Näytä tavallinen näkymä : Levyjarruista kysymyksiä
Sivut :
1
2
[
3]
4
5
6
7
8
Siinä mielessä hyvä että alentaisi hintaa aika paljon kun ei tarvitsisi icetech-levyjä ostaa. Tosin ei taida vielä kannattaa jarruja ostaa kun kohta hunnit myy puoli-ilmaiseksi kaikkea '13-kamaa uuden alta. Eli loppuvuoteen varmaan odottelen. Talvella on hyvä röpeltääkin kun ei pyörä ole käytössä.
Nyt täytyy nöösinä kysyä onko porukka ajanut jotenkin sisään uusia jarruja? Tuli vaihdettua Elixir 1 -> XT. Jätin vanhat shimanon levyt kun näytti olevan ihan ok kunnossa silmä määräisesti. Jotenkin tuntuu ettei palat pure kunnolla levyihin ainakaan vielä. Täytyy kyllä sanoa että tuntuma on kyllä parempi noissa.
Kare_Eskola
27.09.2013, 19.14
Levyjarrut tai ainakin uudet jarrupalat on tapana ajaa sisään muutamilla voimakkailla jarrutuksilla kovasta vauhdista tai alamäkeen.
Olisit kyllä tehnyt viisaasti, jos olisit puhdistanut jarrulevyt huolella ennen uusien jarrujen käyttöä. Levyissä voi olla öljyistä paskaa joka pilaa myös uudet puhtaat palat. Levyille jarrulevynpuhdistusainetta, puhdasta rättiä ja tarvittaessa vaikkapa kaasulieskaa (levy irti navasta ja pihdeillä kiinni tietenkin).
Tosiaan unohtui sanoa, että jarrulevyjen puhdistus aineella puhdistin levyt ennen kuin lähdin ajamaan. No ei sitten ainakaan kauheasti pieleen mennyt kun kävin pikkuisella lenkillä ja tein useampiakin voimakkaita jarrutuksia. Kai ne siitä sitten hakee pikkuhiljaa paikkansa. Jos ei hae niin kaseikko suhisee jossain mutkassa :D
vauhtikorjaavirheet
28.09.2013, 23.18
Mie asensin just uudet SLXt. Koitin ensin vanhoilla levyillä ja perään uusilla. Verrattuna 10 vuotta vanhoihin heiskasen jarruihin ne mitään sisäänajoa tuntuneet tarvitsevan. Tiedä sitten, paranevatko vielä. Ne heiskaset sen reilun 10 vuotta sitten hieman sisäänajoa saattoivat tarvita, ei vaan voi muistaa enää.
Mistä muuten tuota puhdistusainetta saa? Löytyykö Ohlssonilta?
Mistä muuten tuota puhdistusainetta saa? Löytyykö Ohlssonilta?
Ainakin motonetistä saa bräkleeniä (http://www.motonet.fi/fi/tuote/606075/CRC-Brakleen-kitkapintapuhdiste-500ml).
Juu ja löytyy Ohlssoniltakin (http://www.clasohlson.com/fi/Pr343930000/Pr343930000) mutta on varmaan parempaa ku maksaa monta.
Eilen maastolenkillä löytyi vanhaa piikkilankaa eturenkaaseen ja nappasi jarruletkuun kiinni.
Jarruina Magura MTC, eli ilmeisesti käy muiden Mt sarjan hilppeet ainakin jarrupalat.
Joten olen tässä metsästänyt uutta jarruletkua, senverran tuli letkuun reikää. Ei sentäs vuoda mutta sisuskalut paistaa.
Satulanpäässä on siis se liitin http://media.chainreactioncycles.com//is/image/ChainReactionCycles/prod63851_IMGSET?wid=500&hei=500
Onkohan valmiita settejä vai joutuuko/pääseekö rakentamaan?
Tuosta MT-letkua http://www.bike-components.de/products/info/p30363_Hochdruck-Bremsleitung-Disc-90--MT8-6-4-.html
Auttakaahan miestä mäessä, ei ole entuudestaan kokemusta hydraulisista jarruista. Tilasin briteistä uuden pyörän ja unohdin kertoa, että laittavat jarrut "oikein" päin. Nyt siis etujarru on oikealla ja takajarru vasemmalla, ei hyvä. Jarrut on Avid Elixir 3, samassa kiinnikkeessä on myös vaihteiden liipasimet. Mitä tehdä?
- Voiko kahvat vaan vaihtaa päikseen?
- Jos kahvoja ei voi vaihtaa, niin voiko letkut vaihtaa päikseen? Jos irroitan letkun kahvasta, tarviiko jarrut tämän jälkeen ilmata? Ilmeisesti tätä varten pitää hankkia ilmaussetti?
Kyllä ite olen ilmaamiselta säästynyt vaikka olen omista elixireistä letkuja irrotellut ja lyhennellyt ja kyllä voi letkut vaihtaa päikseen..
Iglumies
13.10.2013, 19.31
Vaihdat oikealla olevan kahvan vasemmalle ja päinvastoin, eikä tarvi vaihdella letkuja.
Ilmaussettiä voit tarvita, muttet tämän takia.
Ok, eli vaihdan vaan kahvat päikseen. Kiitoksia neuvoista.
Juu siirrät vaan kaffat päikseen tangossa. Tehdasilmaushan näissä on kuulemma usein huonosti tehty.
Tilasin briteistä uuden pyörän ja unohdin kertoa, että laittavat jarrut "oikein" päin. Nyt siis etujarru on oikealla ja takajarru vasemmalla, ei hyvä. Jarrut on Avid Elixir 3, samassa kiinnikkeessä on myös vaihteiden liipasimet. Mitä tehdä?
- Voiko kahvat vaan vaihtaa päikseen?
Avideissa on se hyvä puoli että kahvat on täysin symmetriset ja helposti vaihdettavissa päikseen. Tosin aivan uusimmasta vuosimallista en mene takuuseen kun ei ole kokemusta, mutta miksipä ne olisi menneet vaihtamaan rakennetta.
Avidin kahvoissa on kahta eri tyyppistä kiinnikettä enkä ole siitäkään varma kumpi Elixir 3:ssa sattuu olemaan, mutta joka tapauksessa 1-2 pultin homma per kahva.
Joo, sain ne jo vaihdettua. Meni ehkä 5 minuuttia, kaksi pulttia. Halusin vaan varmistaa, ettei ollut mitään mystistä syytä miksi näin ei voisi toimia, jotenkin muistelin että joissakin jarruissa tällä on jotain merkitystä?
Hissitolppa
14.10.2013, 16.19
Skulaako Hopen V2 floater levy XT jarrujen kanssa? http://www.chainreactioncycles.com/fi/en/hope-v2-disc-brake-rotor/rp-prod80554
En nyt keksi miksi ei toimisi mut varmistelenpa kuitenkin ennen tilaamista.
XT I-spec B jarrusatsi, onko '13 ja '14-malleilla mitään eroa? Ja onko tuo "B" nyt se jatkossa toimiva systeemi
jos hankkii valitsimet jotka saa suoraan kiinni noihin?
Kummat on yleisön mielestä paremmat levyjarru setit , hintaeroa n.20€ :
Avidin X0 vai Shimanon XT:eet? Pitäis hankkia Läskipyörään jarrut ja molemmat noista liikkuu Bd:ssä levyineen 250€ hujakoilla. Jos joku tietää halvemman paikan niin saa tietenkin ohjata ;) .
xc-pyöräilijä
19.10.2013, 19.52

Kyllä lähtisin Simpan tuotteisiin. Kahdet avidit ollu (juicy&elixirit) ja nyt slx:t. Omissa avideissa oli mäntä ongelmia, jumittu useasti ja niitä piti käyttää sen takia huollossa. Slx jarruissani tuntuma on paljon parempi ja kahvakin on yhden sormen jarruttajalle kivemman tuntuinen.
Näähän on mielipide kysymyksiä, mutta ite en enää lähtis lottoamaan tuleeko avidilta hyvät vaiko huonot jarrut. Molempia tuntuu olevan liikkeellä, tiedä sitten mistä johtuu.
Samaa mieltä edellisen kanssa. Toisessa pyörässä on Avidin Elixir CR ja toisessa uudet XT:t ja tuntuma on aivan yö ja päivä. Avideja saa painaa ihan kunnolla, että saa tehoa jarruun ja tuntuma on aika olematon. XT:ssä on taas hyvä tuntuma ja modulaatio on kunnollista, toimii yhdelläkin sormella hyvin. Saattaa vaihtua toiseenkin pyörään noi XT:t ensi kesäksi. Ainoa mikä Avideissa on plussa on niiden keveys verrattuna Shimppoihin.
Tällä hetkellä fillarissa Elixir 9:t, ja ajattelin siirtyä Shimanon leiriin. Katsellut Slx, ja Xt sarjoja, niin onko noissa nyt mahdottomia eroja toisiinsa?
Oon laittamassa tilaukseen nyt Xt:n jarrut ja 180mm levyt Bd:stä. Mistä tiedän mitkä adapterit tarviin? Kun on postmontia ja IS2000....ei voi amatööri tietää.... ;)
Erittäin nopea Googletus tarjosi opasartikkelia Canyonin sivuilta (http://www.canyon.com/_en/supportcenter/article.html?supportcenter_articles_id=198).
Lyhyesti: Tyypillisesti jarrusatulat kiinnittyvät suoraan post mount -kiinnikkeisiin tietenkin huomioiden levyjen halkaisijan mukaiset korokepalat. Post mount -kiinnikkeiden pultit kierretään "kohti" etuhaarukan tai takahaarukan putkea. IS2000 -standardiin tarvitaan tyypillisesti adapteri jossa voi itsessään olla koroke suuremmalle levylle. Siinä standardissa kiinnityspultit ovat "sivuttain" etu- tai takahaarukan putkeen nähden.
Oletko tilaamassa palikoita yksitellen vai yhtenä valmiina pakettina joka sisältää satulat, kahvat ja levyt? Jos tilaat paketin, kannattaa tarkistaa tuoteseloste. Tyypillisesti niissä tulee mukana kyseisiin levyihin sopivat satulakorokkeet ja -adapterit muun tilpehöörin lisäksi.
Oon tilaamassa settinä, mutta siihen ei kuulu levyjä, eikä adaptereita. Olisin vaan tilannut kaikki kerralla. Eihän noi adapterit nyt älyttömästi maksa (4,9€) vaikka ottais molemmat versiot.
Sarjassamme tyhmiä kysymyksiä, mutta toimiiko Shimanon levyt Avidin jarrujen kanssa? Onko noilla mitään eroja?
syklopaatti
22.10.2013, 22.47
Sarjassamme tyhmiä kysymyksiä, mutta toimiiko Shimanon levyt Avidin jarrujen kanssa? Onko noilla mitään eroja?
Pitäs toimia. En oo kokeillut avideilla ,mutta ainakin formulan jarruissa toimi hyvin. Samanlaisiahan ne taitaa olla.
Nappulakenka
23.10.2013, 11.02
Sarjassamme tyhmiä kysymyksiä, mutta toimiiko Shimanon levyt Avidin jarrujen kanssa? Onko noilla mitään eroja?
Hyvin toimii :)
Ainoa mikä Avideissa on plussa on niiden keveys verrattuna Shimppoihin.
Tämäkään ei näköjään koske koko mallistoa, juuri purin Elixir 1:t pois ja laitoin tilalle XT:t. Takapään XT reilusti ylipitkällä letkulla painoi 230 grammaa ja Elixir 1 sinne päin olevalla letkulla 250 grammaa.
Mutta joo, nyt ne Avidit lähti ja takaisin ei ole tulossa. Shimanot on vain lainassa toisesta pyörästä joka joutuu muutenkin atomeiksi purkamisen kohteeksi talven aikana mutta pitäähän tuohon omat ostaa joten nyt se suuri kysymys jota olen varmaan ennenkin kysellyt mutta kellään ei ole ollut antaa vastausta. Sehän nyt (ilmeisesti) pitää paikkansa että M615 Deore, M675 SLX ja M785 XT on "samaa sukua" mutta mikä on niiden käytännön ero? XT:ssä on vapaaliikkeen säätö joka SLX:stä sekä Deoresta puuttuu ja XT:ssä sekä SLX:ssä on reachin pikasäätö joka Deoresta puuttuu (luulisin että kuusiokoloversio sentään löytyy) mutta onko ne noita lukuunottamatta samat eli onko Deore loppujen lopuksi kahvasta vetäessä XT josta on ruuvattu vapaaliikkeen säätö minimiin?
Hissitolppa
26.10.2013, 12.26
Ainakin ulkonäöllisesti XT on paljon sirompi kuin SLX.
Onhan XT arvokkaampi jarru, joten ainakin ite odottaisin kevyempää ja tehokkaampaa jarrua verrattuna vaikkapa elixir ykköseen. Aika moista hivistelyä on kuitenki muutamaa kymmentä grammaa alkaa viilaamaan, jos kyseessä ei ole mikään uberhyyberkevennyspyörä. ;)
HC Andersen
26.10.2013, 13.18
Sehän nyt (ilmeisesti) pitää paikkansa että M615 Deore, M675 SLX ja M785 XT on "samaa sukua" mutta mikä on niiden käytännön ero? XT:ssä on vapaaliikkeen säätö joka SLX:stä sekä Deoresta puuttuu ja XT:ssä sekä SLX:ssä on reachin pikasäätö joka Deoresta puuttuu (luulisin että kuusiokoloversio sentään löytyy) mutta onko ne noita lukuunottamatta samat eli onko Deore loppujen lopuksi kahvasta vetäessä XT josta on ruuvattu vapaaliikkeen säätö minimiin?
On niissä pieniä tuntuma eroja, XT on IMO selkeästi joka paikassa yhdellä sormella toimivat herkät jarrut. Deorelle joutuu antamaan hieman enemmän voimaa. Vertailualustoina oma sekä rouvan Salsa Mukluk, pyörivässä massassa eroa n.200g per kehä XT:n hyväksi. Deoret on Hayesin levyillä ja XT:t Baradinen kelluvilla levyillä, kaikki levyt on 160mm. XT on tuntumaltaan hieman napakampi kun Deore on hieman pehmeämpi, mutta kun vertailu alustat ei ole täysin identtiset niin on paha mennä sanomaan 100% varmuudella. Deoret on hintaansa nähden törkeän hyvät jarrut, mutta onko tuplasti kalliimat XT:t tuplasti paremmat on vaikea sanoa, ainakin XT:ssä on eri värivaihtoehtoja.
...Takapään XT reilusti ylipitkällä letkulla painoi 230 grammaa ja Elixir 1 sinne päin olevalla letkulla 250 grammaa.
XT (785) painaa kyllä 300g paloineen ilman levyjä. Sul on joku "kevennysvaaka".
xc-pyöräilijä
26.10.2013, 15.38
Kysymys koskien levyjen ja palojen hiontaa. Pyörä seisonut lämmitetyssä varastossa kuukauden. Jarruina slx:t ja levyinä xt:t. Tuntuma on muuttunut pitävästä luistavaksi ääntä kuuluu ihan törkeästi kuivanakin. Miten nuo saa hiottua ja mitä siihen tarvitsee?
Se nyt on varmaa että toisia XT:itä en osta, on ne todella hyvät mutta ne menevät takaisin tuohon "kunnon maastopyörään" ja nämä nyt haussa olevat päätyvät tuohon jolla ajetaan maastoa vähemmän ja tietä enemmän eli noin hyviä (ja kalliita) ei tarvitse. Minulla on ollut noissa sekä alkuperäiset sintteripalat että testimielessä ostetut resiinipalat ja jo niillä syntyy ero jota voisin hyvin kuvitella vastaavaksi kuin tuo Deoren ja XT:n välinen, voi olla että suurin ero tulee yksinkertaisesti niistä? Ja ainahan on tietysti välimalli SLX, jarrusatula on täysin samannäköinen kuin XT:ssä ja molemmissa mainostetaan olevan "over-sized full ceramic piston" jota Deoren kohdalla ei mainita joten pitääköhän päätyä sellaisiin kun hinta on kuitenkin lähempänä Deorea. Väriksi tulee joka tapauksessa mustat, mielellään haluaisin täysmustat kahvatkin mutta sellaisia ei taida missään noista olla.
XT (785) painaa kyllä 300g paloineen ilman levyjä. Sul on joku "kevennysvaaka".
Jaa-a, avaamaton litran maitopurkki painoi tänä aamuna sillä punnittuna 1020-1030g ja 895g painoiseksi ilmoitettu 29x2.25 Ice Spiker Pro toissapäivänä 880-890g eli jännän valikoivasti se ainakin keventää.
Kysymys koskien levyjen ja palojen hiontaa. Pyörä seisonut lämmitetyssä varastossa kuukauden. Jarruina slx:t ja levyinä xt:t. Tuntuma on muuttunut pitävästä luistavaksi ääntä kuuluu ihan törkeästi kuivanakin. Miten nuo saa hiottua ja mitä siihen tarvitsee?
Ihan sellaisella keittiöstä tutulla karhunkielellä. Teräsvilla ja santapaperikin toimii mainiosti.
Jaa-a, avaamaton litran maitopurkki painoi tänä aamuna sillä punnittuna 1020-1030g ja 895g painoiseksi ilmoitettu 29x2.25 Ice Spiker Pro toissapäivänä 880-890g eli jännän valikoivasti se ainakin keventää.
Sit sulla roikkuu letkut punnauksessa jossain muualla kuin puntarin päällä.
http://gewichte.mtb-news.de/img/1e/ac/81/1eac819d019d1759bc3e627a3f562ea73b3b8655/500x375xmedium_P1080667.JPG.pagespeed.ic._lKFHla2u b.jpg
Punnauksiin liittyen, mikä mahtaa olla kevyin levarisetti tällähetkellä?
Sit sulla roikkuu letkut punnauksessa jossain muualla kuin puntarin päällä.
Juu, ne roikkuu siinä alla - vaa'an koukku on 170 cm korkeudessa lattiasta, jarrussa on 145 cm letku, ripustin vaakaan tankokiinnikkeestä josta on 10 cm letkun alkuun ja jarrusatulan "kärki" on 8 cm päässä letkun lopusta. Ei ole edes teoriassa mahdollista että yhdistelmän toinen pää ottaisi maahan mutta kai mittaus täytyy ottaa uusiksi jahka siirrän sen takaisin toiseen pyörään. Tai sitten 25 cm letkua (tehtaalta siinä on 170 cm, kai) ja sintteripalat painaa ihan tolkuttomasti koska nyt siinä on resiiniset.
Tuo painohan varmaan noiden Shimanon jarrujen suuri ongelma on. Itsekin jos Formulat vaihtaa XT:eihin niin satoja grammoja taitaa takkiin tulla. Toivottavasti ei liian raskaaksi fillarointi muutu.
syklopaatti
27.10.2013, 18.45
Tuo painohan varmaan noiden Shimanon jarrujen suuri ongelma on. Itsekin jos Formulat vaihtaa XT:eihin niin satoja grammoja taitaa takkiin tulla. Toivottavasti ei liian raskaaksi fillarointi muutu.
Kokeile Maguraa. Minä sain omat MT6:set noin puoleen hintaan (250e) ja niissä tulee myös levyt mukana.;)
Niitä on usein tarjouksessa saksan kaupoissa.
Myös jarruteho sekä tuntuma luokkaa parempi avid X0:iin verrattuna. Jarruissa on todella hyvä tuntuma ns. brakepoint. Tehoa on ,mutta se ei pure äkkinäisesti vaan juuri niin kuin pitääkin. Ovat pirut vielä hiljaiset.
Eikä paina paljon. Jarrupalat paikoillaan.
http://ep1.pinkbike.org/p4pb10260021/p4pb10260021.jpg
Itselle se helppo keskitys/säätö on tässä vaiheessa se ehdottomasti tärkein asia. Niin pahasti viimeisen parin vuoden aikana ehtinyt mennä hermo noiden R1:sten kanssa. Tulee varmaan XT:iden kanssa enemmän ajettuakin kun ei se jarrujen kihnutus vituta koko ajan raskaasti.
Kokeile Maguraa. Minä sain omat MT6:set noin puoleen hintaan (250e) ja niissä tulee myös levyt mukana.;)
Niitä on usein tarjouksessa saksan kaupoissa.
Myös jarruteho sekä tuntuma luokkaa parempi avid X0:iin verrattuna. Jarruissa on todella hyvä tuntuma ns. brakepoint. Tehoa on ,mutta se ei pure äkkinäisesti vaan juuri niin kuin pitääkin. Ovat pirut vielä hiljaiset.
Eikä paina paljon. Jarrupalat paikoillaan.
http://ep1.pinkbike.org/p4pb10260021/p4pb10260021.jpg
Voin myös lähtökohtaisesti Maguraa suositella, MT8:t vastaa puristukseen just niinkun kuuluu. TOSIN, koko viime talven tappelin noiden kanssa, heti kun alle -10 niin ilmaa pääsee järjestelmään ja jarrut katoaa. Vaati aina pakkasajon jälkeen ilmauksen. Keväällä jarruista löytyi tyyppivika (näin kävi siis mullakin neljän kahvan kanssa) ja tehdas teki jonkun korjauksen. Nyt odotellaan pakkasia josko tällä kertaa kestäis.
Oman jarrukokemuksen mukaan Magura = loistava tuntuma, kunnes hajoaa, Shimano = huono tuntuma, mutta kestää mitä vain, Avid = hyvät jarrut ja kestää ok. Toki malleissa on eroja.
syklopaatti
28.10.2013, 12.26

Minäkin oon lukenut ,että kovilla pakkasilla joutuu ilmaamishommiin. Toivottavasti ovat korjanneet sen vian.
Nämä pitäs onneks olla helppo ilmata. Yks hyvä puoli Maguralla on vert. kilpailioihin ,että jarrupaloissa ei oo mitään metallihäkkivirityksiä vaan männissä on magneetti mikä pitää ne paikallaan. Lisäks M8 ja m6 malleissa se säätää automaattisesti palan eroa jarrulevyyn sitä mukaan mitä palat kuluu.
Mikä vika mtb:n levyjarruissa kun asiallisen kesäsäilytyksen jälkeen huutavat kuin syötävät, resonassi tuntuu persuussa asti ja jarrutusteho on huono.
Jalankulkijat niillä kyllä saa säikäytettyä mutta en pidä sitäkään etuna.
Jarrupalat vaihdettu, levyt puhdistettu, ongelma jatkuu.
Shima Deore. Palojen vaihdon yhteydessä kyllä putsasin mahdolliset sylinteristä vuotaneet mineraaliöljyt.
No joo, kelasin vanhempia ja aika tavallinen ongelma tuntuu olevan. Enpä tämän jälkeen muihin fillareihin levyjarruja kaipaa.
Eli lisää puhdistusta, levyyn hiekkapaperia, Bräkleeniä, jopa liekkiä, palaan viistettä ja uraa jne.
Kitooos.
Cannondale
01.11.2013, 19.38
Osaakos joku sanoa onko kaikissa neste levyissä samat liitimet? olis yhdet Shimano m446 jarrut joista kahvat rikki ja pitäis saada uudet. Noilla seteillä on vaan aika paljon hintaa...
Pelkkä puhdistaminen ei poistanut ääntelyä, resonanssia eikä palauttanut jarrutustehoja, joten asiaa piti tutkia lisää.
Vertailu paljasti että jarrulevyjä on erilaisia, halvempia joissa on teräväreunaiset reiät ja jotka resonoitava herkemmin sekä parempia (kalliimpia) joissa on ulkopuolelta sheivatut reiät ja jotka resonoivat heikosti.
Sheivaamisen jälkeen ääntely on kadonnut ja tehot palautuneet.
Onnistuin sähläämään ketjurasvaa jarrulevyyn. Onko pakko mennä ostamaan jotain brake cleaneria vai olisiko hommaan joku kiva kotikonsti?
Osaakos joku sanoa onko kaikissa neste levyissä samat liitimet? olis yhdet Shimano m446 jarrut joista kahvat rikki ja pitäis saada uudet. Noilla seteillä on vaan aika paljon hintaa...
Ei ole, vilkaise esim. http://www.alligatorcables.com/ultimate.html?type=CP&CategoryID=1&KindID=3.
Osaakos joku sanoa onko kaikissa neste levyissä samat liitimet? olis yhdet Shimano m446 jarrut joista kahvat rikki ja pitäis saada uudet. Noilla seteillä on vaan aika paljon hintaa...
Tommoset jarrut maksaa Saksassa luokkaa 20-25€ per pää joten kahvojen vaihtaminen tulee taatusti kalliimmaksi kuin kokonaan uudet jarrut.
jkiviluoto
04.11.2013, 17.48
Päivittelin Kona Roven etujarrun (Hayes CX5) 160mm levyyn. Shimanon 160mm sovittimen mukana tuli kiinnityspulttien lukitsemiseen rautalanka. Kuinka tarpeellinen tämä on? Alkuperäisessä 140mm sovittimessa pultit oli vaan kierreetty tiukkaan ja hyvin oli pysynyt paikoillaan ~3000km.
En jaksanut mokomaa lankaa laittaa ja hyvin on pultit pysyneet.
Lienevät hätävarjelun liioittelua
Se lanka on Amerikan lakimiehiä varten...
mhelander
04.11.2013, 23.58
Näin luulis, eihän fillarit nyt sentään lentokoneen varmuuskertoimia tarvi... Onhan mullakin kerran BB7:n satulan pultti pudonnut, ei putoa enää kun laitan sinistä ruuvilukitetta aina jatkossa.
Sent from my Lumia 1020 using Tapatalk
Avidin Elixir 5 toimi moiteetta pari- kolme vuotta mutta nyt ongelmana on jatkuvasti mäntien jumiminen- herkistely/ilmaaminen ei enää tunnu
riittävän ja sitä saa olla tekemässä kuukauden välein. Onko kokemusta toisiko koko mäntäsysteemin putsaaminen ja tuon Elixirin Caliper service kitin
(uudet tiivisteet n. 7 €) käyttö tekohengitystä etujarrun elinkaareen vai paraneeko ongelma ainoastaan vaihtamalla ; ) ? Jatkuvan laahauksen ja
siitä tulevan ulinan (jota kuitukeula vielä vahvistaa) kanssa alkaa menemään hermot...

Ei tuolta valmistajan sivuilta oikein selvinnyt et olikos nämä muovisilla männillä? Ameriikan foorumilla ne muovimännät on ainakin kerännyt "kehuja" siihen malliin et ne joko toimii tai ei. Jos ei toimi niin lähettelet takuuvaihtoon niin kauan et saa toimivat ja myy pois :D. Noin iäkäs jo kummiskin niin pelkkien tiivisteiden vaihto lienee verrattavissa housuun kusemiseen. Toimivampi ratkaisu saattaisi olla mäntien&tiivisteiden vaihto kun näyttäis hintaa olevan reilu kymppi eli ei kovin kallis.
Elixir CR:kin on muovimännillä, joten tod. näk. Elixir 5:kin on "siunattu" noilla huoltovapauden epäjumalilla.
Odottakaa
17.11.2013, 20.37
Pika kysymys: onko mitään syytä miksei kannattaisi laittaa jäykkikseen taakse 180mm levyä? Nyt siellä on 160mm.
Ainut syy miksi oikeasti vaihtaisin on, että etulevy on vääntynyt niin sen ajattelin vaihtaa 160mm -> 180mm ja samalla voisi tuon takalevynkin vaihtaa kun ikää silläkin 10 vuotta ja tykkää äännellä jarrutuksessa vai otanko taakse vain suosiolla uuden 160mm levyn?
Ei. Mulla ainakin on jäykkiksessä takana 180mm levy. Adapterin joutuu toki vaihtamaan myös-
Sauli Lumikko
17.11.2013, 22.47
Pika kysymys: onko mitään syytä miksei kannattaisi laittaa jäykkikseen taakse 180mm levyä? Nyt siellä on 160mm.
Ainut syy miksi oikeasti vaihtaisin on, että etulevy on vääntynyt niin sen ajattelin vaihtaa 160mm -> 180mm ja samalla voisi tuon takalevynkin vaihtaa kun ikää silläkin 10 vuotta ja tykkää äännellä jarrutuksessa vai otanko taakse vain suosiolla uuden 160mm levyn?
Mulla oli alkuun täysjäykässä 29erissä 180 mm edessä ja takana, jarruina BB7:t. Vaihdoin taakse 160 mm levyn, koska takapää lukkiutui aivan liian helposti. Kun levy on pienempi, jarrutehoa on helpompi moduloida, koska se lukkiutuminen ei tapahdu niin herkästi vähäisellä voimalla. Edessä oon kuitenkin tykännyt isommasta levystä, kun siellä pito on jarrutettaessa kuitenkin parempi.
tvhakala
17.11.2013, 23.49
Nöösikysymys levyjarruista:
En oo nyt ihan varma että mikkähän nuo minun jarrut mahtaa ollakaan, mutta siinä lukee alhaalla Avid ja ylhäällä Juicy three, ja ne syöpi suunnilleen tuommoisia http://www.chainreactioncycles.com/fi/en/clarks-avid-juicy-bb7-elite-disc-brake-pads/rp-prod55834 jarrupalasia.
Ongelma on se, että tuo systeemin on aivan totaalisen hanurista. Tuo onneton jousenruipelo tuossa menee aina p**kaksi ja sitten joutuu vaihtamaan palat kokonaan, kun niitä jousia ei vissiin irralaan saa mistään. Ja sitten se toinen jousi jonka pitäisi pitää palaset paikalaan on mennyt sekin ihan vituralleen ja palat saattaa pudota tielle kesken matkan.
Mitäs kannattaisi tehdä? Osaisko ne pyörälääkärissä vielä jotain tuolle tehdä, vai kannattaisko vaihtaa koko jarrusysteemi uuteen ja toimivampaan? Ja mikä olisi se toimivampi joka nuiden tilalle kävisi? En nyt mitään ultrakeveyttä tai muutenkaan ihmeominaisuusia hae, lähinnä toimivuus saisi olla varmempi ja palojen vaihto vähemmän ärsyttävää.
(Ihme jos kukaan nyt osaa vastata yhtään mitään näin sekavaan kysymykseen, heh.)
keski-ikäinen
18.11.2013, 04.16
Mulla on Fattyssa jostain syystä edessä ja takana 180 mm levyt, vaikka piti olla speksien mukaan takana 160 mm. Hyvin noi kuitenkin toimii.
...Tuo onneton jousenruipelo tuossa menee aina p**kaksi ... Ja sitten se toinen jousi jonka pitäisi pitää palaset paikalaan on mennyt sekin ihan vituralleen ja palat saattaa pudota tielle kesken matkan....
"Menee aina p**kaksi"?
Aina? Siis milloin menee? Ihan itsestään tallissako? Jarruttaessa? Paloja vaihtaessa? Puuhun törmätessä?
Mikä toinen jousi siellä pitää paloja paikallaan? Enpä ole kuullutkaan.
Veikkaan tässä perinteistä user erroria, oletko alun pitäenkään saanut ne jarrupalat kunnolla paikalleen?
Mikä toinen jousi siellä pitää paloja paikallaan? Enpä ole kuullutkaan.
Siinä satulan päällä on palojen varsinainen kannatinjousi, ja tuo "satiainen" pitää vain paloja erillään. Jos se kannatinjousi on kunnossa niin tarvitaan vähän tekniikkaa jotta palat saa naksahtamaan oikein paikalleen. Jos se on saatu jo murjottua rikki, niin siihen ei mikään auta, koska kyseistä osaa ei saa oikeastaan mistään varaosana. Uudemmissa Avideissa se on noiden ongelmien takia korvattu pultilla Shimanojen tapaan.
^ai niin joo SE. Onhan mulla Juicy7:ssa tosiaan sama juttu. Ei tosin mitään ongelmia koskaan niiden tahi satiaisten suhteen :)
Takamisakari
18.11.2013, 11.05
Nyt tulis tällanen levyjarrut for dummies- tyyppinen kysymys, lähinnä levyjen valinnasta.
Mitä pitää ottaa huomioon levyn valinnassa?
Koko, kiinnitys"tapa" ilman muuta, mutta entäpä muut asiat? Itsellä hakusassa Crossmax 29":hin levyt, Avid Trailien keralle ja valinta mietityttää. Pitäis löytää kevyet, mutta kuitenkin mahdollisimman järkevät (ääni/kulutuskestävyys) mutta tajusin että enhän mä ymmärrä asiasta mitään. Dear Eki, nyt tarvitaan apua!
Amfinaut
18.11.2013, 14.50

Jos välttämättä haluaa kevennellä niin esim. tuolta löytyy jotain osviittaa siihen: http://faqload.com/faqs/bicycle-components/brakes/lightweight-disc-brake-rotors Yhteensopivuudesta en uskalla sanoa mitään, levyjen pitäisi toimia ristiin mutta eroja jarrutusalueen leveydessä tai levyn paksuudessa voi olla.
tvhakala
18.11.2013, 21.09
Siis milloin menee?
Veikkaan tässä perinteistä user erroria, oletko alun pitäenkään saanut ne jarrupalat kunnolla paikalleen?
No tyypillisesti kesken ajon vain jotenkin lipsahtaa se erotinjousi jotenkin sinne jarrupalan ja levyn väliin, ei siihen mitään erityistä shokkia tarvita. Ihan riippumatta jarrupalojen asentajasta tätä tapahtuu. Jarrupalat menee kyllä pohjaan asti, eihän jarrulevy mahdu kunnolla pyörimään, ellei ne ole pohjassa. Ei se paikallaanpitävä jousi varsinaisesti mitenkään rikki ole, mutta jotenkin se vain päästää palat liikkumaan liikaa, jolloin erottava jousi ei pysy kunnolla paikallaan.
Jos jollakulla sattuisi olemaan hinta-laatusuhteeltaan hyviä ehdotuksia vaihtoehtoiseksi nestelevyjarrusysteemiksi (ei tartte olla mitään hifiä, kunhan toimii niinkuin pitää ja on yksinkertainen huoltaa), niin otan vastaan.
Ketjua vähän selaamalla näyttäisi sille, että Shimano olisi parempi kuin Avid? Esim. tuommoisia
http://www.bike24.com/1.php?product=52012;dbp=12;page=2;content=8;naviga tion=1;menu=1000,2,15,117;mid=2;pgc=0
näköjäänsä löytyy, mutta tekeekö noilla mitään, ja jos tekee, niin miksi ne on noin halvat? Samanlainen postmount-kiinnitys nuissa näkyy olevan kuin nykyisissäkin, mutta onko vielä jotain muita jekkuja mitä pitäisi huomioida, sovitettaessa uutta systeemiä entisen paikalle?
Deore M615:t on ainakin kelpo jarrut.
No tyypillisesti kesken ajon vain jotenkin lipsahtaa se erotinjousi jotenkin sinne jarrupalan ja levyn väliin, ei siihen mitään erityistä shokkia tarvita. Ihan riippumatta jarrupalojen asentajasta tätä tapahtuu. Jarrupalat menee kyllä pohjaan asti, eihän jarrulevy mahdu kunnolla pyörimään, ellei ne ole pohjassa. Ei se paikallaanpitävä jousi varsinaisesti mitenkään rikki ole, mutta jotenkin se vain päästää palat liikkumaan liikaa, jolloin erottava jousi ei pysy kunnolla paikallaan.
Niin siis paikallaan pitävä jousi on rikki jos erottava jousi pääsee karkuteille. Taloudessa on nyt yhdet Avidin nestejarrut ja kolmen BB7:t joissa on siis sama systeemi. Ehjällä jousella palat eivät liiku mihinkään. Jousi voi näyttää päällepäin hyvältä, mutta jos se on päässyt taipumaan niin palat tippuvat pois lähes itsekseen.
Shimanot voi ostaa melkein mitkä vaan. Kyllä niillä kaikilla pyörä pysähtyy jos ei ole erityisen painava kuski ja mäki jyrkkä.
Jos Shimanon jarrujen letkuja lyhentää niin mikä on oikea kalu leikkaamiseen? Veitsellä vai samantyylisillä pihdeillä joilla perinteisiä
jarru/vaihdekuoria leikataan?
Esim. terävä mattoveitsi toimii hyvin, en käyttäisi vaijeripihtejä katkaisuun.
Minä saattaisin kokeilla ensimmäisenä vaijeripihtejä, mutta lähellä olisi ohut neula ja vähän paksumpi piikki joilla mahdollisesti liiskaantuneen letkun pään saisi mukavasti auki.
Onko joku tutkinut SLX ja XT sillä silmällä, että SLX puuttuu free stroke säätö ruuvi mikä löytyy XT jarruista, niin saako SLX vapaaliikkeen säädön lisäämällä tuon kuvan mukaisen M4x12 ruuvin (osanumero 6) tulpan tilalle?
http://techdocs.shimano.com/media/techdocs/content/cycle/EV/bikecomponents/BL/EV-BL-M785-3158A_v1_m56577569830796605.pdf. SLX->http://techdocs.shimano.com/media/techdocs/content/cycle/EV/bikecomponents/BL/EV-BL-M675-3394_v1_m56577569830799971.pdf
Osaa plate ei kuvanmukaan ole edes XT:ssä http://www.bike-discount.de/shop/k495/a101692/xt-disc-brake-br-m785-b-set-black.html SLX->http://www.bike-discount.de/shop/k495/a101223/disc-brake-set-slx-br-m675-b.html
Joko Shimano on tehnyt sellaiset nestejarrut, että kun nostaa keulan pystyyn, tai kääntää pyörän ylösalaisin hetkeksi, niin ei joudu heti ilmauspuuhiin? Kuljetan pari kertaa päivässä pyörää pystyasennossa ja olisi suotavaa, että rappukäytävästä pihalle tullessa jarrut futaa edelleen. Mutu-vastauksia en kelpuuta, täytyy olla kokemuksen syvä rintaääni. Kiitos.
Iglumies
28.11.2013, 10.12
Kyllä mun deoret
http://singletrackworld.com/wp-content/blogs.dir/1/files/2013/02/BL-M615-LH.jpg
ainakin kulkee päivittäin pystyasennossa ainakin 4x, eikä moisia ongelmia ole, eikä ylösalaisinkaan käynti vaikuta jarruihin mitenkään.
Enkä minä ole Formulan R1:ssäkään tuollaista koskaan huomannut. Toivottavasti ei ole tuota XT:issäkään jotka noiden R1:n tilalle
vaihdan kunhan paketti saapuu.
Kurapyörä
28.11.2013, 10.46
Joko Shimano on tehnyt sellaiset nestejarrut, että kun nostaa keulan pystyyn, tai kääntää pyörän ylösalaisin hetkeksi, niin ei joudu heti ilmauspuuhiin? Kuljetan pari kertaa päivässä pyörää pystyasennossa ja olisi suotavaa, että rappukäytävästä pihalle tullessa jarrut futaa edelleen. Mutu-vastauksia en kelpuuta, täytyy olla kokemuksen syvä rintaääni. Kiitos.
Tarkista ensin onko kahvoissa olevissa 'öljysäiliöissä' riittävästi öljyä eli, että ne ovat täydet. Jos siellä on ilmaa, voi se ainakin teoriassa aiheuttaa kyseisen ongelman. Itse kääntelen pyörää joka suuntaan ja kuljetan sitä myös kyljellään farmariauton tavaratilassa ja koskaan en ole törmännyt moiseen ongelmaan. Niin ja jarrut on Shimanon jotkut 505 mallliset perus jutut.
Jopotuinen
28.11.2013, 11.31
Posti toi eilen uuden etuvanteen ja jarrulevyn, mukana centerlock mutteri.
Aamulla vilkasin osia hätäsesti ja havaitsin että mutterin mukana on ohut shimm, oliskos luokkaa 0,25. Etukäteen varmistelen, jotta onko tarkoitettu juurikin mutterin ja levyn väliin, vaiko levyn ja navan väliin, tai sitten tarpeen mukaan jommin kummin. Onko shimm luku määrä aina vakio, vaiko tarpeen mukaan?
On se ilma kahvojen öljysäiliöissä. Kun sitä ei ole – ei ole ongelmakaan ja jos sitä on vain vähän, katoaa ”ongelma” parilla kahvanpainalluksella kun pyörä on palautettu takaisin normaaliasentoon.
Posti toi eilen uuden etuvanteen ja jarrulevyn, mukana centerlock mutteri.
Aamulla vilkasin osia hätäsesti ja havaitsin että mutterin mukana on ohut shimm, oliskos luokkaa 0,25. Etukäteen varmistelen, jotta onko tarkoitettu juurikin mutterin ja levyn väliin, vaiko levyn ja navan väliin, tai sitten tarpeen mukaan jommin kummin. Onko shimm luku määrä aina vakio, vaiko tarpeen mukaan?
Se on tarkoitettu ”hammastettujen” pintojen väliin, eli mutterin ja levyn spiderin väliin.
Joissain Avidin ja Shimanon vanhemmissa malleissa oli tota kuvaamaani ongelmaa aikanaan. Selvennyksen vuoksi mulla on siis BB7:t tällä hetkellä kiinni, joten en tarvitse syväluotaavaa analyysiä siitä miksi tuo ilmiö syntyy.
Tuossa ei tartte olla raketti-insinööri ymmärtääkseen, että ilmasta se johtuu ja säiliön rakenne oli aikanaan em. jarruissa sellainen, että vaikka ne olivat oikeaoppisesti ilmattu ja nestettä oli tarpeeksi, niin ylösalaisin kääntö teki hallaa. "Pari painallusta ongelmaan", ei jeesannut näissä malleissa. Olen vain hankkimassa nestejarruja tilalle ja halusin varmistua, ettei tuota tapahdu esim. Shimanoissa enää ja niitä voi huoletta speksailla.
Amfinaut
28.11.2013, 19.56
Uudet Shimanon hydrauliset (Deoresta XT:hen) on niin kovassa huudossa palstalla, että jos niissä olisi tällaista ollut niin jälki olisi rumaa ;)
Uudet Shimanon hydrauliset (Deoresta XT:hen) on niin kovassa huudossa palstalla, että jos niissä olisi tällaista ollut niin jälki olisi rumaa ;)
Näähän nyt on hinta-laatusuhteeltaan (etenkin Deoret ~max90e/pari) aivan poskettoman hyviä jarruja.. itsellä 2 paria Deoreita ja 1 pari SLX:t.. ei mitään ongelmia ilmahommien kanssa, ei tarvinnu edes ilmata jarruletkun lyhennyksen jälkeen, kun piti letkun pään satulan yläpuolella, ettei nestettä valunu pihalle.. Yhet Avidit ilmasin vaihtamalla SLX:t tilalle, oli helpoin Avidien ilmaus ikinä..!!
Jopotuinen
28.11.2013, 22.02
Se on tarkoitettu ”hammastettujen” pintojen väliin, eli mutterin ja levyn spiderin väliin.
Selvä! :)
Ensimmäiset nestelevyjarrut tulossa, ilmeisesti brittiversiona eli etujarru oikealla. Mitä vaatii SLX m675:n kätisyyden vaihtaminen, pitääkö laittaa uudet nesteet?
Ensimmäiset nestelevyjarrut tulossa, ilmeisesti brittiversiona eli etujarru oikealla. Mitä vaatii SLX m675:n kätisyyden vaihtaminen, pitääkö laittaa uudet nesteet?
Luultavasti ei tarvii ees nesteitä läträtä nyppäät vaan irti, katkaset uuden pään (lyhennät jos on tarvetta) ja tuikkaat toisen puolen kahvaan kiinni uudella pinnillä ja oliivilla.. pidät vaan letkunpään korkeimmalla, ettei vuoda mehuja pihalle ja annat kahvojen olla paikallaan.. sit vaan plops ja plops.. valmis..
Edit: tarviit siis 8mm kiintoavaimen, kunnon sivuleikkurit/kaapelipihdit (ja piikin jos letku jää lyttyyn), uuden pinnin ja oliivin (1/letku, ainakin aftermarket shimanoissa itelle tullut mukana), isot pihdit letkunpitelypalikoiden (sellaiset keltaiset, nekin yleensä tullu jarrujen mukana) pitämiseen, jonkun millä naputtelet uuden pinnin letkuun ja malttia..
video saksankielisellä opastuksella (toi muuten pitää letkusta kii ihan pihdeillä) https://www.youtube.com/watch?v=Bpdw2TpYDhM
Jopotuinen
29.11.2013, 20.17
Mikä momentti levyn Centerlock mutterille (Alfine dynahub)?
Ja onko jotain mitä pitäisi huomioida ennen momenttiin kiskaisua?
Miten hyvin jarrupalojen säädöt natsaa, kun vaihtelee kiekosta toiseen? Eli joutuuko hiplaamaan vaihtojen välissä, vai meneekö "heittämällä"? (No, kohtahan tuo kyllä selviää ittelläänkin)
Yllättävän paljon on ulkonäössä eroa 32 / 38 pinnasen välillä :( Onneksi tuota ei erota pimeässä.. :)
Tuoltahan (http://techdocs.shimano.com/media/techdocs/content/cycle/SI/SI_0095A_001/SI-0095A-001-ENG_v1_m56577569830667770.PDF) tuo tieto löytyikin: 40 Nm
Katumaasturin V-jarrujen huonot puolet tulivat esille kylmässä ja kosteassa, ei vaan pysähdy tehokkaasti. Vaihdoin hybridiin Mavicin Crossride vanteet ja jarruiksi Shimano BL-M445/BR-M446. Mopolla olen tottunut etujarruttamaan oikealla kädellä, joten vaihdoin kätisyydet. Letkut irti yläpäästä ja vaihto päittäin, ei ilmausta, ei onkkelmia. Takajarrusatulan kiinnitin A2Z DM-UNI (http://www.a2zcomponents.com/02products_04adapter_05.html) sovittimen avulla. Modasin sovitinta vielä hiukan kätevämmäksi.
http://www.matkaendurot.net/phpBB3/download/file.php?id=36929&mode=view
http://matkaendurot.net/phpBB3/download/file.php?id=36976&mode=view
tvhakala
01.12.2013, 22.43
Näähän nyt on hinta-laatusuhteeltaan (etenkin Deoret ~max90e/pari) aivan poskettoman hyviä jarruja..
Sopiiko tiedustella, että mistä päin maailmaa löytyisi nuita asiallisia jarruja tuohon hintaan?
Sopiiko tiedustella, että mistä päin maailmaa löytyisi nuita asiallisia jarruja tuohon hintaan?
sopii, nahkahousuilta; http://www.bike-discount.de/shop/k495/a102877/deore-disc-brake-br-m615-set.html
brilleaux
02.12.2013, 08.56
Kokemuksia SLX:stä?
http://www.bike-discount.de/shop/k495/a102516/disc-brake-set-slx-br-m675-b-ice-tec.html
Pinkbike ainakin ylistää:
"A pair of SLX brakes cost less than the MSRP of a single Shimano XTR brake, and the only real reason we can see why you'd opt for XTR is because they are shinier."
http://www.pinkbike.com/news/Long-term-test-Shimano-SLX-trail-brakes-2011.html
Jos nuo omat Avid Elixir CR:t kohta päivittäisi, ilmeisesti uudet Shimanot olisi kokeilun arvoisia?
Täpärärissä olleitten Elixir 5 jälkeen läskin puikoissa Deoren jarruilla nyt pari kuukautta ajanut ja ihan tyytyväinen ollut.. Aluksi hieman oudoksutti tuo servo wave:n kumipallomainen tuntuma, mutta siihen tottuneena olen sitä alkanut pitää hyvänä ja tehoa noissa tuntuu olevan riittävästi joten hyvin olen pärjänny 160mm levyillä.. Muistaakseni noissa uusissa Deoreissa ei SLX:ään ollut erona hinnan lisäksi juurikaan muuta kuin tuo kahvan etäisyydensäätönamiskan puuttuminen Deoresta..
brilleaux
02.12.2013, 09.30
Hyvä tietää, pienikätisenä juuri tuo etäisyydensäätö on tarpeen.

Ja SLX:ssä vissii keraaminen mäntä, kun Deoressa alumiinia? liekkö vaikuttaa sitten lämmönjohtumiseen jotenkin, tuskin suomen mäissä kuitenkaa mitään väliä..
Hyvä tietää, pienikätisenä juuri tuo etäisyydensäätö on tarpeen.
ja ON Deoressakin siis kahvan etäisyyden säätö, mutta kuusiokololla..
Kokemuksia SLX:stä?
http://www.bike-discount.de/shop/k495/a102516/disc-brake-set-slx-br-m675-b-ice-tec.html
On, tosin ilman noita IceTec jäähdytysripoja, joiden tarpeellisuutta suomi-olosuhteissa vähän epäilen.. loistavat jarrut, aika saman oloiset yllättäen kuin nuo deoret, tosiaan tuo kahvan etäisyyden PIKAsäätö niissä on kyllä kätsy..
http://www.bike-discount.de/shop/k495/a101223/disc-brake-set-slx-br-m675-b.html?mfid=43 << huomaa hintaero IceTeceihin, en ehkä noista jäähdytysrivoista maksais 25€:a
brilleaux
02.12.2013, 10.25
Kiitokset vinkeistä. :)
Mahtaako Tampereelta saada mistään liikkeestä fiksulla hintaa ilmaussarjaa ja öljyä, joka sopisi noille slx m675?
Toisena kysymyksenä, mistä helmi tuohon letkun lyhentämiseen, kun olen jollain keinolla onnistunut hukkaamaan jarrujen mukana tulleen?
SLX:n keraaminen mäntä tuntuu talvella toimivan paremmin, kuin Deoren alumiininen, se on vähemmän herkkä öljyn tahmaantumiselle. Keraaminen mäntä tuntuu myös asettuvan paremmin paikalleen, kun jarrupalat kuluvat ja mielestäni kokonaisvaikutus SLX-jarrujen toiminnasta on laadukkaampi, kuin Deoren.
Ehkä tyhmä kysymys. Eilen sain tilaamani XT-jarrut ja letkuja kun pitäisi lyhentää niin olisiko järkevää lyhentää letku kun jarrut vielä irrallaan?
Minkä pitää olla pystyssä/muut asennot jotta jarruihin ei prosessissa mene ilmaa? Teippaanko kaliiberin&kahvan vaikka pyödän reunaan tms(?)
Toki pitää se mitta ensin muutamaan kertaan tarkistaa...
Onko se insertti muuten mahdollista saada laitettua ilman mitään ruuvipenkkiä etc, kun ei moista ole(Eikä voikaan olla kun kerrostalo).

asenna paikalleen, siinähän on sitten oikeassa asennossa kaikki, sitt vaan lyhentelet noiden yllä (edellisellä sivulla) olevien ohjeiden mukaan, huolehdit vaan, ettei letkunpää pääse valahtamaan alas.. Vaikka _teoriassa_sieltä ei silloinkaan pitäis nestettä pois tulla, kun on suljettu piiri, mutt pidä silti letku yläasennossa.. ;)
edit; saa insertin naputltua paikalleen pihdeillä letkusta kiinni pitäen.. Katso tuo aiemmin linkittämäni video ajatuksella.. Ja sit asentamaan..
Ehkä tyhmä kysymys. Eilen sain tilaamani XT-jarrut ja letkuja kun pitäisi lyhentää niin olisiko järkevää lyhentää letku kun jarrut vielä irrallaan?
Minkä pitää olla pystyssä/muut asennot jotta jarruihin ei prosessissa mene ilmaa? Teippaanko kaliiberin&kahvan vaikka pyödän reunaan tms(?)
Toki pitää se mitta ensin muutamaan kertaan tarkistaa...
Onko se insertti muuten mahdollista saada laitettua ilman mitään ruuvipenkkiä etc, kun ei moista ole(Eikä voikaan olla kun kerrostalo).
Itse kerrostalo asujana puristin letkun niiden keltaisten blokien väliin vinkalla eli puristimella.
Jos tulee ilman kanssa ongelmia, niin suosittelen kyllä tätä ohjetta, toimi itsellä ainakin hyvin, eikä tarvinnut mitään erikoisia ilmaussarjoja. http://www.youtube.com/watch?v=pS5b8NM4jVU
Marsusram
05.12.2013, 12.01
Letku voi karata otteesta katkaistaessa, joten kannattaa pitää hyvin kiinni jottei roiski öljyä levyille tms.
Kun kaliiperin öljytilaan saa painettua öljyä ennen katkaisua, niin sieltä se palautuu liitoksen valmistuttua kun painaa männät takaisin sisään. Näin ei tarvitse erikseen ilmata. Pitää vaan varoa ettei pullauta mäntiä ulos.
Lukkopihdeillä on helppo pitää palikat paikallaan letkun inserttiä laittaessa.
Mitäs paloja suosittelette Hayes Strokereihin, tuppaa kitistä pakkasilla ja pitoa ei ole lähes ollenkaan. Kannattasko mun kokeilla EBC punaisia paloja?
-toot
ite ajelin viime talven noilla EBC:n DH paloilla ja toimis kyl loistavasti kylmässä ja hiljasetkin ovat, mutta saa kyllä helposti kulumaan myös talven aikana loppuun..
Kävin tuossa tovi sitten kokeilemassa tutun fillaria xt:n jarruilla, ja saman tien meni omat avidit myyntiin :D. Mitäs jarrulevyjä porukat suosittelis noitten Shimanojen kanssa, kun jostain olin lukevani että niissä kaksiosaisissa olisi jotain probleemia ollut? Mahtaako löytyä enää edullisemmin kuin tuolta Bike-Discountista hintaan 169e?
Mulla on käytössä XT-jarrujen kans XT-levyt ja toisessa kiekkosatsissa Superstarin Helixit (http://superstar.tibolts.co.uk/product_info.php?cPath=50&products_id=577), kaikki 180 millisinä. Helixit ei tunnu tuottavan aivan yhtä kovaa pysäytysvoimaa kuin XT-levyt, mutta varsin riittävästi silti. Hinta/laatu/painosuhde on erinomainen, suosittelen.
Eipä oo meikäläisen kokeilunhalulle mitään rajaa, kun tuli sitten hetken mielijohteesta tilattua tämän vuoden mallia olevat Formula T1s:sät. Hyvää noista formuloista kuullut, niin kokeillaan nyt itsekkin, kun tuli halvemmaksi levyineen päivineen kun nuo xt:t omineen levyineen.
Sain laitettua XT:t kiinni, letkuja en vielä lyhentänyt. Itsellä siis jäi Formulan 180/160mm(yksiosaiset) levyt käyttöön R1:stä. Huvitti kuinka helppoa oli laittaa kaliiberit hankaamattomiksi, vähän silmäystä sinne päin ja avot. Formuloilla en oikeastaan 2.5 vuoteen tuossa edes onnistunut.
nuubiainen
09.12.2013, 10.20
Avid BB7:n paloissa näyttää olevan jonkinlainen "tyyppivika". Jarrupalojen välissä oleva klipsu hajosi ja meni jarrulevyn ja palan väliin, rikkoen jarrupalan ainakin toiselta puolelta. Sama tapahtui sekä etu- että takajarrulle, noin 7000 km ajon jälkeen. Muilla vastaavia havaintoja ko. jarrusta (tai Juicysta, sehän käyttää samoja paloja)?
mhelander
09.12.2013, 10.51
Eipä oo meikäläisen kokeilunhalulle mitään rajaa, kun tuli sitten hetken mielijohteesta tilattua tämän vuoden mallia olevat Formula T1s:sät. Hyvää noista formuloista kuullut, niin kokeillaan nyt itsekkin, kun tuli halvemmaksi levyineen päivineen kun nuo xt:t omineen levyineen.
Kiinnostavat jarrut, testaajat on näemmä pääosin kehuneet. Mistäs löysit edukkaammin kuin virvelitehtaan setin ja onko tuo T1s suoraan SRAM matchmaker ?
Sent from my Lumia 1020 using Tapatalk
brilleaux
09.12.2013, 11.00
Avid BB7:n paloissa näyttää olevan jonkinlainen "tyyppivika". Jarrupalojen välissä oleva klipsu hajosi ja meni jarrulevyn ja palan väliin, rikkoen jarrupalan ainakin toiselta puolelta. Sama tapahtui sekä etu- että takajarrulle, noin 7000 km ajon jälkeen. Muilla vastaavia havaintoja ko. jarrusta (tai Juicysta, sehän käyttää samoja paloja)?
No en kutsuisi tyyppiviaksi, jos 7000km:n jälkeen jostain vähän repsahtaa. :D
nuubiainen
09.12.2013, 12.31
No en kutsuisi tyyppiviaksi, jos 7000km:n jälkeen jostain vähän repsahtaa. :D
Mutta kun palaa olisi ollut vielä reilusti jäljellä... :)
http://www.hibike.de/shop/product/p60761fd5a3942199fe329d85f652b924/s/Formula-The-One-S-disc-brakes-set-front-wheel-203mm-+-rear-wheel-180mm-PM.html
Tuolta tilasin, ja vertasin siis xt:n settiin levyineen. Tuosta matchmaker hommasta en osaa sanoa mitään, kunhan pääsen kotia niin pitää katsella tarkemmin.
Sent from my RM-821_eu_finland_207 using Tapatalk
Tuli mieleeni noista XT:istä jotka hankin. Ihmettelin sitä saranoitua tankoon kiinnityslenkkiä, kuvissa sen pitäisi aueta ihan levälleen jotta
voisi laittaa paikoilleen ilman kahvojen yms poistamista, itsellä se aukesi vain muutaman kymmenen astetta ja ihan piti bar endsit/kahvat
perinteiseen tyyliin ottaa pois. Eli ihan normaalia tuo?
Kare_Eskola
10.12.2013, 12.04
Failasit. Kyllä ne aukee.
Pantojen saranan liepeillä on pienenpieni kolo, jonka lähellä lukee muistaakseni push to open. Sinne kun tunkee esmes 2 mm kuusiokoloavaimen, panta avautuu.
Okei, ihmettelinkin kun voimallakaan eivät kääntyneet eikä hajoittamisen pelossa uskaltanut kalullakaan rusauttaa auki. Samapa tuo sinänsä.
Ei niitä brosyyreitäkään tule luettua kun "on tämä tehty ennenkin".
Onnistuuko muuten tuo ilmaukseton lyhennys myös Avidin jarruilla(Juicy 3 ja Elixir 1)? Itsellä kun hybridissä ja katumaasturissa yli pitkät letkut.
Omassa ketjussa kyselin aikoinaan talvikelpoisia levyjarruja ja Shimano XT sai eniten ääniä ja sellaiset hommasin. Hyvin on toistaiseksi toiminut eikä tarvinnut ilmata edes asennuksen letkun katkaisujen jälkeen. Pidän kovasti.
MUTTA... (taitaa olla ikuisuuskysymys)... miten helvatassa ne saa hiljaiseksi märkänä? Karsea ulina tulee tulee edestä ja takaa kun jarrut ovat märät ja nehän ovat märät tähän aikaan vuodesta koko ajan, kun tuntuu pelkästään ilmankosteus riittävän siihen... Hetken aikaa kun tallista lähtee niin hiljaset on, mutta sitten kostuu ja ulina alkaa. Eilen putsasin kokeeksi takalevyn ja palat huolella sekä tein palojen reunaan viisteet täällä olleen vinkin mukaan, mutta ei mitään apua.
Shimanon jarrut ovat märkinä kaikista hiljaisimmat minun kokemuksen mukaan, ainakin Shimanon levyillä. Jos joskus pitävät ääntä, niin minun tapauksessa rasvanpoisto esim. acetonilla on auttanut todella hyvin.
Tuntuu homma olevan niin että jollain on hiljaset ja toisella pitää ääntä. Itsellä on avidin jarrut ja ihmettelin loppukesästä ja syksystä kun oli älyttömän hiljaiset vaikka paljon oli niitä melun takia parjattu. No talvi tuli ja lumi satoi maahan niin johan alkoi meteli. Juurikin samalla tavalla että hetken ovat hiljaa ja sitten alkaa niin hirveä meteli että mielummin ajaa henkensä kaupalla ilman jarruja kun kuuntelee sitä ääntä😄.
Huollon yhteydessä kyselin että millä sitä melua saisi karsittua johon kaveri sanoi että ei välttämättä millään mutta sanoi myös että kannattaa kuitenkin kokeilla vaihtaa uudet levyt ja palat. Hänellä itsellään oli meteli jostain syystä loppunut vaikka oli laittanut täysin samanlaiset levyt ja palat tilalle mitkä oli alunperinkin.
En ole vielä itse kokeillut mutta taidanpa koittaa kun kerkeen. Itse tosin ajattelin kokeilla jotain muita levyjä.
Omat XT:t on Tektron levyillä hiljaiset, Avidin G2 Cleansweepeillä pitkä jarrutus märällä kelillä aiheuttaa melusaastetta jarrutuksen loppupuolella. Ei kuitenkaan läheskään samaa luokkaa kuin Elixir 1:t joiden peruja nuo levyt vielä toistaiseksi on, niillä ei tarvitse soittokelloa kunhan vähän hipaisee jarrua ennen ohitusta.
Tarkennusta vielä eli mulla siis XT:n vakiokamaa kaikki osat, levyt ja palat, tämän vuoden mallia. Tinnerilla putsailin eilen takapään levyn samalla kun muutenkin putsailin koko jarrun. Kokeillaan nyt vielä asetonia. Ja vois kokeilla vaikuttaako jos vaihtaa toisesta pyörästä Maguran levyn.
Joo-o, ei paljon soittokelloa tarvitse kun ääntä saa jarruista ja vielä kahta eri sävyä, edesäs ja takana omansa.
Jaahans, ulkomaan foorumien tutkimisen jälkeen vasta tajusin että XT jarruihin on Shimanollakin 4 eri palaa eli metallisia ja komposiittisia (resin) ja niistä kummastakin jäähdyttimillä ja ilman. Ja molempia tulee uusien jarrujen mukana riippuen ottaako "trekking" mallin vai "trail" mallin. Minulla on metalliset ja ainakin jonkin verran ulkomaan foorumeiltakin löytyi valitusta, että ne ovat kylmällä/märällä äänekkäät (veikkaan että ei ole kylmä vaan yksinkertaisesti se että silloin ne on aina kosteat).
-> taitaapa viisain kokeilu olla seuraavaksi palojen vaihto resin eli komposiittimalliin ja katsoa auttaako. Metalliset voi sitten vaihtaa taas kesäksi. Resin mallit ovat tehokkaammatkin, mutta kuluvat nopeammin.
oliko täällä jollain hiljaiset M785:t omistavalla kummat palat?
syklopaatti
12.12.2013, 17.27
Shimanon jarrut ovat märkinä kaikista hiljaisimmat minun kokemuksen mukaan, ainakin Shimanon levyillä. Jos joskus pitävät ääntä, niin minun tapauksessa rasvanpoisto esim. acetonilla on auttanut todella hyvin.
Magurat on samassa sarjassa tahi hiljaisemmat.
Ja muistakaahan sitten, että jos teillä on shimanon ice-tech levyt, niin älkää missään tapauksessa koskeko niihin millään liuottimella, menevät (kuulemma) pilalle, kun on jotenki erilaista matskua (kuulemma)..
oliko täällä jollain hiljaiset M785:t omistavalla kummat palat?
Jarrujen mukana tuli jäähdytetyt metalliset ja itse ostin jäähdyttämättömät resiiniset. Enemmän tuntuu itse asiassa huutavan noilla resiinisillä, saattaa johtua siitä että metallipala ottaa kiinni tasaisemmin eikä levy pääse aloittamaan värähtelyä kun taas resiinipala luistaa, pitää, luistaa, pitää... ja torvisoittokunta on valmis.
Omat XT:t on Tektron levyillä hiljaiset, Avidin G2 Cleansweepeillä pitkä jarrutus märällä kelillä aiheuttaa melusaastetta jarrutuksen loppupuolella. Ei kuitenkaan läheskään samaa luokkaa kuin Elixir 1:t joiden peruja nuo levyt vielä toistaiseksi on, niillä ei tarvitse soittokelloa kunhan vähän hipaisee jarrua ennen ohitusta.
+1
Mulla Elixir CR:t huolehti koko metsän ulkoilijoiden varoittamisesta ja pyörän huollontarpeesta. Tilalle laitetuissa XT:ssä on nyt metallipalat ilman jäähdytysripoja ja usein ei ehdi edes soimaan Avid G2 Cleansweepeillä.
bartagma
13.12.2013, 12.35
Omassa ketjussa kyselin aikoinaan talvikelpoisia levyjarruja ja Shimano XT sai eniten ääniä ja sellaiset hommasin. Hyvin on toistaiseksi toiminut eikä tarvinnut ilmata edes asennuksen letkun katkaisujen jälkeen. Pidän kovasti.
MUTTA... (taitaa olla ikuisuuskysymys)... miten helvatassa ne saa hiljaiseksi märkänä? Karsea ulina tulee tulee edestä ja takaa kun jarrut ovat märät ja nehän ovat märät tähän aikaan vuodesta koko ajan, kun tuntuu pelkästään ilmankosteus riittävän siihen... Hetken aikaa kun tallista lähtee niin hiljaset on, mutta sitten kostuu ja ulina alkaa. Eilen putsasin kokeeksi takalevyn ja palat huolella sekä tein palojen reunaan viisteet täällä olleen vinkin mukaan, mutta ei mitään apua.
Itse hion jarrulevyt 240 tai 320 vesihiomapaperilla niin et aiemmat jarrujäljet on pois levystä sen jälkeen huolellinen reikien reunojen puhdistus esim poranterällä käy kaikki kolot läpi jotta sieltä saa pashat pois ja niitä reunoja hieman terävämmäks lopuks jarrujenpuhdistusaineella levy puhtaaks ja ajamaa.
Kannattaa myös tarkistaa is tai pm kiinnityspintojen suoruus jotta palat ottaa tasaisesti kiinni levyyn eikä väännä sitä jarrutuksessa. Asiallisissa liikkeissä löytyy suoristustyökalut jotka kiinnitetään akselin paikalle.
sakuvaan
13.12.2013, 14.14
Jaahans, ulkomaan foorumien tutkimisen jälkeen vasta tajusin että XT jarruihin on Shimanollakin 4 eri palaa eli metallisia ja komposiittisia (resin) ja niistä kummastakin jäähdyttimillä ja ilman. Ja molempia tulee uusien jarrujen mukana riippuen ottaako "trekking" mallin vai "trail" mallin. Minulla on metalliset ja ainakin jonkin verran ulkomaan foorumeiltakin löytyi valitusta, että ne ovat kylmällä/märällä äänekkäät (veikkaan että ei ole kylmä vaan yksinkertaisesti se että silloin ne on aina kosteat).
-> taitaapa viisain kokeilu olla seuraavaksi palojen vaihto resin eli komposiittimalliin ja katsoa auttaako. Metalliset voi sitten vaihtaa taas kesäksi. Resin mallit ovat tehokkaammatkin, mutta kuluvat nopeammin.
oliko täällä jollain hiljaiset M785:t omistavalla kummat palat?
Kandee kans tarkistaa että satula ja levy on kunnolla kiinni, levy voi lähteä resonoimaan jos sillä on inan verran liikkumavaraa laipassa.
tomibert
13.12.2013, 15.48
huolellinen reikien reunojen puhdistus esim poranterällä käy kaikki kolot läpi jotta sieltä saa pashat pois ja niitä reunoja hieman terävämmäks.
Eli porailet jarrulevyn reikien reunat terävämmiksi? Mielenkiintoista, sillä Morningstar Tools (http://morningstartools.com/Pages/DiameterCountersink.aspx) neuvoo tekemään juuri päinvastoin:
http://www.morningstartools.com/Documents/cnts-1.jpg
http://www.morningstartools.com/Documents/cnts-2.jpg
Onko kukaan kokeillut tätä?
- Tomi
helmijak
13.12.2013, 18.36
Ihmettelen, miten Avid BB7 mekaanisten levareiden säädöt ovat voineet muuttua nastarenkaiden vaihdon myötä :). En koskenut jarrukahvoihin tai muutenkaan mielestäni 'ropeloinut' jarrujärjestelmää kun vaihdoin renkaat. Nyt kuitenkin sekä etu- että takajarru laahaavat. Ennen vaihtoa ne eivät laahanneet.
Mitähän minä olen huomaamattani tehnyt?
Nyt kai pitää opetella noiden säätäminen heti alkuunsa - ostin nimittäin fillarin eilen :).
Pikalinkku eri kireydellä/akseli ei oo kunnolla drop-outeissaan/ei alunperin ollut kunnolla ja nyt on..
Halloo halloo
13.12.2013, 18.45
Hyvä se on myös opetella jarrujen säätämisen taito. Ennen pitkää tulee vastaan, niin miksei jo nyt? Säätämisestä löytyy videoita, niiden avulla oppii.
helmijak
13.12.2013, 19.20
Pikalinkun kireyden säätö auttoi ainakin etujarrun osalta. Takajarrun kanssa on vielä ongelmaa, mutta tuolta se syy varmaan löytyi. Kiitos jäsen Kemizti'lle neuvosta.
Jarrun säätöön paneuden sitten paremmalla ajalla...
Lisäys: Myös Kemizti'n toinen neuvo osui kymppiin - sillä ratkesi takajarrun ongelma! Eli painoin kiekkoa kohti dropoutin 'pohjaa' samalla kun kiristin pikalinkkua. Fillari on Kona Unit ja ilmeisesti ketju 'ahisti' sen verran, että akseli ei ollut kunnolla dropoutissa.
Kaverilta on ollut pitkään jarrut poissa pelistä maasturistaan. Ajattelin suositella hänen hommaavan esim. bike-discountista nämä deoret:
http://www.bike-discount.de/shop/k495/a102877/deore-disc-brake-br-m615-set.html?mfid=43
Saatais hänelle pyörä kuntoon ja minulle siten lisää lenkkiseuravaihtoehtoja.
Hänellä on muistaakseni pyörässään 160 mm levyt edessä ja takana ja jarruina (rikkinäisinä) hayesin hfx-ysit. Postmount lienee kiinnitys (Kona explosif jostain 2006 tienoilta) Tarvitseeko noihin tilata ollenkaan adaptereita? Vähän ymmärrän ettei tarttisi tai ne heiskasen adapterit käy suoraan myös tuohon. Heiskan 160 mm levyt käynevät myös kun eikö nekin ole aika standardeja. Pyörällä ei käsittääkseni ole ajettu niin paljoa että jarrulevyjä tarttis siinä mielessä uusia.
Ja onko noiden jarruletkujen lyhentäminen tehtävissä helpohkosti itse siten ettei järjestelmään pääse ilmaa? Jos ei niin mitähän pyörähuollot ottaa pelkästä jarruletkun lyhentämisestä?
Deoret on mainiot hintalaatusuhteeltaan, sopinee suoraan vanhoin adaptereihin ja levytkin lie passaa, letkunlyhennysohjeita itseltäni ja monelta muultakin tuoss parisivua taakkeppäin.. ei pitäis yli 5min/letku mennä, kun katselee nuo ohjeet (videoineen) ensin ajatuksella..
Ok, kiitos varmistussanoista ja pitää vähän vilkaista noita ohjeita ja lupautua tarvittaessa hoitamaan asennuksen hänelle. On ihan makee peli se hänen crmo Konansa vihreänä. Vaihtaisin oman työmatkamaasturini (saman tyylinen mutta alu-runkoinen caldera) hänen pyöräänsä mieluusti. Koko ei vaan täsmää.
Edit: helpolta vaikutti se nahkahousun tekemä video. Vähän säälitti se vikojen minuuttien sähellys jakoavaimella tosin. Mutta varmistan vielä, tuleeko esim bike-discountin paketissa ne mahdollisesti lyhennyksessä tarvittavat 2 uutta pinniä ja hylsyä vai kitkä lienee oliivit olivat? Onko joku tilnnut sieltä sen deore setin? Edit2: toki ne maksaa erikseen ostettuna näköjään kohtuulliset 2x1,5€.
SRAM kutsuu takaisin hydrauliset maantielevyjarrunsa
http://www.bikerumor.com/2013/12/13/sram-announces-complete-recall-of-all-road-hydraulic-rim-and-disc-brakes-stop-use-immediately/
(http://www.bikerumor.com/2013/12/13/sram-announces-complete-recall-of-all-road-hydraulic-rim-and-disc-brakes-stop-use-immediately/)
Ok, kiitos varmistussanoista ... Mutta varmistan vielä, tuleeko esim bike-discountin paketissa ne mahdollisesti lyhennyksessä tarvittavat 2 uutta pinniä ja hylsyä vai kitkä lienee oliivit olivat? Onko joku tilnnut sieltä sen deore setin? Edit2: toki ne maksaa erikseen ostettuna näköjään kohtuulliset 2x1,5€.
olehyvä, tulee, olen tilannut, halpoja toki on irrallaankin, varolta jemmaan pari paria ;)
Nappulakenka
14.12.2013, 14.12
Levyt ovat todennäköisesti menneet tuohon kuntoon vanhojen Shimanon levyjarrujen kanssa, nämä kun alkoivat vuotamaan jo ihan pikkupakkaisilla. Varakiekko setti tulisi taas käyttöön ja pohdin tässä, että onko nuo levyt vielä käyttökelpoiset tuollaisenaan vai menevätkö jarrupalat pilalle? Entäpä, onko tuollaisia levyjä enää mahdollista puhdistaa? Yritin jo Brake Cleanerillä sekä astianpesuaineita, mutta heikoin tuloksin.
http://imagizer.imageshack.us/v2/150x100q90/c/844/avhd.jpg (https://imageshack.com/i/ngavhdj)
Entäpä, onko tuollaisia levyjä enää mahdollista puhdistaa? Yritin jo Brake Cleanerillä sekä astianpesuaineita, mutta heikoin tuloksin.
Hiomapaperilla (http://www.pinkbike.com/news/Tech-Tuesday-Silence-That-Squeaky-Disc-Brake-2011.html) pitäisi ainakin tulla puhtaaksi
Oliskos kellään suositella uusia levyjä ja paloja Avidin elixir7:hin(mahdollisesti äänettömät😄). Kuudella pultilla näkyvät olevan kiinni.
Itse olen täysi nöösi näissä asioissa eikä viittis lähteä ihan sokkona kokeilemaan.
Katselin netistä eri levyjä ja niitähän näytti olevan niin paljon etten osannut päättää.
Siinä 40€ +\- jotain euroja per levy ja palat sitten päälle.
Ja kuinkas hyvin ne orgaaniset palat kestää kun niitä niin paljon hehkutetaan?
Levyt ovat todennäköisesti menneet tuohon kuntoon vanhojen Shimanon levyjarrujen kanssa, nämä kun alkoivat vuotamaan jo ihan pikkupakkaisilla. Varakiekko setti tulisi taas käyttöön ja pohdin tässä, että onko nuo levyt vielä käyttökelpoiset tuollaisenaan vai menevätkö jarrupalat pilalle? Entäpä, onko tuollaisia levyjä enää mahdollista puhdistaa? Yritin jo Brake Cleanerillä sekä astianpesuaineita, mutta heikoin tuloksin.
http://imagizer.imageshack.us/v2/150x100q90/c/844/avhd.jpg (https://imageshack.com/i/ngavhdj)
Hiomapaperilla (http://www.pinkbike.com/news/Tech-Tuesday-Silence-That-Squeaky-Disc-Brake-2011.html) pitäisi ainakin tulla puhtaaksi
Totta.
Minulla ainakin parani jarrunesteen heikentämät palat sekä ja levyt hienolla hiomapaperilla hiomalla ja putsaamalla pölyt perään isopropanolilla. Brake clenerin tai etanolin sijaan olen käyttänyt puhdistushommissa näissä jarruasioissa ja esim keulahuollossa siis tätä isopropanolia, jota saa mm. kätevästi ostamalla Shellin polttoaineen jäänestoainetta, joka on 99 prosenttisesti juurikin isopropanolia.
Eikös brake cleaner ole juurikin isopropanolia?
Tietty onhan jäänesto halvempaa. Osassa jäänestolitkuissa on sitten etanolia seassa tai jotain muuta (purkin kyljessä lukee 99% ipa tjsp)
Nappulakenka
15.12.2013, 12.18
Jos ne noin helposti lähtee, niin täytyypä tänään käydä Biltemassa hakemassa hiomapaperia, saan samalla hoidettua Inbredin testilenkin ohjaamoon tehdyn muutoksen jälkeen.
Eikös brake cleaner ole juurikin isopropanolia?
Tietty onhan jäänesto halvempaa. Osassa jäänestolitkuissa on sitten etanolia seassa tai jotain muuta (purkin kyljessä lukee 99% ipa tjsp)
Useimmiten sisältö on suurimmaksi osaksi kaikkea muuta kuin tuota. Helpoimmalla ja halvemmalla pääsee kun vaikka seuraavalla huoltsikkareissulla ottaa tuota jäänestoainetta :).
Amfinaut
15.12.2013, 13.04
Polaric Go polttoaineen jäänesto (http://www.s-taroil.fi/tuotekuvat/jpeg/polaricGO.jpg) on kans tätä samaa 99 % isopropanolia. Löytyy ainakin Puuilo-kaupoista.
Tuota Polaricia olen usein käyttänyt puhdistukseen sumupullossa. Taisi maksaa 2.90 tai 3.90 Kuljun Kartanossa :D
Joku kerta ostin jotain etanolipohjaista jäänestoa ja se haisi aivan tautisen pahalle. Liekö haju tullut denaturoinnista sitten. Haisi kuitenkin niin saamarin pahalle, että ei sitä voinut mihinkään puhdistukseen käyttää.
Eikös brake cleaner ole juurikin isopropanolia?
CRC Bräkleen tai muut vastaavat on yleensä:
85% teollisuusbensiiniä
10% isopropanolia
5% asetonia
Niin ja tarkennettakoot, että minä en väitäkään että bräkleen ja vastaavat jarrujen puhdstukseen tarkoitetut aineet on huonoja jarruhommiin tai että koostumus olisi väärä. Tarkoitin vain, että itse olen käyttänyt isopropanolia ja että sitä on esim se shellin jäänestoaine. Polaric on vissiin siis vielä edullisempaa.
Isopropanolia metsästin aikanaan, kun keulamanuskoissa käskettiin käyttää sitä putsaushommissa huollon yhteydessä ja ihmettelin mistä sitä löytyy puhtaana tai lähes puhtaana. Muualta kuin apteekista kovaan hintaan.
CRC Bräkleen tai muut vastaavat on yleensä:
85% teollisuusbensiiniä
10% isopropanolia
5% asetonia
No hyvä että tuli tämäkin luulo korjattua.
Äkkiä en löytänyt Würthin brake cleanerin koostumusta, mutta haju ei ole siinä yhtä kamala kuin CRC:n vastaavassa...
El-Carpaso
16.12.2013, 09.24
Onko kellään ratkaisua shimanon uusien deorejen laahaamiseen kylmällä?
Toimisko jos vaikka puristais vähän öljyä järjestelmästä pois? Hämmentää kun laahaus alkaa vaikka kahvaa ei koskisi. Mahtaako olla kylmyydestä kutistuvat letkut vai mikä.
Äkkiä en löytänyt Würthin brake cleanerin koostumusta, mutta haju ei ole siinä yhtä kamala kuin CRC:n vastaavassa...
Käyttöturvallisuustiedotteen kohdasta 3 löytyy yleensä olennaiset ainesosat ja niiden pitoisuus listattuna. Käyttöturvallisuustiedotteessa on kuitenkin listattu ainoastaan ne vaaralliseksi luokitellut aineet, joten aina ei pysty siitä koostumusta täysin selvittämään.
Joskus töissä jotunut näitä vertailemaan ja Würthin aineesta puuttuu toi asetoni, mistä varmaankin johtuu inhimillisempi haju.
oftopic

Äkkiä kattoen Würthin tavara näyttäisi olevan Heksaania?
Niin tai näin, isopropanoli on kyllä aika paljon miedompi ja turvallisempi puhdistusaine/liuotin näin edellämainittuihin myrkkyihin (heksaani, teollisuusbensiini, asetooni) :)
bartagma
16.12.2013, 14.09
Onko kellään ratkaisua shimanon uusien deorejen laahaamiseen kylmällä?
Toimisko jos vaikka puristais vähän öljyä järjestelmästä pois? Hämmentää kun laahaus alkaa vaikka kahvaa ei koskisi. Mahtaako olla kylmyydestä kutistuvat letkut vai mikä.
Kannattaa ottaa palat pois painaa jarruvivusta mäntiä ulos puhdistaa männät, pistää (gt85, wd40 tf2 tai kuorma-autojen paineilmajarrujen jäänestoainetta ,tjms) mäntiin painaa männät sisään vaikka lenkkiavaimella puristaa muutaman kerra jarruvipua ja tarkastelee tuleeko männät yhtäaikaisesti ulos vai edistääkö toinen.
kosteus männissä aiheuttaa tiivisteiden toimimattomuutta.
arctic biker
16.12.2013, 17.50
http://www.pinkbike.com/news/Tech-Tuesday-Silence-That-Squeaky-Disc-Brake-2011.html
Rikun juttua.
Elixireitten mäntien herkistystä harrastin tänään. Palat pois, jarrucleanerispraylla satulat putsasin. Miksi pitäis jotain muuta ees käyttää? Pikkasen kahvalla mäntiä ulos ja WD40:iä suihkauttelin, männät sisään lenkki-avaimella ja taisin käyttää Avidin Pad Spaceria myös, sama toiseen kertaan ja huolellinen puhdistus Valvolinen jarruspraycleanerilla. Ei siksi Valvolinella että se ois parasta mutta kun halvalla sain. Johan tuo mäntien liike parani. Elixir 5 takanen tokeni mutta edessä oleva Elixir R eli 7malli suorastaan vaikuttaa hyvältä vaikkon vuotta kahta ajetumpi.
El-Carpaso
16.12.2013, 20.35
Vaikuttaako tilanteeseen jos jarrut on ihan upouudet? Luulin että sticky piston on käytettyjen jarrujen ongelma
Voihan siellä olla vaikka jotain lämpimien olosuhteiden (asennus)vassua välissä joka vetää kohmeeseen..
Moro!
Nöösi tarttis tietoa. Irrotin tänään jarrulevyt puhdistusta varten ja takaisin laittaessa korkkasin etupäästä yhden niistä kuudesta ruuvista(laitan tämän canyonin momenttiavaimen piikkiin mikä näytti 3,5Nm korkatessa) eli levy on kiinni nyt viidellä pultilla. Kestääkö tuo nyt normikäytössä vai onko entinen, levy tuntuu kyllä tukevasti kiinni olevan ja jotain hipolevyjähän vissiin kiinnitetään ilmeisesti kolmella ruuvilla. Kiekot siis pyörän mukana tulleet Mavic crossridet ja napojahan noihin ei kait vaihdella. Keväämmällä olisi tarkoitus hommata uudet eli pitäis noilla siihen asti pärjäillä.
Onko kokemuksia tai ensikäden tietoa asiasta kellään?
jos oikein pas#a säkä käy, niin se heittää siitäkohtaa kieroon, luultavimmin kestää.. menikö se kierre navasta vai pultista? pulttejahan saa kaupasta ja vois kais siihen napaankin koittaa vääntää kierteen uusiks ja laittaa sevveran pulttia hollille siihen kunnon kierrelukitteella, että olis ees sinneppäin.. tiä sitten onko siitä mitään etua vs. ajaa viidellä pultilla..
Luulisi kestävän. Kannattanee kuitenkin tarkistaa aika ajoin että ne loput 5 pulttia on kireällä.
Kiitoksia kommenteista. Navasta meni kierteet ja jotenkin ihmeellisesti eli sen ruuvin saa edelleen kiristettyä n. 2-3Nm jonka jälkeen pyörähtää ympäri. Toivotaan että kesään kestää ja sitten alle jotkut ihan muut kiekot.
..sen ruuvin saa edelleen kiristettyä n. 2-3Nm...
Tuo + kunnon kierrelukite, kestää kesään..
Ainakin mun Mavic-navoissa se laippa on niin ohut ja takana tilaa, että laittamalla pidemmän pultin saisi toiselle puolelle mutterin varmistukseksi.
Nappulakenka
17.12.2013, 09.06
Hiomapaperilla (http://www.pinkbike.com/news/Tech-Tuesday-Silence-That-Squeaky-Disc-Brake-2011.html) pitäisi ainakin tulla puhtaaksi
Nyt on levyt putsattu! :) Kiitos!
nuubiainen
17.12.2013, 12.33
Multa taas meni pultin kanta sököksi, kun väänsin momenttiin T20-avaimella T25:n sijaan.
Millähän ton rikkinäisen saisi irti? Toimisiko sopiva vastakierretappi?
Multa taas meni pultin kanta sököksi, kun väänsin momenttiin T20-avaimella T25:n sijaan.
Millähän ton rikkinäisen saisi irti? Toimisiko sopiva vastakierretappi?
Koita ensin lyödä se T25- tai kenties T27-avain koloonsa vasaralla. Yleensä torxit on sen verran teräviä, että kaivavat riittävästi naarmua ruuvin pintaan kerta-aukaisua varten. Vähemmällä pääsee, jos yrittää vain kerran, eli jos näyttää siltä, että T25 ei tartu, ota suosiolla pykälää isompi koko ennen kuin alat vääntelemään. Tasapäistä sopivan levyistä ruuvariakin voi koittaa iskeä paikalleen, jos ruuvien ei oleteta olevan kovin tiukassa.
Iglumies
17.12.2013, 12.44
Lyöt se oikean torxin paikalleen vasaran avulla ja väännät irti.
Seuraavalla kerralla sitten heti oikeankokoisella :)
nuubiainen
17.12.2013, 14.00
Eihän puusilmä huomaa eroa T20:n ja T25:n välillä... ennen kuin rusahtaa ja pultti on entinen ;)
Hissitolppa
17.12.2013, 16.18
Millä momentilla noi levyt kuuluu muuten kiristää? Mulla on nyt etupään levy useampaan otteeseen löystynyt vaikka olen kuinka lukitetta laittanut. Tullut aina vaan kiristettyä kireemmälle ja kireemmälle.
^eikö siinä sun jarrulevyssä ole mainintaa 6Nm?
Kuulostaa joo siltä, että on kiristelty aivan liikaa. Hissitolpan viestin "kireemmälle ja kireemmälle" siis viitaten. Kiristys myös kannattaa tehdä vähän kutakin kerrallaan ja siten ettei kiristä ns. järjestyksessä ympyrässä vaan aina vähän niin kuin vastakkaista ruuvia. Tyyliin pariin momenttiin, sitten neljään ja vikaksi kuuteen-yhdeksään riippuen siitä mitä levyssä tai manuaalissa käsketään. Lukitetta olen myös laittanut pikkasen kierteisiin ja koskaan ei ole levyt löystyneet.
Mä oon ottanut levystä "väljät pois" ennen ruuvien kiristystä. Eli käännän levyä hiukan vasten kiekon pyörintäsuuntaa, siinä tuntuu semmonen välys. Sitten vasta ruuvit ristiin kiiristyksellä ja lukitteella kiinni. Jo ainaki SATA vuotta toiminu.
http://youtu.be/zwFSnqpl7E4
nuubiainen
17.12.2013, 22.34
Millä momentilla noi levyt kuuluu muuten kiristää? Mulla on nyt etupään levy useampaan otteeseen löystynyt vaikka olen kuinka lukitetta laittanut. Tullut aina vaan kiristettyä kireemmälle ja kireemmälle.
Avidin G2-levyissä lukee 6,2 Nm. Tarkkaa peliä ;)
Oudolta kuulostaa ettei pysy edes lukitteen kanssa. Voisko olla että löystyy helpommin, jos on epätasaisesti kiristetty?
Hissitolppa
18.12.2013, 09.58
Ei lue tuossa etusessa mitään momentista ja nyt ollaan kyllä jo todella kaukana tuosta 6Nm:stä. En tiedä minkä merkkinen levy toi oikein on. Näyttää Maguralta mut mitään leimoja ei ole missään, eli on vissiin joku kopio, ei millään jaksa muistaa mistä se on tullut. Takana on verrokkina SLX levy ja tuohon verrattuna on tuntuma aivan eri maailmasta SLX jarruilla.
@kauris: tuo kiristystekniikka on hyvin tuttu, tuolla tavalla tulee kiristettyä kaikki joissa on useampi ruuvi aina auton renkaista lähtien.
@JiiPee: toi on ihan hyvä vinkki jota täytyykin kokeilla.
toripolliisi
18.12.2013, 12.23
Pistänkö sormet pashaan jos ostan HOPE MONO M4 takajarrun ja HOPE MONO MINI etujarrun? Todennäköisesti jotain ilmausta joutuu tekemään ku M4 ei toimi kunnolla!?! Enpä älynnyt vielä kysyä, että kuuluuko adapterit ja levyt mukaan. Noistahan kertyy äkkiä 50-100€ kuluja.. Onko noi muiden levyjen ja adaptereiden kanssa yhteensopivia?
Kyselee: i <3 Avid hemmo :D
bartagma
18.12.2013, 13.39
Jos tykkäät leikkiä Dot nesteiden kans Hope on hyvä valinta. osia saa ja ne on melkopitkälle yhteensopivia keskenää.
Tank Driver
06.01.2014, 18.08
Formula R1: n kanssa meinaa alkusäädöt tuottaa tuskaa. Onkohan ominaisuus vai kuuluuko sisäänajoon? Vähän päästä laahaa vaikka kuinka on hetkeä aiemmin saanut rahinat pois. T1:t ovat olleet täysin ongelmavapaat, siksi hämmennys.
Sent from my iPhone using Tapatalk (http://tapatalk.com/m?id=1)
Ikävä sanoa, mutta... Se on käytännössä mahdotonta. Itse en yli kahteen vuoteen siinä onnistunut, lopulta meni hermo totaalisesti ja siksi nyt XT:t fillarissa... Kevyet ja filigraanithan ne R1:t on, mutta tuollainen "pikkuseikka" pilaa ne täysin.
Tank Driver
06.01.2014, 18.50
No voi perse.
Sent from my iPhone using Tapatalk (http://tapatalk.com/m?id=1)
Lisätään nyt se että itsellä ns. "v1" noista R1:stä(2010 malli tai jotain). Käsittääkseni ovat hieman lisänneet toleransseja uudemmissa malleissa. Mutta veikkaan että todella tarkasti säädettävinä pysyneet(?)
Tank Driver
06.01.2014, 19.25
Pitää kai vaan laittaa musiikkia kovemmalle.
Sent from my iPhone using Tapatalk (http://tapatalk.com/m?id=1)
N.6kk ollu takana R1, ostin siihen erikseen sen "modulaattori" jutun, kun tykkään että palat on aivan iholla ja kahvan liike todella pieni. Ei mitään ongelmia ole ollut, toki ne tälleen märällä talvisäällä vinkuu jarruttaessa, mut niinhän ne muutkin?
edessä RO ja sen kanssa sama homma.
Nuo on 2013 mallia
Pistänkö sormet pashaan jos ostan HOPE MONO M4 takajarrun ja HOPE MONO MINI etujarrun? Todennäköisesti jotain ilmausta joutuu tekemään ku M4 ei toimi kunnolla!?! Enpä älynnyt vielä kysyä, että kuuluuko adapterit ja levyt mukaan. Noistahan kertyy äkkiä 50-100€ kuluja.. Onko noi muiden levyjen ja adaptereiden kanssa yhteensopivia?
Kyselee: i <3 Avid hemmo :D
mulla ollu 5v. sama kombo, mutta toisinpäin. M4 edessä ja monomini takana. Jarrunesteen vaihto ja ilmaus on helppoa, jarrupalojen vaihdossa hiukan malttia että satula tulee suoraan levyyn nähden. Hopen sivuilta mainiot ohjeet brittiläisellä murteella. Paskanajoon en ota kantaa.
DjZorlag
06.01.2014, 23.08
Pitäisi varmaan houkutella The Räsänen kieltämään lailla kaikki alle 0.01mm toleranssin jarrut niin näkisi paljon iloisempia naamoja pyörien selässä. Niin ja se ulinakin vielä. Tuonkin ongelman ratkaisuun on koitettu varmaan jo kaikki maailman niksit mutta silti vinkuu kuin laskuhumalainen puliukko. Vaseliinia palan ja levyn välissä voisi piruuttaan kokeilla. Uudet palatkaan ei maksa kuin reilut 20e/pari.
[/pelleily]
RX:ssä on tosiaan ihan ominaisuus että palat on "iholla" vaikka miten säätäisi.
Tosiasiassa noiden jarrujen ainoa hyvä puoli taitaa olla jarruteho. Sitä kyllä löytyy aina riittävästi. :/
Tänään hogasin että se formuloiden vinkuminen on johtunu vaan vauhdin puutteesta, levyt lämpimänä ei mitään ääntä!
Tuossa nyt noita jarruja odottelen, ja koitan kovasti etsiä mixmasteria oikeeseen kahvaan jotta tuon x0:n vivun saisi kiinni. Mistähän mahtaisi löytyä, kun päätä sekottaa vielä se että jotkut sanoo noissa olevan rx:n kahvat ja t1:sen satulat, ja jotkut taas toista.
http://www.hibike.de/shop/product/p60761fd5a3942199fe329d85f652b924/s/Formula-The-One-S-disc-brakes-set-front-wheel-203mm-+-rear-wheel-180mm-PM.html
E: R1:sen kahvat tuossa on sittenkin, jos yhteen ulkomaalaiseen arvosteluun on uskomista
DjZorlag
13.01.2014, 18.18
Juu kyllähän vikinät nimenomaan vauhdin puutteesta johtuu. Jos vaan antaa palaa ilman jarrukahvaan koskemista niin eipä ole edes mahdollisuutta vikinöihin. Mutta entä jos pyörällä tekee jotain trikkejä / muuta hitaampaa joihin tarvitsee jarruja ja vauhtia ei keskimäärin ole kovin paljoa ja levyt ei lämpene... Onneksi näin pakkasella ei ole jarrujen vikinäongelmia. Tai ainakin muut ongelmat peittää ne.
El-Carpaso
19.01.2014, 14.15
Nyt kyl vaikuttaa siltä että pitää hommata mekaaniset levyt talviajelua varten. Noi uudet shimpan deoret ei vaan toimi kovissa pakkasissa.
mikä on porukan mielipide kelvollisiin mekaanisiin? Avid bb7 on kai kohtuu ok?
syklopaatti
19.01.2014, 15.49
Onko kellään kokemusta hayes stroker trail jarruista? Tekeekö niillä mitään?
Broidilla ollu pitkään, tykkää kyllä, joissain vuosikerroissa/erissä ollu jotain vikoja, pääosin hyviä.. Voimantuotto hyvinkin hyvä..
Amfinaut
19.01.2014, 16.26
Nyt kyl vaikuttaa siltä että pitää hommata mekaaniset levyt talviajelua varten. Noi uudet shimpan deoret ei vaan toimi kovissa pakkasissa.
mikä on porukan mielipide kelvollisiin mekaanisiin? Avid bb7 on kai kohtuu ok?
Ootko harkinnut öljyjen vaihtoa paremmin kylmää kestäviin? Huhut kertoo, että esim. sitikoiden LHM Plus tai Pentosin CHF 7.1 (aka Febi M6162) ois kylmälläkin toimivia vaihtoehtoja. En pysty vahvistamaan huhuja.
El-Carpaso
19.01.2014, 16.45

Mä en oo varma mikä se ongelma varsinaisesti on. Käytännössä kahvan liike katoaa ja jarrut alkaa laahata rajusti. Mietityttää että kyse olisi enempi tiivisteissä (jotka ei jousta) kuin öljyssä
Näköjään palat aivan finaalissa ainakin edestä ja uusimista kaipaa. Satulat trektro draco 2P ja 180 levyt. Taakse vaihdoin kuluman vuoksi shimanon jotkut perus kurat ja niissä aika onneton pito alkuperäisiin nähden. Eli kärpässarjan kuski ja alamäessä aikanpaljon ajoa. Pitoa ja kestävyyttä haetaan,ennemmin pitoa.
Iglumies
19.01.2014, 17.25
Onko kellään kokemusta hayes stroker trail jarruista? Tekeekö niillä mitään?
Varsin toimivat, muutaman vuoden käyttänyt menestyksellä.
Kare_Eskola
19.01.2014, 17.45
Oli ihan ok jopa kisakäytössä. Shimanot kuitenkin paljon paremmat SLX-tasosta alkaen.
Kaatuilija
19.01.2014, 19.14
Luulin jo, että Shimano Deoret (M615) olisivat huoltovapaat jarrut, mutta nyt pakkasilla ne ovat alkaneet temppuilemaan ja en selvästikkään ole ainoa.
Tuntuma menee todella jähmeäksi pakkasella ja jarrukahvan liikerata tuntuu muuttuvan olemattoman ja normaalin välillä. Kahva on jähmeä painaa ja palautuu hitaasti.
Teho taas muuttuu jatkuvasti, eli välillä puraisee äkäisesti ja välillä saa puristaa kovemmin.
Toinen, mitä olen alkanut nyt ihmettelemään on laahaus. Ennen lenkille lähtöä keskitin huolella molemmat jarrut. Lenkin jälkeen molemmat laahasivat. Nyt kun pyörä on ollut sisällä monta tuntia, yritin keskittää uudestaan ja sepäs ei ole helppoa. Keskityksen jälkeen kun muutaman kerran painaa kahvasta, alkaa hankauksen ääni kuulumaan jarrusta. Mäntien voitelua ja puhdistusta koitin. Lisäksi etujarrun tuntuma on mennyt kumipallomaiseksi, eli ilmeisesti pitää ilmata. Pitääköhän noista ongelmista kärsiä kevääseen asti, vai onko jollakin ratkaisua:seko:
Eihän kiekko pääse liikkumaan?
sakuvaan
19.01.2014, 19.57

Ilmaa ne.

mun ratkaisu oli laittaa mekaaniset tilaukseen. Samat jarrut. Sama malli. Sama ongelma.
tosin mulla ei oo päässy ilmaa järjestelmään.
kun kevät tulee pääsee taas nauttimaan ihanasta shimano suorituskyvystä
itsellä nuo samat deoret hidastimina ja kun mennään alle -10 pakkasasteen niin männät rupee takkuilemaan ja luultavasti johtuu siitä, että deoreissa on alumiiniset männät kun slx:t toimii ihan ok ja niissä on keraamiset..
Kyllähän kaikissa shitmanon jarruissa on "pallomainen" tuntuma, mutta eikös tuo mahda olla lähinnä tuo servo-wave:n ominaisuus?
sakuvaan
19.01.2014, 20.32

No ei mun XTRissä, mut mä ilmaankin mun jarrut.
SLX:t alkoi temppuilemaan ensimmäistä kertaa .Pöörä sisälle pakkasesta ja ilmaus/nesteiden/palojen uusiminen.(Vanha neste oli kaikkea muuta kuin puhdasta ja palatkin ihan loppu)
Kaatuilija
19.01.2014, 21.57
Tuon servo wawen tuoman pienen vastuksen liikeradassa tiedän, mutta etujarrussa ei ole selvää stoppia, kun taas takajarrussa on todella napakka tuntuma. Kiekot ovat tiukasti kiinni.
Taas koitin keskittää etujarrua ja kun olin pumppaillut kahvasta, toinen jarrupaloista alkoi hankaamaan levyä. Tämä siis sisällä lämpimässä.
Onko jotain erityistä rasvaa, joilla voisi voidella mäntien kylkiä?
No ilmaa se jarru ainakin.
Tank Driver
19.01.2014, 22.17
Asiasta moottorisahaan ja simanoista vormuloihin. Ongelmat loppuivat ajamalla. Jo kaksi laahaamatonta lenkkiä. Mä en todellakaan tiedä mitä tein oikein.
Sent from my iPhone using Tapatalk (http://tapatalk.com/m?id=1)
syklopaatti
19.01.2014, 22.24
Varsin toimivat, muutaman vuoden käyttänyt menestyksellä.
Broidilla ollu pitkään, tykkää kyllä, joissain vuosikerroissa/erissä ollu jotain vikoja, pääosin hyviä.. Voimantuotto hyvinkin hyvä..
Tattis tiedosta .Avidin X0 etujarrun kahvaosan etäisyys-sääto ollut jo pitkään rikki ja etsiskellyt uutta etujarrua.
Nyt loyty tuo stoker trail halvalla (53e) niin halvemmaks tuli ostaa uus kun ruveta korjaamaan sitä avidia.
Moroo
Mistä mahtaisi saada heiskasten el caminoihin mäntäsarjan tiivisteineen?
Kiittäen jo etukäteen...
sakuvaan
19.01.2014, 22.58
Tuon servo wawen tuoman pienen vastuksen liikeradassa tiedän, mutta etujarrussa ei ole selvää stoppia, kun taas takajarrussa on todella napakka tuntuma. Kiekot ovat tiukasti kiinni.
Taas koitin keskittää etujarrua ja kun olin pumppaillut kahvasta, toinen jarrupaloista alkoi hankaamaan levyä. Tämä siis sisällä lämpimässä.
Onko jotain erityistä rasvaa, joilla voisi voidella mäntien kylkiä?
Ilmaa se.
Moroo
Mistä mahtaisi saada heiskasten el caminoihin mäntäsarjan tiivisteineen?
Kiittäen jo etukäteen...
Aika heikolta näyttää, koitin googlata. Kiinnostaa kyllä, kun itselläkin on samanmoiset jarrut yhdessä pyörässä. Mutta jos ei löydy, se El Caminon kaffa kyllä komentaa HFX työsylinteriä, kenties Strokeriakin. Niitähän saa CRC:sta
Tattista vaan, mitäs nuo g1 /g2 mäntäsarjat mahtavat olla?
Tattista vaan, mitäs nuo g1 /g2 mäntäsarjat mahtavat olla?
Ei kun tarkoitin kokonaista jarrusatulaa mäntineen päivineen.
Laitan privaa, tuli yksi idea asian tiimoilta...
Luulin jo, että Shimano Deoret (M615) olisivat huoltovapaat jarrut, mutta nyt pakkasilla ne ovat alkaneet temppuilemaan ja en selvästikkään ole ainoa.
Tuntuma menee todella jähmeäksi pakkasella ja jarrukahvan liikerata tuntuu muuttuvan olemattoman ja normaalin välillä. Kahva on jähmeä painaa ja palautuu hitaasti.
Teho taas muuttuu jatkuvasti, eli välillä puraisee äkäisesti ja välillä saa puristaa kovemmin.
Toinen, mitä olen alkanut nyt ihmettelemään on laahaus. Ennen lenkille lähtöä keskitin huolella molemmat jarrut. Lenkin jälkeen molemmat laahasivat. Nyt kun pyörä on ollut sisällä monta tuntia, yritin keskittää uudestaan ja sepäs ei ole helppoa. Keskityksen jälkeen kun muutaman kerran painaa kahvasta, alkaa hankauksen ääni kuulumaan jarrusta. Mäntien voitelua ja puhdistusta koitin. Lisäksi etujarrun tuntuma on mennyt kumipallomaiseksi, eli ilmeisesti pitää ilmata. Pitääköhän noista ongelmista kärsiä kevääseen asti, vai onko jollakin ratkaisua:seko:
Vaihda notkeemmat öljyt sinne jarruihin. Ihan normaalia että pakkasella yksiasteöljy vetää jähmeäksi. Itsellä M445-halpajarrut ja pakkasella tuntuu ihan kuin olisi squashpallo tangon ja kahvan välissä, mutta jarruttaa ja palauttaa silti normaalisti. Sisällä shimanon tehdaslitkut.
Täällä odotellaan kuumeisena uusia jarruja, mutta postin seurantaan ilmestynyt:
Lähetyksen toimituksessa on havaittu poikkeama. Lähetys voi mahdollisesti viivästyä. Lisätietoja palvelunumerostamme 0200 71000.
Onko muille käynyt samalla lailla? Pitää kuulemma paketin sisältöä selvittää heille, ja paketissa on siis ilmauskitti mukana.
^soita hei ihmeessä tuohon numeroon, asia voi selvitä nopeammin kuin täällä kuunnella joutavia pohdintoja :)
^soita hei ihmeessä tuohon numeroon, asia voi selvitä nopeammin kuin täällä kuunnella joutavia pohdintoja :)
Juu ilmoitin jo asiasta henkilölle kenen nimissä tilaus tehty, ja soitti tuonne, niin ilmeisesti piti joku lisäselvitys antaa sisällöstä. Näinköhän on läpivalaisussa ilmauskitti näyttänyt joltain muulta :seko:
Moroo
Mistä mahtaisi saada heiskasten el caminoihin mäntäsarjan tiivisteineen?
Kiittäen jo etukäteen...
Bike-Component,de sivuilla taisin huomata jotain E C osia,ehken olivat pelkät kumit tuohon.
Nyt talven tultua loppui kyllä hyvä meininki näiden uusien Formula C1 (http://www.formula-italy.com/en/product/c1/62) jarrujen kanssa. Tosiaan kun talven kelit ovat vihdoin laskeneet alle -10 C asteeseen niin jarruista on kadonnu kokonaan paineet. Näyttäisi että molemmat etu- ja takajarru ovat alkaneet vuotamaan tuolta jarrukahvan pääsylinteristä männän puolelta hieman. Kerran jarrut on jo ilmattukin ja tuntuikin jo pelittävän kunnes taas kylmyydessä paineet katosi ja jarruista kaikki teho pois.
Onko muilla ollu vastaavia ongelmia Formuloiden jarrujen kanssa? Onkohan tässä nyt muuta mahdollisuutta, kun ruveta haaveilemaan paremmista jarruista...

Googlettamalla jotain löyty, ja samasta kohtaa vuoti. Joku arveli että SAATTAISI korjautua tuolla "oliven" vaihdolla, vaikka se olisikin ulkoisesti hyvässä kunnossa. Se on sitten eri asia alkaako niitä kuka vaihtelemaan :)
http://www.bike-components.de/products/info/p25638_Olive---Insertpin---O-Ring-fuer-Oro-RX-Mega-TheOne-TheOne-FR-R1R-RO-C1.html
Singletrackin sivuilta:
Could be a couple of things. At this point I'd not mess with it personally... But warranty aside, a new olive might sort it. It's a compression fit so once compressed, no guarantee it'll work when refitted (though tbh they usually do). But equally it could be damage or a fault with the lever body which is why I wouldn't want to complicate things...
Jaahas, yli kympin pakkasilla alkaa X0:t jäätyä. Ei Aviditkaan näköjään ihan ongelmattomat aina ole :)
Ei Aviditkaan näköjään ihan ongelmattomat aina ole :)
Ha-ha, ihan kuin ne olisi joskus ongelmattomia. :rolleyes:
Jaahas, yli kympin pakkasilla alkaa X0:t jäätyä. Ei Aviditkaan näköjään ihan ongelmattomat aina ole :)
Paikansitko mistä jäätyy? :D
Ha-ha, ihan kuin ne olisi joskus ongelmattomia. :rolleyes:
Haha, arvasin, että joku shimanomies tarttuu koukkuun, IncBuffia hieman odotin ensimmäiseksi :D
Paikansitko mistä jäätyy? :D
Arvelen, että etujarrusatulaan joutunut lumi jäädytti etujarrun. Toimi taas kun suli sisällä. Takajarruhan toimi ihan mainiosti ja X0:t on parhaat jarrut evö!
Arvelen, että etujarrusatulaan joutunut lumi jäädytti etujarrun. Toimi taas kun suli sisällä. Takajarruhan toimi ihan mainiosti ja X0:t on parhaat jarrut evö!
Tuli vaan mieleen, jos tuohon väsäis meshistä tai jostain sellasen tyylikkään suojan talulan ympärille talveksi? :D
E: Ei sitä välikköä missä levy kulkee niin saa varmaan suojattua, mutta ainakin päältä :D
sakuvaan
22.01.2014, 11.37

Ilmastointiteippi siihen päälle niin lumi ei pölise satulan sisään.
El-Carpaso
22.01.2014, 13.08
Nyt on kokeiltu shimpan uusien 2014 deorejen kanssa sen verta paljon notta johtopäätös on muodostunut.
Ei toimi kylmällä. Tai potentiaalisesti voi toimia, mutta levyn pitää olla kymmenesosamillin tarkkuudella suora (vielä koskaan nähnyt niin suoraa levyä)
Ongelma ei välttämättä ole mineraaliöljyssä itsessään (vaikka shimpan öljy aika jähmeäksi meneekin). Jarrun kumi jäykistyy pakkasessa josta seuraa mäntien liika ulostautuminen. Johtaa jommankumman palan hinkkaamiseen auttamatta.
Eri malliset jarrut tai jarrut jotka käyttävät dottia tai eri kumieseosta saattavat pärjätä paremmin. Shimpan käyttämän kumilaadun pakkasjoustavuuden raja kulkee jossain -22C -50C välillä. Veikkaan että on matalampi kuin korkeampi.
As a side note.
Hopen tapa silmämääräisesti keskittää jarrusatula ilman paloja on loistava tekniikka. Jos satula on keskitetty kunnolla palojen hinkkaamisen saa pois pienellä ruuvimeisselillä ja kahvan puristelulla noin kymmenessä sekunnissa. Eikä satulan ruuveihin tarvitse koskea. Harmi ettei toimi talvella shimpoissa (koska väli muodostuu liian tiukaksi)
mhelander
22.01.2014, 13.17
Onko kukaan ajanut talvella Maguran BrakeForce One jarruilla ? Niissähän on ilman rakkoa oleva nestepiiri ja kylmässä pitäis palat olla vieläkin kauempana levyistä kuin kuuma[lla/na].
Ei toki budjettiratkaisu mutta ihanan kallis ja kepeä...
Sent from my Lumia 1020 using Tapatalk
Googlettamalla jotain löyty, ja samasta kohtaa vuoti. Joku arveli että SAATTAISI korjautua tuolla "oliven" vaihdolla, vaikka se olisikin ulkoisesti hyvässä kunnossa. Se on sitten eri asia alkaako niitä kuka vaihtelemaan :)
http://www.bike-components.de/products/info/p25638_Olive---Insertpin---O-Ring-fuer-Oro-RX-Mega-TheOne-TheOne-FR-R1R-RO-C1.html
Singletrackin sivuilta:
Could be a couple of things. At this point I'd not mess with it personally... But warranty aside, a new olive might sort it. It's a compression fit so once compressed, no guarantee it'll work when refitted (though tbh they usually do). But equally it could be damage or a fault with the lever body which is why I wouldn't want to complicate things...
Eli nuo jarrut vuotavat siis tuolta puolelta mistä jarrukahva työntää pääsylinteriä, ei tuolta jarruletkun puolelta. Jokatapauksessa vähän turhautunu olo näiden kanssa, näillä keleillä saa ilmata jarrut uudestaan muutaman tunnin ajon jälkeen.
Hyviä jarrusuosituksia otetaan vastaan XC käyttöön, jotka olis pomminvarmat kesällä ja talvella. Mitenkäs nuo Shimanon XT jarrut on porukalla toiminut talvella?
Mitenkäs nuo Shimanon XT jarrut on porukalla toiminut talvella?
Öljyt kohmeessa ja takajarru ilmauksen tarpeessa mutta -20°C vakioöljyillä varmaan selittää ensiksimainitun ja ilmauksen tarvetta oli jo ennen pakkasia eli ei voi talvea syyttää siitäkään.
Eipähän ole avidin elixir7 osoittaneet minkäänlaisia kohmettumisen tai vuotamisen merkkejä vaikka -20 asteessa on poljettu. Orgaanisilla paloilla ei vingu sen enempää kuin muidenkaan kanssapolkijoiden jarrut. Vaikka ovat paljon parjatut eivätkä kannatusta tunnu saavan, niin täällä ainakin toimii.
Onkohan 2014 Deoreissa nyt keraamiset männät, kun hyväksyvät Ice-Tech - palat? Vai minkälainen muutos satulaan on tuon Ice-Techin johdosta tehty?
Tänään tuli uudet jarrut, niin paljonko ymmärrätte tästä setin kokonaispainoksi? Toki tuossa mun setissä on 203/180mm levyt.
http://www.bike-advisor.com/reviews/formula-t1s-brakes-review-2013.html
666grams whole set sanotaan ainakin lopussa. Eikö täsmää?
872 grammaa oli koko setin paino... prkl.. EIhän tuo nyt ajo-ominaisuuksiin vaikuta, mut mut...
Ja tuolta siis tilasin, missä sanotaan 335g per pää alkaen, Eli tuohon ilmeisesti vaikuttaa levyn koko, mutta en nyt uskonu että yli 200g olisi painavempi.
http://www.hibike.de/shop/product/p60761fd5a3942199fe329d85f652b924/Formula-The-One-S-disc-brakes-set-front-wheel-203mm-+-rear-wheel-180mm-PM.html
290g näytti ilman levyä yksi pää.
vauhtikorjaavirheet
23.01.2014, 00.46
Ongelma ei välttämättä ole mineraaliöljyssä itsessään (vaikka shimpan öljy aika jähmeäksi meneekin). Jarrun kumi jäykistyy pakkasessa josta seuraa mäntien liika ulostautuminen. Johtaa jommankumman palan hinkkaamiseen auttamatta.
Hmm. Tuossakohan olis selitys Shimpan SLX jarrun mölinöihin, mitkä kylmän tultua alkoivat, mutta jarrutuksen jälkeen aina hetkeksi katosivat. Viileässä syysilmassa jarrut olivat sateellakin vinkumattomat.
Magura MT6 etujarru lakkasi pakkasella toimimasta. Kahva painuu pohjaan ilman vaikutusta. Olisko nesteet karannu tai ilmaa päässy... siis mitä nestettä voi käyttää, öljy / jarruneste...?
Maguroihin pitää laittaa mineraaliöljyä.
Magura MT6 etujarru lakkasi pakkasella toimimasta. Kahva painuu pohjaan ilman vaikutusta. Olisko nesteet karannu tai ilmaa päässy... siis mitä nestettä voi käyttää, öljy / jarruneste...?
Täsmälleen samanlailla kävi omille Formula C1:lle. Näkyykö missään vuodon merkkejä?
Mun kokemusten ja niiden vuoksi netissä tehtyjen tutkimusten perusteella Magura ja pakkanen ei sovi toisillensa. Paitsi jos tykkää ilmata jarrujansa jatkuvasti. Ei ihme että Suomen maahantuoja lopetti.
sakuvaan
24.01.2014, 13.55
Magura MT6 etujarru lakkasi pakkasella toimimasta. Kahva painuu pohjaan ilman vaikutusta. Olisko nesteet karannu tai ilmaa päässy... siis mitä nestettä voi käyttää, öljy / jarruneste...?
MT6ssa oli recall, oletko tarkistanut kuuluuko jarrusi palautettavien joukkoon?
http://www.magura.com/en/bicyclecomp/home/news-detail/datum/2013/03/06/magura-tauscht-mt6-und-mt8-bremsgriffe-aus.html
MT6ssa oli recall, oletko tarkistanut kuuluuko jarrusi palautettavien joukkoon?
http://www.magura.com/en/bicyclecomp/home/news-detail/datum/2013/03/06/magura-tauscht-mt6-und-mt8-bremsgriffe-aus.html
Ostin Canyon maasturin kesällä käytettynä ja ko. jarrut olivat just olleet takaisinkutsuhuollossa (näin myyjältä ymmärsin). Nestevuotoa en ole havainnut... tämmönen tilanne. En ole vielä alkanu tekemään tuolle mitään, ehkä täsä vkonloppuna katellaan... jos joku ns. kokemusta omaava haluaa tarjota apuaan ja lämmintä tilaa ja tarvikkeita !
Mitä kevyitä 203/180-180/160 levyjä on markkinoilla, mitkä olisi myös jotenkuten järkevät enskapyörään?

MAGURA MT6
Etujarru on ilmattu, tosin epäonnistuneesti, kun piti kutinsa pakkasessa ehkä n. puoli tuntia ja sitten kahva painuu taas pohjaan... Vähän vaikee oli ilmata, kun ensinnäkin muoviletkun päätä oli vaikea saada alhaalla tiiviisti reikään ja Maguroissa ei ole nestesäiliötä ollenkaan vaan kahvan nipasta piti tsiigata millon alkaa olla täys ja siinä vaiheessa olis varmaan pitäny pumpata kahvasta vielä ilmoja pois... varmaan ei sitten tullu täyteen, kun taas lyö tyhjää vaikka ei näyttäis mitään nestevuotoja olevan... vai mistäkö se haukkaa happee tuo systeemi.. Jotain erikoisempaa välinettä vaatis nuo Maguran MT6 jarrut... kuka sanoo miten tuo pitää tehdä.. ilmaus onnistuneesti näihin.
Ilmausmenetelmäsi kuulostaa vähän yksinkertaiselta. Siihen muoviletkun liittimeen on oma osansa jolla se kiinnitetään, sitten sinne yläpäähän tulee toinen avonainen ruutta ja sitten sitä nestettä työnnetään ja imetään edestakaisin noin 10 kertaa eli niin kauan ettei enää tule pieniäkään ilmakuplia mukana kumpaankaan suuntaan ja välillä voi varovasti puristella jarrua. Eli kyseessä ei ole mikään pelkkä täyttö. Vaikein homma on irrottaa alapää ja sulkea niin ettei hirveästi nestettä karkaa. Mäntiä ei kannata ohjeen mukaan työntäät ätysin sisään. Saa täydemmäksi kun jättää ne normaalin kohtaan.
(Voi toki olla että teitkin näin mutta kuvauksesi vaan oli vajaa.)
Mitä kevyitä 203/180-180/160 levyjä on markkinoilla, mitkä olisi myös jotenkuten järkevät enskapyörään?
Keveys on tietysti hyvin suhteellista, mutta Superstarin Helixit (http://superstar.tibolts.co.uk/product_info.php?cPath=50&products_id=577) on ainakin mulla toimineet hyvin. Hinta/laatu/paino erinomainen.
Itselläkin oli nyt hienoa kun pystyi XT-jarrujen myötä ottamaan kaapissa olleet Ashiman levyt käyttöön. Formulan R1:ssä
niitä ei voinut käyttää kun ovat 0.1mm tms paksummat niin hankaavat niissä koko ajan.
XT:issä ei ole clearancen kanssa mitään ongelmia lainkaan.
Ilmausmenetelmäsi kuulostaa vähän yksinkertaiselta. Siihen muoviletkun liittimeen on oma osansa jolla se kiinnitetään, sitten sinne yläpäähän tulee toinen avonainen ruutta ja sitten sitä nestettä työnnetään ja imetään edestakaisin noin 10 kertaa eli niin kauan ettei enää tule pieniäkään ilmakuplia mukana kumpaankaan suuntaan ja välillä voi varovasti puristella jarrua. Eli kyseessä ei ole mikään pelkkä täyttö. Vaikein homma on irrottaa alapää ja sulkea niin ettei hirveästi nestettä karkaa. Mäntiä ei kannata ohjeen mukaan työntäät ätysin sisään. Saa täydemmäksi kun jättää ne normaalin kohtaan.
(Voi toki olla että teitkin näin mutta kuvauksesi vaan oli vajaa.)
Juu, kiitos vastauksesta... no vajaa olis se meitin ilmausprosessikin kyllä... sitäpaitti kyllä kaivattiin sitä "omaa osaa" liittimeksi, jolla sen täytön voi suorittaa helpommin alhaalle ja ruuttana ylhäällä toimi tavallinen injektioruis (ilma neulaa). Edestakainen työntö ja imu jäi tekemättä. Mistä noita letkun liittimiä saa Magura yhteensopivana ?? tai koko asennussettiä ilmausta varten..
vBulletin® v4.2.5, Copyright ©2000-2025, Jelsoft Enterprises Ltd.