Näytä tavallinen näkymä : Harjoituspäiväkirja netissä
Suositelkaas jotain hyvää sivustoa, jonne saa kirjattua omat treenit. Mielellään sellainen, että sinne kirjoitetut jutut näkyvät muillekin kuin sisäänkirjautuneille, erityistä plussaa kommentointimahdollisuus. Ei myöskään saisi olla liian monimutkainen, vaan suht yksinkertainen ja selkeä. Kalenterinäkymästä myös paljon plussaa.
Treenit.net ei taida näkyä kuin kirjautuneille, joten ei hirveän hyvä. Training peaksiakin koitin, mutta oli olevinaan kovin monimutkainen. Pari vuotta sitten kirjoittelin johonkin, mutten enää muista mikähän se mahtoi olla, ja onko sitä enää edes olemassa. HeijaHeija ei myöskään iske.
Löytyykö tällaista? Tarkoitus on kirjata ylös omat tekemiset ja niitä pitää yhden henkilön päästä seuraamaan. Mitään erillistä blogia en välttämättä jaksa perustaa, eikä sinne saa sillä tavoin kalenterimallista näkymää edes.
HC Andersen
03.11.2013, 00.09
Eikö SportsTracker ole aika hyvä, ainakin riittänyt meikäläisen tarpeisiin.
Viikate74
03.11.2013, 06.13
Heiaheia on hyvä. Sinne voi kirjata myös lisätietoja jotka näkyy vain itselle. Käytän itse tota paperivohkosen lisäksi kun tosta on helppo aina katsoa esim viikon tai kuukauden saldo.
Samoin ryhmät toiminto on näppärä.
Garminin käyttäjille voin suositella Garmin Connectia, siellä on hyvät ryhmätoiminnot ja tarvittaessa myös "valmentaja" voi sieltä analysoida harjoituksia.
Harjoitusten seuranta, yhteenvedot, kalenteri jne toimivat hyvin, harjoitusten kommentointo toimii myös. Hyvin on riittänyt tämä palvelu,,,
Viikate74
03.11.2013, 09.25
Garmin on hyvä. Mutta itselläni on Polari muihin kuin pyöräjuttuihin niin sen treenit tarvis syöttää käsin. Tulee 2 päälleikäistä systeemiä mutta silti kätevä kun kaikki näkee Heiaheiassa sitten kerralla. Tai voi sortata paljonko on pyörää, paljonko salia jne jne. Samoin kuin Garminissa saa kilometrit tai vaikka tietyn ajanjakson keskikadenssin.
Tuore vertailu eri harjoituspäiväkirjasovelluksista blogissa http://viestitin.blogspot.fi/2014/01/treenipaivakirjoja-moneen-lahtoon.html
supertele
02.01.2014, 11.02
Suunnon Movescount täyttää kaikki ensimmäisen viestin vaatimukset. Ilman suoraa url-osoitetta seuraaja näkee toki vain muutaman (10?) viimeistä aktiviteettia.
Mielestäni Movescount on paljon parempi kuin Garmin Connect. Analyysi ei ole yhtä monipuolinen kuin Polarin Protrainer5:ssä, mutta Suunnon käyttäjänä riittää mainiosti mun tarpeisiin.
Kal Pedal
02.01.2014, 14.55
Jos treenaa muutakin kun pyöräilyä niin Funbeat on ollut mielestäni toimiva.
StantheMan
03.01.2014, 09.09
Olen itse merkinyt kilometrit ja vuoden tavoitteen www.mycyclinglog.com sivustolle. Jokaista ajoa voi kommentoida ja laittaa linkkiä mukaan. Viime vuoden tavoitteeni oli 10 000 km ja sivuilla oleva laskuri ilmoitti tarvittavan päivämatkan, puuttuvat kilometrit ja ajetun matkan prosentteina tavoitteesta. Lisäksi esim. www.yacf.co.uk foorumille laitoin "tickerin" tms. mycyclinglogista, jossa tavoite näkyi viesteissä.
Minulla on ollut harkkapäiväkirja jo useamman vuoden mielestäni erinomaisessa palvelussa joka on vieläpä ilmainen: http://www.runningfreeonline.com/ (http://www.runningfreeonline.com/http://)
- hyvät vertailuraportit päivä/viikko/kuukausi-tasolla.
- TRIMP analyysi josta näkee hyvin kehittymisen sekä harjoituksen vaikutuksen (väsyminen, rasittavuus jne).
- Garmin TCX ja FIT + Polarin datan saa luettua päiväkirjaan.
- kommentointi, monilaji-ominaisuudet jne.
- mobiilisovellus saatavilla
Treenit.net ei taida näkyä kuin kirjautuneille, joten ei hirveän hyvä. Training peaksiakin koitin, mutta oli olevinaan kovin monimutkainen. Pari vuotta sitten kirjoittelin johonkin, mutten enää muista mikähän se mahtoi olla, ja onko sitä enää edes olemassa. HeijaHeija ei myöskään iske.
Tuossa itsekin mainitsit näiden nettipalveluiden huonon puolen. Maailma muuttuu ja mikään ei takaa että treenit olisi viiden vuoden päästä luettavissa. Jos haluaa että oma treenihistoria on säilyy vielä esim. 10 vuoden jälkeen, olisi treenit pystyttävä exporttaamaan palvelusta ulos säännöllisin väliajoin ja tietysti
muodossa jossa niitä pystyy selailemaan myöhemminkin.
Maailmassa on nähty paljon palveluja jotka on lopetettu tai niiden käyttö on muuttunut niin kalliiksi että niiden käyttö on ollut pakko lopettaa. Esim. Mozy-backup palvelu lupasi rajatonta backup tilaa mutta kun olin vuoden käyttänyt ja siirtänyt palveluun noin 1 teran tiedostoja, muuttui hinnoittelu ja maksimikooksi samaan hintaan tulikin 50 gigaa. Ylimääräiset tiedostot oli pakko tuhota. Sama juttu Kuvat.fi -palvelun kanssa joka oli ensin ilmainen ja muuttui maksulliseksi. Koska hallinnoin viittä eri kuvasivustoa en kyennyt maksamaan niistä kaikista joten neljä kuvagalleriaa joutui lopettamaan. Samalla hajosi kaikki linkit esim. keskustelupalstoilta kuviin.
Löysin juuri arkistojen (erään muuttolaatikon pohjalta) vihkoset joissa toisessa on päiväyksiä 1990-1992 ja toisessa 1997-2002. Välissä kirjasin hiihtoliiton harjoituspäiväkirjapohjaan, joka on jossain hävöksissä. On ERITTÄIN mukava lueskella noita vanhoja treenipäiväkirjoja, katsoa kirjatut ennätykset, määrät ja suhteuttaa senhetkiseen kuntoon.
Nykyään annan mittareiden tehdä työt eli Garmin Edgestä lataan treenit SportTracks-sovellukseen (eri softa kuin SportTracker), Tacx-trainerista saa treenin exportattua hrm-muotoon ja luettua taas SportTracksiin sisään. Treenit joita ei voi mitata, kirjaan käsin.
SportTracks:n tallennustiedosto on sijoitettu DropBox-kansioon ja laitettu sovellus säilyttämään viisi viimeisintä muutosta (eli kopioi aina uuden tiedoston siten että tiedostosta on aina viisi viimeisintä kopiota). Lisäksi backup-palvelu varmistaa tuon DrobBox-kansion automaattisesti jotta treenit pysyy tallessa.
Jos haluaa avata treenitiedot useammalta koneelta niin asentaa tuon SportTracks-sovelluksen joka koneelle, asentaa myös DropBox-palvelun samalla käyttätilillä joka koneeseen ja määrittää oletustiedostoksi saman tiedoston. Tällöin kannattaa huomioida että jos kahdesta paikasta on sama tiedosto auki, vain viimeisimmän tallentajan muutokset menee talteen. Mutta toimii hyvin siten että esim. valmentaja vain avaa tiedoston katselua varten mutta ei tee mitään muutoksia.
Tuossa yksi ratkaisu, jokaisen tarve on erilainen, mutta jos tarkoituksena on joskus kiikkustuolissa katsella menneiden vuosien treenejä niin kannattaa huomioida myös em. seikat.
vBulletin® v4.2.5, Copyright ©2000-2023, Jelsoft Enterprises Ltd.