PDA

Näytä tavallinen näkymä : Apuja tietokoneen käytössä



Sivut : 1 [2] 3 4

Jopotuinen
12.05.2017, 19.33
Latasin tiedoston, tein virustarkastuksen ok ja suoritin tiedoston. Mitään ohjelman asentumista ei tapahtunut ja heräsi epäilys.
Suoritin syvä-scannauksen ja löytyi 15 kpl ongelmia. Kaikki tiedostot oli .dll jatkeella, jotka hieman ihmetytti, kirjoitin muutaman ylös ja annoin scannerin poistaa ne.
Uudelleenkäynnistyksen jälkeen kone sökö. Ei toimi mikään, tiedostoja kuitenkin pääsen siirtelemään. Jatkuvasti solkee vikailmoituksia.
Asetuksiin pääsin muutaman kerran, mutta palautus ei toimi.
USB tikku tunnistuu ja toimii, mutta ohjelmien uudelleen asentaminen sieltä tuotuna ei auta, vikailmoitus.
Netistä tarkistin joitain poistettuja tiedostoja ja tuiki tarpeellisia olivat.
Nyt confused, tuleeko tosta enää kalua. Pelkään joutuvani ostamaan Rouvalta salaa uuden samanlaisen.
Nyt näyttää huonolta.
****
Nyt olen hieman ruotinut tapahtunutta lisää.
Kone on siis edelleen sökö, mutta käsiksi siihen pääsee kuitenkin.
- tiedostoihin pääsee käsiksi, voi lisätä tai poistaa, mutta ei avata tai suorittaa
- WIN lisäasetuksiin pääsee käynnistyskikkailuilla, mutta järjestelmän palautuksista ei ole apua, koska palautusoisteitä ei ole luotu (uusi kone).
BIOSiin pääsee ja USB toimii, eli USB buuttaus mahdollista
BIOSista löytyi myös WIN10 lisenssin numerot.
Myös juureen pääsy onnistuu ja komentojen suoritus sieltä.
Örkki-tiedosto (tallessa) oli .iso jatkeella, eikä .exe, kuten oletin. W10 mulle uusi, enkä silloin löytänyt, mistä tiedoston jatkeet olisi saanut esiin.
Mutta mitenkäs tästä eteenpäin?

Moska
12.05.2017, 20.29
Eikös uudelleen asennus onnistuisi kun lataa Microsoftin sivuilta levynkuvan ja tekee vaikka asennus USB tikun. Tai polttaa levyn.

hcfreak
12.05.2017, 21.33
Palauta karanteenista tiedostot jos pystyt / kokeile jos saat winukan asentumaan settings->update & security->recovery / käynnistä vikasietotilaan (https://support.microsoft.com/fi-fi/help/12376/windows-10-start-your-pc-in-safe-mode) ja kokeile sitä kautta
Jos ei vieläkään niin hae win10 usb tikulle toisella koneella https://www.microsoft.com/fi-fi/software-download/windows10

Esko
12.05.2017, 23.35
Olenko minä nyt ainoa jolle ei auennut mitä Jopotuiselle tapahtui? Ostit uuden koneen? Yritit asentaa jonkun jostain päin nettiä kopioidun ohjelman? Millä teit syväskannauksen ja poistit tiedostot? Sanoit että mikään ei toimi mutta ilmeisesti Windows toimii kuitenkin jotenkin kun kirjoitat, että lisäasetuksiinkin pääsee? Koneen palautus alkutilaankaan ei siis onnistu? "Syväskanneri" ei tehnyt mitään varmuuskopioita eikä siirtänyt tiedostoja roskakoriin vaan poisti tiedostot suoraan?

Löytyisiköhän joku palautusohjelma joka osaisi tunnistaa ja palauttaa poistetut .dll -tiedostot? Tai jos on toinen kone samalla käyttöjärjestelmällä niin saisikohan ne siirrettyä siitä, jos kerran nimet olivat tallessa? Netistä varmaan löytyy tieto oikeista hakemistoista tiedostoille.

Siis se alkuperäinen asennusohjelma jota yritit asentaa oli levykuvana (.iso)? Ei siitä varmaan mitään asentunutkaan, se olisi pitänyt polttaa ensin CD:lle/DVD:lle/tms. ja siinä olisi sitten ollut asennusmedia. Miten tiedoston oikein suoriitit?

Munarello
13.05.2017, 00.37
Helpoin fiksi tuommoisissa on yksinkertaisesti asentaa koko Windows uudestaan.

hcfreak
13.05.2017, 08.11
Olenko minä nyt ainoa jolle ei auennut mitä Jopotuiselle tapahtui?

Veikkaan että virusscanneri poisti jotain windowsin omia tiedostoja. Ei kannate sokiana luottaa noihin viruscannereihin ku saattaa olla vääriä hälytyksiä. Ainaki laittaa karanteeniin poistamisen sijasta. Googlettamalla tiedoston nimen selviää helposti mikä se on.

Jopotuinen
13.05.2017, 08.32
Clary Utility oli scanneri, eikä sekään toimi.
Siirsin kyseisen ohjelman tiedostot tikulle, myöhempää mahdollista tarkastelua varten. Pika vilkaisulla siellä ei olisi mitään kamaa scannaus päivämäärällä.

Summassa .dll copyjä ei tuonne auta laittaa (vaikka polkukin olisi tiedossa), sisältävät laitekohtaisia asetustietoja tms.

Yksi erikoisuus koneesta löytyi myös. Hakemistoon oli ilmestynyt DVD asema ja siellä setup.exe tiedosto, joka oli myös scannauksen mukaan ok. Setupin suoritus avasi jonkun torrentti jutun, jossa listattuna leffoja ja Luokkakokous2 oli siellä korostettuna, ilmeisestikin ladattavaksi tai jotain.
Se, kuinka tämä oli koneeseen joutunut on mysteeri. Hatara muistikuva, että olisin jossain tyyppiä Iltapulu tms. aiemmin törmännyt juurikin tuohon Luokkakokous 2 leffaan ja sitä kilauttanut, tai sitten vaan muistelen jotain TV-mainosta ja leffan korostus tässä yhteydessä silkkaa sattumaa.
Kyseisen setup tiedoston päiväys oli kuitenkin 2 pv .iso tiedostoa vanhempi, mikä tuolloin ihmetyttikin. Tuolloin kuvittelin setupin olleen seurausta sen .iso tiedoston kilautuksesta.
Todennäköisintä kuitenkin on nyt, että nämä setup.exe ja .iso tiedosto ovat toisistaan erilisiä asioita. Ja mikäli tuo .iso tiedosto on aidosti jatkeensa mukainen, niin se varsinainen örkki olisi ollut juurikin tuo pari päivää aiemmin luikerrellut setup.exe.
Järjestelmä ei myöskään sallinut setup.exe tiedoston tai aseman poistoa, mutta nyttemmin ovat kuitenkin häipyneet. Läppärissä ei ole fyysistä DVD asemaa.

Seuraava steppi on W10 asennustikulta. Jotenkin kuitenkin aavistelen hankkeen tyssäävän johonkin heti alkujaan...

Noniin, W10 USB tikku alkaa olla valmis ja popcornin myynti on alkanut!
Vielä foliohattu päähän, maadoituskaapeli ranteeseen ja menoksi!

hcfreak
13.05.2017, 08.41
Win10:ssä on virtuaalinen dvd asema. ISO:a (levykuvaa) clickaamalla se aukeaa moiseen. Eject varmaankin moisen hävittää ellei sisältö ole käytössä jossain

Jopotuinen
13.05.2017, 10.37
Nonni, the show is over!

W10 meni, että nasahti sisään.
Hommaa tuossa vielä pukkaa kun valitsin täydellisen asennuksen ilman aiempia asenuksia (löytyvät kyllä win.old kansiosta).
Jaahas, juuri nasahti vielä yksi uudelleenkäynnistyspyynti.

VesaP
17.05.2017, 08.53
Eilen kaikki toimi mainiosti 49.0.2 Firefoxissani mutta tänä aamuna ei mikään https sivu enää toimi. Antaa seuraavaa herjaa:

accounts.google.com uses an invalid security certificate.

Tuon a.g.c:n paikalla siis mikä tahansa https saitti minne yrität mennä.

Millä perkeleellä ohitan että saan gmailin ja muut toimimaan tuossa taas?

Miksi käytän wanhaa 49.0.2 Firefoxia enkä uusinta? No, tuo on uusin missä toimii vielä vanhat ADD-ONit. Tarviin nettikameran addonia että pääsen katsomaan tiettyjä kameroita livenä. Firefox tiputti add-on tuenkin pois tuosta uudemmista selaimista. Ja joo, olevinaan ESR versiossa pitäs olla addon tuki vielä kait 2017 tai 2018 loppuun mutta ei ole.

Eli jos joku tietää millä saan firefoxini vähät välittämään noista certificate herjoista, kertokaa! Ja jos sanotte KVG, niin VG ei tiennyt ratkaisua puolen tunnin surffaamisen jälkeen.

Edit: Tuskin on ratkaisu asentaa uusin Firefox johonkin ihan muuhun hakemistoon mitä tää vanha, sillä taatusti yrittävät käyttää samoja dll kirjastoja tai jotain rekistereitä anyway ja sit ei toimis enää mikään? Eli jotta wanhalla F:llä katsos kameroita ja uudella hoitas kaiken muun.

paaton
17.05.2017, 09.13
Onko tietokoneen kellonaika oikein vesalla?

VesaP
17.05.2017, 09.30
^On. Aika tulee jostain firman NTP palvelimesta mikä taas ottaa ajan jostain ylempää jne.

hcfreak
17.05.2017, 10.09
Ja joo, olevinaan ESR versiossa pitäs olla addon tuki vielä kait 2017 tai 2018 loppuun mutta ei ole.


Ite asensin ton ESR version niin kyllä siinä rupes addonit taas pelaan. Just ipkameran (opticam/foscam)

VesaP
17.05.2017, 10.24
^Mulla oli ESR eikä toiminut (juurinkin Foscamin kamera-addon). Perkule. Mikä tarkka versio friikillä on käytössä just nyt? Voisin kokeilla sitä täälläkin. Ja onko 32 vai 64 bit?

hcfreak
17.05.2017, 10.33
http://i63.tinypic.com/hsjjgk.jpg

Myös erillinen ohjelmisto löytyy http://www.foscam.com/downloads/app_software.html

VesaP
17.05.2017, 10.55
No nyt on täysin sama versio mullakii ja google kertoopi heti:

Your connection is not secure
The owner of www.google.fi has configured their web site improperly. To protect your information from being stolen, Firefox has not connected to this web site.

Hyvin toimii. Saakeli. :( Foscamin addonia en vielä ees jaksanut yrittää...

hcfreak
17.05.2017, 11.22
Ota pois addoneista BrowserSafe tai vastaava. Vitustorjunnasta saattaa kans löytyä joku joka tutkii linkkejä google tuloksista. Kokeile ottaa pois käytöstä.
googlen mukaan se aiheutuis moisista yleensä

VesaP
17.05.2017, 12.09
Syy paljastui miksi herjaa kokoajan ja kaikilla https sivuilla. Certifikaatit ei ole enää ko saittien omia eikä Mozilla tykkää siitä, yllättäen. En minäkään tykkää mutta no-can-do. Täytyy olla käymättä sivuilla minkä tietoa EI halua valuvan kenenkään ulkopuolisen silmille (esim pankissa käynti jne).

Mutta noin muuten, juuri ko ESR versiolla näköjään Foscamin addonit toimii. Jee! Jotain hyvää sentään. :)

Ei vaan pääse nyt lataamaan AdBlock Plus addonia kun sekin on https sivun takana.... Blaah! Karmeen näköinen tää foorumin etusivu on on kilometrin lista vilkkuvia mainoksia! *SHOCKED*

Edit: Sain ladattua asennusfilen IE:llä koneelle ja sitäkautta sit asensin Firefoxiin tuon addonin. Eli nyt sentään hävis mainokset. Jee.

Köfte
17.05.2017, 21.28
Vinkkinä tällainen henk.koht tapaus. MS:n virustorjunta ilmoitti blokanneensa jonkin "mörön".
Ilmon jälkeen verkkoyhteys oli no-go, vaikka näytti olevan OK. No, kello oli jo paljon, joten sammutin
mööpelin aikomuksena kuupailla päivällä asiaa. Päivälläkin kaikki näytti olevan OK, paitsi ei yhteyttä
ulkoisiin palvelimiin (joiden piti myös olla kuosissa) Lisää pähkäilyä; talouden muut laitteet toimivat OK,
mikä rajasi ongelman yhteen kohteeseen. Äitienpäivä ja muut vaaditut aktiviteetit siirsivät seuraavat
pohdinnat arkipäiville. Konsulttiapua käyttäen käytiin läpi kymmenkunta vaihtoehtoa (etänä) ilman
parannusta asiaan, kunnes the Verkkomies hoksasi Intelin langattoman verkkokortin "ominaisuudet"
Läppärin ollessa kyseessä uudet ajurit netistä toisen koneen kautta, vanhat pois ja uudet tikulta sisään...
Voila' taas data huilaa molempiin suuntiin.
Kaikki järjestelmätarkistukset ilmaisivat verkkoyhteyden olleen kunnossa ennen ajuripäivytystä.

Jopotuinen
14.06.2017, 19.11
Hyvä ja ilmainen CAD ohjelma tässä: DRAFTSIGHT® FREE* CAD SOFTWARE (https://www.3ds.com/products-services/draftsight-cad-software/free-download/). Vaatii rekisteröitymisen ja aktivoinnin.

Laittovat hommissa testiryhmään, jotta oliskos tosta ohjelmasta AutoCAD korvaajaksi kevyessä 2D mallinnuksessa.
Pari päivää sen kanssa nysvännyt ja ihan hyvinhän se siinä suoriutuu. Tiedostomuotojen kanssa ei mitään ristiriitoja ja toiminnot lähes samat. Käyttöliittymä hieman eri, tai aika paljonkin AutoCAD versiosta riippuen, mutta lähestyminen oli kuitenkin äärettömän helppoa. Arviolta vartissa homma oli hallinnassa.

Näppärä sovellus kevyeen puuhasteluun.

Hartsa69
21.06.2017, 17.54
Noh, mitäs tämä: verkkosivu hidastaa selainta mitä haluat tehdä nyt tarkoittaa? Jumittaa sitten siihen, ainakin yhdellä veispuukki -sivulla jolla käväisin (Yle Mikkeli).. Pysäytä se tai odota on vaihtoehdot. Kaikki pitäisi olla päivitetty.

Concorde
21.06.2017, 18.02
Firefoxilla apu löytynee: https://support.mozilla.org/fi/questions/1138132

Hartsa69
21.06.2017, 19.51
Jaahans, no kattellaan. Tulikettu on v54 (64bit) ja mäkkiläinen kone..

Jopotuinen
19.07.2017, 08.44
Asensi vanhan ohjelman Virtual XP:llä ja ohjelma asentui mukisematta ja toimii mainiosti.
Ohjelmatiedostot, sekä muodostettu data ovat paikassa C:\Progrm Files\”nn”
Pulma on siinä, että en löydä, eikä hakutoimintokaan löydä ohjelman kansiota ”nn”. Olen hakenut tiedostoja normaalitilassa ja virtuaalitilassa, mutta tuloksetta.
Tarvitsisin sieltä ko. ohjelmalla tuotetun tiedoston, mutta kun sitä ei ole missään.
Ilmeisesti ohjelman tiedostokansio on piilotettu, enkä nyt en muista yhtäkkiä mistä nuita sai asetella näkyviin ja piiloon.
Ohjelman asennus tehtiin tuolla virtuaali XP:llä, en tiedä olisiko kannattanut ensin kokeilla asennusta WIN7 puolella, joka on varsinainen käyttis.

Help...! :(

Jopotuinen
23.07.2017, 20.47
No voihan uittu.
Pulma laajeni tuossa ja nyt ei toimi netti ja virustorjunta ilmoittelee olevansa pois pelistä.
Sähköposti kuitenkin taitaa toimia, kuin myös ladatut ohjelmat toimivat.

Netistä löysin ohjelman, jolla sain muistitikun nokassa scannatuksi ohjelmien tuoteavaimet ja
edelleen WIN7 tuoteavainta vastaan käyttöjärjestelmän levynkuvan, fine.

Mutta, konetta käynnistettäessä ja valittaessa muistitikku ensisijaiseksi boot asemaksi, tulee ilmoitus: No operatingin system. Kokeilin myös polttaa tiedoston DVD:lle ja sama lopputulos.
Jokin estää USB/DVD buuttauksen.

Koneella ohjelmat yhdellä SSD:llä ja data 3x HDD:llä.

Mitähän keksisi seuraavaksi?

hcfreak
23.07.2017, 21.20
No voihan uittu.

Mitähän keksisi seuraavaksi?

Vie kone kierrätykseen ja lähe fillaroimaan 😀

bici74
23.07.2017, 21.30
^Eikun "vaihda mäkkiin" [emoji41]

Sent from my Nexus 5X using Tapatalk

Jopotuinen
10.09.2017, 12.20
Semmonen pulma, jotta Avast näyttäisi blokkaavan Operan VPN yhteyden luomisen läppärissä, WIN10.
VPN saa kyllä päälle joko restart toiminnolla, tai kytkemällä Avast pois yhteyden muodostamisen ajaksi.
Pöytäkoneessa ei vastaavaa pulmia ja siellä hommia hallinnoi WIN7.
En löytänyt Avastista toimintoa, jolla kertoa VPN operaation sallituksi. Mikä neuvoksi, ohjelmistojen käynnistysjärjestystä mulkkaamalla jotenkin?

Jopotuinen
12.09.2017, 20.04
Asetukset > Poikkeukset / URL

Its because of Anti Virus online shield, like Avira/Avast. Goto Antivirus url exception list, add and type exactly as below:

.operavpn.com.

For US server, add this
.operavpn.com.us

After that disable antivirus online shield for time being, then open Opera and ON VPN. It should connect now but make sure you go back and enable that online shield.

Eli homma viimeistellään tuossa vielä siten, että Avast pois päältä, selaimen avaus ja VPN vipu siellä asentoon ON. Sen jälkeen Avast takaisin päälle.


Homma näyttäisi nyt olevan kunnossa.

Edit: Kummallista. WIN10 teki jonkin isomman päivityksen ja VPN lakkasi toimimasta. Homma taisi tulla sillä kuntoon, kun taas kertaalleen laittoi VPN vivun ON asentoon ilman Avastia.

ilmora
21.10.2017, 13.28
Tässä on viime vuosina ollut kodin ainoana viihdekeskuksena HP:n all-in-one 27-n100no Windows 10:lla ja DVD-asema ei oikein tahdo toistaa mitään levyjä. Ruksuttaa vain.

Näin isoa konetta jaksa mihinkään huoltoonkaan laittaa, joten ensin testasin voiko HDMI:n kautta liittää bluraysoittimen. Ei voi. Ei tunnista koko laitetta. Seuraava ajatus olisi ulkoinen DVD-asema, mutta miten niillä oikein voi katsella leffoja? Kaikki speksit tähtää vain siihen, miten niillä asemilla voi tallentaa dataa, mutta kukaan ei kerro miten voisin saada Studio Ghibli kokoelmaani ihailtua. Joten ennen kuin tulee tilattua mitään turhaa vimpelettä, niin osaako joku kertoa? Vähän tuo Verkkokaupan Asus (https://www.verkkokauppa.com/fi/product/55319/hsnbx/Asus-ZenDrive-SDRW-08U7M-U-ulkoinen-DVD-RW-asema-vari-hopea) hotsittaisi ja ei se varmuuskopiointikaan hassumpaa olisi OneDriven lisävarmenteeksi, mutta mutta... Pääpaino siinä, että animea olisi kiva katsoa ja Netflix kyllästyttää.

hcfreak
21.10.2017, 13.52
Misäs se blueray on ollu kiinni?

ilmora
21.10.2017, 13.57
Misäs se blueray on ollu kiinni?

Ei missään. Kokeilin vain lainaksi.

hcfreak
21.10.2017, 14.02
Kyllä tuo ulkonen pitas toimia. Voit kokeilla myös puhdistuslevyä vanhaan asemaan jos se sillä alkais lukemaan. Ja puhdistella niitä levyjäki jollaki microkuituliinalla.
https://www.verkkokauppa.com/fi/product/2062/jhnj/AM-Denmark-Universal-Laser-Lens-Cleaner-puhdistuslevy

ilmora
21.10.2017, 14.08
Levyt on aikalailla puhtaita ja virheettömiä, mutta tuo koneen asema on ollut jotenkin huono alusta asti, mutta ei automaattihaussa tarjonnut mitään uusia ajureitakaan sille. Mutta voisihan tuota kokeilla.

Moska
21.10.2017, 14.21
Levyt on aikalailla puhtaita ja virheettömiä, mutta tuo koneen asema on ollut jotenkin huono alusta asti, mutta ei automaattihaussa tarjonnut mitään uusia ajureitakaan sille. Mutta voisihan tuota kokeilla.Olisiko aseman valmistajalla tarjolla firmware päivitystä itse asemalle?

crcm
21.10.2017, 15.19
Tässä on viime vuosina ollut kodin ainoana viihdekeskuksena HP:n all-in-one 27-n100no Windows 10:lla ja DVD-asema ei oikein tahdo toistaa mitään levyjä. Ruksuttaa vain.

Näin isoa konetta jaksa mihinkään huoltoonkaan laittaa, joten ensin testasin voiko HDMI:n kautta liittää bluraysoittimen. Ei voi. Ei tunnista koko laitetta. Seuraava ajatus olisi ulkoinen DVD-asema, mutta miten niillä oikein voi katsella leffoja? Kaikki speksit tähtää vain siihen, miten niillä asemilla voi tallentaa dataa, mutta kukaan ei kerro miten voisin saada Studio Ghibli kokoelmaani ihailtua. Joten ennen kuin tulee tilattua mitään turhaa vimpelettä, niin osaako joku kertoa? Vähän tuo Verkkokaupan Asus (https://www.verkkokauppa.com/fi/product/55319/hsnbx/Asus-ZenDrive-SDRW-08U7M-U-ulkoinen-DVD-RW-asema-vari-hopea) hotsittaisi ja ei se varmuuskopiointikaan hassumpaa olisi OneDriven lisävarmenteeksi, mutta mutta... Pääpaino siinä, että animea olisi kiva katsoa ja Netflix kyllästyttää.

Kannattaa kokeilla jotain toista HDMI kaapelia. Jos on sattunut käteen joku tosi vanha. 1.4 Versio pitäisi ainakin olla koneestasi päätellen. Ulkoinen DVD-asema toimii USB-liitännän kautta, ja toimii samalla tavalla kuin koneessa oleva dvd-asema. Se koneen ruksuttaava asema on muuten luultavasti vaihdettava mikäli katsoin koneesi speksit oikein (Slim Slot-load SATA SuperMulti DVD).

Smo
21.10.2017, 15.37
Voisko ulkonen asema näkyä koneelle HDMI:n kautta? Itse tullut muinoin vain firewiren ja usb:n kautta käytettyä, sitten HDMI:llä koneilta/playeriltä monitorille

crcm
21.10.2017, 16.26
^ Siis eikös tässä ole kyseesssä "töllööön kiinnitettävä" bluray-asema, jonka pitäis mennä hdmi in liitäntään. Josta tulikin mieleen että kun tuo kone on All in one vehje niin onko siinä edes HDMI IN liitäntää? Jos ei niin ei ihme ettei näy.

hcfreak
21.10.2017, 16.32
Taitaapi olla hdmi-out. Toiselle näytölle

ilmora
21.10.2017, 16.43
^ Siis eikös tässä ole kyseesssä "töllööön kiinnitettävä" bluray-asema, jonka pitäis mennä hdmi in liitäntään. Josta tulikin mieleen että kun tuo kone on All in one vehje niin onko siinä edes HDMI IN liitäntää? Jos ei niin ei ihme ettei näy.

Hyvin todennäköistä, ettei ole. Kaapelikin oli aika uusi, joten siinä ei ollut mitään vikaa. Eniten taidan kallistua tuolle ulkoiselle DVD-asemalle. Siitä kun voi joskus olla iloa läppärinkin kanssa.

Noita päivityksiä kun äkkiseltään etsin, niin ei ollut Microsoftin eikä HP:n sivuilla, ja jotenkin kolmansien osapuolien tarjontaan on vaikea luottaa.

pätkä
21.10.2017, 17.43
Ulkoinen DVD tai Bluray asema, VLC player toisto-ohjelma ja chromecast mokkula niin saat langattomasti kuvan telkkuun.

mrrw
04.11.2017, 12.26
Olen ymmällä ...F Secure ilmoittaa vähän väliä "Tietokoneen käyttö päättyy 5min kuluttua" jatka tai lopeta??
Päivitetty kone mitkä mättää toista päivää sama tilanne
Jätin koneen auki yöksi kun luulin että kiinni ollessa ei päivitys onnistu ...eipä auttanut samatilanne ilmoittaa rajoitetusta käyttöajasta?

puffe
04.11.2017, 12.36
^
Vastausta en tiedä, mutta olisiko F-Securen tukisivustosta mitään hyötyä.

https://www.f-secure.com/fi_FI/web/home_fi/support

bici74
04.11.2017, 14.02
^/^^usein pelkän virheilmon hakeminen kuukkelista johtaa vastaukseen nopeammin kuin tukisivustolla kahlaaminen...

Sent from my Nexus 5X using Tapatalk

mrrw
05.11.2017, 20.44
^
Vastausta en tiedä, mutta olisiko F-Securen tukisivustosta mitään hyötyä.

https://www.f-secure.com/fi_FI/web/home_fi/support

jäi turha kiire pois niin homma alkoi pelittään ja toimii paremmin kuin aiemmin ....en moiti F-Securea ihan OK lafka

Jopotuinen
07.11.2017, 20.59
Nyt on erikoinen.

Läppäri on kiinni telkkarissa HDMI kaapelilla. Jos läppärissä on selain tai vaikka Word päällä, samaan aikaan kun katsellaan TV ohjelmia, niin yhden kanavanipun kanavat pikselöityy enemmän tai vähemmän.

Vaivaan auttaa yksistään työpöytänäkymän vaihtamin läppärin ruudulle. Sovelluksia ei siis tarvitse sulkea läppärillä, työpöytänäkymä ei häiriköi.

Erikoista tuossa on siis, että ainoastaan yksi kanavanippu häiriintyy sovelluksista. Ilmeisesti HDMI kaapeli vuotaa jotain häiriötä TV:n antennikaapeliin tai johonkin, joka on lähellä ko. nipun taajuutta (erikoista). HDMI kaapelin irtikytkentä lopettaa häiriöt.

Telkkarin antennikaapeli ei ole paras mahdollinen, viimeinen puuttuva 0,5 m hoideltu n. 2 m jatkokaapelilla. Tarkoitus on kyllä hommailla kaapeli yhdellä määrämittaan katkaistulla, mutta…

Antenni ja HDMI kulkevat molemmat samassa kourussa, mutta häiriöitä oli yhtälailla, silloin kun HDMI matkasi erillään.

Onkohan noissa HDMI kaapeleissa joitain eroja suojauksissa ja mistä tunnistaa hyvän ja huonon?

Kummallista. :seko:

Köfte
07.11.2017, 21.30
^ Saattaa olla molemissa syitä ongelmaan. Ylimääräisten jatkojen/liitosten poistolla lähtisin liikkeelle.
2.0-version hdmi-kaapelin pitäisi olla OK, ellei ole halvinta kiinankuraa...

hcfreak
07.11.2017, 22.58
Googlaa galvaaninen erotin
Saattaa auttaa tai ei

JiiPee
07.11.2017, 23.09
Selkeesti paranormaalia toimintaa, lähtisin demonien poismanaamisella lähestymään ongelmaa. Tämä oli siis vain yksin minun tulkintani, laitevika sopii taudin kuvaan toki myös. Kinkkinen vika, voimia!

marco1
07.11.2017, 23.17
Jos Wordissa tai selaimessa on yksinkertainen musta sivu niin esiintyykö ongelma silloin?

Jopotuinen
08.11.2017, 08.57
Kokeilin aamulla ratkaisuksi vanhaa ja hyväksi havaittua konstia useimmissa mystisissä asioissa – alumiinifoliota!

Käärin alumiinifolion antennikaapeleiden liitoksen ympärille, suojaksi vihamieliseltä informaatio tulvalta. Ei ehkä olisi pitänyt, välittömästi tämän jälkeen katkaistiin koko lähetys ja ruutuun tuli ilmoitus heikosta tai puuttuvasta antennisignaalista. Välillä kuvaruudulle vaihtui joku sykkivää kovaäänistä kuvaavaa screen saver kuvake??! Hävyttömät, ei noin saa tehdä!

Poistin folion, mutta tuloksetta. Edes selaimen ja FF sulkeminen eivät auttaneet! Vasta HDMI kaapelin irtikytkentä palautti kuvan.

Pitäisikö olla jo huolissaan?
Jotain outoa on nyt tekeillä, pariviikkoa sitten veivät mystisesti lottovoitokin.
Jatkan kuitenkin tutkimusmatkailua, mutta ensin maadoitan itseni ranteesta lämpöpatteriin.

Köfte
08.11.2017, 19.02
^ Liittimet ovat hdmi-kaapeleiden heikoin lenkki. Liitin-kaapeli - osio saattaa vuotaa pahastikin.
Foliosi on vain pahentanut maadoittamattomana asiaa. Antennikaapeleissa on samaa vammaa.

hcfreak
08.11.2017, 19.28
Itekki tos ihmettelin ykspäivä ku tietsikka oli hidas. Joku prosessi näytti vievän kokoajan tehoja. Nimeä en muista mikä oli.
Mutta aikani siinä pähkäiltyäni ja googletellessa löysin vian HDMI piuhasta. Oli hiukan irrallaan

Köfte
08.11.2017, 19.35
^ Lisäksi vielä mekaanisestikin kehveli keksintö, piti lisäämäni jo aikaisemmin.

Jopotuinen
08.11.2017, 21.08
Nonni, nyt on demonit ajettu kartanolle. Poistin TV päästä 2x peräkkäin kytkettyä 90 asteen kulmasovitinta (http://www.dx.com/p/bstuo-hdmi-male-to-hdmi-female-converter-black-465578#), kaapelin kääntämiseksi kohti taustan keskikohtaa. TV:n kaikki HDMI töpselit olivat vaan typerästi laitteen sivu.

Eikäku, tarkemmin kuikuiltuna, niin löytyihän sieltä takaa keskeltäkin vielä yks HDMI (DVI). Joskus tulkinnut tuon pelkäksi DVI liitännäksi, eli kuva ilman ääntä. Ja paskanmarjat, suoritetussa empiirisessä kenttäkokeessa ilmenikin ihan :)

- Nyt kaapeli tulee kourussa keskelle, sivulta kurkkimatta.
- Samaa johtoa myöten kuva ja ääni.
- Pikselidemonit häädetty.
- Antennikaapeli antaa vielä hetken odottaa, koska mulla on jossain yksi pidempi kaapeli lyhennettäväksi määrämittaan, ja sitä varten liitinkin – jossain.

Eikä siinä vielä kaikki. Tänään sain paketin, jossa DAC ja sehän toimii mainiosti läppärin USB töpselin kautta. Suorastaan hämmästyttävän onnistunut protokolla tossa setupissa! Äänentoisto ohjautuu pelkästään kaapeleiden kytkystä, kuten haluttu, ilman mitään asetusten muutoksia:



USB DAC
HDMI TV
KAIUTIN




Läppäri



X
Telkkari


X
X
Kuulokkeet


X

Kuulokkeet

Köfte
08.11.2017, 21.20
^ Kiinan Kurademonit on siis siirretty "epäonnistuneet hankinnat" -topiciin?
Dragonfly tuli DAC:n virkaa toimittamaan? Taannoin kehuttiin kovinkin.

Jopotuinen
08.11.2017, 21.29
Ei tullutkaan demoni DAC, vaan tämä toinen.


Edit:
Valitsin sittenkin ton Cambridge Audio DacMagic XS, koska sille toiselle pulikalle oli Verkkokaupan palautus lähes 8% ja huolto jossain 1,5 % tuntumassa.
Nyt valitulla laitteella molemmat lukemat 0%

Köfte
08.11.2017, 21.57
^Tuo CA oli päätöksenä mennyt ohi. Hyvä, kun sait kamat toimimaan.

H. Moilanen
09.11.2017, 15.14
Joku prosessi näytti vievän kokoajan tehoja.
Järjestelmän vapaaprosessi?

hcfreak
09.11.2017, 16.00
Järjestelmän vapaaprosessi?

No ei :D
Tuota ei 10:ssä edes ole

Muistaakseni oli system interrupts tai vastaavaa. Johtune ku yritti kokoajan tunnistaa kaapelia

Kampinalle
13.11.2017, 13.33
Osaakos joku antaa vinkkiä, mitä tehdä. Mulle ilmaantui pdf-tiedostoa avatessa (todennäköisesti pölhöilin itte) selaimeeni (Mozilla) Easy PDF Combine -ohjelma. Teki saman tien itsestään Mozillan kotisivun ja myöskin sivun, joka avautuu automaattisesti, kun avaa uuden välilehden selaimessa. Googletin asiaa ja en oikein löytänyt luotettavaa tapaa päästä eroon tuosta. Lienee jonkinlainen haittaohjelma, tai ainakin hemmetin ärsyttävä. Joten mitä tehdä, käyttiksenä Win 10.

hcfreak
13.11.2017, 15.42
https://www.pcrisk.com/removal-guides/9882-easypdfcombine-toolbar siinähän tuo heti eka linkki googlessa :)
poistat windowsin asetuksista kyseisen sovelluksen. enkku winukassa start-> settings->apps
Ja sitte firefoxin lisäosista kans

Kampinalle
13.11.2017, 16.00
^ Kiitos. Olin varmaan google-tuloksissa hieman vainoharhainen, kun osassa kehotettiin lataamaan ohjelmistoa tuon poistamiseksi. Jahka pääsen kotikoneelle, täytyy koittaa tuota kautta.

Moska
13.11.2017, 16.30
^ Kiitos. Olin varmaan google-tuloksissa hieman vainoharhainen, kun osassa kehotettiin lataamaan ohjelmistoa tuon poistamiseksi. Jahka pääsen kotikoneelle, täytyy koittaa tuota kautta.Saattaa joutua ojasta allikkoon, jos menee lataamaan "siivousohjelmia" joista ei tiedä mitä ne on.

hcfreak
13.11.2017, 16.41
^ Kiitos. Olin varmaan google-tuloksissa hieman vainoharhainen, kun osassa kehotettiin lataamaan ohjelmistoa tuon poistamiseksi.

Joo tossaki on kyl heti joku linkki jonku ohjelmiston lataamiseen mutta ei siitä tarvi välittää.

Smo
13.11.2017, 18.22
Malwarebytesillä tms skannaa koneen

JiiPee
30.11.2017, 21.43
Pitäisi laittaa pöytäkone langattomaksi, eli kumpi olisi viisaampaa, sisäinen kortti vai usb-liitäntäinen. Suosituksia?
Toinen asia, kotona kehno nettisignaali onko mitään yleispätevää konstia signaalin parantamiseksi, talon ulkoinen antenni kenties?

Jami2003
30.11.2017, 21.48
Ulkoinen usb liitännäinen. Voi helposti tarvittaessa vaihtaa.

Määrittele "nettisignaali". 4G verkko?

hcfreak
30.11.2017, 21.49
Ilmesesti mobiiliverkon signaalia tarkotat?
https://www.4g-antennit.fi/category/53/4g-lte-antennit
Sieltä vaan arpomaan. Suunta-antennilla pitäs tietää missä masto on.
Nuita halvimpia en suosittele ellet ole vuorannu taloasi energiansäästö ikkunoilla jollon saattas riittää vaan että antenni on ulkopuolella.

JiiPee
30.11.2017, 21.54
^&^^oho thnx, tulipas apuja nopsaan.
Joo siis mobiiliverkkoa tarkoitin ja 4g tökkii, 3gllä nyt jotenkuten, ja jotkut ekoikkunat löytyy eli antenni varmaan muutenkin tulis kyseeseen. Onko noista usb-sovitinmokkuloista syytä tietää jotain ominaisuuksia vai ihan randomina vaan?

hcfreak
30.11.2017, 22.07
Ohan niitä eri nopeuksisia. Mut hyötyä ei välttämättä ole jos reititin ei tue nopeita yhteyksiä

JiiPee
30.11.2017, 22.13
Ohan niitä eri nopeuksisia. Mut hyötyä ei välttämättä ole jos reititin ei tue nopeita yhteyksiä

Ok, mä kattelen semmosen semihätäsen kökkäreen

H. Moilanen
01.12.2017, 11.08
Mobiilireititin kannattaa pakottaa 3G -tilaan; toimii yleensä paremmin ja nopeammin kuin 4G -tilassa.

JiiPee
01.12.2017, 16.23
Tämmönen (https://www.asus.com/fi/Networking/USBAC51/) tuli, ei mitn käryä omituisuuksista mutta ainakin sillä pääsi tänne. Se on jo paljon se.

edit, päivitystä mobbiiliropleemaan: tuossa mäellä kuulema touhuavat 4g antennin kimpussa ja ens vuodelle lupailevat nopeampaa yhteyttä, jäämme oottelemmaan.

SSGT-92
09.12.2017, 12.37
Morjens,yritin tänään tonne PPP-säikeeseen kuvia laittaa.No,sehän ei sitte onnistunu,eikä toimi s-postissanikaan.
Läppärin Windows 10 päivitti itteään alkuviikosta,voisiko siitä johtua?
Linkkien liittäminen onnistuu kyllä.

Jopotuinen
26.12.2017, 16.15
Stoppi Avastin spämmille!

Tuskaillut tuossa jo pidempään Avastin jatkuvan upgrade tuputuksem kanssa ja pohtinutkin Avastin vaihtoa johonkin toiseen. Vaan nytpä löytyi konsti, jonka toivon tuovan ratkaisun asiaan. Äärettömän helppokin toteuttaa ainakin WIN10 järjestelmässä. Saas nähä, tepsiikö.

Oheisen linkin takaa se alin vaihtoehto:
https://www.is.fi/digitoday/art-2000005500224.html?ref=emailshare

Jopotuinen
03.01.2018, 21.32
^ Ei tepsinyt Avastiin, eikä CCleaneriin. Spämmi-ilmojaan pukkaavat edelleen.

Google löysi tämmösen ohjeen,

https://blog.avast.com/2015/01/22/do-not-disturb-how-to-disable-sound-and-pop-up-notifications/

Kuvakkeesta hiiren oikealla korvalla ja sieltä valinta Hiljainen.

Jäädään seuraamaan, jotenkin aavistelen, ettei pitkään malta olla hiljaa...

Eipä taida onnistuakaan:
This will cause Avast to run in silent mode when a full-screen application is running.
...
Our customers who have a paid-for version of Avast, have an option to turn those off completely.

Mutta,
...you can tweak the duration (how many seconds the popup appears) of the different types of popups

Ja kyllähän vain! Asetuksista saa säädettyä POP UP näyttöaikaa ja näyttisi hyväksyvän myös arvon 0 sek. Oletus on 20 sek, joten parannus onkin jo merkittävä. :) :)

Moska
03.01.2018, 22.03
Ihtellä tullut mieleen että joko w10 omat suojat piisaisi, että jos poistaisi avastinkin kokonaan.

Jopotuinen
03.01.2018, 22.13
^ Koklaas myös muuttaa toi ilmoaika nollaksi. Jos toimii, kuten kuvittelen, eli POP UP nousee ylös ja painuu samontehen alas. Kyllähän sen kanssa voisi silloin elääkkin, kunhan ei jää siihen killottamaan ja kilautusta kerjäämään.

Hitto kun nyt tulis äkkiä joku POP UP, näkis miten toimii :D

Jami2003
03.01.2018, 22.14
Itse olen ollut jo vuosia ilman virus suojausta työkoneella kun totesin että virussuoja ohjelmat ovat pahempia kuin virukset. Eikä koneella tule käytyä fillarifoorumia epäilyttävämmillä sivuilla. Hyvin on riittänyt W10 omat suojaukset.

Smo
03.01.2018, 22.33
Mä ainakin poistin avastin heti kun olin saanut tilapäiset pöpöt skannattua jostain Win rakkineesta. Macissa kun oli niin näki verkon tilassa kun oli koko ajan yhteydessä niiden servereihin niin poistin sieltä kanssa aika pian. Eipä Macilla muutenkaan tarvinut.

Esko
04.01.2018, 11.57
Itselläni on käytössä tämmöinen:

https://home.sophos.com/

Laadusta tunnetumpiin tuotteisiin verrattuna ei tosin ole sen syvällisempää tietoa mutta ainakin Aalto Yliopisto tuntuu suosittelevan tuota opiskelijoilleen ja henkilökunnalleen (nykyisin kun F-Securen, Symantecin yms. maksullisten softien ilmaisversioita ei ole enää heidän kauttaan tarjolla).

Jopotuinen
04.01.2018, 14.27
^ Kiitoksia tosta, täytyy tutkailla jossain välissä. Olinkin jo aiemmin aikeissa laittaa kyssäriä tänne Avastin korvaajaksi. Täytyy nyt vielä vilkuilla tuo Avasti, paransiko tapojaan toivotusti.

Velipoika osti juuri läppärin Powerista ja onnistuivat myymän sille ton F-securen. Aaarghh, mitä tuhlausta.
Itse ostin läppärin Gikantista vuosi tai jotain sitten. Rupesi syvästi vituttamaan se virusturvan ja jonkun lisätakuun pakko myynti ja mörköjen maalailu seinille, vaikka snoin selkeästi, etten haluu enkä tartte. Itse kannan selkä suorana riskin ja seuraukset jos nyt sitten pudotan läppärini. Selvästi näky kuinka olivat koulutettu pitämään palopuheet ja valmiit argumentit pakkomyynnille.
Oli vähällä etten sanonut myyjälle, että pidä tunkkis, kun ei muuten meinannut uskoa.

hcfreak
04.01.2018, 18.05
Mul on pandan ilmanen virustorjunta (https://www.pandasecurity.com/finland/homeusers/solutions/free-antivirus/). Siitä saa uutiset pois asetuksista. Sit on hiljanen

lansive
04.01.2018, 18.36
Mulla ei ole wintööteissä ollut mitään muuta kuin se oma defender, eikä ole pöpöjä näkynyt. Jos kaipaisin jotain parempaa niin ostaisin maksullisen version.

PK1
04.01.2018, 20.10
Minä käytän maksullista Avastia kaikissa omissa koneissa, hyvin toi taustalla pyörii eikä häiritse lainkaan, paitsi parin vuoden välein muistuttelee kun alkaa menemään lisenssi umpeen.

kaldera
05.01.2018, 01.13
Itse olen pärjännyt win7 ajoista lähtien ihan ms:n omilla suojilla, ihan ilman ongelmia.

Hankinpa uuden reitittimen ja pistin wifi-passuksi windows-vehkeille liian vaikean (liian turvallisen:seko:) termin, eivätkä yhdistä läppäri, ei elitex3-luuri eikä pöytämylly. Niiden sijaan iluuri ja itabletti yhdistivät samalla passulla mukisematta. Vaihdoin sitten passun skandit jenkki/britti-kirjaimiin eli ilman åäö-merkkejä ja johan yhdistivät win-kamppeetkin.:eek:

Tämä taas: https://www.windowscentral.com/design-flaw-found-intel-processors-fix-could-bring-substantial-performance-hit
on Ongelma.

Jopotuinen
05.01.2018, 20.41
^ Jotenkin vainuan HW & SW toimialan katalan juonen uuden tehokkaamman kaluston myynnin edistämiseksi.
Consumer tason koneet, ne kun ovat kehittyneet hinta/laadultaan siinä määrin, että alkavat viedä markkinoita pro tason koneiltakin. Jotain oli siis tehtävä.

Köfte
05.01.2018, 22.17
^ Jotenkin vainuan HW & SW toimialan katalan juonen uuden tehokkaamman kaluston myynnin edistämiseksi.
Consumer tason koneet, ne kun ovat kehittyneet hinta/laadultaan siinä määrin, että alkavat viedä markkinoita pro tason koneiltakin. Jotain oli siis tehtävä.

Omenahan jo narahti ainakin luureissa ko. toiminnasta, MS hihittelee taustalla peitellessään omia vastaavia kuviotaan.
HW-osastot hoitelevat omat leiviskänsä samalla tahdilla. $-->$$->$$$... Taas käyttäjät kärsivät.

Mr_W
06.01.2018, 22.22
Höh, Windows 10:n jonkin äskettäisen päivityksen yhteydessä kone rupesi jumiutumaan siihen käynnistyksen yhteydessä tulevaan siniseen Win-logoruutuun.

Asensin koko käyttiksen uudestaan. Toimi ja luulin että toimisi jatkossa.

Kunnes... Windows jälleen asensi seuraavana päivänä tuon mystisen päivityksen ja kone jumiutui taas.

Mikään muu ei taaskaan auttanut (korjaukset, eri virheensietomoodit valikoista ym.) kuin täydellinen uudelleenasennus (käyttöjärjestelmä & ohjelmat).

Nyt päivittelin eteenpäin 1607-version nykypäivityksiin (joulukuu 2017) ja sitten poistin päivitykset kokonaan käytöstä (Win10:n Update servicen ja varmuudeksi vielä LAN:in metered-moodiin eli ei pitäisi päivitellä itsekseen.)

Ilman päivityksiä mennään, kunnes jaksaa taas kokeilla päivitellä päivityksiä ja on aikaa muutama tunti aikaa asentaa Win10 ja kaikki ohjelmat uudestaan. En edes tarkalleen tiedä, mikä päivitys saa koneen tokkuraan.

Eipä ole vielä koskaan omalle kohdalle sattunut tällaista jumahdusta Vista/Win7/Win10:n aikana, mutta kerta se ensimmäinenkin. Tietotekniikka tuntuikin toimivan liian hyvin ja luotettavasti...

VesaP
08.01.2018, 09.52
Googlen Chromecast Ultra, onko jollain moinen härpäke? Mulla on ja se ei toimi. Riippumatta katsooko Youtubea, Netflixiä tai vaikka Vimeota, ko värkki tilttaa ja boottaa itsensä muutaman minuutin katselun jälkeen aina. Käyttökelvoton laite on hän. Täysin. Onko mulla maanantaikappale vai onko tämä yleisempikin ongelma ko laitoksessa? Olen tehnyt tehdasresetit ja muut laitteelle ilman että on mitään vaikutusta asiaan.

Edit: Eli vaihtaako uuteen takuun puitteissa vai palauttaako kokonaan ja pyytää rahat takaisin.

oem
08.01.2018, 10.06
^Saako se virtaa usb? (joku aikaisempi malli ainakin tarvitsi).

VesaP
08.01.2018, 10.15
^Tuossa on (muistaakseni) ihan oma virtalähde eli saa virtansa suoraan valtakunnan verkosta. Perus-chromecast saa virtansa käsittääkseni pelkästään USBista.

JackOja
08.01.2018, 10.21
Mulla tavallinen Chromecast tekee tuota jos ei huomannut ladata ko. äppsien viimeisimpiä päivityksiä (oletan toki, että sinä olet).

Jotenkin tuntuis, että palikassa vika. Onko tuo siis uusi värkki kotona vai toimiko ennen ja nyt ei? Oliko ennen tuota joku vastaava ja toimiva käytössä? Kuin nopee kotiverkko sulla on?

VesaP
08.01.2018, 11.03
Mulla tavallinen Chromecast tekee tuota jos ei huomannut ladata ko. äppsien viimeisimpiä päivityksiä (oletan toki, että sinä olet).


Asennuksen yhteydessä värkki latasi uusimman firmiksensä, mutta muutahan ei kait itse ko laitteeseen voi päivittää? Kännykästä (Samsung Galaxy S7) toki löytyy uusimmat mahdolliset Juutubet, Netflixit jne.



Jotenkin tuntuis, että palikassa vika.


Vaikea olisi kuvitella että Google laskisi kädestään noin kuraa joten vikavikaa epäilen itsekin.



Onko tuo siis uusi värkki kotona vai toimiko ennen ja nyt ei?


Syyskuusta asti ollut mutta käyttö ollut vähäistä. Tuota samaa se on tehnyt aina. Nyt ehkä viime aikoina sit tiheämmin vielä, eli ennen saattoi pystyä katsomaan vartin ilman että värkki tilttasi, nyt saattaa tilttailla minuutin välein.



Oliko ennen tuota joku vastaava ja toimiva käytössä?


Ei ole ollut, eka moinen laitos itselle. Oletin että se pelastaa maailman. Ei pelastanut. Ei edes Amazon Prime toimi sillä :( Tosin se ei liity tuohon muidenkin softien tilttaamiseen tietenkään.



Kuin nopee kotiverkko sulla on?

Ihan tarpeeksi nopea pitäs olla tähän käyttöön.

mrrw
15.01.2018, 19.24
Taas vaihteeksi Internet-Tammi ei aukea ilmoittaa virhekoodi: 0x80041004 jotain:(...päivitykset on Ok..mutta ?

Jopotuinen
15.01.2018, 22.08
Mikä on alkanut hidastamaan nettiä?
Youtube katkoo ja hyrrä pyörii. 4G ja Wlan, pienen matkan päässä Ookla kuitenkin antaa lukemat 20 M.
Jotta mikä tuolla nyt on alkanut pätkimään? Ennen aikaanhan nuo pyöri megasella kaistalla.
Ilmiöön liittyy myös, että kun video pyörii taustalla, eli ei kuva näkyvillä, niin silloin ei katko.

mrrw
16.01.2018, 12.00
Mikä on alkanut hidastamaan nettiä?
Youtube katkoo ja hyrrä pyörii. 4G ja Wlan, pienen matkan päässä Ookla kuitenkin antaa lukemat 20 M.
Jotta mikä tuolla nyt on alkanut pätkimään? Ennen aikaanhan nuo pyöri megasella kaistalla.
Ilmiöön liittyy myös, että kun video pyörii taustalla, eli ei kuva näkyvillä, niin silloin ei katko.
Hei eikait sulla ole Aplen laite kun ne on alkanu ainakin puhelimia räplään firman puolesta että saatais uusia kaupaksi:D

H. Moilanen
16.01.2018, 12.10
Youtube katkoo ja hyrrä pyörii.

Juutuben ominaisuus. Ei ole riippuvainen siirtonopeudesta. Epäilen Joutoopin serverien kovaa kuormaa.

Jani Mahonen
16.01.2018, 13.59
Mikä on alkanut hidastamaan nettiä?
Youtube katkoo ja hyrrä pyörii. 4G ja Wlan, pienen matkan päässä Ookla kuitenkin antaa lukemat 20 M.
Jotta mikä tuolla nyt on alkanut pätkimään? Ennen aikaanhan nuo pyöri megasella kaistalla.
Ilmiöön liittyy myös, että kun video pyörii taustalla, eli ei kuva näkyvillä, niin silloin ei katko.
Menee ajankohdaltaan niin tosi lähelle, että onko sinulla Chromecast verkossa? Jos on, niin otapa ja se irti päiväksi ja katso pätkiikö enää. Hiljattain on huomattu, että Google Home- ja Chromecast-laitteet jumittavat verkkoa satunnaisesti.

mrrw
16.01.2018, 15.37
oisko SSD;stä apua

hcfreak
16.01.2018, 18.41
SSD:stä on ihan pirusti apua jos haluaa latausajoista eroon. Tos just heitin vanhaan läppäriin SSD:n niin siitähän tuli jouheva kone. Vanha HDD jurras niin pirusti. Kesti varmaan 5min ku win10 oli kunnolla latautunu.
Nyt ~20sec

Jopotuinen
16.01.2018, 18.57
Ei ole Chromecast tai mitään omppuvempelettä huushollissa.
Koko paketti ja koko paketti hyrrää 6. sukupolven i5 voimalla SSD:n päällä ja orkesteria johtaa W10. Selailusta huolehtii Opera.
Täytyykin vielä tsekata, ettei jokin louhintahaitake tms. heittele bittejä poikittain. Mainarin kestävän lisukkeen joskin asensin jo jonkin aikaa sitten ja selainkin päivittyi aivan hiljan.
Vielä kun viitsisi laahustaa tonne itäsiipeen, niin vois tsekata pöytäkoneella toistumisen, joka on kaapelilla kiinni 4G WLAN reitittimessä. Kaistaa siellä n. 80M, kun viimeksi koeponnistin.

Jopotuinen
16.01.2018, 19.08
Joskin, onhan tuossa ollut jotain hämäriä huijaussivustojen avautumisia, joissa kalastetaan näitä 1 € luottokorttimaksuja jonkin rahakkaan edun saamiseksi. Samoja aikoja mäjähti myös ruudulle joku Windowsin virushälytys, jonka tosin tulkitsin myös feikisi, koska suojauksesta vastaa Avast ja puolestaan oli aivan vaitonainen.

Melkoista aktiivisuutta nyt liikenteessä, syytä olla tarkkana, ettei mene vipuun.

Jani Mahonen
17.01.2018, 10.00
Ei ole Chromecast tai mitään omppuvempelettä huushollissa.
Koko paketti ja koko paketti hyrrää 6. sukupolven i5 voimalla SSD:n päällä ja orkesteria johtaa W10. Selailusta huolehtii Opera.
Täytyykin vielä tsekata, ettei jokin louhintahaitake tms. heittele bittejä poikittain. Mainarin kestävän lisukkeen joskin asensin jo jonkin aikaa sitten ja selainkin päivittyi aivan hiljan.
Vielä kun viitsisi laahustaa tonne itäsiipeen, niin vois tsekata pöytäkoneella toistumisen, joka on kaapelilla kiinni 4G WLAN reitittimessä. Kaistaa siellä n. 80M, kun viimeksi koeponnistin.
No jopas, tuolla raudalla pitäisi kyllä pyörähtää. Itse en ole havainnut mitään ongelmia Youtuben pyörimisen suhteen, enkä laittaisi kyllä serveripään piikkiin. Kyllä nyt vika on joko wifi-yhteydessä tai 4G-yhteydessä.
Onko lähistöllä muita wifi-verkkoja jotka huutelevat samalla kanavalla? Se voi aiheuttaa selittämätöntä wifin hidastumista. Kannattaa tosiaan katsoa kummassa verkossa se ongelma on.
Jos se kone mainaa jotain kolikoita niin sitten alkaa taatusti hidastella, kun se louhinta on laskentaintensiivistä touhua.

Viimeinen paikka on tuo Opera-selain, voisi kokeilla Firefoxia vaikka rinnalla tilapäisesti, toistuuko ongelma. Opera on aiempina vuosina ollut legendaarisen epäyhteensopiva yhtään minkään kanssa (toki tietoturvallinen), joten itse luovuin sen käytöstä kun kypsyin selaimen oikutteluun. Tosin kun kyseessä on Youtuben kokoinen palvelu, niin voisi olettaa että Opera-tuki on kunnossa. Toivottavasti selaimen välimuisti ja cookiet ja sensellaiset on jo kokeiltu tyhjentää?

mrrw
17.01.2018, 10.46
Firefox on meikällä toiminut ABP siivoustalkoilla tosi hyvin

Jopotuinen
17.01.2018, 18.48
Nyt sai Avastin pop up:it huutia, lemppasin koko sovelluksen kuuseen.
Nopeasti Googlasin jotain uutta tilalle ja tuolta sitten enempiä empimättä listan päällimmäisenä olleen TotalAV. Katsotaan nyt sitten rupeeko keljuilemaan pop uppiensa kanssa.
Jotain hyvää tuosta nyt kuitenkin heti alkuun, jotta scannaus tuotti yhden löydöksen, AppVerifierapc.exe, joka ainakin Avastilta päässyt läpi.

Edit: Rahhoo alko kinuamaan kaikista fiksauksista, otin pois, etsin jotain muuta.

https://www.top10bestantivirus.com/free-windows-antivirus

Edit: Toi russakka onkin vähän hankalampi, täytyy oikein hihat kääriä ja aloittaa sen savustaminen pellolle.

To be honest AppVerifierapc.exe process certainly does only harmful activities to your PC. It provokes abnormal usage of your CPU and reduces its life greatly, it has negative impact on the computer performance. AppVerifierapc.exe process is easy to find via Task Manager. Unfortunately, it is hard to eliminate. The problem is in hidden sources and processes which deflect attention. If you want to try, right-click on it, select the option to show you the file location, and it will lead you to the AppApcVerifier folder.

The processes AppVerifierapc.exe brings into action wait for your urgent intrusion. Don’t wait until you will be fed up with the large number of advertisements in your browser, even the most patient people give up. Don’t be deceived by non-harmfulness of the messages you see. If they don’t shock you with porn banners, that is not a reason to leave them on your PC. It goes without saying, you mustn’t agree to promote your device with any free utilities they offer. Such tools aim confuse users and disrupt their devices even more. All-in-all, you will get the system infected, and new viruses will penetrate your computer more and more. And general slowness of the processes will take place.


EDIT2: Nyt on örkki pihalla. Yllättävää oli, että F-Securen virusohjelma (trial) ei tota löytänyt, jotain muuta höttöä hiukan kyllä. Löysin lopulta Malwarebytes Premium trial, joka tuon örkin löysi ja muuta höttöä myös ja suostui poistamaankin ilman kassankautta käyntiä.

Mutta Youtuubi katkoo edelleen. Epäilen kyllä nyt WLAN kykyä tässä. Valitettavasti koneessa ei ole LAN töpseliä, jotta olisi voinut sitä kautta tehdä kokeiluja.

EDIT3:
Liitän tähän vielä ton putsauskalun, joka suostuu tekemään hommia ohi normi virustorjunnan ja veloituksetta pari viikkoa. Suomiversiokin vielä, josta voi päätellä hommaan panostetun hieman enemmän.
Se tuossa vielä vaivaa, jotta F-Secure ei tota tunnistanut. Voisiko aiemmin mainittu tartunnan "vakavuus" olla silkkaa huuhaata ja yksistään markkinointikikka sivun lopussa olevan puhdistuskalun myynnille? Voisihan tosta laittaa kyssärin F-Securelle, jos tulee viitsityksi.

https://www.malwarebytes.com

Jopotuinen
20.01.2018, 13.54
Toin reitittimen viereen ja Ooklasin nopeudeksi 79 Mb, mutta Tuubi vaan jatkaa kakomista.
Disabloin kaikki Opera lisukkeet, ei vaikutusta.
Asensin Chromen, ei vaikutusta.
Pöytäkone toimii moitteetta, joka on LAN yhteydellä reitittimessä.
Telkkarin Areena toimii moitteetta saman Wlan verkon yli.

Jopotuinen
20.01.2018, 17.38
Jassoo. Nyt taisi pulma ratketa, tai ainakin juurisyy löytyä.
Irrotin läppärin makkarin kaapeleista ja siirryin kyökin pöydälle niin johan vilkastu. Pulma liittyy todennäköisesti TV:n läppärin väliseen HDMI yhteyteen. Johan tuo kaapeli oli jo kertaalleen esillä erään kanavanipun pikselimössöpulman kanssa.


Edit:
Kun vein läppärin takas, se ei suostunut käynnistymään alkuunkaan, täysin hengetön.
Nyhdin kaikki kaapelit irti ja johan käynnistyi. Kaapelipulma?

On tietysti mielenkiintoista, kuinka tämä HDMI kaapeli (mikäli se on sitten se juurisyy) voi hidastuttaa netin toimintaa ja AV-toistoa TV ruudulla (kuva pysähtyy ja lataus hyrrä alkaa pyöriä).
Ookla kuitenkin pumppaa 80 Mb kaistaa, hmm mielenkiintoista. Kuulosta hankalalta pähkinältä, me like :D
Näytönohjaimen ja telkkarin välistä vääntöä? TV on Samsung, joten siten en olisi mitenkään yllättynyt.

Laitoin uuden HDMI kaapelin tilaukseen.

If it’s analog, hit it. If it’s digital, reboot

Jopotuinen
21.01.2018, 15.03
Nyt sitten tulostin alkoi kiukutella – taas kerran.

Toi Canonin suihkari on ollut oikea murheenkryyni heti alkujaan.
Aina mustepullot tukossa tai tyhjä. Milloin mitäkin erroria ja kehotusta huoltoon.
Silloin kun pitäisi jotain tulostaa, homma täytyy aloittaa remontilla.
Viimeaikaisia pulmia olleet tyhjentyneet pullot, sitten tulostuspään nyhtäminen ja kraanan alle pesuun.
Nyt pukkasi taas errori messagen, jotta huoltoon kiikutettava. Annoin töpselituuletusta, jonka jälkeen alkoi väittämään että väärän tyyppinen tulostuspää. Pää irti ja takas, taas sama ilmo huoltoon kiikuttamisesta.

Täytyy googlata errori ilmon resetointi.

Katselin jo tuossa monitoimilaseria tilalle, mutta sielläkin jauhepullot maksaa enempi kuin uusi laite. Ellei Alipapalta sitten. Mutta niissäkin on ne muistipiirit, jotka osaavat heittäytyä hankaliksi tarvikejuttujen kanssa.

Edellinen oli Samsung värilaser, joka tosin hajosi jo ennen kuin koneen mukana tullut aloitussatsi värijauheita ehti loppumaan.

Moska
21.01.2018, 16.01
Xeroxin laaseri ollut vuosia käytössä, tarvikekasetit sisällä ja pelaa aina. Erittäin huoleton ollut kokoajan.

Jouko_T
21.01.2018, 17.31
Mutta niissäkin on ne muistipiirit, jotka osaavat heittäytyä hankaliksi tarvikejuttujen kanssa.

Minulla on värilaser. Ilmoitteli, jotta jokin väri lopussa.
Kuukkelin löydös tiesi kertoa, että tuossa laserissa on laskuri, jonka lukemaa kasvatetaan joka printillä. Tietyn lukeman jälkeen herjaa väristä.
Siis ei mitään tekemistä itse väritilanteen kanssa.

Löytyipä myös loitsu ja rituaalit, jotka nollaavat tuon laskurin. Jep! Niin teki.
Sen jälkeen tulostelin toisen mokoman, ennenkuin väri aikuisen-oikeasti loppui.

Esko
22.01.2018, 00.03
Katselin jo tuossa monitoimilaseria tilalle, mutta sielläkin jauhepullot maksaa enempi kuin uusi laite.

Kannattaa tarkistaa luvatut tulostemäärät, ne uudet laitteet tulevat todennäköisesti vajailla jauhepulloilla varustettuina.

Moska
22.01.2018, 00.49
Sehän yleensä lukeekin laitteen tiedoissa kun vaan hoksaa hakea. Kannattaa hommata laite johon sopii tarvike kasetit. Omaan saa kaikki kasetit tarvikkeena yhden alkuperäisen mustan hinnalla.

Jopotuinen
07.02.2018, 18.21
Jassoo. Nyt taisi pulma ratketa, tai ainakin juurisyy löytyä.
Irrotin läppärin makkarin kaapeleista ja siirryin kyökin pöydälle niin johan vilkastu. Pulma liittyy todennäköisesti TV:n läppärin väliseen HDMI yhteyteen. Johan tuo kaapeli oli jo kertaalleen esillä erään kanavanipun pikselimössöpulman kanssa.


Edit:
Kun vein läppärin takas, se ei suostunut käynnistymään alkuunkaan, täysin hengetön.
Nyhdin kaikki kaapelit irti ja johan käynnistyi. Kaapelipulma?

On tietysti mielenkiintoista, kuinka tämä HDMI kaapeli (mikäli se on sitten se juurisyy) voi hidastuttaa netin toimintaa ja AV-toistoa TV ruudulla (kuva pysähtyy ja lataus hyrrä alkaa pyöriä).
Ookla kuitenkin pumppaa 80 Mb kaistaa, hmm mielenkiintoista. Kuulosta hankalalta pähkinältä, me like :D
Näytönohjaimen ja telkkarin välistä vääntöä? TV on Samsung, joten siten en olisi mitenkään yllättynyt.

Laitoin uuden HDMI kaapelin tilaukseen.

If it’s analog, hit it. If it’s digital, reboot

Alipappa lähetti uuden 2 m HDMI 1,4 ethernet kaapelin (https://www.aliexpress.com/item/Full-HD-Micro-HDMI-Type-D-to-HDMI-Type-A-gold-plated-High-Speed-Micro-HDMI/32797673269.html?spm=a2g0s.9042311.0.0.XexZqz) ( 2,30 €) ja telkkarikanavien pikselimössöpulma kaikkosi. Kaapelilla on siis väliä.

Saman pulman hoksasin myös Pöytäkoneen näytöllä kun pistin siinä telkkarin päälle.

Mutta tuo videon tökkimiseen tuo ei auttanut. Vaikuttaisi siltä, kuin näytönohjain tuossa olisi väsynyt.
Täytynee kokeilla asentaa WIN10 uusiksi testata toimivuutta puhtaalta pöydältä.

Jopotuinen
11.02.2018, 17.59
Raivostuttaa toi Gmail. Vähän päästä lähettää joitain kirjautumisilmoituksia ja blokkaa pääsyjä.

Käytössä on kaksi puhelinta, kaksi läppäriä ja pöytäkone. Pöytäkoneen Officen 2007 postin se on ottanut jostain syystä toden teolla hampaisiinsa, eikä hyväksy postitiliä sen kautta käytettäväksi.
Raivostuttaa toi ”epäilyttävä kirjautuminen” spämmi toden teolla, varsinkin kun Google itse tiedetään oikein urkkijoiden urkkijaksi.
Miks uitussa toi ei voi tajuta, että noi vempeleet ON mun laitteita, samaa schaissea vaan suoltaa jatkuvasti.

hphuhtin
11.02.2018, 18.38
Jos käytät googlen kaksivaiheista tunnistusta (mitä tietysti kannattaa käyttää), ne softat jotka eivät tue sitä tarvitsevat erillisen sovelluskohtaiden salasanan ”app password”. Ks. https://support.google.com/accounts/answer/185833?hl=en

Jopotuinen
17.02.2018, 11.05
Siis tämmösiä ilmoja pukkaa, kun joltakin vempeleellä kirjautuu Google tiliin, tulee ilmoja sähköpostiin, että
Joku kirjautui juuri tilillesi. Olitko se sinä? Tarkasta jne.

Pöytäkoneen Office 2007 tiliasetuksia Google ei enää hyväksy ja sieltä tulee joku ilmo tyyppiä.
Joku yritti juuri kirjautua tilillesi ja se estettiin. Mikäli olit sinä, sähköpostisi suojaus on heikko tjsp.
Myös VPN päälläolo saattaa aiheuttaa jotan, kun Google ei tiedä, tai luulee kirjautumisen tapahtuvan vaikkapa Hollannista.
Joskin Rouvan Gmail toimii kumminkin samassa koneessa oman työpöytänsä kautta. Eipäs aiemmin tullut mieleen vilasta sieltä asetulsia malliksi (ja saada hänenkin postinsa toimimattomaksi...)

Tai että,
Joku tietää salasanasi, anna uusi salasana


Olisikohan jotain ihan kelpoa sähköpostioperaattoria tuohon tilalle, pelkästään jo Googlen harjoittaman yksityisyyspolitiikan tähden?

hphuhtin
17.02.2018, 11.47
Muistaakseni n. 70% maailman maileista on Guuglella tai MS:llä, joten ei ole hyötyä vaihtaa, vastapuolen mailien kautta ne saa kuitenkin viestisi ;)

Onko sulla kaksivaiheinen tunnistus käytössä vai ei? Ota käyttöön jos ei ole.

CamoN
17.02.2018, 11.52
Olisikohan jotain ihan kelpoa sähköpostioperaattoria tuohon tilalle, pelkästään jo Googlen harjoittaman yksityisyyspolitiikan tähden?

Lopetat sen PPP:n etsinnän bittiavaruudesta, jolloin ns. setämiesindeksisi Googlen käyttäjäseurannassa laskee. Problem solved.

Jopotuinen
17.02.2018, 13.12
^^ Ei ole kaksivaiheista tunnistusta.
^ No, eipä taida tuokaan auttaa. Tasan kahdesti olen hakenut ja postannut häkellyttävän kauniin kukkamekkofillaristin. Sekin taisi olla tällä viikolla, eli huomattavasti jälkeen Gmailipulman alkamisen.

hphuhtin
17.02.2018, 13.26
^^ Ei ole kaksivaiheista tunnistusta.

Niin, no laita se. Ekaksi tekstarilla tunnistus, sen jälkeen voi lisätä vaikka Google-appin johon vain painetaan nappia ”yes it is me”. Ei ehkä valittele enää vaikka VPN:n kautta kirjautuisi.

Pelkkään tunnukseen ja salasanaan pohjautuva tunnistaminen ei ole tätä päivää.

Smo
17.02.2018, 13.35
No siis toihan on ihan loistava tieto että joku kirjautui sun tilille, aina kun meen uudella koneella tai jostain kirjastosta tms tulee viesti, sit vaan deletenappii

Jopotuinen
17.02.2018, 14.00
Kyllä, mutta kun Google tietää mun laitteet (ja paljon muutakin) ja tietää myös niillä samoilla kirjaudutun, niin silti tulee niitä ilmoja.

Jopotuinen
17.02.2018, 15.41
Kummalista, nyt tuo alkoikin toimimaan: IMAP / pop.gmail.com / smtp.gmail.com

Ehkä olen kuitannut jonkin sähköposti-ilmon jollain toisella laitteella.
Mutta Saapuneet posti ei tottele, eikä mene oletusasetuksena olevaan Outlookin Saapuneet kansioon, vaan Gmail omaan kansioon Outlookissa. Joskus aiemmin toi kyllä ohjautui sinne oletuskansioon.

Smo
27.02.2018, 20.57
Foorumi alkoi näyttämään puhelimella selattavalta. Onko syynä Windowsin peräreikä, Chrome vai onko serveripuolella tehty muutoksia?

hcfreak
27.02.2018, 21.05
Foorumi alkoi näyttämään puhelimella selattavalta. Onko syynä Windowsin peräreikä, Chrome vai onko serveripuolella tehty muutoksia?

Clickkaa full site alalaidassa

Smo
27.02.2018, 21.09
Clickkaa full site alalaidassa

No oliko user error *hakkaa päätä seinään ja lähtee pakkaseen polkee* :D

(vähän kyl muutenki nykiny tää kun ehkä yli 20 ikkunaa auki tabeineen)

travelleroftime
03.03.2018, 17.51
Olisikohan jotain ihan kelpoa sähköpostioperaattoria tuohon tilalle, pelkästään jo Googlen harjoittaman yksityisyyspolitiikan tähden?


https://protonmail.com/

Ole hyvä.

Jopotuinen
03.03.2018, 19.04
^ etunimi.sukunimi@proton laatikko on avattu, thx!

Täytyy hieman tutkailla palvelun tarjoajaa ja ilmaisen version tarjoamia ominaisuuksia ja rajoituksen vaikutuksesta omaan käyttöön.
Joskin 500 GB tallennustila, jos nyt määrän oikein katsoin, riittää omassa käytössä lopuksi ikää. En säilytä (arkistoi) kuvia tai muita isoja tiedostoja säköpostilaatikossa, koska se ei ole sitä varten.

Maksullinen 4 € kk on puolestaan kallis.

Harmi tuossa on postin pitkä nimi… proton toisaalta onhan se vahvasti individuaali verrattuna vaikkapa gmail, tai suomi24 :)
Kyllähän se kanssa pärjää.

Smo
04.03.2018, 11.51
^mitä, eikö sulla ole jopo@jopotuinen osoitetta? :)

Windowsin tapahtumienvalvonnan security-lokissa näemmä kauhee äksöni, kirjautumista ja erityiskirjautumista pukkaa, "onnistunut valvonta". Pitäskö olla huolissaan vai tekeekö kone järjestelmäylläpitoa? "onnistunut valvonta" tarkoittaa mitä?

Smo
04.03.2018, 16.40
Ihmetelly tota lokia että hiljasta on niin eihän toi windows-pökäle päivitä tota reaaliajassa

travelleroftime
04.03.2018, 18.14
Järjestelmä käyttää erikoisoikeuksia palveluiden käyttöön, ja siitä jää jälki lokiin. Yksinkertaistettu vastaus.

VesaP
28.03.2018, 12.26
Miksi Firefoxissa voi olla AdBlock päällä kun Cyclingnewssiä selaa mutta Chromessa ei? Chromessa tulee vain boksi että et voi käyttää sivustoa jos on AB päällä. Vttu.

Mulla Firefox jostain syystä alkanut (jos varmaan puoli vuotta) tehdä siten että vähintään kerran tunnissa, yleensä useammin, hyytyy totaalisesti noin 20-30 sekunniksi eikä mikään toimi sinä aikana. Tiimalasi tulee ja ikkuna muuttuu harmaaksi. Sitten meno jatkuu taas kuin ei mitään olis ollutkaan. Tuo pistää vituttaa kun alkaa pari kolmekin kertaa tunnissa olla ja joutuu odottelee. Asensin siis Chromen nyt. Se ei näytä tekevän samaa, mutta tuo CN sivusto ärsyttää nyt kun en minä halua mitään mainoksia sieltä katsoa. Korjausehdotuksia?

Ja vissiin Chromesta ei edes googlen avulla saa pois noita uuden tabin idiootteja kahdeksaa preview boksia sivuilta joilla olet käynyt. Minä halua siinä mitään näkyvän.

Concorde
28.03.2018, 13.21
Ja vissiin Chromesta ei edes googlen avulla saa pois noita uuden tabin idiootteja kahdeksaa preview boksia sivuilta joilla olet käynyt. Minä halua siinä mitään näkyvän.

Ilmeisesti ei onnistu, mutta uuteen tabiin voi lisätä vaikka taidetta, joka peittää ne boksit. Tuolla tavalla ei näy millä sivuilla on tullut (bike)pornoa katseltua

https://chrome.google.com/webstore/detail/google-arts-culture/akimgimeeoiognljlfchpbkpfbmeapkh

VesaP
28.03.2018, 13.40
^Thanks! Nyt ei lävähdä (pyörä)pornosivut ruudulle riviin :D

Vielä kun saisi CN:n näkymään ilman mainoksia, niin maailma olisi parempi paikka!

Jopotuinen
28.03.2018, 13.41
Saako Android luurilla otetuksi print screen kuvan web kaneran näkymästä, elikkäs web selfie olisi tarkoitus?
Ja jos, niin miten?

VesaP
28.03.2018, 13.43
Googleta kännykkäs nimellä ja screenshot sanalla.

Mulla esim Samsung Galaxy S7:ssa saat ruutukaappauksetn painamalla virtanäppäintä ja home-näppäintä yhtäaikaa muutaman sekunnin pohjassa pitäen. Kait tuo webikameran kuvastakin toimii, en tosin ole varman, en ole kokeillut.

Edit: Toimii ainakin ittellä myös webbikameran livestriimistä ottaa näyttökaappaus.

Edit2: Vai oliko tuo screenshotti android versio spesifinen eikä kännykkämalli spesifinen? No, anyway, mulla Android 7.0 ja siinä toimii noin.

Jopotuinen
28.03.2018, 14.35
Thänks, Google jeesasi.
Honor8, pyyhkäisy kuvaruutu ylhäältä alas ja valikosta kuvakaappaus.
Näyttäis toimivan.

Mr_W
06.04.2018, 13.02
Höh, Windows 10:n jonkin äskettäisen päivityksen yhteydessä kone rupesi jumiutumaan siihen käynnistyksen yhteydessä tulevaan siniseen Win-logoruutuun.

Windows 10:n päivitykset olivat poissa käytöstä nelisen kuukautta ja uskalsin kokeilla laittaa ne päälle.

Asensin tosin ensin kotikäytössä ilmaisen Macrium Reflect varmuuskopiointi- ja levynkuvan kopiointiohjelman. Tällä saa kopioitua käyttöjärjestelmäosion toiselle kiintolevylle (käytössä 120 gigan SSD ja teratavun perinteinen levy) ja boottivalikkoon/USB-tikulle mahdollisuuden käyttistää(/kopioida) kone siltä. Jos siis Windows-päivitys saa koneen jumiin, palautus onnistuu helposti "nappia painamalla".

Onneksi kone ei enää jumittunut (samaan tai eri päivitykseen), eikä neljä kuukautta ilman Win-turvallisuuspäivityksiä tuntunut aiheuttaneen muitakaan ongelmia. Varmuuskopioin koko levyn Macriumilla varmuuden vuoksi isojen muutosten jälkeen tai esim. kerran kuussa, niin edes vastaava päivitysjumitilanne ei haittaa jatkossa.

Jopotuinen
06.04.2018, 21.13
Avast on mulkku, oikein ISO mulkku, lisäksi myös ISO paskaläjä. Itseasiassa haittaohjelma, joka yrittää vain kupata rahasi.

Kokeilin jotain maksullista versioita 60 pv free tiral. Tilausta tehtäessä on huomattava tikata pois rasti pienellä merkitystä kohdasta Automatic renewal.

Jos tätä ei tee, joutuu lypsylehmäksi, eli tilaus laskuttaa korttia automaagisesti vuosittain, halusit tai et. Ohjelman kautta statusta ei voi muuttaa, mutta sen tila näkyy setup valikossa.

Asian saa kyllä korjatuksi, vaati hieman Googlausta, Avast ei sitä itse kerro.
Asiaa helpottaa, jos on tallessa sähköpostiin tullut tilausvahvistus, josta löytyy asiakasnumero ja salasana.

Linkin takaa ohjeet ja edelleen linkki Avast tilin tilausten hallintaan.

http://www.getavast.net/support/cancel-auto-renewal

Smo
06.04.2018, 21.41
^Mulla ollu ilmasversio, mutta meinaa tyrkyttää pro-versioo jos haluis siivota "roskia".

Mikä enemmän ihmetyttänyt, ilmoittanut "haitallisista selainosista" nyt pariin kertaan selainta käynnistäessä, vähän alko epäilyttämään niin en korjannut vaan annoin avastin standalone-version skannata niin ei löytynyt mitään :seko:

Mut otan varmaan pian kokonaan pois tuon taas vaihteeksi, kuten myös mäkistä otin

Jopotuinen
15.04.2018, 16.18
^ Kaipa toi siivoaa kohtuu hyvin, joskin maalailee piruja seinille kaikennäköisestä hidastimista ja roskatiedostojen määristä ja pelottelee jos mistäkin.
Rekisterimerkinnöistä saa aina komian kpl määrän aikaisesti, vaikka ei niillä merkitystä, jollei niitä ole vuosikausia pelkästään hiollonnut. Ja rekisterit voi aina putsata erikseen helpostikin jollakin ilmaisohjelmalla.

Avastin suorituskykymittareiden heikot prosenttilukemat perustuvat - ei yhtään mihinkään realistiseen?

Mutta jo nuihen johonkin ilmaiseen kokeiluun haksahtaa, niin voi sitä Avast-spämmin määrää ja jos vahingossa erehtyy painamaan jotain hyväksyntänappia, niin sitten käydään luottokortilla.
Voikohan ton luottokortin sulkea jotenkin Avastilta? (Vaativat tiedot ilmaisen kokeiluversion alussa)

Jopotuinen
15.04.2018, 16.20
Hitto, Lumian patteri taisi hyytyä. Formulat sai telkkarissa kunnialla läpi, mutta sitten patteri alati tyhjä.
2,6 A laturin voiminkaan ei jaksa pitää langatonta verkkoa yllä ja luurilla selailua samanaikaisesti, vaan patteri hiipuu ja luuri kuumenee suunnattomasti. Luuria olen käyttänyt lattialämmityksenä, joka on edelleen hyytävän kylmä talven jäljiltä.
Siirtelen luuria n. puolen minuutin väliajoin kylmempiin kohtiin, paikasta toiseen ja jälkeen jää aina pieni kuistale lämmintä mäntylautaa :)
Ei edes lappärin kupeessa USB kaapelin jatkeena 100% ladattu akku jaksanut toimia. Itseasiassa se pulma taitaa olla toi Wlan jako, mikä siellä kuumottaa, koska pelkkä lataus ei luuria kuumota.

Jopotuinen
15.04.2018, 16.39
Huomasin juuri, että Tapatalkilla editointi luonnistuu Lumialla, mutta Honorilla (Android) koko postaus häippäsee. Kummalista, pisteet Lumialle :D

Jopotuinen
16.04.2018, 18.30
MINKÄ TAKIA?? :mad:
Lumia & Tapatalk tekee tolkuttoman suuret kappaleväli pelkästään yhdestä pakoteusta rivivaihdosta (=Enter)?

Jani Mahonen
19.04.2018, 11.25
^ jätin Tapatalkin käyttämisen noin vuosi sitten enkä ole katunut. Enimmät foorumihengailut teen tietokoneella, ja tarvittaessa homma onnistuu kohtuudella myös puhelimen selaimella, kunhan valitsee foorumin vasemmasta alakulmasta "vB4 Default style"- valinnan tilalle "Default Mobile Style".

TERU
19.04.2018, 15.19
^ Sama toimii myös tabletilla Crome-selaimella, korjauksia varten sitten pitää valita kokoruututila, näppärä homma.

Jopotuinen
20.04.2018, 13.51
Avast on mulkku, oikein ISO mulkku, lisäksi myös ISO paskaläjä. Itseasiassa haittaohjelma, joka yrittää vain kupata rahasi.

Kokeilin jotain maksullista versioita 60 pv free tiral. Tilausta tehtäessä on huomattava tikata pois rasti pienellä merkitystä kohdasta Automatic renewal.

Jos tätä ei tee, joutuu lypsylehmäksi, eli tilaus laskuttaa korttia automaagisesti vuosittain, halusit tai et. Ohjelman kautta statusta ei voi muuttaa, mutta sen tila näkyy setup valikossa.

Asian saa kyllä korjatuksi, vaati hieman Googlausta, Avast ei sitä itse kerro.
Asiaa helpottaa, jos on tallessa sähköpostiin tullut tilausvahvistus, josta löytyy asiakasnumero ja salasana.

Linkin takaa ohjeet ja edelleen linkki Avast tilin tilausten hallintaan.

http://www.getavast.net/support/cancel-auto-renewal

Avast on MULKKU, pelkkä spämmiä lykkäävä haittaohjelma, joka huijaamalla petkuttaa ihmisiä.
Tänään tuli sähköpostiin ilmo


Avast-kokeiluversiosi on muutettu onnistuneesti täydeksi versioksi ja Avast suojaa sinua yhä uusimmilta yksityisyys- ja turvallisuusuhkilta!





Kävin katsomassa tiliasetuksen ja nämä saatanan perslävet olivat muuttaneet automaattisen tilauksenuusinnan takaisin päälle.
Laitoin ”räiskyvää” palautetta asiakaspalveluun.

Jopotuinen
20.04.2018, 14.25
Voi jumakauta näitä!

Nyt heitti ilmon:
Olemme pysäyttäneet tilauksesi automaattisen uusimisen, kuten pyysit. Tämä tarkoittaa sitä, että tuotteesi Avast Internet Security - 1 PC toimii vain 20. huhtikuuta 2019 saakka.

kharik
20.04.2018, 17.06
Ilmaisten kokeilujen kanssa olen pitänyt sääntönä, ettei silloin tarvi antaa luottokortin tms. numeroita. Kortin tiedot kun antaa, antaa samalla luvan laskuttaa. Varmaan on jotain ilmaista hyvää mennyt ohi, mutta eipä tullut yllätyslaskujakaan.

Smo
20.04.2018, 17.09
Toimii toi testiavasti tai ilmanen ilman korttiakin

Sensijaan wintoosa on edelleen arsesta

YT
20.04.2018, 17.12
Jos Mossadilla on sinun korttinumero valmiiksi tiedossa, niin sillon ei tarvitse antaa luottokortin numeroa.

PK1
20.04.2018, 20.22
Mulla on maksullinen Avast kaikissa tietokoneissa (5 kpl) ja avastia olen käyttänyt varmaan 10 vuotta.
En siitä juuri pahaa sanaa osaa sanoa, parempi se on kuin nää joskus käyttämäni F securet tai McAfeet jotka tulee puoliväkisin joidenkin latausten kylkiäisinä.

Moska
20.04.2018, 20.40
Mutta jos ilmaista avastia haluaa käyttää, niin silloin se tyrkyttää maksullista versiota turhan törkeästi.

Jopotuinen
20.04.2018, 20.59
^^ Avast on parasiitti, jonka olemassaolon olet hyväksynyt.
Yritäpä päästä eroon siitä, hämmästyt.

Hyväksyt siis myös Avast tavan toimia, jossa se estoista ja kielloista huolimatta suorittaa asennuksia koneellesi ja veloittaa luottokorttiasi? Wow!
Jotkut kutsuvat nuita myös viruksiksi.

Smo
20.04.2018, 21.07
Muistelin että olis hidastanu konetta muinoin, kauaa ei yleensä tollaser koneella ole mulla

PK1
20.04.2018, 21.12
Kyllä avast(kin) on lopettanut tilauksen ennen maksullista kautta jos olen jonkun kokeiluohjelman asentanut ja antanut kortin numeron. Ehkä se pitää katsoa huolella mihin sen rastin laittaa tai on laittamatta. Yleensähän noissa pitää muistaa itse lopettaa se tilaus ennen kokeilukauden loppua. Tämä koskee yleisesti aika montaa ohjelmaa, ei pelkkää avastia.

Smo
20.04.2018, 21.29
Käynnistin huvikseen ton Avast Freen kun puhetta tuli niin sanoo että

"Tietokone on käynnistettävä uudelleen"
"Avast suojaa yhä tietokonettasi mutta sinun kannattaa käynnistää se uudelleen mahdollisimman pian"

Kiasus, vastahan mä tän joskus viime viikolla boottasin

Jopotuinen
21.04.2018, 06.51
^^ Mutta kun mulla on sähköpostissa ilmo päiväyksellä 9.4.2018:



Olemme pysäyttäneet tilauksesi automaattisen uusimisen, kuten pyysit. Tämä tarkoittaa sitä, että tuotteesi Avast Cleanup Premium (60 päivän kokeilu) - 1 PC, 1 vuosi toimii vain 20. huhtikuuta 2018 saakka.




Selvä petoshan tuossa on nyt vireillä.

Jopotuinen
22.04.2018, 13.12
No nyt meni taas oudommaksi.
Suomenkielinen asiakaspalvelu muuttuikin lontoon murteelle ja pahoittelevat etteivät ymmärrä suomenkieltä.
Laitoin heille sitten palautteen lontooksi ryyditettynä uhkauksella rikosilmoituksella petoksesta ja pyytämällä Visa yhtiötä ryhtymään tarvittaviin toimenpiteisiin, sekä pyyhkimään luottokorttitietoni pois tietokannastaan.

oppes
22.04.2018, 14.00
GDPR tulee ja siivoaa :D Itellä ei muuta kuin hyviä kokemuksia Avastin ilmaispalvelusta. Mutta noin yleensä jos jää johonkin "automaattisten luottokorttiveloitusten kierteeseen", kätevä tapa päästä noista on pyytää kortin uusimista. Tulloin vaihtuu myös kortin turvaluku eivätkä automaagiset veloitukset enää mene läpi. Pahimmillaan saattaa tietty maksaa pari kymppiä...

Jopotuinen
23.04.2018, 07.19
Nonni, kiristys ja uhkaus näköjään auttoivat :)
Tuli ilmo, että ovat käynnistäneet refund prosessin ja toimitusaika 5-7 pv.
Sen jälkeen myös suomenkielinen asiakaspalvelukin jälleen heräsi ja myös siltä tuli ilmoitus koko summan palauttamisesta.

Luottokorttitietojen pyyhkimisestä ei ollut mitään juttua, täytyy siitä vielä ahdistella heitä.

oppes
24.04.2018, 18.37
Nonni, kiristys ja uhkaus näköjään auttoivat :)
Tuli ilmo, että ovat käynnistäneet refund prosessin ja toimitusaika 5-7 pv.
Sen jälkeen myös suomenkielinen asiakaspalvelukin jälleen heräsi ja myös siltä tuli ilmoitus koko summan palauttamisesta.

Luottokorttitietojen pyyhkimisestä ei ollut mitään juttua, täytyy siitä vielä ahdistella heitä.

Vimeistään 25.5 kun tuo EU:n tietosuoja-asetus astuu voimaan, on jokaisella m.m oikeus pyytää poistettavaksi kaikkea itseään koskevaa tietoa. Sanktiot tuon asetuksen rikkomisesta ovat sitä luokkaa, että yrityksiä taatusti kiinnostaa olla joutumatta tikun nokkaan säädösten noudattajättämisen kanssa.

bici74
25.04.2018, 01.23
Vimeistään 25.5 kun tuo EU:n tietosuoja-asetus astuu voimaan, on jokaisella m.m oikeus pyytää poistettavaksi kaikkea itseään koskevaa tietoa. Sanktiot tuon asetuksen rikkomisesta ovat sitä luokkaa, että yrityksiä taatusti kiinnostaa olla joutumatta tikun nokkaan säädösten noudattajättämisen kanssa.Tuo GDPR on saanut aikaan isoa kiroilua monen yrityksen aateekoo-organisaatioissa. Jos olisi muutama systeemi, mutta kun on satoja ja jopa tuhansia niin on niiden läpikäynti ja tuunaaminen yhtä helvettiä. Tuli ilmeisesti monelle ns puun takaa vaikka lain voimaanastumisesta on päätetty jo pari vuotta sitten.

Sent from my SM-G950F using Tapatalk

hphuhtin
25.04.2018, 08.04
Tuo GDPR on saanut aikaan isoa kiroilua monen yrityksen aateekoo-organisaatioissa. Jos olisi muutama systeemi, mutta kun on satoja ja jopa tuhansia niin on niiden läpikäynti ja tuunaaminen yhtä helvettiä. Tuli ilmeisesti monelle ns puun takaa vaikka lain voimaanastumisesta on päätetty jo pari vuotta sitten.

Tarkennuksena GDPR siis tuli voimaan jo kaksi vuotta sitten, nyt 25.5. tulee voimaan sanktiot siirtymäajan jälkeen.

Kyllä tämä GDPR ihan tarpeeseen tuli, sen verran hällä väliä-asennetta löytyy erinäisten firmojen HR-osastoilta vaikkapa. Esim. Hetuja sisältäviä exceleitä lähetellään sen kummemmin miettimättä sähköpostilla ulos talosta. Eikä se ole pelkästään IT-osastojen asia, se miten organisaation prosessit toimivat ja minne tietoja siirretään on hyvin paljon koko organisaatiosta kiinni.

Suuressa osassa organisaatioita asiat toki ovat jo hyvin, olihan meillä henkilötietolaki jo ennen GDPR:ää. Nyt vain on sen kokoinen sanktiopelote, että kaikki hötkyilevät. Suurin osa ei halua olla se esimerkkitapaus :)

Se mikä koko homman lässäyttää on se, että koko muu maailma pyyhkii entistä syvemmältä ahteriaan yksityisyyden suojalla. Trumpin jenkit on täysin korporaatioiden vallassa, ja eipä jotain Kiinaa tai Venäjää paljoa kiinnosta seurannan rajoittaminen. Riittävästi sopivaa opetusmateriaalia tekoälylle ja seurantadataa tarpeeksi niin ollaan Minority Report-tyylisissä ajatusrikoksissa. Algoritmi kertoo ne jotka todennäköisesti ovat poliittisesti tai uskonnollisesti väärinajattelevat, veronkiertäjät, seksuaaliset vähemmistöt, aviorikkurit, päihteiden käyttäjät, töissä lorvijat, ja aina tietysti algoritmista riippumatta liian vähän lahjuksia maksavat.. ;)

Sen sijaan, että naiivisti sanoo ”I got nothing to hide” jatkossa pitäisi sanoa ”I can’t hide anything!” ;)

YT
25.04.2018, 08.41
Olisivat ottaneet GDPR:n yhtä vakavasti kuin aikoinaan Y2K:n.

Jopotuinen
28.04.2018, 19.15
Poistin Avastin koneelta hoksittuani, että MS Defender onkin koneella (WIN10) jo valmiina. Sen mukaan mennään toistaiseksi.

Avastille kerroin syyksi uteluunsa: Luottokortin luvaton väärinkäyttö. Joskin tuskinpa asialle korviaan lotkauttavat, rutiininsahan toki tuntevat.

Mutta Avastpa se ei vaan hellitä, poistosta huolimatta pukkaa edelleen spämmiään. Toivon mukaan tällä kertaa pitävät edes lupauksensa ”viimeisestä tarjouksesta” ja lopettavat spämminsä, joskin en oikein usko.

Ihmettelen kuitenkin, että nuita ilmojaan ylipäätään pukkaa (käyttiksen kautta), vaikka ohjelman poistinkin. No, MS kytkyistähän se juurisyy löytyy, mutta silti. Jotain vakoilujämiä poistosta jätti jälkeensä.

Latailen ton Defenderin myös pöytäkoneen (WIN7) jahka käyntiä siellä päin.
Joskaan en luota nuihin MS tuotteisiin, troijalaisia siinä missä Google.

hcfreak
28.04.2018, 19.35
Itekki oon menny tovin ihan win10:n defenderin kans. Testien mukaan nykyään yhtä hyvä ku ilmaset virustorjunnat

tempokisu
30.04.2018, 12.30
Mutta mikä ihme tämäkin nyt on...Flickr muuttuu joksikin SmugMugiksi. Jos ei halua että omat Flickerin kuvat menee sinne, niin pitäisi se tili poistaa.
No mitä mä nyt teen? Annanko mennä SmugMugiin, vai poistanko koko Flickerin. Se oli vaan kokeilu, kuvat on kuvat.fi:ssä paljon paremmin.

Mr_W
30.04.2018, 14.17
^ Ilmeisesti SmugMug on vain toistaiseksi ostanut Flickrin (käyttäjäehdot sun muut muuttuvat). Mahdollisista käytännön muutoksista ei vielä tiedä mitään.

hcfreak
30.04.2018, 14.29
^Eikös se oo toisinpäin?

Mr_W
30.04.2018, 15.13
Itse sain sähköpostin, jossa kerrotaan että "Flickr agrees to be acquired by SmugMug" sekä "Nothing will change immediately with regard to your Flickr account."

tempokisu
30.04.2018, 15.39
^ niin, mikään ei muutu NYT, mutta jatkossa tulee olemaan maksullinen.

Hartsa69
30.04.2018, 21.09
^ Niinhän se voi olla.. Googlen kuviin ei viitsisi enää palata, mitä siis teet; maksat vai .. ? Itket ja maksat :D

Smo
30.04.2018, 22.05
Seurataan tilannetta. Silleen hauskaa kun jotain fiiliskuvia ja kuvarastejakin tuolta linkannut muttei kovin vaarallista olisi jos katoaisi. Oli mulla kasa kuvia tuolla kuvat.fi ja sit ne tais kadota kun tuli maksulliseksi :) voishan tuosta maksaakkin tai perustaa vaikka oma serveri :D

marco1
01.05.2018, 10.41
Onkos sitten jotain suositusta pilvipalvelusta kuvien tallennukseen? Google Photos alkoi just tökkiä nyt kun 80 gigaa kuvia ja videoita ei kuulemma mahdu 120 gigan tallennustilaan.

Jopotuinen
01.05.2018, 11.37
Millähän saisi siivotuksi pois Avast haittaohjelman, kun edelleen pukkaa sitä "viimeinen tarjous" ilmoa. Joku vielä vahingossa tökkää sitä vihreätä ja sitten taas mentiin.

kaldera
01.05.2018, 17.46
^
Eikö lähde avastin omalla poistajalla ja loput jämät vaikka crapcleanerillä? Pikaisella ankka-ankka- haulla tuli vastaan toi: https://www.avast.com/uninstall-utility


Itse olen pärjännyt win7 lähtien lähinnä winukan omalla muurilla ja defenderillä, XP-aikoihin oli zonealarmia ja avastkin joskus, melkein haittaohjelmina pidän niitä. :)

Jopotuinen
01.05.2018, 20.23
On nuita pulmia näköjään muillakin. Täytyy käydä vilasemassa linkkejäsi.

Douglas RatcliffAvast is garbage malware. If they weren't they would uninstall. In fact, they wouldn't have installed at all as I was updating flash. Not installing malware. Avast needs to cease to be. They are evil Just as bad as Facebook and Facebook is complete at utter garbage. And Avast is worse. I curse them.

Like (https://www.facebook.com/plugins/feedback.php?api_key&channel_url=https%3A%2F%2Fstaticxx.facebook.com%2F connect%2Fxd_arbiter%2Fr%2F2VRzCA39w_9.js%3Fversio n%3D42%23cb%3Dfb6bb8802a40b4%26domain%3Den.softoni c.com%26origin%3Dhttps%253A%252F%252Fen.softonic.c om%252Fff85e3c3300b48%26relation%3Dparent.parent&href=https%3A%2F%2Fen.softonic.com%2Farticles%2Fho w-to-completely-uninstall-avast-free-antivirus-from-a-pc-or-mac&locale=en_US&numposts=10&order_by=social&sdk=joey&version=v2.6&width=100%25#) · Reply (https://www.facebook.com/plugins/feedback.php?api_key&channel_url=https%3A%2F%2Fstaticxx.facebook.com%2F connect%2Fxd_arbiter%2Fr%2F2VRzCA39w_9.js%3Fversio n%3D42%23cb%3Dfb6bb8802a40b4%26domain%3Den.softoni c.com%26origin%3Dhttps%253A%252F%252Fen.softonic.c om%252Fff85e3c3300b48%26relation%3Dparent.parent&href=https%3A%2F%2Fen.softonic.com%2Farticles%2Fho w-to-completely-uninstall-avast-free-antivirus-from-a-pc-or-mac&locale=en_US&numposts=10&order_by=social&sdk=joey&version=v2.6&width=100%25#) · 2 · 32w (https://en.softonic.com/articles/how-to-completely-uninstall-avast-free-antivirus-from-a-pc-or-mac?fb_comment_id=1411958082204042_145312253142093 0)
https://scontent-amt2-1.xx.fbcdn.net/v/t1.0-1/p48x48/15826863_1412781012106038_2291489648825645_n.jpg?_ nc_cat=0&oh=824ec0ff762cf924e3711e06030ee488&oe=5B602CF9 (https://www.facebook.com/plugins/feedback.php?api_key&channel_url=https%3A%2F%2Fstaticxx.facebook.com%2F connect%2Fxd_arbiter%2Fr%2F2VRzCA39w_9.js%3Fversio n%3D42%23cb%3Dfb6bb8802a40b4%26domain%3Den.softoni c.com%26origin%3Dhttps%253A%252F%252Fen.softonic.c om%252Fff85e3c3300b48%26relation%3Dparent.parent&href=https%3A%2F%2Fen.softonic.com%2Farticles%2Fho w-to-completely-uninstall-avast-free-antivirus-from-a-pc-or-mac&locale=en_US&numposts=10&order_by=social&sdk=joey&version=v2.6&width=100%25)


Lavonda Reeves · Tool, Texas (https://www.facebook.com/pages/Tool-Texas/112460875435999)
I am having no luck getting rid of it. I get an option to upgrade, repair or modify, but it blocks being deleted. My moms computer. of course.

Like (https://www.facebook.com/plugins/feedback.php?api_key&channel_url=https%3A%2F%2Fstaticxx.facebook.com%2F connect%2Fxd_arbiter%2Fr%2F2VRzCA39w_9.js%3Fversio n%3D42%23cb%3Dfb6bb8802a40b4%26domain%3Den.softoni c.com%26origin%3Dhttps%253A%252F%252Fen.softonic.c om%252Fff85e3c3300b48%26relation%3Dparent.parent&href=https%3A%2F%2Fen.softonic.com%2Farticles%2Fho w-to-completely-uninstall-avast-free-antivirus-from-a-pc-or-mac&locale=en_US&numposts=10&order_by=social&sdk=joey&version=v2.6&width=100%25#) · Reply (https://www.facebook.com/plugins/feedback.php?api_key&channel_url=https%3A%2F%2Fstaticxx.facebook.com%2F connect%2Fxd_arbiter%2Fr%2F2VRzCA39w_9.js%3Fversio n%3D42%23cb%3Dfb6bb8802a40b4%26domain%3Den.softoni c.com%26origin%3Dhttps%253A%252F%252Fen.softonic.c om%252Fff85e3c3300b48%26relation%3Dparent.parent&href=https%3A%2F%2Fen.softonic.com%2Farticles%2Fho w-to-completely-uninstall-avast-free-antivirus-from-a-pc-or-mac&locale=en_US&numposts=10&order_by=social&sdk=joey&version=v2.6&width=100%25#) · 30w

tempokisu
01.05.2018, 20.45
Seurataan tilannetta. Silleen hauskaa kun jotain fiiliskuvia ja kuvarastejakin tuolta linkannut muttei kovin vaarallista olisi jos katoaisi. Oli mulla kasa kuvia tuolla kuvat.fi ja sit ne tais kadota kun tuli maksulliseksi :) voishan tuosta maksaakkin tai perustaa vaikka oma serveri :D

Ei se kuvat.fi ole kovin kallis, ja kuvia mahtuu sinne vaikka miten. Tullut tuossa tarjous että kymmenkertaista kuvasivustosi tila samaan hintaan ( kun on jo maksettu) mutta en ole ottanu kun muutenkaan ei ole varmaan kun jokunen % käytetty. Tykkään suomenkielisestä, ja tämä on sopinut omiin tarkoituksiin tosi hyvin.
Tosin pientä ongelmaa oli kun tuli se Suuri Päivitys, ja piti etsiä itselle sopivat asetukset.
Nykyisin siellä on tukikin vastannut ihan asiallisesti jos jotain on ollut kysyttävää, alussa vastaukset oli "nuorisotyylisiä" ja hieman halveksuvaa sävyä ( josta huomautin).

hartsa69, maksan mielelläni jos tuote ja palvelu on hyvää, ja ne sopii mulle.

Jopotuinen
01.05.2018, 20.49
Joo, thx linkistä.
Ainakin Avast vakuutti putsanneensa kaikki jälkensä.
Mutta uskoisikohan kaiken tämän jälkeen, kun tuli ilmo hetki putsauksen jälkeen, tätä postatessa?
Avast on PAHA, PAHA, PAHA!

https://pic.useful.fi/BJoJ_mIaz.jpg

Jopotuinen
01.05.2018, 21.11
^ Koneellani asuu siis haitake ja on nimeltään Avast.
Nyt on haussa konstit, millä siitä eroon. Alkuun oli apuna Avast oma ohjelmanpoistaja, joka jo arvatusti osoittautui varsin selektiiviseksi ja jätti omat rippeensä, ties mitä kaikkia.

hphuhtin
02.05.2018, 00.10
Suosittelen kokeilemaan googleen hakusanoja tyyliin ”avast manual removal” ehkä lisättynä hakusanalla ”regedit”. Käytännössä regeditillä lähtee mitä vain, mutta täsmällisiä ohjeita ei pysty antamaan käytännössä tekemättä koko työtä.

Vähän lukutaitoa, avast-merkkijononon etsintää ja rekisterin kohtien poistoa poistanee turhakkeen.

Koska regeditillä saa helposti osaamattoman käsissä tuhoakin aikaan, harva jaksaa mitään kädestä pitäen ohjeita kirjoittaa kun joka tapaus on vähän erilainen. Jos tarvitsee kädestä pitämistä, on ehkä joko parempi maksaa jollekin joka ei tarvitse, tai asentaa Windows uudelleen/resetoida Windows-asennus.

JackOja
14.05.2018, 18.33
Mistäs läppärin akkuja kannattaa ostaa? Nykyinen ei vastaanota latausta enää joten uusi tarttis saada. Ei jaksais alkaa uutta konetta ostamaan vaikka muutaman vuoden vanha tää onkin.

TERU
14.05.2018, 18.57
Yksi kotimaine kauppa tässä
https://taitonetti.fi/uudet-tuotteet

JackOja
14.05.2018, 20.11
^aika hyvä tsägä saa olla jos joku noista tarjolla olevasta 12:sta akusta on se mitä on hakusessa :rolleyes:

Kotimaasta saisi näköjään 70-80 €urolla. Ebay- ja Amazon -kauppiaat tarjoaa 50€ halvemmalla, mutta posti ei kuljeta. 80€ akusta panee jo miettimään josko kuitenkin uusi läppäri.

Pekka L
14.05.2018, 20.19
Eikös niissä ole 18650-kennoja. TI-mies vaihtaa kennot akun sisään, juutuupista ohjeita.

TERU
14.05.2018, 20.23
Kehitys kehittyy, vanhenee noissa muukin kuin akku.:) Tai siis uudet ovat parempia kuin vanhat, uutta valitsemaan!

HMK
14.05.2018, 21.05
Mistäs läppärin akkuja kannattaa ostaa? Nykyinen ei vastaanota latausta enää joten uusi tarttis saada. Ei jaksais alkaa uutta konetta ostamaan vaikka muutaman vuoden vanha tää onkin.

Siis ei rupea lataamaan ollenkaan vaiko näyttää lataavan, mutta akkuun vain ei sähkö tartu? Jos ensimmäinen vaihtoehto, niin kokeile käyttää akku irti koneen ollessa verkkovirrassa. Minulla meni edellisessä koneessa kerran kolmen viikon reissun aikana kotona olleen koneen akku täysin tyhjäksi ja sen jälkeen ei alkanut lataamaan. Akkukuvakkeessa luki vaan "verkkovirrassa, ei latauksessa". Luulin akun menneen piloille ja ehdin jo tilata uuden ennen kuin huomasin, että em. konsti korjasi asian.

JackOja
14.05.2018, 21.35
Mjoo täytyypä selvittää. Törmäsin tuohon akun kalibrointiongelmaan kun metsästin juutuubista akun uudelleenkennottamisesta juttuja. Jospa selviäisikin noi helposti.

Jani Mahonen
15.05.2018, 09.30
Eikös niissä ole 18650-kennoja. TI-mies vaihtaa kennot akun sisään, juutuupista ohjeita.

Hyvät 18650-kennot maksavat 20-25eur per kappale, onko tuo kannattavaa?

Pekka L
15.05.2018, 13.11
Ulkomailta saa halvemmalla ja tarviiko vanha kone parasta?

Moska
15.05.2018, 16.30
Tai kierrättää akkuporakoneen kennoja

Esko
15.05.2018, 17.57
Akkupaketteihin menee suojakennottomia akkuja ja eivät ne niin paljon maksa. Esim. Akkulasta Panasonic 3400mAh kennot 5,5€/kpl (https://www.akkula.fi/epages/akkula.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/20110228-11092-27846-1/Products/13330) tai juotoskorvakkeilla 7,25€/kpl (1 (https://www.akkula.fi/epages/akkula.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/20110228-11092-27846-1/Products/13335-Z),2 (https://www.akkula.fi/epages/akkula.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/20110228-11092-27846-1/Products/13335-U)) ja nuo ovat kuitenkin siitä ihan parhaimmasta päästä akkuja.

"Tarviiko vanha kone parasta?" No, sitähän voi miettiä siltä kannalta, että säästääkö muutaman euron ja saa esim. kahden tunnin käyttöajan, vai laittaako sen muutaman euron lisää ja saa esim. kolmen tunnin käyttöajan.

Jani Mahonen
16.05.2018, 09.30
^ hyvä juttu, olin siinä käsityksessä että maksaisi enemmän.

En laittaisi halpiskennoja enää ikinä mihinkään laitteeseen. Syy on paloturvallisuus ja se, että ihan halvimmissa kiinakennoissa on täysin kelvotonta tavaraa joukossa, joko pienempi kenno ison kennon kuorissa tai sitten pelkkä juotettu kondensaattori.

marco1
16.05.2018, 11.38
^Ei kait enää kovinkaan moni läppäri käytä noista patterikennoista kasattuja akkuja? Tässä pöydällä pari eri merkkistä konetta ja kummassakin akku alle kennon paksuuden.

Jani Mahonen
16.05.2018, 12.50
^ mulla on 2 vuotta vanha teholäppäri, johon saattaisi mennä vielä tuo peruskenno. Toiseen vuoden vanhaan läppäriini ei mahdu mitenkään.

Kampinalle
19.05.2018, 18.32
Kannettavaan tuli Win10 päivitys ja sen jälkeen kaputt: C:\WINDOWS\system32\config\systemprofile\Desktop ei ole käytettävissä. Ei onnistu meno vikasietotilaan, ei mikään. Voi perse.

Concorde
19.05.2018, 20.19
^ Tikulle ubuntu, tikulta bootti ja levyltä ehjäämään profiilia?

telipyörä
19.05.2018, 20.46
Pois koko Windows :)

Kampinalle
19.05.2018, 21.23
Käynnistysnappi ei toimi, vikasietoon ei pääse. Ei taidot riitä. No, mennään puhelimella.

hcfreak
19.05.2018, 23.20
Mielummin lataa win10 ja tekee uuden asennuksen. Valitsee vaan että säilyttää vanhat tiedot mikäli sielä niitä on.
https://www.microsoft.com/fi-fi/software-download/windows10ISO

Jopotuinen
25.05.2018, 19.40
Tämä on outo. Foorumi syö välilyöntejä?!
Jos kirjoittelen woortilla jonkun postauksen, niin copy paste jälkeen sieltä on kadonnut liuta välilyöntejä.
Pilkunnussijoista olen kuullut, mutta että välilyöntejäkin pöllitään.

tempokisu
03.06.2018, 14.03
Onko vinkkiä kuvaohjelmaan, joka kääntää kuvia. Siis "vapaa kääntö", kun ei piruvie mene se laiturin kaide suoraan.
Mulla kyllä on ohjelma joka kääntää, ja jolla voi pienentää kuvan kokoa, mutta nykyisin se pilaa kuvat sillä se tekee taivaasta "raidallisen". Adobe Photoshop Elements ( joku perus, 2.0?) muuta tällä ei oikein voi tehdä, mutta toi kääntö.
Muuten kuvankäsittelyyn on PhotoImpactXL ja PhotoStudio, mutta kun niissä ei ole kuvan kääntöä.

Nyt joutuu tekeen ihan pirusti hommia kun yrittää saada ne "raidat" pois. Muuten on ihan hyvälaatuisia tarkkoja kuvia ja sininen kaunis taivas - mutta taivas ( ei muu osa) menee aina nyt pilalle.
Kokeilin tuossa etsiä googlesta kuvaohjelmia, mun koneeni ei edes anna lupaa ladata kaikkia. Telian turvapaketti estää.

Concorde
03.06.2018, 14.10
Eikö photoshopista (elements) löydy optiota rotate->arbitary? Joskus taisi kuvan joutua konvertoida RGB-moodiin, jos valinta on "harmaana"

Tolla sais käännettyä aste kerrallaan.

Niin ja aina on Gimp.

Smo
03.06.2018, 14.25
Ymmärsin kisun tekstistä että saa käännettyä Elementsillä mutta tulee raitoja taivaalle. Tuliko niitä ennen, minkähänlaisia raitoja?
Photarissa, ainakin vanhoissa CTRL-T tai omppu-t on free transform niin voi pyöritellä ja väännellä vapaasti



Tämä on outo. Foorumi syö välilyöntejä?!

Jos kirjoittelen woortilla jonkun postauksen, niin copy paste jälkeen sieltä on kadonnut liuta välilyöntejä.
Pilkunnussijoista olen kuullut, mutta että välilyöntejäkin pöllitään.

Muistelen että jollain Windows-pohjaisella selaimella oli välillä ihan mahdoton laittaa välilyöntejä tähän, välillä edes vastata

Edit katos se laitto sulle entterin

OKS
03.06.2018, 15.21
Onko vinkkiä kuvaohjelmaan, joka kääntää kuvia. Siis "vapaa kääntö", kun ei piruvie mene se laiturin kaide suoraan.

Käytän omien kuvieni käsittelyyn ilmaista ohjelmaa Irfan View (32bit). Horisonttien ja varmaankin myös laiturin kaiteiden oikaisu onnistuu vaikka asteen sadasosan tarkkuudella.
https://www.irfanview.com/

tempokisu
03.06.2018, 15.57
^ mun Photoshop Elements on maailman yksinkertaisin, sillä ei juuri tehdä kun ...käännetä + rajata, ja pienennnetä kuvaa. Tosin en ole enää pienentäny, menkööt isona.
Onhan niitä raitoja näköjään tullut aiemminkin, mutta olen nyt tarkempi!
No ei suostu lataamaan, mitään ei tapahdu. - tai tapahtui, ajuri meni ja sitten tulikin että 17 ajuria on vanhentunu > osta nyt, vain 5e kpl. Se sitten siitä, mä ajattelin jotain ilmaista ohjelmaa.
Kone ei myöskään suostu lataamaan useimpia kuvaohjelmia, "haitallinen sivusto estetty".

hphuhtin
03.06.2018, 17.13
Kone ei myöskään suostu lataamaan useimpia kuvaohjelmia, "haitallinen sivusto estetty".

Saattaahan ne ollakin haitallisia, jos ovat kovin ”ilmaisia”, niiden suhteen saakin olla varuillaan, että mistä lataa. Tai sitten se sun turvaohjelna estää kaikki .exe-tiedostot :)

Hieman outona pidän, että PS Elements ”raidoittaa”. Vaikka Adobesta voi olla montaa mieltä niin yleensä algoritmit on kunnossa. Mutta en tunne ko. softaa, vain ns. täysversion.

Smo
03.06.2018, 17.49
Niin, onko siellä jotain sävyportaita vai oikeita pikselihäiriöitä? Asentaa Elements uusiksi? Mihinkään netin ajuripäivityssivustoihin ei kannata haksahtaa

JiiPee
03.06.2018, 23.42
Olisko hyviä vinkkejä ilmaisesta tai huokeasta videoeditointisoftasta windowsille? Win movie maker käsittääkseni lopetettu?

marco1
04.06.2018, 09.32
On niitä useampia ilmaisia videoeditointisoftia vielä tarjolla mutta en oo ehtinyt testailla montaa.

Shotcut oli kyllä äärimmäisen monipuolinen mutta todella hidas käyttää. Ei oma yleisökään osannut arvostaa vaivannäköä kun iMoviella 10 minuutissa tehty 5 min pätkä oli paljon näyttävämpi.

Smo
04.06.2018, 10.14
Kyllä sitä Win Movie Makeria netistä löytyy vaikkei virallisesti enää tueta. Davinci Resolve perusversio on nykyään ilmainen mutta aika raskas ja voi olla vähän opeteltavaa mutta jos kone ja mieli taipuu niin joo. Sony Vegas Video taitaa olla aika suosittu ja joskus sitä saa halvalla jonain bundlena.

tempokisu
04.06.2018, 18.09
Niin, onko siellä jotain sävyportaita vai oikeita pikselihäiriöitä? Asentaa Elements uusiksi? Mihinkään netin ajuripäivityssivustoihin ei kannata haksahtaa

Joo, pikseleitä! tulee niitä, ja sen lisäksi
______
______
_______
tosin tiheempänä.

Jossain vaiheessa vaan kauhistuin että kääk! miten ne kuvien taivaat noin huonolaatuisia on! Viime syksyn kuvissa jo näkyy....mutten silloin huomannu.
No, nyt jos tarvii kääntää ( siis ensin käännän kuvat pystyyn, otan harvoin vaaka)
* vinot Adobe Photoshop Elements perus
* jaha,raitoja. PhotoImpac XL, rajaan kohteet ja teen taivaalle "zoom blur". No siinä menee aina vähän kohdettakin zoomiin, joten - se pitää korjata pyyhekumilla. Ihan reunat jää aina vaikeeksi kun zoomi ottaa jotain pientä kohdetta, joten
* rajaan vielä ( ei käännä) ArcSoft Photolla.
Ja onhan siinä ensin töitä putsata roskia ( kameran sisällä on jotain tahroja, ei mene linssejä putsaamalla pois) sekä esim. nuken irtohiuksia, takana olevat teline mahdollisesti....pois.

Onneksi suurin osa kuvista tulee otettua siten että ovat valmiiksi oikeessa asennossa.
..aattelin itsekin tuota Adoben uudelleen asennusta...piruvie kun poistan sen ensin, sen jälkeen tulee taas se kamala käynnistyskorjausoperaatio ( tuli viimeksi) ja sain ihmetellä vaikka miten kauan että käynnistyykö tää nyt ollenkaan....

Smo
04.06.2018, 18.36
Joo, pikseleitä! tulee niitä, ja sen lisäksi
______
______
_______
tosin tiheempänä.



Tollasta?

https://i.imgur.com/bJV4MIF.jpg

Marsusram
04.06.2018, 19.42
Kannattaa katsoa onko systeemi kunnolla käytössä, Elementsin Help > System Info
onko siellä kuinka iso väripaletti käytössä. Jos näytöllä on vain 16bit värit (https://www.computerhope.com/issues/ch001557.htm), niin näyttää helposti ruudulla raidalliselta vaikka tallentuukin tasaisena.
Esim 32bit: Video Mode: 1920 x 1200 x 4294967296 väriä
Pienempi paletti viittaa ajuri- tai muistiongelmiin.

Toinen sitten joka vaatii blurraamista, on sävyskaalan venytys. Jos mukana ei ole fiksua tasoitusta, vähenevät sävyt samassa suhteessa kuin sävyskaalaa muutetaan.
RAW -kuvia kuvaamalla ei tule ongelmaa, aina jää tallennettavaan JPG kuvaan riittävä sävyskaala, mutta JPG -kuvilla tulee hävikkiä, jota pitää tasoittaa jollakin tavalla.

tempokisu
06.06.2018, 09.05
Tollasta?

https://i.imgur.com/bJV4MIF.jpg

joo. sori "marsusram" en ymmärtäny ... Käsittääkseni kuitenkin mulla on 64 bittinen versio, tai jotain.

Moska
06.06.2018, 09.32
joo. sori "marsusram" en ymmärtäny ... Käsittääkseni kuitenkin mulla on 64 bittinen versio, tai jotain.Ohjelma voi olla 64 bittinen, mutta käytetyt värit voi olla jotakin muuta.

Smo
06.06.2018, 12.29
Sieltä jostain Windows-järjestelmä-näytön asetukset tms näkee. Jos kauheesti joutuu säätämään kuvaa voi kanssa tulla noita. Tai mikä mahtaa olla Elementsissä näytön profiilina väriasetuksissa? En ole nukkekuvien taivaassa portaita huomannut

tempokisu
06.06.2018, 13.06
Sieltä jostain Windows-järjestelmä-näytön asetukset tms näkee. Jos kauheesti joutuu säätämään kuvaa voi kanssa tulla noita. Tai mikä mahtaa olla Elementsissä näytön profiilina väriasetuksissa? En ole nukkekuvien taivaassa portaita huomannut

Ei selkeetä sinistä taivasta tarvi säätää, se on sellaisenaan hyvä. Suurin osa kuvista menee suoraan eikä tarvitte käännellä, mutta auta armias kun en vaan saa sitä laiturin kaidetta suoraan, aina menee vinoon ja pakko se on suoristaa. Jolloin se taivas-osio menee raidalliseksi. Mutta en mä semmoisia kuvia läpi päästä, korjaan.

Tuossa on suorassa ja hieno sininen taivas:

https://tempokisu.kuvat.fi/kuvat/Nahkiaismarkkinat/Imogen%20pikkunahkiainen%20Ll2.jpg?img=smaller

Smo
06.06.2018, 14.31
Ei selkeetä sinistä taivasta tarvi säätää, se on sellaisenaan hyvä. Suurin osa kuvista menee suoraan eikä tarvitte käännellä, mutta auta armias kun en vaan saa sitä laiturin kaidetta suoraan, aina menee vinoon ja pakko se on suoristaa. Jolloin se taivas-osio menee raidalliseksi. Mutta en mä semmoisia kuvia läpi päästä, korjaan.


Kuullostaa joltain bugilta, en tiedä auttasko uudelleenasennus tai päivitys tms. Photoshopin kuukausihintakaan mahdoton ole.

hphuhtin
06.06.2018, 18.13
Väriasetukset tai ”bit depth” asetuksen itsekin tarkistaisin. Ehkä jotain tällaista, tuo Elements kun ei ole tuttu niin menee googlen puolelle: http://www.dummies.com/photography/photo-software/adobe-photoshop-elements/bit-depth-and-figures-in-photoshop-elements-11/

Jos perheessä on koululainen/opiskelija niin koko Adoben tuoteperhe on kohtuuhintainen. Vanhemmat voi varmaan välillä niitä ohjelmia sitten lainata..

tempokisu
06.06.2018, 18.43
^ en minä tiedä mistä tuommoisia voi tarkistaa. Ja meidän perheessä ei ole kun minä vaan. Tosin olen lainannu näitä levyjä isälleni, että on asentanu ainakin tämän Photoshop Elements 2.0 kuvien koon muuttamista varten.
Ohjelma tuli koneen mukana, eli on....15 vuotta vanha. No, mulla on aikaa niin voihan ne kuvat sitten korjata ja korjauksen korjata.

Mitä olen lukenu "oikeesta" Photoshopista, ohjelmalla voi käsittääkseni muokata vaikka omaa kroppakuvaansa muodokkaammaksi ja tehdä taustoja, joita tällä ohjelmalla ei todellakaan voi. Mun mielestä "oikea" kuva on sellainen jossa tausta on oikee, eikä "tehty". Hienojahan ne tehdyt kuvat on, mutta aidot kuvat on mun mielestä "arvokkaampia". Joutuu näkeen vaivaa ja kyttäämään oikeanlaisiä sääolosuhteita että saa haluamansa taustan taakse. Ongelmallisinta on hienot pilvet taustalla; usein silloin on myös kovaa tuulta....

ps. löytyi sieltä joku "colour settings" - laitoin "full colour management optimal for printing". Aiemmin oli perus.

hphuhtin
07.06.2018, 10.16
Kyseessä siis oikeasti Adobe Photoshop Elements 2.0? Se on vuodelta 2002. Sanoisin, että ongelmana on vain softan ja/tai laitteen ikä, hankala enää neuvoa.

JackOja
07.06.2018, 10.26
Määkin heittäisin jo sen Elementsin roskiin ja ostaisin Adobelta muutamalla kympillä jonkun oikean softan. Lightroom on hyvä.

Elementsin muuten jaettiin 2000-luvun alussa digikameroiden kylkiäisenä ilmaislisenssinä.

Smo
07.06.2018, 11.02
ps. löytyi sieltä joku "colour settings" - laitoin "full colour management optimal for printing". Aiemmin oli perus.

Tuossa on luultavasti laajempi rgb, Adobe RGB joka 8 bittisissä kuvissa voi jo näkyä sävyportaina taivaissa tms jos kuvassa on siihen taipumusta. Jos laitat "optimal for screen" tms on RGB:nä sRGB joka on suppeampi, vastaa perus nettikuvaa ja luultavasti kuvatkin tulisivat oikeamman näköisinä nettiin. Jos meinaat jonkun kirjan tehdä niin sitten tuo printing.

Adoben valokuva-lisenssi jossa on Photoshop ja Lightroom CC on 12.39€ kuussa, ite oon käyttäny kyllä vanhoja kertamaksullisia ohjelmia kun mitään tarvetta uusille ominaisuuksille ole

https://www.adobe.com/fi/creativecloud/photography.html

Affinity Photon varmaan ottaisin jos pitäisi alkaa alusta opettelee eikä olis kaikki pikanappioikotiet koodautunu selkäytimeen

https://affinity.serif.com/en-us/photo/

JiiPee
07.06.2018, 17.11
Ensiksi kiitokset vihjeistä, en sit löytäny win movie makeria niin päädyin lataamaan lightworksin ilmaisversion. Saas nähdä oppiiko tuota käyttämään vai pitääkö tilata joku tutumpi?

Jopotuinen
07.06.2018, 19.29
Kerokaas joku ilmainen convertteri (ilman spämmejä ja muuta kökköä) muuttamaan Sonyn videoformaatteja johonkin Movie Maker nielemään muotoon. On web sovellukset ei käy tietosuojasyistä.
Pyysin aiemmin IT hoitamaan asiaa, mutta jotenkin eivät oivaltaneet koko asiaa, eikä hommasta tullut mitään.

hphuhtin
07.06.2018, 19.39
https://handbrake.fr osaa varsin laajasti formaatteja.

Jopotuinen
07.06.2018, 19.59
IT asensi ton, mutta kokemani mukaan se ei osaa muuntaa Sony -> WIN, toisinpäin kylläkin, vai olenko itse sössinyt jotenkin?

hphuhtin
08.06.2018, 00.28
Kyllä se ”Sonyn formaatteja” osaa lukea. Jos siis tarkoitat AVCHD:ta.

Jopotuinen
11.06.2018, 20.25
^Muistaakseni osaa kyllä lukea AVCHD, mutta ei muuntaa johonkin Movie Maker kelpuuttamaan muotoon.

Voihan vihnu, nyt toisen kyrpäleen nakkasi
Kuukkeli an alkanut esittää robottiepäilyjään ja pyytää kruksaamaan kuva-arvoituksiaan, jos on Opera VPN päällä. Kiusantekoa.

hphuhtin
11.06.2018, 20.46
Sitten pitää ehkä ottaa komentorivityökalu, eli ffmpeg käyttöön. Ks. https://www.ffmpeg.org/

bici74
11.06.2018, 22.59
^järeät aseet käyttöön, ffmpeg FTW! [emoji106]

Sent from my SM-G950F using Tapatalk

tempokisu
12.06.2018, 03.07
Tuossa on luultavasti laajempi rgb, Adobe RGB joka 8 bittisissä kuvissa voi jo näkyä sävyportaina taivaissa tms jos kuvassa on siihen taipumusta. Jos laitat "optimal for screen" tms on RGB:nä sRGB joka on suppeampi, vastaa perus nettikuvaa ja luultavasti kuvatkin tulisivat oikeamman näköisinä nettiin. Jos meinaat jonkun kirjan tehdä niin sitten tuo printing.

Adoben valokuva-lisenssi jossa on Photoshop ja Lightroom CC on 12.39€ kuussa, ite oon käyttäny kyllä vanhoja kertamaksullisia ohjelmia kun mitään tarvetta uusille ominaisuuksille ole

https://www.adobe.com/fi/creativecloud/photography.html

Affinity Photon varmaan ottaisin jos pitäisi alkaa alusta opettelee eikä olis kaikki pikanappioikotiet koodautunu selkäytimeen

https://affinity.serif.com/en-us/photo/


No nyt meni jo infernaalisen korkeaan matematiikkaan, mun toi Adobe Photoshop Elements on niin alkeellinen ohjelma että ohjeesi ei päde tähän.....

Mä yritän ottaa useampia kuvia jos vaikka joku sattuisi meneen suoraan ( kas, jokunen jopa onnistui!) ja korjailen. Toki jos jostain saisi ihan kunnollisen Photoshoppin niin voisin maksaa...90% kuvistani on kuitenkin "silleensä" joten ei ihan hirveesti inspiroi.

Mitään photoshoppia tarvi, tämä asuinpaikka on siksi juuri hieno että näkee ikkunastaan milloin on sopivat kuvausolosuhteet. Tosin tuuli joskus hieman vaikeuttaa asioita, mutta toisaalta auttaakin....:

https://tempokisu.kuvat.fi/kuvat/Fashion%20Royalty%20Fantasy4/CristaliaS%20Scarred%20kL3.jpg?img=smaller

tempokisu
17.06.2018, 18.32
ärsyttävää, miten ( jotkut sivustot) alalaitaan ilmestyvän "vain suojattu sisältö näytetään ---- näytä kaikki sisältö x" saisi vakiosti pois ettei tarvi joka jeesuksen kerta tuota x-painiketta paintaa.
Kun on ihan muotinukke-keräilijöiden foorumi. ( muunlaisiakin nukke-foorumeita on...).

tempokisu
19.06.2018, 16.04
No sitten kun tämä makuuhuoneessa työskenstely käy jokseenkin ...no vähän kun työmaalle tulisi, laitetaan korvatulpat ja kuulosuoaimet päälle...

Ihmisillä on netti mukanaan kannettavien tietokoneittensa kanssa. Mikä semmoinen systeemi on, mä haluun. Voisi sitten mennä muualle, kun nyt olen kiinni tässä yhdessä huoneessa. Kuulemma mulla on "langaton netti" mutta kyllä modeemista johto pistokkeeseen lähtee, ja toinen johto tulee koneeseen. Lisäksi virtajohto.

bici74
19.06.2018, 16.47
Ihmisillä on netti mukanaan kannettavien tietokoneittensa kanssa. Mikä semmoinen systeemi on, mä haluun. Voisi sitten mennä muualle, kun nyt olen kiinni tässä yhdessä huoneessa. Kuulemma mulla on "langaton netti" mutta kyllä modeemista johto pistokkeeseen lähtee, ja toinen johto tulee koneeseen. Lisäksi virtajohto.

No niin, kisu haluaa 2000-luvulle :-)

Sen kaikkialle mukana kulkevan nettiyhteyden voi hoitaa joko a) jakamalla netin älypuhelimesta tai b) ostamalla 4G-modeemin (myös mokkulaksi kutsutaan). Käsittääkseni a) ei ole vaihtoehto joten soitto netti/puhelinoperaattorillesi ja kyselemään mokkulan perään. Joudut datapaketin ottamaan puheluiden/tekstiviestien lisäksi joten rahanmenoa tiedossa. Parhaiten selviää soittamalla, on kaikenlaista tarjousta ja kytkyä. Helpoimmalla pääset kun otat suosiolla älykännyn ja sitten sulla on netti aina taskussa sekä läppärissä myös.

Jos kotonasi olevassa modeemissa on tuki langattomalle verkolle niin sitten läppärin kanssa voit kämpässä langattomasti liikkua; kantomatka sisätiloissa voi olla metrejä, ulkosalla joitain kymmeniä metrejä.

Laita sen modeemin merkki ja malli niin eiköhän joku jeesaa sen verran että ensin ainakin pääset kotona läppärin kanssa liikkumaan.



Sent from my SM-G950F using Tapatalk

marco1
19.06.2018, 16.59
Tai c) tökkäät sim-kortin läppäriin ja menoksi (vaatii toki koneen jossa 4G modeemi on).

Olisko tämä minulla kolmas tai neljäs kone missä 4G mukana, ehdottomasti vaivattomin ratkaisu liikkuvalle käyttäjälle. Ja puhelimen akku ei oo aina tyhjä.

bici74
19.06.2018, 17.17
Tai c) tökkäät sim-kortin läppäriin ja menoksi (vaatii toki koneen jossa 4G modeemi on).

Olisko tämä minulla kolmas tai neljäs kone missä 4G mukana, ehdottomasti vaivattomin ratkaisu liikkuvalle käyttäjälle. Ja puhelimen akku ei oo aina tyhjä.Tämä toki kätevin mutta ei normaalisti tule mukana ellei erikseen pyydä. Vaatii myös sen että simmistä löytyy dataa...jos retropuhelimella mennään niin eipä taida löytyä.

Sent from my SM-G950F using Tapatalk

tempokisu
19.06.2018, 17.24
^ bici hyvä,minulla tietokoneen tärkein käyttökohde on valokuvat. Niitä ei nyt millään kännykällä "tehdä" ( no on siinä tekemistä kun laittaa ja korjailee yms pientä säätöä). No ei, siihen ei tarvita nettiä mutta kuvien laittamiseen kuvasivulle, ja foorumeille kyllä.
Älykännykkä ...niin ei sovi minulle, liian pientä ( tarttisi taas uudet lukulasit) ja hankalaa. INHOON sitä kosketusnäyttöä, että etusormella lipsaistaan..yökyök, enemmän kun mitään muuta ( katonrajan napsun jälkeen), haluan naputella tekstit itse kun olen konekirjoituksessa näppärä.
Ja tämä nykyinen kone on mun mielestä maailman hienoin läppäri, tässä on valtavan iso hieno näyttö.

Mutta mä meen kysyyn Telian toimipisteestä, lisämaksu ei haittaa jos se helpottaisi elämää. Toi sim-kortin laitto tähän koneeseen ei varmaan onnistu, enkä edes yritä. Tuossa kun piti pyynnöstä kokeilla tämän (pskan) modeemin sulkemista ..niin kävi just kuten pari kertaa aiemminkin, jouduin melkein tunnin veivaamaan on-off ja sim-korttia takas, ja johdot pois ja taas ...että se punainen rinkula suostui vaihtuun siniseksi ja nyt siis netti toimii taas.

ps. kun nyt ollaan pohdittu kun juurikin viime kesänä tänne tuli nettiin jotkut kuparijohdot ja uudet modeemit, että voisiko se napsu jotenkin niistä kuparijohdoista tai jostain tähän liittyvästä johtua. Mä kyllä epäilen, kun napsu häipyi talvella ja kuuluu siis ajoittain olohuoneessakin...asia on alkanu kyllä kovasti askarruttamaan taloyhtiön nykyistä pj:tä.

bici74
19.06.2018, 17.41
^ bici hyvä,minulla tietokoneen tärkein käyttökohde on valokuvat. Niitä ei nyt millään kännykällä "tehdä" ( no on siinä tekemistä kun laittaa ja korjailee yms pientä säätöä). No ei, siihen ei tarvita nettiä mutta kuvien laittamiseen kuvasivulle, ja foorumeille kyllä.
Älykännykkä ...niin ei sovi minulle, liian pientä ( tarttisi taas uudet lukulasit) ja hankalaa. INHOON sitä kosketusnäyttöä, että etusormella lipsaistaan..yökyök, enemmän kun mitään muuta ( katonrajan napsun jälkeen), haluan naputella tekstit itse kun olen konekirjoituksessa näppärä.
Ja tämä nykyinen kone on mun mielestä maailman hienoin läppäri, tässä on valtavan iso hieno näyttö.

Mutta mä meen kysyyn Telian toimipisteestä, lisämaksu ei haittaa jos se helpottaisi elämää. Toi sim-kortin laitto tähän koneeseen ei varmaan onnistu, enkä edes yritä. Tuossa kun piti pyynnöstä kokeilla tämän (pskan) modeemin sulkemista ..niin kävi just kuten pari kertaa aiemminkin, jouduin melkein tunnin veivaamaan on-off ja sim-korttia takas, ja johdot pois ja taas ...että se punainen rinkula suostui vaihtuun siniseksi ja nyt siis netti toimii taas.


Juu en toki läppärin korvaamista kännykällä varsinkaan kuvankäsittelyssä suositellut, sitä vaan että sellainen älypuhelin tarjoaisi nettiyhteyden siihen läppäriin mistä vaan. Se ei retropuhelimella onnistu.

Mut hei, sullahan näyttää olevan jo joku 4G-yhteys (koska Sim-kortti) joten mokkula läppärin kylkeen, rinnakkais-simmikortti Telialta ja menoksi! Ja taidat päästä halvalla (mitäköhän rinnakkaiskortti maksaa, euron-kaksi-kolme kuussa?)

Sent from my SM-G950F using Tapatalk

kuovipolku
19.06.2018, 18.48
Anna tempokisulle auttava käsi, niin tempokisu taatusti ensimmäisenä puraisee auttavaa kättää ja sen jälkeen syyttää kiusaamisesta:p:rolleyes::eek:

Smo
19.06.2018, 19.10
No nyt meni jo infernaalisen korkeaan matematiikkaan, mun toi Adobe Photoshop Elements on niin alkeellinen ohjelma että ohjeesi ei päde tähän.....



Nimenomaan varmaan Elementsissä kun valitsee optimal for screen ellei tosiaan meinaa tulostella. Photoshopissa on sitten ihan toisenlaiset väriasetuket

Pekka L
19.06.2018, 19.27
Voiko muuten kovalevyä vielä vuonna 2018 eheyttää, vai katsotaanko se kenties haitalliseksi aseman identiteetille?

tempokisu
19.06.2018, 19.44
Nimenomaan varmaan Elementsissä kun valitsee optimal for screen ellei tosiaan meinaa tulostella. Photoshopissa on sitten ihan toisenlaiset väriasetuket

o no color management
o Limited color management - optimazed for Web Graphics
o Full color management - optimized fof Print

Tuo ensimmäinen vaihtoehto (vakioasetus) taisi olla se vähiten paha vaihtoehto. No, laiturikuvia ei enää varmaan paljo, se on jo aika käytetty aihe. ( ja laituri alkaa jo rapistua, pitäisi tehdä uusi).

marco1
19.06.2018, 19.51
Voiko muuten kovalevyä vielä vuonna 2018 eheyttää, vai katsotaanko se kenties haitalliseksi aseman identiteetille?

Riippuu siitä onko sillä SSD:n jäsenkirja. Jos on niin pitäis kuulemma antaa olla ihan itsekseen hajalla.

Smo
19.06.2018, 20.24
o no color management
o Limited color management - optimazed for Web Graphics
o Full color management - optimized fof Print

Tuo ensimmäinen vaihtoehto (vakioasetus) taisi olla se vähiten paha vaihtoehto. No, laiturikuvia ei enää varmaan paljo, se on jo aika käytetty aihe. ( ja laituri alkaa jo rapistua, pitäisi tehdä uusi).

Niin sun pitäs sitten laittaa kamerasta sRGB jos siinä on joku muu käytössä ja eka tai toka noista väriasetuksista.

bici74
19.06.2018, 21.31
Riippuu siitä onko sillä SSD:n jäsenkirja. Jos on niin pitäis kuulemma antaa olla ihan itsekseen hajalla.Joo, noissa SSD:issä on firmiksessä algoritmit jotka osaa optimoida allokoinnin. Jos niitä säännöllisesti eheyttämään rupeaa niin voi tulla ns. kilsat täyteen nopeasti eikä I/O-nopeudessa voita juuri mitään. Eli antaa rauhassa olla hajalla ettei mene oikeasti hajalle.

Sent from my SM-G950F using Tapatalk