PDA

Näytä tavallinen näkymä : Vuodon löytämiskonsteja?

optimistx
15.02.2014, 19.27
Sisärengas ulkokumiin 28-406 vuotaa hitaasti. Suosituspaine 6-8 bar. Kun rengas pumpataan arviolta 5 barin paineeseen, niin noin 15 minuutin kuluessa peukalolla tunnustelemalla juuri ja juuri huomaa paineen pienentyneen. Yön aikana paine laskee niin pieneksi, että rengas litistyy kokonaan noin 50 kilon painosta.

Etsin vuotokohtaa irrottamalla sisärenkaan ja pumppaamalla sen niin pinkeäksi kuin uskallan (en ole kovin rohkea...).

1. Veden alla mistään ei tule kuplia, ei venttiilistäkään.

2. Tunnustelemalla suulla renkaan pintaa ei löydy mitään.

3. Saippuvaahdon levittäminen ei paljasta vuotokohtaa.

4. Ehkä reikä on niin pieni, että vain iso paine avaa sen, pieni paine ei. Mutta iso paine voi olla vain ulkorengas paikallaan, ja veden alle laskettuna kuplat eivät tule näkyviin vuotokohdasta vaan venttiilin reiästä tms (luullakseni). (Ehkä tässä vielä kokeilen lisää koko systeemin uittamista).

Onko vielä niksejä, joita voisi kokeilla vuotokohdan löytämiseksi?

---

Ohje "osta ja asenna uusi sisäkumi" on varmasti järkevin temppu. Mutta älyllisenä haasteena kiinnostaa mahdollinen paikkausratkaisu :)

Pasi Ahopelto
15.02.2014, 19.57
Eivät välttämättä helppoja tai järkeviä, mutta tarjoavat vähintään toisen älyllisen haasteen:

5. Sisuri täyteen vetyä tai heliumia ja veden alle; ohuemman kaasun pitäisi virrata ilmaa ripeäämin ulos. Toimisikohan hiilidioksidi?

6. Sisuri täyteen vettä ja sanomalehden päälle. Hyvällä onnella yön aikana on tihkunut vettä reiästä ja jättänyt märän läntin reiän kohdalle.

7. Veden alla sisuriin voi pumpata korkeamman paineen, ja sitä korkeamman mitä syvemmällä veden alla sisuri on. Tämä mahdollistaisi ulkokumin tuoman puristuksen simuloinnin.

Edit:

8. Sisuriin vähän vettä ja ulkokumin sisään. Perään lisää ilmaa viiden barin edestä, ja aamulla voi katsoa missä päin ulkokumia on märkää ja siten myös vuotokohta. Tämä voisi jopa toimia.

kauris
15.02.2014, 20.46
Mulla ollut samaa ongelmaa lapsen fillarin kanssa. Parissa päivässä tyhjenee mutta reikää ei löydä veden alla pitämällä. Tuota vesikikkaa täydellä vedelle tai osa vettä osa ilmaa taktiikalla pitääkin kokeilla. Kun kumin halkaisijakin on niin pieni niin se mahtuu hesarin päälle hyvin. Kun pyörä on ollut jo pieneksi jäänyt niin en ole uutta sisäkumiakaan viitsinyt tilata vaan antanut asian olla, kun lavuaarissa ilmakuplia ei näkynyt.

Iglumies
15.02.2014, 20.55
Laita sisäkumiin hiukan tubelesslitkua, niin vuoto loppuu.

lai
15.02.2014, 21.16
Ohje "osta ja asenna uusi sisäkumi" on varmasti järkevin temppu. Mutta älyllisenä haasteena kiinnostaa mahdollinen paikkausratkaisu :)
Veikkaan vuotoa venttiilin juuresta. Irroita sisuri uudelleen ja upota se veden alle. Pyörittele venttiiliä ja vääntele sitä veden alla. Veikkaan että mystinen vuotokohta löytyy venttiilin juuresta.

mhelander
15.02.2014, 21.27
Komppaan venttiilin juuresta vuotoa. 406 on koko, ettei Contin sisuri ? Mulla meni niitä nippu kunnes sain taas omaa 451-kokoani Schwalbelta hommattua.

Sent from my Lumia 1020 using Tapatalk

optimistx
15.02.2014, 22.21
Kiva, että ideoita ja näkökohtia syntyy näinkin hankalasta aiheesta!

Komppaan venttiilin juuresta vuotoa. 406 on koko, ettei Contin sisuri ? Mulla meni niitä nippu kunnes sain taas omaa 451-kokoani Schwalbelta hommattua.
...

Joo, Continental Compact 20 Slim, 28/32-406/451 10-200 on teksti sisärenkaan kyljessä.
Mutta ei tule venttiilin juurestakaan, kun on pumpattu pelkkä sisuri niin täyteen, että venttiilin kohta on noin 20 % ohuemmaksi pullistunut kuin muu osa. Vääntelin venttiiliä max 45 asteen kulmaan normaalista, työntelin ja vetelin, mutta ei edes 5x-suurennuslasilla nähtäviä kuplia noussut.
Venttiilin tyvestäkö nuo sinun kaikki Continentalit vuotivat?

Olisiko tuo Continental-sisuri jopa sellainen, että ilmat tulevat pois ilman varsinaista reikää, vähän joka paikasta tihkumalla? Voiko sellaista rengasta olla myynnissä eli onko joku lukijoista törmännyt sellaiseen? Tämä on aiemmin käyttämätön sisärengas, eli ajoin sillä ainoastaan noin 30 km yhtä soittoa. Ostettu yksityishenkilöltä pari vuotta sitten muistaakseni. Eli en tiedä, onko se pitänyt ilmaa koskaan enkä ikääkään tiedä, voi olla monta vuotta. Nyt kun tätä kerron, niin tuleekin mieleen, että voisiko koko rengas olla vanhuuttaan haurastunut niin, että ilma tihkuu pois joka paikasta?

---

"tubelesslitkua" olen muutenkin harkinnut, mutta niistä näyttää olevan aika vastakkaisia kokemuksia ja mielipiteitä. Stan's notubes- neste kai kestää nettikirjoittelujen mukaan vain 4-5 kk renkaan sisässä vaikuttavana ja sitten kai vaihdettava rengas tai lisättävä uutta(?). Ja vanheneekohan se jopa avatussa omassa purkissaankin?
Lauttasaaren Pyörähuollon mukaan Stan's notubesille tosin tarvitaan sellainen Presta-venttiili, josta saa keskiosan irti; tästä Continentalista ei saa. Onhan noilla paikkausnesteilla tosiaan se etu, että ne paikannevat myös venttiilintyvivuodon.

skuikka
15.02.2014, 23.02
Työnnä ruokalusikallinen maitoa renkaaseen, täytä rengas, pyörittele. Koita huomenna uudelleen, paineet todennäköisesti tallessa.
Maidon saat sisään vaikka kiertämällä ohuen letkun venttiilinvarteen ja ottamalla maitoa suuhun, sitten vaan puhallus.
Lisähuomio: sitten kun siihen tulee niin iso reikä että rengas menee hylkyyn. Älä laita sitä siihen läjään, josta otat sisäkumin jämiä askartelutarvikkeiksi, haju on aika tanakka.
Tuo on ikivanha kikka, kuulin jostain ja sattui maasturissa olemaan sisukka joka tyhjeni noin vuorokaudessa. Kokeilin joutessani ja ilmat tuli ulos vasta kun kilkkasin vanteen kiveen.

mhelander
15.02.2014, 23.44
Contin sisurissa on vulkanoitu kaulus siinä venttiilin juuressa. Hyvin herkkä ottamaan itseensä varsinkin kun ottaa rengasta vanteelta etenkin jos venttiili jumittaa vanteessa ja sisuria venytetään venttiilin suhteen.

Repeämä tulee siihen vulkanointiin, aivan venttiilin juureen. Halpoja ovat mutta susia. Onneksi Race 28 ei ole samaa maata, Schwalben sisurit on ihan eri maata 20" koossa.

Sent from my Lumia 1020 using Tapatalk

nure
16.02.2014, 09.07
Markkinataloudellisesti ajatellen kannattaako uhrata paljoa aikaa moiseen eikös uuden renkaan sa vaivattomammin paikoilleen?

efut
16.02.2014, 09.24
Komppaan uutta sisärengasta. Sisärenkaat ovat kuitenkin niitä halvimpia pyörän osia. Ei niihin kannata liikaa aikaa uhrata.

optimistx
16.02.2014, 11.48
Markkinataloudellisesti ajatellen kannattaako uhrata paljoa aikaa moiseen eikös uuden renkaan sa vaivattomammin paikoilleen?
Markkinataloudellisesta näkökohdasta olemme täysin samaa mieltä. Tässä on kannaltani kysymys sisä- ja ulkorenkaan renkaan ominaisuuksien opettelemisesta niin, että tappajasepelin yms ilmiöiden keskellä ymmärtäisin, mitä voi tehdä asioiden parantamiseksi viisaalla resurssienkäytöllä. Miljardööri voi olla ostattanut avustajillaan vaikka uuden pyörän kokonaisuudessan aina, kun rengas yhdestä on puhjennut ja heitättänyt vanhan kierrätykseen. Omalle harrasteluajalleni eläkeläisenä voin laskea hinnan tasan 0.00 euroa tunti (kun se kivaa, opettavaista, kiintoisaa...).

Uuden renkaan paikoilleenasettelun vaivattomuuskommenttiasi en ymmärtänyt. Miten paikatun ja uuden renkaan paikoilleenasettelu olisivat erilaisia?

nure
16.02.2014, 12.13
Tarkoitin että tuon pohdinnan aikana vaihtaa renkaan usean kerran... Tuollainen epämääräisesti ja mysteerisesti vuotava rengas paha epävarmuustekijäjoten roskakoppa paras paikka.

kuovipolku
16.02.2014, 12.31
Arvostan suuresti pientä vaivannäköä ja ajanhukkaa kaihtamatonta asennetta!

FWIW yhden tuollaisen venttiilinkauluksessa piileskelleen vuodon olen kerran paikallistanut naapurin naistenpyörän sisurissa. Omaa maantiesisuria sain kerran pyöritellä tiskialtaassa parin kierroksen verran tuloksetta, mutta tyhjennettyäni sen kokonaan (eli puristeltuani sen tiukalle rullalle) ja pumpattuani sen sitten pinkeäksi onnistuin tuottamaan vuodon paljastavia ilmakuplia. Seuraus vai sattuma?

supertele
16.02.2014, 12.44
Itse pumppaisin veden alla niin kauan, että alkaa kuplia löytymään tai kuuluu poks.

optimistx
16.02.2014, 13.08
Työnnä ruokalusikallinen maitoa renkaaseen, täytä rengas, pyörittele. Koita huomenna uudelleen, paineet todennäköisesti tallessa.
Maidon saat sisään vaikka kiertämällä ohuen letkun venttiilinvarteen ja ottamalla maitoa suuhun, sitten vaan puhallus.
Lisähuomio: sitten kun siihen tulee niin iso reikä että rengas menee hylkyyn. Älä laita sitä siihen läjään, josta otat sisäkumin jämiä askartelutarvikkeiksi, haju on aika tanakka.
Tuo on ikivanha kikka, kuulin jostain ja sattui maasturissa olemaan sisukka joka tyhjeni noin vuorokaudessa. Kokeilin joutessani ja ilmat tuli ulos vasta kun kilkkasin vanteen kiveen.
Tuo tuntuu lupaavalta idealta! Puhaltelin juuri suoraan suusta venttiiliin maitoa lusikallisen tai pari. Kallistelua monin tavoin. Vanteelle kaikki ja painetta niin paljon kuin pikkupumpulla saa (ehkä 5 bar). Nyt sitten odottelen lounasajan, vajeneeko kumi. Jos vajenee, niin ehkä jostain on tullut valkoista maitoa mustalle kumille... Jännittää. Palaan asiaan tunnissa parissa.
Muokkaus klo 12:45:
Nyt 37 min kuluttua tuntuu peukalotestillä, että rengas ei ole vajentunut, tai ei ainakaan samalla vauhdilla kuin ennen. Pyörittelin vielä maitoa renkaan sisällä. Katsotaanpa myöhemmin uudestaan, tänään vielä.
Muokkaus klo 18:08, 6 tuntia pumppaamisesta:
Ei vajentunut havaittavasti peukalotestillä :)

Muokkaus 24 tunnin kuluttua pumppaamisesta:
Paine peukalotestillä tunnusteltuna sama kuin alussa, siis ei vuotoa. Kun painan kiekkoa tasaisen levyn päällä suoraan alas noin 70 kilopondin voimalla, niin märän ulkorenkaan kuvio vessapaperissa on noin 120 mm pitkä ja noin 20 mm leveä leveimmältä kohdaltaan (kuvio vähän galaksin näköinen, tai kovasti venytetty ellipsi). Oli suunnilleen samat mitat heti pumppauksen jälkeen. En ole voinut mitata oikeita paineita täällä kotona, kun mittarin sisältävä pumppuni vuotaa ja näyttää siksi puutaheinää. En ole vielä ajanut lainkaan ulkona, ja tänään niin ikävä sää, että taidan lykätä koeajoja.

Muokkaus 4 vrk kuluttua:
Voih, oli jo selvästi vajentunut tänään, vaikka ei ole ajettu ulkona lainkaan kehnojen kelien takia. Täytynee lähipäivinä avata ja katsoa, näkyykö maitoa jossain.

Harryupp
17.02.2014, 13.12
Mutta jos ainoa vesi lähellä on sun juomavesi juomapullossa pyörän pullotelineissä? Ja viimeinen varasisuri meni jo 30 kilsaa sitten? Ja nyt olis rengaspikkaaminen aika.
Tässä tapauksessa olen huomannut että ylähuulessa tuntuu herkästi myös pienet ilmavuodot että siten olen pystynyt pumppaamalla painetta rikkoutuneeseen sisuriin paikallistamaan reijän, korjaamaan korjauslapulla ja jatkanut matkaa. On hyvä ottaa rikkoutuneet sisäkumit kotiin eikä roskata luontoa puhkaistuilla sisäkumeilla. Joskus se talteen otettu risa sisäkumi paikkaantuu paremmin kuin se sisäkumi joka poksahti viimeksi.

Muuten olen samaa mieltä Nuren kanssa että uutta alle vaan jos rengas tyhjenee jo kotona yön tai vuorokauden aikana. Voihan sitten noita epäilyttäviä tapauksia yrittää sopivan luppoajan sattuessa korjailla varasisärenkaiksi, mutta huomasin että eipä ole tullut kymmeneen vuoteen! Lahjoitin 30 sisuria yhdelle joka halusi näitä kapeita 20x622 sisäkumeja ja loput meni kierrätykseen. Rikkinäiset sisurit ovat muuten hyvät kun pitää varmistaa että pyörä pysyy sellaisella vetokoukkutelineellä.

optimistx
17.02.2014, 15.18

Vessapaperi-vesi-tempun tarkoituksena oli vain todeta, litistyykö rengas enempi nyt kuin heti täytön jälkeen. Sillä ei tietenkään saa selville vuodon paikkaa.
Kuten sinä niin olen aina ennen löytänyt vuodon paikan joko veden alla tai suun seudulla ilmavirtausta tunnustelemalla. Nyt on eka kertani noin 50 vuoteen, etteivät ne konstit toimi, siitä syystä tämä säie ja uteliaisuuteni :).

Olen aina ihastellut, kuinka kokeneet harrastajat voivat paikata ja vaihtaa kumin tien varressa muutamissa minuuteissa. Tahtoisin oppia ne taidot. Nyt sujuu renkaan irroitus ja asennus jo ilman "rengarautoja", vaikka kuvittelin, että semmoinen tämän vanteen ja renkaan yhteydessä on ehdottomasti täysin mahdotonta. Tosin sormin hivuttaminen on vielä tosi hidasta, ja niksejä siihenkin kaipaisi.

Jos tämä maitotemppu onnistuu niin, että valkoinen läikkä sisäkumissa paljastaa vuotokohdan ensi kerralla, niin onpa ollut tämäkin säie oikein hyödyllinen ja kiva siltäkin osin.

kauris
17.02.2014, 15.26
Pitäisköhän minunkin sitten kokeilla tuota maito-kikkaa. Tai on mulla kyllä caffelatexin ja Stanin litkujakin ja ehkä niitä pieni tilkka sisuriin olisi vielä parempi vaihtoehto. Edellyttäen, että venttiilin sielun saa irti, sillä niitä en viitsi suuhun laittaa puhaltamista varten :)
Jaksaiskohan sitä lähteä tuonne kylmän varaston puolelle asiaa tarkistamaan. Laiskottaa ja olympialaisissakin on tullut pelkkää tylsää curlausta koko päivä muiden lajien siirryä. Tulis nyt edes viidelta se naisten ampumahiihto.

arctic biker
17.02.2014, 19.53
naisten ampumahiihto. Tuostakaan ny iloa ollut, joitain sisureita nyt kokenut että ne ny vaan vuotaa pikkuhiljaa ilman selkeetä reiän kohtaa. Mittatappiotuotteita, imho.

kauris
17.02.2014, 22.53
Joo 26 sisureita on lennelly roskiin helpommin minullakin mutta tässä on kyseessä varastossa mahdollista myöhempää käyttöä odottava tai myyntiin joskus menevä cnoc 14 lastenfillari, jonka sisuri siis vuotaa parissa päivässä turhan löysäksi. Niitä ei löydy käyttämättömiä varakumeja omasta varastosta toisin kuin kakskutosia. Mutta totta, että kai tuohonkin nettikaupasta ilmaa pitävän sisäkumin saa kohtuullisen edukkaasti. Kun muistaisi vain taas seuraavaa omaa tilausta tehdessä laittaa tuollaisen mukaan tulemaan. Mutta ei vain muista.

Joo ja kyllä harmitti Kaisan ampumahiihdon vikan laukauksen kohdalla.

ps. Tänään osui silmiin, että viime vuosien mestari mutta nyttemmin lopettanut Gössner on näköjään ampumahiihtouran jälkeen päättänyt esitellä itseään ilman vaatetusta (ja asetta).
edit: Sekoitin lopettaneeseen Neuneriin. Gössner ei ole lopettanut vaan jäi pois loukkaantumisen takia. Kuvat ovat kuitenkin Gössneristä. Neuner voisi tehdä minun puolesta saman tempun.

optimistx
24.02.2014, 16.57
Maitolisäyksen jälkeen rengas piti ilmaa niin, että vasta 10-20 tunnin jälkeen tunnustelemalla huomasi vähenemisen. Tänä aamuna huomasin renkaan typötyhjäksi. Kumit pois vanteelta ja jännityksellä havaitsemaan, paljastaako valkoinen maito kumin vuotokohdan.
Voihan harmi! Venttiili oli irronnut sisurista täysin. Ei murtumia, oikein kauniisti irti vain. Maito pursui tietysti venttiilin kohdasta ulos irrotuksen aikana. Muualta ei näkynyt pienintäkään merkkiä valkoisuudesta.
mhelanderin tiedot venttiilin tyven ongelmista pitänevät paikkansa tässäkin tapauksessa. On Continentalin sisuri. Ehkä vuoto on ollut venttiilin kiinnityksessä kumiin siten, että vuotoa on vasta isommilla paineilla, kun kuplia ei näkynyt.

Mutta miksi venttiili oli irronnut?

Viimeksi kumeja vanteelle asentaessani huomasin, että venttiili oli ehkä 3-5 mm vinossa, mutta en viitsinyt korjata asiaa. Arvelin, ettei niin pienellä vinoudella olisi merkitystä. Vanne on ontelovanne, ja sen reiät ovat autoventtiilin kokoa. Tämä venttiili on kuitenkin ohuempi, Presta. Aiheuttaako kokoero ylimääräisiä haitallisia voimia? Olin kiertänyt venttiilin tyveen vannetta vasten tulevan kiristysmutterin tarkoituksella hieman löysäksi, kun olin jostain lukenut, että liian kireälle kiertäminen voisi olla haitallista. Mutterissa on kaulus, joka menee isomman reiän sisään (siis autoventtiilin kokoisen reiän sisään), joten venttili asettuu juuri vanteen (keskemmällä olevan) reiän keskelle.

Liimasin renkaanpaikkaliimalla (vulkanoimalla) venttiilin takaisin. Luullakseni ei kestä, koska venttiilin tyvi näyttää joltain muovilta. Mutta jos kestää ja vuoto lakkaa, niin tämä arvoitus olisi selvinnyt.
Alla kuva liimatusta venttiilistä kauluksellisine muttereineen.
http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=12161&d=1393250439

optimistx
25.02.2014, 12.03
Lisätty tiistaina ihmettelyjä:

Ei kestänyt vulkanointi. Vähän venttiiliä edestakaisin kiskomalla alkoi vuotaa.

Kun pähkäilin vanteen venttiilireikään tarkoitettujen sovittimien kera, alkoi ihmetyttää, miten sisurin on tarkoitus olla reiän ympäristössä. Oheisessa kuvassa näkyy musta paksunnos venttiilin tyvessä. Se paksunnoksen halkaisija on 7.0- 7.5 mm, eikä ymmärtääkseni voi mahtua Presta-venttiilille tarkoitettuun reikään, jollainen on 6.0 mm (toisesta vanteesta mitattuna). Silloin koko venttiili ympäristöineen painaa sisuria sisäänpäin (kuvassa alaspäin). Kumi laskostuu kovassa paineessa kummallisesti (ainakin kuvitellessamme), kun vanteen ja sisurin väliin jäisi muuten mustan osan syvyinen tyhjä tila. Laskostuminen vetää liimausta/vulkanointia irti(?).

Näkökohtia?

Vaikka opinhalu/uteliaisuus kiehtoo minua tässä pulmassa enempi kuin oikeastaan pitäisi, alkoi kauhistuttaa, että koko venttiili pettää äkillisesti 60 km/h alamäessä, vaikka olisi ihmeliimalla liitetty. Ei hyvä.

Pistänpä siksi toisen sisurin autoventtiilillä tähän toistaiseksi, ja kokeilen tätä sitten, kun on tietoa ja ymmärrystä enempi tästä.

HMK
25.02.2014, 12.31
Kun pähkäilin vanteen venttiilireikään tarkoitettujen sovittimien kera, alkoi ihmetyttää, miten sisurin on tarkoitus olla reiän ympäristössä. Oheisessa kuvassa näkyy musta paksunnos venttiilin tyvessä. Se paksunnoksen halkaisija on 7.0- 7.5 mm, eikä ymmärtääkseni voi mahtua Presta-venttiilille tarkoitettuun reikään, jollainen on 6.0 mm (toisesta vanteesta mitattuna). Silloin koko venttiili ympäristöineen painaa sisuria sisäänpäin (kuvassa alaspäin). Kumi laskostuu kovassa paineessa kummallisesti (ainakin kuvitellessamme), kun vanteen ja sisurin väliin jäisi muuten mustan osan syvyinen tyhjä tila. Laskostuminen vetää liimausta/vulkanointia irti(?).

Onkos se vanteen sisempi reikä saman kokoinen? En ole koskaan edes ajatellut moista, kun aina ovat vaikeuksitta paikalleen menneet. Prestan olen sovittanut joskus isompireikäiseen vanteeseen pyöräyttämällä teippiä venttiilin ympärille.

optimistx
25.02.2014, 15.09
Onkos se vanteen sisempi reikä saman kokoinen? ...
Hyvä herättävä kysymys! Olin tosiaan mitannut toisesta ontelovanteesta vain keskikohtaa lähimmän reiän, joka on noin 6.0 mm. Mutta ulompi (sisurin puoleinen) reikä siinä onkin paljon isompi, 8.5 mm läpimitaltaan. Olin kuvitellut, että jos prestaventtiilillä on autoventtiilin kokoinen reikä, niin saattaisi tulla "tyrä", eli sisuri tunkeutuisi välistä ulos. Läpimittojen ero on noin 2 mm ja jos sattumalta venttiili olisi aivan toisessa laidassa, niin sisurilla olisi 2 mm rako, johon se voisi yrittää tehdä tyrää. Ehkä se ei kuitenkaan pysty siihen? Jos pullistumista tapahtuisi, niin reiän reunoihin saattaisi sisuri hankautua ja siksi puhjeta tai vuotaa ennen pitkää.

Saattaa jäädä tämän Continentalin vuotamiskohta ikuiseksi arvoitukseksi. Kun se liimauksen jälkeen vuoti venttiilin tyvestä, niin kauniisti tuli valkoista maitoa kuplien siitä niin, että oli helppo nähdä pieni vuoto ilman vesitemppuja. Eikä maito vielä edes haissut pahalle, piiminyt ehkä :).

Oatmeal Stout
25.02.2014, 15.32
Schaderin reikään saa holkin prestaa varten, ettei tule ilmavaivoja.

hannupulkkinen
25.02.2014, 15.34
Laita sisäkumiin hiukan tubelesslitkua, niin vuoto loppuu.
Tämä on paras menetelmä, jos vuoto on niin pieni, että sitä ei perinteisillä menetelmillä löydy. Tämä (http://olotila.yle.fi/koti/askartelu/stromso-kotitekoinen-maitoliima-askarteluun) itsetehty maitoliima ajaa saman asian kuin tubeleslitku ja on parempi kuin pelkkä maito.

Helpointa on heittää vuotava sisuri roskiin ja laittaa uusi tilalle. Halpaa hommaa... paitsi jos käyttää latexsisureita. Näitä konstejahan täällä jo kyllä kaupiteltiinkin, mutta tuo itse duunattu maitoliima on yllättävän hyvää myös sisäkumin varmistamiseen.

wekkuli
25.02.2014, 15.43
Itse pumppaisin veden alla niin kauan, että alkaa kuplia löytymään tai kuuluu poks.

Jos tätä nyt mysteerihengessä ajattelee, niin näin minäkin tekisin. Jos on kärsivällinen, niin kyllä se kupla sieltä väkisin ennemmin tai myöhemmin erottuu, ei se ilma kuplimatta ulos saavissa tule. Siinä ajassa kun keksii pellepelottomia, olisi jo ne kuplat löytänyt veden alla kun kärsivällisesti tuijottelee meditatiivisesti.

Ja jos nyt kuitenkin poks sanoo, niin montaa euroa ei hävitty.

ArtK
25.02.2014, 17.16
Tämä on paras menetelmä, jos vuoto on niin pieni, että sitä ei perinteisillä menetelmillä löydy. Tämä (http://www.youtube.com/watch?feature=player_detailpage&v=hmPHGpNX0SI) itsetehty maitoliima ....Tuon linkin takaa löytyy ohjeita olkapään liikkuvuuden hoitoon Lacrosse-pallolla.

hannupulkkinen
25.02.2014, 17.54
Tuon linkin takaa löytyy ohjeita olkapään liikkuvuuden hoitoon Lacrosse-pallolla.
Sorry. Korjattu ja tässä kans. (http://olotila.yle.fi/koti/askartelu/stromso-kotitekoinen-maitoliima-askarteluun)

eppe
25.02.2014, 19.35
Mullakin työmatkapyörässä vajeni takakumi, niin että piti kerran viikossa pumpata. Reikää ei löytynyt, mutta venttiilin sielu pyörähti sormivoimalla auki. Siitä oli vissiin tihkunut, kun on sen jälkeen pitänyt ilmat sisällään. Ei kyllä kuplinut vesikokeessa, olisko venttiilin mutteria aukoessa ja sulkiessa aina vähän liikahtanut.

optimistx
26.02.2014, 11.27
Tämä on paras menetelmä, jos vuoto on niin pieni, että sitä ei perinteisillä menetelmillä löydy. Tämä (http://olotila.yle.fi/koti/askartelu/stromso-kotitekoinen-maitoliima-askarteluun) itsetehty maitoliima ajaa saman asian kuin tubeleslitku ja on parempi kuin pelkkä maito.
...
Kiintoisaa, mutta merkittävänkokoinen homma tuon liiman teko. Millä tavoin olet huomannut maitoliiman paremmaksi kuin pelkkä maito renkaan tiivistämisessä? Oletko vertaillut ja merkinnyt muistiin tuloksia?

Kaupallisten tahojen intressissä ei tietenkään ole edistää tämmöisten ilmaismenetelmien levittämistä, ja siksi tulee hyvä mieli siitä, kun keskustelupalstoilla näitä on. Pitäisiköhän olla koottuna oikein säie "Kootut (lähes) ilmaiset niksit".

arctic biker
22.05.2023, 23.43
Maantiepyörän lateksisisurin reikää tuossa yritin vesipaljumenetelmällä hakea muttei kuplia näy. Pitääpä mielenkiinnosta asentaa jollekin kiekolle ja renkaalle ja kokeilla Stanin litkua kun tuossa on venttiilin sielu irro-
tettavissa.

TERU
23.05.2023, 12.08
Tarkistit kai sielun kireyden, se falskaa hitaasti jos vähän löysällä...

Kiituri
23.05.2023, 12.12
^ja venttiilikin voi joskus vuotaa. Kun se kerran on irrotettava niin kannattaa vaihtaa.

arctic biker
24.05.2023, 10.36
Vuotokohta oli just venttiilistä, vaihdoin toisen sielun. Sama tulos. Hatut

Kanuuna
24.05.2023, 13.10
Kakkaa siellä venttiilin varressa? Vai vuotaako juuresta?

arctic biker
27.05.2023, 18.09
Kakkaa siellä venttiilin varressa? Vai vuotaako juuresta?

Venttiilin yläpäästä näyttäisi vuotavan. Voishan venttiilin hattuja alkaa käyttämään. Heitin pois.

Larmatin
05.06.2023, 13.30
Mitäs sanoo raati kun vuoto on korjattu jos pistäisi autojen takakontissa olevaa paikkanestettä sisäkumilliseen renkaaseen lisäksi?? mikähän ois sopiva määrä litkua 29 mtb kumiin

arctic biker
05.06.2023, 15.23
If you use a more watery sealant such as Stan’s, then aim to use between 30-60mL for road tyres, 60-120mL for most mountain bike tyres, and somewhere between that amount for gravel. A thicker sealant such as Orange Seal tends to form a sealing layer around the tyre and so more sealant is typically needed versus those with a thinner viscosity.

Cycling Tipsin artikkelista lainaus

arctic biker
05.06.2023, 16.48
Itse en laittaisi auton renkaalle tarkoitettua litkua. Siinä missä auton kumi on oikeesti tubeless eli kyljet ei vuoda niin fillarin rengas ei ole. Tarkoitan että toimintafilosofia on eri.

Julle83
13.08.2023, 01.11
Itsellä vuoti tubeless-takakumi hitaasti niin, että parissa päivässä paineet tippui noin puoleen. Ajattelin, että litkut ovat jämähtäneet ja aiheuttaneet epätasaisuuksia, joten putsasin vanhat renkaat ja vaihdoin litkut. Ongelma jatkui. Sattui olemaan uudet kumit varastossa, joten ajattelin että vaihdetaan niihin, niin poistuupa tämäkin ongelma. Ei poistunut, joten päätin tarkistaa venttiilin. Tiivisteessä oli kulumaa, joten venttiili vaihtoon. Ei vieläkään paineet pysyneet, joten seuraavaksi lähti vanneteipit vaihtoon. Nyt on siis uudet kumit, uudet litkut, uudet teipit ja uudet venttiilit, mutta joka päivä joutuu renkaan täyttämään uudestaan. Suihkepullotestillä en vuotoa pysty paikantamaan. Venttiilihän se edelleen epäilyttää, koska kyllähän litkun pitäisi vanteen ja kumin osalta estää tuollaiset mikrovuodot. Vaihdoin venttiilin sielunkin ja tarkistin kiristykset, mutta ei auttanut. Alan pikkuhiljaa pitämään todennäköisempänä sitä vaihtoehtoa, että se on Maan ilmakehän paine joka kasvaa.

jtph
14.08.2023, 13.13
Mitäs sanoo raati kun vuoto on korjattu jos pistäisi autojen takakontissa olevaa paikkanestettä sisäkumilliseen renkaaseen lisäksi?? mikähän ois sopiva määrä litkua 29 mtb kumiin
Laitoin kerran. En laita toista kertaa. Auton paikkaneste liuotti vanneteipin liimat, neste näytti myös syöneen DTSwiss Squorx-nippeleistä hammastuksen. Tämä siis tubeless renkaassa. Voi toimia paremmin sisärenkaan kanssa.

Fuuga
15.08.2023, 14.03

Mä käytän litkuna OKOn paksumpaa mönkkäreihin yms. tarkoitettua litkua vihreällä jäähdytinnesteellä lantrattuna. Ei ole toistaiseksi syövyttänyt mitään.

Elämä on kuolemista

kauris
16.08.2023, 12.18
Itsellä vuoti tubeless-takakumi hitaasti niin, että parissa päivässä paineet tippui noin puoleen. Ajattelin, että litkut ovat jämähtäneet ja aiheuttaneet epätasaisuuksia, joten putsasin vanhat renkaat ja vaihdoin litkut. Ongelma jatkui. Sattui olemaan uudet kumit varastossa, joten ajattelin että vaihdetaan niihin, niin poistuupa tämäkin ongelma. Ei poistunut, joten päätin tarkistaa venttiilin. Tiivisteessä oli kulumaa, joten venttiili vaihtoon. Ei vieläkään paineet pysyneet, joten seuraavaksi lähti vanneteipit vaihtoon. Nyt on siis uudet kumit, uudet litkut, uudet teipit ja uudet venttiilit, mutta joka päivä joutuu renkaan täyttämään uudestaan. Suihkepullotestillä en vuotoa pysty paikantamaan. Venttiilihän se edelleen epäilyttää, koska kyllähän litkun pitäisi vanteen ja kumin osalta estää tuollaiset mikrovuodot. Vaihdoin venttiilin sielunkin ja tarkistin kiristykset, mutta ei auttanut. Alan pikkuhiljaa pitämään todennäköisempänä sitä vaihtoehtoa, että se on Maan ilmakehän paine joka kasvaa.

Mä olen vain tottunut tuohon ja pidän sitä ns. normaalina. Eli että rengas pumpaatan ja paineet tarkastetaan joka kerta lenkille lähdettäessä ellei seuraava lenkki ole samana päivänä.
Jotkut paksummat enduro/alamäki maastorenkaat saattaa pitää painetta aika hyvinkin. Mutta vähän ohuemmat vuotaa läpi hiljalleen. Litku ei tunnu paikkaavan niitä pysyvästi. Tosin en ole tehnyt/kokeillut sitä suositeltua taktiikkaa, että renkaan heti uutena (miksei nyt käytetynkin) harjaisi ja pyyhkisi sisäpinnaltaan esim brake cleanerilla jotta niiden litkua suorastaan hylkivä sisäpinta tulisi huokoisemmaksi tms. siinä mielessä että se litku sitten tarttuisi ja paikkaisi ne mikrovuodot pois. Taidanpa postissa tulossa olevan ohutkylkisen uuden renkaan kanssa kokeilla. Mulle saapuu siis Schwalben Thunder Burt nyt myös eturenkaaksi jäykkäperä xc-pyörään. Siinä on vastaava jo takana ja on tällainen päivittäin pumppaamista edellyttävä.

kauris
16.08.2023, 12.20
If you use a more watery sealant such as Stan’s, then aim to use between 30-60mL for road tyres, 60-120mL for most mountain bike tyres, and somewhere between that amount for gravel. A thicker sealant such as Orange Seal tends to form a sealing layer around the tyre and so more sealant is typically needed versus those with a thinner viscosity.

Cycling Tipsin artikkelista lainaus

Tuohon litkumäärään liittyen oli just pinkbiken verkkosivustolla juttua siitä, että eräs tiimimekaanikko tai vastaava sanoi, että esim 2.4 maastokumiin on se 100 ml litkua ehdoton maksimi. Siis siinä mielessä vain, että jos se ei paikkaa tarvittaessa rengasta niin ei se suurempikaan määrä paikkaa. Ja suurempi määrä vain lisää sitten turhaan painoa.

Edit. Linkki ko. artikkeliin https://m.pinkbike.com/news/interview-world-championship-downhill-tire-tech-with-schwalbe.html