Näytä tavallinen näkymä : Syötteen pyöräilyreitit
https://scontent.cdninstagram.com/hphotos-xfa1/t51.2885-15/e15/11376458_1613476842269560_429796111_n.jpg
Miltä syötteen lenkiltä kyseinen kuva?
Säkkinen lampien kohdalta kohti Pitämävaaraa, aivan loistavaa bolkua :)
Lähetetty minun SM-A700F laitteesta Tapatalkilla
Kivaa, mutta välillä niin tuskaistahan se taas oli. Toivottavasti reitti vähän kuivuisi ja Pitämävaaralla on pari puuta joiden poistaminen ei olisi pahitteeksi.
Kaks puuta, toinen ennen Taivalkosken polun haaraa uudella polulla ja toinen loistavan röllipolun jälkeen just ennen Portinojan laavun pitkosten alkua.
Läskillä oli kuitenki aika helppoa lällyjen päältä ajella.
Läskillä minäkin olin, mutta ei se lälly siltikään kovin paljoa innosta. Yksi puu oli myös heti maisematien ylityksen jälkeen alamäessä.
Nappulakenka
21.06.2015, 10.47
Missä kunnossa se Pitämävaaran lenkin uusi linjaus muuten on? Viime vuonna tähän aikaan se oli vielä todella pehmeä kun reitti oli juuri avattu. Torslammen taival on itsellä vielä ajamatta, mutta näistä kahdesta Pitämävaaran lenkki on kyllä ehdoton suosikki :) Allekirjoittanut on Syötteellä 30.6-3.7, ennen kuin jatketaan eteenpäin.
Juu se Pitämävaaran lenkin uusi linjaus kului jo viime kesän aikana mukavaan kuntoon, viimeistään Syöte MTB:n jälkeen tarjolla oli kohtuullisen kovaa ja selkeää baanaa :)
Nappulakenka
21.06.2015, 15.32
Okei. Hienoa tietää, että reitti kunnossa :) Josko sitä tänä vuonna uskaltaisi jo ajaa tuon Torlammen taipaleen :)
Toraslammen Taival on Luontokeskukselta lähtevalle Annintuvan jälkeen huonossa kunnossa ja varmasti aika märkä vielä jonkun viikon. Se osa reitistä on siis se ei kunnostettu koska siellä on paljon rikkoontuneita pitkospuita. Joten varovasti jos sen ajat.
Lähetetty minun SM-A700F laitteesta Tapatalkilla
Mikä on Syötteen hyttys/mäkärätilanne tällä hetkellä? Lähialueilla ainakin kovin sääskikesä vuosiin..
Ihan riittävästi niitä siellä on :D
Uutta pintaa maantiekiitäjille, kuva tieltä Hotelli Isosyötteelle. 200 metriä nousua ja vajaa 3km.
https://scontent.cdninstagram.com/hphotos-xaf1/t51.2885-15/s640x640/e35/sh0.08/11243077_786377804794569_2132557344_n.jpg
Oli reitit kivassa kunnossa. Kyllä kannatti taas lähteä Syötteelle!
Ajettiin pe-su iso osa alueen maastopyöräilyreiteistä ja polut oli pääosin oivallisessa kunnossa. Sääskiä ja mäkäräisiä oli jos sopivassa paikassa pysähtyi, mutta ei niistä treenimielessä liikkujalle mitään haittaa ollut.
Mimmonen on asfaltin kunto Pudasjärveltä syötteelle, pahoja kuoppia,railoja jne. Onko Rytinkiin asti ajellut kukaan syötteeltä. Tuolle välille kaipaisin kans tien kunnosta tietoa. Tuolla seudulla nuita alamäkiä jo jonku verran ni hyvä tietää.
Syöte - Rytinki - Pärjänsuo - Pidasjärvi loistavaa pätkää.
Oulu-Ii-Yli-Ii-Tannila-Pudasjärven vanha kirkko-Livo-Rytinki-Syöte loistavassa kunnossa
http://images.tapatalk-cdn.com/15/07/16/3f7d3687e61e6ca4e302d1d906e67674.jpg
Ja Isosyöte Hotellin ja ilmeisesti Pikkusyöte hotelleille vievät asvalttitiet uudelleen asvaltoitu just nyt.
Sieltähän tuli vielä lisäksi pärjänsuonkin tilanne, eli luultavasti suvannon kylänki tie on ajettava. Eli auto hyrskyttämään ja pärjälle matka alkaa. Kiitos Ski :)
Joo Suvannonkylä on hieno paikka ja tie kunnossa.
Livontie kans ja tauon paikka Livon koululla.
Kivarintie on hyvä kans johon linkin nuoli osoittaa.
http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=200000&text=Kivarintie&srs=EPSG%3A3067&y=7270332&x=507827&lang=fi
Pitämävaaran lenkki polkaistiin tänään kolmen miehen kokoonpanolla. Muutama vastaantulijakin reitillä oli ja nyt huipun mökkikylässä pyöriä näkyy useassa pihassa. Kerrassaan hieno päivä joka kruunattiin loppunousulla aina viimeiselle nousutaululle saakka.
Mitenkäs Toraslammen taival? Onko muutaman viestin takaisiin tietoihin reitin kunnosta uutta kerrottavaa? Onko paikat ajettavassa kunnossa? Kannattaako koko ympyrän kiertoa harkita.
PKTeam ajo reitin viime viikonloppuna ja ymmärsin että läpi pääsee.
Mutamika ja A-O tietää.
PKTeam ajo reitin viime viikonloppuna ja ymmärsin että läpi pääsee.
Mutamika ja A-O tietää.
Hyvin pääsi läpi, pitkoksissa vain tarkkana kun osa on poikki tai irti.
Läskillä ainakin pääsi ajamalla läpi.
Jos maastossa näkyy camelbakin juomaletkun suutinta, niin se on mun :) Oli tippunut vähän ennen joen ylitystä.
Vattukurun tienoilla reitti onkin lähes semiteknistä.
Mitenkäs Toraslammen taival? Onko muutaman viestin takaisiin tietoihin reitin kunnosta uutta kerrottavaa? Onko paikat ajettavassa kunnossa? Kannattaako koko ympyrän kiertoa harkita.
Noniin, vastaillaan omaan kyselyyn ja jo saatuihin vastauksiin lisäten; Toraslammen lenkura tuli eilen ajettua myötäpäivään läpi. Reitillä on joitakin puolikuntoisia pitkoslautoja, yleensä ei muutamaa perättäistä enempää kerrallaan. Koko matka silti ajettavassa kunnossa, ja jos kenties yksi ehjä lankku kahden vierekkäisen sijaan jännittää kulkijaa, niin taluttamalla pääsee hienosti niistäkin ohi. Ei siis mitään hätää läpikulkemisen suhteen.
Meitä oli matkassa kolme kuskia normaalilevyisellä maastureilla, kokemusta pitkosajamisesta yhdellä hyvinkin niukasti, kahdella muulla hieman enemmän.
Ymmärrän toki, että reittejä ylläpitävä ja niiden turvallisuudesta vastaava taho ei voi muuta kuin laittaa suljettu -laput reitin tuolle osalle. Mutta, vastaavat ja paljon paljon hankalammat paikat toisaalta kuuluvat lajin luonteeseen ja siten ovat täysin hallittavissa.
Hieno reitti, kuten ne muutkin. Todella hienot kaksi päivää Syötteellä takana.
Onko se Vattukuruun menevä pätkä kuinka mävöllä?
Met jätimä juurikin tuon Vattukuru-Kelosyöte välin ajamatta. Siinä vaiheessa oli nälkä ja siten nokka laitettiin asvaltille päästyämme kohti Luontokeskusta. Piti vielä nautiskella Syötteen ympärys lenkki muonan päälle joten ko. väli jäi seuravalle kerralle katsastettavaksi.
Pääsääntöisesti reitillä ei tullut vastaan ylenmääräistä märkyyttä. Tai no, oikeastaan ei lainkaan. Pitkosten alku- ja lopetuskohdat ehkä ainoita paikkoja joissa paikoin oli lääryä.
Vielä jäi livo, suvannonkylä,Rytinki, ajamatta. Ajettua tuli 3kuskin voimin pintamo-molemmat syötehuiput-taivalkoski-posio risteys ja takaisin samaa reittiä pintamo.
Olipa mäkistä ja hyvää tienpintaa. Ei osunut ainuttakaan koloa silmään 90 km matkalta.
Ja mikä parasta, aurinko paistoi eikä ollut vastatuulta. Me like. :)
Oli siellä sittenkin joku märkäpaikka. Tuommoinen löytyi porukan yhdestä kamerasta...
http://images.tapatalk-cdn.com/15/07/19/fda63aefb93a728631ed13a1b3c92471.jpg
Oulunjulli
24.07.2015, 22.56
Tänään oli Toraslammen pätkä aika märkää, mikä on aika luonnollista kun sataa vettä.
Siinä kahlauspaikallakin oli muuten vettä, virtaamaa ja itikkaa melkoisesti enempi kuin viime syssynä. Ärsytti jopa vähän.
Ketään muita ei kyllä näkynyt, paitti kotimatkalla bongatut pari läskiä autojen katolla, White Tojotan ja jokin muu Octavian katolla. Ihte kävin nyt täpärillä, seki meni väärin kun noilla märillä pitkoksilla sellaisessa saisi olla nastat.
Me kierrettiin junnujen ja rouvan kans 30 reitti eikä ollu ruuhkaa. Ei näkyny muita reitillä.
"Tänään oli kotimatkalla bongatut pari läskiä autojen katolla, White Tojotan"
Taisi olla meidän Toyota. Koukussa lisäksi muksun ja muijan cube:t.
Perjantaina kiersin syöte mtb 60, eilen päivän pyörin muksujen kanssa ja illasta koiratupa, ahmatupa, ylpiätupa juurakko jumppa kierros n.20km.
Huomenna olis tarkoitus käydä päivän reissu taas syötteellä. Onko pitämävaaran lenkki kovin märkä yleensä sateiden jäljiltä? Syötteen kierros lienee aika kuivaa.
Ei oo tai siis on ne muutamat kohdat mutta muuten ei.
Eilen sen kiersin ohi kulkiessa Saariselältä tullessa ja kyllä siellä melko märkää oli... oli ihan kunnon vesiesteitä. Muutamat otb harjotukset tuli tehtyä kun keula sukelti jonnekin liki Kiinaa. Märkyyden takia meni monesti tunkkaamisen puolelle. Muutenkin meno oli kuin tervassa olis polkenu. Harmi ettei tullu kuvia otettua...olis ollu vastakohtaa yleisesti täällä nähdyille. :-D
Joo ei uskota ilman kuvia :)
Kyllähän tuollakin paikat saattaa kastua jos ja KUN sataa niinku tänä kesänä. Mutta verrattuna siihen se että 4kk sitten lunta oli vielä reilu metri niin aika hyvät baanat on [emoji1]
Oulunjulli
28.07.2015, 23.29
Video kertoo saman ku tuhat kuvaa:
https://www.youtube.com/watch?v=fqB-mvW2H4s
...elikäpä siis parit viestit ja päivät ylös ja toraslammen lenkiltä sadekauden jälkeen. Kyllä mää jatkossa taijan ajaa mieluummin pitämävaaran ja syötteen kierroksen perään kuin toraslammen, niissä on jotenkin enempi huumoria ja vauhtia.
edit ja + https://www.youtube.com/watch?v=qdIR6Rc49ZA ja https://www.youtube.com/watch?v=_ubXHMDjqvk
...kun sattu pojan teinitoimintakamera olemaan tangossa niin ei toki pelkkää kuraa ja pitkosta.
Hullun kyytiä menit tuossa viimeisessä videossa:)
ville.wallenius.1
04.08.2015, 22.03
Tässä lyhyt filmin pätkä miltä tuolla lauantaina näytti... https://youtu.be/gItuIYZ33bk
Hieno video Wille!!!
Lähetetty minun SM-A700F laitteesta Tapatalkilla
Missä kunnossa Pitämävaaran lenkki on nyt? Lauantaina mahdollisesti sinne ajelemaan jos säät sallii.
Hyvässä kunnossahan tuo lauantaina oli. Mitä nyt pesulassa vettä ehkä hieman normikesää enemmän (toki oli satanut koko lauantain vastaisen yön).
https://instagram.com/p/6-TuzxiNVX/
Kohtalaista ilmaa lupailee lauantaille. Tänään suunnistaa töiden jälkeen syötteen suuntaan vaunuilemaan illasta muksujen kanssa valokävelyä poluilla.
Huomenna jos kävis heti aamusta polkaisemassa pitämävaaraa jne...
Mainio keli oli Syötteellä lauantaina ja paljon porukkaa liikenteessä Pitämävaaran lenkillä. Olikohan muita foorumilaisia klo11-15 välillä? :)
Paljon oli porukkaa tosiaan. Hotellilta oli 7 pyörää vuokralla, kolme maantiekuskia oli kapuamassa asfalttimäkeä ylös ja luontokeskuksella oli bongattu n. 20 tyypin maastopyöräletka. Itse jatkoin kolmatta päivää Ihan Muiden Polkujen (tm) tarkistelua ja kartoitusta reitistön ulkopuolelta. Löytyi hyviä, huonoja, upeita, surkeita, kadonneita, kuivia, nopeita, märkiä sun muita polkuja, eli juuri niinkuin pitikin :)
Mainio keli oli Syötteellä lauantaina ja paljon porukkaa liikenteessä Pitämävaaran lenkillä. Olikohan muita foorumilaisia klo11-15 välillä? :)
10-14,30 väliin kiersin syöte-mtb 60 vastaan tuli ensin kolmen hengen porukka ennen pitämävaaraa ja neljän hengen porukka tuli sitten vesiesteen lähistöllä tais olla otc ajopaidat osalla. Mahtava keli oli tuolla välillä ajella ja ura oli erittäin hyvässä ajokunnossa aina iso-syötteen huipulle saakka.
lisäksi tuli yksi pyörä likellä maisematien nousua retkeily kamat päällä.
Mikäs on syötteen reittien tilanne? Ens vkl aikomus taas sinne rientää..lähinnä kiinnostaa kosteus/ lumitilanne[emoji1]
Lähetetty minun GT-I9195 laitteesta Tapatalkilla
Viikonloppu tuolla kammettiin, on kosteaa mutta pääosin ajettavissa. Aika lailla koluttiin reittejä läpi ja yksi pätkä jäi vähän turhan kosteana mieleen, oisko ollut Isosyöte - Ahvenvaara väli joka oli jo aika pehmeä. Olin takajoukoissa enkä navigoinut niin en ihan varma ole oliko just tuo osuus. Riihisuon paikkeilla tuli pitkospuut kelluen vastaan myös
Kiitos tiedosta.Tais perjantain saateet tehdä tehtävänsä..mutta jospas pysyis kovimmat sateet loitolla.
Lähetetty minun GT-I9195 laitteesta Tapatalkilla
Mitä tuota ihmettelemään. Koko kesän siellä on märkää ollut muutamissa paikoissa, mutta mitä sitten. Ei siellä ikinä niin märkää ole ollut etteikö kulkemaan pääsis. Ajamaan vaan.
Mitä tuota ihmettelemään. Koko kesän siellä on märkää ollut muutamissa paikoissa, mutta mitä sitten. Ei siellä ikinä niin märkää ole ollut etteikö kulkemaan pääsis. Ajamaan vaan.
Vaihtoehtoja punnitaan...sitä paitsi viime vuonna juuri näihin aikoihin tuli 20 senttiä lunta ja sulatessa oli niin paljon vettä ettei päässyt ajamaan että silleen!
Lähetetty minun GT-I9195 laitteesta Tapatalkilla
rontti10
24.09.2015, 16.10
Kertokaapa enemmän syötteellä ajaneet mikä olisi hyvä lenkki ensikertalaisille? 30-40km (n4h) tarkoitus ajattaa kavereita syötteellä. Maisemat ja ajettava maasto etusijalla. Huomenna olisi siis tarkotus kurvata syötteelle, vettä tullut mukavasti tällä viikolla, onko polukujen kunnosta viime päivän havaintoja?
Alustava tarkoitus olisi tehdä perjantaina päiväreissu Syötteelle. Onko muita pelipaikoilla?
Tuomas_T
01.10.2015, 09.59
Eilen oli mitä makein keli käydä syötteenkierros polkasemassa. Meinas välillä jopa hymyilyttää. 😀
http://images.tapatalk-cdn.com/15/09/30/264baa16437b7e9862d33b5fda95126d.jpg
Lähetetty minun D5803 laitteesta Tapatalkilla
Eilen oli mitä makein keli käydä syötteenkierros polkasemassa. Meinas välillä jopa hymyilyttää.
http://images.tapatalk-cdn.com/15/09/30/264baa16437b7e9862d33b5fda95126d.jpg
Lähetetty minun D5803 laitteesta Tapatalkilla
Ompa kyllä messevän näköstä settiä. Huomista sääennustetta katsoessa menee vakavaan harkintaan voittaako tyyny aamulla :D
Ketjureaktio
01.10.2015, 15.03
Näyttää Syötteellä samalta kuin Syöte MTB:n aikaan. Vaan jos oli yli 11 astetta lämpöä, niin keli oli vielä lämpimämpi! Eipä silti, lämpimät muistot jäi Syöte MTB:stä ja ensi vuonna uudestaan!
Kyllä on Syötteellä tällä hetkellä puitteet kunnossa. Polut kovettuneet juuri sopivasti pakkasesta, ei ole juurikaan märkää (poislukien tuo hieman ylempänä olevan kuvan kohta :D) vaan lähes kaikki kivikot ja juurakot ovat kuivia ja pito on mitä parhain. Mahtavuutta oli kurvailla 60km kisareittiä! Sinne vain nautiskelemaan ennen kuin sataa lumen maahan!
Jahas, jahas eikun kalenteri selaamaan milloin olis saumaa.. :)
Ylihuomenna pelipaikoille jihuuuuuu
Ketju poikki Pitämävaaranlenkin syrjimmässä nurkassa :cool:
Eikö ollut katkaisijaa ja pikaliitintä messissä? No ehkä ens kerralla on eli run forest, run! :D
Tiedoksi: Hotelli Iso-Syötteellä on ketjun pikaliittimiä (ja muita varaosia) myynnissä. Ja varmaan sovittaessa voivat tuoda vaikka reitin varrelle tai hakea kuskin pyörineen poiskin :)
Kiovan Dynamo
15.10.2015, 15.47
Ketju poikki Pitämävaaranlenkin syrjimmässä nurkassa :cool:
Sulla oli kuitenkin kuvista päätellen vahvajalkainen kaveri matkassa, kelle olen jo joskus muinaisina aikoina opettanut kaverin evakuoimista sisärenkaalla hinaten. :seko:
Sulla oli kuitenkin kuvista päätellen vahvajalkainen kaveri matkassa, kelle olen jo joskus muinaisina aikoina opettanut kaverin evakuoimista sisärenkaalla hinaten. :seko:
Joo mutta tällä kertaa hän totesi vaan "On mulla ketjuliitin, mutta mistä me katkaisija" :D Onneksi on Leatherman ja vähän luovuutta.
Eikö ollut katkaisijaa ja pikaliitintä messissä? No ehkä ens kerralla on eli run forest, run! :D
Jarilta löyty onneksi liitin. Nyt on omassakin pussukassa+katkaisija. Kantapään kautta opitaan :)
Jos vaikka tänne taas vkl, lieneekö muita menossa? Omalta osalta ei vielä varmaa pääseekö perjantaina jo lähtemään vai napsahtaako nakkia lauantai aamupäivään. Eli läskipyöräilyä ja rentoa saunomista ;)
http://www.kaleva.fi/uutiset/pohjois-suomi/syotteen-retkeilyreitit-muuttuneet-mutalammikoiksi-sateet-ja-maastopyorailyn-suuri-suosio-syyna/710638/
Jaaha, sorastuksia luvassa Syötteellä. Toivottavasti ei nyt kovin monen miljoonan rahan edestä.
Kommenttiosastolla aikamoista vihapuhettakin :)
Mutta joo, sorapolkuja lisää. Huonompi juttu.
Aikamoisella maastopyöräilyä demonisoivalla asenteella kirjoitettu juttu. Omiaan lisäämään negatiivista asennetta maastopyöräilyä kohtaan ja näkyy kommenteissakin. Eipä silti nuo pahimmat mutapoterot tuolla Syötteelläkin on niillä valmiiksi sorastetuilla polun pätkillä, joista sora lähtenyt käveleen. Voi voi.
Tuomas_T
28.10.2015, 13.03
Aika kommentointia yleisöpalstalla. Taidan tänään lähtä lenkille vasta kun tulee pimeä 😀
Lähetetty minun D5803 laitteesta Tapatalkilla
Kävelijät kiertää lällypaikat, pyöräilijät ajaa läpi -> lällyssä ainoastaan pyöränrenkaan jälkiä -> pyörälijöiden syytä tuo lälly saatana!
markettipyörämies
28.10.2015, 15.18
Viime lauantailta:
https://lh3.googleusercontent.com/-Dn5mrUjlFMk/ViyWyrnHqeI/AAAAAAAASv0/kW46G5NqN4M/s512-Ic42/DSC04765.JPG
Selvästi fillaristien vika, että polku on tollanen...
[emoji1][emoji1][emoji1] ite syyllinen kuvassa !!
Joo, se tuo kapea rengas justiin paha ;)
Hei.
Kaleva oli jutussaan tarpeettoman tuomitseva ja osoitteleva. Tilanne reiteillä ympäri Koillismaata on laajalti saman kaltainen, eli puhtaasti patikointiin käytetyillä reiteillä esimerkiksi Riisitunturin alueella reittien märkyys ja mutaisuus on yleistä. Metsähallituksen tarkoitus ei ollut tiedotuksella syyllistää reitin käyttäjiä, sillä yhtä lailla meidän kuin Syötteen matkailutoimijoiden tavoite on saada ihmiset nauttimaan luonnosta. Reittien huono kunto on ylläpitäjän ongelma.
Täällä tuntuu olevan pelkoja ja vahvoja mielipiteitä sorastukseen liittyen. Metsähallitus joutuu reittien ylläpitäjänä tasapainoilemaan käytettävyyden, kestävyyden, kustannustehokkuuden, luonnollisuuden ja monen muun muuttujan kanssa. Asiakkaiden mielipiteet ovat tärkeitä, ja monikäyttöreiteillä kuuntelemme siksi myös muita tahoja kuin pyöräilijöitä. Joka tapauksessa kurjassa kunnossa olevat ongelmakohdat on saatava järjestykseen, kaikkien kulkijoiden parhaaksi.
Mitä tulee asenteisiin pyöräilyä kohtaan, minusta parasta peeärrää lajille on herrasmiesmäinen ja positiivinen asenne reitillä muita kulkijoita kohdatessa. Syötteellä meininki on ollut kohdallaan, ja toivottavasti tilannetta ei turhaan (anonyymien Kalevan kommenttien takia) lähdetä kärjistämään.
Markku Liitiä
29.10.2015, 16.53
^
Minusta sorastus on ihan paikallaan esimerkiksi korvaamaan pitkospuita tietyissä kohdissa (ei toki pitkällä suonylityksellä) tai mutapaikoissa. Puolipehmeässä suossa tai umpilahoilla pitkoksilla ajo ei mielestäni ole kovin hauskaa. Ei kai sorastusta juuri normaaleilla kovapohjaisilla poluilla käytetä?
Paljonko Syötteellä nykyään oikein maastopyöräillään? Kun itse kävin ajelemassa siellä toissa kesänä, näin kahden päivän aikana elokuussa muistaakseni yhden muun maastopyöräilijän.
Ei kai sorastusta juuri normaaleilla kovapohjaisilla poluilla käytetä?
Offtopic tässä, mutta Kukastunturin hiekkatie, Pallas-Hetta -hiekkatie...
^
Paljonko Syötteellä nykyään oikein maastopyöräillään? Kun itse kävin ajelemassa siellä toissa kesänä, näin kahden päivän aikana elokuussa muistaakseni yhden muun maastopyöräilijän.
Niin paljonko se määrä on joka tuhoaa polun. Itse olen tuolla käynyt mennä kesänä vissiin neljänä tai viitenä viikonloppuna ja yhtenäkään ei tullut nähtyä kuin max. 5-6 muuta maastopyöräilijää. Yleensä luku jäi 2-3:een.
Markku Liitiä
29.10.2015, 17.17
...Pallas-Hetta -hiekkatie...
Eikö joku juuri kirjoittanut, että tuo on yllättävän rankka ja vaativa reitti? Itse en tiedä asiasta mitään, mutta suunnitelmissa on käydä tsekkaamassa.
Kyllähän noihin mutakohtiin pitäisi saada jotain kestävää ja kantavaa pohjalle kun sora ei tunnu riittävän. Ne ei ajan mittaan ainakaan parane, pahenee vaan. Ja suurimman osan mielestä huono juttu. Kannattaisiko noissa pehmeissä kohdissa jättää vaikka pitkospuut alle tukirakenteeksi? Vanhoilla latupohjilla ajellessa huomannut, että niissä kun on laitettu riukuja märkiin kohtiin niin ovat vieläkin ihan kovia. Eli kun on koko ajan veden kanssa kosketuksissa niin ei tapahdu samaa kuin vaikka pitkoksille normaalissa käytössä. Kuivuminen kastuminen kuivuminen taitaa olla niille pahinta kestävyyden suhteen.
Ja joku vastaavanlainen vapaaehtoinen maksu kuin vaikka latutarra. Voi kerätä sitten tarroja pyörän täyteen...
Ja Syötteen kisan yhteydessä vaikka talkoot pe tai su. Tiedä sitten mitä voisi talkoilla.
Eikö joku juuri kirjoittanut, että tuo on yllättävän rankka ja vaativa reitti? Itse en tiedä asiasta mitään, mutta suunnitelmissa on käydä tsekkaamassa.
Pallas-Hetta? Eihän siellä saa ajaa. Ehkä sitten kun se hiekkatie on valmis?
Sä nyt ehkä sekoitat Ylläs-Leviin, josta oli juuri kirjoitus. Mutta offtopiccia sekin.
OT: Ylläs-Levi välillä oli käytetty rautapitkosia, näiden luulisi kestävän paremmin kuin normi puiset
Markku Liitiä
30.10.2015, 09.48
Pallas-Hetta? Eihän siellä saa ajaa. Ehkä sitten kun se hiekkatie on valmis?
Sä nyt ehkä sekoitat Ylläs-Leviin, josta oli juuri kirjoitus. Mutta offtopiccia sekin.
Jep, oikeassa olet, paha lukihäiriö. Tiedän kyllä missä ovat Pallas, Hetta, Ylläs ja Levi, mutta iso ratas tilttasi hetkellisesti...
Kyllä noihin ongelmapaikkoihin konstit löydetään. Sorastus ei ole itsetarkoitus, vaan toimiva ratkaisu tietyissä olosuhteissa pitkosten korvaamiseen.
Nyt siellä muuten on pakkanen kovettanut kivasti polkuja ;)...
markettipyörämies
31.10.2015, 11.23
Joskus talkoiltiin tällaisia siltoja pahojen paikkojen yli. Ne kestää pitkään ja tekemisessä olisi työllistävä vaikutuskin :) Saako siellä Syötteellä käyttää kyllästettyä puuta?
https://lh3.googleusercontent.com/-BWUQgeXnPqc/VjR525GGa9I/AAAAAAAASxw/qXCojXNxx4s/s512-Ic42/IMG_3715.JPG
Pari päivää syötteen lumikelejä takana. Komeat oli kelit mennessä, nyt niistä sielläkin seudulla muisto vain. Siihen malliin vesi satoi niilläkin korkeuksilla ja aamulla pari astetta lämmintä.
no ehtihän tuolla ajellakkin-> huoltoreitti/fatbike ura oli vielä heikossa hapessa. Itse ajelin kelkka urilla joissa paikoin erittäin hyvä ajettavuus, tosin nekin tuntuu pehmenevän ja ojat alkoivat taas tulvimaan.
-kelkka urilla ajavat huom! Värikästä päälle / huomio liivi. Valot päällä eteen ja taakse päivälläkin jotta kelkat havaitsevat.
omat silmät auki ja korvat tarkkana, sillä sinä pyörällä ajavana väistät kiltisti syrjään!
Reitit tämänpäiväsen -20C pakkasen jäliltä kovassa kunnossa. Paljon on porukkaa ollut ajamassa, tänäänkin useampi merkkaus Toraslammen tuvan vieraskirjassa. Muistakaa kuitata vieraskirjoihin, että ootte olleet Fatbikellä/Läskillä liikkeellä :)
Toraslammelle pääsee parhaiten ku risteyksestä ajaa uusitun sillan yli, ja 50m loivan mutkan jälkeen menee kelkanjälki suoraan lammen yli tuvalle.
Kaikille tuville (Annintupa, Välitupa, Koiratupa, Toraslampi, Ahmatupa, Ylpiäoja) pääsee.
Luontokeskus on kans auki, aukioloajat heidän sivuiltaan tai Facesta. Tuoksupa munkki hyvältä tänään siellä :)
Nauttimaan !
https://lh3.googleusercontent.com/fa42jqfvE9AzqETlVawXbxsMyc3vyFp2wc0ipEIieN35UDJbej-iEGyw5VSrl95jQSl_=w660-h440
Onko kellään suositella suoraan hotelli Pikku-Syötteeltä hyviä läskärireittejä talvella?
Se on moro,
polvi jäässä on hyvä soffalla maatessa unelmoida tulevasta.
Tässä totinen video Ahmatuvan työmatkasta !
https://youtu.be/uD6pOYjTpBE
markkinn
25.02.2016, 14.27
Onko noista Syötteen läskireiteistä gps-jälkeä kenelläkään? Siis virallisista fatbike-reiteistä - http://julkaisut.metsa.fi/assets/pdf/syote-talvireitit2015.pdf
(ei niitä tietenkään itse tarvitse, parta kasvaa ja kuumaa kaakaota termarissa ja ihanaa fiilistelyä läskillä ajo missä ajo (YYYYY) ja elämä on ihanaa)
Eiliseltä retkeltä, tuo jatkuu siis vielä muutaman kilsan Rytituvalle. Toimiikohan tää...
https://www.dropbox.com/sh/igb9q6w2kk32oo5/AADbYuLqumATvJHZjvZUssCka?dl=0
markkinn
25.02.2016, 17.47
Eiliseltä retkeltä, tuo jatkuu siis vielä muutaman kilsan Rytituvalle. Toimiikohan tää...
Toimii, vallan mainio viiva tuli karttaan. Kiitos!
Edit:
Kas olipa läski(hyi-fiilistely-hyi)ketjussa juttua Syötteen reiteistä, yleensä ei tule sitä ketjua vilkaistua kun aiheuttaa näppylöitä muutaman tyypin läski-jumalointi siellä..
Kannattas tännekin niitä kirjoitella niin muutkin löytää jutut. Eli pehmeää kai on, kaipa tuon pyörän voi silti matkaan ottaa kun sielläpäin tulee käytyä. Tumppaan sen jonnekin suonsilmään jos ei ajaminen maistu.
Onko Syötteellä muita hyviä läskärireittejä kuin nuo viralliset?
artzi ja muut syötteellä pyörijät:
Tuolta lisää ajettavaa, jos puiston reitit ei riitä:)
https://dl.dropboxusercontent.com/u/20903332/koirareitit.jpg
lainattu fiilistely ketjusta a-o:n laittamaa karttaa. Tuolta lisää kovapohjaista ajettavaa, varoo vain jos valjakko liikennettä ja varautuu hyppäämään reilusti sivuun uralta!
Tänään oli kyllä niin pehmeetä, että mieluummin vedin mäkivetoja hotellille x5.
Tämän päivän iltalenkkiin (50km) perusteella todettu syötteen polut koviksi ja nopeiksi ajaa. Ahmatuvan nousu meni täysin ongelmitta ja tupien pistot oli kaikki ajettavissa, saipa ylpiätuvalle ajaa päivällä sataneen lumen jälkeen koskematonta uraa.
ainut missä hieman teetti töitä puuterimaisella pintaa oli isosyötteen huipulle nousu takapuolelta.
huomenna iltapuolesta pikkulenkki eri urille.
uuh hienoa ja taas on pari senttiä pyydaa pinnalla.
Mulla vielä toipumispäivä, keskityn kaivaan kämppää esille :)
Paljon oli läskiä liikenteessä tänään. Salsaa, felttiä, felttiä juustolla, suomenladun läskiä, trekkiä ym. Urat edelleen hyvät ja nopeat ajaa vaikka paikoin oli onnistunut kyntämään osa. Takarinne tänään parempi nousta kuin eilen, vaan ei silti kuopimatta päässy ja siihen tökkäs.
Finsitrus
06.03.2016, 22.39
Taidettiin Toraslammella nähellä Jakke81. Oltiin kainaloita kuivattelemassa kun kävit pyörähtään nimmarit raapustamassa vihkoon. Salsoilla oltiin liikkeellä. Oli muuten Ahmatuvalla toosi hyvää mustikkapiirakkaa... Suosittelen kaikille :)
^jep, pikainen pyörähdys toraslammelle ja takaisin ahmatuvalle jne. Piti käydä ahmavaara:n nousua ajaan molempiin suuntiin! Hyvässä kunnossa on nyt reitti tuonne, tosin kovempikin saisi olla mut ajamalla pääsee nätisti.
Nyt kannattaa käydä rytivaarassa jos aikataulu antaa peräksi! Tälle iltaa pyörähdin paikalla ja ura on todella hyvässä kunnossa myös Toraslammelta eteenpäin. Ilman tunkkaus selviää, pari pehmeämpää paikka joissa tuuli tuonut lunta uralle ja yksi nousu joka voi osalla teettä töitä "rengastuksesta" riippuen :)
Tässäpä hieman maistiaisia huomiselta Syöte MTB Winterin reitiltä!:
https://youtu.be/b3mlUZlhaz0
SyöteMTBWinter jatkot pidettiin tänään Rytivaarassa. Reitti on todella upea ja nyt myös todella nopeassa kunnossa.
Kannattaa käydä!
http://uploads.tapatalk-cdn.com/20160313/864af8fd56d450363e14a94214bd73c5.jpg
http://uploads.tapatalk-cdn.com/20160313/d211ad3599310d7b34596cc5eec5ac8d.jpg
Tänään ajeltiin Rytivaaraan. Rytivaaran reitiltä haarautuu Mätäslammen korkeudella uusi haara länteen. Reitti nousee Kumpu-Raatevaaraan ja menee Raatetuvalle. Samalta reitiltä erkani yksi haara etelään ja epäilen, että se menisi Isovaaran suuntaisesti kohti Peurolammen laavua. Ajan puutteen takia jäi tuo reitti tänään tarkistamatta.
http://uploads.tapatalk-cdn.com/20160320/2a07fd9025eea021d12bfba85a502f1c.jpg
http://uploads.tapatalk-cdn.com/20160320/15040cd6a28d6e41cf60186dba918da0.jpg
MTBVespa
27.03.2016, 09.10
http://uploads.tapatalk-cdn.com/20160326/2f5379358ecfcad31b28926a8e7a94d9.jpg
No nyt on homma isollaan, kun toiset jo lehdissä kulkemisistaan ilmottelevat[emoji13]
Se on yhtä juhlaa tuolla tunturissa ! :)
Blackborow
31.03.2016, 22.25
Onko kukaan ollut mestoilla tällä viikolla? Onko yöpakkaset riittäneet vai onko reitit pehmenneet ajokelvottomaan kuntoon?
Eilen kävin hiihtämässä Ahmatuvalla. Annintuvalla näytti olevan 2 läskipyörää.
Minkämoisella pyörillä ootte Sulanmaan aikaan tuola tunturissa kulkeneet ?
Minkämoisella pyörillä ootte Sulanmaan aikaan tuola tunturissa kulkeneet ?
Läski vai maastopyörä?
Läski vai maastopyörä?
Moi
Molemmilla pääsee oikein hyvin.
Ja myös Syötteen alue tarjoaa maantiepyörälle loistavat ajopaikat.
Lähetetty minun SM-A700F laitteesta Tapatalkilla
Eikö se läski olekaan maastopyörä..
Voi se ollakki, tai voihan se olla ettei se oo....
Syötten ympäri, Pärjänjoen bulevardia pitkin. Otin saappaat jalkaan mutta reitti oli jopa kuivempi kuin koko viime kesänä, joten olisi pärjännyt pyöräkengillä :) muutamalla suolla, kuten Romevaaran itäpuolella oli muutama sentti vettä. Eilen illalla ajoin Rompalta luontokeskukseen ja latupohjaa ylös tunturin päälle, se oli tosi märkä ja pehmeä, osa matkaa mentiin jalan :) ja lunta oli siellä täällä.
Reitillä tuli yksi pyöräilijä vastaan, mukava oli vaihtaa kuulumiset
http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/syotteen-kansallispuistossa-retkeilevat-kayttavat-yha-enemman-rahaa-maastopyoraily-suosiossa/729332/
On näin hieno kevät ollut niin, onko syötteellä reitit jo nyt, paremmassa kunnossa kuin viime elokuussa?
Lähetetty minun H60-L04 laitteesta Tapatalkilla
Kyllä noihin ongelmapaikkoihin konstit löydetään. Sorastus ei ole itsetarkoitus, vaan toimiva ratkaisu tietyissä olosuhteissa pitkosten korvaamiseen.
Nyt siellä muuten on pakkanen kovettanut kivasti polkuja ;)...Millä ootte aatelleet noita pahimpia ja syvimpiä mutapaikkoja korjailla? Vihjeenä myös muille.
Olipa hyvässä kunnossa pyöräilyreitit syötteellä. Hyvät oli kelit ajella! Yhtään pyöräilijää ei tullut vastaan.
Lähetetty minun H60-L04 laitteesta Tapatalkilla
Saavuin myös tänään tänne maisemakonttorille ja ehdin illan päätteeksi kävästä pikkulenkillä. Todellakin yllättävän kuivaa on eikä ruuhkaa ole! Parit tuoreet läskin jäljet bongasin. Huomenna ja ylihuomenna lisää polkua :)
Millä ootte aatelleet noita pahimpia ja syvimpiä mutapaikkoja korjailla? Vihjeenä myös muille.
Jos reitin uudelleenlinjaus kuivemmalle maalle ei tule kyseeseen niin kyllä mutakuopat on syytä ylittää pitkoksilla. Sellaiset mutalikot missä kivennäismaa on lähellä voidaan kunnostaa kalliomurskeella. Tärkeintä on kunnollinen reitin kuivatus, jos maaston kaltevuudet sen mahdollistaa.
Soveltuuko Syötteen helpoin maastolenkki henkilölle, joka ei ole koskaan maastopyöräillyt?
no se on niin suhteellista... Onko kuntoa? Onko pyöräilly aiemmin ? Iso-Syöte Pytkynharju pitäs olla ihan ok. Kypärä päähään ja nauttimaan. Omaa vauhtia ja leikkimielellä !
Myötäpäivään kierrettäessä Syötteen kierroksen (n. 17km, lähtö Luontokeskukselta) alkuosa on varsin helppoa ja pääosin sorastettua polkua. Puolivälissä poljetaan Pytkynharjun upeissa maisemissa ja edelleen teknisesti helpoilla poluilla. Loppuosalla on sitten myös selvästi haastavampia pätkiä kivikkoineen, erityisesti Syötekankaan kohdalla. Viimeisen osuuden voi ohittaa Pärjänjoentietä pitkin. Hyväkuntoinen ja toki hieman mäkinen soratie. Evästä ja juomaa mukaan, ja tauot Kellarilammen ja/tai Lauttalammen hienoilla laavuilla upeissa maisemissa! :)
Paljon kiitoksia hyvistä vastauksista! :D
Perjantaina 24.6. Hotelli Iso-Syötteelle kulkeva tie on Ralli käytössä välillä 11-18. Välillä pääsee ylös ja alas. Tämä tiedoksi niille jotka mahdollisesti ovat vuokranneet pyörän ja ovat siellä käymässä autolla.
Lähetetty minun SM-A700F laitteesta Tapatalkilla
Blackborow
21.06.2016, 18.11
Hyvä muistutus. Kiitos. Taidankin suunnata johonkin muualle ajamaan perjantaina.
Loppuviikosta olis tarkoitus 3 päivää harjoittaa parisuhdepyöräilyä syötteen maastoissa, mitkäs olisi parasta antia polkujen suhteen? Läskeillä ollaan liikkeellä ja päiväretkiä tarkoitus tehdä.
Loppuviikosta olis tarkoitus 3 päivää harjoittaa parisuhdepyöräilyä syötteen maastoissa, mitkäs olisi parasta antia polkujen suhteen? Läskeillä ollaan liikkeellä ja päiväretkiä tarkoitus tehdä.
Www.bhc.fi ja luontoon.fi sivustoilla kartat ladattavissa.
Syötteen kierros on hieno jossa hieman vaativaa reittiä Pärjänjoen varrella. Pitämävaaran reitti on hieno myös, pitempi ja pitkoksia jonkin verran.
Syötteen kierros vastapäivään jolloin hankalat paikat tulee alussa.
Pitämävaaran reitti myötäpäivään.
Tai ihan miten vaan ☺
Lähetetty minun SM-A700F laitteesta Tapatalkilla
Kiitos Ski! Näillä ja reilulla seikkailumielellä päästään alkuun :)
Viikonloppuna Syötteellä järjestettiin BHC:n ATEW tapahtuma ja aika tyytyväisen oloista pyöräilijää näkyi tuolla erilaisilla meet&ride-tyyppisillä lenkeillä ja siinä hotellin ympäristössä pörräävän. Monipuolisia ajoryhmiä oli tarjolla junnuista ja aloittelijoista sinne seikkailijoihin ja ajokoiriin. Oheisohjelmaakin viikonlopun aikana löytyi välinetesteistä ja esitelmistä kroppaa huoltavaan joogaan. Mahtavat puitteet ja hieno konsepti, jolle toivon jatkoa!
http://www.bhc.fi/atew/
Tässä hieman videokoostetta rennon reippaan seikkailuryhmän ajeluista ATEW-viikonlopulta. Tämä ryhmä tsekkaili pääosin aivan uusia polkuja :)
https://www.youtube.com/watch?v=E_1lLA0pODM
Username.
20.10.2016, 16.48
Osaako joku sanoa mikä on ollut edellisvuosina latutilanne Joulun tienoilla syötteellä. Minne on ajettu väkisinhiihtolatuja? Olen tässä mökkiä varailemassa, mutta mietin että minne ajetaan ladut ensimmäisenä?
Osaako joku sanoa mikä on ollut edellisvuosina latutilanne Joulun tienoilla syötteellä. Minne on ajettu väkisinhiihtolatuja? Olen tässä mökkiä varailemassa, mutta mietin että minne ajetaan ladut ensimmäisenä?
Luppovesi latu on yleensä ekana auki Iso-Syötteen alapuolella. Siellä tykitetään myös pakkasen ollessa kohillaan.
Ensilumen latu taas tulee monesti Pikku-Syötteen taakse Vattukurun tielle.
Latupäiväkirj on täällä ollut ainakin aiemmin.
http://syote.fi/ladut-ja-murtomaahiihto/
Majoitusta on molemmissa päissä.
En oo koskaan lotossa voittanut mutta tuohon aikaan eli jouluna pitäs olla yhteyslatu Iso >< Pikku auki.
Moi,
Joko Syötteellä alkaa olla läskireitit iskussa?
Lunta luulis olevan jo ihan reippaasti... :)
Kelkat kun pääsee liikkeelle niin siitä ne reitit taas syntyy.
Lähetetty minun SM-A700F laitteesta Tapatalkilla
60km löyty ajettavaa reittiä tänään. Muutama muukin oli ajamassa. Jollakin aika kovat paineet ku ylämäkeen oli ruopinu.... kyllä kai sitä sen verran ois aikaa että laskee paineita eikä ruovi pintaa rikki vaikka kuis ois voimaa ??
Täällä kuvia:
https://www.instagram.com/skisoini/?hl=fi
Reitit on lanattu, ja ovat silti paikoin pehmeitä. En suosittele 3.8 kapeammalla. Ja 3.8 ja leveämmillä pitäkää paineet 0.2-0,4 max niin pysyy reitit kunnossa. Jokainen kävelijä taas pehmentää reittiä lisää näissä korkeuseroissa
On siellä porojakin, niillä on oikeus pehmentää reittejä
Kukkarosuo eli ensimmäisen nousun päällä ennen Ahmatupaa oleva suo on tukossa. Saa tunkata. Toraslammen puoleinen nousu on puolesta välistä pehmeä. Menee ajamalla kun ei enään pehmene lisää. Olin siellä illalla tasoittelemassa
http://www.kaleva.fi/uutiset/pohjois-suomi/pyorailijoiden-suosikkireitteja-kunnostetaan-syotteella-kaksi-uutta-reittia-luvassa/748362/
Jännä ettei toraslammen reittiä mainittu, ehkä kunnostus ei ole mahdollista. Pitämävaaran reittihän ei ole huonokuntoinen ollut alunperinkään, lukuunottamatta lopun pehmeää osuutta.
Toraslammen reitille tehdään sinne Kelosyötteen päähän pienimuotoisia mutta tärkeitä kunnostustöitä. Pitämävaaran lenkki linjataan uusiksi juurikin niiden ongelmallisten pehmeiden osuuksien osalta.
Sent from my SM-G930F using Tapatalk
Blackborow
10.01.2017, 23.30
Mihin tuo murske ajetaan? Onko bulevardi kohta muisto vain?
Onko syötteen talvireitit missä kunnossa nyt talvimyrskyn jäljiltä?
Onko syötteen talvireitit missä kunnossa nyt talvimyrskyn jäljiltä?
Tuli just aurinko ja hyvä jälki kuva Puistosta ja hyvältä näytti
Lähetetty minun SM-A700F laitteesta Tapatalkilla
Viime viikonlopun tunnelmia oheisessa Blogissa:
https://plus.google.com/104379938757427423353/posts/BkHJtkyxZme?_utm_source=1-2-4
fättärix
23.01.2017, 16.01
Onko heittää majoitusvinkkejä Syötteen suunnalle, jos innostuis sinne suunnalle fillaroimaan? Ei tarvi olla mikään 5 tähden sviitti.
Blackborow
23.01.2017, 16.05
Onko heittää majoitusvinkkejä Syötteen suunnalle, jos innostuis sinne suunnalle fillaroimaan? Ei tarvi olla mikään 5 tähden sviitti.
Riippuu siitä haluatko lopettaa päivän kunnon nousuun niin sitten Ison hotellille.
http://www.syote.net/fi/etusivu/
Syötteellä mökkivuokraus on melko edullista verrattuna moneen muuhun pohjoisen matkailukeskukseen.
Markku Liitiä
23.01.2017, 16.40
Pari vuotta sitten asuin lopetetun kyläkoulun luokkahuoneessa, 15 euroa/yö muistaakseni. Suihku, keittolevy, mikro, jääkaappi, telkkarikin taisi olla. Hauska paikka. Rakennusta isännöi paikallinen kyläyhdistys. En tosin tiedä, vuokraavatko luokkia edelleen.
fättärix
23.01.2017, 18.36
Onhan sielä myös noita metsähallituksen tupia jos vaan pääsee pyörällä perille...
kalamies10
01.02.2017, 15.27
Kuinkahan kantavia syötteen polut on tällä hetkellä? Pääseekö 2.25 renkailla mihinkää?
Kuinkahan kantavia syötteen polut on tällä hetkellä? Pääseekö 2.25 renkailla mihinkää?
Luultavasti ei pääse vaikka monessa kohtaa pääseekin :)
Talvireitit menee osin pieniä matkoja myös latureitillä.
Sitten jos pääsee vaikka alamäkeen jonnekkin, ei ehkä pääse enää ylämäkeen takaisin.
Eli noin kapealla renkaalla en suosittele.
Lähetetty minun SM-A700F laitteesta Tapatalkilla
debelici
07.02.2017, 10.38
Onko nämä http://www.bhc.fi/reitit/ kolme reittiä talviajettavia? En osaa sitä tuosta tekstistä varmaksi päätellä... Kovalammen lähistöltä löytyisi mökkejä mitä vuokrata, olisi likietuinen paikka reittiä ajatellen.
Ei ole.
Talvireitit löytyy Luontoon.fi sivustolta Syötteen Kansallispuiston kohdalta.
https://julkaisut.metsa.fi/julkaisut/show/1901
Onko nämä http://www.bhc.fi/reitit/ kolme reittiä talviajettavia? En osaa sitä tuosta tekstistä varmaksi päätellä... Kovalammen lähistöltä löytyisi mökkejä mitä vuokrata, olisi likietuinen paikka reittiä ajatellen.
debelici
07.02.2017, 12.51
Kiitos tiedosta, Ski! :)
Ei ole.
Talvireitit löytyy Luontoon.fi sivustolta Syötteen Kansallispuiston kohdalta.
https://julkaisut.metsa.fi/julkaisut/show/1901
Eipä kestä 👍😀
Lähetetty minun SM-A700F laitteesta Tapatalkilla
Ahmatuvan kaffila aukeaa taas !
Lähetetty minun SM-A700F laitteesta Tapatalkilla
Miten paljon ruuhkaa on Lauttalammen tai Kellarilammen laavulla, mietin etta mahtuuko ja soveltuuko hyvin yöpymään. Varmaankin läskärillä pääsee hyvin laavuille? Kumpaa suosittelette yöpaikaksi?
Blackborow
17.02.2017, 14.22
Onko Rytivaaraan baana auki? Jos sitä huomenna...
Jep, viikko sitten aukesi.
Miten paljon ruuhkaa on Lauttalammen tai Kellarilammen laavulla, mietin etta mahtuuko ja soveltuuko hyvin yöpymään. Varmaankin läskärillä pääsee hyvin laavuille? Kumpaa suosittelette yöpaikaksi?
Molemmissa voi säätämällä yöpyä. Aika avonaiset on , varsinkin Kellarilampi.
Mutta Kellarilammelle voi päästä hyinkin pyörällä, riippuen onko siellä käynyt Hotelli Iso-Syötteen kelkkasafari.
Lauttalammelle menee ainoastaan joku yksityinen kelkanjälki jos menee. Muuten sinne ei mee mitään virallista. Tuurista kiinni.
Oulunjulli
09.03.2017, 10.19
Kappas kehveliä, olen luullut etten suksitta syötteelle pääse talvella koskaan, mutta huomenna saattaisikin onnistua pyörien kanssa. Jo on aikakin.
Nyt vissiin sataa lunta koko päivä, pysyykö nuo ajettavina kuitenkin että muutamassa tunnissa käy tuvat (poislukien Rytitupa) ja ahmakalliot katsomassa ja makkaran paistamassa?
...teinipoika lähtee vissiin ainakin mukaan, on sillä kuntoa mutta jos vähän suuntaa että meneekö nuo pyöräillen eikä taluttaen ja mitä sitä ehtii tekemään jossain 5h aikana kevyesti ilman että se alkaa ragettaan.
Blackborow
09.03.2017, 11.30
Pikkaisen tuo polttelis, mutta juu lunta on tainnut tulla ja tulee koko ajan lisää niin kuinkahan pehmeätä on. Tunkkaus ei juuri nyt kiinnosta.
Moro , lunta on ja lisää tulee koko ajan. Reitti Luontokeskukselta Annintuvalle ja sieltä Toraslammelle oli ajettava tänään kun koiravaljakot meni siitä, soille väkisinkin muodostuu lumipaikkoja.
Ahmatuvalle pääsi yöllisen lumisateen jälkeen neitseellisellä kelillä, ja MHn lana ajoi reittiä vielä 2 kertaa eli myötäpäivään Ahmatuvan kierrosta. Ahmakallion reitit on ajettu myös, se reitti on pehmeä ,ja jyrkkä, eli työntää joutuun. Työnnä siis ihan reunassa kävellen, kiitos.
Rytivaaran pisto ajetaan huomenna, kunhan lumisade rauhoittuu, ja jää varmasti pehmeähköksi tällä lumella, ja pakastuessa kovenee lauantaiksi.
Paineet pitää olla alhaalla, koska korkeusero aiheuttaa etenemiseen haastetta.
Liian korkealla paineella ajavat jäävät mäkeen ruopiin ja sitten kävellään, ja pehmeys on valmis. Toisaalta lumi on pahinta mahdollista kovan reitin päällä , eli se tahdo kovettua lanallakaan.
Kunhan sade loppuu, niin koitetaan ajaa, ja siitä se sitten taas kovenee.
Ahmankierros on mukavempi tosiaan myötäpäivään jolloin Kukkarosuon, ennen Ahmatupaa, voi just ja just ajaa alamäkeen. Toiseen suuntaan tunkkaaminen on taattu.
Toisaalta, tosi hienoa, että on lunta, ja tunkkaaminen silloin tällöin, tekee hyvää mieskunnolle, miksei naiskunnollekkin :)
Blackborow
09.03.2017, 20.17
Kiitos tiedoista. Rytivaaran reissu kyllä eniten kiinnostaisi kun siellä ei oo tullu käytyä ja lauantaillehan sitä aikaisintaan ehtiikin. Täytyypä kattoa.
Tervetuloa !
Rytivaaraan on menossa monta pyörää viikonloppuna, joten jonkunlainen ura sinne löytyy ja aurinko paistaa rävöttää :)
Oulunjulli
09.03.2017, 21.20
Kiitos tiedosta. Pitääpä tulla huomenna aamupäivästä katteleen ja laittas ne suksetkin kyytiin ihan periaatteesta kun hiihtokeskukseen menee.
rontti10
29.03.2017, 11.41
Mikä on syötteen polkujen tilanne? Onko selkeästi pehmeämpiä/huonompia uria jossain päin? Fatbike + suksikärry kombolla lauantaiksi suunnitteilla mennä ajelemaan.
Mikä on syötteen polkujen tilanne? Onko selkeästi pehmeämpiä/huonompia uria jossain päin? Fatbike + suksikärry kombolla lauantaiksi suunnitteilla mennä ajelemaan.
Nyt on kovaa.
-27c oli alavilla mailla pakkasta kuulemma.
Viikonloppuna ainakin lauantaina edelleen kovaa jos uskotaan säätiedotuksia.
Kauemmas en ala ennustaa
Blackborow
31.03.2017, 11.37
FB:ssä kun seurailee Bike Hotel Conceptin tekemisiä niin saa aika hyvän kuvan reittien tilasta. Lauantaina mestoille.
Blackborow
02.04.2017, 20.50
Olihan siellä ihan ajettavaa. Hanhilammelle Pärjänjoentieltä menevää tietä ei ollut aurattu joten sitä kautta merkittyä reittiä ei päässyt. Romesuon kautta olisi varmaan onnistunut.
Blackborow
15.04.2017, 19.51
Kukaan mestoilla? Miltä reitit näyttää, kun tuota lunta on tullut joku 30-40cm tällä viikolla.
Hyvin oli ainakin tänään päivällä ajettavissa reitit Luontokeskukselta. Siihen saa autonki hyvin. Minä vuokrasin BHC:sta Feltin 3 tunniksi ja kävin rullaileen reitit läpi. Ensin meinas iskeä epätoivo Ahmatuvalle mennessä mutta uusi yritys onnistui. Välissä joutu työntään, mutta aika vähän loppujen lopuksi.
Niin, ja se Iso-Syötteelle nousu oli tietysti perinteisen hapokas, ainakin takakautta:)
Blackborow
27.06.2017, 13.19
Rantabulevardi on sitten vissiin ollutta ja mennyttä kun metsähallitukselle reittien kunnostaminen tarkoittaa niiden tasaamista soralla...Eipä tartte tuonnekaan enää mennä.
Pari kuskia lähtee aamusta klo 10.00 safaritalolta 60 km reitille. Mukaan vain jos seuraa kaipailee poluille.
Rantabulevardi on sitten vissiin ollutta ja mennyttä kun metsähallitukselle reittien kunnostaminen tarkoittaa niiden tasaamista soralla...Eipä tartte tuonnekaan enää mennä.
Ei kyllä omasta mielestä haittaa yhtään että tuo rantareitti oli sorastettu. Lauantaina ajelin tuon pätkän eka kertaa ja tuolla pätkällä tulikin sitte heti kaikki pyöräilijät vastaan, (20-30 ajajaa nuinkin lyhyellä pätkällä)koko 60 km Lenkillä ei yhtään pyöräilijää tullut vastaan ennen kuin pääsi pytkynharjujen läheisyyteen. Kaikki tulivat vielä vastaan.
Suurin osa varmasti arvostaa että reitti on nyt kaikentasoisille kuskeille ajettavissa. Jos ei syötteeltä kivikkoa /juurakkoa blackborrowille löyvy ni on ihme...
Huuhkasten välistä kulkevan kelkkareittisillan jälkeiset pitkokset on nyt tehty. Näin ollen Ahvenvaarasta lähtevä uusi reittilinjaus on ajettavissa kokonaisuudessaan. Pinkki pilkkamerkki ohjaa.
Arhipoff
25.07.2017, 21.39
Hyvää baanaa oli uudet reitit! Laskuissa tarkkana!
Lähetetty minun NEM-L21 laitteesta Tapatalkilla
https://www.kuntalaisaloite.fi/fi/aloite/4168 käykääpä allekirjoittamassa, hyvän asian puolesta. Pyöräilykansalla ei ole koskaan liikaa polkuja.
Arhipoff
13.08.2017, 22.52
Tulipa käytyä seikkailemassa Syöte-Taivalkoski väli lävitse. Syötteen päässä Portinkuru kyllä hieno paikka. Pyörällä tosin hyvin haastava, lähinnä pitkokset tuli ajettua. Muutoin melkoista röllijuurakkoa. Tästä jatkuvalla syötöllä aarnialueella eniten haittana oli reitille kaatuneet puut. Polku leveydeltään hieman läskirengasta leveämpää, johon varvikkoakin kasvanut "päälle". Pirinvaara oli juuri niin paha kuin täältä olin jutuista lukenut. Lähinnä sai kantaa ja työntää pyörää. Trackeri näyttää että 2km matkalle aikaa kului puoli tuntia :)
Pirinvaaran jälkeen reitti olikin joelle saakka melkein yhtä juhlaa, kapeaa kangaspolkua, ei juurikaan kaatuneita puita. Taivalkosken puolella sitten Kivivaarassa sai jumppailla lisää Pirinvaaran tapaan.
Merkkaukset olivat hyvin näkösällä. Pirinjärven paikkeilla sai olla tarkkana ja hieman ajoinkin harhaan kun lähdin seuraamaan oransseilla kolmioilla merkattua reittiä.
Tuolta löytyy pari muutakin reittiä Syötteeltä Taivalkoskelle kuin yllä kuljettu: http://jalki.fi/route_groups/16
Portinkurussa ei saa fillarilla Syötteen kansallispuistin sääntöjen mukaan ajaa. Sain tässä jokin aika sitten virallisen syynkin, miksi puistossa pyöräily on kielletty fillarireittejä lukuunottamatta. Jotenkin voisin itse ymmärtää kiellon, jos taustalla olisi luonnonsuojelullisia syitä tai vaikka vaeltajien suuri määrä reittillä, mutta ao. syytä on vaikea niellä. Eli jos keskivertofillaristi (mikä taitotaso on keskivertoa?) ei voi ajaa, kielletään fillarointi kaikilta :( "
Kansallispuiston osalta logiikka pyöräilyn suhteen on sellainen, että pyörällä saa liikkua siihen tarkoitukseen osoitetuilla reiteillä. Ja jos reitti osoitetaan pyöräilyyn, niin sen tulee täyttää tietyt kriteerit, jotta tavallinen keskivertopyöräilijäkin reitillä pystyy pyörällä liikkumaan. "
Tuolta löytyy pari muutakin reittiä Syötteeltä Taivalkoskelle kuin yllä kuljettu: http://jalki.fi/route_groups/16
Esimerkillistä työtä, tuolla lailla nuo jäljet pitäisi olla laitettuna. Noiden varassa tuonne voisi jopa lähteä fillarituristiksi. Ei ole kioskireissuja ja muita polkujen sivussa assulla ajeluja merkitty "maastoajoksi" ja mahdolliset GPS-sekoilut editoitu pois.
...ao. syytä on vaikea niellä. Eli jos keskivertofillaristi (mikä taitotaso on keskivertoa?) ei voi ajaa, kielletään fillarointi kaikilta :( "
"Keskivertofillaristi" on silmämääräisesti katsottuna nainen ja iältään ±60-vuotias. Tai vaihtoehtoisesti kouluikäinen lapsi.
Kiitoksia kehuista, mutta on siellä vielä joissakin jäljissä jotain pieniä koukeroita. Koitan niitä käydä vielä tässä seuraavan kuukauden aikana läpi.
Taivalkoskella uusitaan juuri kaikki sopimukset reiteistä Metsätalous Oy:n kanssa. Ajatuksena on, että saamme virallisen "runkoverkon" Iso-Syötteeltä Kylmäluomalle, Hossa-yhteyskin olisi mukava, mutta kansallispuistoprojekti poisti yhteyspolun reittivalikoimasta :(
Tämän lisäksi sitten näitä epävirallisia poronpolkuja toivotaan ilmaantuvan vaikkapa tuonne Jälki.fi-palveluun innokaiden harrastajien tuella. Ideana on wanhan hyvän ajan maastopyöräily eli ajellaan merkattua monikäyttöreittiä ja kun kohdalle osuus joku tuntematon hyvännäköinen polku niin lähdetään katsoaan mihin se menee.
Kaikki reitit tulevat olemaan monikäyttöreittejä eli saa ajaa, taluttaa tai mennä vaikka kengurupallolla jokaisen reitin läpi. Kaikki lihasvoimalla liikkuvat mahtuvat samoille reiteille Taivalkoskella.
Iso-Syötteellä reitti lähtee täältä (Rick Koekoek oli meillä Koillismaalla tsekkaamassa ajomestoja, ja tulee varmasti uudestaankin :D):
https://www.fillarikeskustelu.com/uploads/monthly_2017_08/BHC.jpg.1fd797b365151c52a38dbab4f8892ea2.jpg
@mtbtaivalkoski
Hossa-yhteyskin olisi mukava, mutta kansallispuistoprojekti poisti yhteyspolun reittivalikoimasta :(
@mtbtaivalkoski
Jos se oli se kaamea kivikkoryynäys joen rantaa, niin hyvä :rolleyes: Sille löytyy varmasti ihan hyvä vaihtoehto.
Jos se oli se kaamea kivikkoryynäys joen rantaa, niin hyvä :rolleyes: Sille löytyy varmasti ihan hyvä vaihtoehto.
Eipä vaan tahdo löytyä ja jos puiston KHS:ään tulee rajoituksia pyöräilyn osalta vain niille osoitetuille reiteille jää mahdollisuudeksi vain tiesiirtymä. Mutta se nyt tuntuu olevan tätä nykypäivän maastopyöräilya eli sorateitä ajellaan ja mitään kiviä tai juuria ei saa olla tai tulee itku.
Kivikkopätkä Somerin rannalla on kyllä "melko haastavaa", mutta kyllä sekin menee. Tai meni, nythän reitti on poistettu käytöstä.
Kävin ajelemassa entisen kelkkareitin Somerin laavulta etelään, mutta ei sieltä pääse. Ojitettu suo on todella märkää ja ojan ylityksissä menee munia myöden...
Somerin pohjoispuoli vielä tutkimatta, mutta puiston alueelle ei uusia polkuja enää saa eli aika nollassa on vaihtoehdot ainakaan viralliselle reitille.
Onneksi Kylmäluomalta Taivalkosken keskustan kautta Syötteelle löytyy niin paljon ajettavaa, että tuo Hossan menetys tästä kuviosta ei liiemmin haittaa.
Perangasta se reitti varmaan kannattaisi katsella. Sinne on hyvää polkua, siitä olisi sitten Kylmäluomaan 20 kilsaa. Jos tohon edes osan saisi poluille ja sitten hiekkatietä lisäksi. Ikävintä olisi jos vitostiellä joutuisi paljon ajelemaan. Tosin eipä tonne Perankaan kai juuri ajella kun sen verran käyttämätön polku oli Kukkurilta asti, välillä vähän kuljetumpaa jos oli laavu lähellä.
Paljon tossa vanhalla reitillä oli/on tietä?
Paljon tossa vanhalla reitillä oli/on tietä?
Ei yhtään: http://jalki.fi/reitit/katosranta-somersalmi
Nyt virallinen reitti tyssää tuohon Pääskenkosken kohdalle missä Metsähallitus siis poisti Syöte-Taivalkoski-Hossa-yhdysreitin viimeisen osan käytöstä. Todennäköisesti tämä oli myös viimeinen niitti tuolle Katosranta-Somersalmi-reitille. Taivalkosken kunnan ei ole mitään järkeä panostaa tähän reittiiin, jos yhteyttä Hossan puistoon ei enää ole. Reitti on ollut muutenkin todella vähällä käytöllä viimeiset vuodet. Aikoinaan kuulemma ollut kovassakin suosiossa lähinnä sen ajan (ulkomaisia) turisteja kiinnostaneen veneylityksen ansiosta.
Talvireittejä kunnostetaan ja tampataan jo kovasti ja Syötteellä lunta riittää !
Lumella on monta olomuotoa ja joskus tuntuu, ettei sitä saada kovaksi tampattua millään.
Varsinkin ylämäessä alkaa sutimaan 😀
Sekä joskus toisen perässä ajaminen voit tuntua erittäin haasteelliselta ja pöperöiseltä.
Oheisessa linkissä vinkki, mitä kannattaa aina kokeilla kun renkaat upottaa tai ruopii.
0,5bar on monesti jo liikaa , joskus tarvitaan jopa 0.2- 0.3 Bar, riippuen vähän kuskista ja renkaasta.
Ja kaikkihan senkin jo tietää että tuo 3.8 tuuman leveys on aika hyvä minimi leveys reiteille.
Nautitaan ja ajellaan 😀👍
https://www.instagram.com/p/Bc4yET0FLE5/
Olen tulossa ensimmäistä kertaa Syötteelle Torstaina ja tarkoitus olisi pyöräillä läskillä niin paljon kuin perheen muut aktiviteetit antaa myöten. Onko netissä jotain ajantasaista tietoa talvireiteistä/karttaa? Olisi mukavaa etukäteen tarkistaa missä pyörällä saa ylipäänsä ajaa ettei hiihtoniilot ammu ladun varteen.
Olen tulossa ensimmäistä kertaa Syötteelle Torstaina ja tarkoitus olisi pyöräillä läskillä niin paljon kuin perheen muut aktiviteetit antaa myöten. Onko netissä jotain ajantasaista tietoa talvireiteistä/karttaa? Olisi mukavaa etukäteen tarkistaa missä pyörällä saa ylipäänsä ajaa ettei hiihtoniilot ammu ladun varteen.
Tuommonen reittikartta on julkaistu, ja lisä infoa tuolla BHC.fi webbisivulla ja Bike Hotel Concept -Facebookista.
25394996_1275597972546085_6932911368616046359_o.jp g (https://scontent-arn2-1.xx.fbcdn.net/v/t31.0-8/25394996_1275597972546085_6932911368616046359_o.jp g?oh=e1f418f637d8a9ae5ced81b8d118c924&oe=5AB7D25F)
Reittien kunnot vaihtelee lanausten aikataulun ja lumenkoostumuksen mukaan, luntahan täällä on jo vajaa metri.
Laduilla saa ajaa merkityissä paikoissa, eli joen ylityksissä, lähestyessä tupia, ja muutamassa muussa paikassa. Laduilla ei tosiaan tarvi täällä paljon ajaa.
Hotelli Iso-Syötteellä on monesti tietäjiä paikalla, Luontokeskuksesta tiedetään myös. Tervetuloa !
Tuommonen reittikartta on julkaistu, ja lisä infoa tuolla BHC.fi webbisivulla ja Bike Hotel Concept -Facebookista.
25394996_1275597972546085_6932911368616046359_o.jp g (https://scontent-arn2-1.xx.fbcdn.net/v/t31.0-8/25394996_1275597972546085_6932911368616046359_o.jp g?oh=e1f418f637d8a9ae5ced81b8d118c924&oe=5AB7D25F)
Reittien kunnot vaihtelee lanausten aikataulun ja lumenkoostumuksen mukaan, luntahan täällä on jo vajaa metri.
Laduilla saa ajaa merkityissä paikoissa, eli joen ylityksissä, lähestyessä tupia, ja muutamassa muussa paikassa. Laduilla ei tosiaan tarvi täällä paljon ajaa.
Hotelli Iso-Syötteellä on monesti tietäjiä paikalla, Luontokeskuksesta tiedetään myös. Tervetuloa !
Samanlaiset suunnitelmat, mutta saapuminen perjantaina. Luontokeskukselle soittelin ja sanoivat että muuten pohjoispuolen reitit on juuri ajettu, mutta reittiä Rytituvalla ei ole. Pakkasta on ollut, joten pohjan pitäisi olla kovaa. Mitäs luulet pärjääkö siellä +27,5(3 tuuman renkaille) plussakoon pyörillä?
Samanlaiset suunnitelmat, mutta saapuminen perjantaina. Luontokeskukselle soittelin ja sanoivat että muuten pohjoispuolen reitit on juuri ajettu, mutta reittiä Rytituvalla ei ole. Pakkasta on ollut, joten pohjan pitäisi olla kovaa. Mitäs luulet pärjääkö siellä +27,5(3 tuuman renkaille) plussakoon pyörillä?
Tervetuloa, vaikkakin tuolla rengaskoolla voi olla varsin vaativaa, ja ehkä muillekkin ei niin mielekästä jos reittiä on ruovittu kapearenkaisella... Riippuu niin paljon reitin kovuudesta, joka taas riippuu lumesta, ja lanasta, ja lanojen aikataulusta, ja luonnonvoimista. Reiteillä voi myös olla "salakuoppia" kun märkä maa imasee lunta ja tekee sellaisen ojan, jota taas ei näe kunnolla kun kaikki on valkeaa.
Mutta siis suositus on vähintään 3.8 renkaan kyljestä luettuna.
Rytivaaran reitti aukeaa yleensä vasta tammi-helmikuun vaihteessa. Muuten on kyllä yli 50km ajettavaa. Ja on ihan älyttömän kaunista.
Viikolopuksi lauhtuu ja lisää lunta tulee.
Ylläolevasta kartasta näkyy reittejä ja Skisoini eli mun ajot löytyy Stravasta.
Ai niin ja Hotelli Iso-Syöte vuokraa Feltin läskejä, ei tarvi omaa raahata, hinnat kohtuulliset. www.bhc.fi
Iso peukalo uudelle Romevaara-Rometölväs-Kätkytkangas-Hanhilampi osuudelle!
Mahtavat viisi päivää takana Syötteellä! Ensimmäiset päivät tuprutteli hieman lunta ja meno oli vähän tahmeaa, mutta ai että sitä nautinnon määrää kun eteläsuomalainen lumihangelle pääsi! Alku vaati vähän tottumista ja kertaalleen loppui vautikin mäkeen jonka tuloksena sain möyriä hangesta ylös. Tottumattomalle matka Luontokeskukselta Toraslammelle ja takaisin oli jo riittävä päivämatka.
Niin ja se unohtui mainita että kaikki reiteillä kohtaamani pyöräilijät ja kävelijät olivat yhtä hymyä. Muutkin nautti täysin rinnoin lumesta. Ja olipa mukavaa tulla kotiin tänne vesisateeseen..
Eileten kävin taas ihastelemassa Ahmavaaran ja Selkävaaran käsittämättömän hienoja tykkykuusikkometsiä. Reitti oli paikoin erittäinkin pehmeä Toraslammen puolelta Ahmatuvalle noustessa, varsinkin aukeammilla paikoilla. Mutta eiköhän se siitä taas jämäköidy, kun saavat ajettua reittiä. Tupien puoleinen osuus oli ok. Samoin Kukkarosuon ylitys yllättäen. Tiepohjan osuus Pärjänjokivarresta Romekankaalle oli ummessa ja melkoista trialia sai harrastaa, että pääsi läpi.
Miltä vaikuttaa syötteen polkujen kunto näin kesän kynnyksellä?
Lähetetty minun MYA-L41 laitteesta Tapatalkilla
Miltä vaikuttaa syötteen polkujen kunto näin kesän kynnyksellä?
Lähetetty minun MYA-L41 laitteesta Tapatalkilla
Ajettavaa on. Puita kaatunut reiteille siellä täällä. Tällaista on kerrottu paikallisten puolesta. Itse en ole käyny tälle kesälle 😢
Olin syyskuun lopulla Syötteellä ajelemassa. Video 19 km Syötteen kierrokselta: https://youtu.be/dbi6vkNBggo
Joko fatbike eli talvipyöräilyreitit on avattu, pari viikkoa sitten yritin ajaa Syötteen ympäryslenkkiä, mutta lumisilla pitkospuilla oli vaikeaa, eikä jäljistä päätellen vain minulla 😊 ?
Jaa-a mutta eilen vai oliko jo toissapäivänä oli uutisissa, että hotelli isosyöte paloi yöllä. Onneksi kukaan ei loukkaantunut ilmeisesti.
Paloi, ja todella harmi homma. Omistajalle Kuukasjärvelle tsemppiä tehdä siitä vielä parempi. Kävin tuossa pari viikkoa sitten Roberts Coffeessa, hyvä oli. Reiteistä onneksi se ei pitäisi vaikuttaa ainakaan metsähallituksen ajamiin reitteihin kansallispuistossa Ahmatuvan suuntaan
F. Kotlerburg
24.12.2018, 17.19
Joko fatbike eli talvipyöräilyreitit on avattu, pari viikkoa sitten yritin ajaa Syötteen ympäryslenkkiä, mutta lumisilla pitkospuilla oli vaikeaa, eikä jäljistä päätellen vain minulla ?
Eipä taida oikein olla vielä lunta, että lanaaminen onnistuisi.
Hotellin palo on todella harmi homma ja vaikuttaa ainakin tulevan kesän ja kevään SyöteMTB tapahtumiin jollain tavalla.
^Joo kuhan ei menis samanlaiseksi vääntämiseksi ku suomulla.
Kävin sitten itse äsken kävelyllä Annintuvalla ja näytti se reitti myös Ahmatuvalle olevan ajokunnossa. Useammat renkaan jäljet tältä päivältä.
Antsah82
28.12.2018, 10.16
Kävin sitten itse äsken kävelyllä Annintuvalla ja näytti se reitti myös Ahmatuvalle olevan ajokunnossa. Useammat renkaan jäljet tältä päivältä.
Itse kävin Toraslammen tuvalle ajelemassa 25.12 ja 26.12. 25.12 oli reitti paremmassa kunnossa kun lunta tuli lisää, mutta hyvin pääsi. Aika paljon oli läskeilijöitä liikenteessä ja tuli muutamien kanssa juteltuakin reitin varrella :)
Mahtaakohan reitit kestää kapeampia renkaita vielä? Kovenevia pakkasia lupailee.
Ahmatuvalle ja takaisin luontokeskukselle haaveilin, mutta jaksaisikohan tuo kantaa vai pilaako sillä vain reitin?
Moi! Lunta tuli taas lisää uuden vuoden yönä.
Juuri lanatut MHn reitit meni vähän umpeen mutta reippaat Fatbike kuskit niitä aukoo, ja arkena taas lana.
Syötteen Eräpalveluiden koirareitit on kovimmat pohjaltaan, muuten pakkaslumi on vielä pehmeää.
Hyvät pohjat tulossa kohti talvea! Olen ajellut noin 60km reissuja reiteillä eli ajettavaa riittää kyllä.
Paitsi siis nyt kun 1.1. kun tuli lisää lunta. Syötteen Luontokeskus/Kansalllispuisto informoi Facessa lanauksista.
Ja asiaan. Kapearenkaisella ja läskillä korkeilla paineilla ei ole reiteille asiaa.
Sähköläskeilläkin kun tuntuu pääsevän nii kovat paineet rikkoo reittiä siinä mäkeä ylös ruopiessa.
@skisoini Instassa on myös mun päivityksiä reiteiltä.
Hyvää uutta vuotta !
Moi, pitäisiköhän sähköläskipyörät kieltää noilla talvireiteillä kansallispuistossa???
Itse ajoin viime vkl Toraslammelle ja reitti oli pääosin hyvä, metsäiset kohdat pehmeitä, mutta perille pääsi. Eilisen lumi- ja vesisateen jälkeen pohjat liene kovat kunhan ne vain ajetaan kerran
Moi, pitäisiköhän sähköläskipyörät kieltää noilla talvireiteillä kansallispuistossa???
Itse ajoin viime vkl Toraslammelle ja reitti oli pääosin hyvä, metsäiset kohdat pehmeitä, mutta perille pääsi. Eilisen lumi- ja vesisateen jälkeen pohjat liene kovat kunhan ne vain ajetaan kerranSähköavusteiset polkupyörät lukeutuvat kevyeen liikenteeseen muiden polkupyörien tavoin eikä niiden kieltämiselle ole ainakaan toistaiseksi riittäviä perusteita. Itse toivoisin että reiteillä liikkuessa jokainen kulkija kunnioittaisi muita huolehtimalla siitä ettei omalla tekemisellään pilaa muiden iloa. Talvireitin saa pilalle myös ilman pyörää...
Lähetetty minun SM-G950F laitteesta Tapatalkilla
F. Kotlerburg
04.01.2019, 19.26
Isoilla paineilla väkisin yrittämällä ja sudittamalla reitin saa pilalle myös luomupyörällä puhumattakaan alamäkeen tahalla jarrulla sladittelusta. On kivaa joo, mutta seuraavalla ja sitä seuraavalla on taas vaikeampaa.
Kävelijät tekisivät hyvää mutta eivät taida jaksaa niin pitkiä lenkkejä tehdä.
F. Kotlerburg
05.01.2019, 12.32
Itseasiassa noilla hoidetuilla reiteillä ei. Kävelijä rikkoo pinnan ja se on sitten siinä. Huomaa esim. nousuissa jossa ei ole päästy ajamalla niin on pitänyt sitten työntää ja toki keskellä kävelemällä, että kukaan muukaan ei pääse sitten ajamalla.
Uskallan väittää että olet väärässä. Yksi kävelijä kyllä mutta kun niitä olisi tarpeeksi. Silloin syntyy kunnon pohja mitä ei oikein millään koneella saa (tai saa mutta se on toinen juttu eikä niillä tehdä uria). Viime talvena Ylläksellä oli sitä urautumista missä ei ollut kävelijöitä ja missä taas oli niin paljon parempaa, kuin tietä. Samaa urautumista tulee tavallisilla poluilla missä ei ole kävelijöitä ja missä taas on niin tulee hyvät polut, pyöräilijät ja kävelijät täydentävät hyvin toisiaan.
Lisätään sen verran ettei varmaan päästä tästä yksimielisyyteen ellet nyt pistä jotain kovaa fakta- ja testitietoa. En usko sittenkään...
Toinen lisäys. Ongelmahan näissä talvireittien tekemisessä yhdellä kerralla on se miten saadaan lumi painumaan tarpeeksi. Vertailuna voi ottaa vaikka metsäkoneen jonka jäljiltä menee millä vaan. Jotain riittävän painavaa pitäisi saada perään ja varmaan lanoja on kehitetty siihen suuntaan ettei se vaan lanaa vaan myös painaa samalla lunta. Ongelma lienee se mistä löytyy riittävän tehokkaita kelekkoja joilla saa saa lumen painumaan tarpeeksi. Kai. En tiedä olisiko kapeammille poluille joku tämmönen toimiva.
https://www.youtube.com/watch?time_continue=43&v=ZfpQmuPO7c0
Uskallan väittää että olet väärässä. ....Samaa urautumista tulee tavallisilla poluilla....
Lisätään sen verran ettei varmaan päästä tästä yksimielisyyteen ellet nyt pistä jotain kovaa fakta- ja testitietoa. En usko sittenkään...
Toinen lisäys. ..... En tiedä olisiko kapeammille poluille joku tämmönen toimiva.
https://www.youtube.com/watch?time_continue=43&v=ZfpQmuPO7c0
Rohkeaa ja itsevarmaa kommentointia, siitä hattu päästä.
Hoidetut reitit tarkoittaa ”yleensä” konevoimalla ajettuja, ja ehkä lanattuja reittejä, esim nyt Syötteellä.
Reittien huoltamiseen menee tietty määrä rahaa ja aikaa, ja ne mahdollistaa talvipyöräilyn, hiihtämisen ja lumikenkäilyn tietyllä alueella, talvella lumen päällä.
Suositus on,että reittiä ei kävellä ilman lumikenkiä, koska esim Syötteellä on korkeuseroja varsin paljon, ja ylämäkiä on pitkiäkin. Ylämäessä reitin pinta käveltäessä pehmenee varsin monen tyyppisellä lumella, lanattu raskaalla lanalla tai ei.
Tämä tietenkin harmittaa esim talvipyöräilijöitä, koska ylämäkeen on pehmeässä jokseenkin hankala ajaa.
Polkuja tai uria, joita ei ajeta tai lanata, syntyy kyllä yhteistoiminnalla kävelijöiden ja lumikenkäilijöiden, ja kaikkien kesken paikkoihin, missä on säännöllisesti paljon liikennettä, jolloin pinta tamppaantuu kaikkien ansioista.
Ja vielä kun lumen olomuotoja on todella monta, ja sää vaikuttaa, niin yleissuosituksena huolletuilla reiteillä on ettei siellä käveltäisi ilman lumikenkiä.
F. Kotlerburg
09.01.2019, 11.27
Uskallan väittää että olet väärässä. Yksi kävelijä kyllä mutta kun niitä olisi tarpeeksi. Silloin syntyy kunnon pohja mitä ei oikein millään koneella saa (tai saa mutta se on toinen juttu eikä niillä tehdä uria).
Niin no otin reaaliteetit huomioon eli sen, että tuonne ei koskaan saada sellaista määrä kävelijöitä, että reitit oikeasti kovettuisi niiden toimesta lumen määrän huomioiden. Se myös edellyttää, että niitä kävelijöitä on läpi talven ja koko ajan. Jossain Syötteellä aivan täysin tekemätön paikka.
Ski alkaa vetämään kävelyretkiä kiinalaisturisteille? Kotlerburg jeesaa? Onko muuten Syötteellä kiinalaisia vielä?
Kiinalaiset kävelee korkeintaan 0.5-1.5 km. Ja mieluiten ladulla. Ladulla myös siinä tapauksessa, että niillä on vuokra-auto käytössään.
Ski alkaa vetämään kävelyretkiä kiinalaisturisteille? Kotlerburg jeesaa? Onko muuten Syötteellä kiinalaisia vielä?
Tuossa vois olla liikeideaa. EI ole kiinalaisia vielä paljonkaan.
Antsah82
01.03.2019, 14.11
Kävin alkuviikosta Syötteellä läskeilemässä. Vajaan 45km lenkki Rytivaaraan Luontokeskukselta ja vajaan 20km kierros toisena päivänä Ahmatuvan yms suunnilla. Polut oli kyllä loistavassa kunnossa :)
usko juntunen
12.03.2019, 19.04
Läskipyöräilyä Syötteellä ahkio perässä. https://retkipaikka.fi/syotteen-kansallispuisto-fatbikella-4-yota-3-tupaa-76-kilometria-osa-1-2/
Onko Toraslammen reitti luontokeskukselta auki?
Onko Toraslammen reitti luontokeskukselta auki?
Kyllä on ja varmistaa voi aina Syötteen Luontokeskukselta.
Kävin ajamassa tuon ennen suljettuna olleen välin (Koiratupa-Toraslampi) 15.6., ja tosiaan kiellot ovat poissa eli sen suhteen auki on. Mutta ainakin tuolloin talven aikana ajetut sorat olivat vielä pystyssä (tasoittamatta ja tamppaamatta) ja uudet pitkokset välillä sikin sokin, eli jos noille ei ole vielä tehty mitään niin paikoin kulku on hieman hidasta ja pehmeää. Ja jokunen puukin oli kaatunut. Mutta läpi pääsee kyllä jos on edes hitunen seikkailuasennetta :)
RosKalle
02.07.2019, 19.01
Kävin tänään ajamassa ilmeisesti uuden merkityn reitin Ahmatuvan kautta, ainakin luontokeskuksessa niitä juuri tussilla karttoihin piirtelivät. (Luontokeskus-Välitupa-Ylpiätupa-Ahmatupa-Koiratupa-Luontokeskus) Tuolla oli ainakin sorat ja pitkokset kunnossa - mukavan vaihteleva reitti, välillä baanaa ja välillä vähän haastavampaa, ainakin retkivarustuksessa olevalla läskillä. Koiratupa-Toraslampi väli jäi kokeilematta, mutta ainakin risteyskohdasta näytti ihan hyvältä.
Mä tulin tänään Toraslammen suunnasta Koiratuvalle, enkä suosittele. Lähes kaikki pitkokset olivat _todella_ huonossa kunnossa (vieressä uudet odottivat asentamista), sorastus (niissä paikoissa kun sitä oli) oli aikamoista pumptrackia ja olihan siellä useampi tuulenkaatokin joita piti kierrellä tai nostella pyörää yli. Ainakin saisivat nuo pitkokset laittaa kuntoon ennen kuin pätkää "mainostetaan" sen enempää pyöräilijöille. Ja ei, en kaivannut neulaspolkua, mutta kaikenlainen flow oli tuolta osuudelta kaukana ja jopa hieman harmitti, kun pitkän hyvän ajon loppuun tuli tuollainen osuus.
Onneksi olin liikkeellä sähköllä, sillä Toraslammen tuvalla oli mittarissa jo reilut 60 kilsaa, mutta akkua vielä sen verran hyvin, että pystyi käyttämään avustusta Koiratuvalle asti aika liberaalisti. Muuten olisi saattanut väsy hiipiä reisiin.
F. Kotlerburg
11.07.2019, 10.50
Kyseinen pätkähän on ollut alusta asti osa Syötteen pyöräilyreittejä, mutta se jouduttiin huono kuntoisuuden takia sulkemaan joku vuosi sitten tuolta väliltä. Ei kai tuota sen enempää ole mainostettu kunhan on kuulunut juttuja, että se kunnostettaisiin takaisin käyttöön niin siksi porukka kyselee. Onhan se kamalaa, jos reidet pääsee Syötteen maastoissa väsähtään. Onneksi ei käynyt niin.
Laitetaanpas ensimmäinen viesti foorumille...
Samanmoinen kokemus oli meillä muutaman päivän takaa tuosta Koiratupa-Toraslampi -välistä. Toki meille luontokeskuksesta eivät edes mainostaneet tuota pätkää, vaan Ahmatuvan lenkkiä (jota sitäkin kuvailtiin haastavaksi). Mutta kyllä se tuvalle ja takaisin rämpiminen oli oikeastaan aika mukavaa. Luontohan tuolla on upeaa ja Toraslammen tuvalla vietetty lounastauko tuntui todella ansaitulta 😁
En kuitenkaan suosittelisi tuota väliä vauhdinnälkäisille tai rullaavan polun hakijoille. Enemminkin seikkailunmakuisena luontojumppana 😜
Niin ja kalustona oli jäykkäperät plussarenkailla.
Ei kai tuota sen enempää ole mainostettu kunhan on kuulunut juttuja, että se kunnostettaisiin takaisin käyttöön niin siksi porukka kyselee.
Ajopäivän aamuna luontokeskuksella tulivat erikseen näyttämään kartasta, että tämä ja tämä reitti on auki. Tämä synnytti jonkinlaisen odotuksen reitin ajettavuudesta. No juu, olihan se muutamaa em. kohtaa lukuunottamatta "ajettavissa", mutta ei toisaalta ollut mitenkään linjassa alueen muiden reittien suhteen. Kunnostus oli selvästi yhä kesken, joten miksi ihmeessä hätäillä avaamisen kanssa?
Onhan se kamalaa, jos reidet pääsee Syötteen maastoissa väsähtään. Onneksi ei käynyt niin.Niinpä. Onneksi. Olisin pahoittanut mieleni. Ei sähköpyöräillessä saa hiki tulla.
Tuli läskeiltyä Luontokeskus - Pikku-Syöte - Aurinkokallio - Toraslampi - Koiratupa - Ahmatupa - Ylpiätupa - Luontokeskus. Reippaat 40km ja kuutisensataa nousumetriä. Selkeästihän reitillä saa kytkeä maastovaihteen päälle, mutta tunkkaus jäi silti kymmeniin metreihin. Joku voi haluta vähän enempikin puskea mutta pakko ei ole. Paljon sellaista polkua mitä harvemmin on tarjolla. Rikkinäistä pitkosta on hieman. Tuvat kesämiljöössä olivat hienoja.
Tuli läskeiltyä Luontokeskus - Pikku-Syöte - Aurinkokallio - Toraslampi - Koiratupa - Ahmatupa - Ylpiätupa - Luontokeskus. Reippaat 40km ja kuutisensataa nousumetriä. Selkeästihän reitillä saa kytkeä maastovaihteen päälle, mutta tunkkaus jäi silti kymmeniin metreihin. Joku voi haluta vähän enempikin puskea mutta pakko ei ole. Paljon sellaista polkua mitä harvemmin on tarjolla. Rikkinäistä pitkosta on hieman. Tuvat kesämiljöössä olivat hienoja.
Joko Toraslampi - Koiratupa väli oli kunnostettu, juhannuksen aikaan oli aika huonossa kunnossa?
Kesken oli kunnostus, enempi sellainen omalla vastuulla ajettava pätkä osin. Mutta näinhän se usein on rymytessä, voi joutua taluttaa syystä tai toisesta.
F. Kotlerburg
26.08.2019, 10.24
FB:ssä oli, että nyt se kunnostus on valmis eli sorastukset ja pitkokset on paikoillaan välillä Toraslampi - Koiratupa niin mielensä pahoittajatkin voi mennä sinne ajelemaan, jos ei pahoita mieltään vähän pehmeistä sorastuksista :D
Joutuuko siellä Toraslammen reitillä vielä ylittämään vesistön köysisillalla?
F. Kotlerburg
26.08.2019, 11.08
Ei kun kahlaamalla. Ei sinne siltaa ole tehty.
Syötteeltä uutisia --> https://www.kaleva.fi/uutiset/pohjois-suomi/iso-syotteelle-avataan-ensi-kesana-hissipyorailyyn-tarkoitettu-bike-park/826670/
Mites ku tuolla ei ole ku ankkurihissejä? Vai onko jossakin bikeparkissa nousu semmosella?
Lähetetty minun AGS-L09 laitteesta Tapatalkilla
Mites ku tuolla ei ole ku ankkurihissejä? Vai onko jossakin bikeparkissa nousu semmosella?
Lähetetty minun AGS-L09 laitteesta Tapatalkilla
Ankkurihissejä on kyllä todella monessa paikassa ja ovat kyllä toimiva myös tähän tarkoitukseen.
Oisko missä kunnossa Syötteen pohjoispuolen läskipolut tietääkö kukkaan? :o
Oisko missä kunnossa Syötteen pohjoispuolen läskipolut tietääkö kukkaan? :o
Metsähallituksen ylläpitämät reitit oli kaikki Läskipyörällä (4 tuumaa ja leveemmät) ajettavissa tänään iltaan asti.
Sää on muuttunut tuuliseksi ja puuterilumi täyttää paikkapaikoin avoimilla paikoilla reittejä.
Syötteen eräpalveluiden koirareitit on myös hyvässä kunnossa, tuuli tekee sielläkin tepposia, mutta reitit pitää olla aika puhtaat jos on koiravaljakoilla hommia.
Lapland Bike Hotel reitit Romevaaran ja Pytkynharjun välisellä alueella on osin oikein hyviä, johtuen yksityisestä hotellin safarikelkkaliikenteestä, ja pienemmät reitit on pohjustettu ja hieman vaativampia ajaa.
Tänään vajaa 70km kivaa ajoa, huomisesta kuka tietää :)
Jos haluat esim Metsähallituksen reiteistä lisätietoa, voit aina soittaa Syötteen Luontokeskukseen ja kysyä milloin on lanattu reitit, tai muutenkin niiden kuntoa. Lunta on melkein metri, siitä on korpun päällä 20 senttiä, ja sitä tuolla tuuli pöllyyttää nyt.
Kävin syötteellä hiihtolomailemassa ja katselin kylttejä, että bikepark avataan juhannuksena 2020. Ihmettelin, että eikös tätä syötettä ole pidempään mainostettu hyvänä maastopyöräilykeskuksena ja olen jo useamman vuoden miettinyt, että pitäisi kesälomareissulla Ouluun tulla myös Syötteelle reittejä ajamaan. Mietin, että juhannuksena 2020 avaaminen tarkoittaa vain sitä, että siihen asti on lunta sen verran maassa ja hissiladuilla, että kausi avataan vasta tuolloin. Mutta se todella tarkoittikin sitä, että ensimmäinen hissipyöräilyreitti / reitit aukeaa tuolloin. Olin luullut, että Syötteellä on jo vuosia ollut laaja bikeparkki :)
No nyt luin, että moinen aukeaa sitten Rukallekin. Mutta Syöte onkin siis ollut tähän asti "vain" maastopyöräilykeskus, ei samalla myös hissipyöräilypaikka .
Mutta onko nyt niin, että etelästä Suomessa hyvään parkkiin haluavan kannattaa suunnata ennemmin ehkä toistaiseksi vaikka Sappeelle jos useita monipuolisia ja hyvin hoidettuja hissipyöräilyreittejä haluaa ajaa päivän verran? Oma kokemus rajoittuu viime kesän Nuuksion bikeparkin kausikortin hankintaan ja siellä kymmeniseen ajokertaan. Kivaa oli ja nyt olisi tarkoitus lähteä vähän katsomaan muitakin keskuksia. Syötteellekin tulee tosiaan ehkä kesällä sitten suunnattua mutta odotukset eivät ole kovin suuret, jos ensimmäiset reitit vasta rakenteilla.
Moi Kauris
Olet ymmärtänyt oikein, eli Syöte kuten Rukakin alkaa nyt rakentamaan ns hissipyöräily mahdollisuutta.
Tosi hieno homma.
Syöte on ollut MTB reittien, kesä että talvi, puolesta aika lailla ensimmäisten joukossa ja nyt laajentuu toiminta myös hissipyöräilyyn.
Tervetuloa uudestaan !
F. Kotlerburg
03.03.2020, 11.11
Syötteen talvireittejähän on vähän uudistettu tälle talvea. Uusittu erämaareitti on ihan hemmetin hieno ja siihen päälle loppuverkaksi Syötteen kierros, joka ei ole ihan yhtä särmästi merkitty kuin nuo MH:n pidemmät reitit. Siellä menee aika paljon kelkanjälkejä sun muuta ristiin rastiin niin pari kylttiä voisi olla paikallaan. Ison ala-asemalle tullessa ei esim. hoksattu, että reitti jatkuu kohti Luppovettä, kun siinä oli niin paljon suksen ja kelkan jälkeä sotkemassa, mutta ei mitään opastetta.
Syötteen talvireittejähän on vähän uudistettu tälle talvea. Uusittu erämaareitti on ihan hemmetin hieno ja siihen päälle loppuverkaksi Syötteen kierros, joka ei ole ihan yhtä särmästi merkitty kuin nuo MH:n pidemmät reitit. Siellä menee aika paljon kelkanjälkejä sun muuta ristiin rastiin niin pari kylttiä voisi olla paikallaan. Ison ala-asemalle tullessa ei esim. hoksattu, että reitti jatkuu kohti Luppovettä, kun siinä oli niin paljon suksen ja kelkan jälkeä sotkemassa, mutta ei mitään opastetta.Samat havainnot. Potentiaalia olisi vaikka kuinka, mutta muutama pieni ja keskikokoinen juttu on vielä tekemättä.
Talviopastusta pitää kehittää paljon. Nyt reittien risteyksissä ei aina ole selkeästi latua ja pyöräreittejä erottavaa kylttiä ja etäisyyksiä. Lisäksi esim. Iso-Syötteen takana ei ole selkeää merkintää tunturin päältä tulevan talvireitin ja Syötteen kierron risteyksessä. Risteyksen kohdalla kulki nytkin latuja, kelkkauria ja talvireitti.
Lisäksi tuvilla tai risteyksissä ei ole ajantasaisia karttoja. Tämä helpottaisi pyöräilijöitä, jotka eivät tunne reittejä tai maastoa. Olemassa olevissa kartoissa on talvireitit merkattu osittain väärin (tai reittejä ei ole ajettu samalle kohtaa, kummin päin haluaa ajatella). Onneksi maksullinen reittikartta oli lähellä totuutta.
Kolmantena ongelmana parin päivän pienen lumisateen jälkeen oli se, että reitti oli ajettu pelkällä kelkalla ilman lanoja ja turhan pehmeä jopa sähköläskillä ajettavaksi. Ajoin itse sähköttömällä semiläskillä uria, joita ei oltu ajettu ja oli jopa parempi. Pieni lumikerros ei haitannut, vaikka vähän hidasti.
Plussaa täytyy antaa hyvistä reittivalinnoista ja siitä, että baana oli tehty Rytivaaralle saakka. Luontokeskuksesta Rytivaaralle ja takaisin oli aurinkoisessa kelissä parasta ulkoilua vähään aikaan! https://uploads.tapatalk-cdn.com/20200311/a60bc294374101da0da2ab9741113f55.jpg
Moro Fab!
Karttoja on ja ne kertoo hienosti mistä mihin pääsee.
Talvireittien kartoitus on välillä aika ei-kestävää hommaa koska reitit tehdään lumen päälle ja joskus ei pysty ajaan juuri samaa reittiä. Ja joskus parannetaan reittiä ja taas pitäisi kartta ”printata” uudestaan.
Mutta kyllä. Kaikkea pitää kehittää.
Onneksi talvella (hankikeliä ei lasketa) ei pääse juurikaan eksyyn koska ei pääse kuin reittiä.
Joskus lumi on sen verran ”vaikeaa” ettei sitä saa kovaksi kerralla eikä millään lanalla. Ei varsinkaan kovaksi alle 3.8 tuumaisilla renkaille.
Mainitsemasi pelkkä kelkka on luultavasti Kaffion pitäjän kelkka, joten hänen tarkoitus ei ole lanata vaan päästä kaffioon.
Ja kyllä , Syötteen alueella on mahdollisuuksia vaikka mihin. Täällähän on jo vuodesta 2012 ajeltu Fatbikeillä huoltoreittejä, mitä suurin osa noista Luontokeskus-Ahmatupa-Toraslampi alueen reitit edelleen ovat.
Kehitellään täällä lisää, kiitos palautteesta ja ensi kerralla tule sinäkin Fatbikellä 😀👍
Luumunen
16.03.2020, 17.09
Ihan hyvin oli reittejä merkattu, ainakin ne joita ajoin. Lunta oli vaan satanut yön aikana niin paljon ettei edes vuokrasähköläskillä voinut kaikkia reittejä ajaa.https://uploads.tapatalk-cdn.com/20200316/389ede3505951bc4d7803ba9367b82a4.jpg
Ahmankierros ja Toraslammen taival. Kuinka vaativia ovat ?
Seurueelle kohtuullinen määrä tunkkausta ok mutta ei haittaa vaikka pääosin olisi ajettavissa. Korkeuserot eivät ole ongelma, lähinnä liiallinen tekninen vaativuus pitkinä pätkinä.
vBulletin® v4.2.5, Copyright ©2000-2025, Jelsoft Enterprises Ltd.