Näytä tavallinen näkymä : Eturengas kääntyy vinoon jarruttaessa (levyjarrut)
Ongelma on seuraavanlainen: Kun jarrutan etujarrulla vähänkin voimakkaammin eturengas kääntyy selvästi vinoon suhteessa haarukkaan.
Kyseessä ovat noin 3 vuotta vanhat mekaaniset levyjarrut, valmistaja Shimano. Pyörä on pääasiassa työmatka-ajoon käytetty cyclocross, joten sillä ei ole tehty hyppyjä eikä etuhaarukkaan muutenkaan ole kohdistunut suuria voimia.
Olen ottanut renkaan irti ja kiinnittänyt sen uudelleen useita kertoja. Pikalinkku on varmasti tarpeeksi kireällä, olen laittanut sen niin tiukalle, että avaaminen ei onnistu ilman vipuvarren apua.
Ongelman ilmenee tästäkin huolimatta. Renkaan akseli on nähdäkseni täysin pohjassa urissaan. Jos yritän heiluttaa rengasta vinottain, vaaditaan suurta voimaa, jotta rengas kääntyy yhtään suhteessa akseliin.
Jarrulevy asettuu siististi koloonsa, joten renkaan luulisin olevan täysin oikealla paikalla sivusuunnassakin. (Jonkin verran jarru hankaa, mutta sellainen se on ollut uudesta asti.)
Renkaan kääntyminen vaatii jonkin verran voimaa, kun rengasta pyörittää vapaasti ilmassa, jarrutus ei aiheuta mitään sivuttaisliikettä.
Miten ongelmaa kannattaisi yrittää ratkaista seuraavaksi?
Ongelma ei varsinaisesti haittaa ajamista, mutta se häiritsee kun kokoajan saa pelätä päättääkö rengas irrota kokonaan seuraavassa jarrututuksessa.
Normaalisti en katso eturengasta kun jarrutan, joten ongelma on saattanut esiintyä jo pitkään.
TurboKoo
08.06.2015, 21.50
Varmistetaan nyt varmasti ensin, että osaat käyttää pikalinkkua.
http://www.rolwheels.com/service/how-to-properly-adjust-your-quick-release-skewers
Mitä teet korjataksesi tilanteen ? Pikalinkku löysälle ja vanne suoraan ?
Jos näin niin sitten se kiekko ei ole sopiva sun haarukkaan. Laitatko kuvan akselista haarukassa ilman pikalinkkua niin nähdään paljonko sielä on välystä ?
Tuohon tapaan olen pikalinkkuja käyttänyt. (Voiko niitä käyttää väärinkin?)
Korjauksia olen yrittänyt hoitaa seuraasti: Pikalinkku auki, nostan renkaan irti ja asetan sen takaisin paikoilleen. Katson, että akseli näyttää olevan kunnolla paikoillaan ja kiristän pikalinkun uudelleen. Testaan, että pyörä pyörii kunnolla vapaasti pyörittäen ja että levyjarru ei hankaa pahasti. (Pyörä nurin operaatiota varten.)
Lisäksi vanne on nähdäkseni täysin kunnossa, siinä en havaitse lainkaan vääristymää.
Kiekko on alkuperäinen, pyörän mukana tullut.
Lisään kuvan akselista tähän, kun pääsen tänään pyörän ääreen.
Navan laakerit löysällä/sökönä?
Pikalinkkuja olen nähnyt tuosta vipu auki asennossa kiinni kieritettynä.......
juutuubivideo ois vielä paree ongelman ratkaisjaksi. Tämähän on toinen saman ongelman ympärillä pyörivä säie. Onko tämä joku trendiongelma ;) ?
Kannattaa myös kokeilla pikalinkun nivelten kevyttä voitelua esim. CRC:llä. Jos nivel on jäykkä niin linkkua ei saa tarpeeksi kireälle vaikka se kiinni laittaessa kireältä tuntuisikin.
Pikalinkuissakin on vääntöosaltaan (ainakin) kahta eri mallia. Toisella puristava voima on huomattavasti pienempi, kun väännetään yhtä tiukkaan. Vanhemmalla versiolla tulee tiukempi puristus.
Kun olet laittanut etukiekon suoraan ja pikalinkun kireälle, otappas toisella kädellä kiinni ylhäältä haarukan putkesta ja toisella liikutat ihan kunnolla renkaan kohdalta (ylhäältä) sivusuunnassa. Tuntuuko välystä tai liikkuuko/luistaako pikalinkku haarukan suhteen? Jos on klappia, mutta pikalinkku ei liiku sivuttain, niin vaikuttaisi löysältä tai kuluneelta laakerilta.
Jos pikalinkku ei saa pidettyä akselia liikkumattomana haarukassa, niin laitat sopivamman, tiukempaan puristavamman pikalinkun tai korvaat pikalinkun kunnon mutterikiinnitteisellä akselilla. Pikalinkku puristaa sitä kireämmälle, mitä vähemmän puristava pinta liikkuu akselin suuntaan. Pieni liike, suuri voima. Vertaile pikalinkkuja, vanhanmallinen saattaa toimia paremmin.
Jos koittaisit tuollaista kuusiokolo "pikalukkoa", eliminoidaan ko. kapistus pois mahdollisuuksista...
HC Andersen
09.06.2015, 12.19
Mulla oli krossarissa samanlainen ongelma, alkuperäinen pikalinkku ei vaan kiristynyt tarpeeksi, vaihdoin toisen tilalle niin ongelma poistui.
Pikalinkkuja olen nähnyt tuosta vipu auki asennossa kiinni kieritettynä.......
Onko tämä joku trendiongelma ;) ?
Ehkä tuollakin tavalla kiristettynä saa ongelman selville eli kiertää sen tiukalle kierteistä.
nuren vivuton vinkki hyvä.
Tuossa taannoin oli samaa vikaa ; RS Reba ja Mavicin linkku --> linkun pitopinta siloontunut (pintaruoste,pöly,ym),puhdistin linkun pitopinnan hammastuksen ja taas pitää.
Joku tääl joskus huhuili haarukankorvan irronneen maalin aiheuttaneen tuota samaa.
Kokeilen seuraavaksi ehdotettua öljyämistä ja puhdistamista.
Kun olet laittanut etukiekon suoraan ja pikalinkun kireälle, otappas toisella kädellä kiinni ylhäältä haarukan putkesta ja toisella liikutat ihan kunnolla renkaan kohdalta (ylhäältä) sivusuunnassa. Tuntuuko välystä tai liikkuuko/luistaako pikalinkku haarukan suhteen? Jos on klappia, mutta pikalinkku ei liiku sivuttain, niin vaikuttaisi löysältä tai kuluneelta laakerilta.
Kun viimeksi testasin kiekko tuntui tukevalta. Enkä havainnut pikalinkun luistavan, mutta en kyllä tähän kiinnittänyt erityistä huomiota, pitänee vielä kokeilla uudelleen.
Kuvia akselista ilman pikalinkkua:
http://i.gyazo.com/fb3180a8cca182b5eae251bb86d5f857.jpg
http://i.gyazo.com/50cb355372418068dc469f4fbb5e3a3f.jpg
http://i.gyazo.com/0a1ca543596652bc9820fcc4957b253c.jpg
Jos tässä pitää uusi pikalinkku hommata, mitä pitää tietää? Ovatko kaikki yhteensopivia vai pitääkö tietää jokin mitta omasta kiekosta/akselista?
PÄIVITYS:
Puhdistin ja öljysin linkun edellä annettujen neuvojen mukaan. Tämän jälkeisissä testeissä ongelmaa ei ilmennyt, vaan rengas pysyi suorassa linjassa.
Odotan vielä mitä tapahtuu, kun ensimmäisen kerran jarrutan kovalla voimalla, mutta tämä on se selvästi parempi.
Kiitoksia.
Vaikuttaa akseli tosi lyhyeltä. Mikä pyörä ja napa? Linkkujen pituus yleensä joko maasto- tai maantiepyöriin. Osta halvat kuuskololukot nii näet jos ongelma ratkeaa.
Vaikuttaa akseli tosi lyhyeltä. Mikä pyörä ja napa? Linkkujen pituus yleensä joko maasto- tai maantiepyöriin. Osta halvat kuuskololukot nii näet jos ongelma ratkeaa.
Tunturin Cx700 vuosimallia 2011, napa on alkuperäinen, tarkemmin en tiedä.
Jos ongelma ilmenee uudelleen, niin pitänee koittaa kuusikoloja.
vBulletin® v4.2.5, Copyright ©2000-2025, Jelsoft Enterprises Ltd.