Penseilijä
30.03.2014, 00.17
Kirjoitellaanpas näin lauantai-illan ratoksi ainakin kitaristeille ja valokuvaajille tutusta asiasta Gear Acquisition Syndrome (GAS). Kyseessä on siis yksinkertaisesti sanottuna voimakas tarve saada uutta roinaa tasaisin väliajoin omaan harrastukseen liittyen. Tarvetta perustellaan itselle usein sillä, että se parantaa harrastuksen nautittavuutta ja/tai johtaa parempaan lopputulokseen.
Tämä on varmastikin myös fillaristien keskuudessa melko tuttua. Välillä (tai ehkä jopa jatkuvasti) on pakko saada uusia osia fillariin tai jopa uusi pyörä, jotta pääsee kovempaa ja/tai ajaminen olisi hauskempaa. Tai ainakin näin sitä helposti ajattelee. Voin nostaa oman käpälän pystyyn tässä kohtaa. Millä sitä vauhdin tai hauskuuden lisääntymistä ennen ostopäätöstä sitten arvioidaan? Mistä tietää, että ko. palikka tuo lisää kaikkea kivaa pyöräilyyn vanhaan verrattuna? Jos se on kevyempi ja vähintään yhtä kallis kuin vanha, niin pakkohan sen on.
Ja tuohan se, ainakin hetken. Totuus on kuitenkin se, että jos tekee merkittäviä päivityksiä pyöräänsä vaikkapa puolen vuoden välein, niin päivityshetkellä pyörä tuntuu vähintään yhtä tylsältä, kuin puoli vuotta sitten. Pyörä, joka tuntui muutamia vuosia sitten todella hyvältä, olisi uutenakin tänä päivänä karmea traktori, jolla ei pysty ajamaan. Tämä tarkoittaa siis sitä, että sen sijaan, että päivittelyllä tekisi pyöräilystä hauskempaa, onkin vain nostanut omaa vaatimustasoaan ja vuotuisia rahanmenoeriä.
Eikö olisi hienoa, jos voisi innostua 9 kilon maantiepyörästä tai 11 kilon maasturista. Pyöräily olisi hauskaa ja rahaa olisi mennyt kohtalaisesti. Joku potentiaalisista lukijoista varmasti olisikin kovin innoissaan - joku taas ei, melkosia jyriä moiset. Entä jos osaisi innostua mistä tahansa pyörästä, koska sillä liikkuminen on nopeampaa kuin kävely, nostattaa kuntoa ja antaa hienoja fiiliksiä hiusten tai parran hulmutessa alamäessä? Matkaan voisi lähteä hieman aikaisemmin kuin sillä 9 kilon maantiepyörällä jos täytyy olla tiettyyn aikaan perillä.
Eräs kaverini tokaisi mainiosti uuden auton ostoa harkitessaan: "mietin seuraavaa autoa enemmän sitä seuraavaa". Pointtina oli siis se, että jos vaihtaa Golfin Audiin, niin Audia seuraava auto on vähintään uudempi Audi. Jos ostaa seuraavaksi Skoda Octavian, niin sitä seuraavan auton ei tarvitse olla Audi. Eihän tuollaisia asioita tarvitse miettiä jos rahaa on, mutta useimmilla sitä ei ihan liikaa ole. Pitkässä juoksussa ahneus kertautuu rumalla tavalla.
Kerran hiilikuitua, aina hiilikuitua. Rahaa palaa ja onko ajaminen sittenkään kivempaa kuin muutamia vuosia ja tonneja sitten? Jos homman tiedostaa ja osaa suhteuttaa sen omaan tilipussiin, niin homma pysyy hanskassa.
Mutta onhan se minusta sääli, että aina pitää olla parempaa ja uudempaa, että pysyy mielenkiinto yllä. Syntymästä se lähti. Ensin kivetkin kiinnosti, nykyään pitää olla yhtä sun toista krääsää tasaisin väliajoin ettei kuole tylsyyteen. Noh, kauppiaat tykkää ja talous pyörii.
Aina välillä on kuitenkin ihan hyvä pysähtyä miettimään, voisiko jostain vaatimattomasta löytää jotain mielenkiintoista ja kyetä ammentamaan siitä riemua itselleen. Miksi tonnin fillari on toiselle unelmien pyörä ja toiselle kaatopaikkakrääsää? Onko ensimmäinen tietämätön paremmasta vai jälkimmäinen pahan syndrooman kourissa eikä itse sitä tajua? Tie ensimmäisestä jälkimmäiseen on salakavala, ja se asettuu jokaisen kulkijan eteen. Siltä täytyy itse osata poiketa.
Tämä on varmastikin myös fillaristien keskuudessa melko tuttua. Välillä (tai ehkä jopa jatkuvasti) on pakko saada uusia osia fillariin tai jopa uusi pyörä, jotta pääsee kovempaa ja/tai ajaminen olisi hauskempaa. Tai ainakin näin sitä helposti ajattelee. Voin nostaa oman käpälän pystyyn tässä kohtaa. Millä sitä vauhdin tai hauskuuden lisääntymistä ennen ostopäätöstä sitten arvioidaan? Mistä tietää, että ko. palikka tuo lisää kaikkea kivaa pyöräilyyn vanhaan verrattuna? Jos se on kevyempi ja vähintään yhtä kallis kuin vanha, niin pakkohan sen on.
Ja tuohan se, ainakin hetken. Totuus on kuitenkin se, että jos tekee merkittäviä päivityksiä pyöräänsä vaikkapa puolen vuoden välein, niin päivityshetkellä pyörä tuntuu vähintään yhtä tylsältä, kuin puoli vuotta sitten. Pyörä, joka tuntui muutamia vuosia sitten todella hyvältä, olisi uutenakin tänä päivänä karmea traktori, jolla ei pysty ajamaan. Tämä tarkoittaa siis sitä, että sen sijaan, että päivittelyllä tekisi pyöräilystä hauskempaa, onkin vain nostanut omaa vaatimustasoaan ja vuotuisia rahanmenoeriä.
Eikö olisi hienoa, jos voisi innostua 9 kilon maantiepyörästä tai 11 kilon maasturista. Pyöräily olisi hauskaa ja rahaa olisi mennyt kohtalaisesti. Joku potentiaalisista lukijoista varmasti olisikin kovin innoissaan - joku taas ei, melkosia jyriä moiset. Entä jos osaisi innostua mistä tahansa pyörästä, koska sillä liikkuminen on nopeampaa kuin kävely, nostattaa kuntoa ja antaa hienoja fiiliksiä hiusten tai parran hulmutessa alamäessä? Matkaan voisi lähteä hieman aikaisemmin kuin sillä 9 kilon maantiepyörällä jos täytyy olla tiettyyn aikaan perillä.
Eräs kaverini tokaisi mainiosti uuden auton ostoa harkitessaan: "mietin seuraavaa autoa enemmän sitä seuraavaa". Pointtina oli siis se, että jos vaihtaa Golfin Audiin, niin Audia seuraava auto on vähintään uudempi Audi. Jos ostaa seuraavaksi Skoda Octavian, niin sitä seuraavan auton ei tarvitse olla Audi. Eihän tuollaisia asioita tarvitse miettiä jos rahaa on, mutta useimmilla sitä ei ihan liikaa ole. Pitkässä juoksussa ahneus kertautuu rumalla tavalla.
Kerran hiilikuitua, aina hiilikuitua. Rahaa palaa ja onko ajaminen sittenkään kivempaa kuin muutamia vuosia ja tonneja sitten? Jos homman tiedostaa ja osaa suhteuttaa sen omaan tilipussiin, niin homma pysyy hanskassa.
Mutta onhan se minusta sääli, että aina pitää olla parempaa ja uudempaa, että pysyy mielenkiinto yllä. Syntymästä se lähti. Ensin kivetkin kiinnosti, nykyään pitää olla yhtä sun toista krääsää tasaisin väliajoin ettei kuole tylsyyteen. Noh, kauppiaat tykkää ja talous pyörii.
Aina välillä on kuitenkin ihan hyvä pysähtyä miettimään, voisiko jostain vaatimattomasta löytää jotain mielenkiintoista ja kyetä ammentamaan siitä riemua itselleen. Miksi tonnin fillari on toiselle unelmien pyörä ja toiselle kaatopaikkakrääsää? Onko ensimmäinen tietämätön paremmasta vai jälkimmäinen pahan syndrooman kourissa eikä itse sitä tajua? Tie ensimmäisestä jälkimmäiseen on salakavala, ja se asettuu jokaisen kulkijan eteen. Siltä täytyy itse osata poiketa.