, termillä sukeltajan kello, Citizen EcoDrive. Vastaavan aika kivan näköisen kaverini Miika sieltä vasta osti ,eikä hintakaan ,imo, aivan karmee ollut.
Shimaani
09.02.2018, 23.10
Ens tiistaina tärähtää (https://hamtun.co/blogs/news/hamtun-h1-titanium-dive-watch-orders)titamiinia tarjolle @1600 Kantsii iskee kii jos haluaa laatua etuisasti.
Ens tiistaina tärähtää (https://hamtun.co/blogs/news/hamtun-h1-titanium-dive-watch-orders)titamiinia tarjolle @1600 Kantsii iskee kii jos haluaa laatua etuisasti.
Pari päivää sitten sormi leijui aika pitkään tilausnappulan päällä Hamtun Neonin Kickstarter-sivulla. Varsin nussakassa laitteessa oli kuitenkin jotain joka ei ihan iskenyt. Kävin mutkan jopa Steinhartin sukelluskellosivulla asti, kunnes tajusin taas että Rolex-sukunäköisyys ei myöskään ole minun juttuni. Jotenkin ne Rolexin tyypilliset kellotauluelementit eivät ole minun silmääni oikeassa suhteessa keskenään, tai niitä on vaan liikaa.
Tämä H1:n uusi painos on samaa tyylisuuntaa, mutta yksinkertaisuudessaan piristävän moderni. Eikä muuten maksa paljon, täytyy vissiin väijyä tiistaina klo 18 (vaikka eihän tuolla mitään takarajaa tai ennakkotilausmäärämaksimia mainittu).
PinionVonEsbo
11.02.2018, 10.07
Vaikka maailmalla on runsaasti tarjolla sekä edullisia että kalliita sukelluskelloja, olen tullut siihen tulokseen, että en tarvitse niitä (enempää). Ovat toki jämäköitä rymykelloina ja kääntökehää voi käyttää munia keitellessä, mutta kolhoja. Siksi kiinnostukseni on kääntynyt kääntökehättömiin GMT -kelloihin tyyliin Steinhartin Ocean Vintage GMT, Sjöö & Sandström Word Timer tai Rolex Explorer II. Tai vaikkapa Tudor Black Bay Chronograph, jossa siinäkin sukelluskellon runko. Niissä Bexel (siis kiinteä) on virtaviivaisempi eikä tartu kiinni hihansuihin ja repun henskeleihin. Jos tarvitsee käytännön päivässä kääntökehää ajan merkkaukseen, on GMT -kello kääntökehällä käytännöllisempi, koska sitä voi kääntää kumpaankin suuntaan. Näitä löytyy Steinhartiltakin, ja vesitiiviys on sukelluskellon luokkaa.
Oikeaa sukelteluahan äärimmäisen harva tekee koskaan, vaikka suklari ranteessa olisikin. Itselläni oli 5 vuotta Certinan DS Action Diver ranteessa, enkä ole käynyt kolmeen vuoteen edes uimassa.
Sinänsä kääntökehällinen, mieluiten siis GMT eikä suklari, on kätevämpi pikku ajanotossa kuin kronografi, tämänhän on todennut jo kapitalistinenkin tiedemies.
Itse olen toisaalta miettinyt, että gmt-viisaria en kyllä tartte mihinkään. Kerran vuodessa etelässä on aikahyppäysten määrä ja sinne reissulle kädessä lähtee sykemittari-rannetietokone. Sama kello on kädessä uintireissullakin joten vedenpitävyyskin on hieman turhaa muiden kellojen osalta. Ajanmittausta sen sijaan välillä tarvii silloinkin, kun rannetietokone ei ole kädessä. Kääntyvä kehä tai chronograph olisi siinä mielessä kiva.
Meinasin muuten pikaisesti käydä Stadissa käydessäni Tarkiaisen kelloliikkeessä Mikonkadulla. Mutta liiketila oli tyhjänä. Nettisivuilla ei lue mitään muuttamisesta tai lopettamisesta. Ja kello, jota olisin käynyt hypistelemässä, oli edelleen heidän nettisivuilla myynnissä mutta parinkymmenen prosentin alennus oli poistunut ko. kellon kohdalta. Pitänee soitella sinne ja kysyä mikä meininki.
vBulletin® v4.2.5, Copyright ©2000-2025, Jelsoft Enterprises Ltd.