PDA

Näytä tavallinen näkymä : Koiraketju



Sivut : 1 2 3 [4] 5 6

Liraren
13.01.2015, 12.26
Moro pitkästä aikaa. Tuli kausi aloitettua koirahiihtokausi tuplaviikonlopulla. Lauantaina oli Siilinjärvellä kansallinen 8 km kilpailu, jossa tuli tuon mun nartun kans oman sarjan voitto. Koiran suoritus (ja ehkä omakin) oli yllättävän hyvä ajankohtaan nähden. Koira ei ollut maalissa juuri ollenkaan juosseen näköinen vaikka kello tykkäs. Sunnuntaina oli Lapinlahdella sprintin SM-kilpailut ja siellä voitettiin SM-kultaa tuo vaimon nuoren uroksen kanssa. Se oli sen koiran (1v 10 kk) eka kilpailu ja ei mikään helppo paikka nuorelle suht. kokemattomalle koiralle koiralle finaalien yhteislähtöineen, uusine reitteineen jne. Aika-ajossa nopein aika, josta paalupaikka finaalin. Finaalissa paukusta kärkeen ja kukaan ei tullu ohi ja SM-kulta kaulaan.

Täytyy olla tyytyväinen nuoren pojan ensimmäiseen esiintymiseen vetokisoissa. Ei välittänyt muista ollenkaan yhteislähdössä eikä hölmöillyt mitään muutakaan. Siitä se ura lähtee. Keli oli vähän raaka, -19, onneksi suoritukset oli lyhyitä, niin ei ehtiny paleltua koira eikä mies. Tosin keuhkot otti itellä vähän hittiä, kun tuo 3 minuuttia vedettiin kuitenkin koko ajan rajotinta vasten.

Tässä mennään finaalia n. 300 m lähdöstä. Rata oli 1,4 km.
http://simpek.kuvat.fi/kuvat/SM%20sprintit%202015/IMG_5618.JPG/_medium.jpg

Ja tässä maaliin n. 400 m matkaa.
http://simpek.kuvat.fi/kuvat/SM%20sprintit%202015/IMG_5629.JPG/_medium.jpg

Concorde
13.01.2015, 12.36
^ Huippua! Ja isot onnittelut SM-kullasta ja muista hienoista suorituksista.

Oliko vastasssa dobbereita vai saksanseisojia?

Liraren
13.01.2015, 12.59
B-sarjassa oltiin. Avoin kaikille muille paitsi seisoville lintukoirille. Meidän sarjassa oli dobbereita ja riiseneitä. Mutta meidän ajat ois riittäny A-sarjassakin seisojien seassa sijoille 3-4. Meidän aika-ajoaika oli kaikki sarjat mukaan lukien toiseksi nopein.

BONK
13.01.2015, 13.25
Onnittelut, upea suoritus!!! Siinä on huikeaa vauhtia...

Itsekin olen käynyt ekat hiihdot tekemässä nuoremman koiran kanssa ja kivaa puuhaahan se on, mutta hiihtohommat ei meillä ulkoilua kummemmaksi muodostu. Lähinnä siksi, ettei itselle tuo hiihto ei ole niin suurta herkkua. Fillaripuolella sitten katsellaan, josko tästä ikämiessarjoihin osallistuisi jonain kauniina päivänä...

On kertakaikkiaan hienoja touhuja nuo vetohommat!

Liraren
14.01.2015, 20.11
Kiitos! Kyllähän se hyvältä tuntuu.

Concorde
14.02.2015, 12.51
Tää kuva on tällä foorumilla jo ollutkin, mutta näin ystävänpäivän kunniaksi sen voinee uusia. Kuvassa siis Rockyn ja Viirun terveiset foorumilaisille :)

http://veep.ee/roksujaviiru.jpg

Grr
16.02.2015, 08.57
Sarjassa vauhtia ja vaarallisia tilanteita, meinattiin jyrätä koiraladulla yksi pienempi koira eilen. :( Ihan oma vika kun tultiin täysii enkä ottanut liinaa ajoissa lyhyeksi, onneksi selvittiin säikähdyksellä. Muut 99 ohitusta sujui ongelmitta.
https://www.youtube.com/watch?v=jHLg1-op_C8

PS. perinteisen sukset oli vähän huono valinta jäiselle luistelubaanalle. :)

Matti H
16.02.2015, 09.07
Hyvän mielen pätkä. Kateltiin videota kateellisena belgin kanssa. :D Ei ole meillä ladut kunnossa että pääsisi vetämään.

LJL
16.02.2015, 09.15
Meidän Pappeli suojautuu ikävästi häikäsevältä lampunvalolta (pahoittelut liian isosta kuvasta, mutta kännykkä + kuvaämpäri ei sallinut muuta kokoa)

http://i1283.photobucket.com/albums/a552/laurijuhanilaine/F41BBC87-67F1-4B9A-BBEE-93940CD06265_zpsxyvoalth.jpg

Concorde
16.02.2015, 09.43
Trikkinahkiainen keripallona. Aika suloista :)

Concorde
16.02.2015, 09.50
Grrn video sai hyvälle tuulelle. Oppiskohan noi meidän pehkot vetureiksi...?

BONK
16.02.2015, 10.08
Ne oppii ihan mitä vaan (onneksi ja valitettavasti), ihminen lienee se suurin rajoite :)

LJL
16.02.2015, 11.15
https://www.youtube.com/watch?v=jHLg1-op_C8

Mahtavaa!! "Hienot pojat"


Trikkinahkiainen keripallona. Aika suloista :)

Luka on nykyisin aivan hirveä sohvaperuna. Ja hellyydenkipeä kuin mikä. Nuorempana se oli villi ja aika varautunut, mutta nykyisin se mammii kerällä ihan vieressäkin ja haisee vahvasti poikakoiralta :)

BONK
16.02.2015, 11.25
Voi vaan kuvitella, millaista on mennä kahden koiran kanssa kun yhdenkin kanssa saa jo niin perkeleellisen vauhdin aikaiseksi :) Hämmästyttävää, että jostain päin Suomea löytyy ihan kunnon latuverkostoa jossa saa päiväsaikaan mennä koirien kanssa. Tuntuu ainakin täällä päin olevan niin herkkää, että huh huh...

Concorde
16.02.2015, 11.29
Ylöjärven Haavistolla saa rekkuilla torstaisin ja sunnuntaisin , mutta kuten sanoit ei päiväsaikaan...

http://www.ylojarvi.fi/vapaa-aika/liikunta-ja-ulkoilu/liikuntapaikat/ulkoliikunta/ladut-ja-kuntoradat/

Grr
16.02.2015, 12.17
Joo, Hyvinkäällä on asiat hyvin. Erkylän 2,7 km pitkä koiralatu on aivan erinomaisesti hoidettu, sopii hyvin vasta-alkajille ja vähän jo kokeneemmillekin koirakoille: http://www.hyvinkaa.fi/Tiedostot/AYR_Kartat_paikkatieto/Teemakartat/Koiralatu.pdf
Tossa listaus muistakin etelän sallituista laduista: http://www.hskh.net/index.php/valjakkourheilu/55-valjakkourheilu/valjakkourheilu/265-koirille-sallitut-ladut-uudellamaalla Kannattaa tarkastaa suorituspaikan tilanne vielä toisesta lähteestä, ainakin Espoon Oittaan lyhyt pätkä puuttuu listalta.

Grr
16.02.2015, 14.12
Toisaalla on toisin: http://yle.fi/uutiset/koira_puri_hiihtajaa_pakarasta_pieksamaella/7808113

BONK
16.02.2015, 14.24
Toisaalla on toisin: http://yle.fi/uutiset/koira_puri_hiihtajaa_pakarasta_pieksamaella/7808113

Ei sitten itse viitsinyt jäädä selvittämään asiaa vaan piti ihan ensimmäiseksi soittaa toimittajalle?

YT
16.02.2015, 14.30
Ei sitten itse viitsinyt jäädä selvittämään asiaa vaan piti ihan ensimmäiseksi soittaa toimittajalle?
Ei kun ne koiran ulkoiluttajat olivat paenneet paikalta ja poliisi soitti toimittajalle pyytääkseen yleisön apua.

BONK
16.02.2015, 14.34
Eiköhän nuo Pieksämäen kokoiselta paikalta lie löydy... Yleensä kai tuo hiihtovauhti on vähän hidastumaan päin, jos koira roikkuu perseessä joten olisi voinut kuvitella ettei tuosta kovin kauaksi ehdi koiranomistajatkaan, mutta seison ojennettuna.

IncBuff
16.02.2015, 15.21
Tykkääkö koiran ulkoiluttajat kävellä paskassa?

Concorde
16.02.2015, 15.54
^ jos ei oo heppaharrastaja samalla, niin tuskin. Siksi ne kikkareet onkin hyvä kerätä silmistä pois. Vaikkakin se kikkare on pienempi paha kuin tupakintumppi/jokumuuroska , jotka eivä maadu millään. Pa*ka ei montaa päivää sulalla polun varressa kestä.

IncBuff
16.02.2015, 15.55
Mietin vaan kun eilenkin lenkillä edellä mennyt ulkoiluttaja antoi semmosen vasikan kokoisen koiran tuutata tarpeensa keskelle polkua, että kai ne tykkää siinä kulkea itsekin. Aikuinen mieskään tahdo semmosta kasaa saada aikaiseksi mikä jäi.

Markku Liitiä
16.02.2015, 16.10
Eiköhän nuo Pieksämäen kokoiselta paikalta lie löydy... Yleensä kai tuo hiihtovauhti on vähän hidastumaan päin, jos koira roikkuu perseessä joten olisi voinut kuvitella ettei tuosta kovin kauaksi ehdi koiranomistajatkaan, mutta seison ojennettuna.

Olisi kannattanut purra hammasta ja sivakoida bulldoggi bärssistä roikkuen Pieksämäen poliisiasemalle jättämään rikosilmoitus! Tuskin tuollaisessa maalaispaikassa edes hiekoitetaan jalkakäytäviä, joten hyvin olisi pystynyt hiihtelemään. Toki jos poliisiasema on resurssipulan takia siirretty Kuopioon tai Jyväskylään, saattavat bulldogin leukaperät pettää (tai kannikasta irrota pala) ennen perille pääsyä... :D

Asiaan: Minua muuten tarrasi yksi hauveli kämmensyrjästä kiinni taannoin maastopyörälenkillä. Olin pysähtynyt odottelemaan, että rouva omistaja saa koiransa järjestykseen. Ei se saanut. Tiedä sitten halusiko hauva vain leikkiä, ei se nimittäin tosissaan purrut ja hanskakin oli välissä. Annoin omistajalle pientä sanallista palautetta. Hmm... kirjoitinko tästä jo kertaalleen jossain aiheessa?

BONK
16.02.2015, 16.37
Olisi kannattanut purra hammasta ja sivakoida bulldoggi bärssistä roikkuen Pieksämäen poliisiasemalle jättämään rikosilmoitus! Tuskin tuollaisessa maalaispaikassa edes hiekoitetaan jalkakäytäviä, joten hyvin olisi pystynyt hiihtelemään. Toki jos poliisiasema on resurssipulan takia siirretty Kuopioon tai Jyväskylään, saattavat bulldogin leukaperät pettää (tai kannikasta irrota pala) ennen perille pääsyä... :D

Asiaan: Minua muuten tarrasi yksi hauveli kämmensyrjästä kiinni taannoin maastopyörälenkillä. Olin pysähtynyt odottelemaan, että rouva omistaja saa koiransa järjestykseen. Ei se saanut. Tiedä sitten halusiko hauva vain leikkiä, ei se nimittäin tosissaan purrut ja hanskakin oli välissä. Annoin omistajalle pientä sanallista palautetta. Hmm... kirjoitinko tästä jo kertaalleen jossain aiheessa?

Missä on savolainen lupsakkuus, kysynpä vaan? :) Itse en ainakaan lähde hiihtelemään, juoksemaan tms. niin läheltä vierasta koiraa, että en alta pois ehdi jos wuffe päättää leikkiä saalistajaa. Sen verran monta kertaa on tullut koiran puremaa kokeiltua, ettei sitä viitsi koskaan huvikseen ottaa. Jos pitää tuommoinen karavaani ohittaa niin itse ainakin huutelen hyvän matkaa etukäteen, että tulossa ollaan (= havuja perkele...). Oliskohan lie tämä hiihtoniilo päättänyt laturaivon sumentamilla aivoillaan, että tämä on saatana minun latuni ja en varppina väistä :) No, ei vaan, koiran omistajan vikahan tuo on, totta kai, kuten Markunkin tapauksessa. Ei siinä ole mitään seliteltävää.

Noista IncBuffin paskatiedusteluista. Ne, jotka eivät osaa opettaa koiraansa tekemään Metsäpaskaa™, kuljettavat mukanaan kakkapussia johon keräävät jätökset. Jos eivät näin tee, ovat ihan tavallisia paskiaisia, varmasti myös ilman koiraakin.

Concorde
16.02.2015, 18.30
Mietin vaan kun eilenkin lenkillä edellä mennyt ulkoiluttaja antoi semmosen vasikan kokoisen koiran tuutata tarpeensa keskelle polkua

Ja just tollaisien koiranulkoiluttajien takia keväisin pitää käydä se pa*kakeskustelu julkisuudessa... Ei se oikeesti iso homma olis järjestää se kasa muualle. Been there - done that.

LJL
16.02.2015, 20.11
Luka on nykyisin aivan hirveä sohvaperuna.

Tyylinäytettä sohvalla makoilusta, laitetaan vielä yksi... Pitkätkin koivet saa kätevästi pakettiin

http://i1283.photobucket.com/albums/a552/laurijuhanilaine/51C9E467-059C-45B2-8270-B3862A3BC18E_zps9tlwvjur.jpg

BONK
17.02.2015, 08.54
Eikös sitä sanota, että isäntä ja koira alkavat vuosien saatossa muistuttaa toisiaan? :)

Bässi
17.02.2015, 09.02
http://i301.photobucket.com/albums/nn61/luupaa_kuvat/2015-02-16%2013.26.55.jpg (http://s301.photobucket.com/user/luupaa_kuvat/media/2015-02-16%2013.26.55.jpg.html)

Pläski ja 1 tyyppi.

Matti H
17.02.2015, 09.33
https://lh6.googleusercontent.com/-C6jkXkx4exQ/VOLuEERMqdI/AAAAAAAADwQ/Wypy5XGxfY4/w1001-h563-no/20150216_163531-1.jpg

Ei latua, mutta käytiin fiilistelemässä paikallisella lintukosteikolla. Belgi oli tykkäävinään.

BONK
17.02.2015, 11.04
Bässin karvaneliveto on oikein pontevan näköinen tapaus - ei muuta kuin valjasta päälle, hihna kiinni ja itse läskin selkään huilailemaan! Taakanveto on muuten aika jännä laji. Kaverilla on pari staffia ja kävin joku aika takaperin katsomassa heidän taakanvetotreenejään ja aikamoisia painoja koirat kiskoo.

Ei varmaan tarvinnut Matin ihan hirveästi kaivaa belgialaiselle viettiä pintaan :D Kaiholla tuota kuvaa katselee, saas nähdä milloin pääsee itse näistä vaivoista sen verran eroon, että pääsee taas vetohommiin. Tosi kivaa puuhaa, sen mitä tässä on nyt siihen sisälle vähän päässyt.

ellmeri
17.02.2015, 12.21
Oliko Bässin Bulli kuwassa,mulla oli pari valkoista bullia -90 luvulla.

Matti H
17.02.2015, 12.36
Ei varmaan tarvinnut Matin ihan hirveästi kaivaa belgialaiselle viettiä pintaan :D

Ei tosiaan. Vanha koira villiintyy edelleen.

Viime vuonna oli yhtenä tavoitteena mitali koirajuoksun SM-kisojen veteraanisarjassa. Homma ei mennyt ihan putkeen, olemattomasta treenistä huolimatta koira kyllä kulki, mutta itse kehitin kovan räkätaudin ja kuumeen kisapäiväksi. Erinäisten (teko)syiden myötä päädyin kuitenkin starttaamaan, ja vielä juoksemaan maaliin saakka. Kolmas sija jäi reilun parinkymmenen sekunnin päähän, mutta en kuollut ja koiran kisaura sai kunniakkaan päätöksen. Nyt me vaan höntsäillään.

Noin kymmenen sekuntia tämän kuvan ottamisen jälkeen olin kontallani ajanottokopin takana suorittamassa täystyhjennystä. Tuntui juuri niin pahalta kuin näyttikin. :D

https://lh5.googleusercontent.com/-L87K-y7GFzI/VOMXpAupluI/AAAAAAAADwo/H6GVkS-_T24/s512/PA177033.jpg

BONK
17.02.2015, 12.50
^ no pain no gain! Ilme on kieltämättä aika hapokas :D

Semmoista se veteraani-iässä on. Mieli tekee, mutta ei pysty. Ja jos pystyisikin niin sitten menee joku paikka rikki.

Bässi
17.02.2015, 16.47
Oliko Bässin Bulli kuwassa,mulla oli pari valkoista bullia -90 luvulla.

Kyllä. Oliko nuo sulla ihan samaan aikaan.
valloittava luonne, joskus tosin itseppäisyys ärsyttää.

EsaJ
17.02.2015, 16.54
Aussilabradoodlea odotellessa lueskelen tätä säiettä. Tulee loka marraskuussa

Onkos muilla tätä rotua?

ellmeri
17.02.2015, 17.14
Kyllä. Oliko nuo sulla ihan samaan aikaan.
valloittava luonne, joskus tosin itseppäisyys ärsyttää.

Joo oli äiti ja pentu. Astutuksessä meni kasvattajalla käsi ruvelle ja kyynärpää halki kun ei oikeen huvittanu Bullwoker Bigboss uros.
Keravalta tuli lähes Zipon naapurista Dirty Harry joka oli keravan kauhu ja komistus,hyvä jätkä.

Ekojen Bullien tuoja Hanna Kuosmanen kävi neuvomassa astutuksessa meitä,oli hyvä persoona.

zipo
17.02.2015, 17.20
Meillä kävi neuvomassa lähetyssaarnaaja,nimeä en muista.

ellmeri
17.02.2015, 18.30
Meillä kävi neuvomassa lähetyssaarnaaja,nimeä en muista.

.Ny mää tierän Zakkeus se oli,siltä sää sait nimesi.
.

BONK
18.02.2015, 13.39
Hienoja kuvia:

http://nyt.fi/a1305929017752

Meidän malikkapalikka todennäköisesti röyhtäilisi tyytyäisenä pöllöateria masussa :)

PeltolaM
19.02.2015, 08.27
Ranskiksesta ei oikein ole pyörän vierellä juoksijaksi.

http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=15209&d=1424327015

ellmeri
19.02.2015, 09.44
Naapurilla ranskis-narttu,komenti eilen julmetun kokoista pitkäkarvaista sakemannia(mannekielellä)Seehwerii...

PeltolaM
19.02.2015, 10.07
Naapurilla ranskis-narttu,komenti eilen julmetun kokoista pitkäkarvaista sakemannia(mannekielellä)Seehwerii...

Joo, musta tuntuu että ne näkee jonkun suurennuslasin lävitse itsensä ja kuvittelee olevansa maailman mahtavimpia otuksia eikä pelkää mitään. Paitsi ehkä pimeää, kylmyyttä ja kosteutta. Vaimolle ehdotinkin, että hommaa pulkan missä saa koiraa vetää perässään (huonoilla keleillä), kun taas edellinen labbis oli sellainen, että se olisi vetänyt sitä pulkkaa kelissä kuin kelissä.

Concorde
20.02.2015, 09.10
http://hs13.snstatic.fi/webkuva/sarjis/560/1305929371168?ts=694

Grr
23.02.2015, 09.27
Tip of the day: Koiran rintaan kiinnitetty kamera heiluu aivan liikaa laukkavauhdissa. Ei oo käyttistä.
http://youtu.be/8Wf13noVt0M
PS. Keltainen lumi ja syöminenn.

JuPu80
23.02.2015, 10.53
Koirankakoissa näin keväällä ihmetyttää se, että eniten niistä pientareille ja nurmikoille jätetyistä paskoista on haittaa meille koirankusettajille itsellemme. Koiran kanssa kun tulee kuljettua aika usein asfaltin vierellä, jolloin tulee itse astuneeksi paskaan.

Concorde
04.03.2015, 19.30
Naapurin mastiffi tais käydä juoksujen aikaan kylässä... :D

http://www.iltasanomat.fi/lemmikit/art-1425462948776.html

izmo
04.03.2015, 20.03
Onko paha juttu jos villakoiralle tulee haimatulehdus ? Äiten villakoiran diagnosi oli semmonen ja hevosen annos lääkettä pienelle koiralle

Shimaani
04.03.2015, 20.31
Haimatulehdus ei ole ihan kakunpala (http://www.elainlaakariin.fi/koiran-haimatulehdus/)minkään kokoisella rekulla. Yleensä hoito alkaa parin päivän paastolla.

Concorde
04.03.2015, 20.58
^ ja alkuruoaksi voin suositella RC:n Gastro Intestinal purkkia (http://www.royalcanin.fi/tuotteet/tuotteet/ruoat-elaeinklinikoilla/vet-diet-canine/gastro-intestinal-wet). Meidän Roksulla oli kesällä jotain haimatulehduksen oireita, jonka perusteella syötettiin tuota hetki. Maistui hyvin ja antoi virtaa.

BONK
04.03.2015, 21.24
Meillä on useammallakin koiralla ollut haimatulehdus eikä yksikään ole siihen kuollut. Silloin kun se on alkanut oireilemaan niin onhan se aika raju, mutta antibioottia, särkylääkettä ja vähärasvainen ruokavalio, ei siinä sen ihmeempää. Jos uusii tai haima vaurioituu niin saattaa joutua lääkekuurille pidemmäksi aikaa, jopa loppuelämäkseen.

tinke77
07.03.2015, 19.21
Ensi viikolla pitäis lähtee malamuutteja katsomaan :)

LJL
07.03.2015, 19.34
Onko paha juttu jos villakoiralle tulee haimatulehdus ? Äiten villakoiran diagnosi oli semmonen ja hevosen annos lääkettä pienelle koiralle

Paranemista izmon äiteen villikselle!

ellmeri
07.03.2015, 20.14
Ensi viikolla pitäis lähtee malamuutteja katsomaan :)

Hienoja koiria ja isoja,jokunenvuosi sitten kawerin kanssa norjassa tultiin tuvalle ies-järven pohjoispuolelle niin kaukaa jo näkyivät koirat ja kopit jotka oli melkein leikkimökin kokoiset.

Ei kannata sisäkoiraksi ainakaan ottaa.:rolleyes:

tinke77
07.03.2015, 22.17
^^ Juu, uljaita elukoita ovat. Onhan noita ollut isoja ja pieniä, eli ei ihan ekaa hauvaa olla ottamassa ;) . Tuo rotu on aina vaan kiehtonut ja nyt vois olla aika toteuttaa unelma.

BONK
08.03.2015, 09.15
Sitten vaan valjakkovarusteita hommaamaan ja aitausta rakentamaan (jos ei jo ole). Hienoja koiria ovat.

Johu
08.03.2015, 13.21
Pyöräily ja koiranulkoilutus yhdistettynä viime syksyltä:

https://www.youtube.com/watch?v=f8IYymni7hg

Onneksi pian häviää ladut ja pääsee taas myös noille lenkeille.

Matti H
08.03.2015, 16.28
Hienoja koiria ja isoja,jokunenvuosi sitten kawerin kanssa norjassa tultiin tuvalle ies-järven pohjoispuolelle niin kaukaa jo näkyivät koirat ja kopit jotka oli melkein leikkimökin kokoiset.

Jotka Fjellstue. ;-)

ellmeri
08.03.2015, 16.43
No niinpä tais olla,hienoa reittiä tuolla ajella.

Onko se Matti H kurvaillu siellä.

izmo
08.03.2015, 16.47
Meillä on useammallakin koiralla ollut haimatulehdus eikä yksikään ole siihen kuollut. Silloin kun se on alkanut oireilemaan niin onhan se aika raju, mutta antibioottia, särkylääkettä ja vähärasvainen ruokavalio, ei siinä sen ihmeempää. Jos uusii tai haima vaurioituu niin saattaa joutua lääkekuurille pidemmäksi aikaa, jopa loppuelämäkseen.

jännä juttu kun villis kiertää kupista sen oman vähärasvasen ruoan ja syö vanhaa ruokaa mitä on tottunut... kyllä se ulos on vielä lähdössä kovasti

Matti H
08.03.2015, 20.39
No niinpä tais olla,hienoa reittiä tuolla ajella.

Onko se Matti H kurvaillu siellä.

Pariin otteeseen tullu käytyä, mtbSeikkailussa. Oliskohan ollu sama opaskin kuin sulla. :D

Alkeellisella ruottilla tuli Jotkan isännän kanssa jutusteltuakin.

Concorde
29.03.2015, 15.18
http://static.iltalehti.fi/fiidifi/koirajuttunen29315mp_503_fd.jpg

Heh.

Liraren
01.04.2015, 09.51
Tuli taas käytyä hiihtään koirien kans. Viime vkl ratkottiin dobermannien vetomestaruudet 2015 Kuhmossa. Sunnuntaina oli vielä VUL kansallinen kisa samalla baanalla. Ite Sonan kans voitettiin miesten sarja 10 km rotumestaruus kuin myös sunnuntain startti 10 km omassa sarjassa (su olin tosin ainoa...). Vaimon koira Piiskalla oli meidän kaveri lainahiihtäjänä naistensarjassa 5 km ja sieltäkin tuli rotumestaruus kun myöskin sunnuntain startin voitto 8 km matkalla. Ihan kiva kaudenpäätöskisaviikonloppu. Piiska kellotti myöskin molempina päivinä kisamatkansa nopeimmat ajat ja kovimmat keskinopeudet kaikki luokat ja matkat mukaan lukien. Lupaava nuori poika tuleville kausille. Onhan tuo kyllä reeneissäkin minun hiihtämänä menny 10 sekuntia/km kovempaa kuin tuo mun narttu.

Keli oli lauantaina aivan kauhean imevä. Meilläkin kympin aika 28.44, joka on ihan pirun hidas verrattuna "normisuorituksiin". Mutta ei siellä luistanut kellään mihinkään. Koirat joutu kyllä koville. Ja sunnuntaina sama uudestaan, joskin sunnuntain eka vitosen kiepillä oli jotain luistoa havaittavissa, mutta toiselle kiekalle sekin katosi taas johonkin.

https://lh5.googleusercontent.com/cYsUoIxF0Stxc9rVlPiOBfBaoFnvKCV3ngUg8I4Zo1mhLAK4Fg xONi2lmEXz0_bkh3KYCQ=w1879-h979

https://lh5.googleusercontent.com/qT81sxZnphYDZYrD4zImBEYW7WwfqYsbmaRwOyhSIp4KoHtFXL prCsWATAlcYbdqFNNACQ=w1879-h979

Concorde
01.04.2015, 14.40
^ Huippua! Onnittelut!

assari
02.04.2015, 19.28
Kultainen noutaja on hienoin koirarotu imho.



http://kuvapilvi.fi/k/yS7W.gif

Concorde
06.04.2015, 20.07
^ hyvän mielen pätkä!

Meidän lauma tiedottaa, että Salpalinjalla kaikki oli OK. Vihulaisia ei näkynyt.

http://veep.ee/eppu_salpalinja2.jpg

http://veep.ee/viiru_salpalinja2.jpg

LJL
06.04.2015, 21.08
Waimon vanhempien kohta 12-vee nahkacollienarttu, erittäin hyvä ystäväni, tuli eilen saunomisen jälkeen haistelemaan lauteita ja rentoutumaan jälkilöylyyn

http://i1283.photobucket.com/albums/a552/laurijuhanilaine/FC036929-FE4D-4553-A0E5-7237B0517741_zpsnsr7udzl.jpg

BONK
07.04.2015, 08.26
Hyvä video assarilta! Harmi vaan, että aika monet kultaiset noutajat - ainakin meikäläisen tietämistä - ovat jääneet ihan sohvaperunoiksi. On tosin kultsu-omistajatuttavissa myös esim. peko-puolen harrastajia, mutta valitettavan usein hankinnan peruste taitaa olla "farmariauto ja kultainen noutaja". Eräs lähistöllä asustava kultsunomistajaemäntä kertoi, että hän otti koiran "kun lapset ovat lähteneet niin tuntee itsensä edes jotenkin tarpeelliseksi". Siinä samalla rouva valitteli, että kun nuori uroskoira on niin energinen ja villi niin äidyin kysymään jotta mitenkäs tuo liikunta ja harrastuspuoli koiran kanssa, kun niillä on yleensä aikalailla vaikutusta. "No en mä millään ehdi...". Jos en olisi herrasmies niin olisin saattanut sanoa pari valittua sanaa...

Concorde on muuten ihan taatusti joko photoshopannut kuvat tai tuonut koirat suoraan pesulta valokuviin. Ei noin siistiä ja valkoista turkkia voi olla millään metsässä liikkuvalla, ei ole mahdollista :)

Meillä on tämä nuorempi koira myöskin innokas saunomaan. Tai oikeastaan se suihkussa läträäminen on se hauskin osuus ja saunassa lötkötellään tiiviisti lattiatasossa. Vanhemman veinkin tänään kirurgin puukotettavaksi. Nyt vaan toivotaan, että kirurgin puheet pitävät ja saadaan parsittua koiran kasaan.

Concorde
07.04.2015, 08.59
Concorde on muuten ihan taatusti joko photoshopannut kuvat tai tuonut koirat suoraan pesulta valokuviin. Ei noin siistiä ja valkoista turkkia voi olla millään metsässä liikkuvalla, ei ole mahdollista :)

Jälkimmäinen on aika liki, koska kuvat on Imatran näyttelyreissulta :D Tosin ainostaan toi soopeli-toopeli oli pesty edellisenä päivänä, mutta tricolorin pesusta on jo kuukausia aikaa. Se käy tosin uimassa viikottain, eli pölyt pysyy sillä poissa.


Vanhemman veinkin tänään kirurgin puukotettavaksi. Nyt vaan toivotaan, että kirurgin puheet pitävät ja saadaan parsittua koiran kasaan.

Mikäs rekulla?

Concorde
07.04.2015, 09.50
Tosta kultsi-keskustelusta tulikin mieleeni labbikset koska istuin niiden kehän laidalla eilispäivänä useamman tunnin... Johan oli läskejä koiria näytillä...

Vertaan niitä serkkulikan työlabbiksiin, jotka noutaa lintua vesistä monta päivää putkeen mettäreissulla ilman ongelmaa.

Noi näyttelylabbikset näyttivät siltä, että ne olisi pitänyt laskea trailerilla sinne järveen ja tuoda lintu suuhun. Niiden liikkeetkin oli ihan järkyttävän raskaita työlinjasiin nähden.

En kyllä ymmärrä miksi tuollaisia pullukoita ihannoidaan näytelmäpiireissä, koska se alkaa olla jo rodun tarkoitusperien vastaista.

BONK
07.04.2015, 10.23
^^ No arvasinpas oikein :) Meillä polvesta parsitaan ristisiteet uusiksi yms. Oli kyllä ihan kintahalla ettei tullut piikille lähtö, kun ensimmäinen ELL totesi jotta eiköhän tämä ole sitten jotakuinkin tässä...

^ kyllä käyttölapukat on hoikkia ja ketteriä tapauksia, siis ihan eri kaliberia kuin ne mörssärit joita näkee pihoissa läähättämässä. Mä en kanssa ymmärrä, en sitten millään, miksi koirassa arvostetaan massaa ja sitten sivulausesssa ihmetellään kun paikat ei kestä. Olen pari kertaa antanut meidän nuoremman koiran juoksennella läheisellä pellolla yhden labradoriuroksen kanssa ja vajaan 10 minuutin kuluttua on musta möhkäle niin sipissä ettei jalat meinaa kantaa. Onhan se toki iso, musta, komea ja kiiltäväkarvainen, mutta kyllä hemmetissä normaalin koiran pitää jaksaa 10 minuuttia juosta ilman, että tarvitsee happilaitetta! Toki nuo omat käsitykset koiran jaksamisesta ovat siirtyneet ihan eri sfääreihin tuon duracell-malinoisin myötä, mutta silti :)

Concorde
07.04.2015, 11.33
Piti oikein kaivaa serkkulikan käyttövalio-Miina ja joku random FI MVA parivertailuun:

http://veep.ee/miina1.jpg http://www.labradori.fi/@Bin/201217/N%2520VAL%2520Mallornns%2520Elysee.jpg

Onhan siinä tytöissä eroa

BONK
07.04.2015, 11.57
Tuo jälkimmäinen koira on minun silmään lähemmäs 10 kg ylipainoinen. Tosin en mä mitään noista koiranäytelmistä ymmärräkään...

HeliT
08.04.2015, 12.31
Tuota massan ihannointia näyttelylinjoissa monessa rodussa olen minäkin ihmetellyt tässä pennun hankintaa suunnitellessa. Meille on toivottavasti tuloss syksyllä käyttölinjaisen australianpaimenkoiran pentu. Monet näyttelylinjan aussiet näyttävät siltä, ettei niistä ole kaveriksi monen tunnin liikuntaan. Berninpaimenkoirissa huomaa valtavan eron suomalaisten näyttelykoirien ja täällä Sveitissä näkemieni välillä. Täkäläisistä iso osa näyttää varsin sporttisilta.

YT
08.04.2015, 12.36
^No jos rotujärjestöön on pesiytynyt laiskoja koiran lenkittäjiä, niin ne sitten ohjaa rotumääritelmää pullukan suuntaan. Muuten niiden omat koirat ei pärjäisi näytöksissä.

LJL
08.04.2015, 13.11
Meidän pappeli (lk-collie uros) oli eläinlääkärissä 21kg. On joskus painanut 30kg. Ruokailua lisätty

Concorde
08.04.2015, 13.46
^ Paljonkos nahka-papalla on ikää?

BONK
08.04.2015, 13.52
^No jos rotujärjestöön on pesiytynyt laiskoja koiran lenkittäjiä, niin ne sitten ohjaa rotumääritelmää pullukan suuntaan. Muuten niiden omat koirat ei pärjäisi näytöksissä.

Näyttelyt ovat seuroille ylivoimaisesti paras tapa kerätä rahaa, joten "money talks". Ei mulla sinänsä mitään näyttelyitä vastaan ole eli jos joku tykkää niin minun puolesta siitä vaan, parhaimmillaanhan ne ovat harmittomia missikisoja. Se on sitten kokonaan toinen juttu, mitä pidetään kauniina ja onko em. kaunis = järkevä = terveellinen = toimiva. Nuo hurttapuolen järjestöhommat ovat sellaisia, että pitää olla joko hullu tai vähintään puolihullu, että sinne änkää itsensä mukaan...

Concorde
08.04.2015, 14.13
Monet rodut menee jalostuksellisesti erikoisiin sfääreihin, kun käyttö- ja näyttöpuoli alkaa eroamaan jo hurjasti toisistaan. Esimerkkinä vaikkapa bordercolliet.

Oman rodun (pk colliet) sisällä tietty porukka pyrkii saamaan ns. modernin collien rotumääritelmää läpi, mutta toistaiseksi Suomi ja Ruotsi hannaavat vastaan. Tää "moderni collie" tarkoittaa shelttimäistä otsapengertä, lyhyempää runkoa, tuuheampaa turkkia ja vastaavaa... Rotumääritelmä sanoo tällä hetkellä esim sen, että pään mittasuhteet ovat erittäin tärkeät ja että otsapenger on vähäinen, mutta havaittava. Samoin runko on korkeuttaan pidempi.

Tuosta rungon lyhentymisestä on mm. sellaisia lieveilmiöitä nähtävissä, että koirat alkavat peitsaamaan, kun etu- ja takajalat ottaisivat muuten yhteen. Sitten kun rekku kulkee vinossa kuin akselivikainen auto, niin ongelmat heijastuvat kulumina ympäri kroppaa.

Omasta mielestäni myös rodun arvokas yleisilme menee pilalle, jos uudet "suositukset" Euroopasta pääsevät valloilleen. Tää tarkoittais, että esim meidän Wiipperän kaltaiset linjat (vasemmalla) vaihtuvat tällaisiin (oikealla joku enkkuvoittaja viime vuodelta):

http://veep.ee/wiiru.jpg http://www.collielife.com/Photographs/showphotos/redola/redolajusttheone.jpg

mii not laik.

Edit: Rotumääritelmä sanoo: YLEISVAIKUTELMA: Erittäin kaunis koira, jossa kaikki osat ovat sopusoinnussa kokonaisuuden kanssa. Seistessään levollisen omanarvontuntoinen. Rakenne ilmentää vahvuutta ja toiminnallisuutta. Ei kömpelö eikä millään lailla karkea. Ilme on erittäin tärkeä. Muita olennaisia piirteitä ovat kallon ja kuonon oikea suhde sekä täydellinen tasapainoisuus, silmien koko, muoto, väri ja sijainti sekä korvien oikea kiinnityskohta ja asento.

Mun mielestä toi pehkopallo ei oo millään tavalla toiminnallisen näköinen vaan pikemminkin kömpelö. Tietty tässä on aika vahvasti oma soopeli ojassa :D

BONK
08.04.2015, 14.55
Aika kaukana lapsuuden "Lassiesta" tuo oikeanpuoleinen tukkajumala, huh huh! Mielestäni jalostus jossa tavoitellun ulkomuodon seurauksena on fyysisesti sairas koira, on pahimman luokan eläinrääkkäystä :(

LJL
08.04.2015, 15.12
^ Paljonkos nahka-papalla on ikää?

Just täytti 7 vee

Hyi saamari tuota oikeanpuoleista karvacollieta!!

BONK
18.04.2015, 16.19
Tänään käytiin palikan kanssa heittelemässä kevään ensimmäiset frisbeet, se pöhkö vaan jaksaa ja jaksaa. Hemmetti kun saisi isännän fysiikan yhtä huikealle tasolle kuin nelijalkaisella :) Kuva tosin viime kesältä...

http://s18.postimg.org/k3tw51ttx/frisbee.jpg (http://postimg.org/image/k3tw51ttx/)

Concorde
18.04.2015, 16.35
Me käytiin tänään meidän likkojen kanssa Nokialla uimassa. Wiipperä oli altaassa pitkästä aikaa, mutta vartin jälkeen alkoi rytmi löytyä. Eppu-nappula taas veti puolen tunnin setistä jo puolet ilman liivejä hienosti :)

tinke77
18.04.2015, 17.27
Parin viikon päästä kotiutuu malamuutti uros meille, saa tulevaisuudessa nelivedon tuohon läskiin :)

BONK
18.04.2015, 17.55
Malamuutit on kyllä ihan huippuhienoja koiria! Josko eivät niitä kaikkein nopeimpia, mutta vahvoja ja kestäviä jässiköitä kuin mitkä. Jahka joskus eläkepäivillä muutan pohjoiseen niin malamuutteja tulee meidän pihalle, tämän ehdin rouvalle jo vuosia sitten "luvata" :)

tinke77
18.04.2015, 19.00
Juu,onhan ne upeita elukoita. Tänään käytiin tulokasta katsomassa,mainio veitikka. Eihän nuo mitään sprinttereitä ole,mutta fiksuja siinä etteivät koskaan juokse itseään ns.loppuun,kestävyyttä löytyy ja voimaa, fiat punto liikkui pihalla yhden koiran voimin hyvin :) .

Concorde
18.04.2015, 19.01
kestävyyttä löytyy ja voimaa, fiat punto liikkui pihalla yhden koiran voimin hyvin :) .

Oliko teillä jotkut Malamuutti-voimakisat käynnissä?

BONK
19.04.2015, 09.27
Pitäähän sitä koiran ruokansa ansaita ;)

sledgehammer
19.04.2015, 10.39
Noi näyttelylabbikset näyttivät siltä, että ne olisi pitänyt laskea trailerilla sinne järveen ja tuoda lintu suuhun. Niiden liikkeetkin oli ihan järkyttävän raskaita työlinjasiin nähden.


Mä taas olen ihmetellyt saksanpaimenkoirien suuntaa, jossa niistä jalostetaan semmosia luonnottoman näköisiä "linttaperseitä". On pikkusen erinäköisiä esimerkiksi poliisin ja PV:n/RVL:n sakemannit. Läskiä noutajaa ulkoiluttaa yleensä läski omistaja... Staffitkin alkaa näyttää enemmän käpylehmiltä, kuin koirilta. Meidän elukalle tulee 11v täyteen kohta ja täytyy sanoa, että on koira parhaimmillaan. Ei jaksa enää höntyillä ihan hullun lailla ja muut koiratkin kohdataan jo iän tuomalla arvokkuudella. Hampaita on jo tippunut aika monta matkan varrelle, mutta mitäs tosta, kun kepassa on raakaruokaa jauhettuna, niin kyllä sitä vetelee ihan hyvin. Toista staffia en uskaltaisi enää ottaa. En oikein edes tiedä, minkä uskaltaisi. Alukuun oli meilläkin piiloripsiä, furua, selkävaivaa jne, mutta lonkat sentään A. Nyt tosin on mennyt monta vuotta aika kivasti. Vähän tassut on välillä ruvella, mutta se on tosi pientä siihen nähden, mitä kaikkea voisi olla. Taitaa olla tuokin pentueensa ainoa terve ja hengissä oleva. Vaikka toi ei mikään koirapuistokoira (kuumenee "vähän" liikaa niissä touhuissa) ole ollut, niin lasten kanssa se on ollut ihan loistava eläin. Ne on saaneet paijata ja retuuttaa ja koira vaan tykkää. Nyt jo hirvittää, miten kamalaa sen lähtemisestä tulee muksuille. Ei se tossa enää "ikuisesti" ole. Kuva jostain neljän vuoden takaa.

https://dl.dropboxusercontent.com/u/3814036/link/IPHPublishServiceFacebook/sisu.jpg

Concorde
19.04.2015, 11.13
Mä taas olen ihmetellyt saksanpaimenkoirien suuntaa, jossa niistä jalostetaan semmosia luonnottoman näköisiä "linttaperseitä". On pikkusen erinäköisiä esimerkiksi poliisin ja PV:n/RVL:n sakemannit.

Juu, surkeaa on katsella niitä pahimmillaan E-lonkkaisia näyttelysakuja, kun ne liikkuvat ikään kuin kyykyssä koko ajan. :(

http://www.laerchenhain.com/images/ypsilonstand_480.jpg

BONK
19.04.2015, 13.14
Jos hartialinjasta piirtäisi suorakulmalla selkärangan vaakatason mukaisesti ja siitä lonkan 90 astetta alaspäin niin olisi oikein komea koira. Mutta sittenhän se olisikin vähän kuin malinois... Vaikka tuo meidän nykyinen saksalainen on fiftyfity näyttöä ja käyttöä niin kyllähän se on malinoisiin verrattuna fyysisesti ihan onneton. Eikä nuo nyt paljon parempia aiemmat käyttölinjaisetkaan ole olleet, fyysisiä vikoja on piisannut joka lähtöön. Muuten ovat kyllä ihan mahtavia koiria olleet kaikki sakemannit, mutta kyllä meillä on tästä eteenpäin malinoiseja. Ja sitten joskus aikanaan pari malamuuttia, kun ollaan sivistyksestä riittävän kaukana...

Concorde
19.04.2015, 13.49
Tossa on naapurin nuorimies. Lajeina IPO ja EK. Niin ja lonkat A :)

https://fbcdn-sphotos-g-a.akamaihd.net/hphotos-ak-xpa1/v/t1.0-9/10245306_10203366332816259_8172422337708432018_n.j pg?oh=eec3bd2b431d90884135acd3b1fdf54d&oe=55D49C07&__gda__=1440856337_fca6560bcd6cee79947b0e30e2d739d 3

Nana
23.04.2015, 11.08
En ole saanut aikaiseksi ladata vielä kuvia minnekään, eikä suoraan iPhonesta saa kai laitettua, joten kuvas en voi laittaa, mutta 10-v Bordercollie uros nimeltä Hessu löytyy.
Sen lempiharrastuksia ovat kaikki keksimäni liikunnalliset jutut. Se Rakastaa pyöräillä, vaeltaa, uida, tokoilla, spurttailla täysillä kävelemääni isoa ympyrää eri suuntiin (Hessun spesiaali), etsiä esineitä, jauhaa kongia (iso erikoiskuminen lelu) jne jne.

Hessu on todella luotettava kaveri niin irtiollessaan, kuin vaikka pyöräillessäkin. Pyöräilyä sujuvoittaakseni opetin sille vasemmalle kääntymisen, joka sujuikin jopa vuoden tauon jlk. mainiosti.

ellmeri
23.04.2015, 11.37
Juu, surkeaa on katsella niitä pahimmillaan E-lonkkaisia näyttelysakuja, kun ne liikkuvat ikään kuin kyykyssä koko ajan. :(

http://www.laerchenhain.com/images/ypsilonstand_480.jpg

Tuosta kuvasta tulee mieleen meidän haski tänään,viikko sitten iltalenkillä koira putosi ojaan jossa isoja kiviä,arviolta pudotusta1,5metriä.

Nyt ollan sitten vaan levossa ja lääkkeillä pariviikkoa ja katsellaan saisiko jotain leikkausta tai hoitoa siihen,vasenta takajalkaa vetää ja istuminen vaikeaa.

Lepäilee nyt vaan kyljellään syö ja nukkuu ja käy takaovesta pissalla/kakalla.

Laitelkaa miten on vastaava ollu teillä joilla on samanlaista sattunut.

BONK
23.04.2015, 11.47
Meillä on tömäreitten sun muiden kolhujen jälkeen tehty aina niin, että jos koira ei liiku normaalisti vuorokauden sisään niin heti vaan kuviin. Monilla koirilla kipukynnys on niin korkea, että vaikka olisi kuinka pahasti paskana niin yrittävät vaan mennä eteenpäin...

Concorde
23.04.2015, 11.52
Joo, kuviin nopeasti ja jos niistä ei löydy "vikaa" niin osteopaatille tai vastaavalle tarkistettavaksi. Leena Piira Turun suunnalla ja Elina Karhumäki Pirkkalassa ovat omakohtaisesti aika velhoja molemmat. PKS:lta löytynee hyviä osteopaatteja/kiropraktikkoja myös. Paikalliset tietänevät lisää?

Alottelia-14
23.04.2015, 11.54
Monilla koirilla kipukynnys on niin korkea, että vaikka olisi kuinka pahasti paskana niin yrittävät vaan mennä eteenpäin...

Saattaa olla korkean kipukynnyksen sijasta vain yritys olla näyttämättä sitä.

http://www.kennelliitto.fi/tunnistatko-koirasi-kivun

LJL
23.04.2015, 13.01
http://www.kennelliitto.fi/tunnistatko-koirasi-kivun

"Röyhtäilee, piereskelee, oksentaa, yökkäilee?"

Meidän Luukas harrastaa säännöllisesti ainakin noita kolmea ensimmäistä :D Erityisen paljon arvostan sitä, että tullaan ruokapyödästä kerjäämään laittamalla pää syliin, ja kuuluu "ÖRPS". Ja sitten sellainen ruokahalua lisäävä hajuhaitta

Concorde
27.04.2015, 20.28
Kävin kuvaamassa kasvattajalle pentuja... Aika söpöjä olivat :D

http://veep.ee/penneli.jpg

BONK
28.04.2015, 10.02
On ne pennut niin lutusia, voe mahoton! Itsekin "unohdin" kertoa viime viikolla vaimolle, että soittelin jo kasvattajalle ja kyselin mistä yhdistelmistä ensi vuonna on tulossa pentuja :) Meillä kun kuulemma on hänen mukaansa nykyisin ainoastaan kahden koiran kiintiö. En kyllä ymmärrä miksi, kun ennenkin on ollut enemmän...

Concorde
28.04.2015, 13.47
https://image-store.slidesharecdn.com/9d668998-c3af-449b-9b18-1cd6eebd16f6-medium.jpeg

tinke77
28.04.2015, 15.01
Perjantaina kotiutuu meidän mölömuutti, tänään veistelin tarhaan herralle kelosta oman laavun :)...jäi sen verran isommasta laavuprojektista hirsiä tähteeksi...

Namusetä
29.04.2015, 11.19
Täs ois meijän Osku nuorena.

http://i207.photobucket.com/albums/bb63/poikapahalainen/070_zps8xuzxpb4.jpeg (http://s207.photobucket.com/user/poikapahalainen/media/070_zps8xuzxpb4.jpeg.html)

Ja tässä tänä päivänä.

http://i207.photobucket.com/albums/bb63/poikapahalainen/353_zps25jwsgve.jpg (http://s207.photobucket.com/user/poikapahalainen/media/353_zps25jwsgve.jpg.html)

Mvu
07.05.2015, 19.22
On tämä koiruuden omistaminen välillä todella raskasta. Tänään nukutettiin 14 -vuotias havannankoira joka tuli pentuna hankittua, melkoisesti tuollaiseen karvaturriin ehtii kiintyä. Onneksi tassujen rapina ei loppunut meiltä kokonaan, kun parivuotias keskikokoinen villakoira pitää porukan aktiivisena.

Concorde
07.05.2015, 20.49
^ voimia suruun...

Meillä oli sama tilanne pari kuukautta sitten. Raskastahan se oli.

BONK
07.05.2015, 21.02
Osanottoa. Ei noihin koskaan totu...

sledgehammer
07.05.2015, 21.09
Ei, eikä se rapinakaan välttämättä lopu, vaikkei olis edes koiraa. Mä kuulin koiran ääniä varmaan puoli vuotta sen lähdön jälkeen. Aina havahtui mukamas johonkin ääneen ja sitten taas muisti, että eihän sitä edes ole enää.

Virpi
08.05.2015, 08.30
Myötätuntoiset osanotot myös minulta Mvu:lle ja Concordelle :( Meidän koiruleista toinen on päälle yhdentoista ja toinen päälle kahdentoista
iässä. Luopumisen hetket lähestyvät. Elämä on rajallinen. Toisaalta armeliasta koska koirallakin ikääntyessään on jos minkämoista vaivaa., joista seuraa jatkuvaa kiputilaa. Silloin on hyvä päästä jo pois.

BONK
08.05.2015, 08.40
Ei, eikä se rapinakaan välttämättä lopu, vaikkei olis edes koiraa. Mä kuulin koiran ääniä varmaan puoli vuotta sen lähdön jälkeen. Aina havahtui mukamas johonkin ääneen ja sitten taas muisti, että eihän sitä edes ole enää.

Tuo on niin totta! Meilläkin oli nykyisiä edeltäneen hukan makuupaikka viltillä, ihan meikäläisen vuoteen vieressä. Siis siihen tyyliin, että kun sängyn reunalle kampesit aamulla istumaan niin saatoit lämmitellä varpaita koiran turkilla. Todella pitkään vielä senkin jälkeen kun koira oli siirtynyt taivaallisten paimentajien joukkoon, tuli löydettyä itsensä ihmettelemästä mihin koiran viltti on kadonnut tai aamulla, mihin ihmeeseen koira on häipynyt varpaita ei olla lämmittämässä :)

edit. Ihan samaa mieltä Virpin kanssa jotta jos on kovasti kipuja niin parempi nukkua pois.

Teemu H
04.06.2015, 22.38
Tämä kuva on jostain vuodelta 2003. Koira sohvalla ja pyörä olohuoneessa, ei onnistu enää kumpikaan :D

http://teemu.dy.fi/olohuone.jpg

(eukko blurrattu huonosti, hirteen kai joudun tuostakin)


Eilen laitettiin poika jätesäkkiin 12-vuotiaana, v*tuttaa, mutta semmoista se on näiden kanssa.

Ylemmästä kuvasta onneksi on tallella vielä vaimo ja Schwinn.

http://teemu.dy.fi/theking5x

LJL
04.06.2015, 22.43
Kepeitä multia varsin komealle koiralle jonka rotua en sivistymättömyyttäni tunnista.

Aina sitä tulee oman koiran edesmenosta vitsailtua välillä, mutta varmasti tulee ikävä kun häntä ei joskus enää ole. Onneksi vuosia vaikuttaisi olevan edessä. Ja hengityksen haju senkun pahenee :D

Teemu H
04.06.2015, 23.06
Kiitos, Rhodesiankoira (http://fi.wikipedia.org/wiki/Rhodesiankoira) tuo oli.

Ja olihan se viime yö kummallinen ilman tuota paskiaista kuorsaamassa makuuhuoneen lattialla. Meillähän rakennettiin koirille oma huonekin, mutta ei tämä tietenkään siellä viihtynyt toisen koiran tavoin, vaan makuuhuoneeseen piti päästä. Pentuna siihen tottui jo, ja niin totuin minäkin.

eetu.sulo
04.06.2015, 23.34
http://images.tapatalk-cdn.com/15/06/04/c7763d7901435426f3391e8b0077fc8b.jpg
Kiva huomata että muillakin on olohuoneessa pyörä ja koira sohvalla.

BONK
05.06.2015, 05.54
Osanottoa Teemulle myös täältä. Kyllä se aina aikansa ottaa ja onneksi hyvät muistot säilyvät paremmin kuin huonot.

Virpi
05.06.2015, 08.22
Osanottoni myös minulta =( Eihän täällä nyt ole kuin surullisia uutisia.

J T K
05.06.2015, 09.31
Voimia suruun, raskaita juttuja...

No tässä mun pallomestarin ilmettä
https://lh3.googleusercontent.com/zixFj30c8whOzwvDS55CAc4mDv-B7wJnU2pRdkzkhRyA=w1065-h599-no

markettipyörämies
05.06.2015, 09.44
Ajattelin ottaa kännyllä hienon videon, kun pojat vetää fillari. Eihän siitä mitään tullu:

https://youtu.be/c0e8U7zmHr8

Concorde
08.06.2015, 14.00
En tiedä missä tää on, mutta paha paikka koiraharrastajalle:

https://pbs.twimg.com/media/CDY1LqcW8AAxyb_.jpg

:D

willes
08.06.2015, 14.14
http://majaniemi.as1248.net/~wille/torsti1v.jpg

Ettei nyt liian synkäksi mene niin tuikkaan tähän väliin kuvan meidän karvaturrista joka just perjantaina sai ekan vuoden täyteen.
Myönnän, olin aluksi koiran ottamista vähän vastaan mutta kyllä vain niin on takki kääntynyt vuoden aikana, no nyt täällä puhutaankin jo toisen ottamisesta...

Voimia kaikille koiransa menettäneille, itse menetin nyt toukokuussa molemmat vanhempani enkä olisi uskonut miten paljon tuommoinen pieni otus osaakin lohduttaa surevaa ihmistä.

Concorde
08.06.2015, 14.45
topakan näköinen russeli :)

Synttärirapsutukset!

tinke77
08.06.2015, 16.55
Tässä meidän hurjat [emoji3] http://images.tapatalk-cdn.com/15/06/08/4644a0f2a53c3a478bf4d506a31fef2c.jpg

Lähetetty minun D2403 laitteesta Tapatalkilla

Concorde
08.06.2015, 18.16
^ tolleri ja husky?

tinke77
08.06.2015, 18.45
Toinen oikein, tolleri ja malamuutti :)

Puuhis
09.06.2015, 19.46
Kas kas. Tinke77 sai laitettua esille kuvan uudestakin tulokkaasta. Komioita ovat molemmat! Tassutkin on malamuuteille tyypilliseen tapaan aika messevän kokoiset jo pentuna.

tinke77
09.06.2015, 19.50
No jumaleissön, oppii sitä itekin vielä uutta :). Juniori on nyt 14 viikkoa ja kiloja suurinpiirtein samanverran. Ja ruoka maistuu ;)

Puuhis
09.06.2015, 19.59
Kilo ja viikko tahtiin täälläkin mennään! :)

Täällä maistuu jopa ne ruoanlaittovälineet. Tiskialtaasta häipyy kaikki heti kun silmä välttää. Viimeksi tänään naposteltiin mun eväslaatikko, kun olin noin 6 minuuttia poissa käymässä postilaatikolla. Ja edellispäivänä kaivoi altaasta paistinlastan ja järsi sen puoleen väliin miltei..

tinke77
09.06.2015, 20.12
Kuulostaa niiiiiiiin tutulta. Vaan mainio veitikka on ja kovapäinen! Onneksi ruoalla toimii ja tekee melkein mitä vaan :)

Puuhis
09.06.2015, 20.12
Jotta ei mene ohi "aiheen":
http://i2.aijaa.com/t/00279/13864889.t.jpg (http://aijaa.com/0ZOVOK)http://i11.aijaa.com/t/00140/13864890.t.jpg (http://aijaa.com/6EjcpR) http://i2.aijaa.com/t/00170/13864891.t.jpg (http://aijaa.com/rovhWC)<---- Hieman pinkeät xl-kokoiset heijastinliivit. Isoluinen.. ;)

tinke77
09.06.2015, 20.16
On uljaan näköisiä!

LJL
30.06.2015, 00.01
Tänään hölkkäsin koiralenkillä vähän nähdäkseni, miten se tulee juoksemalla, ja oikein kivasti vieressä etuoikealla. Ei oikein vedä kovassakaan vauhdissa tuo meidän collie vaan ravaa vieressä yytyväisenä korvat luimussa :) Niinpä päätin tilata seuraavat tuotteet Väliheikiltä:

Manmat Ski Line - harrastenarut - 1 koiralle, sininen XS (juoksuun)
Manmat kaulapanta SOFT - sininen M
Manmat vetovyö harrastuskäyttöön - sininen

Siirretäänpä juttua offtopiccia välttääksemme tänne koirakerhoon.. Eli ostin ylläolevassa viestissä ilmenevät juoksukamat koiralle/itselleni, ja kokeilin niitä vähän tänään iltapäivällä. Tässä on pientä flunssanpoikasta plus univajetta joten en täysimittaista lenkkiä voinut vielä juosta. Otin muutamia kuvia välineistä kumminkin (pahoittelut kuvakoosta, fotoämpäri ei anna vaihtaa)

Meidän pappeli ei innostunut selfiestä eikä kamat kunnolla näy..

http://i1283.photobucket.com/albums/a552/laurijuhanilaine/70E797D8-FAA6-45E0-859F-70EC9AE8A06B_zpsuvniufyz.jpg

Luka viipotti lähtökohtaisesti hihna kireällä mutta ei vedä.

http://i1283.photobucket.com/albums/a552/laurijuhanilaine/060F1C12-3FDE-4355-97D8-6ACB5C0E7129_zpszcooqp5h.jpg

Pieneksi ongelmaksi tuli juoksua kokeiltaessa tämä, eli leikkimieli iski ja hihna otettiin suuhun. Se kuitenkin loppui ja oikein hyvin hölköteltiin pari minuuttia. Lisäraporttia kun elämäntilanne ja terveys sallivat pidemmän lenkin!

http://i1283.photobucket.com/albums/a552/laurijuhanilaine/05640EAC-C9FB-4022-9171-DD3D10526BBE_zpsez7vtax2.jpg

Nana
30.06.2015, 00.47
^
Hienoa, kuulostaa hyvältä, mutta jos tahdot, että se juoksee edelläsi ja hieman vetää samalla (ja sinulla ilmeisesti juoksuvyö lanteilla) niin laita ehdottomasti valjaat sille. Koira ei voi samalla tavalla rennosti juosta ja vetää jos sillä kaulapanta. Vaikka monilla koirilla niskassa onkin suht tukevaa lihasta, ne eivät ole omiaan tuohon ja voivat aiheuttaa kiputiloja koiralle. Helppo tapa estää tämä on hommata valjaat ja koira oppii pian mitä ne valjaat tarkoittavat jos ne päällä aina juostaan isin edellä häntä eteenpäin patistaen, muut lenkit voi hyvin tehdä kaulapannassa.
Minun Hessullani on Man Matin musta-siniset valjaat, joit käytän pyöräillessä, siltä varalta, etä tulee nykäisyjä/äkkitilanteita niin ei tarvitse kaularankaa nykiä hajalle (aika monilta koirilta röntgenkuvissa löytyy vauriota). Ne tulevat yhdellä umpilenkillä rinnan ympäri ja lisäksi mahan alta nipsulla kiinni. Tärkeintä on, että olisivat sopivat koiralle, merkillä ei väliä. Se on jännä fiilis kun koiralla valjaat ja pystyy kunnolla vetämään oikeassa asennossa, keventää omaa juoksua huomattavasti ja on toki koiran kunnollekin paljon vaativampaa kuin pelkkä juoksu ja koirat usein nauttii tosi paljon tällaisesta.
Ihania lenkkejä koiran kanssa!

BONK
30.06.2015, 11.22
Kuten tuolla juoksuketjussa jo juteltiin niin jos koira tykkää luonnostaan juosta sivulla niin kaulapanta on ihan passeli, jos edessä niin valjaat on parempi. Meillä esimerkiksi vanhempi koira, silloin kun se vielä pystyi juoksemaan, juoksi aina rinnalla. Tuon kuvan perusteella, jos juoksee noinkin paljon edessä niin valjaat ilman muuta paremmat. Remmin järsiminen aikuisella koiralla saattaa olla merkki siitä, että koira on vähän turhautunut tai energiaa ei kulu tarpeeksi, uusissa tilanteissa saattaa epävarmuuskin vähän purkautua tuota kautta.

Me ollaan opeteltu koiran kanssa lenkkeilyyn/vetoon seuraavat käskyt

- "mennään" kun lähdetään liikkeelle
- "vetääääääääää" eli sitten otetaan nitrot käyttöön ja mennään kuin viimeistä päivää :)
- "ohi", oikealta ja vasemmalta
- "oikea" ja "vasen" käännöksiin/kurveihin/tien haaroihin
- "seis"

Tuon vedon opettelu sujui ainakin meiltä tosi helposti kun koira on niin kiihkeää sorttia eli sitä ei tarvitse hetsailla lainkaan, että se innostuisi vetämään silloin kun on sen aika. Aloitettiin opettelu sillä, että kaveri vie patukan vähän matkan päähän, pieni hetsaus ja "vetäääää" niin koira kiskoo hulluna ja appari palkkaa patukalla (tai mikä se teillä nyt parhaiten palkkaakaan, ruoka, leikki, silittelyt tms.). Nopeasti sitten pidennettiin matkaa ja kohta vietiin palkka mutkan taakse jne. jne.

Muutenkin, koirat tykkää rutiineista ja kun saa semmoisen fiiliksen synnytettyä, että koira haluaa aina lähteä ulos, tykkää/palkkautuu juoksemisesta ja on iloinen vielä kotiin palatessaankin niin lenkkeily koiran kanssa on aivan mahtavaa. Esimerkiksi, meidän aamuinen PK-lenkkirutiini on tämän nuoremman kanssa tosi yksinkertainen eli koiralle valjaat niskaan, alkuun muutaman sadan metrin kävely (eli siinä tehdään P ja K sekä vähän haistellaan), sitten vaan "mennään" ja silloin ei haistella, kuseskella tai mitään muutakaan. Kesällä otetaan puolessa välissä aina nopea juoma-/uimatauko ja usein meillä on jossain vaiheessa myös pikainen "halitauko" (eli kun koira on vaan niin äärettömän onnellinen, että välillä vaan on ihan pakko halia - rotuhan on siis halinois :)), loppuun parin sadan metrin palauttelukävely ja siinä se on. Kun laittaa luurit korvalle, hyvää musiikkia ja antaa koiran mennä niin kyseessä on lähes uskonnollinen kokemus, niin totaalisen rentouttavaa puuhaa se on. Tommosta se meidän PK-hölköttely on eli koira menee todella kevyttä ravia muttei juurikaan pahemmin vedä:


https://vimeo.com/132186245

Nana
30.06.2015, 11.50
^
Jep, joo ei toki jos vierellä juoksuttaa tarvitse vetovaljaita, mutta heti jos vedetään ne ovat välttämättömät. Jos koira on isohko ja juoksija pienehkö voi nitroja ottaa samantien koko purkillisen, nimittäin jo uros belgin kokoinen koira ainakin meikäläistä veti niin voimakkaasti, että hyvä kun ehdin jalkoja liikuttaa samassa tahdissa ja mäetkin suorastaan lennettiin. Yhdet kengänpohjat meni ennenkuin opittiin pysähtymään, mutta hauskaa oli.

markettipyörämies
30.06.2015, 12.14
https://lh3.googleusercontent.com/-1MWXdjkMJ88/VVx0lR1ON2I/AAAAAAAARDo/lSEpA9-41rg/s800/WP_20150520_14_16_33_Pro.jpg

Siinäpä sitä parhautta, kun kaksi myyriin hurahtanutta vetokoiraa kuulee rasahduksen ojasta :)

Vanhemman koiran olen saanut koulutettua pois tästä vaivasta, mutta pienemmän tehdessä aloitteen menee kyllä oikein mielellään mukana.

30km mehtälenkkejä on tehty, mutta alkaa olemaan aika maksimi.

Vetohaluja ei näillä ole, mutta ylämäissä ja suolla suostuvat joskus jeesaamaankin.

https://lh3.googleusercontent.com/-ggFBll4EJQY/VWnAccYjeuI/AAAAAAAARKw/DTaW4ZsH4Ms/s512/DSC02579.JPG

Sen olen huomannut, että kun tuo vanhempi koira osasi jo valmiiksi temput niin toisen koiran lisääminen vetovoimiin sujui tosi helposti ja se oppi käskyt yms. "itsestään". Osaa nyt toimia valjaissa itsekseenkin ennen "pariharjoittelua" kun kokeilin oli ihan mahoton.

sledgehammer
30.06.2015, 12.25
Tämmöstä mainosteltiin Triathlete lehdessä. Ei oo kokemuksia (mä meen flexin kanssa), mutta saattais olla ihan toimivakin.
http://irondoggy.com/

BONK
30.06.2015, 12.45
^ ne oppii hyvät ja myös pahat tavat vanhemmilta todella helposti ;)

Meillä mennään fillarilenkit joko vapaana eli maastossa juostaan jossain lähettyvillä, yleensä edessä tai sitten jos ollaan vetotouhuissa niin 3 metrin joustoliinalla. Vaikea sanoa, mistä tuo nuorempi eniten tykkää kun se yleensä tykkää kaikesta, mikä sisältää äksöniä. Meillä taitaa tämän nuoremman koiran kanssa pisin päivämatka olla fillarilla 28 kilsaa ja jalkapatikkana pari kilsaa enemmän, molemmat hyvin rauhallisia reissuja. Nuo matkat siis minun GPS-jälkeä, koira on varmasti mennyt enemmän ainakin kävellessä. Tuo malikkapalikka on vielä niin nuori, ettei isommin vielä pidä rasittaa, mutta jo ensi keväänä varmaan käydään pari pidempää hiihtolenkkiä (jos nyt lunta edes tulee...) ja vasta sitten ensi kesänä otetaan muutenkin vähän kovempaa treeniä.

Nana
30.06.2015, 12.46
^^
Noissa on tuo vyöosa melko kapea ja se saattaa tuntua ikävästi selässä/lantiossa kun vetoa kohdistuu sinne. Itselläni on tuollainen hihna, jossa jousto-osa yhdistettynä Zero DCn juoksuvyöhön, jonka vyöosa hieman leveämpi ja antaa paremmin tukea.
Kyllä noillakin varmasti juosta voi. Joustohihnaa pidän koiralla myös pyöräillessä ihan siltä varalta, että tulee äkkipysähdyksiä tms, se pehmentää nykäisyjä myös minuunpäin.
Itse en enää voi juoksulenkkejä ton nilkan vuoksi tehdä, joten juoksuvyö on pyöräily- ja kävelylenkkikäytössä nykyään.

BONK
30.06.2015, 12.52
Tämmöstä mainosteltiin Triathlete lehdessä. Ei oo kokemuksia (mä meen flexin kanssa), mutta saattais olla ihan toimivakin.
http://irondoggy.com/

Tuo on kyllä suoraan sanoen ihan rimpula :) Ei tuollaista lantiovyötä voi pitää jos koira yhtään vetää, sopii ehkä chihuahuan lenkitykseen. Laitat muutaman kympin lisää ja hommat kerralla itselle kunnollisen juoksuvyön, joustoliinan ja koiralle valjaat:

http://www.valiheikki.fi/tuotteet.html?id=24/

sledgehammer
30.06.2015, 13.53
Juu, vetoon ei varmaan sovi ja valjaat pitää tietty olla. Mun käytössä varmaan toimiskin, kun piski ei vedä. Se vaan hökkää edellä.

Sent from my SM-T315 using Tapatalk

LJL
30.06.2015, 15.43
Jees, tosi hienoa kun saa tätä online-tukea tähänkin uuteen hommaan!! :) Katsotaan tosiaan vielä tuota panta-asiaa, kumpi on parempi, valjaatkin nimittäin löytyy valmiiksi ja on helppo kokeilla. Itse asiassa Luka kävelee tuossa ylemmässä hihnakuvassa, ja hän kävellessä yleensä kulkee just siinä mitä hihna sallii, mutta ei koskaan vedä. Kun vaihtaa juoksuun, Luka on silloin lähempänä oikealla ravaamassa tai välillä laukkaamassa, ja hihna itse asiassa on vähän pitkä siihen asentoon.

Todella laadukkaat ja ergonomisesti miellyttävät Manmatin tarvikkeet, suosittelen! Ja kiitos vielä Bonkille vinkistä.

sledgehammer
30.06.2015, 16.03
Meillä piski alkaa olla jo vähän vanha, niin sen juoksukunto loppuu paljon ennen mua. Jos se meinaa sipata, niin huomaa, kuinka vaikeaa sille on valita ravin ja laukan välillä. Kun mä juoksen (lähinnä löntystän) sellaista leppoisaa 6min/km tahtia koiralle se on just pahin. Laukalla menee liian kovaa ja se muuttuu ennenpitkää liian raskaaksi kun taas ravissa ei koivet meninaa enää pysyä perässä. No en mä kuumilla keleillä jaksa sitä enää kiusata. Juostaan silloin kun on sopivat kelit. Hulluna se kyllä tykkää juosta. On ihan tulessa, kun vedän juoksukamat päälle. 11,5v ei oo paljon staffiurosta rauhoittanut, kun se innostuu.

Puuhis
30.06.2015, 18.58
Täällä myöskin harrastetaan vetojuttuja koirien kanssa. Kalustona Pawtrekker, puinen kevytreki, kolmipyöräinen "kickbike"(semmonen rimpula, tällä aloitettiin hommat ja nyttemmin vähällä käytöllä jo), sukset, ja polkupyörät tietenkin.
Vetovoimina 3x alaskanmalamuutti + amerikan akita.

Noilla ajellaan monilla eri variaatioilla vähän riippuen lenkin/harjoituksen pituudesta seköä tyypistä ja vedettävästä kalustosta. Patikoimassakin ollaan oltu sitte ihan pelkin vetovöin. Auttaa kummasti nousuissa, vaikkei isoja kantamuksia oliskaan.

Kuvien koko ja laatu on mitä on. :)

http://i9.aijaa.com/b/00176/13886618.jpg
http://i6.aijaa.com/b/00677/13886619.jpg

tinke77
30.06.2015, 19.09
Jäbällä onkii ihan pro kalusto, vetureita myöten ;)

Puuhis
30.06.2015, 19.12
No niin no... Kalustot on kyl enemmänkin mallia hinnat alkaen... Vähän niinkuin kuljettajakin. :)
Vaan mukavata se noillakin on. Vielä ku saataisiin rannikollekin takuu lumet talvisin, ettei tarttis lähteä lumirajaa ettimään aina.

editointi:

Niin ja kilpailuissakin ollaan käyty, ihan harrastusmielessä. Jämillä useamman kerran, Pekolan Pakollisissa ja Ohkolassa. Kannattaa lähtiä kokeileen jos vähänkään askarruttaa!

Teemu H
30.06.2015, 22.16
Komeaa meininkiä!

Grr
01.07.2015, 10.04
Mekin käytiin keväällä Ohkolassa turreluokassa ihan kannatuksen vuoksi. Koirat ja omistajat kävi aika kuumana lähdössä, heikkohermoiset voi kelata suoraan kohtaan 1:40. :D
https://youtu.be/EctLpO5yXOg

Nana
01.07.2015, 10.21
Ihania kuvia kaikki. Hauska kun toi Amerikan Akitakin näyttää ihan fifiltä tuon Malamuutin rinnalla. Ei jää epäselväksi kumpi on vetäjien raskaassa sarjassa. :D Sopii kyllä mainiosti läskin eteen.

markettipyörämies
01.07.2015, 10.26
Grr, hyvinhän nuo vetää, meidän parivaljakko ei muuta kuin löntystelee paitsi jos sattuu reitille jänis tai mikä parasta poroja. Porojen perässä sitten mennäänkin ja kovaa, isompi on puoleksi lapinporokoira...

LJL
01.07.2015, 11.12
Mekin käytiin keväällä Ohkolassa turreluokassa ihan kannatuksen vuoksi. Koirat ja omistajat kävi aika kuumana lähdössä, heikkohermoiset voi kelata suoraan kohtaan 1:40. :D
https://youtu.be/EctLpO5yXOg

Mahtavaa menoa!!

tinke77
01.07.2015, 11.30
Kyllä minäkin vielä joku päivä :)http://images.tapatalk-cdn.com/15/07/01/cd217f2df567f0f7f49c49d87e186165.jpg

Lähetetty minun D2403 laitteesta Tapatalkilla

BONK
01.07.2015, 12.17
Hulja vetokoila :)

Concorde
01.07.2015, 12.19
Mekin käytiin keväällä Ohkolassa turreluokassa ihan kannatuksen vuoksi.

Hienoa menoa! Hauska toi pitstoppi lammella. 3 sekkaa vettä kitusiin ja taas mentiin!


Koirat ja omistajat kävi aika kuumana lähdössä.

Handlerilla näytti olevan kädet täynnä lähdössä, mutta yllättäen maalissa olikin jo aika paljon rauhallisempaa :D

Paljonko tossa oli kisamatka?

Nana
01.07.2015, 13.40
Minä erehdyin kerran nuoren ja virtaa täynnä olevan belgipojan kanssa kokeilemaan Hertsikassa myös koirahiihtoa, kun eräs vähän jo iäkkäämmän Malikan omistaja tätä suositteli. Se oli varmasti yhtä traumaattista niin minulle kuin muillekin ladulla olijoille. Vauhti pysähtyi lopulta minun kaaduttua jo jonkin matkaa sitten.
Myöhemmin tämäkin sujui ihan mallikkaasti kun oli valikoima toimivia käskyjä käytössä, mutta kevyt hiihtäjä, energinen ja nuori koira ja hyvin rasvatut sukset on aika arvaamaton yhtälö. :rolleyes:

BONK
01.07.2015, 14.08
Minä erehdyin kerran nuoren ja virtaa täynnä olevan belgipojan kanssa kokeilemaan Hertsikassa myös koirahiihtoa, kun eräs vähän jo iäkkäämmän Malikan omistaja tätä suositteli. Se oli varmasti yhtä traumaattista niin minulle kuin muillekin ladulla olijoille. Vauhti pysähtyi lopulta minun kaaduttua jo jonkin matkaa sitten.
Myöhemmin tämäkin sujui ihan mallikkaasti kun oli valikoima toimivia käskyjä käytössä, mutta kevyt hiihtäjä, energinen ja nuori koira ja hyvin rasvatut sukset on aika arvaamaton yhtälö. :rolleyes:

Koirahiihdosta sain minäkin viime talvena aika reippaat sotavammat, pari kuukautta piti olla miehen telakalla. Tosin vika oli täysin varusteissa eli sitä saa mitä tilaa kun yrittää rullaluistelusauvoilla (ilman piikkiä) hiihtää jäisellä ladulla kurviin ja koira vetää hulluna :)

Hyvä video Grr:lta! Tommostahan se on kun hurtat käy kuumana kuin hellan koukku, siinä on niille ihan turha yrittää mitään PK-tottista tarjoilla :D

Concorde
01.07.2015, 14.20
Tommostahan se on kun hurtat käy kuumana kuin hellan koukku, siinä on niille ihan turha yrittää mitään PK-tottista tarjoilla :D

Eikös siitä silloin just tuu "vietikästä" kun rekku jäystää tekemisenpuutteessaan ohjaajan reisitaskun puhki 20m seuraamisen aikana :D

Nana
01.07.2015, 14.27
Koirahiihdosta sain minäkin viime talvena aika reippaat sotavammat, pari kuukautta piti olla miehen telakalla. Tosin vika oli täysin varusteissa eli sitä saa mitä tilaa kun yrittää rullaluistelusauvoilla (ilman piikkiä) hiihtää jäisellä ladulla kurviin ja koira vetää hulluna :)

Hyvä video Grr:lta! Tommostahan se on kun hurtat käy kuumana kuin hellan koukku, siinä on niille ihan turha yrittää mitään PK-tottista tarjoilla :D

Yeah, en ole edes prätkän kyydissä, kun kuski vähän intoutuu liikaa ja ajaa +200km/h pelännyt sillä tavalla kuin tuolla hiihtoreissulla, sillä koira meni kuin ohjus kun tajusi, että minähän pysyn silti "mukana". Kaiken kruunasi poikien ladulle tekemät hyppyrit, joista mentiin myös yhtään hidastamatta. mitä sitä turhia hidastamaan kun kaikki juoksevat alta pois ja mamikin kerta pysyy perässä ja kiljuu vielä innosta. :D

perttime
01.07.2015, 14.57
...
mitä sitä turhia hidastamaan kun kaikki juoksevat alta pois ja mamikin kerta pysyy perässä ja kiljuu vielä innosta. :D
Muutaman vuoden välein täällä näkee tekstejä, jotka oikeasti pistää kaipaamaan tykkäysnappia... :D :D :D

Grr
01.07.2015, 17.46
Paljonko tossa oli kisamatka?
Sulan maan kisat on lyhyitä, Ohkolan lenkki on muistaakseni 4,1 km. Nopeimmat valjakot vetää sen reilusti yli 30 mk/h keskinopeudella.

Nana
01.07.2015, 18.51
Koiran kanssa maastopyörällä, läskillä tms:lla ajavat, lukisitteko tämän ja kommentoisitte jompaan kumpaan topikkiin.
http://www.fillarifoorumi.fi/forum/showthread.php?44085-Mik%E4-asia-ihmetytt%E4%E4-sinua-juuri-nyt/page76
Viesti 2270, tuli laitettua ehkä vähän huonoon topikkiin kun koiranomistajilta nimenomaan kaipaan kokemuksia

LJL
01.07.2015, 22.53
Tänään käytiin meidän pappelin kanssa ensimmäisellä varoivaisella 5,3km juoksulenkillä noilla uusilla Manmatin harrastusvaljailla, -hihnalla ja pannalla. Lyhyesti - mahtavaa. :cool:

Luka juoksi tasaista kevyttä ravia ihan rinnalla oikealla puolella, eikä halunnut ollenkaan mennä eteen. Mitään vetohaluja ei siis herännyt, kuten jo aiempien testausten perusteella arvelin. Ylämäessä jos sanoi "hop hop" ja otti itse vähän reippaampia askeleita, irtosi Lukalta pari laukka-askelta, ja sitten mentiin taas rauhalliseen korvaluimuraviin. Pari kertaa hän unohtui taakse haistelemaan puskaa (ja heti alussa heitti vettä), mihin toteamus "mennään" auttoi ja matka jatkui pysähtymättä. Käännöksissä ei tarvinnut sanoa kuin "täältä", ja fiksu koira osasi tulla oikeaan suuntaan kuin ihmisen mieli. Reitillä vastaan tuli jos jonkinmoista uros- ja naaraskoiraa, kaikki ohitettiin mallikkaasti lempeällä "ohi"-komennolla. Tietysti kehuin vuolaasti kun tuli onnistumisia. Yksi ongelma kaulapannassa on - jos etäisyys tippuu liian pieneksi, hihna menee helposti etutassun alle. Tämä tapahtui pari kertaa, jolloin sanoin "seis", otin hihnan pois ja matka jatkui. Valjaat olisi sen takia paremmat, että hihnan kiinnityspiste on ylempänä eikä tulisi tätä ongelmaa.

Keli oli tuossa kahdeksan maissa vielä aika lämmin, joten yritin juottaa Lukaa yhdessä ojassa sekä meno- että paluumatkalla. Se ei kuitenkaan tuottanut tulosta, Luka oli hyvin epäileväinen tulemaan ojan reunalle, eikä juonut edes kädestä. Ei hän kyllä kauheasti läähättänytkään, mutta vähän kuitenkin. Kotonakaan Luka ei suostunut juomaan tuoretta vettä kupistaan, vaikka yritin usuttaa, joten päättelin ettei ollut jano. Jotain vinkkejä tähän? Ei viitsisi läkähdyttääkään koiraansa janoon..

Kaiken kaikkiaan huippujuttu ja kyllä juoksulenkit tästä eteenpäin tehdään koiran kanssa! Ehkä jotkut intervallit tai vastaavat ei-tasavauhtiset jutut pitää tehdä ilman, jos sellaiseen joskus innostun, mutta muuten Luka tulee mukaan. Niin oli hännänheilutus ja mielistelyt herkässä kun tultiin kotiin, että en muista milloin viimeksi :D

Nana
01.07.2015, 23.20
Joo laita valjaat sille niin ei niin herkästi mee tassun ali hihna ja jos se juoksee vierellä voi harkita myös sopivan pituista hihnaa juuri siihen tarkoitukseen (ja jotkut hihnat saa lyhennettyäkin).
Colliet (poissulkien Bortsut) ovat usein temperamentiltaan rauhallisempia ja viihtyvät vierelläkin juosten. Kannattaa välineet ja lenkit suunnitella sen mukaan mikä juuri omalle turrelle ja itselle on mieleen. Tuo minun joustohihnani on sen pituinen, että sillä pystyy jotenkin juoksuttamaan vierelläkin. Meillä piti vierellä juoksemista oikein erikseen opetella kun samantien kun otin juoksuaskeleen niin koira ampaisi eteenpäin hirmu kyytiä. Edelleen meinaa joskus ekat km pyörälläkin mennä koiran vetämänä.
Sillä ei todennäköisesti vaan tullut jano vielä. Pitemmille lenkeille ja kuumina päivinä juoksuvyö on hyvä kun saa puhtaan veden mukaan ja voi ainakin tarjota jos vaikuttaa olevan janoinen. Ylikuumenemista estän kesäpäivälenkeillä joskus myös kastelemalla koiran ennen lähtöä. Se hidastaa koiran lämpenemistä ja pienentää riskiä saada lämpöhalvauksia.

Concorde
02.07.2015, 08.05
...korvaluimuravi...

Loistava (ja kuvaava) termi :D


joten päättelin ettei ollut jano. Jotain vinkkejä tähän? Ei viitsisi läkähdyttääkään koiraansa janoon...

Meillä ainakin collikat innostuvat juomaan, kun vesi on juoksevaa. Esim juomapullosta puristettu vesisuihku on jotenkin vastustamatonta ja sitä pitää haukkoa vaikkei jano oliskaan :)

Grr
02.07.2015, 08.09
Koiran kanssa maastopyörällä, läskillä tms:lla ajavat, lukisitteko tämän ja kommentoisitte jompaan kumpaan topikkiin.
http://shop.doggles.com/dog/eyewear

Nana
02.07.2015, 10.41
^haha, en mä ihan just 11-v täyttävää koiraa enää viitsi totutella aurinkolaseja pitämään.
Eikö tosiaan kellään ole kokemusta tästä? Tai ideoita?

BONK
02.07.2015, 10.51
Hienoa LJL!!! Aloita vaan varovasti kun on vanhempi koira, ettei ala nivelet reistailemaan - siis koiralla. Kuten jo tuossa aiemmin sanoinkin niin kyllähän se ihan PK-läpsyttelykin on aivan eri mukavaa koiran kanssa kuin ilman koiraa. Meillä tehdään (silloin kun huvittaa) noita intervallejakin koiran kanssa, tosin meikäläisen treenaamiset kun on ihan vaan kuntoilua niin sellaiseen se sopii hyvin, ehkäpä sitten jos todella vakavissaan treenaa niin parempi tehdä ihan vaan itsekseen.

Pitikin oikein illalla käydä mittaamassa tuo vanhemman koiran juoksuhihna ja se oli näköjään 150 cm, ei ole sen kanssa ollut jalkoihin sotkeutumisongelmia, tosin koirakin on iso. Samalla hihnalla meillä hölkötteli edesmennytkin sakemanni joka myös jolkotteli tuossa vierellä panta kaulassa. Aiemmin omilta koirilta on tullut vetäminen karsittua niin totaalisesti pois jo pentuvaiheessa, ettei niistä vetämiseen olisi vanhemmiten sitten ollutkaan. Tuon nykyisenkin vanhemman kanssa käytiin paljon juoksemassa siten, että mulla oli hihna mukana ja koira juoksi tuossa ihan vieressä vapaana, kun se ei höntyillyt mihinkään vaikka pommeja olisi tiputettu. Sitten kun tuli toisia koiria tai ihmisiä näkyville niin laitettiin remmi kiinni. Ihan mukavaa sekin oli.

Meillä muuten on kaikki koirat juoneet ihan mallikkaasti vetensä, tosin jokaista on kuitenkin opetettu juomaan säännöllisesti, mutta tämä nykyinen vanhempi on ollut ihan helvetin huono juomaan. Vaikka sitä sanotaan, että kyllä koira juo sitten kun sitä janottaa niin se on minun mielestä ihan bullshittia, jos aikoo koiria liikuttaa yhtään aktiivisemmin ja erityisesti kesäisin. Meillä taikasana tuolle vanhemmalle, jos se ei halua lämpimällä juoda riittävästi, on että veteen laitetaan tilkka piimää ja kas, se huitaisee pari litraa saman tien :) Lenkillä sen kanssa tehtiin niin, että ruiskutin juomapullosta suoraan suuhun. Yksi kaveri murentaa veteen nakin palan ja sitten alkaa kelvata. Treenikaveri, joka noissa kisoissakin on pärjännyt hyvin, hoitaa koirien nesteytyksen sitten ihan pro-malliin eli on jauheet jotka sekoitetaan veteen, tarkat ajat milloin juomat annetaan jne. jne. Meillä riittää ihan se, että juo ennen lähtöä, lämpimällä ilmalla lenkin aikana ja sitten kotiin palattuaan. Uimatauko (tai kahlailu) on koiralle hyvä viilennys.

Tänäänkin aamulla käytiin hölköttelemässä meidän 7 km normilenkki ja päivän aktiivisuustavoite oli Polarin mukaan saavutettu jo ennen työpäivän alkua. Eikä personal trainerin palkka ole edes paha - muutama desi Jahti&Vahtia :)

Tuohon Nanan kysymykseen en oikein osaa sanoa mitään, meillä ei ole tuosta koskaan syntynyt ongelmaa.

Nana
02.07.2015, 11.22
Bortsu on sen verran matala ja kun vielä ravatessaan kulkee kaula pitkänä niin se on täydellisesti tulilinjalle noihin kiviin. Mulla on ollut sen verta vähän nappularenkaita, etten ole aiemmin kiinnittänyt huomiota, mutta nuo Racet, sekä myös maasturin renkaat roiskivat tasaista tahtia kiviä myös minun paljaille kintuilleni hiekkatiellä. En tiedä rauhoittuuko tuo kun nappulat hieman kuluvat.
Pitäneet eteen laittaa joku lokasuoja ja antaa koiran mennä hieman edempänä.

Minä annan kesäkuumalla kotona ennen lähtöä Nutrisal vettä koiralle ja "pakotan" sen juomaan sen heittämällä sekaan pari kinkkumurua. Sitten on riittänyt pitkilläkin lenkillä tarjota koiralle vettä ja juo sen minkä juo. Toki poikkeuksiakin on, mm. aivan kierroksilla käyvät koirat, jotka eivät malta juoda jne.

PMT
02.07.2015, 12.40
Mulla oli aikonaan 2 boxeria mökillä kun oli oikein kuuma niin pojat makas sellaisessa kallionkolossa johon ei tuuli oikein osunut, mökillä eivät suostuneet juomaan makeaa vettä vaav kävivät juomassa merestä, yritin viedä tuona kuumana päivänä käyttää koiria rannassa että saisivat juoda ei kelvannut makea eikä merivesi vaan oli kivaa maata paahtavassa auringossa,kotiin lähdettäessä ei juoneet vasta kun kotiin päästiin kulpasi pieni tilkka vettä. Kyllä mulle ainakin tuli tunne että kyllä eläinkin tietää kska vettä tarvitsee ja koska ei tarvi juoda. Niin toinen joduttiin lopettamaan 8 vuoden iässä ja nuorempi eli 13,5 vuotiaaksi jolloin takajaloista loppui voima, molemmat olivat uroksia.

BONK
02.07.2015, 13.21
Kyllä nuo koirat meilläkin hoitavat yleensä ihan omatoimisesti juomisensa kun pihalla makoilevat, mutta fyysiset suoritukset onkin sitten ihan eri juttu.

mutterithukassa
02.07.2015, 13.51
8kpl tämmöisiä glennipötköjä tupsahti eilen harrastushuoneeseen..
http://i288.photobucket.com/albums/ll165/mutterithukassa/fillarikoira_zpsigrjqbls.jpg

Nana
02.07.2015, 13.52
Jep, kyllä kovassa treenissä pitää seurata juoko koira ja ottaa poppaskonstit käyttöön jos selvästi kuumissaan, eikä juo. Pieni läähätys ei vielä tarkoita lämpöhalvausta, mutta kova läähätys alkaa olla jo merkki siitä, että nyt on kuuma.
Olemme pyöräilleet useita vuosia ja tuo on alun harjoittelun ja etupyörään törmäilyiden, kun oravan perään lähdettiin jne jälkeen kulkenut todella nätisti ja voisi, jos ei autoja olisi, olla irtikin monessa paikassa. Ainoa kerta jolloin se selvästi jätti käskyni kuulematta (joka sekin oli ekana pyöräilykesänä) oli kun Nuuksion paikkeilla olimme metsässä ja tuo ravasi irti pyörän vierellä, kun ei sielläpäin ollut km tolkulla yhtäkään vastaantulijaa. Yhtäkkiä se näki metsälammen ja säntäsi kastelemaan itsensä ja hetken vilvoiteltuaan palasi muina miehinä pyörän viereen, että jatketaas harjotuksia. Ole siinä nyt sitten vihainen jos toisella oli kerta kuuma. :D

Nana
02.07.2015, 13.54
^^
Voihan Glenni <3 Onpas söpöjä marsuja. :)

BONK
04.07.2015, 19.13
Onhan ne pennut ihania, ei mahda mitään! Nyt kun alkaa olla tuo nuorempikin koira sellaisessa "kohtuu tolkullisessa" kuosissa niin olen yllättänyt itseni silloin tällöin katselemasta tulevia pentueita :) Vaan tämän illan kruunaa pian juoksulenkki jolle saan malikkapalikan vierelle vetämään saksanseisojan. Siinä onkin semmoinen kaksikko, ettei tarvitse muuta kuin koipia vähän nostella niin matka taittuu.

Concorde
07.07.2015, 10.46
Koiranettipornoo... http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194988975175/artikkeli/suomen+pystykorvajarjesto+etsii+narttuja+kokeile+v irtuaaliparitusta+netissa.html

BONK
07.07.2015, 11.46
Koiranettipornoo... http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194988975175/artikkeli/suomen+pystykorvajarjesto+etsii+narttuja+kokeile+v irtuaaliparitusta+netissa.html

Kunnon metsästyskoirat taitaa kadota samaa vauhtia kuin ihmiset muuttaa kaupunkiin, seurakoiria kai ne noistakin tekee.

perttime
23.07.2015, 19.48
Tänään näin Saksanpaimenkoiraliiton Tampereen koulutuskentän läheisyydessä niityllä kuolleen eläimen, joka voisi olla supikoiran pentu. Koiranulkoiluttajien tietotoimiston mukaan alueella on havaintoja "myrkkysyöteistä".

slow
23.07.2015, 21.50
Kunnon metsästyskoirat taitaa kadota samaa vauhtia kuin ihmiset muuttaa kaupunkiin, seurakoiria kai ne noistakin tekee.

Kaupungistuminen ja luonnosta vieraantuminen kulkevat käsi kädessä.

Concorde
28.07.2015, 18.11
Eppu-nappulan sisko tuli käymään ja pitihän noi kaikki likat laittaa riviin:

http://veep.ee/likat.jpg

BONK
29.07.2015, 05.44
On ne vaan kauniita koiria, kun ovat hyvin hoidettuja! Harmittaa oikein, kun tässä meidän lähistöllä eräs rouva jättää omat "lassiensa" vaille liikuntaa (pari sata metriä tupakkalenkkiä on pisin etäisyys kotitalosta, mitä olen nähnyt viimeisen 20 vuoden aikana....) eivätkä turkit ole läheskään samassa kuosissa kuten yllä. Koirat laahustaa ketjupolttaja-emännän mukana n. 1 km/h ja ovat ihan flegmaattisia - sääliksi käy haukkuja. Mutta minkäs teet.

willes
29.07.2015, 07.00
Meidän nuorimies pääsi eilen ehkä pisimmälle hölkälleen so far. Tuossa lamminpään harjulla painettiin n.10km joista 8km ihmisoliot etenivät juoksua muistuttavin pakkoliikkein ja loput käveltiin. Koira meni lähinnä sellaista nopeaa kävelyä tai ravasi kevyesti. Lenkin jälkeen kotipihassa riitti virtaa vielä riehua pallon (lue sen puhkipuretun lättänän) kanssa riehumiseen. Eli kyllä mää tosta vallan kelpo polkujuoksukaverin vielä saan.

Concorde
29.07.2015, 07.52
On ne vaan kauniita koiria, kun ovat hyvin hoidettuja!

Kiitti, mutta olisivat edes olleet harjattuja... :D Vipperä (vas) tuli hetkeä ennen kuvaa uimasta ja muutkin oli kahlaillut... Mutta joo, on ne yleisesti kohtuullisen hyvällä hoidolla. Lassiet "kärsivät" siitä helpon koiran maineesta, eli niitä haluttaisiin ostaa sohvakoiriksi ihan urakalla. Tutun kansvattaajan edellisestä pentueesta (8 palleroa) tuli yli 50 soittoa, joista suurin osa etsi kotikoiraa. Onneks kaikki lopulta saatii harrastaviin koteihin, koska penneleiden ominaisuudet sen ansaitsivat.

JackOja
19.08.2015, 12.18
Alkoi taas tämän katsottuani tehdä mieli hankkia traildog


https://www.youtube.com/watch?v=m5u3GRKhHUU

markettipyörämies
19.08.2015, 13.11
Joo, kauheeta menoo yllä. Tänään sitä saa sitten maanomistajan luvalla pitää koiria irti täällä Suomen maassakin.

Miedän piskit juo lenkeillä milloin mistäkin kuralätäköstä ja välipalaksi kelpaa myyrät tai mitä vaan raatoa tai poronpaskaa sattuu löytymäänkin. Kotona sitten oksennetaan isoimmat luunpalat ja päästäiset :) Viimeisin saalis oli toisen himouimarin kalastama mätä ahven, joka syötiin hyvällä ruokahalulla. Ihme kyllä ei tarvinnut edes yrjötä sitä kotona (tosin lenkin aikana se tuli kerran takaisin pihalle, mutta syötiin heti uudestaan). Kyllä ne trailikoirat on ihania, ainakin youtubessa...

Pitääkin tästä lähteä lenkittämään parivaljakkoa :)

BONK
19.08.2015, 13.38
Meillä ei ole noin hienoja maisemia, ei saada aikaan näyttäviä hidastuksia eikä rokkikaan soi kuin kuulokkeista, mutta fiilis on taatusti (vähintään) yhtä hyvä! Älä vaan sitten innoissasi osta dogia ensimmäisestä peräkonttimyymälästä :)

markettipyörämies
19.08.2015, 17.36
Eikä kannata ostaa vähän käytettyä koiraa, jonka isännälle/emännälle on tullut allergia...kokemusta on.

Käytiin hellelenkillä ja innostuin ottamaan pari videopätkää, jotka ilolla jaan kanssanne. Lopun vauhtiosuus oli hankalahkoa kuvattavaa yhdellä kädellä ajaessa ja porotkin pääsi karkuun. Neljä myyrää syöty, yksi kaivettu kannonkolosta + 3 kuollutta polun varrelta.


https://www.youtube.com/watch?v=RyerZKFo5ik&amp;feature=youtu.be

Almarro
19.08.2015, 17.47
" No nii, riittää jo " :) On noissa pojissa energiaa !

markettipyörämies
19.08.2015, 18.11
Niissä on energiaa tasan niin kauan kuin on poroja/jäniksiä/oravia tms. näkyvissä. Jos em. ei toteudu, niin sitten ollaan kuin ellun kanat, löntystellään vierellä tai perässä.

tinke77
19.08.2015, 20.42
Reipasta menoa :) . Kunhan vähän kelit viilenee, niin pitänee ruveta itsekin tuota mölömuutti junioria pikkusen totuttelemaan valjaisiin. Ekat vetovaljaat jo hankittiin...

Bansku81
20.08.2015, 08.26
Mulla on lenkkikaverina tuollainen:

http://vilpaa.kuvat.fi/kuvat/Koirat/_DSC0536.JPG/_small.jpg

willes
20.08.2015, 08.37
Eilen illalla löytyi sitten koirasta ensimmäinen punkki ikinä. Oli porautunut kaulaan mutta pienen suostuttelun jälkeen suostui irtaantumaan vaikkei varsinaisia punkkipihtejä ollutkaan käytössä. Olenkin vähän ihmetellyt kun niitä ei ole vielä näkynyt vaikka tuo on vielä tommoinen matalalla maavaralla varustettu tapaus.

http://majaniemi.as1248.net/~wille/vattukoira.jpg

BONK
20.08.2015, 09.09
^^ komea koppi! Meillä malikkapalikka syttyy frisbeestä niin rajusti, että melkein naukuu kuin kissa :)

^ Bravecto, suosittelen. Meillä oli punkkeja ihan maan perusteellisesti alkukeväästä, mutta Bravecton jälkeen ei ole enää noita huolia ollut.

Tänään pitäisi illalla lähteä treenaamaan vetoa, mutta taitaa tulla ihan vaan porukkahölkät. Yksi noita lämpimän kelin harvoja haittapuolia.

tinke77
20.08.2015, 09.25
Ne on nää jatkuvat helteet 😁

Bansku81
20.08.2015, 10.00
Toi mein käyttölinjainen labukka on kanssa ihan hulluna frisbeihin ja palloihin. Sil on silmätkin ku jollain hullulla ku näkee frisbeen :)
Meillä on punkkeja kanssa noukittu labbiksesta ja kultsista ihan tasaisesti koko kesä. Jostain syystä tykkäävät silti enemmän tarttua tuohon kultaiseennoutajaan kuin labbikseen.

Concorde
23.08.2015, 15.56
Nappulapalkalla toimiva plotteri :)

http://veep.ee/plotteri.jpg

tinke77
29.08.2015, 17.33
Juniori poimimassa mustikoita 😊 http://images.tapatalk-cdn.com/15/08/29/fdc2d27a2e731018ae1bf6ab1efb1842.jpg

markettipyörämies
03.09.2015, 23.05
Piskeilläkin on jalkavikoja:
https://lh3.googleusercontent.com/-8dNuew-8nsI/Vei1agd5JAI/AAAAAAAASYI/sCiVA9s16lY/s800-Ic42/DSC_0814.JPG

BONK
04.09.2015, 05.08
No voi harmi, mikäs koipeen on käynyt?

sledgehammer
04.09.2015, 06.17
Punkkeihin meillä on toiminut hyvin semmonen taitetun haarukan näköinen systeemi. Irtoaa todella helposti. Ennen käytössä oli pihdit, mutta tuo voittaa ne 100-0. Staffi on kyllä siitä armollinen noiden kanssa, että sen turkkissa alkaa karvat heti töröttämään, jos siellä on punkki. Sen huomaa helposti. Ihan hirveesti niitä ei oo ollut. Ehkä toi lyhyt tiivis karva ei oo paras mahdollinen alusta punkeille.

http://www.terve.fi/sites/default/files/styles/node-page/public/media/TERVEYDEN_ABC_uusi/127019378.jpg?itok=s6-KZXTU

BONK
04.09.2015, 08.39
^ nuo on hyvät, mutta ei niitä kaikkia pirulaisia vaan millään löydä. Meidän kokemukset Bravectosta ovat erinomaisia ja jatkossakin mennään sillä.

tinke77
04.09.2015, 11.28
^ Jep, toimii! :)

Concorde
05.09.2015, 09.56
Rekkujen spermapankkiin etsitään luovuttajia suomalaisen rotujen osalta : http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194996713609/artikkeli/koirien+geenipankkiin+etsitaan+nyt+uroksia+luovutt ajiksi+rodut+ovat+kansallisaarteita+.html

LJL
05.09.2015, 10.50
Meidän Pappeli ei paljon spermaa heitä (kivekset puuttuu ja vaikkei puuttuisi, korvat on vammaset), mutta foamroller toimii joka tapauksessa mukavana tyynynä

http://i1283.photobucket.com/albums/a552/laurijuhanilaine/DD46B1E0-120F-416E-8121-BF0663186EFE_zpsk5t6t3xy.jpg

LJL
20.09.2015, 11.59
Doge-meemit ei koskaan vanhene

https://instagram.com/p/70rzulDJx0/

Nana
23.09.2015, 18.42
Hezzu keskuspuistossa

http://i852.photobucket.com/albums/ab82/zooming-planet/IMG_00412.jpg

(http://s852.photobucket.com/user/zooming-planet/media/IMG_00412.jpg.html)http://i852.photobucket.com/albums/ab82/zooming-planet/IMG_0043.jpg (http://s852.photobucket.com/user/zooming-planet/media/IMG_0043.jpg.html)
(http://s852.photobucket.com/user/zooming-planet/media/IMG_00412.jpg.html)

HeliT
05.10.2015, 19.58
Vielä kaksi ja puoli viikkoa, niin tämä karvakersa muuttaa meille!

https://luimupupu.files.wordpress.com/2015/09/20150927-_dsc8608.jpg?w=654&h=435

BONK
05.10.2015, 21.50
Voe mahoton mikä marsu, onnea vaan uuden tulokkaan kanssa! Onneksi itsellä vielä on rokotus voimassa pentukuumetta vastaan vaikka täytyy tunnustaa, että tässä olen jo puolivakavissani suunnitellut karvakorva #3:n hankintaa :)

HeliT
05.10.2015, 22.41
Kiitos, BONK! Eiköhän tuo aussievauva ala vähitellen muistuttaa enemmän koiraa kuin marsua. Kuva on reilun viikon takaa. Nyt ikää on 5 viikkoa.

BONK
06.10.2015, 09.55
Kiitos, BONK! Eiköhän tuo aussievauva ala vähitellen muistuttaa enemmän koiraa kuin marsua. Kuva on reilun viikon takaa. Nyt ikää on 5 viikkoa.

Olisin veikannut, että tulee samanmoinen rajalassie kuin Nanalla, mutta nuo marsut on kaikki niin kovin saman näköisiä palleroita :) Erinomaisia harrastuskoiria muuten ovat ja hyvän lenkkikaverin siitä saa aivan varmasti eli ei muuta kuin harrastusporukoihin mukaan niin koira pääsee käyttämään päätään.

Käytin meidän malikkapalikkaa kuvissa viime viikolla ja tuloksena oli ei-niin-kovin-yllättäen A/A, 0/0 ja selkä priimaa. Ja huh huh sitä kehujen määrää, mitä koira sai osakseen! Täytyy myöntää, että isäntääkin jo alkoi vähän punastuttamaan moinen suitsutus :D

Concorde
06.10.2015, 11.26
Käytin meidän malikkapalikkaa kuvissa viime viikolla ja tuloksena oli ei-niin-kovin-yllättäen A/A, 0/0 ja selkä priimaa.

Onnittelut! Ei toi puhdas terveystulos oo enää nykyisin niin itsestäänselvyys. Niin ja rapsuja Palikalle™

Helin aussi on kans üübersöpö. :D

BONK
06.10.2015, 11.35
Ei toi puhdas terveystulos oo enää nykyisin niin itsestäänselvyys.


Pitää paikkansa. Onneksi nuo mulinexit on vielä niin puhtaasti käyttökoiria, että niiden jalostuksessa mennään ominaisuudet, ei ulkonäkö edellä.

LJL
06.10.2015, 12.11
Helin aussi on kans üübersöpö. :D

On, tuommonen karvamurmeli olisi ihana... Josko viiden vuoden päästä kun nykyisestä ryökäleestä aika jättää

HeliT
06.10.2015, 18.48
Välitän ihastelut Armas-pojalle!
Kovasti odotan siitä innokasta lenkki- ja harrastuskaveria.

markettipyörämies
16.10.2015, 14.38
Lakua ei paljon kylmä vesi pelota, kurkkas jopa jään alle, että löytyskö mitään:
https://lh3.googleusercontent.com/-P2J6RcvoL5A/Vh-kqhNOR-I/AAAAAAAASnM/GkpPIo9jtyo/s720-Ic42/IMG_1991.JPG

Yhden pienen mateen se kaivo kaislikosta, näytti maistuvan :)

Arskav
16.10.2015, 15.25
Tuli ihan hullu päähänpistos ja sen kanssa nyt eletään! Eli mettämiehiä kun olen niin serkun koirille kävi ns. Vahinko. Varasin siltä yhden pennun pohjan pystykorvan ja irlanninsetterin(seisoja) sekoitus! Kumpikin loistavasti toimineita metsästys koiria. Onkohan mitään saumaa noista pennuista tulla jompaa kumpaa noista? Alla kuva pennusta..saapa nähdä minkä näköinen tulee kun kasvaa.

Lähetetty minun GT-I9195 laitteesta Tapatalkilla

Arskav
16.10.2015, 15.29
http://images.tapatalk-cdn.com/15/10/16/911f3d02946b2a26e4049cd6e7bcbbb8.jpg

Lähetetty minun GT-I9195 laitteesta Tapatalkilla

LJL
16.10.2015, 17.29
Mahtava sekoitus!! Ja suloinen pentu (ei enempää pentukuvia kiitos :D)

markettipyörämies
16.10.2015, 18.01
Lakun isä on samojedi/lapinporokoira mix ja äippä suomenpystykorva. Ainakin tästä miksauksesta läpi puskee voimakkaasti suomenpystykorvan ominaisuuksia eli haukku on ja linnut kiinnostaa. Ajaa myös poroa+hirveä+jänistä haukun kanssa toisin kuin iskänsä joka ei hauku. En tiedä voiko yleistää. Itse en metsästä, joten toimivuutta tositoimissa en osaa arvioida.

Arskav
16.10.2015, 18.32
Joo toiveissa olis haukkuva. Tuossakin naaras pystykorva..mutta jompi kumpi käy jos toimii vain. Metässä pitää viettää vaan paljon aikaa..

Lähetetty minun GT-I9195 laitteesta Tapatalkilla

markettipyörämies
16.10.2015, 19.07
Laku haukkuu myyrätkin, kun se niitä metsästää.

Nana
16.10.2015, 19.15
Vielä kaksi ja puoli viikkoa, niin tämä karvakersa muuttaa meille!

https://luimupupu.files.wordpress.com/2015/09/20150927-_dsc8608.jpg?w=654&h=435

Onnea uuden pikku-paimenen kanssa! Täytyy kääntää pian sivua ettei pentukuume iske liian pahasti.

HeliT
16.10.2015, 22.17
^Kiitos! Tässä "lääkettä" pentukuumeeseen :). Vielä viikko...
https://luimupupu.files.wordpress.com/2015/10/20151010-_dsc8757.jpg?w=600&h=600

Pekka L
16.10.2015, 22.22
^Lutunen. Appenzeller?

HeliT
16.10.2015, 22.29
^ Aussie-poika Armas :)

VeloGirl
17.10.2015, 05.19
Kiitos taas koirakuvista.
Laku selvastikin oikea "ulkokoira", Armas aivan ihana ja Arskavn pentu samoin.

Ei mulla ole koira- tai kissakuumetta, ei ole ei...

Lucky13
17.10.2015, 06.52
^ Aussie-poika Armas :)

Moikka Armas!

T:
http://i.imgur.com/zrTmcKEl.jpg

HeliT
17.10.2015, 13.08
^Noi hei Armaksen rotutoverit! Hieno pari :).

thm
17.10.2015, 13.38
Parsonrussellinterroristit Elli 6v. ja Ansa 2v. Metsästysviettiä on sen verran, että kaikki polttiaista isommat ötökät ja eläimet kuuluvat saaliseläimiin.

http://utsjoenmtbreitit.weebly.com/uploads/1/5/8/2/15823866/1021042_orig.jpg

heikkivierela
17.10.2015, 13.38
http://images.tapatalk-cdn.com/15/10/17/7ee8b0625dd3df45a971ed50fe8c0f68.jpg

Kun en ihan varma ole olenko laittanut meidän Nelsonin kuvia vielä joka säikeeseen, niin laitanpa tännekin varmuuden vuoksi. Eli puolitoistavuotias staffipoika Nelson (Brave dragon Cerruti), kastroitu alle vuoden ikäisenä, perusterve ja äärimmäisen ystävällinen (myös muita uroskoiria kohtaan).

Ja referenssikuvana Nelson kaverinsa Einon kanssa, vähän reilumman kokoinen mastiffi mutta oikein lupsakka häiskä.

http://images.tapatalk-cdn.com/15/10/17/bff7ab559d0ef10a11146867a0f80bdb.jpg

LJL
17.10.2015, 14.59
^Kiitos! Tässä "lääkettä" pentukuumeeseen :). Vielä viikko...

Oivoivoi. Rapsutuskäsi syyhyää

Arskav
17.10.2015, 15.43
Minäkin kävin katsastamassa pennut ihan livenä 4vko vanhojahttp://images.tapatalk-cdn.com/15/10/17/ee61b937d13c9dea5f753aa0668784ae.jpg

Lähetetty minun GT-I9195 laitteesta Tapatalkilla

Nana
19.10.2015, 21.47
^Kiitos! Tässä "lääkettä" pentukuumeeseen :). Vielä viikko...
https://luimupupu.files.wordpress.com/2015/10/20151010-_dsc8757.jpg?w=600&h=600

Kiitos vaan, tämä auttoi toosi paljon :D Ihania otuksia muillakin.

HeliT
29.10.2015, 23.08
Ahmatti-Armas kotiutui perjantaina. Ei ole vapaa-ajan ongelmia... Blogissa on kuva ja toinenkin http://luimupupu.wordpress.com/
https://luimupupu.files.wordpress.com/2015/10/20151024-_dsc8983.jpg?w=650&h=435

BONK
30.10.2015, 08.41
^ tuossa on sitä aitoa "liikkumisen riemua"! Vaan nyt kannattaa nauttia joka hetkestä - pissilammikoista lattialla, järsityistä kengistä ja yöllisistä herättelyistä :D

Tosi hyviä kuvia blogissakin!

Ohiampuja
30.10.2015, 10.12
Kumpikin loistavasti toimineita metsästys koiria. Onkohan mitään saumaa noista pennuista tulla jompaa kumpaa noista?
Onpa aikamoinen miksaus. Metsästysominaisuudet tai -käytös noilla roduilla on aika vastakohtaiset. Toisen pitäisi karkottaa linnut puuhun ja haukkua paukuttaa niitä vaikka kuinka pitkään, että isäntä pääsee ampumaetäisyydelle. Ja setterin pitäisi ihan hiljaa tyylikkäällä seisonalla ilmoittaa maahan naulatut linnut. Jotka sama isäntämies sitten tyylikkästi haulikolla lennosta tiputtaa kun koira on saanut ylösajokäskyn. Ja jos nuo molemmat ominaisuudet yhdistetään, niin tilanne voi olla vaikea.

Mutta jos jompi kumpi vietti tulee vahvana läpi, niin siinähän voi olla vaikka kuinka loistava metsästyskumppani. Meikeläisen eka lintukoira oli kanssa tuollainen vahinko, gordonin setterin ja englannin setterin yhdistelmä. Ja se olikin todella hyvä koira, ja metsällä heikoin lenkki oli haparoiva omistaja. :rolleyes:

Arskav
30.10.2015, 11.23
Joo eipä näistä tiedä kuin kokeilemalla! Pitää peruskoulutus kausi vetää vimpan päälle. jos ei mettä hommat sitten onnistu, niin jää kotia lemmikiksi ja pitää miettiä puhdasta lintukoiraa myöhemmin.

Lähetetty minun GT-I9195 laitteesta Tapatalkilla

Nana
30.10.2015, 11.29
^^^^
Mahtava kuva. Tsemppiä kakrun kanssa! Aika ylisöpö tapaus. :)

HeliT
30.10.2015, 15.46
BONK: Kyllä täällä nautitaan ja liikutaan. On se niin yli-ihana ja ihan karmea piikkihampaineen :).

HeliT
30.10.2015, 15.46
Kiitos, Nana :).

chenti
03.11.2015, 21.21
http://images.tapatalk-cdn.com/15/11/03/fbe2c1ee459fa94136ce5e1eb758f66d.jpg

Solakka karvajalka ei ole yhtä innoissaan isännän uudesta paksupyörästä.

Sent from my LG-H815 using Tapatalk

TheMiklu
05.11.2015, 08.14
Tässä on Jäbä!

https://www.youtube.com/watch?v=w_UC0hSZ5wU

TheMiklu
05.11.2015, 08.15
Ja tässä Jäbän paras kaveri :D

https://www.youtube.com/watch?v=G6U3ye023OA

tinke77
05.11.2015, 17.01
Piilosleikkiä :)
Meillä alkaa pikkuhiljaa näyttää siltä, että tuo malamuutti juniori alkaa ymmärtää tuon vetämisen riemun. Tänään oli jo hienoa menoa läskin keulilla :)

markettipyörämies
05.11.2015, 17.56
Meillä taas oli eilen aamulla hirvihaukkukokeet. Koirat oli lähtenyt vaimolta aamulla määrätietoisesti omille teilleen. Hetken päästä oli kuulunut jatkuva haukku (videolta laskettiin, että reilu 80/min) yhden suon laidassa. Vaimo paikalle ja koirilla iso hirvi haukussa :) Hirvi lähti kun näki vaimon 20 metrin päässä. Koirat perään ilman haukkua ja haukku päälle sadan metrin päässä uudelleen. Sama toistui vielä kerran ja sitten emäntä laitto koirat liekaan.

Eli toimii se lellitty tupakoirakin nähtävästi ihan hienosti hirvikoirana, jos on taipumuksia :)

Pitää varmaan alkaa katteleen sopivaa hirviporukkaa.

HeliT
05.11.2015, 18.14
Meillä pestään pyykkiä
https://luimupupu.files.wordpress.com/2015/11/20151104-_dsc9173.jpg?w=654&h=435
ja jyrsitään Ikea-jakkaraa vaikka näytetään viattomalta
https://luimupupu.files.wordpress.com/2015/11/20151104-_dsc9181.jpg?w=654&h=435

LJL
05.11.2015, 18.16
^ Voivoivoivoi. Hirveen söpö

HeliT
05.11.2015, 20.22
^Aivan yli-ihana ja ihan kamala :).

Nana
05.11.2015, 20.27
On se zöde. ja kasvanut jo ihan hurjasti.

BONK
06.11.2015, 08.44
^^ nuo termit yleensä kulkee käsi kädessä, kun koiranpennusta puhutaan :)

Ja tuosta se vauhti vaan lisääntyy....

Virpi
06.11.2015, 13.21
^Juurikin näin. Siksi onkin vain kiva katsella näitä kuvia ja ihailla sekä kuvitella, että kuinkahan pehmoinen turkki tuolla palleroisella on. Hampaita ei tarvi ajatella ollenkaan ;)

LJL
06.11.2015, 13.25
Just ajattelin että olisi kiva painaa naama tuohon turkkiin mutta sitten muistui että ehkä se ei olisi kovin järkevää :D

HeliT
06.11.2015, 16.55
On se sekä pehmeä että hitsin terävä! Painoa oli kaksi viikkoa sitten tullessa 5,3 kg, tänään (juuri ruokailun jälkeen) 6,7 kg. 100 g päivävauhti on aika hurja, pentupyöreys alkaa kadota.