PDA

Näytä tavallinen näkymä : Uusi harrastus. uusi pyörä... Mutta mikä?



fff666
24.11.2014, 13.39
Joo. Kaverilta oli fiksi lainassa viime kesänä parinpäivän ajan. Vähän toi uutta ihastusta mutta siitäpä ajatus sitten lähtikin. Minulla toki noita kehonkuljettimia on ollut useita. Kymmeniä... Mutta ikään kuin nyt vähän uudestaan pitäisi katella. Tulee olemaan kaupunki fillarointia täysinja ainoastaan kesäisin. Se satunainen 20km matka mökille joskus jossa kilometrin verran soratietä. Mutta muuten pääsääntöisesti päivittäin kaupungilla. En tarvitse tarakoita enkä lokareita lisäpainoa tuomaan joten olen päätynyt tuommoiseen kuin "fitness" pyörämalliin jossa on pystympi ajoasento. ilman tarakoita ja lokareita sun muita ylimääräsiä. Kaverini käyrät sarvet ei innostaneet yhtään enkä ole niitä koskaan oikein omaksunut. Modernimmat levyjarrut saisi olla ja jokunen vaihde. Mitä vähemmän niin periaatteessa sen parempi. Nykyisessäni on 21 tai 24...( en muista) minun makuuni aivan liikaa. 10-18 olisi varmaan sopiva määrä käytännössä. EI saa olla joustohaarukkaa ja pitää olla kapeat renkaat asfaltille. Nykyinen kuljetin on "dbs spinova" jonka ostin vuonna -00. Edelleenkin aika moitteettomassa kunnossa. Sillä olen tähän mennessä pärjännyt. Mutta eittämätti on jo ensinnäkin pieni ja älyttömän painava. Toinen on cresent hellberg/hellracer (samanlainen kuin mobilisti lehdessä mutta hieman uudempi) joka on jostain.... "emmä tiiä" luvulta. Kilpapyörä joka on enoni vanha ja aikalailla alkuperäiskuntoinen. Se ajeli sillä kilpaa 50-60 luvuilla ja sain sen perintönä. Siitä saisi fiksin... Mutta haluan kuitenkin nyt uuden. Hinta saisi kivuta maksimillaan 500-800.- hujakoille. Mielummin toki vähemmän. Itsestäni sen verran että mies 36v 174cm ja jostain luin että tuo jalanpituus haarovälistä pitäisi mitata niin se on 80-83cm. Painoa kumminkin sen 95kg. Mikä olisi oikea rungon koko? Mielellään renkaat saisivat olla mahdollisimman suuret mutta kapeat asfaltille. Nykyisessäni on pienemmät 26" muistaakseni ja on tosi inha ajaa kun ei oikein kulje... Suurempirunkoinen ja renkainen 28" oli myös tuo kesän kokeilu fiksillä. Netin kirjo on mahdottoman kattava netissä ja merkkejä on paljon. Mitä suosittelette ja mikä merkki kannattaa kiertää kauempaa.

Kiitos ja anteeksi... Mutta toivotaan että pyörä löytyy helposti.

Esuli
24.11.2014, 13.50
Muailimanparaspyörä spinova on hyvä. Laita siihen eteen N/W ratas. Ja niin paksut kumit kui mahtuu. Muokkaat ajoasentoa putkiosilla ja hyvä satula.
Ei mutomalla satkulla parempaa nykyänäänkään saa. Painavia ovat.

zander
24.11.2014, 14.06
Ei omakohtaista kokemusta mutta näyttäisi asialliselta kommuutterilta: http://www.canyon.com/en/roadbikes/bike.html?b=3633

nure
24.11.2014, 14.59
^Ei paha, hiilarikeula ja kaikki... Tuosta kai koko M olis sopiva...

fff666
24.11.2014, 17.01
Kiteytetäämpä

1 Merkki? Merkillä ei ole minulle sen kummempaa väliä. Nyt en kaipaa kommentteja. Joidenka mielestä alle 2000.- ei ole pyörä... Entinenkin pyörä kestänyt ajansaatossa ja maksoi silloisen 600.- niin miksi ei nyt.
2 fitness pyörä. Ei loksuja. Eikä tarakkaa tai muita painoa lisääviä tekijöitä. Vaihteita saa olla mutta mitä vähemmän niin ehkä parempi. Toki jos ei ole kuin 18-24 vaihteisia niin se ei hetkauta. Suorat sarvet. Hyvät jarrut. Kevyt eli noin 10kg ja mielellään vaikka alle. Kapeat maantierenkulat.
2 Oikea koko? netissä on monella tavalla selitetty tuo rungon koko. On tuumaa senttiä ja sitten jopa kirjaimella... Mutta eikös tämä 28" oleva rengaskoko ole se "isoin"?
3 Hinta 500-800.- euroa.

nure
24.11.2014, 18.33
28" on rengaskoko ja sillä ei ole mitään tekemistä rungon koolla, nöösi. Taas Konaa suosittelen, Dew Delux...

fff666
25.11.2014, 06.20
Joo. Kyllähän minä nyt sentään tuon tiesin. =) tarvii selailla ja laittaa malli ehdokkaita tänne ja kysyä sitten mielipiteitänne.

orc biker
25.11.2014, 08.40
Mielellään renkaat saisivat olla mahdollisimman suuret mutta kapeat asfaltille. Nykyisessäni on pienemmät 26" muistaakseni ja on tosi inha ajaa kun ei oikein kulje...
Ei se kulkemisen puute siitä johdu. Lue vaikka tuo ensiksi: http://janheine.wordpress.com/2014/01/01/tires-how-wide-is-too-wide/ Isompi rengas rullaa ihan aavistuksen paremmin, mutta enemmän hyötyä siitä on kuopissa, kun kohtaamiskulma on loivempi. Renkaat useimpien kannattaa ottaa mahdollisimman leveänä, kuten tuon linkin takaa voi päätellä. Ja jos kerran vielä tulee kaupunkikäyttöön, niin kapeassa ei ole mitään järkeä. Ei ole kiva vetää tosi kovalla ja kapealla kumilla johonkin katukiveykseen.

nure
25.11.2014, 08.48
^Useimmiten kulkeminen kuskista kiinni. Kapea rengas on nopea korkeilla ilmanpaineilla, leveäkin kyllä rullaa. Keväällä vaihdoin 26" työmatkarakettiin 1.35" slicksien tilalle 2.2" RalliKunkut, nopeus hieman ehkä laski mutta mukavuus lisääntyi huomattavasti.

Viper
25.11.2014, 09.37
Riittääkö kahdeksan vaihdetta? Jos riittää niin sitten kannattaa vilkaista myös Nexus/Alfine pyöriä. Silloin saa vaikka hihnavedon, jos moinen innostaa. Tässä yksi esimerkki. (http://www.wiggle.co.uk/avanti-inc-2-alfine-8-belt-drive-2014/)

fff666
12.12.2014, 07.05
Tutkittuani ja vertailtuani hieman pyöriä niin olen valkannut listannut näitä. Eivät ole missään senkummemmassa järjestyksessä. Mitä hyviä/huonoja puolia näetten kyseisissä. Myöskään käytetty ei ole pois-suljettu kunhan kriteerit täyttyvät.

Nishiki prosld
comp sld

bianchi cameleonte 2
cameleonte 3

Kona rove al
dew plus

cresent zetta
atto

trek zektor zero

Näistä jos saisi kommenttia kiitos =)

TERU
12.12.2014, 08.57
Kaikki hyviä en osaa muuta sanoa noista, mutta kun ollaan sentilleen samaa kokoa, niin koosta jotain. Jos kykenet hyväksymään ajoasennoksi suunnilleen satula ja tanko samassa tasossa, niin kokonaisajopituus on 64 - 65 cm (satultolpan keskeltä tangon keskelle). Tuolla voi katsella kokoa, siis rungon vaakamitta + stemmin pituus, ei voi paljon mennä pieleen.

Edit. Korjaan vähän pituusmittaa, joka kokemukseni perusteella sopii normaaligeometrisiin suoratankoisiin pyöriin 174/83 cm ajajalle.

izmo
12.12.2014, 22.07
Tommosen Nishikin ostin maaliskuussa ja hyvä kauppa pyöränä... jarrut vielä toimii mutta keskiö kulunut ja ketju ja rattaat on pehmeetä kun ihan sirkkelin terällä

eikä ne kiekot meinaa pysyä kasassa ja etukiekko on ihan käyttökelvoton mutta onneksi maasturin parempi laatunen kiekko meni siihen

CTMP
13.12.2014, 05.06
Jos levyjarrullisen aiot hankkia, suosittelen hydraulista. Mekaanisia olen joutunut säätämään aika tiheään tahtiin ja hydraulisiin en ole juurikaan koskenut. Tosin eihän se säätäminen(kiristäminen) ole kuin muutaman sekunnin homma, mutta sen tarpeen huomaa aina väärään aikaan.
Aika usein uudessa pyörässä on surkea satula. Se on pyörän tärkein osa, joka voi lyhyelläkin matkalla viedä ajonautinnon. Samalla kun pyörän hankit, tarkista toi. Huonolla satulalla pyörän hintaa saa pudotettua useamman kympin ja halvempi ei olekaan enää halvempi uuden satulan jälkeen. Lopullista päätöstä ei siis kannata tehdä hinnan perusteella. ;)

fff666
13.12.2014, 08.57
Sitten selailtuani niin on myös harkiten CC vaihtoehto. Pienellä tutkimisella löysin Nishiki Giro. Siin olisi vähemmän vaihdetta. Joskin kilon pari painavampi joka lienee sivuseikka tässävaiheessa. 30-622 renkaat kuitenkin mallia "Schwalbe Marathon Racer 30-622". Vastaavaa on myös "plus" renkailla jossa on nappulaa jota en siis halua. Mutta siis ilmeisen mukavan kapea kumi.

syklopaatti
13.12.2014, 11.16
Sitten selailtuani niin on myös harkiten CC vaihtoehto. Pienellä tutkimisella löysin Nishiki Giro. Siin olisi vähemmän vaihdetta. Joskin kilon pari painavampi joka lienee sivuseikka tässävaiheessa. 30-622 renkaat kuitenkin mallia "Schwalbe Marathon Racer 30-622". Vastaavaa on myös "plus" renkailla jossa on nappulaa jota en siis halua. Mutta siis ilmeisen mukavan kapea kumi.
Jos pistäisit linkin pyörään mistä haluat kommentteja niin homma helpottuisi ja useammat varmaan jaksasivat sen katsoa ja vastata sinulle.

izmo
13.12.2014, 20.51
http://www.nishiki.fi/mallisto/2014/cyclocross/giro

J.Kottenberg
13.12.2014, 22.23
Ei omakohtaista kokemusta mutta näyttäisi asialliselta kommuutterilta: http://www.canyon.com/en/roadbikes/bike.html?b=3633

Ei ole itselläkään kokemusta eikä noi tietääkseni kauaa edes ole ollut Canyonin mallistossa mutta herätti myös minun mielenkiinnon tommoisiin kaupunkimaisen ympäristön tielenkkeihin ja vastaaviin käyvänä kulkineena. Myös merkin laatu on kokemukseni mukaan aika hyvin kohdallaan niin yo malli(tai pykälää kalliimpi)on yksi vahva ehdokas omaankin kalustoon sopivan tilaisuuden tullen.
Lisäksi on yksinkertaisuudessaan tyylikäs. Hintakin on kohtuullinen. On varmasti hyvä vaihtoehto.

Aapo Jäykkäperä
13.12.2014, 23.19
Ei omakohtaista kokemusta mutta näyttäisi asialliselta kommuutterilta: http://www.canyon.com/en/roadbikes/bike.html?b=3633

Eipä taida olla tuosta kellään vielä kokemusta, kun ensimmäset toimitellaan asiakkaille viikolla 11/2015 (9.3.-14.3.2015)

Toisaalta onhan täällä noita tietäjiä, jotka tuntuu ajaneen kaikilla maailman polkupyörämalleilla. Onhan siitä joku suurtietäjä
varmaan pyörämessuilla Saksassa käynyt koeajot tekemässä :)

orc biker
14.12.2014, 00.01
Mutta siis ilmeisen mukavan kapea kumi.
Mitä mukavaa on kapeassa? Samaa rengasta löytyy sentin leveämpänäkin: mukavampi ja rullaavampi vähänkin huonommalla alustalla.

Ai jaa. Tämähän onkin näin vanha ketju lähtöjään ja olenkin jo vastannut tähän. No, selvästikään laittamani linkki ei tullut luetuksi tai siitä ei muuten jäänyt mitään mieleen, joten mitäpä tässä. Laita vain mukavan kapeat, jos siltä tuntuu.

J.Kottenberg
14.12.2014, 09.36
Mitä mukavaa on kapeassa?

Kyllä kai se siitä ajatuksesta tulee että mahdollisimman pieni nakki ja kovat paineet tuottaa pienimmän vierintävastuksen ainakin noin periaatteessa.
Se on toinen tarina, niinkuin minä kommenttisi ymmärsin, että aika harvassa paikassa missä muuten on kiva pyöräillä on tien pinta niin hyvä että kapea rengas ajomukavuutta tarjoaisi. Olen joskus kapealla vähän ajanut ja päällimmäiseksi jäi ajatus että näillä ei aja hullukaan. Tottakai makuja on monia ja tärinät ei kaikkia häiritse tai jopa kuuluu asiaan tai jos on aina vain uutta asfalttia alla niin silloin varmaan on ihan toimivat.

HC Andersen
14.12.2014, 10.23
http://www.nishiki.fi/mallisto/2014/cyclocross/giro

miten helvetissä tuosta on saatu tehtyä 12,3kg ankkuri?

J.Kottenberg
14.12.2014, 11.29
miten helvetissä tuosta on saatu tehtyä 12,3kg ankkuri?

Hyvä kysymys.

Voisiko tuossa painotiedossa olla virhe? Jos paino tosiaan pitää paikkansa niin hämmästyttävä saavutus. Osat ei painoa oikein selitä, renkaat Schwalben. Vanteisiin ei kai puolta kiloa enempää ylimääräistä saa millään. Jääkö muuta kuin runko ja etuhaarukka? Ei ole kovin kiinnostava vaihtoehto.

arctic biker
14.12.2014, 13.00
Piti käyttää oma cyclokin punnituksessa. Nastarenkaat, lokarit, valot, satulalaukku, pumppu eli kuskia vailla valmiina lähtöön. Tasan 12 kg. Alurunko, 1560 g tai niillä main.

orc biker
14.12.2014, 13.54
Kyllä kai se siitä ajatuksesta tulee että mahdollisimman pieni nakki ja kovat paineet tuottaa pienimmän vierintävastuksen ainakin noin periaatteessa.

Niin, tai useimmiten mielikuvissa. Testien mukaan leveämmät eivät häviä yhtään hyvällä pinnalla, mutta voittavat huonolla selvästi. Ja sitä huonoahan Suomessa riittää, kun määrähat väylien ylläpitoon eivät ainakaan lisäänny. Sitten saa kaupan päälle paremman iskunvaimennuksen ja vakauden. Ei ole niin kriittistä, jos ajaa yllättäen leveän renkaan johonkin jyrsityn asvaltiin uraan, kun se ei niin helposti putoa sinne. Mielikuvat elävät kuitenkin niin vahvasti, että viime vuosien tutkimusnäyttö leveiden renkaiden paremmasta rullaavuudesta ei oikein tavoita kaikkia.

IncBuff
14.12.2014, 15.47
Hyvä kysymys.

Voisiko tuossa painotiedossa olla virhe? Jos paino tosiaan pitää paikkansa niin hämmästyttävä saavutus. Osat ei painoa oikein selitä, renkaat Schwalben. Vanteisiin ei kai puolta kiloa enempää ylimääräistä saa millään. Jääkö muuta kuin runko ja etuhaarukka? Ei ole kovin kiinnostava vaihtoehto.Alumiini-Rove painaa vähintään saman verran, joten ei tuo mitenkään poikkeuksellinen ole, paitsi että tällä kertaa valmistaja taitaa olla rehellinen.

HC Andersen
14.12.2014, 16.08
Piti käyttää oma cyclokin punnituksessa. Nastarenkaat, lokarit, valot, satulalaukku, pumppu eli kuskia vailla valmiina lähtöön. Tasan 12 kg. Alurunko, 1560 g tai niillä main.

Käytin omani myös puntarissa, 9,12kg näytti vaaka talvimoodille painoa, ilman satulalaukkua.

Kuva (http://www.fillarifoorumi.fi/forum/showthread.php?50540-Py%F6r%E4si-kuva-Vol-III&p=2298904#post2298904)

Jami2003
14.12.2014, 17.57
Käytin omani myös puntarissa, 9,12kg näytti vaaka talvimoodille painoa, ilman satulalaukkua.

Kuva (http://www.fillarifoorumi.fi/forum/showthread.php?50540-Py%F6r%E4si-kuva-Vol-III&p=2298904#post2298904)

Tuohan Planet X on hiilikuitua (kai ??) ettei ihan suoraan verrannollinen alumiini raamiin.

HC Andersen
14.12.2014, 18.17
Quitua joo, mutta ei siitä kaikkein keveintä.

Approx. Frame Weight (g)
1223g (54cm)


Approx. Fork Weight (g)
769g (uncut steerer)

J.Kottenberg
14.12.2014, 21.55
Niin, tai useimmiten mielikuvissa. Testien mukaan leveämmät eivät häviä yhtään hyvällä pinnalla, mutta voittavat huonolla selvästi. Ja sitä huonoahan Suomessa riittää,

Hyvää tietoa tuo aiemman viestisi linkin juttu renkaiden leveydestä. Jopa 40mm levyistä voi hyvin käyttää. Eipä tarvi paljoa kapeitä kumeja ostella. Olen myös samaa mieltä että jatkossa teiden kunto ei ainakaan parane.

Minkä levyisiä renkaita nykyisiin kaupunki-ja retkipyöriin mahtaa sopia? Jos esim Canyonin Urbanissa on vakiona 35mm kumit niin sopisikohan 37-40mm levyiset?

orc biker
15.12.2014, 09.46
Minkä levyisiä renkaita nykyisiin kaupunki-ja retkipyöriin mahtaa sopia? Jos esim Canyonin Urbanissa on vakiona 35mm kumit niin sopisikohan 37-40mm levyiset?Kuvien perusteella minusta näyttäisi siltä, että helposti menee. Vakiona ilmeisesti olevien lokareiden riittävyys tosin mennee aika tiukalle. Laita sähköpostia Canyonille ja kysy.

J.Kottenberg
15.12.2014, 10.41
. Laita sähköpostia Canyonille ja kysy.

Noniin, s-posti lähti. Katsotaan mitä Canyon vastaa. Sen verran itseäkin kiinnostavia pyöriä että voi hankinta hyvinkin olla mahdollinen. Etenkin noi mallisarjan alapään vehkeet näyttääkin hyviltä. Noi kalliimmat integroiduin ohjainkannattimin ei oikein ole minun makuuni mutta nämä ovat tietty makuasioita.

orc biker
15.12.2014, 11.20
Ei tuollainen ufon näköinen stemmi oikein urbaanilta minun mielestäni vaikuta. Ehkä jokin futuristinen urbaani, mutta ei kovin käytännöllinen urbaani, sillä kaupunkiympäristössä katseen on syytä olla riittävän ylhäällä, että pystyy reagoimaan ihmisten kimpoiluun sinne sun tänne. Tuo tarjoaa aika hurjan nojan, eikä ole edes yläotetta toisin kuin kippurasarvissa. Eihän tuota saa edes vaihdettua sopivampaan. Aika outo viritelmä. Siinä on ilmeisesti menty ulkonäön ehdoilla.

J.Kottenberg
15.12.2014, 22.20
Samaa mieltä. Ulkonäkö on varmaan ollut tärkein. Tulee mieleen että suunnittelupuolelle on päässyt töihin joku kenkää saanut arkkitehti.

Muuten, Canyon vastasi renkaanleveyskysymykseen: "The max. released tire width of all our Urban and Commuter bikes is 35mm."

Tarkoittaako tuo nyt sitä että 35mm on renkaan maksimileveys? Jos ei isompi tosiaan sovi niin vähän harmi. Olisihan siinä laajempi käyttöalue jos 37-40mm sopisi, ja vaikea kuvitella mitä haittaa on jos on puoli senttiä enemmän tilaa. Ei varmaan olisi edes huonon näköinen.

izmo
16.12.2014, 09.40
Tutkittuani ja vertailtuani hieman pyöriä niin olen valkannut listannut näitä. Eivät ole missään senkummemmassa järjestyksessä. Mitä hyviä/huonoja puolia näetten kyseisissä. Myöskään käytetty ei ole pois-suljettu kunhan kriteerit täyttyvät.

Nishiki prosld
comp sld

bianchi cameleonte 2
cameleonte 3

Kona rove al
dew plus

cresent zetta
atto

trek zektor zero

Näistä jos saisi kommenttia kiitos =)

Mulla on noita pyöriä pikkasen paljon niin tuu hakeen vähän käytetty (8 kk) vanha Nishiki 222 euroon....

http://www.nishiki.fi/mallisto/2014/hybrid-sport/hybrid-pro-sld

Tank Driver
16.12.2014, 10.48
Mikä koko izmon nikhisissä? Kuin levee kumi mahtuu?

izmo
16.12.2014, 10.55
Mikä koko izmon nikhisissä? Kuin levee kumi mahtuu?

läskikumi ei mahdu... nyt on valpen nasta 35 mm kumit ja väittäsin että pikkasen leveempi mahtuu.... koko on sopiva noin 160 - 190 cm henkilölle

Tank Driver
16.12.2014, 10.55
Ok, ei siitä sitten isälle ole.

fff666
16.12.2014, 18.23
alustava varaus ja neuvottelu.

izmo
16.12.2014, 19.40
alustava varaus ja neuvottelu.

pyörähän on halpa mutta sillä on tehty töitä....

Iglumies
16.12.2014, 19.49
Izmon tapauksessa kirkkoon ja takasin muutaman kerran, ainoastaan kuivalla kelillä.

izmo
16.12.2014, 20.49
Izmon tapauksessa kirkkoon ja takasin muutaman kerran, ainoastaan kuivalla kelillä.

kyllä aika paha on välttää kuivaa keliä kun pyörä ollut ajossa kahdessa vuorossa ja joskus on satanut... ajopäivä kirja sanoo että viisi vasta ajettu reilussa puolessa vuodessa ja ketju on kestänyt

tehaku
16.12.2014, 21.16
pyörähän on halpa mutta sillä on tehty töitä....

Täälläkin saattaisi olla kiinnostusta, kun varkaat vei Tunturin pihasta. Mutta Nishiki lienee liian hieno pihalle jätettäväksi? :seko:

izmo
16.12.2014, 21.24
Täälläkin saattaisi olla kiinnostusta, kun varkaat vei Tunturin pihasta. Mutta Nishiki lienee liian hieno pihalle jätettäväksi? :seko:

ei... pihalle se on tottunut oleen ison tien vieressä:cool:

fff666
19.12.2014, 06.48
saapi tuo nishiki mennä käytettynä minunpuolesta. hyvä pyörä varmaan käytettynäkin. Kevääseen asti aikaa miettiä. Kävin parissa paikallisessa liikkeesäkin kyselemässä. "Kona dew plus 2015" ja toisessa liikkeessä "trek fx 7.4 disc" suosittelivat. Trek on kuulemma tällähetkellä markkinoiden kevein hybridi. Aikalailla saman ominaisuudet molemmissa. Entinenkin menee kuulmemma vaihdossa niin sen parempi vaan. Palvelukin pelasi molemmissa moitteettomasti. Hyvinkin voip olla että tuen paikallista jo senkin takia. Mitkä teidän suositukset on näihin kahteen.

yannara
19.12.2014, 17.15
Jos varastan tätä thrediä ja kysyn, että onko tämä aivan paska: http://www.suomenpolkupyoratukku.fi/index.php?main_page=product_info&cPath=42_43&products_id=3188

Ulkonäkö miellyttää, sekä vaijeri-jarrut koska ne voi huoltaa itse. Työmatka-ajoihin 6km suunta ympäri vuoden tarkoitus siis ajaa.

orc biker
19.12.2014, 17.29
Jos varastan tätä thrediä ja kysyn, että onko tämä aivan paska: http://www.suomenpolkupyoratukku.fi/index.php?main_page=product_info&cPath=42_43&products_id=3188

Ulkonäkö miellyttää, sekä vaijeri-jarrut koska ne voi huoltaa itse. Työmatka-ajoihin 6km suunta ympäri vuoden tarkoitus siis ajaa.
Eiköhän tuokin liiku poljettaessa. En tosin näe kovin paljon järkeä tuon ostamisessa kaikista maailman vaihtoehdoista, mutta se on toinen juttu. 29" voisi olla parempi talveen.

P.S. Tuossahan ei ole mitään vaijereita jarruissa. Tuossahan lukeekin oikein, että hydr.

J.S
19.12.2014, 20.50
Jos varastan tätä thrediä ja kysyn, että onko tämä aivan paska: http://www.suomenpolkupyoratukku.fi/index.php?main_page=product_info&cPath=42_43&products_id=3188

Ulkonäkö miellyttää, sekä vaijeri-jarrut koska ne voi huoltaa itse. Työmatka-ajoihin 6km suunta ympäri vuoden tarkoitus siis ajaa.

Itse valitsisin mielummin samaan hintaan 650B esim:
http://lundberg247.fi/product_details.php?p=800

yyri
27.12.2014, 15.26
Lainaan tätä ketjua omaan kyselyyn, eli lenkkeilyyn ja ihan paikasta toiseen siirtymiseen pitäisi parempaa fillaria keväällä katsoa. Cyclosta pystympi kiinnostaisi, eli luokkaa kona dew plus tai dr dew. Muita suosituksia, ilmeisesti jäykkäkeulainen kannattaa katsoa? Hintaluokka siinä alle 600 mieluiten. Ajot pääosin asfaltilla mutta myös hiekkateille voisi poiketa. Plussaa myös jos talveksi saisi edes 40mm leveät kumit. Huollot teen itse.

Munarello
27.12.2014, 15.46
Itse valitsisin mielummin samaan hintaan 650B esim:
http://lundberg247.fi/product_details.php?p=800

Minä valitsin tämän viikko sitten. Nyt melkein sadan kilometrin koeponnistuksen jälkeen on todella hjuva fjiilis. Krossari sai jäädä odottamaan keväisempiä aikoja ja luulen, että tulee kesälläkin rymyttyä polkuja tuolla. Eihän se kaikista kevein tai nopein ole ja osasarjakin vähän mietityttää, mutta kivahan tuolla on ajella.

Deepcorex
07.11.2016, 12.39
cressu tera carbon Di2 ultegra ja vittoria graphite kumit. aivan mahtava kokonaisuus. garmin 820 ja valot
25000 km/v