PDA

Näytä tavallinen näkymä : Viro



spandex
11.05.2009, 17.48
En pikaisella katsomisella löytänyt etelänaapurille omaa viestiketjua, joten perustin uuden.

Tarkoituksenani olisi lähteä helatorstain tienoilla Viroon pyöräilemään. Soittelin just Pohjolaan ja kun kertoivat, että matkavakuutukseni maksimi on n 900 €, niin varmaan sitten hybridillä matkaan ja maantiepyörä jää kotiin. Hybridillä mukavampi toki ajella hiekkateillä, jos ja kun niitä tulee eteen.

Viron autoilukulttuuri ei taida olla pyöräilijäystävällisimmästä päästä, eivätkä tiet toki Saksan tasoa. Hintataso on sitten taas mukavan halpa. Tallinnasta ostin taannoin pyöräkartan Eesti Rattateed, johon on piirrelty reittejä aika kivasti joka puolelle maata. Osaako joku sanoa, ovatko mainitun kartan reitit sen kummempia teitä kuin muut saman kokoluokan tiet?

Saaristokierros tyyliin Haapsalu, Hiiumaa, Saaremaa, Muhu olisi varmaan aika jees, jos kelit eivät ole kovin tuuliset. Toisaalta en ole käynyt Tartussakaan, joten sekään ei liene huono määränpää. Pyöräilylle on 5 päivää (to-ma), paljon mahdollista että pistän pyörän ja itseni maanantaina junaan kohti Tallinnaa.

Miten neuvoisitte Viroon suuntaavaa?

brewster
11.05.2009, 18.00
ONlen joitakin noista reiteistä seuraillut. Ei ne ilman ajatusta ole vedettyjä. Voi joutua soratiellekin. Niitä isoja pääteitä kun välttelee on oikein rauhallista ja kivaa ajaa. Kannattaa toki katsoa vaikka netistä missä on tietöitä. Vimmekesänä tuli yllätääten pari kertaa vastaan 20-30 km pätikä jossa oli tien pintakerroksena tollasia lapsen pään kokoisisa kiviä. Onneks oli aika paksukuminen pyörä alla.
Itse viidyn Eestissä aina. Oikein kivoja fillarikokemuskia sieltä.

Päiviö Pollari
11.05.2009, 21.48
Virossa tiet ovat ainakin maastopyörälle enimmäkseen hyvässä kunnossa, tuollaisia tietöitä ei ole sattunut omalle reitille mutta risteyksistä nähtynäkin eivät totisesti houkuttele. Ainoa paikka jossa olen luovuttanut ja kääntynyt takaisin oli Hiidenmaan läntisin kärki. Pääteillä ajelua en ole kokenut ongelmalliseksi, toki kannattaa ajaa sievästi reunassa ja kuunnella takaatulevaa liikennettä. Tarakalla pidän vara-päällysrengasta poikittain soikeana teltan ja makuupussin kanssa, ehkä se on antanut takanatulijoille hyvän kuvan kuluttamastani tien leveydestä. Heti Latvian puolelle mennessä muut paitsi aivan päätiet ovat yleensä tosi ikäviä ajettavia. Nukun lähes aina teltassa, mutta näin varhain kesällä en ole ollut Baltiassa. Tienvarsilla leiriytymisen luvallisuudesta olen kuullut monenlaisia totuuksia, mutta tähän mennessä ei ole kukaan tullut valittamaan.

A. Hanhilahti
11.05.2009, 21.51
Olen asunut 5 vuotta Tartossa ja olen pyöräillyt Virossa lähinnä maratoonireenimielessä. Isompia teitä kannattaa tosiaan välttää. Liikennekulttuuri on hieman eh.. kiireistä ja päätiet varsin kapeita. Sopivin matkakumppani on ehdottomasti hybridi, mieluummin leveemmillä yli 30mm renkailla. pääsääntöisesti Virossa parhaat pyörätiet on joko hiekkateita tai varsin karkeapintaisia päällystettyjä teitä. Teiden kunto tosiaan vaihtelee ja tietöitä voi olla vaikea ennustaa. Olen ajellut mainitsemistasi paikoista Hiiumalla, Saarenmaalla ja Tarton ympäristössä. Hiiumaan eteläosassa on maisemat kohdallaan, Saarenmaalla on ajeltavaa useammaksikin päiväksi ja pohjoisosissa on jopa erämaateiden tuntua ja takuuvarmasti maanläheisiä yöpymispaikkoja. Kaiken kaikkiaan on em. saarilla rauhallisempi liikenne kuin mantereella. Tartto on nykyään oikein kaunis ja viihtyisä kaupunki. Parhaimmat pyöräilyt löytää mielestäni Tarton eteläpuolelta Otepään/Pyhäjärven ympäristöstä 50km sääteeltä. Tuolla seudulla on myös yllättävän paljon korkeuserovaihtelua. Tartosta lähtee Tallinnaan busseja 3 vuoroa tunnissa. Normilipun hinta on 150eek, 9euroa. Fillarin kuljettamisesta en tosin löytänyt liikennöitsijän (www.bussireisid.ee) sivulta infoa. Olen kuljetellut BMX-fillaria bussissa mukana ja joskus on edellytyksenä ollut että koko fillari pitää olla jonkinlaisessa suojapussissa, tuolloin on jätesäkkikin riittänyt. Mikäli mainitsemasi kartan pyörätiet on samoja kuin maaston merkityt fillarin kuvalla viitoitetut kyltit (niin kuin varmasti onkin) on kyllä kyseessä ehdottomasti parhaimmat pyörätiet. Kysy lisää tarvittaessa ja Oikein hyvää matkaa!!

zippo
11.05.2009, 22.12
Onks Kelliksellä BMX-piharataa?

brewster
11.05.2009, 23.11
Tartton eteläpuolella on minunkin mielestäni mielenkinntoisimmat paikat maisemallisesti. Tarttoon kannattaa mennä junalla Tallinnasta. Ei maksa paljoa ja junassa on vaunu jossa on pyörälle paikat. Pyörä maksaa jonkun pienen lisämaksun mutta saat sitten itse nostaa sen paikalleen ja istua vieressä ja saat syyttää itsesi jos kolhiintuu.

PekkaL
12.05.2009, 01.52
Parin isomman Viron retken kokemuksella sanoisin hienoimmiksi seuduiksi Hiidenmaan ja Saarenmaan. Mutta kuten joku tuossa sanoi niin myös minä törmäsin vähintään nyrkinkoisista kivistä rakennettuun tiehen Hiidenmaan länsipäässä, muuten tiet olivat hyviä. Kaunista ja vehmasta seutua on myös Viljandin seutu, suosittelen. Otepään seudulla taas ovat maan mäkisimmät maastot.

Hintataso vaihtelee reippaasti: turistiseuduilla (jopa Haapsalussa) se on jo Suomen tasoa, maaseudulla taas voi hyvän lounaan saada pilkkahintaan. Kuriositeettina voisin sanoa Hillebergin tehtaalla teettämäni Nallon korjaus, jota ompelija teki pari tuntia ja hintaa tuli ruhtinaalliset 19 euroa (300 kroonia).

Liikenne pyöräilijän kannalta oli mielestäni jotakuinkin kuin Suomessa mutta autoilijoiden kesken reippaampaa ja senhän kertovat onnettomuustilastotkin. Via Balticalle ei missään nimessä kannata eksyä.

Olen majoittunut paljonkin maastossa eikä kukaan tullut valittamaan, metsää ja rauhallisia rantoja löytyy paljon. Eikä maaseudulla monin paikoin juuri majapaikkoja löydykään, leirintäalueita on erittäin vähän koko maassa ja sen olen arvellut johtuvan neuvostoajan ammattiliittohotellien perinnöstä.

Ei muuta kuin menoksi vain!

pinna
12.05.2009, 07.32
Viroa on tullut kierreltyä..autolla, ja tosiaan via baltikaa en mielellään lähtis fillaroimaan. Tarto ja viljandi (järvenrannalla) on ollut ne viihtyisimmät paikat ja
otepää urheilukaupunkina pitää hyvää huolta pyöräteistänsä.Saaristo rauhallista mutta paikkapaikoin sorateitä.
5 päivää on aika lyhyt aika joten kannattaa tarkkaan miettiä ...eiköhän siihen
kannata laittaa jo yksi "lepopäivä" jona polkee vähempi.
Reissu on aina kokemus!!

Jipsu
12.05.2009, 14.28
Olen kans asunut Virossa pari vuotta, mutta pyöräily on jäänyt vähemmälle.

Suosittelen lämpimästi Saaremaata ja Hiiumaata. Tiestön kunto vaihtelee, ja pelkällä soralla olevaa pätkää löytyy ajoittain, mutta vastapainona päällystettyäkin tietä on paikka paikoin runsaasti. Tiestön kunnossa ei sinänsä ole mielestäni suurempaa moittimista.

Majoituksena kannattaa harkita matkustajakoteja sekä bed & breakfast -tyyppisiä ratkaisuja, joita kyllä pitäisi olla suht` runsaasti tarjolla.

Saaremaalla Sõrven niemen nokassa etelässä ja Harilaidissa pohjoisessa sijaitsevat majakat kannattaa käydä merkkaamassa. Kaikkea muutakin kivaa matkan varrelta löytyy...

Tietysti koko Viro tarjoaa mielenkiintoisia kohteita; itä ja länsi poikkeavat toisistaan yllättävän paljon. Juna saattaa olla hankala ja yllätyksellinen... Bussit toimivat yleisesti ottaen paljon paremmin, mutta en osaa sanoa fillareiden kuljettamisesta.

Poursuivant
30.07.2009, 14.33
Hei,

syyskuussa olisi tarkoitus käydä polkemassa Viroa ympäri reilun viikon ajan. Yhteensä matkaa on tarkoitus kerätä hieman yli 800 km.

Reitti kulkee seuraavien etappien kautta:

1. päivä: Tallinna - Haapsalu
2. päivä: Haapsalu - Pärnu
3. päivä: Pärnu - Viljandi
4. päivä: Viljandi - Tartto
5. päivä: Tartto - Toila
6. päivä: Toila - Narva - Toila
7. päivä: Toila - Rakvere
8. päivä: Rakvere - Tallinna

Tämän linkin (http://maps.google.com/maps?f=d&source=s_d&saddr=Tuntematon+tie&daddr=Ristiku+to:Paldiski+maantee+to:Reitti+8+to:R eitti+17+to:Lai+7,+Haapsalu,+Viro+to:Eha+2,+P%C3%A 4rnu+to:2+Pikk,+Viljandi+71003,+Viro+to:Aleksandri +to:Aleksandri+42,+Tartu+to:Tuntematon+tie+to:Vaba duse+to:Narva,+Viro+to:Toila,+Viro+to:Tuntematon+t ie+to:Rakvere,+Viro+to:Tuntematon+tie+to:Tuntemato n+tie+to:Tuntematon+tie+to:Tuntematon+tie+to:Vana-Narva+maantee+to:Narva+maantee+to:59.444464,24.762 497&hl=fi&geocode=FUoOiwMd-dJ5AQ%3BFWrkigMduDt5AQ%3BFSrSigMdJd14AQ%3BFfRaiQMd B3p1AQ%3BFY7ZhwMdj0VyAQ%3B%3B%3B%3BFauzegMdSu6XAQ% 3B%3BFRCyigMdJjSkAQ%3BFXpHiwMdntKrAQ%3B%3B%3BFbqti QMdCkKaAQ%3B%3BFSDlhwMduGiKAQ%3BFRceiAMdrRWJAQ%3BF RP_igMdegyAAQ%3BFc4WiwMddBp_AQ%3BFehHiwMdNmV8AQ%3B FbwKiwMd7Jx6AQ%3B&mra=dme&mrcr=8&mrsp=22&sz=13&via=1,2,3,4,8,11,14,16,17,18,19,20,21&sll=59.442893,24.801636&sspn=0.064756,0.154324&ie=UTF8&ll=58.573981,27.608643&spn=4.251988,9.876709&z=7)takaa hieman näet kartan.

Olen lähdössä matkaan maantiefilolla ilman telttaa, joten tämä rajaa hieman mahdollisuuksiani poiketa päällystämättömille teille. Olen hankkinut uuden karttakirjan Viron teistä, joista näkee hyvin päällystetyt reitit, mutta jos jolla kulla on viimeaikaisia kokemuksia näistä teistä, niin antaa palaa.

Kuten kartasta näkyy, yritän vältellä isompia teitä mahdollisimman paljon, mutta esimerkiksi Tarton ja Toilan väli pitänee polkea pääsääntöisesti 3-tietä pitkin, mistä ei ole aivan innoissani. Kommentteja reitistä ja varoituksen sanoja saa laittaa tulemaan.

Lisäksi reittiä säätelee mukavuudenhaluisuuteni, eli tarkoitus on nukkua porvarillisesti majoitustiloissa, joka osaltaan säätelee päivämatkojen mittaa ja pituutta - otan vain repun mukaan, johon kuvittelen saavani kaiken tarpeellisen tavaran mukaan.

Pavi
06.08.2009, 15.27
Olen jokin aika sitten ajanut osittain samoja pätkiä. Tallinnasta Haapsaloon on ihan mukava ajaa; tosin ensimmäiset 30 km ovat aika kamalia, koska piennar on niin kapea ja autoilijat melko hurjia. Haapsaloon mentäessä matkan varrelle osui myös n. 5 km pölyinen tietyömaa, jota ei maantiefillarilla ollut kovin mieltä ylentävää ajaa. Onneksi oli myös pitkiä baanoja loivaa alamäkeä metsän keskellä ja vähäisellä liikenteellä. Virossa on paljon öljysora(?)päällysteisiä teitä ja ne täristävät sen verran, että alkaa jossain vaiheessa hieman ärsyttämään! Irtosora on myös sen verran terävää, että huonolla tuurilla saa renkaan rikki.
Kävimme saarilla ja ajoimme Virtsusta Pärnuun ja tie oli ihan hyvää ja liikenne harvaa. Pärnusta menimme bussilla Narvaan (fillarit saa bussiin hyvin mukaaan, kunhan ne mahtuu tavaratilaan ja kuski suostuu ottamaan ne kyytiin...) ja reitti olisi ainakin maisemien puolesta kivaa ajettavaa; Rakveren seutu varsinkin.
Kokonaisuutena Viro on ihan hyvä maa pyöräillä lukuunottamatta isoja teitä. Venäjälläkin oli tarkoitus ajaa, mutta hyvin pian muutimme matkasuunnitelmia ja vaihdoimme bussiin...

NiriNari
09.08.2009, 20.20
Itse olen ajanut Virossa krossarista modatulla retkipyörällä, 37-millisillä pistosuojatuilla kumeksilla. Jotkut tietyö/uusasvalttipätkät yrittivät irrottaa amalgaameja leegoista, mutta muuten oli oikein mukava polkaista.

Autoilijat antoivat oman kokemukseni mukaan paljon paremmin tilaa pyöräilijöille kuin Suomessa. Ainoa hihansuuta hipoen ohittanut oli suomalainen turistibussi, paikalliset kyllä ohittivat yleensä toista ajokaistaa myöten. Autoilija-autoilija -kohtaamiset olivat sitten astetta hiuksianostattavampia välillä. Mielenkiintoista seurata esim. kun rekka päättää loiventaa t-liittymää ajamalla risteyksestä liikenteenjakajan väärältä puolen...

Halloo halloo
04.06.2013, 12.40
Harkinnassa muutaman päivän retki Viroon, Tallinnasta Lahemaan kansallispuistoon ja takaisin Piritan kautta.

Nämä luettuna ja useita linkkejä tutkittuna:
http://www.fillarifoorumi.fi/forum/showthread.php?45870-Viro-maastopy%F6r%E4ll%E4&highlight=viro
http://mtbfin.eu/r/?p=1233

Vielä kaipaisin omakohtaisia kokemuksia Lahemaan alueesta, sinne matkaamisesta ja alueen poluista sekä palveluista. Pyörinä cc:t suht' kevyellä retkivarustuksella, B&B-tyyppisiin majoituksiin hakeudutaan.

Mahdollisesti olemme Piritan alueella Viron juhannusaaton aikoihin, joten vinkkejä paikallisista juhannuskuvioista kaipaisin myös.

artzi
06.06.2013, 16.03
Ei tainnut tätä olla mun linkeissä... paljon kaikenlaista palvelua löytyy kartalta. Nähtävyyksiä, pienempiä majoituksia, ööklubeja ja muuta tärkeää :cool:

http://pump.regio.ee/delfi_et/map.php?fs (pitää zuumata pykälä tai pari, ennenkuin ruksaus toimii?)

Jo 2006 (retki-lehti) ollut pyöräily kova juttu tuolla... ja hitto noita yli 10 kilometriä pitkiä hiekkarantoja...

https://www.dropbox.com/s/ynsjodd4rs7nw5j/Viro_retki_2006%2010.pdf

Halloo halloo
07.06.2013, 00.19
Kiitos, hyvä kartta, löytyy majoitukset. Ajattelin piipahtaa Suvilahdessa Eesti Instituutissa, josko sieltä löytyisi paperiversioita ja muuta infoa.
http://www.viro-instituutti.fi/tapahtumia/ajankohtaista.html

pinna
07.06.2013, 06.38
http://www.svyl.net/verkkopuoti/index.html -tiedoksi vain et
täältä oli paperinen fillarikartta väliaikaisesti loppunut, lisää tulossa....jossain vaiheessa...

pinna
12.06.2013, 06.10
^ Näköjään Eesti pyöräkarttaa taas saatavilla kun tupsahti postiluukusta.10,-+posti.

Halloo halloo
12.06.2013, 12.20
Pyöräkartta tuli hankittua, vaikkei siinä Lahemaan alueen metsäreitit ole kovin tarkasti. Saa siitä perussuuntimat myöhempiä reittien suunnittelua varten. Kartta on 1:410 000.

stiplu
13.06.2013, 14.57
Tulin just eilen 6 päivän pikku reissulta Tallinna - Lahemaa - Rakvere - Mustvee (Peipsi-järvi) - Tartto - Tallinna, noin 600 kilsaaa. Tämä nyt ei erityisesti tuohon Lahemaan retkeilyyn liity koska en siellä kauaa ollut tai kierrellyt, mutta jos pari huomiota reissusta jos joku jonkun ajatuksen tästä löytää. Viimevuonnahan tein pienen retken Hiidenmaalle, nyt halusin nähdä toisia maisemia, Virohan kun on pienuudestaan huolimatta tosi vaihteleva maa.

Vähän oli hakusessa päästä mukavasti Tallinnasta tuonne Lahemaalle, parempiakin reittejä varmaan löytyy mitä menin, esim. Maardussa jouduin jonkun ison teolisuusalueen läpi. Kuljin hybridillä teltta mukana mutta parina yönä oli tarkoitus yöpyä jossain majatalossakin. Ekan yön olin Lahemaan länsireunalla RMK:n telttailupaikalla Tsitressä. RMK on järkännyt hyviä paikkoja ympäri maata, viimeseksi yöksi paluumatkalla Tallinnaan löysin nuotiopaikan jossa oli laavu.
En kyllä Lahemaata siis paljoakaan kiertänyt, mutta niiltä osin mitä näin oli kyllä kaunista aluetta. Varmasti tosi kiva maastossa myös liikkuvalle. Hienon biitsin näin Kolga-Aablan ja Leesin välillä.

Rakvere Lahemaalta Peipsin suuntaan vaikutti kivalta kaupunglta. Ja kielipoliittisesti mainittakoon: vaikka monet suomalaiset ehkä luulee, niin ainakaan tuolla itäisessä Virossa ei välttämättä suomenkieltä osata.

Koitin vältellä isoimpia teitä mutta pysyen päällystetyillä. Pienempien teiden päällyste saattaa tosiaan vaihdella hyvästä/ok:sta todella töyssyiseen tai hyvin karkeaan pintaan. Ja tosiaan jos tietyö sattuu kohdalle ne ovat sitten todella auki revittyjä pitkältäkin väliltä jossa saattaa olla nyrkinkokoisia kiviä ja/tai upottavaa hiekkaa ..tai mitä tahansa. Yksi tuollainen osui omalle kohdalle, onneksi vain noin kilsan pätkä.

Paikoin näytti taloustilanne tehneen hallaa, tietysti tuollakin. Joistain kylistä "pood" oli suljettu, ja Peipsi-järven rannalla ollut leirintäalue jonne oli tarkoitukseni viettää yö aloitteli kasvamaan horsmaa, vaikka tienlaidassakin oli iso kyltti "puhkekeskus". Rakveressä ja Tartossa yövyin B&B-taloissa 20 e/yö (yksin kahden hengen huone, ilman aamiaista).

Tartosta Tallinnaan ajoin päätien itäpuolista reittiä jolla oli parinkymmenen kilsan matkalla vaihtelevasti jopa hyvää pyörätietä mutta ne missä piti ajaa tiellä sillä sitten oli aika paljon raskasta rekkaliikennettä, näemmä linjalla Tartto-Rakvere, koska noin 60 kilsan päässä olevan Rakveren tienristeyksen jälkeen Tallinnan suuntaan tie hiljeni täysin. Muutenhan autoilijat antavat mukavasti tietä ja yleensä väistävät kun ovat väistämisvelvollisia. Helsingissä päivittäin pyöräilevänä se että Piritan rantatien neljää kaistaa paahtava liikenne pysähtyy kun ensimmäinen autoilija (tässä tapauksessa bussi) näkee pyöräilijän olevan varovaisessa aikeessa ylittää tien on hämmentävä kokemus. Ja kun äärimmäisen varovaisesti lähden ylittämään koska en voi nähdä tuleeko bussin takaa toista kaistaa joku kovaa vauhtia ohi - niin ei, vaan takaa tulossa ollut katumaasturi pysähtyy kiltisti.

Lindalinellä muuten menin lätäkön yli, arvostan sitä että se on nopein tapa mennä ja pyörän kanssakin todella helppoa ja vaivatonta.

Halloo halloo
17.06.2013, 18.31
RMK:n sivut ovat julkaistu englanniksi. Sivuilta löytyy vaellusreittejä, joista osa on pyöräiltävissä:
http://loodusegakoos.ee/en

alli
17.06.2013, 21.37
Muutenhan autoilijat antavat mukavasti tietä ja yleensä väistävät kun ovat väistämisvelvollisia. Helsingissä päivittäin pyöräilevänä se että Piritan rantatien neljää kaistaa paahtava liikenne pysähtyy kun ensimmäinen autoilija (tässä tapauksessa bussi) näkee pyöräilijän olevan varovaisessa aikeessa ylittää tien on hämmentävä kokemus.


Tuo ilahdutti ja ällistytti minua kans. Liekö Virossa eri väistämissäännöt pyörätien ja ajoradan suhteen?



Lindalinellä muuten menin lätäkön yli, arvostan sitä että se on nopein tapa mennä ja pyörän kanssakin todella helppoa ja vaivatonta.

Mulle sattui ihan päinvastainen kokemus, mennessä laiva oli myöhässä puolitoista tuntia ja palatessa 50 minuuttia. Pahoittelukuulutus tuli, mutta kuitenkin homma oli lähinnä ilmoitusasia ilman mitään selityksiä. No, sainpahan terveellistä liikuntaa kotimatkalla, kun viimeinen metro kerkes mennä :).

artzi
18.06.2013, 00.43
RMK:n sivut ovat julkaistu englanniksi. Sivuilta löytyy vaellusreittejä, joista osa on pyöräiltävissä:
http://loodusegakoos.ee/en

Sormiin sattuu jo tuon klikkailu... nyt RMK Hiking Route-nimellä oleva olisi aika pähee, alkupätkän jo meninkin siellä Lahemaalla. Juuri kyselin Virosta jotta bussi vai juna... niin juna sai vakuuttavamman kommentin, ilmainen, nettikuvista päätellen siellä on pyöriä missä vain mihin mahtuu, jos pyöräpaikat täynnä (penkkien välissä?). Lipunmyyjät myös ystävällisiä, ja neuvovat pyörälle paikan.

Fillarantti
18.06.2013, 16.28
Tulin vajaa pari viikkoa sitten hybridillä Roomasta fillarilla Hämeenlinnaan Viron kautta. Otepää ja Tartto ja sieltä Viljandiin ja tallinnaan Raplan kautta. Tiet olivat pääsääntöisesti hyvässä kunnossa. Tartto - Viljandi oli muuten loistava, mutta Tarton päässä oli nopin viiden kilometrin tietyöosuus (oikein pöyävää soratietä, mutta lienee jo syyskuussa kunnossa). Tässä matkablogini yhteenveto: http://fillarantti.wordpress.com/2013/06/15/fillarantin-fiilikset-rooma-hampton-reissun-jalkeen/comment-page-1/#comment-105

jakob
20.06.2013, 00.06
Olisi tarkoitus ajaa tallinna-pärnu, saarien kautta koukaten. Onko minkälaisessa kuosissa tiet? Pärjääkö 28mm kumilla?

villef
22.06.2013, 16.38
Olisi tarkoitus ajaa tallinna-pärnu, saarien kautta koukaten. Onko minkälaisessa kuosissa tiet? Pärjääkö 28mm kumilla?

Normi maantiepyörällä Virossa ajaneena ei ole ollu mitään ongelmia koskaan 23mm renkailla.
Jos siis ajaa päällystettyjä teitä.
Sellaista "kevytpäällystettä" (jossain tuolla nimellä kuvattu) siellä on tiet suurimmaksi osaksi, joten hieman täryyttää kyllä..

via
24.06.2013, 07.49
Millainen on fillarin turvallisuus - lähteekö fillari vieraan mukaan myös maaseudulla kovin herkästi tai riisutaanko sitä. Lukitus on tietty käytössä. OLetteko matkailijat vieneet konkelonne sisään yöksi?

Tumbelo
25.06.2013, 13.16
Onko kenelläkään kokemuksia maastopuolen hommista Virossa ja erityisesti Pärnun alueella? Pärnun alue kiinnostaisi myös maantien näkökulmasta, vaikka jotakin tässä threadissa on jo mainittukin. Hyviä päivälenkkejä Pärnusta käsin 80-120 km luokassa?

Halloo halloo
28.06.2013, 23.24
Onko kenelläkään kokemuksia maastopuolen hommista Virossa ja erityisesti Pärnun alueella? Pärnun alue kiinnostaisi myös maantien näkökulmasta, vaikka jotakin tässä threadissa on jo mainittukin. Hyviä päivälenkkejä Pärnusta käsin 80-120 km luokassa?

Maastopuolesta tsekkaa RMK:n sivut http://loodusegakoos.ee/en Reittejä luulisi löytyvän.
Tai täältä lukemaan/kääntämään & heittämään viestiä: www.velo.clubbers.ee (http://www.velo.clubbers.ee)

artzi
29.06.2013, 03.18
RMK:n sivut ovat julkaistu englanniksi. Sivuilta löytyy vaellusreittejä, joista osa on pyöräiltävissä:
http://loodusegakoos.ee/en

Vasta huomasin... tuolla on mobiili-ohjelmakin kännyyn. Kannattaa katsoa, voisi olla jollekin hyödyllinen.

Kuinkas Halloon retki meni?

Halloo halloo
01.07.2013, 20.42
Kuinkas Halloon retki meni?

Oikein hyvin. Laitan pientä raportointia tänne koht'puoliin.

dvlrnr
02.07.2013, 06.57
Tulipa käyty etelänaapurissa kiertämässä viikon verran maantiepyörällä ja peräkärryllä. Tien päällä naputeltuja kertomuksia löytyy blogista: http://gorebikeheart.blogspot.com

Halloo halloo
02.07.2013, 13.32
Lyhyt raportti Lahemaan pyöräilystä.

Suurena apuna suunnittelussa olivat RMK:n sivut.
http://www.loodusegakoos.ee/en
http://www.loodusegakoos.ee/where-to-go/search-options
Meilitse olin yhteydessä RMK:n Annemariehin Annemarie.Rammo@rmk.ee, jolta sain hyviä ohjeita, hyvä meininki etelänaapurissa. Kiitos myös artzille, jolta sain Lahemaan kartan ennen reissua.

Kalustona cyclocrossarit, n.32mm nappularenkaat, yksi takalaukku/polkija, tankolaukut. Majoitukset olivat Sagadin kartanoa lukuun ottamatta B&B-tyyppisiä. Kolme ensimmäistä päivää reittimme kulki Lahemaan luonnonsuojelualueella, neljäs jatkoi etelään – kaikki pätkät olivat osa pidempää vaellusreittiä. Päivämatkat melko rauhallisia, 50km paikkeilla. Emme pelänneet pyörien työntämistä, joitakin juurakoita ja polkujen yli kaatuneita puita ja pari työnnettävää ylä/alamäkeä tuli vastaan – mielenkiintoisten paikkojen viereen ei aina pääse linja-autolla. Vaellusreitit ovat joko punaisia (käveltäviä polkuja) tai sinisiä (pyöräiltäviä, nelirenkaisilla ajettavia), suuri osa reitistämme kulki punaisia pitkin, siirtymien ollessa päällystettyjä teitä. Suosittelen lämpimästi RMK:n sivuihin tutustumista.

Päivä 1. http://goo.gl/maps/nrBvD
Linda Linen katamaraanilla yli http://www.lindaline.fi/fi/, juna Rakvereen, liput n.5€, 1h40min http://www.edel.ee/ Junassa yksinkertaiset telineet, renkaasta roikkumaan ja se on siinä. Ei kymmenien minuuttien ähräämistä epäkuntoisen telineen kanssa. 30km polkaisu Sagadin kartanolle.

Päivä 2. http://goo.gl/maps/GXKOP
Lahemaan siirtymät ovat päällystettyjä, vaellusreitit metsäteitä, polkuja. Majavareitin pyörähdys (ei pyöräiltävissä portaikkojen vuoksi), Altjan kalastajakylä ja ensimmäinen metsätaival (Oandu – Vösu), ajettavaa, mutta ehkä vähän tylsä pätkä. Vösussa retkievästä ja mansikoita rannalla, Käsmuun yöksi, jossa vielä iltapyörähdys niemen kärkeen, rantaa pitkin suuri osa ajettavaa, muutama sata metriä työntämistä, vähän kaatuneita puita reitillä. Hieno Kuusikrand-ranta löytyi matkalla uintipyrähdystä varten, muita ei mailla halmeilla. Muutoinkin Lahemaan rannat olivat hienoja, kartoista löytyy pitkiä pätkiä hyviä loikoilupaikkoja.

Päivä 3. http://goo.gl/maps/0mRM4 (kartta ei näytä Nömmeveskin vaellusreitin kierrosta, löytyy Lahemaan tai RMK:n kartasta)
Skippasimme ”toisen metsäosuuden” ja suuntasimme suoraan ”kolmannelle osuudelle” kohti Nömmeveskiä. Alkupätkä ajettavaa hiekkatietä, loppu Nömmeveskin vaellusreittiä, kiva kapea polku kanjonin reunalla, vähän puita polulla, hieno kanjoni. Reissun ainoa lyhyt vesisade iski kanjonin vierellä, RMK:n taukopaikka tarjosi suojaa. Taukopaikoista pidetään hyvää huolta, grillauspaikka, puita pilkottuna varastossa. Sadetta pitäessämme päätimme hankkia viimeiselle päivälle grillattavaa. Nömmeveskin loppupäässä oli ilkeä ylämäki. Ylämäen portaat olivat rempassa, joten melkoista punkeamista kohtisuoraa taivasta, mutta hikisen urakan jälkeen miellyttäviä polkuja. Ylämäestä huolimatta polkaisun arvoinen reitti. Siirtymäpolkaisu majoitukseen Loksaan. Iso Kaubamaja, seuraavan päivän eväät saisimme sieltä myös paikallisena juhannusaattona.

Päivä 4: http://goo.gl/maps/AzmpJ (Google-kartta ei näytä reittiä oikein suon ja Väinjärven välillä, reittimme meni suoraan kohti Väinjärveä, ei metsätietä, käyttämämme reitin näkee RMK:n kartasta)
Loksasta Kolgan kartanoon päällystettyä siirtymää, Tallinna-Narva-motarin yli ja Liiapeksi-Aegviidu-reitille. Alkumatkalla tuli todettua nappularenkaiden pitävyys mutaisella metsätiellä, oikeaan osunut rengasvalinta. Paarmoja ja kärpäsiä riitti, hyttysistä saimme jo annoksen Lahemaan puolella, suosittelen Offin mäkäräispurkin mukaan ottamista. Paikallinen juhannusaatto ja Pikkjärven leiriytymisaluella oli tungosta, telttoja ja grillausmeininkiä. Järveä ei kannata kiertää etelän puoleista polkua, juurakkoinen ja vetinen, pohjoisen puolelta olisi päässyt hiekkatietä. Etsiydyimme suon laitaan ja totesimme pitkospuut hyviksi. Leveämmillä renkailla ja paremmalla ajotaidolla olisi pitkospuut hurauttanut ajaen, me saimme hyvän muutaman kilometrin rauhallisen kävelylenkin näköalatornissa vietetyn evästauon kera.
Suon jälkeen suosittelen pysymään punaisella reitillä polun kapeudesta ja kaatuneista puista huolimatta, harjuilla ajaminen palkitsee. Tosin retken toinen ilkeä mäki tuli vastaan, ainoa, jossa kannoimme laukut ensin alas. Kokenut maastopyöräilijä olisi tosin nauranut meille.
Jussi Järved-alueesta olin saanut varoituksia kapeista poluista ja kaatuneista puista, joten Väinjärven uinti- ja grillaamistauon jälkeen päätimme skipata vähenevän ajoajan vuoksi järvikierroksen ja valita hiekkaisen metsätien. Reitin parhaat ajopätkät tulivat vastaan Jussi Nömmellä. Jos en väärin ymmärtänyt, niin paikka on entinen ilmapommitusharjoitusalue; se polku, voe mahoton. Pelkästään se oli koko reissun arvoinen. Pehmeää hiekkatietä tuli vastaan paikoin viimeisen päivän reitillä, muttei niistä suurta ongelmaa muodostunut. Joen ylitystä lähestyttäessä maisema muuttui kosteammaksi, muutamia mutaisia lätäköitä joutui kiertämään. Loppumatka kangasmetsän hiekkametsätietä ja viimeiset kilometrit tylsää hiekkatietä majoitukseen Körvemaa Sportlandiin.

Päivä 5. Muutaman kilometrin aamupyöräily Aegviiduun junapysäkille. Juna alle ja tunnin päästä olimme Tallinnassa. Muutama tunti laivan lähtöön ja päätimme pyöräillä rantatietä Piritaan – suosittelen kevyestä pyöräilystä pitäville. Tallinnan pohjoispuolella näytti olevan mielenkiintoista polkua, myös muutama maantiepyöräilijä tuli vastaan TV-tornin lähettyvillä, ilmeisesti paikallisten lenkkimaastoa. Maakunnissa muutamalla näkemällämme pyöräilijällä ei ollut kypäriä päässä, Tallinnan maantietykeillä kypärät hallussa. Piritaan menevä rantakelvi oli mainiossa kunnossa, muutoin Tallinnan pyörätiet/jalkakäytävät tuntuivat olevan suomalaisia muhkuraisempia. Paikalliset autoilijat antavat hyvin tietä, pysähtyvät esimerkillisesti suojateiden eteen, yksikään auto ei reissulla ohittanut vaarallisen läheltä. Suomalaisilla on opittavaa etelänaapurin meiningeistä.

Majoitukset:
http://www.sagadi.ee/ Kartano, hinnakas, style
http://www.laanepansion.ee/ http://www.visitestonia.com/fi/laane-pansion sivurakennuksen yläkerran pieni huone kahdelle, toimiva
http://www.maaturism.ee/index.php?id=fi&liige_id=323 aika jättänyt merkkinsä mestaan, mutta toimiva paikka retkeilijälle, skideille nurmikkoa futiksen pelaamiseen
http://www.korvemaa.ee/fi siisti urheilukeskus, suihkut käytävällä eivät haitanneet, skideille kiipeilytelineitä etc.

Kysy, jos haluat lisää tietoa.

artzi
03.07.2013, 19.46
Hieno homma! Eikä tässä näemmä kauaa mene ennenkuin tuokin vajaa 400 km (http://www.loodusegakoos.ee/hiking-route-blog/hiking-route) on tsekattu läpi...

Ipa
13.07.2013, 01.12
Tere! Palasimme eilen vaimoni kanssa reilun viikon ja n. 720 km mittaiselta Viron pyörämatkalta. Jäi erittäin hyvät fiilikset ja varmasti mennään uudelleen. Reitti kulki pohjoisrannikkoa pitkin Tallinnasta Paldinskin kautta Haapsaluun, edelleen Hiidenmaalle ja Saarenmaalle, sitten lopuksi Pärnuun. Loppumatka Pärnu-Tallinna tultiin junalla (5,5 €/henk., pyörät ilmaiseksi) Via Baltican välttämiseksi ja ajan säästämiseksi. Laivamatkat Helsinki-Tallinna Linda Linella. Pyörinä oli cyclocrossit, matkatavaraa minimaalisen vähän yhdessä tarakkalaukussa ja repussa.
Tiet olivat OK, paikoitellen loistavat, liikennettä vähän. Matkanteko oli joutuisaa, tien päällysteestä riippuen 25-30 km/h (tuulet olivat suotuisat). Eesti Majasta Suvilahdesta saa hyviä karttoja.

via
13.07.2013, 09.58
kiitos näkymistä - me lähdemme maanantaina - siellä vietettäväksi on suunniteltu kolmea viikkoa, myöskään ei telttaa, mutta kylläkin Bob Yak. Puoliso täyttää reissun aikana 60 eli emme ole nuoria. Tällä hetkellä reittiä on suunniteltu Vormsin ja Hiidenmaan kautta Saarenmaalle ja edelleen Pärnuun. Saarilla on tarkoitus pyöräillä. Pärnussa päätetään loppureitti, Suomessa on tarkoitus polkea vielä Poriin, johon varaamme kaks kolme yöpymistä.

Wacky
13.07.2013, 12.21
Nojapyöräilijät järjestää ensi torstaina taas neljän päivän Viron retken. Edellis vuonna ajeltiin Haapsalun suuntaan ja tänä vuonna ajellaan Rakveren suuntaan. Matkaa kertyy n. 280 km eli vauhti pysyy hyvin leppoisana ja iltoihin jää hyvin aikaa tutustua paikkoihin tarkemmin. Kunnon joukolla ollaan liikkeellä kun mukana on neljä kinneriä ja kymmenen nojapyörää ja seitsemän pystypyörää sekä huoltoauto.

N.N.
14.07.2013, 12.26
Tein 4-päiväisen reissun Viroon cyclocrossarilla. 28 mm Duranot renkaina - kuski+fillari+2 Ortlieg Classic takalaukkua yhteispaino 105,3 kg. Linda Linen lautta lähti Eteläsatamasta 8:00 - ensimmäinen etappi kulki osin vanhaa ratapohjaa (ks. Riisipere-Haapsalu-säie): http://connect.garmin.com/activity/341760007
Keila-nimisestä kaupungista löytyi pubi joka tarjoili hyvää pelmenikeittoa hintaan 1,80 € (mukana leipää). Majoituin 6 km Haapsalusta itään Käbi külalistemajaan (37 €, mukana aamiainen ja yksi olut) jonka ainoa asukas olin (22 matkustajapaikkaa).

Toinen etappi vei asvalttiteitä Pärnuun pikku myötätuulessa. Kiinnostava välietappi oli rappeutunut pikkukaupunki Lihula, jossa linnan rauniot ja arkeologisia kaivauksia. Ihan Pärnun lähellä oli aika voimakasta liikennettä ja jokunen tietyö. Pärnussa erehdyin valitsemaan majapaikaksi Villa Johannan (50 € sisälsi aamiaisen), jossa jouduin neuvottelemaan 15 minuuttia kovilla kierroksilla ennen kuin sain fillarin huoneeseen, ja heti perään 10 minuuttia, että sain huoneeni varustukseen kuuluvan safetyn käyttööni (!). Toisin sanoen paikan suomea puhuva omistajamummo ei ollut aivan normaali, en voi suositella tuota majapaikkaa, vei hieman fiiliksiä kaupunkiin tutustumisesta.
http://connect.garmin.com/activity/341759966

Kolmas etappi vei Paideen asti hyväkuntoisia asvalttiteitä pitkin. Päätin oikaista Viron pyöräilykarttaan merkittyä reitti 21:stä pohjoiseen kohti Ardua. Reittiviiva näytti sen verran ohuelta, että varmistin kahdesta eri paikasta (Paiden fillariliikkeestä ja linnamuseosta) että kyseinen pätkä on asvaltoitu. -Oli, ensimmäiset 5 km. Seuraavat 15 km oli ehkä pahinta kivikkopolkua mitä olen cyclolla tai millään muullakaan fillarilla ajanut. Reitti kulki asumattomien suotaipaleiden halki, ja minua seurasi läpinäkymätön paarmapilvi, joka ei sallinut vauhdin pudottamista alle 20 kmh. Majoitus Ardu külalistemajassa, 25 € + aamiainen. Siinä oli myös grilli, ok venäjänkielinen rekkamiesten matkustajakoti.
http://connect.garmin.com/activity/341759918

Neljäs alkoi tutustumisella viereisen järven rannalla majailleeseen Muinaislaageriin, jossa oli heidän valmistamansa viikinkilaivakin. Loppu oli pyöräilyllisesti nautinnollista pätkää.
http://connect.garmin.com/activity/341759879

Reissu sujui siinäkin mielessä onnekkaasti ettei tullut yhtään teknistä viivytystä, ei edes rengasrikkoa teräväkivisillä poluilla paarmojen jahdatessa... Kaunis maa tuo Viro, ja edullinen. Virolaisia vain kansakuntana näyttää vaivaavan sama sosiaalinen estyneisyys kuin suomalaisia, ehkä vain pahempana. Monta kertaa kävi niin ettei esim. lähes tyhjässä ravintolassa tervehdykseeni vastattu lainkaan. Se tuo tylyn ja epäkohteliaan vaikutelman, vaikka syynä on henkilön oman itsetunnon puute. Otinkin projektiksi moikata jokaista pyöräillessä näkemääni pyöräilijää ja jalankulkijaa - vastausprosentiksi tuli ehkä 50, etenkin moni luuserilta vaikuttava tyyppi ilahtui tervehdyksestä silminnähden. Toivottavasti virolaiset oppivat eurooppalaisille tavoille - emmekä me suomalaisetkaan tietenkään mikään esimerkillinen kansakunta tässä suhteessa ole, mutta parempaan suuntaan ollaan menossa.


(http://connect.garmin.com/activity/341759879)

tapioveihola
14.07.2013, 18.43
Lueskelin tästä viestistäsi, että olette olleet juuri sillä suunnalla minne itse olen suuntaamassa, eli Tallinnasta mutkitellen pohjoisrannikkoa Paldiskin suuntaan ja sieltä kivoja teitä pitkin Haapsaluun, hiiumaalle ja kenties saaremaalle. Kysyisin Ipalta, pärjääkö maantiepyörällä mukavasti noilla teillä vai meneekö usein kärvistelyksi tienpinnan/tietöiden takia? mainitsit, että tiet olivat ok. Pyöräni ei ole kisakireä vaan mukavuuspainotteinen. näyttikö seutu mielestäsi sellaiselta, että majapaikkoja löytyisi myös extemporeella, ajattelin lähteä ilman telttaa luottokorttityyliin.

TV



Tere! Palasimme eilen vaimoni kanssa reilun viikon ja n. 720 km mittaiselta Viron pyörämatkalta. Jäi erittäin hyvät fiilikset ja varmasti mennään uudelleen. Reitti kulki pohjoisrannikkoa pitkin Tallinnasta Paldinskin kautta Haapsaluun, edelleen Hiidenmaalle ja Saarenmaalle, sitten lopuksi Pärnuun. Loppumatka Pärnu-Tallinna tultiin junalla (5,5 €/henk., pyörät ilmaiseksi) Via Baltican välttämiseksi ja ajan säästämiseksi. Laivamatkat Helsinki-Tallinna Linda Linella. Pyörinä oli cyclocrossit, matkatavaraa minimaalisen vähän yhdessä tarakkalaukussa ja repussa.
Tiet olivat OK, paikoitellen loistavat, liikennettä vähän. Matkanteko oli joutuisaa, tien päällysteestä riippuen 25-30 km/h (tuulet olivat suotuisat). Eesti Majasta Suvilahdesta saa hyviä karttoja.

N.N.
14.07.2013, 19.02
Oman reissuni tiet olivat liikenteellisesti kohtuullisen turvallisen tuntuisia ja melko vähäliikenteisiä, lukuun ottamatta n. 10 km etäisyydellä Pärnun luoteispuolella olevaa pätkää ja Tarto-Tallinna-valtatietä (E263). Kummassakin oli n. 50 cm asvalttia valkoisen viivan takana, mutta silti jokunen rekka pyyhkäisi liian läheltä. Yksikin on liikaa, joten nopeasti tulin siihen tulokseen että pyöräilijän kannattaa välttää E263:a. Muista teistä jäi fiilis, että liikennekulttuuri oli paremmalla tolalla kuin Suomessa.

N.N.
14.07.2013, 22.28
Türi Valdissa, 89 km etappi 3:n lähtöpisteestä, pysähdyin tienvarsigrilliin, jossa sain elämäni kehnoimmat pelmenit (jääteen kanssa hinta 5,50 €). Niihin ei muovihaarukka pystynyt, vaan piikit katkeilivat. Jäivät syömättä... Ruokapaikkojen taso vaihteli yllättävästi.

Ipa
15.07.2013, 00.23
Lueskelin tästä viestistäsi, että olette olleet juuri sillä suunnalla minne itse olen suuntaamassa, eli Tallinnasta mutkitellen pohjoisrannikkoa Paldiskin suuntaan ja sieltä kivoja teitä pitkin Haapsaluun, hiiumaalle ja kenties saaremaalle. Kysyisin Ipalta, pärjääkö maantiepyörällä mukavasti noilla teillä vai meneekö usein kärvistelyksi tienpinnan/tietöiden takia? mainitsit, että tiet olivat ok. Pyöräni ei ole kisakireä vaan mukavuuspainotteinen. näyttikö seutu mielestäsi sellaiselta, että majapaikkoja löytyisi myös extemporeella, ajattelin lähteä ilman telttaa luottokorttityyliin.

TV
Siellä on yksi n. 10 km pätkä Rannakülan ja Spithamin välillä, joka on hiekkatietä tai rehellisesti sanottuna karkeaa soraa oleva metsäreitti. Sinne en itse menisi maantierenkailla, meillä oli 28 mm Schwalben Marathon Plussat. Sen verran pitää korjata aiempaa viestiäni, että tällä pätkällä keskari oli n. 15 km/h. Muuten oli asfaltti/öljysoraa ja tämä öljysora oli paikoin aika karkeaa, mutta meidän renkaille kuitenkin OK ja hyvin ajettavissa maantierenkaillakin. Välillä oli todella sileää asfalttia ja meno joutuisaa. Tietöitä ei kohdallemme sattunut. Jos ehdit, niin käy Suvilahdessa olevassa Eesti Majassa (Viron matkailutoimisto) ostamassa Eesti Jalgrattateed kartta (10 €). Siitä näkyy mm. teiden pinnoitukset. Majapaikkoja on harvakseltaan. Kävimme Rannakülän tienoilla yhden Pühkemajan pihassa, jossa oli koira ja auto, muttei ketään näkynyt. Seuraavassa oli puhelinnumero ovessa, emme soittaneet, vaan jatkoimme matkaa Roosta Pühkekülaan (matkaa Tallinnasta n. 140 km). Yövyimme upeassa täysin varustellussa campingmökissä (92 €, sis. aamiainen). Muut majapaikat olivatkin edullisempia (20, 45, 30, 51, 45 €). Emme olleet varanneet majoituksia etukäteen, vaan aamulla tai edellisenä iltana varattiin seuraava paikka Booking.com:sta. Ainakaan vielä ei ollut tungosta ja niinpä usein sai yöpaikan "Fiksuun hintaan".

artzi
24.07.2013, 16.59
Pikainen tutusmiskäynti Viron pohjoisrannikkoon (https://plus.google.com/photos/104422750940729847749/albums/5914193457933594241?banner=pwa) ohi. Narva-Joesuusta ajelin Tallinnaan päin, autolla aina pätkän, pöörällä rantapoluille/hietikolle jne. Ei sieltä ehkä ihan joka paikasta läpi pääse (kastumatta), mutta kukapa jaksaisi ajaa montaa sataa kilometriä rantahietikoilla? Ongelma on se, että kun rantaa lähtee ajamaan, joutuu todennäköisesti palaamaan samaa tietä takaisin, jos tulee esteitä. Metsät on ihan oikeasti kunnon pusikkoa, josta en kyllä ihan heti lähtisi oikaisemaan, vaikka tiekin on välillä todella lähellä rantaa. Kaupunkien/kylien kohdalla on yleensä vähän polkuakin rannalla, mutta ne on lyhyitä, leveitä ja paljon tallattuja.

Tuolla voisis olla vakavamminkin ihan kivaa, mutta pitäisi olla huollettu retki, koska retkeilypakattu pyörä ei ole kiva rantahietikolla, vaikka se monessa paikassa olikin yhtä hyvin kantavaa kuin... pyörätien asfaltti. Kuitenkin jossain pikku joen ylityksessä (~20 cm vettä, pieni virta...) upposin akseleita myöten sinne. Siellä muuten ajellaan ihan pokkana mummopyörillä rantahietikolla :). Kieltoja näytti olevan mopoille/hevosille jne, pyöräilyä en nähnyt missään kiellettävän.

Toila, ei kovin kivaa ajettavaa tuo sileiden pikkukivien peittämä ranta. Tällaista aina välillä...

https://lh4.googleusercontent.com/-6L9Vutyj6jQ/UhNwM9JAwuI/AAAAAAAAGzg/zi4XSJiVyCI/w815-h611-no/saka_P7190595.JPG

Pikku video toisaalla (http://www.fillarifoorumi.fi/forum/showthread.php?47777-mtb-video%28t%29-2013&p=2067057#post2067057).


Nojapyöräilijät järjestää ensi torstaina taas neljän päivän Viron retken. Edellis vuonna ajeltiin Haapsalun suuntaan ja tänä vuonna ajellaan Rakveren suuntaan. Matkaa kertyy n. 280 km eli vauhti pysyy hyvin leppoisana ja iltoihin jää hyvin aikaa tutustua paikkoihin tarkemmin. Kunnon joukolla ollaan liikkeellä kun mukana on neljä kinneriä ja kymmenen nojapyörää ja seitsemän pystypyörää sekä huoltoauto.

Minä jo olin polleena sataman seksikkäin mies läskini kanssa, mutta sitten te tulitte pilaamaan senkin! :rolleyes: Oliko hyvä retki?

via
26.07.2013, 19.36
Meillä on nyt takana lähes kaksi viikkoa ja 550 km, tällä hetkellä Kuressaaressa, aivan keskustassa 45 € kahden hengen sviitti, hintaan kuuluva sauna lämpiää juuri. Isännän linja on että nuoria ei majoiteta, missä raja kulkee ei tietoa. Nyt meitä on kolme pariskuntaa, kaksi muuta venäläisiä autoillaan. Tätä ennen olemme kiertäneet Vormsin ja Hiiumaan, ylihuomenna, sunnuntaina pysähdymme Muhuun yöksi. Pari saarta jää vielä tuleville vuosille. Tämän paikan nimi on Punane taanlane. Hyvin varusteltu keittiö, sauna vielä kokematta, ja keskusta kulman takana mutta kuulumattomissa ison pääpostirakennuksen eristämänä.

Wifikin on postin.

Varasin paikan puhelimitse alkeellisella eestilläni. Isäntä päätteli äänestäni kelpaanko vuokralle. Olen 60, muut pariskunnat ovat siinä 50 kieppeillä, toinen vaikuttaa puhuvan vain venäjää.

Tuomo77
28.07.2013, 18.27
Meillä reitti meni näin. 1.päivä junalla Tallinna-Kohila. Meinasimme mennä junalla esimerkiksi Keilaan tai Riisipereen välttääksemme Tallinnan alueen autotiet, mutta länteen menevillä rautateillä oli ratatöitä. Kohila on noin 35 kilometriä Tallinnasta etelään.

Kohilasta jatkoimme länteen suurin piirtein näin: Kohila-Hageri-Riisipere-Haapsalu 105 km. Riisiperessä siis siirryimme Läänemaa Terviseteelle. Meillä oli käytössä melko yksityiskohtainen Viron pyörätiekartta, joka yllätti posiitivisesti. Osa niistä teistä, jotka oli merkitty päällystämättömiksi, olivat lopulta päällystettyjä, ainakin öljysoralla, joka on yleistä Virossa. Välillä jossain Hagerin jälkeen iski oikein kunnon rallipolku, noin kymmenen kilometrin pätkä kalkkikivistä pöllyävää, kivistä tietä, jossa sekä pyöräilijä että pyöräilijän hermot olivat koetuksella.

Haapsalun itäpuolella yövyimme Käbi kulalistenmajassa Herjavan kylässä ja jatkoimme Rohukulan kautta Hiidenmaalle. Siellä ajoimme majapaikkaamme Kassarin kylään. Kilometrejä kertyi 65.

Kolmantena päivänä ajoimme ensin Käinaan ja sieltä kohtuullisen tylsää ja melkein viivasuoraa maalaismaantietä Kärdlaan, saaren pääkaupunkiin. Tie ei ollut kovin kiinnostava, mutta sen sijaan oli mielenkiintoista katselle maalaismaisemia ja sikäläistä rakennuskantaa. Pinnanvaihtelujahan Hiidenmaalla on yhtä paljon kuin Etelä-Pohjanmaalla, joten pystyi pitämään matkavauhdin aika vakiona eli reilussa kahdessakympissä. Palasimme rantareittiä mm. Hellamaan kylän kautta. Matkalla satuimme näkemään mielenkiintoisen kohteen Kurin kylässä: autioituneen, raunioituneen entisen ortodoksikirkon. Kurihan tarkoittaa pahaa eli kyseessä oli "Paha kirkko". Meille ei täysin selvinnyt, miten kirkko oli täysin päässyt rappiotilaansa.

Neljäntenä päivänä ajoimme Kassarista Heltermaan lautalle hieman pitemmän lenkin eli Sarven kylän kautta ja jatkoimme Haapsaluun. Matkalla Rohukulan lauttarannasta Haapsaluun suosittelen tutustumaan Ungrun kartanon raunioon. Päälle päin se näyttää erehdyttävästi kirkon rauniiolta, mutta kyseessä on erään rakkauden sokaiseman saksalaiskreivin suuruudenhullu projekti nuorelle rakastetulleen. Mies ehti lopulta kuolla ennen kuin kartano valmistui 15 vuoden jälkeen.

Haapsalun kautta palasimme bussilla Tallinnaan. Yhteensä meille kertyi 305 km. Konkareille tämä olisi vaatimaton saldo, mutta meille tämä oli vasta tonen pitempi pyörämatka. Paljon katsottavaa jäi: emme esimerkiksi ehtineet nähdä yhtäkään Hiidenmaan majakoista eikä länsirannikkoa lainkaan. Ne sitten ensi kerralla! Tai ehkä ensi kerralla mennään Saarenmaalle.

N.N.
28.07.2013, 23.41
Haapsalun itäpuolella yövyimme Käbi kulalistenmajassa Herjavan kylässä

Kävittekös borssikeitolla läheisessä venäläisessä 24h-tienvarsiravintolassa? Varsin eksoottinen paikka - keitto oli edullista ja hyvää.

rluk
29.07.2013, 16.29
Terve Kaikille!

Rekisteröidun tähan foorumin etsiessä vanhan pyörän remonttivinkkeja, mutta kun nyt näin täman keskustelun, voin ehkä itsekin olla avuksi.

Enimmäksen kaikki hyödyllinen on tässa jo kirjoitettu, lisän tai kertailen tärkeeimmat paikallisen nökokulmasta.

PYÖRÄ :

Ehdotomasti suosittelen hybridi tai isovanteeista maastopyöra. Kylla maanteepyörällakin onnistu, mutta hybriidila on varmaan mukavaampa. Kaunimaat ja turvalliseimat reitit on useimitten huonossa kunnosa. Parhaat suojärvet tai leiripaikat voi olla metsätien lopussa.

INFO:

Kuten jo toiset kertoi, http://www.rmk.ee/en tekee todellä hyvää työta. niiden infopisteistä saa ilmaisia karttoja.
Infopisteitä itse voi olla kylla vaikea löytää :D (paras lähetää e-kirje ja kysyä saako niitä tallinnasta pääkonttorista).

Kaikki pyörakartat jota olen nähnyt menee huumorin puollelle, pääasiassa koska pyöratiet itse ovat enimmäksen vaan mielivaltaisesti
korttile piirretty ja sitten vaan tulpat tien viereen että tästa menee. On jossain todella oudoissa paikoissa eurorahoilla kymmeniä
kilometreja saksaan tasoisia pyöräteitäkin, mutte niiden vika on taas see, et ei ne enimmääkseen minnekään vie :)

Suositellen tavallista Region maantiekartta
http://www.regio.ee/?op=body&id=187
Noin 20. euroa, muuta on siellä kaikki pienimmätki tiet päälla ja myös mikä pinnoitus niillä on.

Tietyöt:
http://www.mnt.ee/
tietyö info taitaa olla vaan viroksi, mutta kylla päivämäärat ja reitit ymmärrä.
Ja kylla siihen jokin Murphy laki myös on, ettei niitä täysin voi välttää, jos kerran ollaan tien päälla.

STARTTI:

Minusta ei Tallinnan ympärilla ole mitään muuta katsotava noin 25 kilometrin sädella, kuin rumia buumin-aikoisia suburbeja ja
teollisuus ja varasto alueita. Myös liikkene on koko maan vaarallisin.

Itse aloittame matkan aina junalla.

Tallinnan lähistöllä
http://www.elektriraudtee.ee/

Valitetavasti länsisuunta (Riisipere) on remonttissa ja asenettu todella sekävalla bussi-süsteemila jota ei kukaan ümmära.
Itäsuunta (Aegviidu) pitäs toimia. Ja meillä on nyt uudet junat - juhhei!

Toinen juna-operaatori on:

http://www.edel.ee/

edelaraudteen junat menee myös Tartuun ja Pärnuun.

Liput ovat halpoja (5-10 euroa), polkupyöra ilmaista.
Hyvä on tietää, että junaverkostoa uudistettan ja kun junat ovat viela vanhoja on laiturit jo uusia.
See ei haitta jos ajaa loppuasemaan. Mutta jos haluaa pois retken varrela, sitten pitää kysyää lipunmyyjälta, mistä vaunusta ja
millä puolelta saa ulos ja sitten pitää vielä tehdää vähan akrobaatika pyöran kanssa.


MINNE MENNÄ:

Kylla kaikkialla on kaunista ja maa on näin pieni, etta ei üksikään maisema pitkään kestää.
Populaarit reitit on tässa jo mainittu. Lisäisin vielä Peipsijärven viereiseen reitin. Eritäin hieno kesän loppupuolela,
kuin sielä myytään tien vieressä paljon hyvää kotitekoista vihanneksiä ja kalaa.

TURVALLISUUS:

Totta kai talonpoika-järkea pitää käyttää, mutta ei lukitettu pyöra nyyd ihan hetkessä katoaa. Tallinnassa ja Rakverestä itään olevissä
kaupunkeissä kylla ne nopeammin menee kuin ensim. saarilla.


RUOKA:

On todella vaihtelevä ja ei hinnasta eikä paikan ulkonäosta voi mitään päätellä.
Voi maksaa 20 eurota jossain disain-ravintolassa ruuasta mikä ei mene alas millään ja toisaalta yhdellä eurolla ostaa maailman
parhaan piirakan kioskista mikä näytää kuin siella olis juuri pommi räjähtänut.
Jos pitää yleistää, sanoisin vain että enimmäkseen kaikki ei-eestiläiset(venälaiset, georgialaiset, aseriten jnp.) mestat ei myy todella
huonoa ruokaa, kun monet eestiläiset. On niillä joku ylpeys.

OLUT:

Pari pienenpää olutpanimoa tekee taas olutta ja see on myös isot ( Saku, AleCoq) saanut parantamaan tuotteita. Valikoima on laaja, ei see nyt tsekkilaista laatua ole, mutta kylla jokaiselle jotain pitäis löytyä. Itän puolella on myös paljon venäjan tuotantoa mista jotkut on todella hyviä.

YÖPYMINEN:

Tentta ja RMK-n leirialuet on todella hyvää vaihtoehto.
Ne kaikki on kaunissa paikoissa, niissä on DC(hyvin piiloteltu) ja palopuut(jos ei ole lopussa).
Pitäis vähan varoa viikonloppuja, erityisesti isojen kaupunkien lähistolla olevissa RMK leireissä. Voi ihan hyvin löytää itsensa
aggressiivisten super-idiootien diskon keskipisteestä. Ne on juuri tullu suomesta ja niiden pitää juoda kaikki rahat viikonlopussa.
Ei niiden kanssa mikään järki toimi. Jos niin tapahtuu, on paras otta pyöra ja tentta ja mennä vähan kauemmas, ettei ne sua näe.

Hotellit, Hostelit B&B -t ja muut ovat vaihteleva laatua, pitää kysyää tutuilta tai, luotta onneen.
Jos taas pitäis yleistää, voi olla et luattaisin eestiläisen emäntään vähan enemman kuin muun :)


Uh-oh, tuli vähan pitkä.
Toivottavasti on jollekin avuksi.

Kysykää urheasti, jos saan autta ja tulkaa käymään. Virolaiset on enimmääksen paljon ystävällisempat kuin näyttävat ulospäin.

Itse suunnitelen matka sinnepäin!

Terveisiin Tallinnasta,
Pertti

via
30.07.2013, 19.37
Meidän kahden " vanhuksen" , puolisokin ylitti 60 rajapyykin, reissun aikana, Läänemaan kierros alkaa olla lopuillaan. 800 km, runsaat kaksi viikkoa, isommat saaret, Vormsi, Hiumaa ja Saaremaa pääosin nähty. Majoitus on ollut erilaisissa laitoksissa, mutta myös kodeissa. Tiet öljysoraa paitsi Läänemaa tervisetee hyvää, tasaista hiekkaa ja pätkä -68 riisuttua rautatienpohjaa Rumblan nurkilla, oli karkeaa kulunutta hiekkaa ja kiveä, ei kuitenkaan nimismiehen kiharoita, joihin törmäsimme Kihelkonnassa. Palaamme näihin maisemiin ja ihmisiin.

artzi
31.07.2013, 20.15
Terve Kaikille!

Rekisteröidun tähan foorumin etsiessä vanhan pyörän remonttivinkkeja, mutta kun nyt näin täman keskustelun, voin ehkä itsekin olla avuksi.

Enimmäksen kaikki hyödyllinen on tässa jo kirjoitettu, lisän tai kertailen tärkeeimmat paikallisen nökokulmasta.

...klip pois...

Itse suunnitelen matka sinnepäin!

Terveisiin Tallinnasta,
Pertti

Niikuin kirjoititkin, paljon täällä on jo tullut selville asioita, mutta kiitos silti sinulle. Aikaisemmasta vastaavasta (virolaisesta viestistä tällä foorumilla) viisastuneena kysyn että:

-ooletko laittanut tämän (Viro-aiheen) foorumin viesteistä tulemaan emailin itsellesi?
-tuleeko yksityisviestistä sinulle email?
-mikä on email mahdollista yhteydenottoa varten?

Jos joku siis täällä kysyy sinulta lisävinkkiä, tuleeko tämä kysymys koskaan sinulle asti? Tämä kysely siksi että edellinen vastaavan viestin kirjoittanut ei koskaan vastannut minulle mitään, ei edes laittamansa kontakti-emailosoitteen kautta.

Tämän kesän retkellä tuli hyvin selväksi että Viron itärajalla voi olla hankalaa saada mitään palvelua edes englannin kielellä, vain venäjäksi. Minulle kävi sen verran huono tuuri että varatun hotellin respa ei kieliongelman lisäksi tiennyt mikä on Booking.com varaus... :rolleyes: Kaikki selvisi perinteisesti viittomalla, mutta periaatteessa hän olisi voinut myydä minun varaamani huoneen jollekin muulle tuon epäselvyyden vuoksi. Tottakai tapasin myös erinomaisesti englantia puhuvia.

Tervetuloa tännepäin.

magnuken
02.08.2013, 00.33
Tämän kesän retkellä tuli hyvin selväksi että Viron itärajalla voi olla hankalaa saada mitään palvelua edes englannin kielellä, vain venäjäksi. Minulle kävi sen verran huono tuuri että varatun hotellin respa ei kieliongelman lisäksi tiennyt mikä on Booking.com varaus... :rolleyes: Kaikki selvisi perinteisesti viittomalla, mutta periaatteessa hän olisi voinut myydä minun varaamani huoneen jollekin muulle tuon epäselvyyden vuoksi. Tottakai tapasin myös erinomaisesti englantia puhuvia.

Tervetuloa tännepäin.

Et kertonut missä päin Eestin itärajaa. Mutta esim. koillisessa Viron/Venäjän rajakaupungissa Narvassa, joka siis rajoittuu Peipsijoen kautta Jaanilinnan kaupunkiin (nykyään Ivangorod ja kuulunee Venäjälle), ei oikein pärjää edes Viron kielellä saatikka Suomella tai Enklannilla. Siellä on hyvä osata Venäjän kieltä kuten yleensäkin Viron itärajoilla ja erityisesti siellä Peipsijärven länsirannoilla ja lisäksi kaakossa Peipsijärven pohjukassa sekä muutamilla sen saarilla sijaitsevassa Setukaisten maassa !

via
02.08.2013, 06.43
Majoituksista. Olemme hiljaisessa, turvallisessa ja edullisessa, 51 € aamiaisella kahdelle, Piritan luostarissa. Piha on korkean metalliaidan ympäröimä. Vieraat pääsevät sisään avaimilla jalankulkuportista. On halvin aamiaismajoitus ylipäätään vajaan kolmen viikon reissullamme Läänemaassa.

rluk
02.08.2013, 08.04
-ooletko laittanut tämän (Viro-aiheen) foorumin viesteistä tulemaan emailin itsellesi?
-tuleeko yksityisviestistä sinulle email?
-mikä on email mahdollista yhteydenottoa varten?


Hyvä idea, laitoin täman aiheen e-mail seurantaan.
Myös yksituisviesteista pitäis tulla e-kirje.

N.N.
02.08.2013, 21.36
Majoituksista. Olemme hiljaisessa, turvallisessa ja edullisessa, 51 € aamiaisella kahdelle, Piritan luostarissa. Piha on korkean metalliaidan ympäröimä. Vieraat pääsevät sisään avaimilla jalankulkuportista. On halvin aamiaismajoitus ylipäätään vajaan kolmen viikon reissullamme Läänemaassa.
Kiitos, loistovinkki!

rluk
03.08.2013, 11.13
Piritan Luostarin Guesthouse-sta olen kuuluut vaan hyvää. Pitä toki muistaa, että se onkin todella aktiivi luostari, että sitten ei välttämasti sopii ihan kaikkiile :D

via
04.08.2013, 19.00
Piritan Luostarin Guesthouse-sta olen kuuluut vaan hyvää. Pitä toki muistaa, että se onkin todella aktiivi luostari, että sitten ei välttämasti sopii ihan kaikkiile :D

On siis toimiva nunnaluostari, mutta siellä voi asua osallistumatta hartauksiin. Huoneemme oli iso ja siellä oli wifi ja kylppäri. Jääkaappi ja TV olivat käytävällä / aulassa. Kirjastossa oli 27 tuuman iMac. Aamiainen oli riittävä mutta vaatimaton. Vastapäätä oli elintarvikeliike, avoinna 22 saakka.

Keilassa asuimme hotellissa, Villa Benita, jonka yläkerta oli vanhainkotia. Aamiainen oli runsas. Fillarit olivat yön tuulikaapissa. Huoneeseen kuului terassi. Lähellä ei ole kauppaa.

artzi
12.09.2013, 20.50
Et kertonut missä päin Eestin itärajaa. Mutta esim. koillisessa Viron/Venäjän rajakaupungissa Narvassa, joka siis rajoittuu Peipsijoen kautta Jaanilinnan kaupunkiin (nykyään Ivangorod ja kuulunee Venäjälle), ei oikein pärjää edes Viron kielellä saatikka Suomella tai Enklannilla. Siellä on hyvä osata Venäjän kieltä kuten yleensäkin Viron itärajoilla ja erityisesti siellä Peipsijärven länsirannoilla ja lisäksi kaakossa Peipsijärven pohjukassa sekä muutamilla sen saarilla sijaitsevassa Setukaisten maassa !

Tämä oli huomaamatta... eli ajelin pohjoisrannikkoa Tallinnaan päin, Narvan kautta mennessä koukaten. Narva-Joesuu / Sillamäe / Toila... Sillamäe oli vielä kuuntelun perusteella ihan venäläistä, Toilassa taisin kuulla jo vähän viroakin?

eklami
16.09.2013, 10.03
Tuli käytyä viikonloppuna pistätymässä Paidessa. Lauantaina aamulla kasin Linda Linellä Tallinnaan ja siitä reitti 13:ta mukaillen Raplan, Türin jne kautta Paideen. Sunnuntaina sitten takaisin Türiin ja junalla Tallinnaan, josta viiden lautalla taas takaisin.

Pyörän kuljetus lindalinellä oli vaivatonta ja onnistu hyvin. Lisähinta 4e/suunta. Junassa ei lisähintaa pyörästä tullut, mutta valittiin väärä pää junasta. Yleensä molemmissa päissä junaa on vaunu, johon saa fillarit. Tässäkin oli peräpäässä kyllä fillarin kuva oven pielessä, muttei niitä koukkuja jne. Taiteilimme sitten pyörät vaan siihen vikojen penkkien taakse/päälle, eikä konnari niistä valittanut :)

Menomatkalla pysähdyimme Raplassa syömään Roheiline Ait nimisessä kahvilassa. Ruoka oli sikäläiseen hintatasoon kalliihkoa (8-10e), mutta toisaalta erittäin hyvää fine diningia, näemmä sitä sellasellakin jaksaa polkea :)

Tuosta reitti 13:stasta, koko matka pl. pientä 3km tietyöosuutta, oli oikein hyvin ajettavissa 25mm slikseilläkin sivulaukkujen kera. Reitti oli hyvin merkitty, eikä garminiin varmuudeksi tehtyä reittiä juurikaan tarvinut katella. Tallinnan päässä reitti kiertelee vähän pienempien asuinalueiden ja tieden kautta. Sai ajella aika rauhassa alkumatkaa ja sitten pitkän matkaa vielä Sakuun päin kunnon leveää kevyenliikenteenväylää. Muutenkin reitillä oli yllättävän paljon kevyenliikenteenväyliä ja tiet todella hyvässä kunnossa. Autoilijat antoivat hyvin tilaa eikä kukaan ohitellut hihaa hipoen. Lopussa myös Türi-Paide väli oli hyvää uutta kevyenliikenteenväylää. Näytti noi uusimmat pätkät olevan valaistujakin. Huonokuntoisimmilla teillä saattoi olla heittoja, mutta eipä ne pyörällä missään tunnu. Suomesta tutut railot ja routakuopat loistivat poissaolollaan tuolla reitillä.

Türissa oli paluumatkalla vähän ylimäärästä aikaa niin käytiin sitten kokeilemassa tälläisellakin polkemista: https://fbcdn-sphotos-f-a.akamaihd.net/hphotos-ak-ash4/1234505_10201050725685224_417254356_n.jpg

Reittijälki: http://connect.garmin.com/activity/376189788

artzi
25.09.2013, 08.43
Lisää reittiä...

http://www.rmk.ee/organisation/press/news/news-2013/627-lkilometre-southern-branch-was-added-to-the-rmk-hiking-trail-crossing-estonia
RMK:n kännyohjelmasta oli jotain hyötyä, siellä näkyy myös heidän uutiset.

Jos vaikka joku missaa linkin, niin tarkempi data tuosta (ei ole vielä eng-versiossa). Noistahan tekee jo melkein (aikamoisen) lenkin...
http://www.loodusegakoos.ee/et

Tässä se vanha...

http://loodusegakoos.ee/hiking-route-blog/hiking-route

artzi
26.11.2013, 00.44
Kohta on taas kesä. Lisää Viron maasto-sun-muuta WMS-karttaa, ainakin Android-vempaimiin. kokelilin joskus aiemmin, mutta nyt vasta toimii (onkohan jotain muutettu?).

http://geoportaal.maaamet.ee/est/Teenused/Avalik-WMS-teenus/WMS-nutiseadmes/WMS-Androidis-p430.html

Toinen, ehkä paremmin nopeemmille... (ajo)koiran jäljitysohjelma :rolleyes: Siinä siis myös Viron kartta.

http://www.b-bark.com

stiplu
27.11.2013, 09.30
Viron "karttakeskus" Regiolta saa aika pätevänoloisen Eesti teedeatlas-kartan ainakin Androidille.

https://play.google.com/store/apps/details?id=ee.regio.atlas

Sovelluksesta voi valita haluamiansa erityisiä kohteita merkittynä kartalla joista löytyy infoa, koordinaatit ja linkit.
Kartta ja kohteet tallentuu laitteeseen 1:150 000 tarkkudelle jolloin voi katsoa myös ilman nettiyhteyttä - hemmetin hyvä ominaisuus.
Yhteyden ollessa päällä voi myös katella satelliittikuvaa + valinnaisesti kartta päällä tai ei

Varmaan tulee kesällä sitten tienpäällä katottua tarkemmin tota.

N.N.
23.03.2014, 20.19
Finnlines tarjoaa "ennakkovaraajan edulla" laivamatkaa yhdelle + filarille kesällä 500 euroa, yhdensuuntainen matka! Edestakaisen Saksan-laivamatkan hinnalla matkustaa Viroon (matkat yht. 60 e), pyörämatkailee siellä ja yöpyy kivoissa netillä varustetuissa matkustajakodeissa ja syö ravintoloissa kaksi viikkoa. Hinta-laatu-aika-vertailussa Viro pärjää hyvin Keski-Euroopalle.

Kun Saksan-laivalla pitää syödäkin, hintaero vain kasvaa. Järjettömän tuntuinen ajatus muuten lähteä laivalla Saksaan noilla hinnoilla, kun lentokoneella pääsee pyörineen reippaasti halvemmalla ja nopeammin Berliiniin.


cc-rider

artzi
23.03.2014, 21.14
Kesällä taas Viroon ilman muuta. Suunnittelen vähän josko saisi läskeilyä hvetin hienoilla hiekkarannoilla yhdistettyä vaikka tähän kisareittiin (http://www.fillarifoorumi.fi/forum/showthread.php?50644-J%F5el%E4htme-VIII-rattamaraton-14-kes%E4kuuta-2013) tai muihin paikallisiin polkuihin (Lahemaa jne?)... missä ei ole rantabaanaa, menis poluilla vähän kauempana. Sormiin sattuu karttojen klikkailu...

via
26.06.2014, 20.56
Muutama päivä sitten lähdimme Pärnusta. Halusimme välttää Via Balticaa joten reissua kertyi 220 km eikä majoituksia ollut niin helppo löytää. Tallimman kehää oli kiva ajaa, oikein leveä piennar tietyöhön saakka. Sopivassa risteyksessä poistuimme kiusaamasta rekkoja, mulla perässä vielä Bob Yak jossa kahden kamat.itse kaupungin läpiajo oli vaivatonta kiitos takana polkeneen suunistajan, omalla pyörällä.. Suuren osan pääsimme omaa kaistaa.

Grandi66
26.06.2014, 21.56
Samoin tuli käytyä Virossa tossa kesäkuun alussa. Se on nähty ja eipä tartte enään mennä. Myönnettäköön et olen vuoristoihminen ja tasamaa ei ole miun juttu. En vuonna Pyreneille.

via
27.06.2014, 08.03
Näin olemme erilaisia. Viime kesänä pyörimme täällä, ja varmaan ensi kesänäkin. Me emme ole, myönnettäköön, ylämäen ystäviä.

Jami2003
27.06.2014, 09.11
Pärnun ympäristössä tullut poljettua ja molemmin puolin via balticaa etelään päin löytyy hyviä maastopyörä reittejä.

N.N.
01.07.2014, 15.36
Lindalle ei tällä kertaa mahtunut, piti ostaa huomista ylitystä varten lippu Eckerö Linelle. Sain varausvahvistuksen, joka pitäisi vaihtaa lippuun. Osaisiko joku neuvoa, miten menettelen aamulla, menenkö autojen kanssa samaan jonoon fillarilla?

lansive
01.07.2014, 17.03
Ainakin Tallinkilla mennään suoraan autojen kanssa jonoon. Niillä on selvästi vielä merkitty ne jonot joihin mennään kun varaus on jo maksettu. Tuskin tuo Eckeröllä poikkeaa mitenkään.

Grandi66
01.07.2014, 18.49
Juh autojen kanssa samaan linjaan. Ohjaavat kyllä hyvin mihin pitää mennä.

N.N.
01.07.2014, 22.47
Juh autojen kanssa samaan linjaan. Ohjaavat kyllä hyvin mihin pitää mennä.

Kiitos vinkistä, aikainen herätys, hyvä että on speksit selvillä

velib
15.05.2016, 20.02
Mites Viron matkailijat ovat hoitaneet majoitukset? Jos haluaa yöpyä sisätiloissa, kannattaako varata majoitukset etukäteen, vai onko mahdollista varailla niitä paikan päällä, jos ei halua etukäteen löydä suunnitelmia lukkoon?

Tarkoitus olisi heinäkuussa käydä noin viikon mittainen reissu kiertäen Tallinnasta Hiidenmaan ja Saarenmaan kautta Pärnuun. Toinen vaihtoehto olisi tietysti lähteä autolla ja ottaa pyörät mukaan, jolloin voisi tehdä päiväretkiä majapaikoista.

artzi
21.07.2017, 15.46
Kävin jo toisen kerran Paldiskista Tallinnaan kulkevalla E9 reitillä, matkaa tuli nyt 92km Paldiskin rautatieasemalta (vieressä Pakri Hostel, oli ihan siisti, oma huone 35€) Tallinnan vanhaan kaupunkiin, Olevi Residents-hotellille (70€ ihan siisti vanha talo, kellarissa kuumat huoneet...). Olevissa sattumalta laitin pyörän yöksi tyhjään laukkuvarastoon. Kun hain pois... :rolleyes:

Edelleen siis E9 merkinnät on enimmäkseen pois. Kylien kohdilla monasti hyvät. Reitti kulkee metsäteitä, polkuja ja rannalla. Se on sinälläänkin suuntaa antava, koska kalustosta riippuen voi ajaa 10-50m metsän puolella metsätietä/polkuja, tai aika monesssa kohdassa rantahietikolla. Paikoitellen se on kyllä aika raskasta hommaa. Yyterit ja Kalajoet on käyty joten tiedän millainen hiekkaranta on ajaa. Välillä rantaviiva on kuin asfalttia ajelisi. Välillä kivinen tai kammottavan haisevan liejun peittämä (reittini ohittaa nämä).

Kylien kohdilla paljonkin muita polkuja joten kannattaa tuo reitti pitää kännyssä jos haluaa päästä tätä hyväksi todettua reittiä.

Suosittelen lämpimästi tätä reittiä, jos haluaisi joskus ajella ihan oikeasti rannikolla, suomessa kun se ei ole mahdollista kun on niitä taatanan mökkejä joka paikka täysi. On toki Virossakin mökkejä (ihan helkkarin hienoja...), mutta kun siellä on voimassa sääntö että rantaviivasta 10m on kaikille vapaata vyöhykettä. Ja se toimii. Talojen aidat on irti rannasta, eli kulkemaan pääsee.

Tämä pitää ladata omalle koneelle ja avata Google Earth-ohjelmalla. Huom! Koko 12M koska sisällä paljon kuvia. Tuohan on siis pakattu (zip) jossa on tavallinen kml + kuvat kansiossa. Pura hiirulaisen oikean kautta.

Aukeaa näemmä Androidissa suoraan Oruxmapsiin.

https://drive.google.com/open?id=0B0uJycvNYbMTSWtFOFRnc0ZYUWc

Pari kuvaa

http://i.imgur.com/SN82ZvC.jpg

http://i.imgur.com/JEPoqAz.jpg

http://i.imgur.com/DofpKp4.jpg

PS
Junarata Paldiskiin oli osittain rempassa, kaikilla vuoroilla ei pyörän kuljetusta ollenkaan (hienosti merkitty ulkona olevissa aikatauluissa!!!). Muutoin junailu toimii hienosti, vaikka ei läski kyllä niihin katosta roikkuviin telineisiin mahtuisi.

Tarinaa tulee kunhan lomailulta ehtii... mutta jos joku haluaa lähteä niin tuolla jo pärjää.

Halloo halloo
22.07.2017, 15.18
PS-osiossa tulee vihjausta, mutta varmistukseksi kysyn: Reitti on ajettavissa vain läskillä?

artzi
23.07.2017, 22.33
Polut on neulasbaanaa, jonkin verran on pikkuteitä ja traktoriuria. Pakollista rantahiekkaa on vähän, yleensä on vaihtoehtona polku tai tie vieressä. Tavallisella maasturillakin tunkkaukset on minimissä. Maisemat korvaa sen.

Hitto. Ei meinaa enää ollenkaan onnistua kännyllä foorumiin kirjoitus... pakko käyttää täysversiota (jos tämä näkyy....).

alli
24.07.2017, 15.00
Junarata Paldiskiin oli osittain rempassa, kaikilla vuoroilla ei pyörän kuljetusta ollenkaan (hienosti merkitty ulkona olevissa aikatauluissa!!!). Muutoin junailu toimii hienosti, vaikka ei läski kyllä niihin katosta roikkuviin telineisiin mahtuisi.


Ajattelin mennä Riispereen junalla (myös siinä remppa päällä päiväsaikaan). Netistä saa näemmä lipun etukäteen, mutta miten käytännön junailu? Onko pyörille erikseen jotkin vaunut, ja ne ripustetaan siis kattoon? Onko matkatavaroille tilaa? Paikkaliput vai vapaat paikat? Tuleeko laiturilta korkeuseroa junaan?

metusala
24.07.2017, 15.29
Ajattelin mennä Riispereen junalla (myös siinä remppa päällä päiväsaikaan). Netistä saa näemmä lipun etukäteen, mutta miten käytännön junailu? Onko pyörille erikseen jotkin vaunut, ja ne ripustetaan siis kattoon? Onko matkatavaroille tilaa? Paikkaliput vai vapaat paikat? Tuleeko laiturilta korkeuseroa junaan?

http://elron.ee/en/teenused/ http://elron.ee/rongisoidu-hea-tava/ Pyörät kuljetetaan junan keskellä, oven päällä on pyöran merkki goo.gl/L7Hn4U . Pyörät ripustetaan seinään mutta jos ei paljon matkustajia niin ei pakko. Matkatavaroille on tilaa kun yleensä ei paljon matkustajia. Ei paikkalippuja, lipun voit ostaa myös konduktööriltä. Ei laiturin-junan korkeuseroa.

alli
24.07.2017, 19.37
http://elron.ee/en/teenused/ http://elron.ee/rongisoidu-hea-tava/ Pyörät kuljetetaan junan keskellä, oven päällä on pyöran merkki goo.gl/L7Hn4U . Pyörät ripustetaan seinään mutta jos ei paljon matkustajia niin ei pakko. Matkatavaroille on tilaa kun yleensä ei paljon matkustajia. Ei paikkalippuja, lipun voit ostaa myös konduktööriltä. Ei laiturin-junan korkeuseroa.

Kiitos metusala, hyvät ohjeet, enköhän pärjää näillä :).

artzi
25.07.2017, 17.30
Onkos kukaan kulkenut Tallinnan Pirita-joen rantapolkuja... siellä menevän luontopolun sivuhaara näyttää menevän myös jonnekin bunkkeriin? Ei ollut silloin lamppu matkassa niin en lähtenyt kompastelemaan mahdollisiin ruiskuihin sun muihin. Jokirannassa oli vähän korkeuseroakin, muuten Piritan metsissä/puistoissa on lähinnä aika tasaista ja (liiankin) hienoa neulasbaanaa.

http://i.imgur.com/gmf5X4W.jpg

Pirita-keskuksen pieni kahvila on todella upea!

http://i.imgur.com/0F4QyCj.jpg

Rocca al Maresta Kakumäkeen on lyhyesti kivaa polkua. Vasemmalla taviksille, oikealla muille juurakkoinen pumptrack ihan jyrkänteen reunalla. Kakumäen ranta oli hieno, jätkät veteli aikamoisessa myrskyssä leijalaudoilla. Lautavuokraamolla on kahvia ja jätskiä. http://www.balticspots.com/kitesurfing_spot-59.html

http://i.imgur.com/KplrCTD.jpg

metusala
26.07.2017, 06.31
Onkos kukaan kulkenut Tallinnan Pirita-joen rantapolkuja... siellä menevän luontopolun sivuhaara näyttää menevän myös jonnekin bunkkeriin? Ei ollut silloin lamppu matkassa niin en lähtenyt kompastelemaan mahdollisiin ruiskuihin sun muihin. Jokirannassa oli vähän korkeuseroakin, muuten Piritan metsissä/puistoissa on lähinnä aika tasaista ja (liiankin) hienoa neulasbaanaa.



Pirita joen vieressä olevat bunkkerit kuului vuonna 1913-1916 rakennetun Iru haupitsi yksikköön joka oli osa Pietari Suuren merilinnoitusta eli Tallinnan-Porkkalan puolustusasemaa ( https://fi.wikipedia.org/wiki/Pietari_Suuren_merilinnoitus ).

artzi
02.08.2017, 14.54
Kirjoittelin pikaisesti vähän tuosta Paldiski-Tallinna retkestä. Loma jatkuu...

https://mtbfin.eu/r2/paldiski-tallinna-merenrantapolkuja-e9-osa-2/

alli
05.08.2017, 11.49
^Artzilla on upeat kuvat, Virossa hienoja rantoja riittää!

Itse tein varmaan aika peruskierroksen Viron saarilla. Aikaisemmin en ollutkaan käynyt fillarilla Talllinnaa pitemmällä, ja tämäkin reissu oli aika ex tempore-meiningillä. Olin laivalla yötä junarataremontin takia, ja sitten jatkoin aamulla junalla Riispereen ja siitä Haapsaluun Läänemaa Terviseteetä. Neljä virolaista poikaa tuli samalla junalla ja reitin varrella ohittelimme toisiamme tauoilla yms. pari kertaa.

Haapsalussa vietin iltapäivän, illan ja yön, mikä oli mukavaa, kun en ollut siellä ennen käynyt. Olin varannut edullisten hintojen houkuttelemana sisämajoituksenkin. Majapaikan kahvilassa tapasin kolmen hengen kansainvälisen pyöräilyporukan, joka oli jatkamassa saarille samoin tein, ja joiden kanssa satuttiin vielä myöhemmin kahdestikin samoille lautoille. Haapsalusta sain myös ostettua pyöräilykartan.

Hiidenmaan kiersin päätietä myöten pohjoisen kautta. Ilma oli tihkusateinen ja tuulinen, mutta mukava saaristofiilis tuulimyllyineen, maakellareineen ja vanhoine taloineen piti mielialan hyvänä. Yöpaikkaa olin kaavaillut Köpun niemimaalle, ja koska valitsemani pohjoinen pyöräreitti oli kuoppainen, kurainen ja sammakkoinen, menin heti ekalle RMK:n telttailualueelle. Onneksi siellä oli hyvin tilaa, mukava paikka teltalle pöytäkatoksineen ja aivan upea hiekkaranta ilman sinilevähavaintoa, joten sai uiden suoritettua ilta- ja aamupesut.

Köpun tutkiminen jäi tällä erää siihen ja rauhallisen aamun jälkeen ajelin Saarenmaan lautalle, joita ei mene kuin neljä päivässä. Sieltä jatkoin ruokapaussin jälkeen suoraan saaren läpi Kuressaareen, taas oli mojova vastatuuli. Maisemat olivat kauniita, mutta hiukan kliinisellä tavalla. Kuressaaressa vietin mukavan lomapäivän keskustassa kävellen. Piispanlinna oli Haapsaluakin hienompi ja puisto siinä ympärillä myös kaunis, Kuursaalin kalaruoka suussasulavaa. Leirintäalue oli hauskasti kotimajoituksen puutarhassa.

Kuressaaresta pääsin Muhulle mukavassa myötätuulessa (oppaankin mukaan vallitseva tuulensuunta on lounaasta). Muhulla eteläinen pyöräreitti oli vedetty hupaisia pikkuteitä pitkin ja koitin niitä noudattaa, koska reitti vei sopivasti satamassa sijaitsevan majoituspaikkani ohi. Opasteita oli hyvin, mutta silti harhauduin välillä päätien varteen. Mutka ei kuitenkaan haitannut, kun pihat olivat hienoja katsella kiviaitoineen, istutuksineen, olkikattoisine piharakennuksineen yms. Välillä mutaista kärrypolkua seuratessa meinasi jo usko loppua, ja karkeasoraisella hiekkatiellä tuli kunnon rengasrikkokin, mutta tunnelma oli hauskan reitin ja myötätuulen takia silti korkealla.

Mantereella Virtsun jälkeen tuli vastaan 9 km pitkä tietyö, mikä hermostutti edellisen päivän rengasrikon takia ja koska välillä liikennettä päästettiin vain yhteen suuntaa, eikä se fillarilla mulla niin nopeasti mene. Hyvin siitä kuitenkin selvisin, lautta-aikataulujen takia samaan suuntaan menevää autoliikennettä ei kovin paljon ollut. Siirtymä Pärnuun oli selkeä, mutta tylsähkö, kun ajelin lyhyempää reittiä sisämaassa. Aivan Pärnun lähellä liikenne meni vähän ikäväksi, ja kerran jouduin väistämään kuorma-autoa pois päällysteeltä, mutta sitten alkoivatkin jo kevyen liikenteen väylät.

Pärnuun päätin sitten reissun ja vietin siellä yhden lomapäivän hyödyntäen vesikeskuksen saunoja ja vesihierontapisteitä, loikoilin mutakääreessä, kävin maisemabaareissa ja ravintoloissa. Weekend-festarin takia osa puistoista ja rannasta oli jo keskellä viikkoa suljettu, ja tietenkin koko kaupunki kuhisi muita turisteja, joten ihan mieluusti jatkoin sitten taas matkaa junalla Tallinnaan ja edelleen laivalla kotiin.

Varmasti tulee mentyä uudelleen ja ehkä sitten vietän enemmän aikaa yhdellä saarella kierrellen pikkuteitä. Myös tuo Viron pohjoisrannikko kiinnostaa.

Halloo halloo
06.08.2017, 02.06
Pärnuun... jatkoin sitten taas matkaa junalla Tallinnaan ja edelleen laivalla kotiin.


Lyhensin lainausta.
Pärnusta pääsee myös suomalaisella dösällä Tallinnaan + lauttaan. Riippuu lautan hinnasta tuleeko edullisemmaksi. Junissa tosin on pyörän kuljettaminen helppoa.

alli
06.08.2017, 13.04
Lyhensin lainausta.
Pärnusta pääsee myös suomalaisella dösällä Tallinnaan + lauttaan. Riippuu lautan hinnasta tuleeko edullisemmaksi. Junissa tosin on pyörän kuljettaminen helppoa.

Olen ymmärtänyt, että pyörän kuskaaminen tuolta bussissa on aina vähän tapauskohtaista, esim. Kuressaaressakin juttelin asiasta erään toisen pyöräretkeilijän kanssa, jonka mies oli lähtenyt sieltä bussilla. Toki ne bussit, joita olen Pärnusta tullessa käyttänyt, on olleet virolaisia (ja itse siis ilman pyörää ennen). Minkä hintainen on yhdensuunnan juna+laiva -lippu Pärnu-Hki fillarin kanssa? Tuommoista en osannut etsiäkään, kun mitään varauksia en tehnyt kuin vasta paikan päällä.

Junassa oli paljon pyöriä kummallakin matkalla ja tietynlaista säätöä asian tiimoilta, kun myös rollaattori-, lastenvaunu- ja pyörätuoliväkeä oli samassa välikössä ja osalla asemista vain ko. osastosta yleensäkään taisi olla käynti laiturille. Kaikki sujui kumminkin hyvässä yhteishengessä ja itselle oli helppoa, kun tulin kyytiin pääteasemilta ja hyvissä ajoin.

Halloo halloo
06.08.2017, 13.30
Toki ne bussit, joita olen Pärnusta tullessa käyttänyt, on olleet virolaisia (ja itse siis ilman pyörää ennen). Minkä hintainen on yhdensuunnan juna+laiva -lippu Pärnu-Hki fillarin kanssa? Tuommoista en osannut etsiäkään, kun mitään varauksia en tehnyt kuin vasta paikan päällä.

Vain kerran olen tullut Pärnusta linja-autolla, huom. suomalainen firma. Idea oli siinä, että lauttamatka tuli dösäyhtiön kautta edullisemmaksi kuin suoraan lauttayhtiöltä ostettuna. Hinnasta en osaa sanoa, se on muuttunut luultavasti. Junamatkathan eivät ole kalliita Virossa, joten jos haluaa vielä Tallinnan päässä pyöriä pyörällä, niin silloin juna on parempi valinta. Dösä menee satamaan, ostoksia voi tehdä enää sataman kaupoissa.

alli
06.08.2017, 13.48
Vain kerran olen tullut Pärnusta linja-autolla, huom. suomalainen firma. Idea oli siinä, että lauttamatka tuli dösäyhtiön kautta edullisemmaksi kuin suoraan lauttayhtiöltä ostettuna. Hinnasta en osaa sanoa, se on muuttunut luultavasti. Junamatkathan eivät ole kalliita Virossa, joten jos haluaa vielä Tallinnan päässä pyöriä pyörällä, niin silloin juna on parempi valinta. Dösä menee satamaan, ostoksia voi tehdä enää sataman kaupoissa.

Nytkään laivaliput ei olleet kovin halpoja, ja lisäksi maksoin tavarasäilytyksestäkin satamassa. Onhan se paluu sellaista pakkopullaa, joten kamat bussiin Pärnussa ja kohtuusuoraan laivalle ei olisi välttämättä ollut huono vaihtoehto. No, nyt oli fillari käytössä Tallinnassa, joten kävin lounaalla vähän keskustan ulkopuolella ja sain yhden hankalan housuhankinnankin tehtyä, että ihan hyvä näin. Bussilippuja on saattanut saada netistä eurolla parilla ainakin ajoissa ostettaessa, joten siihen nähden tuo junan vajaa 8 euroa ei ollut erityisedullinen, joskin toki vähän.

Yhdessä baarissa suomalaistytöt kuuluivat juttelevan keskenään, että heillä oli jokin bussinvaihdon Tallinnassa sisältävä yhteys, ja pohdiskelivat, miten tavaroiden siirto menee... joten lienee noita vaihtoehtoja kaikenlaisia, ei jaksa kaikkia selvitellä.

stiplu
07.08.2017, 11.22
Onkohan jollakulla mahdollisesti valistunutta arvausta tai jopa tietoa mitä Viron junayhtiön Elronin sivulla lippuja etukäteen ostaessa tahtoo sanoa tämä lisätieto: "Consider choosing another departure for travelling with bicycle" punaisen fillarisymbolin yhteydesä. Kun on vihreä fillarisymboli siinä puolestaan lukee "Place for bicycles are usually available".

Onkohan tuo vain ystävällinen vihjaus että junassa saattaa olla paljon porukkaa, pyöriä, lastenvaunuja etc?

Kyselen belgialaispariskunnan puolesta joka on tällä hetkellä Helsingissä ja lähtevät huomenna Riikaan. Tulivat fillareilla Riikasta rantoja ja Viron saaret kiertäen ja olivat alunperin luulossa että Tallinnasta pääsisi suoraan junalla Riikaan eivätkä halua (eikä heillä ole aikaa) polkea koko matkaa takaisin joten katsottiin vaihtoehdoksi mennä ensin junalla Tallinnasta Valgaan (vaihto Tartossa), ja tuossa Tallinna-Valga -vuorossa on ko merkintä.

----

Jaa tää taisikin selvitä saman tien... Joten itse itselleni vastaten:
Aikataulussa lukeekin tuossa "Asendatud bussiga Jõgeva-Tartu lõigul!".
Eli Jögevasta loppumatka tuolla nimenomaisella vuorolla on korvattu bussilla... :(

alli
07.08.2017, 13.42
Jaa tää taisikin selvitä saman tien... Joten itse itselleni vastaten:
Aikataulussa lukeekin tuossa "Asendatud bussiga Jõgeva-Tartu lõigul!".
Eli Jögevasta loppumatka tuolla nimenomaisella vuorolla on korvattu bussilla... :(

Juu, itsellä oli sama juttu, piti viettää yö laivalla, koska oikeita junia kulki vain ennen aamuyhdeksää ja iltayhdeksän jälkeen.

lai
07.08.2017, 19.26
Juu, itsellä oli sama juttu, piti viettää yö laivalla, koska oikeita junia kulki vain ennen aamuyhdeksää ja iltayhdeksän jälkeen.

Miten tuo yö laivalla onnistuu?. Ilmeisesti ainakin Silja Europaan voi jäädä nukkumaan yöksi. Entä onko muita vaihtoehtoja? Meneekö autokansi yöksi kiinni, ja aamulla avataan ja pääsee aamulla aloittamaan matkanteon.

alli
08.08.2017, 00.11
Miten tuo yö laivalla onnistuu?. Ilmeisesti ainakin Silja Europaan voi jäädä nukkumaan yöksi. Entä onko muita vaihtoehtoja? Meneekö autokansi yöksi kiinni, ja aamulla avataan ja pääsee aamulla aloittamaan matkanteon.

Sekä Europa että Viking XPRS tekee ainakin näitä matkoja, joissa voi olla Tallinnassa vielä yön yli. Kummallakin olen mennyt. Nyt sain matkan Europalle 35 eurolla B-hytissä, joten valitsin sen. Mielestäni ei huono vaihtoehto, jos pystyy lähtemään jo edellisenä iltana ja on tarve olla aamulla kohtuuaikaisin perillä.

Jos haluaa olla laivalla yötä, illalla ei pääse pois, vaan vasta aamukahdeksalta. Tämä tarkistettiin lastatessa, ja sen mukaan fillarikin ohjattiin peräpuolelle. Käytännössä suman purkautumiseen meni 10 - 15 minuuttia aamulla.

Muuten ihan toimiva ratkaisu, mutta aamiainen oli kovin ruuhkainen. En ollut varannut sitä etukäteen, ja sekä sisälle että ruokaa joutui jonottamaan niin, että syömiseen ei juuri jäänyt aikaa. Samaa kuuluivat mopoväen keskuudessa valittavan.

slow
08.08.2017, 23.42
Viikon perheloma Läänemaan maakunnassa etelänaapurin lounaisrannikolla. Pyörä pakattuna mukaan, öh, kaiken varalta. Kartan mukaan pikkuteitä olisi tarjolla. Olihan niitä.

http://i.imgur.com/La5iQi0.jpg

slow
08.08.2017, 23.49
Mäkien vähäisyys on varsin huomattavaa, lenkillä keskimääräinen korkeusero oli noin metri kilometrillä.
Moottoriajoneuvon kohtaaminen tarjosi pölyn haukkomista.

http://i.imgur.com/CXQiASa.jpg

slow
09.08.2017, 00.10
Suurin osa kolminumerosella tunnuksella varustetuista teistä on kuoppaista ja karkeapintaista soratietä mutta satunnaisesti taajamien väliltä löytyy myös kestopäällystettä.
Maalaistalojen vahtikoirat tarjoavat aika ajoin kiritysapua. Otinkin tavaksi nostaa kadenssia ja vaihtaa pari pykälää suuremmalle aina pihapiiriä lähestyessäni.

http://i.imgur.com/UPSAvjm.jpg


Kiitämme:

-vehreitä maisemia
-edullisia elinkustannuksia
-tasaista maastoa
-tuulta

Moitimme

-koirakuria
-pölyä
-maaston tasaisuutta
-tuulta

Harvoin on kaduttanut se, että on ahtanut pyörän lomamatkalle mukaan. Eipä niin käynyt täälläkään. Mukavaa reittiä riittää, mutta varsinkin pidemmillä ajeluilla on syytä olla varautunut huollon ja ravinnon suhteen omavaraisuuteen. Pienten kyläkauppojen aukioloajat ovat melko rajatut ja pyörätarvikkeita löytää vain suuremista taajamista. Kuten Pärnusta, Tartosta tai Tallinnasta.

stiplu
11.08.2017, 11.26
Onkohan jollakulla mahdollisesti valistunutta arvausta tai jopa tietoa mitä Viron junayhtiön Elronin sivulla lippuja etukäteen ostaessa tahtoo sanoa tämä lisätieto: "Consider choosing another departure for travelling with bicycle" punaisen fillarisymbolin yhteydesä. Kun on vihreä fillarisymboli siinä puolestaan lukee "Place for bicycles are usually available".

Onkohan tuo vain ystävällinen vihjaus että junassa saattaa olla paljon porukkaa, pyöriä, lastenvaunuja etc?

- - -

Aikataulussa lukeekin tuossa "Asendatud bussiga Jõgeva-Tartu lõigul!".
Eli Jögevasta loppumatka tuolla nimenomaisella vuorolla on korvattu bussilla.

Palaan itse tähän vielä, jos tästä olisi jatkossa jollekulle Virossa kulkijalle hyödynhippua.
Eli tuossa tapauksessa todellakin kyse oli lisätiedon mukaisesta ratatyöstä ja osa junayhteydestä korvattu bussilla. Korvaava bussi ei todellakaan myös ota fillareita kyytiin - puhelinsoitto Elronille vahvisti sen eli turha mennä mankumaan bussikuskilta.

Mutta muuten: punainen fillari normaalitapauksissa on tosiaan vain suositus, eli ko. yhteydellä on usein paljon matkustajia. Kyseiset belgit nimittäin ottivat myöhemmän punaisella merkityn yhteyden ilman kummempia ongelmia.

slow:lla hyvä pointti sorateiden pölystä kun se auto tulee - been there done that ;)
Itse pari viikkoa sitten yritin olla ovela Pärnusta lähtiessä ja hieman kiertää Via Balticaa. Kartalla näkyi kätsä reitti länsipuolelta lentokentän vierestä ja Jööpren kautta. Kaikki olikin fantastista ja tie upeassa kunnossa kunnes pääsin Lavassaaren ohi: siitä 9 kilsaa soratietä joka paikotellen lisämausteeksi sellaisella nimismiehenkiharalla että pelkäsin ruuvien löystyvän lopullisesti...

slow
12.08.2017, 11.27
*nips*
Itse pari viikkoa sitten yritin olla ovela Pärnusta lähtiessä ja hieman kiertää Via Balticaa. Kartalla näkyi kätsä reitti länsipuolelta lentokentän vierestä ja Jööpren kautta. Kaikki olikin fantastista ja tie upeassa kunnossa kunnes pääsin Lavassaaren ohi: siitä 9 kilsaa soratietä joka paikotellen lisämausteeksi sellaisella nimismiehenkiharalla että pelkäsin ruuvien löystyvän lopullisesti...

Monin paikoin 38 mm rengas tuntui tosiaan kovasti alimitoitetulta tien pinnanmuodostukseen nähden.

Jami2003
12.08.2017, 11.45
Tallinnasta etelään kannattaa lähteä Raplaan. Sinne menee hyvä nätisti kumpuileva vähän liikennöity tie ja sieltä pääsee sitten halutessaan via balticalle jos matka jatkuu aina vaan etelään.

stiplu
12.08.2017, 12.26
Tallinnasta etelään kannattaa lähteä Raplaan. Sinne menee hyvä nätisti kumpuileva vähän liikennöity tie ja sieltä pääsee sitten halutessaan via balticalle jos matka jatkuu aina vaan etelään.

Jep, Rapla - Järvakandi - Tori ehdottomasti Tallinna - Pärnu reitiksi, just suosittelin viimereissullani tapaamalleni latvialaishepulle joka oli tulossa tännepäin Via Balticaa. Itse kun olen ajanut ton reitin jo kai kolme-neljä kertaa niin yritin keksiä jotain muuta.

metusala
13.08.2017, 22.29
Tässä artikkeli pyörän kuljettamisesta busseissa: https://goo.gl/XUyCL1 . Google translator käännös englanniksi oli suhteellisen hyvä, käännös suomeksi kauhea.

E-Cruiser
14.08.2017, 14.41
Eilen ajettiin Raplaan ja takaisin eri reittejä, (ei ollut ensimmäinen reissu sinne). On ne virolaiset pyörätiet kyllä jotain ihan käsittämätöntä Stadin rännien jälkeen.
Sekin joku 10km suora pyörätie Sakusta Tallinnaan, ei yhtään asfalttipaikkaa koko matkalla! Silkinsileää kaikkialla.
Tiet ovat hyviä myös. Siellä on lähinnä kahta pintaa. Joko sitä silkinsileää mitä Suomessa ei ole missään, tai sitten sitä tosi karkeaa mutta silti ehjää ja tasaista.
Kyllä siellä vaan on hienoa kinneröidä. Paratiisi.
Sinne pitäisi lähteä joku kesä ihan Grand Touring-tyyppisesti kahdeksi viikoksi ja koko maa ympäri huolella.

lai
14.08.2017, 19.39
Tänään ajelin Tallinna nova välin. Tallinnasta länteenkin on hienoa pyörätietä. Tässä muutama räpsy 1 numeroiselta reitiltä. https://uploads.tapatalk-cdn.com/20170814/d8c584c3cc12f622cd1d92b84173cdde.jpghttps://uploads.tapatalk-cdn.com/20170814/377476811b60b7c77510b2c1a27536ee.jpghttps://uploads.tapatalk-cdn.com/20170814/678534ae8ab2184b12a5f8d6d35fe0da.jpg


Sent from my iPhone using Tapatalk

Halloo halloo
17.08.2017, 00.23
Jep, Rapla - Järvakandi - Tori ehdottomasti Tallinna - Pärnu reitiksi, just suosittelin viimereissullani tapaamalleni latvialaishepulle joka oli tulossa tännepäin Via Balticaa. Itse kun olen ajanut ton reitin jo kai kolme-neljä kertaa niin yritin keksiä jotain muuta.

Pah, vain 144 km. Jollain tapaa takaraivossa on ollut harhaluulo, että väliin menisi kaksi päivää, mutta tuonhan sutaisee päivässä.

http://tinyurl.com/y7vv9lxc

vinblad
18.04.2018, 18.00
Viron sataa vuotta juhlimaan pyörällä, onko kukaan ajanut Pärnusta-Tarttoon? Ei taida mennä yhdessä päivässä, bikemapin mukaan 175km. Sitä ennen alla 2 legiä Tallinna -Haapsalu-Pärnu. Tartosta junalla pois. Toinen vaihtoehto poistua Pärnusta Paiden kautta, mutta siitä eteenpäin Tallinnaan reitti vielä hakusessa.

Petri_K
18.04.2018, 20.19
Viron sataa vuotta juhlimaan pyörällä, onko kukaan ajanut Pärnusta-Tarttoon? Ei taida mennä yhdessä päivässä, bikemapin mukaan 175km. Sitä ennen alla 2 legiä Tallinna -Haapsalu-Pärnu. Tartosta junalla pois. Toinen vaihtoehto poistua Pärnusta Paiden kautta, mutta siitä eteenpäin Tallinnaan reitti vielä hakusessa.

Olettaen että hiekkatiet ei kelpaa, Pärnusta 4, 6 ja 92 Viljandiin (92km).

Viljandi-Tartu-välillä 92-tie on varmasti vilkkaammin liikennöity, joten seuraavana päivänä 52+71 tai 52+152+175 Otepään luonnonpuistoon (~85k), josta voi jatkaa isompia teitä loppukilometrit Tartoon (42+2, 40km), tai vaihtoehtoisesti parilla eurolla junalla joko Pukasta, Paluperasta tai Elvasta.

vinblad
19.04.2018, 23.17
Olettaen että hiekkatiet ei kelpaa, Pärnusta 4, 6 ja 92 Viljandiin (92km).

Viljandi-Tartu-välillä 92-tie on varmasti vilkkaammin liikennöity, joten seuraavana päivänä 52+71 tai 52+152+175 Otepään luonnonpuistoon (~85k), josta voi jatkaa isompia teitä loppukilometrit Tartoon (42+2, 40km), tai vaihtoehtoisesti parilla eurolla junalla joko Pukasta, Paluperasta tai Elvasta.

Kiitos vinkeistä, täytyy miettiä vielä tuota reittiä. Junan kyytiin ei ihan voi luottaa, Tarton junissakin on niitä varoituksia aikatauluissa ettei pyörä välttämättä mahdu kyytiin

artzi
20.04.2018, 20.15
Virolaiset lisää pökköä pesää mitä tulee retkeilyreitteihin... vähänkös tässä jo lomaa odotellaankin :rolleyes:

http://rmk100.ee/a-gift-from-rmk

Petri_K
20.04.2018, 23.09
Kiitos vinkeistä, täytyy miettiä vielä tuota reittiä. Junan kyytiin ei ihan voi luottaa, Tarton junissakin on niitä varoituksia aikatauluissa ettei pyörä välttämättä mahdu kyytiin

Viisi kertaa on tullut virossa eri junissa pyörän kanssa matkustettua eikä koskaan ole tehnyt tiukkaa, ei edes Viljandista poispäin kansanmusiikkifestivaalien aikaan. Tai sitten on vain ollut hyvä tuuri ajoituksen suhteen.

oil
25.05.2018, 08.50
Moikka Viron tuntijoille,

Mielessä on ”Tour de Estonia” heinäkuun lopulla; lautalla Tallinnaan, pyörällä Rakvere-Tartto-Pärnu-Saaremaa ja takaisin Tallinnaan. Yöpyminen noissa paikoissa, Tartossa 2 yötä, jotta jää päivä aikaa tutustua kaupunkiin.

Pohdittavana tietty monia kysymyksiä;
- reitti noiden kaupunkin välillä.. miten isoja/pienia teitä kannattaa valita, jos haluaa, että matka etenee sujuvasti ja turvallisesti?
Tartto-Pärnu väli näyttää google mapsin perusteella melko tylsältä, onko siinä välillä mitään hyviä taukopaikkoja tai pikkukaupunkeja?

- fillari: alunperin ajattelin lähteä cyclolla 35mm rengastuksella. Kuitenkin alkoi kutkuttaa voisiko ajaa maantiepyörällä, jos laittaa alle n 28mm kumit, esim Continental Gatorskinit.. kestäisikö ne mahdolliset heikommat asvaltit ja soratiepätkät.. Leveämpiä tuskin mahtuu maantietsygän jarrujen alle virittämään. Varusteina kevyet bikepacking vehkeet, kulkevat kummankin fillarin kyydissä

- yöpymiset: majoituksia näyttää löytyvän kohtuuhintaan kaikista pysähdyspaikoista. Mietin teltan mukaan ottamista siltä varalta, että majapaikkaa ei löydy seinien sisältä tai tulee ad hoc muutoksia. Onko Virossa sallittua leiriytyä ns missä vaan, vai onko syytä hakeutua leirintäalueille?
Ja Saaremaan osalta muutenkin voi ehdottaa leirintäalueita, se miljöö näyttää olevan leirintään luotu..

Muitakin kommentteja ja viisaita neuvoja voi tarjota, toistenkin kokemuksista voi viisastua!



Sent from my iPad using Tapatalk

29er
25.05.2018, 09.59
Tartto-Pärnu väli näyttää google mapsin perusteella melko tylsältä, onko siinä välillä mitään hyviä taukopaikkoja tai pikkukaupunkeja?


Eihän siinä 92-tien varrella ole kuin Viljandi ja Kilingi-Nömme. Molemmista saa ruokaa. Viljandi vähän "isompi" kaupunki. Nömmessakin oli ihan mukava. ravintola viime kesänä kun siellä poikkesin.

Lukija5
25.05.2018, 10.18
Virolaiset lisää pökköä pesää mitä tulee retkeilyreitteihin... vähänkös tässä jo lomaa odotellaankin :rolleyes:

http://rmk100.ee/a-gift-from-rmk

Maastoypyörällä jos tuonne menisi niin mikäs olis suositeltava reitti ekaa kertaa Virossa ajavalle?

Peruskunto on kohtuullinen, mutta mietiyttää noi etäisyydet, hyvät reitit, huoltopaikat ja muu mahdollinen huomioonotettava. Ja toki punkit.

lai
27.05.2018, 12.37
Muitakin kommentteja ja viisaita neuvoja voi tarjota, toistenkin kokemuksista voi viisastua!

Sent from my iPad using Tapatalk

Itse lähtisin matkaan cyclolla. On hiukan rennompi ajoasento ja cyklolla on mukavampi ajella noita hiekkatiepätkiä jos haluaa ajella oikopolkuja. Cykloon tietenkin leveimmät gravelrenkaat mitkä saa mahtumaan. Suuri osa pienemmistä päälystetyksi merkityistä teistä on öljysoraa. Öljysoralla on rullaavuus 10-30% heikompaa kuin puhtaalla asfaltilla ajellessa, (oma mutu arvio).


Leiriytymisestä: Eramaa eli ”yksityisalue” kylttejä näkee monessa paikassa, ja niille tuskin kannattaa mennä kokeilemaan onneaan. RMK:n nettisivuilla olevat telttapaikat ja nuotiopaikat sopivat telttailuun.http://loodusegakoos.ee/where-to-go/search-options
Kannattaa ladata RMK appi kännyyn, sillä löytää kaikki leiriytymiseen kelpaavat paikat. Ongelmana noissa telttapaikoiksi merkityiksi olevissa paikoissa on juomaveden saanti. Todella monessa paikassa missä kävin, ei ollut kaivoa tai paikkaa mistä olisi saanut helpolla juomavettä.


Ja kannattaa tilata tässäkin threadissä mainittu Eesti rattateed kartta 10€:llä. Siitä ainakin selviää kaikkien teiden päälyste mikä on hyvä tieto jos ajelee oikoteitä maaseudulla. https://verkkopuoti.svyl.fi/tuote/viron-pyorailykartta-eesti-rattateed-estonian-cycle-routes/

oil
27.05.2018, 22.12
Itse lähtisin matkaan cyclolla. On hiukan rennompi ajoasento ja cyklolla on mukavampi ajella noita hiekkatiepätkiä jos haluaa ajella oikopolkuja. Cykloon tietenkin leveimmät gravelrenkaat mitkä saa mahtumaan. Suuri osa pienemmistä päälystetyksi merkityistä teistä on öljysoraa. Öljysoralla on rullaavuus 10-30% heikompaa kuin puhtaalla asfaltilla ajellessa, (oma mutu arvio).

Tuo on hyvä vinkki... ei kannata tärvätä reissua renkaiden paikkailuun tai hampaat irvessä kärsimiseen kapeilla kumeilla..




Kannattaa ladata RMK appi kännyyn, sillä löytää kaikki leiriytymiseen kelpaavat paikat. Ongelmana noissa telttapaikoiksi merkityiksi olevissa paikoissa on juomaveden saanti. Todella monessa paikassa missä kävin, ei ollut kaivoa tai paikkaa mistä olisi saanut helpolla juomavettä.

Ok. En ole varma vielä ottaako telttaa mukaan vai ei. Majapaikkoja näyttää olevan reilusti tarjolla. Antaisihan teltta vapauden yöpyä luonnon helmassa jos mieli tekisi, mutta kääntöpuolena tulee selvästi enemmän roudattavaa yöpymisvarusteiden ja ruoan muodossa. Ns luottokorttimoodi houkuttaa..



Ja kannattaa tilata tässäkin threadissä mainittu Eesti rattateed kartta 10€:llä. Siitä ainakin selviää kaikkien teiden päälyste mikä on hyvä tieto jos ajelee oikoteitä maaseudulla. https://verkkopuoti.svyl.fi/tuote/viron-pyorailykartta-eesti-rattateed-estonian-cycle-routes/

Tuo minulla onkin jo. Reittisuunnittelun haaste on miten nähdä Tartto & Saaremaa helpoimmin samalla reissulla hukkaamatta aikaa Pärnussa.. se on jo tuttu aiemmilta reissuilta.



Sent from my iPad using Tapatalk

metusala
27.05.2018, 23.33
Reittisuunnittelun haaste on miten nähdä Tartto & Saaremaa helpoimmin samalla reissulla hukkaamatta aikaa Pärnussa.. se on jo tuttu aiemmilta reissuilta.


Käytä Tartu - Viljandi - Suure-Jaani - Vändra - Pärnu-Jaagupi - Virtsu reittiä. Cyclolla voit ajaa sorateitä ja polkujakin pitkin. Tämä on paras yksityiskohtainen kartta https://geoportaal.maaamet.ee/eng/ , Android versiokin löytyy: https://play.google.com/store/apps/details?id=eu.jumpware.maaametikaardirakendus&hl=en

artzi
25.06.2018, 16.14
Kävin taas lomalla Virossa, ja myös Latvian puolella. Enkä vain säästämässä. Viron pitkien RMK-retkeilyreittien (http://loodusegakoos.ee/where-to-go/hiking-route) lisäksi ensi vuonna valmistuu Latvian ja Viron yhteisprojekti, 1200km pitkä rannikolla kulkeva retkeilyreitti! Lyhyt raportti kun on loma ja kauhee kiire...

https://mtbfin.eu/

Katila
14.07.2018, 06.44
Viikonlopun mittainen retki ajettu Tallinasta Sakun kautta Raplaan ja sieltä itäpuolen pikkuteitä takaisin iltalaivaan. Olin liikkeellä cyclocrossarilla ja tavarat kulkivat sivulaukuissa, yöpyminen majatalossa. Tykkäsin retkestä ja Viron maaseudusta aivan valtavasti (huolimatta neljästä rengasrikosta -> ulkokumit vaihtoon). Pyörän kuljetus laivaan autojen sekaan ja laivasta pois oli helppoa, joskin odotuksentäyteistä ja maksoi viisi euroa. Ei kaada budjettia :)

Nälkä kasvoi ja nyt suunnittelen sekä uusia viikonlopun mittaisia retkiä eri puolille maata että ensi kesäksi viikon mittaista retkeä. Siksipä kysynkin enemmän tietäviltä ja paremmin googlettavilta, onko Virossa riippumattoyöpyminen sallittua tyyliin missä vaan, kunhan on poissa pihapiireistä? Pidemmän matkan suunnittelu valmiiksi kiinni lyötyine aikatauluineen, jos yöpymisiä pitäisi varata etukäteen, ei ole toivetila. Isot kaupungitkaan eivät houkuta. Kiitos, jos joku osaa auttaa!

metusala
14.07.2018, 08.12
... onko Virossa riippumattoyöpyminen sallittua tyyliin missä vaan, kunhan on poissa pihapiireistä? ...

On jos maanomistaja ei ole sitä selvästi kieltänyt esim. aidalla tai kieltävillä tauluilla. Jokamiehenoikeutta käsittele Viron ympäristölainsäädännön § 32 - 39, englanninkielisen käännöksen löydät täältä: https://www.riigiteataja.ee/en/eli/528062018002/consolide .

Katila
14.07.2018, 08.58
Kiitos paljon avusta :) Helpottaa kummasti retken epämääräistä suunnittelua.

Kuparinen
18.07.2018, 22.47
Tavallisesti kyltissä lukee "eramaa" tai "eravaldus" eli yksityisalue. Ei kannata koettaa onneaan kysymättä omistajalta. Voi tulla iso koira vastaan. Kohtelias käytös ja vähäinenkin maan kielen taito tuottaa ihmeitä "oikealla maaseudulla". Suomea osaavia virolaisia on yllättävän paljon maaseudullakin, mutta kannattaa aloittaa viroksi, jos sitä yhtään osaa.

Toisaalta "riigimets" eli valtion metsä on likimain samanlaisen jokamiehenoikeuden alainen kun Suomessakin. Noita kylttejä näkee myös tien varsilla paljon. Yöpyminen jälkiä jättämättä, ei avotulta. Marjojen ja sienien perään aivan pöhköt virolaiset eivät itse paljon lupia kysele, mutta turistin ei kannata noukkia kenenkään näkyvillä...

artzi
09.08.2018, 21.25
Jotain pientä taas Virossa...

https://estlat.eu/en/estlat-results/green-railway.html

http://tourdelatest.vidzeme.com/en/

lai
01.10.2018, 18.08
Syyskuussa tuli heitettyä Viron keikkaa. Olin ottanut puhelimesta pois tuon RMK:n apin, ja ainakaan Appstoresta ei tuota appia enään löydy. Toimiiko muilla tuo appi puhelimissa, jos olette sen sinne ladanneet. On meinaan hiukka hankalaa tuolta RMK:n nettisivujen kautta etsiä lennossa mahdollista teltta/nuotiopaikkaa.

metusala
02.10.2018, 10.15
RMK:n kotisivuilla tiedotetaan, että RMK-sovellusta Android- ja iPhone-puhelimille päivitetään. Ainoastaan Windows-pohjainen sovellus on käytössä ja että tiedot löydät osoitteesta www.loodusegakoos.ee (http://www.loodusegakoos.ee) missä tosiaan ei ole kaipaamani kartaa kaikista teltta-, nuotio- ym. paikoista. Joku kartta kuitenkin netistä löytyy: https://www.google.com/maps/d/viewer?mid=1Lf19moQXOIEp1_HCtNkKeg_KCRw&hl=et&usp=sharing .

N.N.
15.05.2019, 23.19
https://tiellaperilla.blogspot.com/ Tuohon laitoin pikku raporttia 2013 reissustani. Parin päivän kuluttua tulee toisen reissun tietoja.

artzi
31.05.2019, 17.05
Jotain pientä taas Virossa...

https://estlat.eu/en/estlat-results/green-railway.html

http://tourdelatest.vidzeme.com/en/

Voi hyvää päivää...

https://i.ibb.co/QD24rCJ/Screenshot-20190531-170219-540x960.png (https://ibb.co/7kwq2RS)

Juha Jokila
01.06.2019, 02.01
Voi hyvää päivää...


Mitä nää pisteet on? Rengasrikot ja ketjun kateemiset? Koska meinaat lähteä?

artzi
01.06.2019, 15.51
Mitä nää pisteet on? Rengasrikot ja ketjun kateemiset? Koska meinaat lähteä?

Kuvauspisteet ja kusitauot kans! :rolleyes: Kyllä siellä jossain pitää taas lomalla käväistä, heinäkuussa joskus. Onneks näin, kesäkuussa siellä on aina ollut helvatan kylmää. Siellä on vaan niin perkkeleesti kivoja paikkoja, vaikea valita...

Tuommoista "retkeilyreittiä" suunnittelevat, varmaan taas aika paljon teitä pitkin kuten nuo muutkin Viron ja Latvia reitit.

stiplu
03.06.2019, 15.29
Bongasin tämmösen uutisen, tiedoksi jos joku funtsii käyttävänsä junia siirtymiin; Elron kieltää fillarien kuljetuksen osassa vuoroja viikonloppuisin.
https://www.err.ee/948649/elron-piirab-suveperioodil-jalgrataste-transporti-rongides

vinblad
05.06.2019, 14.05
Kiitos bongauksesta, oli tarkoitus tulla junalla Tartosta, täytyy miettiä muita vaihtoehtoja. Sinänsä hassu linjaus, ainakin aiemmin käyttämissäni Elronin junissa pyöräpaikat eivät olleet pois muilta matkustajilta, ei niiden paikalla kukaan voi istua

metusala
05.06.2019, 14.32
Kieltämättä on linjaus hassu ja siitä on Virossa viime päivinä keskusteltu paljon, todennäköisesti antoi pöyöränkieltopäätös jopa potkun uusien junien hankkimiseen.
Mutta asia ei ole niin huono kun uutisissa annettu kuva: fillarin kuljetus kielletty vain joissakin viikonvaihteen vuoroissa. Kun etsi sivulta https://elron.pilet.ee/en/ sopivaa junavuoroa niin vihreän pyörän kuvake osoittaa, että fillari voi kuljettaa ja paikkoja yleensä löytyy, punainen pyörä taas, että pyöräpaikkoja on niukasti mutta kuljetus ei ole kielletty. Kun punaisen pyöräkuvakkeen takana on punainen kolmio niin on pyörän kuljetus kielletty. Selitys löytyy myös kuvaketta klikkaamalla. Esim. ensi lauantaina tulee Tartosta 10 junaa Tallinnaan, kuudessa on pyörän kuljetus luvattu, kolmessa paikkoja niukasti ja vaan yhessä on kielletty.

metusala
25.06.2019, 12.16
RMK:n kotisivuilla tiedotetaan, että RMK-sovellusta Android- ja iPhone-puhelimille päivitetään. Ainoastaan Windows-pohjainen sovellus on käytössä ja että tiedot löydät osoitteesta www.loodusegakoos.ee (http://www.loodusegakoos.ee) missä tosiaan ei ole kaipaamani kartaa kaikista teltta-, nuotio- ym. paikoista. Joku kartta kuitenkin netistä löytyy: https://www.google.com/maps/d/viewer?mid=1Lf19moQXOIEp1_HCtNkKeg_KCRw&hl=et&usp=sharing .

Nyt on uusi ja parempi RMK sovellus ladattavissa:
https://play.google.com/store/apps/details?id=ee.rmk.app
https://apps.apple.com/ee/app/rmk-loodusega-koos/id1465721443

lai
25.06.2019, 22.28
Nyt on uusi ja parempi RMK sovellus ladattavissa:
43 (https://apps.apple.com/ee/app/rmk-loodusega-koos/id1465721443) Kiitos Metusala, tätä on odoteltu todella pitkään. Pikaisella koekäytöllä testattuna huomattavasti parempi kuin vanha appi. Leiri ja nuotiopaikat löytyvät hienosti.

Olli L
17.07.2019, 09.29
Mistä Tallinnassa kannattaisi ostaa paperikartta maantieretkeilyyn Viron alueella? Ja mikä? Vai onko ne niin e-kansaa, että pitäisi vain tulla toimeen pientä näyttöä tihruttaen?

Lisäys: Onko Eesti rattateed oikea valinta, mittakaava 1:410 000 tuntuu hieman pieneltä?

metusala
17.07.2019, 10.24
Paperikarttoja myydään niin isoimmissa marketeissa kun kirjakaupoissa joka sijaitsevat yleensä kauppakeskuksissa. Varmasti laivalla menet niin kannattaa katsoa satamassa sijaitsevaan Norde Centrum:in Rimi markettiin, Viru keskuksen 3. kerroksessa on Rahva Raamat kirjakauppa https://virukeskus.com/en/map/?shop=702 , Apollo kirjakauppa on Solaris keskuksessa 2. k https://www.solaris.ee/en/shopping-2/kodu-ja-tehnika/apollo-bookstore/ .

Regio tiekartasto on GT tiekartasoa vastaava: http://pood.regio.ee/en/regio-estonian-road-atlas-2018-2019
Mitta taitettuna 30x15cm.

Regio pyörtäitieden kartta: http://pood.regio.ee/en/regio-estonian-cycling-routes
Ei niin tarkkaa kun edellinen mutta mahtuu taskuun.

metusala
17.07.2019, 10.31
Lisäys: Onko Eesti rattateed oikea valinta, mittakaava 1:410 000 tuntuu hieman pieneltä?

Sillä et eksyy ainakin. Minulle olisi paras valinta juuris sellainen ison mittakaavan kartta mistä saa hyvän yleiskuvan että missä mennään ja lisäksi se puhelimen pieni näyttö mistä näkee tarpeen vaatiessa lähiympäristön.

Olli L
17.07.2019, 10.59
...
Regio tiekartasto on GT tiekartasoa vastaava: http://pood.regio.ee/en/regio-estonian-road-atlas-2018-2019
Mitta taitettuna 30x15cm.
...


Kiitos vastauksesta. Tuossa mittakaava (1:100 000) on hyvä, mutta karttakirja-muoto ei ole hyvä ("clamp binding", ilmeisesti siis kirja, tai revittynä tolkuton määrä irtolehtiä?).

Ja selvennyksenä epätietoisille, mittakaava on suhdeluku, 1 jaettuna jollakin. 1:420 000 on pieni, 1:100 000 suurempi. Tietenkin voisi käyttää termiä "tarkka", mutta se voi viitata kartalla olevan tiedon määräänkin eikä vain lakanan kokoon.

metusala
17.07.2019, 12.50
Regio 2018-2019 teedeatlaksen muoto ei ole "clamp binding" vaan "saddle stitch". Suomeksi kai nitottu vihko.
Se on ratkaisun paikka otako helposti mukanakannettavan mutta epätarkemman kartan tai kuljetat mukana tarkempaa mutta kooltaan isompaa karttaa tai irtolehtiä.

metusala
20.07.2019, 20.14
Ei se Regio teedeatlas olekaan niin kovin iso kun kartat ovat eri vihkossa muista jutuista erikseen:
https://www.upload.ee/image/10245972/DSC_0573__Small_.JPG

artzi
24.07.2019, 17.06
Taas mainosta, en kyllä tänä vuonna itse käynyt noilla poluilla. Mutta nuo rannikon reitit on kyllä upeita.

https://www.visitestonia.com/en/why-estonia/baltic-coastal-hiking-route-recommendations

artzi
14.09.2019, 10.37
Uusi juttu joissa mainitaan uusi kännyappsi. Muillekin voi olla hyödyksi tieto saunoista reittien ja nähtävyyksien lisäksi...

http://balticguide.ee/jalkapatikalla-tallinnasta-liettuaan-uusi-rannikon-vaellusreitti-tarjoaa-1-200-kilometria-patikoitavaa-viron-ja-latvian-rannoilla/

artzi
07.12.2019, 13.57
https://www.era-ewv-ferp.org/2019/12/06/video-on-e9-in-latvia-and-estonia/

Juha Jokila
07.12.2019, 21.42
^Ai, sieltä saa tollasen oppaan reitille mukaan. Mahtaa tulla kalliiksi?

lai
21.12.2019, 09.52
https://www.era-ewv-ferp.org/2019/12/06/video-on-e9-in-latvia-and-estonia/

Tuonne Latvian rannikolle pääsee hienosti laivallakin. Nynäshamnista ajaa lautta Ventspils:in päivittäin. Kolkan niemi on erittäin hieno ja rauhallinen paikka. Asutus hyvin vähäistä ja Itämeren puoleinen ranta rakentamatonta. Käytännössä voi ajaa mitä tahansa metsätietä rantaan, ja telttailla omalla privaattirannalla. Ajettiin tuolla syksyllä -18 ja autoliikenne tyyliin pari autoa tunnissa.

https://img.aijaa.com/m/00997/14777226.jpg (https://aijaa.com/0LLqVs)

metusala
21.12.2019, 10.35
Kolkan niemimaa on minunkin lempipaikka rauhallisuuden takia. Ja ne länsi- ja pohjoisrannikon hiekkarannat vetää vertoja Karibialle! Mutta telttaillessa täytyy varmista missä se on luvattu ja missä ei. Täältä saa todennäköisesti lisätietoja https://www.daba.gov.lv/public/eng/protected_areas/ . Ja Kolkan sarven päässä on uiminen kielletty tarkoituksella. Aika-ajoin on siellä niin vahvat virtaukset, että ei pääse rannalle takaisin.

Vkk
27.12.2019, 09.29
Kavereiden kanssa joka vuosi kierretään viro. Tänävuonna ajellaan tallina, narva. pärnu, talona reitti. Minultä löytyy yksi postaus juuri tuosta saaristo reitistä. Vesa kaminen blogspot.

alli
28.12.2019, 11.20
Näihin aikoihin ei tarvinne pyöräpaikoista laivalla tapella. Kävin Tallinnassa itsenäisyyspäivän tienoilla ja molempiin suuntiin satuin olemaan ainoa fillarin kanssa liikkuva.

lai
19.03.2023, 09.11
Hyvä kahdeksanosainen videosetti Viron matkapyöräilystä.

https://youtu.be/cgoJ-p2Nx0s

JackOja
30.03.2023, 18.18
Olen tänään katsellut noita yllämainittuja, oikein viihdyttäviä.

Kalahti
02.04.2023, 16.01
Hyvä kahdeksanosainen videosetti Viron matkapyöräilystä.

Hyvä setti, kiitti vinkistä :)

Jos jollain on kokemuksia ajelusta vielä idemmäksi, ja sieltä sitten etelän suuntaan, esim Tallinna - Rakvere/Kunda - Kohtla-Järve/Narva - Kauksi tms.: kaikenlaiset vinkit ja kokemukset otetaan kiitollisuudella vastaan.
Ajatuksena matkata varustein "gravel-pyörä ja teltta", mutta myös sisämajoitus silloin kun siltä tuntuu.

Sain vähän vihiä, että Baltic Trail -vaellusreitti voisi olla suurimmaksi osaksi ajettavissa myös fillarilla - onko kokemusta kellään?
Eli tuo --> https://baltictrails.eu/en/forest/itinerary?3 (https://baltictrails.eu/en/forest/itinerary?3)

Ainoa paikka, minkä ehdottomasti haluan reitille sattuvan on Lammasmäen lomakeskus Kundan ja Rakveren välissä. Muuten reitti melko vapaasti soviteltavissa, kova liikenne ei nappaa.