PDA

Näytä tavallinen näkymä : Jyväskylän kuvarastit



Sivut : [1] 2

Vanhapuuma
04.09.2011, 18.00
Koska jo Turku, Tampere, Helsinki, Espoo, Salo ja ties muutkin ovat aloittaneet kuvarastinsa, ajattelin nyt - opittuani, ehkä, laittamaan kuvan suoraan tänne palstalle suoraan - avata keskisuomalaisen kuvarastikilpailun (koska eikös täällä nyt kaikessa aina kilpailla). Ja lisäksi suivaantuneena siitä, etten ehtinyt yhtäkään Helsingin kuvarastia nappasta, vaihdan pitäjää ja teen oman avauksen. Voittajafiilis, kerrankin jossakin!

Nimellisesti puhutaan Jyväskylän kuvarasteista, mutta en ole jaksanut tarkistaa missä tarkalleen ottaen Jyväskylän rajat menevät, joten jos sallitte, otetaan hivenen laveampi tulkinta käyttöön puhuttaessa Jyväskylän kuvarasteista - eli n. 50km säteellä Jyväskylästä. Eli ideana on siis, että edellisen postaajan ottamasta paikasta (jossa luonnollisesti näkyy oma fillari) otetaan kuva, ja lisätään samaan vastaukseen uusi kuva omasta pyörästä ja uudesta paikasta. Lisäksi olisi informatiivista ja kivaakin, jos vielä laitettaisiin linkki siitä paikasta, mistä edellisen kuva on käyty bongaamassa.

Eli, aloitetaan.

https://lh3.googleusercontent.com/-TERZExngzg4/TmOK6SJan5I/AAAAAAAAABE/3bSNzn7EiO4/s640/Valokuva0601.jpg

m e r k s
11.09.2011, 22.19
Ei kovin vauhdikkaasti lähtenyt, mutta ehkä se tästä kun maastoheebotkin pääsevät mukaan...

http://i1.aijaa.com/t/00712/8672512.t.jpg (http://i9.aijaa.com/b/00951/8672547.jpg)

Edellinen paikka löytyy Vuonteelta (http://g.co/maps/z6huz).

Seuraavaan rastiin vinkki: on lähempänä JKL:ää kuin ensimmäinen. Isommat kuvat saa klikkaamalla... http://www.fillarifoorumi.fi/forum/images/smilies/smile.png

http://i1.aijaa.com/t/00835/8672514.t.jpg (http://i6.aijaa.com/b/00035/8672548.jpg)

Vanhapuuma
11.09.2011, 22.54
Hei, hienoa!

Jesh, ehkäpä oli omaa mokaa vähän tässä, kun ei oikein lähtenyt heti pyörimään: pistin kuitenkin suht kaukaisen rastin heti ensimmäiseksi, olisi voinut aloittaa ehkä jollain helpommalla tai ainakin Jyväskylää lähempänä olevalla rastilla. Hetken tuli tosin mietittyä, kiinnostaako jyväskyläläisiä ja lähipaikkakuntalaisia lähteä tähän leikkiin, mutta kun ei malttanut niin ei malttanut.

Ja tosiaan voisi hivenen vielä täsmentää, ehkä tuo 50km:n säde on kuitenkin aika laaja, jos nyt rajoittaisi Jyväskylän keskustasta joku 20-30km suuntaansa. Voisi helpottaa. Maastopyöräilijät ovat toki enemmän kuin tervetulleita keräilemään näitä myös, näkeepähän enemmän paikkoja. Itsellä tosin on ainoastaan maantiefilo, niin voi olla vaikeuksia hakea maastossa olevia rasteja mutta mitäpä se haittaa, hakekoot se joka pystyy.

J.T.L
20.09.2011, 20.03
Nostetaas ylöspäin...

Edellinen rasti löytyy Naissaaresta (http://kartta.jkl.fi/Web/Default.aspx?layers=Opaskartta&cp=6904209,494079&z=1&title=Rasti&language=fin)

https://lh4.googleusercontent.com/-ytC93mVbH_o/TnjF_to1h-I/AAAAAAAAKec/MrDMIDKih5I/s400/IMG_3246.JPG

Uusi rasti

https://lh6.googleusercontent.com/-Wm08Qno2pDY/TnjDubgEKNI/AAAAAAAAKeU/xarHkjflGZ4/s400/IMG_3266.JPG

m e r k s
20.09.2011, 22.23
Uusi rasti: https://lh6.googleusercontent.com/-Wm08Qno2pDY/TnjDubgEKNI/AAAAAAAAKeU/xarHkjflGZ4/s400/IMG_3266.JPG


Ei kyllä harmainta hajua... :eek:

Vanhapuuma
21.09.2011, 00.45
On muuten viimeisin aika paha. Ei kyllä itelläkään oikein ole käsitystä misä tämä on. Noh, ehkä sen joku kekkasee ja käy noukkimassa. Itse en ole päässyt taas hetkeen liikkumaan kun aurinkoisina päivinä kipeenä ja sateisina päivinä... No... Sokeria.

J.T.L
21.09.2011, 08.37
Tuli valittua haastava paikka. Kuva on vaikea ja niin on tuonne ajaminenkin. Pistää puuskuttamaan kun tuonne kääntöpaikalle nousee - jää Ilomäkikin toiseksi :) Mutta vinkkinä vaikka, että Keskisuomalainen teki isomman jutun pyöräilystä Jyväskylässä reipas kuukausi sitten. Tämä paikka liittyy jotenkin siihen juttuun. Löytyy ksml.fi:stä myös.

John McCurve
21.09.2011, 11.53
Keltinmäen Vesitorni?

foxi
21.09.2011, 11.57
Arvaus:Haperontien kääntöpaikka, jussinparran päällä.

Wolfhound
21.09.2011, 15.56
Ei oo Keltinmäessä... luulenpa löytäneeni kartalta, mutta kun olen vähän maantieteellisesti estynyt käymästä...

nimim. muinainen sikäläinen ;)

J.T.L
21.09.2011, 16.58
Kyllähän toi Keltinmäkeä on :) Käyköön joku nappaamassa kuvan ja siirtämässä rastin uuteen paikkaan. Tää oli turhan vaikea, mun moka.

m e r k s
21.09.2011, 22.31
Sääli, että Google mapsin katunäkymä (http://g.co/maps/8ukxw) on olemassa. Helpottaa vähän liikaakin...

http://i10.aijaa.com/b/00753/8734455.jpg

Pistetäänpä kuitenkin maastossa enemmän ajaville helppo rasti (kuvasta klikkaamalla isompi):

http://i10.aijaa.com/b/00153/8734468.jpg (http://i10.aijaa.com/b/00188/8734479.jpg)

Linnuntietä 6.07km kirkkopuistosta... :)

Wolfhound
26.09.2011, 14.42
Kyllähän toi Keltinmäkeä on :) Käyköön joku nappaamassa kuvan ja siirtämässä rastin uuteen paikkaan. Tää oli turhan vaikea, mun moka.

Katos, hämäs kai toi edellä ehdotettu Haperontie enkä sit seuraavaa katua muistanu - ja sitten muistelin että aika samannäköinen kuin Laajavuoren päällä... No, sattuuhan tuota ;)

tiivi
28.09.2011, 19.58
Maakuntauralta löytyi tämä. Kyltti oli jo edellisen kuvan ja tämän välissä kaatunut joten nostin pystyyn kuvausta varten eikä ole ihan samassa asennossa.

http://img217.imageshack.us/img217/761/kuvakp.jpg

Ja tässä uusi. Lähimmälle asfaltoidulle tielle vain noin sata metriä.
http://img23.imageshack.us/img23/7482/img1832wsw.jpg

m e r k s
29.09.2011, 21.32
Meinasin laittaa jo uutta kuvaa, mutta menin näköjään ottamaan kuvan ihan väärästä paikasta (http://i10.aijaa.com/b/00332/8782793.jpg). :)

bonzorno
01.10.2011, 19.50
kiersin tuon aitauksen tänään ja kuvasin pyöräni portilla.
mutta mutta.... jotenkin oli jäänyt tuo vääräkuva mieleen, joten kuva tuli väärältä portilta!
pitäs näköjään olla netti mukana lenkillä et vois tarkastaa tiedot sieltä tai sit jos ei laitettas vääriä kuvia ketjuun!

Vanhapuuma
02.10.2011, 22.06
Ei ole kyllä - taaskaan - pienintäkään käsitystä missä päin tuo viimeisin rasti on. Mielelläni kävisin noukkimassa, jos kerran asfalttisoturillakin tuon voisi käydä nappaamassa. Vihjettä?

tiivi
03.10.2011, 08.57
Lähin asfaltoitu tie on nimetty tuon paikan mukaan. Menikö liian helpoksi? ;)

m e r k s
03.10.2011, 18.50
Meinasin laittaa jo uutta kuvaa, mutta menin näköjään ottamaan kuvan ihan väärästä paikasta (http://i10.aijaa.com/b/00332/8782793.jpg). :)

Nyt oikeasta kohtaa aitaa (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=8000&text=Oikea+portti&srs=EPSG%3A3067&y=6898890&x=432621&lang=fi):

http://i9.aijaa.com/b/00826/8807081.jpg

Seuraavaa pukkaa (kuvaa klikkaamalla isompi):

http://i10.aijaa.com/b/00307/8807084.jpg (http://i9.aijaa.com/b/00878/8807115.jpg)

Human Traffic
03.10.2011, 20.13
Ajattelin että tuo porttikuva näyttää kyllä tutulta, mutta jäi sitten hakematta. Asuin viime opiskeluvuoteni ylämyllyjärvellä, ihan järkyttävää ylämäkeä oli aina kotiin tullessa. Piti aina vaihtaa kuivat vaatteet kun kotiin pääsi. Ei oo ikävä noita mäkiä.

tiivi
03.10.2011, 22.08
Pahoittelen laatua. Mulla ei oikein ole näihin valaistusoloihin sopivaa kameraa...

Edellinen löytyi siis täältä (http://g.co/maps/cr8nq)
http://img577.imageshack.us/img577/4650/img1836an.jpg

Ja tässä uusi. Mulla on myös vastakkaiseen suuntaan otettu kuva tästä, mutta se ainakin tuntui liian helpolta...
http://img90.imageshack.us/img90/4136/img1844n.jpg

Näin sut m e r k s kun olit menossa kuvaamaan edellistä ;) Fillarista tunnistaa.

m e r k s
04.10.2011, 08.27
Näin sut m e r k s kun olit menossa kuvaamaan edellistä ;) Fillarista tunnistaa.

Pieni kaupunki - kuitenkin liian iso, jotta tuosta viimeisimmästä osaisin mitään sanoa...

Vanhapuuma
05.10.2011, 19.04
Joo tää oli heleppo, paikka kutakuinkin johnain täsä: http://maps.google.fi/maps?saddr=62.227726,25.729054&hl=en&sll=62.227736,25.729122&sspn=0.005779,0.01929&vpsrc=0&mra=mift&mrsp=0&sz=16&t=m&z=16

Ei kuitenkaan moottoritiellä, vaan tosa Jyväsjärven pohjukassa, koska minähän en lainkuuliaisena pyöräilijänä mene moottoritiellä (paitsi silloin kun vedän tempoa autoista ohitte, luonnollisesti).

https://lh4.googleusercontent.com/-r0dQ1yKJrAE/Tox-4mLh8OI/AAAAAAAAABo/NTfgxLTOrxg/s640/Valokuva0714.jpg

Uusi, onkohan kauraa vainen?

https://lh3.googleusercontent.com/-MmRwvmTB1NQ/Tox-4jrg7jI/AAAAAAAAABk/liYilxThBIk/s640/Valokuva0727.jpg

latuman
06.10.2011, 09.53
Eiköhän, tuo lienee kuitenkin niitä suositumpia pyöräilyreittejä jykylässä. Tuosta minäkin aina ajan jos jossain ajan.

m e r k s
08.10.2011, 19.36
Sijainti löytyy tästä (http://g.co/maps/6b25y).

http://i5.aijaa.com/b/00802/8837448.jpg

Entäpä tämä?

http://i8.aijaa.com/b/00001/8837449.jpg (http://i6.aijaa.com/b/00923/8837465.jpg)

EDIT: vinkkiä (kuvasta klikkaamalla isompi):

http://i4.aijaa.com/b/00696/8854919.jpg (http://i7.aijaa.com/b/00371/8854982.jpg)

J.T.L
11.10.2011, 19.23
Olisko rasti tässä kohdin http://bit.ly/qTgtAZ

https://lh6.googleusercontent.com/-mAlmwlkbQwU/TpRrmUIQe4I/AAAAAAAAKhc/ttGDniuj8Vk/s400/IMG_3306.JPG

uusi rasti

https://lh5.googleusercontent.com/-7qmdmVxFreM/TpRrnPN0lsI/AAAAAAAAKhg/dr2U6T2IPxw/s400/IMG_3327.JPG

Edellinen meikän laittama kuva oli turhan vaikea, mut tämän pitäs olla tod. helppo.

JoP
16.10.2011, 12.31
Edellinen rasti:

http://farm7.static.flickr.com/6102/6248815151_b2e72d74c6.jpg

Uusi rasti:
http://farm7.static.flickr.com/6097/6248812851_e924d6ec4e.jpg

Tämä taitaa myös kuulua sarjaan helppo, mutta menköön nyt.

Vanhapuuma
16.10.2011, 18.35
No voe juma, pitäis aina kattoo ekana tää ennenkö lähtee lenkille ja hakeen rastia. Mutta eipä siinä, olis saattanu jäädä jopa lähtemäti Puuppolaan jos en ois tota menny hakemaan. Ja eihän tästä ny tuu yhtään mitään, minä kun luulin olevani niin kovin jyväskyläläinen, mutta emminä tota "helppoa" kyllä ihan ensituntumalta bonjaa mistä se on. Tuumaillaan.

J.T.L
17.10.2011, 16.10
Ei ole meikälläkään mitään hajua tuosta viimeisestä rastista. pientä vinkkiä ehkä tarvis?

JoP
17.10.2011, 17.42
No joo helppous taisi olla suhteellista... Itse tulee tuosta ajettua cc-pyörällä ohitse melko useasti ja aina tuntuu muita ulkoilijoita näkyvän melko paljon niin ajattelin että tottakai kaikkihan tämän tunnistavat.

Mutta vinkkinä: Alue jolla tämä rakennus sijaitsee on kahden järven puristuksissa. Rakennuksen toiselle puolelle pääsee maantiefillarilla ja kaikilla muilla pyörätyypeillä kuvatulle puolelle.

bonzorno
17.10.2011, 19.06
mulla ei olis kotoa kun 1.5 km kyseiseen paikkaan, mut ei jouda nyt käymään!

tiivi
17.10.2011, 19.56
Edellinen löytyi täältä (http://maps.google.fi/maps?q=tuomioj%C3%A4rven+leirint%C3%A4alue&hl=fi&ie=UTF8&ll=62.261412,25.741224&spn=0.008988,0.042272&t=m&vpsrc=0&z=15&iwloc=A)
http://img847.imageshack.us/img847/1041/img1849n.jpg

Ja tässä uusi.
http://img26.imageshack.us/img26/3545/img1856jq.jpg

Vanhapuuma
23.10.2011, 18.25
Olisiko antaa vähän vinkkeliä?

bonzorno
23.10.2011, 18.48
tuo on kyllä hankala jos ei asu uudehkolla asutusalueella vuoren takana!
ja sit noista rakennuksista 1, 2 ja 5 on aivan eri tontilla n. 200m päässä tuosta 3 rakennuksesta!

voisin yrittää huomenillalla siirtää rastin muualle, jos ei kukaan ehdi aikasemmin!

tiivi
23.10.2011, 19.07
bonzorno taisi antaa jo jonkin verran vinkkiä. Riittäneekö se? Vaikeusaste taitaa olla vähän samaa tasoa kuin edellisessä, koitetaan seuraavalla kerralla jotain tutumpaa. Itse ajelen tuosta lenkillä silloin tällöin ohi välttääkseni ylämäen kapeapientareisella tiellä.

bonzorno
24.10.2011, 20.40
vanha: http://g.co/maps/qvfe8
https://lh3.googleusercontent.com/-DXYe0IQHCBM/TqWfq-DSEkI/AAAAAAAAAHU/4VVVkS4araI/s640/kuvarastit%2520001.JPG

uus:
https://lh4.googleusercontent.com/-0pH1YMhCrv0/TqWfv-g32TI/AAAAAAAAAHc/wDwQGoCfDPQ/s640/kuvarastit%2520005.JPG

jesh
26.10.2011, 15.42
Sehän on Killerin parkkipaikalla (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=8000&text=rasti&srs=EPSG%3A3067&y=6902240&x=431518&lang=fi):

http://lh3.googleusercontent.com/-oBXzTCgKOtY/Tqf-c9o0JPI/AAAAAAAAAC0/K4SnO-xCtn4/s640/DSC_0803.JPG

Seuraava, ei kovin kaukana..

https://lh3.googleusercontent.com/-N8wwPjqqznU/Tqf-crjRdWI/AAAAAAAAACw/gOw3836huVc/s640/DSC_0817.JPG

bonzorno
26.10.2011, 21.00
laajavuoren hyppyrimäki, jonka rakensi laulaja Matti Nykänen!
https://lh5.googleusercontent.com/-1swCyM48Pfo/TqhJQGv07DI/AAAAAAAAAHw/9NJeJzTnr_U/s640/kuvarastit%2520004.JPG

ja ehkä taas vähän vaikeempi.
https://lh4.googleusercontent.com/-0UhtjM7P6Wo/TqhJLqLh95I/AAAAAAAAAHo/l0lDCe3xOf0/s640/kuvarastit%2520001.JPG

jaakkoso
27.10.2011, 00.59
Nyt Arsi ja Jykä paukuttaa sellaasta tahtia, että ei pysy edes F5 mukana.

tiivi
27.10.2011, 19.41
Seminaarimäeltä (http://maps.google.fi/maps?q=Seminaarinkatu+15,+Jyv%C3%A4skyl%C3%A4&hl=fi&ie=UTF8&ll=62.237693,25.734015&spn=0.008996,0.042272&sll=62.236233,25.732856&sspn=0.008996,0.042272&vpsrc=6&hnear=Seminaarinkatu+15,+40700+Jyv%C3%A4skyl%C3%A4&t=m&z=15):
http://img546.imageshack.us/img546/4000/img1859uc.jpg


Ja tässä uusi:
http://img263.imageshack.us/img263/6048/img1863gb.jpg

Kosti K.
27.10.2011, 19.49
ARRGGGGHHH! Kirvelevä tappio tiiville. :mad: Klik! (http://aijaa.com/v.php?i=006898954930.jpg)

Flatus
29.10.2011, 19.52
Helppo tosiaan. Lutakossa on tuo kuutio. Näkyy jopa googlen katunäkymässä (http://maps.google.com/maps?q=Jyv%C3%A4skyl%C3%A4,+Suomi&hl=fi&ie=UTF8&ll=62.235465,25.761881&spn=0.009926,0.033023&sll=37.0625,-95.677068&sspn=67.461178,135.263672&vpsrc=6&hnear=Jyv%C3%A4skyl%C3%A4,+Suomi&t=m&z=16&layer=c&cbll=62.235465,25.761881&panoid=u1QIpyr5rn4y8o3m0oWg0g&cbp=12,25.63,,1,0.54)Kuokkalan sillalta päin katsottuna.
Pitäis vissiin kantaa lenkillä parempaakin kameraa kuin HTC:n kamera.
https://lh5.googleusercontent.com/-xlu1mTh2JhU/TqwjyLVsCYI/AAAAAAAAAkI/zUh1BGC1LKg/s640/ajo3.jpg

Ja uus arvoitus:
https://lh4.googleusercontent.com/-XB0SNShbW7M/TqwjyIF7uUI/AAAAAAAAAkE/SCIfJO0A6Yc/s640/ajo4.jpg

tiivi
30.10.2011, 15.23
Yrttisuon perhepuisto (http://maps.google.fi/maps?q=Kekkolantie+18,+Jyv%C3%A4skyl%C3%A4&hl=fi&ie=UTF8&sll=62.593341,27.575684&sspn=9.128561,43.286133&vpsrc=0&hnear=Kekkolantie+18,+40520+Jyv%C3%A4skyl%C3%A4&t=m&z=15)n laidalta löytyi tällainen silta
http://img411.imageshack.us/img411/7472/img1878rd.jpg

Tässä uusi.
http://img257.imageshack.us/img257/1725/img1881o.jpg

bonzorno
31.10.2011, 19.39
kangasvuoren luontopolku ja vuorilammen ranta
https://lh3.googleusercontent.com/-G-SkNbGCLgw/Tq7cKO-ghlI/AAAAAAAAAIs/buSnrQ9uFrc/s640/kuvarastit%2520007.JPG

ja sitten:
https://lh5.googleusercontent.com/--icCg_kVf7w/Tq7cEJce5YI/AAAAAAAAAIk/tKy-LB43NAI/s640/kuvarastit%2520006.JPG

JoP
01.11.2011, 11.46
Kaupunkipyörällä piti käydä hakemassa edellinen rasti kun sattui sopivasti olemaan tämän päiväisen reitin varrella.

Edellinen rasti löytyi Tourulasta käytöstä poistetulta (juna)sillalta.
http://farm7.static.flickr.com/6042/6301994132_6b0475c6c7.jpg

Uusi rasti
http://farm7.static.flickr.com/6031/6301464857_230c975795.jpg

tiivi
01.11.2011, 19.47
Ylistönmäkeä (http://maps.google.fi/?ll=62.227711,25.742814&spn=0.008999,0.042272&t=m&z=15&vpsrc=6&layer=c&cbll=62.227711,25.742814&panoid=4A4hedwo4QD6q01ZazzyVA&cbp=12,278.19,,0,10.23) en jaksanut polkea ylös niin vein sinne vain satulatolpan... :cool:
http://img254.imageshack.us/img254/4818/img1885wg.jpg

Tässä seuraavaa metsästettävää kohdetta
http://img5.imageshack.us/img5/687/img1897uz.jpg

Kosti K.
03.11.2011, 19.59
Vanha rasti oli Kuokkalan kartanolla (http://g.co/maps/a8ezp).

http://i10.aijaa.com/b/00019/8996270.jpg (http://aijaa.com/v.php?i=000198996270.jpg)

Entäs tämä tyyppi, jolla on sama värimaailma kuin mun fillarilla? :cool:

http://i10.aijaa.com/b/00948/8996271.jpg (http://aijaa.com/v.php?i=009488996271.jpg)

tiivi
06.11.2011, 15.03
Mustavalkoinen tyyppi löytyi tietenkin Pandan pihasta Vaajakoskelta (http://maps.google.fi/maps?q=Oy+Panda+Ab,+Asematie&hl=fi&sll=62.244828,25.885506&sspn=0.017987,0.084543&vpsrc=0&hq=Oy+Panda+Ab,+Asematie&t=m&z=14)

http://img192.imageshack.us/img192/6185/img1898h.jpg

Missäs patsastelee tämä kaveri

http://img843.imageshack.us/img843/1017/img1905e.jpg

jesh
09.11.2011, 13.32
Pupu patsastelee Pupuhuhdassa (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=8000&text=Pupu&srs=EPSG%3A3067&y=6904478&x=437348&lang=fi).

http://lh5.googleusercontent.com/-DUYkB6LqLhU/TrmLuBbjc-I/AAAAAAAAAEI/y0SSlcj1yyQ/s640/IMAG0315.jpg

Seuraavasta tuli hieman aikomusta haastavampi, mutta kaippa tuo löytyy :)

http://lh5.googleusercontent.com/-y9xQDDq0ZVY/TrmLyIUHy-I/AAAAAAAAAEQ/bIegGMrD1DY/s640/IMAG0313.jpg

m e r k s
12.11.2011, 17.23
Vinkkiä, vinkkiä...

Korva
12.11.2011, 19.14
Jes! Kerrankin tunnistin oitis ja ehdin käydä näpsäisemässä. Lemminkäisen sora-asemaltahan tämä vaikuttaa.
http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=8000&text=Lemminkäisen+sora-asema&srs=EPSG%3A3067&y=6908364&x=431209&lang=fi

(http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=8000&text=Lemminkäisen+sora-asema&srs=EPSG%3A3067&y=6908364&x=431209&lang=fi)Tässäpä tämä
http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=5402&d=1321118834


Pistetäänhän seuraavaksi hiukan helpompaa:

http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=5401&d=1321118834

tiivi
13.11.2011, 13.29
Mulla ei uusia kuvia näy. Näkyykö muilla?

m e r k s
13.11.2011, 16.11
Ei näy ei.

YocceT
13.11.2011, 19.50
Kaupunkipyörällä piti käydä hakemassa edellinen rasti kun sattui sopivasti olemaan tämän päiväisen reitin varrella.

Edellinen rasti löytyi Tourulasta käytöstä poistetulta (juna)sillalta.

Liekö ollut koskaan edes käytössä, jos kyse on siitä sillasta jota arvelen. Rantaväylää rakennettaessa sen yli rakennettiin myös silta mahdollista junarataa varten (Kankaan tehdasalueen tulevia laajennuksia silmälläpitäen), mutta kiskoja siihen ei koskaan laitettu ja yhtään junaa siitä ei ole yli kulkenut.

T: Ex-kyläläinen

Korva
14.11.2011, 16.24
Näkyykö nyt? Ainakin itselle näkyy uloskirjautuneenakin. Olin näköjään unohtanut pistää julkisiksi nuo kuvat. Sori! Nyt ovat kaiken kansan nähtävillä.

m e r k s
14.11.2011, 21.31
Näkyykö nyt? Ainakin itselle näkyy uloskirjautuneenakin. Olin näköjään unohtanut pistää julkisiksi nuo kuvat. Sori! Nyt ovat kaiken kansan nähtävillä.

Juu, kohde lienee aivan liian kaukana täältä suunnasta kaupunkia (viikolla haettavaksi). :)

bonzorno
20.11.2011, 00.28
juu tuo silta ei todellakaan ole ollut koskaan käytössä!
ja tähän on hyvä lopettaa tämä vuosi, voi sit toukokuussa 2012 hakee ton rastin!

MORO!

tiivi
07.12.2011, 12.55
Olisiko aika laittaa uutta rastia vaikka edellistä ei ole haettu? Ja sopia samalla että jos rastia ei haeta useampaan viikkoon niin voisi vaikka suoraan laittaa uutta kehiin. Itse en ainakaan tiedä missä tarkalleen tuo edellinen on, eikä ihan summassa viitsisi lähteä haravoimaan itselle vierasta aluetta.

Kosti K.
13.12.2011, 16.55
Ainakin tamperelaisilla on kahden viikon sääntö, eli sen ajan jälkeen pitää paljastaa paikka karttalinkillä. Vihjeen voi antaa jo viikon jälkeen.

Ilmeisesti ongelmana on nyt se, ettei kukaan ajele tuolla suunnalla...

jaakkoso
13.12.2011, 17.05
Kuvat on jo napattu. Eiköhän uus rasti oo tänään jo täällä.

m e r k s
14.12.2011, 15.58
Kuvat on jo napattu. Eiköhän uus rasti oo tänään jo täällä.

Eippä näy... Hophop!

jaakkoso
14.12.2011, 19.58
Taitaa olla Valtulla linkitysongelmia ja saattaapi olla hyvä niin. Mun puolesta joku saa laittaa uuden rastin, sillä tää meidän oma ei olis montaa metriä edellisestä poikennut, joten näin vältytään ylimääräiseltä herneilyltä.

Niin, ja eipä tuo nyt kovin kaukana ollu kaupungista kateltuna, vai ollaanko täällä jotain terassipyöräilijöitä?

jaakkoso
14.12.2011, 21.18
Ulkoistan tuon rastin Valtulle. Jos Hyrki on tuonne täältä polkenut,niin eiköhän se Valtultaki onnistu.

m e r k s
21.12.2011, 22.03
Uusi rasti, ihan kaupunkialueella:
https://lh4.googleusercontent.com/-byPqJS1c04c/TqkEgCGG-gI/AAAAAAAAAIY/fqbp1-EeGeg/s800/DSC_0041.JPG


Ei kyllä taivu ymmärrykseen... vinkkiä?

znood
21.12.2011, 22.53
se on sielä laajavuoren laella ...

m e r k s
22.12.2011, 20.51
Paja: (http://www.jyu.fi/tiedotus/wwwkartat/index.php?page=sem/i)

https://lh4.googleusercontent.com/-3rLP2ka8OPk/TvN7XRa3hWI/AAAAAAAABCA/NHcMeET6EZg/s640/_014_.jpg

Helppoa pukkaa:

https://lh3.googleusercontent.com/-4gj-uKFgcNo/TvN7bNGvpeI/AAAAAAAABCI/oJebgI_kGB0/s512/_028_.jpg

tiivi
26.12.2011, 21.26
Tässä edellinen rantaraitin varrelta (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=8000&text=kuvarasti&srs=EPSG%3A3067&y=6900557&x=434851&lang=fi):
http://img845.imageshack.us/img845/5326/img1916z.jpg

Ja uutta :):
http://img502.imageshack.us/img502/4152/img1917w.jpg

m e r k s
28.12.2011, 16.27
Sippulanniemen rangelta:
https://lh6.googleusercontent.com/-0Svbm2yDXYw/TvsmG92LGsI/AAAAAAAABCs/md6C3dmzGnA/s512/082.jpg
Seuraava (klikkaamalla isompi):
https://lh6.googleusercontent.com/-pIrWtaY8njE/TvsmDt-80YI/AAAAAAAABCk/Br8tDfbbXjM/s640/066.jpg (https://lh6.googleusercontent.com/-pIrWtaY8njE/TvsmDt-80YI/AAAAAAAABCk/Br8tDfbbXjM/s912/066.jpg)

m e r k s
28.12.2011, 19.56
Kuvassa taitaa olla myös isohko savunlähde, mutta ei siltikään aukea...

Kosti K.
30.12.2011, 16.22
Kaupunkipyörällä napattuja rasteja. :)

Eli ensin oltiin Vanhan hautausmaan portilla Puistokadun ja Tourukadun kulmassa (http://maps.google.fi/maps?hl=fi&ll=62.248898,25.749752&spn=0.003427,0.013078&t=m&z=17&vpsrc=6&layer=c&cbll=62.248898,25.749752&panoid=K1Ln-naC8PZgKkwjws4mZg&cbp=12,26.58,,0,0.2)...

http://img36.imageshack.us/img36/8870/img1889l.jpg (http://imageshack.us/photo/my-images/36/img1889l.jpg/)

...Ja sitten mentiin lähistölle paikkaan, jossa näyttäisi olevan jonkinsortin vaakuna seinällä...

http://img338.imageshack.us/img338/7927/img1893t.jpg (http://imageshack.us/photo/my-images/338/img1893t.jpg/)

m e r k s
02.01.2012, 20.40
Ei vaan ehtinyt hakea, siinähän (http://g.co/maps/5gztd) se :)

https://lh3.googleusercontent.com/-leP9qZjLFiM/TwH4u7N6KPI/AAAAAAAABDI/iJmxcN23pdU/s512/022.jpg

Ja?

https://lh5.googleusercontent.com/-4CXX6LU0uQk/TwH4xgaJrYI/AAAAAAAABDQ/W39jyFfwqRU/s640/028.jpg

J.T.L
03.01.2012, 21.02
apinahäkki on lohikoskella (http://kartta.jkl.fi/Web/Default.aspx?layers=Opaskartta&lon=Ilmakuva%20%286.5.2011%29&cp=6906658,487519&z=0.5&title=rasti&language=fin)

https://lh5.googleusercontent.com/-y_hxN1g7Is4/TwNCgeKkTiI/AAAAAAAALBs/ugV29RddkaQ/s800/IMG_4137.JPG

uusi rasti

https://lh3.googleusercontent.com/-btHYV4Tfopo/TwNCmRtGFKI/AAAAAAAALB0/5AnUvx5tfFc/s800/IMG_4128.JPG

m e r k s
06.01.2012, 23.27
Koulu, mutta missä suunnalla?

J.T.L
07.01.2012, 16.49
Vinkit: Kolme melkein samannimistä katua. Kävin katsomassa onko tuolla vuorella jo ladut kunnossa. Eikä ole koulu, mutta melkein.

bonzorno
08.01.2012, 18.13
Saako noutaa suksilla? HaH! :cool:

m e r k s
09.01.2012, 19.12
Aittorinteen päiväkoti (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=8000&text=P%C3%A4iv%C3%A4koti&srs=EPSG%3A3067&y=6902466&x=437033&lang=fi):

https://lh3.googleusercontent.com/-tleU7QtVCIw/TwsfJU_eNaI/AAAAAAAABDg/8CH5tPFaxD4/s640/035.jpg

Pari viikkoa sitten otettu, mutta mistä?

https://lh4.googleusercontent.com/-PuTpavnWGr8/TwsfYw5llwI/AAAAAAAABDo/wmV0Dx7i6IY/s640/070.jpg

m e r k s
11.01.2012, 21.56
Kolmen pisteen vihje: linnuntietä kompassilta ~3km.

tiivi
12.01.2012, 21.03
Tikan rannasta (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=8000&srs=EPSG%3A3067&y=6898856&x=435515&lang=fi) tämä, yritin ottaa vähän eri kohdasta niin näkisi laajemmin, mutta eipä mun kameralla tuossa kelissä kummoisia maisemakuvia oteta... Kenenköhän jäljet siellä lumessa olivat? Olin varma että täällä olisi jo uusi kuva kun pääsen koneen ääreen.

http://img705.imageshack.us/img705/4607/img1920nw.jpg

Tässä uusi:

http://img94.imageshack.us/img94/3711/img1924o.jpg

m e r k s
17.01.2012, 19.59
Peukkula (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=8000&text=Peukkula&srs=EPSG%3A3067&y=6901042&x=438321&lang=fi):

https://lh3.googleusercontent.com/-q9BR5QKWEAM/TxW2gPm5PaI/AAAAAAAABEA/7LZd2l62Fuo/s640/043.jpg

Nopeat elävät:

https://lh6.googleusercontent.com/-TV3huF0rBcA/TxW2dWPT1pI/AAAAAAAABD4/5Uz3zvYOjOo/s640/037.jpg

Kosti K.
18.01.2012, 23.29
Merksin takavalo näyttää aika alas... :)

Vanha rasti (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=8000&text=Rasti&srs=EPSG%3A3067&y=6901078&mode=rasta&x=434811&lang=fi) oli Rantaväylän varressa, Vaasankadun ramppien alla.

http://img715.imageshack.us/img715/8749/18012012504.jpg (http://imageshack.us/photo/my-images/715/18012012504.jpg/)

Uutta rastia (ja rakennusta):
http://img812.imageshack.us/img812/8590/18012012510.jpg (http://imageshack.us/photo/my-images/812/18012012510.jpg/)

Vihje: Piipaa-autojen majapaikka.

m e r k s
26.01.2012, 21.08
Uutta rastia (ja rakennusta):
http://imageshack.us/photo/my-images/812/18012012510.jpg/
Vihje: Piipaa-autojen majapaikka.

Taitaa olla vaan hakijat jäätyneet... mun puolesta tämä kuva-arvoitus voi olla (viikkoa) pidempäänkin. Itse en kyllä pääse sitä lähipäivinä hakemaan...

tiivi
18.02.2012, 20.23
Täällä (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=8000&text=kuvarasti&srs=EPSG%3A3067&y=6903738&x=434480&lang=fi) oli tämä edellinen. Aiemminkin (http://www.fillarifoorumi.fi/forum/showthread.php?43993-Jyv%E4skyl%E4n-kuvarastit&p=1722207#post1722207) on tullut käytyä samassa pihapiirissä rastien merkeissä.

http://i4.aijaa.com/b/00101/9593794.jpg

Ja tästä sitten uutta:

http://i1.aijaa.com/b/00660/9593822.jpg

Kosti K.
18.02.2012, 21.51
Melkein kuukausi sitä tuli etsittyä ristiin rastiin. Viimein löytyi Seppälään rakennettava uusi paloasema Biltsua vastapäätä.

Voi sentään, en arvannut Seppälän rastin olevan noin haastava. :eek: Jatkossa saa toki kysyä lisävihjeitä, jottei tule pitkiä katkoksia rastiajoon.
Tsemppiä kaikille, jotka lumessa polkee! http://www.fillarifoorumi.fi/forum/images/icons/icon14.png

tiivi
19.02.2012, 10.29
^Olihan tuo aika hankala mutta varmaan kovat pakkasetkin hidastivat etsiskelyä. Ja omalla kohdalla häntäluuvamma on estänyt vähänkään pidemmät lenkit :o

tiivi
24.02.2012, 21.11
Täällä (http://g.co/maps/s8dsq) edellinen:
http://i5.aijaa.com/b/00057/9636097.jpg

Tässä uusi:
http://i11.aijaa.com/b/00694/9636098.jpg

m e r k s
28.02.2012, 22.26
Kramsunkadun (http://g.co/maps/qk8f9) alapäässä...

https://lh6.googleusercontent.com/--FJujuVZzO4/T003ah9qlrI/AAAAAAAABIg/faAvJ2v0H5k/s512/006.jpg

https://lh5.googleusercontent.com/-QbiDrUBPPBw/T003cTZeT5I/AAAAAAAABIo/L213IGxIfhY/s512/012.jpg

Flatus
01.03.2012, 22.54
Edellinen rasti löytyy Kortepohjasta, A-talon luota, Lillukan ovea vastapäätä. Eli aikalailla näiltämain (http://maps.google.com/maps?q=Ravintola+Rentukka,+Taitoniekantie,+Jyv%C3% A4skyl%C3%A4,+Finland&hl=fi&ie=UTF8&ll=62.24853,25.711484&spn=0.004981,0.016512&sll=62.33955,25.319796&sspn=0.019783,0.066047&oq=rentukka,+&hq=Ravintola+Rentukka,+Taitoniekantie,+Jyv%C3%A4sk yl%C3%A4,+Finland&radius=15000&t=m&z=17).
https://lh4.googleusercontent.com/-KNQ8WUMdxyk/T0_gUy4dUgI/AAAAAAAAA_U/Svi7sc7E-ZE/s640/kuvarasti%20haettu.jpg

Ja uusi arvoitus vaatii hieman enemmän polkemista:
https://lh6.googleusercontent.com/-wHoWiQPt0PQ/T0_gU3j7ANI/AAAAAAAAA_Q/aPgFdh_DNn8/s640/kuvarasti.jpg

Flatus
11.03.2012, 15.28
Pitänee antaa vinkki.

Iso mäki siellä lakuntuoksuisessa osassa Jyväskylää

edit: ja löytyy myös googlen katunäkymällä, että voi tehdä sillä tiedustelun ennen lenkkiä

m e r k s
13.03.2012, 14.04
Pitänee antaa vinkki.

Iso mäki siellä lakuntuoksuisessa osassa Jyväskylää

edit: ja löytyy myös googlen katunäkymällä, että voi tehdä sillä tiedustelun ennen lenkkiä

Näköjään... tämä paikka tuli kyllä itselle ensimmäisenä mieleen, mutta kuvassa näkyvä masto johti epäilykset toisaalle (ei googlen katunäkymässäkään ole tuota mastoa vielä). En hae tuota rastia ainakaan ennen viikonloppua, joten lenkille mars!

Pei
20.03.2012, 12.36
No löytyihän se viimein, kävinkin jo aika lähellä etsimässä viikonloppuna, mutta en tiennyt että tie jatkuu sinne :)
http://g.co/maps/75ev5
http://i1254.photobucket.com/albums/hh603/pei12345/th_2012-03-20114924.jpg (http://s1254.photobucket.com/albums/hh603/pei12345/?action=view&current=2012-03-20114924.jpg)



Uusi
http://i1254.photobucket.com/albums/hh603/pei12345/th_2012-03-21110510.jpg (http://s1254.photobucket.com/albums/hh603/pei12345/?action=view&current=2012-03-21110510.jpg)

clov
24.03.2012, 10.33
Edellinen löytyi läheltä (http://maps.google.com/maps?q=62.237163,25.805495&ll=62.237108,25.805592&spn=0.001307,0.003211&num=1&t=m&z=19&iwloc=near) kotia:
https://lh5.googleusercontent.com/-dIGvPejxlGk/T21_d2Lws9I/AAAAAAAAC6A/906DDpT4tr4/s600/IMAG0163.jpg

Ja seuraavan arvoituksen kuva on otettu hieman aikaisemmin talvella
https://lh6.googleusercontent.com/-fTzBQ5y6yXs/T21_fiZ-6qI/AAAAAAAAC6M/HyZM7z70tZM/s600/IMAG0124.jpg

Pei
25.03.2012, 16.16
Vanha harjulla norssin puolella
http://i1254.photobucket.com/albums/hh603/pei12345/2012-03-25151912.jpg

Uusi
http://i1254.photobucket.com/albums/hh603/pei12345/2012-03-25153648.jpg

clov
02.04.2012, 21.40
Ei ollut tällä kelillä mikään helppo, varsinkin kun erehty kiertämään tuon koko polkupätkän... Kaupungin (http://maps.google.com/maps?q=62.246997,25.758798&ll=62.247122,25.758777&spn=0.005226,0.012842&num=1&t=m&z=17) puoleltahan se sitten lopulta löytyi

https://lh6.googleusercontent.com/-qyfE9-xhTLk/T3nuUvt-hHI/AAAAAAAAC6o/-N0lP2vK-2k/s640/IMAG0171-2.jpg

Ja uutta putkeen:

https://lh5.googleusercontent.com/-kFF4eyylyUU/T3nuWMYroJI/AAAAAAAAC6k/aIjco9HAivM/s640/IMAG0173-2.jpg

Pei
04.04.2012, 20.13
Tuplat :mad:

Pei
04.04.2012, 20.14
Vanha löytyi kemian laitokselta http://g.co/maps/buh5h

http://i1254.photobucket.com/albums/hh603/pei12345/2012-04-04183707.jpg

Ja tässäpä uusi rasti

http://i1254.photobucket.com/albums/hh603/pei12345/2012-04-04184804.jpg

Kosti K.
16.04.2012, 20.33
Jyväskylän vanhin rakennus Taavettilan riihi Seminaarinkadun varressa (http://g.co/maps/mkaw7).

http://farm6.staticflickr.com/5071/6925483352_68ed77013b_z.jpg (http://www.flickr.com/photos/kosti_k/6925483352/)


Ja tässä uusi rasti:

http://farm6.staticflickr.com/5333/6925483610_c5497719c2_z.jpg (http://www.flickr.com/photos/kosti_k/6925483610/)

bonzorno
23.04.2012, 21.01
Olipa pitkä talvi!
https://lh3.googleusercontent.com/-Pfy-HlcKDSo/T5WXaKxNBRI/AAAAAAAAAJM/db5M7PYdx38/s640/kam%2520010.JPG

Löytysköhän tuo?
https://lh4.googleusercontent.com/-UPUFsqqD9OI/T5WXjvJ4CFI/AAAAAAAAAJU/eqd2KvMi52k/s640/kam%2520012.JPG

Flatus
27.04.2012, 22.16
Eipä tuo edellinen mahoton ole. Heti sytytti, missä tuonnäköistä on:
https://lh5.googleusercontent.com/-sLHwXsFokEA/T5rreAYiYOI/AAAAAAAABNM/fm6yqY2CViM/s800/kuvarasti%2520haettu%25202.jpg
Ja löytyy jopa katunäkymä (http://maps.google.com/maps?q=Jyv%C3%A4skyl%C3%A4,+Suomi&hl=fi&ie=UTF8&ll=62.252662,25.743713&spn=0.01984,0.066047&sll=37.0625,-95.677068&sspn=67.461178,135.263672&oq=jyv&hnear=Jyv%C3%A4skyl%C3%A4,+Suomi&t=m&z=15&layer=c&cbll=62.252573,25.743786&panoid=_AYmAPaKVmS2TGuKYzJF4w&cbp=12,90.29,,0,-4.39) tuolta alhaalta kuvauspaikalle

Tässä tulee uutta ilmavaa rastia:
https://lh3.googleusercontent.com/-dnQZFk1xo08/T5rreUbDKMI/AAAAAAAABNI/X9LE-3bwZsc/s800/kuvarasti2.jpg

Pei
30.04.2012, 19.33
Vanha löytyi Viitaniemen liikennepuistosta. http://g.co/maps/hx834
http://i1254.photobucket.com/albums/hh603/pei12345/IMG_20120430_181021.jpg

Uusi
http://i1254.photobucket.com/albums/hh603/pei12345/IMG_20120430_174936.jpg

Vanhapuuma
02.05.2012, 21.39
Vienona toiveena, käypääkäs noukkasemassa toi biitsiltä ja tuokaa jonnenni asfaltille, niin minäkin pääsen mukaan leikkiin.

Tai hetkinen... Eipä taidakaan olla niin kaukana asfaltilta. Katotaan jos yllätän.

Pei
03.05.2012, 21.29
Vanha Rajakadun ja Eeronkadun kulmassa http://g.co/maps/dwav9

http://i1254.photobucket.com/albums/hh603/pei12345/IMG_20120503_203904.jpg

Uusi

http://i1254.photobucket.com/albums/hh603/pei12345/IMG_20120503_204950.jpg

ruzlerssi
14.05.2012, 19.56
Ihme, kun noinkin helppo rasti kerkesi olla löytämättä jopa yli Pyöräilyviikonkin ajan!

http://i8.aijaa.com/b/00452/10191466.jpg

Köyhälammen edustalla

(http://g.co/maps/k48sh)Tässäpä uusi haaste:

http://i2.aijaa.com/b/00181/10191467.jpg

Raimo R
14.05.2012, 22.58
Kävin työreissu-koulutuspäivän jälkeen poimimassa tuon rastin (http://www.kotiposti.net/rruokonen/2012-05-14-100_pieni.JPG) joskus kuuden kieppeissä, mutta meni näin iltaan ennenkuin olisin sen ja uuden ehdokkaan (http://www.kotiposti.net/rruokonen/2012-05-14-101_pieni.JPG) ehtinyt tänne päivittämään...
Tulipahan ihan kiva yhteensä 31 km paikalliskierros polkaistua Jyväskylän keskustan järvien ympäri ja Laajavuorelle vuokrapyörällä. Komeat on pyörätieverkostot teillä!

PS. Traktoria ei reissulla sattunut silmiini, ja epäilen, että yö- tai aamulenkilläkään en ehdi polkaista traktorivyöhykkeelle saakka etsimään...

Pei
15.05.2012, 00.10
Jotenkin kuvittelin, että olisi ollut Liian helppo tuo, mutt a toisin kävi, vinkkiä Olin tuossa aikaisemmin tulossa laittamaan, mutt a olikin Jo noudettu. Traktoria ei kyllä jouda etsimään ainakaan pariin päivään

Sent from my GT-I9100 using Tapatalk 2

Korppu
16.05.2012, 13.56
Vaikka mielestäni hyvin Jyväskylän seudun tunnenkin, ei ko. traktorin sijainnista ole mitään käryä. :)

Flatus
20.05.2012, 22.02
Edellinen rasti tuli noudettua jo muutama päivä sitten. Se löytyy juhlatalo Majakosken pihasta (http://maps.google.com/maps?q=Majakoski,+Jyv%C3%A4skyl%C3%A4,+Suomi&hl=fi&ie=UTF8&ll=62.276943,25.623153&spn=0.004956,0.016512&sll=62.274951,25.663333&sspn=0.019906,0.066047&oq=majakoski,+j&hnear=Majakoski,+Suomi&t=m&z=17&layer=c&cbll=62.277043,25.622977&panoid=tbbSHPnSnekIwCjQtdFHtw&cbp=12,261.91,,0,11.17)
https://lh6.googleusercontent.com/-9q0T0pLc9z4/T7k-oQjjdAI/AAAAAAAABSs/HbgTw9u6y70/s800/rasti1.jpg

Uusi rasti lienee helpompi:
https://lh5.googleusercontent.com/-GTOP94pdtOQ/T7k-oSEKZgI/AAAAAAAABSw/zR7UmQY9VJc/s800/rasti2.jpg

ruzlerssi
23.05.2012, 19.26
Vanha rasti oli Rihlaperän tähtitorni (http://g.co/maps/x2kt8). Meinasi mennä offroadiksi, mutta kyllä se mäki slickseillä taittui kuitenkin ihan hyvin.

http://i3.aijaa.com/b/00020/10244089.jpg

Uusi rasti sijaitseekin sitten aivan eri puolella kylää. Pitäisi olla erittäin helppo.

http://i9.aijaa.com/b/00516/10244090.jpg

masysma
24.05.2012, 17.44
Tuollahan tuo oli, Vaajavirran rannalla, edellinen rasti. Sopivasti sovitettavissa työmatkaan.
http://user.tnnet.fi/~masysma/kuvarastit/WP_000066.jpg

Seuraava rasti onkin piilotettu tutun lastenohjelman maisemiin. Mahtuu vielä ketjun aloitusviestin aluerajoihin.
http://user.tnnet.fi/~masysma/kuvarastit/WP_000067.jpg

ruzlerssi
26.05.2012, 21.29
Onhan Jyväskylässä satamoita, josta valita, mutta tuo rasti löytyi Laukaasta (http://goo.gl/maps/8647):

http://i2.aijaa.com/b/00882/10258521.jpg

Nyt on palautettava uusi rasti vähän lähemmäksi Jyväskylää:

http://i3.aijaa.com/b/00443/10258520.jpg

Mipy
27.05.2012, 15.57
Rasti löytyi VTT:n/Rauhalahden rannasta. Mikä nyt lieneekään oikea nimi, kumminkin Jyväsjärveä kiertävällä lenkillä.


http://farm8.staticflickr.com/7098/7279084654_343e3919cc_c.jpg


Uusi rasti joka rannalla sekin.

http://farm8.staticflickr.com/7081/7279085036_7e3ba7613d_c.jpg

Pei
01.06.2012, 00.46
Vanha http://goo.gl/maps/JsQX

http://i1254.photobucket.com/albums/hh603/pei12345/fillarijuttuja/IMG_20120531_212344.jpg
http://i1254.photobucket.com/albums/hh603/pei12345/IMG_20120531_212344.jpg


Uusi

http://i1254.photobucket.com/albums/hh603/pei12345/fillarijuttuja/IMG_20120531_214912.jpg

http://i1254.photobucket.com/albums/hh603/pei12345/IMG_20120531_214912.jpg

sulo
05.06.2012, 21.11
Vanha Tikan koululla.

https://public.bay.livefilestore.com/y1ph2N6rOJodmj61uKJWa2yXyqEaz5-21uEHVUf0eansJmW6PM6O1qASpDC86vbiPYnl7l3Yr73a9SHKJ bEMbDRiw/WP_000105.jpg?psid=1

Uusi tässä:

https://public.bay.livefilestore.com/y1p5dA6W8lIGgT2CkR-UPE8vwpAqno_4GQXWE-hr8jeKWDA_oTE4uBq9cOwigCqIoCOaRdmv3rd12mEtSAWOj3v4 Q/WP_000089.jpg?psid=1

Human Traffic
07.06.2012, 11.27
Luku 420 viittaa, no tiedätte kyllä mihin..:)

sulo
13.06.2012, 20.13
Onko tuo liian vaikea O_o

Vinkkinä sanottakoon, että löytyy JKL:n kolis-osasta ja näkyy merkattuna esim. kartta.jkl.fi:ssä.

Korppu
14.06.2012, 13.02
Onko tuo liian vaikea O_o

Hyvä se on, mutta ainakin meikäläiselle liian vaikea! :) Toivottavasti joku löytää!

Korppu
20.06.2012, 12.15
Hyvä se on, mutta ainakin meikäläiselle liian vaikea! :) Toivottavasti joku löytää!

Ei tuota taida sitten kukaan löytää kun yli 2 viikko jo mennyt. Voisit laittaa vaikka uuden kuvan tai antaa lisäohjeita.

bonzorno
20.06.2012, 16.56
Mä käyn tänään siirtämässä!
Paikkaa on tiedossa mut ei ole ehtinyt sille suunnalle!

bonzorno
20.06.2012, 21.08
Kangasvuoren vesitorni: https://lh6.googleusercontent.com/-nzVGcZ9udh8/T-IQAAtzmII/AAAAAAAAAKc/-vPyHwRjxno/s640/kuvarastit%2520001.JPG

Uusi voi olla vielä vaikeempi: https://lh3.googleusercontent.com/-EiCgjoyfxqk/T-IQHr_KOEI/AAAAAAAAAKk/C5NFQbHngT4/s512/kuvarastit%2520002.JPG

Pei
22.06.2012, 21.27
Vanha oli Jyskänvuoren metsästä suunnilleen jossain tuossa. http://goo.gl/maps/LxXM
Tämä oli aikaisemmin suunnitteilla laittaa rastiksi, mutta en löytänyt silloin joskus etsimääni. :)
http://i1254.photobucket.com/albums/hh603/pei12345/fillarijuttuja/IMG_20120622_174055.jpg


Uusi. Hieman pimeää, mutta eiköhän tuollakin löydy.
http://i1254.photobucket.com/albums/hh603/pei12345/fillarijuttuja/IMG_20120622_181341.jpg

simppara
23.06.2012, 14.01
Vanha rasti Pitkäruohon lintutornilla
https://lh4.googleusercontent.com/-SSYYG27fCoE/T-Wgz4g7uUI/AAAAAAAAABY/1GaIpptk_C8/s800/20120623_131927.jpg

Uusi
https://lh5.googleusercontent.com/-bkErw78cAp0/T-Wg7fEeDqI/AAAAAAAAABg/ahRi3TlRZ2w/s800/20120524_181414.jpg

Korppu
09.07.2012, 12.09
Tutulta näyttää, mutta en kyllä osaa yhtään lähteä etsimään. Jotain vinkkiä peliin jos ei ala kuulumaan!

simppara
09.07.2012, 13.59
Onhan tuosta jo pari viikkoa kulunut, joten olisi ihan hyvä saada taas säie rullaamaan ja uusia rasteja peliin.
Pamputtelu tapahtuu siis bussipysäkillä, melko lähellä keskustaa.

ruzlerssi
20.07.2012, 15.15
http://i1.aijaa.com/b/00088/10562000.jpg

Poliisi pamputtaa Lohikoskentien varressa.

Tässä uusi:

http://i11.aijaa.com/b/00829/10561999.jpg

Mika_T
24.07.2012, 09.02
https://lh5.googleusercontent.com/-PTCEZqsiLcw/UA2QdzeYikI/AAAAAAAAABw/KOyiJQoQlKg/s912/20120723_163358.jpg

Äijälänsalmen sillalta aukeaa tällainen maisema.

Uusi:
https://lh5.googleusercontent.com/-IK0KDxoNjic/UA2Q4Ms3aFI/AAAAAAAAACE/IL-4pzwCQAY/s912/20120723_164759.jpg

Hamaca
25.07.2012, 16.56
Koska Mika_T:llä oli senverran hieno fillari kuvassa :) ,niin piti kesken päivän käydä siirtämässä rasti Kuokkalan vesitornilta (http://goo.gl/maps/o4GVD)

http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=8067&d=1343223567

Järven toiselle puolelle. Eli missä sijaitsee tämä bunkkeri?

http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=8068&d=1343223581

simppara
27.07.2012, 15.30
Bunkkeri löytyy Halssilan hiihtomaasta (http://goo.gl/maps/Ejl93)

https://lh4.googleusercontent.com/-_I5ShvUrEog/UBKH7_IShcI/AAAAAAAAAB8/SARWjxzD82I/s800/20120727_143536.jpg

Kaislikossa suhisee

https://lh5.googleusercontent.com/-TNiC0kePQ_g/UBKIIs6ctBI/AAAAAAAAACE/ixa9QVg9b90/s800/20120727_145429.jpg

Jältti
29.07.2012, 21.06
Ankkalammelta (http://goo.gl/maps/V619) löytyy tämä paikka.
http://i1.aijaa.com/b/00214/10612878.jpg

Mitenkäs tämmöinen? Aivan keskustan liepeiltä löytyy, kompassilta alle kilometri koilliseen.
http://i5.aijaa.com/b/00385/10613320.jpg

Muokkaus: Vaihdoin kuvan helpompaan samasta paikkaa.

Mika_T
30.07.2012, 09.05
Tourujokihan se siinä, Vapaudenkadun sillan (https://maps.google.com/maps?q=62.246902,+25.760123&num=1&vpsrc=6&hl=en&ie=UTF8&t=m&z=19&iwloc=A) alla ollaan.
https://lh5.googleusercontent.com/-FwXK-MYXG_4/UBYccwArNWI/AAAAAAAAADY/Zf8zXYClyuU/s640/20120730_074649.jpg

Ja uudessa kuvassa on sähkölinjaa:
https://lh4.googleusercontent.com/-s3xDaRf2SFY/UBYcg_hq5-I/AAAAAAAAADc/hCx12zPbHV8/s640/20120730_075453.jpg

Jältti
31.07.2012, 15.04
Vapaaherraintieltä (http://goo.gl/maps/9ZpVZ) sähkölinjat.
http://i11.aijaa.com/b/00907/10622191.jpg

Sitten hieman pohjoiseen. Missä on tämä yksinäinen "nurtsitolppa"?
http://i2.aijaa.com/b/00686/10622192.jpg

Korppu
03.08.2012, 17.10
Nurtsitolppa löytyi sorastajantien varrelta (https://maps.google.fi/maps?q=62.272442,25.782737&hl=fi&sll=62.272614,25.783169&sspn=0.001229,0.004128&t=m&z=16):
http://users.jyu.fi/~olmakorp/kuvat/kuvarastit/vanha1.jpg

Ja tässä uusi:
http://users.jyu.fi/~olmakorp/kuvat/kuvarastit/uusi1.jpg

simppara
04.08.2012, 16.18
Edellinen rasti löytyy Harjun frisbeegolfradalta ammattiopiston kupeesta.

https://lh4.googleusercontent.com/-gEirMDqibBE/UB0fQGFSaeI/AAAAAAAAACU/h4iFyKRysmQ/s800/20120804_154557.jpg

Tämä pieni silta löytyy hieman keskustan pohjoispuolelta.

https://lh4.googleusercontent.com/-0e3YZllj-nM/UB0fX73bH8I/AAAAAAAAACc/mtufPU4OL5M/s800/20120804_152636.jpg

ruzlerssi
04.08.2012, 16.39
http://i7.aijaa.com/b/00097/10646989.jpg

Nyt rastille hieman eri kalustolla kuin aikaisemmin. Rasti oli Harjun frisbeegolf-radan varrella. Vaarallinen paikka, kun meinasi frisbeestä tulla päähän Fore-huutojen saattelemana.

Edit: Jaahas, rasti oli jo käyty bongaamassa, enkä sivua tajunnu päivittää. Otetaan oma "uusi" rasti pois.

ruzlerssi
05.08.2012, 18.22
http://i7.aijaa.com/b/00523/10653294.jpg

Tämä kuvarasti löytyi aivan vahingossa, kun olimme geokätköjä metsästämässä. Täysin uusi paikka vaikka koko ikänsä Jyväskylässä olen asunut. Rasti oli Lohikosken Tuukkasenlammella (http://goo.gl/maps/b78NJ).

http://i10.aijaa.com/b/00311/10653295.jpg

Uusi rasti viety hieman lähemmäksi keskustaa.

Jältti
12.08.2012, 17.28
Tämähän löytyy Tourulan nesteen viereisestä alikulkutunnelista (http://goo.gl/maps/IJxCd).

http://i2.aijaa.com/b/00216/10700271.jpg

Tiesin tarkalleen paikan, mutta aina kamera unohtui matkasta ja nyt kun viikko jo vierähtänyt, niin piti räpsästä kännykänräpsyllä.


Pohjoseen/koilliseen mennään seuraavaksi muutama kilometri. HD tasoa leikkipuistosta.
http://i11.aijaa.com/b/00861/10700272.jpg

Edit: Pistetään aluetta (http://kartta.jkl.fi/Web/Default.aspx?layers=Opaskartta&cp=6906378,488951&z=1&language=fin) jottei ketju aivan kuole. :)

simppara
21.08.2012, 13.16
Edellinen rasti löytyy Rasinrinteeltä..

https://lh4.googleusercontent.com/-o6CObmDaYjQ/UDNdD-y5ugI/AAAAAAAAACw/shPPXMgljA4/s800/20120821_124029.jpg

..mutta missä mahtaa luurata nämä keltaiset pikku veijarit?

https://lh6.googleusercontent.com/-nza3U0hpRW0/UDNet1yrK6I/AAAAAAAAAC4/jeCUoKKkX-c/s800/20120821_122315.jpg

Korppu
10.09.2012, 21.54
Olisko jo muutaman vinkin aika?

simppara
12.09.2012, 12.52
Pahoittelut vihjeen viipymisestä! Uusi rasti on noin 500m säteellä vanhasta.

Jältti
13.09.2012, 22.43
Onkos tämä nyt vanhan pioneerirykmentin alueella? Näkyykö rasti mitenkään mihinkään, vai onko ihan korvessa? :)

On tullut pyöritty puparin mäkiä ja bilteman taustaa (Vanha armeijan alue) talttahampaita näkemättä.

simppara
14.09.2012, 16.06
Lähellä olet käynyt. :) Ei kai tuolla Bilteman ja Tokmannin välimaastossa montaa rakennusta ole.
Aidatulla alueella se ei kuitenkaan ole. Kuvittelin tämän olevan helpohko rasti, koska kyseisellä
alueella on varsin mainioita polkuja rullailtaviksi ja siten varmaan suosittu ulkoilukohde. Kuvattu
kohta ei muistaakseni näy poluille, mutta rakennus kylläkin. Jatkossa pyrin laittamaan helpompia kuvia. :p

Jältti
21.09.2012, 15.18
Lähellä olet käynyt. :)

No näinpä. Kävin heilahtamassa vanhan rastin ja siitähän sitä muutaman metrin päästä olin menny. :)



Uusi rastihan on selkeästi Camel Castlella. Pitääpä katsoa jos huomenna krapulassa polkasis.

Jältti
22.09.2012, 17.35
Sieltähän se löytyi Halssilasta. Suurinpiirtein tuosta (http://kartta.jkl.fi/Web/Default.aspx?layers=Opaskartta&lon=Ulkoilukartta&cp=6904338,489334&z=0.5&language=fin).
http://i8.aijaa.com/b/00723/10956501.jpg

Uutta putkeen. Tämäkin suositun ulkoilureitin varrella.
http://i2.aijaa.com/b/00791/10956500.jpg

Jasar
23.09.2012, 10.45
Edellinen rasti löytyi rantaraitilta, suurin piirtein sataman ja Alban puolesta välistä. Karttalinkkiä on hankala laittaa, mutta tässä kuvaa:

http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=8682&d=1348384499

Mutta missäs nämä taidokkaasti maalatut Hattivatit päivystää?

http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=8683&d=1348384499

J.T.L
06.10.2012, 16.15
Vanha rasti Kinakujan alussa

https://lh5.googleusercontent.com/-jHyW1nwPmd0/UHAtIOTMgcI/AAAAAAAAOVw/ZmqAePwWMXY/s288/IMG_6365.JPG

Uusi rasti mietittäväksi

https://lh4.googleusercontent.com/-Gv52apvCz30/UHAwXkFtwCI/AAAAAAAAOW4/FQ9PEAutp1g/s640/IMG_6353.JPG

Mautio
23.10.2012, 19.09
Onkos tälle mitään suuntaa antavaa vinkkiä?

J.T.L
23.10.2012, 20.51
Vinkki: Vähän jos kameraa kääntäisi, niin kuvaan tulis "turvetussun" piippu. Toi on saavutettavissa helposti crossarillakin, mut tuos kuvaajan selän takana on imho kylän parhaita polkuja.

J.T.L
17.11.2012, 15.58
Siirretään rasti ite uuteen paikkaan, ei näköjään ole Keljonkankaan pururadalla oleva laavu tuttu kenellekkään. Yhteislenkeillä tuostakin on ajettu ties kuinka monta kertaa.

http://kartta.jkl.fi/Web/Default.aspx?layers=Opaskartta&cp=6897388,486638&z=0.5&title=laavu&language=fin (http://kartta.jkl.fi/Web/Default.aspx?layers=Opaskartta&cp=6897388,486638&z=0.5&title=laavu&language=fin)

https://lh4.googleusercontent.com/-5zkPHo2HrFE/UKeUbUTbnHI/AAAAAAAAOk0/QLrRSnbtp6E/s640/IMG_6610.JPG

Uus paikka

https://lh5.googleusercontent.com/-QPONuqX_Zv0/UKeUFXAw31I/AAAAAAAAOkk/QRPhyXkF9c8/s640/IMG_6620.JPG

Kaatuilija
18.11.2012, 17.22
Pesäpalloilija löytyy tuolta:
http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=8000&text=Kuvarasti&srs=EPSG%3A3067&y=6900987&x=433606&lang=fi

http://img72.imageshack.us/img72/6315/digikameramarraskuu259.jpg

Uusi rasti löydettäväksi:
http://img195.imageshack.us/img195/2005/digikameramarraskuu260.jpg

Kaatuilija
25.11.2012, 14.43
Viikko mennyt ja kukaan ei ole löytänyt, joten taitaa olla vihjeen aika...
Eli tuon kuvassa näkyvän rakennuksen takana olevalle hiekkakentälle pääsee luistelemaan talvella ja tuolla pimeydessä häämöttääkin jääkiekkokaukalo.

jesh
26.11.2012, 22.58
Sehän on Kahan kenttä (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=8000&text=Kahan+kentt%C3%A4&srs=EPSG%3A3067&y=6901616&x=431802&lang=fi) Kypärämäellä!
https://lh4.googleusercontent.com/--ANfxLLaP7A/ULPWRxYpmVI/AAAAAAAAAGY/0G9VFf4xgHM/s400/kahankentta.jpg

Jatketaan samaa teemaa:

https://lh3.googleusercontent.com/-FnWulHvIxf8/ULPXjIQTcqI/AAAAAAAAAGs/OFVFCJjx2pw/s640/toinenkentta.jpg

J.T.L
06.12.2012, 15.31
Vanha rasti Keljonkankaan kaukalo (http://kartta.jkl.fi/Web/Default.aspx?layers=Opaskartta&cp=6898427,485523&z=1&title=kaukalo&language=fin).
https://lh5.googleusercontent.com/-IAUJfLp3G38/UMCdJRJHChI/AAAAAAAAOu0/0QDSFlqZGXM/s640/IMG_0046.JPG

Uusi rasti
https://lh4.googleusercontent.com/-IW_v15yMXqA/UMCc-qQtqBI/AAAAAAAAOus/6m7PPOgOrak/s640/IMG_0062.JPG

...tuttuja paikkoja, mutta haitanneeko toi.

Korppu
16.12.2012, 14.04
Rasti löytyi täältä (https://maps.google.fi/maps?q=62.229494,25.804787&num=1&t=m&z=19).
http://users.jyu.fi/~olmakorp/kuvat/kuvarastit/vanha2.jpg

Uusi rasti:
http://users.jyu.fi/~olmakorp/kuvat/kuvarastit/uusi2.jpg

simppara
30.12.2012, 15.55
Vuoden 2012 viimeiset lenkit. Edellinen rasti löytyy Seminaarinmäen kampusalueen keskeltä urheiluhallien edustalta.

https://lh3.googleusercontent.com/-9S0cFf--JQU/UOBED1_T1wI/AAAAAAAAADU/EDNegb7QA5o/s1440/20121228_140240.jpg

Uuden rastin kera haluan toivottaa kaikille foorumilaisille hyvää uutta vuotta 2013.

https://lh5.googleusercontent.com/-OOGF4cN5zVY/UOBEI8qtKTI/AAAAAAAAADc/Iqb5CtaVKjA/s1440/20121230_140846.jpg

Mautio
31.12.2012, 12.51
Harjun portaathan ne
https://lh6.googleusercontent.com/-k9H4pSs55BE/UOFqZiDi0BI/AAAAAAAAAGQ/hGpvKfhD_eM/s512/20121231_112019.jpg

Uusi rasti
https://lh3.googleusercontent.com/-uO9wJiZXQkY/UOFtpX-UfUI/AAAAAAAAAG4/MBSYV3VHJts/s640/20121213_165510.jpg

Korppu
05.01.2013, 15.32
Vanha rasti löytyi yllättävänkin helposti Viitaniemen rannasta (https://maps.google.fi/maps?q=62.252662,25.727919&ll=62.252876,25.732491&spn=0.00492,0.016512&num=1&t=m&z=17).
http://users.jyu.fi/~olmakorp/kuvat/kuvarastit/vanha3.JPG

Uusi rasti:
http://users.jyu.fi/~olmakorp/kuvat/kuvarastit/uusi3.JPG

Mautio
06.01.2013, 18.09
Tuossa Tourujoen rannassa Vapaudenkadun vieressä.
https://lh5.googleusercontent.com/-q7Qa6PIyinI/UOmbvhZ5aOI/AAAAAAAAAHU/336vVO2TpLk/s912/20130106_141945.jpg

Uusi. Ainakin yhdelle miehelle helppo, kun sattui juuri kuvanottohetkellä paikalle.
https://lh3.googleusercontent.com/-79WRnrUHWBQ/UOmbtERtXEI/AAAAAAAAAHM/1ANwy2ThH9s/s640/20130106_170425.jpg

Notkea Koala
10.01.2013, 16.15
Vanha rasti spotattu Halssilan Teboilin alikulkutunnelista yhteisrastireissulla simpparan kanssa:)

https://lh4.googleusercontent.com/-r5MW_-iJsQQ/UO7LdqZ36cI/AAAAAAAAAAk/z78MFympu8s/s640/20130110_140555.jpg


Uusi käytiin kuvaamassa hupenevassa päivänvalossa tässä monille tutussa paikassa:

https://lh6.googleusercontent.com/-5MiXrRYnbv8/UO7LdyfghrI/AAAAAAAAAAo/Dj6TlDJWWIk/s512/20130110_143715.jpg

sulo
15.01.2013, 20.28
Vanha Lätäkössä, Innovan vieressä.

http://salaamaton.fillaritori.com/WP_20130115%201x.jpg

Uusi jollain koululla...

http://salaamaton.fillaritori.com/WP_20130115x.jpg

tiivi
21.01.2013, 20.35
Pahoittelen kuvien laatua. Älypuhelin ei näköjään kestä pudottelua :rolleyes: On näköjään kameran linssi ottanut osumaa. Kuvia saa isommaksi klikkaamalla.

Tämä Pohjanlammen koululta. http://goo.gl/maps/StlYA
http://i10.aijaa.com/t/00276/11644772.t.jpg (http://aijaa.com/voUefH)

Ja tässä uusi:
http://i9.aijaa.com/t/00920/11644773.t.jpg (http://aijaa.com/dgudWs)

Kaatuilija
02.02.2013, 17.58
Vanha rasti löytyi Keljon koululta: https://maps.google.fi/maps?q=keljon+koulu&hl=fi&ll=62.222231,25.724155&spn=0.003395,0.013078&sll=62.222202,25.722822&cid=18309512098782041066&hq=keljon+koulu&t=m&z=17

http://img577.imageshack.us/img577/9643/kuvarastikeljonkoulu.jpg

Uusi rasti:
http://img844.imageshack.us/img844/5858/kuvarasti3.jpg

xsakkex
06.02.2013, 15.34
http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=16000&text=t%C3%A4ss%C3%A4&srs=EPSG%3A3067&y=6901236&x=431293&lang=fi
http://farm9.staticflickr.com/8219/8449679161_2f2358a784.jpg (http://www.flickr.com/photos/xsakkex/8449679161/) samgsun 406 (http://www.flickr.com/photos/xsakkex/8449679161/) by xsakkex (http://www.flickr.com/people/xsakkex/), on Flickr
Uutuus:
http://farm9.staticflickr.com/8083/8449680079_6da2b3cae7.jpg (http://www.flickr.com/photos/xsakkex/8449680079/) samgsun 421 (http://www.flickr.com/photos/xsakkex/8449680079/) by xsakkex (http://www.flickr.com/people/xsakkex/), on Flickr

xsakkex
13.02.2013, 17.16
Ei kait tää näin vaikee oo.

Pei
13.02.2013, 19.57
Eihän tuo kovin vaikea olisi, kun viitsisi ja ehtisi vain hakea. :o

simppara
16.02.2013, 17.05
Ei keksi mitään kivaa paikkaa jatkoksi :p

cigant
24.02.2013, 17.36
http://i45.tinypic.com/rk3j1t.jpg

Vanha:http://kartta.jkl.fi/Web/Default.aspx?layers=Opaskartta&cp=6905480,488800&z=4&language=fin (http://kartta.jkl.fi/Web/Default.aspx?layers=Opaskartta&cp=6905480,488800&z=4&language=fin)

Halssila

Ja uutta:

http://i45.tinypic.com/ioivjt.jpg

tiivi
25.02.2013, 21.22
Tukkia uitteleva mieshenkilö seisoskelee kuokkalan kartanon (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=8000&text=fillarirasti&srs=EPSG%3A3067&y=6899924&x=437989&lang=fi) pihalla. Kuva aidan takaa kun en ehtinyt paikalle ennen kuin sulkemisajan jälkeen.

http://s15.postimage.org/ptt9op3fv/2013_02_25_17_08_25.jpg

Tässä uusi paikka

http://s10.postimage.org/dgt5l9kyx/2013_02_25_17_23_24.jpg

Bonusrasti innokkaimmille vähän vaikeammasta kohteesta :o:
http://s18.postimage.org/kgwm552qh/2013_02_25_17_15_48.jpg

Täytyy oikeasti seuraavalla kerralla ottaa ihan oikea kamera mukaan :p

kanttiinin tollo
02.03.2013, 14.49
Otin tuon helpomman kun en muista missä tuo toinen on. Elikäs Kuokkalanpellon Siwa (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=2000&text=siwan+kulma&srs=EPSG%3A3067&y=6899856&mode=rasta&x=436925&lang=fi):

http://dl.dropbox.com/u/59033601/vanha%20rasti%20jkl.jpg

Uusi rasti:

http://dl.dropbox.com/u/59033601/uusi%20rasti%20jkl.jpg


p.s. 20mm Open Corsa on ice. Älä tee sitä, ei hyvä! :D

kanttiinin tollo
13.03.2013, 10.23
People, people. Peilijäätä ja jäätynyttä loskaröpelöä eli aivan Muuramessa asti ei uusi rasti sijaitse johtuen eturengasvalinnasta. Oisko siis noin kilometrin säteellä edellisestä.

cigant
15.03.2013, 11.32
Uusi rasti tiedossa,kunhan joutaa ajamaan..

Campione
15.03.2013, 11.45
Pidä kiirettä että ehdit, meinasin itsekin mennä pian... :p

Mutta hae toki kun ehdit jo mainita. Eihän tämä kilpailu ole.

cigant
15.03.2013, 15.45
parempi että se kuka ennättää ensin hakee.Oma hakeminen saattaa kuitenkin kestää..uuttaa rastia vaan peliin.Sano ei sopupelille :)

bonzorno
16.03.2013, 16.46
Riita poikki!
https://lh4.googleusercontent.com/-b-vxbSJTAbc/UUSEGt2teqI/AAAAAAAAAPY/Kzzhh_3egoI/s640/kuvarastit%2520007.JPG

Uuusi
https://lh5.googleusercontent.com/-aG7fIDlGpFI/UUSEUUF3flI/AAAAAAAAAPg/QI0SIom9YSc/s640/kuvarastit%2520008.JPG

Campione
17.03.2013, 12.29
Sanokaa jos ovat kauhean isoja. Olen tumpelo kuvankäsittelyssä :).

Mutta edellinen rasti Lutakossa.

https://dl.dropbox.com/u/99165317/pyorakuva173132.jpg


Ja tässä uusi. Missä on punainen pönttö?

https://dl.dropbox.com/u/99165317/pyorakuva173131.jpg

cigant
17.03.2013, 17.58
Muutaman tunnin myöhässä..Tänään oli hyvä keli ajella.

Campione
21.03.2013, 13.03
Löytääkö joku edellisen rastin viikonlopun aikana vai täytyiskö vihjettä laittaa peliin?

bonzorno
21.03.2013, 16.22
Kyllä mä ainakin tiedän missä toi on.
Jos on keliä, niin pitää käydä siirtämässä lauantaina.

Teme33
21.03.2013, 21.36
tuolla
http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=8000&text=Rasti&srs=EPSG%3A3067&y=6895812&x=433041&lang=fi
http://imageshack.us/a/img547/6493/img4079g.jpg

Ja laitetaan uusi tulemaan, missä silta majailee
http://imageshack.us/a/img841/5654/img4085s.jpg

cigant
29.03.2013, 17.57
Löytyiskö pientä vinkkiä...?

kanttiinin tollo
29.03.2013, 18.11
Sanoisin aika suurella varmuudella, että lähes Vaajakosken keskustassa tuo on.

Teme33
29.03.2013, 19.28
ei tarvitse edelliseltä paikalta paljoa pohjoiseen päin mennä

cigant
30.03.2013, 08.48
Vaajakoski-Keljo?..pohjoisemmaksi?

dILETANTTI
30.03.2013, 09.34
Hämmennän tätä, koska luulen, että pohjoiseen tuolta punaiselta pöntöltä. Kaamea flunssa, joten ei pysty itse hakemaan, kun kerrankin tietäisin (luultavasti).

kanttiinin tollo
30.03.2013, 15.53
Eksyin metsää pitkin Vihtiälään. Ei se ainakaan siellä ollut. Kenties sittenkin etelämpänä lähempänä sitä punaista pönttöä.

Teme33
30.03.2013, 21.48
eli pohjoiseen edelliseltä rastilta ja edellinen rastihan oli keljonkankaan keskustassa vanhan siwan takana.

bonzorno
31.03.2013, 19.46
Toissa päivänä käveltiin tuon sillan yli, kun hiihdettiin Jyväskylän ympäri.
Eipä tullut otettua kuvaa.

cigant
31.03.2013, 20.22
Tänään latuja pitkin tuolla suunnalla tuli poljettua,mutta eipä sattunut rasti kohdalle.

KehveliSki
31.03.2013, 21.59
Tänään latuja pitkin tuolla suunnalla tuli poljettua,mutta eipä sattunut rasti kohdalle.

Mikä siinä on että pitää ladulla ajaa? Ei voi käsittää...

Teme33
31.03.2013, 23.11
Ei tämän rastin löytämiseksi tarvitse hiihtoladuille poiketa, eikä vanhalta valtaväylän pohjalta paljoa sivuun siirtyä.

cigant
01.04.2013, 00.36
Polut alkaa olla aika sohjoa,välillä pitää oikasta ladun kautta.Toi rasti on varmaan helppo noita seutuja kolunneille.Tänään ensimmäistä kertaa tuolla suunnalla liikuin,eikä osunut kohalleen.

dILETANTTI
01.04.2013, 18.37
En ajanut ladulla täällä (http://kartta.jkl.fi/Web/Default.aspx?layers=Opaskartta&cp=6898775,485366&z=2&language=fin):

EDIT: Sovellan takana: http://kartta.jkl.fi/Web/Default.aspx?layers=Opaskartta&cp=6898681,485145&z=1&language=fin

https://lh3.googleusercontent.com/-bEq5LUpfAtU/UVmn7usfaWI/AAAAAAAAA6c/zJ_xbKdEQlU/s640/DSC_0076%255B1%255D.jpg


Uusi:
https://lh3.googleusercontent.com/-lCCLWSv51cY/UVmoTnPzjzI/AAAAAAAAA6o/8ip2a-isxZ8/s640/DSC_0079%255B1%255D.jpg

cigant
07.04.2013, 17.12
Olin jo varma tosta paikasta,mutta vedin vesiperän..

Campione
08.04.2013, 15.00
Olisiko viimeisimpään paikkaan vihje paikallaan?

dILETANTTI
08.04.2013, 15.26
Pyörän takana järven toisella puolella on moottoritie. Katu loppuu ja polku jatkuu järven yli vastarannan uimarantaan

EDIT: ja kaupunginosan nimi viittaa kalalajiin ja virtaavaan veteen.

Campione
09.04.2013, 14.10
Viimeisin Lohikoskella. Karttapaikka (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/karttalinkki/karttalinkki.html?e=435091&n=6904632&scale=8000&tool=merkitse&width=600&height=600&lang=fi).

https://dl.dropbox.com/u/99165317/pyorakuva0904131.jpg


Tässä uusi.

https://dl.dropbox.com/u/99165317/pyorakuva0904132.jpg

xsakkex
09.04.2013, 14.15
Just olin kuvia lataamassa koneelle.
Liian hidas ku on polkemaan

Campione
09.04.2013, 14.20
Heh, joskus käy näinkin :). Mutta olipahan mainio sää käydä polkemassa.

Campione
16.04.2013, 21.09
Helpotan vähän.

https://dl.dropboxusercontent.com/u/99165317/pyorakuva0904133.jpg



Käykääs nyt. Osoitteiden perusteella luulisi olevan keskellä Suomen metsien petoja, suuria ja pienempiäkin.

cigant
19.04.2013, 16.08
Vanha:Halssilan hiihtomaan risteys (http://kartta.jkl.fi/Web/Default.aspx?layers=Opaskartta&cp=6904516,489996&z=4&language=fin)

http://pic.useful.fi/386f56a783689c12bcdd22efbd39286c.jpg

Uusi:

http://pic.useful.fi/dea662e65941fd525d3c7288d3f09ed3.jpg

cigant
19.04.2013, 16.19
Toi vanha oli tiedossa jo ennen vinkkiä(tosin googletin :)) tää foorumilla ollu kuvanjako palvelu on kätevä http://www.fillarifoorumi.fi/forum/showthread.php?48293-Kuvia-foorumille-facebook-kommentteihin

cigant
26.04.2013, 16.42
Helpotetaas,kuva kartassa näkyvältä alueelta:http://kartta.jkl.fi/Web/Default.aspx?layers=Opaskartta&cp=6901970,488632&z=4&language=fin

Campione
26.04.2013, 17.10
Miten mulla on mielikuva että edellinen olisi jo haettu :seko:?

No, jos huomenna tuonne eksyisi...

cigant
01.05.2013, 19.36
Vinkki:Kuvan rasti tarhan lähettyvillä.

Campione
02.05.2013, 15.10
Vanha hiekkakenttä Kuokkalanpellolla Isonkadun varrella. Ehkä tuolla oikea nimikin :). Karttapaikka (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=8000&srs=EPSG%3A3067&y=6899682&x=437125&lang=fi).

https://dl.dropboxusercontent.com/u/99165317/pyorakuva0205131.jpg

Ja uudessa etsitään tätä koiruutta (ja muita otuksia ;))

https://dl.dropboxusercontent.com/u/99165317/pyorakuva0205132.jpg

simppara
07.05.2013, 13.20
Otukset löytyvät Taitoniekan puistosta. Hieman kesäisempää kuvaa (http://goo.gl/maps/V62wr) Kuukkelin tarjoamana.

https://lh6.googleusercontent.com/-jA-NBQiRNm4/UYjRVGNhFBI/AAAAAAAAADw/la4kbWHEXTs/s1440/20130507_113441.jpg

Jatketaan teemalla eläinkunta :p

https://lh6.googleusercontent.com/-QCS5HHv9WpQ/UYjRbwc23nI/AAAAAAAAAD4/RL2UcplPcoI/s1440/20130507_120617.jpg

simppara
13.05.2013, 16.23
Okei, menihän tämä vähän piiloon.. mutta kun joka paikka on koluttava, eiks je? ;) Pyöräilyviikon kunniaksi annetaan pari vihjettä, keskusta ja aakkoset.

Campione
15.05.2013, 20.42
Ei kun just hyvin valittu :). Taidan huomenna poiketa jos muut eivät ehdi ensin. Seuraavakin on jo mielessä..

Campione
16.05.2013, 11.25
Kalapuikko löytyi Hannikaisenkadun entisen ABC:n takaa. Karttapaikka (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=4000&srs=EPSG%3A3067&y=6901313&x=434915&lang=fi).

https://dl.dropboxusercontent.com/u/99165317/pyorakuva1605131.jpg

Uusi tästä. Edelleen elukoita :D.

https://dl.dropboxusercontent.com/u/99165317/pyorakuva1605132.jpg

cigant
17.05.2013, 13.23
Vanha: (http://kartta.jkl.fi/IMS/?layers=Opaskartta&cp=6901110,485905&z=0.5)

http://pic.useful.fi/10fe467f867836929bfbfc1a953d3401.jpg

Uusi:

http://pic.useful.fi/4d3bf96cc3f98adb8458c20a4d943fce.jpg

cigant
22.05.2013, 22.03
Hyvät kelit ajella,helpotetaas vähän.Tämän rakennuksen arkkitehdin kädenjälki näkyy vahvasti jyväskylässä.

cigant
26.05.2013, 12.58
Käykääs joku hakemassa,pääsee etsimään uutta.

Campione
28.05.2013, 09.56
Voin käydä katselemassa kohta. Ehkä löydän, ehkä en :rolleyes:.

Campione
28.05.2013, 12.12
Edellinen löytyy Keski-Suomen museon "takapihalta". Karttapaikka. (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=4000&srs=EPSG%3A3067&y=6900893&x=434012&lang=fi)

https://dl.dropboxusercontent.com/u/99165317/pyorakuva2805131.jpg

Uusi.

https://dl.dropboxusercontent.com/u/99165317/pyorakuva2805132.jpg

cigant
30.05.2013, 16.30
Olin juuri lisäämässä helpotus kuvaa,mutta vanha olikin jo löydetty..

cigant
02.06.2013, 20.48
Vanha:

Pelimannintalo,kirri.

http://pic.useful.fi/57f5e556d9117c88943abd95087014b7.jpg

Uusi:

http://pic.useful.fi/e7f13791f304fcfd735b45dde8bc3003.jpg

Campione
06.06.2013, 18.19
Vaihdetaanpa jälleen. Edellinen Yrjönkadun päässä. Karttapaikka (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=4000&srs=EPSG%3A3067&y=6902160&x=435437&lang=fi)

https://dl.dropboxusercontent.com/u/99165317/pyorakuva060620131.jpg

Seuraavaa tästä.

https://dl.dropboxusercontent.com/u/99165317/pyorakuva060620132.jpg

Campione
14.06.2013, 11.18
Kivenheiton päässä haetusta rastista on sähköä ilmassa...

Campione
18.06.2013, 12.10
Haetun rastin lähellä siis muuntaja ja myös liikuntakeskus.

Teme33
20.06.2013, 11.02
Jos ei juhannuksena joku ole hakenut niin lupaan su-ma hakea.

Teme33
26.06.2013, 07.33
Tässä vanha rasti, eli tuolla http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=16000&text=rasti&srs=EPSG%3A3067&y=6896636&x=432723&lang=fi

http://pic.useful.fi/c0a70c57cbf98899fc73c542681cba37.jpg

Ja tässä uusi

http://pic.useful.fi/a6687c1074879273338fe0c47b10d9a5.jpg

simppara
28.06.2013, 20.08
Viime aikoina mennyt kirjaimellisesti metsään nuo ajot, niin ei ole vähään aikaan tullut osallistuttua näihin rastihommiin.
Nyt kuitenkin oli sen verran lähellä polkua, että kävimpä nappaamassa kuvan kotimatkalla.
Vanha rasti siis Killerin raviradan vieressä Raviraitilla (http://goo.gl/maps/E9mib).

https://lh6.googleusercontent.com/-c3Q2OLmQR5c/Uc2-RbMPqUI/AAAAAAAAAEQ/iD8dUbxsxJ8/s1440/20130628_182536.jpg

Mielikuvituksettomana nappasin kuvan näistä hellyttävistä halinalleista. Sijainti on helppo, mikäli aiemmat rastit on tuttuja.

https://lh5.googleusercontent.com/-28cG5Tg2P9U/Uc3B5GEf_8I/AAAAAAAAAEg/4FGAFptxXy4/s1440/20130628_184318.jpg

Lupaan, ettei seuraavassa rastissa ole mitään töherryksiä. :p

kanttiinin tollo
29.06.2013, 11.12
No NIIIN. Tässä vanha (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=2000&text=%21%21&srs=EPSG%3A3067&y=6900901&mode=orto&x=432524&lang=fi).

http://dl.dropboxusercontent.com/u/59033601/wanha_rasti_29jun13.jpg

Ja tässäpä olisi uusi.

http://dl.dropboxusercontent.com/u/59033601/uusi_rasti_29jun13.jpg

Kosti K.
29.06.2013, 20.54
Vanha lienee tämä vesieste Viitatornin edessä, Jaroslavlin aukiolla. Kartta (http://kartta.jkl.fi/IMS/?layers=Opaskartta&cp=6904832,486106&z=0.5).

http://i10.aijaa.com/t/00023/12390935.t.jpg
(http://aijaa.com/jesxcc)
Ja uusi:

http://i11.aijaa.com/t/00941/12390936.t.jpg (http://aijaa.com/skb1Vw)

Mautio
02.07.2013, 21.51
Vanha löytyi Pitkäkadun kukkakaupalta
https://dl.dropboxusercontent.com/u/19369894/20130702_205753.jpg

Ja seuraava
https://dl.dropboxusercontent.com/u/19369894/20130702_202459.jpg

simppara
03.07.2013, 07.49
Ei näy mulla Maution kuvat. Mahtaakohan albumi olla asetettu yksityiseksi tai jotain?

OT: Noista kanttiinin tollon kuvista inspiroituneena otan ensikerralla autoillessa mukaan pelkän etukiekon ja haen rastit sen kanssa. ;)

kanttiinin tollo
03.07.2013, 09.06
Ei edes koodista kaivamalla näy Maution kuvat. Ei oikeutta katsoa. Sieltä dropboxista pitää valita se kuvatiedosto ja sitten klikata sitä jotain linkinjakonappulaa yläpuolelta, jolloin se antaa suoran osoitteen tai leikepöydälle kopioinnin.

Simppara: Minä menin sentään taksilla ja kahdella kiekolla, jotta sain feikattua koko pyörän. Joku roti sentään olla pitää.

kanttiinin tollo
05.07.2013, 14.20
Jyskälän vanhin rakennus (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=4000&text=se+kaikkein+wanhin&srs=EPSG%3A3067&y=6901092&x=434199&lang=fi) samalla paikalla kuin ennenkin.

https://dl.dropboxusercontent.com/u/59033601/jyv%C3%A4skyl%C3%A4n%20vanhin.jpg

Toinen mörskä sitten jossain vähän heikomman maantiereitin varrella:

https://dl.dropboxusercontent.com/u/59033601/toinen%20m%C3%B6rsk%C3%A4.jpg

Jos simppara hakee tämän autolla niin vaadin kuvaa autosta mörskän vierellä.

-kivi-
07.07.2013, 19.01
Korkataas kuvarastineitsyys, kun näytti niin tutulta lenkkikohteelta:
https://skydrive.live.com/redir?resid=D38A707B8DFB7E8B!356&authkey=!ALFemn9qJzDImOo
(https://skydrive.live.com/redir?resid=D38A707B8DFB7E8B!356&authkey=!ALFemn9qJzDImOo)

Ja jatketaan lähistön maastoilla:
https://skydrive.live.com/redir?resid=D38A707B8DFB7E8B!357


prkl, ei toimi kuvina, laitetaan linkkinä. Miten nuo Skydriven kuvat saa näkymään, vai mitenkään?


Paikka löytyy täältä http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=8000&text=vanha+r%C3%B6ttel%C3%B6&srs=EPSG%3A3067&y=6900036&x=439137&lang=fi

Kevättalvella tuolla oli muutamia hyviä koirankusetuspolkuja miksi tuonne ensialkuun eksyinkin.

cigant
07.07.2013, 20.21
Tuolla (http://www.fillarifoorumi.fi/forum/showthread.php?48293-Kuvia-foorumille-facebook-kommentteihin),on esim kätevä ohjelma millä kuvat saa muokattua url muotoon ja liitettyä tänne.Ohjeet taitaa olla mukana.Ohjeet myöskin linkin takana.

cigant
07.07.2013, 20.23
Oliko tuon vanhan rastin paikka missä ? Ei näyttänyt tutulta ja esim karttalinkki tai lyhyt selostus mistä vanha rasti löytyy olisi kiva.

simppara
07.07.2013, 22.56
Tuota tämänhetkistä rastia etsin viime kesänä suu vaahdossa. :p Enpä ole tuolle alueelle vieläkään eksynyt ja tuskin ehdin rastia tälläkään kertaa käydä hakemassa.

kanttiinin tollo
08.07.2013, 16.17
Jyskänvuoren tornihan tuo (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=16000&srs=EPSG%3A3067&y=6900926&x=439150&lang=fi).

http://dl.dropboxusercontent.com/u/59033601/vartiotorni_1%20080713.jpg

Vaan missäpä piilottelee tämä torni?

http://dl.dropboxusercontent.com/u/59033601/vartiotorni_2%20080713.jpg

-kivi-
09.07.2013, 18.38
Hieman poikkeuksellisella kalustolla tsekattuna; Halssilan kirkkohan tuo (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=8000&text=kirkko&srs=EPSG%3A3067&y=6902162&x=437050&lang=fi):

http://pic.useful.fi/ab1b643fc1e3f3a41d681defb5d909fd.jpg


Ja uusi:

http://pic.useful.fi/a002aa16246e8960edf69db00ea29aec.jpg

simppara
11.07.2013, 15.32
Haudankaivuu hommia Lahjaharjun hautausmaan takana.

https://lh4.googleusercontent.com/-DMF3BqXVs1M/Ud6iiuHb6MI/AAAAAAAAAEw/vvyFcwSiO-o/s1440/20130711_125442.jpg

Tällasta seuraavaksi...

https://lh6.googleusercontent.com/-NmxACPRBZRA/Ud6i4zdY1VI/AAAAAAAAAE4/eniKxjy8uWk/s1440/20130711_144510.jpg

simppara
19.07.2013, 16.45
Olikohan liian hankala vai loppuiko porukoilta kiinnostus ilmojen viilennyttyä.
Vihjeeksi sanottakoon, että tämä puisto sijaitsee opinahjojen keskellä.

Mautio
19.07.2013, 22.44
Vanha oli Jamkin musiikkikampuksen ja yliopiston välissä (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=4000&text=amkjyu&srs=EPSG%3A3067&y=6901400&x=434132&lang=fi).
https://dl.dropboxusercontent.com/u/19369894/20130719_205139.jpg

Uutukainen:
https://dl.dropboxusercontent.com/u/19369894/20130719_210952.jpg

Mautio
30.07.2013, 18.19
Onko ihmiset lomakiireissä? Tarviiko tähän laittaa tarkempaa vinkkiä? Kaukana edellisestä tämä ei ole, alle 1,5km ja aikalailla aivan vilkkaan tien vieressä.

J.T.L
31.07.2013, 12.55
No pientä vinkkiä kyllä kaipaisin. Kankaan alueelta olisin rastia lähtenyt etsimään, mut sinne on turhan pitkä matka tuosta kohdalta.

cigant
01.08.2013, 00.53
Paikka tiedossa,huomenna hakemaan..

Teme33
01.08.2013, 18.15
http://pic.useful.fi/5491a8a4f4e692a49162dc6cfe42be4d.jpg
Torvet olivat tuolla http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=8000&text=Torvet&srs=EPSG%3A3067&y=6901840&x=433123&lang=fi
Mutta entäs tämä pieni rauhallinen nuotiopaikka
http://pic.useful.fi/07c01dbb7e7e121468b0c2baf922106c.jpg

idah123
01.08.2013, 21.41
Tutun näköinen nuotiopaikka, kerrankin kun olisi hyvä aavistus, niin en pääse. Nouuu!

kanttiinin tollo
02.08.2013, 20.14
Haukanniemen nokassa? Kävin kuvaamassa sen ja uudenkin, mutta enpä tiedä onko edes oikea paikka. Samannäköisiä puita ja kiviä, mutta itse otettu kuva liian erilainen, että mitenkään varmasti voisi sanoa samaksi paikaksi.

cigant
02.08.2013, 23.06
Helpotusta..niemen toisellapuolella oleva mannilan ranta ei ole ainakaan,vaikka kovasti saman näköistä onkin.Haukanniemestä ei tietos..

Kaatuilija
02.08.2013, 23.08
Itse en näe Haukanniemeä tuossa kuvassa, vaan yhden järven, jonka ympärys täytyy huomenissa käydä tarkistamassa...:rolleyes:

Teme33
03.08.2013, 01.28
Haukanniemi= pieni ja rauhallinen nuotiopaikka, hmm... Olisin ottanut paremman kuvan paikasta mutta jkl:ssä asuvat muistanevat torstaisen infernaalisen vesisateen viiden maissa niin antakee pikaräpsy anteeksi.

kanttiinin tollo
03.08.2013, 10.04
No, se kyllä nimenomaan on pieni ja rauhallinen kun sinne ei pääse autolla. Talvisin ehkä ei niinkään, kesäisin kyllä. Mutta joo, noutakaa please ketkä tiedätte, mulla on vielä kolme samanlaista spottia mielessä enkä ehtine niitä kaikkia koluamaan kun ovat sen verran kaukana toisistaan.

Kaatuilija
03.08.2013, 14.49
Olin jälleen kerran melkein varma, että tiedän, missä rasti on ja tietenkin olin väärässä. Ajelin lenkin ohella Köhniönjärveä kiertävää rannan puoleista polkua, ja vaikka kovin
samannäköistä maastoa siellä olikin, tuollaista kohtaa ei löytynyt.

Teme33
07.08.2013, 14.23
Tuosta kuvaajan selän takaa varmaan moni mennyt talvisinkin.

cigant
07.08.2013, 16.43
Vanha: (http://kartta.jkl.fi/IMS/?mid=5c1e8)

http://pic.useful.fi/956643e7dc2517d2a5a3bcd73f7c5331.jpg

Kanttiinin tollo jatkaa uudella.,,.

kanttiinin tollo
07.08.2013, 19.25
Elikkäs pois kamalasta synkästä metsiköstä ja iloisen kylänväen pariin.

http://dl.dropboxusercontent.com/u/59033601/jyv%C3%A4srasti%20elokuu.jpg

cigant
17.08.2013, 10.04
Haluaisiko kanttiinin tollo avata vähän tätä ? Vaikuttaisi,että hankala rasti..

kanttiinin tollo
17.08.2013, 10.41
No en välttämättä haluaisi kun tuo on lähes keskellä kylää ja vaatii lähinnä kääntämään päätä edes sen asteen pari, jotta sen kadulta näkee. Vaan tämähän jo kätevästi rajaakin Vaajakosken, Laukaan ja Hinnerjoen pois mahdollisuuksien listalta, joten toimikoon vinkkinä. Myös kätevästi autolla haettavissa eli senkään ei pitäisi olla pyöräilyä estävä ongelma.