Näytä tavallinen näkymä : Porvoon kuvarastit
Mankeli Apina
04.10.2013, 11.16
Tehdään Porvoollekkin oma kuvarasti. Jospa näin löytyisi kotikaupungista uusia paikkoja.
Muilta kopioidut säännöt:
Ensimmäinen ottaa jostain suhteellisen helposti tunnistettavasta kohteesta kuvan, jossa myös pyörä näkyy, ja laittaa tänne foorumille.
Seuraava innokas käy samassa paikassa ja todistaa paikallakäynnin ottamalla oman kuvan (samasta paikasta) jossa pyörä taas näkyy. Kuva laitetaan foorumille jos ei kukaan muu ehdi ensin. Kuvan yhteyteen laitetaan karttalinkki.
Sen jälkeen on oikeutettu laittamaan uuden kuvan seuraavasta paikasta, mieluiten aika nopealla aikataululla. Ja kuvatarina jatkuu...
Kuvien täytyy olla tuoreita. Ei siis vanhoja kuvia arkistosta.
Ensimmäinen kuva, pitäisi olla helppo:
http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=11343&d=1380870471
Mankeli Apina
10.10.2013, 15.23
No ei luulisi olevan vaikea? Käykää joku hakemassa tuo rasti ennen kuin tulee pakkasia ja tuo peittyy lumen alle. Tuonne pääsee ihan hiekkatietä pitkinkin niin ei edes rajoitu maastofillareille.
Olisko niin ettei Porvoon Ikämiehet seuraa kuvarasti- topikkia. Laitan sinne vinkkiä tai sitten ventataan että sinne pääsee hissillä.
Kiitos ahma vinkistä!
Paikka on kyllä tuttu joo, nyt ei vaan oikein kerkee ottamaan kuvaa.. Ja pointsit jos tuolla pyörällä tuonne ajoit! :)
Hyvä idea käynnistää tällainenkin topikkia. Toivottavasti ottaa tuulta siipien alle.
Helppo on...mutta tulee Tuusulasta vähän matkaa. Voisihan sitä kuitenkin Porvooseen tulla pyöräilemään :)
Kiitokset ahmalle vinkistä! Kuittaan myös nykyään seuraavani tätä(kin) ketjua!
Katsotaan kuka ehtii ensimmäisenä kuittaamaan hyvän aloituksen :)
Oliko paikka tässä (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=4000&text=Rasti&srs=EPSG%3A3067&y=6694752&x=426128&lang=fi) ja tällainen näkymä:
http://ep1.pinkbike.org/p4pb10199263/p4pb10199263.jpg
Perkula :)
Jotenkin arvasin että just A.B nappaa tämän just nenän edestä...
http://img.tapatalk.com/d/13/10/11/a4u2utu2.jpg
Perkula :)
Jotenkin arvasin että just A.B nappaa tämän just nenän edestä...
;) Joo, mullakin oli sellainen fiilis, että nyt pitää ajaa vauhdilla kotiin! ;)
Onko se nyt niin, että Mankeli Apina vahvistaa rastin löytyneen ja sitten on rastin ensimmäisenä löytäneen vuoro asettaa seuraava rasti? Kyllähän mä varmuudeksi kävin kyllä samalla kierroksella hakemassa puhelimeen mahdollisen seuraavan rastin, jos mun suoritus hyväksytään :rolleyes:
Ei vaan ABn olisi pitänyt laittaa seuraava kuva jatkoksi...
Mutta hyvä AB löysit paikan ja vielä tolasella käppyräsarvisella.. :)
Sent from my Chromag Aperture using alien technology.
Oolrait! Jatketaan helpoilla paikoilla niin päästään vauhtiin, tässä olisi seuraava rasti:
http://ep1.pinkbike.org/p4pb10199404/p4pb10199404.jpg
Ei vaan ABn olisi pitänyt laittaa seuraava kuva jatkoksi...
Mutta hyvä AB löysit paikan ja vielä tolasella käppyräsarvisella.. :)
Ajattelin ottaa mallia Mankeli Apinasta, samalla pääsin kokeilemaan sen maastonousun sitä kiviränniä pitkin CC:llä ja sitten vielä loppu siitä jyrkkääkalliota pitkin huipulle, meinas piti loppua :p
Oolrait! Jatketaan helpoilla paikoilla niin päästään vauhtiin, tässä olisi seuraava rasti:
http://ep1.pinkbike.org/p4pb10199404/p4pb10199404.jpg
Ei mitään haisuu!! Vaikka jossain joku kello kilisee kyllä.. :(
Tapatalkillahan on helppo pistää tänne kuvat reissun päältä mutta karttalinkit vähän hankalampia. Onks ne ihan pakollisia!?
Oolrait! Jatketaan helpoilla paikoilla niin päästään vauhtiin, tässä olisi seuraava rasti:
Kyllä JFn pitäisi tuo tunnistaa, kun stadilainenkin tietää missä paikka on. Eikä siitä taida montaa viikkoa olla kun ajettiin tuosta ohi...
No mä nyt olen tällainen lahopää. Kellot kilisee mutta ei sano mitään!! Tuolin olen nähnyt ja muistaakseni siitä ollut juttuakin lenkillä mutta ei mitään haisuu paikasta..
Eiku nyt taidan muistaa!! :)
Ei mitään haisuu!! Vaikka jossain joku kello kilisee kyllä.. :(
Tapatalkillahan on helppo pistää tänne kuvat reissun päältä mutta karttalinkit vähän hankalampia. Onks ne ihan pakollisia!?
Juu juu, linkit mukaan niin me kotoa postailijatkin saamme mahdollisuuden... :rolleyes:
Pakkohan se on kilistä kun viimeksi yhdessä ajelimme tuon kohdan ohitse niin jutustelimme tuosta tuolista... :p
HuhtisMTB
11.10.2013, 21.50
Nyt tuli kyllä junnuille liian helppo paikka... :D
Nyt tuli kyllä junnuille liian helppo paikka... :D
Niin taitaa olla teidän joka-päiväisen-lenkin varrella ;)
HuhtisMTB
11.10.2013, 22.01
Suunnilleen....
Krossillako tonne päässyt?(huhhuh...)
Elikkä pitääkö esim. minun nyt käydä ottamassa kuva tuolta ja sitten ottaa kuva jostain muualta, helposta tai pirullisesta paikasta:seko:
Suunnilleen....
Krossillako tonne päässyt?(huhhuh...)
Elikkä pitääkö esim. minun nyt käydä ottamassa kuva tuolta ja sitten ottaa kuva jostain muualta, helposta tai pirullisesta paikasta:seko:
Jep, ensin kuva samasta paikasta oman pyörän kanssa ja karttalinkki missä paikasta kuva on otettu. Sitten vaan heti seuraava rasti kehiin :)
Ajelin tuonne "vastapäivään" ja niin päin oli suorastaan mukavaa CC-polkua!
Mankeli Apina
12.10.2013, 11.58
Kokonniemen päällehän pääsee nättiä hiekkapolku pitkin että sinne pääsi helposti. Tulin sitten kyllä alas rinnettä pitkin, puolimatkassa tuli mieleen että tämä kalusto ei ole ihan paras tähän.
Ei kyllä mitään aavistustakaan missä tuo seuraavan rastin tilataideteos on. Pitää odottaa seuraavan löytäjän karttalinkkiä ja miettiä sitten pääsisikö tarkistamaan paikan pyörälläni.
Mulla näköjään sama ongelma kuin junnuilla. Käytiin tänään aamulenkillä 9-12 brusaksen rasti kuvaa ja sit ottaa uusi kuva eripaikasta mut tyhmä pääni ei kykene loppusuoritukseen eli lataa ne kuvana tähän foorumiin :(
Tallenna kuvat johonkin nettipalveluun, kuten pinbike, google tai vaikka tänne omiin tietoihin ja sitten käytät tuota "kuva"-kuvaketta, johon laitat sitten linkin kuvaasi.
Mutta toinen rasti on edelleen virallisesti poimimatta, mutta kisa on selkeesti kova! ;)
HuhtisMTB
12.10.2013, 21.09
Kamera latauksessa...
Kuka ehtii ensin..?
:D
Mä odotan jo ihan täpinöissäni minkälaisen rastikuvan nopeampi teistä on keksinyt! ;)
http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=11409&d=1381599012
Oltiin huhtisMTB kanssa nappaamassa tuo rasti. Tuon kuvan olen ottanut mutta uusi rasti hänen kamerassaan
Trackerin http://www.sports-tracker.com/#/workout/akuu_/c7717nq5g94htpe8 aloituspiste.
http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=8000&text=Porvoon+py%C3%B6r%C3%A4rastit&srs=EPSG%3A3067&y=6698678&x=427371&lang=fi näkyyköhän tämä.
Mankeli Apina
12.10.2013, 21.34
Laitoin itse tänne foorumin käyttäjä albumiin kuvan ja linkkasin sieltä.
"Oma profiili" -> Albumit kohdasta -> Lisää
Albumi sivulla valitaan "Luo uusi albumi"
Albumiin voi sitten lisätä kuvia "Siirrä kuvia" linkillä.
Aika työlästä raahata kamera lenkille ja sitten kehittää kuvat ja sitten skannata ne ja sitten linkata ne tänne. Onko helpompaa tapaa?
Sent from my Chromag Aperture using alien technology.
http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=11409&d=1381599012
Oltiin huhtisMTB kanssa nappaamassa tuo rasti. Tuon kuvan olen ottanut mutta uusi rasti hänen kamerassaan
Laita sitten kuva kehiin koordinaattien kanssa ja HuhtisMTB saa lisä-aikaa seuraavan rastin lataamiseen, muutenhan >Jaska< saattaa ehtiä ensin... ;)
https://www.dropbox.com/home#!/lightbox/home/Camera%20Uploads
http://kansalaisen.karttapaikka.fi/karttalinkki/karttalinkki.html?e=427389&n=6698638&scale=16000&tool=merkitse&styles=normal&lang=fi&tool=merkitse&sc=16000&srs=EPSG%3A3067&lang=fi&y=6698726&x=427405&map.x=296&map.y=288
Ei taida kuva näkyä...Dropboxista otin. Ja en myös osaa lyhentää linkkiä. Enkä myös ajaa pyörällä
:) joo ei näy kuva...no lisää harjoittelua
Laita sitten kuva kehiin koordinaattien kanssa ja HuhtisMTB saa lisä-aikaa seuraavan rastin lataamiseen, muutenhan >Jaska< saattaa ehtiä ensin... ;) Riittääkö trackerin http://www.sports-tracker.com/#/workout/akuu_/c7717nq5g94htpe8 starttipaikka?
https://www.dropbox.com/home#!/lightbox/home/Camera%20Uploads
http://kansalaisen.karttapaikka.fi/karttalinkki/karttalinkki.html?e=427389&n=6698638&scale=16000&tool=merkitse&styles=normal&lang=fi&tool=merkitse&sc=16000&srs=EPSG%3A3067&lang=fi&y=6698726&x=427405&map.x=296&map.y=288
Ei taida kuva näkyä...Dropboxista otin. Ja en myös osaa lyhentää linkkiä. Enkä myös ajaa pyörällä
:) joo ei näy kuva...no lisää harjoittelua
Lähellä ollaan jo...
Riittääkö trackerin http://www.sports-tracker.com/#/workout/akuu_/c7717nq5g94htpe8 starttipaikka?
Pelin henkeen kuuluu nimenomaan se kuva samasta paikasta oman fillarin kanssa, Jaskakin ehti laittaa jo rastin koordinaatit...
Muokkauksia tehty joten nytten jos ei ole koordinaatit kohdallaan ni sit ei koskaan. Vai lasketaanko viime tingan muokkaukset?
HuhtisMTB
12.10.2013, 22.40
Ehdin ensin!! :D:D
http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=11410&d=1381602822
http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=11411&d=1381602874
Tässä siis vanha kuvarasti ja uusi kuvarasti.
PS. vihje:alexin seuranta:)
Ehdin ensin!! :D:D
http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=11411&d=1381602874
Tässä siis vanha kuvarasti ja uusi kuvarasti.
PS. vihje:alexin seuranta:)
Onneksi olkoon!
Kiva rastikuva! Ja ihan uskomatonta, sillä mietin ihan samaa kohtaa, jos pääsen joskus laittamaan kuvan uudestaan! Mietinvaan, että olisin ottanut kuvan tuolta oikealla olevan "louhoksen" pohjalta, että olis normaalista poikkeava kuvakulma! :)
HuhtisMTB
12.10.2013, 23.02
Mainitsemasi kuvakulma olisi ainakin tuonnu piirun lisää pirullisuutta :D
Tämän pitäis olla semi-helppo kaikille itäpuolella polkeville :)
Ei mitään hajua vaikka vihjeenkin katsoin...
Kalliotamaani
13.10.2013, 00.18
Täytyykin alkaa seuraamaan tätäkin ketjua. Ei tosin mitään hajua tuosta viimeisimmästä rastista, mutta sehän onkin (ilmeisesti) väärällä puolella jokea :)
Huomenta! Ja sori, en vaan malttanut antaa tuon olla rauhassa kun laitoitte rastin tuohon mun takapihalle! Eli päätin siirtää rastin näin heti aamutuimaan niin ehditte sitten hakea uudenkin rastin vielä sunnuntain aikana! ;)
Ensin eilen jätetty rasti (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=8000&text=Rasti&srs=EPSG%3A3067&y=6696304&x=428685&lang=fi):
http://ep1.pinkbike.org/p4pb10205146/p4pb10205146.jpg
Sitten uusi rasti:
http://ep1.pinkbike.org/p4pb10205147/p4pb10205147.jpg
Tuokin menee kategoriaan semi-helpot! Vinkiksi voidaan antaa että tuota "tietä" käyttää vain hevoset, pyöräilijät ja kävelijät! :)
Semi-helppo? Taaskin ihan kuutamolla. Pistää miettimään että onkohan mulla ajaessa ollenkaan silmät auki?
Kalliotamaani
13.10.2013, 13.12
Oon vähän samoilla linjoilla Miken kanssa. Ilmeisesti sitä keskittyy niin paljon pystyssä pysymiseen ettei ympäristöä noteeraa ollenkaan.
HuhtisMTB
13.10.2013, 19.47
Taisikin olla semi-paha kun kukaan ei ole vielä käynyt poimimassa sitä :)
Ei kyllä tuo kuva lyö minkäänlaisia kelloja.
No voihan... Yleensä tuota ollaan taidettu ajaa eri suuntaan kuin kuvassa näkyy. Voisin sitten täsmentää sen verran, että eka vihje pitää sisällään ettei tuossa talvella näy edes juuri hiihtäjiäkään kun tuohon osuuteen ei latuja vedetä vaikka ihan vieressä tehtyä latu-uraa riittää vaikka muille jakaa koko talven.
Joko tärppäs? MikMy tietäis ainakin heti tuon kohdan, mahtaako lukea vaan tätä threadia?!
HuhtisMTB
13.10.2013, 23.12
Vastaatko kysymyksiin privassa koskien rastin lokaatiota vai onko okei että kysyn kysymyksen tässä ja vastaat miten parhaaksi katsot? :D
Vastaatko kysymyksiin privassa koskien rastin lokaatiota vai onko okei että kysyn kysymyksen tässä ja vastaat miten parhaaksi katsot? :D
Kysy täällä vaan, niin saa kaikki tasapuolisesti vinkit, ja mä lupaan vastata mitä vaan... ;)
HuhtisMTB
14.10.2013, 10.51
No hyvä. Eli kysymys ois, onko rasti humlassa? :)
No hyvä. Eli kysymys ois, onko rasti humlassa? :)
Kyllä mä noin hyvillä koordinaateilla kävisin jo kurvailemassa ja tarkastamassa tilanteen... :)
A.B:n edellispäivien Endomondo-seurannan perusteella veikkaisin Kokonniemen aluetta? Sielläkin pörrää hevostelijoita ja hiihtäjiä...
Eli Endomondosta ei kannata hakea apua...:)
Heh... Hyvä idea, mutta en ole ladannut sitä ajo vielä Endomondoon, missä Rastin rakensin ;)
Mankeli Apina
14.10.2013, 13.32
Minulla olisi pieni toive sitten seuraavien rastien laittajille. Laittakaa vähän helpommin tunnistettavia paikkoja. Voisi esimerkiksi ottaa kuvan jossa on enemmän ympäristöä, eli vaikka ei ole ikinä ollut ihan kyseisessä paikassa niin voisi arvata suurinpiirteisen sijainnin ja lähteä sitten hakemaan tarkkaa paikkaa. Esimerkiksi minä olisin voinut ottaa aloitus kuvan toiselta rinteeltä josta näkyy kaupunkia niin aivan Porvoo ummikkokin olisi voinut osallistua.

Minä ajattelin just toisippäin että pitäisi olla hiukan haastetta.:rolleyes: Tässä olisi sopivasti (edellisissäkin on ollu), luulisin että tunnin ajo humlassa riittää. En tiedä tarkalleen mis on mut jos sitä ei ole tänäiltana napattu niin suuntaan lenkkini sinne suunnalle ja käyn sen huomenna päivällä napaamassa. En haluisi millään painostaa :D

Mä komppaan Jaskaa, vähän rasteissa pitää olla haastetta! Ei rastit tietenkään saa olla liian vaikeita, kun eihän niitä muuten kukaan löytäisi! Ja kuten nyt tämä mun vika, joka ilmeisesti oli pykälän liian paha niin olen vahvistanut HuhtisMTB hyvän alue tunnistuksen. Eikä Humlan lenkin lähiympäristössä riitä edes tunniksi ajettavaa noin leveistä väylistä, joissa ei autoja tai hiihtäjiä tavata! Sitä paitsi rastihan on julkaistu vasta eilen aamulla ;)
Peter North
14.10.2013, 16.11
Ahsoo, nythän mä hoksasin mistä toi on mutta millä tässä paikan päälle kerkeäis.
Ihan jees että näissä on haastetta, mutta saahan sekaan heittää välillä helppoja pikatärppejä.
Muoks, vaikuttaa siltä että olen sittenkin aivan yössä.
Kalliotamaani
15.10.2013, 13.57
Kaikki taitaa odotella Jaskan seuraavaa postausta :D
Eikös tuo Norttikin tuossa luvannut katsoa, koska ehtisi rastin käydä poimimassa ;)
HuhtisMTB
15.10.2013, 15.41
Aleksikin kaavaillut käyvänsä katsomassa... :)
täytyy myöntää että kuvat on koneella mut en saa siirrettyä niitä tähän kuvana...v....ttu...aaaaa
https://www.dropbox.com/s/ya43qtvzddv6hz9/Humla%2015.10.jpg
http://www.fillarifoorumi.fi/forum/asset.php?fid=9832&uid=49196&d=1381839070
HuhtisMTB
15.10.2013, 16.17
Jaskalla tehokasta viestimäärän kasvattamista ;)
Sent from my GT-S5570 using Tapatalk 2
Peter North
15.10.2013, 16.17
No ei näemmä tarvii lähtee tänään uuestaan ettimään. Missäs tää Ground Zero lienee?
Eilen kun kävin "ihan varmaa" hakemassa, niin siinä olikin nykyään työmaa.
http://kansalaisen.karttapaikka.fi/karttalinkki/karttalinkki.html?e=430619&n=6694032&scale=16000&tool=merkitse&styles=normal&lang=fi&tool=merkitse&lang=fi&map.x=337&map.y=276
Ei tää näin voi jatkuu ...3 tunnin lenkki ja viis tuntia koneen ääressä toiset hiet...pitäkää tunkkinne, lähen hakee lapset hoidosta
http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=11447&d=1381839979&thumb=1&stc=1http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=11447&d=1381839979&thumb=1&stc=1 Uusi jos tosta mitään näkyy
https://www.dropbox.com/s/v0570ps3j6f8bad/2013-10-15%2014.00.34.jpg
http://kansalaisen.karttapaikka.fi/karttalinkki/karttalinkki.html?e=430619&n=6694032&scale=16000&tool=merkitse&styles=normal&lang=fi&tool=merkitse&lang=fi&map.x=337&map.y=276
Loistavaa! Se on siinä, eikä ollut edes paha! Ehkäpä tuon kartta pisteen siirtäisin 100m kaakkoon, mutta erinomaista!
https://www.dropbox.com/s/v0570ps3j6f8bad/2013-10-15%2014.00.34.jpg
Mahtava kuva ja hieno mänty, mutta heti ei ainakaan täällä sytyttänyt... :rolleyes:
HuhtisMTB
15.10.2013, 16.45
Ei täälläkään. Jotain mielikuvaa paikasta kyllä on. Harmi kun en ennen loppuviikkoa pääse etsimään kun kotkassa olen...:(
Mikä keula tuossa taaimmaisessa pyörässä on kun ei oikein kännyllä näe?
Hmm... Nyt tuli aavistus, ainakin yhdestä mahdollisuudesta... täytyy käydä joku päivä tsekkaamassa ;)
Ei täälläkään. Jotain mielikuvaa paikasta kyllä on. Harmi kun en ennen loppuviikkoa pääse etsimään kun kotkassa olen...:(
Mikä keula tuossa taaimmaisessa pyörässä on kun ei oikein kännyllä näe?
Joku jäykkä hiilarikeula se oli. Jep. helpotetaan hieman. Tälläkin alueella/ympärillä lenkkeilijöitä, itseasiassa paljon enemmän kuin A:B rastilla ja paljon lähempänä. Mutta ei yhtään hevosta.:)
Loistavaa! Se on siinä, eikä ollut edes paha! Ehkäpä tuon kartta pisteen siirtäisin 100m kaakkoon, mutta erinomaista!
Totta n 100m kaakkoon. Tarkistin sen trackerista.
Pitihän se käydä tsekkaamassa :p Mutta rehellisyyden nimissä niin ei osunut eka ajatukseni kohdilleen ja tossa paikassa en ole käynyt vuosiin, mutta kun se oli parin sadan metrin päässä ja puusto täytti kriteerit päätin kurkata myös viereisen kallion päälle (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=8000&text=Rasti&srs=EPSG%3A3067&y=6694848&x=427725&lang=fi) :cool:
http://ep1.pinkbike.org/p5pb10214672/p5pb10214672.jpg
Uusi rasti on kulttuurimaisemissa ja kyseessä on ns. pikarasti eli mallia helppo! :)
http://ep1.pinkbike.org/p5pb10214673/p5pb10214673.jpg
Kalliotamaani
15.10.2013, 18.39
No nyt näyttää jo etäisesti tutulta :)
Peter North
15.10.2013, 19.33
https://lh5.googleusercontent.com/-YA04396R-LY/Ul1eOwiobXI/AAAAAAAAIMk/yo1uqQW6DOw/s800/DSC_0562.JPG
http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=8000&text=Abouts+tuossa&srs=EPSG%3A3067&y=6694326&x=426797&lang=fi (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=8000&text=Abouts+tuossa&srs=EPSG%3A3067&y=6694326&x=426797&lang=fi)
Uusi:
https://lh5.googleusercontent.com/-jUS1F-BTo7Q/Ul1WI4Pk62I/AAAAAAAAIMU/Li3uD-TQU2A/s720/15102013122.jpg
Seuraavan kerran kun A.B sanoo "täytyy käydä joku päivä tsekkaamassa" niin mä luovutan samantien. Pitäs noi krossarit kieltää tässä lajissa..
viereisen kallion päälle (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=8000&text=Rasti&srs=EPSG%3A3067&y=6694848&x=427725&lang=fi) :cool:
Teenkö mä jotain väärin kun tuo ABn karttalinkki vie minut jonnekkin Siikajärvelle tms.???
Teenkö mä jotain väärin kun tuo ABn karttalinkki vie minut jonnekkin Siikajärvelle tms.???
Outoa, kerrassaan outoa! Kyllä se mulla vie hienosti Joonaanmäelle :rolleyes:
(http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=8000&text=Abouts+tuossa&srs=EPSG%3A3067&y=6694326&x=426797&lang=fi)Uusi:
https://lh5.googleusercontent.com/-jUS1F-BTo7Q/Ul1WI4Pk62I/AAAAAAAAIMU/Li3uD-TQU2A/s720/15102013122.jpg
Seuraavan kerran kun A.B sanoo "täytyy käydä joku päivä tsekkaamassa" niin mä luovutan samantien. Pitäs noi krossarit kieltää tässä lajissa..
Kylläpä on Nortti hirttänyt fillarinsa korkealle! Mielenkiintoinen kallioleikkaus! Jotain tuttua siinä on, mutta outo on kuvakulma... :seko:
Ja kieltämättä CC on ollut tosi näppärä työkalu näiden rastien hakuun! :)
HuhtisMTB
15.10.2013, 21.31
Taas tiedän että olen nähnyt tuonkin. Ei vaan muistu mieleen. No nyt tulikin aavistus :) Hitto kun en itse pysty itse käydä hakemassa, pitääpä yrittää saada joku toinen junnu käydä nappaamassa ;)
Peter North
15.10.2013, 22.47
Ja kieltämättä CC on ollut tosi näppärä työkalu näiden rastien hakuun! :) Paljonko mahtoi tiuku repiä silloin kun kuvasit männyn? Mä olin siellä ehkä noin kymmentä yli viisi.
Paljonko mahtoi tiuku repiä silloin kun kuvasit männyn? Mä olin siellä ehkä noin kymmentä yli viisi.
Apauttiarallaa 16:43, Kokonniemen kärjessä ensimmäinen kuva otettu 16:56 ja himassa oli jo puljaamassa kuvien kanssa 17:15 :rolleyes:
Pitihän se käydä tsekkaamassa :p Mutta rehellisyyden nimissä niin ei osunut eka ajatukseni kohdilleen ja tossa paikassa en ole käynyt vuosiin, mutta kun se oli parin sadan metrin päässä ja puusto täytti kriteerit päätin kurkata myös viereisen kallion päälle (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=8000&text=Rasti&srs=EPSG%3A3067&y=6694848&x=427725&lang=fi) :cool:
http://ep1.pinkbike.org/p5pb10214672/p5pb10214672.jpg
Uusi rasti on kulttuurimaisemissa ja kyseessä on ns. pikarasti eli mallia helppo! :)
http://ep1.pinkbike.org/p5pb10214673/p5pb10214673.jpg
On se nopee toi A:B :)
Mankeli Apina
16.10.2013, 10.23
Minulla oli jo Humlan alueen maastokartta printattuna ja tutkittuna mistä se rasti ehkä löytyisi. Onneksi Jaska ehti hakea sen, olisin hakenut sitä ihan väärästä suunnasta.
Northin rastikuva on hieno, ei kyllä taaskaan mitään hajua missä tuo voisi olla.
[QUOTE=Mankeli Apina;2112952]Minulla oli jo Humlan alueen maastokartta printattuna ja tutkittuna mistä se rasti ehkä löytyisi. Onneksi Jaska ehti hakea sen, olisin hakenut sitä ihan väärästä suunnasta.
Hevosen paskat johdatti meidät rastille. Tuli siellä humlassa joku maastopyöräilijä vastaan akillespaita päällä. En tiedä kuka. Olisko ollut A.B. jo matkalla mun rastille vaikka en ollut vielä ottanut siitä kuvaa :)
Nortin rastista ei hajuakaan mis on.
Peter North
16.10.2013, 13.16
No vinkataan sen verran että tosta on joka ikinen ikämies ja junnu ajanut ohi n.30 metrin säteellä.
pyöräsuunnistaja
17.10.2013, 13.23
Kesken lenkin otettu rasti ja uusi rasti
http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=11464&d=1382001449
Tää voi olla vähän hankala
http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=11465&d=1382001521
Oot kyllä tyylikkäästi hirttäny pyöräsi! :)
Missä toi Nortin rasti oli
pyöräsuunnistaja
17.10.2013, 16.16
http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=4000&text=Vanha+rasti&srs=EPSG%3A3067&y=6694733&x=425718&lang=fi
HuhtisMTB
17.10.2013, 18.09
Hiano on se etummainen pyörä tuossa uudessa rastissa ;) ;)
Peter North
17.10.2013, 18.45
https://lh5.googleusercontent.com/-AGj_T9YcgTA/Ul_2YG3dHQI/AAAAAAAAIPk/odKJUl4bGdE/s720/17102013132.jpg
http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=8000&text=Tuossahan+se&srs=EPSG%3A3067&y=6695144&x=424607&lang=fi
Ei ole Paahtimon seinusta:
https://lh5.googleusercontent.com/-xhWY7n3L5PQ/Ul_2FdGAhjI/AAAAAAAAIPc/jDJqROAX4bI/s720/17102013129.jpg
HuhtisMTB
17.10.2013, 20.33
Saako ottaa yökuvan?? :D
Hiano on se etummainen pyörä tuossa uudessa rastissa ;) ;)
Samaan kiinnitin minäkin huomiota! Hetken jo luulin olleeni mukana omalla epicillä ;)
On muuten mielenkiintoista seurata teidän skabaamista!
Saako ottaa yökuvan?? :D
Flunssaisena sängyn pohjalta sanoisin, että kyllä yösuunnituskin on hienoa laji! Älä nyt liian vaikeaa yösuunnistusrastista silti tee! ;)
Ei ole Paahtimon seinusta:
https://lh5.googleusercontent.com/-xhWY7n3L5PQ/Ul_2FdGAhjI/AAAAAAAAIPc/jDJqROAX4bI/s720/17102013129.jpg
Nyt tuli meikäläiselle ensimmäinen paha, polut joita mä ajelen ei kulje noin lähellä rakennuksia :rolleyes: Näin äkkiseltään en keksi kuin yhden potentiaalisen paikan, mistä etsiä!
Mankeli Apina
18.10.2013, 09.57
Kävin tsekkaamassa vanhan juna-aseman kaatosateessa, enkä löytänyt :( Perhana jos se sitten olikin jossain kulman takana.
Kävin tsekkaamassa vanhan juna-aseman kaatosateessa, enkä löytänyt :( Perhana jos se sitten olikin jossain kulman takana.
:D Tein saman tänään aamuna, mutta google mapsin avulla sohvalla aamukaffetta juoden. :rolleyes: Ei ollut ei. Nyt sataa räntää...onneksi on vaikea rasti eikä tartte lähtee ettii.
Rastin sijainti on kyl tiedos mutta tällä säällä en jaksaa polkee mihinkää :/ Vanhoja kuvia löytyis kännykän galleriasta, mutta en ruve fuskaamaan :D
Peter North
18.10.2013, 16.55
Täähän on taas gylddyyrimaisema-osastoa. Piti ottaa kuva aika naftilla rajauksella, muuten olis heti pala kaakkua.
Kalliotamaani
19.10.2013, 13.18
Löydetty, laitan infot kunhan kotiudun.
HuhtisMTB
19.10.2013, 13.51
Hitto, piti itse lähteä etsimään kello kahdelta. No nyt pitää toivoa että tamaani ehtii laittaa uuden rastin ennen junnulenkin loppua. :)
Löydetty, laitan infot kunhan kotiudun.
Ruutikellarilla on näemmä ollut tänään ruuhkaa, mutta laita Tamaani kuitenkin jatkorasti... ;)
http://img.tapatalk.com/d/13/10/19/me4ute9u.jpg
Kalliotamaani
19.10.2013, 15.43
Niin mä vähän arvelinkin että tänään tonne on ruuhkaa enemmänkin :) Tässä kuitenkin oma kuva näin jälkikäteen, ei onnistunut lähetys tien päällä:
http://img19.imageshack.us/img19/2472/cg81.jpg
Ja tässä uusi rasti:
http://img36.imageshack.us/img36/3954/vs5d.jpg
Edit: unohtui linkki tuohon löydettyyn rastiin (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=4000&text=T%C3%A4%C3%A4ll%C3%A4p%C3%A4+t%C3%A4m%C3%A4&srs=EPSG%3A3067&y=6696787&x=426980&lang=fi).
Edit: unohtui linkki tuohon löydettyyn rastiin (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=4000&text=T%C3%A4%C3%A4ll%C3%A4p%C3%A4+t%C3%A4m%C3%A4&srs=EPSG%3A3067&y=6696787&x=426980&lang=fi).
Akin ja Kalliotamaanin linkit vie minut Oulun lähelle. Onko kellään muulla samaa vikaa vai onko mulla asetuksissa joku feelu? Nortin ja junnujen linkit menee ihan niinkuin pitääkin.
Kalliotamaani
19.10.2013, 16.13
Outoa. Mulla toimii kaikkien linkit, mukaan lukien omani, ihan ok.
Akin ja Kalliotamaanin linkit vie minut Oulun lähelle. Onko kellään muulla samaa vikaa vai onko mulla asetuksissa joku feelu? Nortin ja junnujen linkit menee ihan niinkuin pitääkin.
Jep. Simojoelle menee. Sama häriö mullakin.
edit. mulla häriö on vaan tapatalkissa. Läppärillä menee oikeisiin "kohteisiin".
HuhtisMTB
19.10.2013, 19.47
Nyt en kyllä yhtään tiedä missä toi rotko on
Hei! Kerrankin taidan tietää missä nyt ollaan :) Taitaa kuitenkin olla joku nopeampi...
Nyt en kyllä yhtään tiedä missä toi rotko on
Rotkot on Seurahovissa.. ;)
Oli muuten hienoa rasti tuo Nortin rasti! :cool: Ja enpä olisi löytänyt tuota!
Hei! Kerrankin taidan tietää missä nyt ollaan :) Taitaa kuitenkin olla joku nopeampi...
Sama juttu, taas ollaan kartalla! :) Kun vaan kunto antaisi periksi, että pääsisi taas satulaan! :)
Akin ja Kalliotamaanin linkit vie minut Oulun lähelle. Onko kellään muulla samaa vikaa vai onko mulla asetuksissa joku feelu? Nortin ja junnujen linkit menee ihan niinkuin pitääkin.
Ehkä se on joku enne ja sun pitäis lähteä Ouluun ;) Kyllä mulla noi Kalliotamaanin linkit toimii myös hyvin!
Ehkä se on joku enne ja sun pitäis lähteä Ouluun ;) Kyllä mulla noi Kalliotamaanin linkit toimii myös hyvin!
Siellä tuulee liikaa. Joku bugi tuossa silti on jos Jousella sama ongelma.
Edit: luin Jousen editin, ilmeisesti bugi tapatalkissa.
Mun Tapatalkki näyttää toisaalta ihan oikean paikan...
Sent from my Chromag Aperture using alien technology.
Mun Tapatalkki näyttää toisaalta ihan oikean paikan...
Sent from my Chromag Aperture using alien technology.
Olisko Ipad +tapatalk vs muu kone + tapatalk. Sinänsä outoa, että vain Akin ja Tamaanin linkit menee Ouluun. Milläs koneella he tapatalkkia käyttävät?
Edit: ipad+safari vie rastit oikein. Case closed.
Vaikka case onkin closed niin meinaan vielä kokeilla iPad plus Tapatalk kunhan jaksan etsiä käsiini sen padin..
Sent from my Chromag Aperture using alien technology.
Aamukurvailua täällä (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=4000&text=Rasti&srs=EPSG%3A3067&y=6696036&x=425881&lang=fi): (ahmalle tiedoksi, että Näsinkivi)
http://ep1.pinkbike.org/p4pb10232866/p4pb10232866.jpg
Uusi rasti kun saan ladattua loput kuvat lenkiltä!
Kalliotamaani
20.10.2013, 10.27
Normi-pc:llä olen tuon linkin luonut ja siinä myös näyttää ok. Samaten android+tapatalk näyttää oikein. Firefox kummassakin selaimena.
Olisko Ipad +tapatalk vs muu kone + tapatalk. Sinänsä outoa, että vain Akin ja Tamaanin linkit menee Ouluun. Milläs koneella he tapatalkkia käyttävät?
Edit: ipad+safari vie rastit oikein. Case closed.
Mähän en käytä tapatalkia lainkaan vaan iPadilla suoraan Safari selaimella näitä lueskelen ja linkit + kuvien lataamisen teen normi PC:llä ja Firefox selaimella.
Aamukurvailua täällä (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=4000&text=Rasti&srs=EPSG%3A3067&y=6696036&x=425881&lang=fi): (ahmalle tiedoksi, että Näsinkivi)
http://ep1.pinkbike.org/p4pb10232866/p4pb10232866.jpg
Uusi rasti kun saan ladattua loput kuvat lenkiltä!
Uusi rasti on nyt arvottu, jonka myötä siirrytään kulttuurimaisesmista takaisin maastoon ja pyöreittien varrelle:
http://ep1.pinkbike.org/p4pb10232925/p4pb10232925.jpg
On se vaan hidasta ja raskasta puuhaa tuo rastihaku ja tekeminen, kun yleisön pyynnöstä hyllytin CC:n ainakin tällä kertaa :rolleyes:
Peter North
20.10.2013, 17.33
https://lh3.googleusercontent.com/-ImICmSaanbo/UmPZrpmtqrI/AAAAAAAAIQU/4Ve4Dbm2KUo/s720/DSCN0440.JPG
http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=8000&text=A.B%3An+aamurasti&srs=EPSG%3A3067&y=6694854&x=425929&lang=fi
Uutta kehiin:
https://lh4.googleusercontent.com/-cIhixdDFfI0/UmPZwiKO46I/AAAAAAAAIQc/G3t18cUE1c0/s720/DSCN0458.JPG
Tällainen tuli saunalenkillä vastaan :)
Virallisemmin kun pääsen kotiin.
http://img.tapatalk.com/d/13/10/21/edane3yr.jpg
Tällainen tuli saunalenkillä vastaan :)
Virallisemmin kun pääsen kotiin.
http://img.tapatalk.com/d/13/10/21/edane3yr.jpg
Huomenna olisin lähtenyt ettii Kuggenista. Kohta nähdään oisko ollut turhareissu. Mitäs merkkejä noi muuten ovat???
Peter North
20.10.2013, 21.25
No eipä siinä kauaa mennyt. Siinä oli kyllä Mikelle ja muille Tolkkisten tomaceille "pöytä katettuna"..
Nortin rasti siis löydetty. Arvasin että tämä on Nortin mulle tarkoitettu "säälirasti" jotta mäkin edes jonkin rastin löytäisin... :D
http://img.tapatalk.com/d/13/10/21/edane3yr.jpg
Sijaitsi siis täällä (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/karttalinkki/karttalinkki.html?view=show&x=421220&y=6688148&sc=16000&text=Northin+kaapelitaulu&action=link&srs=EPSG%3A3067&e=421476&n=6688768&scale=16000&tool=merkitse&styles=normal&lang=fi) ja on merkkinä Tolkislandetin varavoimalasta lähtevistä voimajohdoista lahden poikki Nesteelle.
Uusi rasti: Mihin ghettoon rotupyörä on nyt joutunut?
http://img.tapatalk.com/d/13/10/21/3yjehudu.jpg
Peter North
20.10.2013, 23.29
Onpas siinä sotkuinen reikä.
Kalliotamaani
21.10.2013, 12.11
Tuttu on sotkuinen reikä, harmi vaan että nyt pönötän Munchenin kentällä.
Huhuu? Ei toi nyt voi liian vaikea olla? Vai onko ulkona liian kylmä?
Hyvä että Kalliotamaani on karkoitettu jonnekin ulkomaille sillä pelkäsin että tästä tulee liian helppo :)
Kalliotamaani
21.10.2013, 23.48
Muut eivät ole vielä olleet pohjalla, siksi eivät tunnista :D
Nooh, kotiudun perjantaiksi, siihen asti on muilla aikaa etsiä tätä. Tällä hetkellä etelä-Ranskassa, sopivat 23 astetta lämmintä :)
Peter North
22.10.2013, 00.52
Tykäri jysähti aika nätisti tuolla tubessa aikoinaan. Sohva vei voiton tänään.
Tässähän tämä http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=4000&text=T%C3%A4ss%C3%A4+vanha&srs=EPSG%3A3067&y=6689992&x=421568&lang=fihttp://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=11486&d=1382439456
Ja uusi http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=11487&d=1382439499
Nyt kannattaa kaikkien osallistua sillä nopeemmalle on tiedossa upea palkinto. Uudehko ojassa säilytetty ruskea täysjoustofillari (suurin osa joustosta on jo kyllä käytetty vanteista päätelleen) . Jos se vielä siellä on :)
Ja uusi http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=11487&d=1382439499
Onkohan se minä, iPadi vai Wienin kentän wlan joka ei toimi, kun kumpainenkaan kuva ei näy... :rolleyes:
Onkohan se minä, iPadi vai Wienin kentän wlan joka ei toimi, kun kumpainenkaan kuva ei näy... :rolleyes:
Kyllä se taitaa tällä kertaa olla Jaskan compuutteritaidot... :) Ei näy täälläkään.
Lisäksi joku on kyllä sen reijän siirtänyt jos se tossa Jaskan merkkaamassa paikassa oli... :)
Peter North
22.10.2013, 19.59
Sama vika Rahikaisella.
Hah hah..en tiedä itkeäkkö vai nauraa. Näkyykö tämä?http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=11486&d=1382439456
Hah hah..en tiedä itkeäkkö vai nauraa. Näkyykö tämä?http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=11486&d=1382439456
Mikä? Ei ainakaan kuvaa näy:seko:
Ei!
Sent from my Chromag Aperture using alien technology.
Tämän foorumin albumista kopioin mut ei näköjään näy. Laitan linkin dropboxista jos sekään onnistuu. https://www.dropbox.com/s/so3ds3y4srrj9nm/2013-10-22%2012.53.10.jpg http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=11486&d=1382439456
telipyörä
22.10.2013, 20.53
Näin Porvåssa käyneenä sanoisin, että edellisetkin näkyvät.
Nyt näkyy hienosti ja näyttää Jaska jopa oikean paikan löytäneen. Karttalinkki näyttää ehkä 50m liian itään.
Uusi linkkinä https://www.dropbox.com/s/5vg125f2obxcdzi/2013-10-22%2013.18.43.jpg
Tää uusi tapatalkki ei näytä niitä. On vaan ruutu jossa lukee gif.
Sent from my Chromag Aperture using alien technology.
Vanha tapatalkki pelittää hyvin.
Eli siis näkyykö teillä nyt kuvat vai pitääkö klikata dropboxlinkkiä??? Mulla näkyy kaikki kuvat kuvana ilman että tarvii linkkiä avata.
HuhtisMTB
22.10.2013, 22.10
Mulla ainakin näkyy kuvat. Ja tällä kerta luullen tietäväni paikan pitää katsoa jos ehtii huomenna, mikäli se nyt on siellä missä luulen :)
Kalliotamaani
23.10.2013, 00.28
Kyllä te nyt niitä helppoja rasteja postaatte kun mä olen muualla...
Taitaa olla tulossa ns. pikarasti, kun myös mulle paikka on selvä :rolleyes: Saas vaan nähdä, koska lenkille pääsen... :o
Uusi linkkinä https://www.dropbox.com/s/5vg125f2obxcdzi/2013-10-22%2013.18.43.jpg
Linkin kautta pääsee kurkkaamaan... Mutta mulla on sama ongelma Google+ olevien kuvien kanssa, taitaa liittyä tuohon httpS -polkuun eli jollain tavalla tuo tuollainen tietoturvallinen linkki ei näy :seko:
Taitaa olla tulossa ns. pikarasti, kun myös mulle paikka on selvä :rolleyes: Saas vaan nähdä, koska lenkille pääsen... :o
A.B:n tuntien se hakee ton vielä tänä yönä... :)
A.B:n tuntien se hakee ton vielä tänä yönä... :)
:D Kiitos luottauksesta! :D Mutta ei, täytyy yrittää saada ensin arkirullaamaan ennen kuin pääsen taas rastimetsästykseen... ;)
Alkuviikko Itävallassa on sujunut sen verran energiapitoisen ravinnon parissa, että ajattelin keksiä vaihtoehtoista toimintaa ruokatunniksi. Lähdin siis fixi-kiepille tässä tulokset:
http://ep1.pinkbike.org/p4pb10246157/p4pb10246157.jpg
Jaskan kakkospyörä löytyi täältä (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=8000&text=Ruostepy%C3%B6r%C3%A4&srs=EPSG%3A3067&y=6694556&x=422927&lang=fi).
Uusi rasti löytyy täältä, joka on ainakin sijaintinsa puolesta pikarasti... ;)
http://ep1.pinkbike.org/p4pb10246191/p4pb10246191.jpg
Siellähän se. Ihme kun kukaan ei ollut vielä varastanut. XX1 setillä tosta sais ihmeitä. Epäilyksiä uudesta rastista on, mutta vain epäilyjä ja tänään pitkä lastenhoitohuki joten meitsi ei tänään lähde liikenteeseen.

Sano kun oot menossa kiinnittämään siihen XX1 setin, niin tiedän käydä hakemassa pois!
Hyvä, että uusikin paikka näyttää tutulta! Kun tuo ei keskeisestä sijainnista huolimatta osu, ainakaan kovin usein, mun lenkin varrelle... :rolleyes:
Tulikohan kuitenkin laitettua liian vaikea rasti... :rolleyes:
HuhtisMTB
24.10.2013, 23.29
En tiedä vaikeudesta vielä, en pääse ennen yli-tai yliylihuomenta ettimään. Ei tosin tällä hetkellä mitään aavistusta missä on muuta kuin alue mistä kannattaa etsiä...
:D
En tiedä vaikeudesta vielä, en pääse ennen yli-tai yliylihuomenta ettimään. Ei tosin tällä hetkellä mitään aavistusta missä on muuta kuin alue mistä kannattaa etsiä...
:D
Hmmm... Sen verran voisin vinkkinä sitten sanoa, että tuon "metsän" etsii hitaampikin kuski kokonaisuudessaankin parissa minuutissa ;)
Peter North
24.10.2013, 23.49
Hmm, vajaan tunnin lenkki.. keskeinen sijainti.. vanhan rastin haku matkalla. Kutina on, muttamutta..
Hmmm... Nyt menee jo helpoksi, mutta joka ainut teistä on tuon rastin ohittanut alle 50 metrin etäisyydeltä. Jos ei pyörällä niin vähintään autolla/auton kyydissä! ;)
Kalliotamaani
25.10.2013, 02.19
Hmm... taidan tietää, mutta ehtinen vasta lauantaina varmistamaan.
Hmmm... Nyt menee jo helpoksi, mutta joka ainut teistä on tuon rastin ohittanut alle 50 metrin etäisyydeltä. Jos ei pyörällä niin vähintään autolla/auton kyydissä! ;)
Eli se ei ole joki joka tuolla siintää puiden välissä? Sit voin unohtaa mun epäilyt.
Eli se ei ole joki joka tuolla siintää puiden välissä? Sit voin unohtaa mun epäilyt.
Ei ole joki, vaan asfalttipiha.... :rolleyes:
HuhtisMTB
26.10.2013, 23.51
Nyt oot näemmä pahan pistänyt. Yks ainut paikka mielessä, luultavasti väärä :(
No voihan että!
Laitoin eilen PIM-threadin puolelle, että viimeisellä lenkillä Mike ajoi tuosta lain kanssa... :) Tai ainakin gepsijäljen perusteella, mutta voihan siinä olla se 10-15m heittoa karttapohjaan nähden ja olisivatkin ajaneet tuolla etäisyydellä kulkevaa pyörätietä pitkin ;)
HuhtisMTB
27.10.2013, 09.36
Kai sitä nt noin hyvän vinkin perusteella pitää lähteä etsimään tämän päivän junnulenkillä...:rolleyes:
Sent from my GT-S5570 using Tapatalk 2
Jos ei kukaan ole laittanut kuvaa ennen ilta yhdeksään mennessä niin laitan kuvan ja uuden rastin että päästään eteenpäin. Eli 3h armonaikaa jäljellä.
Kalliotamaani
27.10.2013, 19.18
Siinä ja siinä ehdinkö :D Ei vaan, laita mun puolesta uutta kehiin vaan.
Siinä ja siinä ehdinkö :D Ei vaan, laita mun puolesta uutta kehiin vaan.
Jos sulla löytyy niin laita vaan. Siirrän deadlineä vaikka ilta yhteentoista. :)
Peter North
27.10.2013, 20.10
Meneekö paljon metsään kun arvaan että OyAb:n rasti on näsin essolta?
Meneekö paljon metsään kun arvaan että OyAb:n rasti on näsin essolta?
Arvioisin että menee ABC:ltä metsään noin n. 75m ;)
Peter North
27.10.2013, 20.49
Jaaha. No olis sittenkin pitänyt käydä kurkkaamassa. Mä sovittelin pitkään mielessäni tota Eestariin, näille (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=16000&text=N%C3%A4ille+main..&srs=EPSG%3A3067&y=6694892&x=423803&lang=fi) hoodeille.
HuhtisMTB
27.10.2013, 20.54
Voi hitto. Siellä abc:n lähellä sen oletin olevankin. No nyt vaan uutta rastia kehiin! :D
Sent from my GT-S5570 using Tapatalk 2
S'oon kyllä hyvä arvio kanssa, mutta siinä ei tai olla koivuja polun molemmin puolin... :rolleyes:
Minä kävin pe aamulla melkein tunnin pyöräilemässä jäähallin ympärillä kun sain treenien jälkeen kuningasidean että täällähän se on. No ei ollut. Kävin vielä näsin kiertää ja juuri tosta rastin vierestä menin ja kuikuilin metsään päin ja aattelin ettei se tuolla ole kuiteskaan ja en kurkannut...ois pitänyt. Aika ovela rasti kieltämättä. No mut nyt uutta kehiin. Mulla on huominen ja tiistai kokopäivän aikaa pyöriä. Jos nyt ei A.B nappaa sitä lounastunnilla.
Voi hitto. Siellä abc:n lähellä sen oletin olevankin. No nyt vaan uutta rastia kehiin! :D
Sent from my GT-S5570 using Tapatalk 2
Mike taisi antaa yhteentoista asti armon aikaa ja sitten rasti kuitataan pois ja päästään uuden pähkinän ratkontaan! :)
Mulla taitaa kulua tulevan viikon arki-illat tukevasti työmatkalla :o
Kalliotamaani
27.10.2013, 21.11
Kuten kuvasta selvästi näkee, niin täällä Näsin ABC:n kupeessahan se on :)
http://img.tapatalk.com/d/13/10/28/evupaqu8.jpg
Kiva kun annoitte mun mennä ihan paikan päälle ;)
Kuten kuvasta selvästi näkee, niin täällä Näsin ABC:n kupeessahan se on :)
Kiva kun annoitte mun mennä ihan paikan päälle ;)
Ihan selkeesti samassa kohdassa kuvattu ;) Ja ei kun uutta kuvaa kehiin! :)
Kalliotamaani
27.10.2013, 22.41
Täytynee opetella säätämään tota kännykän kameraa sellaiseksi että sillä saa pimeässä hiukka parempia kuvia. Tässä tuo karttalinkki (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=8000&text=Suurinpiirtein+n%C3%A4ill%C3%A4+main...&srs=EPSG%3A3067&y=6695642&x=425129&lang=fi), ja vielä epäileville Mustafoille seurantakin (http://connect.garmin.com/activity/396368414#) :)
Ja seuraavana rastina toimikoon tämä edustava kuva kuskista ja kulkuvälineestä:
http://img545.imageshack.us/img545/2998/xx9t.jpg
Taas on semmoinen kuva, että vaihtoehdot on vähissä... Mutta jotain tuttua Kalliotamaanin kasvoissa on :rolleyes:
Olisko se tässä http://goo.gl/B2L9U8 http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=11524&d=1382959488
http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=11525&d=1382959534Toteemipaalusta siirrytäänkin sähköisiin tunnelmiin.
Mankeli Apina
28.10.2013, 16.13
Jaaha, ei taaskaan mitään käsitystä paikasta. Ruutikellari rastin missasin (se oli vanhan aseman jälkeen seuraavan mielessä) kun tsekkasin jonkun neuvosta google streetviewillä ensin paikan (siinä se näyttää ihan erinlaiselta kuin rastikuvassa). Olisi vaan pitänyt sotkea paikanpäälle tarkistamaan se.
No kyllähän mä löydän tuon ihan maastokartan perusteella, eihän porvoossa ole monta voimalinjaa. Pari kiveä ja katajaa vielä maastomerkkeinä, helppoa!
Joo se iso kivenlohkare on halki keskeltä ja hyvä maamerkki.
Sent from my GT-N7105 using Tapatalk
Annan siimaa pyydettäessä, mut yrityksiä ensin.
Sent from my GT-N7105 using Tapatalk
Sen verran tekis mieli udella, että liikutaanko n. 2 km etäisyydella kirkosta vai n. 5 km etäisyydellä? :rolleyes:
Sen verran tekis mieli udella, että liikutaanko n. 2 km etäisyydella kirkosta vai n. 5 km etäisyydellä? :rolleyes:
Yli 3 km mut alle 15km :) pikaisesti mitattuna linnuntietä. Ei muuta kuin pipo syvälle, ledit loistaa ja polkee linjaa pitkin. Illalla alkaa myrsky :)
Pitäiskö meidän lainata Turun kuvarasti ketjusta vielä yhtä sääntöä eli aluerajausta? :rolleyes: Ihan vaan vastaisuuden varalle... Mutta mikähän olisi sopiva kilometrimäärä Porvoossa, sama 12km, 15km vai jopa 20km tuomiokirkolta?
Onpa kiinnostava rasti, luulen löytäneeni sen kartalta! :p Nyt vaan kun pääsis satulaan ja testaamaan voiko paikan todellakin löytää vain karttaa katsomalla ;)
Pitäiskö meidän lainata Turun kuvarasti ketjusta vielä yhtä sääntöä eli aluerajausta? :rolleyes: Ihan vaan vastaisuuden varalle... Mutta mikähän olisi sopiva kilometrimäärä Porvoossa, sama 12km, 15km vai jopa 20km tuomiokirkolta?
Kulloon urheilukentälle on 11.4km joten kyl se pitäis olla vähintään 15km
HuhtisMTB
28.10.2013, 20.49
Nyt puhutaan jo aika hurjasta alueesta. Jos on 15 kilometrin matka tuomikirkolta niin tulee pinta-alaksi n.700km*2-vesialueet. Ehkä fiksumpi olisi laittaa rajoiksi ne uloimpana olevat alueet jossa ainakin puolet täällä aktiivisista käyskentelee. Tämä siis minun mielipiteeni :)
Tai sitten vain jatketaan samaan malliin että kaikki käy kuhan vain on porvoossa! :)
Kaikki käy ja kamppulasta saa tuplapisteet
Sent from my GT-N7105 using Tapatalk
HuhtisMTB
28.10.2013, 22.53
Uskaltaako sinne edes mennä??
Mankeli Apina
29.10.2013, 10.24
Minulla on myös mutu missä tuo on, maasturia tarvittaisiin niin ei voi mennä tarkistamaan. Noin 6,4km linnuntietä kirkolta?
Pidän ajatuksesta, että koko porvoo on alueena. Mielessä kävi jos joskus saan rastin ja ilma on kaunis niin seuraava rasti saattaa löytyä Pellingin päästä :P Tosin jos rasti on pitkällä niin kuvan pitää olla helppo.

Ei sinne välttämättä maasturia tarvi ja nopeemmin pääsee muilla kulkupeleillä. Jos jatkaa rastilta eteenpäin linjaa pitkin niin sit ois hyvä olla maasturi mut sekin on kovapohjasta väylää. Käykää nyt hakee se pois ja laittakaa illaks viel uusi. Kuhan nyt ei ihan pellingiin :) Täähän on mennyt ihan sohvarastiksi jotkut mutuilee mut ei kehtaa mennä kattoo :) :)
Torilta lähtee myös bussi lähistölle jos ei jaksa kokomatkaa ajaa :)
Onko jollain hajua ja on menossa hakemaan? Jos ei niin voisiko Jaska avustaa niin saadaan tämä haettua ja uutta peliin.
Onko jollain hajua ja on menossa hakemaan? Jos ei niin voisiko Jaska avustaa niin saadaan tämä haettua ja uutta peliin.
Mike, tämä pitäisi olla sinun rasti jos oikein olen ymmärtänyt. :)
Mike, tämä pitäisi olla sinun rasti jos oikein olen ymmärtänyt. :)
Ahaa... Voisiko sittenkin mun ensimmäinen aavistus olla oikeassa...?
Täytyypä tässä pakata reppuun syötävää ja lähteä jossain välissä pitkälle retkelle...:)
Taidamma saada uuden rastin tänään :)
Sent from my GT-N7105 using Tapatalk
Onneksi tämä ei ole kuin Jukolan viesti jossa voi sohvalta katsoa seurannasta kun toiset kiertää ympyrää ja eivät löydä rastia...
Vielä juuri ennen uloslähtöä kurkkasin kuvaa ja olin aivan varma että tuolla se on. Tunti pusikossa tihkusateessa ja eihän se paikka kyllä samalta kun toi Jaskan kuva näyttänyt??? Oli mullakin sähkölinjaa, katajia ja isoja kiviä?
No positiivista tässä on se että muillakin on vielä mahdollisuuksia :D. Ja täytyy sanoa että en mä tänään muuten olisi 20:30 lenkille lähtenyt.
Se täytyy sittenkin olla se toinen paikka. :(
Hö. Olin varma että löytäisit sillä olen nähnyt sun linkittämän kartan jossa olit laittanut nuolen melkein pyörän kohdalle (noin 100m päähän) :)
Hö. Olin varma että löytäisit sillä olen nähnyt sun linkittämän kartan jossa olit laittanut nuolen melkein pyörän kohdalle (noin 100m päähän) :)
Perhana? Olinkohan sittenkin jäljillä? Pimeys teki tepposet? Täytyypä vähän miettiä.
Perhana? Olinkohan sittenkin jäljillä? Pimeys teki tepposet? Täytyypä vähän miettiä.
Jos ei kukaan sitä päivällä hae niin mun täytyy varmaan lähteä sitten illalla taas retkelle. Nyt on varma vainu. Pitää varmaan pakata snorkkeli ja räpylät mukaan? Aika märkä on keli :(.
Jos ei kukaan sitä päivällä hae niin mun täytyy varmaan lähteä sitten illalla taas retkelle. Nyt on varma vainu. Pitää varmaan pakata snorkkeli ja räpylät mukaan? Aika märkä on keli :(.
Hirmuiset paineet ikämiehelle! Laitoin jo maanataina >Jaska<:lle karttatutkistelun perusteella päätelmäni ja piti käydä ottamassa kuva lauantaina ellei joku muu ehdi työmatkan aikana napaamaan... Viime yönä palailin työmatkalta ja päätin lähteä siksi tänään vähän aikaisemmin töistä, jotta voisin kurvailla tänne (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=8000&text=Tuossa&srs=EPSG%3A3067&y=6691750&mode=rasta&x=421723&lang=fi):
http://ep1.pinkbike.org/p5pb10278162/p5pb10278162.jpg
Tuolle linjalle pääsee kivaa polkua/mönkkäriuraa pitkin, joka alkaa tästä (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=8000&text=T%C3%A4st%C3%A4+l%C3%A4htee&srs=EPSG%3A3067&y=6691722&mode=rasta&x=421937&lang=fi).
Ettei Mike olisi turhaan pakannut snorkelia ja räpylöitä mukaan, eikä muut olisi turhaan ajelleen pitkin sähkölinjoja niin jätin uuden rastin sähkölinjalle:
http://ep1.pinkbike.org/p5pb10278185/p5pb10278185.jpg
Huomenna kun puoleltapäivin herää niin täytyy lähtee vilkasee yks paikka muuten jää vaivaa
Tuon rastin pitäis olla helppo! Toivottavasti saadaan rasti jos toinenkin uusi rasti viikonlopulle! :)
Tuolla http://goo.gl/z3el4d pitää käydä paremmalla ajalla katsoo polunpätkät.http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=11537&d=1383394576
Ja siirrytään sit linjoilta maalaismaisemiin. http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=11538&d=1383394610
Kuva ei ole hyvä mut tarkka katsoja löytää kuvasta vihjeen jos se nyt on olleskaan vaikea.
Kävin ajelemassa äsken saunalenkin, jonka aikana pistäydyin täällä (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=16000&text=T%C3%A4ss%C3%A4&srs=EPSG%3A3067&y=6693840&x=423623&lang=fi):
http://ep1.pinkbike.org/p5pb10281201/p5pb10281201.jpg
Sitten kävin täällä, mistä löytyy tärkeä muistutus/varoitus Porvoon polkuja/hiekkateitä ajelevalle nuorisolle:
http://ep1.pinkbike.org/p5pb10281219/p5pb10281219.jpg
No nyt ABllä selainen että minäkin tunnistan. Tänään tuli muuten ajettua siitä ohi matkalla Brusakseen. .
Sent from my Chromag Aperture using alien technology.
No nyt ABllä selainen että minäkin tunnistan...
Näin ajattelinkin! :) Piti olla sellainen sopiva knoppitehtävä niin, että paikan tunnistaisi ilman vinkkejäkin :rolleyes:
Hajulla ollaan mut pääsen vasta klo 12 lähtee kevari brusas suunnalle. Katotaan tuleeko tuo liikennemerkki vastaan ja onko kukaan muu hakenut jo sen.:)
Kävin staffaksentiellä. Nothingia. Eli ei löydy...vihjeitä?
Sent from my GT-N7105 using Tapatalk
Tänään lenkillä kävi mielessä että olisi voinut käydä tuon nappaamassa mutta eipä tullut käytyä sitten.
Kävin staffaksentiellä. Nothingia. Eli ei löydy...vihjeitä?
Tänään lenkillä kävi mielessä että olisi voinut käydä tuon nappaamassa mutta eipä tullut käytyä sitten.
Hmmm... Vähän niin ja näin noiden vihjeiden suhteen kun kerran vähintään yksi on jo paikan tunnistanut... :rolleyes: Tokihan voin vahvistaa, että ei se Staffaksentiellä ole ;) Olet etsinyt rastia liian etelästä... :rolleyes:
Olin varma että se oli staffaksella. Kamera laukaisuvalmiina pyyhkäistiin suoraan sinne. Mut ei päivä mennyt piloille vaikka tälläkertaa rasti jäi metsään. Jatkettiin Brusaksen kautta Viksberginjärvelle mutaisille hevospoluille ja sieltä Karjalaiskylän kautta himaan. Täytyypä tuumata missä toi rasti vois olla. Huomenna taitaa sataa kokopäivän joten aamulla kivikkoon hiihtää. Jos sade hellittää ja saan uuden vainun niin mikä ettei.
Taitaa ikämiesketjussa löytyä foto kun ikämiehet poseeraa tuon kyltin edessä. Joskus viime vuonna muistaakseni otettiin..
Taitaa ikämiesketjussa löytyä foto kun ikämiehet poseeraa tuon kyltin edessä. Joskus viime vuonna muistaakseni otettiin.. Pakotatko mut lukemaan 16188 viestii :rolleyes:
En pakota, eikä se sen kuvan näkeminen auta suo löytämään oikea paikka. Enkä usko että viime vuonna ihan noin montaa viestiä sinne ole kirjoitettu... ;)
Vanhuksia tiellä http://goo.gl/GoXemx http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=11552&d=1383741435
Guggenheim museon paalutustyöt käynnissä, mutta missä? http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=11553&d=1383741548
Vaikka en mikään taiteen suurkuluttaja ole niin tämän kyllä tiedän.
Tarjottimella tarjosin uuden rastin tämän illan LED- lenkkeilijöille mut ei kelevannu :)
Harmillisesti bongasin tämän vasta lenkin jälkeen... Tosin tuota rastia mun pitäisi oikein etsiä metsästä! Ajatus on mistä aloittaa, mutta sekin vain aavistus... :rolleyes:
Mikä on Miken aikataulu rastin haun suhteen? Vai irtooko Jaskalta vinkkejä? Eilen ledin kanssa kävin etsimässä tuota Gammelbackan metsistä... Mutta ainakaan mun ledin valokeilaan se ei osunut :o
Voisin iltapäivällä käydä kokeilemassa? Onko tämä jossain muualla kun luulen koska luulin että helppo? Tuli kyllä edellisenkin kokeilun kanssa huti...mutta katsotaan.
Helpotusta ei heru :)
Sent from my GT-N7105 using Tapatalk
En tiedä näkyykö mitään kun mobiilisti ollaan?
http://img.tapatalk.com/d/13/11/08/e6u9ypen.jpg
Mun mielestä samannäköinen tolppa?
Enkä osaa niitä J.F:n labyrinttejä laittaa niin karttalinkki tulee kun pääsen kotiin. Ja uusi rasti myös jos paikka näyttää isolla ruudulla myös samanlaiselta :)
Hyvä, kyllä sama paalu kyseessä. Jos se olis kuvattu toiseltapuolen niin se ois ollut liian helppo ja kaikki ois tienneet.
Eli tämä oli täällä:
http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=8000&text=Jossain+t%C3%A4ss%C3%A4&srs=EPSG%3A3067&y=6693278&x=427436&lang=fi
En tiedä näkyykö mitään kun mobiilisti ollaan?
http://img.tapatalk.com/d/13/11/08/e6u9ypen.jpg
Mun mielestä samannäköinen tolppa?
Enkä osaa niitä J.F:n labyrinttejä laittaa niin karttalinkki tulee kun pääsen kotiin. Ja uusi rasti myös jos paikka näyttää isolla ruudulla myös samanlaiselta :)
Eli tämä oli täällä:
http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=8000&text=Jossain+t%C3%A4ss%C3%A4&srs=EPSG%3A3067&y=6693278&x=427436&lang=fi
:D Ilmankos siinä oli jotain tuttua! Mutta olis kyllä jäänyt löytämättä multa ellen ihan sattumalta olis tajunnut tuijottaa tuota tolppaa Sikosaarenrundilla.... :rolleyes:
Ennenkuin avaatte perjantain oluttölkin niin käykääpä kurkkaamassa missä Lynskey kävi!
Ajattelin siirtyä metsästä pois niin näitä rasteja voi hakea muutkin kuin "metsurit" :)
http://img.tapatalk.com/d/13/11/08/utany6u4.jpg
Tässä http://goo.gl/PJXOkF . Jokohan meille Mike tulee huomenna kutsu poliisilaitokselle. Näkyi olevan vasemmalla yläkulmassa valvontakamera. No siitä saa lisäpisteitä :) http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=11563&d=1383927052
Uusi isäinpäivän kunniaksi. Jos ette tiedä kysykää lapsilta. Pahoittelen kuvan laatua. http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=11564&d=1383927095
Tässä http://goo.gl/PJXOkF . Jokohan meille Mike tulee huomenna kutsu poliisilaitokselle. Näkyi olevan vasemmalla yläkulmassa valvontakamera. No siitä saa lisäpisteitä :) kuva
Samaa itsekin katsoin kun pyörän ovea vasten asettelin :) Ajattelin että ei tässä nyt kuitenkaan mitään pahoja tehdä. Jossain vartiokopissa kaverilla ollut tänään ihmettelemistä...
Arvelinkin että tämä on pikarasti. Hienoa että rastit kiertää eteenpäin !!!
WetWillie
08.11.2013, 23.02
https://plus.google.com/u/0/app/basic/photos/photo/109863227963622716563/5931999117420863698?cbp=91ni08mqoijg&pct=ab&pcv=5931999112294880097&spath=/u/0/app/basic/photos&sparm=cbp%3D91ni08mqoijg%26pv%3Dhi%26pgpnum%3D1
testi, en saa liitettyä kuvaa suoraan tähän?
Noi https://plus.goog (https://goog).... Eivät ainakaan mun iPadissa näy... :rolleyes:
WetWillie
09.11.2013, 09.07
Omassa iPadissa kyllä aukeaa, muilla foorumeilla voin liittää kuvia mutta en täällä? Viestin säännöissä teksti: Käyttäjä ei voi liittää liitetiedostoja.
En minäkään pystynyt lähettää kuvia dropboxista. Latasin kuvat "oma profiili albumiin" ja sitä kautta sain ne tänne, ei sekään mikään helppo juttu ollut kuten moni varmaan huomas :). Tällä foorumilta kyllä löytää yksiselitteiset ohjeet siihen.
... Pahoittelen...http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=11564&d=1383927095
Mietinkin jo tuossa aikaisemmin, että koskahan tämä menee ihan lapselliseksi touhuksi... :rolleyes:
Välillä on hyvä lapsettaa :)
Sent from my GT-N7105 using Tapatalk
Välillä on hyvä lapsettaa :)
Kai sä otit videolle, kun laskettelit tuota liukumäkeä? ;)
Liian jyrkkä minulle :)
Sent from my GT-N7105 using Tapatalk
Kalliotamaani
09.11.2013, 17.35
Olikos WetWillie siis jo hakenut tuon viimeisimmän rastin?
Onko porvoossa useampikin leikkipuisto jossa tuollainen härkä?
vBulletin® v4.2.5, Copyright ©2000-2023, Jelsoft Enterprises Ltd.