PDA

Näytä tavallinen näkymä : Työmatkatemmon säännöt?

Sivut : 1 2 3 4 5 6 7 8 9 [10] 11 12 13 14 15 16 17

casanova
21.05.2014, 22.18
Tänään se osui kohdalle, nimittäin ratkaisemattomaksi jäänyt TMT-tilanne. Ajoin kelviä vasenta puolta, jolloin huomasin kadun oikealle puolelle liittyvän toisen polkijan. Suuntamme, nopeutemme ja sijaintimme pituusleikkauksessa olivat yhtenevät. Ajoimme käytännössä rinta rinnan, vaikkakin välissä oli katu ja melkoinen liikenne. Pian reittini erkani vasemmalle toisen polkijan jatkaessa eteenpäin.

Olin miettinyt pitkään voisiko tällainen tilanne osua kohdalleni näin täsmällisesti. Näköjään voi. Mielessäni pohdin sitäkin, että jos olisin jatkanut eteenpäin - joutuen vaihtamaan kadun puolta - olisin varmasti tullut ohitetuksi ja hävinnyt. Jos taas toinen polkija olisi vaihtanut puolta ja lähtenyt samaan suuntaan kanssani, olisin kiistatta ohittanut hänet. Oletan toki, että sen verran vilkkaan kadun puolta ei vaihdeta kovin loivasti leikkaamalla.

Ehdotan, että pöytäkirjaan merkitään tappio molemmille.

Halloo halloo
22.05.2014, 00.44
^ Jouduit miettimään - hävisit.

casanova
22.05.2014, 10.04
^ Jouduit miettimään - hävisit.

No siitä ei jäänyt mitään epäselvyyttä.

Asian teoreettista perustaa pohdiskellen olen sitä mieltä, että tasapeli ja muut vastaavat (tasatulos, tasavertaisuus, tasa-arvo, tasapäistäminen, tasatyöntö jne.) eivät sovi tähän lajiin lainkaan.

toripolliisi
22.05.2014, 10.31
^ Jouduit miettimään - hävisit.

Ootteko muuten koskaan miettineet = hävinneet!?! Että eihän työmatkaa voi ajaa mitään miettimättä!! Vaikka ketään ei näy missään niin tulee välillä mietittyä näitä TMT kiekuroita ja sääntöjä, joten häviänkö ilman ohitusta, koska ajattelen mahdollisia ohituksia? Musta tuo Casanovan tilanne on TMT-sääntökirjassa sivulla 7, luvussa 4 ja 78 momentissa oleva kohta. "Tilanteet, jotka näyttävät,saattavat näyttää,vahvasti tuntuu tasapeleiltä eivät ole tasapelejä, vaan jompi kumpi, yleensä pykälään tarttuva on syyllistynyt kusetukseen = huijaamaan, sillä aina pitää ajaa vähintää renkaan mitan verran kaverin edellä. Muutoin tilanne tulkitaan tappioksi." "79.momentissa, "TMT:ssä ei saa muodostua tilanteita jotka voidaan tulkita muuten kuin jomman kumman tai molempien tappioksi. Esimerkkinä rinnakkain ajaminen tulkitaan sääntörikkomukseksi."

Mosse
22.05.2014, 10.41
Ja kyllä mä vähän mieleni pahoitin ku keittäjiä haukutaan! Ainakin meidän ala-asteen keittäjä oli suht näpsäkkä täti, tiedä sit minkälainen polkija mutta ruokaa osasi tehdä!Kuka on haukkunut koulun keittäjiä?

toripolliisi
22.05.2014, 10.43
Kuka on haukkunut koulun keittäjiä?

Tekstistä paistoi pahasti halventava, kateellisen ja kiusatun koululaisen ääni! Vähintään yhtä pahasti kuin maatalouslomittajankin kohdalla kävi. Kyllä minä siitä mieleni pahoitin..

bog
22.05.2014, 10.44
Tulipa eilen pieni shokki kun loivassa ylämäessä puski kukkamekkotäti yht'äkkiän rinnalle ja ohi. No sähköavusteiseksi menoksihan se loppujen paljastui, mutta tappio mikä tappio. Sai siitä kuitenkin ihan hyvät peesit ja tasaisella sitten vastaohitus. Tosin ei kyllä tainnut neiti tietää olevansa kisassa, joten tuskin koki tappion karvasta kalkkia.

Hääppönen
22.05.2014, 10.45
Rinnakkain ajaminenhan on käytännössä sarja tappioita. Moiseen ei itseään arvostavan TMT-kuskin pidä koskaan ryhtyä. Ei edes leikillään/kokeilumielessä. Ei vaan kuulu lajiin sellainen hihhulointi.

Mosse
22.05.2014, 10.46
Tänään se osui kohdalle, nimittäin ratkaisemattomaksi jäänyt TMT-tilanne. Ajoin kelviä vasenta puolta, jolloin huomasin kadun oikealle puolelle liittyvän toisen polkijan. Suuntamme, nopeutemme ja sijaintimme pituusleikkauksessa olivat yhtenevät. Ajoimme käytännössä rinta rinnan, vaikkakin välissä oli katu ja melkoinen liikenne. Pian reittini erkani vasemmalle toisen polkijan jatkaessa eteenpäin.

Olin miettinyt pitkään voisiko tällainen tilanne osua kohdalleni näin täsmällisesti. Näköjään voi. Mielessäni pohdin sitäkin, että jos olisin jatkanut eteenpäin - joutuen vaihtamaan kadun puolta - olisin varmasti tullut ohitetuksi ja hävinnyt. Jos taas toinen polkija olisi vaihtanut puolta ja lähtenyt samaan suuntaan kanssani, olisin kiistatta ohittanut hänet. Oletan toki, että sen verran vilkkaan kadun puolta ei vaihdeta kovin loivasti leikkaamalla.

Ehdotan, että pöytäkirjaan merkitään tappio molemmille.Ehdotan, että pöytäkirjaan merkitään tuhat tappiota molemmille. Vaikka teoriassa on mahdollista ajaa täysin rinnakkain, niin käytännössä se ei ole mahdollista - jompi kumpi on aina toista edellä, olkoon se sitten vaikka millimetrin biljardisosan verran. Vaikka ajaisitte silminnähden täysin rinnakkain, niin käytännössä johtopaikka vaihtuu koko ajan ja siten kummankin tilille kertyy häviöitä koko ajan. Luulisi vituttavan. Ketjua kireämmälle vain, että ei tarvitse tällaisia pohtia.

Mosse
22.05.2014, 10.50
Tekstistä paistoi pahasti halventava, kateellisen ja kiusatun koululaisen ääni! Vähintään yhtä pahasti kuin maatalouslomittajankin kohdalla kävi. Kyllä minä siitä mieleni pahoitin..Ja taas joku on hävinnyt tänään...

toripolliisi
22.05.2014, 10.54
Näin kävi ku piti viedä auto huoltoon! Sen taas tietää, että tuskin on ilmainen reissu.. Viimeaikona muutenkin tuntunut siltä häviän joka päivä TMT:ssä ku matkalle ei satu kuin sunnuntaipyöräilijöitä. Menohaluja olis jaloissa mut ei vaan satu kippurasarvia samalle reitille. Eilen olis ollut hyviä kahinoita, mutta kyseessä oli vaan treeneistä kotiin matka, ei työmatka, joten meni sekin kilpakumppanin kanssa rupatteluksi.

Ulkorengas
22.05.2014, 11.11
Onneksi eilen Bianchin maantiepyörällä reppuselkäinen kaveri kääntyi perästäni maantien vieressä olevalle rinnakkaistielle. Se ei ole maantiehen liittyvä pyörätie, joten ei ole tarvetta pohtia sääntöjä rinnakkain ajamisen suhteen ja rinnakkaistiellä minua nopeammin ajettu osuus meni tältä osin hukkaan.

syte
22.05.2014, 12.09
Ootteko muuten koskaan miettineet = hävinneet!?! Että eihän työmatkaa voi ajaa mitään miettimättä!!

Tää on ihan perusteltu kysymys. Tänään esim. mietin että jalat ovat pikkasen soosina ja pyörääkään ei ole mettälenkin jäljiltä puunattu -> että olisin helppo kohde jos kilpailijoita olisi liikenteessä. Lisäksi katsoin taakseni pariin kertaan = epävarmuutta ylivertaisen nopeuden pidossa, tieltä toiselle kääntyessä katsoin kauas mahdollisten kovien kilpakumppanien karkottamiseksi / riittävän etäällä pitämiseksi. Kyllä miettiminen voidaan tulkita häviämiseksi.

kkolja
22.05.2014, 13.12
Kyllä miettiminen voidaan tulkita häviämiseksi.
Ai sen takia siis niin monet ajaa kuin ei olisi yhtään ajatusta päässä, ainakin liikennekäyttäytymisestä ja tyhjästä ilmeestä päätellen?

Mosse
22.05.2014, 13.26
Tää on ihan perusteltu kysymys. Tänään esim. mietin että jalat ovat pikkasen soosina ja pyörääkään ei ole mettälenkin jäljiltä puunattu -> että olisin helppo kohde jos kilpailijoita olisi liikenteessä. Lisäksi katsoin taakseni pariin kertaan = epävarmuutta ylivertaisen nopeuden pidossa, tieltä toiselle kääntyessä katsoin kauas mahdollisten kovien kilpakumppanien karkottamiseksi / riittävän etäällä pitämiseksi. Kyllä miettiminen voidaan tulkita häviämiseksi.Tässä on jo kyse eri lajista TMHT:sta (työmatkahäviötemposta), jossa on vain yksi sääntö: Olet hävinnyt! Tämän lajin harrastajia ovat niitä jotka myös ruoskivat itseään milloin mistäkin syystä (ketjuruoskalla).

TMT:n säännön (Jos sinut ohitetaan, olet hävinnyt.) mukaan sitä vastoin häviö tulee vain ohitetuksi tulemisesta, ei esimerkiksi miettimisestä. Toisaalta TMT:n säännön soveltamisen pohjalta syntyneen case law:n mukaan kyllä kysyessään "Hävisinko kun..." kysyjä on automaattisesti hävinnyt. Itse en ole moisen tulkinnan kannattaja*, mutta kun tällainen tapaoikeus on päässyt muodostumaan, niin tulkitsisin tällaisia poikkeuksia erittain tiukasti enkä ulottaisi tulkintaa esim. siihen, että jos miettii, niin on hävinnyt. Tai jos kysyy jotain yleistä TMT:oon liittyen, niin häviää.

*Itse olen ortodoksista TMT-koulukuntaa, joka tulkitsee sääntöä kirjaimellisesti: hävitä voi vain tulemalla ohitetuksi, ei mitenkään muuten.

SirEino
22.05.2014, 13.31
Ajattelen, siis olen (hävinnyt)

Juniper
22.05.2014, 21.11
Tänään oli tappiontäyteinen päivä
Aamulla aiheutin sähköpyörälle kunnon tappion ylämäessä, mutta töihin päästessäni ja juuri kun olin suihkuun menossa niin suihkusta tulee kanssapyöräilijä ulos...... Eli kunnon tappio kun toinen kerkes suihkuunkin ennenkuin olin töissä.
Iltapäivästä näin pitkän matkan päästä kun vomp tuli sivutieltä eteen. Tämäkin oli tulkittava paremmasta reitinvalinnasta johtuvaksi ohitukseksi eli tappio taas.
Parinkymmen kilometrin jälkeen tein jälleen kerran huonon reittivalinnan ja taas sivutieltä kerkesi toinen vomp eteen....tappio
Pari kilometriä ennen kotia ohitin kaksi jopotyttöä. Rullailin pienen kiertotien ja jumalauta ne jopotytöt jopoineen olivat edelläni...Ohitin jopot uudestan mutta tappio kirvelsi pahasti. Sourastaan teki mieli ryömiä pieneen koloon. Tästä ei varmaan voi ikinä toipua

Sent from my iPad using Tapatalk HD

Keevo
23.05.2014, 22.36
115km tmt:tä takana mennäviikolla, yksi häviö. jonka kuittaisin toki takaisin seuraavassa ylämäessä. Kesä on hienoa aikaa. :)

Iglumies
23.05.2014, 23.26
Jumankauta, mää viritän Izmon ja Ju$$in opettamat metskaliinit haipalliin ensviikoks alle, niin eiköhän ala tappiot vähenemään.
Tälläviikollakin 2 maantiepyörää ja 1 todella tarmokas opiskelija, joka tosin heti ohipäästyään joutui kääntymään kaupan pihaan.

marko.k
24.05.2014, 10.00
Ja mun pitää asentaa tempotanko maasturiin kun maantiepyörät tulee ohi.
Lähes aina vastatuuli kotiinpäin mennessä kekkosentiellä ja selkä suorana verottaa vauhtia. Tai sitten joku hybriidi hivuttautuu peesiin.
Pakko saada vauhti 40 paremmalle puolelle ettei vaan tappiota tule.

Mikakoo
24.05.2014, 11.42
En tiedä olenko ainoa mutta kun Työmatkatempohypridimies menee punaisia päin ohi ja yrittää kiihdyttää karkuun niin on pakko ajaa ohi, näyttävästi selkä suorassa maisemia katsellen suu kiinni.

hannahoo
24.05.2014, 12.09
Eipä sitä enää tiedä, onko kyseessä TMT vai TdF:n aika-ajoreitille eksyminen, kun työmatkoilla pallopaidat ja maantiekiiturit viuhuvat ohi niin edestä kuin takaa. :)

Iglumies
24.05.2014, 12.10
^^Et ole.
Tuohon kun lisää ilman käsiä ajamisen selkä suorana, sekä txtiviestin kirjoittamisen, niin hyprinististä kuulu selkeä naksahdus.

marko.k
24.05.2014, 13.03
Ja tuon kun vielä tekee reppu sylissä mistä kaivaa sen puhelimen saa hybridimiehen miettimään bussikyytiä.
Ja ei missään nimessä suu auki vaan rennosti nenän kautta hengitellen,ainakin sen ohituksen ajan ;)

jcool
28.05.2014, 18.14
HÄVISIN :rolleyes: Aamulla vähän isompi kaveri ajeli ohi kun ajoin noin 26 km/h. Eipä tässä mitään ihmeellistä, mutta ajelin sähköpyörällä :-) Pystyin nostamaan hetkellisesti nopeutta noin 30 km/h:iin, joten pääsin kuittaamaan. Kaveri ei kuitenkaan antanut periksi ja veti ylämäessä ohi, riski "äijä" sanon minä. Ei ollu mikään hintelä ukko, vaan reilusti 100kg. Eipä näyttäny ylämäki haittaavan :-) Hieno oranssi hybridi oli alla tms. Oliskohan sittenkin ollut krossari...

Toisen kerran hävisin, kun katsoin ohituksen aikana naista silmiin! Naisella välähti lieskat silmissä ja ihan selkeästi oli kisa kyseessä! Seuraavista valoista nainen lähti, kuin pyssyn suusta. Upea nainen ja vielä upeampi vaalea hybridi. Ei jääny muuta sitten mieleen loppupäiväksi, kuin "perät". ;-)

TuH
28.05.2014, 19.28
HÄVISIN :rolleyes: Aamulla vähän isompi kaveri ajeli ohi kun ajoin noin 26 km/h. Eipä tässä mitään ihmeellistä, mutta ajelin sähköpyörällä :-) Pystyin nostamaan hetkellisesti nopeutta noin 30 km/h:iin, joten pääsin kuittaamaan. Kaveri ei kuitenkaan antanut periksi ja veti ylämäessä ohi, riski "äijä" sanon minä.

Paras TMT-taktiikka sähköpyöriä vastaan on väsyttäminen. Roikkuu vain takarenkaassa kiinni siihen asti, että vastustajan akku on ehtynyt ja sitten pyörittelee kevyen näköisesti ohi. Epic win.

Elektromagneettinen pulssi kannattaa säästää sähövaihteita vastaan.

janneko
28.05.2014, 20.29
Helvetin vaarallista työmatkatempo Helsingin keskustassa töissä olevalle. Pitää himmailla ja ottaa häviöitä ennen kuin viittii keskuspuistosta pois päästessä alkaa pyssyttää oikeen kunnolla. Mikähän järki siinä on muuten että kelvillä pyöräilijä ajaa oikeaa reunaa, mutta kävelijä saa valita puolen? Aiheuttaa pirusti vaaratilanteita etenkin keskuspuistossa! Ja sitten vielä ne idioottimaiset risteävät tiet. Muutama läjä näkynyt jo keskuspuistossa tänä kesänä.

syte
28.05.2014, 23.45
joku veti kovaa, Hennalankadun ja Ala-Okeroistentien kulmassa näin TMT-liikekannalla olevan. Sotkin seur. 1,5 km omasta mielestä suu kiinni, hengitystä pidättäen ja muutenkin TMT-kelvollisesti. Olit aivan kannassa kun käännyin omalle reitille. Kaksi kysymystä ninjagona: 1) veditkö täysiä läpi risteyksen yhtään himmailematta? on näet semmoinen risteys missä delaaminen on helppoa kuin heinänteko 2) olit beesissä, mikset mennyt ohi? gonan barbaari, vai venasitko että hyydyn. Käännyin, oni mene et! :)

JK71
29.05.2014, 22.05
Paras TMT-taktiikka sähköpyöriä vastaan on väsyttäminen. Roikkuu vain takarenkaassa kiinni siihen asti, että vastustajan akku on ehtynyt ja sitten pyörittelee kevyen näköisesti ohi. Epic win.

Elektromagneettinen pulssi kannattaa säästää sähövaihteita vastaan.

Tai sitten käy niin että tulee aukealle osuudelle, jossa tuulee vastaan.
Tiistaina meni alkumetreillä sirinän säestämänä ohi, sitten peesissä taakse vilkuilleen ja ylämäet putkelta runttaavan sähköpyöräilijän perässä, kunnes epic fail vastatuuleen... Kamalaa.
Pitääkö tässä ostaa TMT-välineeksi kohta jotain droppitangollista jäykkismaasturin tilalle että välttyisi noilta?

Mosse
03.06.2014, 10.46
Tässä päivänä eräänä törmäsin taas TMT:n luomaan dilemmaan. Ajoin nimittäin töistä kotiin intervallimoodissa, vuoroin min 5 kevyttä ja 5 min täpöä. Kevyen vauhdin pidän toki sellaisena, että kukaan ei tule ohi. Mutta mutta, yhden vedon loppupuolella alkoi selkä edellä tulla vastaan silkosääri aika-ajotangoilla ajaen. Ajoin jonkin verran häntä kovempaa ja ohitus alkoi olla vääjämätöntä. Mutta jos ohittaisin hänet ja löysäisin 5 min vedon tultua täyteen, niin hän tulisi ohi ja häviäisin. Toisaalta en voi olla menemättä ohikaan, kun se A pilaisin harjoitukseni ja mikä tärkeämpää B olisi TMT-näkökulmasta vähintäänkin ämmämäistä. Välitse siinä nyt sitten kun on vain huonoja vaihtoehtoja.

Onneksi valinta tällaisissa tilanteissa TMT:a ajaessa on kuitenkin helppo - ensin ohitus että voi katsoa itseä peiliin työmatkan jälkeen ja sen jälkeen vain on pidettävä ketjut niin kireällä että tappiota ei tule. Helppoa! Eiköhän tämä silkosääri sitten liimautunut peesiin varmaan vartiksi. Tulikin sitten vähän pidempi veto siihen kohtaan. Pidin kuitenkin vauhdin sellaisena, että vaikka kaveri pysyikin peesissä (peesissä nyt pysyisi 3-vuotias poikanikin) niin ohitukseen ei ollut mitään saumoja. Eikä tullut ohi ja tilanne päättyi kun lähdimme eri teille.

jarmo_
03.06.2014, 22.13
häviäisin.

Kuulostaa siltä, että hävisit.

IncBuff
04.06.2014, 11.40
Ei perhana. Sorruin aamun työmatkalla ajamaan oikeasti työmatkatempoa. Katselin kun keski-ikäinen hybridimies ohitteli tökerösti edellä. Sain koko ajan kiinni ja lopulta saavutinkin aika nopeasti. Pikkasen kanttikiven ylityksessä kolahti satulalaukussa olleet kamat niin kaveri vilkaisin olan yli ja sitten mentiin. Alamäessä ohitin paremmin rullaavan pyörän turvin ja pienellä vedolla seuraavaan ylämäkeen sain kaverin jäämään. Pariin kertaan se yritti ajoradan kautta koukkailemalla ja ryntäilemällä ohi kun muiden klv:n käyttäjien takia jouduin hidastamaan, mutta ähäkutti eipäs onnistunut. Lopulta oli vapaata väylää sen verran että kilsan veto 35km/h keskarilla riitti pääsemään kaverista eroon.

marko.k
04.06.2014, 16.23
Aamulla vähän sama tilanne.
Sain porukkaa kiinni ja valoissa joissa pakko pysähtyä porukka kasaan ja vihreää odottamaan. Otin varman päälle ja jänis lähdöllä eka kilometri ettei varmaan kukaan pääse peesiin ja ohi.
Vammautuneen takavaihtajan vuoksi joutui sitkuttelemaan 9 vaihteella liian pitkään ennenkuin sai ison puun silmään ja viimeinen veto tiputti pyristelijän. Viimeisen kilometrin pystyi ajamaan rullaillen ennen käännöstä.

Takahikiän Törttö
04.06.2014, 20.07
Ei perhana. Sorruin aamun työmatkalla ajamaan oikeasti työmatkatempoa. Katselin kun keski-ikäinen hybridimies ohitteli tökerösti edellä. Sain koko ajan kiinni ja lopulta saavutinkin aika nopeasti. Pikkasen kanttikiven ylityksessä kolahti satulalaukussa olleet kamat niin kaveri vilkaisin olan yli ja sitten mentiin. Alamäessä ohitin paremmin rullaavan pyörän turvin ja pienellä vedolla seuraavaan ylämäkeen sain kaverin jäämään. Pariin kertaan se yritti ajoradan kautta koukkailemalla ja ryntäilemällä ohi kun muiden klv:n käyttäjien takia jouduin hidastamaan, mutta ähäkutti eipäs onnistunut. Lopulta oli vapaata väylää sen verran että kilsan veto 35km/h keskarilla riitti pääsemään kaverista eroon.

Kuulostaa hyvältä! Oli varmasti nautinnollista.

Mulla oli tänään paras päivä ikinä, kun liikennevaloissa satuin sähköpyörän perään. No se sähköröitsijähän otti tottuneesti kärkipaikan ja ohitteli muita hiettömänä myhäillen. Se ei vaansillä hetkellä arvannut, että vaikka tän jannun alla oli Oiva, niin päässäni pyöri vain ja ainoastaan yksi ajatus; seuraavassa mäessä ohi ja sit karkuun niim pirusti! Ja näinhän se suunnitelma eteni. Mäessä ohi siitä perhanan sirisijästä ja kun pitkä mäki oli kyseessä, niin toinen puolikas sitte aivan hapoilla ja ajatus palkinnossa eli suloisessa voitossa!

Mäen harjalla olin aivan sippi ja silmissä sumeni, tähtiä näkyi ja jalkoja en tuntenu,mutta pakko oli jatkaa! Aattelin vaan, että ohi en sitä perkele enää päästä! Oli aika kova yllätys,kun se alko jäämään tasamaalla. No siinähän sitte tuli heti perään pitkää loivaa nousua ja jouduin taas ajatuksineni johonki tuon puoleiseen. En oikeen muista,mitä tossa välillä tapahtu, mutta seuraavissa liikennevaloissa aloin vähän ottaan kontaktia tähän maapalloon. Mutta sitten se pahin tapahtui ikinä: se sirinätyyppi paino punasista läpi niin ku ihan suorilta! Ei välittäny risteevän autoliikenteen riskistä, anto vaan mennä. No perhana jouduin taas ottaan stemmistä kiinni, painaan pään alas ja laittaan polvet hakkaan rintaa!
Ohi mentiin taas, vaikkakin jouduin tekeen ylimääräsen kolmen kilsan lenkin, mutta kannatti!
En vaan olis pystyny nukkuun seuraavaa yötä, jos olisin hävinny ton kisan!

Mutta että tällänen vaikeuksien kautta voittoon tarina!

r.a.i
04.06.2014, 21.27
^ sää et vaan oo sisäistänyt työmatkatemmon ainoata sääntöä "jos sinut ohitetaan olet hävinnyt" voittoja ei tässä lajissa ole.

eilolma
04.06.2014, 21.45
Nyt tuntuu siltä, että huomenna pitää aamulla käydä välittämässä pari tappiota. Voittoja on turha hakea tässä lajissa.

N.N.
04.06.2014, 22.03
paluumatkalla ohitin neljänkympin rajoitusalueella Volvon ja avobemarin. Meni reippaasti ylinopeuden puolelle, mutta kai siitä pisteitä saa? Olisitte nähneet bemarikuskin nolon ilmeen...

Mosse
05.06.2014, 10.02
Kuulostaa hyvältä! Oli varmasti nautinnollista.

Mulla oli tänään paras päivä ikinä, kun liikennevaloissa satuin sähköpyörän perään. No se sähköröitsijähän otti tottuneesti kärkipaikan ja ohitteli muita hiettömänä myhäillen. Se ei vaansillä hetkellä arvannut, että vaikka tän jannun alla oli Oiva, niin päässäni pyöri vain ja ainoastaan yksi ajatus; seuraavassa mäessä ohi ja sit karkuun niim pirusti! Ja näinhän se suunnitelma eteni. Mäessä ohi siitä perhanan sirisijästä ja kun pitkä mäki oli kyseessä, niin toinen puolikas sitte aivan hapoilla ja ajatus palkinnossa eli suloisessa voitossa!

Mäen harjalla olin aivan sippi ja silmissä sumeni, tähtiä näkyi ja jalkoja en tuntenu,mutta pakko oli jatkaa! Aattelin vaan, että ohi en sitä perkele enää päästä! Oli aika kova yllätys,kun se alko jäämään tasamaalla. No siinähän sitte tuli heti perään pitkää loivaa nousua ja jouduin taas ajatuksineni johonki tuon puoleiseen. En oikeen muista,mitä tossa välillä tapahtu, mutta seuraavissa liikennevaloissa aloin vähän ottaan kontaktia tähän maapalloon. Mutta sitten se pahin tapahtui ikinä: se sirinätyyppi paino punasista läpi niin ku ihan suorilta! Ei välittäny risteevän autoliikenteen riskistä, anto vaan mennä. No perhana jouduin taas ottaan stemmistä kiinni, painaan pään alas ja laittaan polvet hakkaan rintaa!
Ohi mentiin taas, vaikkakin jouduin tekeen ylimääräsen kolmen kilsan lenkin, mutta kannatti!
En vaan olis pystyny nukkuun seuraavaa yötä, jos olisin hävinny ton kisan!

Mutta että tällänen vaikeuksien kautta voittoon tarina!Pari juttua
1. sä hävisit kun kaveri kerran tuli ohi
2. sähköpyörät on vahvimmillaan juuri ylämäessä kun ne työntää kahtaviittä suurinpiirtein mäen jyrkkyydestä ja pituudesta riippumatta. Mutta kun tasaisella ne menee sitä samaa kahtaviittä, niin silloin niistä on helppo mennä ohi.

Mutta, kaikkien meidän on maksettava oppirahamme joskus, uskon että sinustakin tulee kelpo TMT-kuski.

toripolliisi
05.06.2014, 10.10
Vähempi vaatetusta, lämmin ilma ja samat kujeet kuin talvella niin aivan sama millä pyörällä polkee niin ei noista sähkövempeleistä ole enää uhkaa. Talvella ainakin itsellä on meno tukkoisempaa, joten silloin saa harkita parikin kertaa, että lähteekö mittelöimään. Talven ainoa tappiohan tuli juuri sähköpyörää vastaan.. kesällä on sit annettu samalla mitalla takaisin :D

ps. HÄVISIN! Juoksin töihin

jarmo_
05.06.2014, 18.40
Kuulostaa hyvältä! Oli varmasti nautinnollista.

Mulla oli tänään paras päivä ikinä, kun liikennevaloissa satuin sähköpyörän perään. No se sähköröitsijähän otti tottuneesti kärkipaikan ja ohitteli muita hiettömänä myhäillen. Se ei vaansillä hetkellä arvannut, että vaikka tän jannun alla oli Oiva, niin päässäni pyöri vain ja ainoastaan yksi ajatus; seuraavassa mäessä ohi ja sit karkuun niim pirusti! Ja näinhän se suunnitelma eteni. Mäessä ohi siitä perhanan sirisijästä ja kun pitkä mäki oli kyseessä, niin toinen puolikas sitte aivan hapoilla ja ajatus palkinnossa eli suloisessa voitossa!

Mäen harjalla olin aivan sippi ja silmissä sumeni, tähtiä näkyi ja jalkoja en tuntenu,mutta pakko oli jatkaa! Aattelin vaan, että ohi en sitä perkele enää päästä! Oli aika kova yllätys,kun se alko jäämään tasamaalla. No siinähän sitte tuli heti perään pitkää loivaa nousua ja jouduin taas ajatuksineni johonki tuon puoleiseen. En oikeen muista,mitä tossa välillä tapahtu, mutta seuraavissa liikennevaloissa aloin vähän ottaan kontaktia tähän maapalloon. Mutta sitten se pahin tapahtui ikinä: se sirinätyyppi paino punasista läpi niin ku ihan suorilta! Ei välittäny risteevän autoliikenteen riskistä, anto vaan mennä. No perhana jouduin taas ottaan stemmistä kiinni, painaan pään alas ja laittaan polvet hakkaan rintaa!
Ohi mentiin taas, vaikkakin jouduin tekeen ylimääräsen kolmen kilsan lenkin, mutta kannatti!
En vaan olis pystyny nukkuun seuraavaa yötä, jos olisin hävinny ton kisan!

Mutta että tällänen vaikeuksien kautta voittoon tarina!

Aika väsynyt tarina. Olisit edes hieman värittänyt sitä. Turhaa totuudessa pysymistä kannattaa välttää. Kaiken lisäksi hävisit, mutta luulit voittaneesi...

Sirkkusofia
06.06.2014, 09.57
TMT kiima on huipussaan. Näytin oikein kunnolla käsi suorana suuntamerkkiä kääntyäkseni vasemmalle, niin eikös joku nokkela TMT kuitannut mut sukeltamalla käden alta :rolleyes: Tsiisus :eek:

Joskus männävuonna samankaltaisessa tilanteessa läpsäytin (vanhingossa, kun olin ajatuksissani ajanut) kämmenselällä peesaajaa suoraan naamaan. Siitäs kuiteski sai - pakkoko on niin persiissä roikkua.

ArtoR
06.06.2014, 10.25
Tappioita tulee päivittäin, ne vaan menee niin kovaa. Mutta onneksi saa itsekin olla antavana osapuolena.

BONK
06.06.2014, 10.28
TMT kiima on huipussaan. Näytin oikein kunnolla käsi suorana suuntamerkkiä kääntyäkseni vasemmalle, niin eikös joku nokkela TMT kuitannut mut sukeltamalla käden alta :rolleyes: Tsiisus :eek:

Joskus männävuonna samankaltaisessa tilanteessa läpsäytin (vanhingossa, kun olin ajatuksissani ajanut) kämmenselällä peesaajaa suoraan naamaan. Siitäs kuiteski sai - pakkoko on niin persiissä roikkua.

Vaimo kertoi tiistaina hieman samanlaisen tarinan työmatkalta. Hänen työmatkallaan viimeiset kilometrit on kunnon kelviä, muutamia risteyksiä ja parit liikennevalot eli välillä joutuu pysähtymään, jos ei ole tosissaan. No, kyseisenä aamuna erittäin tanakka aerotankotuulipuku oli hinkannut perässä pari kilometriä ja ilmeisesti peesissä pysyminen oli tuottanut jonkin verran vaikeuksia. Yhdessä risteyksessä rouva oli sitten hieman jarrutellut ja näyttänyt käsimerkkiä, että lähtee kääntymään vasemmalle niin eikös tämä Lance ollut hypännyt putkelle ja runnonut vasemmalta ohi etupyörää hipoen.

Kun näitä risteyshäröilyjä on sattunut aikaisemminkin niin hänellä(kin) on tapana irroitella lukkoja aina kun on edes teoreettinen mahdollisuus siihen, että jotain voi tapahtua. Tässäkin vain äkkijarrutus ja irti oleva lukko yhdistettynä lottovoittajan tuuriin esti pahat lipat keskelle risteystä. Lupasi suolestaa kyseisen tempoilijan jahka uskaltautuu vielä pyörän selässä näyttäytymään samalla reitillä.

Virpi
06.06.2014, 10.31
Aika väsynyt tarina. Olisit edes hieman värittänyt sitä. Turhaa totuudessa pysymistä kannattaa välttää. Kaiken lisäksi hävisit, mutta luulit voittaneesi...
Höpö höpö mitä väsyny tarina ollu. Mies? siinä oli väsynyt. Minusta tarina oli hauska =D

PellervoS
06.06.2014, 12.11
Pari päivää sitten bongasin kauden tyylikkäimmän TMT-juomapulloratkaisun. Tuosta kelpaa ottaa pitkää huikkaa tasamaapätkällä. :)

http://i4.aijaa.com/t/00442/13315927.t.jpg (http://aijaa.com/MAKoRN)

nokku
06.06.2014, 22.33
Kotimatkalla bongasin edessäpäin jonkun holtittoman ohittelijan ja eikun prkl perään. Tyyppi lähti ajamaan jotain vähän oudompaa oikoreittiä, mutta päätin että nyt nöyryytetään, vaikka kotimatka vähän piteneekin. Juuri kun olin ohittamassa tämä törttö lähtee kaartamaan vasemmalle, aikomuksenaan ilmeisesti kääntyä liittymästä. Väistäminen onnistui, mutta jatkaessani eteenpäin jouduin saman tien ajamaan reunakiven yli ~40km/h vauhdissa jolloinka takapyörä kolahti aika ikävästi.
Parin minuutin päästä takarengas olikin tyhjä ja viimeiset 5 km käveltiin kotio. Ei häviötä.

asb
10.06.2014, 11.29
Työmatka lähes lopussa.
Takana surahtaa vapaaratas.
Heti vähän vauhtia lisää, että on aikaa pohtia vaihtoehdot.
Matkaa on enää muutama sata metriä. Jaksan vaivatta maksimivauhtia parkkihalliin asti.
Se pääsi huomaamatta kantaan.
Sillä on vaihteet.
Alamäki on epäedullinen taistelutanner fiksille.
Tappio on katkerampi, jos näyttää siltä, että olen tosissani.

...

Näin ei olisi käynyt, jos en olisi himmaillut työmatkan lopussa.
Täysillä loppuun asti. AINA!

...

Sillä kaverilla oli hiilikuituinen Bianchi ja harmaa puuvillainen T-paita bibsien kanssa.
U-lukko ylitsepursuavassa repussa.
Tyylitön pelle vai tempotrolli?

...

Ei se ole häpeä hävitä just kotoa lähteneelle sprintterille kun itellä on 25 kilsaa takana.
Eihän?

Fuuga
10.06.2014, 11.49
Kotimatkalla bongasin edessäpäin jonkun holtittoman ohittelijan ja eikun prkl perään. Tyyppi lähti ajamaan jotain vähän oudompaa oikoreittiä, mutta päätin että nyt nöyryytetään, vaikka kotimatka vähän piteneekin. Juuri kun olin ohittamassa tämä törttö lähtee kaartamaan vasemmalle, aikomuksenaan ilmeisesti kääntyä liittymästä. Väistäminen onnistui, mutta jatkaessani eteenpäin jouduin saman tien ajamaan reunakiven yli ~40km/h vauhdissa jolloinka takapyörä kolahti aika ikävästi.
Parin minuutin päästä takarengas olikin tyhjä ja viimeiset 5 km käveltiin kotio. Ei häviötä.

Mutta taas selittelyn makua. Jos et vaan osaa taktikoida et osaa.

Itselle tappio tänään takaa tulleelle OPQ-asuiselle carbonistille.

Hääppönen
10.06.2014, 11.53
Jos/kun joutuu kysymään... Tietänet kohtalosi. Rankimman kautta. Selitykset vain pahentaa tilannetta.

syte
10.06.2014, 12.14
Ei se ole häpeä hävitä just kotoa lähteneelle sprintterille kun itellä on 25 kilsaa takana.
Eihän?

Häviö on aina häviö. Häpeän asteita on varmaan kuitenkin useita vaihdellen: syytä vaihtaa lajia -asteesta sinne lievähköön häpeän tunteeseen. Ehkä tässä tapauksessa häpeän aste on lievempi.

Risto Koivunen
10.06.2014, 18.21
Työmatkatemmon tapauksessa lajin vaihtaminen ei myöskään ole vaihtoehto, koska silloin tulee kärsineeksi automaattisen luovutustappion.

Halloo halloo
10.06.2014, 18.28
Ei se ole häpeä hävitä just kotoa lähteneelle sprintterille kun itellä on 25 kilsaa takana.
Eihän?

Häpeä ei himmene täällä selittämällä.

latuman
10.06.2014, 18.28
Työmatkalla, jota oli tänään 32km, näkyi oman Konan lisäksi kolme muuta Konaa. Yksi samanlainen Rove, yksi Sutra ja yksi hybridi mikälie. Yleistynyt räjähdysmäisesti liikkeen avauduttua.

Mosse
11.06.2014, 12.56
Työmatkalla, jota oli tänään 32km, näkyi oman Konan lisäksi kolme muuta Konaa. Yksi samanlainen Rove, yksi Sutra ja yksi hybridi mikälie. Yleistynyt räjähdysmäisesti liikkeen avauduttua.Mitä sitten? Pyörän merkki ei vaikuta siihen häviääkö vai ei.

Istumatyöläinen
11.06.2014, 14.07
Todennäköisesti joku näistä Konista on talutettu liikkeestä ulos ennen omaasi. Olet siis hävinnyt pelin ennen ensimmäistäkään polkaisua omalla Konallasi. Olettaen siis että myös oma Konasi on tästä mainitusta liikkeestä. (Itsehän hävisin tänä aamuna Vanhalla Lahdentiellä maantiepyöräilijälle jo kilometri kotoa lähdön jälkeen, mutta sain aiheutettua samaiselle tyypille tappion nelisen kilometriä myöhemmin tyylipuhtaalla kelviohituksella (eli takaa eleettömästi ohi, ilman mitään ohitetun kannalta lieventäviä asianhaaroja)).

kaurajopo
11.06.2014, 16.20
Koko talven ja kevään tmt-harjoittelun jälkeen tuli sitten se karvas henkinen tappio. Toista kertaa maasturi alla ja täytyihän se lähteä ottamaan mittaa, kun 23mm katurenkaalla succisten kiusaaminen tuntui lastenleikkiltä. Ilokseni huomasin toisen hyvää vauhtia polkevan maasturikuskin, parin sadan metrin etumatkalla, joka näyttävästi ohitti kulmalahkeisen yksivaihdepyöräilijän pienessä mäennyppylässä. Haaste otettu vastaan.

Lähdin tempomaan kaveria kiinni löysällä nappularenkaalla ja puolessa välissä sprinttiosuutta sain kuin sainkin kiinni. Siinä vaiheessa kypärän remmi alkoi jo haitata hengittämistä, mutta jatkoin edelleen polkemista. Ajattelin, että kyllä kaveri siitä lannistuu, mutta ei. Kaveri vain painaa nappulat ulisten vastatuuleen pidemmällä välityksellä. Itsellä 120 kadenssit suurimmalla vaihteella sai reidet tuntumaan löysältä makaronilta, ja ajatukset alkoivat pyörimään luovuttamisen ja hapenpuutteeseen nääntymisen välillä.

Seuraavassa tiukassa risteyksessä kaveri otti vielä ulkokaarteesta laajemman kääntösäteen turvin kymmenen metrin etumatkan ja peli oli selvä. Pakko luovuttaa! Loppumatka menikin sitten reidet täristen, tähtiä silmissä ja karvasta tappiota nieleskellessä.

Päivän opetus: välineillä on väliä, kyykkytreenin jälkeen tmt-sprintit aiheuttavat suunnatonta tuskaa, ja tiukoissa kaarteissa otetaan ne viimeiset kriittiset metrit. Sääntöjen puitteissa taktikointi pelasti ehkä häviöltä, mutta tämä ei jää tähän... revanssia odotellaan!

asb
11.06.2014, 19.35
Jumalauta Bianchimies taas! Meni nenän edestä just, kun olin tulossa duunin pihasta! Lähin perään ja kiihdytin peesiin. Sen verran lähelle, että kuulee.

Kuulihan se. :D Huomasin.

Enpä lähteny ohi, kun oli liikennettä, joten tultiin risteykseen. Tää alko hidasteleen punaisiin, niin jouduin ohittamaan aiemmin, kuin alunperin piti. Sama se. Ei siinä autoja ollut edes joten normaalisti yli vaan.

1 - 1.

No ne valot vaihtuikin heti, kun olin tien toisella puolella, eli sehän lähti heti perään ja ehti vähän matkan päästä kantaan ja kiri ohi. Tuli puskasta, kun aattelin ettei se ollutkaan oikee tempomies, kun jäi valoihin lepäämään. En mä kehdannut siinä rinnakkain ajaessa alkaa nolosti kiihdyttelemään.

2 - 1.

En, koska tiesin, että kohta tullaan ylämäkeen ja nää vaihdekuskit ei osaa ajaa mäentöppyröitä. Ne alkaa heti roplaamaan kahvoja, kun pitäisi iskeä vauhtia ja voimalla ylös. Näinhän siinä kävi, vaikka yritti se jotain pyristellä. Eikä tullu enää ohi, vaan lähti jonnekin muualle.

Tappiot 2 - 2.

Mut mä luulen, että me nähdään vielä.

Fuuga
11.06.2014, 20.30
Päivän opetus: välineillä on väliä, kyykkytreenin jälkeen tmt-sprintit aiheuttavat suunnatonta tuskaa, ja tiukoissa kaarteissa otetaan ne viimeiset kriittiset metrit. Sääntöjen puitteissa taktikointi pelasti ehkä häviöltä, mutta tämä ei jää tähän... revanssia odotellaan!

Päivän opetus: vain reisillä on väliä.

Tänään Huopalahden suoralle kaarsi kaksi kuskia kun nousin keskuspuistosta. Otin kiinni vaan en sitten kehdannut mennä ohi kun oli niin pieni nopeusero eikä käännökseenkään pitkää matkaa. Annoin siis hyvän tilaisuuden mennä hukkaan. Mikä tempomies se minäkin muka? Tappio ja kotona ketjuruoskimiskammioon lausumaan ave velominateja ruoskan paukahdellessa.

JK71
12.06.2014, 00.05
^Myös polvilla on väliä. Polvitaive piiputti, luonteen heikkous antoi fyysisen kivun voittaa TMT-tappion tuskan. Ziljoona tappiota -> menen nurkkaan häpeämään ketjupiiskan kanssa.

Halloo halloo
12.06.2014, 03.18
Voisko ketjuruoskasta viritellä kivan reisiin painautuvan systeemin, jotta saisi kivulla lisää voimaa? Jackpot per"¤le! Mä lähden tästä vähän Taiwaniin, taattu myyntimenestys.

Vilhelm V
12.06.2014, 07.35
Voisko ketjuruoskasta viritellä kivan reisiin painautuvan systeemin, jotta saisi kivulla lisää voimaa? Jackpot per"¤le! Mä lähden tästä vähän Taiwaniin, taattu myyntimenestys.

Vanhasta moottorisahan ketjusta olen duunaillut omani. Sattuu melkein yhtä paljon kuin TMT tappiot.

toripolliisi
12.06.2014, 08.42
Kaarsin tänäänkin työpaikanpihaan ilman häviötä! Hiljaista on ollut! Tänään oli jo potentiaalinen kanssa polkija. Näytti aktiivipyöräilijältä ja alla maantie spessu, mutta ei! Tyhjää pyörittämällä rullasin ohi ja sinne jäi. Toivoin jo, että ois päässyt kunnolla ryskään, vaikka tappion uhallakin!!

Missä ovat ne viime kesän peesaajat?!? Niidenkin saldo on 0! Rupiaa ahristaan ku saa vedellä puolikaasulla

Sent from my iPhone using Tapatalk

Nalho
12.06.2014, 09.10
Jumalauta Bianchimies taas! Meni nenän edestä just, kun olin tulossa duunin pihasta! Lähin perään ja kiihdytin peesiin. Sen verran lähelle, että kuulee.

Kuulihan se. :D Huomasin.

Enpä lähteny ohi, kun oli liikennettä, joten tultiin risteykseen. Tää alko hidasteleen punaisiin, niin jouduin ohittamaan aiemmin, kuin alunperin piti. Sama se. Ei siinä autoja ollut edes joten normaalisti yli vaan.

1 - 1.

No ne valot vaihtuikin heti, kun olin tien toisella puolella, eli sehän lähti heti perään ja ehti vähän matkan päästä kantaan ja kiri ohi. Tuli puskasta, kun aattelin ettei se ollutkaan oikee tempomies, kun jäi valoihin lepäämään. En mä kehdannut siinä rinnakkain ajaessa alkaa nolosti kiihdyttelemään.

2 - 1.

En, koska tiesin, että kohta tullaan ylämäkeen ja nää vaihdekuskit ei osaa ajaa mäentöppyröitä. Ne alkaa heti roplaamaan kahvoja, kun pitäisi iskeä vauhtia ja voimalla ylös. Näinhän siinä kävi, vaikka yritti se jotain pyristellä. Eikä tullu enää ohi, vaan lähti jonnekin muualle.

Tappiot 2 - 2.

Mut mä luulen, että me nähdään vielä.

Eiköhän tämän tasapelin moraalinen voittaja ollut kuitenkin se Bianchimies? Perusteluna se, että hän jäi liikennesääntöjen mukaisesti odottelemaan punaisiin kun vetäisit niistä salakavalati yli.

asb
12.06.2014, 09.42
Eiköhän tämän tasapelin moraalinen voittaja ollut kuitenkin se Bianchimies? Perusteluna se, että hän jäi liikennesääntöjen mukaisesti odottelemaan punaisiin kun vetäisit niistä salakavalati yli.

Työmatkatemmon moraalinen voittaja? Suosittelen, että palaat vuoteen 2011 ja mietit kenelle (http://www.fillarifoorumi.fi/forum/showthread.php?44065&p=1701689#post1701689) yrität opettaa tämän kisan sääntöjä.

litku
12.06.2014, 09.59
Kaarsin tänäänkin työpaikanpihaan ilman häviötä! Hiljaista on ollut! Tänään oli jo potentiaalinen kanssa polkija. Näytti aktiivipyöräilijältä ja alla maantie spessu, mutta ei! Tyhjää pyörittämällä rullasin ohi ja sinne jäi. Toivoin jo, että ois päässyt kunnolla ryskään, vaikka tappion uhallakin!!

Missä ovat ne viime kesän peesaajat?!? Niidenkin saldo on 0! Rupiaa ahristaan ku saa vedellä puolikaasulla

Sent from my iPhone using Tapatalk

Pikkusen heitä vinkkiä työmatka reitistäsi nii meen johonki puskaan väijyyn ja paukasen ohi ;)

toripolliisi
12.06.2014, 10.02
Vihiluoto - Kontinkangas - Vihiluoto. Pieni pelko on hyväksi! Nyt saan väijyä sua ku autoilessa tutkia :D

Sent from my iPhone using Tapatalk

Manensky
12.06.2014, 10.08
Pikkusen heitä vinkkiä työmatka reitistäsi nii meen johonki puskaan väijyyn ja paukasen ohi ;)

Tässä voisi olla hyvä tapa kunnon kasvattamiselle. Kisavastuksien puutteesta kärsivä TMT-kuski voisi julkistaa reittinsä & tyypilliset aikataulut ja sitten vaan toiset tappion tuottamisesta nauttivat TMT-ninjat pusikkoihi väijjylle.
Tuon jälkeen millään pätkällä ei voisi löysäillä, mikäli tappion karvaan kalkin nielemisen meinaa välttää. Kunto kasvaisi kohisten... tosin kevyemmät välipäivät voi unohtaa :)

Mosse
12.06.2014, 11.58
Vihiluoto - Kontinkangas - Vihiluoto. Pieni pelko on hyväksi!Mäkin voisin tulla mukaan sekoittamaan pakkaa, vastusta en toki odota saavani, muuta aiheutanpa pari häviötä rullaillessani. Täytyy vain lähteä vähän aikaisemmin matkaan, kun Kontinkankaan kautta työmatkaksi tule 1.205 km.

toripolliisi
12.06.2014, 12.02
Hitto, että repesin! Peukku vaatimattomuudesta ja itseluottamuksesta. Mut tälläisen kuntosarjalaisen päänahasta ei kannata hirveästi vielä henkseleitä paukutella :)

Sent from my iPhone using Tapatalk

Fat Man Sam
12.06.2014, 12.38
Tammikuusta alkanut tappioton putki katkesi aamulla. Pahasti ja monesti. Puolimatkassa duuniin takakiekko hirtti kiinni. Pois satulasta ja vahinkoanalyysi: Takahaarukan korvake oli katkennut ja ketjunohjain kauniisti paketoituina pakan ja pinnojen väliin. Ei muuta kuin talutushommiin.

Viiden kilometrin talutusmatkalla suhahteli ohi huomioliiviä, hipsterijopoilijaa, maatalouslomittajaa ja spandex-soturia. Kaikilla sama vahingoniloinen virne naamallaan. Lopetin tappioiden laskemisen kymmenennen kohdalla. Hävetti ja ahdisti.

Pitkään jatkunut tappioton putki oli saanut mut ylpistymään ja vieraantumaan todellisuudesta. Olin aamulla jopa harkinnut tulevani töihin autolla. Ilmeisesti alintajuntanikin halusi maistattaa mulle tappion karvasta kalkkia. Nyt sitä tuli ja koko rahan edestä.

Onneksi satoi.

Ulkorengas
12.06.2014, 14.04
Tappiolle ei voi mitään, mutta asenteesta täytyy antaa tunnustusta.

Toisin on niillä, joiden pyörä ei käytön seurauksena (lue: vähäisen käytön takia) hajoa. Rahamiehet ja -naiset, jotka vaihtaa usein uuteen pyörään, suljen tämän aiheen ulkopuolelle.

marmar
12.06.2014, 16.51

Ei kai sitä koko pyörää tarvi uuteen vaihtaa, vaikka ajaisikin paljon. Ostaa tarppeeksi hyvän pyörän, joka on tarpeeksi lujalla rungolla ja uusii kestäviä ja kohtuuhintaisia palikoita ajoissa enne hajoamista. Rikkiajaminen tulee usein kalliimmaksi, kuin ajoissa huoltaminen.

Noi yllättävät hajoamiset on halpojen ja/tai kevyiden pyörien ongelma.

Ulkorengas
12.06.2014, 17.36
Noi yllättävät hajoamiset on halpojen ja/tai kevyiden pyörien ongelma.

TMT:ssä lienee hyväksyttävää se, että tappion välttämiseksi ajaa kevyellä pyörällä? Mutta Yosemiten särkemisestä ei tosiaan kunniaa tipu.

litku
13.06.2014, 10.53
Vihiluoto - Kontinkangas - Vihiluoto. Pieni pelko on hyväksi! Nyt saan väijyä sua ku autoilessa tutkia :D

Sent from my iPhone using Tapatalk

Ai per...Ei satu kohilleen. Mulla TMT Jääli-Toppila-Jääli :)

toripolliisi
13.06.2014, 11.10
No se siitä sitten! Olishan se kiva päästä kokeileen omia rajoja ja taisteleen verenmaku suussa, mutta ei niin ei. Ja tässähän tulee vielä käymään niin, että ajatuksissa rullailessa joku sähköpyöräilijä pääsee yllättämään housut kintuissa.

Risto Koivunen
13.06.2014, 13.33
meen johonki puskaan väijyyn ja paukasen ohi ;)

Eikös tuossa ole ongelmana se, että siellä puskassa väijyessäsi tulet itse ohitetuksi, ennen kuin pääset aloittamaan kunnon takaa-ajon.

toripolliisi
13.06.2014, 13.47
+taitaa siinä väijyessä mennä jokunen muukin ohi :D Aika kirvelevä päivä olisi tiedossa...

marmar
13.06.2014, 14.11
Pikkusen heitä vinkkiä työmatka reitistäsi nii meen johonki puskaan väijyyn ja paukasen ohi ;)

+taitaa siinä väijyessä mennä jokunen muukin ohi :D Aika kirvelevä päivä olisi tiedossa...

Eikös tuossa ole ongelmana se, että siellä puskassa väijyessäsi tulet itse ohitetuksi, ennen kuin pääset aloittamaan kunnon takaa-ajon.

Väijyminen tehdään tietenkin vapaapäivänä, ei työmatkalla...

TMT:ssä lienee hyväksyttävää se, että tappion välttämiseksi ajaa kevyellä pyörällä?

On se hyväksyttävää, mutta täysi tappio siitä silti tulee jos pyörä murenee alle ja joku menee ohi.

Fat Man Sam
13.06.2014, 14.52
Väijyminen tehdään tietenkin vapaapäivänä, ei työmatkalla...

On se hyväksyttävää, mutta täysi tappio siitä silti tulee jos pyörä murenee alle ja joku menee ohi.

No siitähän tässä alunperin oli kyse: Täydestä tappiosta. Anteeksi: täysistä tappioista.

Samalla teemalla mentiin tänäänkin kun kerran tappion makuun oli päästy. Otsalohkoa jomottava ketutus sai jättämään fillarin talliin ja hyppäämään autonrattiin.

toripolliisi
13.06.2014, 15.14
Mulla on tapana kysyä ohittajalta, että oletko töihin menossa? Jos ei niin saldo pysyy puhtaana, eikä kyseessä ole TMT! Eipä ole hirveästi tarvinut kysellä :D

Kampinalle
13.06.2014, 15.21
Liekö sateinen keli syynä, mutta aamun työmatkalla en edes nähnyt yhtään toista pyöräilijää. En siis ohittanut ketään eli hävisin.

toripolliisi
13.06.2014, 15.26
Ei tuosta häviötä tule vaan siitä kun sinut ohitetaan.. Tappioita on toki kiva aiheuttaa, mutta se ei ole pelin syvinolemus. Tajusin just, että tänään olen häviäjä! Juoksen kotiin....

Puskis
13.06.2014, 15.51
Voiko välttää tappiot, jos väijyy sivutien puskassa tai vaikka pihassa portin takana?

ylipaino
13.06.2014, 16.11
Hävisinkö, jos kesken kotimatkan töistä osallistuin seuran keskiviikotempoon ja siinä laihat pojat tempopyörineen ohittelivat ?

asb
13.06.2014, 16.23
Voiko välttää tappiot, jos väijyy sivutien puskassa tai vaikka pihassa portin takana?

Hävisinkö, jos kesken kotimatkan töistä osallistuin seuran keskiviikotempoon ja siinä laihat pojat tempopyörineen ohittelivat ?

Jos täytyy kysyä, niin hävisit.

Ulkorengas
13.06.2014, 16.56
Otsalohkoa jomottava ketutus sai jättämään fillarin talliin ja hyppäämään autonrattiin.

Helpottiko oloa, kun hyppäsit rattiin?

Fat Man Sam
13.06.2014, 17.01
Ei.
Ahdistus syveni päivän mittaan, joten langetin itselleni aamuisesta hairahduksesta tuomioksi 7 tuntisen via dolorosan. Tuomio laitetaan täytäntöön huomenna, koska Foreca lupaa 8 m/s pohjoistuulta.

GynZi
13.06.2014, 17.19
Mitä jos kesken työmatkan pyörä lahoaa alle ja muutaman tappion jälkeen päättääkin olla menemättä töihin ollenkaan ja suuntaakin kapakkaan? Lasketaanko häviöt silti, vaikka se ei olekaan työmatka?

Hääppönen
13.06.2014, 17.52
Mitä jos kesken työmatkan pyörä lahoaa alle ja muutaman tappion jälkeen päättääkin olla menemättä töihin ollenkaan ja suuntaakin kapakkaan? Lasketaanko häviöt silti, vaikka se ei olekaan työmatka?
TMT jatkuu niin kauan, kunnes koti/työpaikka on saavutettu. Eli tappiosarake täyttyy. Mutta kapakassa on kiva huuhdella sitä katkeraa kalkkia alas ja joskus kolmen tunnin jälkeen tappiot muuttuvat saataviksi. (vrt. vanhaan sanontaan "velat muuttuvat saataviksi"). :)

asb
13.06.2014, 19.57
Todellisen työmatkatempoajan näppäimistössä kysymysmerkki ei kulu.

Ulkorengas
14.06.2014, 08.41
Mutta kapakassa on kiva huuhdella sitä katkeraa kalkkia alas ja joskus kolmen tunnin jälkeen tappiot muuttuvat saataviksi.

Pikavippien korot ovat korkeat.

toripolliisi
14.06.2014, 09.25
Kärsin megatappion eilen! A: juoksin kotiin. B: pohjelihas ärtyi niin pahasti, että 3/12km kohdalla piti soittaa Rouva hakemaan ku ei pystynyt edes käveleen! C: jalka kipeä ja vituttaa

Sent from my iPhone using Tapatalk

tnurmine
25.06.2014, 04.58
Olen tällä viikolla Pekingissä työmatkalla ja päätin kokeilla tempoa täälläkin vuokraamalla maantie Giantin koko viikoksi. Oi joi tätä tappion ja nöyryytyksen määrää, tällaista en kotopuolessa vielä olekkaan kokenut. Porukkaa lappaa ohi vasemmalta ja oikealta ja joukkotappoisku vyöryy niskaan viimeistään jokaisessa risteyksessä.
Vaikka työmatka ei olekkaan kuin vain noin 5 kilsaa, niin en usko, että tällä viikolla pystyn välttymään lisätappioilta, sillä sen verran tässä joutuisi itsesuojeluvaistosta luopumaan, mutta tuskin järkevää lienee se? Etenkin paikalliset vanhemmat herrasmiehet tuntuvut olevan temposäännöistä hyvinkin perillä ja melko taitavasti luovivat punaisia päin läpi hektisten risteysten (jotka useimmiten ovat noin senaatintorin kokoisia ja liikenteen ohjaajat seisovat joka kulmassa).
Oikeastaan homma meni pieleen jo siinä, että aika suhteellisen vähän täällä on edes polkupyöriä. Kaikenlaisia patterijopoja kyllä on, joita on helppo ohitella, mutta jotka salakavalasti suhahtavat ohitse, kun itse jää hiemankin arpomaan. Kellään ei tosiaan ole kypärää, ei fillaristeilla, eikä mopoilijoilla. Itsellä kyllä olisi, jos olisivat sen fillarin mukana toimittaneet, mutta jostain syystä jäi tulematta.

Ylivoiman edessä siis nöyrryttävä ja keskityttävä vain hengissä säilymiseen. Taksilla viikon kyydit olisi ollut puolta halvempi, kuin fillarin vuokra (& toimitus hotelliin).

LauriA
25.06.2014, 09.08
Kiitokset aamun OnOne kuskille hyvästä kirityksestä Pitäjänmäki - Ilmala välillä, aamun unihiekat karisi hyvin silmistä! Lämmittely jäi kesken kun reitit erkani, olenkin jo kaipaillut vähän kiriseuraa duunilenkille, tästä on hyvä jatkaa!

Hukkapätkä
26.06.2014, 11.37
Nyt oli aamusta niin komea taisto että vieläkin lämmittää mieltä.

Tampereella Nekalan halki pyöräillessäni havaitsin potentiaalisen ohitettavan. Pidin vauhtini kuitenkin tasaisena ja kun seurasi pieni nousu kohti Viinikkaa, ohihan siitä mentiin. Viinikan liikenneympyrän valot eivät tunnetusti ole koskaan suotuisat ja niinpä jäin odottamaan vihreätä ukkelia. Siinä vaiheessa tappion kokenut päätti kuitata tilanteen viilettämättä punaisia päin, vain jäädäkseen itse odottamaan seuraaviin punaisiin. Siihen sitten rullailin omalla vuorollani minäkin. Seuraava, suurin ylitys vaatii muutenkin vähän bauhtia, jotta ehtii molemmista valoista ja taaksehan se ohitettu jäi tässäkin vaiheessa...vain mennäkseen ohi jälleen viimeisissä valoissa, joihin olin säntillisesti pysähtynyt vuoroani odottamaan. Kapea kaistale ei tarjonnut ohitustilaa mutta viimeisen tieylityksen jälkeen, vaikka hän selvästi yritti jättää minulle vain pölyt ihailtavaksi, niin ylämäki koitui jälleen hänen kohtaloksi ja meikä posotti voittaja uuteen työpäivään.

rjrm
26.06.2014, 11.42
Tmt:ssä ei ole voittajia.

Hukkapätkä
26.06.2014, 11.44
Argh, aloittelija paljastui heti..

Risto Koivunen
26.06.2014, 12.25
Jos oikein tulkitsen, niin Hukkapätkä myöskin tuli ohitetuksi eli hävisi.

LJL
26.06.2014, 12.30
Kyllä tuo sinänsä rehellinen tapahtumainkuvaus on aika raskauttava, ilmeisesti jopa enemmän kuin yksi häviö. Leuka rintaan

p bonk
26.06.2014, 12.35
Tämä ketju oikeastaan pitäsi nimetä uudelleen: Työmatkatemmon säännöt, eli miten hävisin tänäänkin.

Aali
26.06.2014, 16.28
Kiitokset TMT-seurasta Focus-cyclolla ajavalle kanssatempoajalle eilen. Olen hinkannut samaa reittiä nyt suunnilleen vuoden, tosin vain 1-2 krt/vko, eikä aiemmin ole juuri muita tempoajia näkynyt. Nyt saatiin molemmat tappioita oikein urakalla kun rinnakkainkin välillä ajoimme.

t valkoisella Giant-maasturilla maantie-Canyonin korjautumista odotellessa TMTtä polkeva

casanova
27.06.2014, 21.32
Yli sata TMT-kilometriä viikon aikana ilman tappioita, mutta tänään jouduin pysähtymään valoihin Leppävaarankadulla. Ja tietenkin joku lökäpöksy ajoi ohi punaisia päin. Kääntyi vielä mokoma eri reitille, niin en päässyt valojen vaihduttua kostamaan.

toripolliisi
16.07.2014, 10.15
Taitaa olla kuskit lomilla ku neljännelle sivulle asti ehti mennä tämä ketju :D

Tänään pääsin tosissaan polkeen aerotangolla varustettua hybridiä vastaan. Itse olin liikenteessä NS Analogin sinkulalla. Kaveri polki jo valmiiksi ihan hyvää vauhtia, mut jotenkin säpsähti kun rullasin ohi. Aiemmista virheistä oppineena tein oikeaoppisen ohituksen, eli reilulla vauhdilla, mikä vaikeuttaa kummasti peesiin pääsemistä. Noin 5km kaveri jaksoi roikkua perässä, mutta mäki osuudella joutui luovuttamaan. Tasaisella sain jo tehdä kunnolla töitä, kun kammet pyörivät jo sellaisella vauhdilla, että hyvä kun jalat pysyivät polkimilla(ei lukkoja). Mikä tärkeintä, tästäkin matkasta selvittiin ilman tappiota.

.jon
16.07.2014, 16.23
Kiitokset TMT-seurasta Focus-cyclolla ajavalle kanssatempoajalle eilen. Olen hinkannut samaa reittiä nyt suunnilleen vuoden, tosin vain 1-2 krt/vko, eikä aiemmin ole juuri muita tempoajia näkynyt. Nyt saatiin molemmat tappioita oikein urakalla kun rinnakkainkin välillä ajoimme.

t valkoisella Giant-maasturilla maantie-Canyonin korjautumista odotellessa TMTtä polkeva

En tiedä missä päin ajelet, enkä tiukoissa tempotilanteissa juuri uhrien fillarimerkkejä tarkkaile, mutta viime aikoina on ajettu TMT:tä Ultegra-Mareksella Helsingissä ihan tosissaan. Olen myös todistanut empiirisesti todeksi fysiikan nk. suhteellisen binäärijärjestysperiaatteen:

Edellä oleva pyöräilijä ajaa aina hitaammin.

Tämä näyttäisi pätevän aina kun kahden pyöräilijän suuntavektorit on rinnastettavissa, ja toisen voidaan tulkita sijaitsevan menosuunnassa taaempaa edellä.

teidentukko
16.07.2014, 23.20
Kuulen takaani vienoa ketjujen rahinaa, kiristän tahtia niin paljon kuin pystyn ilman näkyvää puristusta. Päätän varmistaa tilanteen sillä joskus vihut voivat olla oikukkaita, ja säädän sivupeiliä joka vahingossa tipahtaa ohjaustangon päästä kadulle. Hetkisen mietin, että jos hylkään peilin niin vältän ehkä tappion. Päätän kuitenkin kääntyä hakemaan sitä ja sitä noukkiessani nöyryytykseni on täydellinen.

LJL
16.07.2014, 23.38
Tämän ketjun aktiivisuudesta tai lähinnä sen puutteesta päätellen ihmiset lomailevat ja häviämistä siten tapahtuu vähemmän?

Risto Koivunen
18.07.2014, 09.37
Kuulemma japanilaisissa TMT-säännöissä lomalla oleminen katsotaan automaattisesti tappioksi.

LJL
18.07.2014, 09.54
Kuulemma japanilaisissa TMT-säännöissä lomalla oleminen katsotaan automaattisesti tappioksi.

Samaa ajattelusuuntausta on havaittu myös yhdysvaltalaisilla yrittäjillä sekä Maotse-Tungilla, joka aikoinaan raatoi uupumatta 24/7 kansansa hyväksi

eilolma
22.07.2014, 04.08
Vuorotyö ja tmt eivät sovi yhteen. Varteen otettavia kisaajia harmillisen vähän. Olen onnistunut silti kärsimään varsinaisen tappion kesän aikana. Vuorotyön voisi myös laskea tappioksi tempoilussa.

Sent from my RM-885_eu_euro2_318 using Tapatalk

LJL
22.07.2014, 07.34
Vuorotyömatkatempo

Ulkorengas
22.07.2014, 08.14
Tämän ketjun aktiivisuudesta tai lähinnä sen puutteesta päätellen ihmiset lomailevat ja häviämistä siten tapahtuu vähemmän?

Voiko häviöiden määrä muuttua? Kyse on kai siitä, kuka häviää. Mutta toki itsekin olen vielä hetken lomalla. Sähläsin itselleni jalkaterään pienen luunmurtuman ja hitaasti umpeutuvan haavan. Onneksi se ei arkista liikkumista esim. lasten kanssa estä, mutta tempoilut ja lenkit pitää muutaman viikon ajaksi jättää.

puffe
30.07.2014, 12.29
Aamulla huristelin kohti työpistettä ja hyräilin samalla 70-luvun hittipläjäystä:

"Läskipyörä on läskipyörä, hybridi on lälläripyörä,
Namusia naisia katsastan, läskipyörällä ratsastan.

Grillin kulmalla kurvailen, hunajahaneja vertailen.
Supina simasuiden joukossa voimistuu.
Kun pohjelihas jo pullistuu niin kampi hurjistuu
ja neidon nännit mun selkääni vasten puristuu."

Heti kun yrittää otta hieman rennommin, niin eikös ohi painellut joku s##t#n#n lälläri hybridillään.
Tähän päivään loppui hyräilyt ja veren maku suussa painellaan aina ja ikuisesti.

Risto Koivunen
30.07.2014, 22.11
Ylpeys käy lankeemuksen edellä - erityisesti työmatkatemmossa!

Fuuga
31.07.2014, 00.28
Hävisin tänään 31 kertaa. Laskin sen aivan itse. Juuri, kun laskeuduin Huopalahden sillalta keskuspuistoon, kosahti kumi. Tasan yksi ohimenijä pysähtyi kysymään tarvitsenko apua kun tallustelin paljain jaloin kohti keskustaa. Hälläkin oli väärä ainoa pää pumpussaan. Se siitä solidaarisuudesta. Eläintarhan Nesteen kompressori ei kokenut solidaarisuuspulmia ja luovutti ilmaansa riittävästi. En antanut tappioiden latistaa loppumatkan navettatunnelmaa.

puffe
31.07.2014, 08.19
Hävisin tänään 31 kertaa. Laskin sen aivan itse. Juuri, kun laskeuduin Huopalahden sillalta keskuspuistoon, kosahti kumi. Tasan yksi ohimenijä pysähtyi kysymään tarvitsenko apua kun tallustelin paljain jaloin kohti keskustaa. Se siitä solidaarisuudesta.

TMT paljain jaloin - sulla täytyy olla vankka luotto omiin kykyihin?!?
Sun polkimetkin on varmaan mallia masokisti:
http://www.universalcycles.com/images//products/large/40522.jpg

Fuuga
31.07.2014, 09.36
Klossit kengänpohjissa on niin viheliäinen löntystää, että otin kengät pois jalasta. Noi polkimethan on niitä Cyclos Dei -lahkon polkimia. Samaa porukkaa, joka käyttää karkeudeltaan 60 hiekkapaperia bibsien säämiskänä ja fileerausveitsen terää jarru-/vaihdekahvoina. En kuulu siihen porukkaan kuitenkaan vaikka jalkapohjani yrittävätkin todistaa toista.

TeKu
31.07.2014, 20.55
Täällä Tukholmassa koitetaan typerin keinoin vaikeuttaa tempoilijoiden elämää, kun laitetaan tällaisia vihreän linjan nopeussuosituksia. Eikös tuo nyt ole ihan selvä käsky ajaa vähintään tuplanopeutta, että saa pysähtyä valoihin ja vetää taas seuraaviin valoihin täysillä?

http://i.imgur.com/JZiUtIn.jpg

Oatmeal Stout
01.08.2014, 12.09
Täällä Tukholmassa koitetaan typerin keinoin vaikeuttaa tempoilijoiden elämää, kun laitetaan tällaisia vihreän linjan nopeussuosituksia. Eikös tuo nyt ole ihan selvä käsky ajaa vähintään tuplanopeutta, että saa pysähtyä valoihin ja vetää taas seuraaviin valoihin täysillä?
Ei vaan siitä voi laskea, millä nopeudella tulee ajaa ehtiäkseen edelliseen vihreään aaltoon - kannustin tempoon ja aritmetiikkaan.

Fuuga
01.08.2014, 18.06
Noitahan oli aikoinaan kehä III:lla. Yllytti ajamaan tuplaa hyvinkin.

Concorde
01.08.2014, 18.28
Pyrin välttämään tänään pahoja tappioita TMT:ssä. Tosin peesaaminen ja oman huonon kunnon ääneen kritisointi toivat varmaan jo roppakaupalla miinuspisteitä. Isoimman tappion nöyryytyksen pystyi tosin välttämään sillä, etten päästänyt ketään ohi.

ArtoR
08.08.2014, 09.44
Vakava laji kyseessä ilman muuta, mutta onhan se huvittavan näköistä, kun sen spurtin jälkeen pitää katsoa taakse, että jäihän se kaveri vai tuleeko se vielä peesissä.

Fuuga
08.08.2014, 10.45
Vakava laji kyseessä ilman muuta, mutta onhan se huvittavan näköistä, kun sen spurtin jälkeen pitää katsoa taakse, että jäihän se kaveri vai tuleeko se vielä peesissä.

Aloittelija >I

Henley
08.08.2014, 12.10
Se on hirvittävä hetki, kun kuulee takaansa _lähestyvän_ vienon, rytmikkään sirahtavan äänen. Silloin työmatkatempoilija tietää että ohitse on pyrkimässä raskaan fyysisellä kadenssilla kuski joka ajaa polkupyörää jonka ketjuja ei ole hetkeen pesty/voideltu. On parasta löytää todella hyvä selitys itselle, varsinkin jos ei-toivottu ohitus tapahtuu ja joutuu katselemaan edellään puolelta toiselle poljennon rytmissä vaappuvan selän etääntymistä.

aerosol
08.08.2014, 13.03
Huomaa että lomakausi on päättynyt ja tempoilu on taas täydessä "kukassaan". Ajaessani aamuisin Keilaniemestä Munkkaan päin tulee vastaan erittäin mukavan näköisiä tempojunia. Sääli että suunta on omalta kantilta väärä enkä pääse tähän hienoon lajiin oikein kunnolla osallistumaan. "Omaan" suuntaan tuntuu painelevan vain mummiksia ja hypriittimiehiä joista ei ole oikein edes suupalaksi... Välillä joku hypriittimies äityy oikein taisteluun ja yrittää vimmalla karkuun, ei siinä auta kun vaihtaa alaotteelle ja kylmän rauhallisesti suoralla ohi, suu tietysti kiinni ja mahdollisimman eleettömästi lipuen. Pitäisi varmaan virittää joku taaksepäin kuvaava kamera jotta saisi tappion hetken ikuistettua kanssakilpailijoiden kasvoilta. ;)

Virpi
08.08.2014, 13.27
Eilen aamulla ajattelin polkea töihin niin, ettei tulisi kovin hiki. Puoleen väliin matkaa pääsin sillä systeemillä kunnes takaani alkoi kuulua sellainen ääni, että joku sieltä on tulossa. Jonkin aikaa takaatulija kuului ajelevan peesissä. Tuli sitten rinnalle ja jäi siihen. Vilkaisin viereeni ja siinä ajeli vanha mies. Juteltiin muutama sananen ja sanoinkin hänelle, että kun noin reippaasti kuljet niin otappas vetovuoro. Hän kulki kuulemma mielellään naisten perässä ja jättäytyi taas perääni. Mä en hirveesti tykkää tuollaisista kaksimielisistä vihjailuista ja nostin vauhdin sellaiseksi, että papparainen tipahti kuin tipahtikin pois. Aika kauan pysyi peesissä mutta ylämäet tiputti ukkelin sen verran kauas, että pyörästä lähtenyt napsutusääni lakkasi kuulumasta korvissani. Ihan rattoisaa olisi ollut matkanteko jutellen, mutta koska ukkeli oli tuolla mentaliteetilla liikkeellä niin sai ajella itekseen:D

Virpi
08.08.2014, 13.29
Niin ja koska työmatkatempopalsta on kyseessä niin ukkeli hävisi:cool:

Fat Man Sam
08.08.2014, 13.30
Huomaa että lomakausi on päättynyt ja tempoilu on taas täydessä "kukassaan". Ajaessani aamuisin Keilaniemestä Munkkaan päin tulee vastaan erittäin mukavan näköisiä tempojunia. Sääli että suunta on omalta kantilta väärä enkä pääse tähän hienoon lajiin oikein kunnolla osallistumaan. "Omaan" suuntaan tuntuu painelevan vain mummiksia ja hypriittimiehiä joista ei ole oikein edes suupalaksi... Välillä joku hypriittimies äityy oikein taisteluun ja yrittää vimmalla karkuun, ei siinä auta kun vaihtaa alaotteelle ja kylmän rauhallisesti suoralla ohi, suu tietysti kiinni ja mahdollisimman eleettömästi lipuen. Pitäisi varmaan virittää joku taaksepäin kuvaava kamera jotta saisi tappion hetken ikuistettua kanssakilpailijoiden kasvoilta. ;)

Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että mikäli TMT:ssa joutuu vaihtamaan alaotteelle ohittaakseen, niin on automaattisesti jo hävinnyt. Itse hävisin tänään, kun en saanut skootteria ohitettua. Hapotti, joten luovutin. Hävettää.

aerosol
08.08.2014, 14.08
Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että mikäli TMT:ssa joutuu vaihtamaan alaotteelle ohittaakseen, niin on automaattisesti jo hävinnyt. Itse hävisin tänään, kun en saanut skootteria ohitettua. Hapotti, joten luovutin. Hävettää.

Heh, no itsehän voi asettaa mitä vaan sääntöjä, virallisesti lienee vain se yksi sääntö olemassa. Tai onko niitä nyt kaksi. Jos joku ohittaa hävisit, ja jos pitää miettiä hävisinköhän niin hävisit.

Risto Koivunen
08.08.2014, 18.14
Niin ja koska työmatkatempopalsta on kyseessä niin ukkeli hävisi:cool:

Häviäminen vaatii, että ohitit ukkelin, mikä puolestaan vaatii, että ukkeli on jossakin vaiheessa ohittanut sinut (esim. kun ajoitte rinnakkain ja ukkelin eturengas pääsi omasi edelle), jolloin olet myös itse tullut hävinneeksi.

Santerius
08.08.2014, 18.21
Lasketaanko se työmatkatemmoksi jos ajaa töihin jostain muualta kuin kotoa? Onko siis häviö jos tällöin joku ohittaa? (kukaan ei ohittanut)

Muistan kuulleeni joskus säännön, joka kuului suurin piirtein näin:
n) jos on epäilyksiä, häviö on tapahtunut

Mutta päteekö tämä myös, jos ei ole varma kilpailiko? Onko vastaus tällöin "n) jos on epäilyksiä, häviö on tapahtunut"?

eilolma
09.08.2014, 16.18
Kyllä, juuri näin. Hävisit

Sent from my RM-885_eu_euro2_318 using Tapatalk

LJL
09.08.2014, 17.44
Häviäminen vaatii, että ohitit ukkelin, mikä puolestaan vaatii, että ukkeli on jossakin vaiheessa ohittanut sinut (esim. kun ajoitte rinnakkain ja ukkelin eturengas pääsi omasi edelle), jolloin olet myös itse tullut hävinneeksi.

Karu analyysi. On epäselvää, mikä on kaksimielisyyksien laukomisen merkitys. Voisiko olla, että kaksimielisyyden kuittaamatta jättäminen vastakaksimielisyydellä (esim. em. tilanteessa "alapääni tulessa on, kun äijänkäppänälle häviön tuotan", tai vastaavaa) voitaisiin niin ikään tulkita eräänlaisena häviämisenä. Ehkä kuitenkin ankara jätättäminen peesistä nollasi tämän.

Virpi
09.08.2014, 22.35
Olen aivan 100% varma siitä, että ukkelin etupyörä hädin tuskin osui samaan tasoon oman pyöräni keskiön kanssa. Häviötä ei siis päässyt tapahtumaan. Olin hieman pettynyt kun en tehnyt pinkaisullani ukkeliin sen suurempaa vaikutusta kun hän ei saapunut perjantaina reitin varrelle kärkkymään peesauspaikkaa. Olisiko mun sittenkin pitänyt toimia toisin?

ukkopekka
10.08.2014, 00.23
Aloittelijalle tarkennusta: jos ohitan katuosuudella toisen työmatkapyöräilijän, joka valoista ryysii ensimmäiseksi seuraavalle katuosuudelle, jossa taas ohitan hänet ja hän taas valoissa minä taas kadulla jne jne, lasketaanko tapppio a) ensimmäisen b)viimeisen c)jokaisen ohituksen mukaan minulle sekä / tai hänelle?

Rickmaple
10.08.2014, 00.27

Ei tarvitse tarkentaa, eikä ole vaihtoehtoja. Jos sut ohitetaan, hävisit. Jos joudut kysymään, hävisit. Jos kerran ohitit sen toisen, sekin hävis, mutta sillä ei ole väliä, koska voittajia ei ole.

eilolma
10.08.2014, 09.57
Olen aivan 100% varma siitä, että ukkelin etupyörä hädin tuskin osui samaan tasoon oman pyöräni keskiön kanssa. Häviötä ei siis päässyt tapahtumaan. Olin hieman pettynyt kun en tehnyt pinkaisullani ukkeliin sen suurempaa vaikutusta kun hän ei saapunut perjantaina reitin varrelle kärkkymään peesauspaikkaa. Olisiko mun sittenkin pitänyt toimia toisin?
Epäröit, hävisit.

VesaP
11.08.2014, 16.32
Saako sääntöjen mukaan ajaa viritetyllä pyörällä vai pitääkö olla vakio?

Onko sallittua:

a) painava joustokeula vaihtaa kevyeen täysjäykkään täyshiilarikeulaan
b) painavat pistosuojatut renkaat vaihtaa täysin sileisiin keveisiin (tosin 2" leveisiin) Kojakkeihin
c) riiisua kaksi ylimääräistä eturatasta ja vaihtaa se jäljelle jäänyt kevyempään
d) riisua etuvaihtaja rungosta ja vaihtaja tangosta
e) katkaista tangonpäistä palat kuitua pois jotta ilmanvastus on pienempi (Adam Hansenkin ajaa kapeella tangolla!)
f) vaihtaa painava iso maastopakka kevyeen ultegran kisakireään maantiepakkaan

Saako tuommosella maastopyörällä vielä kisata TMT:ssä? Vai onko kyseessä MTBTMTP enää ollenkaan (MounTainBikeTyöMatkaTempoPyörä)?

Mara I
12.08.2014, 10.28
Huomaa että lomakausi on päättynyt ja tempoilu on taas täydessä "kukassaan". Ajaessani aamuisin Keilaniemestä Munkkaan päin tulee vastaan erittäin mukavan näköisiä tempojunia.

Tänään aamullakin yhdessä letkassa kolme neljästä veti loivaan vastamäkeen putkelta.

Risto Koivunen
12.08.2014, 10.53
Saako sääntöjen mukaan ajaa viritetyllä pyörällä vai pitääkö olla vakio?

Ihan sama millainen pyörä on, kunhan ei tule ohitetuksi.

Ja jos tulee ohitetuksi, niin on ihan turha selitellä että vika on pyörässä, kun oikeasti ongelmana on se että kuski ei vain ajanut riittävän täysiä.

Yazaku
13.08.2014, 20.44
Tänään tuli noin kolmekymmentä tappiota lähes putkeen.
Joku ajoryhmä meni hirveällä vauhdilla heittämällä ohi malmin kentän takana...no pitää ajaa enemmän, jotta kunto paranee eikä noin säälittäviä tappioita enään tule.

toripolliisi
13.08.2014, 21.38
Jotenki tuntuu siltä etteivät ole työmatkalla ku ovat porukkalenkillä.. Kunhan sanon..

Yazaku
13.08.2014, 22.08
Itse olin töistä kotimatkalla...itse lasken että tappio on tappio, tuli se sitten työmatkalaiselta, työttömältä tai porukkalenkkiläiseltä, tai keneltä homo sapiens rotuun kuuluvalta eläimeltä, kunhan hän ajaa polkupyörällä ja ohittaa minut.

toripolliisi
14.08.2014, 09.06
Mutta mitä sanoo virallinen sääntökirja? Mun reitillä on edelleenki hiljaista ku huopatossutehtaalla, joten ei tappioita tarvi pelätä.

latuman
14.08.2014, 10.08
Hävisin naiselle, kun en risteyksen jälkeen ollut vielä kiihdyttänyt maksimivauhtiini. Tyttö polki todella raskaan näköisesti, polvet erikoisesti sisäänpäin. Näytti kivuliaalta. Saavutin sitten tytön, mutta jäin häpeissäni taakse chillailemaan. Tätä kun oli kestänyt jo hyvän aikaa ja oli melkein yö, ajatteli tyttö että olen joku kyttääjärapisti ja rupes muka vaihteitaan troubleshoottaamaan kesken ajon, täten laskien nopeutta rutkasti. Menin sitten ohi ja sai tyttö huokasta helpotuksesta.

Hävisin.

Rickmaple
14.08.2014, 10.08
Ei ole väliä onko joku porukkalenkillä, tekemässä vetoja, kauppamatkalla, koulumatkalla, metsästämässä työmatkatempoajia, vai missä. Yazaku on siis oikeassa. Ja toripoliisi, jos ajat tarkoituksellisesti reittiä missä ei muita näy, voidaan sekin tulkita tappioksi. Eli isommille teille vaan, senkin uhalla että myöhästyt töistä tai et ehdi kotiin ennen pimeän tuloa. Tavallaanhan tappio on jo sekin ettei ohita ketään! Rule number one of TMT is jos sut ohitetaan, olet hävinnyt. Rule number two of TMT is jos sun tarttee kysyä, olet hävinnyt.

toripolliisi
14.08.2014, 11.55

Reittejä olen miksaillut kisailun toivossa(12-50km), jopa täälläkin verta nenästä kaivanut mutta hiljaista on. Tänäänkin ois ollut hyvä kamppailu, mutta se olin minä joka ajoin pro-rensselihybridistin kiinni ja ohi! Kovasti se karkuun polki, mutta kun menin ohi niin vissiin luovutti kokonaan. Mutta älä huoli, tulee minullekin se päivä ku joku ohittaa! Mikä pahinta niin se tulee olemaan erittäin kova kolaus mun itsetunnolle, sillä saan kärsiä tappion pelissä missä on tällä hetkellä muutenkin vähän taistelupareja..

Vilhelm V
14.08.2014, 19.25
Eilen tuli tappiota oikein olan takaa. Olen ominut itselleni lähes säälittävän tavan hidastaa lenkin jälkeen kaupunkialueella muun liikenteen rytmiin. Ei hyvä. Töölönlahden pohjoisreunalla asetuin osaksi letkaa, joka eteni hissukseen oopperatalon suuntaan. Ovela naispyöräilijä lähtikin kuittaamaan ohi juurikin siinä katveisimmassa mutkapaikassa mikä tuolle reitille osuu. Tappioiden sadellessa tuli sitten muuta liikennettä "yllättäen" vastaan, mistä sankaritar suoriutui turvautumalla ns. Suurpujottelija-tekniikkaan. Vähän siinä puskatkin suhisivat.

Risto Koivunen
14.08.2014, 21.23
Onko ne Oulun seudun irtisanomiset iskeneet todella noin pahasti, kun toripoliisille ei löydy vastusta?

Yksi vaihtoehto on muuttaa paikkakunnalle, jossa on enemmän työssäkäyviä ihmisiä. Esimerkiksi Kööpenhaminassa on kuulemma ihan omaa luokkaansa oleva TMT-skene. Mutta onhan tanskalaisilla perinteitä: tuhat vuotta sitten, kun polkupyörää ei ollut vielä keksitty, julmat juutit jouduttivat aikaansa soutamalla kilpaa viikinkilaivoillaan ryöstelemään rannikkokaupunkeja ympäri Eurooppaa. Suomessahan ei tuohon aikaan oltu vielä keksitty kisata edes hirvenhiihdossa.

rjrm
15.08.2014, 10.27
Oulun kovin TMT-tykki täällä terve. Olen vuorotteluvapaalla. Saunon mökillä, lueskelen ja annan muille mahdollisuuden olla häviämättä vuoden ajan.

mhelander
15.08.2014, 10.35
^ oletko varma ? ;)

Sent from my Lumia phone using Tapatalk

toripolliisi
15.08.2014, 10.37
Onko ne Oulun seudun irtisanomiset iskeneet todella noin pahasti, kun toripoliisille ei löydy TMT-haastajia?

Pieni korjaus vain :D

toripolliisi
15.08.2014, 10.38
Oulun kovin TMT-tykki täällä terve. Olen vuorotteluvapaalla. Saunon mökillä, lueskelen ja annan muille mahdollisuuden olla häviämättä vuoden ajan.

Jotenki tulee mieleen se eilinen 3000m voittaja ;)

Holgeri
15.08.2014, 14.55
^ Viime tai toissa viikolla joku tykitti spandexeissä ilman paitaa CC:llä tappioita tasaisesti jaellen. Paha sanoa oltiinko siinä kohti ns. loppusuoralla...

Risto Koivunen
15.08.2014, 16.36
Oulun kovin TMT-tykki täällä terve. Olen vuorotteluvapaalla.

Tämä kuullostaa kyllä epäilyttävästi ns. luovutustappiolta, kun vapaaehtoisesti jätetään työmatkatempo ajamatta.

toripolliisi
15.08.2014, 17.16
^ Viime tai toissa viikolla joku tykitti spandexeissä ilman paitaa CC:llä tappioita tasaisesti jaellen. Paha sanoa oltiinko siinä kohti ns. loppusuoralla...

Not me! Mulla on paita päällä, enkä omista cc:tä.

Liikuttava
18.08.2014, 21.03
Olin joskus lukevani jotain sellaista, että jos omistaa takalokarin, jonka päässä on pieni punainen pläntti niin siitä saa lisäpisteitä TMT:ssä? Pitääkö paikkaansa? Jos vetäisen tuohon muovilokariini spray-maalilla punaisen pään, onko se ok?

Varmaan hävisin vuoden työmatkat koska emmin.

paternoster
18.08.2014, 21.30
TMT:ssä huomioidaan vain tappiot, ei värityksiä, muitakaan kaluston yksityiskohtia tahi muka "voittoja". Vain tappiot ovat tosiolevaa. Ja Oulun tykille merkinnäksi tosiaan DNS eli tappio.

puffe
22.08.2014, 11.26
Pitkän läskipyörä-putken jälkeen ryhdistäydyin eilen ja otin alle maasturin.
Olin aivan liekeissä koko matkan ja 6-0 lopputulos.
Tosin on myönnettävä, että kaksi ohitettua eivät olleet kovinkaan Pro-TMT-tekijöitä, mutta kuiteskin...

rjrm
22.08.2014, 11.36
Aivan kuin Puffella olisi jäänyt jotain olennaista ymmärtämättä. TMT:ssä lasketaan vain omat tappiot.

Fuuga
22.08.2014, 11.36
Kenelle 6-0?

Oatmeal Stout
22.08.2014, 11.51
Olin aivan liekeissä koko matkan ja 6-0 lopputulos.
Sehän edellyttäisi, ettei heillä ollut entuudestaan tappiota matkaltaan.

puffe
22.08.2014, 12.04
Aivan kuin Puffella olisi jäänyt jotain olennaista ymmärtämättä. TMT:ssä lasketaan vain omat tappiot.

Kenelle 6-0?

Sehän edellyttäisi, ettei heillä ollut entuudestaan tappiota matkaltaan.

Minä taas epäilen, että herrat ovat juurikin ne kolme (avatar-kuvien perusteella just saman näköisiä heppuja) joita nöyryytin matkallani ;) .

Oatmeal Stout
22.08.2014, 12.09
Minä taas epäilen, että herrat ovat juurikin ne kolme (avatar-kuvien perusteella just saman näköisiä heppuja) joita nöyryytin matkallani ;) .
Mistä tiedät heidän nöyryyntyneen?
Toki avattaresi näköinen oli ohiajamallani hautuumaalla, mutta ilman pyörää - onko koko tarinasi siis mielikuvituksesi tuotetta?

puffe
22.08.2014, 12.17
Mistä tiedät heidän nöyryyntyneen?

Villi veikkaus.

...onko koko tarinasi siis mielikuvituksesi tuotetta?

Se selviää muistelmieni viidennessä osassa.

Fuuga
22.08.2014, 14.11
Minä taas epäilen, että herrat ovat juurikin ne kolme (avatar-kuvien perusteella just saman näköisiä heppuja) joita nöyryytin matkallani ;) .

Olen pahoillani, mutta en saanut tänään(kään) karvasta kalkkiani. Sen sijaan lyhyt oppimäärä aiheesta ei ole näköjään mennyt perille arvon sankarille.

Risto Koivunen
22.08.2014, 22.11
Se selviää muistelmieni viidennessä osassa.

Todellisten työmatkatempoilijoiden ei tarvitse muistelmia kirjoittaa. Riittää kun hautakiveen hakataan tappioiden lukumäärä.

LJL
22.08.2014, 22.27
Todellisten työmatkatempoilijoiden ei tarvitse muistelmia kirjoittaa. Riittää kun hautakiveen hakataan tappioiden lukumäärä.

Tai jos tappioita ei ole, hautakiveen tulee kirjailla "Ensimmäisen ja viimeinen tappio"

Halloo halloo
01.09.2014, 23.36
Todellisen tempoilijan hauta on liikkuvaa mallia, kivessä lukee "Minua ei ohiteta edes täällä."

Munarello
05.09.2014, 13.59
Enpä ehtinyt puolta kilometriäkään tänään ajaa kun joku opiskelijan näköinen jantteri jo pyyhkäisi hybridillä ohi. Tappio tuli lopulta sillekin kun kaveri survoi mäessä itseltään jalat alta ja ohitin mäen päällä. TMT on armoton laji, sillä jos hetkeksikään jää vetämään henkeä tai jalkaa suoraksi niin taatusti tulee ohitetuksi.

Konaman
05.09.2014, 22.01
Tuli ilmeisesti tähän lajiin sekaannuttua eilen iltalenkillä. Pimeyden laskeutuessa farkkutyyppi reppu selässä survoi edeltä menemään aika vauhtia, siihen nähden että tällä oli alla 1-3v naistenpyörä. Noh, kolmen kilometrin ja muutamien kiltisti odottamieni liikennevalojen päästä CC:ni saavutti tahtomatta karkulaisen, joka pyöritteli päätään etuvaloledien loisteessa kuin pakopaikkaa etsivä eläin.. Käännös tieltä oikeaan oli hänelle ainoa mahdollisuus..joka meni ohitse:p

FoMoCo
05.09.2014, 22.33
Alkuviikosta aamulla saavutin 29 jäykkäperän. Takakiekossa loisti Hopen sininen napa joten ei ollut ihan perushybriidiä.
Piti odottaa hetken että tie aukeaa ja tiesin että tulee loiva alamäki. 29 kuski laittoi jalan suoraksi, hölmö. Tiputin kolme pykälää ja eleettömästi vauhdilla ohi.

Eilen aamulla saavutin jäykkäperä maasturin vuosimallia vanha ja natiseva. Edessä oli tie kaivettu auki tien leveydeltä.
Maasturikuski päätti vetää keskeltä asfaltissa olevaa hiekkamonttua läpi vaikka oli barrikaadeja. Meinasi vetää lipat heti alkuun. Kiersin barrikaadit pyörän mentävästä reiästä talojen välistä ja hienosti maasturikuskin nenän edestä eteen kun joutui siirtää barrikaadeja että pääsi takaisin asfaltille.

Tänään työmatkalla kotiin näin edessä olevissa valoissa ku hipsteri vetää fixillä päin punaisia ja toivoin salaa mielessä että käänny seuraavasta mun reitille. Sehän kääntyi. Sujahdin kahen metrin päähän 23 millisestä takarenkaasta ja kuski rupee vilkuilee taakse. Kiihdyttää koko ajan pikku hiljaa ja rupee hakemaan syvempää otetta bullhorneista. 35 km/h paikkeilla sillä loppuu välitykset ja olen edelleen perässä. Ei päässy muun liikenteen takia iskemään joten laitoin jalan suoraksi ja Hopen takanapa kertoi fixikuskille että takana rullataan rennosti. Seuraavista valoista taas pyyhkäisi punaisia päin. Oli pakko kääntyy pois ja antaa mennä ku oli luvannut olla kotona. Muuten olis voinut heittää vähän pidemmän lenkin. Ei oikein nappaa noi punaisia päin menevät.

Jotain äksöniä edes muuten tylsällä reitillä.

asb
06.09.2014, 09.08
Jotain olennaista on unohtunut kahdelta edelliseltä. Ei täällä kukaan usko teidän valehtelujanne.

Hääppönen
06.09.2014, 09.48
Tuli ilmeisesti tähän lajiin sekaannuttua eilen iltalenkillä.
Työmatkatempoon sekaantuminen edellyttää, että on itse työmatkalla. :cool:

marmar
07.09.2014, 00.57
Jotain olennaista on unohtunut kahdelta edelliseltä. Ei täällä kukaan usko teidän valehtelujanne.

Tämä tarina on tosi.
Ajattelin, että kun on ollut niin autiota jo pitkään kelveillä, että ajelen hissukseen töihin, ettei tarvi suihkussa käydä. Noi eihän sitä saanut kun 4 kilsaa ihailla kaunista auringon nousua, kun farkkujalkainen hybridikuski tunki ohi ja punaisia päin karkuun. Jälkikäteen tavoitin kyllä punanaamaisen kuskin ja ajoin ohi, mutta ohitus sai tappion tuntumaan entistä nolommalta, kun selvisi, että ohittajalle pidemmällä matkalla 20 km/h oli maksimivauhti, eikä se ohittaessakaan paljon kovempaa ajanut. Tuli muistutus lajin raadollisuudesta :-(

jarmo_
08.09.2014, 00.51
Todellisen tempoilijan hauta on liikkuvaa mallia, kivessä lukee "Minua ei ohiteta edes täällä."

Voi olla liikkuvaa mallia, mutta työmatkasta tuskin on kyse.

Ketjureaktio
08.09.2014, 10.48
Tänään, myöhäiskesäisenä syyskuun alun aamuna kun kermanpehmeä usva helli niittyjä, ajattelin vielä nauttia maantiepyörän helppoudesta työmatkalla. Puin päälle pitkähihaisen paidan, laitoin jalkaan parhaat ruudulliset pitkät ratsastussukat lämpötilan ollessa vasta 10 asteen kulmilla ja lähdin kampeamaan peninkulman mittaisen rupeamani etelään kohti Helsingin keskustaa.
Koska en omaa puhdistautumismahdollisuutta matkani jälkeen, ajoin normaaliin tapaan rennosti, hikeä vältellen. Maantiepyörän renkaiden rullausvastuksen ollessa mitätön, nopeus on kelpoväylällä helposti kuitenkin puolessavälissä neljättäkymmentä, aamun ryhtiharjoituksia käsittä ajaen suorittaessa.

Helsingin pohjoisemman -Pasilan - rautatieaseman jälkeen aloin saavuttamaan hitaasti valkeaa ratsastajaa joka selvästikin kiri ohi kanssakilpailijastaan loivassa viettävässä. Piru iski päähäni kuin auringonvälähdys, en voi kärsiä tappiota tätä naispuolista ajajaa kohtaan. Valkea lady tempoi kuin raivotar ohi nöyryytettävästään Alppipuiston ruusut taakseen jättäen, kohti ylämäkeä. Syksyiseen ilmaan jäi vain kevyt höyryjälki hänen sieraimistaan vaan ei juuri muita havaittavia tuoksuja.

Aloin olla jo silmäilyetäisyydellä ja valkeuden miltei sokaistessa minut tunnistin ajokkinsa maantie- ja kaupunkipyörän mainiot puolet yhdistäväksi hybridiksi. Kirkkaus loisti valkeasta pyörästä, sen valkeista lokasuojista ja sankarittaren valkeasta ulkoiluasusta. Vain mustat renkaat ja mustat trikoohousut suitsivat kirkkautta, katseen eksyessä niihin ja niiden peittämään, selvästikin hyvin harjoitettuun lihaksistoon. Kirkas ei myöskään ollut pienestä vaatteen raosta loistava alaselkään tatuoimalla ikuistettu aurinkosymboli, se oli musta. Mieleeni palasi laulun sanat "musta aurinko nousee" ja pohdin hetken taas arvoitusta, nouseeko aurinko mustana vai nouseeko se minusta?

Vauhtia oli ylämäkeen vähintäänkin kolmanneksen enemmän kuin tavan naispuolisella työmatkaajalla, saavutin silti kilpailijaani Kenda Kriteriumien antaman kulun keveyden turvin.

Ohitus.

Epäkohtelias kasvoihinvilkaisu oli jätettävä tekemättä, kilpailijan ikä tai ulkonäkö jäi vieraaksi joskin liikkeen helppoudesta ajattelin ensimmäisen olevan vähäisempi kuin omani. Varmistin asemaani pitämällä velositeettiäni parin tuntikilometrin verran keskimääräistä korkeammalla ja lennähdin ylös Linnunlaulun mäen. Huomasin hengittäväni hetken kiivaammin kuin mikä oli tarkoituksenmukaista, mutta tappio oli vältetty.

TuH
08.09.2014, 18.18
Nyt oli liikenteessä sankari, jolle työmatkatempo on työmatkaTEMPOA eikä mitään neitimäistä marjanpoimintaa. Muna-asento, kädet aerotangoilla ja nopeutta silmämääräisesti arvioiden noin 40 km/h. Komean näköistä eikä varmaan yhtään vaarallista pujottelua hitaampien ohi Koskelantien puistopyörätiellä. Mad props, bro!

IncBuff
11.09.2014, 11.50
Aamulla tuli pahasti turpiin. Yllättäen ja suoralla tiellä. Olisikohan ollut neljäs aamu uudella reitillä.

Onneksi sentään pääsin aiheuttamaan tappion jollekin "aeroasennossa" polkeneelle hybridimiehelle niin lohdutti edes vähän.

toripolliisi
11.09.2014, 13.00

Se mikä ei tapa se vahvistaa :) Mut sun teksteistä päätellen oletkin enemmän fiilis polkija kuin kisaviritteinen ajokoira, mut silti hävisit :D

Nyt kun flunssa on selätetty ja alla oli maantiepyörä niin oikein kaipasin uhittelijoita.. Yks kippurasarvikuski tuli ohitettua, mutta senkin meno oli ihan käsittämättömän verkkaista, joten peruspaska reissu.

Tupe
11.09.2014, 17.11
Tänään, myöhäiskesäisenä syyskuun alun aamuna kun ...

Kerrassaan kaunis kuvaus. Minkähän työnantajan pussista tämäkin runoilu maksettiin.. ;)

Itse mietin, voinko enää näyttää naamaani julkisesti, tai muutenkaan mitenkään esiintyä edes naamatta ja väärällä nimelläkään. Niin monesti on minut tälläkin viikolla voitettu.

orc biker
11.09.2014, 17.40
Lasketaanko sähköpyörät tässä lajissa dopingiksi?

mies vaan
11.09.2014, 18.28
Jos ohitan fillari+lapsiperäkärry-yhdistelmän niin aiheutanko tappion sekä kuskille että matkustajalle, 2 tappiota kuskille vai vain yhden tappion kuskille?

IncBuff
11.09.2014, 18.35
Se mikä ei tapa se vahvistaa :) Mut sun teksteistä päätellen oletkin enemmän fiilis polkija kuin kisaviritteinen ajokoira, mut silti hävisit :D

Siitähän se tappio nimenomaan johtui että cruisailin kevyesti fiilistellen työmatkan ensikilometrejä enkä vetänyt verenmaku suussa heti kotiovelta :D

Hääppönen
11.09.2014, 18.36
Peräkärryssä istuja on syytön. Veturi ottaa tappion kontolleen. Peräkärryilijän sisu voi kasvaa ja hänestä tulee todellinen TMT-tähti. Peräkärryilijä voi myös alkaa halveksia veturia ja kasvatukselta on pohja poissa.

Halloo halloo
11.09.2014, 18.37
Jos ohitan fillari+lapsiperäkärry-yhdistelmän niin aiheutanko tappion sekä kuskille että matkustajalle, 2 tappiota kuskille vai vain yhden tappion kuskille?

Pitäisikö sanoa? Sanon. Hävisit. Tulit tänne ja kysyit, joten hävisit. Olisit vain räkäisesti kerskunut ohituksella.

mies vaan
11.09.2014, 18.51
Väitinkö etten hävinnyt? Kysyin vaan kun vaivasi juuri tuo kasvatuksellinen puoli, että syyttäkö kärryläinen kuskia kuinka pahasti jos tappio tulee vaikkei itsellä edes vielä polkimia.

Halloo halloo
11.09.2014, 19.02
Jos sinut ohitettiin, hävisit. Skidi ohitettiin, hävisi. Vanhempi ohitettiin, hävisi. Kaksi häviöitä. Yksinkertaista. Häviöt ovat henkilökohtaisia, ne seuraavat haudan taa.

LJL
11.09.2014, 19.03
Lasketaanko sähköpyörät tässä lajissa dopingiksi?

Aihetta on käsitelty laajasti ja syvällisesti aikaisemmin tässä ketjussa

abiotic
11.09.2014, 19.46
Kohta vuosi on tullut ajeltua työmatkaa kaupungista Kannelmäkeen päin ja hyvin hiljaista ollut tmt-osastolla, varsin turvallisesti pysynyt tulos pyöreän tyylikkäässä nollassa. Kunnes tänään kotimatkalla....
Muutama matkalla nähty hybridi ei kummemmin sykkeen nostatuksia aiheuttanut ja turvalliseen tunteeseen tuudittautuneena käännyin vihdintietä seuravalle kevyenliikenteenväylälle, kun korviin kantautui hitaasti lähenevä hiljainen pörinä. Kuulostellen poljeskelua hetken aikaa ja varmuudeksi hieman tavallista tiukemmalla temmolla rautatien ylittävälle sillalle nousevaa mäkeä ylös. Pörinä lähestyi edelleen ja viimein lähellä sillan huippua ohitse hivuttautui tappavan tasaisesti hopeanharmaa skootteri. Pakokaasua ja karvasta tappion kalkkia niellen poljeskelin loppumatkan kotiin pää painuksissa. -1

Holgeri
11.09.2014, 20.29
Yo. perusteella tänään -2 pahaa aavistamattomalle CC-kuskille.

Sent from my iPad using Tapatalk

orc biker
11.09.2014, 21.00
Aihetta on käsitelty laajasti ja syvällisesti aikaisemmin tässä ketjussa
No mikä oli lopputulos? Tämä ketju ei oikeasti ole niin hauskaa kaiveltavaa kuin jotkut luulevat, kun tuota samaa "hävisit, koska jos pitää edes kysyä, niin hävisit" -juttua on jo 82 sivua. Oletan toki, että tuo edellinen pätee myös tähän, että jos häviää ilman sähkömoottoria, niin sitten kyse oli vain omista puutteellisista varusteista ja siten häviö sekin oli. Toisaalta sitten taas tulee mietittyä, että mitähän sääntöjä tässä sitten on käyty läpi 82 sivua, joten ehkä on myös poikkeuksia.

marmar
11.09.2014, 21.43
Lasketaanko sähköpyörät tässä lajissa dopingiksi?
Ei jos ovat laillisia pokupyöräksi laskettava sähköavusteisia. Sähkömopo on dopingia.

toripolliisi
11.09.2014, 22.48
Sähköpyörät aiheuttavat vain talvella harmaita hiuksia ku vaatetuksesta ja pyörästä johtuen 25+kmh vauhtiin tarvitaan jo paljon tahdon lujuutta :) kesällähän nuo ovat vain marjoja poimittavaksi.

Sent from my iPhone using Tapatalk

Hääppönen
11.09.2014, 23.16
Jos sinut ohitettiin, hävisit. Skidi ohitettiin, hävisi. Vanhempi ohitettiin, hävisi. Kaksi häviöitä. Yksinkertaista. Häviöt ovat henkilökohtaisia, ne seuraavat haudan taa.
Hävittämisvimmallekin on jotkin rajat. Peräkärryssä ei ole polkimia (=ei voi vaikuttaa tilanteeseen), eli kyseessä ns. tahdoton matkustaja. Yksinkertaisille yksinkertainen häviö näistä tapauksista. Ei edes tarvinnut kysyä, onko näin, eli tilanne hallinnassa. :cool:

Fuuga
12.09.2014, 00.19
Sähköpyörät aiheuttavat vain talvella harmaita hiuksia ku vaatetuksesta ja pyörästä johtuen 25+kmh vauhtiin tarvitaan jo paljon tahdon lujuutta :) kesällähän nuo ovat vain marjoja poimittavaksi.

Miten se menikään? Jos tarvitsee puolustella, olet jo hävinnyt.

Halloo halloo
12.09.2014, 01.34
Kyllä minä näkisin erittäin vahvasti, että takana"polkija" on myös hävinnyt. Ei häviö ikää tai polkemattomuutta katso.

Ulkorengas
12.09.2014, 06.16
Peräkärryssä istuva lapsi tuskin oli matkalla töihin, joten ohitus kuuluu ennemminkin lastentarhatempoon. Toki aikuinen voi siinäkin lajissa noteerata aiheutetut tappiot, itse kuitenkin keskityn maantie- ja sähköpyöriin.

Vilhelm V
12.09.2014, 07.44
itse kuitenkin keskityn maantie- ja sähköpyöriin.

Voisinpa minäkin valita millä laitteella tulen ohitetuksi, mutta kun ei. Muistelen vieläkin pelonsekaisin tuntein sitä kesäiltaa, kun maantielenkin loppupuolella ohi meni nuori nainen täysjoustomaasturilla noin 40km/h poimunopeudella. Tässä enää mihinkään voi luottaa stna. Tappion karvaiset linnut laulavat.

Ulkorengas
12.09.2014, 09.44
Ohittaminen on eri asia kuin ohitetuksi tuleminen.

LJL
12.09.2014, 10.12
No mikä oli lopputulos? Tämä ketju ei oikeasti ole niin hauskaa kaiveltavaa kuin jotkut luulevat, kun tuota samaa "hävisit, koska jos pitää edes kysyä, niin hävisit" -juttua on jo 82 sivua. Oletan toki, että tuo edellinen pätee myös tähän, että jos häviää ilman sähkömoottoria, niin sitten kyse oli vain omista puutteellisista varusteista ja siten häviö sekin oli. Toisaalta sitten taas tulee mietittyä, että mitähän sääntöjä tässä sitten on käyty läpi 82 sivua, joten ehkä on myös poikkeuksia.

Olet hävinnyt, koska et ole säännöllisesti seurannut tätä ketjua. Jos ei lue silloin kun keskustelu käydään, on turha kysellä jälkikäteen. Jos painaa edellinen-nappia, on hävinnyt. Kuten työmatkatemmossa, tappion kokeminen on häpeällistä, mutta se karaisee, ja kannustaa kummasti seuraamaan paremmin tätä äärimmäisen tärkeää keskustelua

mies vaan
12.09.2014, 10.56
Peräkärryssä istuva lapsi tuskin oli matkalla töihin, joten ohitus kuuluu ennemminkin lastentarhatempoon. Toki aikuinen voi siinäkin lajissa noteerata aiheutetut tappiot, itse kuitenkin keskityn maantie- ja sähköpyöriin.

Mutta eikö se lapsi mene sinne päiväkotiin lähinnä leikkimään ja se on kai lasten ensisijaista työtä? Ja jos annetaan pikkusormi eli suljetaan lastentarhaikäiset ulos kisoista niin mitens peruskoululaiset, lukiolaiset jne.? Esim. omalla työmatkalla on aamuisin läjittäin paikalliselle yliopistolle menijöitä, osa opiskelee, osa siellä töissä? Eli eikö opiskelijatkaan ole mukana skabassa, vai meneekö tää siis niin että opiskelija voi aiheuttaa tappion minulle (eli töihinmenijälle), mutta ne ei koe tappiota koska ovat menossa opiskelemaan tai siis kokevat tappion sarjassa yliopistotempo, hitto kun on noviisille vaikeaa......:eek:

toripolliisi
12.09.2014, 11.25
Jos olisin LJL niin sanoisin, että hävisit. Koska olen toripolliisi sanon notta osallistuvat. Mutta jokainen lapsi kärsikööt nahoissaan vanhempiensa virheistä ja tappioista, sillä monelle se lapsikin tuntuu olevan tappio ja virhe.

teidentukko
12.09.2014, 11.30
Eli eikö opiskelijatkaan ole mukana skabassa, vai meneekö tää siis niin että opiskelija voi aiheuttaa tappion minulle (eli töihinmenijälle), mutta ne ei koe tappiota koska ovat menossa opiskelemaan tai siis kokevat tappion sarjassa yliopistotempo, hitto kun on noviisille vaikeaa......:eek:
Kaikki on mukana, tietäen tai tietämättään. Kaikkihan sisimmässään tietää, että kisa on menossa jossa vahvin voittaa. Toiset nöyrtyvät tappioonsa ilman vastarintaa ja luulevat ettei nöyryytys näin tuntuisi. Kuitenkin kun tulee kotiin ja hiljaisuus laskeutuu, niin silmät sulkiessaan tappion kuvat vilistävät silmissä ja vastustajan vapaarattaan laulu kuuluu korvissa.

Highlander
12.09.2014, 13.53
Tänään tuli pitkästä aikaa tappio tai siis tulkinnasta riippuen niitä tulee kai koko ajan :rolleyes: Käännyin sivutieltä pääväylälle ja perään liimautui hybridikuski; ilmeisesti vauhti oli sopivaa kun maastopyörällä ajoin 25-30 km/h. No, seuraavissa valoissa paineli ohi kun himmasin ruuhkan takia. Aina ja sunnuntaina kun lapsettaa, niin lähdin perään. Loivassa ylämäessä sai hyvän peesin. Seuraavat valot punaiset johon pysähdyttiin, mutta kaveri ottikin varaslähdön autojen jonouduttua vähän ennen kuin valot vaihtuvat kelvillä vihreäksi. Perään ja ajoin kiinni. Sitten seuraa loppuhuipennus...seuraavat liikennevalot ovat olleet jo hetken punaisella, mutta jannupa päättää painaa läpi. Kääntyvä auto tulossa. Mä pysähdyin oikeaoppisesti...autoilija oli vähän hämmentyneen näköinen miten pyörä voi pysähtyä noin nopeasti:D Mutta siis joka tapauksessa karvas tappio.

Tykkään ajaa työmatkat ja muut lyhyetkin seuran ajopaita päällä, niin melko usein lähietäisyydelle pyrkii kahiseva tuulipuku ja huohotus sekä armoton vispaaminen :D Ootteko muut huomanneet samaa? Sama ilmiö kun ajat jollain erikoisemmalla autolla, niin jotkut tulkitsevat sen että Race on:p

Vilhelm V
12.09.2014, 13.55
Voi tätä ymmärryksen rappiotilaa. Katsokaa nyt puheitanne. Missä on Asb, kun sitä kaivataan?

Halloo halloo
12.09.2014, 13.57
Työmatkatempossa rangaistukset tulevat aina ankarimman mukaan. Skidi hävisi.

Mosse
12.09.2014, 14.12
Olipa hienoa taas avata syksyn TMT-kisakausi kesän höntsäkisojen jälkeen, TMT:ssä on kuitenkin elämä ja kunnia pelissä. Ja ihan kiitettävästi on vielä paisteja liikenteessä kun säät hellivät. Sanomattakin lienee selvää, että omien häviöiden saldo on pyöreä nolla ja aiheutettujen häviöiden saldo jossain kolmenkymmenen hujakoilla. Yhden pienen virheenkin tein kesän jälkeistä ruosteisuuttani - ohitin liian pienellä vauhtimarginaalilla. Ohitettava pääsi sen johdosta liimautumaan takarenkaaseen kiinni ja puuskutti siinä aikansa. En sinänsä ollut vastaohituksesta huolissani, noissa vauhdeissa peesistäni poistuminen on kuin motarilla laittaisi auton ikkunasta pään ulos, hyvä ettei ilmanvastus revi hiuksia irti. Hetken aikaa ko. häviäjä jaksoi perässäni kuokkia ja sitten luovutti. Ei muuta kuin salille vähän (paljon) voimaa hankkimaan ja uutta matoa koukkuun!

Highlander
12.09.2014, 14.29
^Hohoo:D mäkin ohitan toisinaan lähes parikymmentä pyöräilijää viiden kilometrin työmatkalla...mutta onko se työmatkatempoa?

asb
12.09.2014, 15.02
Voi tätä ymmärryksen rappiotilaa. Katsokaa nyt puheitanne. Missä on Asb, kun sitä kaivataan?

Voi tätä.

Sillä, kuka muu on liikenteessä ja millä asialla, ei ole väliä. Jos olet työmatkalla ja sut ohitetaan, niin olet hävinnyt.

Jos et ole varma hävisitkö, niin hävisit.

Jos et ole varma voitiko, niin et kuule voittanut. Kun lähdetään ajamaan kilpaa liikenteen keskellä, niin silloin on oman elämänsä voittajat jossain ihan toisaalla.

Sähköavusteisilla pyörillä ajaa surkeat luuserit, joten sellaiselle häviäminen on avantoon ajamisen paikka.

Pisteitä ei jaeta.

Tapiol65
12.09.2014, 16.24
Pakko avautua viime lauantaisesta häviöstä vaikkei mennytkään työmatkatempon lukuun. Kävin sitten elämäni ensimmäisellä Crossfit tunnilla ja vaikka takana jo yli 14000km tänä vuonna, niin reidet tilttasi aivan totaalisesti ja oli ihme, että yleensäkään suoriuduin omin jaloin ulos salilta v-mäiset rappuset alakertaan. Tilannetta tietenkin hankaloitti myös se ettei reisissä polttavaa tuskaa voinut näyttää kanssaliikkujille ;-) Päätin sitten lähteä ajelemaan sellaisen 20-30km "availulenkin" aurinkoisen päivän kunniaksi toivoen, että tuska helpottaisi edes hivenen. Muutaman kilometrin herkistelyn jälkeen ajellessani tiukkaan vastatuuleen noin 20km/h vauhdilla pieni pykälä silmässä painoi joku tuulipukuhemmo ohitseni ja täytyy sanoa, että ketutti aivan sairaasti (tuska vain muutti muotoaan ja pahempaan suuntaan) vaikka yritinkin itselleni uskotella, että ei sillä väliä, kun en itse ollut tosissani treenaamassa. Vakuutteluista huolimatta kyseinen tappio jäi kaivelemaan sen verran, että edes kyseisenlaisille palauttelulenkeille en enää valoisan aikaan lähde, jos oma kyky panna hanttiin on lähes olematon. Paras odottaa pimeää, niin tappion todennäköisyys ainakin hieman pienempi. Työmatkatappioita tänä vuonna vasta yksi ja tapahtui jo toukokuussa, mutta kaivertaa edelleen enkä tiedä pääseekö siitä yli koskaan.

Ketjureaktio
15.09.2014, 14.01
Tänään oli koominen työmatkatempoilija liikkeellä välilllä Pasila-Linnunlaulu. Herralla oli täysi kisavarustus päällä, sinisissä pöksyissä teksti "Penisol", "Primasol" tms. ja alla ehkä hitusen vanhempi maantiepyörä. Mies ohitti mummopyöräni n. 5 cm päästä kovalla tohinalla, jonka jälkeen jäi edessä ajavan ladyn takarenkaaseen kiinni roikkumaan, ohituspaikkaan voimaa kenties säästellen. Vauhtia tässä meillä lie ollut rapiat 20 km/h. Pikaisesti tourdefrancelainen sitten koukkasikin rouvan ohi n. ½ sentin päästä, hulvattomasti pyöräänsä jostain syystä sivuille tempoen. Ajotyyli oli alaotteelta, ja satula oli n. 5 cm liian korkealla estäen tehokkaan polkemisen. Nauroin tappiosta huolimatta ääneen, miehen elkeet oli kuin TDH:n kärkiryhmässä maalin tuntumassa...

Subzero
15.09.2014, 15.55
Ei vieläkään oo näkynyt potentiaalisia kirittäjiä työmatkan varrella. Pitäs varmaan muuttaa omaa aikataulua.

latuman
15.09.2014, 16.03
Hävisin. Joku veti isossa mäessä runnomalla ohi. Sivutieltä tuli myös eteen ajamaan pyöräilijä, joka meni kovempaa kuin minä, niin periaatteessa hävisin, koska en saanut kiinni.

Liikuttava
15.09.2014, 18.59
Tänään oli hyvä päivä. Ohitin jokaisen eteen tulleen, eikä kukaan tullut ohi. Tai no tälläistähän tämä on ollut jo useamman kuukauden ajan...

Halloo halloo
15.09.2014, 20.13
^ Ihme retostelija. Kostautuu vielä, takaan sen :D

Ketjureaktio
16.09.2014, 10.48
"Belisol". "Belisol" ja "Cycle Center". Tänään herra veti minulle tappion aamun työmatkalla, ei nauramista. Tyylikkäitä ohituksia. No ehkä hitusen totinen suhtautuminen ajamiseen käsimerkkeineen kelviohituksissa, mutta tappio mikä tappio. Olin kyllä liikkeellä sinkulamaasturilla.... seli seli ;)

Tänään oli koominen työmatkatempoilija liikkeellä välilllä Pasila-Linnunlaulu. Herralla oli täysi kisavarustus päällä, sinisissä pöksyissä teksti "Penisol", "Primasol" tms. ja alla ehkä hitusen vanhempi maantiepyörä. Mies ohitti mummopyöräni n. 5 cm päästä kovalla tohinalla, jonka jälkeen jäi edessä ajavan ladyn takarenkaaseen kiinni roikkumaan, ohituspaikkaan voimaa kenties säästellen. Vauhtia tässä meillä lie ollut rapiat 20 km/h. Pikaisesti tourdefrancelainen sitten koukkasikin rouvan ohi n. ½ sentin päästä, hulvattomasti pyöräänsä jostain syystä sivuille tempoen. Ajotyyli oli alaotteelta, ja satula oli n. 5 cm liian korkealla estäen tehokkaan polkemisen. Nauroin tappiosta huolimatta ääneen, miehen elkeet oli kuin TDH:n kärkiryhmässä maalin tuntumassa...

ArtoR
16.09.2014, 12.11
Tuomarinkylän kiitotiellä tulee kyllä tappioita melkein harva se päivä. Onneton luuseri.

asb
16.09.2014, 15.38
Tuomarinkylän kiitotiellä tulee kyllä tappioita melkein harva se päivä. Onneton luuseri.

Peesasitko mua eilen? Bianchi-kitti ja 40 vauhtia? En mä varsinaisesti kisailutarkoituksessa, mutta alkoi vaan vituttaa se turha mutkissa himmailu kun oli oikeasti helvetillinen kiire kotiin, että vaimo ehtii lastenhoitovuorosta porukkalenkille. Tuli siksi ehkä vähän aggressivinen ohitus.

LJL
16.09.2014, 15.49
No ehkä hitusen totinen suhtautuminen ajamiseen käsimerkkeineen kelviohituksissa...

Öö.. Työmatkatemmon sääntöihin ei kuulu minkään valtakunnan käsimerkit ohittaessa, tappio tuotetaan vain katse eteenpäin kiinnittyneenä. Hengästyminen ei missään olosuhteissa saa näkyä, ja myös tarpeeton alaote, heiluminen tai muu tekniikan hajoaminen on epic fail. Alkaa olla häviämisen makua, jos jotain nysväilee ja näyttää kädellä "vilkkua" ohittaessaan eli tappiota aiheuttaessaan.

ArtoR
16.09.2014, 16.07
Peesasitko mua eilen? Bianchi-kitti ja 40 vauhtia?

Peesasinko neljänkympin vauhdissa? En, voin kertoa. :D

Enkä yleensäkään välitä hirveästi peesailla, koska se ei välttämättä ole kaverista kivaa. Jos vauhti riittää, niin reilusti ohi tai sitten jättäydytään vähän kauemmaksi. (Ja hävitään, tiedän.)

LJL
16.09.2014, 16.36
...tai sitten jättäydytään vähän kauemmaksi. (Ja hävitään, tiedän.)

Lohdullisesti ei hävitä, jos edellä oleva on ollut jatkuvasti edelläsi. Muuten kyllä

ArtoR
16.09.2014, 16.52
No eiköhän siinä hävitä, jos olisi mahdollisuus ohittaa, muttei halua kun sen jälkeen kaveri tod.näk. jäisi peesaamaan taakse.

LJL
16.09.2014, 17.27
Työmatkatemmon erittäin harvinainen, erittäin vanha (3800 eKr pyörän keksimisen ajalta) ja suurelle yleisölle tuntematon ns. Hurjien Yrjänöiden Koulukunta ajattelee näin. Koulukunnan tunnistaa siitä, että työmatkatempoa ajaessaan heillä on 1kpl Crank brothersin vispiläpolkimia asennettuna hanuriin. Tai siis tunnistuksen voi tehdä vain erittäin harjaantunut asiantuntija, sillä ilme on tietynlainen, kun se on siellä.

Risto Koivunen
16.09.2014, 18.31
No eiköhän siinä hävitä, jos olisi mahdollisuus ohittaa, muttei halua kun sen jälkeen kaveri tod.näk. jäisi peesaamaan taakse.

Ohittaa riittävän täysiä, niin eipä ehti ohitettu iskeä peesiin.

Hääppönen
16.09.2014, 19.54
Öö.. Työmatkatemmon sääntöihin ei kuulu minkään valtakunnan käsimerkit ohittaessa, tappio tuotetaan vain katse eteenpäin kiinnittyneenä. Hengästyminen ei missään olosuhteissa saa näkyä, ja myös tarpeeton alaote, heiluminen tai muu tekniikan hajoaminen on epic fail. Alkaa olla häviämisen makua, jos jotain nysväilee ja näyttää kädellä "vilkkua" ohittaessaan eli tappiota aiheuttaessaan.
Nyt on mennyt jotain ohi/nuoruuden ymmärtämättömyyttä; JOS ohitettaessa on vielä varaa näyttää suuntamerkkejä, pistää se ohitetun miettimään kaluston myymistä tai muita mahdollisia toimenpiteitä totaalinujerretun sieluun. Suuntamerkki ei ole tässä tapauksessa seurustelua (joka ei ehdottomasti kuulu TMT:on), vaan täydellisen ylivallan osoitus.
edit. (Tuo hymiö ei kuulu tuohon!)

Fuuga
16.09.2014, 20.40

Vertautuu hyvin sätkän käärimiseen ohitushetkellä.

ArtoR
16.09.2014, 20.51
Tai ohitushetkellä soitetaan hanuria, jossa on se vispiläpoljin. Eiku... hmmm

LJL
16.09.2014, 20.55
Se ääni kuuluu jotenkuten näin "Hä-prrrttzzzzz"

viivi
16.09.2014, 23.19
Kuinka alas pitää vuorokauden keskilämpötilan laskea että voidaan julistaa TMT pro-kausi avatuksi? Pitääkö nämä ties kuinka mones tappioton kuukausi-elvistelyt ottaa tosissaan näin kesähelteillä?

marmar
17.09.2014, 08.55
Kuinka alas pitää vuorokauden keskilämpötilan laskea että voidaan julistaa TMT pro-kausi avatuksi? Pitääkö nämä ties kuinka mones tappioton kuukausi-elvistelyt ottaa tosissaan näin kesähelteillä?

Eiköhän ainakin aamumittarissa lämpötilat alle -15 ole jo pro kautta. Samoin yli 10 cm auraamatontalunta. Aika hiljaista alkaa olla noissa lukemissa.

Itse olen tässä koittanut testata mikä on kylmä lämpötila, mutta eihän se täällä etelässä onnistu. -29 taitaa olla kylmin aamulukema ja silloin ainakin oli vielä lämmintä...

Jokainen julkisella tai autolla liikkuvahan sitten ottaa tappion jo lähtiessä, lämpötilasta riippumatta.

Taitaa moni tappioton putki elvistelijä ottaa koko vuoden tappiot tukkupakkauksena talvella ;)

ArtoR
17.09.2014, 09.51
Kuinka alas

OT: Luulin että tämä jatkuu "voi keskustelun taso vajota".

toripolliisi
17.09.2014, 10.15
Taitaa moni tappioton putki elvistelijä ottaa koko vuoden tappiot tukkupakkauksena talvella ;)

Nännänää! Eipä päde ainakaan minuun :D Viimeksi muulla kuin pyörällä mennyt töihin astettuu 9/13. Sekin oli yksittäinen päivä. Tai no... Onhan mulla hitto vie muutama juoksupäiväkin ollut, joten vaikenen! Tappiotili on TASAN nolla tälle kesälle, joten pikkuisen rupiaa jo keuliin ;)

LJL
17.09.2014, 10.28
On ymmärrettävä se perusasia, ettei työmatkatemmossa tai sitä koskevassa keskustelussa ole mitään ala- tai ylärajaa. On vain häviäminen.

supertele
17.09.2014, 10.40
Eilen pitkästä aikaa tuli otettua osaa. Ja heti tappioton työmatka - uskoisin. Kukaan ei tietääkseni ohittanut minua ja kaikki samaan suuntaan kulkevat pyöräilijät tuli ohitettua. Lopussa meinasin vähän tehdä tiukkaa, kun horisonttiin ilmestyi pyöräilijä vähän ennen käännöstä kotipihaan, mutta ehdin tuottaa tappion vielä ennen risteystä.

Tänään toki aamulla nolottava tappio lämpimässä autossa. Iltapäivästä en ole ihan varma lasketaanko se osallistumiseksi työmatkatempoon, kun linnuntietä 10 km matkaan ajattelin käyttää 4 tuntia (vähän isomman mutkan kautta).

IncBuff
17.09.2014, 10.47
Aamulla joku hybridimies luuli ilmeisesti keksineensä tavan olla häviämättä. Ajoi koko ajan kun oli näköetäisyydellä keskiviivan vasemmalla puolen niin ettei kohtalaisen kapealla väylällä oikein kummaltakaan puolen ohi tahtonut päästä. No se teki ensimmäiseen pieneen töppyrään virheen ja valui vähän oikealle...

asb
17.09.2014, 11.41
Kukaan ei tietääkseni ohittanut minua

Eli et ole varma?

Hah hah haa.

Tiedät kyllä.

asb
17.09.2014, 11.42
Kuinka alas pitää vuorokauden keskilämpötilan laskea että voidaan julistaa TMT pro-kausi avatuksi? Pitääkö nämä ties kuinka mones tappioton kuukausi-elvistelyt ottaa tosissaan näin kesähelteillä?

Kausi alkaa, kun et näe ensimmäistäkään toista pyöräilijää työmatkan aikana. Koska kaikkihan tietää, että kaikki muut liikenteessä on täysiä amatöörejä.

Risto Koivunen
17.09.2014, 14.47
Eivätkös kaikki TMT-kuskit ole määritelmän kautta jonkin alan ammattilaisia, koska nämä ovat matkalla työpaikalleen ammattia harjoittamaan? Tai sitten palaamassa.

pesuman
17.09.2014, 16.48
Tänään bongattu kaikkien TMT-harrastajien esikuva ja roolimalli.

Lämpötila +4 astetta. Herralla yllään pyöräilyshortsit ja pelkkä ajopaita. Ajokalustona jäykkäperäinen 26" semimaasturi maastorenkain ja levarein. Erityistä hilpeyttä herätti kun kaveri riuhtoi menemään suoratankoisella, jossa tempokahvat. Kevennyssettiin kuului tietysti kypärättömyys.

Ohitetuksi tuleminen tapahtui vaarallisimmassa mahdollisessa paikassa, eli kävelijöiden täyttämällä klv:lla rautatiealikulun jälkeen, kun olin armollisesti hiljentänyt omaa vauhtiani olosuhteiden mukaiseksi, eli reilusti.

Muodon vuoksi ohitin herra TMT:n, jotta totuus ei unohtuisi.

Ohitus tapahtui vain, koska sallin sen tapahtua jarruttamalla jalankulkijoiden turvallisuuden varmistamiseksi ja ikäänkuin keltaisten lippujen alueella.

Tappio tämäkin, mutta moraalisen selkärangan katkeamattomuus lämmitti.

ArtoR
17.09.2014, 17.08
Eivätkös kaikki TMT-kuskit ole määritelmän kautta jonkin alan ammattilaisia, koska nämä ovat matkalla työpaikalleen ammattia harjoittamaan? Tai sitten palaamassa.

Emmekös (ainakin) me kaikki, jotka ajamme TMT mielessä, ole TMT-ammattilaisia. Mutta kaikissa ammateissa on hyviä ja huonoja ammattilaisia.

Mosse
17.09.2014, 17.09
Tänään bongattu kaikkien TMT-harrastajien esikuva ja roolimalli.

Lämpötila +4 astetta. Herralla yllään pyöräilyshortsit ja pelkkä ajopaita. Ajokalustona jäykkäperäinen 26" semimaasturi maastorenkain ja levarein. Erityistä hilpeyttä herätti kun kaveri riuhtoi menemään suoratankoisella, jossa tempokahvat. Kevennyssettiin kuului tietysti kypärättömyys.

Ohitetuksi tuleminen tapahtui vaarallisimmassa mahdollisessa paikassa, eli kävelijöiden täyttämällä klv:lla rautatiealikulun jälkeen, kun olin armollisesti hiljentänyt omaa vauhtiani olosuhteiden mukaiseksi, eli reilusti.

Muodon vuoksi ohitin herra TMT:n, jotta totuus ei unohtuisi.

Ohitus tapahtui vain, koska sallin sen tapahtua jarruttamalla jalankulkijoiden turvallisuuden varmistamiseksi ja ikäänkuin keltaisten lippujen alueella.

Tappio tämäkin, mutta moraalisen selkärangan katkeamattomuus lämmitti.TMT:ssä ei ole moraalikoodia!

LJL
17.09.2014, 17.12
Ei ole mitään hyväksyttävää syytä mihinkään lämmityksen tunteeseen, jos on hävinnyt.

Risto Koivunen
17.09.2014, 19.47
Emmekös (ainakin) me kaikki, jotka ajamme TMT mielessä, ole TMT-ammattilaisia. Mutta kaikissa ammateissa on hyviä ja huonoja ammattilaisia.

Mutta missä on TMT-ammattilaisen työpaikka? Jos henkilö oikeasti ansaitsee rahaa puikkelehtimalla hengenvaaraa halveksivasti kapeilla kelveillä tempotanko tiukkana, niin tällöinhän hän on jo työpaikallaan, ja kyseistä suoritusta ei voida pitää TMT:nä, joka siis suoritetaan kodin ja työpaikan välillä ja loppuu välittömasti työpaikalle saavuttaessa. Koska TMT:ä ei voi ajaa työajalla tai -paikalla, on virallinen TMT-ammattilaisuus hieman hankalasti järjestettävä asia.

Oman ongelmansa tuovat vielä eräät työnantajat, jotka antavat bonusta pyörällä tehdyistä työmatkoista, vaikka näitä ei lasketa työajaksi. Onko kyseessä ammattimaiseksi laskettava rahanhankinta?

Jos ei, niin viisas TMT-talli voisi palkata leipiinsä kuskeja, joille annettaisiin vain 20 minuutin päivittäinen työaika, mutta myös 100 km yhdensuuntainen työmatka, jolta maksettaisiin bonusta/kulukorvausta.

Hääppönen
17.09.2014, 20.04
Tosissaan oleva TMT-tallin työnantaja tietysti mittaa kunkin kuskin työmatkan ja laskee ajan, joka menee 40 km/h keskarilla.Tämä sisältyy työaikaan. Tarkistussoitto GPS-varmenteella lähtiessä kotoa ja kotiin saapuessa. Töihin tullessa, jos ei ehdi määräaikaan, merkataan myöhästyneeksi. Kolmesta myöhästymisestä kenkää persuksiin. Tällä reseptilla ne TMT-tähdet tehdään. :cool:

latuman
17.09.2014, 20.11
Ite en oo kyllä saanu ku nipinnapin 28kmh keskarin. Sit mennään jo urbaaniympäristössä aika kovaa.

Hääppönen
17.09.2014, 20.15
Nyt olikin keskustelu TMT-ammattilaisista. :)

Risto Koivunen
17.09.2014, 20.56
Tuo Hääppösen menetelmä vaikuttaa kyllä melkoiselta pehmoilulta. Ei TMT-kuski pelkää potkuja vaan ohitetuksi tuloa.

Parempi olisi laittaa jokaisen työntekijän pyörään anturit ja videokamerat, joiden avulla voidaan varmistaa onko työntekijä tullut ohitetuksi työmatkallaan.

Ohitetuksi tulleiden nimet ja päivämäärät voidaan sitten kaivertaa työpaikan ulko-oven viereen asennettuun graniittiseen häpeätauluun varoitukseksi muille.

CwA
17.09.2014, 21.36
Joku teini koulumatkatempoili jopolla, katsoin, että annetaan nyt vähän siimaa, kun sitten tuudittautui turvalliseksi luulemaansa kaulaan kelasin siimaa hissukseen sisään, sopivassa notkossa sitten iskin, pari polkaisua ja reilu 40 mittariin, taktisesti notkon vastapuolen nousuun kelattu vauhti jätti jopoilijan hikoilemaan rinteeseen.

Kannattaa varoa, tempohai saattaa antaa luulla, että pääset ohi, mutta sitten isketään ja kuitataan mitä nöyryyttävimmällä tavalla. Toistaiseksi vain yksi tappio tälle vuodelle, maastopaineet ja seli seli :D

Kuitattuna on mm. yksi kuormuri 60 alueella, aika monta traktoria pari tiehöylää ja yhtä kertaa lukuunottamatta kaikki pyöräilijätkin.

2x5km mäkitempossa mun paras keskari on nyt 32km/h maasturilla nappulaisilla kumeilla, tosin munhan ei tartte pysähdellä ja täällä ei ole muuta urbaania kuin citymaasturi parissa talonpihassa.

Gamzae
17.09.2014, 22.33
Mitäs mieltä jengi on, onko kovin väärin palkata apukuski halkomaan tuulta esim. syntymäpäivänä tappioiden välttämiseksi? Toki sopupeli apukuskin kanssa nostaa tappion käryä...

Fuuga
17.09.2014, 22.44
Jos tarvitsee kysyä niin...