Näytä tavallinen näkymä : Mitä söit viimeksi, Vol 2
Sivut :
1
2
3
[
4]
5
6
7
8
9
Tänään taatusti tuoretta Tapolaa Lietsun Makkarabaarissa eli reilusti mustaa + vesi hintaan 3,31 euroa. Puolukkahillolla totta kai, vaikka se nyt olikin ihan hurvittelua. Mutta pakollista.
Söin juuri itse tekemiäni Kesäkurpitsasipsejä. Eli kesäkurpitsaviipaleita maitoon kostutettuna pyöräytetään Parmesan juustossa, heitetään pannulle ja paistetaan rapeiksi. Nams
Varhaisperunoita ja Nieriää oliiviöljyssä paistettujen ja omenaviinietikalla maustettujen punasipulien ja tillinversojen kera.
Niin ja koira sai tietysti myös maistiaiset. Se on mainio maistaja kun se ei koskaan valita, että hyi, kun pahaa. :D
rautajalka
10.07.2015, 00.29
Kesälomalaisen päivät ovat kiireisiä. Siksipä 2 x höyrymakkara :).
rucolaa, tomaattia ja pähkinöitä
Yhden parhaista koskaan syömistäni burgereista Grillsson Steakhouse & Bar -ravintolassa (Hämeenpuiston Cumuluksen alakerrassa) eilen illalla. Olipa huikean positiivinen yllätys.
Pirkka Kiviuunikierrepatonkia 69g, Pirkka Parmankinkkua 37g, Valio Aamupala "juustoa" 5% 39g. (offtopic: + Valio rasvatonta maitoa 1.7 dl)
Edit: 159, 85, 55, 56 kcal. Ja kuten tästä huomaamme, se ei ole se LEIPÄ mikä lihottaa vaan se mitä sen kanssa suustaan alas pistää.
kuovipolku
10.07.2015, 09.18
Kahvia. Kaurapuuroa johon sekoitin kaksi ruokalusikallista kylmäpuristettua rypsiöljyä. Kahvia. Kaurapuuroa johon sekoitin kaksi mitallista mansikanmakuista heraproteiinijauhetta. Kahvia. Laktoositonta rasvatonta maitoa kaikkiin edellisiin.
Pullapoika
10.07.2015, 13.28
Laiskana ja nälkäisenä pinaattilättyjä. :P
^Pidän jääkaapissa aina noita pinaattilettuja ( merkillä ei juurikaan väliä) a. back uppina jos mukuloille ei iskän sörsselit uppoo niin noi uppoo aina. b. oikein kun sokerihammasta kolottaa ruuan päälle niin paistan pannulla voissa ja päälle mansikkahilloo ja kermavaahtoo (sellasta valmiskermavaahtoo purkista, Shärrsöslsesson merkkistä tjs. löytyy kaikkien kauppojen kylmäkaapeista). Anoppikin luuli että olin paistanu letut ja vatkannut kermat itse :)
Perjantain pikaruokaa ala Nana, eli vasikankotletteja ja varhaisperunoita, sekä viinietikalla maustettuja sipuleita ja tillinversoja ja herneitä. On nuo vaan hyviä kun ei liian usein syö.
Maatiaispossun Barbequepihviä, uusia perunoita, vihanneksia, miniluumutomaattia ja tillinversoja
kuovipolku
13.07.2015, 23.44
Jääkaapista löytyneistä aineksista jotain hyvin etäisesti vorschmackin tapaista (jauhelihaa, sipulia, sinappisillipurkin sisältö, mustapippuria) ja jauheperunamuusia, suolakurkkuja. Lehtisalaatti-kurkku-tomaattisalaattia. Vaniljajäätelöä ja mansikoita.
Porkkana-puolukka-maitorahkapiirakkaa. Kahvia.
Valion maitorahkapurkin ja Dole Gold ananaspaloja myös purkin. Nyt jaksaa kohta kattoa Baueria jokusen jakson verran. :cool:
rautajalka
15.07.2015, 23.53
Vaimon tekemää lihamakaroonilaatikkoa. Nam.
Maailman parasta mikro-lohikeittoa:
http://www.kokkikartano.fi/sites/default/files/styles/tuote/public/tuotekuvat/22362%20Lohikeitto%20550%20g%20PP%205.1.15.png?ito k=1WgPu47D
Maistuu hyvälle, kalaa on perkeleesti ja kerrankin tarpeeksi iso annos raavaan miehen mahaan!
Kokkikartano, #1 einesruuissa! Case Closed!
Disclaimer: Ei todellakaan ole mitään tekemistä mulla muuten ko firman kanssa kuin olen todella tyytyväinen niiden ruokiin. Einesruokaa joka maistuu oikealle ruualle! :)
ibuprofeenia ja parasetamolia
arkkimedes
17.07.2015, 13.03
Eilen tuli syötyä Saarioisten pizzaa ja lenkkiä vielä päälle. Tänään eilen illalla haudutettua palapaistia ja pottuja.
Jopotuinen
18.07.2015, 22.05
Kasleria grillistä
arkkimedes
20.07.2015, 01.07
Käristemakkaroita
Burger King Double Steakhouse ateria muutamalla Cokis Zero lasillisella. Ja pari mozzarellatikkua.
Elämän pieniä iloja, Tositummaa Reissumiestä paahdettuna, voilla ja Emmentalilla. Tästä ei ruisleipä juuri parane.
kuovipolku
04.08.2015, 16.55
Vehnäjauho, ohramallas ja siirappi eivät ruisleipää vielä pilaa, mutta jos puhutaan puhtaasta ruisleivästä niin Marskin limppua - löytynee lähimmästä S-marketista - on vaikea pistää paremmaksi. Emmental saa kernaasti olla mustaleimaa ja fiiliksestä riippuen muutama viipale kurkkua tai suolakurkkua tekee mukavan säväyksen.
Arkimurkinaa eli pakastimen ja jääkaapin tyhjennystä: keitettyjä härkäpapuja, porkkanoita, perunoita ja palvikinkkukuutioita paistinpannulle öljyyn, mausteeksi reilusti Meiran ketsuppia ja rohkeasti jeeraa eli juustokuminaa. Puolukkaporkkanaraastetta. Ruisleipäviipaleella Oivariinia, hapankaalia, kurkkua ja tomaattia. Jälkiruuaksi mustikoita, mansikoita ja pari viipaletta Viennetta-jäätelökakkua.
Joskus nämä lisämausteet tuovat rukiin maut vain paremmin esiin, vähän samaan tapaan kuin suola oikein annosteltuna korostaa monia makuja.
Itse suosin usein ruisleivän kanssa näitä miedompia juustoja, sillä ruisleivässä on itsessään jo niin paljon makua, että miedompikin riittää mainiosti. Toki ei se kalpene mustaleimankaan kyljessä, tulee vain tujumpi makuelämys juustosta.
Vaaleiden leipien kanssa sensijaan tykkään usein syödä voimakkaamman makuisia juustoja, kun ovat usein itse niin miedonmakuisia.
Kanpelaa ja perunoita, ynnä tomaattia ja salaattia
Kuhafilettä paistoin voissa ja kalan päälle vielä hollandaisekastiketta. Perunasalaattia tuli vielä tehtyä uusista perunoista.
Rautaperse
13.08.2015, 23.48
Mansikkakkakkua.
Arlan Keso raejuustopurkin, 200g. Tää on ainut tuote mikä tuolla ruotsalaismerkillä on parempaa mitä Valion vastaavat tuotteet. Raejuusto. Pelkästään purkista vedettävänä tuo Keso ON parempaa mitä Valion vastaavat viritelmät! Se Valion pehmyt raejuusto (vai millä nimellä se sininen purkki olikaan) on aivan liian suolaista että sitä viittii syödä paljaastaan.
kuovipolku
21.08.2015, 11.44
Keso on Arlan rekisteröity tuotemerkki. (Väitetään että tulee espanjankielen sanasta "queso".)
Muut ruotsalaisvalmistajat joutuvat siksi myymään vastaavia tuotteitaan nimellä "cottage cheese". ("Grynost" tunnetaan vain Suomessa.)
Ja olet tietenkin sataprosenttisen oikeassa. (Vaikka juomamieltymyksiäsi en edelleenkään jaksa ymmärtää.)
Aamupuuroa maidon kanssa. (Virolaista "tangupuderia" eli viljarouheesta keitettyä. Maito laktoositonta iskukuumennutta saksalaista eli Lidlistä kotiin kannettua.)
Sitä ennen puoli litraa kuumaa vettä tyhjään vatsaan ja sen jälkeen puoli litraa vahvaa maitokahvia. (Puolet kahvista ranskalaista paahtoa ja puolet Saludoa.)
900g (5 hlön) mustikkakermakakun ja 150g sipsipussin. Kaloreita? Taatusti! Makua? Taatusti! Huono olo nyt? Taatusti!
^ hattu päästä ja porilaisten marssi! :) Kuolemaa halveksuva setti - et sitten yhtään viiniä ottanut kyytipojaksi?!?
Nyhverönä hörppäsin äsken vain kupin kahvia ja sen kaveriksi normi-smoothien.
^ hattu päästä ja porilaisten marssi! :) Kuolemaa halveksuva setti - et sitten yhtään viiniä ottanut kyytipojaksi?!?
No mitäs luulet, ei kait selvinpäin tuommosta settiä hullukaan vetäs... Italialaista kuplivaa. Hyvää oli sekin. Jotenkin maha pingottaa nyt, outoa. No, kyllä se tästä taas parissa päivässä tokenee! :)
kuovipolku
02.09.2015, 08.42
Vesi-, kahvi- ja puurolinjalla jatketaan. Muuten sama kuin pari viestiä ylempänä mutta puuro oli Pajalan puurona (http://www.kotikokki.net/reseptit/nayta/181007/Pajalan%20puuro/) tunnettua.
No mitäs luulet, ei kait selvinpäin tuommosta settiä hullukaan vetäs... Italialaista kuplivaa. Hyvää oli sekin. Jotenkin maha pingottaa nyt, outoa. No, kyllä se tästä taas parissa päivässä tokenee! :)
Mitäs muuten MyFitnessPal tuumasi kaloreista?!? 7000?
Mitäs muuten MyFitnessPal tuumasi kaloreista?!? 7000?
Lopetin eilisen kaloreiden syöttämisen siihen kun marssin töistä kotiin... :D Mutta joo, varmaan olet aikalailla asian ytimessä kun 7-tonnia arvailet. Samaan itsekin pääsin about. Täytyy jokunen tunti hinkata taas raineria jotta palaa kaikki. Prkle! :rolleyes:
Puuroa tietysti. Mitäpä muutakaan tähän kellonaikaan. Höysteenä raejuustoa ja sokeritonta soppaa.
Lopetin eilisen kaloreiden syöttämisen siihen kun marssin töistä kotiin... :D Mutta joo, varmaan olet aikalailla asian ytimessä kun 7-tonnia arvailet. Samaan itsekin pääsin about. Täytyy jokunen tunti hinkata taas raineria jotta palaa kaikki. Prkle! :rolleyes:
Eihän sitä kukaan jaksa hinkata trainerilla, jos ei saa riittävästi kaloreita :)
Sen verran innostuin tuosta sun kermakakkuhurjailusta, että pistin itsekin elämän risaiseksi ja söin äsken kahvin kanssa mansikkaviinerin sekä kaksi Fazerin sinistä suklaakonvehtia!
Piltti Taapero Villinlännen Pataa, hammasoperaatioruokaa
Karjalanpaistia, karjalaisittain [potti]
kuovipolku
16.09.2015, 00.13
Ei-kasvislasagnea (vihreää pestoa, punaisia linssejä, mozzarellaraastetta + soijarouhetta, tomaattikastiketta + lauantaimakkaraa).
Puolukkarahkapiirakkaa (puolet pullataikinasta + pakastepussi puolukoita, kaksi porkkaanaa hienoksi raastettuna, purkki rasvatonta maitorahkaa, purkki mansikkamaitorahkaa. kaksi ruokalusikallista mansikkahilloa).
Kolme kovaksi keitettyä kananmunaa, kolme viipaletta ruisleipää, kaksi lasillista rasvatonta piimää, mustikoita.
Annos suklaanmakuista proteiinijauhejuomaa rasvattomaan piimään tehtynä.
Kolme viipaletta Uudenmaan Herkun Kalastajan leipää, tomaattia, kurkkua, hapankaalia, meetvurstia.
Kolme viipaletta ruisleipää, emmentaljuustoa, lasillinen Gefilus-mehua.
Kaksi lautasellista kaurapuuroa, kaksi lusikallista rypsiöljyä, rasvatonta matioa.
PS Taisin vastata kysymykseen "Mitä söit tänään?" mutta olkoon. (Oli kotonasyömispäivä, ei ollut ajopäivä eikä hiilihydraattitankkauspäivä.)
Itesavustettuu kanankoipee ruisleivällä ja leipäjuustolla, banaani ja suklaalevy jälkiruuaks
Arla Keso raejuustoa loota, 200g. Sitä ennen Kokkikartanon Broileripastaa, 333g.
Salaatin + broilerifileitä uunikasviksilla. Ihan jees.
Kirsikkatomaatteja ja maapähkinöitä
http://images.tapatalk-cdn.com/15/09/17/f072778d188437354c33644265d9d5a7.jpg
Nyt oli naisväki talossa yllättänyt. Soijasuikale tortilloja, bataatti-ranuja, itsetehtyjä tortilla lättyjä ja reilulla chilillä terästettyä avokado settiä.
Hernekeittoa, jälkkäriksi pannaria, banaania ja pähkinöitä
kuovipolku
17.09.2015, 22.38
Old skool -jauhelihakastikkeen (sipulia, suolaa, valkopippuria, vehnäjauhoja, voita, lihalientä ja kermaa) tähteistä "loihdittua" pastakastiketta (+ketsuppia, parikaa, kanelia, basilikaa) ja spagettia, Kukkakaalisalaattia. Vaniljajäätelöä, mansikoita, viherpippuria.
Burger King Big King XXL (+ extra pekoni) aterian, kera muutaman mozzarellatikun. Eläimellistä. Ihmeellistä. Loistavaa. Long live King, BK! :)
Broileria satay-kastikkeessa ja basmatiriisiä.
Kreikkalaista jugurttia kera mangon, banaanin, ananaksen ja pähkinöiden.
Sitä ennen söin makaronia ja kananpojanjauhelihaa tomaattikkeessa, jossa sipulia ja porkkanaa, sekä herneitä + mausteet.
lohkoperunoita uunissa käristettynä (ei ihan palaneet) , dippinä koskenlaskija ruoka :) .. Jälkkäriks napostelin suklaa-pähkinä-mysliä .. Nyt jaksaa uneksia :o
kuovipolku
08.10.2015, 23.58
Jonkinlaista silakkalaatikon ja Janssonin kiusauksen sukulaisruokaa: kaksi purkkia Lidlin marinoituja paistettuja silakkafileita, neljä punasipulia, kymmenisen perunaa, kalaliemikuutio ja vettä pataan ja pata uuniin reiluksi tunniksi. Kurkkutomaattioliiviraejuustosalaattia. Uudenmaan Herkun kalastajanleipää ja ruislimppua, voita väliin. Jälkiruokana riisivelliä kylmänä ja kahvia mustana.
Maitorahkapurkin ja mansikkahilloa.
Ja joo, kyllä sitä näköjään rahalla saa, hilloakin. Meinaan käyttänyt tähän asti Ekströmin "vanhan ajan" mansikkahilloa vai millä nimellä se nyt olikaan. Jotain vajaat 3e/purkki. Nyt sit huomasin paikallissa K-kaupassa yli puolet halvemman K-Extra mansikkahillon. Näytti olevan about samat speksit mitä tuossa Ekströmmissä. Ajattelin kokeilla. Mutta PASKAT! Ei halvalla saa hyvää. On semmoista liisteriä tuo ja jo ekan 40g annoksen joukossa helvetin mansikan se kantaosa! Ja itse mansikatkin jotain jäykhää paskaa, kuin purukumia. Ei jatkoon! Purkki lentää roskiin ja Ekströmiä taas tilalle!
seppo_taalasmaa
09.10.2015, 10.43
Maitorahkapurkin ja mansikkahilloa.
Ja joo, kyllä sitä näköjään rahalla saa, hilloakin. Meinaan käyttänyt tähän asti Ekströmin "vanhan ajan" mansikkahilloa vai millä nimellä se nyt olikaan. Jotain vajaat 3e/purkki. Nyt sit huomasin paikallissa K-kaupassa yli puolet halvemman K-Extra mansikkahillon. Näytti olevan about samat speksit mitä tuossa Ekströmmissä. Ajattelin kokeilla. Mutta PASKAT! Ei halvalla saa hyvää. On semmoista liisteriä tuo ja jo ekan 40g annoksen joukossa helvetin mansikan se kantaosa! Ja itse mansikatkin jotain jäykhää paskaa, kuin purukumia. Ei jatkoon! Purkki lentää roskiin ja Ekströmiä taas tilalle!
K-menun omenasose on paljon terveellisempää 90Kcal/100g vs hillo 250-350kcal/100g ja on muuten 90sent/purkki juurikin nautin kyseistä herkkua millbonan 4.3% maitorahkan kera.
kuovipolku
09.10.2015, 11.17
K-menu, X-extra, Euro Shopper, mitä näitä nyt onkaan, ovat kaikki varoitusmerkkejä: älä koske, jätä hyllyyn, osta kalliimpaa vaikka kuinka kirvelisi! (Rainbow, Pirkka, Eldorado voivat sitten olla aivan yhtä hyviä kuin merkkituotteet tai, kuten usein, merkkituotetta eri pakkauksessa.)
Ekströmin mansikkahillo on tosiaan melko ylivertaista, mutta Rainbow-luomumansikkahillo on lähes samanveroista.
Raejuustoa (Milbona), ananaspaloja (Del Monte), maustekurkkuviipaleita (Freshona), Taikaruisleipää (Vaasan), rasvatonta piimää (Kotimaista), punaherukkamehua (naapurin vanha rouva).
Vanilja-suklaamuru -Skyrin.
Makaryynejä ja jauhetusta lampaan lapsesta rakennettua kastiketta.
Tuoreita (ainaskin melkein) vattuja, nam.
kuovipolku
21.10.2015, 00.12
Veriohukaisia ja hapankaalia. Kovaksi keitettyjä kananmunia ja täysjyväruisleipää. Riisipuuroversiota ahvenanmaanlaisesta pannukakusta mustaherukkahllon kera. Mustan kahvin ja kaakaon sekoitusta.
Ite savustettua kananreittä kasvista ym, jälkiruuaks suklaalevy
690 kcal verran patonkia, parmankinkkua ja Valion Finlandiaa.
Edit: Illalla sit "mitä söin viimeksi" läjä Lindtin Lindor suklaapalleroita varmaankin, kun muutama kilo niitä tänään tulee kotia. :) Parasta sulkea My Fitness Pal taas tältä päivää... Tai ainakin syöttää pienellä fontilla vain sinne kalorit ettei niitä näe.
Kyllä on täälläkin nyt kalorit balanssissa! Kun en ehtinyt aamulla muuta kuin hörppäämään salaatti-smoothien ja lounaskin jäi väliin niin äsken sitten tuli tankattua oikein huolella. Valtava annos kanaa, riisiä ja salaattia, kylkeen muutama voileipä ja n. litra AB-piimää. Päälle vielä pari kuppia kahvia ja kaksi pullaa. Oliskohan parituhatta kaloria kaikkiaan. Nyt kun annos alkaa "vaikuttaa" niin alkaa ihmeesti luomet painamaan...
Tommosta pataa tuli tehtyä. Riisiä, vihanneksia, tomaattimurskaa ja kananpojan jauhelihaa.
Mausteina mm. omenaviinietikka ja balsamico, savustettu paprikajauhe, basilika yms.
brilleaux
03.11.2015, 11.32
Omatekemää makaroonilaatikkoa. Just ny. Kera valkosipuli-chilimurskan.
Että kelepaa taas. (y)
kuovipolku
03.11.2015, 11.51
Jauhelihaa, sipulia, cajunmaustetta, lihalientä, perunoita, kapriksia. Tomaattia, kurkkua. Kaalisalaattia. Uunijuureksia. Skyriä.
(Toisin sanoen. jääkaappia tyhjäksi.)
Omatekemää savulahnaa ruisleivällä
Piti googlella hakea tämäkin topikki.
Jaksoin ekaa kertaa yli viikkoon laittaa ruokaa, eli makaronia + jauhelihaa ja sipulia tomaattimurskalla ja vihanneksilla ja mausteilla höystettynä.
Ruoan päälle kuppi täyteläistä espressoa, nam.
äsken perunamuusia ja uunilohta,hyvää oli nälkään.
Itse, (savustuspöntössä), savustettua lohifilettä ja perunoita.
Grillattua chilihalloumia grillatulla possufileellä
usko juntunen
13.12.2015, 17.01
Mykyrokkoo tipahti 2 lautasellista 3.5h lenkin jälkeen. Röyh! (harmi ko ei oo sitä lusikkaselfiekeppiä)
Farangin maistelumenu 'Klong Toei' rouvan kanssa viineineen päivineen. Oli hyvä, mutta Kämpin Yume on silti hivenen parempi (jos thai-aasialaistyyppistä fine-dining -ruokaa halajaa), niin ruuan kuin muunkin yleisen ravintolakokemuksen osalta.
Kanaa kanttarellikastikkeessa.
Uunissa riisi, luumu ja sipuliseoksen päällä kypsennettyä haukifilettä.
brilleaux
12.02.2016, 09.52
Rahkaa, banaania ja mustikoita.
Aamiasmunakkaan ja rehuja.
yrttivoipatongin ja ristikkoperunoita lounaaksi, ruokajuomaksi cocacolaa .. Lighttina tietty :D
Markku Liitiä
15.02.2016, 15.24
Muussia ja mantelikalaa (seitä) kermaviilikastikkeella, jälkkäriksi mariannekarkin makuista rahkaa. 8,10 e, hintansa väärti hyvinkin.
Raejuustoa ja maapähkinävoita.
söin juuri valmistamaani rokkaavaa wokkipataa. Jasminriisiä ja broiskun ohutleikettä suikaloituna (oli tarjouksessa) wokkivihannesten kera höystettynä soijakastikkeella, pippurilla ja tietysti sitruuna-oliiviöljyllä.
kuovipolku
28.02.2016, 23.48
Noin kaksi kolmasosaa kuuden munan nuudelimunakkaasta. Sipulia, tomaattia ja juustoraastetta. Päälle K-kaupan reilun kaupan luomukahvia ja Lidlin saksalaista kevytmaitoa.
PS Muistan ajan kun pikanuudeleita ei Helsingissä saanut kuin Vii Voanilta Hämeentiellä.
Lautasellisen kalakeittoa ja perään lenkkimakkaralla päällystettyä ruisleipää+ lasillinen rasvatonta maitoa.
työpaikan pakkasta löytyi risottoa rasia, jonka mikrossa sulattelin/lämmitin. Hyvää oli ja terveellistäkin :o
Markku Liitiä
29.02.2016, 13.20
Jonkinsorttista borssikeittoa ja pari palaa ruisleipää.
Riistakiusausta (uusi-seelantilainen saksanhirvi) ja pottumuussia @alakerran fazeramica
brilleaux
29.02.2016, 14.18
Magaroonilaatikkoa by me.
http://i852.photobucket.com/albums/ab82/zooming-planet/Mobile%20Uploads/8BDB6647-5369-410E-ADEF-BFC086989B48.jpg (http://s852.photobucket.com/user/zooming-planet/media/Mobile%20Uploads/8BDB6647-5369-410E-ADEF-BFC086989B48.jpg.html)
Rainbow Hunajapaahdettuja maapähkinöitä , namskis ja *röyh* :o
http://www.rainbow.fi/typo3temp/pics/5fa8521f88.jpg
Pussillisen karkkia kun oli irtokarkit halvennuksessa .. ähky kun alkuruuaksi pari lautasellista pastaa
Aamiasen taisin vetäistä viimeksi. Kahvia pari mukillista ja Ullan Pakarin Aurinkosämpylän. Toisella puoliskolla kinkkua ja toisella juustoa. Kurkkua ja paprikaa molemmilla.
http://i852.photobucket.com/albums/ab82/zooming-planet/Mobile%20Uploads/7B026BE9-A116-4A44-AF25-714A046192CA_1.jpg (http://s852.photobucket.com/user/zooming-planet/media/Mobile%20Uploads/7B026BE9-A116-4A44-AF25-714A046192CA_1.jpg.html)
Possun ulkofileetä bataatilla ja sokeriherneillä ja vihanneksilla appelsiinikastikkeessa. Päällä loraus sitruuna-oliiviöljyä sekä limesiivuja
kuovipolku
17.03.2016, 00.33
^ Tällä kertaa lautanen ei näytä koirankupilta mutta ei se nytkään yllä samalle tasolle kuin annoksen ylöspano...
Veriohukaisia puoluka, hapankaalin ja raejuuston kera. Ohrajauhoista ja kaurahiutaleista sotkettuun taikinapohjaan tehtyä puolukkaporkkanapiirakkaa. Suklaanmakuisesta heraproteiinijauheesta ja pussiteestä valmistettua lämmintä juomaa.
^
Haha :D, tuo harmaakinhan on ihan tavallinen matala ruokalautanen, pienempi vain, tämä valko-sini raidallinen taas Arabian Kasino ruokalautanen. Ihan tavallisilta lautasilta ne ainakin luonnossa näyttää.
Itseasiassa aika kiireellä heittelin ruoat lautaselle kun oli nälkä, mutta koska se oli just valmistettu kaikki näyttää paremmalta kun rasva kiiltelee ja melkeinpä höyry nousee vielä. Ei tarvinnut oikein asetella.
Olen kyllä samaa mieltä, että tuo harmaa lautanen ei sovi lainkaan tolle annokselle, on tainnut olla niin nälkä ettei ole viitsinyt parempaa etsiä tai sitten semmoista ei ole, paitsi ehkä toi Arabian, olis se vähän parempi.
Ruotsalainen näkkileipä kinkulla, juustolla ja kurkunviipaleella höystettynä. Näillä leveysasteilla ei aina saa mitä haluaa.
brilleaux
17.03.2016, 14.48
Juusto Jalopeno Karskia. On se hyveä.
"Sushia". Tietäähän sen mitä siitä tulee kun kiinalais-thaimaalainen mättölä perustaa sushi-buffan. [emoji37]
Possunfilettä bataatilla ja miniluumutomaateilla
kuovipolku
19.03.2016, 14.47
Havaijimunakasta eli kinkkua, juustoa ja ananasta. Paahdettuja ruisleipäviipaleita, porkkanaraastetta, puolukoita, meetvurstia. Rasvatonta piimää ja mustikkakeittoa.
Onpas teillä terveellistä. Kaksi palaa valkkaripatonkia pippurinaudalla, vadelmauunijuustorahka ja jääkylmä red bull. Vknlopun herkku aamupala.
^
Pakko olla, ei vaan, terveellinen on hyvää
Pippurinen naudan fileepihvi jugurttikastikkeella riisin kera. Nyt oli taas sen verra kiire ettei kuvaa tullut
kuovipolku
21.03.2016, 09.41
^^ Tervellisyys on sivuseikka tai lieveilmiö, tottumukset tai makumieltymykset ovat vain urautuneet tuonsuuntaisiksi.
Kukkuralautasellinen kaurapuuroa johon lorautettu kaksi ruokalusikallista kylmäpuristettua rypsiöljyä, rasvatonta maitoa, Kolme ruisleipäviipaletta (em. porkkanaraaste+meetvursti, hapankaali+kurkku+tomaatti+kinkku, juusto+suolakurkku), Kaksi mukillista maitokahvia. Lasillinen karpalomehua. Monivitamiini- ja D-vitamiinipilleri.
(Sanotaan että henkisen vireyden, luovuuden, elämälle avoimuuden ynnä muiden hyvien ominaisuuksien säilyttämiseksi tai kehittämiseksi päivä pitäisi aloittaa yllättämällä itsensä jollain uudella ja ei-totutulla heti aamiaisella eli pitäisi tehdä kuten paremmat ihmiset ja rakentaa uusi yllättävä makuyhdistelmä edes yhdelle voileivälle, mutta noin olen mennyt kotioloissa jo noin vuosikymmenen, mitä nyt mehulasillisen väri ja sisältö on vaihdellut.)
E-Cruiser
23.03.2016, 13.39
Huh hei, tekipä hyvää. Tuli syötyä 1600 kalorin lounas.
Kokonainen patonki, kokonainen paketti tuorejuustoa, purkillinen suolakurkkuja, makaronilaatikko ja kolme filekalapuikkoa.
Suolaa taisi tulla joku 8g.
Markku Liitiä
23.03.2016, 13.51
Jonkinlaista karitsapataa ja riisiä. Jälkkäriksi Amica-versiota pashasta.
Pohdiskelimme kuinka vanha lammas ravintolabisneksessä lasketaan vielä karitsaksi? Kolmevuotias menee varmaan vielä, mutta entä 4- tai 5-vuotias? Vasikasta tulee ainakin lehmä viimeistään kolmannen synnytyksen jälkeen, mitä vasikanleikkeeseen tulee - paitsi että valtaosa naudoista myydään ravintoloissa härkinä. :D
^^
Itsellä ainakin käy niin, että treenien kovenemisen myötä ruokavalio ikäänkuin väkisinkin paranee. Aika samanlaisia ruokia syön toki muutenkin, mutta kun treenaa kovempaa kroppa vaatii ponnekkaammin ihan kunnollista ruokaa ja sitä myöten karkit sun muut jäävät automaattisesti pois tai ainakin vähille. Kun syö monta kertaa päivässä + useat välipalat ei itsellä ainakaan jää edes vatsaan tilaa millekään ylimääräiselle ja jos ruoat olisivat jotain ravintoköyhää höttöä se taas heijastuisi jaksamiseen.
Pari paistettua munaa ja muumijauhelihaa..
Tulipas yllättävän herkullista pöperöä
tein jotain risoton tapaista, eli riisiä, kunnon nauta-sika jauhelihaa, hieman sipulia, tomaattimurskaa ja mausteina jauhelihamaustetta, mustapippuria ja vähän ruohosipulia.
OT: On se kumma jos ei toi paino nouse jossain vaiheessa edes kg:n verran, kun olen vedellyt Turkkilaisia jugurtteja monta krt/vrk ja muutenkin syönyt hyvin.
Kiskaisin kaksi siivua rievää, joiden päällä oli majoneesia, meetvurstia ja emmentalia.
OT: On se kumma jos ei toi paino nouse jossain vaiheessa edes kg:n verran, kun olen vedellyt Turkkilaisia jugurtteja monta krt/vrk ja muutenkin syönyt hyvin.
Vaihda ne jogurtit vinkkupulloon, isoon pakastepitsaan, Taffelin megasipsipussiin ja puoleen purkkiin Ben&Jerry maapähkinävoisuklaamössöjäätelöön sekä kouralliseen Lindtin Lindor suklaapääsiäismunia ja suklaapalleroita. Lupaan että vaaka näyttää seuraavana aamuna vähintään kg enemmän. Röyh... :rolleyes:
Eli älä syö hyvin, syö paskasti ja paljon. :)
Edit: Sorry offtopiccia, en syönyt noita viimeksi, aamulla söin ruisleipää kyllä jo tässä välissä.
tempokisu
31.03.2016, 09.02
Huh hei, tekipä hyvää. Tuli syötyä 1600 kalorin lounas.
Kokonainen patonki, kokonainen paketti tuorejuustoa, purkillinen suolakurkkuja, makaronilaatikko ja kolme filekalapuikkoa.
Suolaa taisi tulla joku 8g.
No siinä meni mun viikon ruoat, suolakurkkuja jäi vielä melkein purkki ( menee 3 palaa päivässä).
Ruisleipä ( Real) 1 pala, voita ja kipparijuustosiivu, 2 palaa suolakurkkua. Kahvia mustana. = vakioaamupala.
Lasagnettea mikron kautta käytettynä, klo 11:00 lounaaksi . Kohta kahvia korpun kera ja sillä pitäis sitten jaksaa klo 15 saakka :o
tempokisu
31.03.2016, 14.05
Päivän toinen ruokailuhetki: 6 teelusikallista äiteen tekemää makaronilaatikkoa, voisilmiä. 2 lasia Fantaa.
Voi olla että ne oli ne ruokailut siinä ( ehkä juustopala kahvin kanssa?), otan päiväunet ja lähden illemmalla lenkille.
Markku Liitiä
31.03.2016, 14.13
43 ruokalusikallista Amican hernesoppaa, pannukakunpala mansikkahillolla ja mukillinen kahvia. Pröööt!!!
OT, Vesa P, arvaa olenko kokeillut suklaa-, pizza-, hampurilais-, yms dietit jo moneen kertaan. Ei ne vaan minulla johda toivottuun tulokseen, sillä jopa suklaat ja juustoa valuvat pizzat alkaa pidemmän päälle tulla korvista ulos.
Mulla on jotenkin vinksahtanut aineenvaihdunta, kun se tuntuu vaan kiihtyvän jos yritän jotain hirmu mässäilyjä viettää. Paremmin toiminut öljyn lorauttelu ruokiin, rasvaiset jugurtit yms. energialisät.
Tänään töissä lounaaksi eilen illalla tehtyä Peppi Pitkätossun voimavuokaa.
Pippurista broiskun fileepihviä jugurttikastikkeella vihannesten ja sipulin kera.
http://uploads.tapatalk-cdn.com/20160407/122349a9fbfda23611b97d02ba26e7ee.jpg
Tosta veistelen ohuita siivuja...siis ilmakuivattua possunjalkaa. Viitisen kiloa jäljellä.
Sent from my Nexus 5X using Tapatalk
Broileria, sipulia ja vihanneksia Sriracha Hot Chili Saucen kera
Tuli pullonsuun paperia repästessä roiskaistua hot chili saucea myös silmään. Ei lai nkaan yllättänyt, että tuntui melkoisesti.
Mustikoita, reajuustoa ja pähkinöitä
http://i852.photobucket.com/albums/ab82/zooming-planet/Mobile%20Uploads/1464A0C0-3985-4F02-8507-E2CD3D651F79.jpg (http://s852.photobucket.com/user/zooming-planet/media/Mobile%20Uploads/1464A0C0-3985-4F02-8507-E2CD3D651F79.jpg.html)
kuovipolku
10.04.2016, 09.19
Aladobia ja vaniljajäätelöä?
Aamiaisen. Tattaripuuroa ja mansikanmakuista heraproteiinijuomaa. (Yhdistelmä ei toimi, mutta en oikein uskonutkaan sen toimivan. Parempaa se silti oli kuin kaurapuuro ja appelsiinimehu.) Kaksi kovaksikeitettyä kananmunaa. Paahdettu ruisleipäviipale. Mustaa kahvia. Karpalomehua. Ylikypsä banaani.
JohannesP
10.04.2016, 09.58
Kaurapuuro + raejuusto + vadelma-persikka mehukeitto ja kahvi mustana pakottavasta syystä
Eilen tekemääni kalakeittoa pari lautasellista ja tuoretta patonkia. Samalla ihmettelin kun perjantaina ostin Oltermannin Tilsit juustoa ekaa kertaa että se ei tunnu sopivan oikein minkään kanssa yksiin maun puolesta:seko:.
Jani Mahonen
10.04.2016, 14.32
Lihamureketta ja uunijuureksia.
Lähetetty Tapatalkista, pahoittelen kirotusvirheitä.
kuovipolku
11.04.2016, 00.30
^^ Oltermanni Tilsit taitaa olla vähän niin kuin muutkin Oltermannit: ei sitä syö kuin ruisleivän päällä, mutta siinä se toimii niin piimä, kahvi, tee kuin olut kyytipoikana. Minunkin mielestäni kalakeitto vaatii kaverikseen juustovoileivän, mutta siihen sopii paremmin emmental, vaikka Polar. (Mutta mulla ei ole absoluuttista makuhermoa ja mä laitan kalakeittoon ketsuppiakin...)
Paketin pikanuudeleita ("Chicken Flavor") ja neljä kovaksikeitettyä kananmunaa. Maitokahvia puoli litraa.
Kuovipolku, lautas-, esillepanokommentteja saa antaa, vaikka tuo nyt on vaan jälkiruoka.
Oho, siellähän on lusikkakin väärinpäin ja väärällä puolella.
Tosta veistelen ohuita siivuja...siis ilmakuivattua possunjalkaa. Viitisen kiloa jäljellä.
Sent from my Nexus 5X using Tapatalk
Evira varmaan kieltäs Suomessa .. mikä mahtaa olla kilohinta?
Aiheeseen .. puuroa juuripoimituilla karpaloilla ja ruisleipää itsesavustetuilla silakoilla
Evira varmaan kieltäs Suomessa .. mikä mahtaa olla kilohinta?
Eihän lahjusten hintoja tietysti kysellä, mutta karvan vajaa kolmekymppiä kilo (siinä on sitä luuta mukana myös jonkun verran). Eihän tuo niitä parhaita ole, ne on sitten pitkälle toistasataa euroa kilo.
Ja saahan noita Suomestakin, esim: http://www.alambique.fi/product/61/jamon-iberico-pata-negra-bellota-kokonainen-ilmakuivattu-kinkku-7kg
Edit: Suomessa noi on kaikki kalliita siksi että sinne roudataan vain ns. parempia kinkkuja. Ei ne täällä paljoa halvempia ole.
Ja saahan noita Suomestakin, esim: http://www.alambique.fi/product/61/jamon-iberico-pata-negra-bellota-kokonainen-ilmakuivattu-kinkku-7kg
Edit: Suomessa noi on kaikki kalliita siksi että sinne roudataan vain ns. parempia kinkkuja. Ei ne täällä paljoa halvempia ole.
Niin tai siis voisi kuvitella että tuollaisen tekeminen täällä olisi Eviran painajainen
Niin tai siis voisi kuvitella että tuollaisen tekeminen täällä olisi Eviran painajainen
Varmaan näin, ei taida riittää että laitetaan myssy päähän kun noita käsitellään.
OnTopic: linssikeittoa chorizolla ryyditettynä.
Kuningaskampelaa ja manteleita voissa paistettuna salaattipedillä (Ruustinna, Frisee).
Kuningaskampela on tosi herkullista. Se on hyvää niin perunan, riisin kanssa kuin salaattipedilläkin, paistaa vain.
Jos joku ei ole valmistanut niin esim mantelin kera: Sulata pannulla kunnon nokare voita ja sekaan hieman sitruunaoliiviöljyä, anna sulaa. Samalla taputtelet fileet kevyesti paperilla ja maustat mustapippurilla ja sormisuolalla molemmin puolin. Voin sulettua ruskistuttua hieman laita fileet pannulle. Noin 1- 1.5min päästä toinen puoli on kauniin värinen. Lisää silloin viipaloidut mantelit ja käännä fileet. Saman verran toista puolta ja fileet ovat valmiit. Nauti keitetyn riisin, perunan tai salaatin kera. (Salaattipedin maustan itse sitruuunaoliiviöljyllä jossa omenaviinietikkaa ja joskus yrttejä lisäksi.)
http://i852.photobucket.com/albums/ab82/zooming-planet/Mobile%20Uploads/E8D20CFF-6FC5-403E-A2BD-4616C5BD9BAD.jpg (http://s852.photobucket.com/user/zooming-planet/media/Mobile%20Uploads/E8D20CFF-6FC5-403E-A2BD-4616C5BD9BAD.jpg.html)
Banaania raakasuklaakastikkeen ja hunajan kera
http://i852.photobucket.com/albums/ab82/zooming-planet/Mobile%20Uploads/54F904BE-7F67-4391-96CD-A6545E1160D3.jpg (http://s852.photobucket.com/user/zooming-planet/media/Mobile%20Uploads/54F904BE-7F67-4391-96CD-A6545E1160D3.jpg.html)
kuovipolku
27.04.2016, 23.52
Kalapullakeittoa. Sipulia, purjoa, porkkanaa, perunoita, kalalientä, cajunmaustetta, roskakaloista jauhettuja pullia, voita ja kermaa. Ruisleipää ja goudajuustoa. Mansikkajäätelöä, puolukoita, mustikoita ja vadelmia. Mustaa kahvia ja suklaata.
Savustettua haukifilettä nuotioperunalla, itse pyydettyä tietty
Strepsilssiä. Kylläei lähde päivä hyvin käyntiin kun herää infernaaliseen kurkkukipuun
Pääsiäissuklaamunia ja marsipaania. Paikallisessa Lidlissä jaettiin eilen ilmaiseksi myymättä jääneitä pääsiäissuklaita ja halutessaan noita sai ottaa mukaansa 4 kpl.
kuovipolku
12.05.2016, 22.20
Neljä kovaksikeitettyä kananmunaa, kaksi viipaletta Vaasan "Tumma herkku" ruispalaleipää paahdettuna ja mukillisen kylmää mustaa kahvia.
Tein ja söin herkullista Chili con Carnea. Riisistäkin tuli just eikä melkein sopivan kypsää.
Vähän vielä normia ruokaisampaa ja värikkäämpää tein tällä kertaa lisäämällä herne-maissi-paprikaa. Hyvin sopi tuohon.
Tämännäköistä vielä pannulla
http://i852.photobucket.com/albums/ab82/zooming-planet/Mobile%20Uploads/F0014B10-ADA0-455A-934F-2AF7C0824BEC.jpg (http://s852.photobucket.com/user/zooming-planet/media/Mobile%20Uploads/F0014B10-ADA0-455A-934F-2AF7C0824BEC.jpg.html)
http://www.cycleeverywear.co.uk/img/uploads/images/blog-images/SiS-WHEY20.jpg
Markku Liitiä
23.05.2016, 12.16
^
Nopea aamiainen! Kyytipojaksi Vihreää Ediä, arvaan. :D
^Oikein. Noin 5 sekuntia sen jälkeen kun tuosta olin viimeiset imaissut suuhuni, korkkasin vihreen EDin. :)
Edit: Vaikka SISin geelit noin muuten on tosi ok:n makuisia, nuo Whey20 geelit (tuo mansikka ja sitruuna myös) on aika jäätävän karmean makuisia. Mutta hei, Proteiinigeeliä! Aika käheetä! Hiilaria 1g about tuossa, protskua 20!! Outstanding and fabulous sanois englesmanni!
Markku Liitiä
23.05.2016, 14.09
Savulohikastiketta ja kolme perunaa. Jälkkäriksi vähän epämääräisen oloista lientä linjalta mustikkasoppa-jogurtti-rahka, ihan hyvää kuitenkin. Kaksi viipaletta vaaleaa leipää. Lasillinen vettä. Yht. 8,10 euroa.
Kyllä oli hiilarit ja protskut sopivassa suhteessa!
Mustaamakkaraa & puoluklasurvosta + maitoa
E-Cruiser
23.05.2016, 17.08
Jalapenon. Ei noi chilit oo ihan mun juttu. Cheyennet vielä toimii ja on hyviä, mutta jalapenot on jo vähän liikaa. Ainakin toi yksilö oli pirun tulinen.
Ei oo oikei ideaa syödä kun suuta polttaa niin paljon ettei maista yhtään mitään. Menee makunautinto hukkaan.
http://www.thefeedstation.com/images/cache/sis-go-energy-bar-apple-blackcurrant.600.jpg
kuovipolku
23.06.2016, 08.41
Toissapäiväistä linssikeittoa (punaisia linssejä, sipulia, porkkanaa, tomaattimurskaa, valkosipulia, korianteria, inkivääriä, kuminaa, mustapippuria, kurkumaa) lämmitettynä ja raejuustoa (jääkaapista suoraan lautasen pohjalle); epäesteettisen näköistä mutta syötävää ja ravitsevaa. Mustaa kahvia.
Aamiaiseksi kello viisi. Sisäinen kello on joka tapauksessa sen verran sekaisin ettei mitään väliä...
E-Cruiser
23.06.2016, 08.54
Kaurapuuroa ja sitruunateetä. Vakioaamiainen, 300 kcal. Onnistuin nukkumaan seitsemään.
Olen ollut tähän asti basilika-fani, mutta tunnustan lopulta oreganon paremmuuden. Oregano toimii lähes joka ruuassa.
Parhaillaan menee rahkaa Macan, raakasuklaan, mangososeen, hunajan ja oliiviöljyn kera.
kuovipolku
24.06.2016, 08.34
Perinteinen pyörälenkkipäivän jytyaamiainen:
mukillinen (3 dl) kuumaa vettä
iso lautasellinen (2 dl hiutaleita) kaurapuuroa
johon sekoitan 2 rkl kylmäpuristettua rypsiöljyä (englantilainen sanoo "There's no accounting for taste" ja siihen on pakko yhtyä)
2 dl laktoositonta kevytmaitoa
mukillinen (3 dl) mustaa kahvia
kolme viipaletta ruisleipää (meetvurstia, hapankaalia, tomaattia, kurkkua, puolukka-porkkanaraastetta).
Kotletteja pekoniin käärittyinä sitruunaoliiviöljyllä maustetun riisin ja tomaattien kera
Valkosipuliperunoita ja kanaa.
E-Cruiser
04.07.2016, 15.26
Pajuniemen Helsinkiwurstia. Ehkä niin kuin paras suomalainen makkara mitä saa, yllätti. Lihaa 94%:) Proteiinia saman verran kuin proteiinirahkassa. Maku ja rakenne loistava, mikä ei ole helppo temppu näin suurella lihapitoisuudella. Maku on just eikä melkein, ei kaipaa edes sinappia välttämättä.
Votkinin Varsovan Sipulimakkara jää hopeatilalle. Snellmannin makkarat ovat terveellisiä ja laadukkaita, mutta maku puuttuu.
kuovipolku
04.07.2016, 16.38
Proteiinirahkassa on 11% proteiinia (mikä muuten on vähemmän kuin tavallisen raejuuston 14%).
Jos valintaa ohjaa makkaran proteiinipitoisuus (eikä korkea rasvapitoisuus ole esteenä), ei liene meetvurstin voittanutta. Keskimäärin noin 20%, Votkinin salamimeetvurstissa huimat 36%. Mutta makkaraahan syödään myös maun y.m. tekijöiden vuoksi.
Itse söin puoli pakettia veriohukaisia ja puoli pakettia raejuustoa. Eli 200 g + 200 g, proteiinia 52 g, Lisänä puolukoita ja paahdettua Tummaa Reissumiestä, Juomana rasvatonta piimää. Jälkkärinä toinen lasillinen piimää vadelmakeitolla maustettuna.
E-Cruiser
04.07.2016, 18.14
Proteiinirahkassa on 11% proteiinia (mikä muuten on vähemmän kuin tavallisen raejuuston 14%
No joo. Tässä makkarassa oli 16%.
Ei ohjaa proteiinipitoisuus makkaranvalintaa, vaan maku.
Rehellistä brasilialaista naudan pihvilihaa. Siinä sivussa vähän kanan rintaa. Ja mitä muuta grillissä sattuikaan sihisemään viikonloppuna.
Harjun Hamppupihvi SoiSoissa. Oli hyvä.
Marsusram
04.07.2016, 19.15
Uunilämmintä naurisrieskaa ja voita päälle. Njam.
vikke123
04.07.2016, 20.20
Itsetehtyjä bataatti-maissipihvejä. Sen kanssa salaattia ja riisi.
Ohje löytyy tästä, jos kiinnostui, oli hyviä http://www.budgetbytes.com/2012/07/sweet-potato-corn-cakes-with-garlic-dipping-sauce/
Kokkikartanon Lasagnea, puoli lootaa eli 300g. 591 kcal.
Nuudelia ja tonnikalaa. Juomaksi Ed lemon light. Röyh.
brilleaux
07.07.2016, 13.13
FIT-rahkan kera luomumustikkakeiton.
E-Cruiser
28.08.2016, 16.44
Nyhtökauraa, ensimmäisen kerran. Toimii. Ei taivaallista, mutta hyvää, neljä tähteä viidestä.
Ei kyllä muistuta tonnikalaa yhtään, vaikka jotkut niin sanovat.
On kuin jauhelihapihviä. Maku, suutuntuma ja rakenne. Ei A-luokan pihviä, mutta jauhelihaa.
Hampurilaispihvi, just semmosta. Ennustan menestystä.
Tein perheen sunnuntaiateriaksi perinteistä kotiruokaa: lihapullakastiketta ja perunamuusia
kuovipolku
01.09.2016, 09.12
Sekalaisia vihanneksia etikkaliemessä, karpaloilla maustettua hapankaalia, turkkilaista fetatyyppistä juustoa, kovaksi keitettyjä kananmunia, mikrossa lämmitettyä soijamakkaraa, reilun kaupan kahvia ja täysmaitoa.
Puuroa mustikoiden kera sekä kaksi leipäviipaletta (päällä juustoa, possua, kurrkua, paprikaa) aamukahvin kanssa.
Valion pehmeää rasvatonta maitorahkaa purkin höystettynä 40g:lla Ekströmin vanhanajan mansikkahillolla.
Jopotuinen
01.09.2016, 12.40
Kaalisoppaa kera porkkanat, ruskeat ja vihreät pavut, sekä jauheliha.
Kyllä kelpasi.
Kokkikartanon broileripastaa puoli lootaa eli 350g (630kcal).
Valion Mifu testattu. Sama kuin olisi laittanut raejuustoa pastakastikkeeseen. Ei toimi. Nyhtökauraan olen jo koukussa.
kuovipolku
04.09.2016, 22.24
^ Raejuusto toimii jos ei pastakastikkeen niin pastasalaattikastikkeessa - ainakin jos on juuri ajanut vajaat 190 km.
400 g grillattua (norjalaista "kassi-")lohta
200 g (Lidlin suomalaista) raejuustoa
200 g (Saarioisten Kesän) grillisalaattia; kaalia, ananasta, paprikaa majoneesikastikkeessa
noin puoli kulhollista keitettyä pastaa (farfalle)
(Ei jäänyt kuin tyhjät astiat.)
Kokkikartanon kinkku-ananaspastaa puoli lootaa, 350g.
Grillattua kasleria sipulisipseillä ja kokonaisena savustettua kanaa omenoilla.
Santerius
06.09.2016, 20.42
Nuudeleita, tonnikalaa, raejuustoa ja kirsikkatomaatteja. Saatanan laiskan ukon ruokaympyrällinen.
Kokkikartanon lohikeiton, 550g. Tää on kyllä ihan kingiä, eineskalakeittojen ehdoton ykkönen.
Juha Lehtinen
09.09.2016, 12.13
Kaurapuuroa ja rusinasoppaa.
Iglumies
09.09.2016, 12.13
Makaroonilaatikkoo.
Jopotuinen
09.09.2016, 18.22
Rouvan valmistamaa TAIVAALLISTA kaalilaatikkoa!
Ahmimiseksihan tuo meni ja nyt aivan hillitön ähky, mutta kyllä se kannatti :)
alteregoni
10.09.2016, 21.14
Sanani vedin kapeisiin kasvoihini
Kaurapuuroa, voi-silmällä ja punaisella maidolla.
Chocolate chip cookien. Nnnammm.
Kokkikartanon nakkiperunamuusia söin yhden lootallisen.
Kebabin riisillä ja leivällä. Sopivan kokoinen annos.
Jauhelihapihvin, kolme pienehköä perunaa, vähän ruskeaa kastiketta, salaattia, lasin rasvatonta maitoa ja kaksi pientä ruisleipäsiivua paikallisessa työpaikkaruokalassa. 6,90€ joutui tästä lystistä köyhtymään.
Kokkikartanon kaalilaatikkoa.
brilleaux
05.10.2016, 11.57
Ruisleippee.
Lihamureketta ja perunamuusia (voihin tehty) .. Niiiiiiiin hyvät eväät ettei sanotuksi saa :D
HC Andersen
10.10.2016, 12.48
Rucola tonnikalasalaattia.
kuovipolku
10.10.2016, 13.10
Kaurapuuroa ja mysliä.
Keitettynä reseptillä 3 osaa kaurahiutaleita, 1 osa mysliä ja 8 osaa vettä. Tarjottuna punaisen maidon kera. Keittäjä itse söi myös voisilmän kera, mutta se ei ole "minun juttuni".
Jalostajan säilykepurkkilihapullia kastikkeessa ja makaroonia.
Eilisestä futispelistä jäljelle jääneitä irtokarkkeja.
Markku Liitiä
10.10.2016, 16.37
Jalostajan säilykepurkkilihapullia kastikkeessa ja makaroonia.
Vapaapäivällä kotona, vai?
Täällä taas: Pralines Superieurs (Qualite Superieure). Sorry, aksenttimerkit puuttuu. Vähän ällöjä.
HC Andersen
10.10.2016, 18.58
Pari kauraleipää ylikypsällä palvikasslerilla ja luomu Goudalla, kyytipojaksi yksi muna ja kupillinen teetä.
kuovipolku
10.10.2016, 22.36
Jalostajan säilykepurkkilihapullia kastikkeessa ja makaroonia.
Poikamieselämän ihanuuksia - kesäleski lokakuussa? - vai "duunia on niin paljon ettei kerkiä edes pizzaa tilata"?
Jos mä yhtään muistan oikein, Jalostajan sälilykepurkkilihapullat ovat *paljon* parempia kuin mitkään eineslihapullat. (Tai kenties poisluettuna Lidlin myymät - elleti valmistaja ole vaihtunut - ruotsalaiset lihapullat.) Ja ne toimivat todella parhaiten nimenomaan makaroonin (tyyppiä Myllyn Paras, 6 pussillista eurolla) eikä minkään "pastan" kanssa.
Jalostajan säilykeistä maininnan arvoinen on myös "nötkötti", jota voidaan joko syödä kylmänä suoraan purkista näkkileivän päällä tai keittää "pataljoonasoppaa" eli lihakeittoa johon laitetaan valmiita keittojuureksia, perunaa ja makaroonia. Kulinaristit voivat lisätä makunsa mukaan joko sinappia tai ketsuppia.
Mä en syönyt mitään noista vaan uunissa haudutettuja lanttuja, porkkanoita, punajuuria ja sipuleita. Mausteina voita, siirappia, laakerinlehtiä ja suolaa. Juomana köyhän miehen jogurttijuoma eli huonosti tyhjennetyn jogurttitölkin huuhteluvesi kylmänä. Lisäksi lämmintä ruisleipää ja emmentaljuustoa (viipaleiksi leikattuna, ei ohueksi höylättynä).
Pari eiliseltä jäänyttä fajitasta. Lehmätäytteisiä olivat.
Manchego-juustoa, pari erittäin paksua viipaletta.
Jos mä yhtään muistan oikein, Jalostajan sälilykepurkkilihapullat ovat *paljon* parempia kuin mitkään eineslihapullat. (Tai kenties poisluettuna Lidlin myymät - elleti valmistaja ole vaihtunut - ruotsalaiset lihapullat.) Ja ne toimivat todella parhaiten nimenomaan makaroonin (tyyppiä Myllyn Paras, 6 pussillista eurolla) eikä minkään "pastan" kanssa.
Ne eineslihapullat olivat kauheita eikä niistä saanut maistuvia oikein millään ketsuppi-sinappi-kombinaatiolla. Saarioisen pitsan - siis kytkinlevyn - ehkä voitti mutta ei paljon muuta.
Lisäksi lämmintä ruisleipää ja emmentaljuustoa (viipaleiksi leikattuna, ei ohueksi höylättynä).
Oululaisen jälkiuunileipä (tai Reissumies) mikron kautta; siihen päälle margariini, metukka, Oltermannia ja kurkkuviipaleita. Tolla reseptillä opiskeltiin ja krapuloista selvittiin.
Tulisenpuoleista tonnikalpastaa.
Lähetetty minun E5823 laitteesta Tapatalkilla
Kalakeittoa pakastekalasta, (alaska pollock).
Markku Liitiä
11.10.2016, 12.46
Muikkuja ja muusia Amicassa. Muikut ok, muusi koneella kuohkeutettu ikäväksi ja aika mauttomaksi hötöksi.
Jos mä yhtään muistan oikein, Jalostajan sälilykepurkkilihapullat ovat *paljon* parempia kuin mitkään eineslihapullat.
Olivat yllättävän hyviä. Täytynee ostaa tulevaisuudessakin, nyt nämä oli asuntovaunussa hätävarana pyörineet kesän mukana jos ei muutakaan keksi syötäväksi mutta kun vaunu lähti/lähtee talvisäilöön ihan just, tuotiin purkit kotia sisälle ja tehtiin (lue: rouva teki) ruuat siitä sitten. Kahdesta purkista tuli 3 annosta, minulle, hänelle ja vielä 1 työruoka mulle duuniin. Olihan ne aikamoista mössöä ja sulivat suussa purematta mutta nälkä lähti!
Ja bici74 jos vetää kytkinlevyä, meikäläinen vastaavasti on syönyt sit roiskeläppiä. :) Niitä muuten kun laittaa kaksi päällekkäin ylösalaisin, siitä tulee pizza-burger. Kätevää.
Muikkuja ja muusia Amicassa....
Sama.
Oliko teilläkin ne muikut sellaisessa "soosissa"?
MUIKKUJA (Suomi, villi), laktoositonta KUOHUKERMAA (sis. karrageenia) , purjosipulia, sinappia (sisältää mm. vettä, sokeria, SINAPINSIEMENIÄ, suolaa, rypsiöljyä, etikkaa, säilöntäainetta E211, mausteita [mm. valkopippuria], aromeja [mm. maustepippuria]), maissitärkkelystä, jodioitua suolaa, tuoretta tilliä, valkopippuria.
Hyi saatana mitä kuvottavaa moskaa. Arvokalan tuhlaamista sanon minä. Muikut paistettuna kiitos. Ja miksi tuota maissitärkkelystäkin pitää tunkea joka paikkaan?
Fazeramica on mulla kyllä boikotissa, mutta nyt menin kun oli MUIKKUJA TARJOLLA! Saakeli mikä pettymys.
^Käy hakee kotimatkalla jostain marketista kunnon muikkukukko!! Siitä se taas valoksi muuttuu tämä harmaa päivä!
Ontopic: Kokkikartanon broileripastaa, 330g.
Markku Liitiä
11.10.2016, 14.41
Oliko teilläkin ne muikut sellaisessa "soosissa"?
Soosissapa hyvinkin. Mutta muikut olivat tuoteselosteen perusteella sentään "villejä". :D
Paha kyllä tässä teollisuusalueella on tasan kaksi lounaskuppilaa. Toinen on ketjuihin kuulumaton, mutta ainakin parin aiemman koeruokailun perusteella se ei ole Amicaa kummoisempi. Vähän kauempana motarin varressa on kahvila Roosa, mutta siellä taas on lähinnä rekkakuskityyppistä perusmättöä.
Off topic: Huomasitteko, että VesaP tuli juuri kaapista ulos? Tunnusti olevansa karavaanari!
Off topic: Huomasitteko, että VesaP tuli juuri kaapista ulos? Tunnusti olevansa karavaanari!
Vanha juttuhan se on, miten se on mennyt sulta ohi :seko:
^Joo. Olen keski-iän kriisissä. Ostin liikuteltavan laatikon, vaihdoin ison bensakoneellisen auton diisseliin ja liityin liivijengiin (SF Caravan).
Edit: ET-lehteä en kuitenkaan ole vielä tilannut. Sen tilaan sitten kun olen ohittanut tuon keski-iän.
Kaikkee sitä näkee ku wanhaks elää..
Topiikkiin halvennuspoistosta Snickersin jälkiruuan jälkiruuaksi
Ja bici74 jos vetää kytkinlevyä, meikäläinen vastaavasti on syönyt sit roiskeläppiä. :) Niitä muuten kun laittaa kaksi päällekkäin ylösalaisin, siitä tulee pizza-burger. Kätevää.
Rakkaalla lapsella on monta nimeä [emoji2] Toi "pizza" oli siitä erikoinen tapaus että se maistui suunnilleen yhtä hyvältä sekä kylmänä että lämpimänä. Ei samalta mutta yhtä hyvältä.
Sent from my Nexus 5X using Tapatalk
Naapurin pyytämää Lohjanjärven muikkua tuli syötyä äsken... liikaa:D.
E-Cruiser
14.11.2016, 19.15
Kaupan pizzan. Päälle kokonainen tomaatti siivuina, sipulimurskaa, ketsuppia ja puoli pussillista Meiran oreganoa. Lautanen lämmitetty uunissa, että pizza kestää lämpimänä syömisen ajan.
tempokisu
14.11.2016, 19.49
Äiteen tekemiä lihapullia, perunoita. Voi että maistui hyvältä ( äiteen lihapullat aina) mutta erityisesti päivän ajelujen ja töitten jälkeen.
Hartsa69
14.11.2016, 19.57
Yöllä paistoin pienen kinkun - lounaaksi sen seuraksi perunoita, lanttulaatikkoa, sienisalaattia. Kahvin kera eskimopuikko, nyt teen kanssa metukka/juustoruisleipee.
kuovipolku
14.11.2016, 21.42
Kotitekoista, tavanomaisista resepteistä poikkeavaa lanttulaatikkoa Maitorahkaa ravintoarvoa nostamaan ja rakennetta keventämään, mausteeksi reilusti tuoretta inkivääriä (koska kuivattua ei ollut kaapissa) ja pelkästä päähänpistosta vähän kurkumaa (koska sitä sen sijaan oli).
VesaP:n intoilun inspiroimana vedin palkkariksi Kokkikartanon eineen. Olipa muuten hyvää ja ennenkaikkea maukasta, ehdottomasti jatkoon.
Makuna broileripekonipasta.
Pitäisköhän vihreetä Ediäkin joskus maistaa :seko:
Nyhtökauraa, joka oli pettymys. Koostumus oli ihan jees, mutta maku...se maistui ihan...kauralta, vaikka piti olla jotain marinoitua...
-> Ei jatkoon.
Nyt jo kinkkua? Sähköllä vai kiven sisällä?
Härkis tuotti samanmoiset tuntemukset. Maistui yllättäen... pavuilta.
Täytyy kokeilla seuraavaksi a)intialaisessa b)thaimaalaisessa c)meksikolaisessa
cross-over viritelmässä. Savustettu nyhtökaura...
Hartsa69
19.11.2016, 21.16
Kinkun paistoin sähköllä, kun ei valitettavasti ole muuta tarjolla..
Nyhtökaurat yms. olen testannut, kaikki ihan jees, ehkä noista härkis on ollut makoisin?
Täytyy jatkaa testailua ja maustamista. Jo aiemmin on tullut syötyä quornia, tykkäsin kyllä.
Seitani on kokeilematta.
Jopotuinen
22.12.2016, 15.37
Oliivimakkaraa ja onpa muuten hyvää!
https://goo.gl/photos/U8oZw11pHHrzuqwZ7
Kaurapuuroa voisilmällä 😊 jaksaa ajaa hetken lenkkiä 😐
Lähetetty minun I6 laitteesta Tapatalkilla
Pari vuotta kiskonut aamulla seuraavanlaisen coktailin.
1 raaka kananmuna
n.1-2dl kaurahiutaleita
n.1dl mustikoita
mitallinen jotain protskujauhetta, vähän riippuen harjoittelun (..siis minkä?) määrästä
joskus banaania tai muita hedelmiä
vettä
Koko komeus blenderin läpi. Oon huono syömään aamulla joten tämä on nopea valmistaa ja nauttia. Ja kypsentämättömänä saa varmasti ravintoaineet talteen.
Tällä pärjää helposti lounastauolle asti, ilman klo 9.00 sämpylä, munkki, pulla taukoa.
Moni tuskailee täällä kuppiloiden huonoa tarjontaa nykyisin. Se on kyllä totta. Ylihintaista, mautonta, teollista sontaa. Kaikki mitä on mahdollista jatkaa niin sitä jatketaan! JOs jostain löytää hyvän paikan niin lounaan hinta kipuaa lähemmäs 15€ ja se on ainakin minulle aivan liikaa..
Tähän on helppo ratkaisu. Eväät!
Mun suosikki. Paahdetut täysjyväruisleivät joiden välissä maun mukaan salaattia, siivutettua ja "grillattua" kanafilettä a`la naturel (=ei marinoitua). Paprika tai valkosipulimajoneesia antamaan lisämakua.
Kylmä kanasalaatti, oliiviöljyssä paahdetuilla leipäkuutiolla on myös todella hyvää ja helppo valmistaa. Tästä saa variaatiota vaikka kuinka paljon.
Kanan voi korvata edellisissä vaikka kalalla (esim.savulohi)
Melko monessa työpaikassa on mahdollisuus säilyttää ruoka kylmänä, vaikka lämmitysmahdollisuutta ei ole.
Itse tehtynä saa paljon maukkaampaa, terveellisempää ja varmasti halvempaa Real thing!
Työkaverit ei tietysti diggaa, kun jää yksinään hallin nurkkaan mussuttamaan eväitä mutta mitä sitten :)
Lenkin jälkeen enshätiin maksa-ja lanttu ltk loput +leipää.. (Hetken kuluttua kahvittelu)
Lähetetty minun I6 laitteesta Tapatalkilla
Tonnikalapatonki ja olut.
Tietenkin joulukinkun jämistä tehtyä hernekeittoa, mitäpä muuta näin joulun jälkeen. Lisukkeiksi kotona leivottua ruisleipää ja pari lasillista maitoa.
Meni pika-ateriaksi eli perunasipulisekoitus-pakastetta ja purkista sikanauta-lihavalmistetta päälle ja voita.
Hartsa69
05.01.2017, 17.47
Kohta selviää miten misu eikun mifu toimii lohen päällä
https://goo.gl/photos/BX1rkqGxgNb1NHTC9
kuovipolku
05.01.2017, 20.23
Ei ollut lohta eikä Valion Paistettavaa ruokaraetta, mutta oli Saarioisten Joulunajan perinteistä lanttulaatikkoa ja Milbonan Rasvatonta raejuustoa. Sekoitin suhteessa 2:1, laitoin puoleksi tunniksi uuniin ja annoin tekeytyä pöydällä. Ihan syötävää tai jopa parempaa kuin kermalla tuunattu.
Jälkiruokana samalla "Jääkaapissa ei ole mitään eikä pakastimessakaan muttei kaupassakaan viitsi tuossa pakkasessa käydä" -linjalla Valion Bulgarian jogurttia, puolukoita ja jotain ruotsalaista mysliä.
Niiden välissä Valion Mustaleima-emmentalia ja Lidlin Freshona-hapankaalia, koska pitihän sitäkin kokeilla miten ne sopivat yhteen.
Ja lopuksi kuppi tavallista suodatinkahvia, taisi olla Melitta-merkkistä.
Hartsa69
06.01.2017, 18.08
Lohi toimi hyvin. Tänään sorruin 1 € / kg pomelo -tarjoukseen, pitihän se kokeilla.. ei ole kummosta, maku jotain greipin suuntaan, hukka% aikamoinen ainakin tässä möllikässä.
Salaatin seassa meni kyllä hyvin.
Kampinalle
06.01.2017, 20.27
Kotitekoista chicken currya, onnistui hienosti!
Ruikkaria. Paahtimessa (parasta), kananmunaa, makkaraa, juustoa& herkkukurkkua.
Tylysti sanoen. Parasta.
...Aurajuustoa, antaa olla. :)
E-Cruiser
17.01.2017, 10.59
Olen nyt syönyt pari viikkoa vajaan kilon kasviksia päivässä, ja aika jänöjussifiilis on. Hiukkasen täytyy tahdonvoimaa käyttää yhä.
Ajoittainen ripuli kyllä loppui kokonaan. Paska on heleän punaista kun vetää kilon paprikoita päivässä.
Haluaisin maistaa joskus Mexibell-paprikaa. Niitä ei taida saada Euroopasta. Mexibell on ihan kuin tavallinen paprika ulkonäöltään, paitsi että siinä on kapsaisiinia eli se on myös chili.
Tavallisista paprikoistahan on jalostettu pois pitkän ajan kuluessa kapsaisiinia tuottavat lajikkeet. Mexibell on se alkuperäinen paprika jonka Columbus toi mukanaan. Jalostamaton.
Kuubassa ja jenkeissä luemma aika helposti saatavilla.
Vicks Honey Fresh -kurkkupastillin. Tai "Horney fresh" kuten My Fitness Pal löytää ko tuotteen viivakoodilla. 14kcal/laaki.
Edit: x2
Edit: Varmaan x8 about tällä hetkellä menossa.
kuovipolku
17.01.2017, 13.59
Kolme kovaksikeitettyä kananmunaa, kaksitoista vihreää oliivia, hapankaalia, tomaattia, kurkkua, porkkanaraastetta, puolukoita, suolakurkkua. Gram- eli kikhernejauhoista tehtyä, pannulla paistettua leipää. Kaksi lasillista rasvatonta piimää. Mustikoita.
Markku Liitiä
17.01.2017, 15.51
Kolme kovaksikeitettyä kananmunaa, kaksitoista vihreää oliivia, hapankaalia, tomaattia, kurkkua, porkkanaraastetta, puolukoita, suolakurkkua. Gram- eli kikhernejauhoista tehtyä, pannulla paistettua leipää. Kaksi lasillista rasvatonta piimää. Mustikoita.
Tuota pitäisi kyllä tasapainottaa eineslihapullilla tai Atrian kuorettomilla nakeilla!
Itse söin makaronilaatikkoa ja ketsuppia. Santsasinkin. En viitsi katsoa netistä, mitä tuo viattoman kuuloinen Amican annos sisälsi.
Äsken välipalaksi 2 Fazerin kaurapuikula-viipaletta, päällä maksamakkaraa ja Polar-juustoa.
Jopotuinen
20.01.2017, 17.03
Omasta päästä keitettyä liha-punajuuri-kaali-papupata chilirouheen ja makuluun kanssa tulilla, sitä sitten maustamattoman jugurtin kanssa. Ei mitään käryä mitä tuosta syntyy, oletuksena kuitenkin vietävä hyvää.
Edit: Kyllä, aivan järjettömän hyvä liemi, ilman jugurttia olisi tylsä.
vBulletin® v4.2.5, Copyright ©2000-2025, Jelsoft Enterprises Ltd.