Näytä tavallinen näkymä : shimano nexus 3 ongelma
Terve. Täällä saattaa olla kirjoituksia aiheesta, mutta en löytänut, joten lisään tähän kyssärin. Kun painan jarrun pohjaan siten, että se menee melkein lukkojarrutuksen puolelle, navasta kuuluu outoa rutinaa, välillä enemmän, välillä vähemmän. Vaihteissa taas sellaista häikkää, että kolmoselta kakkoselle vaihdettaessa kakkonen ei tahdo mennä kunnolla päälle, eli navasta kuuluu tasainen naksutus. Säädöt ovat kohdallaan.
Napa ilmoittelee huollon tarpeesta, jos on muutamia vuosia ikää. Napavaihde vaatii huoltoa vaikka mainokset muuta väittäisivätkin.
Niin vähän arvelinkin ja löysin räjäytyskuvan em. napaan. Se tässä vaan harmittaa, kun fillari on ostettu uutena 2009, ja viime syksynä kolmosvaihde ei mennyt päälle. Käytin huollossa, napa oli korjauskelvoton. Siinä sitten laitettiin uusi takakiekko, napa ja vaihdevipu. Pyöräilin läpi talven, mutta luulisi tuon nyt kestävän vuoden ilman huoltoa. Tällä kertaa otan navan itse auki. Näytti ainakin kuvan perusteella helpommalta kuin ikivanhan Tunturi Ponin vastaava vaihteeton Sturmey Archer.
No niin. Napa avattu, putsattu, voideltu ja kasattu. Vaihteet ja jarrut tuntuvat toimivan paremmin, mutta. Polkiessa kuuluu outoa vinkunaa, ei paljon, mutta kuuluu kuitenkin. Mistäköhän tuo voisi johtua?
Päivitystä edelliseen.. Vaihteet toimivat nyt moitteettomasti. Vinkumista ei enää kuulu, avasin navan uudemman kerran ja voitelin vähän lisää. Jarru oireilee edelleen. Tuli mieleen, voisiko se johtua polkimista, vai onko liian kaukaa haettua? Äänihän kuuluu vain silloin, kun jarrutan siten, että se menee melkein lukkojarrutuksen puolelle? Kannattaako ottaa keskiö irti?
Vaatikohan tuonkin navan jarru erikoisrasvan kuten seiskanavankin jarrukengät vaativat? Laakereille normaalivaseliini jarruun omansa, on tuota vaimon pyörän vapavaihdetta huollettu. Pyrkii muutoin lukkojarrutukseen, ei hyvä.
arctic biker
03.07.2013, 08.27
Shimanollahan on oma rasvansa tätä varten. Tuskin siinä muuta kummoisempaa kuin lämmönkestoa enemmän, jarrukengäthän kuumenee.
Voisihan tuota rasvanvaihtoakin kokeilla. Huomasin sellaisenkin jutun, kun "talutin" fillaria taaksepäin, niin se oli hieman nahkean oloinen ja natisi. Olisiko siellä takanavassa kuitenkin jotain rikki, mitä en omilla vajavaisilla taidoillani huomannut?
Torpeedo
05.07.2013, 20.55
Voisihan tuota rasvanvaihtoakin kokeilla. Huomasin sellaisenkin jutun, kun "talutin" fillaria taaksepäin, niin se oli hieman nahkean oloinen ja natisi. Olisiko siellä takanavassa kuitenkin jotain rikki, mitä en omilla vajavaisilla taidoillani huomannut?
Kulunut jarrukartio aiheuttaa aika pitkälti tuollaista ääntä. Tsekkaa kanssa ettet kiristä taka-akselia liikaa.
Hei,
Ajattelin lainata tätä ketjua, kun otsikko sopii ihan hyvin omiin ongelmiin. Toki ei koske varmaan vain nexusta, mutta nyt kyseessä tämä vaihde"laatikko". Yritän selittää, vaikka kuva olisi varmasti parempi...
Eli kun tuossa vaihdoin takarenkaan kumin, niin pyörää (tunturi poni) takaisin parsiessa kokoon, tuo vaihde"laatikko" ei pysy enää kiinni siinä navassa. Siinä kun on se kiristettävä mutteri siinä takana, niin se jää pyörimään tyhjää ja ei kiristy kiinni laatikon sisälle työntyvään pulttiin. Oletan, että sen kuuluisi ylettyä sinne sisälle asti, ja painaa tuo laatikko pysyvästi kiinni siihen pulttiin, mutta nyt sellaista ei tapahdu. Olenko oikeassa, vai teenkö jotain väärin? Luulen, että näin sen purinkin äsken, eikä ongelmaa ole havaittu aiemmin. Hyvin on vaihteet aiemmin toimineet, nyt en ajanut sillä, mutta kun vaihteita vaihtoi, tuo laatikko työntyi vain ulos siitä pultista, kun ei tosiaan ollut kiinni.
Pitääkö tässä hankkia jostain uusi mutteri tuohon, jolla sen saisi kiristettyä, vai onko joku muu syy tähän kiinnittömyyteen?
juuso.ruohomaki
24.05.2017, 16.43
Olen uusi tässä foorumissa joten en tiedä tarkkaan miten menetellä. Mutta tarvitsen neuvoa. Pienessä lastenpyörässä on Nexus 3 vaihde ja ongelma on se, että kun pyörää työntää taaksepäin niin takapyörä lukkiutuu. Muistaakseni tällaista ongelmaa on esiintynyt aina ja myös vaihteettomissa pyorissä. Jotain pitää löysätä vai mitä?
Pyörällä pitää ajaa eteenpäin. Tuo ei kuulosta vialta vaan ominaisuudelta.
vBulletin® v4.2.5, Copyright ©2000-2025, Jelsoft Enterprises Ltd.