PDA

Näytä tavallinen näkymä : Aloittelevan rengaspohdintaa maastopyörään

Syystuulia
16.06.2013, 10.42
Sain Radonin naisten mallin maastopyörän käyttöön joitain viikkoja sitten. Ajotunteja on kertynyt ja pyörä tuntuu mahtavan omalta ja toimivalta. Tarkoitus oli opetella poluilla ajoa jo tänä kesänä, mutta yksi nopea pysähdys ja pyörän päältä hyppy muistutti, ettei takareiden jännevamma ole vielä kunnossa. Vielä pitää ottaa varman päälle, eli ajella alustoilla, joissa pysähdykset ovat aloittelijallekin hallittuja. Käytännössä olen enimmäkseen ajanut kuoppaisia ja tiukan mäkisiä hiekkateitä, välillä myös pieniä pätkiä asfalttiteitä. Poluille en ole juuri poikennut, mutta umpeen kasvaneita metsäautoteitä yms. helppoja ja turvallisia pätkiä sattuu välillä reitille.

Eilisen pidemmän lenkin jälkeen aloin miettiä tuota rengasasiaa. Pyörässä on alla Schwalbe Nobby Nic -kumit, jotka on tarkoitettu kai lähinnä sellaiseen poluilla ajoon, johon en tämän kesän aikana uskaltaudu. Kannattaako tässä vaiheessa vaihtaa jotkut toiset kumit täksi kesäksi alle? Jos ajelen noillla maastorenkailla, kuluuko ne pilalle, ennen kuin pääsevät varsinaiseen tarkoitukseensa?

Sillä, että Nobby Nicit pitää asfaltilla melkoista jyrinää, eivätkä rullaa kovin hyvin, ei sinänsä ole minulle mitään merkitystä. Kerkiän perille, vaikka siinä menisi kauemminkin ja pienemmiltä teiltä asfaltille tullessa kulkeminen tuntuu aina joka tapauksessa niin kovin kevyeltä, että :)

perttime
16.06.2013, 11.15
Kulku voisi olla mukavampaa, jos alle laittaisi jotkin matalampi- ja/tai tiheämpikuvioiset renkaat. Ei välttämättä ollenkaan varsinaisia "maastorenkaita", mutta suunnilleen samaa kokoluokkaa tai aavistuksen kapeammat.

Pehmeäkumiset maastorenkaat ei välttämättä kestä monta vuotta käyttöä, joten voisihan niitä vähän säästellä, jos kerran nyt käytössä olevat alustat eivät vaadi Nobby Nicin nappuloita.

H. Moilanen
16.06.2013, 11.29
Ensiasennusrenkaat, muissa kuin high-end pyörissä, harvoin ovat niitä oikeita maastorenkaita. Malli voi olla sama, mutta versio on yleensä se halvin. Ei kulu kestopäällysteellä, eikä pidä maastossa. Noita renkaita ei siis erityisesti kannata sääliä ja säästellä. Renkaan version voi halutessaa tarkistaa renkaan kyljestä; voihan olla, että nahkahousu on laittanut alle jotakin kevollista gummia. Jos noilla pärjää, antaa mennä vaan.

syklopaatti
16.06.2013, 11.48
Tälläiset voisi käydä sulle jos asfalttia ajat. Eikä oo hinnalla pilattu ,mut näillä ei sit metsässä tee mitään. Onko sun rengaskoko 26?
http://www.chainreactioncycles.com/Models.aspx?ModelID=69985 (http://www.chainreactioncycles.com/Models.aspx?ModelID=69985)

Jos metsään haluat sillointällöin poiketa niin pieninappulainen rullaava rengas olis sillon hyvä valinta.
http://www.chainreactioncycles.com/Models.aspx?ModelID=30196 (http://www.chainreactioncycles.com/Models.aspx?ModelID=30196)

Yritin linkittää mahdollisimman halpoja vaihtoehtoja koska tämä lienee väliaikainen ratkaisu.
Jos raha ei oo ongelma niin mars kauppaan ja alle vaikka spessun renegadet.

(http://www.chainreactioncycles.com/Models.aspx?ModelID=69985)

H. Moilanen
16.06.2013, 11.59
Jos metsään haluat sillointällöin poiketa niin pieninappulainen rullaava rengas olis sillon hyvä valinta.
http://www.chainreactioncycles.com/Models.aspx?ModelID=30196 (http://www.chainreactioncycles.com/Models.aspx?ModelID=30196)
Tällä versiolla ei sitten tee metsääs yhtään mitään, jos maasto pikkusenkaan kosteaa.

Syystuulia
16.06.2013, 12.00
En tiedä onko oikeat renkaat vai leikkiversiot: Schwalbe Nobby Nic, Performance line, dual compoud.

Syystuulia
16.06.2013, 12.13
Mutta siis, jos suosittelette jotain, niin tärkeintä on, että rengas pitää sellaisissa tilanteissa, joissa tullaan tosi kovaa mäkeä alas ja mäen alaosaan on valunut reilusti irtosoraa. Keski-Suomen pienillä teillä mäkiä riittää!

jan52
16.06.2013, 12.40
tärkeintä on, että rengas pitää sellaisissa tilanteissa, joissa tullaan tosi kovaa mäkeä alas ja mäen alaosaan on valunut reilusti irtosoraa

Jos hiekkatie pito on tärkeää niin en nää mitää syytä vaihtaa nobby niccejä pois. Jos haluaa vähän lisää rullaavuuttaa niin takarenkaaksi voisi vaihtaa vaikka smart sam (http://www.bike-discount.de/shop/k361/a89704/smart-sam-performance-dc-21-wire.html)in.

bomba
16.06.2013, 12.56
Irtosorassa ei pidä oikein mikään, kun siinä ei ole mitään mihin rengas voisi tarttua. Soramuruset toimii kuin laakerit renkaan alla, eli rengas vaan liukuu niiden päällä. Ainoa ratkaisu on vauhtia pois soraisessa mutkassa. Ei sun ainakaan Niciä järeämpiä renkaita kannata asentaa saadaksesi parempaa pitoa irtosoralla.

Mulla on myös Radonin maasturi, jossa oli nuo samat Performance-sarjan Nicit valmiina. Performance-sarjan kumiseos on maastoajossa melko huonoa. Ajettuani ne loppuun vaihdoin alle parempaa kumia, takana on nyt Schwalben Evo-sarjan Fat Albert ja edessä Panaracerin Rampage SC. Nämä on hyvät renkaat, ja aivan eri planeetalta kuin ensiasennus-Nicit. Nicit tuntuivat näihin verrattuna kuin ne olisivat olleet muovia eikä kumia, niin järkyttävä ero on pidossa. Aja siis kaikessa rauhassa ne Nicit loppuun nyt kun vielä harjoittelet, ja osta kunnon kumit sitten kun alat enemmän ajaa oikeaa maastoajoa.

Syystuulia
16.06.2013, 13.08

Ok, taidan tehdä niin! Kiitos!

Kuten jo alussa mainitsin, pito on ehkä tällä hetkellä oman tilanteeni vuoksi tärkeämpää kuin rullaavuus, ja jos kerran kumeja ei kannata säästellä, ajan tyytyväisenä nyt niillä! :rolleyes:

marmar
17.06.2013, 06.17
Ensiasennusrenkaat, muissa kuin high-end pyörissä, harvoin ovat niitä oikeita maastorenkaita. Malli voi olla sama, mutta versio on yleensä se halvin. Ei kulu kestopäällysteellä, eikä pidä maastossa. Noita renkaita ei siis erityisesti kannata sääliä ja säästellä. Renkaan version voi halutessaa tarkistaa renkaan kyljestä; voihan olla, että nahkahousu on laittanut alle jotakin kevollista gummia. Jos noilla pärjää, antaa mennä vaan.

No kyllä tuossa mun alle tonnin Konassa oli kelvolliset kumit alla. Suurin haitta noissa tuntui olevan, että nappulat sulaa alta, joten nuo lähti heti maaston kuivuttua pois ja ajattelin säästää syksyyn, keleille joissa pitoa tarvitaan enemmän.

Alle tuli ei oikeat maastorenkaat (Smart Samit). Hain parempaa rullaavuutta ja kulutuskestävyyttä asfaltilla maasto-ominaisuuksien liikaa kärsimättä. Sain mitä halusin. Kyllä noilla maastossa ihan hyvin ajelee, kunhan tiedostaa märkäpidon puutteet, tosin ei noissakaan taida takakumi syksyyn asti kestää. Näyttää siltä, että viimeistään 3000 kohdalla menee vaihtoon.

Jos nuo nobby nicit on samaa kumiseosta, kuin noi mun smart samit niin ajaisin ne loppuun (jos kärsivällisyys riittää) tai ainakin viimeistään syksyllä märkien kelien tultua vaihtaisin pois, vaikka pinta olisikin hyvä. Nobby Nicejä tehdään ainakin 4 eri kumiseoksella, joten pelkällä nimellä ei voi olla varma kumiseoksesta. Kaksoiskumiseoksessa on toki se hyvä puoli, että reunaseos pitää myös märällä ja siten kaltevilta pinnoilta rengas ei lähde ihan yllättäen täysin alta, vaan vetopito varoittaa ekaksi.

Ehkä aloittelijalle tärkeintä on tiedostaa, että jos tuntuu siltä että märällä on liukasta, niin paljon parempaa kumia löytyy kaupasta.

sakuvaan
17.06.2013, 09.28
Nobby niccien kaarrepito on ok, mutta se vaatii että sillä ajetaan aika agressiivisesti että sivunappulat puree kaarteessa, märällä tuolla kumilla en ole ajanut ja oma oli 29er mallinen.

marmar
17.06.2013, 09.57
Nobby niccien kaarrepito on ok, mutta se vaatii että sillä ajetaan aika agressiivisesti että sivunappulat puree kaarteessa, märällä tuolla kumilla en ole ajanut ja oma oli 29er mallinen.

Tuo sivunappuloiden kiinnittaminen riippuu myös paineista. Ottaa hiukan paineita alas, niin pito yleensä paranee. Kannatta kysyjän kokeilla sitäkin. Aika helposti leveämmillä kumeilla ajetaan turhan kovilla paineilla.

sakuvaan
17.06.2013, 11.57
Tuo sivunappuloiden kiinnittaminen riippuu myös paineista. Ottaa hiukan paineita alas, niin pito yleensä paranee. Kannatta kysyjän kokeilla sitäkin. Aika helposti leveämmillä kumeilla ajetaan turhan kovilla paineilla.

Tai ohjaus menee epätarkaksi kun paineita ei ole tarpeeksi ja rengas alkaa sortaa liikaa, jotkut renkaat on tuollaisia esmes High Roller, Nobby Nic, niissä kaarrepito tulee sitä paremmin mitä enemmän uskaltaa kantata rengasta sivunappulalle.