PDA

Näytä tavallinen näkymä : Levyjarru kirskuu eikä jarruta kunnolla jos on kerrankin käynyt vesisateessa



Sepistö
16.11.2015, 16.43
Vaihdoin taakse uuden XT:n jarrusatulan ja sen jälkeen se alkoi vinkumaan. Jos vaihdan uuden jarrupalan, niin vinkuminen lakkaa, mutta jos se joutuu kerrankin sateeseen, se alkaa taas vinkumaan, eikä jarruta kunnolla. Erikoista on se, ettei vinkuminen lakkaa sen jälkeen kun pyörä ja osta on taas kuivat.

Olen kyllä lukenut että jarrulevyt on syytä pitää puhtaana ja ensin tehdä lyhyitä voimakkaita jarrutuksia. Vanhoja jarrulevyjä ei saanut enää hiomallakaan ihan puhtaiksi, joten lopulta vaihdoin myös uudet jarrulevyt. Edessä ja takana on nyt samanlaiset XT:n jarrusatulat ja jarrulevyt, sekä G01A resin-jarrupalat. Toimi taas hyvin, kunnes pyörä jäi vähäksi aikaa sateeseen. Kun pääsin himaan, jarrulevyt oli likaset, joten putsasin ne sitä tarkoitusta varten tehdyllä sprayllä. Ei auttanut, nyt taas takajarru vinkuu. Sen lisäksi jarrutusteho on niin heikko, että kovassa vauhdissa pyörä ei mene lukkoon vaikka painaisin jarrun pohjaan.

Etujarru toimii moitteettomasti. Sen takia voisin kuvitella että asennuksessa on jotain vikaa, mutta mitä? Olen tarkistanut että jarrusatula on kunnolla kiinni ja ilmannut takajarrun pariin kertaan sen vaihtamisen jälkeen.

VPR
16.11.2015, 16.47
Itellä oli samantapaista vaivaa ja vika oli hajonneessa ja vuotavassa jarrusatulassa.

Sepistö
16.11.2015, 16.51
No toi kävi mielessä. Kun vaivat alko siitä että vaihdoin uuden jarrusatulan. Se voi olla viallinen. Olen yrittänyt tarkkailla että vuotaako se, mutta toistaiseksi en ole ainakaan selvästi huomannut että sieltä tulis nestettä.

ellmeri
16.11.2015, 17.01
Voi olla että ne palojen jouset olisi jotenkin huonosti,itsellä oli kun olin palat vaihtanut ja kaveri hokasi mun mokani.

Läskimasa
16.11.2015, 19.40
Ilmaa se jarru. Ja monet perus resin-palat ujeltaa märkänä, toiset enemmän ja toiset vähemmän. Kuuluu siis asiaan. Vaihda palat toisen tyyppisiin jos ujellus haittaa.

Sepistö
17.11.2015, 14.57
Täytyy ehkä kokeilla viel ilmaa jarrut uudestaan. Jos on siitä kiinni niin sitten se kyl vuotaa jostain kohtaa. Pitäisköhän kysyä Shimanolta suostuuko vaihtaa ton jarrusatulan uuteen?

Tossa on siis se erikoista että ne takajarrut ujeltaa vielä senkin jälkeen, kun ne on kuivunu. Siihen ei auta sitten mikään muu kun vaihtaa uudet jarrupalat, mutta ei viittis ostaa uusia jokaisen sadekelin jälkeen.

mk
17.11.2015, 15.45
et ole yksin ongelman kanssa :( ... Itellä trekin fs7.ssa orkkisjarrut "shimano hinnat alkaen , alkuperäispaloilla on just tuollaset" Alkuun yritin myös putsailla sekä paloja että levyjä, mutta näköjään se on ominaisuus eikä vika. Jarruteho ei ole maailman paras toimiessaankaan, joten pyörä lähtee jarrukorjaamolle. tilalle uudet XT m8000 hidastimet jolloin toivottavasti ainakin osa vioista poistuu :) .. EBC:n punaisia paloja kehuttiin toisaalla ja niitä itsekin koestan, jos ei jarrujen mukana tulevat palat toimi ja tehoa ala löytymään .. äänestä en niin piittaa, kyllä ääntä maailmaan sopii ja kelvilläkin löytyy sitten paremmin tilaa kun ei kilikelloa muista aina pyörään :)

ealex
17.11.2015, 16.16
Resin pala on se hiljaisempi märkänä ja metallinen pala on se äänekkäämpi märkänä, valmistajasta riippumatta. Tuo G01A on kaiken lisäksi alumiinipohjainen huippupala.

Sepistö
19.11.2015, 12.09
Kokeilin vaihtaa jarrupalat takaata eteen ja edestä taakse. Nyt vinkuu etujarru. Eli kun fillari joutuu sateeseen niin takajarrun jarrupala menee käyttökelvottomaksi. Siihen ei auta edes hiekkapaperilla hiominen. Miksei sitten edessä jarrupala kärsi? Yks asia mikä tuli mieleen: Takana jarrusatula on vaakasuorassa, jolloin sadevesi pääsee suoraan jarrupaloille. Edessä jarrusatula on pystyssä, jolloin jarrupalat on vähän paremmin suojassa.

Toinen asia mitä huomasin jarrupalojen vaihdon jälkeen on että nyt joudun takajarrun kahvan painamaan ihan pohjaan ennen kun se alkaa jarruttamaan. Osittain sen takia että siinä on nyt kuluneempi jarrupala, mutta mietin vielä sitäkin vaihtoehtoa että se vuotaa nesteitä jostain. Onko mahdollista että nesteet on vähentyny sen seurauksena että on joutunut painamaan jarrua kovempaa?

Sent from my HUAWEI MT2-L05 using Tapatalk

unknown
19.11.2015, 12.53
Kannattaa olla tarkkana puhdistussprayn valinnassa/käytössä, jotkin autoille suunnitellut tuotteet jättää kevyen öljypinnaan. Joka häviää auton jarrun voiman alla, mutta pyörässä pilaa resiiniset jarrupalat takuuvarmasti.

Puhdistyspray voi myös tuhota jarrukaliiberissa olevan o-renkaan! Jos levyn suihkii puhtaaksi kaliiberin ollessa paikallaan.

Mielestäni on normaalia että Shimanon jarru vinkuu sateella, en itse välittäisi moisesta jos jarrutehoa löytyy!

Itse taistelin vastaavan ongelman kanssa etujarrun kanssa. Etujarrun palat vaihdoin pari kertaa ja kokeilin eri levyllä. Ongelma palasi ja syyksi paljastui lopulta vuotava etujarrukaliberi. Suihkin sen luultavasti pilalle liian tujulla pudhistysprayllä. Jarruteho palasi kun vaidoin levyn ja koko etujarrun uuteen.

Kannatta ottaa tuo kaliiberi irti ja puhdistaa esim IPA:lla. Testailla sitten vaikka ihan pyörästä irti että vuotaako se kaliiberin mäntä öljyä, myös jarruletkun liitos voi vuotaa.

paaton
19.11.2015, 13.27
Mitkäs palat ne nyt sitten toimii mudassa ja liejussa? Levyissäkin on varmaankin eroa? Maasturin jarrut huutavat liejukylvyn jälkeen kuin hinaaja. XT785 jarrut ja avidin pikku reikäiset levyt.

Pullapoika
19.11.2015, 15.25
^^
Orgaaniset toimii moitteettomasti. Mutta jos koko jarrulevy on mudan peitossa, joutuu tekee esijarrutuksen

Sepistö
15.12.2015, 11.16
Ihmettely jatkuu. Sen jälkeen kun olin vaihtanut etu- ja takajarrujen jarrupalat päittäin, ensin vinkui etujarru, mutta vähän ajan päästä taas etujarru toimi normaalisti ja takajarru alkoi vinkumaan. Siitä päättelin että ongelma on jarrujärjestelmässä, joka tekee jotain hallaa jarrupalalle. Vaihdoin vielä jarrukahvat uusiin (ainoat osat mitkä oli vielä vanhoja). Uusien XT kahvojen kanssa ilmaaminen ja säätäminen on ainakin paljon helpompaa, joten jo sen puolesta ihan hyvä hankinta. Huomasin myös että takajarrujen letkun päässä oleva kaksoiskartionippa oli litistyny vinoon, joten sekin on saatannut haitata jarrujen toiminitaa.

Heti vaihdon jälkeen takajarru vinkuu edelleen, mikä ei ole yllätys, koska en vaihtanut jarrupalaa. Kohta nähdään korjaantuuko se kun vähän jarruttelee. Kuulostaa vähän epätoivoiselta, kun ei minulla ole selitystä minkä takia jarrukahvan huono toiminta tekisi jarrupaloille hallaa, mutta ei kai tässä voi muutakaan kun yrittää rajata ongelmaa.

Sepistö
15.12.2015, 13.19
Heti vaihdon jälkeen takajarru vinkuu edelleen, mikä ei ole yllätys, koska en vaihtanut jarrupalaa.

Eiku sori, vaihdoinhan mä jarrupalankin uuteen. Eli vika on edelleen jarrussa. Huomaan myös edelleen jarrussa huonon tuntuman: kun jarrukahvaa painaa, tuntuu aika suuri vastus ennen kun se jarruttaa yhtään. Huomasin myös aika suuren vastuksen kun pumppasin sinne jarrunestettä sisään. Tuli mieleen että olisko se jarruletku jotenkin tukossa?


Sent from my HUAWEI MT2-L05 using Tapatalk

juhazz
17.12.2015, 14.56
Nyt täytyy kyllä kysyä että minkälaista litkua sä kaadoit sinne säiliöön?

Tuohon vinkumiseen, kokeile viilata jarrupalojen kapeammille sivuille pienet viisteet.

Läskimasa
18.12.2015, 18.13
Nyt täytyy kyllä kysyä että minkälaista litkua sä kaadoit sinne säiliöön?
Terävä huomio.

Uusien XT kahvojen kanssa ilmaaminen

pumppasin sinne jarrunestettä sisään.
XT-kahvat eli Shimanon jarrut kyseessä? Et kai laittanu oikeesti jarrunestettä (DOT)? Sinne kuuluu mineraaliöljy sisään. Tiivisteet saattaa olla äkkiä moro jos väärät litkut sisässä.

Sepistö
20.12.2015, 12.28
XT-kahvat eli Shimanon jarrut kyseessä? Et kai laittanu oikeesti jarrunestettä (DOT)? Sinne kuuluu mineraaliöljy sisään. Tiivisteet saattaa olla äkkiä moro jos väärät litkut sisässä.

Mineraaliöljyä laitoin. En keksi enää muuta kun että joko sen letkun tai jarrukaliberin täytyy olla jotenkin jumissa. Otin yhteyttä liikkeeseen josta ne ostin ja olivat vähän samaa mieltä, joten lähetin jarrukaliberin sinne takas. Toivotaan että löytävät mikä siinä on vialla.

janne kuivakangas
20.12.2015, 16.59
Nyt täytyy kyllä kysyä että minkälaista litkua sä kaadoit sinne säiliöön?

Tuohon vinkumiseen, kokeile viilata jarrupalojen kapeammille sivuille pienet viisteet.
Täytyy kokeilla itsekkin tota viistettä kiitos [emoji2]

Lähetetty minun SM-T335 laitteesta Tapatalkilla

Tupe
30.12.2015, 23.08
Mulla vuosi BR-M545 jarrun mäntien välistä hieman öljyä. Kun lähdin liikkeelle, jarruissa oli huono pito, mutta pito palautui muutaman jarrutuksen jälkeen. Puolivuosittain sai lisätä hieman öljyä jarruihin. Lopulta huomasin, että jarrylevyssä on jotain rasvaista ja hokasin että mäntä vuotaa. Vaihdoin jarrut ja on toiminut sen jälkeen. Eikä öljyäkään ole tarvinnut lisätä enää.

Jos kahvan joutuu painamaan pohjaan, että jarruun saa tehoa, niin taitaa olla liian vähän öljyä taikka liikaa ilmaa.

Pullapoika
31.12.2015, 00.22
^^
Sama homma oli mulla tektroilla, joka ei ole mikään yllätys tektroissa. Nyt on avidit ja homma toimii.

janne kuivakangas
02.01.2016, 01.04
Vinkuu ne Avidit kin. Kaikki tuppaa enemmän tai vähemmän. .no näillä mennään 👍😊

Lähetetty minun SM-T335 laitteesta Tapatalkilla

Gibsy
02.01.2016, 09.20
Vinkuu ne Avidit kin. Kaikki tuppaa enemmän tai vähemmän. .no näillä mennään 👍😊

Lähetetty minun SM-T335 laitteesta Tapatalkilla
Guidet ei vingu, kostealla kelillä korkeintaan hieman vingahtaa ;)

Pullapoika
02.01.2016, 14.29
Guidet ei vingu, kostealla kelillä korkeintaan hieman vingahtaa ;)
Täällä riippuu paloista

Sepistö
04.02.2016, 18.46
Täytyy laittaa tänne tilannepäivitys kun sain takuusta uuden jarrusatulan ja sen jälkeen jarrut on toiminu ilman ongelmia. Tuntu siltä että se oli jotenkin tukossa, ettei neste päässy kunnolla liikkumaan sen sisällä. En tiedä sitten miten toi voi aiheuttaa sen että jarrupalat menee pilalle ja alkaa vinkumaan. Oma tulkintani on että kun jarrupalaa ei paina tarpeeksi suurella voimalla, se pääsee tärisemään ja pinta muodostuu epätasaiseksi, mikä aiheuttaa vinkumista - mutta tämä on vain arvailua. Eipä tullut heti mieleen että ongelma olisi ihan uudessa jarrusatulassa.

insera nyx 26
09.07.2021, 22.02
Kannattaa olla tarkkana puhdistussprayn valinnassa/käytössä, jotkin autoille suunnitellut tuotteet jättää kevyen öljypinnaan. Joka häviää auton jarrun voiman alla, mutta pyörässä pilaa resiiniset jarrupalat takuuvarmasti.

Puhdistyspray voi myös tuhota jarrukaliiberissa olevan o-renkaan! Jos levyn suihkii puhtaaksi kaliiberin ollessa paikallaan.

Mielestäni on normaalia että Shimanon jarru vinkuu sateella, en itse välittäisi moisesta jos jarrutehoa löytyy!

Itse taistelin vastaavan ongelman kanssa etujarrun kanssa. Etujarrun palat vaihdoin pari kertaa ja kokeilin eri levyllä. Ongelma palasi ja syyksi paljastui lopulta vuotava etujarrukaliberi. Suihkin sen luultavasti pilalle liian tujulla pudhistysprayllä. Jarruteho palasi kun vaidoin levyn ja koko etujarrun uuteen.

Kannatta ottaa tuo kaliiberi irti ja puhdistaa esim IPA:lla. Testailla sitten vaikka ihan pyörästä irti että vuotaako se kaliiberin mäntä öljyä, myös jarruletkun liitos voi vuotaa.




itsellä taas jarrut toimivat vaan silloin kun levy ja palat ovat märkiä silloin jarrut eivät kitise. ja kaliperi on shimanon kuin myös jarrupalat että levyt

mukulakivi
29.09.2022, 16.35
^^
Sama homma oli mulla tektroilla, joka ei ole mikään yllätys tektroissa. Nyt on avidit ja homma toimii.

No mulla vanhat mekaaniset Tektrot on toimineet moitteetta vuosia, mutta tyttären uudet Shimanot huutaa sateella myös orgaanisilla paloilla.

Sambolo
01.10.2022, 09.03
Kyllä jarrut huutaa sateella oli mitä tahansa. Jotku lopettaa ujeltamisen parin jarrutuksen jälkeen. Metallipalat toiminu märkänäkin loistavasti vaikka ääntä pitäisikin.

Shimanoille normaalia että vuotavat sieltä täältä jo uutena ja jos käyttötaukoa.

nure
01.10.2022, 12.39
^ Ei tarvi soittokelloa.

Tommy
01.10.2022, 13.57
Itselläni Shimano Xt (2018) ei vingu käytännössä ollenkaan, oli märkää tai ei. Toisessa pyörässä olevat ikivanhat Hayes Stroker Rydet sen sijaan vinkuvat kostealle kelillä niin pahasti, että liikennevaloissa lähellä olevat autoilijatkin kääntyvät katsomaan äänen aiheuttajaa. :rolleyes:

paaton
01.10.2022, 14.42
Se märällä kirskuminenhan on normaalia, mutta jos pito katoaa ja alkaa sellainen jumalaton huuto, niin kannattaa puhdistella/polttaa palat ja levyt.

Alkoholi, karkea hiomapaperi ja sinistä liekkiä tohottava butaani poltin ovat toimivia. Jos vika toistuu, niin sitten tarttee etsiä syitä. Vuotava jarrusatula todennäköisin.

Marsusram
01.10.2022, 18.07
Eri jarrulevyillä on omat taipumuksensa metelöidä.
Vanhat Avidit oli kovia huutamaan märkänä, kun taas Centerline on hiljaisimpia.

paaton
01.10.2022, 18.51
Huomasin saman ja heitin kaikki avidit pois. hi5 myy hopen laikkoja, jotka ovat 6-pulltisenakin toimineet kivasti.

nure
02.10.2022, 13.16
Sen olen huomannut että kevyet Ashima tyyppiset ei pahemmin ääntele pahemmin, hentoa helinää jarruttaessa joskus kuuluu.