Näytä tavallinen näkymä : Kouvolan yhteislenkit
Kouvolalta puuttuu oma yhteislenkki-keskusteluketju ja alla lisätietoja lenkeistä.
Kouvolassa taidetaan elää "ruususenunta" muutenkin kuin tiedotusrintamalla. Kts www.kopy.fi (http://www.kopy.fi/), niin eiköhän sieltäpäinkin löydy viikkolenkkiä ja-tempoa.
Kopioinpa tänne saman kysymyksen, minkä toiseen ketjuun jo postasin. eli
Olipa nettisivut :D Pitänee joku sunnuntai hilata itsensä paikalle. Onko tietoa minkävauhtista ja pituista lenkkiä heitetään? Tai porukan koosta?
Nimimerkille NUFAN:
Aikoinaan Kouvolassa asunut ja sieltä poismuuttanut totesi, että paikkakunnalla valitsee yksinajamisen kulttuuri, senperusteella porukkalenkit eivät tahdo kiinnostaa. Kun tarkastelee kisoihin osallistuneita kouvolalaisia lisenssikuskeja, niin ikähaarukka muotoutuu välille 70-45v, niin siitä taas voi päätellä, että vauhti on "sopivaa" eikä matkakaan voi pituudella tappaa; I suppose?
Tätä mä oon vähän pelännytkin. Tonin (nimimerkillä ToniR) kanssa ollaan alustavasti jo puhuttu maastolenkeistä Kouvolassa. Ehkä muitakin halukkaita olisi?
Mä oon ainakin messissä, sillä muutan sinnepäin kesäksi täältä Kuopiosta ja fillarit lähtee kyllä mukaan....sitäpaitti yksinajelu on pirun tylsää :)
Musta saa kyllä lenkkiseuraa aika suurella todennäköisyydellä. Niin maastoon, kuin maantielle.
Maantiellä menee lenkit nopeushaarukkaan 20km/h-35km/h, että aloittevatkin maantiepyöräilijät rohkeasti vaan kysymään ajoseuraa.
Onkos kukaan tota valkealatalon korvilta repovedelle lähtevää reittiä ajellut? ns. Valkealan Ulkoilureitti.
Jees, mukana ollaan ainakin maastolenkeillä. Maantiefillari on vielä kaupassa :D
Yksin täällä saa ajella, joten lenkkiseura olisi ihan asiallista vaihtelua :)
Ei ole tullut Valkealan Ulkoilureittiä ajeltua, mutta pitää käydä matkailutoimistosta kyselemässä, jos siitä löytyy joku fiksu kartta, kun ei tuolta Kouvolan nettisivulta löytynyt.
Tuollainen kartta löytyi aiheesta. Ei mikään hirveän hyvä, mutta antaa hieman suuntaa. http://www.kouvola.fi/material/attachments/5nm088taz/5pavrd5Js/Luotopolut_Kymenlaakso.pdf
Mä oon ainakin messissä, sillä muutan sinnepäin kesäksi täältä Kuopiosta ja fillarit lähtee kyllä mukaan....sitäpaitti yksinajelu on pirun tylsää :)
Ilmoittele t-man, kun olet maisemissa, niin käydään näyttämässä sinulle Kouvolan polut :)
Viikonloppuna taas vaihteeksi Kouvolassa vanhemmilla käymässä... oisko maastoon tai maantielle kukaan lähdössä? Omineni olen kierrellyt polkuja lähinnä kaupungin eteläpuolella (eskolanmäki, mielakka, töröstinmäki)
Perjantai ilta ja/tai lauantai olisi tarkoitus lähteä maastoon.
Suunta todennäköisesti Lehtomäki-Valkeala-Utti-Tykkimäki.
Vauhti melko leppoisa :)
Sunnuntaikin on mahdollinen, jos en lähde korsoon.
Pe ilta sopis mulle. Lauantai menee Vantaalla Biljardin merkeissä ja sunnuntaina oli tarkotus ajaa Korson xcm.
No tulihan se topicci sieltä kun tarpeeksi tuijotti :D Kesätyö Kouvolassa elokuun loppuun ja alustavasti paksunakkipyörä messissä. Arkisin maastolenkkiseuraa hakusessa ensi viikosta alkaen :) Kapeanakkipyörä tullee sitten heinäkuussa mukaan Joensuusta.
Nufan: Huomenna sopii hyvin. Olisiko joku n. 30km lenkki passeli? Nähdäänkö esim. Jäähallin vieressä olevalla Sumulaakson parkkiksella (Sumulaaksonkatu) ja monelta sulle sopii? Mulle käy klo 15 jälkeen milloin vaan.
Hienoa, että Kouvolasta löytyy maastopyöräilijöitä ja yhteislenkit aihe on avattu tänne.
Olen muuttanut perheen kanssa Kouvolaan vuoden vaihteessa. Kevään aikana olen ajellut ja etsinyt polkuja Palomäki, Kalalampi, Sarkonmäki, Lehtomäki, Lautaro, Paaskoski, Niinistö ja Valkealan urheilupuisto alueella. Toikkalassa huomasin Valkealan ulkoilureitti kyltin, josta kyselin tuolla Repovesi keskustelussa onko kenelläkään kokemusta ko. reitistä.
Tulen mukaan maastoon suuntautuville yhteislenkeille kun saan pari viikkoa sitten fillarilenkillä murtuneen solisluun kuntoon.
Ilmoittaudunpa itsekin tähän ketjuun:) Jarin kanssa törmättiinkin cittarissa ja oli puhetta, josko lenkillä ehtisi käydä. Olisi vallan mainiota, jos saataisiin edes joku viikonloppu porukkalenkki aikaseksi, sillä itse hieman huonommin Kouvolan polkuja tunnen. Maantielenkitkin kiinnostavat toki!
Nufanille tiedoksi, että vois taas koittaa joitakin iltalenkkejä heittää kesän aikana tässä kulmilla;) Aika arkisin on vähän kortilla, mutta jos edes joku viikonloppu. Vielä ois haaveissa ajaa joku kerta tästä polkuja pitkin Lahteen, pistetään mietintään.
Jari: Sain tänään käsiini tuon Valkealan ulkoilukartan, jossa tuo reitti on merkitty. Pitää alkaa tutustumaan siihen.
Toni: Joskus neljän maissa voisin olla siinä
Tosin googlemapsilla en löytänyt tuota osoitetta, mutta onko se sama, kun topinkuja?
Wiggum: huutele vaan, kun tuntuu, että lenkkiseuraa tarvii.
Jarille: Hoitele ittes kuntoon, niin saadaan porukkaa kasaan.
Hyvä, että Kouvolakin aktivoituu.
Tuntuuhan täällä olevan tapahtumaa... mä taidan heittää maastopyörän auton katolle tänään illalla kun Kouvolaan suunnistan. Eli lauantai iltasella käyn maastolenkillä. Pitää katsella täältä josko aika sattuu osumaan jollekulle muullekin. Tänään en tuohon 16 lähtöön vielä ehdi mukaan.
[QUOTE=Nufan;1620668]Toni: Joskus neljän maissa voisin olla siinä
Tosin googlemapsilla en löytänyt tuota osoitetta, mutta onko se sama, kun topinkuja?QUOTE]
Ok, nähdään neljän maissa! Se iso parkkis on siinä Topinkujan risteyksessä. Kadun nimi oli ennen Urheilupuistonkatu, Google Mapsissa on näköjään vielä vanha nimi.
Tuntuuhan täällä olevan tapahtumaa... mä taidan heittää maastopyörän auton katolle tänään illalla kun Kouvolaan suunnistan. Eli lauantai iltasella käyn maastolenkillä. Pitää katsella täältä josko aika sattuu osumaan jollekulle muullekin. Tänään en tuohon 16 lähtöön vielä ehdi mukaan.
Huomenna voisi kevyesti käydä ajelemassa ennen saunaa, joskus klo 17-18 välillä lähtö?
Jari: Sain tänään käsiini tuon Valkealan ulkoilukartan, jossa tuo reitti on merkitty. Pitää alkaa tutustumaan siihen.
Mistä sait kartan?
Onko tiedossa MC Krampin Kouvolan jaosto? :D
Kouvolassa ja Lahdessa kun tuntuu noita samalla nimellä olevia MC kerhoja olevan :D
Mistä sait kartan?
Kouvolan kaupungintalolta yhteispalvelupisteestä. A-ovi, matkailutoimiston kanssa samassa tilassa. Kartta maksoi suolaisen 10€ :eek:. Tekeillä on kuulemma joku uusi karttaa, mutta täti ei tiennyt, milloin se julkaistaan.
Voin yrittää ottaa töissä kopion, jos haluat.
Onko tiedossa MC Krampin Kouvolan jaosto? :D
Kouvolassa ja Lahdessa kun tuntuu noita samalla nimellä olevia MC kerhoja olevan :D
Eikös Kouvola ole Lahden yksi kaupunginosa ;) Joo, yhtä ja samaa MC Kramppi ollaan vaikka jengi asustelee Lahdessa, Hollolassa, Kouvolassa, Vääksyssä ja Orimattilassa.
ToniR: kiitos vaan, mutta taidan hakea oman kartan, nyt kun tiedän mistä niitä saa.
Nyt maastopyörät messiin ja tonne jäähallin viereiselle parkkipaikalle neljäksi.
Huomenna voisi kevyesti käydä ajelemassa ennen saunaa, joskus klo 17-18 välillä lähtö?
Vois vaikka sopiakin... mikäs ois passeli paikka lähteä lenkille? Mielummin polkuja kun teitä. Mulla on fillarina meinaan tollanen tonnikeiju :)
Kävisikö jäähallin viereinen parkkipaikka, eli Sumulaaksonkadun ja Topinkujan risteyksessä? Siitä pääsee melko suoraan metsään.
Olisiko klo 17 hyvä? Säävarauksella tietenkin.
Hyviä polkuja löytyi kouvolastakin. Kiitokset Tonille vielä lenkkiseurasta.
Jees, kiva kun kelpasi! :D
Otetaan joku päivä uusiksi ja yritetään saada lisää porukkaa.
Kävisikö jäähallin viereinen parkkipaikka, eli Sumulaaksonkadun ja Topinkujan risteyksessä? Siitä pääsee melko suoraan metsään.
Olisiko klo 17 hyvä? Säävarauksella tietenkin.
Eiköhän tuo onnistune. Päivällä hallilla onkin 10 nainen niminen naisten juoksu tapahtuma mut eiköhän ne oo jo pois tuoho aikaan... tai kyl me sekaan mahdutaan jos eivät ole.
Mulla on fillarina tollanen maastosävynen Cännärin Gemini valkosella keulalla... siitä tunnistaapi.
Ok, nähdään siellä! Laitoin puhelinnumeroni YV:llä.
Varsin mukava kierros osittain täysin mulle uusilla poluilla. Tekninen data ois 30km matkaa, 149 keskisyke ja about 1300kcal kulutusta kotiovelta kotiovelle mitaten.
Kiitos oppaalle!!
Jees, oli oikein hyvä saunalenkki! :)
Nyt sitten pyörän huolto ja miettimään, lähteekö Korsoon vai ei :seko:
Hienoa pojat!
Nyt ei pääse enää valittamaan, kun kouvolan suunnalla ei ole yhteislenkkejä ;)
Täytyy seurata ketjua, jos vaikka vuorotyöläisellekkin joskus osuis kohdalle.
Mistäs (pyörä)liikkeestä kannattaisi Kouvolassa käydä kyselemässä iskariöljyä etuhaarukkaan?
Jaaha, näinköhän löytyy mistään. KT-Sport Kuusankoskella voi olla ainoa.
Mulla on hyllyssä ihan prätkän keulaöljyä, 5w Castrol ja 15w BelRay. Laitoin noita, kun Rebaan vaihdoin öljyt. Jos vähän tarvitset ja viskositeetit sopii, niin eiköhän noista tilkka liikene "lainaksi".
No nyt ollaan laskeuduttu Kouvostoliiton maaperälle, huominen päivä loppuis kello 17 ja sen jälkeen torsdag oiskin vapaana...hmmm....hippasen polttelis poluille :)
Torstaina aamupäivällä sopii minulle. Olisiko klo 12 hyvä aika? Lähtö jäähallin viereiseltä parkkipaikalta.
Voisin tulla itekin torstaina ajelemaan. aika ja paikka sopii mulle.
ATallinen
01.06.2011, 11.42
Sattuipas tällainenkin ketju sitten silmään. Hyvä, että paikkakunnalla on jotain toimintaa. Voisin tulla huomenna klo 12 paikalle.
Torstaina aamupäivällä sopii minulle. Olisiko klo 12 hyvä aika? Lähtö jäähallin viereiseltä parkkipaikalta.
Onko oikea pyörävalinta cyclocross vai 15kg täpärijyrä?:D Näistä pitäis valita, jos vaikka jaksais lähteä:) @Nufan: kimppakyyti?
Eiköhän sun kunnolla tuu jyrälläkin mukana.
Kimppakyyti sopii, jos sulla on auto mihin mahtuu 2 fillaria tai vetokoukku.
Mulla on kyl se kahden pyörän teline, mut autossa ei jostain syystä oo koukkua.
Vois muuten joo mainita, että onko maasto- vai maantielenkki kyseessä.
Eiköhän sun kunnolla tuu jyrälläkin mukana.
Kimppakyyti sopii, jos sulla on auto mihin mahtuu 2 fillaria tai vetokoukku.
Mulla on kyl se kahden pyörän teline, mut autossa ei jostain syystä oo koukkua.
Vois muuten joo mainita, että onko maasto- vai maantielenkki kyseessä.
Auton saan lainaan, telinettä ei löydy valmiiksi:D Että mennään vaan samalla kyydillä. Kauankohan ois tarkoitus ajella? Mulle sopis mielummin jopa aikasempi lähtöaika(klo10 tai 11), niin ei menis niin pitkään.
Mistäs (pyörä)liikkeestä kannattaisi Kouvolassa käydä kyselemässä iskariöljyä etuhaarukkaan?
Motobikesta on ainakin saanut perus Bel-Rayta. Eli prätkäliikkeistä vaan kyselemään:)
Parituntisesta oli puhetta tuol vääksyssä. Ja mullekin kyllä sopii aikasempikin aika, mut mites muille? Toni, Tallinen?
Ei pysty valitettavasti aikaisemmin. Lukitaanko klo 12?
Pistetään klo 12 lukkoon.
i´ll be there...hmmm, pitää varmaan ajaa alkulämppäreiksi paikalle pyörälle se 10 km. Tarkoitetaanhan jäähallilla sitä kouvolan domea? :o
Jäähallin viereinen parkkipaikka, eli Sumulaaksonkadun ja Topinkujan risteyksessä
http://kartta.kouvola.fi/web/Default.aspx?layers=Opaskartta&cp=6751370,27484396&z=2&title=J%C3%A4%C3%A4hallin%20parkkipaikka&language=fin
Kiitokset hyvästä lenkistä, kylmä suihku tuntu ihan jeesiltä kun pääsi kämpille. Ens kerralla powerbarit mukaan/söis aamupalaksi enemmän kuin jugurtin ja banaanin niin ei rupeis kurnimaan mahassa ihan tän päivän tyyliin :)
Hyvä oli lenkki. Täytyy muistaa ottaa evästä itsekin mukaan ja syödä kunnolla.
Asiaa ei auttanut omakotitalo-alueen ohiajaessa sieraimiin kantautuva maggaran tuoksu :) Eikä Nipan grillin ohiajaminen.
Jees, kiitoksia kaikille! Tulihan sitä myös otettua osaa salaiseen sotilastiedusteluoperaatioon :D Ei sellaista ihan joka lenkillä tapahdu...
Ensi kerralla pysähdytään Nipan Grillillä :)
Onko huomenna sunnuntaina iltapäivällä maastoon menijöitä? Nimim. opasta vailla..
Illalla voisin ehtiä pienen lenkin heittää metsässä ja näyttää vähän polkuja. Täysjousto on huoltopukilla, mutta jäykkäperä on ajokunnossa.
Olisiko klo 18 liian myöhään?
Klo 18 on vähän suunniteltua myöhemmin, mutta eiköhän aikataulu siihen veny. :) Missä treffit?
Mulle sopii tuo edellä mainittu jäähallin viereinen parkkipaikka. Voidaan nähdä muuallakin, missä päin asut?
Hei hyvä että satuin selailemaan ! Voisin liittyä seuraan klo 18..
Pitäiskähän itekin tulla vielä maastoon ajelee. Just heitin 100km maantielenkin, mut kyllähän sitä nyt vois vähän metsäänkin tulla rytyyttelee :)
Jeps, jäähallin parkkis klo 18 :)
Hyvä parin tunnin lenkki heitettiin hienossa säässä. :cool: Taisi olla omalta osaltani kesän eka kunnon maastolenkki hartioiden jumituksesta päätellen. :D Mutta niinhän se pitääkin olla, jatkossa vaan pidempiä siivuja. Tahko-kuntoonkin pitäisi keritä jossain välissä. :eek:
Huomenna klo 18 olisi ilmeisesti taas maastolenkkiä tarjolla. Kokoonnutaan jäähallin parkkikselle.
Hyvä oli lenkki. Ja hienoa, että ollaan saatu Kouvolassa kimppalenkit pyörimään. Matkaa jos pidennellään, niin sitten pitää kyllä muistaa ottaa tuoreet jalat mukaan :D Tänään oli vähän tukkosta.
Jep, mukava lenkki loistavassa säässä. Hauska oli ajaa jäykkäperäiselläkin pitkästä aikaa. Huomenna klo 18 jäähallin parkkiksella seuraava lähtö.
Parin tunnin lenkin voisi heittää.
force115
06.06.2011, 22.13
Täällähän on hyvää keskustelua, itsekkin olen reissutyöläisenä viikot kouvolassa ja täpäri on matkassa. Joten jos joku on viikolla illalla lähdössä lenkkeilemään niin voisin tulla mukaan, loma tosin kohta puskee päälle mutta sen jälkeen täytyy tulla taas tänne kouvolan maisemiin.
Pitäisi tuohon täpäriin vaihtaa tuo keula, mutta missäs täältä löytysi käpy putken sisään ja joku joka pätkäisisi tuon keulan sopivan mittaiseksi? Kyselin tuolta kymen pyörähuollosta mutta eihän siellä ollut edes käpyä keulaan ja tuolla kuusankosken sportiassa on kuulemma niin kiirettä että ensiviikolla vasta kerkiää.
Kolmen kuskin porukalla vedettiin reilu 2h lenkki. Hieman on jalat tyhjät, kun yritti pysyä jäykkäperällä täpäreitten perässä :eek:
@Force115:
Pyörähuoltovaihtoehdot Kouvolassa taitaa olla nykyään nuo mainitsemasi, eli vaihtoehdot on melko vähissä.
Mukaan vaan lenkille, kun saat pyörän kuntoon!
Onko viikonloppuna suunnitteilla lenkkejä? Voisin tulla muutaman vuoden MTBhiljaiselon jälkeen mukaan.
Marko
Itse ajattelin sunnuntaina lähteä lenkille ja random5 olisi mahdollisesti ainakin lähdössä. Olisiko iltapuolella parempi, esim. klo 17?
Sunnuntai klo 17 näyttäisi kelpaavan minulle alustavsti, mutta minulle tarjoutui tilaisuus mennä myöskin huomenna iltasella ajamaan. :eek: Klo 18 ketään halukkaita ajamaan?
Huomenna torstaina 9.6.2011 klo 18 jäähallin parkissa sopii minulle.
Joudunkin valitettavasti perumaan huomisen lenkin omalta osaltani.
Onnistuin rikkomaan ainoan ajokuntoisen maasturin keulan :mad:
Katsotaan ehtiikö saamaan jomman kumman fillarin kasaan viikonlopuksi...
Mitäs sä oot taas säätäny? Rikoitko ajamalla vai "huoltamalla"?
Mulla menee tää viikko maantiepyörän selässä, valmistautuessa sunnuntain pirkan pyöräilyyn.
Ens viikolla sitte taas maastoon.
Huoltamalla tottakai! :D
"Mä vaan vähän kiristän..."
Sunnuntai kello 17 kuulostaa hyvältä. Jäähalliltako lähtö?
Marko
Vähän turhan kireälle meni omakin aikataulu illan suhteen, joten taidan heittää joskus illemmalla lyhyen soololenkin Mielakan suunnassa.
Joudun perumaan omalta osalta tämänkin päivän lenkin.
Toivottavasti ensi viikolla on pyörät kunnossa.
Oliko tänään muita lähtijöitä?
Meni viikonloppureissu Saimaalle pitkäksi (sattuneista syistä :D) ja voi olla etten ehdi Kouvolaan klo 17 mennessä. Pitää zoomailla säätä illemmalla ja ensi viikolla.
Mites ensiviikolla ois lenkki-intoa? Mulla alkaa lomat ja sunnuntaina ois Kouvolassa yhdet rippijuhlat ja siitä eteenpäin lomaillaan sillä seudulla. Taidan raahata mukaan maasturin... tosin tälläkertaa astetta kevyemmän kun se millä Tonin kanssa viimeksi lenkkeiltiin. Tuolla mörssärillä kun ei oikein saa lasten kuljetus kärryä vedeltyä.
Tänään illasta (jos ei sada sammakoita) oisin lähössä kartoittamaan polkuja ex Valkealan jokela-niinistö-kirkonkylä -alueella....ja eihän sitä tiiä mihin sitä vielä päätyy :)
t-man: Tänään menee pidempään töissä ja sitten pitää laittaa Giant kasaan.
HJS: Ensi viikolla ma-ti reissussa, ke kotona ja to taas reissussa.
Keskiviikkoa 22.6. voisi yrittää iltalenkin merkeissä tai sitten sunnuntaina 19.6.
Mulle varmaan onnaa sunnuntaina iltasella sekä keskiviikkona.
Näillä näkymin ilmoitan itteni sunnuntaille sekä keskiviikolle :P
keskiviikkona mestoilla sekä sunnuntaina 50% varmuudella :)
Jahas, on jääny niin vähiin tän foorumin seuraaminen että tämmöinen on jääny ihan huomaamatta... hyvä että täällä ollaan aktivoiduttu. Pitääkin ruveta tarkkailemaan josko sattuis aikataulut porukkalenkeille maastoon.
Nyt just olis tarkoitus lähteä pikku kierrokselle, saas nähdä kauan tuolla malttaa ajella.
Mihinkäs aikaan sunnuntaina (19.6?) olis porukka lähdössä liikkeelle?
Moro!
Millaisia maantielenkkejä yleensä ajelette? Ihan vaan sillä, että kestääkö tälläinen rapakuntoinen jannu teidän tahdissa : D
Maantielenkkejä ei tässä ketjussa olevien kesken ole käsittääkseni vielä heitetty, mutta vauhti mitoitetaan tietenkin hitaimman mukaan.
Parempikuntoiset voi sitten vetää vähän enemmän.
Toni osti juuri maantiepyörän ja itse olen vuoden verran ajellu maantien laitaa. Muillakin saattaa maantietykkejä olla?
Tonille onnittelut maantieraaserin hankinnan johdosta :D Meikäläisen maantierassi taitaa pysytellä Joensuussa vielä heinäkuulle asti, Tahkon jälkeen voisi ottaa maantielenkit ohjelmaan.
Laitan keskiviikon maastolenkin korvan taakse, sunnuntaiksi en ehdi paikalle millään.
mun maantie"tykki" on sama ku maastossa, mutta kolmen baarin paineilla jouset lukossa :D
Exluossa
17.06.2011, 05.07
Jaahas! Pitääpä seurata ketjua, jos pääsis/ehtis jokukerta mukaan porukkalenkille. Viikonloppuja tulee vietettyä valkealassa(toikkala) aika paljon kesäisin.
Muuten, kävikö kukaan ajamassa sitä reittä joka lähtee toikkalasta?
Muuten, kävikö kukaan ajamassa sitä reittä joka lähtee toikkalasta?
En ole, mutta kartan kävin hakemassa, jossa ko. polkukin näkyy.
Ilmatieteenlaitos lupaa sunnuntaiksi poutaa, eli olisiko maastolenkin paikka? Mulle käy periaatteesta mihin aikaan vaan. Olisiko heti aamupäivästä hyvä?
Maantieajoa pitää vielä treenailla hieman yksin, ennenkuin uskaltaa porukkaan lähteä. Meikäläisen keskarit maantiellä on melko rauhallisia, n. 25km/h :)
Mä kerkeen sunnuntaina vasta illanedellä mukaan... yhdet rippijuhlat pitää käydä tuossa ensin viettämässä. Eli jos maltatte iltaan niin oon mukana kyllä.
Maantiepyörä taitaa vielä jäädä Sipooseen kun autoon ei taida mahtua kuin 2 pyörää + muksun perävaunu mukaan :)
Sunnuntaina mukana maastossa ..
Olisiko huomenna sunnuntaina maastolenkki klo 17 sopiva?
2-2,5h voisi ajella. Lähtö jäähallilta.
Klo 17, jäähalli. Tämä sopii mulle.
iPuhelin sai tälläsen (http://www.everytrail.com/view_trip.php?trip_id=1148869) reitin kerättyä tänäseltä. Loppuu Nipalle tuo. Korkeus taitaa hieman pomppia tuossa kun Suunto näyttää noin puolet tuosta korkeuseroa tuolle lenkille.
Jees, 5 miehen voimin vedettiin pitkin Kouvolan metsiä. Sade ja yksi naula pururadalla pääsi tosin yllättämään, mutta vastapainoksi vedettiin kahvit ja jätskit :)
Jees, kotiinkin selvisin ja rengas näyttää pitävän ilmat. Pitää huomenna laitella lisää litkua sisään...seuraavaa naulaa varten :D
Ei ehdi tänään yhteislenkille, kun ei ole vielä mitään hajua, mihin aikaan ehtii fillaroimaan.
Meh, vilustuin viime lenkillä : / en ymmärrä kun ei sateessa tarvinut olla kovin kauaa
Onkos huomenna kukaan lähdössä ajelemaan, vai joko on juhannus meininki alkanu?
Itse en huomenna valitettavasti ehdi.
Meikä vois lähteä huomenissa ajelemaan. nyt on 3 päivää vietetty huilia, ku sunnuntain jälkeen oli jalat totaalisen jumissa. ei se maantie-VK ja maastolenkki samana päivänä taida olla hyvä idea......
Tänään olis voinu muuten ajella, mut joutu ottaa firman piikkiin muutaman saunalonkeron.
Mikäs teillä on huomenissa aikataulu lenkille? Mä vien auton huoltoon 7:30 ja kaupungilla pitäs käydä jossainvaiheesa... muuten aikas vapaa vielä päivä.
Oisko aamupäivä, vaikka 1100? On luvannu iltaselle vissii jotain myräkkää.. Käy kyllä myöhempikin.
Aika pahaa sadetta lupaa illaks, että mahdollisimman aikaisin lenkille. Töissä pitäis kyl huomenna viel käydä, mut se työpäivän pituus päätetään sitten muiden menojen mukaan ;)
Aamupäivä vois olla pop... mulle sopii heti kun saan tuon auton vietyä ja kamat vaihdettua. Eli about 8:30 alkaen.
Aamupäivästä en kerkiä. ehkä tosta 14:00 -->
No oisko se sitte n. 1400, vaikka sieltä jäähallilta?
Oliko tänään n. klo 19 joku foorumilainen ajelemassa Kalalammen rantapolulla?
Kyllä tuli siellä ajeltua joskus klo 19 kieppeillä.
Ajoin pienen pätkän pitkospuita ja sitten sitä metsäautotietä ylös kohti Käyrälampea. Sininen pyörä, valko-musta pitkähihainen paita, sini-valko-musta kypärä ja juomareppu selässä :)
force115
22.06.2011, 23.55
Alkoi itselläkin juuri lomat kun sai tuon pyörän kuntoon, mutta täytyypi katsella parin viikon päästä uudelleen.
Ota tosta sääennusteesta nyt selvää. Ilmatieteenlaitos lupaa klo 15:00 sadetta ja foreca klo 18:00.
Kyllä tuli siellä ajeltua joskus klo 19 kieppeillä.
Ajoin pienen pätkän pitkospuita ja sitten sitä metsäautotietä ylös kohti Käyrälampea. Sininen pyörä, valko-musta pitkähihainen paita, sini-valko-musta kypärä ja juomareppu selässä :)
Ok, olin lasten kanssa siinä ns. uima/nuotiopaikalla Kalalammella.
Käväsin eilen itsekin ajamassa testilenkin reilun 5 viikon tauon jälkeen. Aika hyvin pystyi ajamaa vaikka tietyissä tilanteissa solisluu kyllä muistutti olemassa olostaan.
Ota tosta sääennusteesta nyt selvää. Ilmatieteenlaitos lupaa klo 15:00 sadetta ja foreca klo 18:00.
Pitää seurailla miten toi saderintama tuolta ilmaantuu. Tällähetkellä ois vielä tuolla ruotsin puolella tuo sade.
Ennuste on, että 14-15 korvilla alkaa sataa ja jatku iltaan asti. Mä taidan jättää lenkin tänään väliin. Harmi, että sössin teidän aamupäivälenkin omilla aikatauluillani.
Ite lähen tästä kohta ajelemaan kouvolaa kohti, ja käyn kahden maissa ajamassa jäähallin parkkiksen kautta, jos joku on lähdössä.
Ei kai se pieni sade mitään, kunhan ei ala puut kaatuilemaan poluille :rolleyes:
Aikas harmaalta näyttää keli. Just muksun kanssa ulkoilemasta saavuin kotia joten en taida klo.14 lähtöön keretä millään eikä noita puhe-elimien numeroitakaan ole porukalle joten taidan jättää väliin tänään.
Oisko sunnuntaina maastoon lähtijöitä. Vaikka joskus puolilta päivin?
Me taidetaan aamusta siirtyä takaisin Sipoon maisemiin tältä erää... seuraavalla mummolakeikalla taas Kouvolan lenkeillä mukana. Jos joku liikkuu eteläisessä sipoossa fillari ja ajohalut matkassa niin ilmoiltekaa niin väsäillään jonkinsortin lenkki sipoonkorvessa.
Olisko keskiviikkona iltapäivästä/illasta ketään lähdössä poluille?
Jos ei tule työesteitä, niin keskiviikko iltana voisi käydä kevyesti ajelemassa viimeistelytreenin ennen Tahkoa.
Laitetaan keskiviikkoa taas korvan taakse jemmaan ja kysellään olisiko säiden puitteissa huomenna tiistaina maastoon menijöitä? Reippaan parituntisen voisi käydä nakkaamassa.
Huominen käy minulle. Olisiko klo 18 sopiva?
Lukitaan vastaus eli klo 18 tienoilla jäähallin parkkikselta liikenteeseen. Alkaa olla kirves kaivossa Tahkon suhteen, mutta pitää nyt jotain yrittää räpistellä ettei tule huono omatunto :D
Jeps, nähdään silloin. Vähän vajaaksi jäi omakin valmistautuminen, mutta ei voi mitään...
Tuun mukaan. Jos väistelis pahimmat rautanaulat tällä kertaa :)
Täytynee jättää tänään väliin. Orastavaa flunssan tynkää puskee. Ei viitsi ottaa riskiä, ettei jää Tahko väliin.
Koita toipua lauantaiksi!
Olen myös lähössä ajelemaan tahkolle lauantaina kouvolasta. Millä porukka on tahkolle menossa? Mietin vaan, että jos aikataulut sopisi yhteen niin voisi bensakuluissa säästellä.
Tulee lähdettyä perjantaina ja palattua maanantaina. Eikä kuljetuskalustokaan ole aivan täysin selvillä :)
Lähden jo perjantaiaamuna ja paluu sunnuntaina. Hyppään Espoosta tulevan kaverin kyytiin ja valitettavasti auto on jo täynnä.
Tänään oli jo ajamisen makua lenkissä, vaikka valitettavasti yksi kalustotappio koettiin alkuvaiheilla. ToniR:n kanssa jatkettiin vielä virallisen osuuden jälkeen Mielakkaan ja tempaistiin rinne kertaalleen ylös asti "Kinahmi-simulaattorina". Voi olla, että huomenna pitää ottaa lenkki vähän rauhallisemmin :)
39,3 km, tehollinen ajoaika 2 h 30 min, 1830 kcal, avg bpm 144.
Jees, ihan napakka lenkki. Tallisen peesissä tuli itsekin ajettua ihan hyvää lenkkivauhtia, vaikka aika usein muut joutuivat katselemaan taakse ja odottelemaan meikäläistä, varsinkin alamäissä :)
Kirsikkana kakussa vielä Mielakan "valloitus", joka antoi pienen esimaun tulevasta lauantaista. t-man:lla ei meinaa rengasmurheet loppua sitten millään. Toivottavasti pääsit kotiin ajamalla? Ei muuta kuin voimia ja uutta kumia tilaukseen :)
Huominen lenkki on mulla vielä harkinnassa, palataan asiaan.
Hitto, ku ei päässy mukaan ajelemaan. :(
Suunnitelmissa tänään vähän pitempi ja rauhallisempi lenkki.. parin tunnin päästä lähden
Joudun jättämään lenkin tänään väliin. Pitää lepuuttaa polvia ja pestä/huoltaa ajokalusto.
En taida Avekkiksen lähtöön ehtiä millään, joten pitää katsella illemmalla josko lähtisin tunnin kevyelle pyörittelylenkille availemaan paikkoja eilisestä.
Joo kyllä pääsin kotio, kiitos siitä kaimalle :) Pitänee varmaan ens kerralla ottaa lenksulle vähintäänkin mukaan varasisuri, vararengas, raudat, jalkapumppu, paarmankarkoitin ja auto. Mä vielä kerran koitan tuota race kingiä, tällä kertaa racesporttina, ku oli se vaan niin hemmetin hauska kumi ajaa...ainakin hetken :o No ens kerralla otan varasisurin ja patukan mukaan jotka oon jo velkaa :)
Ovatkos Kouvolan ukkelit jo palautuneet lenkkeilykuntoon tiistai-torstai -akselilla?
miikamiika
04.07.2011, 02.47
Hep!
Palomäki, hidasta alamäkipainotteista ajoa välillä ylämäkeenkin nousten.
Välillä tupsahtelee puskista jotain satunnaisia polkupyöräilijöitä eteen... saa nähdä, nähdäänkö.
Ovatkos Kouvolan ukkelit jo palautuneet lenkkeilykuntoon tiistai-torstai -akselilla?
Eniten koskee tällä hetkellä itsetuntoon, mutta on nuo jalatkin vähän jäykät lauantain krampeista :(
Ke tai To voisi olla hyviä vaihtoehtoja maastolenkille.
Sunnuntaina vedettiin jo uutta lenkkiä Tahkovuoren ympäri ja El grande kuului reitin varrelle. Tuli vissini ajettua liian hiljaa, kun reidet oli täydessä iskussa sunnuntaina. Pahempaan kuntoon menee jalat 100km VK-lenkillä maantiellä.
Keskiviikkona oli tarjoitus lenkille lähteä ja tiistaitakin voisi harkita.
Tässä omat reittitallennukset Tahkolta
Tahko 60km http://connect.garmin.com/activity/96215914
Tahkonkierto http://connect.garmin.com/activity/96463965
.Tässä omat reittitallennukset Tahkolta
Tahko 60km http://connect.garmin.com/activity/96215914
Tahkonkierto http://connect.garmin.com/activity/96463965
Hemmetti ku jotkut on tommosii dieseleitä..keskisyke 153 ja maksimit 177...Ite saan moiset ku hyppään pyörän selkään. No mä oonki kierroskone vissiin ku toissavuonna tais mennä 60 km 179 keskareilla :D
Noi sykkeet hämää kyl itseäki. mulla on maksimit PH-Cupin kisasta, missä oli viimenen kierros 177bpm keskisyke ja maksimi 182.
Mut Tahkolla tuli ihan tietoisesti ajettua rauhallisesti. Ei ollu mitään hajua reitistä ja eka noin pitkä kisa. ja hullu helle. Jälkikäteen ajateltuna tuli säästeltyä ihan liikaa.
Keskiviikkona maastolenkkiä? Lähto esim 17:00?
Eiköhän sitä huomenna klo 17 mennessä ehdi jäähallin parkkikselle.
Heitin tänään tähän mennessä pisimmän maantielenkin mitä olen ajanut :) Koria-Myllykoski-Kouvola-Kuusaa-Koria. Olin ilmeisesti vähän kehnosti varustautunut, kun juomiset loppuivat jo Kouvolan kohdalla :s. Kahteen tuntiin sen sotkin ja se oli tarkoituskin.
Mitäs tosta tuli kilsoja? Kerran on ite tullut ajettua Kausala-Kouvola-Myllykoski-Koria-Kausala. Muuten ajot täältä Kausalasta tonne Länteen päin.
Hyvä hyvä. Siitä se lähtee.
Epävarman aikatauluni takia jätän kimppalenkin tänään väliin.
Käyn varmaan joskus illalla myöhemmin ajelemassa, mutta aika ja tyyli on vielä auki.
P.S. Jos haluaa pidentää Koria-Myllykoski-Kouvola-Kuusaa-Koria -lenkkiä, niin ajaa Inkeroisten kautta. Tulee n. 20km lisää :)
Heippa kaikki! Onko siellä poluilla tai teillä näkyvyt yhtään naisia fillarin selässä? Itse en ole onnistunut törmäämään vielä yhteenkään (ehkä pitäisi kerryttää kilometrejä enemmän, sekä poluilla että teillä)... Näin naispuolisena ihmisenä olis mukava saada lenkkiseuraa naisista.
Miten, uskaltaako teidän poikien mukaan lähteä? Meinaan vaan, että pysyykö siellä matkassa mukana?:)
Mukaan vaan rohkeasti! Ajellaan leppoisassa hengessä ja odotellaan jos joku jää.
Ei me hampaat irvessä ajella. :)
Minkäslaista maastoa olet ajellut?
Oliko tänään klo 17 yhteislenkkiä maastoon jäähallin kulmilta?
Voisin tulla jarruksi.
Joo. tänään klo 17 olis porukka jäähallin kulmilta lähdössä.
Katotaan lähteekö 1 ilman takajarrua. Jarrujen pääsylinterihuolto menossa :D
Kiitos kaikille päivän lenkistä, komea kuuden hengen letkahan meitä sitten olikin. :) Minä kärrään maasturin määrittelemättömäksi ajaksi Joensuuhun ensi viikonloppuna ja palaan sieltä maantiepyörän kanssa, eli lenkkiseuraa maantielle 40-80 (80-120) km lenkeille keskinopeudella 28-32 haetaan. :) Maastopyörä palannee tänne sitten elokuun puolella, kun Vuokatti MTB lähestyy.
Kiitokset vaan mukana olleille täältäkin. tuli vähän uutta polkuakin taas ja uudet naarmut sääreen. :)
Huutele, ku oot maantienlaitaa lähdössä ajamaan, niin voin lähteä mukaan. Ja mulle sopii kaikki matkat 20-200 väliltä.
Eihän kukaan huomenna olisi halukas sellattiseen rentoiluun kuuden kieppeillä? Lähtö vois olla vaikka jäähallin parkkikselta tai likeltä, kun siitä pääsee hyvin maastoon. Ois vähän sellanen säätöjenhaku-reissu, kun tuli tuo pushattu foxi hommattua taakse nuden tilalle...
Mä voisin lähteä iltapalauttavalle, jos vaan kerkiän maantielenkiltä takaisin ajoissa.
Monta varasisuria otan mukaan? ;)
Hyvä lenkki ja letka polulla alkaa olla jo mukavan pituinen.
Jätski maistui taas hyvälle Nipalla :)
Maantietä voin lähteä kokeilemaan, kunhan saan satulan ja tangon säädöt kohdalleen. 40-80 km 25-28 km/h keskarilla voin ehkä pysyä perässä ;)
On vielä hieman uutta tuo maantiepyörittely...
Kyl sä pysyt peesissä 30km/h ihan helposti.
Toivotaan ettei yhtään, mutta jos sitä ny yhen ottais varalta :) Jos tuo kaimakin joskus tulee samoille poluille niin on antaa lainattu takaisin :cool: nii ja se patukka kans...mulla on muutenkin kunnon monsteri ku eessä 2.2 ja takana 2.0 racekingi. Jos nuo huomenna sais jo 2.2 racesportit, ni vois tuupata sisureilla testipätkää. Kai ne räjähtää tällä kertaa tai jotain vastaavaa
:D Mä ilmoittelen huomenna viimeistään viideltä, että oonko tulossa.
Mä ilmoittelen huomenna iltapäivällä ehdinkö mukaan.
Hyvä porukkalenkki (6hlö), uutta polkua, hyvä keli, kuiva maasto, tätä lisää...
ATallinen
07.07.2011, 11.07
Alkaa pahimmat hiertymät Tahkon jäljiltä jo parantua, niin tänään illalla voisin käydä jonkun kevyen maastolenkin heittämässä. Jos siinä kuuden maissa jäähallilta.
Maantietäkin tulee jonkun kerran viikossa ajettua, niin voidaan jotain porukkalenkkejä niistäkin täällä sopia.
Jätän tämän päivän maastolenkin väliin.
Joo, tänään j-hallin parkkiin tai siihen likelle pauttiarallaa kuudelta. Ei ny varmaan ihan just tasalta polkasta liikkeelle, ku itekin kuitenni myöhästyn :) mut sellanen +10 minsaa jos ootellaan mattimyöhäsiä (eli minua tod. näk.)
Jees. Jalat huutaa hoosiannaa, mut vois silti vääntää ittesä paikalle. :)
Perus "palauttavat" joo oli...ja mä en sano enää mitään mistään kalustovaurioista. S*tana :)
Perus "palauttavat" joo oli...ja mä en sano enää mitään mistään kalustovaurioista. S*tana :)
Mitäs nyt hajosi?
Oli aika hapottava palauttelu joo :) Mut tuli uutta polkua ja vanhat ajettiin vastapalloon.
Toni: Triggereiden kanssa oli pientä jeesuteippipainia. :D
Pistä Nufan reittidataa, niin saa itsekin uutta näkökulmaa :)
http://connect.garmin.com/activity/97600109
Unohtu tos yhdessä vaiheessa laittaa mittari takasin päälle. Sais Garmini korjata ton autopausen, kun kerta rikkoivatkin sen. aina uus päivitys rikkoo jotain, mikä on aina toiminu hyvin.
Ok, eli ajoitte Tornionmäen harjupätkän toisin päin.
Pari pätkää tossa oli, josta en ehkä ole ajanut.
Toni: Triggereiden kanssa oli pientä jeesuteippipainia. :D
Joo, sramin matchmakeri napsahti irti triggerin puolelta....tosin oon sen näköjään asentanu aikoinaan liian likelle jarrusäiliötä ja kun oon sen kiristäny, niin jääny väännyksiin ja nyt sitten antoi periksi. No uusiahan saa ja hevosella pääsee :)
Yritä nyt kuitenkin pyörällä lähteä lenkille, äläkä hevosella :D
Yritä nyt kuitenkin pyörällä lähteä lenkille, äläkä hevosella :D
Hevonen ei varmaan hajois käsiin joka lenkillä...ja pääsiskin kovempaa :) Lisäksi vois miinoittaa perässä tulevien reitti
Täytyypi tässä joku kerta uskaltautua lähtemään mukaan.:)
Nufalle: oon ajellu pururatoja ja polkuja mitä olen löytänyt, aika huonosti tunnen maastoja, niin välillä meinaa epätoivo iskeä (lue: v*****s) kun sahaa samoja polkuja... Mutta jospa yhteislenkeillä oppis vähän Kouvolankin maastoja. :)
Eipä noi Kouvolan polut ole vielä itsellekään oikeen auennut. Yhdellä lenkillä tuli sahattua 5 kertaa sama polunpätkä edestakasin. :D
Mut pikkuhiljaa alkaa oppimaan.
Olikos kukaan lähdössä tänään maastoon tai maantielle?
Ehdotuksia otetaan vastaan.
Voi olla vaikea sopia aikaa täksi päiväksi, kun tuo ukkonen pyörii ainakin täällä päin. Yritetään viikolla joku päivä.
Täytyypi tässä joku kerta uskaltautua lähtemään mukaan.:)
Nufalle: oon ajellu pururatoja ja polkuja mitä olen löytänyt, aika huonosti tunnen maastoja, niin välillä meinaa epätoivo iskeä (lue: v*****s) kun sahaa samoja polkuja... Mutta jospa yhteislenkeillä oppis vähän Kouvolankin maastoja. :)
Joo yhteislenkeille ehottomasti. Siellä löytää uudet polut ja oppii kanssa ajamaan paremmin kuin yksin sahaillessa. Eka kerta jänskättää aina, mutta aivan turhaan, ei tuolla nipoteta vaikka ajais rautanaulaan, repeis takarengas taluttaessa tai menis takavaihtajan kiinnike poikki heti lenkin alussa ja jouduttais menemään lähimmälle huoltsikalle jesseä ettimään...>End of Sarkasmi :)
Joko löysit varaosia triggeriin? Ja tilasithan niitä kourallisen?
Täytyypi tässä joku kerta uskaltautua lähtemään mukaan.:)
Nufalle: oon ajellu pururatoja ja polkuja mitä olen löytänyt, aika huonosti tunnen maastoja, niin välillä meinaa epätoivo iskeä (lue: v*****s) kun sahaa samoja polkuja... Mutta jospa yhteislenkeillä oppis vähän Kouvolankin maastoja. :)
Joo, mukaan vaan, niin tulee polut tutuiksi!
keskiviikon paikkeilla Kouvolaan taas... otanko maasturin vai maantiekiiturin matkaan? Eli kumankas laisille lenkeille löytys porukalta enempi intoa?
Maastoon. Ei olla vielä maantielenkkejä saatu aikaiseksi.
itse olisin kiinnostunut maantielenkkiseurasta, mikäli joku jaksaa himmailla vähän hiljempaa :D
Joo, maantiellä toki peesistä saa aikas ison edun. Tuon huomasi hyvin Lohjalla järveä kiertäessä kun 70km meni 2h3min aikaan peesaillen... omineen ei ihan samaan kykene. En minäkään ole tänävuonna paljon maantietä ajanut enkä kovin pitkiä matkoja joten hitaampi pidempi lenkki vois olla ihan pop.
Maasturiin tosin sain renkaat litkutettua ja painon tippumaan alle 15kg polkimineen. Ei paha tuollaselle 2006 vuotiselle 170mm joustavalle keinutuolille :)
Vaikeeksi menee tää pyörävalinta kun molemmat ei autoon mahdu :)
Mul on yks lenkki, 69km ajettu 2h 4min yksinään ja 30km/h keskarilla on tullu ajettua 200km siivu.
Että jos kiinnostaa pitkät vauhdikkaat lenkit, niin voin lähteä vetohommiin.
Toki voin ajella hiljempaakin. mulle käy kaikki :D
Joko löysit varaosia triggeriin? Ja tilasithan niitä kourallisen?
Pärkkeles kun maksavat maltaita Suomesta: pari irtoaa 28+10e toim.kulut...suolasta sanon mä, mut kait se on pakko vaan tilata :)
jokinen83
12.07.2011, 00.22
Voisin itsekkin lähteä maastoon porukan mukaan. Puolivuotta sitten venähtänyt ja sen jälkeen tulehtunut selkä vaivaa hieman vieläkin, joten voi olla että letkasta joutuu jäämään jälkeen/pois, mutta olen paikallisia joten löydän kyllä yksinkin kotiin :)
Kai on lekurilta haettu arcoxia tai vast. nappi käyttöön? :)
Onko huomenna maantielle lähtijöitä? Itse olisin kuuden aikaan starttaamassa, vain reitti puuttuu :D
Hep! täällä olis tarvetta maantielenkille. Minkäslaista matkaa meinasit ja mistä lähtö?
Joku parituntinen sopisi ohjelmaan, ei mitenkään erityise kovaa. Toimisiko se jäähallin parkkiksen lähiympäristö starttipaikaksi maantielenkeillekin?
Tietääkö kukaan keskiviikkotempojen aikatauluista, onko siellä esim. huomenna ketään ajamassa? Sinnekin kiinnostaisi lähteä, jos siellä mitään toimintaa on. Sitten pitäisi tosin startata keskustasta vähän aiemmin.
Käydäänkö vetää tempo lämmittelyksi? :D
Kyllähän ne joka keskiviikko pitäis siellä olla. Ainakin seuran sivujen mukaan.
Tempoilu on kyllä ihan sairasta hommaa, mutta sopii mulle. :D Muutkin saa tulla mukaan! ;) Kärsitään yhdessä. Sen jälkeen tunti palauttavaa pyörittelyä niin päivä on paketissa. No joo, mutta tempoa ajaessa säännöllisesti voi seurailla kyllä tosi kätevästi omaa kehitystä.
Jos klo 17.30 lähtee jäähallin edustalta ajelemaan kohti tempopaikkaa? Ehtiikö?
Eipä oo tullu tänä kesänä ajettua vielä yhtään tempoa.
Eiköhän sitä kerkeä, kun lähetään tasan puolelta liikkeelle. siinä tulee hyvä lämmittely samalla.
Tuleepahan tutustuttua samalla oman seuran toimintaankin ekaa kertaa :D
ATallinen
12.07.2011, 23.07
Keskiviikkotempoissa on muutama ajaja yleensä ollut paikalla. Itse olen käynyt pari kertaa tänä kesänä. Viime viikolla oli minun lisäkseni yksi ajaja. Ajankohtahan on siinä noin kello 18 ja jos jäähallilta starttaa 17.30, niin hyvin pitäisi ehtiä. Paikka on siis, kun kaupungista lähdetään Kotkaa kohti, niin tempon lähtöpaikka on Kymenlaaksontien (367) ja Vt 15 risteyksessä. Tai tarkemmin Vt 15 toisella puolella Havukantiellä. Jäähallilta matkaa on varmaan joku kympin verran.
Temporeitti on edestakaisin ajettava 7 km. Reitti kulkee osin peltoaukealla ja on suht tasainen, yksi pieni nyppylä siinä on. Ajanotto on omalla kellolla oman tunnon mukaan. 40 km/h keskinopeudella aika pitäisi olla siis 10.30 (yhtään tällaista suoritusta en ole vielä siellä nähnyt). Itse ajoin viimeksi ajan 11.10, ja huomenna olisi tarkoitus lähteä siitä parantamaan. Oman kunnon seuraamiseen tosiaan säännöllinen tempon ajaminen on hyvä keino ja tietysti silloin tällöin kovaa ajaminen kehittää sitä normaalia lenkkivauhtiakin
Yleensä paikalla olijat ovat ajaneet sen yhden suorituksen ja seuraava tunti onkin sitten mennyt siinä starttipaikalla jutustellessa yleensä pyöräilyaiheisia juttuja. Tehokkaan harjoittelun kannalta tietysti olisi viisaampaa ajella loppuverryttelyä, kuin vain jäädä seisoskelemaan.
Kaikki mukaan vaan paikalle!
Voisin lähteä Nufanin ja Randomin mukaan ajelemaan ainakin katselemaan.
Yritän ehtiä klo 17.30 jäähallille.
Jaahas... täällähän näyttäs porukka kallistuvan maantielenkkeilyn puolelle. Pitääkös se sit kuitenkin tuo maantierakkine ottaa maasturin sijaan mukaan?
Näyttää pahasti siltä, että en ehdi tämän päivän 17:30 lähtöön.
HJS: Mulle käy molemmat, mutta maantiepyöräily porukassa on mulle vielä vähän uusi juttu.
Me tässä päivän aikan siirrytään Kouvolaan ja jos ei tänään niin huomenissa vois jotain lenkkiä ajella. Mihis aikan Toni tänään kerkeisit liikkeelle?
Joskus klo 18 jälkeen. Vähän vaikea sanoa tarkkaa aikaa, kun on kaikkea pientä töiden jälkeen.
Maantiepyöränkö otat mukaan?
Voisin vaikka ottaa maantiepyörän. Tulee kotona ajettua tuota maastoa enempikin.
Tulkaa tonne tempopaikalle, niin heitetään sieltä lenkki.
Kotkan Valtatien ja Havukantien risteys.
Joo, se voisi olla hyvä idea.
HJS: Sä majailit Rekolassa, eikö vaan? Nähdäänkö klo18 Kankaron K-Marketin pihassa, niin lähdetään siitä tempopaikalle hakemaan nuo kaksi tempoilijaa? Katsotaan sitten mihin mennään.
Joo, se voisi olla hyvä idea.
HJS: Sä majailit Rekolassa, eikö vaan? Nähdäänkö klo18 Kankaron K-Marketin pihassa, niin lähdetään siitä tempopaikalle hakemaan nuo kaksi tempoilijaa? Katsotaan sitten mihin mennään.
Ok, mulla on siihen parisen sataa metriä matkaa eli sopiva tapaamispaikka mulle.
Selvä homma, nähdään siellä!
Mullakin venähti töissä pitkäksi, joten jos en ole 17.30 paikalla niin tulen sitten suoraan sinne tempopaikan lähtöalueelle.
Ihan tuollainen "tunnin palautteleva" ei ollut mielessä, mutta käyhän se näinkin. :)
Juu u, ihan mukava pikku palauttava. Aikaa meni 2 h ja rapiat 8 minsaa ja matkaa tosta kaupalta aika tasan 60km. Eli tosta jos laskee ne seisoskelut siinä tempon "maalissa" pois niin keskari menee ihan kohdilleenkin. Mut tärkeintä silti et hauskaa oli ja kaikki kesti matkassa... niin ja alkaa jopa hiukan oppia tuota porukassa ajamista. Oli mulla toinen yli 2 hengen porukassa ajettu maantielenkki tänä vuonna :)
Joo. tais homma lähteä vähän lapasesta... Mutta hyvä lenkki tuli ja tolla porukalla ajelee kyllä pidempiäkin maantielenkkejä.
tässä dataa lenkistä. eli tempopaikalta mäkkärille. :D
http://connect.garmin.com/activity/98919186
Pidemmille lenkeille pitää tehdä parempi reittisuunnitelma... noin niinkun kaffetaukojen takia :) Ei tullu nyt mieleen että tokihan sellainen ois pitäny reitille saada mukaan.
Huh, huh! Ihmettelen hieman itsekin, miten pysyin mukana. Elämäni ensimmäinen porukkalenkki maantiellä. Ihan hauskaa hommaa, mutta paljon on vielä opittavaa tuosta ryhmässä ajamisesta. ei meinaa uskaltaa ajaa tarpeeksi lähellä peesissä ja ajo on sellaista pumppaavaa, kun meinaa välimatka kasvaa liikaa. Eiköhän se siitä...:)
Kahvipaikat on paremmin hanskassa ensi kerralla!
Joo parempi reittisuunnitelma ja tavoitevauhdissakin olis hyvä pysyä. Mutta hyvä aloitus Kouvolan maantielenkeille.
Mäkkäri ei kahvipaikkana oikeen houkuttele. aikamoinen skootteriparatiisi.
Ensi kerralla ilman tempoa alussa ja lopussa. ;) :D
Hmm... mikäs meil oli tavoitevauhti?
Parituntinen, ei erityisen kovaa oli tuolla edellisellä sivulla toive lenkin pituudesta ja kestosta :D
No, toi parituntinen taisi ainakin täyttyä...:)
Tänään maastoon? Ois vapaapäivä, eli miltei millon vaan käypi
Tai maantielle... mulla kun ei oo mukana kuin tuo avaruusalus. Tonin kanssa oli jo eilen lenkin päätteeksi puhetta jotta josko ehtis ajamaan jonkun hitusen eilistä rauhallisemman pätkän tänään.
Jos tuon tourin etapin kattois maaliin ja sit maantielle. Kouvola-valkeala-jyräänkoski-mielakka-myllykoski-koria-kouvola vois olla vaik reitti ja vauhti kohtuu rauhallinen.
Sori, jää valitettavasti tänään väliin.
Huomenna(la) MAASTOON menijöitä?
Tattadaa! Maanantaina pitäs saada korvaaja, mutta siihen asti:
http://lp1.pinkbike.org/p4pb6861340/p4pb6861340.jpg
ainii, voisin lähtee mutta vasta noin kuuden kieppeillä
Ahaa. versio 2 kyseessä :D'
onko herkempi?
Joo vaihtaa paremmin ja on huomattavasti ergompi :)
Huomenna vois mahdollisesti mennä maastoon rymyämään.
Moneltas Skot olit ajatellut?
Maantielenkille kukaan? Maasturilla on vähän liian hapokas siirtymä Kouvolaan:D. Toinen vaihtoehto on, että lähden tästä Kausalasta polkuja pitkin Nastolaan ja takas. Oisko siihen touhuun halukkaita völjyyn lähtijöitä? Nufanin kanssa on joskus sitä reittiä ajeltu, mukavaa baanaa:)
Maantie vois olla ok... mutta tosin ihan heti aamutuimaan meen kun iltapäivästä pitää juhlia rouvan veljen häitä meinaan.
Huomenna vois mahdollisesti mennä maastoon rymyämään.
Moneltas Skot olit ajatellut?
Mites ois puolilta päivin, vaikka 1200? Käy kyllä muukin aika, mut ei ihan iltaan viittis jättää..
Maantie vois olla ok... mutta tosin ihan heti aamutuimaan meen kun iltapäivästä pitää juhlia rouvan veljen häitä meinaan.
Mikä on sun aamutuimaan? Mulla on aamulla vähän hommia, joten en ole satavarma mihin aikaan ehdin.
Maantie vois olla ok... mutta tosin ihan heti aamutuimaan meen kun iltapäivästä pitää juhlia rouvan veljen häitä meinaan.
Itse en kyllä vielä aamutuimaan jaksa lähteä, kun kerrankin saa nukkua vähän pidempään!:p
Skot: klo 12:00 ok. mistä lähdetään liikkeelle?
Maantielle meinasin suunnistaa sitten illemmalla. Jos silloin on joku liikkeellä.
Jäähalli käy mulle. Sinne viittii ajaa vielä siirtymän, kun en tiiä vielä onko auto käytössä?
Mikä on sun aamutuimaan? Mulla on aamulla vähän hommia, joten en ole satavarma mihin aikaan ehdin.
Nyt hereillä... eli aamupalat jne täs niin siinä 10 maissa vois olla pop. Sillee jos ajais et ois noin about 12 mais lenkki heitetty.
Mä meen illalla pyörii jonnekki jos tuolla ei nyt taivas repee kauheesti auki
Mitenkähän ton sateen kanssa oikeen käy. voi olla, että puolenpäivän aikaan tulee vettä niskaan.
EDIT: mä jätän skot tän päivän lenkin väliin. sorry. (PitiLähteäLenkilleMuttaKuSataa)
Illalla ei välttis enää sada ;) Pääsen duunista 17, joten kuuden jälkeen vois lähtee jos tuolla nyt tosiaan ei enää vettä tulis kauheesti.
Eikös teidän pyörät toimi sateella :eek: No täytyy seurata tilannetta lähtiskö kastumaan vai oottelisko iltaa.
Pyörä kestää, mutta ku jätkä on tehty sokerista. :D
Turhaan pelkäsit sadetta. 6km jälkee joutu ottamaan takin pois kun aurinko paisto niin että tuli totaalisen kuuma :) Mä toki ajelinkin vaan säälittävän 40km maantiepätkän.
40km lenkissä ei oo mitään säälittävää. Kotona istuminen sen sijaan on.
vBulletin® v4.2.5, Copyright ©2000-2025, Jelsoft Enterprises Ltd.