PDA

Näytä tavallinen näkymä : Takavaihtajan vaijerinkuoren oikea pituus



pöökke
26.08.2016, 14.20
Olen koittanut jo kolme iltaa säätää uutta Acera takavaihtajaa kohdilleen ja aina vain ketju rutajaa ikävästi etenkin vaihteilla 7-8-9. On tarkistettu rajotinruuvit, vaijerin oikea kireys, vaihtajan häkin suoruus jne kaikki park toolin ohjeilla mutta aina vain rutisee niin että polkimissa tuntuu. Pyörä on uusi ja voisin viedä sen kauppaankin takasin valitusten kera, mutta liike on vähän kaukana ja haluaisin ratkaista tämän itse.. Verrattuna muihin pyöriini, kiinnitin huomiota että takavaihtajan vaijerin kuori on loppu osastaan melko laakealla mutkalla. Eli pitäisikö mutkan olla ihan reilu kuten muissakin pyörissäni? Ennen kuin alan vaihtamaan vaijeria ja kuoria pidemmäksi, voisiko tässä olla syy miksi vaihteet ei mene kertakaikkiaan kohdilleen vaikka kuinka on säädetty 1/8 osa kierroksin kuunnellen ja tunnustellen suurella pieteetillä? Kysyn nyt ensin täältä asiantuntijoilta jotta en haaskaa aikaani mikäli tuolla seikalla ei ole asiaan merkitystä. Sitten luultavasti uuden vaihtajan häkki on vain vino tms jotain on rikki ja liike saa hoitaa takuisiin kuntoon.
Tiedän ettei tuo Acera kummoinen ole, mutta ei kai sen hirveästi pitäisi rutista polkiessa kuitenkaan.

Dr TuKo
26.08.2016, 14.49
Laakea mutka ja reilu mutka vaijerinkuoressa tarkoittavat minun silmissäni samaa asiaa. Kumpi on loiva ja kumpi tiukka?

Onko edessä 3 ratasta?
Ja rutisee, kun ajat edessä pienimmällä ja takana pienimmillä rattailla?
Jos näin, niin voi olla vaikeaa, tai mahdotontakin saada hiljaiseksi. Ei ole vika, vaan ominaisuus. "Ketjut ristissä" ei kannata ajaa, toimii huonommin ja voimansiirto kuluu nopeammin.
Vaihda edestä keskirattaalle ja takaa pakan keskelle. Välitys pysyy suunnilleen samana ja rutina loppuu.

nure
26.08.2016, 17.43
Kyllä silmä ja järki määrittää sen että vaijerin kuori kulkee jouhevasti vaikka tankoa kääntää ääriasentoihinkin. Itse suosin minimaalisen lyhyitä vaijereita mutta milloinkaan toimintaa ole haitannut...

pöökke
26.08.2016, 18.49
On kyllä kolme eturatasta ja tiedän että ketjulinja tulisi pitää mahdollisimman suorana. Rutina on olemassa vaikka edessä käyttää keskimmäistä tahi isointa ratasta. Äänessä ei ole eroa. Vaijerinkuoren viimeinen mutka (ennen kuin kiinnittyy vaihtajaan) on siis loiva verrattuna muihin pyöriin. Sellaisena se on tehtaalta tullut. Taitaa olla parasta vain kiikuttaa se liikkeeseen korjattavaksi.

nure
26.08.2016, 21.10
Taitaa olla eka kerta että moisesta joku syytä hakee... Toimii kyllä kunhan ei ahdista ja kun valmispyörän hankkii niin kyllä valmistaja moisen tod.näk. hallitsee. Siis vikaa jostain muualta hakemaan!

nure
26.08.2016, 21.11
Siis mitä ketjulinjalla ja vaijerilla on tekemistä keskenään...?

Laroute
27.08.2016, 06.19
Mainitsit tarkistaneesi vaihtajan häkin suoruuden, mutta oletko tarkastanut vaihtajan kiinnityskorvakkeen suoruuden vanteen jarrupintojen suhteen. Eli, jos vaihtaja on vinossa rungon keskilinjan suhteen oikealle päin, niin pienimmillä vaihteilla ketju saattaa hangata häkin vasempaan laitaan ylhäältä ja takaapäin katsottuna. Tee puupalikasta ja vaihtajan kiinnityskorvakkeeseen sopivasta pultista tarkastustyökalu viidessä minuutissa, tai osta sellainen.

TERU
27.08.2016, 10.23
Vaihtajan kuoret voivat olla liian lyhyet muualtakin kuin takavaihtajan kaaresta. Eihän vaan tankoa ole nostettu niin, että kuoret käyvät lyhyeksi, viimeinen kuorenpätkä juuri takavaihtajaan on myös hyvin kriittinen, kuten kysyjäkin on huomioinut. Käyttäytyminen viittaa uudessa pyörässä noihin, joskin sata muutakin syytä voi olla...

Marsusram
27.08.2016, 11.06
Kannattaa tarkistella myös ylärissan etäisyyttä rattaista. B-tension (http://www.sheldonbrown.com/derailer-adjustment.html) ruuvilla pitäisi onnistua säätämään. Joskus auttaa rutinaan.

Jos vaijeri on väärällä puolen kiinnityspulttia, voi olla vipusuhde sen verran pielessä, että ei osu kohdalleen kaikilla rattailla.

Santerius
27.08.2016, 12.03
Itselläni aiheutti tahmaisuutta suuremmilla vaihteilla se, kun vaihtajan "nivelet" olivat jäykät. Puhdistus, herkistely, ja lopulta vaijerin kiristys auttoivat. Olin joutunut jättämään vaijerin liian löysälle alunperin.

Kuoren pituus ei lie niin tarkkaa, kunhan on sinne päin.

TERU
27.08.2016, 12.37
Joo, kunha se ei ole liian lyhyt. Kerran tienpäällä yritin auttaa hyvää tuttavaani samansuuntaisessa ongelmassa. Huomasin pian ettei takavaihtaja totellut hienosäätöjä, samalla huomasin tangon olevan niin korkealla, että vaijerit kuorineen joutuivat hieman kireälle, yritin selittää ongelman syytä kaverilleni, mutta kuoret hänen mielestää ovat vain vaijerin suoja, joten en pystynyt auttamaan.

Jumo
28.08.2016, 07.06
Ja ketjut on pujotettu vaihtajan häkistä oikein ?

paaton
28.08.2016, 07.28
Kertokaapas ne parhaat päätytulpat kuorelle. Normaalit shimanon muoviset painuvat rungon sisäänmenossa kasaan molemmilta puolilta, eli muoviholkki uppoaa runkoon ja vaijerin päät painuvat holkkiin. Kai tuohon on olemassa jokin laadukas alumiininen pääty, joka ei narise rungossa.

nure
28.08.2016, 08.50
^Kannattaa käyttää laadukkaita vaijerisettejä missä tulee mukana myös laadukkaat tulpat mukana... Itse Jagwireä suosinut...

CamoN
28.08.2016, 09.15
Kertokaapas ne parhaat päätytulpat kuorelle. Normaalit shimanon muoviset painuvat rungon sisäänmenossa kasaan molemmilta puolilta, eli muoviholkki uppoaa runkoon ja vaijerin päät painuvat holkkiin. Kai tuohon on olemassa jokin laadukas alumiininen pääty, joka ei narise rungossa.

Kokemukseni mukaan ei ole parasta vaijerikuoren päätyholkkia, ainoastaan asennuskohteeseen sopivia ja sopimattomia. Minäkin olen suosinut Jagwiren settejä, mutta ei nekään tee kesää ihan jokaisessa asennuksessa. Joskus esimerkiksi nuo rungon läpiviennit on niin tiukkoja, ettei Jagwiren melkot paksut holkit välttämättä mahdu niihin.

TERU
28.08.2016, 09.51
Kertokaapas ne parhaat päätytulpat kuorelle. Normaalit shimanon muoviset painuvat rungon sisäänmenossa kasaan molemmilta puolilta,
eli muoviholkki uppoaa runkoon ja vaijerin päät painuvat holkkiin. Kai tuohon on olemassa jokin laadukas alumiininen pääty, joka ei narise rungossa.

Onhan vaihdevaijerin kuori katkaistu suoraksi katkaisupihdeillä?

pöökke
29.08.2016, 15.51
Kiitos kaikille hyvistä vihjeistä ja neuvoista! Lopputulema tähän tässä tapauksessa oli, että vaihtajan häkki oli vinossa. Siksi vaihteita oli mahdoton saada kohdilleen. Sattui löytymään yksi joutilas Alivio takavaihtaja ja sillä alkoi pelaamaan kuten kuuluu.
Yllättävän heiveröistä peltiä oli tuo Aceran häkki, sormivoimin vääntyy helposti mutkalle.