PDA

Näytä tavallinen näkymä : VPCX - Lpr eli crossia itärajalla



TrailRider
15.06.2015, 22.08
Terve!

Männä syksynä seurailin kaihoisasti Helsingin "Mutaa, kaljaa ja kivaa" ajeluita ja päätin, että eiköhän tänne itään pidä saada jotain yhtä hienoa pyöräilykulttuuria aikaiseksi. Eli ajatuksena olisi kehittää Lappeenrantaan jonkinlaista crossiajoja syksyksi. Jos aihe ei ole tuttu niin tsekkaa VPCX-Cyclocross Communityn julkinen faceryhmä. Sinne päivitetään tiedot myös tulevista Lappeenrannan ajoista.

Tiivistetysti asia osin Karea lainaten:

Rossipyörillä on mudan-, veren- ja kaljanmakuista kivaa ensimmäistä kertaa myös Lappeenrannassa.
Laitetaan pystyyn 3-5 skaban epävirallinen cup, jonne saa ja pitää osallistua kaikilla pyörillä. Himoittuja cup-pisteitä saa kun on droppitanko ja jäykkä keula. Tämä on olevinaan cyclocrossia, mutta viivalla on ollut muissa kaupugeissa ollut kaikenlaista kalustoa läskipyöristä täysjuustoihin. Radat tehdään sillä ajatuksella, että niissä olisi monenlaista ajettavaa (mutaa, polkua, jättömaata, hiekkaa, lunta jne.).

Sarjoja tehdään tarpeen mukaan paikalle ilmestyvän kaluston mukaan.

Mitään virallista järjestävää tahoa ei ole, joten kukin vastaa itsestään ja kalustostaan. Radat merkataan maastoon muut alueen käyttäjät huomioiden. Kisaajat väistävät ja tervehtivät jalankulkijoita.

Pääasiana on hauskanpito, mikä ei sulje pois verenmakua suussa. Kysymyksiä, fiilistelyä ja lisätietoa tähän threadiin ja ennen kaikkea VPCX Cyclocross Communityn facebook-sivuille. -> https://www.facebook.com/groups/20960030255/

Ehdotuksia ajopaikoiksi on tullut ainakin Lentokentän hoodeille, Mattila/Mäntylään ulkoilualueen maastoihin, Kanavasuulle, Linnoitukseen ja Huhtariin. Kun porukka alkaa hahmottua niin voidaan vaikka joku päivä käydä ajelemassa mestoja läpi ja miettiä missä cuppi- kisat ajetaan. Toinen vaihtoehto on se, että innokkaat vapaehtoiset päättää itse mihin haluaa radan vetää ja kasataan jengi ajamaan.

Aikataulu olisi Lappeenrannassakin varmasti syksyllä. Helsinki näyttää alkavan syyskuussa, joten se olisi hyvä lähtökohta meillekin? Syksyllä olisi todennäköisimmin kylmä niin pysyy olut viileänä ja sateinen sää niin saadaan kuraa naamaan.

Eipä muuta kun keskustelu auki, ajajat läjään ja ajoja suunnittelemaan!

- Tuomo L

Per4
16.06.2015, 09.51
Hienoa, yritän myydä idean SkiBikeTeamin maastopyöräporukalle. Itse ainakin mukana jos tällaista saadaan aikaan.

TrailRider
16.06.2015, 13.10
Hyvä! Pari innokasta on jo ilmaantunut. SkiBikeTeamille laitoinkin jo faceen ilmoitusta aiheesta aikajanalle. Varmaan joku moderaattori voi nostaa sitä siihen "pääuutisiin" jos näkee aiheelliseksi. Uskon että sieltä löytyy innokkuutta näihinkin ajeluihin?!

Antti_S
16.06.2015, 13.29
Hienoa! Viedään sanaa Imatran harrastajien suuntaan myös. Voishan yksi kisa olla jopa tällä suunnalla? Aikataulu ei ikinä sovi kaikille, mutta voisi siinä huomioida syksyn XC(M) kisat.

TrailRider
16.06.2015, 14.25
Ehdottomasti. Yhtä suur-itäähän tässä ollaan! Jos Imatran jamppoja/jasmiinoita löytyy rataa vetämään niin ajetaan siellä kans.

Mistäs nuo XCn kisakalenterit löytyy? Tuleeko kenelläkään mieleen muita fillaritapahtumia lähialueilla joiden aikataulut kannattaa tässä ottaa huomioon?

Antti_S
16.06.2015, 15.51
Ehdottomasti. Yhtä suur-itäähän tässä ollaan! Jos Imatran jamppoja/jasmiinoita löytyy rataa vetämään niin ajetaan siellä kans.

Mistäs nuo XCn kisakalenterit löytyy? Tuleeko kenelläkään mieleen muita fillaritapahtumia lähialueilla joiden aikataulut kannattaa tässä ottaa huomioon?

Eiköhän täältä löydy. Itse ainakin olen mukana.

Meillä on IU:n vastuulla vielä 5.9. SM maastotriathlonin pyöräilyn järjestelyvastuu joten siihen saakka on kiirusta. Kilpailukalenteri löytyy pyöräilyunioin sivuilta: http://www.pyoraily.fi/kilpailut_ja_tapahtumat/kansallinen_kilpailukalenteri/
XC SM kisat on 19.9. mutta ei sinne oo moni näihin krossikarkeloihin potentiaalinen osallistuja menossa.

Muita lähialueen tapahtumia? Noh, Tainionkosken Tähti on järjestämässä " Cyclocrossi kisaa" KE 30.9. klo 18.00 Imatralla (Vuoksenniska). Tuohon ei kyllä voi yhdistää mitään hauskanpitoa, lähinnä hommaa kuvaa "verenmaku suussa, poletti kaulaan ja kotio" Tuosta en tiedä sen enempää.

TrailRider
16.06.2015, 18.01
Eli jos näillä askelmerkeillä lähdetään etenemään, niin ei ennen 5.9 ja toisaalta ennen syyskuun loppua. Aloitukselle jäisi vaihtoehdoksi kolme viikonloppua, jos syyskuussa halutaan aloittaa ja ajaa lauantaina. Vaihtoehdot siis 12.9, 19.9 tai 26.9 "kauden" avaukseen. Siitä eteenpäin sitten vaikka keskimäärin kerran kuussa tammikuuhun asti eli yhteensä viisi "kisaa"?

Jos lähdetään siltä pohjalta, että innokkaat puuhamiehet järjestävät ajoja haluamiinsa kohteisiin heille sopivana aikana? Kukin ilmoittaa radan ja päivän hyvissäajoin niin saadaan kisakalenteri julkaistua tässä ketjussa ja VPCX:n facebookissa. Sit kaikki kynnelle kykenevät läjään ja ajamaan. Kuten Antti sanoi, todennäköisesti kaikkia ei kuitenkaan ikinä samaan aikaan vaikka yritetään täsmäillä.

Jos tällä konseptilla aletaan turaamaan niin minä voin alkaa tuon syyskuun vetomieheksi. Ajo todennäköisesti jossain Lappeenrannan lentokentän läheisyydessä.

TrailRider
07.08.2015, 18.05
Shikadang!
VPCX Lappeenrannan ensimmäinen osakilpailu järjestetään Mattilan montulla 3.10. Lisätietoa kisasta tulee tänne foorumille ja faceen perustettuun VPCX- Lpr sivulle kun asia tarkentuu. Kaikki ajomiehet ja naiset pistäkäähän päivä kalenteriin ja paikalle kalustoon katsomatta! Luvassa lienee jotain uutta tälle kylälle...

VPCX - Lpr ryhmä facessa: https://www.facebook.com/groups/1667326533499425/

Tuomo

faloon
28.08.2015, 09.16
Cyclocross-treenit jatkuvat entiseen tapaan torstaisin klo 17 ja lauantaisin klo 15 Mattilan montulla. Tervetuloa mukaan!

http://www.lappeenrannanpyorailijat.fi/default.asp?SivuID=318&ValikkoID=1

faloon
21.09.2015, 09.27
Päivitin kisainfon Facebookin ja nyt tänne:

Kisakeskus

Mattilan montun kentällä sijaitseva pukukoppi, Käenkaari, Mattila, Lappeenranta. Pukukopit, suihkut sekä pyöränpesuletku ovat kaikkien käytettävissä.

Aikataulu

13.00 Rata merkitty ja ilmoittautumisia aletaan ottaa vastaan
15.00 Startti
16.00 Voittaja maaliin

Ilmoittautuminen

Ilmoittautuminen paikan päällä 14.30 mennessä tai ennakkoon faloon@iki.fi. Osallistumismaksu 5 euroa.

Kilpailu

Kärki ajaa noin tunnin, kierrosmäärä ilmoitetaan ensimmäisen kierroksen jälkeen. Kilpailijat otetaan maaliin kärjen jälkeen.

Kyseessä ei ole oikea kilpailu vaan kaveriporukan yhteislenkki eli lisenssiä tms. ei vaadita. Kalusto- ja henkilövahingoissa järjestäjältä saa sympatiaa ja ehkä laastarin. VPCX-cupin kilpailuihin saa osallistua millä tahansa polkupyörällä, jossa ei ole sähköavustusta.

Sarjat: M(50 min + 1 kierros) , N ja alle 18 v (30 min + 1 kierros)

Tuloslista + kierrosten väliajat julkaistaan. Ei palkintoja. Ehkä sitten joskus. Tarjoamme kuitenkin pientä juotavaa ja syötävää lopuksi.

Rata

Noin 6-8 min./ kierros. Kärki ajaa tunnissa ehkä 7-8 kierrosta. Rata sisältää teknisiä pätkiä, soratietä, pururataa, hiekkarantaa,hiekkakenttää sekä kanto-osuuksia. Rata soveltuu kaikille pyörille eli ihan pahinta teknistä juurakkokivikkopolkua ei ole luvassa.

Ajamme opastetun kierroksen ennen kisan alkua.

Yleisö

Rata on pyritty tekemään katsojaystävälliseksi eli tervetuloa myös kaikille muuten vain kiinnostuneille spektaattoreille.

Yhteydet

61.030679, 28.155762
Tule pyörällä niin pääset mistä tahansa kautta. Autolla käänny lappeen Rannasta tullessa Vaalimaantieltä Mattilaan, aja suoraan Mattilantietä ja lopuksi käänny vasemmalle Käenkaarelle.

Lisäkysymykset

Lauri 044 5462745 faloon@iki.fi
Henk 050 3826210 henricus.leermakers@gmail.com

(Disclaimer: Tämä teksti on kylmästi ripattu Helsingin porukoilta ja
muokattu LGPL-hengessä)

TrailRider
05.10.2015, 07.23
Ensimmäiset ajot takana ja fiilis korkealla! Ensimmäisiin ajoihin osallistuin n. 15 ajajaa, sää oli suotuisa ja rata toimelias. Kiitokset järjestelytoimikunnalle!

Mattilan tulokset: http://www.lappeenrannanpyorailijat.fi/Default.asp?SivuID=319
Ratakierroksen video: http://koti.kapsi.fi/~per4/pyora/2015-10-03%20VPCX/2015-10-03%20VPCX.mp4
ja kuvia:https://app.box.com/s/qrk6sbilh3ys3ppxzn5p9ayzftidkc3l

Seuraavat ajot näillä näkymin lauantaina 31.10. Ajopaikka, aikataulut ja muut speksit julkaistaan myöhemmin.
Tuomo

Antti_S
05.10.2015, 07.38
Täytyypä vetää sanoja takaisin. Ei tunnu olevan IU:n pyöräilijöillä vähäisintäkään kiinnostusta crossihommiin, joten yksin en mitään rupea puuhaamaan.

TrailRider
05.10.2015, 08.03
No problem! 31.10 ajetaan jossain Lappeenrannan hoodeilla, joten tervetuloa sit tännepäin..

TrailRider
24.10.2015, 16.30
VPCX - Lpr osa 2 tulee 31.10! Ajopaikkana Uus-Lavolan harjupolku. Rata kiemurtelee pitkin harjua ja matkan varrella on mutaista latupohjaa, hiekkaa, helppoa polkua ja pari pomppuisampaa polkupätkää. Kuitenkin ajettavissa cyclocross pyörällä helposti. Kyseessä ei kuitenkaan ole kansainvälisen pyöräilyliiton sääntöjen mukainen cyclocross rata. Melko tasainen linja kuitenkin löytyy kun katsoo mihin ajaa. Myös joku tiikerieste löytäneen tiensä maastoon eli jalkautuminen jossain vaiheessa rataa lienee suotavaa.

VPCX Lappeenranta part #2 will take place in Uus-Lavola nearby the horse racetrack (check the map link below). The course include easy ski track, some trails and a few technical sections with roots and rocks. This is not a UCI approved cyclocross track but it' still perfectly rideable with a cyclocross bike as long as you keep alert. We might add some jumping barriers along the track.

Aikataulu / Timetable
1200 Rata merkattu / Route marked
1300 Ilmoittautuminen 30min / Registration 30min
1330 Ohjattu tutustumiskierros / Guided warm up round of the course
1400 Startti / Start
1500 Kärki maaliin / Finnish

Ilmoittautuminen / Registration
Paikanpäällä klo 1300 / At the starting point at 1300 a clock

Kokoontuminen / Meeting point
Torppakyläntie 15 (Uus-Lavolan Nesteeltä hiekkamäki ylös). Paikka hiekkatien ja hiihtoladun risteyksessä.
Torppakyläntie 15 (100m uphill the dirt road from the Neste petrol station in Uus-Lavola) at the crossing point of the dirt track and ski trail. Cars can be parked nearby.

"Kilpailu" / “The competition”
Kärki ajaa noin tunnin, kierrosmäärä ilmoitetaan parin ensimmäisen kierroksen jälkeen. Kilpailijat maaliin kärjen jälkeen.

Kyseessä ei ole oikea kilpailu vaan kaveriporukan yhteislenkki eli lisenssiä tms. ei vaadita. Kalusto- ja henkilövahingoissa järjestäjältä saa sympatiaa ja ehkä laastarin. VPCX-cupin kilpailuihin saa/pitää osallistua millä tahansa polkupyörällä, jossa ei ole sähköavustusta.

Sarjoja sen mukaan miten tulee kalustoa ja ajajia

Tuloslista + kierrosten väliajat julkaistaan. Ei palkintoja.

This is not an official competition but more like a group ride among
friends and therefore we do not require any kind of licence. In the
case of injuries or bike breakdowns we might provide you with some
sympathy and a plaster. (Consider the previous passage as a legal
disclaimer due to strict Finnish legislation and insurance policies).
Contenders are welcome to participate with any kind of bike other than
e-bikes.

Race categories will be created depending on what kind of riders and
bikes appear at the event.

The fastest riders will finish after about an hour after which the
rest of contenders will be given notice to finish. The amount of laps
will be announced at the beginning of the race.

The result list with lap times will be published. No prizes whatsoever.

Additional information

Tuomo tel. 050-3446507

Ajamme opastetun kierroksen ennen kisan alkua.

Yhteydet
Uus-Lavolan Nesteen kylmäasemalta hiekkamäkeä ylös mäen päälle. Lähtöpaikka hiekkatien ja hiihtoladun risteyksessä.

Lisäkysymykset
Tuomo puh. 050-3446507

(Disclaimer: Tämä teksti on kylmästi ripattu edellisen ajon tapahtumasta ja Helsingin porukoilta oman mielikuvituksen puutetta) ;)

Tapahtuma facebookissa: https://www.facebook.com/events/965870253472437/

Pete Riemu
02.11.2015, 09.10
Lauantaina 7.11. 2015 VPCX 3. osakilpailu https://www.facebook.com/events/1640366999554215/

VPCX-tyylinen cyclocross-tapahtuma Imatralla Vuoksenniskalla!
Aiemmin VPCX-krossailua on ajettu Mattilan montulla ja Uus-Lavolassa. Nyt on vuorossa samaisen cupin "osakilpailu" numero kolme.

Paikka:
Vuoksenniskan koulu, Vuoksenniskantie 96, 55800 Imatra. Startti koulun ja urheilukentän läheisyydessä olevalta kuntoradalta.

Aikataulu:
Rata merkattu ja ilmoittautumisia otetaan vastaan n. 12.00
Juniorilähtö n. 12.45 (20min+1 kierros)
Aikuisten lähtö n. 13.30 (50min+1 kierros)

Osallistuminen ja ilmoittautuminen:
Osallistumismaksu on nimellinen aikuisilta 5€ ja junioreilta (alle 16v) 2€. Hintaan kuuluu lämmintä juomaa ja pientä purtavaa kilpailun jälkeen. Lisäksi hintaan sisältyy mahdollisuus käyttää pukuhuonetta ja käydä suihkussa. Pyöränpesupaikka löytyy myös!
Ilmoittautuminen paikanpäällä kisateltalla.

Yleistä:
Kyseessä on siis ennemminkin kilpailu- ja leikkimielinen ryhmälenkki kuin varsinainen kilpailu. Pääasia on hauskanpito. Osallistua saa millä tahansa täysin lihasvoimalla kulkevalla kaksipyöräisellä kulkuneuvolla. Rata on suunniteltu CX-pyörällä ajettavaksi, joten kaikilla pyörillä pärjää.

Reitti sisältää pururataa, helppoa polkua ja hiekka/soratietä. Muutama haastavampi kohta sieltä reitiltä saattaa löytyä, mutta koko rata on ajettavissa. Cyclocrossmaisesti reitille on eksynyt muutama jalkautumiseste (bunny hop esteitä kaatamatta sallittu).

Jokainen osallistuja ajaa omalla vastuulla ja kaikkia muita maastossa liikkujia pitää väistää. Tervehtiminen myös suotavaa.

Palkintona hyvämieli ja juniorisarjalaisille karkkipussit. Tulokset kuitenkin kerrotaan ja myöhemmin julkaistaan netissä.

Muuta:
Reittikartta julkaistaan jossakin vaiheessa tapahtumasivulla.

Kimppakyytejä kannattaa sopia, että kaikki pääsevät mukaan.

Kysymyksiin pyritään vastaamaan mahdollisimman nopeasti ja mahdollisista muutoksista ilmoitetaan, mikäli niitä tulee!

Järjestävä seura: TaiTä

Antti Kuitto
02.11.2015, 09.30
Edelliseen postaukseen voisi päivittää vielä tapahtuman päiväyksen, jos joku on facebook-rajoitteinen....

Edit. Tulen ajamaan :)

Grandi66
02.11.2015, 09.43
Eli on näköjään 7.11.2015 tuo tapahtuma.

Pete Riemu
05.11.2015, 09.42
Pyöränpesupaikka järjestyi lauantain Vuoksenniskan VPCX-kisaan.

Pete Riemu
07.11.2015, 19.43
Tulokset: https://www.webscorer.com/race?raceid=56655

Pete Riemu
08.11.2015, 07.42
Kiitos vielä kaikille Vuoksenniskan VPCX-kisaan osallistuneille! Teitte kisasta kaiken vaivannäön väärtin. Järjestäjätkin olivat ja ovat ihan onneissaan:) Tuloslistaan sen verran infoa, että kisan ainut juniori (12 V.) ajoi M/N16-sarjan kaksi kierrosta (20min+risat) aikuisten naisten ja miesten kanssa. Hän olisi halunnut ajaa aikuisten sarjassa koko 50min ja risat, mutta huoltaja ei sitä tajunnut ajoissa:/ Ilman mahdollisia tekniikkavikoja tulos aikuisissa olisi ollut -2 laps eikä -5 laps:) t. TaiTä:n järkkäripoppoo

Pete Riemu
16.11.2015, 10.06
Olisiko täysin naurettavaa järjestää VPCX-kisa XC-radalla? Siis poikkeukselliseti ja kertakokeiluna. Hyväkuntoiset tuntuvat liikkuvan cyclollakin aika hurjia metsäpolkuja todella kovaa.

TrailRider
26.11.2015, 14.50
VPCX - Lpr osa 4 (6.12 Lappeenrannan Lepola)
Ajopaikkana Lepolan ja kisapuiston maastot. Radalle mahtuu polkua, hiekkatietä, lyhyt asfalttipätkä ja pururataa. Poluilla juuria, mutta rata on helposti ajettavissa cyclocross pyörällä. Kyseessä ei kuitenkaan ole kansainvälisen pyöräilyliiton sääntöjen mukainen cyclocross rata. Melko tasainen linja kuitenkin löytyy kun katsoo mihin ajaa. Myös joku tiikerieste löytäneen tiensä maastoon eli jalkautuminen jossain vaiheessa rataa lienee suotavaa. Mukana ehkä myös kannettava pätkä ja muita pyörämaailman kummallisuuksia.

Jos lunta sataa ja latukoneet alkavat luoda latua, joudutaan tilanteeseen sopeutumaan muuttamalla rataa lennosta. Laduilla ei ajeta...

VPCX Lappeenranta part #4 will take place in Lepola/Kisapuisto region. The course include easy ski track, some trails and a few technical sections with roots and rocks. This is not a UCI approved cyclocross track but it' still perfectly rideable with a cyclocross bike as long as you keep alert. We might add some jumping barriers along the track.

Aikataulu / Timetable
1100 Rata merkattu / Route marked
1215 Ilmoittautuminen 15min / Registration 15min
1230 Ohjattu tutustumiskierros ja omatoiminen lämmittely / Guided warm up round of the course
1300 Startti / Start
1400 Kärki maaliin / Finnish

Ilmoittautuminen / Registration
Paikanpäällä klo 1215 / At the starting point at 1215 a clock

Kokoontuminen / Meeting point
Lepolan hautausmaan takaparkkis (ks. kartta)
Lepola cemetary backpark (see the map!)

"Kilpailu" / “The competition”
Kärki ajaa noin tunnin, kierrosmäärä ilmoitetaan parin ensimmäisen kierroksen jälkeen. Kilpailijat maaliin kärjen jälkeen.

Kyseessä ei ole oikea kilpailu vaan kaveriporukan yhteislenkki eli lisenssiä tms. ei vaadita. Kalusto- ja henkilövahingoissa järjestäjältä saa sympatiaa ja ehkä laastarin. VPCX-cupin kilpailuihin saa/pitää osallistua millä tahansa polkupyörällä, jossa ei ole sähköavustusta.

Sarjoja sen mukaan miten tulee kalustoa ja ajajia

Tuloslista + kierrosten väliajat julkaistaan. Ei palkintoja.

This is not an official competition but more like a group ride among friends and therefore we do not require any kind of licence. In the case of injuries or bike breakdowns we might provide you with some sympathy and a plaster. (Consider the previous passage as a legal disclaimer due to strict Finnish legislation and insurance policies). Contenders are welcome to participate with any kind of bike other than e-bikes.

Race categories will be created depending on what kind of riders and bikes appear at the event.

The fastest riders will finish after about an hour after which the
rest of contenders will be given notice to finish. The amount of laps will be announced at the beginning of the race.

The result list with lap times will be published. No prizes whatsoever.

Additional information

Tuomo tel. nollaviisnolla-3446507

HOX! Ajamme opastetun kierroksen ennen kisan alkua, joten raden merkkaus tyyppiä kevyt! HOX!

Pete Riemu
03.12.2015, 09.16
Oliko hautuumaan takaparkki kisapuiston puolella vai missä? Toivottavasti pääsen mukaan. Tällä hetkellä näyttää mahikset hyviltä (laskevaa kuntoa lukuunottamatta) osallistumiselle. Jos ei tule esteitä, niin mielelläni tulen taas peräpään vahdiksi. Kaksi ekaa osakilpailua meni työvuoroihin harmittavasti.

TrailRider
03.12.2015, 10.15
Kisapuiston puolella. Lähin osoite on Rullatie 26 ja siitä pientä hiekkatietä hautausmaan vierustan parkkiin.

faloon
26.09.2016, 11.08
Tiedoksi tännekin, että homma jatkuu 9.10 sunnuntaina Lappeenrannan Mattilassa! Tervetuloa ajamaan!


Ajetaan lasten kisa lyhyemmällä radalla, jonka perään n. tunnin kestävä avoin sarja. Lisätietoa seuraa kunhan sitä tulee

Kisakeskus

Mattilan montun kentällä sijaitseva pukukoppi, Käenkaari, Mattila, Lappeenranta. Pukukopit, suihkut sekä pyöränpesuletku ovat kaikkien käytettävissä.

Aikataulu

Julkistetaan myöhemmin. Järjestäjä pidättää oikeuden järjestää kilpailun aamu- tai iltapäivällä oman mielensä mukaan.

Ilmoittautuminen

Ilmoittautuminen paikan päällä viimeistään vartti ennen starttia. Ei maksa mittää.

Kilpailu

Aikuisten kilpailun kärki ajaa noin tunnin, kierrosmäärä ilmoitetaan ensimmäisen kierroksen jälkeen. Kilpailijat otetaan maaliin kärjen jälkeen. Läskipyörille oma tuloslista.

Lasten sarjan yksityiskohdat varmistuvat myöhemmin.

Kyseessä ei ole oikea kilpailu vaan kaveriporukan yhteislenkki eli lisenssiä tms. ei vaadita. VPCX-cupin kilpailuihin saa osallistua millä tahansa polkupyörällä, jossa ei ole sähköavustusta.

Osallistuminen toimintaan tapahtuu omalla vastuulla eli osallistujia ei ole vakuutettu järjestäjän toimesta. Kehotamme osallistujia ja lasten vanhempia hankkimaan tapaturmavakuutuksen. Hankittavissa on myös Suomen pyöräilyunionin fillaripassi mikä kattaa Lappeenrannan pyöräilijät ry:n toiminnassa tapahtuneet tapaturmat.

Tuloslista + kierrosten väliajat julkaistaan. Ei palkintoja aikuisille, lasten sarjassa kaikille palkinto.

Rata

Aikuisten sarjassa noin 6-8 min./ kierros. Kärki ajaa tunnissa ehkä 7-8 kierrosta. Rata sisältää teknisiä pätkiä, soratietä, pururataa, hiekkarantaa,hiekkakenttää sekä kanto-osuuksia. Rata soveltuu kaikille pyörille eli ihan pahinta teknistä juurakkokivikkopolkua ei ole luvassa.

Ajamme opastetun kierroksen ennen kisan alkua.

Lasten kisa ajaetaan lyhyemmällä radalla lyhyemmässä ajassa, joiden molempien yksityiskohdat varmistetaan täällä myöhemmin.

Yleisö

Rata on pyritty tekemään katsojaystävälliseksi eli tervetuloa myös kaikille muuten vain kiinnostuneille spektaattoreille.

Yhteydet

61.030679, 28.155762
Tule pyörällä niin pääset mistä tahansa kautta. Autolla käänny lappeen Rannasta tullessa Vaalimaantieltä Mattilaan, aja suoraan Mattilantietä ja lopuksi käänny vasemmalle Käenkaarelle.

Lisäkysymykset

Lauri 044 5462745 faloon@iki.fi
Henk 050 3826210 henricus.leermakers@gmail.com

TrailRider
03.11.2016, 23.29
Seuraavat ajot tämän viikon sunnuntaina klo 19 Lappeenrannan vesitorninmäellä! Mukaan lamppu, pyörä ja reipasta retkimieltä. Lisätiedot VPCX Cyclocross etelä-karjala facessa ja huomenna ehkä myös täällä...

Pete Riemu
17.10.2017, 13.49
Ikää kertyy, joten VPCX kiinnostaa yhä enemmän pienemmän loukkaantumisriskin vuoksi. Suunnittelin Teppanala XCO -radan palstalle 1,4km:n VPCX-reitin. Sen voi ajaa kummin päin haluaa. Joskus voisi siinäkin treenata ja leikki-/lenkkimielellä kisata esim. ilman ajanottoa, jos joutilasta seisoskelijaa ei paikalle ilmaannu. Keittiökello vain lähtöpaikalle tikittämään ja 50min kuluttua kärkimies ajaisi viimeisen plussakierroksen pysähtyen maalin jälkeen odottamaan loppuletkaa jonoon. Tuloksiin kirjattaisiin vain maaliintulojärjestys ja kierrosmäärät (jokainen laskisi itse, jos ei Arska jouda laskemaan). Reitti kiemurtelee enimmäkseen tietenkin paremmalla alustalla kuin viereinen XCO-rata. Miltä kuulostaisi korkata tämäkin vaikka Linnoituksen jälkeen epävirallisesti ja rentoakin rennommin, jos Joulukuussa ei tule lunta tänäkään vuonna?

Pete Riemu
20.10.2017, 09.06
^Reittivideo ylläolevaan. Pari sataa metriä sain vielä lisää matkaa tuohon edelliseen suunnitelmaan: https://www.youtube.com/watch?v=6J7F_z4bTbY

Pete Riemu
22.10.2017, 08.42
VPCX-lenkki/harjoitus Lappeenrannan Vesitorninkisaa varten;) http://ptriemu.blogspot.fi/p/teppanala-vpcx.html

Pete Riemu
27.10.2017, 15.03
Klo 11 voisi olla startti pyhäinpäivän VPCX ajelulle Teppanalassa. Ylläolevalla formaatilla mennään. Kaupunki rosautti painekyllästetyn, mutta aivan lahon ja poistetun laiturin rojut keskelle reittiämme:( Raivasimme äsken siihen kohtaan uuden alle metriä leveän ajoväylän. Aiemmin olimme avanneet siihen jo ainakin auton mentävän aukon.

Pete Riemu
04.11.2017, 14.48
Teemalla "isänpäivänä vesitornia kohti" on Teppanala VPCX -lenkki nyt ajettu. Tulokset: http://ptriemu.blogspot.fi/p/teppanala-vpcx.html (http://ptriemu.blogspot.fi/p/teppanala-vpcx.html)