PDA

Näytä tavallinen näkymä : Oulun maastokuvarastit



Sivut : [1] 2 3 4

px
10.10.2013, 14.07
Oulun kuvarastit -topikin ollessa pyhitetty helpommin saavutettaviin paikkoihin, tuli mieleen availla tällainenkin aihe. Koitetaan tässä sitten pysyä asfaltin ulkopuolella :)

Ja säännöt taas lyhyesti toisaalta adaptoituina:
- Ensimmäinen ottaa jostain suhteellisen helposti tunnistettavasta kohteesta kuvan, jossa myös pyörä näkyy, ja laittaa tänne foorumille.
- Seuraava innokas käy samassa paikassa ja todistaa paikallakäynnin ottamalla oman kuvan (samasta paikasta) jossa pyörä taas näkyy. Kuva laitetaan foorumille jos ei kukaan muu ehdi ensin. Kuvan yhteyteen laitetaan karttalinkki.
- Sen jälkeen on oikeutettu laittamaan uuden kuvan seuraavasta paikasta, mahdollisimman nopealla aikataululla. Mieluiten tunnin-parin sisään, riippuen toki etäisyydestä, mutta mitä nopeammin, sen parempi. Ja kuvatarina jatkuu...
- Aluerajauksena 30km linnuntietä Rotuaarin pallolta. Rastien tulee sijaita maastopyörille ominaisissa ympäristöissä, mutta siten että paikka on kuitenkin mahdollista tunnistaa.
- Kalustorajauksena ihmisvoimin kulkeva polkupyörä. Eli rasteja saa hakea ja viedä vaikka maantiepyörällä jos siltä tuntuu, kunhan yo. kohta täyttyy.
- Kuvien täytyy olla tuoreita. Ei siis vanhoja kuvia arkistosta. Jos rasti ei liikahda 48 tunnin kuluessa uuden kuvan (tai uuden vinkin) julkaisusta, tulee rastin laittajan tarjota vinkkiä joko sanallisesti tai kuvallisesti.
- Se joka ensimmäisenä laittaa kuvan esille tähän threadiin, saa jatkaa. Eli ei mitään "Löysin tän jo, kuva tulee huomenna" ilmoituksia.

Aloitetaanpa vaikka tällä:
http://pxx.fi/Maasto0001.jpg

Kiovan Dynamo
10.10.2013, 15.05
Hitto, kun on tuo pyöräsääntö. Taas olisi aivan juoksumatkan päässä, muttei jaksaisi hakea fillaria yhtä kuvaa varten...

px
10.10.2013, 15.14
Lainaat siitä pihalta jotain joutilasta yksilöä ;)

Kiovan Dynamo
10.10.2013, 15.45
No, ehkä kukaan ei huomaa mitään, kun kaveri pitkässä nahkatakissa juoksee Matovillen Genesis kainalossa tuosta pihalta... :D

arisaast
10.10.2013, 18.25
Nice!

Vanha (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=2000&text=tuolla&srs=EPSG%3A3067&y=7217408&x=426351&lang=fi)
http://img.tapatalk.com/d/13/10/10/u7y3uva4.jpg


Ja uusi
http://img.tapatalk.com/d/13/10/10/9yryny6e.jpg

Sent from my GT-I9100 using Tapatalk 2

px
10.10.2013, 18.44
Tuolla (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=8000&text=Runpu&srs=EPSG%3A3067&y=7218702&x=426049&lang=fi)

http://pxx.fi/20131010_174141.jpg

u:
http://pxx.fi/20131010_1.jpg

arisaast
14.10.2013, 18.07
Vanha (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=4000&text=jossakin+tuolla&srs=EPSG%3A3067&y=7217427&x=425395&lang=fi)
http://img.tapatalk.com/d/13/10/14/ze2asume.jpg

Uusi
http://img.tapatalk.com/d/13/10/14/za6u3eby.jpg

Riq
15.10.2013, 18.32
Jäähallin takana (http://kartta.ouka.fi/Web/Default.aspx?layers=Opaskartta&cp=7217172,474550&z=2&title=polku&language=fin)
https://lh4.googleusercontent.com/-0_Tu9q6W6jo/Ul1Q2zzAeSI/AAAAAAAACOs/sjVgEfWuM1g/w957-h539-no/WP_20131015_003.jpg
uutuus
https://lh5.googleusercontent.com/-Si8KbkuM264/Ul1Q6IYegRI/AAAAAAAACO8/7mEp5Pcr-Ms/w957-h539-no/WP_20131015_002.jpg

Riq
17.10.2013, 19.17
vinkkii tältä päivältä
https://lh4.googleusercontent.com/-J6R8ba3LzKI/Ul__AonlNqI/AAAAAAAACPc/K6H81_4Lpsw/w957-h539-no/WP_20131017_004.jpg

px
18.10.2013, 12.51
Suikaleilla: (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=8000&text=Monttu&srs=EPSG%3A3067&y=7208421&mode=rasta&x=432118&lang=fi)
http://pxx.fi/20131018_114710.jpg

u

http://pxx.fi/20131018_1.jpg

arisaast
18.10.2013, 18.37
Höyhtyä
(http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=8000&text=tuolla&srs=EPSG%3A3067&y=7208990&x=429515&lang=fi)
http://img.tapatalk.com/d/13/10/18/besaba5a.jpg

Uusi

http://img.tapatalk.com/d/13/10/18/e7ena4ez.jpg

arisaast
21.10.2013, 11.33
Tuossa kuvassa näkyy tuota aitaa vähän paremmin

http://img.tapatalk.com/d/13/10/21/amevu8ag.jpg

Sent from my GT-I9100 using Tapatalk 2

Kuupo
21.10.2013, 18.01
Vanha Kemiran maastossa: (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=8000&text=Tuolla+jossain&srs=EPSG%3A3067&y=7212812&x=429511&lang=fi)
http://i.imgur.com/7HNvZJx.jpg

Uusi:
http://i.imgur.com/H34qaDI.jpg

Uuden kuvan paikka oli minulle aivan uusi, löytämisen kunnia menee ketjun aloittajalle. :)

Kuupo
23.10.2013, 16.34
Helpotusta edelliseen:
http://i.imgur.com/exgJF0T.jpg

turtsi
24.10.2013, 18.52
Wanha walon takana
http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=8000&text=Valon+takana&srs=EPSG%3A3067&y=7213946&x=426921&lang=fi
http://img17.imageshack.us/img17/303/bi9r.jpg
Ja uutta
http://img854.imageshack.us/img854/354/uhqn.jpg

Kuupo
25.10.2013, 09.39
Vanha (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=8000&text=Tuola&srs=EPSG%3A3067&y=7212698&x=429253&lang=fi) Castrenin kentän vieressä:
http://i.imgur.com/3j0W7zc.jpg


Uusi:
http://i.imgur.com/y9cCLAf.jpg

px
25.10.2013, 19.18
Hautuumaan naapurissa (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=8000&text=Hujakoilla&srs=EPSG%3A3067&y=7211001&x=429460&lang=fi)

http://pxx.fi/20131025_181445.jpg


u:

http://www.youtube.com/watch?v=4a4H2IgB07Q

Riq
26.10.2013, 18.06
Eka kertaa eläissäni kävin tuolla (http://kartta.ouka.fi/IMS/?layers=Opaskartta&cp=7217921,471273&z=4&title=kaislapaikka)
http://farm8.staticflickr.com/7386/10492662366_91f22f04cb_b.jpg

seuraava

http://farm3.staticflickr.com/2877/10492853973_0768b43fd9_b.jpg

px
26.10.2013, 20.47
Kuivasoja (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=4000&text=Silta&srs=EPSG%3A3067&y=7217136&mode=rasta&x=424800&lang=fi)

http://pxx.fi/20131026_194523.jpg

Uutta vähän vanhempaa, eikä oo edes ihan hirveän syvällä maastossakaan. Mutta saapa edes jotain selvääkin kuvasta:
http://pxx.fi/ffmkr.jpg.jpg

Riq
27.10.2013, 19.22
e. väärä lanka eli täppävirhe ;)

px
30.10.2013, 10.48
Vähän eri kuvakulmasta:
http://pxx.fi/ffmkr2.jpg

Riq
31.10.2013, 19.28
Kuntorata Eeralantiellä (http://kartta.ouka.fi/IMS/?layers=Opaskartta&cp=7221252,473052&z=2&title=kuntorata)
https://lh6.googleusercontent.com/-GFl-tPq0PV0/UnKDb4l74nI/AAAAAAAACRw/dbrHbZzbcb0/w957-h539-no/WP_20131031_006.jpg

seuraavaksi heleppoo

https://lh4.googleusercontent.com/-KvnshsUT48s/UnKDaxHaOxI/AAAAAAAACRs/9w6WfkEvhcI/w325-h577-no/WP_20131031_005.jpg

IncBuff
02.11.2013, 15.08
Vanha https://maps.google.fi/maps?q=65.039511,25.479267&num=1&t=m&z=17

http://i10.aijaa.com/t/00761/12800466.t.jpg (http://aijaa.com/uaMUaG)

Uus:
http://i8.aijaa.com/t/00540/12800467.t.jpg (http://aijaa.com/BxIbXz)

mk_cb
03.11.2013, 10.56
vanha (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=2000&text=suunnilleen+tuolla&srs=EPSG%3A3067&y=7213622&x=427141&lang=fi)
http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=11541&d=1383465063
uusi
http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=11542&d=1383465117

Tuttu polku..keltaiset tolpat ja sähkötolpat, meri haisee. Loska ei ole tainnut houkutella keppisillan ohiajoon.

http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=11551&d=1383731795

http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=11548&d=1383730827

px
07.11.2013, 20.18
Hoh. Enpä ollu koskaan tosiaan huomannut, että tuolla (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=8000&text=Tuolla+tais+olla&srs=EPSG%3A3067&y=7217964&x=424457&lang=fi) oli tollanenkin silta. Aina vissiin vaan posoteltu täysii tosta ohi :)

http://pxx.fi/20131107_191400.jpg

uutta vähän kirkkaampaa
http://pxx.fi/20131107_1.jpg

pitQlaine
09.11.2013, 13.46
http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=8000&text=juu&srs=EPSG%3A3067&y=7204036&x=429445&lang=fi


http://ubuntuone.com/6EdIhaKhPoZeCpdbh7hTf3

uuushttp://ubuntuone.com/2IMFamZSvIH2OuULM3UaOn

eilolma
11.11.2013, 14.42
http://i.imgur.com/VVnYw4X.jpg
Kempeleen leirintäalueen reunamilla haisee (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=16000&text=upsansaa&srs=EPSG%3A3067&y=7200796&x=430119&lang=fi) home
http://i.imgur.com/tyynPsP.jpg

Nappulakenka
11.11.2013, 14.55
^ Offtopickia... Onko mulla vaan silmät kierossa vai on tuo Spessun keula vääntynyt, näyttää vain jotenkin oudolta?

eilolma
11.11.2013, 16.07
Optinen harhama.

px
11.11.2013, 20.53
Kempeleee (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=4000&text=Tuolla+hujakoilla&srs=EPSG%3A3067&y=7199057&mode=rasta&x=429085&lang=fi)

http://pxx.fi/20131111_1.jpg

u
http://pxx.fi/20131111_3.jpg

pitQlaine
13.11.2013, 12.32
Kyllähän sitä ku on oikeen opasteeet
http://ubuntuone.com/6rg6oFgoBvxaan7cb0AEri

pitQlaine
13.11.2013, 12.36
Hohovi (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=4000&text=hohovi&srs=EPSG%3A3067&y=7206569&x=429722&lang=fi)
http://ubuntuone.com/6EGgws3Hipsc3uycFBwsW4

uus
http://ubuntuone.com/0vSHbRsYDN6LJDGzBOePtT

Hippo
13.11.2013, 15.17
Pulla haisi kiven (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=16000&text=Kiwi&srs=EPSG%3A3067&y=7204260&x=430139&lang=fi) luona

https://vulpwq.bn1.livefilestore.com/y2piZTvsFek8Uz1o6ccL86aM9HBuZyCpLPoauMQLvRpYg2Lhu0 zTfmLkZufjDXv_0UZDazwLPCcLbfzI3OMvqaKlEzj4ljJWtjhu ZutzHYzJaM/WP_003295.jpg?psid=1


Uusi
https://vulpwq.bn1.livefilestore.com/y2pQ7p0LIPkhD_Vp-QSdqrDt9mPfldvw5-oIez_JvGvW8I7Xv5PQov4PAdlV6HRMQrOXj5qvpInJ5_60OhSo 4jlW0pqxVvJ4I2i8C6Z2knxlAw/WP_003301.jpg?psid=1

Hippo
14.11.2013, 23.48
Sama toiseen suuntaan
https://vulpwq.bn1.livefilestore.com/y2pYMDkPZ_saSzBMBZ6_JLsYT8FYcZIH6ga_kYTy9DxGO5LujB vte2gz_mNU1Qd33_WEb_TdbmIuY2G7TY9SpKgdT5EPi81Klz0y Npc2BHd4_s/WP_003298.jpg?psid=1

px
17.11.2013, 16.02
Eipä näjy löytyvän.

Hippo
17.11.2013, 16.49
Sijaitsee asuinalueella jonka nimessä esiintyvät ainakin sanat Suo ja Huone.

px
17.11.2013, 17.56
Suohuoneen kukkula (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=4000&text=Nyppyl%C3%A4&srs=EPSG%3A3067&y=7213554&x=433216&lang=fi). En ollutkaan tainnu käydä tuolla aiemmin :o

http://pxx.fi/20131117_165312.jpg

Uus. Tää paikka on ollut kovin suosittu viime aikoina, joten laitetaanpa rastikin viimein sinne:

http://pxx.fi/ff_mkv_20131117.jpg

Hippo
17.11.2013, 22.50
Suohuoneen kukkula (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=4000&text=Nyppyl%C3%A4&srs=EPSG%3A3067&y=7213554&x=433216&lang=fi). En ollutkaan tainnu käydä tuolla aiemmin :o

Mun salainen mäkitreenipaikka. Näinkin Haapalehdon kohdilla, kun tulit vastaan rastin hakureissulta, nopeaa toimintaa vinkin jälkeen...

pitQlaine
18.11.2013, 13.11
http://ubuntuone.com/78LMJWvyOeJnWGFIllktk7

ei voinu viiä uutta ku ei lähe tuo pyörä irti :(

Kiovan Dynamo
20.11.2013, 12.39
Joko se seuraava kuva on tulossa, vai pitääkö itse käydä hakemassa tuo silta oikeasti pois iltalenkillä? Voisi vetää ne pari leukaa vaikka samalla... :rolleyes:

pitQlaine
20.11.2013, 13.39
Käyppäs hakemassa. Tuli eilen nuha kun yritin vesisateessa löytää AA-kerhoa. :(

Kiovan Dynamo
20.11.2013, 22.21
Ampumaradan vieressä Kellon suunnalla (http://kartta.ouka.fi/IMS/?mid=vvhf4)

https://lh3.googleusercontent.com/-n_9US6dsBaA/Uo0LOwetZEI/AAAAAAAAB9I/EskbsOXr_6k/w656-h874-no/2013-11-20

Siinä. Lauantaina ehtii valosalla ottamaan lisää kuvia ja sitten muuten loppuvat nämä cityrastit, mihin pääsee autolla viereen. Päästään siis ihan otsikon mukaiseen asiaan.

pitQlaine
23.11.2013, 21.31
Joko se seuraava kuva on tulossa, vai pitääkö itse käydä hakemassa tuo silta oikeasti pois iltalenkillä? Voisi vetää ne pari leukaa vaikka samalla...

Kiovan Dynamo
23.11.2013, 23.19
Joko se seuraava kuva on tulossa, vai pitääkö itse käydä hakemassa tuo silta oikeasti pois iltalenkillä? Voisi vetää ne pari leukaa vaikka samalla...

Anteeksi kuinka? Enkös minä luvannut lauantaina seuraavaa? Härifrån tvättas, eikä ole edes tarvinnut paintilla leikkiä, kun käytiin ihan itse lenkillä.

https://lh3.googleusercontent.com/-fyNrquVLSqU/UpENHJCFfbI/AAAAAAAAB-o/Ag9o1RU6mwQ/w583-h874-no/IMG_2027_www.JPG

pitQlaine
23.11.2013, 23.45
Kunhan vain ystävällismielistä kiusoittelua :)

px
25.11.2013, 14.22
Yritettäisiinkö kuitenkin vastaisuudessa laittaa uudet kuvat pikemminkin tuntien kuin päivien sisällä hakukuvasta, jos vain mitenkään mahdollista? Aivan ainahan ei toki ole, ja se on ihan ymmärrettävää. :)

Hippo
26.11.2013, 03.54
Mie olen jo pitkään salaa, itsekseni, varjossa, nolona pohtinut, että olisi kyllä parempi, jos vanha ja uusi kuva tulisi laittaa yhtäaikaa. Selkeyttäisi peliä. Jäisi odottelu kokonaan pois. Tai jotain. En pysty enempään perusteluun juuri nyt, kello on liikaa tai liian vähän.

Kiovan Dynamo
26.11.2013, 12.13
Yritettäisiinkö kuitenkin vastaisuudessa laittaa uudet kuvat pikemminkin tuntien kuin päivien sisällä hakukuvasta, jos vain mitenkään mahdollista? Aivan ainahan ei toki ole, ja se on ihan ymmärrettävää. :)

Tottahan se onnistuu, jos tyytyy katuvalojen loisteessa oleviin "maasto"kuvarasteihin, noista hämärämmistä paikoista ei meinaa oikein saada hakukelpoista kuvaa pimeällä aikaiseksi. Mutta, kun kerta noin kiirusta pitää, niin eikun hakemaan ja uutta rastia kehiin, kiitos. ;)

Kiovan Dynamo
04.12.2013, 17.35
Noniin, meikäläinenpä lähtee hiihtelemään viikonlopuksi, joten vihjekuvia ei tipu vähään aikaan. Yrittäisitte nyt edes kuitenkin. Alle seittemän kilsaa Suvalalta ja polutkin pitäisi olla kunnossa! Hophop.

a-o
05.12.2013, 10.19
Vanha rasti Iinatin enskabaanalla (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=8000&text=Endurobaanaa&srs=EPSG%3A3067&y=7204624&x=433082&lang=fi)
(Oli muuten aika vaikia löytää oikea kohta pimeässä metsässä, vaikka paikasta oli vahva arvaus)

http://farm4.staticflickr.com/3766/11217570486_b693ea1133.jpg (http://www.flickr.com/photos/51214556@N04/11217570486/)


Uusi rasti:

http://farm8.staticflickr.com/7341/11217545355_7a74914d16.jpg (http://www.flickr.com/photos/51214556@N04/11217545355/)

Nyt on polut makiassa kunnossa!

px
05.12.2013, 14.01
Haukkukeitaan takana (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=4000&text=Noilla+hujakoilla&srs=EPSG%3A3067&y=7206886&mode=rasta&x=431312&lang=fi)
http://pxx.fi/IMG_20131205_125727.jpg

Älkää joutuko ansaan.
http://pxx.fi/ff_mkv_20131205.jpg

px
09.12.2013, 10.09
Onko ansasta hajua, vai tarvitaanko vinkkiä? Katseet kannattaa joka tapauksessa suunnata itäpuolelle.

Kiovan Dynamo
09.12.2013, 14.07
On hajua, vaan ei jaksa lähteä tuonne asti ainakaan ennen viikonloppua.

px
16.12.2013, 12.08
Tässä vielä kuva, joka ei varmaankaan juuri helpota, mutta laitetaan nyt kuitenkin. Ja niinkuin noista kuvista voinee päätellä, kyseessä on ihan retkeilyreitti/luontopolku/tms.

http://pxx.fi/IMG_20131216_110643.JPG

px
01.01.2014, 16.11
Ei pitäisi olla ainakaan liiallisesta lumen määrästä kiinni tuon löytyminen :) Riqkin oli kuulemma eksynyt etsintäreissuillaan harmittavan lähelle rastia.

mhelander
01.01.2014, 17.07
Joo on tuosta tullu ohi ajettua... Kun viitsis tai jaksais lähteä poimimaan.

Sent from my Lumia 1020 using Tapatalk

px
11.01.2014, 17.11
Hakekaa nyppois ennenku tullee liikaa lunta. Jostain tuon kartan (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/kartanhaku/osoitehaku.html?e=442923&n=7211512&scale=16000&tool=siirra&width=1000&height=1000&lang=fi) alueelta löytyy.

Riq
17.01.2014, 20.58
heleppoha se o ku karttaki annetaan. En silti väitä että muistaisin tarkkaa kohtaa, mut tuolla (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=16000&text=ehk%C3%A4+tuossa+ehk%C3%A4+ei&srs=EPSG%3A3067&y=7212172&x=443619&lang=fi) se on

https://lh6.googleusercontent.com/-N7H5gAPiKWU/Utlo3dE208I/AAAAAAAACVM/YZ9Q9QVb8Ow/w957-h539-no/WP_20140117_001.jpg
uutta huonolla kuvan laadulla
https://lh3.googleusercontent.com/-f0ReEFPGcJI/UtlpSLuC_WI/AAAAAAAACVU/XVjI5ND3r8A/w957-h539-no/WP_20140117_013.jpg

Riq
20.01.2014, 19.43
Kelit on kohillaan, niin vinkataan sen verran että selän takana ei solissut kuvaus hetkellä :)

turtsi
21.01.2014, 17.24
Eiköhän se täällä Myllyojalla ollu...
http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=8000&text=Kai+se+t%C3%A4s%C3%A4&srs=EPSG%3A3067&y=7210820&x=431888&lang=fi
http://imagizer.imageshack.us/v2/800x600q90/690/6bo0.jpg
Seuraava ei ole varrella virran
http://imagizer.imageshack.us/v2/800x600q90/593/30uc.jpg

Kiovan Dynamo
21.01.2014, 18.47
Vanha:
https://lh3.googleusercontent.com/-efGXhp8HQgA/Ut6V1w0tYMI/AAAAAAAADA4/UEFsNhEd2TQ/w624-h832-no/WP_000169.jpg

Uusi tulossa

eilolma
22.01.2014, 10.55
Olikos tuo täsä (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=4000&text=Tossako%3F&srs=EPSG%3A3067&y=7213959&x=428313&lang=fi) vai jossain muualla? Ei ehtiny eilen ajeleen, eikä tänäänkään.

Kiovan Dynamo
22.01.2014, 12.23
Joo, siinähän se. Uudenkin kuvan otin, mutta kun ei näillä p***koilla saa mitään ihmisille esiteltävää matskua hämärässä aikaiseksi, niin pitänee napata huomenna ihan oikea kamera mukaan ja ottaa joku jännä polkukuva ihmeteltäväksi, mikä on muutakin kuin kymmeniä megapikseleitä kohinaa... ;)

Kiovan Dynamo
24.01.2014, 22.37
Uusi tulossa

Ja tässäpä luvattu uusi:

https://lh6.googleusercontent.com/-gyZvkVj58uc/UuLAYPmDfYI/AAAAAAAACCM/LkQSHj3gPB0/w584-h875-no/IMG_2147_www.JPG

KilledByDeath
26.01.2014, 15.41
http://farm4.staticflickr.com/3716/12151278126_551f2e9b3d_n.jpg (http://www.flickr.com/photos/65942932@N02/12151278126/)
65.0714638889,25.4348061111 (http://goo.gl/maps/cN4Nb)

Uusi:
http://farm4.staticflickr.com/3755/12151023154_4c4bfaf52f_n.jpg (http://www.flickr.com/photos/65942932@N02/12151023154/)

KilledByDeath
30.01.2014, 20.06
Ei pitäis olla vaikea, n. 4km edelliseltä rastilta..

Näpertäjä
04.02.2014, 04.01
Osuuko tähän sektoriin?
Jonkuverran haeskeltu ja ei irtoa
http://aijaa.com/img/b/00673/13025457.jpg

px
04.02.2014, 11.05
Joo, haettu on kans, jopa samanlaisten ympyröiden kera :) Kuinka tarkka tuo 4km on? Ja onhan se ny linnuntietä? ;)

KilledByDeath
04.02.2014, 12.04
Linnuntietä, silmämääräisesti kartalta arvioituna. Osunee tuohon ulompaan sektoriin.
Kuivasjärven pohjoispuolelta löytyy ja aivan polun vierestä.

Riq
04.02.2014, 16.29
Vahinko löytö keskeltä mettää. Karttalinkki (http://www.bing.com/maps/?v=2&mkt=fi-FI&where1=65.07980333333333,%2025.503216944444446) tulee jos löydän pois täältä :)
http://i.imgur.com/w0vSRyNl.jpg
Helepompi
http://i.imgur.com/JOmMvZfl.jpg

Sent from my Nokia 920 using Tapatalk

a-o
04.02.2014, 17.51
Osimoilleen näillä main Maikkulassa (http://kartta.ouka.fi/IMS/?layers=Ilmakuva%202012&cp=7209529,480164&z=0.25&title=keltap%C3%A4inen%20tolppa)

http://img.tapatalk.com/d/14/02/04/neguta8y.jpg

Uusi

http://img.tapatalk.com/d/14/02/04/yqu7u7yv.jpg

#fatbikesfi

pitQlaine
05.02.2014, 11.34
Iinatintintien varrella (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=2000&text=Vaikka+tuossa&srs=EPSG%3A3067&y=7205074&x=432744&lang=fi)


http://ubuntuone.com/6eJo9vdZdClk3PUbRrl4cU
uuS
http://ubuntuone.com/4YUSVMCBwO5pbUNmt1F7fK

pitQlaine
07.02.2014, 13.38
http://ubuntuone.com/2xBOF0tMCjA3L0ARwwH4GW (http://ubuntuone.com/1RAfitLvVTHNiXmRD7ib6P)

px
07.02.2014, 16.11
Olin kahtonu tämän valamiiksi jo eilen, mutta ei ehtiny työmatkalta hakemaan ennenku tännää :) Elikkä ikivanhan Nelostien pohjan ja Peräkuivalantien risteysalueella (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=8000&text=Vanaha+tie&srs=EPSG%3A3067&y=7203084&x=430157&lang=fi) oli tämä.

http://pxx.fi/IMG_20140207_151042.JPG

u
http://pxx.fi/IMG_20140207_151312.JPG

pitQlaine
07.02.2014, 18.58
aattelinki ettei tämä ees vaikia oo, mutta teki vaan mieli laittaa tuo apuvva tyyppi tuohon :D

px
07.02.2014, 19.10
Jepjep - ja hatunnosto vanhan kartan käytöstä :). Aika sissi nää oot polokemaan, ku näky kyllä renkaan kiemurajälet mutta jalanjälkiä vain hyvin vähän. Ei ollu meinaan helppoa itelläkään :)

pitQlaine
07.02.2014, 19.45
juu ja vinkkinä vielä kaikille joilla kartat kiinnostaa (mutta ei vielä tiedä), niin täältä (http://vanhatpainetutkartat.maanmittauslaitos.fi/) voi ladata vanhoja karttalaattoja menneiltä vuosikymmeniltä.

px
07.02.2014, 19.58
Jep, noita tutkiessa mennee ilta nätisti pitkäksi. Vanhat kartat -kansio koneella vie jo kohta 10 gigaa. Ja se on pelkkiä karttoja, hyi teitä ;)

px
10.02.2014, 12.00
Ei oo kaukana eräästä melko tuoreesta Yksivaihteen (http://www.yksivaihde.net/site/foorumi/topic.php?id=8804&page=102) puolella olevasta rastista.

Kiovan Dynamo
10.02.2014, 13.03
Jep, noita tutkiessa mennee ilta nätisti pitkäksi. Vanhat kartat -kansio koneella vie jo kohta 10 gigaa. Ja se on pelkkiä karttoja, hyi teitä ;)

Minä kanssa olen vuosien varrella ladannut muutamankin gigan iltojen ratoksi, mutta ei sieltä kyllä mitään vanhoja karttoja ole tullut. :seko:

Toisaalta, huvinsa kullakin. Tulihan se joku uimarikin kaapista ulos. ;)

EeAaKoo
14.02.2014, 18.03
Vähä eppäilytti jäien kesto, mutta kävimpähän kuitenki.
http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=16000&text=betonipaalu&srs=EPSG%3A3067&y=7210504&x=426491&lang=fi
http://img.tapatalk.com/d/14/02/14/ejedejy5.jpg
Uus:
http://img.tapatalk.com/d/14/02/14/5uga5uhy.jpg

Kuupo
14.02.2014, 18.17
Ajelin paperitehtaan aidan vierustaa, tarkoituksena käydä jäällä katselemassa josko rasti löytyisi. Rantaan päästyäni näin kun jäällä posotteli keltainen pulskapyörä venesataman suuntaan. :)

seesammy
14.02.2014, 19.37
Niin missäs kohtaa tämä oli? Kiinnostaa tietää, kuinka lähellä kävin :P

EeAaKoo
14.02.2014, 19.49
Joo tuo karttalinkki unehtu laittaa, lisätty...

KilledByDeath
15.02.2014, 18.24
http://farm3.staticflickr.com/2805/12541316455_de8fb480c9_n.jpg (http://www.flickr.com/photos/65942932@N02/12541316455/)
Täällä. (http://goo.gl/maps/AkhhC)

Uusi:
http://farm4.staticflickr.com/3704/12541460303_b6b4916632_n.jpg (http://www.flickr.com/photos/65942932@N02/12541460303/)

Jah0
15.02.2014, 23.21
Vanaha (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=4000&text=Vanaha&srs=EPSG%3A3067&y=7207294&x=429687&lang=fi):
http://farm8.staticflickr.com/7419/12547146134_32d788f42f_z.jpg

Uusi:
http://farm8.staticflickr.com/7388/12547206654_15e55d957a_z.jpg

a-o
16.02.2014, 11.35
Taka-Nokelassa (http://kartta.ouka.fi/IMS/?layers=Peruskartta%20MML&cp=7209960,475564&z=4&title=Linkkimasto)

http://img.tapatalk.com/d/14/02/16/pasyvu6u.jpg

Uusi yritys
http://img.tapatalk.com/d/14/02/16/era9emas.jpg
#fatbikesfi

px
17.02.2014, 14.59
Tahkokankaan baanoilla (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=8000&text=Jossain+tuolla&srs=EPSG%3A3067&y=7207061&mode=rasta&x=430710&lang=fi)

http://pxx.fi/IMG_20140217_135719.jpg

u
http://pxx.fi/IMG_20140217_152202.JPG

Riq
18.02.2014, 19.40
Rajukylässä (http://kartta.ouka.fi/IMS/?layers=Peruskartta%20MML&cp=7218172,472958&z=2&title=puu)


http://i.imgur.com/ZK1pe62l.jpg
Betonia
http://i.imgur.com/oRRaujal.jpg



Sent from my Nokia 920 using Tapatalk

Riq
22.02.2014, 21.11
Helepotettaa
http://i.imgur.com/3gS84zhl.jpg

Sent from my Nokia 920 using Tapatalk

seesammy
23.02.2014, 14.15
Hele, pottu (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=2000&text=%C3%96paut+jossain+seudulla&srs=EPSG%3A3067&y=7212486&mode=orto&x=428518&lang=fi)!
http://i114.photobucket.com/albums/n274/ceesami/rastit/P1090134.jpg

Ü:
http://i114.photobucket.com/albums/n274/ceesami/rastit/P1090141.jpg
Sent from my iPhone using Tapatalk

px
25.02.2014, 17.05
Purettu tönö (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=8000&text=Purettu&srs=EPSG%3A3067&y=7214138&x=425727&lang=fi). Ilimanko ei heti hoksannukaan :)
http://pxx.fi/IMG_20140225_160409.JPG

Uisi arkistoista. Pääsisikö tuonne nyt taas turvallisesti? ;) Jos ei, niin voin vaihtaa kuvaa.
http://pxx.fi/IMG_20140225_163222.JPG

a-o
25.02.2014, 22.03
En uskalla, vielä!

#fatbikesfi

Jack Z
25.02.2014, 23.19
En uskalla, vielä!

#fatbikesfi

Ajelet vaan sitä kelekkareittiä pitkin :)

Kiovan Dynamo
26.02.2014, 09.19
Pääsisikö tuonne nyt taas turvallisesti? ;)

Miksi pitäisi päästä fillarilla tähän aikaan vuodesta? Mene toukokuussa, niin ei tarvitse leikkiä itseään nerokkaampaa.

px
26.02.2014, 11.16
Tyhmänä en nyt kyllä ymmärrä miten tässä on leikitty itseä nerokkaampaa, voisitko ystävällisesti selittää minulle? :)

Kävin kuitenkin tarkistamassa olosuhteet. Hyvinpä sinne (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=16000&text=Silta&srs=EPSG%3A3067&y=7206318&x=431763&lang=fi) pääsi, ilman metriäkään latua pitkin kulkemista.

http://pxx.fi/IMG_20140226_100840.JPG

Mutta se siitä, tässä sitten uusi rasti. En kyllä uskalla mennä sanomaan, pitäisikö tuonnekaan päästä tähän aikaan vuodesta ;)

http://pxx.fi/IMG_20140226_101528.JPG
.

EeAaKoo
03.03.2014, 17.54
Ku ei muut hae ni minä haen, hyvä sinne oli ajella vaikka polut oliki jäässä ja hukassa.
http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=8000&text=tuola&srs=EPSG%3A3067&y=7220324&x=426181&lang=fi

http://img.tapatalk.com/d/14/03/03/e2etareq.jpg
Ja tämä kuuluu hakea nimenomaan tähän aikaan vuodesta:

http://img.tapatalk.com/d/14/03/03/5y5ajajy.jpg

EeAaKoo
07.03.2014, 22.43
Tää on vähä päälle 7 kilometriä etelliseltä rastilta, vajaa 6 ja puoli pallolta. Hakekaapa joku pois niin pääsee metästään seuraavaa :)

px
09.03.2014, 15.07
Hermanni (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=40000&text=Kivi&srs=EPSG%3A3067&y=7214180&mode=rasta&x=422482&lang=fi). Oli sen verran paljon vettä jo jään päällä rantojen liepeillä että paikoin piti reittiä hakea useamman kerran. Nerokkaampi ois varmaan jättäny jo hakematta ;). Vaan olihan mahtava myötätuuli takastullessa!

http://pxx.fi/IMG_20140309_132128.JPG

u
http://pxx.fi/IMG_20140309_140800.JPG

Kuupo
10.03.2014, 19.11
Telttapaikka Taskilassa (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=8000&text=Oja-camping&srs=EPSG%3A3067&y=7215292&x=425757&lang=fi):
http://i.imgur.com/TNAn9Br.jpg
Hieman jänskätti ajella ojaa pitkin rastia hakemaan. :) Kerran sukelsi eturengas napaa myöten veteen. Viimeiset pari kymmentä metriä pitikin mennä jo kuivalla maalla.

Mistä löytyy kovia kokenut maja?
http://i.imgur.com/3GX2Bpd.jpg

Kuupo
15.03.2014, 20.26
Mistä löytyy kovia kokenut maja?

Alko ja jäähalli ovat lähellä rastia. Alikulun läpi ja ollaankin jo lähes perillä...

px
16.03.2014, 18.13
Viimeinkin (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=4000&text=Maja&srs=EPSG%3A3067&y=7215237&mode=rasta&x=427066&lang=fi):
http://pxx.fi/IMG_20140316_171213.jpg

uus maja:
http://pxx.fi/IMG_20140316_184640.JPG

px
19.03.2014, 18.48
Tää ei oo kaukana edellisestä.

Alle kilsa.

turtsi
22.03.2014, 15.17
Hieman meinas etsityttää, mutta tuolla motarin varressahan se oli hyvinki lähellä...
http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=16000&text=Viereinen+maja&srs=EPSG%3A3067&y=7215145&mode=rasta&x=427218&lang=fi
http://i1142.photobucket.com/albums/n603/turtsi6/vanha-1.jpg
Ja uusi
http://i1142.photobucket.com/albums/n603/turtsi6/uusi.jpg

seesammy
25.03.2014, 21.17
En kyllä ajanu metriäkään maastossa tämän takia, enkä ees ettiny, vaan löysin ihan vahingossa.. (samalla löysin jonkun puhelimen maasta, toivottavasti löysi omistajansa) Aattelin, että siirretään ny johonki tuosta (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/karttalinkki/karttalinkki.html?e=426157&n=7215140&scale=2000&lang=fi&mode=orto) pois maatumasta :P
http://i114.photobucket.com/albums/n274/ceesami/rastit/IMG_6805.jpg
Vaikka tuohon:
http://i114.photobucket.com/albums/n274/ceesami/rastit/IMG_6813.jpg

Kiovan Dynamo
27.03.2014, 10.54
Citypuistotyömatkakuvarasti Höyhtyällä.

https://lh6.googleusercontent.com/Abnzga87ia6VghH31pUr5v6HxdffQsd-rK0T66TeXAZ1DyoJohyPxBYiCGkKdHXaQWqwO4me6-0kWHBkuUctl9TQu8OOEXnQapeMUneg6j9lbPZzi9sJOkyQJSsF-ueuH1OUsFTB24COqTKO7uW5EYL2jzmVsw=w506-h750

Pysykääpä housuissanne muutama tunti, niin teen vähän töitä välissä ja käyn sitten hakemassa lisää...

Kas näin, ehtihän sitä vielä kohtuu valoisan aikaan talvipoluillekin.

https://lh6.googleusercontent.com/6rRLdzISoIQ_tiUtSl7Qbj8eN_uWgN_I0qsGZWSYWsDC0bNckp ML5Qwp-T4vrRcFbtkxnUpx0SrmXIRLp12WeqBIqpdlUUOdhdR2JAhO0Aa ZV61RQKL3RRQO8qWnt_maqjwOd7eEC4QlcHTrXXwBsRwWHWAJA Q=w506-h750

Heli
30.03.2014, 19.16
Silta löytyy Kempeleestä (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/kartanhaku/osoitehaku.html?e=432469&n=7199938&scale=16000&lang=fi&mode=rasta)

https://lh3.googleusercontent.com/-GV3_Oxzrxos/Uzg0v1HG3WI/AAAAAAAADB8/dSQIvkUzfHw/w900-h601-no/IMG_2215_www.JPG

Uusi

https://lh6.googleusercontent.com/-q_9if9kQlJc/Uzg0v3M5ARI/AAAAAAAADCA/CCxLfvbVL_c/w900-h601-no/IMG_2217_www.JPG

pitQlaine
30.03.2014, 20.04
Joo.. empä löytänyt siltaa vaikka parina päivänä sitä juurikin tuolta kartan alueelta hajin ja joskus olen ylikin mennyt. No eipä löytynyt tuo uuskaan, vaikka olin ihan varma millä suoralle se sijaitsee.. voi änkeröinen! (karttalinkin nuoli ois kiva :))

Heli
31.03.2014, 11.06
Joo.. empä löytänyt siltaa vaikka parina päivänä sitä juurikin tuolta kartan alueelta hajin ja joskus olen ylikin mennyt. No eipä löytynyt tuo uuskaan, vaikka olin ihan varma millä suoralle se sijaitsee.. voi änkeröinen! (karttalinkin nuoli ois kiva :))

Kansalaisen karttapaikka ei aina toimi noiden linkkien suhteen, joten tässä ajo-ohjeet nopeimmalle reitille tuolle sillalle: Kempeleen Kokkokankaalla Kokkorinne 26:n ja Kokkorinne 30:n välissä on pieni puistokaistale, josta menee polku suoraan tuolle sillalle. On siis Kokkorinteen ja ladun välissä olevan ojan yli menevä silta. Hauskempi reitti menee sitten vähän eri kautta.

Heli
03.04.2014, 18.24
Helpotuskuvaa ei ole tarjota, mutta tässä ensimmäinen vihje: rasti löytyy Oulun puolelta.

Heli
04.04.2014, 20.18
Hei, hakekaahan tuo jo pois, ei ole kovin kaukana edellisestä rastista.

pitQlaine
05.04.2014, 12.46
Kovasti on yritetty hakea. Kymmenkunta lumista suoraa ajettu läpi viikon aikana tämä aamu mukaan lukien ja nyt en tiiä ennää mistään mittää. tsup.

J T K
07.04.2014, 17.46
Kuusamolainenkin kävi eilen syömässä patukkaa kuvarastilla, en kehannu vaan siirtää kuvarastia tänne itärajalle..

toripolliisi
08.04.2014, 09.29
Äläpä tuu leuhkimaan!! Sä olit kuitenkin opastetulla kierroksella :D Yritin eilen hönkiä Metsokankaalla ja Linnakankaalla, mutta eipä sattunut silmään.. Kyllä tämä vielä löytyy!

px
14.04.2014, 16.11
Nonni, löytyhä se (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=8000&text=Oulun+puolella&srs=EPSG%3A3067&y=7202626&x=433099&lang=fi) ku kävi ettimässä :)
http://pxx.fi/IMG_20140414_150952.jpg

u
http://pxx.fi/IMG_20140414_170340.JPG

pitQlaine
14.04.2014, 19.09
Kylläpä sitä ny tuntee ittensä hölömöksi. Kävin nimittäin tuolla kakski kertaa...

px
17.04.2014, 17.36
Ja sama toiseen suuntaan:
http://pxx.fi/IMG_20140417_163608.JPG

px
21.04.2014, 15.19
Alle 200m päässä rautatiestä ja alle 500m moottoritiestä.

px
23.04.2014, 15.04
..ja joen pohjoispuolella.

Kuupo
25.04.2014, 08.29
Vanha tuolla (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/karttalinkki/karttalinkki.html?view=show&x=426655&y=7215472&sc=8000&text=Jossain+noilla+paikkeilla&action=link&srs=EPSG%3A3067&e=426745&n=7215482&scale=8000&tool=merkitse&styles=normal&lang=fi):
http://i.imgur.com/IXdhXxm.jpg

Uusi:
http://i.imgur.com/tgRCdme.jpg

Kuupo
27.04.2014, 20.33
Helpotusta:
http://i.imgur.com/LXqF5Qv.jpg

px
28.04.2014, 14.00
Motarin varressa (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=8000&text=valli&srs=EPSG%3A3067&y=7213376&x=428609&lang=fi) Välivainion puolella

http://pxx.fi/IMG_20140428_125715.jpg

u
http://pxx.fi/IMG_20140428_134114.JPG

px
03.05.2014, 09.44
Toinen kuvakulma
http://pxx.fi/IMG_20140503_074217.JPG

px
13.05.2014, 15.07
No joko tällä löytyis?
http://pxx.fi/IMG_20140513_140620.JPG

Arhipoff
14.05.2014, 21.26
Koskelassahttp://img.tapatalk.com/d/14/05/15/a2y7ubeg.jpg
Uus
http://img.tapatalk.com/d/14/05/15/une9e8e5.jpg

a-o
18.05.2014, 22.56
Tahkokankaan juurakko (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=8000&text=Juurakko&srs=EPSG%3A3067&y=7206768&x=430705&lang=fi)

http://img.tapatalk.com/d/14/05/19/be8upany.jpg

Uusi
http://img.tapatalk.com/d/14/05/19/7ehube8a.jpg

#fatbikesfi

px
19.05.2014, 14.57
Oisko tää? (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=8000&text=%3F&srs=EPSG%3A3067&y=7209236&x=429559&lang=fi)
http://pxx.fi/IMG_20140519_135257.JPG

Jos, niin tässä uutta:
http://pxx.fi/IMG_20140519_141945.JPG

a-o
19.05.2014, 20.55
Vanha heikkilänkankaalla.
Aika pehmeitä polkuja px vetää maantiepyörällä, ajomies:)

http://img.tapatalk.com/d/14/05/20/jy3uteha.jpg

Uusi
http://img.tapatalk.com/d/14/05/20/6yby2u2y.jpg

#fatbikesfi

px
19.05.2014, 21.30
Nyt ois yksivaihteen puolellakin esitetty aika tuore noutokuva tuosta paikasta käytettävissä ;)

a-o
23.05.2014, 10.03
Käykää viikonloppuna hakemassa rasti. Polut on huippukunnossa!
Px antoikin jo vinkin sijainnista.

#fatbikesfi

bee
23.05.2014, 18.30
Vanha (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=8000&srs=EPSG%3A3067&y=7205948&x=441280&lang=fi)
http://i.imgur.com/oJsznQbl.jpg
Uusi
(http://i.imgur.com/pzzQ20O.jpg)http://i.imgur.com/pzzQ20Ol.jpg (http://i.imgur.com/pzzQ20O.jpg)

px
24.05.2014, 20.38
Aita (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=8000&text=f&srs=EPSG%3A3067&y=7212840&x=429515&lang=fi)
http://pxx.fi/IMG_20140524_193643.JPG

u
http://pxx.fi/IMG_20140524_201250.JPG

px
04.06.2014, 18.31
Hups, vinkit vähän meinannu unohtua. Eli löytyy tämän kartan (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/asetukset/asetukset.html?mapSize=800x800&styles=normal&showSRS=EPSG%3A3067&e=430763&n=7217472&scale=40000&tool=siirra&mode=&lang=fi) alueelta.

Riq
05.06.2014, 08.17
Siellä oli missä ajattelin ja olin nähnyt, mutta kun suuntavaisto on kuin Captain Slow:lla niin eihän se ekalla löytyny taaskaan tuolta (http://www.openstreetmap.org/?mlat=65.08062&mlon=25.49087#map=17/65.08062/25.49087)
http://i.imgur.com/m496TSSl.jpg
Uzi
http://i.imgur.com/i6rCKHgl.jpg

Riq
11.06.2014, 23.04
Uutta kuvakulmaa
http://i.imgur.com/WHSdpD6l.jpg

Riq
15.06.2014, 14.00
lisää kulmaa
http://i.imgur.com/V9prOK7l.jpg

Riq
18.06.2014, 08.11
No on se ny kumma

http://youtu.be/S0D6IfPL8S8

px
19.06.2014, 16.06
No perkele, löytyhä se (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=4000&text=3706&srs=EPSG%3A3067&y=7209148&mode=rasta&x=431185&lang=fi) viimein ku etti.
http://pxx.fi/IMG_20140619_150420.JPG

Uus vähintään yhtä heleppo:
http://pxx.fi/IMG_20140619_164453.jpg

px
24.06.2014, 15.01
No on se ny kumma

http://youtu.be/pBb3D_8ijIU

px
04.07.2014, 16.47
No löytyy löytyy. Pohojoispuolella jokia, tämän kartan (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/asetukset/asetukset.html?mapSize=800x800&styles=normal&showSRS=EPSG%3A3067&e=427443&n=7217152&scale=40000&tool=siirra&mode=&lang=fi) alueelta.

px
09.07.2014, 11.02
Zoomataan (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/asetukset/asetukset.html?mapSize=800x800&styles=normal&showSRS=EPSG%3A3067&e=426137&n=7215534&scale=16000&tool=siirra&mode=&lang=fi).

px
11.07.2014, 17.08
Eikö vieläkään (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/asetukset/asetukset.html?e=426137&n=7215534&scale=8000&tool=siirra&width=800&height=800&showSRS=EPSG:3067&lang=fi)? :o

KilledByDeath
19.07.2014, 16.26
Täällä.

(http://kansalaisen.karttapaikka.fi/karttalinkki/karttalinkki.html?view=show&x=425855&y=7215710&sc=8000&text=Lato&action=link&srs=EPSG%3A3067&e=425851&n=7215714&scale=8000&tool=merkitse&styles=normal&lang=fi&showSRS=EPSG%3A3067&width=800&height=800)https://farm6.staticflickr.com/5579/14503709949_61ea4668b5_n.jpg (https://www.flickr.com/photos/65942932@N02/14503709949/)

Ja uusi toivottavasti vähän helpompi:

https://farm3.staticflickr.com/2937/14710235163_a4301c63f6_n.jpg (https://www.flickr.com/photos/65942932@N02/14710235163/)

Sakkeri91
19.07.2014, 16.33
Heleeppo.
www.kolumbus.fi/ulla.paussu/Loytyi1.jpg

Jaha, joku muu ehti enstex, en nyt sitte jaksa värkätä ees karttalinkkiä.
Miksei mun kuvalinkit toimi?

px
19.07.2014, 16.53
Hoh. Tasan kuukauden se otti, ja sitten kaks hakijaa 7min sisään :D

Sakkeri91
19.07.2014, 23.11
Josko nyt ehtis. Karttalinkki: http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=8000&text=T%C3%A4z%C3%A4&srs=EPSG%3A3067&y=7214697&mode=rasta&x=426000&lang=fi
http://www.kolumbus.fi/ulla.paussu/Loytyi2.jpg

Jauus
http://www.kolumbus.fi/ulla.paussu/Uusi1.jpg

px
20.07.2014, 01.06
Kokkeilepa pistää se http:// etteen.

Sakkeri91
23.07.2014, 23.21
https://www.youtube.com/watch?v=Hb3Y-HWO0-k

Helepottaako?

Helmez
24.07.2014, 22.34
(http://kansalaisen.karttapaikka.fi/karttalinkki/karttalinkki.html?map.x=298&map.y=302&e=430603&n=7206964&scale=8000&tool=merkitse&styles=normal&lang=fi&tool=merkitse&lang=fi)
Tahkokangas (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/karttalinkki/karttalinkki.html?map.x=298&map.y=302&e=430603&n=7206964&scale=8000&tool=merkitse&styles=normal&lang=fi&tool=merkitse&lang=fi)

http://i.imgur.com/wuO5zkU.jpg


Uusi:

http://i.imgur.com/nTYuZMv.jpg

bee
25.07.2014, 13.29
Vanha (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=8000&text=M%C3%B6rk%C3%B6&srs=EPSG%3A3067&y=7209276&x=426963&lang=fi)
http://i.imgur.com/6mXUPhZl.jpg
Uusi
http://i.imgur.com/J2aQ4AMl.jpg (http://i.imgur.com/J2aQ4AM.jpg)

Tuomas H
26.07.2014, 11.33
Vanha: (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=8000&text=Tosa&srs=EPSG%3A3067&y=7214314&x=425879&lang=fi)
https://farm6.staticflickr.com/5591/14743971091_dafe26f9aa_c.jpg

Uusi:
https://farm4.staticflickr.com/3868/14560500349_7fc0bb9e38_c.jpg

Hippo
26.07.2014, 15.11
Silta (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=4000&text=Silta&srs=EPSG%3A3067&y=7217597&x=433158&lang=fi)
https://vulpwq.bn1301.livefilestore.com/y2pjYQGaGWVToT3nZf2L96U97NOaGiEG3v6Q-L6XJHqBC4c-XSjptCgNKExEkjU853S-OlGwK18NcLOxucT2YNmiLRgmEjLXXN7jAjoOBTIP7U/WP_004931.jpg?psid=1

https://vulpwq.bn1301.livefilestore.com/y2pQtPS8vdNr4FCozTDiNnthaaoe_16EoJMCVzX6ePhmSE1nc5-ussF6LhCoCRoasBHowADdBkkedv-SI7Cj1bims_LIyap_bk1e-oZYDfgnVk/WP_004934.jpg?psid=1

Tuomas H
26.07.2014, 18.53
Vanha: (http://www.openstreetmap.org/#map=18/65.06080/25.56273)
http://i.imgur.com/mGfieyK.jpg

Uus:
http://i.imgur.com/pGbqzrU.jpg

Riq
27.07.2014, 11.01
Leton majagga (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=16000&text=majagga&srs=EPSG%3A3067&y=7215797&mode=rasta&x=424798&lang=fi)
http://i.imgur.com/WcmNnfJl.jpg

U


http://i.imgur.com/YBlgShXl.jpg

arimk
28.07.2014, 20.21
Sairasta tai hullun hauskaa ja joku könysi tänne maantiepyörällä. Kuvittelisi rastin olevan jossakin tuolla (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/karttalinkki/karttalinkki.html?e=444285&n=7212416&scale=2000&tool=mitta&width=1000&height=1000&showSRS=EPSG:3067&mode=rasta&lang=fi), mutta se olikin tässä (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=2000&text=korpikuuset&srs=EPSG%3A3067&y=7213048&mode=rasta&x=443028&lang=fi). Tulipa tutustuttua oululaisiin pitkospuihin, kun eilen oli vuorossa Pilpasuon tienoo:)
http://arikakko.fi/kuvarastit/Kuvarastit_1795.jpg

Uus
http://arikakko.fi/kuvarastit/Kuvarastit_1796.jpg

arimk
30.07.2014, 23.19
Tässä lisäkuva, jossa joitakin uusia elementtejä latopulmaan.
http://arikakko.fi/kuvarastit/Kuvarastit_1802.jpg

arimk
04.08.2014, 09.30
Lato löytyy kartassa (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/kartanhaku/osoitehaku.html?e=441823&n=7201172&scale=80000&tool=siirra&width=600&height=600&lang=fi) rajatulta alueelta.

arimk
06.08.2014, 20.08
Lato löytyy kartassa (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/kartanhaku/osoitehaku.html?e=440009&n=7204396&scale=40000&lang=fi&mode=rasta) rajatulta alueelta.

arimk
09.08.2014, 23.28
Lato löytyy kartassa (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/kartanhaku/osoitehaku.html?map.x=300&map.y=313&e=438819&n=7205746&scale=16000&tool=siirra&styles=normal&lang=fi&mode=rasta&tool=siirra&lang=fi&mode=rasta) rajatulta alueelta.

msn
10.08.2014, 20.28
Lato löytyy kartassa (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=2000&text=Lato&srs=EPSG%3A3067&y=7206864&x=437667&lang=fi) rajatulta alueelta. Paikka oli kyllä tiedossa alusta asti, mutta nyt vasta viitti lähteä hakemaan. Kumma kun ei aikasemmin siirtynyt, vaikka ihan vieressä oli pyöräsuunnistukset kahtena iltana viime viikolla.

http://i.imgur.com/JozzX83l.jpg (http://imgur.com/JozzX83)

Uus:

http://i.imgur.com/P0dU5qFl.jpg (http://imgur.com/P0dU5qF)

Hain samalla lenkillä tuon toisenkin ketjun rastin Johteenpookista, mutta arimk kerkesi postaamaan eka. :)

msn
16.08.2014, 22.32
Eikö muka löyvy? Löytyskö nyt?

http://i.imgur.com/LjjO987l.jpg (http://imgur.com/LjjO987)

px
23.08.2014, 20.30
Ei näköjään löyvy :/

msn
23.08.2014, 23.07
No höh. Tältä (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/kartanhaku/osoitehaku.html?e=434281&n=7203512&scale=40000&tool=siirra&styles=normal&lang=fi&tool=siirra&lang=fi&map.x=356&map.y=274) kartalta löytyy.

px
24.08.2014, 15.05
Löytyihän se (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=4000&text=Puu&srs=EPSG%3A3067&y=7204570&x=436108&lang=fi), vaikka jäsen riq yrittikin johtaa harhateille ihan toiseen suuntaan ;)

http://pxx.fi/IMG_20140824_140327.jpg

Uutta kivaa tasapainotreeniä:
http://pxx.fi/IMG_20140824_170504.JPG

seesammy
25.08.2014, 19.02
Mustalampi: (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=2000&text=Melekolailla+t%C3%A4s%C3%A4&srs=EPSG%3A3067&y=7210922&mode=orto&x=436946&lang=fi)
http://i114.photobucket.com/albums/n274/ceesami/rastit/A5A8B913-1099-406E-A4D7-3BAF880C83ED.jpg
Ü:
http://i114.photobucket.com/albums/n274/ceesami/rastit/1D88CDAB-33CB-46F3-A9BE-2C8617804AE9.jpg

px
25.08.2014, 19.47
Hyvä! Menikö kierros puhtaasti vai ajoikko usiamman?

seesammy
25.08.2014, 20.29
Kyllä mää mielestäni aika tyylipuhtaasti talutin!

KilledByDeath
26.08.2014, 14.10
https://farm6.staticflickr.com/5570/15018266766_d761538b5d_n.jpg (https://www.flickr.com/photos/65942932@N02/15018266766/)
Ford (http://goo.gl/maps/fNLJV)

Lisää raatoja:
https://farm4.staticflickr.com/3885/15018266546_2e36af859d_n.jpg (https://www.flickr.com/photos/65942932@N02/15018266546/)

KilledByDeath
29.08.2014, 16.30
Helpotusta:

http://i9.aijaa.com/t/00152/13469050.t.jpg (http://aijaa.com/vg0uij)

seesammy
29.08.2014, 16.33
Kauhian pieniä kuvia... :/

KilledByDeath
29.08.2014, 16.36
Kuvaa klikkaamalla aukeaa vähän isompana.

KilledByDeath
02.09.2014, 11.34
Ei voi olla näin vaikea. Löytyy tämän kartan (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/kartanhaku/osoitehaku.html?e=428344&n=7215693&scale=16000&width=600&height=600) alueelta.

px
02.09.2014, 15.59
Ennois kyllä iliman karttavinkkiä älynny täältä (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/kartanhaku/osoitehaku.html?x=428249&y=7215672&srs=EPSG:3067&text=romuja&scale=8000&action=link&mode=rasta&lang=fi) ettiä, ja sittenki löyty vahingossa :)

http://pxx.fi/IMG_20140902_145609.jpg

Uutta, ottakaahan sienikirja mukaan ;)

http://pxx.fi/IMG_20140902_162437.JPG

px
04.09.2014, 16.34
Kyseessähän näyttäisi selvästi olevan vallimainen muodostelma.

arimk
05.09.2014, 18.31
Jossakin penkalla. Homma jatkuu kun kärpässienet on syöty. Linkki meni rikki editoitaessa, ...keleen tapatalk.

Uusintareissu Mäntylän takamaastoon (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=2000&text=k%C3%A4rp%C3%A4ssienet&srs=EPSG%3A3067&y=7207153&mode=orto&x=429560&lang=fi)


http://tapatalk.imageshack.com/v2/14/09/05/678c8bac9a543806a8978e7124b04255.jpg

Uus

http://tapatalk.imageshack.com/v2/14/09/05/b7ec3952e9c55e8bc3d5643db43a46d1.jpg
Sent from my iLuuri using Tapatalk

arimk
07.09.2014, 17.54
Helepotetaan, seuraa voimajohtoa ja tämä on sen päässä:)

http://arikakko.fi/kuvarastit/Kuvarastit_2104.jpg

px
07.09.2014, 23.19
Dii (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=8000&text=Tuol&srs=EPSG%3A3067&y=7208046&mode=rasta&x=431000&lang=fi)
http://pxx.fi/IMG_20140907_221442.jpg

Uutta. Valaistua polkua.
http://pxx.fi/IMG_20140907_224826.jpg

seesammy
14.09.2014, 11.44
Hospital Slope: (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=2000&text=T%C3%A4sm%C3%A4lleehk%C3%B6sti+n%C3%A4ill%C3% A4+main&srs=EPSG%3A3067&y=7209819&mode=orto&x=430448&lang=fi)
http://i114.photobucket.com/albums/n274/ceesami/rastit/CCE2477C-1B41-4E8E-9B32-AB61662014CA.jpg
Ü:
http://i114.photobucket.com/albums/n274/ceesami/rastit/CF6F06B3-6267-49F4-964B-2BE73957E856.jpg

seesammy
16.09.2014, 22.16
Nii jos kuvasta ei erotu, nii aika palijo tuoreehkoja rossi- ja maastorenkaan jäläkiä tuossa. Korkeintaan muutaman päivän vanahoja olivat...

toripolliisi
17.09.2014, 10.29
Tiedetään paikka, mutta tulin maantiekonkelilla töihin.. Joten äläpä vielä helpottele. Jos kukaan ei hae tota niin käyn nappaamassa kuvan huomenaamulla.

toripolliisi
18.09.2014, 08.00
Hiirosessa (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=2000&text=josain+t%C3%A4s%C3%A4%21&srs=EPSG%3A3067&y=7206947&mode=orto&x=431204&lang=fi):

http://tapatalk.imageshack.com/v2/14/09/17/46828ab7ea895cc867a9a545f01da186.jpg

Tarkennukset, yms tulee kohta.


Sent from my iPhone using Tapatalk

toripolliisi
18.09.2014, 17.04
Uusi:

Toivottavasti edes hitusen haastetta meidän etsiville..

http://tapatalk.imageshack.com/v2/14/09/18/05bf397ace68a1819dedbfb95d5d80ed.jpg


Sent from my iPhone using Tapatalk

toripolliisi
19.09.2014, 20.58
Vinkki, mut seuraava vinkki tulee vasta ku eka pyytää. :)

http://tapatalk.imageshack.com/v2/14/09/19/0b98938b0fb78b8b469ccdf14f53aafd.jpg


Sent from my iPhone using Tapatalk

Heli
22.09.2014, 18.45
^ Oho, mä taidan tietää missä tuo on! Jos ei kukaan ole huomiseen mennessä hakenut, niin iltapäivällä käyn sen hakemassa.

Edit: Enpäs sitten tiennytkään. Jotain tuttua kuvassa on ja olin aivan varma, että tiedän paikan, mutta eipäs se siellä ollutkaan. Hmm, etsintä jatkuu...

toripolliisi
23.09.2014, 18.46
Ei tarvi kuin pyytää ;)


Sent from my iPhone using Tapatalk

toripolliisi
24.09.2014, 13.04
Ei tarvi kuin pyytää ;)


EDIT: Illalla tulee viimeinen vinkki, joten kaikki etsivät nyt valmiina!

Sent from my iPhone using Tapatalk

toripolliisi
24.09.2014, 21.58
http://tapatalk.imageshack.com/v2/14/09/24/22a0411b356e1b241a05a58f9f47c883.jpg

Viimeinen apukuva. Toivottavasti nyt löytyy.


Sent from my iPhone using Tapatalk

px
25.09.2014, 02.47
Perkele (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/kartanhaku/osoitehaku.html?x=428696&y=7205171&srs=EPSG:3067&text=Koppi&scale=8000&action=link&mode=rasta&lang=fi).
http://pxx.fi/20140925_014517.jpg

Uuden kuvan ottamisesta ei tullut yhtään mitään pimeällä, joten ootellaanpa valoa jokunen tunti niin pukkaa uutta.

Dii, uus ja heleppo
http://pxx.fi/IMG_20140925_123124.jpg

a-o
25.09.2014, 06.45
On se sissi! Itse asiassa itselläkin tuli juuri mieleen ko paikka. Oon vaan aina käynyt siellä semmoiseen aikaan, että maisema on keltainen, niin ei ihan heti sytyttänyt:)

toripolliisi
25.09.2014, 09.02
Ajoit sitten tuolla perille asti? :D RESPEKTIII jumaleisson!! Maasturillakin oli aika höy-höy-höy-höykkyyttystä :)

px
25.09.2014, 12.19
Alkumatkan ehkä ekalle sillalle pysty vielä jotenkuten ajamaan, mutta loppumatka oli kyllä sellasta raahaamista, tunkkaamista ja vetämistä että tieltä rastille ja takas otti rapiat kolome varttia. Keskinopeus oli siis ehkä huimat 1km/h ajettavat pätkät mukaan lukien. Etenkin tuo kapiahko silta (http://pxx.fi/20140925_015858.jpg) oli aika mielenkiintoinen ylittää. Niin, ja mukanahan oli vielä neljän päivän työreissun kamat, lentokentältä tullessa piti hakia kun oli sopivasti matkan varrella ;) Mutta nyt uusrastipuuhiin!

a-o
25.09.2014, 12.32
Alkumatkan ehkä ekalle sillalle pysty vielä jotenkuten ajamaan, mutta loppumatka oli kyllä sellasta raahaamista, tunkkaamista ja vetämistä että tieltä rastille ja takas otti rapiat kolome varttia. Keskinopeus oli siis ehkä huimat 1km/h ajettavat pätkät mukaan lukien. Etenkin tuo kapiahko silta (http://pxx.fi/20140925_015858.jpg) oli aika mielenkiintoinen ylittää. Niin, ja mukanahan oli vielä neljän päivän työreissun kamat, lentokentältä tullessa piti hakia kun oli sopivasti matkan varrella ;) Mutta nyt uusrastipuuhiin!

No hyvähän sitä silloin on ajella kun kilometrikorvaukset ja päivärahat juoksee:)

toripolliisi
25.09.2014, 12.32
Naurattaa pelkkä ajatus! :D

a-o
26.09.2014, 07.50
Lintulammen krossiareena (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=4000&text=Krossimutka&srs=EPSG%3A3067&y=7208498&x=428844&lang=fi)
https://farm4.staticflickr.com/3894/15169790309_8558275441_z.jpg (https://flic.kr/p/p7v99M)

Uusi (kannattaa käydä ennen lumen tuloa :))
https://farm4.staticflickr.com/3924/15356560645_c1061c7cb0_z.jpg (https://flic.kr/p/pp1osZ)

seesammy
26.09.2014, 09.27
Mouseyland: (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=2000&text=Ei+talvinossapitoa&srs=EPSG%3A3067&y=7207637&mode=orto&x=429896&lang=fi)
http://i114.photobucket.com/albums/n274/ceesami/rastit/198B87E6-A612-46F6-A2A2-492AA7C345C5.jpg
Ü:
http://i114.photobucket.com/albums/n274/ceesami/rastit/4BB6AAA6-7021-4A6E-AD3B-0A806851E7DC.jpg

seesammy
29.09.2014, 09.07
Puhuvat kylillä, että jottain vinkkiä (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/kartanhaku/osoitehaku.html?map.x=282&map.y=320&e=428259&n=7217566&scale=16000&tool=siirra&styles=normal&lang=fi&mode=rasta&tool=siirra&lang=fi&mode=rasta) sais kuulemma olla...

Riq
30.09.2014, 14.07
E (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=4000&text=lyhtyi&srs=EPSG%3A3067&y=7216519&mode=rasta&x=427336&lang=fi)läimellistä (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=4000&text=lyhtyy&srs=EPSG%3A3067&y=7216521&mode=rasta&x=427336&lang=fi) meininkiä

https://farm3.staticflickr.com/2948/15213566757_23bc22c5e3_b.jpg
Sillalla
https://farm3.staticflickr.com/2943/15397037101_624894c929_b.jpg

KilledByDeath
30.09.2014, 16.21
Silta (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=8000&text=Silta&srs=EPSG%3A3067&y=7217656&mode=rasta&x=430099&lang=fi)
https://farm3.staticflickr.com/2949/15214349997_f4d86ec931_c.jpg (https://www.flickr.com/photos/65942932@N02/15214349997/)

Uusi:

https://farm3.staticflickr.com/2946/15400537812_7c51e168ec_c.jpg (https://www.flickr.com/photos/65942932@N02/15400537812/)

px
30.09.2014, 18.36
Pimeällä reitillä (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=8000&text=Noilla+main&srs=EPSG%3A3067&y=7213524&mode=rasta&x=427192&lang=fi)
http://pxx.fi/IMG_20140930_173429.jpg

u
http://pxx.fi/IMG_20140930_174719.jpg

IncBuff
30.09.2014, 21.06
Syynimaa:

http://i.imgur.com/QH9fD73.jpg

Uusi:

http://i.imgur.com/jKDYo7c.jpg

turtsi
12.10.2014, 18.22
Kivi (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=8000&text=Kivi&srs=EPSG%3A3067&y=7213356&mode=rasta&x=428970&lang=fi)
http://i1142.photobucket.com/albums/n603/turtsi6/Vanha12102014.jpg

Ja uutta samalla kertaa
http://i1142.photobucket.com/albums/n603/turtsi6/Uus12102014.jpg

Falkonna
16.10.2014, 19.48
paskamaki (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=4000&text=Paskamaki&srs=EPSG%3A3067&y=7222040&x=427787&lang=fi)

http://koti.kapsi.fi/falkonna/kuvei/photo/sekalaiset/W.jpg


Ü:
http://koti.kapsi.fi/falkonna/kuvei/photo/sekalaiset/U.jpg

Falkonna
19.10.2014, 12.05
Punta de Piedra

seesammy
19.10.2014, 14.37
Löytyhän se pikku harharetken jälkeen. Heh, en muistanu karttaa kattoo tarkemmin, mutta kaisse tossa (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/kartanhaku/osoitehaku.html?map.x=268&map.y=311&e=422285&n=7221206&scale=2000&tool=siirra&styles=normal&lang=fi&mode=rasta&tool=siirra&lang=fi&mode=rasta) jossain oli :P
http://img.tapatalk.com/d/14/10/19/2ute6yra.jpg
Tuli mäki hyyty mopo, mopo:
http://img.tapatalk.com/d/14/10/19/aqaqutuj.jpg

px
22.10.2014, 15.56
Jossain tuolla (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=8000&text=%7E&srs=EPSG%3A3067&y=7219868&mode=rasta&x=424019&lang=fi)
http://pxx.fi/DSC_0246.JPG

u
http://pxx.fi/DSC_0268.JPG

Ski
30.10.2014, 20.13
Vanha http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=8000&text=SIninen+aita&srs=EPSG%3A3067&y=7222872&x=425003&lang=fi
http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=14683&d=1414688928

uus http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=8000&text=Taulu+sein%C3%A4&srs=EPSG%3A3067&y=7215948&x=433637&lang=fi
http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=14684&d=1414688960

Tuomas H
01.11.2014, 14.06
Vanha (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=16000&text=Jossain+t%C3%A4%C3%A4ll%C3%A4&srs=EPSG%3A3067&y=7215772&x=433915&lang=fi)
http://i.imgur.com/uyvMBFO.jpg

Uusi
http://i.imgur.com/q5nUnd4.jpg

seesammy
01.11.2014, 17.35
Karttalinkit edellisiin ois kivoja… O:)
e: Tänks!

Ski
01.11.2014, 19.34
Linkit edellisiin lisätty :)

seesammy
02.11.2014, 11.20
KalimenOPELi: (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/kartanhaku/osoitehaku.html?x=433306&y=7217940&srs=EPSG:3067&text=Kadetti&scale=8000&action=link&mode=&lang=fi)
http://i114.photobucket.com/albums/n274/ceesami/rastit/F50335D1-D1B2-4DEE-A463-BB5C1DEA76C5.jpg
Ü:
http://i114.photobucket.com/albums/n274/ceesami/rastit/DC4004E3-1A5E-45BE-807F-68C0DD9EAACA.jpg

IncBuff
02.11.2014, 21.37
Menikö ajamalla ylös?

seesammy
02.11.2014, 22.19
:D Arvaa :P

seesammy
06.11.2014, 13.34
Pikkusen eri kuvakulmasta, ettei menis aivan metsään...
http://i114.photobucket.com/albums/n274/ceesami/rastit/C6C19B82-D6E3-41E0-9A52-79E8C864A84E.jpg
En kyllä tiiä helepottaako tämä varsinaisesti... :P

seesammy
07.11.2014, 14.38
Viikonlopun ajovinkit (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/kartanhaku/osoitehaku.html?map.x=301&map.y=333&e=432844&n=7209602&scale=16000&tool=siirra&styles=normal&lang=fi&mode=rasta&tool=siirra&lang=fi&mode=rasta)

arimk
09.11.2014, 11.15
Pyörä kunnossa ja koelenkillä. Noin sadasviideskymmenes kivi (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=2000&text=oisko+tuossa&srs=EPSG%3A3067&y=7208837&mode=rasta&x=433111&lang=fi)
http://tapatalk.imageshack.com/v2/14/11/09/8bcfc3b44ea522ce1d4254ad7eaff6ae.jpg

Uus, suunnalleen etelän suuntaan edellisestä ja pari metriä tuollaisella pyörällä ajettavasta reitistä.
http://tapatalk.imageshack.com/v2/14/11/09/6cacd32e3aa6079ef0b205c91f8af6d6.jpg
Sent from my iLuuri using Tapatalk

arimk
12.11.2014, 13.27
Helpotusta: Paikka kuulostaa tutulta oululaiselle pyöräilijälle.

arimk
14.11.2014, 12.27
Näkymä toiseen suuntaan
http://arikakko.fi/kuvarastit/IMG_0680.jpg

a-o
14.11.2014, 15.37
Vanha Kivi harjussa (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/karttalinkki/karttalinkki.html?view=show&x=431739&y=7205642&sc=8000&text=BGA+kivi&action=link&srs=EPSG%3A3067&e=431729&n=7205646&scale=8000&tool=merkitse&styles=normal&lang=fi)
http://tapatalk.imageshack.com/v2/14/11/14/ef677674fcb5aff13cfecad4b046cb3c.jpg

Uusi vanha polku
http://tapatalk.imageshack.com/v2/14/11/14/c6ff5bdd023b2e72ef1c61d016d3180a.jpg

seesammy
16.11.2014, 13.07
Maikkulasa: (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=2000&srs=EPSG%3A3067&y=7207562&mode=orto&x=432429&lang=fi)

http://i114.photobucket.com/albums/n274/ceesami/rastit/000C11E0-F54F-4B67-85D8-6FA0536DA578.jpg
Ü:
http://i114.photobucket.com/albums/n274/ceesami/rastit/C1543708-00FD-4F11-8641-AE4E2DBDAF05.jpg

seesammy
19.11.2014, 12.04
Ei oo ältsin kaukana... (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/kartanhaku/osoitehaku.html?e=427942&n=7210684&scale=40000&tool=siirra&width=600&height=600&lang=fi)

px
19.11.2014, 14.58
Kemiran kemiallinen tehdas (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=4000&text=Tuolla&srs=EPSG%3A3067&y=7212591&mode=rasta&x=429599&lang=fi)
http://pxx.fi/IMG_20141119_135733.JPG

u
http://pxx.fi/IMG_20141119_164405.JPG

.

seesammy
22.11.2014, 14.58
About tuossa: (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=2000&text=L%C3%A4tynheittelypaikka&srs=EPSG%3A3067&y=7207795&mode=orto&x=430496&lang=fi)
http://i114.photobucket.com/albums/n274/ceesami/rastit/2851FD01-E542-41EB-B4AE-16BC790364F4.jpg
Ü:
http://i114.photobucket.com/albums/n274/ceesami/rastit/077B2E07-A070-43E8-A09B-B16BD529FD4B.jpg

seesammy
27.11.2014, 23.22
Jaa tämäkös on vieläki hakematta.. Aika moni tuosta oli vientipäivänäki ohi ajellu.
http://i114.photobucket.com/albums/n274/ceesami/rastit/0CEC295A-5BC2-449B-9C0D-FE1A4EE60EB5.jpg

http://i114.photobucket.com/albums/n274/ceesami/rastit/ACD15C67-EBA5-41BE-8881-13036909F340.jpg

seesammy
02.12.2014, 20.13
Sori, vinkkailu unohtunu.. Melekosen lähellä motariahan tämä on.

arimk
09.12.2014, 11.11
Kaketsun mettiä (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=2000&text=puusammy&srs=EPSG%3A3067&y=7207809&mode=orto&x=429546&lang=fi)
http://tapatalk.imageshack.com/v2/14/12/09/f6715c1d529403d3590dd958b5d9e7ef.jpg

Uutta, korpikuusen alla the helpotus
http://tapatalk.imageshack.com/v2/14/12/09/7261bbcd44c303ac90f99b3127c36393.jpg


Sent from my iLuuri using Tapatalk

Riq
09.12.2014, 14.59
Kaketsun mettiä (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=2000&text=puusammy&srs=EPSG%3A3067&y=7207809&mode=orto&x=429546&lang=fi)

Hah ohi siis ajoin, mutta en löytäny vaikka kuinka kuikuilin ottalampun valossa :P

arimk
09.12.2014, 17.32
Tuo minun linkkipiste voi heittää muutamia kymmeniä metrejä, tuossa kulki polkuja ristiinrastiin. Ei ollut helppo, aluksi haku suuntautui Pilpasuon eteläreunan poluille ja lisävinkkikuvien jälkeen piti koluta kaikki menninkäiseen, maahiseen ja peikkoihin liittyvät paikat. Tietysti myös Tahkokangas. Motarivinkki ohjasi sitten tähän suuntaan.
Nyt on mahdollisuus tehdä paikko, kun on helppo rasti vuorossa:)

arimk
11.12.2014, 19.17
Pistetään lisävinkkiä: Tähän pihapiiriin ei kannata yrittää pyöräillä missään kahen rosentin kännissä:)

VilleW
11.12.2014, 19.40
Motonetiltä tuo on johonkin suuntaan, ei vaan mitään hajua mihin.

arimk
11.12.2014, 20.28
Motonetiltä tuo on johonkin suuntaan, ei vaan mitään hajua mihin.

Motonettiin oli asiaa ja Kaukovainio oli matkan varrella. Uusi rasti on sitten oma tarinansa:p

arimk
13.12.2014, 14.50
Vauhtia rastien kiertoon! Helpotuskuvassa pihapiirin muita rakennelmia.
http://arikakko.fi/kuvarastit/IMG_0731.jpg

bee
14.12.2014, 18.17
Vanha (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=8000&text=Kari+papin+wc&srs=EPSG%3A3067&y=7199213&x=423539&lang=fi)
http://i.imgur.com/ZUBLBdCl.jpg
Uus
http://i.imgur.com/aVpcsQCl.jpg

bee
18.12.2014, 01.02
Tämmönenki kuva tuli otettua
http://i.imgur.com/ZlVh6m2l.jpg
http://i.imgur.com/uE0Y36gl.jpg

bee
19.12.2014, 18.12
Matkaa on edelliseltä rastilta noin 65° johonki päin.

koshui
20.12.2014, 00.43
Matkaa on edelliseltä rastilta noin 65° johonki päin.

Eli päiväntasaajan tietämillä jos etelään päin lähtee. Kohtuullinen on tuo kehä kiertää, että jos ees jonkun sektorin sais niin helpottais kun kehällekin on jo jonkun matkaa :)

bee
20.12.2014, 22.03
http://i.imgur.com/b2fiLZwl.jpg
..ja taitaapi olla niin, että se kuvarastipuolella oleva 08-vinkki on ajettu tuota laavun takana näkyvää valoisaa aluetta pitkin.
Korjataan vinkkiä.--> Matkaa on. Edelliseltä rastilta noin 65° johonki suuntaan.

arimk
22.12.2014, 23.02
--> Matkaa on. Edelliseltä rastilta noin 65° johonki suuntaan.

mutta, mutta, eihän 65° voi olla kuin yhteen määrättyyn suuntaan edellytyksillä: asteikko on 360° yo. kompassikehä ja pohjoinen on 0/360°.
Sitten jos nuo edelläolevat olettamukset pidä paikkaansa suuntahan voi olla mikä tahansa. Siis mitä tarkoittaa tuo johonkin suuntaan tässä yhteydessä?
Tosin ajamalla nämä on ennenkin löytyneet:)

seesammy
24.12.2014, 12.10
Löyty vihjeistä huolimatta Linnakankaalta (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=8000&text=About+tuossa&srs=EPSG%3A3067&y=7201276&mode=rasta&x=432131&lang=fi) ;)
http://i114.photobucket.com/albums/n274/ceesami/rastit/P1110574.jpg
Ü:
http://i114.photobucket.com/albums/n274/ceesami/rastit/P1110578.jpg
e: Komian pakkasjouluyön kunniaksi laitan heti vaihtoehtokuvan:
http://i114.photobucket.com/albums/n274/ceesami/_DSC0355.jpg

VilleW
27.12.2014, 09.27
Äimärautiolta löytyi, heppapoluilta rantaan.

VilleW
27.12.2014, 11.19
Vanha:
http://goo.gl/maps/lJDKe
http://tapatalk.imageshack.com/v2/14/12/27/7e22f4959f1d2152b9f9e35d759da1de.jpg

Ja uus:
http://tapatalk.imageshack.com/v2/14/12/27/cbb591df3d6f9d3258fcab4347a6a782.jpg

Jäljet näkyy vielä että hop hop.

arimk
27.12.2014, 14.53
Vanha tuttu (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=2000&text=pelastusrengas&srs=EPSG%3A3067&y=7203526&mode=orto&x=426101&lang=fi)
http://tapatalk.imageshack.com/v2/14/12/27/b384848971ade410e9627293f472427e.jpg

Uus, älä anna muutamaa kymmentä metriä ennen hot spottia olevan asiattoman liikennemerkin häiritä etenemistä:)
http://tapatalk.imageshack.com/v2/14/12/27/9d026077bf8dd49d0348362155f1ab40.jpg


Sent from my iLuuri using Tapatalk

arimk
29.12.2014, 19.24
Lisävinkki; paikassa oli selvä maivan tuoksu.

arimk
31.12.2014, 17.24
Helpotusta; 3497 piirua edellisestä rastista.

arimk
02.01.2015, 22.26
Helpotusta; 3497 piirua edellisestä rastista.

Tämäkö ei aukea? Ei ole Oulussa.
Pientä kertausta; piiru (http://fi.wikipedia.org/wiki/Piiru) on kulmamitta. Yksi piiru on ympyrän kaarella tuhannesosa ympyrän säteestä, esim. 1 metri kilometrin säteisessä ympyrässä. Pohjoisesta alkaen myötäpäivään kasvava luku. Sitten ei tarvitse muistaa kuin piin arvo ja tangentin taulukko:)

VilleW
02.01.2015, 23.11
Temmesjoen rannalta lähtisin tätä hakemaan? Siellä olis pari paikkaa. Tai sitten Letosta. Kunhan vaan ehtis...

bee
05.01.2015, 14.52
Temmesjojella (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=2000&text=Noin+piirulleen+tuossa+ehk%C3%A4&srs=EPSG%3A3067&y=7193378&x=422336&lang=fi)

http://i.imgur.com/vCbgJlil.jpg
Uusi
http://i.imgur.com/wAVy8gGl.jpg

rjrm
05.01.2015, 17.32
Oisko Punkaharju?

Riq
09.01.2015, 18.27
köygyrisä (http://www.bing.com/maps/?v=2&mkt=fi-FI&where1=64.89825250000001,%2025.572143055555554)
https://farm8.staticflickr.com/7496/16238330555_25390029d7_c.jpg
uutta yhtä haastavaa enskailua
https://farm8.staticflickr.com/7491/16237504942_f6b5fb3a09_c.jpg

Riq
22.01.2015, 15.49
Käykää hypnotisoijalla. Ja seuratkaa tuota nauhaa ;)

a-o
24.01.2015, 18.35
Entisillä(?) enskaspooreilla Iinatin moottoriurheilukeskuksessa (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=4000&text=Nauhanurkkaus&srs=EPSG%3A3067&y=7204206&x=432959&lang=fi)

http://tapatalk.imageshack.com/v2/15/01/24/377ea46da607c7a05abe307cba606131.jpg

Uusi rasti
http://tapatalk.imageshack.com/v2/15/01/24/097084df844c5f9a1ab3e3fad544e0b1.jpg