PDA

Näytä tavallinen näkymä : Lukkopolkimet



mitä
06.02.2011, 14.46
Varmaan hölmöin kysymys mitä olette kuulleet mutta kuitenkin:
Mitä eroa on maantie- ja mtb lukkopolkimissa? Itselläni on cc ja maastopyörä ja jos niissä ei paljoa/ratkaisevaa eroa ole miksi tuhlata rahaa kaksiin polkimiin ja kenkiin? Ja sitten vielä mitkä kannattaa ostaa?

perttime
06.02.2011, 14.58
Lähtis vaikka siitä, että maastokengät ei käy maantiepolkimiin tai päinvastoin.
Maastokengillä yleensä pystyy jotenkin kävelemäänkin.

Minä siis laittaisin molempiin pyöriin maastopolkimet. Poljinmerkkinä oma valintani on Time.

Kenkiä en suostu ostamaan kokeilematta jalkaan. Kaikkien maastokenkien pitäisi sopia kaikkiin maastopolkimiin - tosin kuulemma on joitain yhdistelmiä, joissa joutuu vähän virittelemään.

Risto Koivunen
06.02.2011, 15.01
Lähtis vaikka siitä, että maastokengät ei käy maantiepolkimiin tai päinvastoin.
Maastokengillä yleensä pystyy jotenkin kävelemäänkin.


Ja suurin ero noissa kävelyominaisuuksissa taitaa olla pohjan muotoilussa. Maastokengissä pohjassa on syvä kuviointi, jonka sisälle klossi tavallaan sijoitetaan.

Maantiekengissä taas on tasainen pohja, josta klossi pistää selkeästi esiin.

rjrm
06.02.2011, 15.23
Mitä eroa on maantie- ja mtb lukkopolkimissa? Itselläni on cc ja maastopyörä ja jos niissä ei paljoa/ratkaisevaa eroa ole miksi tuhlata rahaa kaksiin polkimiin ja kenkiin?

Minä olen ihmetellyt samaa. Kaipa se maantiekenkä on hieman kevyempi. Sitä ei ole tarkoitettu kävelyyn. Siksi lukkokin on erilainen (?). Joku väitti, että maastokenkä joustaa. Ei todellakaan jousta, mutta sillä voi "keinua" eteenpäin kadulla.

Mulla on Shimanon polkimet (pd324). Semmoinen yhdistelmäpoljin, jossa toisella puolella on avopoljin, toisella puolella lukko. Älä osta semmoista. Se avopuoli jää käyttämättömäksi. Tosin nyt talvella olen avopolkimilla ajellut, mutta kesällä sillä ei tee mitään. Talveksi vaihtas vaan vakiopolkimen tilalle.

Poljinvalmistajia on vaikka kuinka paljon. Ei kannata uskoa, että kaikki passaa kaikkien kanssa.
RM

kolistelija
06.02.2011, 15.32
Maantiekenkä ja poljin on yhdistelmänä paljon tukevampi. Maastossa tärkeämpiä ominaisuuksia taitaa olla lukon toimivuus nopeissa tilanteissa?

perttime
06.02.2011, 15.59
Joku väitti, että maastokenkä joustaa. Ei todellakaan jousta, mutta sillä voi "keinua" eteenpäin kadulla.Maastokenkiäkin on moneksi. Jotkut on pehmeämpiä kuin toiset.

Jäykkä kenkä on ajamiseen parempi.

Polla
06.02.2011, 16.24
Maantieklossi ja maasto klossi ovat yö ja päivä. Maantieklossi on laajapintainen ja kiinnittyy tiukasti polkimeen. Jalka pysyy tiukasti paikallaan eikä jalkapöytä heilu polkiessa, voimaa on helppo keskittää pyörittämiseen. Mäet on etenkin ilo ajaa ylös puhumattakaan kovissa vauhdeissa ajamisesta. Eivät sovellu kävelemiseen, klossi vaihtokunnossa melko pian jos paljon lompsii ympäriinsä.

En suosittele maastoon. Yhden työmaan jouduin viime syksynä taluttamaan, oli hiekalla, en kolistellut klosseja tarpeeksi hyvin puhtaaksi ennen kuin hyppäsin satulaan. Seuraavassa risteyksessä klossi ei auennutkaan ja kyljelteen kadulle. Polvi auki.

Niki9
06.02.2011, 16.28
Mitä huonompi maastopyöräilijä, sen paremmat kävelyominaisuudet täytyy olla kengissä :)
Mulla on aika hyvät kengät.......

Johan Moraal
06.02.2011, 18.45
Itselläni on cc ja maastopyörä ja jos niissä ei paljoa/ratkaisevaa eroa ole miksi tuhlata rahaa kaksiin polkimiin ja kenkiin?

;)
Vois niinkin kysyä miksi tuhlata rahaa kaksiin pyöriin jos toinen on cc:)
On kyllä sekin ihme nähty että joku tulee maastokisaan ajamaan cc:lla ja maantieklossilla. Aika kiva taisi olla. Mutta nuo triatleetit on vähän sellaisia seikkailioita:D

Mutta joo, eiköhän nuo shimano maastolossit käy ihan hyvin cclle ja miksei maantiepöörällekin.

pena57
07.02.2011, 08.17
Minusta CC on kans maastopyörä, joten ei kait sillä ajetä maantiekisaa.
Oletan, että sulla on cc yleispyöränä, jolla ajetaan lähinnä maantiellä harrastusmielessä, maastopyörällä sitten enempi metsässä.
Mulla oli viime syksynä kans ongelmana, suht uusi harrastaja kun olen, hommatako maantiepolkimet ja -kengät, kun vaihdoin pyörää. Vanha pyörä oli "aloitusmalli " maantielle, ja nykyinen vähän parempi. Vanhassa oli noi simpan yhdistelmäpolkimet, joista lukoton puoli jäi täysin käyttämättömäksi. Kenkinä mulla oli simpan perusmaastokengät.
Kyselin tällä palstalla mikä olisi hyvä ratkaisu, kun käveleenkin tarttis vähä päästä pelkäämättä liukastuvansa, kun metallinen klossi on liukas ja jalka on maantiekengillä aika luonnottomassa asennossa. Ratkaisuna mulle kerrottiin hommata kunnon maastokengät ja simpan PD-A520-polkimet. Ne on SPD- (maastoklossiin sopivat) lukoilla varustetut maantiepolkimet, eli yksipuoliset, ja niissä on aika iso "lätkä", joka tulee kengän pohjaa vasten. Muina vaihtoehtoina oli simpan PD-A530 ja PD-A600-polkimet. Ne on aika samanlaisia kuin toi 520.
Pyöräni tuli lokakuun puolessa välissä, joten vallan kauheesti ei mulla ole vielä kokemusta noista polkimista, mutta tähän mennessä ne on ollut minusta juuri sitä, mitä olin etsinytkin. Tukee hyvin jalkaa, ja voi käyttää maastokenkiä, joilla myös kävely luonnistaa paljon paremmin kuin maantiekengillä. En ole mikään kisakuski, ajelen omaksi ilokseni ja katselen maisemia, kisatessa on eri kriteerit.
Kengiksi hommasin simpan SH-RT52- mallit, ne on hupiajeluun soveltuvat maaniekengät, joissa on SPD-klossit, ja niillä pääsee hyvin käveleen, kun klossi ei tuu yli kengästä ja pohja on kumipintainen, eli pitoakin löytyy.

Lasol
09.02.2011, 18.51
Proot käyttää molemmissa lajeissa SPD:tä (CX (http://www.cyclingnews.com/features/photos/pro-bike-georgia-goulds-luna-orbea-lobular-cross)). Niin tekisin sinunakin, ellen ajais CX-pyörällä pitkiä maantielenkkejä usein.

plr
09.02.2011, 23.24
SPD:t vain siihen crossariin, niin voi myös jalkautua tarvittaessa.

Olisi kiinnostavaa kokeilla joskus maantiepyörässä oikeita maantiepolkimia ja -kenkiä, kun olen aina käyttänyt SPD-polkimia ja maastokenkiä kaikissa pyörissä. Vaihdoin äskettäin maantiepyörään kaksipuoleisten maastopolkimien tilalle PD-A600:t, jotka ovat siis SPD-polkimet maantiekäyttöön. Vaikutus: Paino keveni, mutta en huomaa yhtään mitään eroa tuntumassa edellisiin. SPD-polkimien ja kenkien välissä on tosiaan hieman sellaista sivuttaista keinumista, jota ei isojen poikien mukaan kunnon maantiepolkimissa esiinny.

Maastokengissä on se ylivoimainen etu, että niillä pääsee tarvittaessa kävelemään liukastelematta ja klosseja/lattioita tuhoamatta. Esimerkiksi itselläni joka kerta lenkille lähtiessä ja sieltä palatessa on matkalla pätkä sileäpintaista klinkkeriä ja rappusia.

rhubarb
09.02.2011, 23.57
Jos ajat oikeasti maantiellä (sanotaan 2h lenkkejä), osta maantiepolkimet. Krossiajo maastopolkimilla.

CyclingGoofy
06.03.2011, 13.35
Laitetaan nyt vaikka tähän säikeeseen, mistä pk-seudulla sais ostettua timen maastoklosseja?

PeteF
06.03.2011, 22.14
Mitä eroa Shimanon eri polkimilla on? M520 ja M540 näyttää samalta, M770 ei sekään hirveästi eroa noista. Hinnan nousun perusteella voisin arvata että materiaali, ja sitä myötä kestävyys paranee. Mutta riittääkö M520 tällaiselle perusmaasturikuskille vai pitäisikö samantien ostaa parhaimmat mihin kantti riittää? Tärkein kriteeri mulla on että jalka lähtee nopeasti irti, sen verran huonoa tuo ajaminen vielä on. :o

Vai oliko noita muita parempia vaihtoehtoja?

tehaku
06.03.2011, 23.30
Mitä eroa Shimanon eri polkimilla on? M520 ja M540 näyttää samalta,

Eikös M540:ssä ole hieman avoimempi rakenne, joten lumi ja muta eivät tuki sitä niin helposti?

mutanaama
06.03.2011, 23.52
Käytännössä en ole huomannut noissa mitään eroa. Oliko vielä niin, että jomman kumman mukana tulee klossit kenkiin?

Ola
07.03.2011, 00.43
Käytännössä en ole huomannut noissa mitään eroa. Oliko vielä niin, että jomman kumman mukana tulee klossit kenkiin?

Eikös kaikissa shimanon polkimissa tule klossit mukana? 540, 960, 647, 747 ainakin.

Muistaakseni 520:ssä on yksinkertaisempi laakerointi, oisko sitten liukupusla kuulalaakerin sijaan? Ihan muistinvaraisesti...

Raikku
07.03.2011, 09.43
Samalla lailla ne ainakin aikansa toimii. Itsellä oli nuo 520:t nyt uusimmassa Cubessa, mutta sitten kun Saksassa oli halvalla XT:t myynnissä niin pitihän ne sitten ostaan. Fillarissa kun muutenkin XT-osaa niin tyylillisesti tärkeä asia...
(XTR:iä nyt sentään ei raaskinut ostaa)

Niin ja siis ei siinä klikklik-jutuissa mitään eroa jalalla huomaa.

marco1
07.03.2011, 10.24
520:ssa on tuo muovinen korkki laakereiden kiristykseen, se on se heikoin kohta (nakkisorminen mekaanikko tai kiveen törmäys aiheuttaa ongelmia).

Olikos noissa 970 XTR:issä se teflonpinnoite (ainakin hetken kestävä) suurin erikoisuus?

PeteF
08.03.2011, 10.38
Taitaa budjettitietoisen valinta olla M540. 2 grammaa painoa ja 11 euroa eroa verrattuna M770 malliin (Bike-Discountissa 33,95 vs 44,90)... M970 menee jo mun pyörään turhan kalliiksi. :p

Ja pitäähän ne kengätkin sitten vielä hankkia.

AnttiL
11.03.2011, 06.31
520 tuntui olevan eroa laakeroinnissa 540 verrattuna.
Kerran kaupassa kun pyörittelin 520 niin tuntui selvästi pyörivän tahmeasti ja nykien.
Joten noista kahdesta on tuo isoveli parempi malli.

kide
11.03.2011, 13.54
Vaihdoin äskettäin maantiepyörään kaksipuoleisten maastopolkimien tilalle PD-A600:t, jotka ovat siis SPD-polkimet maantiekäyttöön. Vaikutus: Paino keveni, mutta en huomaa yhtään mitään eroa tuntumassa edellisiin. SPD-polkimien ja kenkien välissä on tosiaan hieman sellaista sivuttaista keinumista, jota ei isojen poikien mukaan kunnon maantiepolkimissa esiinny.
Mun kokemusten mukaan yksipuoleisten A520- ja A600-polkimien tuntumaan vaikuttaa merkittävästi myös kenkä. Maastokenkä (M121) ja asiointikenkä (MT22) keikkuu samaan tapaan kuin M540-polkimessa, mutta RT80-kenkä tukeutuu paremmin polkimen runkoa vasten. En kylläkään tiedä, miltä oikea maantiepoljin+kenkä tuntuu.

Jooseppi
13.03.2011, 09.50
Kymysys kuuluu, tekeekö noilla wellgon lukkopolkimilla maastoajossa mitään? Vai kannattaako alkaa samantien katselemaan noita shimanoja?

MacGyver
13.03.2011, 12.01
Bilteman lukkopolkimet (Wellgo 19) ovat toimineet alkuvuoden moitteettomasti. Kovilla pakkasilla alkoivat vingahtelemaan, mutta uudet vaseliinit auttoivat siihenkin. Ja hintakaan ei ole paha (~30e).

Risto Koivunen
13.03.2011, 12.07
Wellgon polkimista en osaa sanoa mitään, mutta ainakin täällä pääkaupungissa saa tuota Shimanon halvinta maastopoljinta pyöräkaupasta samaan hintaan kuin Wellgon polkimia Biltsusta.

Keskiäkäinen lohjalainen
13.03.2011, 12.47
Kymysys kuuluu, tekeekö noilla wellgon lukkopolkimilla maastoajossa mitään? Vai kannattaako alkaa samantien katselemaan noita shimanoja?

Kyllä niillä jotain tekee. Ittellä on sellaiset ja ainakin ekat 500 rymistelykilsaa ovat kestäneet aivan hyvin. Ilmeisesti aivan joka laakeriin eivät ole muistaneet tehtaalla laittaa tarpeeksi rasvaa, mutta se lienee korjattavissa.

kide
13.03.2011, 13.33
Kymysys kuuluu, tekeekö noilla wellgon lukkopolkimilla maastoajossa mitään? Vai kannattaako alkaa samantien katselemaan noita shimanoja?
Bilteman Wellgot (M-19) muistuttavat laakeroinniltaan Eggbeatereitä eli kammen puolella on liukupusla. Ne on avattava säännöllisesti rasvan lisäämiseksi. Shimanot on huolettomammat. Lisäksi tuntuma on vähän erilainen. Hyvää noissa on paino, joka on alle XTR:n.

MacGyver
13.03.2011, 20.27
Bilteman Wellgot (M-19) muistuttavat laakeroinniltaan Eggbeatereitä eli kammen puolella on liukupusla. Ne on avattava säännöllisesti rasvan lisäämiseksi.

Rasvaus onnistuu muuten helposti poljinta avaamatta, kun avaa päätykorkin, täyttää piripintaan vaseliinilla ja painaa rasvan läpi polkimesta korkin avulla. Pari-kolme kertaa kun toistaa niin se on siinä.

snowfake
13.03.2011, 20.38
Mulla oli sinkulacrossarissa noi wellgot maantieajossa. Jos lähti revittelemään valoista niin saattoi vahingossa irroita kenkä polkimesta vaikka muuten tuo irroitettavuus oli tiukempi kuin m520:ssa. Eli en lähtisi maastoon ainakaan suosittelemaan, M520 saa kuitenkin intternetseistä noin about samaan hintaan.

M520 voin myös suositella jos maastossa tyyli on "vauhdilla päin kiveä ja ehkä yli". Ei montaa sataa kilometriä vaatinut kiviin kolistelua että ensimmäinen poljin hajosi :)

stadia
19.03.2011, 21.39
Kertokaa te viisaammat...
Lukkopolkimet tahtoisin mä maastopyörääni. Tarvitsen kengät, polkimet ja klossit, eiks je?
Ajelen enimmäkseen maantietä pitkin kotoa töihin ja takaisin.
Mistä lähden yhdistelmää hakemaan ja mitä täytyy ottaa huomioon.
Jos joku myy työkseen yhdistelmää Vantaan suunnalla ja hinta on kohdillaan niin tulen ne hakemaan.

Jarno

Ps. Olis kiva jos kengillä pystyis myös kävelmään :)

Kare_Eskola
19.03.2011, 22.55
Jos pitää pystyä kävelemään, tarvitset maastopolkimet. Klossit tulee polkimien mukana. Polkimissa Shimanon M520 ja M540 ei voi mennnä pahasti pieleen käytön huolettomuuden kannalta - kumpainenkin malli kestää ja kestää. Talvella keräävät lunta, mutta se lähtee parilla potkulla. Kengät sitten oman maun mukaan, paitsi että talveksi Laket.

FoMoCo
19.03.2011, 23.45
Shimano PD-M647 ja sopivat maasto kengät ovat toimiva yhdistelmä.

snowfake
19.03.2011, 23.48
Budget sportista on saanut Shimanon kenkiä (olikos noiden omienkin malli nyt M32 vai mikä se oli...) 59,95e tjsp, pääsee ainakin kokeilemaan mikä sopii omaan jalkaan. M520-polkimia saa ulkomailta 19,95e/pari, Suomessa näytti esim. hi5bikes.fi:ssä olleen 29e. Klossit tulevat polkimien mukana.

Paakku
04.04.2011, 12.27
Nämä Time ATACit on ostettu joskus 1999 tai 2000 ja ovat edelleen päivittäisessä työmatkakäytössä. Eikä koskaan ole tehty sen kummempia huoltotoimenpiteitä, kuin painepesurilla pesua ja satunnaisia suihkaisuja ketjurasvaa. Näitten rinnalla olen ajanut loppuun muutamat Shimanot, vispilät ja myös uudemmat Timet. Lieneekö uusien lukkopolkimien käyttöikää lyhennetty.
https://lh4.googleusercontent.com/_WJZDx1oKYgg/TYpcAaOMKHI/AAAAAAAAB_M/_L97sZgUSfY/s640/SDIM4931.jpg

Kalle H
08.04.2011, 12.37
Itselle tuli ajankohtaiseksi hommata uudet lukkopolkimet maantiepyörään, kun pyörässä olleet kohtuullisen hyvin palvelleet shimanon PD-M520 polkimet saivat siirtyä uuteen maastopyörään. Kenkinä molempien pyörien kanssa toimii Shimanon MD86 -malli, joka on osoittautunut varsin päteväksi kengäksi ainakin hintaansa nähden (M520 polkimien ja MD85 (korjaus: SH-M086L ei MD85) kenkien yhteishinta oli ~120€ viime kesänä)

Nuo M520 polkimet ovat palvelleet ihan mukavasti noin 2tkm ajan, mutta etenkin pidemmillä maantielenkeillä on välillä alkanut ärsyttämään polkimien ja klossien välinen väljyys, jonka johdossa jalka pääsee heilumaan kevyesti myös sivusuunnassa. Mielestäni on siis ok, että kantapää pääsee liikkumaan sivuttain jokusen asteen (eng. float), mutta ärsyttävää on se, että jalka pääsee ikään kuin kaatumaan hieman sivulle, joka heikentää tuntumaa ja tukea etenkin "kovaa" ajaessa. Tämä (ilmeisesti aina tunnettu) "SPD:n heiluri ominaisuus" on mielestäni pysynyt suhtkoht samanlaisena uudesta asti, eikä lukkojenkireys-säädöllä ja/tai klossien kuluneisuudella tunnu olevaan asiaan juurikaan vaikutusta. Tämä hieman löysä tuntuma on omien (melko rajattujen) kokemusten mukaan itseasiassa ihan hyödyllinen maastossa, kun pyörän päällä pystyy liikkumaan hieman vapaammin myös sivuille, ilman että lukkosysteemi ahdistaa liikettä likaa.

Lähdin hakemaan ongelmaan ratkaisua yksipuolisista SPD-maastoklossiin sopivista polkimista, joiden oletin antavan ainakin hieman enemmän tukea perus kaksipuolisiin polkimiin nähden. En halunnut siirtyä "aitoihin" maantiepolkimiin, koska kengillä tulee myös käveltyä jonkin verran ja halusin pitää poljin-/kenkävalikoiman sellaisena, että kaikki sopii ristiin pyörien välillä.

Laitoin siis tilaukseen Shimanon PD-A600 SPD "ultegra" -mallin bike-discountista hieman riskillä, sillä kunnollista arvostelua ja/tai käyttäjäkokemuksia ei polkimista tuntunut löytyvän. Alustavien tarkastelun perusteella vaikuttaa siltä, että polkimen lukon ympärillä oleva kehys ottaa melko tukevasti kiinni kengän pohjaan, jonka ainakin järjellä ajateltuna pitäisi eliminoida jalan sivulle kaatumista. Lisäksi polkimissa on myös hieman parempi maavara ainakin M520 polkimiin nähden, joka on ihan tervetullut ominaisuus pyörään, josta löytyy takaa flip-flop -napa (kiinteällä tulee ajattua lyhyemmät ~2h lenkit & rullailut). Kaiken kaikkiaan polkimet ovat rakenteeltaan todella laadukkaan oloiset ja mielestäni hintansa arvoiset (maksoi ~55€ + postit).

En ole päässyt kokeilemaan polkimia vielä kunnolla, mutta nopean tekniikkarullasession jälkeen fiilikset ovat edelleen todella positiiviset. Polkimet on helppo pyöräyttää ympäri ja lukko napsahtaa nätisti kiinni, myös kaikenlainen ylimääräinen heiluminen ja naksuminen loistaa poissaolollaan ja polkimet suorastaan liimautuvat kengänpohjaan kiinni. Aika näyttää kuinka polkimet tulevat toimivaan todellisessa käytössä, ja kuinka esimerkiksi lukkojen kuluminen vaikuttaa tukevuuteen.

Napsin muutaman vertailukuvan näiden kahden polkien eroista, jotta kiinnostuneet pääsevät tiirailemaan eroja ja ominaisuuksia hieman lähemmin. Kuvista voi olla hieman vaikea nähdä todellista eroa polkimen ja kengän kosketuslaajuudesta, mutta olemassa oleva ero tuntuu olevan ainakin ensikokemusten perusteella olevan ratkaiseva.

(https://picasaweb.google.com/kalle.honkanen/ShimanoPDA600VsPDM520#)Shimano PD-A600 vs. PD-M520 @ Picasa (https://picasaweb.google.com/kalle.honkanen/ShimanoPDA600VsPDM520#) (10 kuvaa)

PD-A600
https://lh4.googleusercontent.com/_FC5JuHDmz_8/TZ7LAUqQ3OI/AAAAAAAAA5s/JKai4FD2OHs/s1024/DSC06619%20%28Large%29.JPG

PD-M520
https://lh6.googleusercontent.com/_FC5JuHDmz_8/TZ7K_5zsUhI/AAAAAAAAA5o/aQ4yF8Hq5WE/s1024/DSC06620%20%28Large%29.JPG

Edit:

Lisätään nyt vielä, että jos nyt pitäis valita kenkä uudelleen maantiekäyttöä ajatellen, niin valitsisin luultavasti Shimano SH-RT81 -mallin, joka tuntuu olevan "tyylitelty" maantiekäyttöä ajatellen, MD85 kengän ollessa enemmän maastokenkä. En osaa sitten sanoa onko tuo RT81 -mallin pohja sen parempi A600 poljinta vasten, kuin esimerkiksi nyt käytössä olevan MD86-mallin, melko samalta ne ainakin kuvissa näyttää (materiaali erot? jäykkyys? paino?).

rhubarb
08.04.2011, 13.36
Maantiellä kannattaa käyttää maantiepolkimia ja -kenkiä.

Kare_Eskola
08.04.2011, 14.07
...paitsi jos ei arvosta palstapoliisien laukomia universaaleja totuuksia vaan kenkien käveltävyyttä ja muuta käytännöllisyyttä.

Jani R.
08.04.2011, 14.09
On tuolla maantie/yhteislenkeilläkin ollut joku maastopolkimilla ja en olisi edes huomannut niitä ellei olisi sanonut.

IHD
08.04.2011, 14.19
Onkos jollekulle jo ehtinyt kertyä kokemusta noista Shimanon XTR M985 (häkillinen) polkimista. Eli miten sietää lähinnä mutaa yms. "epäpuhtauksia" yms ??

Kalle H
08.04.2011, 15.08
Jos ajat oikeasti maantiellä (sanotaan 2h lenkkejä), osta maantiepolkimet. Krossiajo maastopolkimilla.


Maantiellä kannattaa käyttää maantiepolkimia ja -kenkiä.

Viestit: 4.110 :rolleyes:

rhubarb
08.04.2011, 18.42
Viestit: 4.110 :rolleyes:

Juu, pahoittelen, kuvia katsellessa näemmä hyppäsin kävelykappaleesi yli. Antaisin saman vinkin kolmannenkin kerran mutta jos nykyasetelma toimii niin mikäs siinä sitten.


...paitsi jos ei arvosta palstapoliisien laukomia universaaleja totuuksia vaan kenkien käveltävyyttä ja muuta käytännöllisyyttä.

…Tai palstapoliisipoliisien. Sinä tosin oletkin sen verran proo että menee varmaan ilman kenkiäkin.

Teräsjousi
08.04.2011, 19.17
jos nyt pitäis valita kenkä uudelleen maantiekäyttöä ajatellen, niin valitsisin luultavasti Shimano SH-RT81 -mallin, joka tuntuu olevan "tyylitelty" maantiekäyttöä ajatellen, MD85 kengän ollessa enemmän maastokenkä. En osaa sitten sanoa onko tuo RT81 -mallin pohja sen parempi A600 poljinta vasten, kuin esimerkiksi nyt käytössä olevan MD86-mallin, melko samalta ne ainakin kuvissa näyttää (materiaali erot? jäykkyys? paino?).

Itselläni on juuri tilauksessa Saksasta ko. combo (A600 + RT81).

Oman valintani pääkriteerejä oli se, etten halunnut ostaa eri standardia olevia kenkiä ja polkimia maantiepyörään (A600) ja peruskäyttöpyörään (A530). RT81-kengät vaikutti myös mukavammilta käyttöominaisuuksiltaan kuin maantiekusiluistimet. Ko. combo on saanut myös netissä kehuvia kommentteja. Kengät ja polkimet ovat lisäksi ihan kivan näköisetkin. Ja kaiken rehellisyyden nimissä mun kunnolla ja kokemattomuudella ei varsinaisten maantiekenkien mahdollisella jäykemmyydellä ole yhtään mitään merkitystä.

Raportoin sitten näistäkin kesän jälkeen enemmän, kun on ajokokemusta takana riittävästi.

Nufan
08.04.2011, 19.27
On tuolla maantie/yhteislenkeilläkin ollut joku maastopolkimilla ja en olisi edes huomannut niitä ellei olisi sanonut.

Mä ajelin viimekesän maastokengilla ja polkimilla (Shimano M300, Crankbrothers candy), kun ei ollu rahaa pistää kunnollisiin maantiekenkiin ja polkimiin.

Kyllähän niillä ajeli, mutta pidemmillä lenkeillä ja paljon satulasta ajettaessa tuntui, että jalat jotenkin puutuvat. Maastossa samaa ilmiötä ei tapahtunut.

Vertti83
08.04.2011, 22.42
Onkos jollekulle jo ehtinyt kertyä kokemusta noista Shimanon XTR M985 (häkillinen) polkimista. Eli miten sietää lähinnä mutaa yms. "epäpuhtauksia" yms ??

Oon moisilla viime syksystä asti ajellut, mutta varsinaisista mutakeleistä ei oikein hirveästi ole kokemuksia. Polkimet ovat muuten toimineet erittäinkin mainiosti, ehkä selkein ero edellisiin M520:iin oli lukkiutumisen ja irroittamisen selkeys. Klossi todellakin napsahtaa kiinni ja irti todella selkeästi, kun taasen M520:ssä tuntuma oli välillä hieman epämääräinen. Poljin tuntuu myös tukevammalta, vaikkakaan tuo ympäröivä häkki ei kengän pohjaan ota kiinni. Kivikko rytyytystä on tullut harrastettua enemmänkin ja polkimet on jonkinverran osumaakin ottaneet, ja toimivat edelleen moitteettomasti. Kaikenkaikkiaan ollut hyvät polkimet, ei muuta moitittavaa kuin aavistuksen tyyris hinta...

Edit: Lisätään vielä senverran että talven lumiajeluissa poljin on toiminut varsin hyvin, ja ongelmatilanteet on johtuneet lähes aina siitä että kengän pohjaan on pakkautunut liikaa lunta, ts. poljin toimii, mutta kenkä tukkeutuu(ja tähänkin auttoi hieman silikonisprayn suihkaaminen klossin ympäristöön). Uskon että toimii myös mutakeleissä hyvin.

Kalle H
14.04.2011, 11.48
Ajattelin laittaa pientä väliaikaraporttia A600-polkimista, kun olen nyt päässyt niillä jo hieman ajamaankin. Matkaa on kertynyt kuraisilla, lumisilla ja märillä kelveillä noin 200km, joten varsinaisesta käyttötestistä ei ole vielä kyse.

Polkimet ovat toimineet avain loistavasti ja ne todellakin ovat paljon tukevammat, kuin nykyisin maastokäytössä olevat M520-polkimet. Tukevuuden huomaa esimerkiksi jyrkemmissä ylämäissä joissa maantiesinkulalla joutuu oikein runttaamaan tangolta mikäli mielii päästä mäen harjalle asti. Myös "nopeampi" (itselle ~110 rpm) pyöritys onnistuu mukavasti, kun kenkä on tukevasti kiinni pedaalissa, eikä jalka mulju ympäriinsä. Polkimet rullaavat todella hienosti ja ne on todella helppo kääntää ympäri, koska lepotilassa ne asettuvat siten, että "nokka" sojottaa lähes suoraan ylöspäin.

Ainoa ilmennyt ongelma on polkien kohtuullisen nopea ulkoinen rappeutuminen. Polkien lukkosysteemiä kiertävä kevytmetallikehän (alumiini?) pinnoite (anadisointi/maalaus..?) on nimittäin todella herkkä naarmuntumaan (kts. kuvat). Asia taitaa olla niin, että kenkien klossit on valmistettu jostain kovasta metallista, kun vastaavasti polkimen kehys on todella pehmeästä tavarasta. Kuvien perusteella voi näyttää siltä, että kenkien klosseja on hakattu polkien kehystä vasten oikein reilusti. Asia on kuitenkin niin, että klossi on napsahtunut kiinni lähes aina kerrasta, lisäksi lukitus-irroitus kertoja on kertynyt vasta jotainkin kymmeniä. Toinen syy tähän kulahtamiseen voi olla se, että polkimen ja kengänpohjan väliin on jäänyt mm. hiekkaa, joka on hangannut naarmuja pehmeään kehykseen.

Kaiken kaikkiaan olen kyllä todella tyytyväinen näihin pedaaleihin, käyttöönhän ne on hankittu!

Shimano PD-A600 vs. PD-M520 @ Picasa (https://picasaweb.google.com/kalle.honkanen/ShimanoPDA600VsPDM520#) (7 uutta kuvaa)

Noin 200km ajettu PD-A600-poljin
https://lh6.googleusercontent.com/_FC5JuHDmz_8/Taaq-XvKkxI/AAAAAAAAA6g/DEztJ0ecqXg/s720/DSC06650%20%28Large%29.JPG

Hri
14.04.2011, 12.47
Olin jo harkitsemassa sijoittamista noihin XTR M985 polkimiin, uskollisten M520 alkaen olevan jo aika heikossa hapessa, kun huomasin että Shimano pistää toukokuussa ulos uuden M530 mallin:

http://img39.imageshack.us/img39/3989/pdm530640x425.jpg
http://img813.imageshack.us/img813/37/pdm530w640x425.jpg

Painoa on toki enemmän kuin XTR versiolla (Singletrackin mukaan 20g (http://www.singletrackworld.com/2011/03/new-2012-shimano-deore-and-slx/)), mutta hinta pitäisi olla ainakin kukkaroystävällisempi. Ei tee niin pahaa jyrätä näillä kiviin kuin XTR versiolla, luulisin.

VesaP
14.04.2011, 14.19
Painoa on toki enemmän


Jos painolla on väliä niin suosittelen näitä:

http://www.elisanet.fi/race/pics/zero2.jpg

BONK
14.04.2011, 14.22
Omat lukkopolkimet ovat olleet aina joko Shimanoja tai Crank Brotherseja ja tätä nykyä kaikissa pyörissä maantie / cyclo / 2x mtb on CB:t. Kyllä noilla CB:n polkimilla maantielläkin pärjää, kun on kunnolliset ja riittävän jäykkäpohjaiset maantiekengät.

Meikäläisen lenkit ovatkin tähän asti kärsineet etupäässä kunnon puutteesta, ei niinkään polkimista, MUTTA mikäli joku perustelee suoritusten merkittävän parantumisen vaihtamalla merkin X maantiepolkimiin, niin ei kai siinä sitä sitten auta kuin kauppaan taas marssia :D

Ainahan on toki mahdollista (toivottavasti näin), että suuri väsymyksen tunne on johtunut juurikin näistä vääränlaisista polkimista...

VesaP
14.04.2011, 14.27
OAinahan on toki mahdollista (toivottavasti näin), että suuri väsymyksen tunne on johtunut juurikin näistä vääränlaisista polkimista...

Mitä suuremmalla todennäköisyydellä juuri noin. Mulla on ergossa Speedplayn teräsakseliset Zerot, lenkin maksimimitta ollut kolmisen tuntia yleensä.

Sit erehtyy ulos lähtemään ontoilla titaaniakseleilla (Zerot siis nämäkin), niin heti tuloo yli 8h lenkki.

Täytyy johtua polkimista! :eek:

BONK
14.04.2011, 15.09
Mitä suuremmalla todennäköisyydellä juuri noin. Mulla on ergossa Speedplayn teräsakseliset Zerot, lenkin maksimimitta ollut kolmisen tuntia yleensä.

Sit erehtyy ulos lähtemään ontoilla titaaniakseleilla (Zerot siis nämäkin), niin heti tuloo yli 8h lenkki.

Täytyy johtua polkimista! :eek:

Titaani parantaa siis suorituskykyä x 3 :eek:

Tämän kun olisi tiennyt aiemmin. Nyt kyllä lähti heti tilaus kaikista mahdollisista titaanivempeleistä...

maantienässä
14.04.2011, 15.11
en oikein ymmärrä joidenkin kommentteja, kun ensin hankitaan oma pyörä sekä maantielle että maastoon, niin sitten pihistellään polkimissa ja kengissä.

Onhan maantiekengät ja polkimet maantielle ja maastokengät ja polkimet maastoon.
Saahan sitä joillakin "yhdistelmillä" poljeskella, mutta tuntuma on kyllä eri

BONK
14.04.2011, 15.17
en oikein ymmärrä joidenkin kommentteja, kun ensin hankitaan oma pyörä sekä maantielle että maastoon, niin sitten pihistellään polkimissa ja kengissä.

Onhan maantiekengät ja polkimet maantielle ja maastokengät ja polkimet maastoon.
Saahan sitä joillakin "yhdistelmillä" poljeskella, mutta tuntuma on kyllä eri

Itse vaan tykkään tuosta CB:n tuntumasta/irroituksesta ja kun kaikilla pyörillä tulee ajettua, niin en ole (vielä) nähnyt tarpeelliseksi hankkia muita. Pihistelystä ei tällä kertaa ole kyse, mutta avoimin mielin otan vastaan hienoja ideoita maantiepolkimiksi.

Teemu Kalvas
14.04.2011, 15.48
Noin 200km ajettu PD-A600-poljin

Tuo rakenne jossa on alumiininen kehä uloimmana ottamassa kaikki iskut on luonnostaan kuluneen näköinen suunnilleen heti kun sen ajaa kaupasta ulos. Shimanon klossit taitaa olla terästä (enpä nyt muista kun ei ole vuosiin tullut vastaan) ja on alumiinia kertaluokkaa kovempaa, klossiin ei tule minkäänlaista jälkeä kun se osuu tuohon. Lisäksi tietty kaikki kivetkin on kovempia kuin alumiini.

Tämä ei tarkoita että poljin olisi varsinaisesti huono. Kyllähän se kasassa pysyy. Kauneutta on vain turha odottaa.

turot
15.04.2011, 10.51
Kysästään täällä nyt sitten vinkkiä kun on ensimmäiset lukkopolkimet tulossa uuteen pyörään eikä kengistä vielä hajuakaan. Polkimet on siis M540 ja suosituksia hyvistä ei-niin-kalliista kengistä otetaan vastaan niin tietää vähän mitä kannattaisi hakea.

http://www.bike-discount.de/shop/k680/a47057/sh-m087g-mtb-shoes.html Nämä vaikuttivat ihan mahdollisilta, mutta kun en ole lukkokenkiä koskaan jalassani pitänyt niin en viitsi kokeilematta ostaa ensimmäisiä.

lansive
15.04.2011, 11.15
en oikein ymmärrä joidenkin kommentteja, kun ensin hankitaan oma pyörä sekä maantielle että maastoon, niin sitten pihistellään polkimissa ja kengissä.


Minä ymmärrän. Kun on paljon lapsia ja/tai velkaa tahi muuten vain vähemmän likvidiä omaisuutta käytössä, niin ei välttämättä riitä varat enää niihin kenkiin.

Itse kun ostin maantiepyörän, niin rahaa vain ei kertakaikkiaan ollut maantiekenkiin. Ei itse asiasssa olisi ollut siihen maantiepyöräänkään, mutta kun osti halvimman mallin, niin juuri pystyi hankinnan tekemään. Kun ennestään oli ylimääräiset maastopolkimet, sekä Shimanon M300 maastokengät (jäykkä kuitupohja) niin noillä mennään. Toki olisin voinut ostaa jotkut 79 euron lötkömonot ja ajaisin "maantiekengillä", mutta kun ei nyt ollut rahaa laittaa kunnollisiin maantiekenkiin, niin tuo on paljon parempi vaihtoehto.

Kuntoilun kannalta olisi varmaan ihan sama jos maantielenkit ajaisi täpärillä pattikumit alla, mutta silloin ei kyllä enää olisi hajuakaan maantiepyöräilystä. Eikä tietysti olisi tällä kunnolla asiaa mihinkään tapahtumaan tai yhteislenkille.

Kalle H
15.04.2011, 12.18
Kysästään täällä nyt sitten vinkkiä kun on ensimmäiset lukkopolkimet tulossa uuteen pyörään eikä kengistä vielä hajuakaan. Polkimet on siis M540 ja suosituksia hyvistä ei-niin-kalliista kengistä otetaan vastaan niin tietää vähän mitä kannattaisi hakea.

http://www.bike-discount.de/shop/k680/a47057/sh-m087g-mtb-shoes.html Nämä vaikuttivat ihan mahdollisilta, mutta kun en ole lukkokenkiä koskaan jalassani pitänyt niin en viitsi kokeilematta ostaa ensimmäisiä.
Itse en lähtisi tilaamaan kenkiä sokkona verkkokaupasta. Homma on nimittäin niin, että pyöräilykenkien koot seuraavat harvoin sitä perus tennarin kokoa ja lisäksi mm. lesteissä on kenkämallien välillä on melko suuria eroa, mikä osaltaan vaikuttaa myös koko valintaan. (edit: tulipas luettua kysymys melko kevyesti =) )

Sinulla marssisin lähimpään palvelevaan alanliikkeeseen sovittamaan kenkiä siihen omaan jalkaan. Itse olen esimerkiksi ajellut oikein mukavasti Shimanon SH-M086L-kengillä, joista paikallinen kivijalkakauppias (http://www.nippeli.fi/etusivu) veloitti noin satasen polkien oston yhteydessä. Shimanon peruskengät taitavat yleisesti ottaen olla sellaisia tasaisen varmoja valintoja, toki monia muitakin merkkejä markkinoilta löytyy.

Kannattaa muistaa, että kengän tulee olla istuvuudeltaan sellainen sopivan napakka, mutta se ei saa kuitenkaan puristaa mistään. Merkki ja malli sitten määräytyy jalan muodon ja kukkaron paksuuden mukaan, ei niinkään nettiarvosteluiden perusteella.

Nufan
15.04.2011, 12.25
Noi perusmonot on vaan just niitä lötkömonoja, josta lansive juuri puhui.
Itse ostin ekoiksi kengiksi shimanon m80:t ja kyllähän niillä ajeli, mutta herätyksen koin, kun ensimmäiset jäykkäpohjaiset kengät ostin.

Eli hae jäykkäpohjaista kenkää.

turot
15.04.2011, 12.53
Itse en lähtisi tilaamaan kenkiä sokkona verkkokaupasta. Homma on nimittäin niin, että pyöräilykenkien koot seuraavat harvoin sitä perus tennarin kokoa ja lisäksi mm. lesteissä on kenkämallien välillä on melko suuria eroa, mikä osaltaan vaikuttaa myös koko valintaan.

Sinulla marssisin lähimpään palvelevaan alanliikkeeseen sovittamaan kenkiä siihen omaan jalkaan. Itse olen esimerkiksi ajellut oikein mukavasti Shimanon SH-M086L-kengillä, joista paikallinen kivijalkakauppias (http://www.nippeli.fi/etusivu) veloitti noin satasen polkien oston yhteydessä.

Mainitsin nimenomaan, että en ole halukas tilaamaan verkkokaupasta kenkiä kokeilematta. Kysyinkin vinkkejä joistain mahdollisista malleista mitä kannattaisi alkaa hakea. Lähimmässä kaupassa on aika rajallinen valikoima kenkiä joten katselin tässä netin avulla vähän muiden valikoimia ja jos niistä löytyisi jotain suositeltavia kenkiä niin suhaan sinne sitten ostoksille. Ei jaksaisi kymmentä liikettä kiertää kenkien perässä kun en oikein yhtään tiedä mitä haen.

Vaatimuksena satasen hintaluokassa saatava kevyehkö, tukevapohjainen ja lättäjalkaiselle sopiva mtb-kenkä jotka menee Shimanon M540-polkimiin kiinni.

Nuo mainitsemasi kengät voisivat olla yksi katsastettava malli. Ovat ainakin kuvan perusteella ihan asiallisen näköiset.

JackOja
15.04.2011, 13.01
Mainitsin nimenomaan, että en ole halukas tilaamaan verkkokaupasta kenkiä kokeilematta....

Nooh... eihän täällä kukaan koskaan lue kysymystä kokonaan ;)


Vaatimuksena satasen hintaluokassa saatava kevyehkö, tukevapohjainen ja lättäjalkaiselle sopiva mtb-kenkä jotka menee Shimanon M540-polkimiin kiinni...Mikä tahansa maastokenkä (kaksi ruuvireikää) menee M540-polkimeen kiinni kun laitat kenkiin kiinni Shimanon klossit. Kai sait polkimien mukana klossit? Saa niitä erikseenkin ostaa.
Shimanon kenkien lisäksi yleisesti löytyy mm. Specializedin kenkiä.

Pyöräilykenkiä saat fillarikauppojen lisäksi mm. Intersporteista yms.

Olisit maininnut missä vaikutat, niin saisit ostospaikkavinkkejä ketterämmin.

Kalle H
15.04.2011, 13.42
Mainitsin nimenomaan, että en ole halukas tilaamaan verkkokaupasta kenkiä kokeilematta. Kysyinkin vinkkejä joistain mahdollisista malleista mitä kannattaisi alkaa hakea. Lähimmässä kaupassa on aika rajallinen valikoima kenkiä joten katselin tässä netin avulla vähän muiden valikoimia ja jos niistä löytyisi jotain suositeltavia kenkiä niin suhaan sinne sitten ostoksille. Ei jaksaisi kymmentä liikettä kiertää kenkien perässä kun en oikein yhtään tiedä mitä haen.

Vaatimuksena satasen hintaluokassa saatava kevyehkö, tukevapohjainen ja lättäjalkaiselle sopiva mtb-kenkä jotka menee Shimanon M540-polkimiin kiinni.

Nuo mainitsemasi kengät voisivat olla yksi katsastettava malli. Ovat ainakin kuvan perusteella ihan asiallisen näköiset.

Anteeksi luin kysymyksesi hieman kevyesti läpi ja ilmeisesti hämmennyin nettikauppaan osoittavasta linkistä. :rolleyes:

Tarkennetaan nyt vielä, että käyttämieni SH-M086L-kenkien pohja ei ole täysin taipumaton (se on jotain kumi/muovi seosta, ei kuitua). Omassa käytössä nuo ovat kuitenkin toimineet avain loistavasti, pohja on kuitenkin erittäin tukeva ollen samalla jopa hieman "mukava". Nämä ovat siis itsellä käytössä sekä maasto että maantiepyörässä.

Mikäli maantie "tyylinen" kenkä kiinnostaa myös, kannattaa tarkistaa myös tässäkin ketjussa mainittu Shimanon RT-81 (http://road.cc/content/review/16381-shimano-rt81-shoes) malli voisi olla pätevä vaihtoehto.

VeeVee
27.04.2011, 19.05
Tämä ei sovi ihan tämän otsikon alle, mutta en viitsi aloittaa uutta otsikkoa tämän takia.

Olen harkinnut lukkopolkimia jo aika kauan, mutta yksi asia vaivaa. Kuinka paljon ne rasittaa nilkkoja? Toinen nilkka ei kestä suurta rasitusta (esim. päkiöille nousu monta kertaa rasittaa liikaa eli mitään pohkeita ei voi treenata) ja poljenkin niin että poljin on aika lähellä kantapäätä ja klossi lähermpänä varpaita kuin kantapäätä. Ehkä vaikea kysymys kun mikä on liian suuri rasitus ja mikä ei. Kevyellä pyörityksellä ei ole haittavaikutuksia, mutta ylämäet ja vastatuuli ovat haitallisia jos poljin on lähelläkään päkiää.

Kenkien ja polkimien ostaminen on aika kallis kokeilu joten ajattelin kysyä, jos jollakin täällä jonkinlainen mielipide siitä, että kannattaako nilkkavaivaisen ostaa lukkopolkimia.

SvaR
27.04.2011, 19.58
Tämä ei sovi ihan tämän otsikon alle, mutta en viitsi aloittaa uutta otsikkoa tämän takia.

Olen harkinnut lukkopolkimia jo aika kauan, mutta yksi asia vaivaa. Kuinka paljon ne rasittaa nilkkoja? Toinen nilkka ei kestä suurta rasitusta (esim. päkiöille nousu monta kertaa rasittaa liikaa eli mitään pohkeita ei voi treenata) ja poljenkin niin että poljin on aika lähellä kantapäätä ja klossi lähermpänä varpaita kuin kantapäätä. Ehkä vaikea kysymys kun mikä on liian suuri rasitus ja mikä ei. Kevyellä pyörityksellä ei ole haittavaikutuksia, mutta ylämäet ja vastatuuli ovat haitallisia jos poljin on lähelläkään päkiää.

Kenkien ja polkimien ostaminen on aika kallis kokeilu joten ajattelin kysyä, jos jollakin täällä jonkinlainen mielipide siitä, että kannattaako nilkkavaivaisen ostaa lukkopolkimia.
Itse kyllä tuossa tilanteessa kokeilisin. Lukkopolkimien kanssa toinen jalka painaa ja toinen nostaa eli käytännössä ei tarvitse sillä vaivasella jalalla painaa niin lujaa, kun toinen nostaa. Toinen mikä tulee mieleen niin itsellä ainakin kampikierrokset näköjään laskee ilman lukkopolkimia, mutta siihen tulee huomenna korjaus kun laatikko saksasta saapuu perille asti.
Toinen mikä tuossa tilanteessa voisi olla hyvä ellei jo ole niin kampikierros anturi/mittari niin ei vahigossakaan kierrokset laskisi voimalla runttaamisen puolelle vaan pysyisi siellä korkeammalla 70-90rpm.

kide
27.04.2011, 22.11
... poljenkin niin että poljin on aika lähellä kantapäätä ...

Miten olisi: http://www.trainingbible.com/joesblog/2007/01/cleat-position.html :p

Mutta vakavasti, lukkopolkimilla voi päästä selvästi pienemmällä voimalla, kun ei tarvitse vain runtata alaspäin. Jo se auttaa, että kenkä pysyy varmasti polkimella. Itse huomasin vasta lukkoihin totuttua, kuinka paljon flättipolkimilla tulee painettua ylös nousevaa poljinta alaspäin vain siksi, että jalka pysyisi sillä. Toihan on kaikki vauhdista pois, taaksepäin polkemista.

van damme
21.03.2015, 01.25
Mitkä näistä Shimanon polkimista on parhaat maantiepyörään: M520, M530 vai M785? Auttaako jälkimmäisten kehikko polkemista? Olettaisi että M520:llä esim seisovilteen polkiessa kenkä taipuisi kun polkimen pinta-ala on niin pieni.

rjrm
21.03.2015, 08.13
Hyvä kenkä on taipumaton.

cigant
21.03.2015, 10.37
^^ kaikissa kosketuspinta kenkään samansuuruinen.Kahdessa jälkimmaisessa maastoajossa klossin kiinnittämistä helpottava "kehikko" spd polkusimen ympärillä.M520 perusvarma edullinen,toiminut vuosia sekä maasto,että maantie-ajossa.

Nana
17.04.2015, 00.17
Tänään kaaduttiin ekaa (ja tokaa) krt lukkopolkimilla. Mun pitänee ainakin vasemmalle jalalle, jossa nilkassa kulumaa, hommata sellainen klossi, joka aukeaa useampaan suuntaan, kun toi sivulle nykäisy on sillä vähän hankalampaa. Lähdin tänään harjottelun päälle siitä huolimatta polkemaan molemmat jalat lukoilla (tyhmä kun olen) ja kaikki meni hyvin kunnes piti pysähtyä ja irrottaa lukot, jolloin harjoteltiinkin kaatumista. Polkimet on SPD-A530 ja oon niihin tosi tyytyväinen, niinkun Ridley X-Bowhunkin. Sekin varmaan hidastaa tota vasemman jalan irrotustekniikan oppimista kun se on nyt ollut kipeämpi, jollon sillä vaistomaisesti tekee varovaisemmin tollaset sivuttaisliikkeet. Muihin suuntiin sitä voi nykiä ilman ongelmia.

Halloo halloo
17.04.2015, 01.39
Kumpaan suuntaan sulla on luonnollisempaa kallistua, kun pysähdyt? Yleensä kai se on vasemmalle. Pystyisikö harjoittelemaan niin, että muuttaisi sen oikealle?

orc biker
17.04.2015, 02.21
Kumpaan suuntaan sulla on luonnollisempaa kallistua, kun pysähdyt? Yleensä kai se on vasemmalle. Pystyisikö harjoittelemaan niin, että muuttaisi sen oikealle?
Eihän se auta, koska ehkä ihan alkumetrien jälkeen ei ole ongelmana pysähtyminen normaaleissa tapauksissa, vaan epänormaaleissa yllättävissä tilanteissa, joissa tasapainokin on usein jo kaikkea muuta kuin hyvä. Siksi pitää pystyä avaamaan kummallakin puolella. Ja suosittelen ehdottomasti multi-release-klosseja. On mahdoton nähdä niistä mitään haittaa useimmissa käyttötarkoituksissa tai vaihtoehtoisesti single-releasella mitään etua useimmissa käyttötarkoituksissa. Erityisen totta se on jollain X-bowlla.

Minä en osaa enää ajaa ilman lukkopolkimia. Ilmalentoja seuraa heti perään toinen, kun minä lennän polkimilta. Kun on niin tottunut siihen, että jalat on pultattu kiinni.

Nana
17.04.2015, 12.14
Tuosta puolen valinnasta oli eilen hyötyä kun olin päättänyt, että jos/kun kaadun teen kaikkeni että laskeutuisin oikealle puolelle ja onnistuin jotenkin nykäsemään painon oikealle kun tajusin että nyt kaadutaan.
Luonnostaan kallistuisin vasemmalle.
Tällaset suunnittelut ei toki auta äkillisissä tilanteissa, mutta nyt olin niin varautunut joko irrottamaan lukot tai kaatumaan. Periaatteessa valoissa kyllä riittäisi vaikka irtoaisi vain oikea jalka, sillä saa jo kaatumisen estettyä, mutta täytyy se vasenkin viimeistään lenkin päätteeksi irti saada, joten treenit jatkuu ja käyn etsimässä niitä multi release-klosseja.

Halloo halloo
17.04.2015, 14.26
Varaudu harjoittelun alkutaipaleella pysähtymisiin hyvissä ajoin, kenkä irti lukosta voi myös polkea. Rauhallisesti vaan, niin jossain vaiheessa siitä tulee automaattista Varmaan hyvä ajatus ne multi-releaset. Eräs ystäväni kaatui kevättalvella, kun ei kenkä lähtenytkään lukosta ja nyt on titaania sääressä.
(Hitusen voitelua sitten klossin ruuveihin, niin irtoaa myöhemmin helposti. Kerran vuodessa olisi hyvä ruuvata auki, jotteivät jumahda.)

syklopaatti
17.04.2015, 15.48
Minä en osaa enää ajaa ilman lukkopolkimia. Ilmalentoja seuraa heti perään toinen, kun minä lennän polkimilta. Kun on niin tottunut siihen, että jalat on pultattu kiinni.
Sama täällä vaikka ajoin kolme ensimmäistä harrastusvuottani fläteillä. Sit kun tuntu et pyörä on edes jotenkin hallussa niin vaihdoin lukkoihin eikä paluuta ollut.
Nyt jos lähtee fläteillä mettään niin onnettomuusriski on suuri.:D

Nana
17.04.2015, 16.22
Varaudu harjoittelun alkutaipaleella pysähtymisiin hyvissä ajoin, kenkä irti lukosta voi myös polkea. Rauhallisesti vaan, niin jossain vaiheessa siitä tulee automaattista Varmaan hyvä ajatus ne multi-releaset. Eräs ystäväni kaatui kevättalvella, kun ei kenkä lähtenytkään lukosta ja nyt on titaania sääressä.
(Hitusen voitelua sitten klossin ruuveihin, niin irtoaa myöhemmin helposti.)

Auts, toivottavasti opin aukasemaan ajoissa.
Nyt on multi releaset! En ehtinyt jäädä niillä harjottelemaan vielä. Lienee viisasta myös käydä näyttämässä polkimia jollekin viisaammalle, kun itselle vielä täysin hepreaa noi säädöt. Tarkistais että ne on varmasti löysimmällä. Tuntee kyllä itsensä niin alottelijaksi kun tulee uudenlaiset polkimet, klossit, eri ajoasento jne. Pitää ja kannattaa opetella ymmärtämään miten mikäkin toimii ja myös esim vaihtamaan renkaat/vanteet jne. Varmasti menee aikaa, että opin edes välttämättömät, mutta onneksi pyöräilemään pääsee jo vaikkei nämä olis vielä hallussa.

Alottelia-14
17.04.2015, 18.21
Nyt jos lähtee fläteillä mettään niin onnettomuusriski on suuri.:D

Viimeisin kokeilu meni ihan hyvin siihen asti, kun piti vähän hypäyttää pyörää. Siinä ehtii ajatella yllättävän paljon vaihtoehtoja, kun tajuaa, että mies nousi ilmaan, mutta pyörä ei tullutkaan perässä.

Nana
18.04.2015, 01.58
Eihän tuo lukkopolkimien mekaniikka ollutkaan niin monimutkainen kun kuvittelin, vaan ohjepaperin löydettyäni sain säädettyä niitä löysemmälle. Tulevat päivät näyttävät teinkö jtn väärin, mutta nähdäkseni myyjän säätämä lukitus ei ollut löysimmässä päässä, mikä voi selittää osaltaan irrotusvaikeuksia. Tässähän ihan innostuu opettelemaan lisää. 😋

TERU
18.04.2015, 06.28
Noin vahvalla innolla kykenee vaikka mihin, oppii myös haluamansa.
Lukkopolkimista pitää "muistaa" irroittaa molemmat jalat ennen nollavauhtia, siten säästyy kupsahtamiselta. Omakin alku muistissa vaikka jo vuosia alusta ja muutamia kupsahduksia aluksi sain kokea. Polvi ruvella, henkinen vaurio isompi, todisti että hajamielinen olen. Tieajossa lukinta voi olla minimissä aluksi eikä kovin tiukka irroittamisen tarvitse olla myöhemminkään. Kenkä kuitenkin asettuu aina oikeaa kohtaan ja pyöritys tasaisempaa lukoilla.

cobbo
18.04.2015, 08.29
Meneekö Shimanon halvimman pään SPD-polkimissa irrottamisruuvin kireys ja klossin kiinnityksen väljyys käsikädessä? Mulla on M324 -pedaalit joissa pidän lukitusta tarkoituksella melko löysällä, ja klossi tuntuu pääsevän lonksumaan hieman lukon sisällä. Tuolla ei suuresti ole käytännön merkitystä, mutta välillä pyörittäessä jalassa tuntuu ärsyttävästi *klonk* kun klossi liikkuu lukossa. Ominaisuus vai jotain vikaa lukossa?

Olettaisin että lukon pitäisi gripata klossista kiinni ilman tyhjiä välyksiä säätöruuvin asennosta huolimatta, ja säädön pitäisi vaikuttaa vain voimaan joka vaaditaan klossin irtivääntämiseen.

Bansku81
18.04.2015, 09.20
Mun jäi kyllä lukkopolkimet ja parit kengät hyllyyn pölyttymään. Kunnon flättipolkimet ja fivetenin flätti kengät sopii kyllä meikäläisen polku/metsä/kallio ajeluihin niin paljon paremmin kuin lukot.

arctic biker
18.04.2015, 09.40
Meneekö Shimanon halvimman pään SPD-polkimissa irrottamisruuvin kireys ja klossin kiinnityksen väljyys käsikädessä? Mulla on M324 -pedaalit joissa pidän lukitusta tarkoituksella melko löysällä, ja klossi tuntuu pääsevän lonksumaan hieman lukon sisällä. Tuolla ei suuresti ole käytännön merkitystä, mutta välillä pyörittäessä jalassa tuntuu ärsyttävästi *klonk* kun klossi liikkuu lukossa. Ominaisuus vai jotain vikaa lukossa?


Olettaisin että lukon pitäisi gripata klossista kiinni ilman tyhjiä välyksiä säätöruuvin asennosta huolimatta, ja säädön pitäisi vaikuttaa vain voimaan joka vaaditaan klossin irtivääntämiseen.

Ruuvilla säädetään vain irtoamisherkkyyttä, tietty väljyys on Shimanoille ominaista ja kulunut klossi ehkä?

marco1
18.04.2015, 10.51
^^ Nuo M324:t on kyllä yhdet huonoimmista polkimista mitä on ollut käytössä. Jostain syystä kolisevat uudenkin klossin kanssa ja/tai polkimen runko tarraa kenkään irrottaessa. M520:nen on jo ihan toista maata ja kaverin kertoman mukaan A350:set olisivat myös ok.

stumpe
18.04.2015, 11.30
Itellä ei hyviä kokemuksia multi release-klosseista. Jyrkässä ylämäessä kun käytät polkimen nostavaa liikettä voimakkaasti, irtosi kenkä polkimesta ja löin kipeästi jalan luun runkoon. Vaikka säädin lukot kireälle, ei ongelma siltikään poistunut. Polkimet oli m530..

Nana
18.04.2015, 12.20
"Noin vahvalla innolla kykenee vaikka mihin, oppii myös haluamansa. "

Heh, toivottavasti. Syytä olisi. Tätä foorumia lukiessa tajusin, etten ole millään tavalla varautunut rengasrikkoihin tai muihin vastaaviin, edes paikka-aineella ja luvassa on vielä pitkiä talutusmatkoja ja kalliita renkaanvaihtoja jos en edes auttavasti opi noita tekemään. 😃

En muuten eilen pikatestauksessa saanut multi releaseja aukeamaan kuin sivulle. Testasin vauhdissa tota ylöspäinvetoa mistä ohje varoittaa, ei auennut. Kiskoin oikein voimalla ylös ihan riuhtomalla. Ei auennut. 😳 kiskoin eri kulmissa ylös ensin varovasti, sitten voimalla ja vauhdilla, ei auennut. Sivulle kyllä aukesi.
Nyt salille lähdössä säkkiä paukuttamaan. Mahdollisesti säätelen vielä lukkojen kireyttä ja testailen lisää palattuani jos vielä salin jlk jaksan.

Jopoman
18.04.2015, 12.47
Lukkopolkimista pitää "muistaa" irroittaa molemmat jalat ennen nollavauhtia, siten säästyy kupsahtamiselta.

Mä kyllä suosittelen mieluummin opettelemaan pysähtymään lukot kiinni ja jäämään trackstandiin. Kai nyt jokainen hetken pysyy pystyssä vaikkei pyörä liikkuisi? Irrottaa sen jalan sitten kun kun on tarve laittaa maahan. Harjoittelemalla aika pitenee ja kohta ei tarvitse joka pysähdyksellä irrottautua.
Hätätilanteet tietysti erikseen, mutta normi pysäyttämisessä esim risteykseen on turha panikoida.

JariL
18.04.2015, 14.05
Itsekin asentelin ensimmäiset lukkopolkimet viikko sitten ja nyt on pari metsäreissua takana. Lukot ovat niin löysällä, että normiajelussa ei mitään ongelmaa mutta pari kertaa on tullut mättäälle/hiekalle kaaduttua, kun vauhti loppunut eikä ole ehtinyt kenkää irrottamaan. Polkimet ovat M520:t, joissa adapterit vielä toisella puolella kuumottavia paikkoja varten :) Noihin nollavauhdin kaatumisiin ei taida auttaa mikään muu, kuin oppia vaan ennakoimaan ne tilanteet ajoissa? Toisaalta esim. raskaassa hiekkakohdassahan lukoista pitäisi nimenomaan olla hyötyä eikä jättää kesken kaatumisen pelossa...

orc biker
18.04.2015, 14.53
"
En muuten eilen pikatestauksessa saanut multi releaseja aukeamaan kuin sivulle. Testasin vauhdissa tota ylöspäinvetoa mistä ohje varoittaa, ei auennut. Kiskoin oikein voimalla ylös ihan riuhtomalla. Ei auennut.  kiskoin eri kulmissa ylös ensin varovasti, sitten voimalla ja vauhdilla, ei auennut. Sivulle kyllä aukesi.

Siinäkin on tietty kulma, muuten on lähes mahdoton saada niitä auki. Vedä vähän sivuviistoon ulos ja ylös, niin kuin voisi olettaa muutenkin tapahtuvan yleensä, jos tulee hätä irrottaa. Sitten ainakin lähtee kevyemmin. Kyllä niiden pitäisi lähteä suoraan ylöskin, mutta en oikein muista edes, miten tarkalleen. Olisiko sitten päinvastainen liike kuin laittaessa eli ylös ja taakse? Ei ole vahingossa auennut, vaikka joskus yritin hyppiäkin pyörällä ihan noilla vetäen yrittäen saada auki, mutta ei.

orc biker
18.04.2015, 15.07
:) Noihin nollavauhdin kaatumisiin ei taida auttaa mikään muu, kuin oppia vaan ennakoimaan ne tilanteet ajoissa? Toisaalta esim. raskaassa hiekkakohdassahan lukoista pitäisi nimenomaan olla hyötyä eikä jättää kesken kaatumisen pelossa...
Tuossa oppii nopeammaksi, mutta ei se irrottaminen koskaan ihan yhtä nopea tule olemaan kuin ilman, koska ei se ole monessa asennossa aina ihan luonnollisin ja suorin liike. Eli jatkossakin se saattaa aavistuksen aiemmin saada luovuttamaan kuin ilman, mutta toisaalta niillä pääsee usein pidemmälle helpommin, joten se kuitenkin on kokonaisuudessaan myöhemmin kuin ilman niitä.

Halloo halloo
18.04.2015, 16.23
Tätä foorumia lukiessa tajusin, etten ole millään tavalla varautunut rengasrikkoihin tai muihin vastaaviin, edes paikka-aineella ja luvassa on vielä pitkiä talutusmatkoja ja kalliita renkaanvaihtoja jos en edes auttavasti opi noita tekemään. 


Varasisuri, rengasmuovit (esim. Park Toolin siniset) ja pieni pumppu, niin ei jää matka kesken. Puhjenneen sisurin voi paikata kotona, jollei sitten ole useamman päivän matkalla. Sisurin vaihtoa voi harjoitella pari kertaa kotona, niin sujuu sitten sateessa tien päällä. Minulla on pyörässä pullotelineen ruuveihin kiinnitettynä Lezynen pieni pumppu, muut pienet tarvikkeet satulalaukussa.

Nana
18.04.2015, 17.08
Siinäkin on tietty kulma, muuten on lähes mahdoton saada niitä auki. Vedä vähän sivuviistoon ulos ja ylös, niin kuin voisi olettaa muutenkin tapahtuvan yleensä, jos tulee hätä irrottaa. Sitten ainakin lähtee kevyemmin. Kyllä niiden pitäisi lähteä suoraan ylöskin, mutta en oikein muista edes, miten tarkalleen. Olisiko sitten päinvastainen liike kuin laittaessa eli ylös ja taakse? Ei ole vahingossa auennut, vaikka joskus yritin hyppiäkin pyörällä ihan noilla vetäen yrittäen saada auki, mutta ei.

Testaan uudelleen ensi kerralla. nyt kun olen säätänyt löysemmälle lukkoa ne varmaan toimivat paljon vähemmällä voimalla. Joo, ja vetelin varmaan turhan suoraan taakse ja ylös. Rupes jo naurattamaan kun ohjeen mukaan ei pitäis pystyä edes polkemaan ylöspäin vetäen, kun voivat aueta ja minä yrittämällä yritin niitä aukaista tuloksetta.
Mitä öljyä niihin muuten voi laittaa? Pitääkö olla joku pyöräöljy (xxl:ssä näin semmosta) vai ajaako ruokaöljyt saman asian? Himottais kamalasti testata ohkasempiakin renkaita vaikka noikaan ei missään nimessä huonolta tunnu. Tossa nyt n. 32mm Challenge Grifo proot. Tekis mieli Schwalbe Durano tmv ehkä 28millisenä kokeilla. Taas meni ot, sori. 😎

orc biker
18.04.2015, 18.37
Testaan uudelleen ensi kerralla. nyt kun olen säätänyt löysemmälle lukkoa ne varmaan toimivat paljon vähemmällä voimalla. Joo, ja vetelin varmaan turhan suoraan taakse ja ylös. Rupes jo naurattamaan kun ohjeen mukaan ei pitäis pystyä edes polkemaan ylöspäin vetäen, kun voivat aueta ja minä yrittämällä yritin niitä aukaista tuloksetta.

Ei siinä ohjeessa ihan niin sanota, vaan se avainsana on tosiaan "voivat". Se on vähän sellainen vastuuvapauslauseke, jos joku teloo itsensä. Mutta ihan rauhassa saa kiskoa normaalia polkemisliikettä vaikka ihan puhtaasti takareisillä vetämällä, eivätkä aukea. Minä pystyn vaikka vetämään ihan puhtaasti niillä pyörän hyppyyn ilman, että aukeavat. Olen nyt ajanut singlestä multi-releaseen vaihdettuani ongelmitta muutaman vuoden jo ja säästynyt niiden ansiosta muutamalta nurin muksahtamiselta, kun on vauhti kuollut hankalassa mäessä täysin esim. takapyörän sudittua tyhjää ja on tullut yllättävä kiire hankalassa asennossa hankalalla alustalla. Esim. viimeksi meinatessani könytä poljin aukesi mukavan helposti, vaikka käänsin kantapäätä sisäänpäin. Ei ollut varsinaisesti oma valinta vetää sisäänpäin, mutta sellaista sattuu, kun lähtee kroppa kallistumaan ja vääntymään tietyllä tapaa pois pyörän päältä. Itse pidän polkimien jousia niin löysällä kuin mahdollista ilman, että tuntuu ajaessa väljältä. Suosittelenkin säätämään polkimet niin, että ensin ihan löysimmälle ja sitten ajamaan kuusikulma-avaimen kanssa. Aina, kun tuntuu olevan väljää, niin yksi pykälä kummaltakin puolelta kireämmälle. Toistetaan, kunnes on hyvä. Silloin eivät tule tarpeettoman tiukalle.



Mitä öljyä niihin muuten voi laittaa?

Minä laitan joskus jotain hyvin ohutta, joka ei tietysti kestä siinä hyvin, mutta toisaalta tuo on sellainen paikka, jossa paksu mönjä äkkiä kerää kaiken hiekan mukaansa, kuten ketjuissakin. Eli varmaan jokin ohut ketjurasva käy.


Himottais kamalasti testata ohkasempiakin renkaita vaikka noikaan ei missään nimessä huonolta tunnu. Tossa nyt n. 32mm Challenge Grifo proot. Tekis mieli Schwalbe Durano tmv ehkä 28millisenä kokeilla. Taas meni ot, sori. 
Miksi ohuempaa? Crossarihan sinulla kai on? En heikentäisi sen monipuolisuutta mukaan lukien kykyä suoriutua esim. hiekkateistä. Lukaisepa tämä: http://janheine.wordpress.com/2014/01/01/tires-how-wide-is-too-wide/ (http://janheine.wordpress.com/2014/01/01/tires-how-wide-is-too-wide/)

orc biker
18.04.2015, 18.51
Testaan uudelleen ensi kerralla. nyt kun olen säätänyt löysemmälle lukkoa ne varmaan toimivat paljon vähemmällä voimalla. Joo, ja vetelin varmaan turhan suoraan taakse ja ylös. Rupes jo naurattamaan kun ohjeen mukaan ei pitäis pystyä edes polkemaan ylöspäin vetäen, kun voivat aueta ja minä yrittämällä yritin niitä aukaista tuloksetta.

Ei siinä ohjeessa ihan niin sanota, vaan että ne voivat aueta ylöspäin vetämällä. Se on vähän sellainen vastuuvapauslauseke, jos joku teloo itsensä. Mutta ihan rauhassa saa kiskoa normaalia polkemisliikettä vaikka ihan puhtaasti takareisillä vetämällä, eivätkä aukea. Olen nyt ajanut singlestä multi-releaseen vaihdettuani ongelmitta muutaman vuoden jo ja säästynyt niiden ansiosta muutamalta nurin muksahtamiselta, kun on vauhti kuollut hankalassa mäessä täysin esim. takapyörän sudittua tyhjää ja on tullut yllättävä kiire hankalassa asennossa hankalalla alustalla. Itse pidän polkimien jousia niin löysällä kuin mahdollista ilman, että tuntuu ajaessa tulevan väljää. Suosittelenkin säätämään polkimet niin, että ensin ihan löysimmälle ja sitten ajamaan kuusikulma-avaimen kanssa. Aina, kun tuntuu olevan väljää, niin yksi pykälä kummaltakin puolelta kireämmälle. Toistetaan, kunnes on hyvä. Silloin eivät tule tarpeettoman tiukalle.



Mitä öljyä niihin muuten voi laittaa?

Minä laitan joskus jotain hyvin ohutta, kuten jotain perus CRT:tä, joka ei tietysti kestä siinä hyvin, mutta toisaalta tuo on sellainen paikka, jossa paksu mönjä äkkiä kerää kaiken hiekan mukaansa.


Himottais kamalasti testata ohkasempiakin renkaita vaikka noikaan ei missään nimessä huonolta tunnu. Tossa nyt n. 32mm Challenge Grifo proot. Tekis mieli Schwalbe Durano tmv ehkä 28millisenä kokeilla. Taas meni ot, sori. 
Miksi ohuempaa? Crossarihan sinulla kai on? En heikentäisi sen monipuolisuutta, kuten kykyä suoriutua esim. hiekkateistä. Lukaisepa tämä: http://janheine.wordpress.com/2014/01/01/tires-how-wide-is-too-wide/ (http://janheine.wordpress.com/2014/01/01/tires-how-wide-is-too-wide/)

Nana
18.04.2015, 19.52
Nyt en viitsi linkittää ed. viestiä kun niin pitkä, mutta kiitos kommenteista ja vinkeistä!
Joo siis minustakin se oli ihan vastuuvapautuslauseke siinä ohjepaperissa, tyyliin: näitä kiinnitystappeja ei tule käyttää sellaisilla ajotavoilla, joissa polkimia vedetään ylös tai hypätessä jne. Eli jos käytän siten ja loukkaan itseni voin syyttää vain itseäni.
Toi rengasaiheinen linkki oli hyvä. Mulla tää rengasasia on ehkä enemmänkin uteliaisuudesta, kun en ole ajanut kapeammilla ja uteliaana ihmisenä kiinnostaa kovasti päästä kokeilemaan ja vertailemaan ajotuntumaa yms. Löytää juuri itselle sopivin renkaan koko. Leveämmistä mulla jo on kokemusta, mutta vasta X-Bown myötä innostuin ajatuksesta testata myös ohuempia. Toi on mahtava pyörä ja olen varma, että se kulkee hienosti millä renkailla vain ja musta on ihanaa päästä kokeilemaan eri versioita, vaikkei niistä lopulta käyttöön jäisi kuin osa. 😊
Kauheen vaikeeta olla menemättä treenaamaan. Lihakset on väsyksissä ja kävin aamupvällä salillakin. Yritän malttaa ainakin huomiseen odottaa.

Nana
19.04.2015, 18.15
Nyt on pakko hehkuttaa: jee, sain lukot säädettyä löysälle, olivat jääneet liian kireälle liikkeessä. Kävin ajelee keskustan, Pasilan ja ympäristön pyöräteitä. Ajelin ihan hurmiossa vaan ympäriinsä välilä molemmat jalat lukoilla ja välillä toinen. Aivan mahtavaa!
Orc bikerille vielä edelliseen lisäystä: challenge grifon 32 tmv tulevat säilymään mun top 2 renkaissa, on ne niin kivat. Ja ihastuin cyclocrosseihin alunperin oikeastaan juuri tuon skidin ristiriidan vuoksi, ne muistuttavat maantiepyörää käyräsarvineen, mutta niissä onkin selvästi leveämpi rengas. Ensikohtaamiseni meni kutakuinkin näin: (pyöräliikkeessä) Noi on kyl kivoja noi maantiep (näkee renkaat) wtf? Oho, Wau! 😁

Nana
19.04.2015, 19.01
Mun on opeteltava kyllä polkemaan maltillisempaa vauhtia ja seuraamaan nopeusmittaria. Huomasin, että vauhti tuppaa kiihtymään aina kun sitä ei seuraa, eikä pitempiä lenkkejä kyllä jaksa jos polkee kuin viimistä päivää. Oon ihan tyytyväinen tohon VDOn mittariin kyllä. Pyörä toimii, polkimet toimii ja mittari toimii. Kuski vaan häröilee.

orc biker
19.04.2015, 19.20
Mun on opeteltava kyllä polkemaan maltillisempaa vauhtia ja seuraamaan nopeusmittaria. Huomasin, että vauhti tuppaa kiihtymään aina kun sitä ei seuraa, eikä pitempiä lenkkejä kyllä jaksa jos polkee kuin viimistä päivää. Oon ihan tyytyväinen tohon VDOn mittariin kyllä. Pyörä toimii, polkimet toimii ja mittari toimii. Kuski vaan häröilee.
Etenkin aloittelijalle sykemittari olisi tärkeämpi kuin nopeusmittari. Nopeushan ei varsinaisesti kerro rasitusta. Moni tekee sen virheen, että ajaa liian kovaa (liian usein) kunnon kehittymisen kannalta, vaikka se ajatuksena ehkä vähän hassulta intuitiivisesti tuntuukin.

Nana
19.04.2015, 20.45
Etenkin aloittelijalle sykemittari olisi tärkeämpi kuin nopeusmittari. Nopeushan ei varsinaisesti kerro rasitusta. Moni tekee sen virheen, että ajaa liian kovaa (liian usein) kunnon kehittymisen kannalta, vaikka se ajatuksena ehkä vähän hassulta intuitiivisesti tuntuukin.

Totta, se olis kyllä hyvä hankinta. Mulla on varmaan jonkunlainen pohjakunto olemassa, kun liikun säännöllisesti koiran kanssa, käyn salilla, lähinnä kahvakuulia, säkkiä nyrkein ja potkuin (tää on jääny valikoimaan thainyrkkeilystä), painoja, soutua yms, mutta pitkäkestoinen treeni uupuu lähes täysin. Pisimmät pyörälenkitkin aiemmalla Insera Reflex Evolla oli 30km maastoa ja maantietä, joka kyllä sillä pyörällä oli mielestäni ihan kohtuullinen suoritus 😁 Nyt kiinnostais fillaroida pidempääkin ja kasvattaa kestävyyttä ja kuntoa. Oisko suosituksia sykemittariksi? Ai tauti, kun menee ot:ksi taas. Lupaan parantaa tapani kun tämä uuden pyörän luoma alkuhuuma hieman laantuu.

orc biker
19.04.2015, 21.10
Oisko suosituksia sykemittariksi?
Polar M400 on aika hyvä pakkaus hintaansa (n. 150 €) nähden. On helppo käyttää, mutta kuitenkin aika kivasti erilaista dataa saa halutessaan ruudulle. Ei tue kadenssianturia, mikä joitain pyöräilijöitä kiinnostaa, mutta toisaalta GPS löytyy, mikä on kiva esim. jalkalenkeillä matkan mittaamisessa.

Nana
19.04.2015, 21.23
Okei, kiitos. Vaikuttaa ihan riittävältä minulle tällä hetkellä kun olennaisin toiminto olis just se sykealueen seuranta. Kunhan saan rahaa niin hommaan tuon tai vst.laisen mittarin.

Nana
20.04.2015, 00.18
Varasisuri, rengasmuovit (esim. Park Toolin siniset) ja pieni pumppu, niin ei jää matka kesken. Puhjenneen sisurin voi paikata kotona, jollei sitten ole useamman päivän matkalla.

Kiitos paljon! nämä on kans ostoslistalla. Pumpuistakaan en omaa vielä kuin Blackburnin jalkapumpun, jota ei paljon viitsi kuljetella.

orc biker
20.04.2015, 00.24
Ketjun pikaliitin, monitoimityökalu, pari nippusidettä.

Halloo halloo
20.04.2015, 01.23
Sykemittareista omat aiheet, niissä paljon tietoa. Muista lepopäivät sekä palauttavat hissuttelulenkit.

Varovaisuutta risteyksissä, kaikki autoilijat eivät osaa väistämissääntöjä tai eivät noudata niitä.

Nana
20.04.2015, 19.47
Sykemittareista omat aiheet, niissä paljon tietoa.

Jep, löysinkin jo. Ostin Polarin M400, Rookie xl pumpun, joka tosin pumppaa vain 5 bariin asti, mutta kai sillä jo kotiin takas pääsee. Lisäksi Continentalin sisäkumin otin varalle.

syklopaatti
21.04.2015, 09.47
Ketjun pikaliitin, monitoimityökalu, pari nippusidettä.
Kantsii ostaa sellainen monitoimityökalu jossa on ketjunkatkaisin mukana. Ne on yleensä vähän kalliimpia ,mutta ketjun pikaliittimestä ei todennäköisesti
ole mitään apua ilman ketjutyökalua. Ne kun tuppaavat katkeamaan just niin ,et tarviit työntää ketjun tapin ulos ennenkuin voit asentaa pikalukon.
Motonet myy monitoimityökalua jossa on myös ketjutyökalu hintaan 15e. Se on halvin mihin oon törmännyt ,mutta toimivaksi todettu.

orc biker
21.04.2015, 11.24
Kantsii ostaa sellainen monitoimityökalu jossa on ketjunkatkaisin mukana. Ne on yleensä vähän kalliimpia ,mutta ketjun pikaliittimestä ei todennäköisesti ole mitään apua ilman ketjutyökalua.

Juurikin niin. Itselläni on Topeakin Hummer 2. Ei täydellinen, mutta aika kattava.

"2, 2.5, 3, 4, 5, 6, 8mm allen wrench. Phillips screwdriver. Flat head screwdriver. A Torx T25 bit for disc brake. A chain hook. An universal chain tool. 2 tire levers. Spoke wrenches for 14g and 15g. One tire lever with inserted 4mm Allen wrench for chain rivet and adjusting torque."

http://www.bike24.com/p213687.html
(http://www.bike24.com/p213687.html)

Nana
21.04.2015, 20.40
^^ ja ^
Keskesin valitettavasti jo ostaa XLstä jonkun 9-osaisen monitoimityökalun.

cobbo
23.04.2015, 11.25
Miten, onkos Shimanon A520 SPD-pedaalin kääntöpuoli täysin käyttökelvoton ajettavaksi kevyiden vaelluslenkkarien ts. jämäkkäpohjaisten kenkien kanssa?

Satunnaisesti tulee tarvetta ajaa retkipyörällä ilman klossikenkiä ja se onnistuu kyllä nykyisillä M324:llä jotka ovat hieman kloksuvat. Kiinnostaisi A520:n lupaukset siitä, että niillä saisi kiinnityspisteen kuormaa jaettua vähän laajemmalle SPD-monon pohjaan; A530:ssä käsittääkseni olisi flättipuoli mutta ei taas tuota painetta jakavaa kehikkoa lukkopuolella eli se ei toisi parannusta M324:ään nähden tuossa suhteessa.

Puhutaan siis max 10 kilsan hyötyajosta ilman klosseja, yhtään pidemmät lenkit sitten klosseilla.

Nana
25.04.2015, 01.34
^
Itse olen tykännyt noista A530stä. Ovat kevyemmät kuin M324:t ja kun vielä tuon vasemman nilkan takia kaupungissa ajan toistaiseksi usein vain oikea jalka lukolla myös lukoton on pysynyt paikoillaan.

Olli L
25.04.2015, 07.01
Miten, onkos Shimanon A520 SPD-pedaalin kääntöpuoli täysin käyttökelvoton ajettavaksi kevyiden vaelluslenkkarien ts. jämäkkäpohjaisten kenkien kanssa?

On. Siinä on keskellä kupera ja liukas akselin kuori, etu- ja takareuna selvästi alempana. Tietenkin sillä jotenkin eteenpäin horjuu. jos istuu satulassa, mutta ei kannata hankkia sellaista käyttöä ajatellen.

Kuuklettamalla löytyy kuvia, joissa näkyy myös tuo kääntöpuoli hyvin.

Arttuwer
28.04.2015, 10.17
Suositelkaa hyvää maantiepoljinta! Speksillä kevyt ja kestävä!! Olen käyttänyt 2v Shimanon 105 polkimia ja kerran on jo mennyt takuuseen, kun ei vissiin kestä kun 110kg äijä runttaa kaikki mäet pystyssä ylös. 20 lenkin jälkeen alkaa kauhee nitinä ylämäissä kun nousee seisomaan. Ei jaksa enää kuunnella...

kervelo
28.04.2015, 11.11
Suositelkaa hyvää maantiepoljinta! Speksillä kevyt ja kestävä!! Olen käyttänyt 2v Shimanon 105 polkimia ja kerran on jo mennyt takuuseen, kun ei vissiin kestä kun 110kg äijä runttaa kaikki mäet pystyssä ylös. 20 lenkin jälkeen alkaa kauhee nitinä ylämäissä kun nousee seisomaan. Ei jaksa enää kuunnella...

Aika harvassa ovat ne maantieosat, jotka olisi suunniteltu tuolle massalle. Mutta ei hätää: ne shimpan polkimethan voi todennäköisesti huoltaa. Kannattaa ainakin avata ja katsoa, mikä se siellä ääntelee.
http://www.parktool.com/blog/repair-help/spd-pedal-overhaul

Janne L
28.04.2015, 14.13
Bilteman polkimet lähti testiin. Sormituntuma ja lyhyt koeajo antoivat positiivisen vaikutelman.
http://www.biltema.fi/fi/Vapaa-aika/Polkupyorat/Varaosat/Polkimet/Polkupyoran-polkimet-jalkakiinnittimet-2-kpl-2000019094/

Markku Lehikoinen
28.04.2015, 22.44
Bilteman polkimet lähti testiin. / (http://www.biltema.fi/fi/Vapaa-aika/Polkupyorat/Varaosat/Polkimet/Polkupyoran-polkimet-jalkakiinnittimet-2-kpl-2000019094/)

Minulla on tuommoiset retkipyörässä. Muutama vuosi poljettu, ei pahaa sanottavaa.

Markku Lehikoinen

mikis
28.04.2015, 23.14
Suositelkaa hyvää maantiepoljinta! Speksillä kevyt ja kestävä!! Olen käyttänyt 2v Shimanon 105 polkimia ja kerran on jo mennyt takuuseen, kun ei vissiin kestä kun 110kg äijä runttaa kaikki mäet pystyssä ylös. 20 lenkin jälkeen alkaa kauhee nitinä ylämäissä kun nousee seisomaan. Ei jaksa enää kuunnella...
Olisin suositellut juurikin kyseisiä polkimia, mutta nyt täytyy kysyä saitko mitään tietoa mikä oli vialla? Nimimerkillä +90kg ja ihmeellinen nakse kuuluu.

CamoN
28.04.2015, 23.20
Nykyisissä Shimanoissa on muistaakseni saman tyyppiset laakerit 105 5800:sta ylöspäin. Eli ei niiden pitäisi olla sen kummoisempia vaikka päivittäisi kalliimpiin. Mutta vanhemmat 105:t on käsittääkseni olleet sisuskaluiltaan erilaisia.

Nana
10.06.2015, 20.46
Millaisia nuo hihnapolkimet ovat? Miten hihnakiinnitys eroaa lukoista polkemisen kannalta?
Valitettavasti vasen nilkkani, joka mennyt rikki joskus on ongelmallinen lukkopoljinten irrotuksessa, vaikka ne säädetty löysälle. Oikealla irroitus ongelmitta, mutta vasemmalla juuri tuo liike tekee kipeää ja varmasti lihaksetkin siinä siksi huonommat. Olen miettinyt pitäisikö tohon vasempaan hommata joku hihnakiinnitys/hihnapoljin, kun jonkinlainen "lukitus" pitäisi saada.

PK1
10.06.2015, 21.06
Onks sulla katu- vai maastopedaalit?
Laita maastopedaalit ja multireleaselossit SH-56 ni irtoo kuin ajatus ilman voimaa, myös helposti sisäänpäin nilkkaa kääntäessä.

Nana
10.06.2015, 21.21
^
Mulla on jo SPDt (PD530), kaksipuoliset siis. Hommasin myös multi release klossit ja oikealla jalalla toimiikin ongelmitta, mutta vasemmalla ei. En keksi mitään muuta syytä miksi se on niin vaikea sillä irrottaa kun, että siinä vaan enemmänkin kivun aiheuttaman sivuttaisen liikerajoitteen vuoksi onnettomat lihakset sivulla. Vaikkei sitä muussa huomaa, mutta lukkoa irrottaessa kyllä huomaa. Yritän vielä sisäänpäin kääntämistä, sitä en nimittäin ole koittanut.
Harmittaa kun oisin mielelläni hommannut molempiin esim. CB Candyt tms, mutta saattaa olla, että toiselle joutuu muuta keksimään. Joudun nyt jättämään sen usein lukosta irti, kun on niin hankala irrotettava ja sitten joutuu varomaan, ettei lähde jalka omille teilleen.

PK1
10.06.2015, 21.53
Mulla ne oli ainakin niin löysät etten kesällä voi käyttää, talvikenkiin vois ajatella laittavansa.

Nana
10.06.2015, 22.04
Mulla ne on tukevan tuntuiset. Ei ole kertaakaan lähtenyt vahingossa irti kummastakaan, vaikka joku kerta testailin oikein riuhtoa ylöspäin yms.

Testasin äsken täällä sisällä paikallaan vasemman irrotusta ja kyllä sen näköjään irti saa, kun siihen keskittyy. Koitin eka toinen jalka maassa ja sitten satulassa istuen. Aion kyllä yrittää ton vasemmankin kintun kouluttaa/totuttaa tohon liikerataan, että silläkin vois pitää lukkopoljinta. Tällä hetkellä se on vielä tosi paljon vaikeampaa kuin oikean irrotus.

PK1
10.06.2015, 22.50
Noi sun polkimethan on jonkunlaisella kehikolla siinä lukon ympärillä?
Tarkista nyt vielä ettei kengän pohjan muotoilu ole sellainen että se ottaisi jostain kohtaa siihen polkimen runkoon kiinni ja hankaloittaisi avaamista.

Nana
10.06.2015, 23.25
Niin on. Tarkastan vielä, mutta epäilen, että johtuu ihan tosta jalasta, kun toisella jalalla onnistuu ongelmitta.
Yritän treenailla tolla jalalla nyt säännöllisesti jos sais sen futaamaan noiden lukkojen kanssa. Lenkille ehkä kehitän jonkun kengän kiinnityssysteemin, jonka sillä saa helposti auki, kunnes voi käyttää lukkoa sujuvasti.

pätkä
11.06.2015, 10.36
^paina kenkä käsin polkimeen ja kokeile irrotusta pelkällä kengällä ilman jalkaa, väännä kenkä käsin irti polkimesta. Vertaa samalla tavalla oikeaan polkimeen. Selviää, jos vasen puoli onkin oikeasti jäykempi irrottaa.

The flying Chocobo
11.06.2015, 11.02
Ja varmista että kireys on niin löysällä kuin mahdollista. Itse kun keväällä ostin ensimmäiset lukot/kengät säätelin niin löysälle kuin mahdollista. Minusta kenkä on nyt aika muodollisesti kiinni. Ja olen kyllä jonkun kerran vahingossa tempassu jalan irti ylöspäinkin kiskasemalla, pitänee siis hiukan kiristää. Toki sulla voi olla jalassa sellainen kipupiste joka ei välttämättä johdu heikoista lihaksista.

Jiiaa
11.06.2015, 11.55
Ohnan klossi varmasti kiinni ja oikeassa asennossa? Kenkä voi tosiaan tökkiä tuuohon polkimen kehään jos klossi on missä sattuu. Koita lukon irroitusta poljin alhaalla, tai poljin yläällä samalla nostaen ja kääntäen. Tai vaikka edessä/takana. Mikä tuntuu parhaimmalta

Nana
12.06.2015, 00.12
Testasin käsinkin, on ne ihan samantuntuiset oikealla ja vasemmalla ja on klossit ihan oikeassa kohdassa/oikeinpäin ja kunnolla kiinni. Kyllä se tosta nilkasta johtuu valitettavasti.

kuovipolku
12.06.2015, 10.36
Mulla on myös tietynasteisesti vammainen nilkka. Kipua se ei enää tuota mutta ilmeisesti jotkut pienet lihakset ovat päässeet laiskistumaan tai aivot eivät enää osaa käskyttää oikeita lihaksia, sillä vaikka saankin oikean jalan irti polkimesta se ei tapahdu samalla lailla automaattisesti kuin vasemmalla.

Aikaisemmin en edes kyennyt irrottamaan oikeata ennen vasenta, mutta harjoittelun jälkeen se onnistuu, tosin vain keskittymällä (mikä valitettavasti tarkoittaa sitä että jos ja kun pyörä hitaassa vauhdissa lähes paikallaan seisoen yllättävässä tilanteessa kallistuu oikealle, kaadun yleensä kyljelleni ja pystyyn noustuani huomaan takavaihtajan korvakkeen jälleen kerran vääntyneen...).

Kun olet vielä kerran varmistanut että klossi on todella tiukasti kiinni ja että poljin on todella säädetty herkimmilleen, voit ehkä treenaamalla herättää uinuvan nilkan. Jos se ei tuota tulosta, erääksi vaihtoehdoksi jää siirtyminen jonkin paremmin hennompirakenteiselle pyöräiljälle sopivan polkimen ja klossin käyttäjäksi. Mulla ei ole kokemusta muista, mutta FWIW tällaiselle sivulle olen joskus osunut: http://fitwerx.com/pedals-for-lighter-riders

SSGT-92
12.06.2015, 11.41
Nana, pääsetkös jossain kokeilemaan Crank Brothersien lukkopolkimia ? Ovat aivan toisen oloisia SPD:n verrattuna irrottaa ja kiinnittyä.Toiset tykkää toiset ei.
Rahaahan niihin sit menee , jos vaihtaa,mut polkimien pitää olla sellaiset et ne ei vaivaa käyttäjäänsä ajossa.

Jami2003
12.06.2015, 13.01
Ääni crankeille. Aiemmin ajoin spd:llä maastossa ja puolitoistavuotta sitten siirryin crankeihin. Eikä paluuta ole. Aukeaa nollavoimalla tietyn asteen ylittyessä, kiinnittyy neljältä syrjältä=helposti ja ovat avoimet eli ei paska tai lumi tuki niitä. Jotku on valittaneet laakereita mutta hyvin on mulla toimineet halvimmat mallit jo koko tämän ajan...

Nana
12.06.2015, 17.07
Kuovipolku,
mulla on ilmeisesti päässyt käymään juuri noin. Olen hyvin saanut kuntoutettua tuota nilkkaa, sillä voi kävellä, ajaa, treenailla, potkia säkkiä jne jne, mutta varmaan jäänyt nuo sivulihakset, joita ei yleensä paljon käytetä "uinumaan" ja alemman nilkkanivelen kuluma trauman vuoksi aiheuttaa kipuja, joiden vuoksi sitä ei tee mieli liikutella paljoa sivusuunnassa. ja juuri tuo lihasten hallinta on selvästi onnettomampaa vasemmassa. pitää ihan keskittyä tuollaisiin "normaalista poikkeaviin" liikeratoihin.

Ei ole kyllä mahdollisuutta mulla testata CB:n polkimia/klosseja, muuta kuin tietty ostamalla ne. Se voisi olla, että niistä joku sopisi paremmin tällaselle nilkalle, ainakin niin, että menisi vähemmän aikaa, että saisi totutettua nilkan lukon avaukseen.

arctic biker
12.06.2015, 20.05
Minulla oli Eggbeaterin kolmoset muutaman sata kilsaa ajossa. En ikinä oppinut kuinkapäin kengänasemoitsin. Toki tämän vuosituhannen olen käyttänyt Shimanon maasto- ja Lookin Keomallia. En minä sillä että nuo huonot olisi, itte myin Tank Driverille, kysykää hältä jos hää nuorempana on oppinut polkimia käyttämään. Mulle ei CB ideologia ikuna auennut.

Tank Driver
12.06.2015, 20.31
Minulla oli Eggbeaterin kolmoset muutaman sata kilsaa ajossa. En ikinä oppinut kuinkapäin kengänasemoitsin. Toki tämän vuosituhannen olen käyttänyt Shimanon maasto- ja Lookin Keomallia. En minä sillä että nuo huonot olisi, itte myin Tank Driverille, kysykää hältä jos hää nuorempana on oppinut polkimia käyttämään. Mulle ei CB ideologia ikuna auennut.

Mulle ne osui kerrasta. Toiset hankinnassa. Tykkään.

SSGT-92
12.06.2015, 20.53
Nana,kyselepäs sielt teitilt päin noit,kyl niit siel luulis olevan.Jos pääsisit kokeileen vaik irtokengän irroitusta CB:n polkimesta;vertailua irroitusvoimaan ja liikkeen laajuuteen shimanoon verrattuna.Kait tostakin jonkinlaisen käsityksen saa kun olet niitä omiasikin käsin kokeillut

Nana
12.06.2015, 21.11
^Joo, täytyy kysellä. Olis niitä hyvä päästä ihan kengällä kokeilemaan, kun tässä tapauksessa ongelma on arvioida terveellä kädellä vastusta lukossa, joka tulee vammaseen jalkaan :rolleyes: Kyllä toki jotain kuvaa saa kun käsin koittaa. Täytynee tutkia tarkemmin myös noita Lookin yms. polkimia. En ole edes tienny, et ne ois heikkovoimasempiin jalkoihin hyvät.

Nana
12.06.2015, 21.24
Mulla on myös tietynasteisesti vammainen nilkka. Kipua se ei enää tuota mutta ilmeisesti jotkut pienet lihakset ovat päässeet laiskistumaan tai aivot eivät enää osaa käskyttää oikeita lihaksia, sillä vaikka saankin oikean jalan irti polkimesta se ei tapahdu samalla lailla automaattisesti kuin vasemmalla.

Aikaisemmin en edes kyennyt irrottamaan oikeata ennen vasenta, mutta harjoittelun jälkeen se onnistuu, tosin vain keskittymällä

Luulen, että tällaiset oireet erilaisten traumojen jälkeen saattaa olla jotain lievää hermoston vauriotakin. Se selittäisi miksei käskyt mene perille samalla tavalla kuin toiseen jalkaan. Ei siellä nyt ainakaan mitään vakavaa ole, kun jalka muuten toimii, mutta on toi kieltämättä ärsyttävää ja altistaa kyllä lisävammoille (ja lisäkuluille kun korvakkeet yms. hajoilee kaatuessa) jos ei hommaa jotain hyvin helposti irtoavaa lukkoa.

Kiitos paljon, kun jaoit tämän. Ei ole kiva kuulla, että muillakin tämmöistä, mutta kyllä se jollain tapaa helpottaa kun kuulee, että joku muukin on kokenut vastaavaa. Ainakin toisen samaa kokeneen on helpompi ymmärtää miksei se jalka kertakaikkiaan irtoa siitä lukosta, vaikka ajoissa sitä irroittaa.
Ja kiitos vielä noista linkeistä. Nyt on ainakin jo muutama poljin/klossi mitä voisi harkita ja tutkia lisää CB:n lisäksi.

arctic biker
12.06.2015, 22.21
Ainakin Look Keo Classicmallilla ja Eggbeaterin kolmosilla on yhteistä että kenkä irtoaa olemattomalla voimalla. Toki Keot on vain maantiekenkiin passaava.


Mulle ne osui kerrasta. Toiset hankinnassa. Tykkään Tank Driver.
Oikein hyvä näin.

ellmeri
13.06.2015, 08.25
Mulla ei ole ollut ongelmia klossien kanssa oikeestaan koskaan ja naurattanut jutut siitä irrotuksesta mutta nyt!

Tossa 2kk:tta sitten leikattiin polvi niin kyllä alkoi loppulenkillä olemaan irroitus hankalampaa mutta löysäilin ja suihkautin öljyä polkimen lukkoon ja silikonia kengän pohjaan niin taas pelaa eikä tarvitse olla liian löysällä.

Nana
14.06.2015, 13.59
^
Olen laittanut myös öljyä polkimiin, mutten ainakaan vielä ole havainnut niiden sen vuoksi löystyneen ja laitoin sitä kyllä joka kohtaan, joka mielestäni voisi asiaa auttaa. Ainakin toistaiseksi ovat tuntuneet yhtä jäykiltä kuin ennenkin.

Mulle tuo Look Keo Classic olis tarkoittanut uusien kenkienkin ostoa ja kun en tiedä sopiiko se tälle nilkalle päädyin tilaamaan Candy1 punaisena kokeeksi. Katsotaan onko helpompi kuin shimpat. Noita eggbeatereitä mietin kanssa, mutta halusin mieluummin tollasen, jossa edes hieman kehää ympärillä. Noi Candyt on kyllä nättejäkin, kaikki 1-3-mallit.

arctic biker
14.06.2015, 16.35
HäkillinenHäkillinen lukkopoljin voi olla myös ongelma. Shimanon A520 ja mo87 ynnä mo88 kengillä pohjan nappulat tarrasi kehikkoon hyvin kiinni ettei vapaaliikkeestä voinut puhua. Pulmaan auttoi rälläkän santapaperilaikka jolla mataloitin kenkien pohjia.

Edit Crankillahan on toki asiaan ratkaisunsa!

Nana
14.06.2015, 17.03
^
On varmasti kenkä-poljin-yhdistelmiä, joissa näin voi käydä. Omissa SH530 on niin liukas/sileä metallikehikko, että lienee hyvin epätodennäköistä. Saa nähdä miten käy Diadora X-Phantomien ja CB Candyjen kanssa. Toivottavasti niissä tulee ohjeet miten ne säädetään löysälle. Tai no, lienee samantapainen systeemi kuin spd:ssäkin. Odotan innolla ja kauhulla, että pääsen kokeilemaan, miten irroitus vasemmalla sujuu Crankeistä.
Millä polkimilla sinä Kuovipolku poljet? onko ihan perus maantiepolkijat?

kuovipolku
14.06.2015, 21.25
Millä polkimilla sinä Kuovipolku poljet? onko ihan perus maantiepolkijat?

Shimanon maantiepolkimilla (eli SPD-SL) ja maastopolkimilla (SPD). Yllämainittuja on kyllä suositeltu, mutta olen kai sen verran tyhmänlaiska etten ole oikeastaan edes harkinnut vaihtoa tai en vain ole sittenkään kokenut oikean jalan ongelmaa niin pahaksi. Normaalikäyttöä se ei haittaa eli olen niin tottunut siihen. (Eikä niitä kyljelleen kaatumisia ole sattunut viimeiseen viiteen vuoteen enää kuin kolme...)

Hösö
14.06.2015, 23.35
Nokun täällä muutkin kyselee niin mie kans!

Olen aikaisemmin ajanu omalla työmatkakommuutterilla maastospeduilla(m520) ja maastokengillä. Kengät hyvät kuitupohjaiset shimpat, tosin hieman liian isot. Ja tällä kombolla jalkapohjat puutuivat, ilmeisesti pienempi painealue jalkapohjaan tekee tätä(maastoklossi/poljin). Ja nyt tänään huomasin saman maantielenkillä, xt tralit maantiepyörässä+em. Kuitukengät ja varpaissa ei tuntoa...

Hakusessa uuteen maantiepyörään maantiepolimet ja maantiekengät! Joo simppeli homma, mutta pitäs löytää kenkä millä voi myös jalkautua ja kävellä.

Eli onko markkinoilla maantiekenkää missä ois kuviota pohjassa mikä kävellessä suojaa klossia? Ja tekee kävelystä vähemmän liukastelua ja ankkamaista?! Tai vaihtoehtoisesti onko maastokenkää mihin istuu maantieklossi?

plr
15.06.2015, 00.17
Jos kengän pohja on jäykkä, niin en näe miten jalkapohjaan kohdistuva painealue voisi riippua kengän kiinnityksestä polkimeen. Sen sijaan kengällä, sen sopivuudella ja kireydellä on aivan ratkaiseva vaikutus puutumiseen.

Esimerkiksi eilisellä 11 tunnin lenkillä jalkaterät alkoivat puutua parin tunnin kohdalla. Ylimmän räikän löystyttäminen yhdellä naksulla poisti ongelman. Vastaavasti pohjallinen voi parantaa istuvuutta ja estää puutumisen.

Nana
15.06.2015, 00.20
Shimanon maantiepolkimilla (eli SPD-SL) ja maastopolkimilla (SPD). Yllämainittuja on kyllä suositeltu, mutta olen kai sen verran tyhmänlaiska etten ole oikeastaan edes harkinnut vaihtoa tai en vain ole sittenkään kokenut oikean jalan ongelmaa niin pahaksi. Normaalikäyttöä se ei haittaa eli olen niin tottunut siihen. (Eikä niitä kyljelleen kaatumisia ole sattunut viimeiseen viiteen vuoteen enää kuin kolme...)

Ok, olet varmaan tottunut jo niihin. Itsellä jo titaaniakin nilkassa niin ei viitsi ottaa riskiä hommata sitä lisää tai pahentaa tilannetta muuten niin yritän malttaa käydä näitä polkimia läpi, jotta löytyisi sopiva myös vasemmalle kintulle.

Hösö,
Minusta Shimpan maastokengissä on pohja parempi kävelyyn, kuin esim Diadoran, vaikka kyllä niilläkin kävelee, mutta pohja liukkaampi. Veikkaisin, että maantiekengistä noita käveltäviä vaikeampi löytää. Noilla minun SH WM-34llä voisi vaikka juosta. Harmi, että ovat minulle liian leveälestiset ja joudun myymään.
Tohon puutumiseen kannattaa ainakin kokeilla liikuttaa varpaita ja löysyttää/kiristää kenkää. Itsellä yleensä mennyt ohi ihan lyhkäisellä pysähdyksellä em. toimenpiteillä. Ei sen aina tarvitse johtua vääristä kengistä/polkimista. Tarra/klipsikiinnityksessä on se hyöty, että ne on lenkilläkin hieman nopeampi säätää uudelleen jos tarvitsee. Harvoin toki on niin kiire, että sillä olisi merkitystä.

rhubarb
15.06.2015, 00.25
Eli onko markkinoilla maantiekenkää missä ois kuviota pohjassa mikä kävellessä suojaa klossia? Ja tekee kävelystä vähemmän liukastelua ja ankkamaista?! Tai vaihtoehtoisesti onko maastokenkää mihin istuu maantieklossi?

Kuitupohjaisilla alkaa menemään aika epätodennäköiseksi. Speedplayhin ja Lookeihin saa suojan jolla on hieman vähemmän liukasta kävellä.

Hösö
15.06.2015, 01.10
Joku joskus sanoi, että maantieklossi-poljin-kenkä yhistelmä oli poistanut vastaavanlaiset ongelmat. Mutta ohan se totta, että oikein istuva monokin vaikuttaa palion!

Itte en vaan haluaisi sotkea maastoromuja tohon maantiepuoleen ja eikös wattejakin saa enempi bitumiin kun on oikenlaiset välineet!��

jos ei kerran em systeemejä löydy, niin pitääkö se nöyrtyä ja laittaa maantiekengät ja kävellä ne kävelyt sitten "ihan vaan jotenkin..."?

kuovipolku
15.06.2015, 08.20
. Kengät hyvät kuitupohjaiset shimpat, tosin hieman liian isot. Ja tällä kombolla jalkapohjat puutuivat

Jos kengät eivät ole Shimanon leveämpilestistä mallia, ne voivat olla liian isot, s.o. pitkät mutta silti liian kapeat päkiän ja/tai varpaiden kohdalta. (Leveäjalkaisen ei kannata ratkaista lestiongelmia valitsemalla numeroa suuremmat kengät, yritetty on: leveyttä löytyy mutta vääristä paikoista, anatomisesti muotoitu pohja ei sekään istu, klosseja ei saa tarpeeksi taakse.) Tai jos ne ovat yleisesti isot, kengän istuvuuden vuoksi tulee ehkä kiristettyä ne liian tiukalle.

Pyöräilykenkä eroaa juoksukengästä tietysti sikäli ettei *edessä* tarvitse olla milliäkään ylimäätäistä tilaa varpaille, mutta IMHO pyöräilykengässäkin pitää löytyä riittävästi leveyttä erityisesti päkiän ja varpaiden kohdalta, jotteivat luut, hermot. verisuonet, jänteet ym. joudu ahtaalle ja siten aiheuta puutumista tai erilaisia kiputiloja, "hot spotteja" tms.

Hösö
15.06.2015, 10.02
Jos kengät eivät ole Shimanon leveämpilestistä mallia, ne voivat olla liian isot, s.o. pitkät mutta silti liian kapeat päkiän ja/tai varpaiden kohdalta. (Leveäjalkaisen ei kannata ratkaista lestiongelmia valitsemalla numeroa suuremmat kengät, yritetty on: leveyttä löytyy mutta vääristä paikoista, anatomisesti muotoitu pohja ei sekään istu, klosseja ei saa tarpeeksi taakse.) Tai jos ne ovat yleisesti isot, kengän istuvuuden vuoksi tulee ehkä kiristettyä ne liian tiukalle.

Pyöräilykenkä eroaa juoksukengästä tietysti sikäli ettei *edessä* tarvitse olla milliäkään ylimäätäistä tilaa varpaille, mutta IMHO pyöräilykengässäkin pitää löytyä riittävästi leveyttä erityisesti päkiän ja varpaiden kohdalta, jotteivat luut, hermot. verisuonet, jänteet ym. joudu ahtaalle ja siten aiheuta puutumista tai erilaisia kiputiloja, "hot spotteja" tms.


Nokun ne just on leveet shimpat jotka on tosiaan on vielä numeroa liian isot...

Mutta takaisin aiheeseen, eli ei ole markkinoilla käveltävää maantiekenkää tai maastokenkää jolle käy maantieklossi...

rahi
16.06.2015, 11.44
Auttakaas hieman. Mulle tuli hieman erikoinen ongelma lukkopolkimien kanssa. Eli ostin uudet shimanon kengät, laitoin klossit kiinni (biltema/mustat) ja yritin kiinnittää kenkää polkimiin niin ne ei lukitu. Tuntuu kuin takareuna ei purisi kiinni tai että klossi olisi muka liian "pitkä". Välillä tuntuu että se lukittuu/takertuu mutta on todella löysästi kiinni ja irtoaa heti. Säätö polkimesta ei vaikuta tähän.

Aiemmin oli yhdistelmäpolkimet ja niihin kun lukitsi kengän kiinni, ei ollut yhtään vapaaliikettä. Jotenkin tässä on nyt niin urpo olo että enkö muka osaa käyttää SPD kenkiä/polkimia.

marco1
16.06.2015, 12.08
Samat klossit kuin aikaisemmin? Jos on niin sitten kannattaa tarkastaa ettei pohjan muotoilu suhteessa polkimeen estä klossin kiinnittymistä.

rahi
16.06.2015, 16.19
Samat klossit kuin aikaisemmin? Jos on niin sitten kannattaa tarkastaa ettei pohjan muotoilu suhteessa polkimeen estä klossin kiinnittymistä.

Eri klossit mutta ei kai niissä pitäisi niin paljoa eroa olla?

Nana
16.06.2015, 16.40
^^
En ole nähnyt Bilteman klosseja, mutta onhan se mahdollista, että ne on sen verran (ei välttämättä paljoa) erilaiset kuin Shimpan vastaavat, etteivät käy kaikkiin SPD-kenkiin/polkimiin. Tarkasta näyttääkö kenkä ihan normaalilta ja jos näyttää kannattaa ehkä kipaista jostain Shimpan klossit ja koittaa niillä.

marco1
17.06.2015, 10.51
Eri klossit mutta ei kai niissä pitäisi niin paljoa eroa olla?


On niissä eroja, en tiedä luvataanko noissa yhteensopivuutta muuten kuin spd -kiinnitykseen (ruuvit) mutta merkin omat ovat aina varmimmat.

Jopoman
17.06.2015, 11.03
Eri klossit mutta ei kai niissä pitäisi niin paljoa eroa olla?

Ei kai pitäisi, mutta kuvauksesi perusteella tuntuu olevan. Mitäs jos vaan ostaisit kunnolliset.

SSGT-92
24.06.2015, 20.59
Nana,tuol toises topicis,mainitsit tihkusateessa lukkoja irroitelleesi.Oliko kyseessä ne uudet "karkit",onko paremmat vai menikö hankinta metsään ?

Nana
24.06.2015, 22.31
^
Juu, kävinhän minä. En tosin ole karkkeja nyt käyttänyt, vaan, koska vaihtelen polkimia, katsoin parhaaksi ottaa Eggbeaterit harjoitteluajalle, kun niissä on irroitus kammen taustan lisäksi polkimen varressa, mitä Karkeissa ei ole (tai ei ole kunnollista).
Kyllä nuo vispilät tuntuvat hieman kevyemmiltä irroittaa, välillä selvästikin kevyemmiltä. Eggbeatereilla onnistuu, ainakin toisinaan, jopa "liu'uttaa jalka irti lukosta. Eli ei nykäisy vaan pikemminkin ujutus. Täytyy mun silti vielä käydä treenailemassa paljonkin, että saan kunnon kuvaa miten irtoaa ja kuvaa myös siitä, miten paljon tuo niihin laittamani Vaseliini tässä auttaa, mutta lupaavat alkutuntemukset on. Olen vasta 2 krt treenaillut. Tätä pvää en laske kun kaatosade pakotti lopettamaan pyörimisen parkkiksella.
p.s. Shimpoissa ei auttanut edes Vaseliini

Nana
26.06.2015, 22.54
Täytyyhän se tässäkin ketjussa hehkuttaa, eli nyt kävin ensimmäistä kertaa Eggbeaterit molemmissa jaloissa testailemassa ja meni aivan loistavasti. Joku kerta jumitti vasen, mutta irtosi kuitenkin lähes samantien. Huom. lukoissa oli toki vaseliinia, joka ilmeisesti vaikuttaa asiaan melkoisesti, mutta olen niiin iloinen, sillä nyt voin jo ajatella lähteväni lenkille vispilät molemmissa olettaen polkevani sieltä vielä takaisinkin ehjin jaloin. Varmaa ei toki tällaisen kintun kanssa ole mikään, mutta se riittää jos se on edes luultavaa tai mahdollista. Ihanaa!

mpk
26.06.2015, 23.31
^
Hyvä Hyvä!

Polun tukko
12.08.2015, 20.45
Miten nää shitmanon polkimet saa hiljaseks? Nirsnarskklonkspoks kuuluu kun polkee. Narisee siis. Polkimet 530:t. Pitääkö vaan hankkia paremmat?

Nana
12.08.2015, 21.20
Minulla on kaksipuoliset 530 polkimet, eikä niistä ole koskaan kuulunut pihaustakaan. Vie liikkeeseen takaisin jos uudet, voi koittaa myös rasvata liikkuvia osia.

Polun tukko
12.08.2015, 21.25
On noilla ajettu yli 2kk. Jousia olen välillä rasvannut. Ei auta.

AnttiL
12.08.2015, 21.31
Kengän ja polkimen kosketuspinnasta narisee mulla, näin ainakin päätellyt.
Rasvaillu millä milloinkin ja hiljenee hetkeksi

kalleA
19.08.2015, 20.01
Onkos CB:n Malletit helpompi/nopeampi avata/kiinnittää etenkin teknisissä kohdissa kuin shimano pd-m647?
Vai siirrynkö suosiolla flätteihin?:D(not so enduro)

keilailija
20.08.2015, 04.52
Onkos CB:n Malletit helpompi/nopeampi avata/kiinnittää etenkin teknisissä kohdissa kuin shimano pd-m647?
Vai siirrynkö suosiolla flätteihin?:D(not so enduro)

CB:n vispilöissä ei ainakaan tarvitse yhtään voimaa irroitukseen samalla lailla kuin simanoissa joissa tarvitsee sen pienen kynnys voiman, eiköhän nuo malletit toimi yhtä hyvin kuin vispilät. itselle tulossa CB:n lukkopolkimet joissa on myös hyvät flätti ominaisuudet, mahtaakohan enään osata ajaa ilman lukkoja

kalleA
03.09.2015, 20.47
Onkos muilla tullut vastaa moista "ongelmaa", että shimanon lukot alkaa ruostumaan lukko osasta? Ite huomasin ku tänään pesin pyörää, että lukoissa pientä ruostetta. En ole aikasemmin huomannut. Onko vaikutusta toimintaan?

orc biker
03.09.2015, 21.10
Onkos muilla tullut vastaa moista "ongelmaa", että shimanon lukot alkaa ruostumaan lukko osasta? Ite huomasin ku tänään pesin pyörää, että lukoissa pientä ruostetta. En ole aikasemmin huomannut. Onko vaikutusta toimintaan?
Minulla on ollut noissa vuosia ruostetta. Ei sillä pienellä pintaruosteella ole mitään merkitystä.

Miikko
03.09.2015, 21.22
Mulla on yks fillari taivasalla kesää talvea ja polkimet alkaa olla kauniin ruskeat :) vielä on toiminu hienosti. toki sen näköiset jo, et ei nuo kauaa voi toimia enää ilman fiksaamista. et pieni alkava väri tuskin haittaa..

vilu
09.10.2015, 22.50
Tod vähän ajetut XT M780 polkimien laakerit alkoi kenkkuilemaan. Toinen löystyi ja alkoi lonksua ja toinen kiristyi lähes jökkiin. Säätelin välystä mutta lukkomutterin akselista oli uutuuttaan jo kierteet hajalla eli roskikseen nämä joutaa... Saanko parempaa laatua jos vaihdan XTR M9000 polkimeen tai sen 9020 trail malliin ? Muita vaihtoehtoja ?

miku80
09.10.2015, 23.35
Itellä käytössä kummatkin eli xt ja xtr ja kyllä tuo xtr tuntuu käytössä hieman napakammalta ja onhan siinä parempi laakerointi..

syklopaatti
10.10.2015, 23.12
Itellä käytössä kummatkin eli xt ja xtr ja kyllä tuo xtr tuntuu käytössä hieman napakammalta ja onhan siinä parempi laakerointi..
Argh....Siinä meni rahaa,mutta menköön jos kerran tuntumassakin on eroja. Omat XT:t tulee pian tiensä päähän ja oon miettinyt kun kerran niitä niin harvoin joutuu vaihtaa niin samakai se ois se paras sit ottaa.
XT:ssä kaipaisin juurikin napakamman tuntuman milloin polin on lukossa. Voi tosin olla ,että hirveä kivityskin on tehnyt tuhojaan. Uskomatonta mitä noi häkilliset mallit kestää.

Nana
11.10.2015, 00.11
Mun kannattanee myydä noi mun Candy1:t, kun menee cyclokin myyntiin, enkä maastossa käytä ton jalan takia ja jos jossakin käytänkin niin mulla on vanhat halvalla yhdeltä ostetut Eggbeatersit, jotka mulle välttää mainiosti. Noita Candyjä ei ole edes käytetty (paitsi kerran kävin kokeilemassa irtoaako vasen jalka lukosta niin sais rahaakin ostaa jotakin mitä juuri nyt käyttää.

JayJ
13.10.2015, 11.09
Mun kannattanee myydä noi mun Candy1:t, kun menee cyclokin myyntiin, enkä maastossa käytä ton jalan takia ja jos jossakin käytänkin niin mulla on vanhat halvalla yhdeltä ostetut Eggbeatersit, jotka mulle välttää mainiosti. Noita Candyjä ei ole edes käytetty (paitsi kerran kävin kokeilemassa irtoaako vasen jalka lukosta niin sais rahaakin ostaa jotakin mitä juuri nyt käyttää.

Minkä väriset Candyt ja mihin hintaan? Voisin olla kiinnostunu!

jarit
14.10.2015, 08.45
Onkos CB:n Malletit helpompi/nopeampi avata/kiinnittää etenkin teknisissä kohdissa kuin shimano pd-m647?
Vai siirrynkö suosiolla flätteihin?:D(not so enduro)

Asiasta mitään etukäteen tietämättä kävin lähikaupasta hankkimassa Malletit cycloon. Koskaan en ole ajanut ennen CB:n polkimilla. Onhan ne aika jöötin kokoiset, mutta ei se 420g paino ole ihan toivoton. Talvikenkien kanssa ajattelin noilla vain aajella, jotta saa hyvän tuen pidemmälle matkalle päkiään. Shimanon 540:t teki liian pistemäisen kuorman, ja kun katsoi XT-trailiä vasten Northwaven kenkää niin tilanne oli melko sama. Candyssä olisi kenties ollut hieman enemmän tukea, mutta tuo Mallet on omassa luokassaan. Piikit ruuvasin melkein alas, niin polkimen iso vapaaliike tulee kivasti esiin. Hyvin irtoaa kenkä polkimesta tarvittaessa. Kiinnitys on vielä minulla väärin korvien välissä, kun ryhdyn hieromaan sitä kiinni kuten Speedplayta, mutta tämä korjaantunee pian.
Parin lenkin ja duunimatkan jälkeen täytyy olla oikein tyytyväinen poljin tuntumaan, vaikkakin ulkonäkö on ihan toinen tarina.

Kysymys: mikä on tarina ja totuus näistä CB:n metallisuojuksista klossin alle ? Tarvitaanko, suositellaanko vai onko tarpeeton ?

Iglumies
14.10.2015, 09.05
Peltiläpyskän tarve riippuu kengän kuvion korkeudesta, ettei jää hölskymään, tai pohja tartu liikaa polkimeen.

pjotr
14.10.2015, 09.47
Olen ajellut kaikki maantieajeluni (ja muutkin ajelut toki) maastolukoilla (SPD) ja kovapohjaisilla touring-kengillä (Spessu). Hyvälle on tuntunut. Myös triathlonia on tullut jonkun kerran kokeiltua ja tykkään että transitiot voi juosta kengät jalassa.

Kertokaapas perusteita vaihtaa maantielukkoihin ja -kenkiin, kiitoksia. Mitä hyötyjä tavoittelisin vaihdoksella? Vai jatkanko vain nykymalliin?

Tyylipoliisin sakot eivät vielä ole riittävä peruste, mutta olen miettinyt että joku syyhän erillisille maantiekamalle on. Muutenhan kaikki menisivät maasto-osilla, joilla voi oikeasti kävellä.


Sent from my iPhone using Tapatalk

JackOja
14.10.2015, 09.48
^tuohon hommaan käy se muovinenkin shimmi. Rosteriläpyskät tarvii siinä tapauksessa, että matalanappulaisessa kengässä polkimen "langat" kaivautuu kengän pohjaan.

edit: mäkin ostan Nanan Candyt jossei jo mennyt. Hajotin yhden lauantain räädillä lenkillä ja laitoin tilalle jemmasta peruskorjatut vara-Candyt, mutta uudetkin tarttis.

mkp
06.11.2015, 21.05
Olen ajellut kaikki maantieajeluni (ja muutkin ajelut toki) maastolukoilla (SPD) ja kovapohjaisilla touring-kengillä (Spessu). Hyvälle on tuntunut. Myös triathlonia on tullut jonkun kerran kokeiltua ja tykkään että transitiot voi juosta kengät jalassa.

Kertokaapas perusteita vaihtaa maantielukkoihin ja -kenkiin, kiitoksia. Mitä hyötyjä tavoittelisin vaihdoksella? Vai jatkanko vain nykymalliin?

Tyylipoliisin sakot eivät vielä ole riittävä peruste, mutta olen miettinyt että joku syyhän erillisille maantiekamalle on. Muutenhan kaikki menisivät maasto-osilla, joilla voi oikeasti kävellä.


Sent from my iPhone using Tapatalk

Ite vaihdoin SPD:t Simpan maantielukkoihin kuukausi sitten, kun aloitin sisätreenikauden. Enkä aio vaihtaa takaisin. Kyllä sen tuntuma on ainakin mulle selvästi parempi, kun tuntee kengän olevan isommalla alalla kiinni polkimessa. Pyöritys toki onnistuu mainiosti molemmilla, mutta tunnen ite saavani enemmän voimaa peliin maantielukoilla. Tai voihan se olla tietty psykologista harhaakin -tiedä häntä.

Aikaa oon käyttäny oikean jalkojen asennon löytämiseen ja olen myös käynyt läpi Simpan keltaiset, siniset ja punaiset klossit. Niistä oma valinta oli keltainen, joka antaa eniten liikkumavaraa jalalle. Ei ole ihan yhteen asentoon köytetty olo, niinkuin punaisella klossilla. Jollekin toiselle varmaan taas se on paras valinta. Kokeilemalla se oma löytyy.

Polkimina mulla on Ultegran PD 6800, joka on ainakin mulle riittävän hyvä . Se täytyy sanoa, että kun en oo aikaisemmin SDP-SL polkimilla ajellut, niin jalat on niissä paljon tiukemmin kiinni kuin SPD polkimissa. Näin vaikka ne on säädettynä löysimpään asentoon, niin eroa vois melkein verrata siihen, että SPD on tiukimmillaan ja siltikin irtoaa ehkä vähän helpommin. Mutta tottumiskysymyshän tuo on, ei muuta.

Mutta kun oikeat säädöt ovat nyt löytyneet, niin ajaminen on juhlaa -hikistä kärsimysjuhlaa toisinaan, mutta silti nautinnollista. Suosittelen kokeilemaan!

arctic biker
07.11.2015, 08.48
Samansuuntaista, Shimanon maastopolkimia ja keskitason kenkiä ynnä Mavicin Avenge+ Look Keo Classic maantielle. Piti oikein testata toisessa jalassa maastosysteemi ja toisessa sitten maantievermeet. On siinä eronsa, ei iso toki mutta sen verran että minunkin tasoinen kuski huomaa.
Ja muistankin että ens kesälle sitten uuvet , rapia 10t ja Lookeissa väljyyttä.

Tomos
09.11.2015, 17.34
Olen ajellut kaikki maantieajeluni (ja muutkin ajelut toki) maastolukoilla (SPD) ja kovapohjaisilla touring-kengillä (Spessu). Hyvälle on tuntunut. Myös triathlonia on tullut jonkun kerran kokeiltua ja tykkään että transitiot voi juosta kengät jalassa.

Kertokaapas perusteita vaihtaa maantielukkoihin ja -kenkiin, kiitoksia. Mitä hyötyjä tavoittelisin vaihdoksella? Vai jatkanko vain nykymalliin?

Tyylipoliisin sakot eivät vielä ole riittävä peruste, mutta olen miettinyt että joku syyhän erillisille maantiekamalle on. Muutenhan kaikki menisivät maasto-osilla, joilla voi oikeasti kävellä.


Sent from my iPhone using Tapatalk

Olen lukenut että se tärkein syy maantiepolkimien käyttämiselle on että ne pienet maastoklossit aiheuttaa "kuumia pisteitä" (puutumista tms?) jalkapohjiin kun ladotaan paljon watteja kampiin monta tuntia putkeen.

Itse en ole koskaan tuollaisia ongelmia huomannut niin selviän onnellisesti kaikista ajoista yksillä kävelykelpoisilla kengillä :) Eikä tarvi hoiperrella rappusissakaan tai rengasta tien päällä paikatessa. Ts. jos olet tavis niin tuskin hyödyt niistä muuta kuin saamalla katu-uskottavuutta toisten maantiepyöräilijöiden silmissä.

Polun tukko
28.05.2016, 14.59
Mitä ttu näissä shimanon speduissa narisee? Viime vuonna oli 530 sarjan polkimet ja vaikka mitä teki, niin narisi.
Tälle suvelle hankin xt trail polkimet ja alkoivat muutaman sadan km jälkeen narisemaan. Klossit on tiukalla, samoin kaikki polkimissa ok. Tf2:sta kun klossin pintaan hieman hieroo niin saattaa yhden lenkin olla narisematta. Onko tähän mitään kikkaa?

Siemenlinko
28.05.2016, 15.34
Shimano 540 polkimissa vasemmassa tuntuu hassu välys, kun nostaa jalkaa.
Polkimen kireydensäätöruuvit tiukimmassa asennossa.
Klossit hyvin kiinni.

Toisen fillarin polkimilla ei tunnu sellaista välystä lainkaan samoilla kengillä.

Klossit melkein uudet.
Korkeintaan 400km ajetut


Mitä voisi olla tehtävissä?

Lähetetty minun GT-I9506 laitteesta Tapatalkilla

gzmi
31.05.2016, 00.06
XXL:ssä saa -25% vielä tiistaina, hyllyssä on uutta ja vanhaa SPD XT:täkin.

oppes
03.06.2016, 18.46
Mulla on kohtuullisia ongelmia polven kanssa ja pelkäsin, että klossin suoraan pakottama kulma kipeyttää varaosia odottavan nivelen. Tuttu maastopyöräilijä suositti Speedplayn Frog'ia. Tuli moiset tilattua ensin hybridiin, sitten maasturiin. Toimivat tosi hyvin, irtoavat helposti / pienellä kiertoliikkeellä ja/tai (paniikissa :D ) potkaisemalla eteen. Kun noi klossit vielä säätää töppöseen oikein niin jalan saa just sopivaan kulmaan, mutta halutessa klossi sallii horisontaalisen liikkeenkin ja meikäläisen polvi kiittää :) Eihän noi tietty ilmaiset oo...

http://www.chainreactioncycles.com/fi/en/speedplay-frog-mtb-pedals/rp-prod50144?gclid=Cj0KEQjw1cS6BRDvhtKL89em1oIBEiQAtZ O5x6CWGaOn-SVeQ-JOprgt7Oe_7gZmzhPWz6BLDzwZRaQaAk-T8P8HAQ&gclsrc=aw.ds

Kalle H
05.06.2016, 11.21
Mulla on kohtuullisia ongelmia polven kanssa ja pelkäsin, että klossin suoraan pakottama kulma kipeyttää varaosia odottavan nivelen.
Varmasti hyvät polkimet nuo Speedplaytkin, mutta eihän perus Shimanon SPD-klossikaan mitenkään pakota kenkää/jalkaa mihinkään kulmaan. Just testasin tossa omilla Shimanon maastoklosseilla ja kengän kantapäätä pystyy vapaasti liikuttamaan sivuille reilut 5cm ennen kun lukko rupeaa aukeamaan.

arint
09.09.2017, 10.07
Hieman nostoa vanhaan ketjuun: Olen harkinnut aloittavani käyttämään lukkopolkimia työmatkahybridissäni. Pyörällä tulee ajettua myös lyhyempiä matkoja, joten ajattelin näin aloittelijana ostaa yhdistelmäpolkimet, jotta muillakin kengillä pääsen menemään. Vaihtoehtoja on tullut vastaan ainakin neljät:

PD-M324: http://www.shimano-lifestylegear.com/gl/pd/products/explorer/18ss_003pd_m324.php
PD-A530: http://www.shimano-lifestylegear.com/gl/pd/products/explorer/18ss_005pd_a530.php
PD-T421: http://www.shimano-lifestylegear.com/gl/pd/products/explorer/18ss_007pd_t421.php
PD-T8000: http://www.shimano-lifestylegear.com/gl/pd/products/explorer/18ss_002pd_t8000.php

Olisikohan näin ensimmäisiä lukkopolkimia hankkivalle mitään mielipiteitä em. polkimista?

A530 näyttää kuvassa tasaiselta puoleltaan liukkaammalta kuin muut, kun taas PD-T8000 on selvästi hintavampi.

marco1
09.09.2017, 13.16
324:sissa joten merkillisen nahkea irroitus verrattuna useimpiin Shimanon muihin polkimiin.

http://www.shimano-lifestylegear.com/gl/pd/products/offroad/18ss_006pd_m530.php?pSccontentsPro
Näilläkin ajelee joten kuten muilla kengillä.

biemmezeta
09.09.2017, 16.41
Hieman nostoa vanhaan ketjuun: Olen harkinnut aloittavani käyttämään lukkopolkimia työmatkahybridissäni. Pyörällä tulee ajettua myös lyhyempiä matkoja, joten ajattelin näin aloittelijana ostaa yhdistelmäpolkimet, jotta muillakin kengillä pääsen menemään. Vaihtoehtoja on tullut vastaan ainakin neljät:

PD-M324: http://www.shimano-lifestylegear.com/gl/pd/products/explorer/18ss_003pd_m324.php
PD-A530: http://www.shimano-lifestylegear.com/gl/pd/products/explorer/18ss_005pd_a530.php
PD-T421: http://www.shimano-lifestylegear.com/gl/pd/products/explorer/18ss_007pd_t421.php
PD-T8000: http://www.shimano-lifestylegear.com/gl/pd/products/explorer/18ss_002pd_t8000.php

Olisikohan näin ensimmäisiä lukkopolkimia hankkivalle mitään mielipiteitä em. polkimista?

A530 näyttää kuvassa tasaiselta puoleltaan liukkaammalta kuin muut, kun taas PD-T8000 on selvästi hintavampi.
Yhdessä fillarissa käytössä M324, painavalta tuntuu käytössä. Toisessa A530, selvästi kevyempi ja soveltuu lenkkikäyttöönkin, ei ole tuntunut flättipuolikaan liukkaalta. Jälkimmäistä uskallan suositella.

gobbif
09.09.2017, 17.28
Shimanon A530 jäi mulla ainakin aikanaan vähälle käytölle. Kuvittelin polkaisevani välillä kauppaan yms normikengillä, mutta pyöräilykengät eksyi aina jalkaan. Yksipuolisina noi on tosi ikävät käyttää. (vain yksi puoli jossa lukko ja toinen normikengille).

M520 oli kertaluokkaa mukavampi, mutta ei kestänyt kovin pitkään ja on ikävä huoltaa. M530 on palvellut useamman vuoden useammassa pyörässä, kerran vuodessa rasvattu toki uusiksi.

Käyttöä oli työmatkoilla, arkiajossa ja lenkkeilyssä. Arkikäyttöön maastopolkimet on hyvät kun saa käveltyä kengillä myös hyvin. Maantielle sitten jotain muuta, kunnon maantiepolkimet on mukavammat siellä.

STN
10.09.2017, 00.29
Kohtapuoliin pitäisi ostaa elämäni ekat lukkopolkimet, ellei varvaskoukkuja lasketa. Onko antaa mitään hyviä tippejä tms? Nettiä olen seurannut ja ilmeisesti olen Lookin poljinjärjestelmään kallellaan, toki voin ottaa jonkun muunkin jos hyviä suosituksia tulee.

biemmezeta
10.09.2017, 08.45
Shimanon A530 jäi mulla ainakin aikanaan vähälle käytölle. Kuvittelin polkaisevani välillä kauppaan yms normikengillä, mutta pyöräilykengät eksyi aina jalkaan. Yksipuolisina noi on tosi ikävät käyttää. (vain yksi puoli jossa lukko ja toinen normikengille).

M520 oli kertaluokkaa mukavampi, mutta ei kestänyt kovin pitkään ja on ikävä huoltaa. M530 on palvellut useamman vuoden useammassa pyörässä, kerran vuodessa rasvattu toki uusiksi.

Käyttöä oli työmatkoilla, arkiajossa ja lenkkeilyssä. Arkikäyttöön maastopolkimet on hyvät kun saa käveltyä kengillä myös hyvin. Maantielle sitten jotain muuta, kunnon maantiepolkimet on mukavammat siellä.
Kakspuoleiset (lukko/lukko) polkimet on minullakin käytössä mm. maastossa, jossa jalkaa joutuu usein irroittelemaan. Kyllä tuo A530 silti toimii työmatkoilla tms. jos toisinaan normikengillä liikuskelee. Poljin tarjoaa tosin aina ensin lukkoa kengälle koska flättipuoli painavampana kääntyy alas.

tinke77
10.09.2017, 11.39
Onko kellään kokemuksia noista issi merkkisistä polkimista? Olis spd yhteensopivia ja värejäkin tarjolla.

Fillaritimo
26.12.2017, 16.56
Pukki toi Shimanon PD-M324-polkimet. Nyt pitäis mennä kenkäkauppaan. Ohjeita vanhalle miehelle joka elämänsä ensimmäiset lukkopolkimet sai. Lenkit 20-40 km kuntolenkkejä asfaltilla.

STN
26.12.2017, 17.25
Pukki toi Shimanon PD-M324-polkimet. Nyt pitäis mennä kenkäkauppaan. Ohjeita vanhalle miehelle joka elämänsä ensimmäiset lukkopolkimet sai. Lenkit 20-40 km kuntolenkkejä asfaltilla.

Meet kauppaan ja etsit pari sellaista mitkä istuu hyvin jalkaan ja sopii budjettiin. Sen jälkeen kysy vaikka täältä tai jostain muualta missä on pyöräilijöitä mikä niistä hyvin istuvista kengistä kannattaa valita. Ilman tälläista "esikarsintaa" valikoimia on tuhansia ja niistä varmaan suurin osa on sellaisia jotka ei sovi jalkaasi.

CamoN
26.12.2017, 18.29
Ohjeita vanhalle miehelle.

Polkimien mukana tuli Shimanon SPD-klossit, eli tarvitset Shimano SPD -yhteensopivat kengät. Suuntaa siis maastopyöräilykenkähyllylle, tai jos haluat hassutella käy myös fitness-kenkähyllyllä jossa on spinningiin soveltuvia popoja.

Kuten jo todettu, istuvuus on kaikista tärkein asia. Eri valmistajien kengissä on aika eri leveyksisiä lestejä, jotkut valmistajat tekee kengistä eri versioita parilla erilaisella lestileveydellä. Ensin pitäisi siis löytää se valmistaja jonka kengät sopii muodoltaan omaan jalkaan, ja sitten valmistajan mallistosta se malli, joka sopii budjettiin. Yleensä hinnan noustessa pohjan jäykkyys kasvaa, kenkä kevenee ja kiristykset muuttuu hienosäädettävämmäksi.

no-saint
26.12.2017, 21.49
Ensimmäiset Crankit käytössä.Candy 3.
Se miksi vaihdoin spd polkimista, lumen ja mudan kertyminen on parantunut. Mutta... Lukitus tuntuma hyvä, napakka, napsahtaa hyvin. Irtipääsy taasen hieman "tahmean" tuntuista. Käytössä nämä 6 asteen floatilla olevat klossit. Irtoaisiko napakammin zero float klosseilla?
Nyt käytössä 15 asteen irroitus joka noissa zero floateissa siis ainoa mahdollinen joten sen puolesta ok.

Scade
27.12.2017, 10.32
Pukki toi Shimanon PD-M324-polkimet. Nyt pitäis mennä kenkäkauppaan. Ohjeita vanhalle miehelle joka elämänsä ensimmäiset lukkopolkimet sai. Lenkit 20-40 km kuntolenkkejä asfaltilla.
Kengän tulisi istua kuin sukka jalkaan. Eli jos normaalisti vaikka kävelykengäksi ostaa sellaisen mallin, jossa on vähän tilaa, niin pyöräkengässä saa olla selvästi tiukempi tuntuma. Jos kenkä on liian iso niin jalka pääsee liikkumaan kengän sisällä ja tämä aiheuttaa tuntemuksen kuumista jaloista. Klosseilla poljettaessa tulee myös sen verran vetoa jalkaan, ettei varpaisiin tule painetta vaikka ne olisivat hyvin lähellä kengän kärkeä. Kannattaa varmaan satsata mukavuuteen, tietyn hintapisteen jälkeen kalliimmalla saa lähinnä kevyempää ja jäykempää, joka ei kuitenkaan välttämättä ole käytössä parempaa tai mukavampaa.

Moska
27.12.2017, 11.50
Varsinkin kantapään pitää pysyä paikoillaan kengässä, omissa kengissä on vähän väljää kärjessä sivuilla niin mahtuu tarvittaessa vähän paksumpi sukka, mutta kantapää ei saa nousta.
Aika nopeasti kuitenkin oppii pyörittämään pelkän polkemisen sijaan ja viimeistään silloin huomaa sopivuuden. Itselläni haetutti kesäkengissä malli joka ei paina nuppiluihin, vaan on tarpeeksi matala siltä kohdalta.

Fillaritimo
27.12.2017, 14.00
Kiitoksia. Näillä vinkeillä pääsen allkuun kenkäkaupassa. Menenpä myyjiä jututtamaan. Nyt osaan jotain jo kysyä. :-)

tinke77
11.01.2018, 10.25
Hyvät ja toimivat lukkopolkimet talvikäyttöön maastossa, muu kuin shimano???

JackOja
11.01.2018, 10.26
Crank Brothers Eggbeater

tinke77
11.01.2018, 10.29
Kestää paremmin lunta/jäätä?

JackOja
11.01.2018, 10.40
"Kestää"? Tarkoitatko sitä ettei tukkeudu lumesta ja jäästä ja jalat saa polkimeen kiinni talvellakin?

Siinä tapauksessa juuri niin.

tinke77
11.01.2018, 10.44
Juurikin tätä tarkoitin. Kiitos tiedosta, tilaukseen lähti.

tinke77
12.01.2018, 15.20
^ nyt on testattu, on ne hyvät.

lateksi
12.01.2018, 19.44
Suosittelen vispilöitä vain talvipolkimiksi, muuten ne on tunnottomia ym...

arctic biker
12.01.2018, 19.50
Eggbeatereita just talviloskapolkimiksi koestin ja yritin tottua. En vaan kotoisaksi oloani tuntenut. Tank Driver taitaa niillä edelleen tyytyväisenä ajella...

Jami2003
12.01.2018, 19.54
Taitaa olla tosiaan tottumis kysymys. Oon ajellut vuosia tyytyväisenä vispilöillä.

arctic biker
12.01.2018, 20.07
Juu Jami, nimenomaan tottumisesta kiinni. Olen vasta vuosituhannen vaihteessa lukkopolkimiin siirtynyt. Esikoinen tyhmyyksissään osti nuo PDM-324 pedaalit. Haukuin ne ryttyyn ja niinhän hää ne mulle lahjoitti, tosin vaihdossa annoin uudet M520 polkimet. Rahtiruunassani 324:et on edelleen. Häkkipuoli siunaaman liukas enkä lukkojakaan kehu, kyllä noilla lyhyttä kauppamatkaa ajaa. Crosscheckillä jos oikein kylmä on niin Kamikit jalassa on pakko K-Market Kupiaisella käydä.

lateksi
12.01.2018, 20.36
Vispilöiden ongelma on tunnottomuus, ei kireyssäätöä, irtoaa liian helposti.

noniinno
12.01.2018, 22.15
Vispilöiden ongelma on se, että saa asentaa refresh-kitin kerran vuodessa. Muuten ihan mahtavat petaalit. Käytän klossien alla teräslevyjä, auttaa tunnottomuuteen eikä ainakaan itsellä lipsahtele irti vahingossa.

Jami2003
12.01.2018, 22.47
Sitä kans ihmettelen että olen lukenut paljon vispilöiden heikkoudesta ja kuinka niitä saa korjata koko ajan. Mulla on kolmet eri vispilät, vanhimmilla ajettu yli 10 tkm ja toisillakin tuhansia ja kertaakaan en ole korjannut yhtään mitään.

Ilmeisesti ollut hyvä tuuri.

H. Moilanen
15.01.2018, 11.44
Rasvan puute taitaa olla suurin vispilää rikkova vika. Rasvauksen kun tekee oikein ja riittävän usein, pedaali kestää huomattavasti pidempään kuin vuoden.

Marsusram
15.01.2018, 14.45
Kahdesta CB polkimesta on mennyt kiveen osuessa vispilänkaari rikki.

Laakerointi taas on kovin pieni kooltaan ja vaatii huoltoa vuosittain.

Silti käytettävyys noissa on melko huoletonta, kun klossit tarttuvat kaikissa oloissa paremmin.
Jos jalkaterän heiluminen ja irtoilu on ongelma, on Candyssä vähän tasoa, joka ottaa kengän pohjaan.
Eggbeaterissa ollaan yhden pisteen varassa, eikä kiertoliikettä vaimenna kuin polkija itse.
Mallet on sitten vielä järeämpi kehikoltaan.

SSGT-92
15.01.2018, 16.28
Jos kokee,et kenkä elää liikaa pituusakselinsa ympäri,sitä voi hillitä tuollaisilla ;https://www.crankbrothers.com/collections/pedal-accessories/products/traction-pads-eggbeater

Mikko Asikainen
15.01.2018, 18.02
Mojossa Cb Eggbeater Ti, voitelemalla lisää ikää. Kohta täytyisi laakerit varmaan päivittää. Ominaisuuksiltaan spd:tä huomattavasti paremmat. Pientä sääliä kun antaa niin kestää polkuajelunkin. Sivuttaisliike ja kiinnitys/irroitus toimii hyvin. Candyt kyllä kiinnostaisi, läskiin kesäkelille.

noniinno
15.01.2018, 20.47
Rasvan puute taitaa olla suurin vispilää rikkova vika. Rasvauksen kun tekee oikein ja riittävän usein, pedaali kestää huomattavasti pidempään kuin vuoden.Miten nuo rasvataan oikein? Itsellä hajoaa aina tuo ulompi laakeri. Olen ottanut polkimen rungon irti akselista, laittanut vassua vähän joka paikkaan ja täyttänyt päätykorkin rasvalla aina syyskaudella. Eipä ole silti kestänyt. Nykyään asennan korjaussarjan heti kun alkaa laakeri pyörimään kulmikkaasti. Eipä tule metsässä (enää) yllätyksiä. Noissa uusissa refresh-kiteissä tulee nykyään liukulaakeeri neulalaakeerin sijaan, mikä on kyllä selkeä downgreidaus.

SSGT-92
15.01.2018, 22.29
Noiden vatkainten mukana ainekin ennen tuli sellainen "rasvauskorkki",se musta tuossa artikkelin 2. kuvassa.
http://pedaldamnit.blogspot.fi/2007/05/crank-brothers-eggbeater-servicing.html
Kuuluuko enää näiden uudempien varustukseen ?

Iglumies
16.01.2018, 09.16
Päätykorkki pois, aukko rasvaa täyteen, päätykorkki kiinni ja toista kunnes puhdasta rasvaa tunkee raoista ulos.
Sitten painaa kammenpuoleisen pölysuojuksen takaisin paikalleen, mikäli se rasvan mukana pullahtaa pois paikaltaan.

H. Moilanen
16.01.2018, 10.45
^Toinen tapa on irrottaa päätykorkki ja akselin mutteri, vetää kaikki romut irti akselilta ja täyttää poljinrungon sisus vaseliinilla. Kokoonpanossa ylimmäräiset rasvat tursuilee sitten pihalle. Lopputuloksena molemmissa tapauksissa polkimen sisus on täynnä vaseliinia.