Kaatuilija
08.07.2015, 14.48
Otsikon mukainen keula alkoi oireilemaan ajossa. Aina jonkun juurakon tai muun töyssyisen pätkän jälkeen aivan joustomatkan alkukohdasta alkoi kuulumaan naksumista (ei ohjainlaakeri tai mikään muukaan), lukitus päällä keula vinkui/rutisi ja muutenkin herkkyys vaihteli tosi paljon. Purin haarukan aivan osiin ja mitään ei ollut rikki, kaikki oli voideltu niin kuin pitikin ja öljyä vaikutti olevan oikea määrä. Kasasin keulan mielestäni täysin oikein ja laitoin oikean määrän öljyä.
Noh, pihassa testaillessa edellä mainitut oireet olivat yhä jäljellä ja keula tuntui yhä hieman jähmeältä. Jumppasin siinä sitten pyörää keula lukossa ja yhtäkkiä kuului kova paukahdus ja lukitus petti. Nyt siis lukitus ei toimi ollenkaan. Öljyä ei ole vuotanut mistään ja ennen tuota paukahdusta se kyllä toimi. Paluuvaimennus toimii normaalisti. Mikä ihme tuolla on vikana? Hajosiko jotain nyt sitten kunnolla?
Ja onko normaalia, että joustomatkan alussa on kuollut kohta? Joskus keväällä tuli itsekseen joustomatkalle noin 0,5cm alue, jossa ei ole mitään tuntumaa tai palautusta ja se ikään kuin suhisee paluuvaimennuksen tapaan kovasti. Tuotakaan en saanut huollolla pois.
EDIT: Testasin vielä pihassa ja nyt lukitus auki keula päästi kamalan rusahduksen ja stoppasi kerran joustomatkan puoliväliin ja sen jälkeen toimi taas. Ei uskalla ajaa enää metriäkään tuolla. En oikein keksi, mitä tein huollossakaan väärin. Ilmajousen osat ovat oikeassa järjestyksessä, kun en ottanut niitä edes pois siitä putkesta, lukkorenkaat varmistin, että menivät paikalleen, alhaalla olevat pultit ovat kiinni...
EDIT2: Päästin vielä ilmat keulasta ja koitin painaa pohjaan asti. Ekalla kerralla noin 2cm jäi joustomatkasta käyttämättä, kun keula stoppasi. Ajattelin jo, että öljyt ovat valuneet alajalkaan, mutta keulahan jäikin tuohon asentoon jumiin. Kiskasin keulan takasin oikeaan pituuteen ja toisella yrityksellä meni ongelmitta pohjaan. Yhä lukitus päällä keula kuulostaa vinkulelulta...