PDA

Näytä tavallinen näkymä : Polkupyörällä maailman ympäri/Jukka Salminen



Joenranta
21.10.2013, 08.51
Olen lukenut Jukka Salmiselta hiljattain ilmestyneen kirjan "Polkupyörällä maailman ympäri".Hän on esiintynyt täällä aikaisempina vuosina kertoessaan ko. matkasta blogissaan ja joissakin lehdissä. Kirja on eräänlainen kasvukertomus kaverista, joka lähti maailmaympärysmatkalle 23 vuotiaana vuonnna 2005.Hän oli kärsinyt unettomuudesta.Pyöräiltyään Aasiassa ja Austraaliassa sekä Euroopassa hän palasi kotiin marraskuussa 2007 pyöräiltyään kaksi vuotta.Uudelleen hän lähti matkalle isänsä kanssa helmikuussa 2008 Pohjois-Afrikkaan.Marraskuussa 2008 hän palasi Nairobista Suomeen unettomuuden ja selkävaivojen takia.Vietettyään kotimaassa runsaan vuoden toipumisen takia hän palasi Nairobiin maaliskuussa 2010, josta hän jatkoi matkaa Etelä-Afrikkaa kohti Kapkaupunkia, josta hän lensi New Yorkiin ja pyöräili USA:n halki Kaliforniaan ja jatkoi matkaa Meksikkoon. Meksikossa hän sitten päätti lopettaa pyörämatkan ja palata Suomeen, vaikka hänen tarkoituksensa oli pyöräillä Etelä-Amerikkaan. Syyksi hän kertoi lisääntyneen unettomuuden ja yleisen uupumisen.Matkaa hänelle kertyi 5-6 vuoden aikana 61000 kilometriä.Kirja on elävä kuvaus erilaisista olosuhteista, ihmisistä maisemista ja monenlaisista tapahtumista. Se on mielestäni todellinen kasvukertomus nuoresta miehestä, joka kirjan loppupuolella kertoo syvällisesti ajatuksiaan, joita ko. matka on herättänyt. Suosittelen kirjan lukemista. Kirjan luettuani jäikin miettimään, mitähän Juka Salmiselle tällä hetkellä kuuluu.

JackOja
21.10.2013, 08.58
...mitähän Juka Salmiselle tällä hetkellä kuuluu.

Taitaa olla pyöräilemässä Etelä-Amerikassa: http://jukkasalminen.com/

Jukkis
21.10.2013, 12.16
Kirjan luettuani jäikin miettimään, mitähän Juka Salmiselle tällä hetkellä kuuluu.

Eikös tähän(kin) löydy vastaus Fillari-lehdestä,,,

Rautaperse
31.03.2014, 01.08
Tuli luettua kirja lävitse parin päivän aikana. Varsin hyvä matkakertomus kaikinpuolin.

alli
31.03.2014, 02.04
Lukaisin myös toissa viikonloppuna, sujuva ja viihdyttävä kirja. Esimerkiksi puskatelttailu Afrikassa eläinten silmien kiiluessa viereisessä metsässä kuulosti mielenkiintoiselta kokemukselta. Pohdiskelut väkivallan olemuksesta tai sodan synnystä yms olisi mielestäni saanut kyllä esittää tiiviimmin kirjan loppupuolella.

Halloo halloo
12.04.2015, 20.04
"When the desire to go on faints aways, my bike simply stops. While I was shopping my daily oats in supermarket in Pipa I suddenly felt it is time to go home..."

https://www.facebook.com/jukka.z.salminen?fref=ts

puffe
22.04.2015, 13.19
Mies livenä Tampereella, on sen verran kova jamppa, että harkitsen vakavasti, jos vaikka lähtisin kuuntelemaan ihan Helsingistä asti:

"Polkupyörällä maailman ympäri

Ma 11.5. klo 18 pääkirjasto Metso, Pietilä-sali

Jukka Salminen on Tampereella valtakunnallisen pyöräilyviikon kirjailijavieras. Hän kertoo Metsossa pyörämatkoistaan maailmalla."

Hänen Facebookin aloituskuvassa on varsin näppärästi nikkaroitu lainelautateline.

https://www.facebook.com/jukka.z.salminen?fref=ts

Markku Liitiä
22.04.2015, 13.36
Mainos: Seuraavaan Fillari-lehteen (3/2015) on tulossa raportti Jukka Salmisen Etelä-Amerikan reissun viimeisistä vaiheista.