PDA

Näytä tavallinen näkymä : Mistä keulaan joustoa talvipyöräilyyn?



Pekka Tiainen
20.02.2016, 18.04
Olen ajanut koulu- ja työmatkoja talvella kymmeniä vuosia ja kymmeniä tuhansia kilometrejä kaikenlaisessa mahdollisessa kelissä. Reilut kymmenen vuotta olen käyttänyt hybridipyöriä. Kaipasin kuitenkin leveämpiä renkaita eteenpäin pääsyn ja pystyssä pysymisen parantamiseksi sekä jonkin verran joustoa eteen ajomukavuuden parantamiseksi. Hankin sen vuoksi Nishiki X-29 maastopyörän talvikäyttöön. Icespiker Pro renkaat osoittautuivat erinomaiseksi, mutta Rocksoxin kaasujousitettu keula surkeaksi. Se ei toiminut talvikäytössä viikkoakaan eikä sitä ole saatu kuntoon kuukaudessa. Kauppias väitti, että jousituksen pitäisi toimia pakkasessa, mutta pyörän maahantuoja sanoi, ettei se toimi alle -5 Celsius asteessa. Mistä löytäisin talvella toimivaa joustoa keulaan?

Pekko

SSGT-92
20.02.2016, 20.05
Aikas pal jeesais ku kertosit mikä rokkarin keula on kyseessä ?
5 - 10 astett pakkast ei keulalle viel keli eikä mikään ku on kunnos ja oikein säädetty.

KnuutV
20.02.2016, 20.19
Vaimentimen öljyistä kiiinni, siis jos keula vaan hyytyy pakkasessa. Jotkut öljyt pysyy juoksevina pakkasissakin, toiset taas ei. Osaava huoltoliike esimerkiksi Fillariosa kyllä laittaa keulaan talvioloihin sopivat öljyt...

Toinen juttu on sitten että auttaako mikään joustokeula oikeasti kun ajetaan tiellä ja patit on pieniä ja iskut tulee tiheään. IMHO sama ajaa jäykällä keulalla.

nure
21.02.2016, 09.42
Kymmeniä vuosia ajanut jäykällä keulalla talvetkin eikä mitenkään ollut joustoa ikävä.

paaton
21.02.2016, 10.04
Ovatko nämä halvemman pään ilmakeulat oikeasti niin surkeita, ettei niitä kannata talvella käyttää? Entä onko vaikkapa reba jo riittävän herkkä? Omassa kaksysissä on manitoun vieterikeula ja minusta se toimii oikein hienosti terävässä jääpatikossa.

Marsusram
21.02.2016, 11.40
Vaimentimen öljyistä kiiinni, siis jos keula vaan hyytyy pakkasessa. Jotkut öljyt pysyy juoksevina pakkasissakin, toiset taas ei. Osaava huoltoliike esimerkiksi Fillariosa kyllä laittaa keulaan talvioloihin sopivat öljyt...


Sama ajatus, kun näkyy olleen ihan hyvää keulaa noissa kiinni.
http://www.nishiki.fi/mallisto/2014/mtb/bigfoot-x29
Luultavasti siis on huollon tarpeessa. Alkuperäisvaseliinit ja öljyt kun vaihdetaan juoksevampiin, niin pitäisi toimia.

Joustokeula auttaa kyllä renkaan pompottamista vastaan kiharalla jäätiköllä. Vaimennusta pitää vaan kääntää lämpötilan mukaan kun öljyn juoksevuus vaihtelee.
Tosin jos pystyy ajamaan tubelessina sopivilla rengaspaineilla, niin ei paljoa pompota.

^Vieterikeulojakin turhaan dissataan turhaan vaikka ne ovat alkuherkkiä ja tasavarmoja toiminnaltaan.

Blackborow
21.02.2016, 12.04
Ovatko nämä halvemman pään ilmakeulat oikeasti niin surkeita, ettei niitä kannata talvella käyttää? Entä onko vaikkapa reba jo riittävän herkkä? Omassa kaksysissä on manitoun vieterikeula ja minusta se toimii oikein hienosti terävässä jääpatikossa.Vieterikeula onkin se paras joustokeula talveksi.

nure
21.02.2016, 13.36
Kyllä vieterikeula toimii talvella vaikkei kaikkein herkin olekkaan mutta jos tuossa Kysyjän Nishikissä Reba niin kyllä senkin pitäis toimia!

oem
21.02.2016, 14.05
Kymmeniä vuosia ajanut jäykällä keulalla talvetkin eikä mitenkään ollut joustoa ikävä.


Kyllä vieterikeula toimii talvella vaikkei kaikkein herkin olekkaan mutta jos tuossa Kysyjän Nishikissä Reba niin kyllä senkin pitäis toimia!

Mistä tiedät?

nure
21.02.2016, 16.43
Sentään tullut ajeltua joustoillakin, DirtJumper jousilla ja modattu JudyEnglund/TotalAir ekoja...

vihtis83
21.02.2016, 17.16
Mulla on toiminut reba pakkasellakin, pistin syksyllä kyllä ohkasemmat öljyt vaimentimeen ja muutaman tipan samaa öljyä ilmapuolellekin. Ei se herkkä ole -20 pakkasessa mutta ei tipahtanut alas tai ollut umpijäykkä.

SSGT-92
21.02.2016, 20.27
Täällä ku mainitaan,et on keulana Reba pyöräs,ni ois aika kiva jos kertois myös onko se solo-air vai dual-air...
Ovatten käsittääkseni kuitenkin aikas erilaisia säädettävyydeltään...ja myös ongelmiltaan...

Pekka Tiainen
24.02.2016, 20.42
Kiitoksia kommenteista. Olen työmatkapyöräilijä, en polkupyörän korjaaja. En ryhtynyt korjaamaan uutta RockShoxin kaasujousitusta, ei siihen ryhtynyt paikallinen pyöräkorjaamokaan. En tiedä mikä Rokkarin malli on kyseessä, koska olen odottanut pyörää takuuhuollosta jo toista kuukautta. Ongelma oli keulan painuminen alas lukituksesta ja lisäilman pumppaamisesti huolimatta. Pyörällä ei pystynyt ajamaan, kun eturengas hankasi haarukkaan. Olen ajanut runsaasti vieterikeulaisilla hybrideillä, enkä ymmärtänyt hankkiessani kaasujousitettua, että niiden toiminta on noin epävarmaa. Yllätyksenä tuli myös, että kaasujousituksen korjauksessa täytyy olla omatoiminen tai odottaa pitkän aikaa. Ehkä on parempi hankkia vieterikeulainen maastopyörä talviajoon ja säästää tuota hyvien olosuhteiden varalle.

Pekko

paaton
24.02.2016, 22.02
Tämähän taitaa tosiaan olla tunnettu ongelma kaasukeuloissa, jos en ole väärin foorumin jutuista ymmärtänyt. Eli vaatii keulan huollon ja puhdistuksen paksuista öljyistä.

Jännä nähdä, mitä nishikillä ongelmasta tuumataan. Maahantuojan kommentista, jossa kerrottiin ettei keulan kuulukkaan toimia pakkasella, saa kyllä sen käsityksen, että kauppias vaan myy pyöriä eikä normaalia kahvojen säätämisestä poikkeavaa huoltoa edes ole. Todennäköisesti ongelmalle ei tehdä mitään ja jos tehdään, niin tulet saamaan uuden keulan, joka toimii täsmälleen samalla tavalla.

Oikeassa pyörähuollossa ja oikeassa pyöräkaupassa kyllä tunnetaan ja hoidetaan keula kuntoon. Intersportistahan tämä varmaankin on ostettu?

JackOja
24.02.2016, 23.35
... Pyörällä ei pystynyt ajamaan, kun eturengas hankasi haarukkaan. ...

Millä tavalla hankasi? Kuva olis kiva.

janne68
25.02.2016, 14.22
Kiitoksia kommenteista. Olen työmatkapyöräilijä, en polkupyörän korjaaja. En ryhtynyt korjaamaan uutta RockShoxin kaasujousitusta, ei siihen ryhtynyt paikallinen pyöräkorjaamokaan. En tiedä mikä Rokkarin malli on kyseessä, koska olen odottanut pyörää takuuhuollosta jo toista kuukautta. Ongelma oli keulan painuminen alas lukituksesta ja lisäilman pumppaamisesti huolimatta. Pyörällä ei pystynyt ajamaan, kun eturengas hankasi haarukkaan. Olen ajanut runsaasti vieterikeulaisilla hybrideillä, enkä ymmärtänyt hankkiessani kaasujousitettua, että niiden toiminta on noin epävarmaa. Yllätyksenä tuli myös, että kaasujousituksen korjauksessa täytyy olla omatoiminen tai odottaa pitkän aikaa. Ehkä on parempi hankkia vieterikeulainen maastopyörä talviajoon ja säästää tuota hyvien olosuhteiden varalle.

Pekko
Kuluttajaviraston ohje tällaisille korjauksille on 2 viikkoa,oletko pyytänyt hyvitystä?Aikanaan mulla hajosi Konasta takaiskari ja jopa kaksi kertaa.Hyvin ajopyörä sitten hoiti asian ja sain uuden foxin tilalle ja ei sen jälkeen ole ollut ongelmia-

orc biker
25.02.2016, 14.24
Olen ajanut runsaasti vieterikeulaisilla hybrideillä, enkä ymmärtänyt hankkiessani kaasujousitettua, että niiden toiminta on noin epävarmaa. Yllätyksenä tuli myös, että kaasujousituksen korjauksessa täytyy olla omatoiminen tai odottaa pitkän aikaa. Ehkä on parempi hankkia vieterikeulainen maastopyörä talviajoon ja säästää tuota hyvien olosuhteiden varalle.

Oma ilmajousella oleva Rock Shox tuli kuntoon paikallisessa liikkeessä 7 päivässä, kuten jättäessäni sitä sinne luvattiinkin. Se oli myös takuutyö. Itse tuote oli ostettu ihan toisesta maastakin. Tuotteissa on joskus vikoja, ei sille oikein mitään voi. Sinun ongelmasi on rikkinäinen tuote, eikä itse tuotteen käyttöösi vaillinaiset ominaisuudet.

Maahantuoja puhui roskaa. Suomessa -5 on ihan tavallinen ilma, joten polkupyörän täytyy toimia normaalissa käyttöolosuhteissa, ellei muuta ole erikseen ennen kauppojen tekemistä mainittu. Tuoltakin kantilta asia on täysin selvä. Toinen maahantuojan höpöjuttu on sitten tuo itse väite, ettei keula toimisi pakkasilla.

""RockShox products are designed for optimal performance in temperatures ranging from 0° C (32° F) to 38° C (100° F). As temperature affects performance, some adjustment of air pressure and damping may be required within this range. Product performance will degrade in temperatures outside this range. RockShox products are not recommended for use in temperatures below -12° C (10° F) and above 49° C (120° F)."

... Duncan let us know this policy applies to all forks that Rockshox makes, and they do not have a separate policy for the Bluto. Very specifically, he talked about the warranty; "No, you will not ‘void’ warranty using it below or above these temperatures but understand that we do not recommend it due to our desired performance standards.""

http://www.bikerumor.com/2014/12/15/review-rockshoxs-bluto-rl-the-impact-and-potential-to-fat-bike-riders/

Jos pyörävalmistajan takuu ei meinaa toimia, niin muista, että osilla itsessään on myös takuu. Eli jos tuo maahantuoja ämpyröi, niin hyvin todennäköisesti voit viedä tuon Rock Shoxia maahantuovaan tai viralliseen huoltoliikkeeseen ja he hoitavat tuon kuntoon. Tosin saattaa olla, että silloin pitää viedä pelkkä keula pyörästä irrotettuna tai maksaa hitusen siitä irrottamisesta, koska itse pyörähän ei silloin kuulu takuutyöhön.

janne68
25.02.2016, 14.25
Olen ajanut koulu- ja työmatkoja talvella kymmeniä vuosia ja kymmeniä tuhansia kilometrejä kaikenlaisessa mahdollisessa kelissä. Reilut kymmenen vuotta olen käyttänyt hybridipyöriä. Kaipasin kuitenkin leveämpiä renkaita eteenpäin pääsyn ja pystyssä pysymisen parantamiseksi sekä jonkin verran joustoa eteen ajomukavuuden parantamiseksi. Hankin sen vuoksi Nishiki X-29 maastopyörän talvikäyttöön. Icespiker Pro renkaat osoittautuivat erinomaiseksi, mutta Rocksoxin kaasujousitettu keula surkeaksi. Se ei toiminut talvikäytössä viikkoakaan eikä sitä ole saatu kuntoon kuukaudessa. Kauppias väitti, että jousituksen pitäisi toimia pakkasessa, mutta pyörän maahantuoja sanoi, ettei se toimi alle -5 Celsius asteessa. Mistä löytäisin talvella toimivaa joustoa keulaan?

Pekko
Mulla roccarin xc 32 tk coil -keula ja on toiminut talvellakin.Vm. 2012 ja kerran huollettu.Osta jousikeula,toimii varmasti.

Nana
25.02.2016, 15.27
Minun Rockshox XC32 TK Solo air on toiminut ihan normaalisti koko talven. Lievä jähmeys, mitä saattaa tuntea kun kylmiltään alkaa pumppaamaan enemmän keulaa on suurin "vika", mitä olen löytänyt ja sekin, jos edes on ollut, on kadonnut hetkessä keulaa käyttäessä.
Ei liene siis Rokkisukan ilmakeulojen ominaispiirre olla toimimatta talvella.

KnuutV
25.02.2016, 16.58
Kierrejousi keulassa ei poista vaimennusöljyn viskositeetin lämpötilariippuvuutta... Toki kierrejousi on varmempi toiminen systeemi verrattuna ilmajouseen.

PS. Omassa pyörässä oleva Rockshox dual air reba 2012 on toiminut jo useampana talvena lähes normaalisti. Ainoastaan alkuperäisillä öljyillä jäykistyi, kun lämpötla alitti -10 astetta. Tämä ei tietty paljon lohduta alkuperäistä kysyjää :)

Pekka Tiainen
25.02.2016, 21.31
Sain tänään pyörän huollosta. Etujousitus on RockShox Reba RL solo air. Ei paljoa lohduta, jos toisilla toimii monta talvea ja minulla vajaan viikon. Tai toisilla huolto hoituu 7 päivässä, kun minä jouduin odottamaan 38 päivää. Varsinkin pyörän jäätyä käyttämättä 600-700 km sydäntalven keleillä, joita varten hankin sen. Tälläinen maalaisukko syrjäseudulla on erilaisessa asemassa kuin asiantuntija monipuolisten palvelujen äärellä. Paikallisessa huoltoliikkeessä pumpattiin jouseen ilmaa ja todettiin heti, että se on rikki mutta he eivät tee ilmajousituksen takuukorjauksia. Heidän kehotuksestaan otin yhteyttä myymälään, josta olin ostanut pyörän. Selvittelyt, monet kuljetukset ja huolto kestivät niin kauan, että kauppias ehti lopettaa liiketoimintansa. Viivästymisestä kukaan ei ota vastuuta. Entinen kauppias totesi, että he vain välittävät polkupyöriä, ovat toimineet maahantuojan ohjeiden mukaan, eikä heillä ole mitään vastuuta. Maahantuoja syyttää myymälää väärästä toiminnasta eikä ota mitään vastuuta viivästymisestä.

En tarvitse mitään kallista huippupyörää, vaan minulle riittää kohtuuhintainen käyttöpyörä. Vuoden pyörä tai ehkä 2-3 vuoden. Mitä suosittelette hintaluokasta 700-1000 euroa. Siis talvikäyttöön keskileveillä renkailla ja jonkinverran joustoa keulaa. Läskipyörää tai sähköpyörää en hanki.

Pekko

vihtis83
25.02.2016, 21.50
Just tuo sama keula mullakin on. Ilmeisesti kannatti vaihtaa ne ohkaisemmat öljyt talveksi kun toimi jopa -30 pakkasilla hajoamatta. En kyllä ymmärrä mihin se rengas ottaa kiinni jos keula jää ala-asentoon jumiin? Ei sen pitäisi jouston pohjatessakaan osua mihinkään.

orc biker
25.02.2016, 22.13
Sain tänään pyörän huollosta.

Eikö se nyt ole kunnossa? Jos on, niin sehän on huippukeula, kyllä sillä kelpaa talvet ajella. Jos ei, niin yksi vaihtoehto on tietysti ostaa uusi keula, joko paikallisesta tai tilaat netistä ja laitat vaikka paikallisen vaihtamaan sen, jos itse et osaa. Ei sinun koko pyörää tarvitse vaihtaa, äläkä nyt hyvä mies vaihda, jos muuten olet tyytyväinen. Sitten laitat Reban vaikka postitse Rock Shoxin maahantuojalle tai viralliseen huoltoon ja siellä menee, minkä menee. Myyt vaikka sen, kun saat takaisin. Sillä on kuitenkin arvoa jopa 300 €, jos se huollossa tulee kuntoon ja on lähes uusi. Esim. Sportaxista voisit kysyä.

"Olemme valtuutettu Rock Shox -kauppias, joten kauttamme onnistuu, niin huollot kuin takuuasiat."

http://www.sportax.fi/product/374/rock-shox--iskarihuolto
(http://www.sportax.fi/product/374/rock-shox--iskarihuolto)
Iskareita pitää kyllä huoltaa säännöllisesti ja se maksaa paljon, jos ei itse tee. Siinä mielessä jäykkä keula tai ainakin halpa joustokeula voisi olla järkevä valinta ja tosiaan sitten tuon takuukorjatun Reban myyminen.

janne68
25.02.2016, 22.26
Äläkä nyt Tiainen masennu, näitä välillä sattuu,minunkin kohdalle.Fillarisihan on hyvä,turha sitä on vaihtaa.Mulla kanssa nishiki bigfoor ja 13 vuotta vanha,joten en ymmärrä tota 2-3 vuotta?Mitä sillä tarkoitit?Fillariakin täytyy huoltaa säännöllisesti,ei se muuten toimi.Ostaisin kolmannenkin fillarin ,mut ei oo tilaa säilyttää missään.

Pekka Tiainen
27.02.2016, 00.30
Se pyörii sittenkin. Yleistä tyytyväisyyttä pyörääni on vielä vaikea arvioida, koska se on ollut kunnossa niin vähän matkaa. Tämän päiväisissä olosuhteissa 30 km kulki huomattavasti mukavammin tällä pyörällä kuin vanhalla, kapearenkaisella, jäykkäkeulaisella hybridillä. Erityisen mukavaa oli, kun eturengas pyöri vapaasti koko matkan. Eihän jousituksen pitäisi painua liian alas, mutta niin kävi vain minulle. Ensin nastat alkoivat hangata lokasuojaa ja sen poistamisen jälkeen etuhaarukkaa. Olen ajanut monella vieterikeulaisella hybridillä, mutta yhdenkään jousitusta ei huollettu tai korjattu. Ohjeiden mukaan ilmajousitus pitäisi irroittaa 3 kuukauden välein ja lähettää Tampereelle huoltoon. Tarvitsen siis toisen pyörän näiden huoltojaksojen ja muiden korjausten ajaksi.

En minä tästä masennu, harmittelen harkitsematonta hankintaani. Käyttöikä 2-3 vuotta perustuu omaan kokemukseeni. Yleensä 15000-20000 km:n jälkeen pyörässä on niin paljon korjattavaa, että on järkevää hankkia uusi. On vaikea kuvitella, että käyttäisin samaa polkupyörää 100000 km. Yleensä olen maksanut hybrideistä noin 500 euroa. Pari kalliimpaa pyörää olen hankkinut, mutta näiden kanssa on ollut enemmän ongelmia. Esim. Focus Craterlake hybridiin on reilun 2 vuoden aikana uusittu mm. 3 jarrulaitetta, eturattaat, ketjut, takarattaat, takakiekko ja runko (vieterikeula on siinä niitä harvoja osia, jolle ei ole tehty mitään). Hinnan, hienojen osien ja iskevien nimien (esim. RockShox) perusteella syntyy mielikuva, että pyörä on tarkoitettu kovaan käyttöön, vaikka se soveltuu varovaiseen käyttöön hyvissä olosuhteisssa.

Pekko

SSGT-92
27.02.2016, 00.45
Liityn tuohon kuvan pyytäjien joukkoon ;miten se keula voi painua niin alas että rengas ottaa kiinni siihen haarukkaan?
Tuolloinhan,kait,sen kruunun pitäis mennä jarrukaaren alapuolelle...???
Kuva ois kiva...

orc biker
27.02.2016, 01.15
Eihän jousituksen pitäisi painua liian alas, mutta niin kävi vain minulle.

Se vuoti ilmaa aika reilustikin. Lienee varmaan tavallisin vika noissa. Omassani oli sama, mutta ei läheskään noin pahana.


Ohjeiden mukaan ilmajousitus pitäisi irroittaa 3 kuukauden välein ja lähettää Tampereelle huoltoon. Tarvitsen siis toisen pyörän näiden huoltojaksojen ja muiden korjausten ajaksi.

Omalla vastuulla tietenkin, mutta sanoisin, että sopiva huoltoväli voisi olla kerran vuodessa. Mutta kalliiksihan nuo tulevat, koska huolto maksaa jopa sata euroa. Vaihtoehtoja on useita. 1) Myy Reba hyvään hintaan ja osta jokin sellainen halpis tilalle, mistä ei ole niin väliä, vaikke ei huoltaisikaan. Minä ostin Saksasta viidellä kympillä Rokkarin XC30 -keulan. Haittapuolena se on Rebaa tunnottomampi. 2) Osta tilalle halpis haarukka, jonka vaihdat samalla, kun irrotat sen toisen lähettäväksi Tampereelle. Ei ole vaikea operaatio. 3) Opettele itse huoltamaan, niin saat tehtyä operaation yhdessä illassa, etkä tarvitse vaihtopyöriä tai vastaavia.


Käyttöikä 2-3 vuotta perustuu omaan kokemukseeni. Yleensä 15000-20000 km:n jälkeen pyörässä on niin paljon korjattavaa, että on järkevää hankkia uusi.

Herran jestas. Eihän tuo ole kunnon pyörälle matka, eikä mikään. Oletetaan, että menet tuonne vaihtaen osia tarpeiden mukaan. Silloin olet vaihtanut ketjut esim. 5 kertaa ja takapakan 3 kertaa. Jarrupalat myös jonkin kerran. Mitä erikoista tuossa sitten tulee vastaan? No, luultavasti kampisetti. Ei ole montaa kymppiä. Ehkä vaihdevaijerit voisi vaihtaa myös jossain vaiheessa, eivät maksa juuri mitään edes kuorineen. Napaa ja keskiötä voi joutua uusimaan, mutta eivät ne ole rajattuja juuri tuolle välille. Tietysti kaikki liikkeessä tehtynä moninkertaistaa hinnan. Toisaalta et sinä pääse noihin kilometreihin järkevästi huollattamatta pyörääsi liikkeessä jo paljon tuota ennen. Pointti on kuitenkin se, että ei tuossa vaiheessa tule vastaan mitään niin ihmeellistä kustannusta.


Hinnan, hienojen osien ja iskevien nimien (esim. RockShox) perusteella syntyy mielikuva, että pyörä on tarkoitettu kovaan käyttöön, vaikka se soveltuu varovaiseen käyttöön hyvissä olosuhteisssa.

Nyt alkaa muistuttaa jo kovasti trollaamista. Rock Shoxin keulat ovat tunnettuja hyvästä laadustaan, eikä niitä tosiaan tarvitse säästellä. Huoltaa kylläkin. Jos sinulle sattui rikkinäinen yksilö ja pyöräsi kauppias hoiti huonosti takuuhuollon, niin ei se vielä tee itse merkistä huonoa. Mikä tuote on sellainen, ettei siitä satu jollekin rikkinäinen yksilö? Aika harvassa ovat.

janne68
27.02.2016, 11.53
Se pyörii sittenkin. Yleistä tyytyväisyyttä pyörääni on vielä vaikea arvioida, koska se on ollut kunnossa niin vähän matkaa. Tämän päiväisissä olosuhteissa 30 km kulki huomattavasti mukavammin tällä pyörällä kuin vanhalla, kapearenkaisella, jäykkäkeulaisella hybridillä. Erityisen mukavaa oli, kun eturengas pyöri vapaasti koko matkan. Eihän jousituksen pitäisi painua liian alas, mutta niin kävi vain minulle. Ensin nastat alkoivat hangata lokasuojaa ja sen poistamisen jälkeen etuhaarukkaa. Olen ajanut monella vieterikeulaisella hybridillä, mutta yhdenkään jousitusta ei huollettu tai korjattu. Ohjeiden mukaan ilmajousitus pitäisi irroittaa 3 kuukauden välein ja lähettää Tampereelle huoltoon. Tarvitsen siis toisen pyörän näiden huoltojaksojen ja muiden korjausten ajaksi.

En minä tästä masennu, harmittelen harkitsematonta hankintaani. Käyttöikä 2-3 vuotta perustuu omaan kokemukseeni. Yleensä 15000-20000 km:n jälkeen pyörässä on niin paljon korjattavaa, että on järkevää hankkia uusi. On vaikea kuvitella, että käyttäisin samaa polkupyörää 100000 km. Yleensä olen maksanut hybrideistä noin 500 euroa. Pari kalliimpaa pyörää olen hankkinut, mutta näiden kanssa on ollut enemmän ongelmia. Esim. Focus Craterlake hybridiin on reilun 2 vuoden aikana uusittu mm. 3 jarrulaitetta, eturattaat, ketjut, takarattaat, takakiekko ja runko (vieterikeula on siinä niitä harvoja osia, jolle ei ole tehty mitään). Hinnan, hienojen osien ja iskevien nimien (esim. RockShox) perusteella syntyy mielikuva, että pyörä on tarkoitettu kovaan käyttöön, vaikka se soveltuu varovaiseen käyttöön hyvissä olosuhteisssa.

PekkoEi autoakaan vaihdeta uuteen kuluneiden osien takia.Mulla Nishikissä vaihdettu keskiötä ja runkoa lukuunottamatta kaikki,vaihdoin kolaripyörästä astetta paremmat jarrut,vaihtajat jne.Ja kas.siitähän tuli hybridi.Ei ole aikomustakaan vaihtaa kumpaakaan fillaria,akanvaihtoa vois harkita...ehkä.

oem
27.02.2016, 16.03
Ei autoakaan vaihdeta uuteen kuluneiden osien takia.Mulla Nishikissä vaihdettu keskiötä ja runkoa lukuunottamatta kaikki,vaihdoin kolaripyörästä astetta paremmat jarrut,vaihtajat jne.Ja kas.siitähän tuli hybridi.Ei ole aikomustakaan vaihtaa kumpaakaan fillaria,akanvaihtoa vois harkita...ehkä.
Mikäs siinä jos tekee itse, on toinen pyörä varalla jne. Ketjujen ja takapakan vaihdot on helpot mutta haarukkahommaan ei moni itse ryhdy.

Pekka Tiainen
27.02.2016, 20.50
Kuva viasta olisi kiva, mutta miten sellaisen saa, kun vika on korjattu. Eturengas ei ota enää harukkaan kiinni, mutta lokasuoja ei sovi olemaan välissä.

Autot ja polkupyörät ovat täysin rinnastettavissa. Moni vaihtaa auton uuteen muutaman vuoden välein alle 100000 km jälkeen nimenomaan kuluvista osista aiheutuvien korjausten vuoksi, toinen vaihtaa kaikki mahdolliset osat ja ajaa jopa miljoona kilometriä. Minulla ei ole taitoa, aikaa eikä intoa korjaushommiin. Kun pyörän korjauksen jättää huoltoliikkeen tehtäväksi, ei se ole halpaa. Esim. jarrulaitteen uusiminen 80-90 euroa, eturattaiden, ketjujen, takapakan ja -kiekon uusinta lähes 200 euroa. (2 jarrulaitteen ja rungon uusinta menivät tukuuseen)

janne68
27.02.2016, 21.18
Mikäs siinä jos tekee itse, on toinen pyörä varalla jne. Ketjujen ja takapakan vaihdot on helpot mutta haarukkahommaan ei moni itse ryhdy.

Mä ryhdyn,oon nyt kerran huoltanu ja toisenkin kerran huollan.