PDA

Näytä tavallinen näkymä : Heppanaisille saa viheltää!



Mos@73
22.05.2015, 21.56
Liekö asiasta jo keskustelut, mutta;

himmailin tänään illansuussa Sipoosta Immersbyntietä Öljytieltä Porvoontielle päin. Edessäni eteen ilmestyi samaan suuntaa kulkeva hevonen ratsastajineen. Mietinkin, miten pitäisi ohittaa? Ajoin reilusti ohituskaistalle ja ohitin ”yhdistelmän”.

Ohitettuani nuori naisratsastaja hihkaisi heleästi ja ystävällisesti, että ”saa viheltää!”. Hiljensin ja vaihdettiin muutama sana. Hän toivoi, että pyöräilijät esim. viheltäisivät, kun lähestyvät takaapäin hevosta ja ratsastajaa. Sanoi, että silloin jompi kumpi kuulee, muutoin pyörät tulevat niin hiljaa, että kumpikaan ei kuule. Hän pyysi, että levittäisin sanaa. Kaikki tämä erittäin ystävälliseen sävyyn.

Joten, jos täältä ei sana leviä, niin ei mistään. ”Heppanaisille” saa siis luvan kanssa viheltää!

kauris
22.05.2015, 22.50
Mua on aina ärsyttänyt se etten osaa viheltää/ vislata kuuluvasti. Tavallisella viheltämisellä ei ole kyllä mitään virkaa ennen kuin on jo ihan kohdalla. Heppatytöt on usein sen näköisiä, että niille kyllä voisi vislailla ja jäädä juttelemaan pidemmäksikin aikaa.

Premnas
23.05.2015, 09.11
Hevonen kyllä kuulee jo pitkän matkan takaa ääniä. Ratsastajalle voi tulla yllätyksenä hiljaa lähestyvä pyörä mutta hevonen on sen havainnut jo aikoja sitten. Se on sitten eri asia kuinka hyvin tuo viheltely rauhoittaa hevosta ettei se luule jonkun saalistajan saapuvan takaa.

kaakku
23.05.2015, 09.32
Meinas käydä kylmät kun saavuin polulta metsäautotielle viime lenkillä. No, alamäkeen laskiessa mutkan takaa tulee vauhdilla heppa ja rattaat. Väistin sivuun ja jarrutin - mikä oli aivan hirveä virhe sillä mutalammikoissa rymyämisen jälkeen Magurat huusivat kuin hyeenat. Hyeena on hepan luonnollinen vihollinen joten koni peljästyi oikein huolella ja näytti olevan to-del-la pienestä kiinni ettei koko homma lähtenyt kuskin käsistä. Siinä tunsi itsensä melko pieneksi kun vauhdilla kohti tulee heppa ja hepalla menee pasmat sekaisin.

Tulis nyt ne SRAMin clampit että pääsisi eroon noista Maguroista, menee jo vaarallisen puolelle. Jos ei jää pillastuneen hepan alle niin varmaan joku kerta puusta tippuva orava kolkkaa..

latuman
23.05.2015, 09.44
Anteeksi, mutta...

Pirikello? En minäkään osaa (lue: ole opetellut) vislaamaan äänekkäästi, mutta mulla on toi pirikello. Mä luulin että se oli se juttu. Se pirikello. Vai saako ne hevoset siitä slaagin?

Ja toinen juttu: Täälläpäin jyväskylässä on pieni pätkä kelviä, jota hevosihmiset käyttää ratsasteluun silloin tällöin (päivittäin tai kerran viikkoon tai jotain) ja se on täynnä HEVOSEN PASKAA. Mietin vaan että eikö se olisi kohteliasta siivota se kakka pois siitä keskeltä kelviä? Se on nimittäin aika isoa jöötiä mitä hevonen suoltaa ja sitten se kuivaa ja kovettuu laastiks ja se tosiaan tärähtää renkaan alla. Ehkä siihen joku saisi itsensä kaadettuakin, mutta enemmän se on ylimääräinen haitta tiellä.

Vai oonko mää ihan se8.

tvain
23.05.2015, 10.39
Anteeksi, mutta...

Pirikello? En minäkään osaa (lue: ole opetellut) vislaamaan äänekkäästi, mutta mulla on toi pirikello. Mä luulin että se oli se juttu. Se pirikello. Vai saako ne hevoset siitä slaagin?

Ja toinen juttu: Täälläpäin jyväskylässä on pieni pätkä kelviä, jota hevosihmiset käyttää ratsasteluun silloin tällöin (päivittäin tai kerran viikkoon tai jotain) ja se on täynnä HEVOSEN PASKAA. Mietin vaan että eikö se olisi kohteliasta siivota se kakka pois siitä keskeltä kelviä? Se on nimittäin aika isoa jöötiä mitä hevonen suoltaa ja sitten se kuivaa ja kovettuu laastiks ja se tosiaan tärähtää renkaan alla. Ehkä siihen joku saisi itsensä kaadettuakin, mutta enemmän se on ylimääräinen haitta tiellä.


Kyllä voi käyttää myös pirikelloa, tai huudella jotain eli pitää ihmisääniä. Riippuen tuulen suunnasta, niin edes hevonen ei välttämättä kuule fillaria ilman.

FYI, yhdistyllä pyörätiellä ja jalkakäytävällä ratsastus on kielletty ellei väylää ole lisäksi merkitty liikennemerkillä 427 (ratsastustie). Sikäli kuin olen itse ymmärtänyt, niin juridista velvollisuutta siivota hevosenpaskaa ei ole, toisin kuin koiranpaskaa. Syyt lienevät lähinnä historialliset. Aikanaan kun raitiovaunu ja automobiili keksittiin ja se korvasi hevoset kaupungeissa, jäi valtavasti lannan lapioijia työttömäksi (oikeasti siirtyivät tietenkin muihin töihin).

Mattia
23.05.2015, 10.57
^^Pitäis kaupungin rakentaa siihen klv:n suojaksi Aida, ettei hevoiset pääse pillastuttamaan pyöräilijöitä ;)

Antsu60
23.05.2015, 12.22
Aina voi ilmoittaa, oli siellä heppa mummo lapsi koira tai koiran taluttaja.

orc biker
23.05.2015, 17.52
Ei hemmetissä. En viheltele noille 15-kesäisille heppatytöille. Ihan riittävän pervona pidetään muutenkin.

MTBVespa
23.05.2015, 18.55
Ei hemmetissä. En viheltele noille 15-kesäisille heppatytöille. Ihan riittävän pervona pidetään muutenkin.
Vislaa ja tarjoo karkkia trikoissa, nii kohta on polliisit ovella ja kuva netissä vanhempien pitämillä pedofiili varotuspalstalla[emoji3]

Halloo halloo
23.05.2015, 23.32
Minä höpöttelen heposille omituisia. Kerran hevosen selässä ollut poliisi luuli minun puhuvan hänelle. Korjasin väärinkäsityksen.

mutanaama
24.05.2015, 12.21
Useimmiten tulee huikattua, "aattelin ohittaa vasemmalta/oikealta". Ei sitä tarvitse karjua, riittää kun sanoo kuuluvalla äänellä. Vihellys varmasti toimii paremmin, taitaa olla jokaisella maneesilla käytössä.

substitute
24.05.2015, 22.49
Välitän ihan aidot terveiset ratsastajalta maastopyöräilijöille: Moikatkaa ratsastajia, siis sanallisesti. Hevonen säikkyy herkemmin tuppisuuna tien sivuun piiloutuvaa pyöräilijää. Jutustelevan hahmon se tunnistaa paremmin ihmiseksi ja käyttäytyy rauhallisesti. Hankala neuvo meille suomalaisille annettavaksi mutta: puhukaa.

IncBuff
24.05.2015, 22.57
Ei hemmetissä. En viheltele noille 15-kesäisille heppatytöille. Ihan riittävän pervona pidetään muutenkin.
No tämä tieto ei yllättänyt.

oem
24.05.2015, 23.45
No tämä tieto ei yllättänyt.
Aiheen mukaan Heppanaisille saa viheltää.

Ulkorengas
25.05.2015, 06.23
Anteeksi, mutta...

Pirikello? En minäkään osaa (lue: ole opetellut) vislaamaan äänekkäästi, mutta mulla on toi pirikello. Mä luulin että se oli se juttu. Se pirikello. Vai saako ne hevoset siitä slaagin?



Juttelin asiasta erään ratsastuksenopettajan kanssa. Tämän mielestä kellon kilkuttaminen voi säikäyttää hevosen, mutta viheltäminen on ok. Arveli kyllä, että yleensä hevonen huomaa pyörän ennen ratsastajaa, mutta yleensä on eri juttu kuin aina.

perttime
25.05.2015, 08.59
Jutustelevan hahmon se tunnistaa paremmin ihmiseksi
Sitä minäkin arvelin, että hevonen osaisi puheesta paremmin arvata, että outo otus on ihminen eikä vaikka karhu.

MTBVespa
25.05.2015, 10.34
Kumpikohan on pahempi hevosen mielestä ihminen joka kuulostaa karhulta, vai karhu joka kuulostaa ihmiseltä.

oem
25.05.2015, 11.43
Karhu joka soittaa kelloa:p

YT
25.05.2015, 11.46
Pyöräilijät ajolaseissaan, kypärissään ja kirjavissa vaatteissaan näyttävät hevosen mielestä jättiläispaarmoilta ulkoavaruudesta.

MTBVespa
25.05.2015, 11.48
Sellanen piirrettyistä tuttu polkupyöräilevä sirkuskarhu. Siinäpä ois hepalla ihmettelemistä.

Fat Boy
26.05.2015, 07.54
Hevosista ei kyllä koskaan tiedä. Yksi ratsastaja pyysi minua pysähtymään, seuraavan hepo säikähti pysähtymistä, ajaminen olisi ollut parempi. Tuttavan heppa pelkää maastossa pyöräilijöitä yli kaiken, mutta crossipyöristä ei välitä mitään. Kuitenkin, hevonen on sen verta fiksu eläin, että se oppii tunnistamaan härvelit ihmisen ohjastamaksi, jos sen annetaan oppia. Joskus pysäytin kelkan kun näin hevosen, ratsastaja oli tästä kovin hyvillään. Pikku jutustelun jälkeen hän pyysi käynnistämään kelkan, jotta heppa hieman tottuisi. Ja toimihan se, otus ei pelännyt enää lainkaan vaan oli lähinnä utelias.

Alottelia-14
26.05.2015, 08.23
Jos joku tuntee hevosihmisiä, tai jää lenkillä juttelemaan, niin kysäskääs miksi eivät totuta hevosta kellon ääneen?

Hevonen kuitenkin oppii ja tottuu asioihin, eikä sen jälkeen pelkää niitä, jos ei ole mitään syytä. Itse tunnen vain yhden hevosharrastajan ja heidän tallillaan on totutettu hevoset kelloon, niin se ei ole kohtaamistilanteissa mikään ongelma. Ajatuksena heillä, että kun jotkut pyöräilijät kuitenkin kelloa soittavat ja on ihan mahdotonta opettaa jokaista käyttämään kellon sijasta suutaan, niin parempi noinpäin.

Wili
26.05.2015, 09.06
Hevonen on pakoeläin. Jos se on kerran kunnolla säikähtänyt kelloa (tai jotain muuta asiaa), ei se siihen välttämättä totu, ainakaan helposti - toisin kuten esim. koira, joka on petoeläin ja reagoi hyökkäämällä. Hevosia kuten ihmisiäkin on erilaisia, toiset turboahdettuja ja toiset sitten laiskaakin laiskempia, jotka ei korvaansa lotkauta vaikka pommi putoaisi viereen, tai sitten siltä väliltä.

perttime
26.05.2015, 09.31
Pikku jutustelun jälkeen hän pyysi käynnistämään kelkan, jotta heppa hieman tottuisi. Ja toimihan se, otus ei pelännyt enää lainkaan vaan oli lähinnä utelias.
Muistan joskus mainitun, että ravihevoset keskimäärin sietäisivät asioita paremmin, kuin ratsut. Teoria oli, että ovat tottuneempia kaikenlaiseen hälinään ja liikkeeseen.

Wili
26.05.2015, 10.06
Sellainen käsitys minullakin on yleisesti, perttime. Toki ravihevosetkin ovat yksilöitä. Minulla on oma erittäin reaktiivinen ratsunuori, jota pitäisi varovasti ruveta totuttamaan erilaisiin tilanteisiin. Toivottavasti siitä joskus vielä kilpahevonen tulee kun kapasiteettia on, muttei päätä. Lähinnä vaan perseilee kotiympäristön ulkopuolella. :)

perttime
26.05.2015, 10.12
Varmaan hevosilla ilmenee samanlaista ihmisen reagointiin reagointia kuin koirilla?
Siis: ihmistä hermostuttaa, että nyt "se" alkaa rähjätä, kun tuo tulee vastaan - ja eläin huomaa ihmisen hermostumisen ja alkaa hakea mahdollisia uhkia lähistöltä.

Alottelia-14
26.05.2015, 10.13
Hevonen on pakoeläin. Jos se on kerran kunnolla säikähtänyt kelloa (tai jotain muuta asiaa), ei se siihen välttämättä totu, ainakaan helposti

Juurikin tuolla ajatuksella. :)

Kun kelloon totuttaa rauhallisessa ympäristössä, niin sitten sitä ei tarvitse säikähtää, kun joku kuitenkin joskus soittaa kelloa. Eihän sitä totutusta käsittääkseni tehdä hiipimällä takaapäin ja rimpauttamalla täysiä. Vaan ihan rauhassa, ensin kauempaa, sitten pikkuhiljaa lähempää samalla kun tuttu ihminen lähestyy. Kyllä tuolla ainakin ovat onnistuneet asiassa, sen takia olisikin mielenkiintoista kuulla muiden hevosihmisten ajatuksia aiheesta. Onko tullut mieleen edes yrittää, vai mennäänkö ihan tuurilla ensimmäiseen kilautukseen?

Wili
26.05.2015, 10.14
Totta. Jos ihmistä pelottaa niin hevosta pelottaa varmasti. :) Mutta heppanaisena voin sanoa, että heille kannattaa viheltää, eikä jututtamistakaan ohimennessä katsota pahalla. Päinvastoin :)

Nana
26.05.2015, 12.22
Ei hevosesta täysin saa pakoreaktioita pois. Saaliseläimelle on tyypillistä reagoida pakenemalla kaikkeen, mikä yllättää. Kyllähän täällä Helsingissä lenkkeilevät hepat kellon kilahduksia kuulevat, mutta ei se takaa, etteivät ne sitä jossain tilanteessa säiky. Minä (kuten varmaan moni muukin) säikyn edelleen jos joku vasta selän takana soittaa kelloa, vaikka tiedän mikä se on. Saatan kauempaa varovasti kilautella kelloa hevosen reaktioita tarkkaillen ja samalla lähestyessä puhuen (Pyyyörä tuleee taaakaaa). Varmaan lähes mikä vaan ääni käy kun se ei ole liian kova, ja yllättävä liian lähellä, niin, että heppa säikähtää.

veke
26.05.2015, 12.45
Vai olisko hevosilla koulutuksen puute ja sen OMAN isännän luottamus. Ei tuollaisia ongelmia ollut vuosikymmeniä sitten kun se oman talon hevosen kanssa pelattiin. Hevonen pysyi paikallaan, eteni tai pakitti käskystä - halutulla vauhdilla. Ja tiesi komennosta sekä äänensävystä jos erehty erkaantumaan perunavaosta aatraa käytettäessä. Ei välittänyt hiippailijoista, pyöristä, mopoista tai traktoreistakaan.

Oisko niistä heppoa syytä koulata omilla alueillaan ja tulla ihmisten ilmoille sitten kun pysyy ohjastajansa hallinnassa?

Alottelia-14
26.05.2015, 12.48
Totta. Jos ihmistä pelottaa niin hevosta pelottaa varmasti. :) Mutta heppanaisena voin sanoa, että heille kannattaa viheltää, eikä jututtamistakaan ohimennessä katsota pahalla. Päinvastoin :)

Vinkkejä meille, jotka emme osaa viheltää, eikä äänikään kanna hengästyneenä montaa metriä? :)

Highlander
26.05.2015, 12.50
^Telkusta tuli kouluratsastuksen SM-kisat sunnuntaina. Yksi kaakki teki tarpeensa heti kun ohjelma alkoi. Tämän jälkeen kääntyessään takaisin hevonen pelästyi jotain..ilmeisesti omaa jätöstään. Selostajakin mainitsi asiasta.

MTBVespa
26.05.2015, 12.52
Vai olisko hevosilla koulutuksen puute ja sen OMAN isännän luottamus. Ei tuollaisia ongelmia ollut vuosikymmeniä sitten kun se oman talon hevosen kanssa pelattiin. Hevonen pysyi paikallaan, eteni tai pakitti käskystä - halutulla vauhdilla. Ja tiesi komennosta sekä äänensävystä jos erehty erkaantumaan perunavaosta aatraa käytettäessä. Ei välittänyt hiippailijoista, pyöristä, mopoista tai traktoreistakaan.

Oisko niistä heppoa syytä koulata omilla alueillaan ja tulla ihmisten ilmoille sitten kun pysyy ohjastajansa hallinnassa?
Mitn en hevosista tiedä, mut sellanen työkäytössä oleva suomenhevonen on luonteeltaan hyvon erilainen kuin kilpailuun tarkotetut sähäkkä luonteiset hepat. Vissiin vähän niin kultanen noutaja vs whippetti.

Wili
26.05.2015, 13.02
Vinkkejä meille, jotka emme osaa viheltää, eikä äänikään kanna hengästyneenä montaa metriä? :)

Puhu sellaisella äänellä, joka lähtee. Kyllä se heppa sen kuulee (hyvissä ajoin ennen ratsastajaa). Jopa sen raskaan hengityksenkin. :)

Ja veke tais just ilmoittautua vapaaehtoiseksi "koulaamaan" mun hevosta... Kyllä nykyajan pitkälle jalostetuissa kilpasuvuissa on HIEMAN enemmän "verta" kun torpan pihalla päivystäneissä kaikenkokeneissa työhevosissa. Ja taas, kyllä niitä poikkeuksia ennen vanhaankin oli. Ei ne hevoset totuttelematta uusiin tilanteisiin opi, eikä polkupyörän kohtaamista hevoselle voi opettaa, ennen kuin se kohtaa sellaisen. Ja tämä ensimmäinen kohtaaminen pitkälti määrittää miten seuraavat kohtaamiset sujuvat. Sama pätee maastossa liikkumiseen ylipäätään.

YT
26.05.2015, 13.04
Mitn en hevosista tiedä, mut sellanen työkäytössä oleva suomenhevonen on luonteeltaan hyvon erilainen kuin kilpailuun tarkotetut sähäkkä luonteiset hepat. Vissiin vähän niin kultanen noutaja vs whippetti.
Joo, kilpa-autollakaan ei saa ajaa kuin radalla. Yleiselle tielle sillä ei ole asiaa. Nykyään hevosjalostuksessa suositaan lähinnä ulkonäköä. Halutaan kapeapäisiä pitkäjalkaisia hevosia. Valitettavasti samat geenit, jotka tekevät hevosesta sellaisen, tekevät siitä myös säikyn. Viime vuosisadan alkupuoliskolla hevosia pystyi käyttämään vilkkaimpien kaupunkien vilinässä. Ihmiset olivat tehneet tuhansia vuosia jalostustyötä luodakseen hevosen. Nyt tuo työ on heitetty sadassa vuodessa hukkaan. Hävetkää hevosjalostajat!

Highlander
26.05.2015, 13.05
Puhu sellaisella äänellä, joka lähtee. Kyllä se heppa sen kuulee (hyvissä ajoin ennen ratsastajaa). Jopa sen raskaan hengityksenkin. :)

Ja veke tais just ilmoittautua koulaamaan mun hevosta...
Eli on luvallista huohottaa puskassa kun heppatyttö lähestyy? :eek:

Wili
26.05.2015, 13.09
Tuu pois puskasta niin sitten on :)

Yt - nykyään jalostetaan suorituskykyä, se ulkonäkö tulee siinä sivussa. Ja ne pomminvarmat pystyynkuolleet eivät valitettavasti suorita muualla kuin perunapellossa ja sielläkin laiskasti.

Vinkkinä vielä mahdollisille sinkkupyöräilijöille, jos hepat ei pelota, niin heppatyttöjen elämässä hyvin harvoin on aikaa muille aktiviteeteille (mm. baarissa pyörimiset), joten siltäkin osin juttelu niille voi olla ihan kannattavaa...

veke
26.05.2015, 16.38
Tuu pois puskasta niin sitten on :)

Yt - nykyään jalostetaan suorituskykyä, se ulkonäkö tulee siinä sivussa. Ja ne pomminvarmat pystyynkuolleet eivät valitettavasti suorita muualla kuin perunapellossa ja sielläkin laiskasti.
...
.

Laiskasti. Ehkä. Mutta silti nopeemmin tukkikuormaa metsästä päivän kuin 'se suorituskykyiseksi jalostettu'.
Muuten rauhallinen suomenhevonen pärjäsi ja auttoi suomalaisia oleellisesti myös niissä 40-luvun maaotteluissa. Ei siinä hermoheikkoheppa olis pärjännyt - vaikka muuten olis jaksanutkin.

Oliskohan syytä tosiaan jalostaa vielä vähän hermonsapitäväksi, ja lähteä vasta sitten näyttäytymään ihmisten ilmoille. Ei tulis turhiva valituksia, ettei saa rauhassa käyskennellä, vaan pitää pelätä kanssaliikkujia.... :)

mutanaama
26.05.2015, 21.06
vekelle ihan vaan tiedoksi, että 99,99% niistä hevosista toimii juuri niinkuin pitää, mutta ne ovat eläviä elukoita, ihan kuin koirat, kissat, maantiepyöräilijät ja norsut. Melkein aina ne toimii ihan järkevästi, mutta joskus se muriseva varpunen tai hetki sitten kylkeä hipoen ja torvea soittaen vetänyt volvokuski saattaa aiheuttaa hevoselle tunnin tai vuoden kestävän säikkytilan. Ymmärrän hyvin että se on sulta pois, kun nuo valtavat hevoslaumat ovat jatkuvasti tiesi tukkeena villisti ohikulkijoita potkien.

J.Kottenberg
26.05.2015, 21.14
Mun mielestä varomattomat autoilijat on varsin paljon isompi riski pyöräilijän terveydelle kuin hepat. Tämä tosin vain oman ja lähipiirin kokemuksen perusteella. Tietysti jos enimmäkseen jonkun ratsutilan käyttämillä poluilla rämppäilee niin tilanne voi olla toinen.

Ehkä yksi syy vähemmän kielteiseen asenteeseen heppoja kohtaan voi johtua siitä että niiden kuskit on usein ihan kivannäköisiä. Ja ne välillä jopa hymyilee eikä tuijota eteenpäin naama kireällä niinkuin suurin osa suomalaisista.

NikHa
26.05.2015, 22.05
Ei ne hepat pyöräilijälle.. mutta jos hepan säikäyttää niin ratsastajalle voi käydä ohrasesti.

Ulkorengas
27.05.2015, 04.33
Oliskohan syytä tosiaan jalostaa vielä vähän hermonsapitäväksi, ja lähteä vasta sitten näyttäytymään ihmisten ilmoille.

Olkoonkin varomattomat autoilijat isompi riski kuin pyöräilijät, vastuun siirtäminen vastapuolelle on takuuvarma keino säilyttää tilanne ennallaan. Olen nähnyt, kuinka kaikkeen tottuneet tuntiponit säikähtävät maneesissa jotain. Aina ei tosin huomaa syytä säikähtämiseen, sopivassa tilanteessa pienikin rasahdus tai vastaava juttu riittää siihen ja kuinka tyhjästä maneesin nurkasta tulee lopputunnin ajaksi pelottava kohta, jossa sitkeäkään ratsastaja ei saa estettyä ponia oikaisemasta uralta. Kun evoluutio on miljoonien vuosien aikana rakentanut hevoseen puolustusmekanismit, niitä ei kouluttamalla saa poistettua. Ainoa fiksu vaihtoehto pyöräilijän näkökulmasta on hyväksyä tämä ja ottaa se huomioon omassa ajamisessaan. Onko liian kova vaatimus ja onko syytä pohtia omaa sopeutumiskykyään liikenteessä sen sijaan, että ensimmäinen reaktio on vaatia muutosta hevosten omistajilta. Ja oliko itse pyöräilijänä valmis liikenteeseen silloin, kun sinne ensimmäisen kerran tuli.

Alottelia-14
27.05.2015, 07.13
Onko liian kova vaatimus ja onko syytä pohtia omaa sopeutumiskykyään liikenteessä sen sijaan, että ensimmäinen reaktio on vaatia muutosta hevosten omistajilta.

Useita vinkkejä on saatu, niin täällä foorumilla, kuin tuolla ulkonakin. Mut yks perusongelma on vielä jäljellä. Mistäs sen tietäis etukäteen jokaisen hevosen kohdalla, että mitä juuri se haluaa?

Jollekin saa viheltää, jollekin saa huudella, jollekin vaikka huohotellankin, mut jollekin saakin vain puhua rauhallisesti. Jollekin se pitää tehdä kaukaa, jollekin lähempää. Varmaan tuulen suuntakin pitää huomioida. Jonkun kohdalla olis hyvä pysäyttää, jonkun kohdalla ei saa missään nimessä pysähtyä.

Onko olemassa semmosta jokaiselle varmasti toimivaa tapaa, mistä yksikään hevonen ei pelästy? Eikä ratsastajakaan? :)

Moska
27.05.2015, 08.02
Väittäisin että ei. Työkaverilla hevosia ja se sanoi että joskus piisaa vaikka jos jokin postilaatikko on ollut vihreä ja laitettu punainen tilalle :)
Tapatalk

perttime
27.05.2015, 08.24
Eiköhän aika suuressa osassa tapauksista toimi se, että välttää matkimasta vaanivaa tai päälle ryntäävää petoeläintä - ja tekeytyy sen sijaan ihmiseksi?

Alottelia-14
27.05.2015, 08.41
Eiköhän aika suuressa osassa tapauksista toimi se, että välttää matkimasta vaanivaa tai päälle ryntäävää petoeläintä - ja tekeytyy sen sijaan ihmiseksi?

Kyllä. Omallakin kohdalla suurin osa kohtaamisista sujuu ihan hyvin. Mutta olishan se kiva saada ne loputkin onnistumaan. :)

Jan15
30.05.2015, 12.56
Useita vinkkejä on saatu, niin täällä foorumilla, kuin tuolla ulkonakin. Mut yks perusongelma on vielä jäljellä. Mistäs sen tietäis etukäteen jokaisen hevosen kohdalla, että mitä juuri se haluaa?

Jollekin saa viheltää, jollekin saa huudella, jollekin vaikka huohotellankin, mut jollekin saakin vain puhua rauhallisesti. Jollekin se pitää tehdä kaukaa, jollekin lähempää. Varmaan tuulen suuntakin pitää huomioida. Jonkun kohdalla olis hyvä pysäyttää, jonkun kohdalla ei saa missään nimessä pysähtyä.

Onko olemassa semmosta jokaiselle varmasti toimivaa tapaa, mistä yksikään hevonen ei pelästy? Eikä ratsastajakaan? :)

Itse kun olen pyöräilijä, jolla ollut myös hevosia, joita kouluttanut maasta käsin. On olemassa, se miten sen äänen kertoisin hmmm..yritetään. Ääni on on hieman samanlainen, jota oravat pitävät mutta ei kuitenkaan:D. Ehkä kuitenkin paras ratkaisu, käykää jossain heppatallilla kysymässä ja kuuntelemassa mikä ko.ääni on.

Tosiaan Traket, Hannover jne. hepat, joilla kantakirja, ovat täysin eriasia kuin Suokit. Eikä kantakirjalaisia todellakaan jalosteta miten sattuu, ihan jo hinnan takia, ei kukaan joka sijoittaa 3000€-12000€ tammaan anna astutettavaksi esim. Suokille. Hepat on mukavia otuksia, itse rauhoitun saadessani touhuta niiden kanssa, kuntouttanut selkääni ratsastuksella. Siitä helppoa jatkaa fillarilla kuntoilua ja kyllä heppatytöt / naiset ovat myös mieleeni;), heillä myös lihakset ( varsinkin lantionpohjan..) ovat keskimääräistä paremmassa kunnossa.

ilmora
03.06.2015, 20.02
Nähtävästi ratsastajillakin on liikenteessä hiukan samaa ongelmaa kuin fillaristeillakin: Autoilijat eivät ymmärrä, että hevonen ei ole robotti (http://yle.fi/uutiset/ratsastajan_pelonhetket_en_voinut_kuin_toivoa_para sta_kun_huomasin_ettei_auto_hiljenna/8037211).