PDA

Näytä tavallinen näkymä : Hossa - Kylmäluoma - Taivalkoski..



Sivut : 1 2 [3] 4

usko juntunen
23.08.2016, 20.27
Kun tässä otettiin puheeksi kaupallinen toiminta Hossan alueella niin tuli mieleen, jotta meikäläinen on ollut viimesen reilun 5v. ns. huono asiakas matkailu- ja ravintolapalveluja tarjoavien yrittäjien näkökulmasta. Jonkun kahvikupposen munkin kera olen kulkiessani nauttinut Opparin ja Ala-Ölkyn elämänluukuilta. Muuten omavarainen majoituksen ja ravitsemuksen suhteen.
Mehtävaltion polttopuita, polkuja sekä vesiä vaan kuluttanut:o
Joskus nuorna miesnä tuli majailtua nelisnurkkasissa majapaikoissa entisen Erä-Hossan sekä Hossan Lomakeskuksen tanhuvilla. Viimeksimainitussa tuli joskus humpattuakin aina aamuun tunneille saakka firman syysretkillä:D Miten liekkään valikoituna juuri Hossa ko. retken kohteeksi...varmaan ne lupaukset kalastajan paratiisista:cool:

zipo
23.08.2016, 20.33
Huono asiakas tai sitten hemmetin hyvä markkinoija?
Mä luulen että aika moni olisi jättänyt tulematta Juntuslandiaan jos ei olisi bongannut Uskon kuvia mestoilta.

Munarello
23.08.2016, 22.16
^Samaa mieltä. Ilman tämän ketjun hehkutusta olisi jäänyt Hossan polut eilen testaamatta. Luontokeskukselta Värikalliolle ajelin, reittikartta taskuun ja menoksi. Pari samanlaista hullua tuli maastopyörillä vastaan. Kertoivat, että juurakkoa on loppupätkä, mutta tyhmä kun on, niin piti käydä katsomassa. :) Ensi kerralla sitten niitä parempia järvenympärysbaanoja.

Ensimmäinen virhe alkoi tästä: :D
http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=18406&d=1471982808

Ruhtinan kauppa oli maanantaina aamulla auki. Banskuja, vissyä ja suklaata mukaan.

läskimooses
24.08.2016, 16.09
Tuleeko Hossassa jatkossa sakot, jos ajaa maastopyöräreittiä väärään suuntaan? Vitsi, vitsi, mutta mikä pointti tässä yksisuuntaisuudessa on? Jossakin vuoristossa rakennetuilla reiteillä vois ymmärtää, mutta että Hossassa luomupoluilla? Mun mielestä Suomessa hienointa juuri on luomupolut joissa ei välttämättä tarvitse pysytellä reitillä vaan voi luovasti eksyä, jos opasteet on yksipuolisia jne.... paskat, olen vaan niin erilainen kuin te muut Frankit, että en ymmärrä. Antaa olla. Loppu.

Usko oli Plogin käyrän alkupäässä Hossassa ja MH on sen loppupään alku?

J T K
25.08.2016, 20.22
Ei tule sakkoja, saat ajaa vaikka renkaat taivasta kohti ja takaperin. Viitoituksen suuntauksella ohjataan ajajat suunnitellulle kiertosuunnalle. Pitää muistaa, että kyse on yhteiskäyttöisistä reiteistä. Silloin pitää huomioida eri kohderyhmät ja kulkijat, kohtaamistilat harjualueilla jne. Reittien kiertosuunnat tulevat olemaan vastapäivään yhtä lyhyintä ja helpointa reittiä lukuunottamatta. Mutta edelleen, vapaat sielut varmaankin ajavat jatkossa omia polkujaan ja kiertosuuntiaan. Sitä kun ei vaan koko suunnittelua voi tällaisessa kohteessa siltä pohjalta toteuttaa, kun pitää huomioida useampi näkökulma...

Blackborow
26.08.2016, 06.18
Huomenna olis tarkoitus mennä ihmettelemään Taivalkoskelle MH:n järkkäämää tilaisuutta koskien Kylmäluoman hoito- ja käyttösuunnitelman päivitysprojektia. Minkälaisia terveisiä tulee porukalla mieleen eteenpäin välitettäväksi..?


"KYLMÄLUOMAN RETKEILYALUEEN KEHITTÄMINEN
Kylmäluoman retkeilyalueen hoito- ja käyttösuunnitelman päivitys on alkamassa. Suunnitelma linjaa tärkeimmät kehittämiskohteet lähivuosille. Suunnittelun alkuvaiheessa tarkastellaan reitistön nykytilaa sekä uusia tarpeita ja kehittämismahdollisuuksia. Kutsumme teidät jakamaan näkemyksiänne ja ideoimaan myös keinoja Kylmäluoman kehittämiseksi. Samassa yhteydessä voidaan tarkastella reittejä myös Kylmäluomaa laajemmallakin alueella, mm. välillä Hossa - Syöte, nimenomaan aktiviteetti- ja asiakaslähtöisesti. Tarkastelun toivotaan kattavan omatoimisen luonnossa liikkujan näkökulman, mutta myös uudet liiketoimintamahdollisuudet ja palvelut."
Kellään tietoa, että onko tälle tapahtunut mitään tai tapahtumassa? Ihan mielenkiinnosta, kun tuo Taivalkoski-Kylmäluoma reittikään ei enää rakennelmien osalta häävissä hapessa ole. Vai onko haudattu hiljaisuudessa.

Pexxi
26.08.2016, 10.26
Kylmäluoman retkeilyalueella on ainakin uusia pitkoksia ja sorastuksia sillä yhdeksän kilsan lenkillä sekä sillä pitemmällä jota pitkin pääsee varsinaiselle järvelle. Järven länsipäästä eteenpäin ei tietoa mutta tonne tuntuisi olevan kunnossa eteläpuoli (toki järven pohjoispuoli mutta reittejä tarkoitin).

Ekke
11.09.2016, 13.05
Mistäs suunnalta löytyy parhaat polut ~ensikertalaiselle päiväreissulle? Jos vaimokkeen kanssa pääsis käymään tälle syksyä..

Joskus Hossaa kiertänyt jalkasin, mutta taitaa olla melko monta vuotta aikaa, silloin Värikallion laituri oli vielä iskussa.. Ei oo pyörällä vielä päässy käymään :)

Blackborow
11.09.2016, 13.12
Eihän tuolla huonoja polkuja olekaan. Iikoski - Laukkujärvi ja järvien polku on helpompaa settiä. Värikalliolle joutuu vielä toistaiseksi vähän jumppaamaan pohjoispuolelta lähestyttäessä. Kaippa tuokin tasataan kohta kokonaan. Surullisen näköistä oli Värikallion suunnalla jo.

Pelottavalta kyllä näyttää paikoitellen kansallispuiston tulo. En kaikilta osin ihan ymmärrä. Positiivisena puolena uusitut pitkokset ja sillat, mutta mun päähän ei esimerkiksi mahdu se, että metrin mittaiseen aavistuksen kosteaan kohtaan keskellä muuten kuivaa kangasta pitää kaataa soraa. Ei vaan tajua. Pikkasen pelottaa, että näille reiteille käy kuten Syötteelle suosion lisääntyessä. Siellä on reitit kuluneet pilalle ja nautittavaa retkeilypolkua ei enää juuri ole. Metsässä menee metrin levyinen ura kun kaikki pitää oikoa ja kiertää kun 6000 euron hiilikuitumaasturi ei kestä juuren ylitystä eikä espoolainen kermaperse kastumista.

En tiedä. Kaippa pitää myydä maastopyörät ja ostaa etuvetoinen japanilais- tai korealaisperäinen maastoauto, että pääsee nauttimaan tästä nykyajan luontomatkailusta, jossa ajetaan asfalttitietä 200 metrin päähän nuotiopaikasta, johon kävellään tasattua polkua paistamaan makkarat. Reissu on välittömästi pilalla jos polulla on yksikään kivi tai juuri.

Ekke
11.09.2016, 13.28
Eihän tuolla huonoja polkuja olekaan. Iikoski - Laukkujärvi ja järvien polku on helpompaa settiä. Värikalliolle joutuu vielä toistaiseksi vähän jumppaamaan pohjoispuolelta lähestyttäessä.

Kiitoksia, pitää tsekata mitä noista kertyisi matkaa. Juuri helpompaa settiä oli hakusessa, lähinnä ku vaimokkeella on maastokilometrejä takana joku 30km helppoa polkua niin ei haittaisi vaikka olisi suht. helppoa tuollakin. Pitkospuita ei ole vielä ajanut yhtään.. Lyhyehköt tekniset pätkätkin yms. varmaan menee, mutta pitemmät tunkkaukset voi olla "haastavia" :)

Mutta enpä ymmärrä minäkään noita sorastuksia ja metrin levystä reittejä.. Etenki ku jossain sitten vielä ollut pyöräily kielletty ettei maasto kulu.

Täällä meillä päin alkaa reitit vain olemaan reittimerkkejä metsässä, niin pitää pyörähtää itärajalla jos saisi jonkinlaisen kipinän paremmalle puoliskolle jäämään.. Vielä ei ymmärrä suossa kahlauksen tai isojen kivikoiden päälle kun juurakotkin meinaa vastustaa :)

Blackborow
11.09.2016, 17.17
Kiitoksia, pitää tsekata mitä noista kertyisi matkaa. Juuri helpompaa settiä oli hakusessa,
Oma setti tuollaiseen voisi olla luontokeskuksesta ensin Iikoskelle ja siitä sitten Laukkujärvelle, josta sillan jälkeen oikealle lyhyt juurakkopätkä (100-150m) ja sitten kääntyy vasemmalle latupohjalle, jota pitkin lähtee vasemmalle kohti Iso-Valkeaista. Sieltä sitten lyhyt tiepätkä Hossalaislampien parkkipaikalle, josta Muikkupurolle ja Kokalmukselle. Sieltä sitten Lounajan pohjoisrantaa kohti Huosivirtaa, josta joko tietä tai luontopolkua pitkin takaisin Luontokeskukselle. Tuolla reitillä ei tuota yhtä lyhyttä pätkää lukuunottamatta ole puurunkoja lukuunottamatta oikeastaan ainoatakaan hankalaa kohtaa. Tosin pitkoksia on jonkin verran, mutta ne on suht lyhyitä. Helppoa mukavasti polveilevaa neulaspolkua sen sijaan riittää. Matkaa tulee 35-40km tuolla setupilla.

usko juntunen
11.09.2016, 17.57
Pitihän sitä surkeutta käyvä taas maistamassa.
To. klo. 17.15 laitoin nokipannun tulille Kokalmuksen laavulla ja 17.16 tuli eka asiakkaat ;)

Se vaan kerta toisensa jälkeen yllättää koillismaalaisten/kainuulaisten ystävällisyys ja vieraanvaraisuus. Kainuusta syntyisin olevat kalamiehet tarjosi saunan lisäksi valmiiksi savustetun kilosen hauenpuolikkaan! Kiitos ja kumarrus siihen suuntaan. Ei pääse meikä laihtumaan noilla reissuilla. Kohta ei riitä ne metriä leviät polutkaan ja pitkokset sortuu alta.

Tuli taas tuttuja sekä tuntemattomia maastopyöräilijöitä vastaan. Kalajoen sissiosaston raporttia odotellessa :D

https://goo.gl/photos/bgDMkTSmMnXmc6oX9

https://lh3.googleusercontent.com/cArcOlKZ0yCXgL91duJ-jjK6gelf16-EJQdVARRxPSCR163Ip0bbujj5wvq_5ta9wyGfF-CxNmaXkYHweO2E45Im91E6AZva98Hfy4IyOiTQ6PRdtur-Peollv28bf0CRaEElrmeHwMBWAGROQsX7798TTgWAoehl0HbHE 0P5SaN-ZNePjHntW9nNisdeKLcbPNDRMv9jw8B1Vo6sQPVc1O_XQ6VWBz UTrHLy09sMJkAGiOZCCAlKXitO4-ZeJyrWwVr7CkNj4Zdif_PH24QDHI1LFKs5UMWhdYg233lsKsAi ueLRsIEMaspVpiDydghImgsaNFT5yxp3RSJT0Gtth-Xz7vkskhrpNYFBT-3QH7QrLaXdqfiStZCsRhzfm1AxC-NS8DmY3d3DIWhdWdAV4CzKEyrqxcn8wovdhkdcZTEI5uo2_QYH wBbWbwJN6wx3kEYKt6HeaWLc2EOiIAQilBQfpm25lS8f_EyUON k360urfadkdr4QiBTm4PWRxhu0seCpZKqWICAthhQJGhwFH93n jz5sHChU3Mtp1wKQ09xkM4GvBzlOhSrxthUqLfcp6LzxpR1Whq u1031mAUv6C8cvSx3NSbUscLjtABOd-cZXwJinA=w982-h736-nohttps://lh3.googleusercontent.com/vOfNzdJYdjuHWqLX2SwChCgFe-T6jAlwSm9pbteqDAuFNM5GD-0OjC7LvMTvmqvPsAHYKfTnOOhM6ZOLjbofQs1DkRFE3W_EV_3A qLT_qZFJLQighrO2Sn_Yg7qYFiERUdOirmlN5jxgqTNzC8hOqa 5u5bKaAZa4Zv3tO5BO2TBJOhymEKBjgDECb5SWVslOeJKxLxa4 jmpzl2erX07FtOfAyOXLyJ8qujrDGIFdY9YtvljT1KB_Jy2xpk BPgXyeTjqjsvzXTvWkRVhG9QiDwdBdSx08nK0TFglJnylbyHgc 8nWLllq59lTXP3RaiPaajoxiszbzmf_LwKsipSHNAoGK6cDuUG e2NLqJP0Qr1y_61YGIqkiqLaQfDLLmOzGqZvD-J_IqLJva7ZvhsubRF7r2eqs2me1YGXq294vOU159d-N_auoLkEslQizFcZ5Mzqlzil8XKcVk3_8MDGX98EHdXgMkBkLJ I82RQp7zPvQLy3W0RrLdAE3u9mwmxfRfaI5drNS4lRD85A1bSv 8nnBwd9_W_U4-8yjmHTLLOvDhTnlcLyvSlAtbbOAxErh6nkd7gL2mVFUJnmmNO5 Q2MO2vOB9bct1aj0834xRzsy8dmaoilRw=w982-h736-nohttps://lh3.googleusercontent.com/YkKH-nP43YpfU0wWEFY1BgGvXlCMQBRiFwrEqeVQwU35HA85JGnn-WkH1SksSqSyv9m_j9qGqFKbqnXBLvLdh0UEf3AkMX1p65mDqbx vt6G4-gTlVrMvXugoKBre_iJXIrlIg06avmV8hkjb8pBFnPxUjZDvkfV jPU8n5ERMPFlqjBnl8GlczSoTg658EOd5eVQMYWMYg8PUn0rcS qzcrlrKYFN6gVF_0NHPoU_WC3db_60jtZdN3ooQWE3QUDqTWRu 2gwc5rKG4M-rdj9I2I5aEPSAMOqu2Ut07idc4aBHdTcNT_PQcsiWiZLDmyUY_ C4xXEZ45MVRE3GTt-GVNcc1qt5Svh1kykjfSXQyKe3UotzolK240yLD70lRwshGo834 NR5Mtjk84fJjj2RG7BeLKwjKLRevyGqBrHLwGUpdISZ_Y3wMme vnmJJUMO4E4yoXzo3_qQ5fvCEGsEuEm27-7EfR-qAE_z4VNdJLwQyWOfTj5wMjv0gK2Wmqs5nslONw3EeSKa8YgC_ _4SZ-7VS2Ju7x6GmwKcS8eWv8Fp73J4mdj918hjDW8-OFsyEgcJ-CoERHImeDUlNNXvWKS1Phgda1g7j2AKTUMBYcm49KIhqFkrw=w 982-h736-no

a-o
11.09.2016, 18.11
On taas ollut kurjaa, ihan sääliksi käy!

Ekke
11.09.2016, 18.14
Matkaa tulee 35-40km tuolla setupilla.

Kiitän, kuulostaa oikein hyvältä. :)

J T K
30.09.2016, 05.37
Vielä ehtii Hossaan ajelemaan ennen talven tuloa, mutta huomioikaa Iikosken siltaremontti:


http://www.luontoon.fi/uutisarkisto/-/asset_publisher/6OPbu9FTyaPz/content/iikosken-silta-hossassa-suljetaan-kunnostustoiden-ajaksi?redirect=%2Fhossa%2Fajankohtaista

J T K
30.09.2016, 05.47
Jos ajelette Aittojoen - Syrjäharjun suunnilla, niin maastoon on merkitty nauhalla uusi polkulinjaus Variskankaan metsätien suuntaisesti. Jos siis ajatte Aittojoelta päin niin suopätkän jälkeen, hivenen ennen tietä lähtee nauhoitus oikealle polveillen kohti Lavajärven rantaan johtavan pariuran ja metsätien risteystä. Aittojoen rantapenkan osuutta on myös selkeytetty ja polunvierustaimet karsittu Nimettömänharjulle asti. Loputkin käydään läpi aina Lipposensalmelle asti.

Sinne on myös nauhoitettu uusi linjaus eli Kokalmuksen laavun suunnasta tultaessa oikaistaan Lipposenlammen kiertävä lenkki suoraan kohti Lipposensalmea. Lounajan-Joukovirran suunnan rantapolku yhdistyy tähän lammen länsipuolelta kiertäen. Eli ne viimeiset risat pitkokset ohitetaan ennen Lipposta. Nämä muutokset tulevat patikkareitteihin liittyvistä muutoksista.

Menkää tutkimaan ja ajamaan...

Munarello
01.10.2016, 22.25
Hieman poltteli käydä taas sitä "surkeutta" kokemassa, mutta sitten huomasinkin että luontokeskushan on nyt kaiketi remontin vuoksi suljettu. Ei tarvii mennä jos ei ole munkkikaffea saatavilla, nyyh.

Ekke
02.10.2016, 13.46
"Remontin vuoksi luontokeskus suljetaan 12.9.2016

Avaamme seuraavan kerran maaliskuussa 2017."

Blackborow
02.10.2016, 14.04
Vielä ehtii Hossaan ajelemaan ennen talven tuloa, mutta huomioikaa Iikosken siltaremontti:


http://www.luontoon.fi/uutisarkisto/-/asset_publisher/6OPbu9FTyaPz/content/iikosken-silta-hossassa-suljetaan-kunnostustoiden-ajaksi?redirect=%2Fhossa%2Fajankohtaista
Eli Torkonluikealta pääsee aikaisintaan yli pohjoisen puolen poluille kohti Laukkujärveä? Kattoo nyt jos ens vkl kävis vielä kärsimässä.

J T K
02.10.2016, 15.54
Näin, jos liikkuu Huosiharjun suunnasta. Iikoskelle pääsee kyllä isommalla tieltä suoraan, jos tulee alueelle Teerirannan suunnasta.

Ekke
02.10.2016, 16.13
Kattoo nyt jos ens vkl kävis vielä kärsimässä.

Lähetkö millä? Ite ois alustavasti tarkotus omaa Blackborowia lähteä ulkoiluttaa lauantaina.. Kuljetuskalusto tosin vielä vähän vajavainen, joten saa nähä kuin käy :)



Sent from my E5823 using Tapatalk

Blackborow
02.10.2016, 16.29
Lähetkö millä? Ite ois alustavasti tarkotus omaa Blackborowia lähteä ulkoiluttaa lauantaina.. Kuljetuskalusto tosin vielä vähän vajavainen, joten saa nähä kuin käy :)

Kyllä mä BB:llä lähden jos lähden. Vähän auki vielä että onnistuuko.

Ekke
07.10.2016, 16.30
http://uploads.tapatalk-cdn.com/20161007/b045403edae43311edca7a2c5b4adb71.jpg

Eli toi pätkä on suljettu, eikä pääse edes pyörällä yli? Tässä huomista reissua suunnittelemassa, vielä ois vajaa 100km pelipaikalle :)

Ekke
07.10.2016, 18.43
Kannattaakohan Lipposenlammelta ajaa Housivirtaan mimmosta reittiä että ois helppoa baanaa? Pitkä-Hoiluan rantaa?

Blackborow
07.10.2016, 18.51
Pitkä-Hoiluan ranta on helppoa, mutta Hossalaislammilta eteenpäin on vähän vaativampaa. Jatkonvaaran ylitys länsipuolelta ei paria jyrkkää tunkkaamista lukuunottamatta ole kovinkaan paha. Tuolta Hossalaislampien ja harjujen kautta kiertämällä ei pääse yhtään helpommalla.

Kai sitä pitäisi aamulla jaksaa lähteä pelipaikoille.

J T K
07.10.2016, 21.29
Ei pääse Iikosken yli, Pitkä-Hoiluan ranta on tosiaan helpompi kuin Jatkonvaaran ylitys. Pitkokset vain osin heikot, mutta vielä kulkukelpoisia. Rannasta joko tietä pitkin Pistonlehdontielle tai yhdyspolkua Hossalaislammille.
Sieltä joko Suottavirralle ja edelleen Hakokosken kautta Hakoharjulle ja Huosivirralle. On osin vaativampaa.
Vaihtoehtona sitten ajaa Pitkä-Hoiluan ja Pistonlehdontien risteykseen, koukata siitä vasemmalle latupohjan kangaspolulle (vaalea maalipilkka puussa) noin 1km verran kunnes tulee takaisin tielle. Sitten jatkaa soratietä parisen kilsaa ja kääntyy vasemmalle Huosivirralle vievälle polulle.

Ekke
07.10.2016, 22.21
Kiitoksia kumpaisellekki, jospa näillä pärjättäis :)

Pitää tehdä Kokalmuksella sit reittivalinta tilanteen mukaan, tietääpä vähän paremmin vaihtoehdot. Pitkokset on vaimokkeelle ensimmäiset, niin ne vähän jännittää.. Näyttää kuiten heti aamusta menevän keli plussalle niin jospa ne ei kovin jäisiä ois.

Onko missä päin maukkaimmat juomavedet? Merkittyjä lähteitä ei tainnu reitille osua yhtään, mutta eihän tuolla ihan kuravettä tainnu olla missään.. :)

J T K
08.10.2016, 17.51
Vettä voi juoda lähes mistä vain. Järvien väliset purot hyviä paikkoja täydentää.

Blackborow
08.10.2016, 18.14
Tulipa taas käytyä ja kärsittyä. Hienoa oli kaikinpuolin, vaikka tuo metsähallituksen muutosinto vähän paikoitellen ihmetyttää. No sellaista se.

Huosiusharju-Hakoharju-Hossalaislammit-Kokalmus-Aittojoki-Syrjäharju-Lipposensalmi-Pitkä Hoilua-Hossalaislammit-Laukkujärvi-Torkonluikea-Huosiusharju oli reittinä. Rauhassa sai polkea. Välillä sai polkea reilut 2h näkemättä muita ihmisiä. Päivän hienoin hetki sattui melkeinpä soratiellä, kun soraa jauhoin kohti Aittojokea ja suon laidasta nousi iso lintu lentoon. Maakotkahan se.

läskimooses
08.10.2016, 18.41
Kyllä mehtähallitus tietää mitä tekee, just olin heidän järkkäämällä MTB-tutuksi tapahtumassa (oli ensin MB-tutuksi). Se oli suunnattu Rukan yrittäjille. Käytiin oikein ajelemassa fillareillakin. Jäi varmasti hieno kuva lajista, markettiläskeillä Rukan huoltoteitä ylös ja alas. OK, hengellinen anti oli hyvä kiitos Suomen Ladun ja Pekka Tahkolan + freeride näytös oli ihan ässä.
http://i61.photobucket.com/albums/h52/ElmoElmola/DSC_0475_zpsozzye5sb.jpg:rolleyes:

Ja se Kylmäluoma-Hossa menee kiinni. Jotain hiekkateitä voidaan ehkä avata korvaaviksi reiteiksi. Panostetaan kuulemma päiväreitteihin.

Ekke
08.10.2016, 19.14
Kiitokset vielä nettisherpoille reittivinkeistä, mukavaa pätkää oli about kaikki. Omista reittimuutoksista johtui ei-niin-helmet, oli paljon puuta polulla poikittain.. Ei sattunu toinen Blackborow tuleen vastaan, melko rauhassa saatiin mekin ajella :)

Kokalmuksella tuli paistettua makkarat ja täydennettyä vedet.. Yhtäaikaa saapui laavulle etelästä karkumatkalla oleva pitkänmatkalainen, pohjoista kohti oli vielä jatkamassa Hossasta..

Päätettiin maastoreissu Pitkä-Hoiluan päätyyn, autolle kun päästiin niin alkoi oleen jo melko pimeää. Kyllähän tuolla useammaksi päiväksi on ajoa, etenki kun vauhti oli melko rauhallista. :)

http://uploads.tapatalk-cdn.com/20161008/9a43a894911ce8f393a3e9808e62c130.jpg

Sent from my E5823 using Tapatalk

Blackborow
09.10.2016, 08.22
Syysmyrsky oli tosiaan käynyt ja puita oli jonkin verran poluilla. Jossain Suottajärven paikkeilla näkyi Bud-Lou yhdistelmän jälkiä. Muita havaintoja muista läskeilijöistä ei ollut.

Aittojoelta lähtiessä missasin täysin tuon uuden polkulinjan.

J T K
09.10.2016, 08.55
Kyllä mehtähallitus tietää mitä tekee, just olin heidän järkkäämällä MTB-tutuksi tapahtumassa (oli ensin MB-tutuksi). Se oli suunnattu Rukan yrittäjille. Käytiin oikein ajelemassa fillareillakin. Jäi varmasti hieno kuva lajista, markettiläskeillä Rukan huoltoteitä ylös ja alas. OK, hengellinen anti oli hyvä kiitos Suomen Ladun ja Pekka Tahkolan + freeride näytös oli ihan ässä.
http://i61.photobucket.com/albums/h52/ElmoElmola/DSC_0475_zpsozzye5sb.jpg:rolleyes:

Ja se Kylmäluoma-Hossa menee kiinni. Jotain hiekkateitä voidaan ehkä avata korvaaviksi reiteiksi. Panostetaan kuulemma päiväreitteihin.
MH:n järjestävän tahon heikko hetki sattui vuokrapyörävalintaan, toivotaan että yritys hankkiutuu moisista laitteista eroon.

läskimooses
10.10.2016, 22.07
Jeah, mutta tämän ketjun otsikon hautajaiset vietetään nyt, kun mh:n asiantuntijat katkaisivat Hossa-Kylmäluoma-Taivalkoski-reitin. Kiitos vaan kovasti.

J T K
12.10.2016, 05.36
Heh :) Ei nyt kannattais olla noin dramaattinen. Vaikken tarkalleen tiedäkkään, mistä tuossa on kyse.

Kun itse Hossassa on kuitenkin nyt valmiina jo yksi reitti ja toista merkataan siten, että tänään lienee sekin valmiina.

JackOja
12.10.2016, 07.54
Mikä se juttu nyt on? Laitetaanko siellä se reitti kertakaikkiaan jotenkin katki vai lopetetaanko ylläpito? Kai sen reitin kuitenkin voi ajaa, vai voiko? Ja jos tarpeeksi ajetaan niin "pysyyhän" se siellä?

Blackborow
12.10.2016, 08.24
Varmaankin jäljelle jääneet pitkokset käydään varmuuden vuoksi keräämässä pois. Ymmärrettävää että vähemmän käytetyt suljetaan, että saadaan levitettyä soraa muille poluille.

JackOja
12.10.2016, 08.44
Varmaankin jäljelle jääneet pitkokset käydään varmuuden vuoksi keräämässä pois.

Onko ne jossain sellaisessa paikassa, ettei vaihtoehtoista kiertoreittiä ole?


...saadaan levitettyä soraa muille poluille.

Alkoikohan tämä kehitys siitä kun silloinen Kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen vieraili Lemmenjoella kullankaivajien luona uutta kaivoslakia valmisteltaessa.
Hänhän oli jotenkin tuohtunut vaivalloisesta paikallepääsystä ja oli sitä mieltä, että kansallispuistoihin pitää päästä helpommin :)

Blackborow
12.10.2016, 09.04
Onko ne jossain sellaisessa paikassa, ettei vaihtoehtoista kiertoreittiä ole?

En ole reittiä kulkenut, joten en osaa sanoa.

Pieni kytkimen käry on ilmassa, että josko kävisi vielä viikonloppuna nauttimassa ennen kuin ne polut on tasattu.

Juha Jokila
12.10.2016, 16.54
Hossasta Kylmäluomaan voi ajaa Perangan kauttta. Siinä on vaan tylsä rivakka siirtymä 5-tietä tai sen vanhoja jäänteitä pitkin Kylmäluomaan.

Lyhyellä karttatutkiskelulla Värikallioilta voisi päästä Kylmäluoman suuntaa tukinajouria ja metsäteitä käyttäen aika vähillä tunkkauksilla sen pitkän Somer järven pohjoispuolta seuraillen.

J T K
12.10.2016, 17.32
No hoh näitä kirjoituksia taas ☺ kyse lienee siitä että ylläpito loppuu. Pitkosta menee siihen malliin tulevina vuosina uusiksi että lienee tehty päätös ettei siihen mh enää ala. Sielä saa varmasti kulkea jatkossakin ihan kuin nytkin enkä usko että yhtään lankkua sieltä käyvät purkamassa teitä kiusatakseen ☺

J T K
12.10.2016, 17.43
Tämän surkeuden keskelle voikin kertoa, että pari merkittyä reittiä on jo olemassa:
Valkoinen reitti n. 4,7km (vähän tai ei lainkaan kokemusta omaaville) Huosivirta - Kämppäkartano - Jatkonvaaran puoli - Huosivirta.

Keltainen reitti n. 10km + mahdollisesti siirtymä takaisin luontokeskukselle n.2,5km (jo jonkin verran kokemusta omaaville ja harrastajille): luontokeskus - Iikoski - Torkonluikea - Hakokosket - Hakoharju - Huosivirta.

Ens viikolla kenties merkitään Punainen reitti n.13,5km (sama kohderyhmä kuin keltainen, joka on kuitenkin vaativampi osiltaan): Hossalaislammit - Muikkupuro - Ala-Valkeainen - Kokalmus - Lipposensalmi - Pitkä-Hoilua.

Pexxi
12.10.2016, 19.43
Onhan noita turha pitää virallisesti auki jos ei käyttäjiä ole. Uskon, Artzin ja px:n kerran kesässä ajelut ei taida paljon pitää polkua auki. Perangan kautta varmaankin kannattaisi kehitellä jotain merkittyäkin yhteyttä, kai sieltä isoltakin tieltä saa koukkauksia puskan puolelle. Vai onko se pelkkää suota, joku paikallinen varmaan tietää. Tai näkeehän kartastakin aika hyvin.

Aika pahalta äkkiseltään näyttää.

usko juntunen
23.10.2016, 18.56
Huono asiakas tai sitten hemmetin hyvä markkinoija?
Mä luulen että aika moni olisi jättänyt tulematta Juntuslandiaan jos ei olisi bongannut Uskon kuvia mestoilta.
Oisko tuo sitä kuulusata sissimarkkinointia? Kävi tuossa alkuviikolla yksi paikallinen kaveri, joka ei ole ennen käynyt Hossassa, hakemassa kartan ja reittivinkit ko. paikan poluista.
Mullahan on sellainen diili, jotta jokaisesta "asiakkaasta" saan ilmaisen vkl MH:n sviitissä. No, sehän piti lunastaa luvattu sviitti...:D
Joitaki pieniä puutteita sviitissä on, mutta sanotaanhan että lahjahevosen suuhun ei kannata katsoa. Talkkari oli kääntänyt la. kylppärin poilerin termarin johonkin säästötilaan?
Pe. iltana vesi oli vielä lämmintä kuin se kuuluisa linnunmaito. Muuten kyllä erittäin viihtysä ja rauhallinen huone.

https://goo.gl/photos/s8vMyvAkLD8QbT8fA

https://lh3.googleusercontent.com/jO4FSNlEq_ILbXYceYd1HZJl4jPPK42cSpGE8fSkxoLFpBkz5M 9fphHrlWFObdu0cxi5IHqLCz4TuwgTYZI_NXnPV4wqw0MxmUuO nsYBhyEm4C4Yl4EphC4FWauGVNe-wa7ZkW88Za5_UNv-EDF4YFHmnV7GFyM-6qzR8Op6hLA4Z9tIfGIPeoRAq_ftHO1WL7-PNannLjAWdfQRpcmnA-v23UfmqQHO-fQwhxn6_4_bmDbVq8QcIiB698HhppyVmYQnPvVeVfOPkFqnQ31 lwRfTKvU5c3lhQgi578r1Bu-2cTgaGcqWM72WJnT5JD0hxHkIkXBO1sFNGO6ZZhAaWMhxFBu-vkh2QgeBki78zx3oREaYkfE3c2b5vSgibWdgKnvKL3-534zOPaw9_zJUEUalLUWL2SRpyQS-CiU0mVv4MjKqxc3GP4dynZZOAE1ClXwmx51XUkT4tNABEiuZUb 42-2a4d5GbyeoTEninYzvyRNbTqR7CBKC2Cfd5Q3YgfhPHRDjw0Wy Zt3Curc1Kj8fRUnVXqDAGNP11ahMbgiWZIZxUnXrv-rAOYE9bELoXgEiX9nTGonAjvuXLi5VgUD2n9NvBrga-AxHOC6il3k0b7qEKVg=w982-h736-nohttps://lh3.googleusercontent.com/RFOv94RhZHgC6rG78mrmSmjhhr2c54hLNAEDOZLQQKF2mHtftd EcvUPBO4DHdvcRYcY2g1y1cIgiPz9Tg1s9Id9eo442MBOLu6DH ZahiNOTyzbZnm7lrG0nYHgqQbmATVdIgTBY7tiO94cvQXYt2Kv Q2Q9-ybXbqREnm9_8SLhIOMZOLF3OlvRr2U3K9xQbYwxmlDAomTbOyd 8b8uhkiP64Cc5xsYJ9wDKRDTxgS3Jc8uriL-TZa4s1ktUiARvVF_b8UJZhWP60qL9E1HuRm1XQsmfBGqpbiyvZ BO1iDlunPmXkKU6gtpr3SVikiWhnLhbefBXEBWg_fhDHL9bydo Y9ceFhGWkpJY1ItPFf0DVIxLni83N_ywfF07QqqujPTC9WhQIq zKPErIeIjSsG4E1ctDrZOirSaM11td3P4icr88eV9nzGmojM7h LEOTIqHm1US0Uzm1dXvLQ9j9XbJktksqRXmCTuaUGi3JLNGGAo 67kgmgAJlSFTUdaRZDtd9JBywMw94XZa_tbOX73gxNgz12PE-QUig0-1grPOKpfRv8ZFhailQtLLrqL8Fk9fwc7h8p5dqpT-3qZ7ZffkHQPWrAaOZdeL5c36Fvlg1xyY0zExqNg=w982-h736-no

zipo
23.10.2016, 19.36
Henkilökuntaa.....,kauppaneuvokselle tärpättiä.:)
Eiku mitens se menikään,Joo Thnx kuvista.Kyllä kelpaa.

usko juntunen
07.12.2016, 18.56
On näköjään joku muukin menettänyt sielunsa Koillismaan risukoille :)
Retkipaikka noteerannut Hossan. http://retkipaikka.fi/vapaa/enaa-puoli-vuotta-avajaisiin-nain-legendaarinen-hossa-muuntuu-kansallispuistoksi/ http://www.fillarifoorumi.fi/forum/images/icons/icon14.png

Selvitysmies
06.02.2017, 09.33
Kuulin huhupuhette, tiedän että ei pitäisi jatkaa huhua, mutta tältä olisi kiva saada siivet poikki! Eli huhu oli, että pyöräilyä Hossassa oltaisiin rajoittamassa merkityille pyöräreiteille. Toivottavasti tätä ei edes harkita? Hoito-ja käyttösuunnitelmassa ei asiasta puhuta muuten kuin, että jätetään varaus rajoittaa pyöräilyä tarpeen mukaan järjestyssäännöllä.

Selvitysmies
07.02.2017, 14.23
Kyllä siellä nyt oli Metsähallituksella (puistonjohtaja) sellainen näkemys, että kun sinne on vaivalla tehty viralliset mtb-reitit, niin minkä ihmeen takia muualla pitäisi muka saada ajaa? Vähän oikein suutahti ja loukkaantui, vaikka oikein nätisti anteeksi pyydellen yritin kertoa miksi joku voisi haluta ajaa myös muualla kuin JTK:n ansiokkaasti suunnittelemilla reiteillä.

Yritin myös selittää mitä tämä tarkoittaa kaavaillulle Iso-Syöte-Hossa-reitille eli siitä tuleekin sitten Iso-Syöte-Kylmäluoma :( Luulin, että Metsähallituksellakin olisi kelkka ollut kääntymässä fillaroinnin suhteen, mutta ei oikein siltä näytä :(

Puiston hoito-ja käyttösuunnitelmaa aletaa piakkoin tehdä, tähän ollaan palkkaamassa henkilöä. Vielä siis voidaan toivottavasti vaikuttaa lopputulemaan (vai olenko ainoa joka haluaisi pitää koko puiston auki fillaristeille?). Pidetään jäitä hatussa ja koitetaan mennä asialinjalla, valitan jos tähän viestiin tirahti kuitenkin pari kyyneltä ja katkeraa kalkkia.

JackOja
07.02.2017, 14.32
...(vai olenko ainoa joka haluaisi pitää koko puiston auki fillaristeille?)....

Et.

Tätähän on ennustettu monessakin topicissa, siksi mielummin ei "reittejä" mihinkään. Harmillinen juttu.


EDIT:

...kävelijät olivat todella harvassa. Kävelijöiden häiriintyminen ei siis mielestäni ole kestävä peruste rajoittaa maastopyöräilyä.

Jos yksikin häiriintyy se on liikaa. Sitäpaitsi luonto kuluu kun sitä käytetään.

Koskas Hossasta tuli valtion retkeilyalue... 1979. Vois teettää teepaitoja tekstillä "Kiitos Hossa 1979-2017"

Markku Liitiä
07.02.2017, 14.32
Kuinka suuren osan viralliset mtb-reitit kattavat puiston kaikista poluista?

Kun viime kesänä pyöräilin Hossassa, vastaantulleet/ohittamani kävelijät olivat todella harvassa. Kävelijöiden häiriintyminen ei siis mielestäni ole kestävä peruste rajoittaa maastopyöräilyä.

Ski
07.02.2017, 15.17
Kyllähän sinne luontoon pitäisi ihmisiä päästää menemään lihasvoimalla niin paljon kuin vaan mahdollista. On siellä sen verran mukavaa ja koska Suomessa voi näin tehdä. Kyllähän tää aikamoinen luontoparatiisi on.

Lähetetty minun SM-A700F laitteesta Tapatalkilla

Blackborow
07.02.2017, 15.22
Näinhän tässä arvelinkin käyvän. Kohta puoleen varmaan ne viralliset MTB-reitit on tasattu soralla ja niitä mitä ei ole varaa tasata otetaan pois verkostosta. Liian mukavaa tuolla olikin...


Pitäisköhän tuo lyödä kalusto myyntiin. Alkaa elintila olla kohta vähissä...

Ski
07.02.2017, 16.07
Näinhän tässä arvelinkin käyvän. Kohta puoleen varmaan ne viralliset MTB-reitit on tasattu soralla ja niitä mitä ei ole varaa tasata otetaan pois verkostosta. Liian mukavaa tuolla olikin...


Pitäisköhän tuo lyödä kalusto myyntiin. Alkaa elintila olla kohta vähissä...
No elä ala nyt synkisteleen 😀
Mitä enempi ajetaan hyvillä mielin niin asiatkin menee eteenpäin

Lähetetty minun SM-A700F laitteesta Tapatalkilla

usko juntunen
07.02.2017, 21.19
Liippaa niin läheltä Taivalkoskea, jotta sopinee tähän ketjuun.
Onko kukaan voorumilainen liikkunut Soiperonen-Rääpysjärvi alueella? Vaikuttaisi hienolta päiväretkeilykohteelta. Kangasarjuja&vesistöä, kuten Hossassa.
https://asiointi.maanmittauslaitos.fi/karttapaikka/?share=customMarker&n=7285331.421016723&e=557465.870537792&title=Soiperoinen&desc=Polkuja&zoom=10&layers=%5B%7B%22id%22%3A2%2C%22opacity%22%3A100%7D %5D

px
07.02.2017, 21.40
Tuo alue on maastoiltaan aivan huikea paikka, mutta kuten tuolla (http://www.luontoon.fi/soiperoinen/ohjeetjasaannot) sanotaan, niin
"Liikkuminen moottoriajoneuvolla, polkupyörillä ja ratsastaen on sallittu vain alueen läpi kulkevalla maantiellä." :(

JackOja
07.02.2017, 21.40
Liippaa niin läheltä...

Liippaa niin läheltä, että oli aikomus mennä tuonne erään foorumilaisen suosituksesta viime kesänä. Jäi tekemättä silloin, mutta on "to do" -listalla :p

a-o
07.02.2017, 22.01
^Noille maille sitä on sattunut aika paljon upeita paikkoja!

Onko Usko vaihtamassa tukikohtaa rauhallisemmille maille? :)

Arhipoff
08.02.2017, 09.53
Tuo alue on maastoiltaan aivan huikea paikka, mutta kuten tuolla (http://www.luontoon.fi/soiperoinen/ohjeetjasaannot) sanotaan, niin
"Liikkuminen moottoriajoneuvolla, polkupyörillä ja ratsastaen on sallittu vain alueen läpi kulkevalla maantiellä." :(
Hups tätäpä en tiennytkään, joten en postaa kuvaa viime kesältä tuolta harjupolulta [emoji16]

usko juntunen
08.02.2017, 15.55
^Noille maille sitä on sattunut aika paljon upeita paikkoja!

Onko Usko vaihtamassa tukikohtaa rauhallisemmille maille? :)
No en, mutta aattelin jos samoilla tulilla Hossan/Taivalkosken reissuilla piipahtasi.

Ei tuo px:n "huono" uutinen poissulje ettenkö piipahtaisi. Pitää vain vaihtaa pöörä vesikukuneuvoon. Järjestelykysymys, sano :)
Vai löytyykö jostain melonnankin kieltävä pykälä:(

"Veneiden ja kalastustarvikkeiden säilyttäminen on sallittu vain niille osoitetuilla paikoilla ja Metsähallituksen myöntämällä luvalla. Lisätietoja luvista Syötteen luontokeskuksesta (http://www.luontoon.fi/syotteenluontokeskus)."

J T K
10.02.2017, 22.27
Minun suunnittelukokonaisuudessa Hossan merkittyjen reittien lisäksi tarjottaisiin myös vaihtoehtoisia reittivaihtoehtoja ajajille. Eli esim. harjupolut, jokirantojen teknisempää polkua jne. Nämä sitten merkittäisiin karttamateriaaleihin ja netti-infoihin. En ole ollut marraskuun alusta enää hommassa, mutta koetan selvittää mikä on tilanne.

usko juntunen
16.02.2017, 21.26
Sora-allergiaa poteville:)
Lukekaapa Retki-lehti 1/2017 sivut 12-17 Ja miten tämä liittyy Hossaan?
Liittyy siten, että jutussa selvitetään juurtajaksaen esteettömien luontoreittien merkitys liikuntaesteisille. Viittaan tällä esim. Hossan esteetömiin reitteihin, kuten Muikkupuro
Lihapyörre ja osin Värikallion suunnan polut. Josko jutun ajatuksella lukeminen avaisi hieman näköaloja siihen suuntaan, ettei Hossan(kaan) reittejä tehdä ainoastaan kovajalkaisten
maastopyöräilijöiden toiveiden mukaisesti.

Esim. Ruunaan alue.http://www.malike.fi/fi/kokemukset/kokemuksia-ja-elamyksia/eramaa-kutsuu-pyoratuolinkayttajaa/

Mutta:
Koska tämä fillarifoorumi, niin vedetään ne reitit pelkästään pitkin kivipuutarhoja ja laittaa kyltit missä kielletään niillä ajaminen, jos
Tahko tai Syöte ei mene alle kolmen tunnin. emoji

läskimooses
16.02.2017, 22.06
Eli jos haluaa säilyttää koko puiston avoimena fillareisteille on jotenkin esteettömyyttä ja liikuntarajoitteisia vastaan? ;) Ja että vielä pitäisi ajaa 120km Syötteellä alle kolomen tunnin, jotta ajolupa Uskolta irtoaisi! :D

Minusta heinointa suomalaisessa maastopyöräilyssä on ajaa villiä polkuverkostoa tarkalleen tietämättä mihin on menossa tai mistä on tulossa. Jos Hossassa ajot rajoitetaan annetuille reiteille ja vielä kiertosuuntakin on määrätty, niin mielestäni menetetään aika paljon. Muut saavat tietenkin olla erimieltä ja yleensä ovatkin ;)

Se, että mahdolliset pitemmät reittikokonaisuudet esim. Syöte-Hossa katkaistaan järjestyssäännöllä ei ole minusta järkevää. Jos jotain rajoituksia täytyy tehdä olisi mielestäni järkevämpi ohjata tai jopa kieltää fillarointia mahdollisten ongelmien ilmetessä, ei niin että kieltoja tulee ennen kuin edes on näyttöä mahdollisista haitoista.

Tuolta Ruunaan järjestyssäännöistä:
"maastopyöräily on sallittu jokamiehenoikeudella. Pysythän selvästi erottuvilla poluilla ja otat huomioon muut poluilla liikkuvat."
Tämä kun saadaan Hossaankin, niin hyvä!

Henkilökohtaisella tasolla Hossan tulevaisuus ei paljon hetkauta, kun en siellä ajele. Vähän liian tylsää polkua omaan makuun. Kunhan vain mieltäni pahoitan harrastuksen vuoksi :) Tuolla voisi kyllä käydä seikkailemassa: https://asiointi.maanmittauslaitos.fi/karttapaikka/?share=customMarker&n=7277502.730003735&e=597868.252563072&title=Hiekkarantaa&desc=&zoom=11&layers=%5B%7B%22id%22%3A2%2C%22opacity%22%3A100%7D %5D Ilmakuvien perusteella lähes 10km autiota hiekkarantaa :cool: ja Kalliohalsi on kuulemma upea paikka: https://asiointi.maanmittauslaitos.fi/karttapaikka/?share=customMarker&n=7277116.117116873&e=602174.86884762&title=&desc=&zoom=9&layers=%5B%7B%22id%22%3A2%2C%22opacity%22%3A100%7D %5D


(https://asiointi.maanmittauslaitos.fi/karttapaikka/?share=customMarker&n=7277116.117116873&e=602174.86884762&title=&desc=&zoom=9&layers=%5B%7B%22id%22%3A2%2C%22opacity%22%3A100%7D %5D)

Juha Jokila
16.02.2017, 22.32
Hossassa on tähän asti ollut luonto ja kävijämäärät jokseenkin tasapainossa. Maineen leviäminen tuo valitettavasti minä-minä-massat paikalle ja kaikenlainen piittaamattomuus lisääntyy. Siinä vaiheessa kun neulasrännit on jarruteltu hiekalle, alkaa nopea eroosio, joka ei meidän elinaikana ehdi korjaantua vaikka ura suljettaisiin kokonaan. Toivottavasti kaikki ymmärtävät ajaa jälkiä jättämättä, että kehtaa edelleenkin puolustaa pyöräilyn säilymistä jokamiehen oikeutena.

Blackborow
17.02.2017, 08.14
Hossassa on tähän asti ollut luonto ja kävijämäärät jokseenkin tasapainossa. Maineen leviäminen tuo valitettavasti minä-minä-massat paikalle ja kaikenlainen piittaamattomuus lisääntyy. Siinä vaiheessa kun neulasrännit on jarruteltu hiekalle, alkaa nopea eroosio, joka ei meidän elinaikana ehdi korjaantua vaikka ura suljettaisiin kokonaan. Toivottavasti kaikki ymmärtävät ajaa jälkiä jättämättä, että kehtaa edelleenkin puolustaa pyöräilyn säilymistä jokamiehen oikeutena.
Syöte on tuosta meiningistä erinomainen esimerkki. Rännit on paikoitellen yli metrin leveitä kun pitää oikoa ettei kermaperse kastu tai viiden tonnin hiilikuitutäpäri hajoa juureen.

JackOja
17.02.2017, 09.30
On muuten melkoista sinisilmäisyyttä valtaapitäviltä kuvitella, että ajelu pysyisi "erikseen sallituilla" reiteillä. Kuka siellä valvoo? Mitkä ovat seuraukset kiinnijäännistä?

Kaikki tai ei mitään on yksinkertaisempi käytäntö. Parempi olisi kieltää kokonaan ettei tarvitse jossitella.

Kekkospuistostakin tulee melkoinen leikkikenttä jos (vain) jotkin hiihtokeskusten merkityt lähireitit avataan pyöräilylle.

EDIT: tarkennuksena todettakoon, että mielelläni ajelisin kansallispuistoissa, mutten mielelläni ajele paikoissa, joissa se on erikseen kiellettyä jonkin sortin säännöillä.

J T K
17.02.2017, 14.46
HKS tulee asian määrittämään ja mitä järjestyssääntöön sitten kirjautuu. Eikä asia ole vain ja ainostaan kiinni tämän lajin näkökulmasta vaan siitä, mikä on koko puiston käytön kokonaisuus. Mutta en minä siitä sen enempää tiedä, tuskin tietää vielä kovin yksityiskohtaisesti kukaan. Reittien tekemisellä pyritään ohjaamaan kuitenkin aktiviteettia niille ja ne kuitenkin madaltavat kynnystä tulla alueelle, kun tiedossa on että niitä löytyy. Ei teidän, jotka lukeudutte erittäin marginaaliin kaikessa ekstriimeydessänne, kestävyytenne tasossa ja vaikka missä varmaan täysin oletetakkaan pysyvän niillä. Mutta aina kannattaa miettiä, miten liikkuu ja missä liikkuu. Tai mitä näissä säikeissä tuo esille. Kyllä näitä seurataan yhdessä jos toisessa suunnassa.

Sitäkin kannattaa itse kuinkin tietysti miettiä, että jos kansallispuistopäätöstä ei olisi tullut, niin olisiko esim. rakenteiden korjaamiseen tullut mitään viimevuosien panostusta enempää. Tuskin. Eli pitkosten, siltojen ja laavujen vähittäinen rappeutuminen olisi saanut mitä todennäköisemmin jatkua. No ehkä sitten se ryhmä, joka tykkää tarpoa olisi viihtynyt.

Siellä on tehty todella paljon nyt uutta rakennetta ja sitä soraa ei ole mtb-reitteihin kylvetty kuin niihin kohtiin, joissa se on tarpeen. Sillä, missä on joko niin kivikkoista, että vain harva edes tykkää kävellä tai missä on riippuen sulavesistä yms. märkää. Ja niitä ei kuitenkaan kovin montaa paikkaa ole. Päinvastoin, sateisellakin kelillä maaperä kyllä imee hyvin. Muutamat harjunousut/laskut on linjattu uudestaan jouhevamman ajettavuuden ja toisaalta mahdollisen kulumisenkin näkökulmasta. Suunnittelussa on pidetty mukana (kuten jossain jo aiemmin kirjoitin) vaihtoehtoisten polkujen informoimista, jolloin varsinaisten reittien rinnalla olisi vielä erikseen suosituksia erilaisista vaihtoehdoista. Aika näyttää miten käy.

Alue on niin paljon erilainen verrattuna Syötteeseen, enkä toisaalta jaksa uskoa ihan äkkiä siihen, että yhtäkkiä Hossassa alkaisi maastopyöräilyn volyymi räjähtämään käsiin. Sinne on kuitenkin matkaa, saavutettavuus sitä myöden erilainen, majoitusta ja muita palveluja vähän. Mutta varmasti se tulee lisääntymään ja sille on kuitenkin sijansa ja toivottavat tervetulleeksi aktiviteetiksi. Siltikin, vaikka se määrä tuplaantuisi tai triplaantuisi nykyisestä, sekaan mahtuisi aika kosolti vapaasti hengittävää ilmaa ja tuulen tuiverrusta.

JoseJ
01.05.2017, 08.51
Joko kohta pääsee Hossaan pyöräilemään? Vai vieläkö monta metriä lunta?
Käytiin tosiaan viime syksynä ensimmäisen kerran hossasa oikeen yhden yön reissulla. Ois pitänyt sillon heti kirjottaa tänne reissusta, mutta se vaan jäi ja jäi. Reissusta jäi kuitenkin sen verran mieleen että uusiksi pitää päästä ja pitemmäksi ajaksi. Ei se yksi yö riitä, mutta ompa nyt neitsyys viety niin tietää mitä pitää ottaa mukaan ja mitä ei. Tavaraa oli liikaa mukana ja ruokaa sitäkin enempi.. Olisi varmaan ruokkinut itseä viikon sillä ruoka määrällä. :) Alkumatkasta meitä tuli vastaan tuntematon maastopyöräilijä.. Reidet oli vahvemmat kuin meillä yhteensä ja pyörä kulki liiankin liukkaasti kun ohi meni. Siinä muutama sana vaihdettiin ja todettiin kaverin kanssa vähän myöhemmin että ihan varmasti joku himovoorumipyöräilijä. No niinhän se Uskoksi paljastu kun tavattiin uudestaan. Ainut asia mikä jäi harmittaan oli se ettei tullut tahottua nimikirjotusta ja selffietä.. Jospa se korjataan keväällä.

Muutama kuvakin tarttui matkalta mukaan.. Osa kuvattu canonilla ja osa iphonella.
Linkki: https://josen.kuvat.fi/kuvat/Retket/Hossa+2016/

Juha Jokila
01.05.2017, 09.10
Siisti kuvasetti JoseJ:llä. Varsinkin ne Canonilla kuvatut erottui. Taisi olla kohtuu valovoimainen linssi kun noin lyhyt syväterävyysalue onnistui?

JoseJ
01.05.2017, 09.14
Joo canon 6D ja Sigma 50mm 1.4 artti linssi nokalla. Ehkä vois näin sanoa että yhtään enempää ei kyllä vihtis kamera kamoja roudata mukana.. Painaa ihan tarpeeksi nuinkin :D

Blackborow
01.05.2017, 10.43
Lunta on se 70-100cm vähän kohdasta riippuen, että saa nähdä ehtiikö tulva laskea kansallispuiston avajaisiin.

usko juntunen
01.05.2017, 15.39
Morjesta pöytään Kalajoen Junkkarit :D
Tässä jo talaven mietin jäivätkö pojat Hossaan, kun ei oo kuuluna mitään.
Mulle jäi epäselväksi kiersittekö Ölökyn Ähkäsyn kokonaan, vai tulitteko ko. reitille jostain ylempää matkan varrelta?
Noiden vermeiden kanssa Ähkäsy on kyllä paljon reisiä rassaavampi kuin ne muut alueen polut yhteensä! On se pikkusen röykyisempi pulevardi mitä vaikka Kalajoella oleva Tapion taival.
Pari kertaa olen Ähkäsyn kiertänyt. Kerran tossulenkkinä ja toisen kerran pyörällä. Tai sanotaan, että pyörä oli mukana. Ajamisesta en ala hirveesti kertomaan:o

Jäi mullekkin mieleen poikien tavaramäärä. Sillä reisulla ei tosiaankaan tainnu nälkäkuolema uhata. Taisin ittekkin "joutua" osallistumaan sen kuorman kevennystalkoisiin. Kiitti vaan:)

Ihan heti ei taijeta päästä maisemiin. Täällä Savonmuallakin, mikä on suurinpiirtein puolivälissä Kalajoki-Koillismaa on lunta niin et meillä kaupunki on alakanu lanata paikallisia rettejä auki! (ylä-savon mtb-reitit-topic)

Siinäpä selfie:)
https://lh3.googleusercontent.com/Mwtr60nD-9metDoKn9XYk5qVisuFrvbQQ_ArHNewuey5R5J6R_2ShxY-WVzZoJkHvkd8DRgzb7gGR37LkivN0wbWMmCGceapajw8Uv-47xNv9qkpceWf7e8aaSo3dJMc2cpTJlKmanUabkC2X1z44adjt gVWOF-fFIqYQ0PNQwtynKHqUUtcR5QLAh0yaWZCcY0ZCJt-izFrwmw3kClkX-7zY4agcnW2U5aiG4yoI0LBs8UIGvqDMgcW0J1jLV7BjDzkOCfO VVfPJ9fgU_pXsbG6y4TcuEldCnm1nGAogpqKTRofuSZ9tE3FyZ rBMfSEalzZN2zweGEn49iUgPFgVGnzO9E1v0J_6B0ljQgBkg37 1GrCE0wbCTTpZRsuhlXXHp9P6Igw6wWBKpNVPjx21067PP7Aog PRFpYg6_VfkeLoSyis_40SHsr0pY7nkN_LOAkUGIP5lZqNbhJQ eE1Ubh59J-c5rLN_Mky9FhjHV4BReM-K7JD1GRcVySx6rJAAbDKWPUEWxB8n3bD4gg5qJMzhBJ-8_Nvs8nJnBUEhxd4d2IVFmtSud4s8gk609cx5SFwKPUZ0V9zT-8rymKQ-GJRaKShLt-JzkiWBFMv-41PPcWFv7BSaoA=w982-h736-nohttps://lh3.googleusercontent.com/DKc2tKHKf38J2XHxYeu6pmn1a_hsuu0QdESiYlwJDq0aLqh3pB 2sV6JZoudg5VBUlSk5SJtXYLN_zI4DWA1qpYT0b8N1LVGj-5yuoWZtlezMkUIVYSCha4wHNA2iZHFbL4Ru6Zgo-XkeL0vRxlGFw4puKdW3aw7Q7kFamWJIxchtvheKro8_8JAHPOd MSsHFp2_vGA2_KCuAC85W7SQxZyVP_rBupjjSCAZnJwGwNjya-gE6uE_jVnZz4xo96dXyRfZyZHqmN7WQRjk2F2q0CwYGgCLAWgL kgQW5qi2rd0SwXSq_K1I9QvckDgTe_X73BNhNkgxwunURxHusW CtcrzMUwR2t7VfbaFhxCQ7ldozNiR8cL45gPc2jFoLUl8PKI_Y m1fWH5RjscY_8gNiaQOFoEu5ssZIZg4t-d5-FAOnh2tI-lTgZWZVE6h82P8LeRsc7dvAHOIjJeeb4VOwBFMYBfo6z4OCLa8 6WUYQthCvU56VHBXknGb3esDHFu9bXYTRKpXnd8CN2HDS3jinZ 4kQFgwV-Erz1lgiDztOIe_EvWJ1LamoMUgdjaGhI6dRpM67lw-UJMvD4bYqLCstlsqcx-ZVuXyc5z7PtOqeVirjwQ0oOf6kdDA=w982-h736-no

JoseJ
01.05.2017, 16.33
Ei jääty vaikka mieli ois teheny jäädä. :)
https://asiointi.maanmittauslaitos.fi/karttapaikka/?share=customMarker&n=7272927.2431998085&e=607441.1976068381&title=Tuosta&desc=Tuota%20polkua%20k%C3%A4ytettiin%20yhtymiseen %20tielt%C3%A4%20%C3%A4hk%C3%A4sylle&zoom=10&layers=%5B%7B%22id%22%3A2%2C%22opacity%22%3A100%7D %5D
tuosta tosiaan tultiin polulle. Oltiin yötä puukkojärvellä(kö se nyt oli?) ja sieltä tuota tietä pitkin tuonne polulle. Kaveri toimi kartturina mää vaan ajelin ja valitin loputonta ylämäkeä.. alamäkiä ei muuten löytyny.
Ihan vinkiksi vain seuraaville hossa neitsyille.. kannattaa käydä kysyyn sieltä luonto keskukselta vinkkiä mihin kannattaa mennä ja mihin ei. Mekin kysyttiin ja naureskeltiin kun sanoivat että ölkyn poluille ei kannata lähtä pyörällä. Hymyt hyyty jossain paikoin kun sitö itä reunaa lasketeltiin kohti etelää. Muutamia ihmisiä tuli vastaan sielä.. olivat kävelllen. On muuten kiva kuulla siinä samalla kun puuskutat pyörän kanssa jotain märkää kallion reunaa ylös kuinka joku mummu kertoo isoon äänen hänen serkun tyttönsä olevan muuten tosi hyvä maastopyöräilijä ja selättää tämmösiä paikkoja aina vähän väliä. Loput taivasteli meidän reitti valintaa pyörille.. Kovana kyllä yritettiin "pyöräillä" :cool:
No tuossa Uskon kuvassa tämä kaikki on jo selätetty ja maha täynnä kuivalihaa (ole hyvä vaan Usko) joka oli tilattu varustelekasta.. suosittelen!
Myös vaatteita oli mukana enemmän kuin reppuun mahtu.. ja reppukin oli liian iso. Kun matkaa suunniteltiin ja repun sisältöä mietittiin aina meistä toinen sanoi että entä jos sataa vettä ja entä jos paistaa aurinko ja entä jos meteoriitti tippuu maahan yms. Ja aina vaatteet ja ruoka lisäänty.. kukaan ei vaan muistanut että ollaan menosa yheksi yöksi muutaman kilometrin päähän autosta.. nooooo siinäpä sitä oppi kun ei näemmä sissikoulutus oo menny perille.

usko juntunen
01.05.2017, 17.29
Tältä näyttää se toisenkin puolen pulevardi.
https://goo.gl/photos/viwUN1pNiYusNvpK7
https://goo.gl/photos/x3Uaswgw76zxKCgT8

Jälkimmäisen linkin kuvien loppupuolelta löytyy Ähkäsyn palkkari-sapuskan resepti:)

JoseJ
01.05.2017, 17.46
Tuli muuten kauhia näläkä..

kempula
04.06.2017, 09.21
Pitää tässä kesän mittaan alkaa tutustumaan hossan polkuihin pyörälläkin kun mökki on siinä vesistön toisella puolella. Veneellä 30m ylitys pyörän kanssa ja ollaan jo retkeilyreitillä. Aiemmin tullut lähinnä metsällä kuljettua ja vesistöä pitkin liikuttua veneellä. Jos, vaikka viikon kesälomasta pyhittäisi näin alkuun niin eiköhän siinä kerkeä, joka paikan koluamaan.

J T K
06.06.2017, 16.27
Tilannetietoa Hossasta. Reittityöt jatkuvat lähiviikkoina ja reittiopasteet, infotaulut, karttatuotteet, gps-jäljet yms. tulevat ajallaan. Ensviikon lauantain avajaisiin ei välttämättä saada kaikkea kasaan, mutta niillä mennään siinä vaiheessa mitä on valmiina. Patikkareittien viitoitustyöt yms. ovat myös koko ajan käynnissä. Luontokeskus on uusissa kuoseissa ja siellä on jaossa repäisykartta, jossa näkyvät maastopyöräreitit. Samoin näyttöruuduilta voi tutkia reittitietoja. Viimevuonna kirjoitin, että reitit tulevat värikoodeilla. Sen lisäksi ne on myös nimetty seuraavasti:

Jatkon valkea (valkoinen reitti, valkoinen heijastin opasteessa)
Harjujen huikonen (keltainen reitti, keltainen heijastin opasteessa)
Kokalmuksen kierros (punainen reitti, punainen heijastin opasteessa)
Sininen saavutus (sininen reitti, sininen heijastin opasteessa)

Osin reitit voivat kulkea samassa kohdassa ja tällöin tolpassa on useita heijastinlätkiä.

Lähtöpaikalle luontokeskuksen isomman P-paikan reunaan tulee lähtöpaikkaopaste, sitä en uskalla sanoa onko vielä valmis avajaisissa. Toivottavasti. Samaten Hossalaislampien P-paikalle tulee Kokalmuksen kierroksen lähtöpaikkaopaste.

MTB-reittien sorastukset on muotoiltu Laukunsalmen rantaosuutta lukuun ottamatta, kun siellä oli vielä viimeviikolla jäätä ja lunta. Sekin muotoillaan lähiaikoina. Mutta tokihan ne sitten hakevat paikkaansa pitkäänkin ja lisämuokkaustakin voi tarvita.

Muikkupuron uusi silta valmistunee avajaisiin. Toivottavasti myös Ala-Valkeaisen puronylitys ja Ala-Valkeaisen sekä Kokalmuksen välinen silta. Kaikki puutavara on jo odottamassa kohteissa. Kokalmuksen pitkososuudella oli yksi lankkupätkä veden alla ja yhtä oli vesi liikutellut sijallaan. Ne entrataan jahka vesi laskee. Mutta kuljettavissa ne ovat. Lipposensalmen tulvakin oli vähäinen ja hyvin pääsi yli. Pitkä-Hoiluan itäpuoleiset pitkokset ovat vielä työlistalla, lankut on jo odottamassa kohteissa.

Mitäs vielä..no Syrjäharjun lenkkiä en ole vielä kulkenut, mutta siitä varmaan sitten tietoja loppuviikkoon. Iikoski-Hakokosket-Laukkujärvi on kuljettavissa, muutamat tulvakohdat pääsee kiertämään.

Iso-Valkeainen oli eilen vielä jäässä, samoin kaikki suojaiset pikkulammet. Kokalmuskin oli vielä osin jäässä. Nyt lämpesi kelit siihen malliin, että eiköhän ne sula vähitellen. Se voi tietysti vielä nostaa vähän vesien pintaa rannoilla.

J T K
06.06.2017, 16.35
Sitten erikseen avajaisista la 17.6.2017

Ohjelmaa riittää 10-16 ajalle ja viralliset avajaisseremoniat tapahtuvat puoliltapäivin. Jos kelit suosivat niin MH odottaa paikalle n.2000-3000 vierasta päivän aikana. Presidentti tulee avaamaan puiston ja liikkuu myös alueella seremonian jälkeen. Kannattaa varautua siihen, että liikennejärjestelyt ovat todellakin poikkeavat Hossan kuvioihin tottuneille. Liikennettä tullaan ohjaamaan jo perjantaista lähtien. Luontokeskuksen alueelle eikä Jatkonsalmentielle pääse lainkaan la aamusta iltapäivä 16 asti.

Tutustukaa avajaisten ohjelmistoon sivulta hossanjuhlat.com

Avajaisissa on mtb-aiheista toimintaa, Suomen latu on paikalla metsähotellinsa merkeissä ja touhuaa myös maastopyöräilyn merkeissä. Cyclos Kuusamo pitää fillaripistettä avajaisten tapahtuma-alueella, jossa pääsee testaamaan taitojaan tekniikkaradalla ja kokeiltavana on seuran lasten maastureita ja joitakin aikuistenkin pyöriä. Iltasella vedetään sitten yhteistyössä Krossikommuunin kanssa pari ohjattua mtb-retkeä reiteille. Katso täältä lisätiedot asiaan liittyen (http://www.cycloskuusamo.net/hossan-kansallispuiston-avajaisten-pyorailyohjelma-la-17-6-2017/).

Blackborow
06.06.2017, 18.44
Miten siinä sitten kävi? Saako enää ajaa kuin merkatuilla MTB-reiteillä? Ihan vaan ettei tule kenenkään mieltä tuolla pahoitettua.

J T K
06.06.2017, 19.43
Ei ole tietoa vielä mitä HKS ja aikanaan järjestyssääntö tulevat sanomaan. Niin kauan mennään käsittääkseni nykyisellä järjestyssäännöllä kun uusi on voimassa ja se saattaa olla vasta ensivuoden asia. Voimassa oleva järjestyssääntö sanoo, että "maastopyöräily on sallittu jokamiehenoikeudella. Pysythän selvästi erottuvilla poluilla ja otat huomioon muut poluilla liikkuvat."

http://www.luontoon.fi/hossa/ohjeetjasaannot

Merkattujen neljän reitin lisäksi jaettavista kartoista löytyy vaihtoehtoisia reittejä ajettavaksi. Niitä ei ole siis merkitty maastoon, mutta löytyvät kartoista. Näitä ovat mm. harjuilla kulkevat polkureitit, muutamat latupohjia kulkevat neulaspolut, huoltoreitit mm. Laukkujärvelle ja Ala-Valkeaiselle ja Laukkujärveltä Julma-Ölkyn kioskille, sieltä Värikalliolle ja takaisin reiteille. Ajamista siis tulee olemaan tarjolla varsin hyvin.

OKS
06.06.2017, 20.24
Sitten erikseen avajaisista la 17.6.2017

Ohjelmaa riittää 10-16 ajalle ja viralliset avajaisseremoniat tapahtuvat puoliltapäivin.

Paikalla ollaan.

JackOja
06.06.2017, 21.14
Kas, sopivasti mainittuna lauantaina olenkin siinä ihan hollilla Martinselkosessa karhuja katselemassa ja sunnuntaina ajelen Hossan ohi pohjoiseen. Voisikin tsekata remontoidun luontokeskuksen. Jos vaikka oisi jäljellä jonkin sortin avajaishumua.
Ajamaan ei kyllä ehdi vaikka fillari onkin mukana. Ehkäpä syssymmällä.

Coppi
07.06.2017, 19.40
Juuri tuli Hossan polut fläsällä neljän päivän aikana melko perusteellisesti koluttua. Reppulauttailun lomassa ajoin myös pätkän Perangan polkua ja komian Syrjäharjun. On Hossa kyllä maastopyöräilijän paratiisi, mahtihienoja polkuja! JTK:n tapasin Kokalmuksella ja pätkä ajettiinkin yhdessä. Talviset kelit aluksi, sitten jo lämpeni. Kalamiehet ihmeissään jäisten lampien takia. Mie tykkäsin!

J T K
09.06.2017, 07.17
Mukava oli tavata! Maastopyöräilijöitä on näkynyt poluilla ja UJ:kin ilmaantui maisemiin. Kesä on siis saapunut.

Haluaisin tuoda jo tässä vaiheessa harjoituksia esille maastopyöräilijän etiketin: http://www.luontoon.fi/pyoraily/maastopyoraily

Nyt on meillä harrastajilla tuhannen taalan paikka osoittaa, että homma toimii. Huomoidaan muut liikkujat, tervehditään tavattaessa. Jätetään se suorittaminen ja vauhti pois ja keskitytään nauttimaan ajamisesta siellä. Vältetään lukkojarrutuksia jne. Tätä ei voi nyt liikaa korostaa.


Muutamia huomioita.
- Luontokeskukselle tulee jossain vaiheessa telineitä, joihin voi pyörän jättää/lukita. Sisälle ei niitä ei saa viedä, joten varautukaa tarvittaessa lukitsemaan kalustonne.
- reiteistä sen verran, että kaikki ovat täysin kuljettavissa. Osa pitkoksista ja silloista odottaa uusimista, puutavara on kuitenkin jo asemissa maastossa sitä odottamassa.
- reittiopastus on vielä kesken, valmistuu kuitenkin kesäkuun aikana
- luontokeskukselta saa repäisykartan, jossa näkyvät myös mtb-reitit
- taitettava mtb-kartta valmistuu aikanaan
- reittijäljet tulevat jakoon aikanaan

Semmoista infoa retkikartasta, että Hossan mtb-reiteistä ei näy kuin Jatkon valkea toistaiseksi. Probleemi on käsittelyssä ja toimenpiteet tiedossa. Toivottavasti saavat päivitettyä loputkin reitit. Sen lisäksi retkikartassa on semmoinenkin bugi tällä hetkellä, että haettaessa pyöräreitit näkymään tulee myös virheellisesti pyörätuolireitit. Eli esim. Hossan tapauksessa kun klikkaatte ensin pelkästään pyörätuolireit, niin näette sen kartalla kuten pitääkin. Mutta tuo pätkä ei siis kuulu Jatkon valkean mtb-reittiin.

artzi
09.06.2017, 22.52
Katselin vanhoja kuviani tuolta. Voitte vertailla maisemia vuoteen 2008. Kyllä siellä kelpaa ajella.

Hossan retkeilyalue
https://photos.google.com/album/AF1QipPOJwq6vxAy3znoXT4jMa1bAIL-nsYIUs6KYkIs

Kylmäluoman retkeilyalue-Taivalkoski
https://photos.google.com/album/AF1QipMIQfYJ9mg5NR_gJ4UvmOK9FpcYPWNNy3aVx1VN

usko juntunen
12.06.2017, 20.52
Tulihan se kesä viimeinkin myös Koillismaalle. Pikainen 4vrk mtb&melontaretki maisemiin ei tuottanut pettymystä tälläkään kertaa.
Muutama muukin pyörämatkailija oli havainnut saman. Samoilla kulmilla kun pyöriskeltiin niin joitakin osui kameran linssiin. Mukava oli turista kuvissa näkyvien matkalaisten kanssa.

https://goo.gl/photos/JPjNdhb2fkRNcFja7

Markku Liitiä
13.06.2017, 08.08
^
Aika kuivaa näyttää poluilla jo olevan, paitsi noilla pitkospätkillä. Onko oikeasti, vai joutuuko kahlailemaan? Kuinka äkkiä tulvavedet yleensä Hossan tienoilla laskevat? Olisi nimittäin tarkoitus ajella loman alkajaisiksi ensi viikolla Hossan suunnalle.

Coppi
13.06.2017, 10.05
Hossassa olin viikko sitten fillaroimassa ja kuivaa oli jo silloin poluilla, lunta jossain satunnaisesti. Ainoastaan Kokalmukselle menevät pitkokset osittain veden alla, mutta kyllä niistäkin yli hyvin pääsi. Hossan maastot ovat hyvin vettä imevää hiekkamaata suurimmilta osiltaan.

Tinttirintti
13.06.2017, 11.23
Viikonloppu meni Hossassa telttaillessa ja läskillä ajellessa. Mahtavia polkuja ja leiripaikkoja :) Eikä tarvinnu kenkiä kastella, kuivaa polkua ja pitkoksia pitkin pääsi märimmät paikat yli.

J T K
13.06.2017, 19.56
Tulva oli vähäistä nyt kun kelit olivat kylmät niin pitkään. Kaikki polut ovat sen puoleen ajettavissa. Sinne vain ajamaan.

mpesu
16.06.2017, 09.45
Tulihan se kesä viimeinkin myös Koillismaalle. Pikainen 4vrk mtb&melontaretki maisemiin ei tuottanut pettymystä tälläkään kertaa.
Muutama muukin pyörämatkailija oli havainnut saman. Samoilla kulmilla kun pyöriskeltiin niin joitakin osui kameran linssiin. Mukava oli turista kuvissa näkyvien matkalaisten kanssa.

https://goo.gl/photos/JPjNdhb2fkRNcFja7

Kiitos Juntunen kuvista ja mukavista juttutuokioista Kokalmuksella. Me oltiin pojan kanssa enemmän retkellä ja kalassa kuin pyöräilemässä mutta kylläpä oli ihania ajopolkuja paljon. Kalat jäi kuvassa näkyvään vahinkoahvenaan.

usko juntunen
18.06.2017, 17.53
Katselin vanhoja kuviani tuolta. Voitte vertailla maisemia vuoteen 2008. Kyllä siellä kelpaa ajella.

Hossan retkeilyalue
https://photos.google.com/album/AF1QipPOJwq6vxAy3znoXT4jMa1bAIL-nsYIUs6KYkIs

Kylmäluoman retkeilyalue-Taivalkoski
https://photos.google.com/album/AF1QipMIQfYJ9mg5NR_gJ4UvmOK9FpcYPWNNy3aVx1VN

Ei toimi nuo linkit ainakaan minulla. Erroria 404pukkaa?

OT:
ei oo Hossa kovin ikävä paikka vesiltäkään katsottuna:)

https://goo.gl/photos/nQGqRcKJf7pfAQtK6

artzi
18.06.2017, 23.35
Taas tätä... noiden piti olla katsottavissa, mutta olikin vain minulle. Josko nyt...

https://goo.gl/photos/9W1pi2HLNJsii1tv8

https://goo.gl/photos/KwPmHWxQikJPUmzR6

Mika K
19.06.2017, 09.38
Kävin pe-su Hossan kansallispuistossa retkeilemässä läskillä ja selvittämässä päätä. Todella vähän oli jengiä liikenteessä, vaikka vkl olikin ne viralliset avajaiset ja yli 4000 henkeä kuulemma osallistui rientoihin. Tai ehkä juuri siksi retkeilijät loistivatkin poissaolollaan ja kaikki häppeninki oli siellä luontokeskuksen puolella puistoa, missä toki kävin la tsekkaamassa menon.

Joitain muutoksia siellä on viime kesästä jo tapahtunut esim. reittien suhteen ja saa nähdä mitä kaikkea tuon kansallispuistostatuksen myötä vielä tapahtuu. Jokatapauksessa kaikki upeat polut ja maisemat ovat toistaiseksi siellä pyöräilijöiden käytössä ja suosittelen jokaisen siellä piipahtavan. Kiireetön retki joko päiväseltään noita suositeltuja mtb-reittejä pitkin tai vapaasti laavuilla/tuvissa yöpyen. Upeista maisemista nauttimista ja nuotiolla istumista kas siinä resepti hyvää reissuun :)

https://c1.staticflickr.com/5/4267/35398421095_8999dac4a5_c.jpg

https://c1.staticflickr.com/5/4254/35398422145_b3bd649066_c.jpg

https://c1.staticflickr.com/5/4232/34589184213_e0d7c76c10_c.jpg

https://c1.staticflickr.com/5/4219/34589175203_d5277ba29a_c.jpg

https://c1.staticflickr.com/5/4255/34589176333_df7f909a90_b.jpg

https://c1.staticflickr.com/5/4274/34589179803_747847d25f_c.jpg

https://c1.staticflickr.com/5/4228/35398403255_c7e4ba1d06_c.jpg

OKS
20.06.2017, 07.54
Todella vähän oli jengiä liikenteessä, vaikka vkl olikin ne viralliset avajaiset ja yli 4000 henkeä kuulemma osallistui rientoihin. Tai ehkä juuri siksi retkeilijät loistivatkin poissaolollaan ja kaikki häppeninki oli siellä luontokeskuksen puolella puistoa, missä toki kävin la tsekkaamassa menon.

Juuri noin. Väkeä oli runsaasti, mutta poluilla ja vesillä oli rauhallista.

tinke77
20.06.2017, 08.04
Näin oli myös perjantaina, kun siellä pyörähdin ihmettelemässä.

Arhipoff
20.06.2017, 19.58
Tässä valitettava kuva miten Taivalkoski - Kylmäluoma väliä "hoidetaan" Taivalkosken päässä... Vuosi vuodelta lisää hakkuita... Enpä tiedä mikä tuon välin potentiaali olisikaan kun Kylmäluoma - Hossa välikin on päätetty jättää oman onnensa nojaan...https://uploads.tapatalk-cdn.com/20170620/b20f3025ba17d3270bddbcb4e0fbda0c.jpg

Päätalo
21.06.2017, 22.07
Jotain täällä Taivalkoskellakin koitetaan tehdä: https://www.fillarikeskustelu.com/topic/237-taivalkoski/
(https://www.fillarikeskustelu.com/topic/237-taivalkoski/)
Mutta hakkuut kuuluu talousmetsään; tuliko jollekin yllätyksenä? Suomessa? Eipä siinä, voisihan hommat hoitaa paljon tyylikkäämmin kuin ylläolevassa kuvassa :( ja jatkossa toivottavasti näin käykin! Toisaalta täällä ei ole kansallispuistojen mukana tuomia rajoituksia pyörällä liikkumiselle, ajaa saa ihan missä huvittaa :)

Kylmäluoma-Taivalkoski-Iso-Syöte-reitti kartoitetaan ja kunnostus aloitetaan tänä kesänä. Reitti on kyllä jo nytkin ajokunnossa, mutta paikoin voi olla pientä vastoinkäymistä reitillä ja Iijoen veneylitykselle haetaan vaihtoehtoista reittiä.

Taivalkosken reiteistä ja niitä koskevista asioista voi kysellä elokuun loppuun asti numerosta: 040 836 6801, Vesa-Matti Kleemola

Ihan omana mielipiteeninä esitän, että Taivalkoskella on heti Korson jälkeen maailman parhaat polut.

Tässä jotain, mutta esim. Iijoki-Iso-Syöte puuttu vielä, melkein uskallan ensi viikoksi luvata jäljen)
http://jalki.fi/route_groups/16

https://www.fillarikeskustelu.com/uploads/monthly_2017_06/DSC_0215.JPG.00e63eca6ef6c3795e29facd76c84179.JPG

J T K
22.06.2017, 18.24
Hossan kansallispuiston mtb-reittien tilanteesta päivitystä.

- pääopastetaulu saatiin avajaisiin paikoilleen
- reittitietoja voi tutkia myös luontokeskuksen aulan ruuduilta, nyt reittikuvat näkyvät isompina ja kuvan saa pysäytettyä tökkäämällä sitä sormella hetken
- mtb-reittikartta on työnalla
- Sinisen saavutuksen reitin merkkaus jatkui tänään Levälammilta Pistontien yli Kaunislammille ja aina Kokalmukselle asti. Samalla raivattiin kaikki polulle kaatuneet puut ja entrattiin vanhoja avauksia.
- ensiviikolla jatketaan Kokalmus-Aittojoki-Syrjäharju-Joukovirta-Lipposensalmi -kierroksella ja sitten Lipposensalmesta Jatkonvaaran yli Jatkonvalkean reittiin kiinni.
- Ala-Valkeaisen ja Kokalmuksen välisen puron ylittävä silta rempataan ensiviikolla. Sen jälkeen jatkuu Pitkä-Hoiluan pitkosten korjauksella.

Blackborow
27.06.2017, 11.21
Pikkasen meinasi epäusko iskeä, kun pyörän romuni kannoin Värikallion portaat ylös ja siellä oli vastassa sorastus. Siis hä? Täysin kuivalle vaaran laelle juurikaan kulumattomalle polulle on pitänyt tehdä sorastus. Eihän siinä ollut kuin muutama juuri. No sellaista se on, että näille nykyisille kermaperseille pitää olla asfaltti että ne voi nauttia luonnosta.

Muutenhan tuolla näytti oikein hyvältä mukaan lukien ne uudet reittilinjaukset. Siitä pojot suunnittelijalle. Toki Muikkupurolle mennessä sydän itki muutaman tipan verta, vaikka ymmärränkin miksi tuo on tehty. On se vaan niin karsean näköinen.

Niin ja silleen kun nyt kansallispuistossa liikutaan niin:

- Älä kiertele juuria puskan puolelta. Varsinkaan sellaisia joista lapsikin ajaa yli.
- Jos siinä on portaat niin siinä on portaat. Kanna pyörä alas, jos et jaksa, osta kevyempi pyörä, mutta älä mene vierestä takarengas lukossa.
- Jos alamäki näyttää siltä, että et uskalla ajaa niin taluta alas. Älä vedä takarengas lukossa.
- Älä muutenkaan vedä monen metrin lukkojarrutuksia vaan ota pari napsua pois vauhdista jarruttelemalla hyvissä ajoin ennakkoon.

Jos em. toimenpiteet jää siksi tekemättä, että keskinopeus kärsii niin mene jonnekkin muualle ajamaan. Ihan oikeasti.

OKS
27.06.2017, 14.53
Niin ja silleen kun nyt kansallispuistossa liikutaan niin:

- Älä kiertele juuria puskan puolelta. Varsinkaan sellaisia joista lapsikin ajaa yli.
- Jos siinä on portaat niin siinä on portaat. Kanna pyörä alas, jos et jaksa osta kevyempi pyörä, mutta älä mene vierestä takarengas lukossa.
- Jos alamäki näyttää siltä että et uskalla ajaa niin taluta alas. Älä vedä takarengas lukossa.
- Älä muutenkaan vedä monen metrin lukkojarrutuksia vaan ota pari napsua pois vauhdista jarruttelemalla hyvissä ajoin ennakkoon.

Jos em. toimenpiteet jää siksi tekemättä, että keskinopeus kärsii niin mene jonnekkin muualle ajamaan. Ihan oikeasti.

Hyviä ohjeita ja voi noita noudattaa muuallakin kuin kansallispuistoissa.

Päätalo
27.06.2017, 16.18
Muutamat vaihtoehdot Syötteeltä Taivalkosken kautta Kylmäluomaan: http://jalki.fi/route_groups/16?page=1

Kylmäluoman polut pitää vielä käydä ajamassa läpi, että saa niistäkin jäljet. Taivalkosken kokoelmassa napsahti 200km:n raja rikki. Kohta aletaan kuokkimaan Taivalvaaraan enskapätkää ja nousureittiä.

Hossaan asti ei jälkiä tule ennen kuin selviää missä siellä saa ajaa jne.

J T K
27.06.2017, 18.24
Pikkasen meinasi epäusko iskeä, kun pyörän romuni kannoin Värikallion portaat ylös ja siellä oli vastassa sorastus. Siis hä? Täysin kuivalle vaaran laelle juurikaan kulumattomalle polulle on pitänyt tehdä sorastus. Eihän siinä ollut kuin muutama juuri. No sellaista se on, että näille nykyisille kermaperseille pitää olla asfaltti että ne voi nauttia luonnosta.

Muutenhan tuolla näytti oikein hyvältä mukaan lukien ne uudet reittilinjaukset. Siitä pojot suunnittelijalle. Toki Muikkupurolle mennessä sydän itki muutaman tipan verta, vaikka ymmärränkin miksi tuo on tehty. On se vaan niin karsean näköinen.

Niin ja silleen kun nyt kansallispuistossa liikutaan niin:

- Älä kiertele juuria puskan puolelta. Varsinkaan sellaisia joista lapsikin ajaa yli.
- Jos siinä on portaat niin siinä on portaat. Kanna pyörä alas, jos et jaksa, osta kevyempi pyörä, mutta älä mene vierestä takarengas lukossa.
- Jos alamäki näyttää siltä, että et uskalla ajaa niin taluta alas. Älä vedä takarengas lukossa.
- Älä muutenkaan vedä monen metrin lukkojarrutuksia vaan ota pari napsua pois vauhdista jarruttelemalla hyvissä ajoin ennakkoon.

Jos em. toimenpiteet jää siksi tekemättä, että keskinopeus kärsii niin mene jonnekkin muualle ajamaan. Ihan oikeasti.


Kyllä vain.

Tuosta Värikalliosta, niin luulen että siitä Värikallion kaarroksesta halutaan tehdä osin esteetön reitti loppupeleissä. En ihmettelisi, jos sitä sepeliä tulee lopulta suurimmalle osalle sitä yhdyspolkua. Tosin en tiedä varmasti kun olen keskittynyt tähän mtb-reitistöön. Muikkupuron kivituhkapinta on myös esteettömän reitin takia. Pelkästään maastopyöräilyn näkökulmasta ovat kyseenalaisia, mutta sitten eri käyttäjäryhmät huomioiden kuva muuttuu. Tosin itse lähtisin kyllä selvittämään, voisiko joku yrittäjistä ruveta tarjoamaan venekyytiä Somerin luoteisosista kuljettaen porukkaa siihen taukokatokselle. Silloin heikkojalkaisimmat voisivat valita sen ja sitten ne jotka kykenee kulkemaan kulkisivat polkuja. Silloin ei tarvisi sorastaakaan niin paljoa.

Blackborow
27.06.2017, 18.31
Aivan. No eihän tuo pitkä pätkä ole, mutta melkoinen savotta on edessä, jos aikovat Värikalliolle esteettömän reitin tehdä. Sen verran korkeuseroa kuitenkin. Muikkupuron sorastuksen ymmärrän kuten sanoin, mutta ei se oikein maisemaan passaa. Syrjäharjun lenkin sillat kun uusitaan niin jo kelpaa painella.

Markku Liitiä
01.07.2017, 12.17
Minäkin kävin Hossassa viikon verran ajelemassa - no parina päivänä patikoin. Kiva ajaa hyvin merkattuja polkuja, kun ei joka risteyksessä tarvitse lukea karttaa. Uudet hienot metalliin leikatut "tienviitat" ovat muuten pirun vaikealukuisia, kun taustalla on sopivasti varvikkoa.

Teoriani mukaan 90 prosenttia Hossassa kävijöistä ei viitsi kävellä autoltaan enempää kuin 200 metriä suuntaansa, joten vähänkin syrjemmällä saa ajaa kaikessa rauhassa. Esimerkiksi Iikoskelta vesireitin pohjoispuolta Laukkujärven autiotuvalle menevällä polulla tuli tasan yksi kävelijä vastaan, vaikka ajoin polun kahteen kertaan ja vähän kolmattakin. Sininen saavutus -reitin Kokalmuksen eteläpuolisella osalla ei tullut vastaan ketään.

Uusitut pitkokset ovat kaikki helposti ajettavia, keskirako pieni eikä jyrkkiä mutkia. Osa on vielä uusimatta, mutta useimpiin paikkoihin on jo tuotu tarveaineet valmiiksi.

Blackborow'n ohjeet ylempänä ovat paikallaan. Muutama polun ulkopuolinen agenttilinja oli nähtävissä.

Asuin ranskalaisten omistamassa Hossan lomakeskuksessa. Enpä ole tainnut koskaan ennen olla yhtä uudessa hotellihuoneessa. Melkein voitin 2,4 promillen humalassa olleen Hossan mestarin biljardissa, vaikka en ole kuunaan pelannut!

OKS
01.07.2017, 18.33
Uudet hienot metalliin leikatut "tienviitat" ovat muuten pirun vaikealukuisia, kun taustalla on sopivasti varvikkoa.

Kuvassa oleva näkyy varsin hyvin, mutta taustalla on tosiaankin suuri merkitys luettavuuteen.

https://lh3.googleusercontent.com/TXrdmmCDaPzPpby1mVkIddHloR8MEZQHBRuyyll3IQjl8SC2FL bfdhaRafkjOQmPeRxqsoSDNBtBJ2PaVISpRPM67y62pewCpEnj UWi4K_zt5iSBW6ANir6EsnkuCQBFswdeYIwh0mlZZ1mrrhMsyI U1z0Or6CMzfH5lzuyegsvvop6dSOgrQV-j--e_1uwWZQWdzfEaT2c1RjPjvkL2EwO8dTsk4Jyu4GIdcpZJpPrJ CYS81vdN8ajSKeKQRjIp2NS-IIJMR6n9G6pfcBY7nMn2rMP_r7ae17XWrRvM8Zgw9iuM0VoNFI kWFCmEzX-TIKoxlfVJwZolKHdCUKyGpqtq9725TyvsVZ4dIP3HYEDQO54NU KMLXsGO4UckV4TZEMLUrSlamJitwaC-bKsnJpl3HTQoeW0QZEDqITwwPTHM_fuv8rcnBhdmqRtl76rzMn-nUpch8_Gitl54ZaR6OkoH6w7159jV2pRVj-bYkYS3_P3tPLtc68xbiOOVP-umLQ-O-u6PHRUWNS3O62uLXqUCBqZcrbJ0JonblS1KJNDXx-15Ba7koaujqsDhdrdogwHB7AdEsexHWoqcBzgz4VrcTAZ9mZpK G1q82yA_3A5Gk5ZLFDq1HQ=w706-h940-no

J T K
01.07.2017, 20.30
Reitit saatiin merkattua pe ja homma on siltä osin valmis. Viimeisenä osuutena tultiin Jatkonvaaran yli ja raivattiin reittiä samalla. Tavoite oli kesäkuun loppuun mennessä ja siihen päästiin vaikka alkukuun lumisateissa ei ihan aina riittänyt luotto asiaan. Mutta hyvä näin.
Ensviikolla alkavat parsia siltoja ja pitkoksia Kokalmuksen kierroksella ja Sinisen saavutuksen reitillä. Tekemistä siis riittää sillä osastolla.

a-o
01.07.2017, 22.50
Ei minua ainakaan häiritse pienet sorastukset. Aivan mahtavaa flow neulasbaanaa on kuitenkin ns riittävästi. Ja välillä on vielä kuitenkin jätetty vähän kivikkojuurakkojumppaakin.

Kuvassa näkyy millaista baanaa on kestävöity. Ei tuota alkuperäistä juurakkoa kovin moni päässyt ajamalla läpi.https://uploads.tapatalk-cdn.com/20170701/9c3cd68e891e2a5cc23fd8351c0c8b45.jpg

usko juntunen
05.07.2017, 21.02
Kuvassa oleva näkyy varsin hyvin, mutta taustalla on tosiaankin suuri merkitys luettavuuteen.

https://lh3.googleusercontent.com/TXrdmmCDaPzPpby1mVkIddHloR8MEZQHBRuyyll3IQjl8SC2FL bfdhaRafkjOQmPeRxqsoSDNBtBJ2PaVISpRPM67y62pewCpEnj UWi4K_zt5iSBW6ANir6EsnkuCQBFswdeYIwh0mlZZ1mrrhMsyI U1z0Or6CMzfH5lzuyegsvvop6dSOgrQV-j--e_1uwWZQWdzfEaT2c1RjPjvkL2EwO8dTsk4Jyu4GIdcpZJpPrJ CYS81vdN8ajSKeKQRjIp2NS-IIJMR6n9G6pfcBY7nMn2rMP_r7ae17XWrRvM8Zgw9iuM0VoNFI kWFCmEzX-TIKoxlfVJwZolKHdCUKyGpqtq9725TyvsVZ4dIP3HYEDQO54NU KMLXsGO4UckV4TZEMLUrSlamJitwaC-bKsnJpl3HTQoeW0QZEDqITwwPTHM_fuv8rcnBhdmqRtl76rzMn-nUpch8_Gitl54ZaR6OkoH6w7159jV2pRVj-bYkYS3_P3tPLtc68xbiOOVP-umLQ-O-u6PHRUWNS3O62uLXqUCBqZcrbJ0JonblS1KJNDXx-15Ba7koaujqsDhdrdogwHB7AdEsexHWoqcBzgz4VrcTAZ9mZpK G1q82yA_3A5Gk5ZLFDq1HQ=w706-h940-no

Totta turiset. Jos ja kun taustat ovat esm. tällä mallilla, niin ei ainakaan minun silmä pahasti sairasta:)
https://lh3.googleusercontent.com/ikYjTzry1QVqRmlwnlmfo99x4wFxSPPdRKOR4GGqpWisjdpYRA T36E45VptUN1oUWRg1YVvmGTImbtT5j8vmuKakRIrE6nolVsBw 07QK0l5H6j69wTXZU5l5ezhYvldOKM7JsN-u-jsNleOfVagIDrH2ETs70M1zz_MiZjDgjd--Dep7g6CwvQFjsJfOncph77rlvrktX3Ca2-7Ce9JEHTgMhzMPzLJ87MkjvxdWGPxMBvcjTkPeQezyQoZD7V0p AucpL-HJZ3Dm_eX7KSBKZdKgwJEt-8Z_g-2QwyaiD4B5NJGfCPxnsxXMw9pX90HZuuync0C6owXbqtJaPutu nL4KYH9T5_TNaf1Q9FgrHOlTPDGsQG7DmSxaC-TwcbZp-a6SAy42wdEunEbvckhzKf-ESC5B8ETE_8S47YfTu5eA-GsA0Q4XtNEY0ceiQ1zrG_78kY5sfh3vSMlORah7lb7NfRYDO0S-1Og6gfJfZOVkVoAlJ-PqbI6rE9tv74cQv3gAfra2eRBhTvnI25eK9gAMDoBm-Vr0o-aAftQCe-wZS_DoCa4uuy1uWE5F-E853TCWoQ3sukOXkeEM_f-M8B-VsxIjgue9v3OF5LN8juhAC-4wjT8wPw=w1240-h698-no

Loman alkajaisiksi pieni piknikki Hossaan oli varsin onnistunut. Telttanaapureiksi sattui oiken mukava tamperelainen pariskunta. Samoilla tulilla tuohustelttiin niin aamu- kuin ilta-askareetkin. Kaiken kruunasi valmiiksi peratut ja nuotiolla paistetut tuoreet ahvenet, joita edellä mainittu naapurin väki tarjoili. Suuret kiitokset sinne Treen suuntaan.

Kuten tuossa ylempänä jo Markku Liitiä mainitsi, suurin osa ainakin jalan liikkuvista ihmisistä pyörii Opastuskeskuksen, Värikallion ja Ala-Ölkyn p-paikkojen läheisyydessä.
Sensijaan pyöräväki liikkuu paljon laajemmalla alueella. Varsinkin Kokalmuksen/Pitkä-Hoiluan kierros näytti olevan kovasti suosittu. Lapsiperheitä jopa aivan tavan kaupunkipyörillä
kiersi ed. mainittua reittiä, ja olivat aivan liekeissä maisemista sekä helposti ajettavista poluista. Paras esimerkki oli kaksi kauniimman sukupuolen edustajaa, jotka olivat aivan extempore päättäneet valita rinkan kantamisen sijaan vuokrapyörät. Maastoajokokemusta ei kuulemma ollut, mutta asennetta sitäkin enemmän. Aivan samat kommentit tuli myöskin pro-tason seikkailija-urheilija&hiihtäjätär pariskunnalta.
Jututin myös monia jalkaisin polkuja tallaavia, enkä kuullut yhtään negatiivista kommenttia poluilla liikuvista pyöräilijöistä. Toivottavasti tilanne on sama myös jatkossa.

Kiitokset myös niille muutamille tutuille ja tuntemattomille pyöräilijöille joiden kanssa yhdessä matkaa taitettiin, tai muutenvain raatailtiin.
Se Syrjäharjun laskun otb päättyi onnelisesti. Mitään ei menny katki, vaikka anglia ohjausvirheestä katolleen kääntyikin:o
Ruhjeista selvittiin seuraavaksi päiväksi ajokuntoon buranavellin voimalla.

https://goo.gl/photos/sNhojP3h6s89yZ2u5

aautio
07.07.2017, 21.58
Ajelin pari päivää Hossassa. Hieno on paikka ja polut oli ihan priimaa! Ei kummakaan että Hossa houkuttelee väkeä.

Ihmisiä näkyi kyllä parkkipaikoilla, mutta poluilla ei tullut juurikaan ihmisiä vastaan. Poroja sentään näki.

Kartat hankin Hossan Luontokeskuksesta. Niistä näki hyvin missäpäin reitit kulkevat, mutta reittien kiertosuuntaa piti tutkia suurennuslasin kanssa. Puiden kylkiin maalattuihin väriläiskiin ei myöskään kannata luottaa. Ne eivät täsmää maastopyöräilyreittien väreihin. Johtavat helposti harhaan. Kannattaa siis pitää katse tiukasti niissä opaste-tolpissa joissa on fillarin kuva.

Toivottavasti tulevat järjestyssäännöt sallivat pyöräilyn myös muillakin kuin erillisillä maastopyöräilyreiteillä. Olisi hieno polkea Hossa-Kylmäluoma-Taivalkoski-Syöte -väliä tulevina vuosina.

Blackborow
08.07.2017, 09.27
Enpä muistanutkaan kuinka nätti polku tuolla länsilaidalla on. Hyvä, että otettu reittivalikoimaan mukaan ja raivattu pahimmat esteet pois.

Eipä nuo Hossan sorastukset paljoa enää ahdista kun haki vähän perspektiiviä toisaalta. Jos sitä taas alkuviikosta tätä lomaansa tuolla kärsisi.

J T K
08.07.2017, 17.50
Puissa olevat maalipilkat eivät liity mtb-reitteihin mitenkään ja ovat tällä hetkellä uusien patikointireittien suhteenkin sekaisin, kun ovat vanhojen reittien mukaan merkittyjä. Mutta tulevat nekin aikanaan muuttumaan. Toki, jos esim. Kokalmuksen kierros tulisi punaisella maalilla kokonaisuudessaan niin tukisi tietysti mtb-reitin punaista heijastinlätkää.

Puiston perutaminen ja toteutus on ollut hyvin poikkeuksellinen kaikkinensa ja avajaiset olivat seremonia, jonka jälkeen työt ovat jatkuneet. Voi olla että jatkuvat vielä 2018.

Mun pesti päättyi perjantaina ja jatkossa loput hommat tulevat MH:n vakihenkilöiden toimesta toteutukseen. Vielä tulee erillinen mtb-reittikartta, reittijäljet ja opastustaulut Hossalaislammille, Huosivirralle ja Aittojoelle ainakin.

Opastusten kiertosuunnat ovat vastapäivään pl. Jatkon valkea myötäpäivään. Saa ajaa kummin päin vaan. Ja saa ajaa toistaiseksi merkityillä polkureiteillä, vanhan järjestyssäännön mukaan.

Yhdistelkää reittejä ja niiden osia, se on tarkoituskin. Mutta alkuun voi olla hyvä ajaa reitit kuten ne on kokonaisuuksina, niin oppii mitä on tarjolla ja miten ovat yhdisteltävissä.

Välttäkää niitä lukkojarrutuksia, ajakaa poluilla ja ottakaa huomioon muut liikkujat. Ei siellä käytännössä mitään ruuhkaa ole ollut ja kun menee kauemmas saa ajella ihan rauhassa.

Kiitos omalta osaltani!

OKS
08.07.2017, 20.17
Kiitos omalta osaltani!

Kiitokset myös sinulle, hyvää infoa tullut Hossasta.

J T K
09.07.2017, 08.57
Lisäsin gpx-jäljet Hossan kansallispuiston reiteistä ja vaihtoehtoisista yhteyksistä jälki.fi -palveluun: http://jalki.fi/paikkakunnat/Suomussalmi

Viralliset reittikuvaukset http://www.luontoon.fi/hossa/pyorailyreitit

Päätalo
12.07.2017, 15.09
Taivalkosken jälkiin lisätty Kylmäluomalta luomureitti Hukanharjua pitkin Koitijärvelle. Varsin hauskaa ajettavaa tarjolla!


https://www.facebook.com/100015459345009/videos/216733438851966/

http://jalki.fi/route_groups/16

https://www.facebook.com/mtbtaivalkoski/

Inline Biker
17.07.2017, 08.04
Onko kenelläkään tuoretta tietoa miten onnistuu pyörällä väli Perunka - Hossa?

Vai onko varminta ajaa autotietä Aittojoen parkkipaikalle, kun yksi Hossan pyöräreitti näyttäisi kulkevan sitä kautta, http://www.luontoon.fi/hossa/pyorailyreitit.

J T K
17.07.2017, 08.52
Ajoin pari viikkoa sitten Aittojoelta Perankaan ja kyllä sen läpi tulee hyvinkin. Mutta ei se ihan rallattelua ole ja jos on lastia kuljetuksessa niin alkuosa vitosteltä järville asti on vaativampaa.

Vitostien suunnasta reitti kulkee Peranganharjua, joka on teknisempää ja kulkee ylös-alas. Välillä polkua ei niin selvästi näe mutta pilkkamerkki ohjaa. Hevonperseenmutkaa ennen on selkeätä kelkkauran polkua. Laavun jälkeen reitti jatkuu samantapaisena ja jossain kohdassa hakkuut ovat hävittäneet pilkkamerkkiä niin, että saa vähän katella miten se jatkuu. Mutta kyllä sen reitin löytää kun kattelee. Sitten järvien rantapoluilla ei ole sen suhteen epäselvää. Ainoastaan pusikoitumista rupeaa olemaan paikoin. Maalipilkka on Kukkuriin asti vaalea ja sitten siitä eteenpäin sininen. Kukkurin ja Lavajärven välillä on kymmenkunta pitkospätkää odottamassa remonttia, uutta tavaraa on vanhojen vieressä. Lavajärven kämpältä kannattaa suunnata huoltotien suuntaan, rantapolku on todella pienimuotoista paikoin. Sitten Aittojoelta pääsee kiinni Sinisen saavutuksen reittiin kohti Lipposensalmea.

PinnatSolmussa
26.07.2017, 07.20
Hei,

saako Hossassa ruokaa iltaisin? Ilmeisesti Opastuskeskuksen lounas päättyy alkuiltapäivästä?

Blackborow
26.07.2017, 09.32
Hei,

saako Hossassa ruokaa iltaisin? Ilmeisesti Opastuskeskuksen lounas päättyy alkuiltapäivästä?Hossan Lomakeskuksesta eli siitä hotellilta.

Laissy
26.07.2017, 21.20
Jep. Lomakeskuksessa päivittäin päivällinen klo 19.30 - 21.30. Hinta 12 e. Tänään oli poronkäristystä.

Lähetetty minun GT-P5110 laitteesta Tapatalkilla

Pexxi
26.07.2017, 21.32
Ajoin pari viikkoa sitten Aittojoelta Perankaan ja kyllä sen läpi tulee hyvinkin. Mutta ei se ihan rallattelua ole ja jos on lastia kuljetuksessa niin alkuosa vitosteltä järville asti on vaativampaa.

Vitostien suunnasta reitti kulkee Peranganharjua, joka on teknisempää ja kulkee ylös-alas. Välillä polkua ei niin selvästi näe mutta pilkkamerkki ohjaa. Hevonperseenmutkaa ennen on selkeätä kelkkauran polkua. Laavun jälkeen reitti jatkuu samantapaisena ja jossain kohdassa hakkuut ovat hävittäneet pilkkamerkkiä niin, että saa vähän katella miten se jatkuu. Mutta kyllä sen reitin löytää kun kattelee. Sitten järvien rantapoluilla ei ole sen suhteen epäselvää. Ainoastaan pusikoitumista rupeaa olemaan paikoin. Maalipilkka on Kukkuriin asti vaalea ja sitten siitä eteenpäin sininen. Kukkurin ja Lavajärven välillä on kymmenkunta pitkospätkää odottamassa remonttia, uutta tavaraa on vanhojen vieressä. Lavajärven kämpältä kannattaa suunnata huoltotien suuntaan, rantapolku on todella pienimuotoista paikoin. Sitten Aittojoelta pääsee kiinni Sinisen saavutuksen reittiin kohti Lipposensalmea.Onko tuolla Hevonperseenmutkassa silta? Kartan mukaan ei olisi mutta ilmeisesti kuitenkin on?

lanttu
26.07.2017, 21.59
Olipahan hieno sininen lenkki Hossassa. Hyvin merkattu reitistö eikä Garminin opasteita tarttenu katella ollenkaan. Lopun pitkospuut varmaankin uusitaan piakkoin.

Erityiskiitos Kokalmuksen fillaroivalle ja melovalle asukille nokipannukahveista ja juttuseurasta! Ens vuonna uudestaan paremmalla ajalla!

Lähetetty minun K007 laitteesta Tapatalkilla

px
26.07.2017, 22.15
Onko tuolla Hevonperseenmutkassa silta? Kartan mukaan ei olisi mutta ilmeisesti kuitenkin on?
Kyllä on, näkyy hyvin ilmakuvassakin (http://www.retkikartta.fi/?lang=fi&layers=rajoitukset_70:ilmakuvat_100:taustakartta_1 00&x=597992.37500006&y=7255123.0625&zoom=11&). Toimiikohan tämä kuvalinkkaus..

https://dgtzuqphqg23d.cloudfront.net/e1t5UXR52HcHcgqL5wNtWoQW2NjhAaTUUXWDH5aNZZY-2048x1152.jpg

Päätalo
27.07.2017, 10.43
Kylmäluoman polkuja lisätty Jälki.fi-palveluun. Tässä esimerkiksi maastoajovaihtoehto Retkeilykeskukselta Päätalopolun suuntaan Taivalkoskelle.
http://jalki.fi/reitit/kylmaluoman-lansipaa-kylmaluoman-retkeilykeskus-maastoajoa

Omaan makuun Kylmäluoman hienoin polku on Petäjävaaranpolku, nyt on muuten teknistä :) Reitin ylläpito tosin lopetettu eli pitkokset ja muut rakenteet on mitä on. Kengät kastuu.

Taivalkosken jäljet tähän mennessä, 384 kilometriä! http://jalki.fi/route_groups/16 (http://jalki.fi/route_groups/16)

JackOja
27.07.2017, 17.38
Ajelisko pääosan noista Hossan poluista nykykuosissaan cyclocrossarin tapaisella läpi?

Aloittanen ens viikon puolivälissä jonkin sortin GG- loman Hossasta, siihen sopisi reissun ekan ja vikan yön vietto jollakin Hossan laavulla tms.

J T K
31.07.2017, 08.04
On siellä niitäkin nähty. Koripyöriäkin Kokalmuksen kierroksella :)

Paljonhan siellä on flow-polkua, mutta toisaalta sitä rantajuurtakin on. Laukkujärvi-Lihapyörre-Värikallio ja Ölkyt teknisempää tai varsin teknistä. Myös Sininen saavutus Lihapyörteeltä Levälammille ja siitä Pistonlehdontien yli Kaunislampien suuntaan teknistä. Harjut pääsääntöisesti kivisempiä. Harjunousut ovat lyhyitä mutta jyrkkiä. Kuivalla kelillä ehkä joo, mutta kosteammalla on liukkaampaa.

Huosivirran jälkeen jos ajelee ensin lämmittelyksi Jatkon valkean maasto-osuuden ja nousee sitten Huosivirran P-paikalta Hakoharjulle ja ajelee Hakokoskille, niin sen nyt ajaa crossilla kohtuudella. Hakokoskilta sitten jatkaa Sinisen saavutuksen reittiä Laukkujärvelle niin kun selvittää sen alkuosan alas-ylös -jumpan, niin sitten on kosolti flow-polkua Suottaperä-Puukkojärvi ja vielä Puukkojärvi-Talasjärvi -pätkälläkin. Laukkujärven kämpällä yötä? Sitten ajelee joko Lihapyörteelle ja takaisin Luontokeskukselle soratietä tai sitten Laukkujärven reunaa pohjoiseen Julma-Ölkyn kioskille jätskille ja sieltä tietä pitkin takaisin. Pistonlehdontie on vain miellyttävämpi soratie ajaa. Kattele jälki.fi niin siellä on vaihtoehtoisia reittejä, joissa tuo Laukkujärvi-Julma-Ölkky -yhteys.

Sitten tietysti voi ajaa huoltotieyhteyttäkin pitkin Luontokeskukselta Iikoskelle, siitä sitten kohti Laukkujärveä.

usko juntunen
31.07.2017, 19.00
Viime viikolla yks cyclo-kuski paahtoi vesisateessa Jatkonvaaran ylitse leiriini. Jossain kohtaa oli hieman lipsunut 3.5 bar paineilla:)

Kovasti oli pyöräväki liikeellä ainakin Kokalmuksen kierroksella. Ei sen puoleen, kyllä oli myös rinkkavaeltajiakin liikenteessä ja moni pystytti telttansa laavun tuntumaan.
Eipä ollu ruokapulessa valittamista tälläkään kertaa! Telttanaapureina yöpyneellä nuorellaparilla oli kyllä eväät viimosen päälle. Kertovat syöneensä pussieväitä jo ihan nokko.
Kaikista paras oli se iisalmelainen "juoksukalja":D

Väli Kukkuri-Lavajärven tupa on nyt pitkosten osalta kunnostettu. Jokunen pieni puro on vielä ylitettävä tunkaten.

Sinne Värikallion reitin portaiden vierelle on alkanut muodostua uusi "polku." Ihan kuin ois takapyörä lukossa mennä viipotettu:(

https://photos.app.goo.gl/UwWucqidnELeC09m2

https://lh3.googleusercontent.com/kv0q8UT8PT6N9HQ9pyr__GLv3S7R4wvdC2xI1wAW61BluBihmB 3adySfLxqhaT9-sUxMN0w6Xpz7ip3HkHIVeheicHY9RWdqHyjO2e2S8xkmS7a1n7 WKRcsS8m160hlF39Rq2EbloIHk48oAbt4QESScjBCpElAQOLUp glh7Y76uyXHZoin6GGSeO7M9eSISCFq4PynLGcOyXngzQoTCXr fD8zsedFTwR4irMWc6BaNSUwc9oMIkCg5Taa4FkULFKT0ERQah lxxJofg3WcYFDyyKzEDOvrHhTA1iYF0rDjbkBpSktJvTqfLvLu r9sQOe_-oiJ5T4AfXmJ2Kcw9uj-RlL51mMHxq2J-lAfevpEfLJo2DdVEjj7MHGBXzeF3NaJo9SH8LWbQG0fmf0laKW vyoIyj_ili_VEDkTHkZv7KqPazKeVGEJMVPDa5qi8qCcRVVm27 UNoQZWvKOSVFGWd7avQLZUtSPqqx91sA4ufEp2XqCXWEKV_Tk6 aEF1dPewgMTu6C03UqRYJm79rckq4il5APmYPiTNVS3VNUHwEN imt8hMjzCdAjRJu9ADck2T6yYtfDYWpZerZKgBDKaMVgyZSEql nv4_9vDZrLOoOm8ZWLA1MHVzjKX6yQ=w1240-h698-no

Blackborow
31.07.2017, 19.27
Onpa noita uusia polkulinjoja muuallakin. Reilu viikko sitten seurailtiin sinisellä jonkun tankosankarin etenemistä jarrutusjälkien perusteella. Jokaisessa alamäessä oli metrikaupalla suttua ja välillä tasaisellakin ennen estettä. Ei noin.

Joko ensi kesäksi saadaan rajoitukset tällä menolla :mad:

haedon
01.08.2017, 06.15
No Hossaan on toki nykyisen julkisuuden takia tullut monenlaista retkeilijää, joista osalla ajotaidot tai muu käytös ei ole sillä tasolla mitä kansallispuistossa tai yleensäkin luonnossa pitäisi olla. Monen pyöräilijän ja muun retkeiijän kanssa tuli höpöteltyä ja jotkut olivat mm vuokranneet läskit ex tempore vailla minkäänlaista maastoajokokemusta. Foorumilaisille lienee selvää noudattaa sääntöjä ja kunnioittaa luontoa sekä tässä tapauksessa myös reittientekijöiden linjauksia oikomatta niissä. Samoin mihin tuolla törmäsi niin roskien vienti kierrätyspisteille pitäisi olla kaikilla takaraivossa ja leiriyminen sääntöjen mukaisesti (lähinnä asuntovaunujen/-autojen osalta).

Ja krossarilla tuolla tosiaan ajelee periaatteessa kaikki reitit pienillä tunkkauksilla suurin piirtein JTK:n neuvojen mukaisesti. Yhdellä eturattaalla muutamassa nousussa välitykset eivät riittäneet, joten sutimisen välttämiseksi suosiolla jalkautuen. Punainen reitti taisi olla ainut jossa ei tarvitse jalkautua, keltaisella pari nousua+ raput ja sinisellä lisäksi muutama lyhyt juurakkopätkä. Maastopyörällähän tuo nykyisellään on aika helppoa ja krossarilla siihen tulee sopivasti lisää haastetta. Polkujen lisäksi voi sitten ajella myös hiekkateitä ja toki myös asfalttia. Niissä ei toki mitään suurempaa elämystä saavuta:D.

Päätalo
03.08.2017, 18.18
Kylmäluoma - Taivalkoski eli Päätalonpolku, Harjajärven kohdille helpompi, kuitenkin pääosin polkua oleva reitti:
http://jalki.fi/reitit/paatalopolku-harjajarvi-kaipainen-helppo

Myös retkeilyreittiä rantaa myöden voi ajaa, mutta se on vaativaa ajettavaa. Tosin maisemat paljon hienommat ja kivistä ja juurakoista tykkäävälle reitti on parhautta.

Harjajärven kohdalla reittiin tulossa muutoksi, koska Harjajärven kämpän ostanut yrittäjä ei halua reittiä maillensa. Reitin uuden linjauksen yhteydessä Harjajärven rantaan rakennetaan tulipaikka ja laavu ym. mukavuudet, Harjajärven tien varteen tulee myös parkkipaikka. Tämä ainakin suunnitelma...

Jäljessä nyt yli 400km ajettavaa Taivalkosken maastoissa :) http://jalki.fi/route_groups/16

Inline Biker
04.08.2017, 09.01
Pyöräilin viikko sitten Päätalon maisemista Jokijärveltä lenkin Kylmäluomalle ja sitten maantien (5 tie) kautta takaisin. Jokijärventieltä kääntyy Hanhilammentie pohjoiseen ja siitä pääsee hiekkatietä & metsäautotietä Kylmäluoman retkeilyalueelle ja Kylmäluoman järven länsipäähän. Suurimman osan tuosta maasto-osuudestakin voisi ajaa maastoautolla, eli on pienimmilläänkin sellaista kärrypolun tapaista. Sopi kyllä minulle mainiosti.

Kylmäluoman järven länsipää ja pohjoispuoli on sen verran kaukana opastuskeskuksesta, että siellä on todella rauhallista.

Pexxi
24.08.2017, 19.01
Ajoin pari viikkoa sitten Aittojoelta Perankaan ja kyllä sen läpi tulee hyvinkin. Mutta ei se ihan rallattelua ole ja jos on lastia kuljetuksessa niin alkuosa vitosteltä järville asti on vaativampaa.

Vitostien suunnasta reitti kulkee Peranganharjua, joka on teknisempää ja kulkee ylös-alas. Välillä polkua ei niin selvästi näe mutta pilkkamerkki ohjaa. Hevonperseenmutkaa ennen on selkeätä kelkkauran polkua. Laavun jälkeen reitti jatkuu samantapaisena ja jossain kohdassa hakkuut ovat hävittäneet pilkkamerkkiä niin, että saa vähän katella miten se jatkuu. Mutta kyllä sen reitin löytää kun kattelee. Sitten järvien rantapoluilla ei ole sen suhteen epäselvää. Ainoastaan pusikoitumista rupeaa olemaan paikoin. Maalipilkka on Kukkuriin asti vaalea ja sitten siitä eteenpäin sininen. Kukkurin ja Lavajärven välillä on kymmenkunta pitkospätkää odottamassa remonttia, uutta tavaraa on vanhojen vieressä. Lavajärven kämpältä kannattaa suunnata huoltotien suuntaan, rantapolku on todella pienimuotoista paikoin. Sitten Aittojoelta pääsee kiinni Sinisen saavutuksen reittiin kohti Lipposensalmea.Tässä hyvin kerrottuna Peranka-Aittojoki. Perangan suunnasta taisi olla kolme sellaista kohtaa joissa joutui vähän arpomaan vaikka oli toi JTK:n? jälkikin. Ensimmäinen kohta kun tulee harvennushakkuu niin sen välin voi mennä koneuraakin. Sitä alas suon reunaan ja sitä pitkin pari kolme sataa metriä, sitten pitäisi näkyä pitkokset. Aukon ylikin pääsee jotenkin merkkejä seuraamalla mutta aika arpomista kun polku paikoin sekoittuu koneuriin. Hevonperseenmutkan laavulta kun lähtee eteenpäin niin ei pidä seurata vahvaa polkua vaan suon reunaa ja taas tulee pitkokset. Polkukin voi tosin viedä oikeaan osoitteeseen mutta sitä ei tullut tarkistettua kun ei ole merkatulla reitillä. Kolmas kohta meni osin koneuraa ja siitä lähti heikko mutta selvä polku oikealle. Merkit kyllä näkyivät mutta vahva ura vie helposti ohi. Alku tosiaan pienempää mutta ihan ajettavaa pienillä tunkkauksilla. Jos ei Hossan valtatiet miellytä niin tätä voi kyllä suositella.
Hossassa ajeltiin oma reitti virallisia mukaillen. Luontokeskukselta lähtö, ensin sinistä/keltaista, niiden risteyksestä vähän keltaista ja sitten harjua pitkin punaisen alkuun. Punaista Lipposensalmelle, siitä sinistä, Huosivirran jälkeen peinet portaat ylös ja harjun reunaa luontokeskukselle (ei mitään reittiä). Toisen kerran tuli ajettua Julmalle Ölkylle kivipolkua niin onhan se jopa melkein paras väli Hossassa. Ei paljon mäkeä eikä teräviä kiviä. Toivottavasti sinne ei löydy enempää soraa kun pienelle pätkälle polkua sitä oli jo löytynyt.

usko juntunen
04.09.2017, 21.00
Pitihän sitä keräillä vielä Koillismaan viimeisiä kesän rippeitä pimeän syksysyn varalle. Enää ei liene yllätys, että tälläkin kertaa suurin osa kohtaamistani kulkijoista liikkui pyörillä. Näin ainakin hieman syrjemmällä opastuskeskuksesta. Joo ja yhden tutun melojan vaimoineen tapasin Lavajärven tuvan tulipaikalla gurmee sapuskoita kokkailemassa.
Varsinaisen rynnäkön tekivät Jykkylän pojat. Taisi olla täys tusina äjiä liikenteessä. Näin kertoi erään laavun veispuukki, ja tulihan tuo porukka ihan livenäkin nähtyä:)

https://photos.app.goo.gl/1yJFEabzZZddQvc22



https://lh3.googleusercontent.com/FyIc5cQGRAI6QW5uDXFrlHFUyuHCZkAUEhCFM7nd2B2XYvy6OT 1SgUQ70iE1cweEpr_gPQt14ifOG1LsNSspghEri_Wb7hNV7sCi Qzt9BWExqegSUsYvolfuRwvt9rPiwWUwY7gokH5G_1KVmln0lM TZY5uaXrAZipUB2W9oC1nvoQ-jHn9Wi3m5NnZgAVEoDXW3EYaaMMV56CknFs2Ptmws1weMNVoQg 0p7ZeRWo1-vYb0NMltqaeYYmDFoXUcfG3MXqwmCPyT3uz81XEKKHICucg6VW FnEf_4tg55-hd9CMGHb1xqY-BHTjRmTN5cR38heC3w-s6V5uUpj-HMTPNYbBXmY4QHL0qdbauVZuHFnLdWrQ1yr9YlLAzU3j48CHBB MMssx-IWLmZnquFZJqIV_mmxCzVbpseMuIhaJBrMnP9nsoUn104zqrXi x8l2FhanND9x5QMbTBBD-p3zZX85lqW3VueoWaskt8Y9LPGmqhYR39SDAJTfnP2Ni_oCovG 5IUyNqGsVJWFL5zayRl-E954DspTCvu7XgAfa2TVgUjkkxSwB0FanU4WuQhFVax3i9Qel7 TSoc4mh5zgWdOJsF5wQowq00koPJr_BV2zW36hOY9DKJTHjxTU aVLC6mpcfVNXtM0wpDC_kSzYtUQb57NO4wCa6-Iphpm8ba7Uyis08=w1309-h736-no
On ollut puhetta tässä(kin) ketjussa maastopyöräilijän etiketistä. Jos on meillä joiltain osin korjaamisen varaa, niin on kyllä patikkavaeltajillakin.
Tuli nimittäin telttanaapureiksi lapsiperhe koira mukanaan. Heillä oli täysin hukassa koiran koulutus kansallispuistokelpoiseksi.
Em. porukan liikkumisen kuuli jo kilometrin päähän järven toiselta puolen. Koira haukkui kaikki vastaantulijat, porot sekä järvellä uivat linnut.
Sama meteli jatkui heidän leiriydyttyä. Kaikista koomisin juttu oli kun koiran emäntä sanoi koiran olevan niin väsynyt ettei se jaksa haukkua ihan koko aikaa.
Ja lisää oli tulossa. Koiraa ei voi kuulemma pitää kytkettynä, koska silloin se haukkuu jatkuvasti. En viihtiny alakaa mainita puiston säännöistä enkä viereisen porotallin asukeista. Kaikenlaista kyllä pyöri kieleni päällä, mutta kun heillä oli lapset mukana, pidin kieleni kurissa.
Vähin äänin pakkasin kamat kajakkiin ja meloin yöksi vaihtoasemiin. Aamusella meloskelin takas Kokalmuksen laavun edustalle ja sama oli rähinä.

Ettei menis ihan koirien haukkumiseksi, on myös täysin vastakkaisia kokemuksia. Viimeksi juuri tällä reissulla kohtasin ranskalaisen seurueen, jossa oli 4 koiraa eikä pienintäkään rähinää kohdattaessa.
Kaikista mieluisin kohtaaminen oli tämän kuvan koiran kanssa. Samassa leirissä yövyttiin eikä pienintäkään riitaa. Kaveri "mökötti" koko illan ja yön;)
https://lh3.googleusercontent.com/XjnxyMbWN9TzmTnKAqLoq1_RXnv5b8rGGsBmQcEc9_nGwscuOY xGxR3E0umgyH_ad6Sk7FX7S6_xFtPga1ebO1E9DUvGbEimbIPq nOPtDZReExRIFd9mLbWOI7rPr2-UibG4J_i68B6wZpEuBemaxL-I4AxdmwinhfebgLKTkbAKEx-odkG9eIu8Z5HOaGc5zymJ4fGl_kvKnRZ1w08s30kQ2ALYCXofz hdfHbvG5aYuBlqbnpnPuzbUlp5qsmSGZK4t7LeMMpAxbZtepC3 eQh3grfS7RFdV_ZzKttet4r3OMOk8otY9l2wWGXpGC9SV-bjfCkgwU0JxzfW0F_mMKLinjuklqYo30p0nFLMB1GqRHOt6_op OxLQuUJNdIR7brG_ExZVOvmHl93aMdCB_zMl8w0R3kAD1WiJfW PdUEKv_lfGAVAHVk3iyc3uJm38kRpbY0Iwon1_COfh0yDmMHZC zC7JVpxB1K-HW4eQ_95dMz5ZRRtz9W5jSuikAjs7vcnkfj_2N0gY17LK56CSW F2-n1PY8QVAhhgElr5971KDXt1EdYd-7J4KbkbomxNiwd57awZkoBEqg7QNMlTepHwp7iHVKGCTiOhC-SK9-bA5XF0MyohF0Xa07jE-eiYUTrEKPqKiQVGSYJ9SugNUaVSfEu6QbB7g-HGrHVkjbYBdTwOs=w982-h736-no

Karhusuo
08.09.2017, 13.02
Viime viikonloppuna löytyi aikaa sen verran, että ehdin piipahtamaan Hossassa yhden yönseudun pyöräretkeilyreissun. Metsähallituksen sivuilta löytyi esimerkillisen hienosti pyöräreittien gps-jäljet, ja sieltä nappasin kierrettäväksi "Sinisen saavutuksen". Lauantai-iltana ajelin luontokeskukselta Kokalmusjärven rantaan tulipaikalle yöksi, ja sunnuntaina sitten rymyytin loppureitin takaisin luontokeskukselle.

Olipahan kerrassaan hieno kokemus, ja mahtavat pyöräilymaastot. Muutamia vähän kosteampia paikkoja löytyi, ja joidenkin vähän huonokuntoisten pitkosten kohdalla oli jo tulevasta sorastuksesta kertovat merkinnät tehtynä. Kerrankin sai ajella "sielunmaisemassa" eli kuivilla mäntykankailla ihan himoonsa. Pirkanmaalla vastaavia polkuja ei samassa mittakaavassa löydy. Tulipaikkoja ja laavuja sattui tuollekin reitille tiheään, toinen toistaan hienommilla paikoilla. Ilmatkin suosivat.

Räkyttävän koiran pistin itsekin merkille iltanuotiolla istuskellessani. Mietin, että jollakin on korvat hellänä jos sattuu samassa leirissä olemaan.

Oli hauska vaihtaa pari sanaa myös usko juntusen kanssa. Tosin en miestä siinä kohtaa tunnistanut, mutta sellainen tunne jäi että fillarifoorumilta saattaisin löytää raporttia viikonlopulta.:) Vauhdilla kyllä mies häipyi horisonttiin, kun itse singuttelin varusteineni enemmän retkivauhdilla.

https://photos.app.goo.gl/15gjAZUSE0qii2d92

Blackborow
25.09.2017, 07.19
Käytiin lauantaina jäsen Arhipoffin kanssa vähän fiilistelemässä reilun 70km edestä Hossan polkujen tunnelmaa varastoon talvea silmällä pitäen. Tällä kertaa yllättäen ei paljoa muita pyöräilijöitä näkynyt paitsi jälkiä kyllä eli kyllä siellä ajetaan. Kokalmuksen laavulla yksi porukka ja pari muuta parivaljakkoa, mutta siinäpä ne. Vaeltajia näkyi yllättäen enemmän. Toki ruuhkaa ei tuolla edelleenkään ole kun pysyy kaukana Värikalliota lähellä olevista parkkipaikoista. Vähän oli syysmyrsky jo pyyhkäissyt puuhaa ylläpidolle kevättä varten. Joukovirralta jonkin matkaa Lipposensalmelle oli pientä esterataa jo muodostunut. Toisaalta viime kertaan nähden oli nyt ne Syrjäharjun lenkinkin opasteet ja sillat saatu paikoilleen, että kyllä tuolla kelpaa ajella. Syrjäharjun lenkin uudet polkulinjatkin alkaa olla nähtävissä. Muuallahan nuo uudet linjaukset on jo kunnon polkua, joten käyttäjiä on ollut.

https://i.imgur.com/7JGAcTs.jpg

Arhipoff
26.09.2017, 13.19
Taivalkosken jälkiin lisätty Kylmäluomalta luomureitti Hukanharjua pitkin Koitijärvelle. Varsin hauskaa ajettavaa tarjolla!


https://www.facebook.com/100015459345009/videos/216733438851966/

http://jalki.fi/route_groups/16

https://www.facebook.com/mtbtaivalkoski/Tämä pätkä tuli käytyä koluamassa pari viikkoa sitten. Hämmentävää miten "vahvaa" polkua tuolta löytyi. Yhtä hämmentävää oli miten polku haarautui, hävisi ja sitten parinkymmenen metrin päästä jatkui jälleen. Ajoin pidempää "kiertotietä". Oli itseasiassa hauskaa ajella vanhoja metsäautotien pohjia. Reippaasti kilometrejä tuli kun ajoi Kattaisenpolkua ja Päätalopolkua takaisin, mutta helpot pätkät keventävät reissua hyvin!

Lähetetty minun NEM-L21 laitteesta Tapatalkilla

Herman
28.09.2017, 09.07
Ajelimme viime viikonloppuna Syötteeltä Hossaan. Reitti kasattiin jälki.fistä; kiitokset Päätalolle pohjatyöstä.

Lauantaina starttasimme Syötteen kisareitllle ja n. 15 km kohdalta, Pitämävaarasta, suuntasimme kohti Keskipirinjärveä, mistä edelleen Atsinkiin. Atsingissa Iijoen ylitys sujui kätevästi Auvo Lukkarin (puh. 041 5401 063) venekyydillä ja matkamme jatkui jokea myötäillen kohti Taivalkoskea.

Taivalkoskella pidimme lounastauon Kosken Topparissa. Tauon jälkeen jatkoimme kohti Kylmäluoman länsipäätä. Ennakkokuvauksen mukaisesti tämä osuus osoittautui haastavaksi ja Harjajärven rantapolun jätimmekin suosiolla väliin.

Kylmäluoman polut ovat maineensa veroisia ja todella nautinnollisia ajettavia. Haastetta haimme Kattaisensuolta, missä pitkokset olivat vielä nippanappa ajettavissa kapearenkaisellakin. Reitti vain parani loppua kohti ja yöksi asetuimme Kylmäluoman retkeilykeskukseen.

Kilometrejä kertyi 87. Reitti koostui näistä:
http://jalki.fi/reitit/syote-mtb-60-km
http://jalki.fi/reitit/keski-pirinjarven-laavulta-iso-syotteen-kisareitille-pitamavaaraan
http://jalki.fi/routes/pahkakurun-retkeilyreitti
http://jalki.fi/routes/paatalopolku-keskusta-kylmaluoman-lansipaa
http://jalki.fi/reitit/kylmaluoman-lansipaa-kylmaluoman-retkeilykeskus-maastoajoa

Sunnuntaina matka jatkui Irnijärven rantaan, mistä taas venekyydillä vastarannalle. Kyytejä tarjoaa Esko Ahola, puh. 0400 489452.
Katosrannasta suuntasimme kohti Somersalmea.

Somerin länsipäästä kohti värikalliota ei ennakkotietojen mukaan oikein ollut kunnon reittiä. Tieto piti paikkansa ja käytimmekin 8 km taaperrukseen yli kolme tuntia aikaa. Toki ajettavaakin pätkää välille mahtui, koska kertaalleen jouduimme rengashommiin. Toista kertaa en tuolle pätkälle lähde, piste.

Edellisen osuuden hankaluudet unohtuivat pian, kun pääsimme Hossan huippupoluille joille jäimme nautiskelemaan vielä maanantaiksikin. Majapaikaksi olimme varanneet Lounatkosken kämpän, huippupaikka sekin.

Kilometrejä tuli 43. Reitin (alkuosan) muodostimme näistä:
http://jalki.fi/reitit/kylmaluoma-laukunpera-irnijarvi
http://jalki.fi/reitit/katosranta-somersalmi

Käyttökelpoinen vaihtoehto olisi lähteä Katosrannasta kohti Julma-Ölkkyä (tietä pitkin), jolloin tuo tuskainen Somerin ohitus jäisi pois, suosittelen lämpimästi.

Kalustovalintaa miettiessä kallistun läskiin, vaikka märkien ja teknisten pätkien osuus ei kovin merkittävä olekaan. Päivämatkaksi tuo lauantain 87 km ei ole liikaa, mutta ensi kerralla päätyisin yöpymään myös Taivalkoskella ja lisäisin sen ympäristön polut matkasuunnitelmaan.

Kiitokset vielä Antille ja Laurille matkaseurasta, Matille huoltohommista ja säiden säätäjälle mainiosta syyskelistä.

Päätalo
28.09.2017, 14.22
Hämmentävää miten "vahvaa" polkua tuolta löytyi. Yhtä hämmentävää oli miten polku haarautui, hävisi ja sitten parinkymmenen metrin päästä jatkui jälleen.

Epäilen itse vahvasti, että porot osaavat lentää ja ihan vittuillakseen ottavat aina palan matkaa ilmassa. Petteri Punakuono on totta.

Päätalo
28.09.2017, 14.42
Herman, mukava kuulla että kesän työt eivät ole menneet hukkaan :)

Somerin rannassa kulkeva polku on poistunut Metsähallituksen ylläpidettävien joukosta. Ainakin itse pidin Kylmäluoma-Somer-välin vielä Taivalkosken kunnan reittien joukossa, vaikka Metsähallitus sitä vastustaakin. Toivon, että reitille löytyy kulkijoita ja se Somerin rannan polkukin olisi paljon helpommin kuljettavissa, jos sillä olisi enemmän käyttöä.
En tiedä mikä Hossan HKS:n tilanne on, mutta viimeksi asiaa tiedustellessani oli uhkana että fillarilla ei saisi ajaa muualla kuin virallisilla pyöräreiteillä eli se löisi lopullisesti kiinni tämän reitin fillaristien osalta.

Tuon Somerin kahden kuution kivillä sorastetun rantareitin vaihtoehdoksi voisin heittää seuraavan mitä olen itse ajellut:
- ylitys Kolkosta Sunnanniemestä Martinniemeen (Esko Ahola kuskaa ihan mihin kohtaa järveä vaan osaa pyytää :))
- Martinniemestä voi ajella 12km hiekkarantaa! niemen pohjoispuolta Kuusiniemeen
- Tai Martinniemen poronpolkuja pitkin...
- Kuusiniemestä metsäautoteitä Hossan huudeille. Varmaan tuolle Kuusiniemi - Hossa välillekin löytyisi poronpolkua, mutta ei ole tullut tuolla liiemmin liikuttua.
PLÄN B tälle sorastuksen ohitukselle:
- Somerin laavulta Jatkonsalmesta järven pohjoispuollelle ja sieltä metsäautoteitä Värikallion suuntaan. Tätä väliä en ole kulkenut, mutta kartan ja ilmakuvien perusteella pitäisi olla useampikin potentiaalinen reittimahdollisuus

Sen verran vielä, että sieltä Somerin laavulta etelään lähtevä kelkkareitti on todella märkää ja ikävää lukuisine syvine ojan ylityksineen...

Juha Jokila
28.09.2017, 19.33
- Martinniemestä voi ajella 12km hiekkarantaa! niemen pohjoispuolta Kuusiniemeen

12 km, onko typo?

Ilmakuvan mukaan hiekkarantaa on Martinniemestä Halsin purolle asti ja siitä tulee noin 6 km. Kuusiniemen kohdalla on vasta 3 km täynnä. Tuo hiekkaranta olisi kyllä aivan mahtava käydä ajamassa!

Halsin purolta voisi ajella hakkuunreunoja itään Kalliohalsin rotkon reunaa tielle. Jos kirppukangas on kuiva, niin sinne tulee äkkiä polku, joka voisi seurata Ölkynpuron latvan itäpuolista kangasta aina Ölkynperän laavulle asti.

Onko tuosta Ölkynkierrosta mikään osuus edes jotenkin ajettavissa? Täällä on yleensä vaiettu aiheesta virneen sekaisilla käy kattomassa kehoituksilla, hehheh...

edit. Klikkailin tuollaisen gpx-hahamotelman https://drive.google.com/open?id=0B_8146XmwFwoV1ZadTUtMnNUcHM

Ja kuvana sama reitti: https://photos.app.goo.gl/gb2rVWpPwTiw4XeF2

JackOja
29.09.2017, 07.40
...Tuo hiekkaranta olisi kyllä aivan mahtava käydä ajamassa!


Joo! Kas kun ei ole kesämökkejä täynnä. Olisko toi Irnijärven 4m säännöstely vaikuttanut asiaan? Ja sen verran isoa tonttia, että taittaa olla valtionmaata isoin osin.

Tuonne telttailemaan joskus...? KOPS, päätetty.

Bässi
29.09.2017, 10.30
Onko tuosta Ölkynkierrosta mikään osuus edes jotenkin ajettavissa? Täällä on yleensä vaiettu aiheesta virneen sekaisilla käy kattomassa kehoituksilla, hehheh...

edit. Klikkailin tuollaisen gpx-hahamotelman https://drive.google.com/open?id=0B_8146XmwFwoV1ZadTUtMnNUcHM

Ja kuvana sama reitti: https://photos.app.goo.gl/gb2rVWpPwTiw4XeF2

Ölkyn itäpuoli on melkein kokonaan ajettavissa. länsipuolella oli vähän enemmän tunkattavaa.

Pexxi
29.09.2017, 20.15
Ölkyn itäpuoli on melkein kokonaan ajettavissa. länsipuolella oli vähän enemmän tunkattavaa.Tähän kannattaa vähän nöösimmän suhtautua aika suurella varauksella mutta jos uskoo tietävänsä mitä tekee niin näin. Länsipuoli on kävellenkin suht vaativaa varsinkin kostealla kelillä.

Päätalo
30.09.2017, 19.36
12 km, onko typo?


Ei tiedä tai muista. Luultavasti vain liioittelin lievästi, ainakin puolella.

Sopivalla juoksutuksella tuolla järvellä voi ajella rantaviivassa aika hyvästi. Järvi on pilattu säännöstelyllä joskus aikoinaan ja soraharjut on sortuneet järveen. Eroosio on ollut hyvin vahvaa. Mutta ainahan sitä säätövoimaa tarvitaan, myöskin tuulimyllyille...

Arhipoff
02.10.2017, 13.10
Ölkyn itäpuoli on melkein kokonaan ajettavissa. länsipuolella oli vähän enemmän tunkattavaa.Aika optimistinen arvio ähkäsyn ajettavuudesta nähdäkseni. Muutama viikko sitten ton kävelin ja arvelin että ajettava matka mitataan sadoissa metreissä koko 10km kierroksella... Itse en tuonne ainakaan pyörän kanssa lähde.

Lähetetty minun NEM-L21 laitteesta Tapatalkilla

Velogi
04.10.2017, 12.37
Hossan kansallispuiston maastopyöräreiteistä on tulossa sysyn mittaan useampi video - ohessa ensimmäinen:


https://www.youtube.com/watch?v=6Eh0aQZ8n64&index=3&list=PLsDJucv3JYFVOMvP Ut1BbkYQw9_Qq1brn&t=25s

Markku Liitiä
05.10.2017, 12.57
Alkuhan oli kuin Petteri Saarion luontofilmistä! Miten kuvauskopterin saa sullottua reppuun?

Seuraavissa Hossa-videoissa homma epäilemättä vain paranee. Tämä eka reitti on minun mielestäni Hossan pyöräreiteistä "ankein". Aika paljon varvikkoon vedettyä uutta polkua, eikä se loppupuolen mäenpäällystä ole maisemiltaan kovin kummoista. Kivoja rantamaisemia toki ja viehko mylly (joka ei siis ollut pyöräreitin varrella) pienine koskineen. Tuttuja paikkoja.

Hyvä video!

JiiPee
05.10.2017, 13.15
Hieno video musiikkivalintoja myöten, kiitos tästä.

OKS
05.10.2017, 19.44
Hossan kansallispuiston maastopyöräreiteistä on tulossa sysyn mittaan useampi video - ohessa ensimmäinen:


https://www.youtube.com/watch?v=6Eh0aQZ8n64&index=3&list=PLsDJucv3JYFVOMvP Ut1BbkYQw9_Qq1brn&t=25s

Hienosti toteutettu video, mielenkiinnolla odottelen seuraavia.

usko juntunen
05.10.2017, 20.20
Aika optimistinen arvio ähkäsyn ajettavuudesta nähdäkseni. Muutama viikko sitten ton kävelin ja arvelin että ajettava matka mitataan sadoissa metreissä koko 10km kierroksella... Itse en tuonne ainakaan pyörän kanssa lähde.

Lähetetty minun NEM-L21 laitteesta Tapatalkilla
Samansuuntaiset omat kokemukset löytyvät topicista sivut 5(tossuretki) ja sivu 9 pyörä mukana.

Velogin seuraavaa videoo odotellessa.

a-o
05.10.2017, 21.48
Samansuuntaiset omat kokemukset löytyvät topicista sivut 5(tossuretki) ja sivu 9 pyörä mukana.

Velogin seuraavaa videoo odotellessa.

Kävelin sen lyhyemmän ähkäsyn alkukesällä ja sitä reitin alkuosaa oli sorastettu kovasti. Siinä oli jopa satoja metrejä kivan näköistä flow polkua. En kuitenkaan lähtisi pyörällä kiertämään, haasteita kaipaavalle sopinee?

Velogi
18.10.2017, 15.54
Hossan MTB reittien videoraporteista vuorossa Kokalmuksen kierros:


https://youtu.be/VIP7lbcytRk

Blackborow
18.10.2017, 20.45
Kiva video. Malttaispa itsekin joskus noin rauhassa fiilistellä tuolla.

Velogi
04.11.2017, 20.08
Linkataanpa vielä tämä kolmaskin Hossan video Harjujen Huikonen reitiltä:


https://www.youtube.com/watch?v=x6K6luVyl9U&index=3&list=PLsDJucv3JYFXc_wl U-jLvi9jP7ESbIdSk

OKS
05.11.2017, 08.31
^ Oikein hyviä nämä Velogin Hossa-videot. Harjumaastot tulee hienosti esille noilta poluilta, vesillä liikuttaessa niitä ei juurikaan huomaa.

tinke77
05.11.2017, 08.47
On kivoja katella kyllä, Kiitos näistä [emoji847]

JiiPee
05.11.2017, 09.45
Drone-klipit tekee videoista erityisen hienoja.

usko juntunen
05.11.2017, 17.41
Velogin videolta näkee kuin korkealla oli vesi loppukesästä. Esim. Hakokoski. Itte olin maisemissa 2-4 syyskuuta ja polut olivat juuri kuivuneet edellisen viikon kaatosateista. Ilmeisesti Velogi oli reissussa juuri silloin, eli elokuun viimeisellä viikolla. Ihan vähäisellä vaivalla ei nuo videot syntyne. Kiitos vaivannäöstä.

Kuten OKS jo mainitsi, harjut näyttävät aivan erilaislta katseletko niitä pyörän vain kajakin selästä.
Ekakertaa tuolla meloskellessa en meinannu tunnistaa vesiltäsilmin muutamaakin tuttua laavua.

Blackborow
05.11.2017, 18.11
Ulkona on pimeää ja märkää niin lähinnä harmittaa katsella noita. Niin monta kuukautta vielä. Eipä siinä hienoja videoita kaikki tyynni. Tuolla on aika jännä ilmiö sekin, että pyörällä kulkiessa maisema aukeaa ihan eri tavalla riippuen kulkusuunnasta.

Sekakäyttäjä
08.11.2017, 10.13
Miten on, mahtaako nuo Hossan alueen retkeily- ja pyöräilyreitit olla läskipyöräiltävissä tammi-maaliskuussa ?

Blackborow
08.11.2017, 11.44
Maaliskuussa ehkä jos sattuu kunnon hankikelit. Muuten ei.

artzi
28.11.2017, 17.29
Sattumalta törmäsin tähän...


https://www.sll.fi/mita-sina-voit-tehda/tule-mukaan-toimintaan/suomi-100/luontohelmet/vienanreitti


...joka sopii jatkoksi tälle josta oli juttua aiemmin...


http://www.fillarifoorumi.fi/forum/showthread.php?31546-Hossa-Kylm%E4luoma-Taivalkoski/page13


http://www.fillarifoorumi.fi/forum/showthread.php?31546-Hossa-Kylm%E4luoma-Taivalkoski&p=2555721#post2555721


...matkalla itärajalle menevälle reitille.

Mika K
08.12.2017, 23.40
Khyl! :D

https://www.imba.com/news/2017-epics

usko juntunen
09.12.2017, 17.09
^
Ugh! Jotain tuttua noissa pusikoissa.

Eipä tainneet jannut v. 2014 Opastuskeskuksen edustalla arvata mihin se pöllien tunkkaaminen vielä johtaa. Syyttävä sormi osoittaa kuvan oikeaan laitaan:)
https://lh3.googleusercontent.com/8G8tuw67ZBnG4iPy228Pf78Xhv7hXVDi52fyDRM_BgLf57Gmy0 ISEhs4tWNemjubTfyNTXeH7mSkaeQhVCSix77gYsA83uyTUfqc EpTiZFZCGGYzLowUJQXxyeKlwUzT-UDJzATEwcvgu37wG_B_bvgOjsU7jFW_Dl_yXyItzbLQQIpR5Gh Z2AVG6Pw1cWcv-jASD2VKweuTMS9oJRf8MGRX_6VGN2GY0VnDJ-71bi69nmywNA6KdV4giS0InU_DbKumUui0WwN49eU76QrUMluJ kEy4tXNCq4qyMNOikR5lOy6YdzJJUJZVSizTW3cMigPa87mBVq 6hsDW3yFnYX4vcG2z-bpYgdbKQsxHicMaALek5LBTwYg5-8Q8f0uSVawiltYYmSkoXtTSGu_KXpKZ0TAW_PN6PtFPMDmBHlN 6LWiP7BisChGw8m_csgiYZP7ot1TNedxA6vfqq5nT4h1Z4DxyS _5R0WRyq1EZOSwPOEADWFz6AF8DVjtBS-oDjCd2iHIy95dw_EXtRz6OvLHO2wJZCRyaaurHz_deQsUMpnmt i1LkD4NzM-kQXrsA8gSVPnDdj7jMuv3kAcqigA3hj6Q4YQvv8TPIs700CiOc =w939-h704-nohttps://lh3.googleusercontent.com/RAD1w7TJjRjR7cjSZcAHlgj0ftvaEVQUrbD1RVj8Af1ad86rmK rWo4NKfscICgFfVS8f0btPbWg-IvBE9YvilIr9HVGn89-vHFoHPEDNpRP0U7Z2y4nleSwKHJ3ic6x8GGYE0BMcdMoFQBqEK C9o13I1ivW37lu19rg5zubwkRRdUW9hhbNN-kW52B947kEOaqbgxJNSniJTaGb6PqQdvO1EbiM0J6oWcpNS9j5 LNc6QUNKqB-lUMAtaDh5lqgYwEFTGd2FMxjtjatw1sk2e3-nb9orOX_NojrBfZEjAJgdb1HJnuTmoXeTKbIZSjF1KGmz_4DTt zCylpqU1INng7-5_WZld9_m1b39ylZ5Z5CQTiG4IJtqsirPnOZHgVoyaephTXBFA BYbcVYEjfrKO91eAzzhe4T_rZkVCAuKE8EkT3IPfpMMfqbFgMF BJh93Bw8vHJVJgqbbDFlOH0s5lpkXzMLt0ov9Ftl39EHjFeAi3 0z9895VuCybRg8Q8rvtHp0Rlqdhk6DNAy_w5A_zkV2q22AkBSG MjNsVRvrUKKBpCfC6r1Vbl0m0z6jnzbL4C3JEUFUm70F_DW62Q ILEfRMabOEcyDjOprzvG9MFogLg=w939-h704-nohttps://lh3.googleusercontent.com/rMtUkBoGWybxxy1V6P0cIIy5yyeGaIlZw4lqGBtmxi_wUidsi8 Q9EU0nWM5r_v4TT6XAFnqr-Zq5XJaHVN3Ll8zndzWD2BsVCF4poYF-jwAnbBo1o68iGvqHJfNFaRVBi89xHp45AGp9cJ2fYUHmr7sJCU TvyGYbMEw0SYNdjRa9ylniftpg6fUKBxKFBkQHkEuFIbVj0ZW1 rApcgMB9JXMP-Kl8dJlf2jKwj7KKIFtlSxoAJyLsv19LNid4wC-neV3NrfW_aUktHatQ-ToiHq--poYOHIqyZtKHa_0Uh7q17mkdM_MDtGL3nwhzgPFXkiOGAY-UnGC4w_B_MTxL6dhpI7Owkc50otDZwIFwZuG38Uw8_fPl9gE1t OPMchBxOgNm0-Bl7L-Pu_QiDfbAlm9QTbBmtlCRqbcE_ReLDrMLZEFfaaJ9G7-KsA3GZct1V17MkalkUKG9j3CT2VFNEHQIByFelBN9AVoZGn_5r JpQ0yQVqTvLiX1WN6J7f0k8sW94sDGfTAE5KaVk6uPTzisyTEY e7IIPjLKTbI7CmIS4kX0naoys4ZmsPlYpnq8wpn8iaOpQ3KaRT Yyd1HAnkBCJK-0BiiLbZHDpT4GkRa8=w939-h704-no

Juha Jokila
09.12.2017, 19.29
Oliskohan viisi vuotta aikaa, kun Uskon kuvien innoittamana kävin ensimmäisen kerran ajamassa Hossassa ja kahdesti olen uusinut reissun sen jälkeen. Mieleen on jäänyt keskustelu ekalta reissulta, kun olin hakemassa ruokaa ja kaljaa siitä ainoasta matkailyrittäjän pitämästä respan ja kioskin yhdistelmästä. Kerroin pyöräileväni maastossa. Yrittäjä ihmetteli, että voiko siellä oikeasti muka pyöräillä. Totesin, että teillähän on Suomen upein maasto siinä jalkojen alla. Rouva jäi epäuskoisena pudistelemaan päätään. On ilmeisen vaikea nähdä timantti, kun istuu sen päällä.

artzi
09.12.2017, 21.14
Näillä keleillä kesän suunnittelu on kivaa...

Koetin muistella Hossa-Raate väliä... onko sieltä kukaan lähivuosina (tai koskaan) ajellut? Taitaa olla sitä hankalinta osuutta itärajalla.

Eihän mtbSeikkailukaan ole sieltä mennyt? (olisko jollain MtbSeikkailujen gps-träkit, olen hukannut nekin mitä joskus on löytynyt)

Muuten olen melkein jo kertaalleen pätkissä ajellut tuon pikku lenkin Hossa - Syöte - Puolanka - Suomussalmi (- Itäraja).

Juha Jokila
09.12.2017, 23.57
^Mä ajoin etelästä Raatteelle asti ja Hossasta mutaman tunnin etelään Tulijärven autiotuvalle. Aika hidasta korpea oli molemmista päistä ja polku melko olematonta. Maapohja oli pahimmillaan louhikkoa ja soistuvaa puoleen reiteen ulottuvassa varvikossa. Pääosa tuosta välistä on edelleen ajamatta. Harmi, että on talvi, muuten vois vaikka notkua tuolla.

veskuh
16.12.2017, 01.15
Vähän samansuuntaisia mietteitä.

Tekis mieli ajella alkukesästä Itärajan reittä Kuhmo-Vartius-Raate-Hossa ja siitä Kylmäluomaan-jne.

Kokemukset kiinnostaa etenkin Vartius-Hossa välillä.

Lähetetty minun F3111 laitteesta Tapatalkilla

JiiPee
16.12.2017, 12.48
Joskus vuonna nakki ja muna kävin Martinselkosen erätuvilta pohjoiseen etsimässä reittiä. Kovin oli louhikkoista ja kuten JJ mainitsi, polku ja merkinnät olemattomia. Harhauduin talvireitille rajavyöhykkeen laitaan, tunkkasin pyörää suossa. Palailin takaisinpäin ja Hylkäsin kulkineen puskaan ja jatkoin pienen matkaa jalan. Samanlaista reittiä oli joten päätin polkaista Hossaan joka onkin eri juttu.
Raatteentien ajelin joskus ja siitä edelleen Ala-vuokkijärvelle metsätietä pitkin, käsittääkseni nykyinen reitti menee pitkiä matkoja noita metsäteitä Martinselkosesta etelään?

Juha Jokila
16.12.2017, 18.11
Oliskohan siitä 5 vuotta aikaa kun Hossasta UKK:ta etelään tuota ajoin ja silloin reittimerkit oli juuri maalattu uusiksi, mutta ei mitään muita korjauksia tai raivauksia muistu mieleen.

artzi
18.12.2017, 19.46
Näköjään paha paikka johon mun retki (http://mtbfin0613.mtbfin.eu/r/index9fb6.html?p=1108) 2011 päättyi Iso-Moukkorilla on korjattu.

http://www.luontoon.fi/martinselkonen/ajankohtaista?inheritRedirect=true

http://www.luontoon.fi/itarajankesaretkeilyreitti/ajankohtaista?inheritRedirect=true

Mulla on hyviä muistoja myös jatkosta 2012 Itärajalla (http://mtbfin0613.mtbfin.eu/r/index7d05.html?p=1322), kuvia siltä retkeltä Martiselkosesta (http://photos.app.goo.gl/GNBdxWyRDR6yIL4C3) (en muista mikä se viimeisen kuvan silta on, onkos tietoo). Martinselkonen-Raate välin kuvia (https://photos.app.goo.gl/2Dv9tKPnwPiTL6qC3).

Tulis kesä.

Reiska79
25.12.2017, 09.55
Osaako joku sanoa löytyykö Ukkohalla/Paljakka-akselilta plussapyörällä pyöräiltäviä talvipolkuja? Olis tarkoitus Oulusta suunnata ajomatkan päähän (sen mitä lapsi nukkuu) pienelle lomalle, jossa yhtenä ajanvietteenä plussalla seikkailut. Aikaa (ja kuumeesta toipilaana kuntoa) ei varmaan ole kuin 1-2 h lenkeille, eli mieluummin sellaisia lyhyehköjä 10-20 km suht hyväkuntoisia polkuja hakusessa. Saa ehdottaa myös muista maastoja <200 km säteellä Oulusta. Syötteellä näyttäis vähän mökkitilanne huonolta ja siellä jo käyty, joten joku muu paikka voisi vaiihteeksi viehättää. Mielellään lapsiystävällinen paikka, jossa palveluita riittävästi, että aika kuluu koko porukalla. Korkeuseroja ei tarvisi liikaa olla, kun tosiaan 39 asteen kuumeen jäljiltä astmaatikolla keuhkot kotipaketissa - ja alkuraskaudesta nauttiva emäntäkin voisi lekillä käydä. Ja myös hiihtoladut samoilla nurkilla toki toiveena. Ehdotuksia?

Sori. Huomasin että meni aika lailla OT:ksi jo. Google-haulla tähän ketjuun erehdyin. Olihan tuolla parempikin ketju...

läskimooses
04.01.2018, 11.22
Tällainen pläjäys ilmestynyt, jos ketään kiinnostaa:
Kylmäluoman retkeilyalueen hoito- ja käyttösuunnitelma 2017-2032:
https://julkaisut.metsa.fi/julkaisut/show/2180

"21- Maastopyöräily, Ei muutu, Maastopyöräily on alueella sallittu jokamiehenoikeudella. Alueen halki kulkee kunnan ylläpitämä polkupyöräreitti."

läskimooses
06.01.2018, 22.23
Metsähallituksen ja Taivalkosken kunnan panostukset näyttävät kantavan hedelmää, kaupallista toimintaa fillaririntamalla! Isoa peukkua :)
https://upitrek.com/english/through-ancient-forests-by-fatbikes/

JackOja
27.02.2018, 10.40
Meinaavat kaavoittaa Hossassa rakennusoikeutta lisää matkailun tarpeisiin kansallipuiston rajoille. Mm. naiskenteluigluja kiinalaisille ynnä muuta.

Uutinen (http://www.kaleva.fi/uutiset/pohjois-suomi/hotelli-basecamp-ja-revontuli-iglut-ehdolla-hossan-uuteen-kaavaan-kova-pula-majoitustiloista/786141/) @Kaleva.fi

ja itse kaavakartta (http://suomussalmi.fi/instancedata/prime_product_julkaisu/suomussalmi/embeds/suomussalmiwwwstructure/24800_Hossan_ROYK_1610x900_5.2.2018.pdf) (iso pdf, ei hitaille yhteyksille).

läskimooses
27.02.2018, 12.35
Monesti näissä tahtoo jäädä pehmopuisto-osasto kakkoseksi, kun aletaan kohteita kehittämään. Esimerkiksi nyt vaikka se Julma-Ölkyn pilaaminen riippusillalla.

Mielenkiintoista kyllä nähdä miten Hossan kävijämäärät menee jatkossa. Pakko sinne on jotain infraa rakennelle, jos aiotaan turisteja saada paikalle ja sorastukset maksettua. Toisaalta sitten kourallinen kävijöitä ei riitä ja massat on taas liikaa. Suurin osa kuitenkin tuolta hakee luonnonrauhaa? Tietysti sekin on suhteellinen käsite, jollekin Pekingin asukkaalle se ei välttämättä tarkoita samaa kuin suomijuntille.

usko juntunen
27.02.2018, 19.57
Monesti näissä tahtoo jäädä pehmopuisto-osasto kakkoseksi, kun aletaan kohteita kehittämään. Esimerkiksi nyt vaikka se Julma-Ölkyn pilaaminen riippusillalla.

Mielenkiintoista kyllä nähdä miten Hossan kävijämäärät menee jatkossa. Pakko sinne on jotain infraa rakennelle, jos aiotaan turisteja saada paikalle ja sorastukset maksettua. Toisaalta sitten kourallinen kävijöitä ei riitä ja massat on taas liikaa. Suurin osa kuitenkin tuolta hakee luonnonrauhaa? Tietysti sekin on suhteellinen käsite, jollekin Pekingin asukkaalle se ei välttämättä tarkoita samaa kuin suomijuntille.
Ois kyllä mielenkiintoista kuulla myös nikki Päätalon kanta näihin Hossan silta- ja sorastusjuttuihin. Hän kun on paljon siellä Koillismaan nurkilla pyörinyt. Et ole sattumalta tavannut?hymiö
Mutta annetaan Hänen itsensä kertoa...(hymiö)

läskimooses
27.02.2018, 20.35
Ois kyllä mielenkiintoista kuulla myös nikki Päätalon kanta näihin Hossan silta- ja sorastusjuttuihin. Hän kun on paljon siellä Koillismaan nurkilla pyörinyt. Et ole sattumalta tavannut?hymiö
Mutta annetaan Hänen itsensä kertoa...(hymiö)

Sama henkilö, anteeksi että pölytän Teidän soratuslaatikkoa useammalla käyttäjätunnuksella. Eli samat kommentit, anteeksi jos ne ovat vääriä.

Ješua HaNotsri
27.02.2018, 20.41
Monesti näissä tahtoo jäädä pehmopuisto-osasto kakkoseksi, kun aletaan kohteita kehittämään. Esimerkiksi nyt vaikka se Julma-Ölkyn pilaaminen riippusillalla.

Mielenkiintoista kyllä nähdä miten Hossan kävijämäärät menee jatkossa. Pakko sinne on jotain infraa rakennelle, jos aiotaan turisteja saada paikalle ja sorastukset maksettua. Toisaalta sitten kourallinen kävijöitä ei riitä ja massat on taas liikaa. Suurin osa kuitenkin tuolta hakee luonnonrauhaa? Tietysti sekin on suhteellinen käsite, jollekin Pekingin asukkaalle se ei välttämättä tarkoita samaa kuin suomijuntille.

Mielipiteesi on sallittu ja se on toki omasi, itse näen asian positiivisemmin. Patikkareitti tuli mielenkiintoisemmaksi riippusillan myötä, samoin sillalla kulkija pääsee näkemään ja kokemaan vaikuttavat rotkomaisemat.
Ei esim. Oulangankaan vetovoima huonontunut riippusiltojen myötä.

Mitä tulee Hossan kaavoitukseen, tämä on jatkumoa alueen kehitykselle.
Näen paikan pohjois-suomalaisten Nuuksiona, helppo kohde jossa hyvät palvelut. Tervetuloa pandat ja kiinalaiset!

Juha Jokila
27.02.2018, 21.36
Riippusilta tosiaan on huono. Kunnon teräsbetoninen palkkisilta, mistä mahtuu vetämään lumikissalla hiihtobaanan olis ollu monipuolisempi.

ReissuReino
27.02.2018, 22.16
Jotenkin vain toivoisi että Seipiniemen ja Hossanjärven länsipuolen rakentaminen keskittyisi enemmän Öllörin suuntaan ja Iso-Nimettömän rantarakentamisesta luovuttaisiin kokonaan. Tämä säilyttäisi Peranka - Hossa melontareitin puhtaana rakennuksista ja illuusio erämaasta säilyisi.

Markku Liitiä
01.03.2018, 14.39
Sama henkilö, anteeksi että pölytän Teidän soratuslaatikkoa useammalla käyttäjätunnuksella. Eli samat kommentit, anteeksi jos ne ovat vääriä.

Kumpi tunnus pistetään lukkoon? Saman henkilön esiintyminen useammalla kuin yhdellä käyttäjätunnuksella on kiellettyä.

Mitä Julman Ölkyn riippusiltaan tulee, puistoviranomaiset ovat epäilemättä ajatelleet, että koko järven kiertäminen on monelle peruspenalle ja -pirkolle turhan uuvuttava taival. Onhan siellä pohjoisosassa jokunen aika jyrkkä mäkikin huonojalkaisille.

OKS
11.03.2018, 15.35
Saavatko jalkaisin kulkevat käyttää Hossan pyöräilyreittejä? luontoon.fi - sivulla mainitaan: "Patikka- ja maastopyöräreitit kulkevat monin paikoin samoja reittejä pitkin." Muutamia pätkiä on siis yhteiskäytössä, mutta miten yleisemmin?

JackOja
12.03.2018, 08.47
Ilman muuta saavat. Miten voisikaan olla toisin kun ei kuitenkaan mikään pyöräpuisto ole kyseessä.

arctic biker
12.03.2018, 17.11
Kai se täältäkin viesti välittyy. Usko Juntunen on usein kuvien kautta näyttänyt kuin laavulle tunkee sisään vielä oman laavunsa, miksi ihmeessä???

Jami2003
12.03.2018, 17.24
Kai se täältäkin viesti välittyy. Usko Juntunen on usein kuvien kautta näyttänyt kuin laavulle tunkee sisään vielä oman laavunsa, miksi ihmeessä???Uskohan vastasi että katto vuotaa tietyissä tapauksissa ja jos laavulle tulee muita voi joutuin antaa tilaa.

Omasta kokemuksesta lisäisin vielä lämmön (talvella). Jos ei halua polttaa kaikkia puita on laavun sisällä oma kangaslaavu lämpimämpi kuin ilman kangaslaavua tai kangaslaavua laitettuna lumeen. Ei tarvitse olla kummoinen tuulenvire joka jäähdyttää varsin tehokkaasti rakennettua puista laavua.

OKS
12.03.2018, 17.26
Saavatko jalkaisin kulkevat käyttää Hossan pyöräilyreittejä? luontoon.fi - sivulla mainitaan: "Patikka- ja maastopyöräreitit kulkevat monin paikoin samoja reittejä pitkin." Muutamia pätkiä on siis yhteiskäytössä, mutta miten yleisemmin?


Ilman muuta saavat. Miten voisikaan olla toisin kun ei kuitenkaan mikään pyöräpuisto ole kyseessä.

Noinhan se tietenkin on. Entä toisin päin, Hossassa on neljä pyöräilyreittiä, mutta saako myös muilla poluilla pyöräillä?

arctic biker
12.03.2018, 17.30
Onhan se niinkin, en oo Jami noilla laavuilla kovin montaa yötä ollut. Alle kakskymmentäkaksi jos kaikki lasken.

Jami2003
12.03.2018, 18.16
Onhan se niinkin, en oo Jami noilla laavuilla kovin montaa yötä ollut. Alle kakskymmentäkaksi jos kaikki lasken.Minä en ole ollut ihan senkään vertaa mutta ilmeisesti sen verran mukavuuden haluinen että mökkiä lukuun ottamatta laitan aina oman majoitteen pystyyn. Ja jos tuollainen valmis laavu on tarjolla on oma majoite varsin kätevä siihen pystyttää (jos mahtuu)...

Blackborow
12.03.2018, 18.44
Noinhan se tietenkin on. Entä toisin päin, Hossassa on neljä pyöräilyreittiä, mutta saako myös muilla poluilla pyöräillä?
Ainakin toistaiseksi. Saa nähdä mitä rajoituksia vielä keksivät.

arctic biker
12.03.2018, 19.01
https://www.amazon.de/dp/B016BXZODW/?coliid=I1FZEMI40YGLEF&colid=LMM525LXQ0E5&psc=0&ref_=lv_ov_lig_dp_it

Toi tai vastaava on sillain tilaussormeni alla. Kuinkin muistan niin 80luvulla lainassa olleen harjatelttani sisäteltta homehtuneena palautui niin ulkoteltta jäi kuntoon. Tuo päälitelttana ,kepit löytyi mettästä ja alla ihan itte ompelemani rankinen. Sillä kesäreissuja Saariselällä monta tein. Sillai yksin, sitte ku yks naishenkilö matkaan erehtyi niin pari vuosikymmentä teltoissa.

usko juntunen
12.03.2018, 21.59
Kai se täältäkin viesti välittyy. Usko Juntunen on usein kuvien kautta näyttänyt kuin laavulle tunkee sisään vielä oman laavunsa, miksi ihmeessä???
OT: Samaa asiaa kyseli Juha Jokila toisessa ketjussa. Jami2003 jo tuota avasi, mutta täältä löytyy omakohtaiset kokemukset.
http://www.fillarifoorumi.fi/forum/showthread.php?57863-Laavubongausta&p=2754654#post2754654

Ontopic: Yhteiselo pyörä- ja jalkaväen kesken ainakin toistaiseksi sujunut ilman suurempaa kitkaa. Ainakaan omiin korviin ei ole kantautunut mitään negatiivista.
Riippusillasta kuullu semmosta, jotta ainakin meikäläisen ikäiset ihmiset ovat kovin tyytyväisiä, kun pääsevät kohtuu ponnistuksin ihailemaan Ölökyn kanjonia molemmin puolin.
Muuan kesä ennen riippusillan valmistumista "käännytin" lähtöpaikan kahvilan nurkalta kaksi Ölökyn Ähkäsyn kiertoa suunnittelevaa pariskuntaa. Kyselivät reitin vaativuutta ja arviota retken kestosta. Kerroin rehellisesti arvioni ihan varustuksen ja sanotaanko ulkoisen ei ehkä niin ulkoilmaihmisen habituksen perusteella. Porukat jätti reissun silläkertaa tekemäti, mutta nyt sillan ansiosta tuokin porukka suorituisi retkestä kunnialla.

okahkonen
13.03.2018, 15.59
Mikäs Hossassa mahtaa olla polkujen tilanne talvella? Voisko pääsiäisenä päästä pyöräilemään?

Blackborow
13.03.2018, 19.57
On siellä polut. Niiden päällä on tosin se metri lunta.

mjjk
19.03.2018, 07.57
Minä kyselen mahdollista polkujen kuntoa touko-kesäkuun vaihteessa. Pitäisi ruveta suunnittelemaan lomalle jotain aktiviteettia ja rouva haluaisi viedä minut johonkin pyöräilemään.

Blackborow
19.03.2018, 08.11
Kuten sanottua siellä on metrin verran lunta tällä hetkellä. Riippuu täysin miten kevät lähtee etenemään. Voi olla aivan täydeliset ja kuivat polut kuten toissa vuonna tai sitten tulva pahimmillaan. Ajamaan kuitenkin päässee jo tuolloin.

mjjk
19.03.2018, 08.55
Ok, kiitos. Pitää katsella mihin suuntaamme.

J T K
20.05.2018, 19.33
Valitettavasti tykky on katkonut rutkasti nuoria mäntyjä reiteille. Ajoimme kaverin kanssa iltapäivästä Luontokeskukselta Laukkujärvelle ja siltä väliltä siivottiin parisenkymmentä runkoa ja puolenkymmentä isompaa sinne jäi. Palasimme harjujen polkuja järvien eteläpuolitse Huosivirralle ja harjuilla on todella paljon puuta reiteillä. Sieltäkin siivottiin toistakymmentä puuta, mutta luovutettiin, kun ilta alkoi saapua. Ajettiin suosiolla tietä takaisin viimeiset kilsat, kun arvatenkin Huosiharjulla oli sama tilanne kuin lännempänäkin. Muutoin polut olivat tällä osalla kuivia, ihan kuin heinäkuussa olisi ajanut. Iikoskenniemellä ne muutamat märät kohdat olivat jo aika vaatimattomia. Jos ajoporukat suuntaavat Hossan poluille, niin älkää lähtekö kiertämään kaatoja, ettei niitä kiertopolkuja lähde syntymään. Tykky on katkonut puut neljän-viiden metrin korkeudesta, joten pari miestä siirtelee kyllä suurimman osan sivumpaan. Kuitenkin turvallisuus ennen kaikkea. Kertokaa luontokeskuksella missä on raivattavaa.


Yhteenvetäen: varautukaa siihen, että puuta on nurin poluilla - valitettavasti.

jussitre
07.06.2018, 23.05
Yhteenvetäen: varautukaa siihen, että puuta on nurin poluilla - valitettavasti.

Onkohan jollain paikallisella tai hiljattain käyneellä ajankohtaista tietoa tästä? Hossa olisi ehdolla kesälomareissun pyöräilykohteeksi parin viikon päästä, mutta vähän kuumottaa lähteä autoilemaan toista tuhatta kilometriä, jossei reitit olekaan kunnossa :seko:

J T K
08.06.2018, 06.58
Tällaista viestiä sain kun tiedustelin asiaa MH:lta.

" Suurin osa reiteistä käyty läpi, mutta nyt tällä viikolla huoltoporukka ollu muissa hommissa niin jokunen pätkä vielä käymättä läpi. Mutta melko hyvä pitäisi olla mtb reittienkin tilanne."


Lähetetty minun Nokia 7 plus laitteesta Tapatalkilla

jussitre
08.06.2018, 17.11
Kiitos paljon, tuohan kuulostaa jo ihan ajettavalta! :)

F. Kotlerburg
09.06.2018, 17.04
Ajoin tänään semmoisen inan vajaa 60km Hossassa. Sinistä saavutusta Syrjäharjun kautta Lipposensalmelle, josta takaisin Kokalmukselle ja särkkien kautta Hakokoskelle, josta Torkonluikean kautta Iikoskelle.

- Kaatuneita puita ei ole mitenkään mahdottomasti. Syrjäharjun lenkillä vähän enemmän. Revin muutamia sivummalle ja jos kaveri olisi ollut niin olisi saanut enimmät pois. Kaikkiaan kymmenkunta kertaa taisin nostaa pyörän kaatuneen rungon yli. Lopuista pääsi ajamalla yli.
- Siellä oli jo näitä välinpitämättömiä mulkvisteja käyneet kiertelemässä pienimmätkin polulle kaatuneet risut sammalleet pöllyten. Sellaisetkin jotka ajoi helposti yli tai veti sivuun. Vaikutti että oli ollut isompi porukka tai sitten oli vaan ajeltu edellä menneen jälkiä. Jos menette tuonne älkää olko samanlaisia mulkvisteja vaan nostakaa pyörä kaatuneiden puiden yli. Ei ole iso vaiva ja ei se keskari voi niin tärkeä olla. Noiden kiertopolkujen tekeminen ja muukin oikominen on perseen näyttö kaikille muille harrastajille nyt kun saatu vähän päätä auki kansallispuistoissa pyöräilyyn.
- Edelleen tuolla on kivaa ja toivottavasti tulevaisuudessa. Se on meistä pyöräilijöistä kiinni.
- Huomioitavia tuulenkaatoja on Syrjäharjulta alas laskiessa ja myös siinä toisessa pidemmässä laskussa Joukovirran ja Lipposensalmen välillä. Toinen huomioitava juttu on, että Kokalmuksen päässä on pitkokset poikki eli yksi pätkä pitkoksista on siirtynyt pois paikoiltaan varmaankin tulvan takia.

Summa summarum. Ei kannata jättää menemättä, jos osaa käyttäytyä.

Juha Jokila
09.06.2018, 17.30
^Valitettavaa todellisuutta. Nuorena ja sinisilmäisenä käytin monta vuotta maastopyöräilyn edistämiseen juurikin näissä puistoissa yms. Myöhemmin jo vuosia sitten on ollut pakko kääntää kelkkaa ja todeta että keskimääriset maastopyöräilijämassat eivät osaa käyttäytä ja liikkua maastossa. Etenkin herkät ja kauniit luontokohteet vettää idiootteja kun viina juoppoja. Sana keskinopeus pitäsi kieltää sadan kilometrin säteellä kansallispuistoista ja strava-segmentin perustaminen puistoon rangaistava 30:llä päiväsakolla.

Finale
09.06.2018, 20.40
Hossaa ja Kylmäluomaa tullut myös tämä viikko kierrettyä ja saman ilmiön huomannut. Pienestä liikenteestä ne uudet polut lähtevät muodostumaan koska en usko, että suuret massat ovat vielä tänä keväänä poluille eksyneet. Siksi jokainen kiertäjä voi asiaan vaikuttaa.

Kylmäluomassa tilanne kaatuneiden runkojen suhteen oli paljon huonompi kuin Hossassa. Paikalliset osasivat kertoa, ettei mies muistiin ole vastaavaa ilmiötä tykkylumen kanssa tapahtunut. Paikoitellen maasto on kuin sotaelokuvista kun maisema on täynnä keskeltä runkoa katkenneita puita.

wilcu
09.06.2018, 22.28
^^ kyllä täälläkin ottaa kuuppaan kun näkee latanajarrutuksia ym. örvellystä. Hapoille voi itsensä esim Hossasakin ajaa niin ettei jää mitään revitysjälkiä taakse.

-KG-

F. Kotlerburg
10.06.2018, 09.04
Joo niiden runkojen kohdalla, joita ei päässyt suoraan kiertämään oli sitten lukkojarrutusjäljet. Olen tullut samaan tulokseen kuin J. Jokila, että turha tätä harrastusta on enää puolustella, kun välinpitämättömät mulkut pilaa sitten kaiken.

J.Kottenberg
10.06.2018, 11.59
^^ kyllä täälläkin ottaa kuuppaan kun näkee latanajarrutuksia ym. örvellystä. Hapoille voi itsensä esim Hossasakin ajaa niin ettei jää mitään revitysjälkiä taakse.

-KG-

Juuri näin. Useimmissa paikoissa, vaikka sammaleisilla kallioilla, paitsi ihan kaltoilla kohdilla, voi fillarilla halutessaan liikkua kuin intiaani, eli jälkiä jättämättä. Ja melkein kaikilta seuduilta löytyy ihan ilman mitään rajoituksia olevia kivikoita ja kalliopolkuja joilla voi sitten lukkojarrutella ihan sydämensä kyllyydestä, jos se on sitten "se juttu".

tinke77
11.06.2018, 11.46
Mites tuolla hossassa tänä kesänä on porukkaa ollut, kun männä kesänä oli enempi otsikoissa? Heinäkuun puolella tarkoitus siitä ohi ajella, niin vois pari päivää viettää sielläkin, pyöräillen ja meloen.

J T K
15.06.2018, 07.13
Hossan suunnasta tietoa: "Tällä viikolla on saatu reitit Aittojoelta Hossaan asti käytyä läpi. Siirreltävää/sahattavaa puuta on ollut paikoin enemmän tai vähemmän.Aittojoen ja Perangan väli käydään läpi varmaan ensi viikolla tai juhannuksen jälkiviikolla."

okahkonen
19.06.2018, 13.24
Kertokaas kokeneemmat, jos lähtisin juhannuksena käymään Hossassa, missä siellä kannattaa majoittua? Liikun autolla ja fillari kyydissä, joten kaikki vinkit telttailusta hotellin käy. Fillarilla teen päiväretkiä.

JackOja
19.06.2018, 13.28
Kertokaas kokeneemmat, jos lähtisin juhannuksena käymään Hossassa, missä siellä kannattaa majoittua?

Siis nytkö juhannuksena? 2018? Ensi viikonloppuna? Jos näin on niin uskoisin, ettei teltalle ole vaihtoehtoa. Laavutkin on varmaan miehitetty. Toki ensi vuodeksi varmaan löytyy tilaa majoituspalveluistakin vielä.

Mä laittaisin teltan tähän (https://asiointi.maanmittauslaitos.fi/karttapaikka/?lang=fi&share=customMarker&n=7264076.940489726&e=615574.103489424&title=Teltta+t%C3%A4h%C3%A4n&desc=&zoom=11&layers=%5B%7B%22id%22%3A2%2C%22opacity%22%3A100%7D %2C%7B%22id%22%3A186%2C%22opacity%22%3A50%7D%5D), kiva tulipaikka siinä.

okahkonen
19.06.2018, 13.31
Siis nytkö, 2018? Ensi viionloppuna?

Näin meinasin. Minnes teltta? Mättäälle vai onko joku leirintäalue jossa olisi vaikkapa myös suihku?

JackOja
19.06.2018, 13.38
Jaa suihku, sit Campingiin, Hossan Lumoon (https://www.hossanlumo.fi/en/camping) vaikka. Baarikin vieressä. Voihan Loma-Hossastakin (http://www.loma-hossa.fi/majoitus.html) kysyä jos vapaata olis, mut epäilen.

JiiPee
19.06.2018, 13.40
Mä laittaisin teltan tänne (https://asiointi.maanmittauslaitos.fi/karttapaikka/?lang=fi&share=customMarker&n=7261667.435599767&e=613052.7368132141&title=Leiri&desc=&zoom=11&layers=%5B%7B%22id%22%3A2%2C%22opacity%22%3A100%7D %5D).
Ei taida suihkua olla mutta kävele järveen. Niin minäkin tekisin :)

okahkonen
19.06.2018, 13.43
Jaa suihku, sit Campingiin, Hossan Lumoon (https://www.hossanlumo.fi/en/camping) vaikka. Baarikin vieressä. Voihan Loma-Hossastakin (http://www.loma-hossa.fi/majoitus.html) kysyä jos vapaata olis, mut epäilen.

Kiitos, näillähän pääsee jo kivasti eteenpäin. Saako ruokaa valmiiksi tehtynä vai kannanko omat mukana?

JackOja
19.06.2018, 13.51
Saako ruokaa valmiiksi tehtynä vai kannanko omat mukana?

Normaalioloissa saa, mutta aiheuttaakohan juhannus poikkeuksia? Luontokeskuksella on hyvää lounasta klo 12-16 ainakin. Mutta onhan Real Turmatin syömisessäkin oma hohtonsa :)

Tosta vielä tuokin:
http://www.hossa-kylmaluoma.fi/leirintaalue/

Ruokaa myös Poropuistosta (http://www.hossanporopuisto.fi/).

a-o
19.06.2018, 13.51
Oliko tässä jotain huumoria piilotettuna?

"Huosilammen laavulla ja Iikosken taukopaikalla telttailu ei ole sallittu."

http://www.luontoon.fi/hossa/palvelut

Kysyjälle: sinne vain, kyllä sieltä teltalle paikka löytyy!

Viime viikonloppuna otin äkkilähdön Hossan mahtaville poluille, kyllä taas kannatti mennä. Majoituin teltassa Jatkonjärven telttailualueella. Se on ihan toimiva ratkaisu jos haluaa nukkua auton vieressä.
Siis nytkö juhannuksena? 2018? Ensi viikonloppuna? Jos näin on niin uskoisin, ettei teltalle ole vaihtoehtoa. Laavutkin on varmaan miehitetty. Toki ensi vuodeksi varmaan löytyy tilaa majoituspalveluistakin vielä.

Mä laittaisin teltan tähän (https://asiointi.maanmittauslaitos.fi/karttapaikka/?lang=fi&share=customMarker&n=7264076.940489726&e=615574.103489424&title=Teltta+t%C3%A4h%C3%A4n&desc=&zoom=11&layers=%5B%7B%22id%22%3A2%2C%22opacity%22%3A100%7D %2C%7B%22id%22%3A186%2C%22opacity%22%3A50%7D%5D), kiva tulipaikka siinä.

Lähetetty minun ONE A2003 laitteesta Tapatalkilla

F. Kotlerburg
19.06.2018, 14.01
http://hossa.fi/majoitu/

Ei kai ton googlen käyttö niin vaikeaa ole jos haluaa katon päänsä päälle.

okahkonen
19.06.2018, 14.06
Sitten vielä semmoinen kysymys, että pärjääkö tuolla gravel plussalla vai otanko maastopyörän mukaan? Kuvien perusteella ei erityisen teknistä polkua?

okahkonen
19.06.2018, 14.08
http://hossa.fi/majoitu/

Ei kai ton googlen käyttö niin vaikeaa ole jos haluaa katon päänsä päälle.

Käyttö ei ole vaikeaa, mutta informaatioarvo heikompi kuin täällä. Hyvä kuitenkin että kysyit kun kerran mietitytti!

Laerppi
23.06.2018, 20.58
Onko jollain antaa reittisuositusta 1-2 yön läskipyöräreissusta Hossaan tai kulmille, pitäisi olla suhteellisen helppoa maastoa. Majoitus teltassa.

Juha Jokila
24.06.2018, 00.08
Onko jollain antaa reittisuositusta 1-2 yön läskipyöräreissusta Hossaan tai kulmille, pitäisi olla suhteellisen helppoa maastoa. Majoitus teltassa.

Hossa-Peranka-Kylmäkoski-Taivalkoski-Syöte. Kai sen kolmessa pitkässä päivässa ajaa.

Mendota
25.06.2018, 13.35
Onko muita kuin läskipyöriä (jäykkäperä / täysjousto) vuokrattavissa? Minkä merkkisiä ovat Hossan Lumon vuokrafatbiket?

J T K
25.06.2018, 14.20
Luontokeskuksella KL Experiencellä on Trek Farley 7 -17 mallia ja jos en nyt väärin muista, niin Lumolla on Inseran pyöriä.


Kylmäluoman seudulla kannattaa varautua poluilla makaaviin puihin, tykky on tehnyt sielläkin kuulemma tuhojaan.

Munarello
26.06.2018, 20.02
Kävin viikonloppuna tuolla kurjistelemassa. Kokalmuksen kierroksella on yksi isompi tukki nurin polun poikki. Siihen taitaa kyllä jäädä ns "pysyvä jälki." Ei muuten tainnut olla Usko J Kokalmuksella toimistolla, mutta muuten oli melkoisen vilkasta hieman kosteasta kelistä huolimatta.

KJP
09.07.2018, 22.21
Ollaan poikien kanssa parhaillaan Hossassa. Täällä on hulppeita uusia paritalomökkejä (esim. Lounaja). Aurinko paistaa vähän tuulee eikä ole hyttysiä. Poroja sensijaan näkyi Sinisen saavutuksen varrella. Kaatuneita puita oli jokusia polulla. Ei kuitenkaan haitaksi asti.

Lähetetty minun SM-G388F laitteesta Tapatalkilla

okahkonen
03.09.2018, 12.26
Noniin, taas olisi retki suunnitteilla (viimeksi ei toteutunut). Hossasta ja Iso-Syötteeltä löytyy reittejä helposti vaikka Stravasta, mutta mistä kannattaisi etsiä reittikarttoja Taivalkoskelle, Kylmäluomaan ja alueiden välille? En oikein pääse sisään kansallispuistojen omien sivujen selostuksiin.

JackOja
03.09.2018, 12.29
^eikö se yksi foorumin moniniminen poika lisännyt noita tasokkaiksi editoituna hyvillä selostuksilla Jälkeen (jälki.fi)?

EDIT: joo, siellähän noita

okahkonen
03.09.2018, 17.32
Jep kiitos.

Oliko siis niin että oma teltta ja omat safkat tulee ottaa Hossaan mukaan jos meinaa yöpyä? Äkkiseltään löysin vain isoja vuokramökkejä ja jotain kioskeja..

F. Kotlerburg
03.09.2018, 17.38
Jep kiitos.

Oliko siis niin että oma teltta ja omat safkat tulee ottaa Hossaan mukaan jos meinaa yöpyä? Äkkiseltään löysin vain isoja vuokramökkejä ja jotain kioskeja..
Mikä lie on kioski jossa yöpyä, mutta on siellä ihan hotellikin http://www.hossanlomakeskus.com/FI/Hotelli

F. Kotlerburg
08.01.2019, 10.16
http://www.metsa.fi/hossasuunnittelu?fbclid=IwAR0AxlaPUA3rfzGOSH5WNkeE M6l8kfE-iCG-Nf56U8ELtydP4VmuUCdmN2w

Uudessa kansallispuiston hoito- ja käyttösuunnitelmassa mainitaan maastopyöräily sallituksi vain siihen merkityillä reitellä eli odotetusti rajoituksia tulee, kun ei osata käyttäytyä.

Juha Jokila
08.01.2019, 15.07
^Kiitos vaan maastopyöräily-yhteisö. Hyvin munittu!
Ei ole vaikeaa arvata, että takapakkia tulee muillakin alueilla tämän jälkeen.

okahkonen
09.01.2019, 10.22
^Kiitos vaan maastopyöräily-yhteisö. Hyvin munittu!
Ei ole vaikeaa arvata, että takapakkia tulee muillakin alueilla tämän jälkeen.

Eipäs sorruta synkistelyyn - jatkossa sitten aktiivisesti myös maastopyöräily-yhteisö mukaan noihin osallistamis- ja yleisötilaisuuksiin.

Juha Jokila
09.01.2019, 16.13
Eipäs sorruta synkistelyyn - jatkossa sitten aktiivisesti myös maastopyöräily-yhteisö mukaan noihin osallistamis- ja yleisötilaisuuksiin.
Tein aikanani paljon töitä maastopyöräilyn kieltojen purkamiseksi. Seuraava sukupolvi sai jo aikaan helpotuksia ja kaikki näytti hyvälle. Mutta olen päässyt ajelemaan useissa kohteissa, missä luonnonkauniit polut on avattu pyöräilijöille ja jälki on ollut lohdutonta. Urat paikoin täysin pilalla muita käyttäjiä ajatellen. Kuraa, oikomista sivussa ajamista yms. Hossassakin saman tien jarruteltu jyrkkiin harjuihin uusia rännejä. Ja sitten nämä joka tauolla geelipusseja imevät roskienvaristajat.

okahkonen
10.01.2019, 12.20
Tein aikanani paljon töitä maastopyöräilyn kieltojen purkamiseksi. Seuraava sukupolvi sai jo aikaan helpotuksia ja kaikki näytti hyvälle. Mutta olen päässyt ajelemaan useissa kohteissa, missä luonnonkauniit polut on avattu pyöräilijöille ja jälki on ollut lohdutonta. Urat paikoin täysin pilalla muita käyttäjiä ajatellen. Kuraa, oikomista sivussa ajamista yms. Hossassakin saman tien jarruteltu jyrkkiin harjuihin uusia rännejä. Ja sitten nämä joka tauolla geelipusseja imevät roskienvaristajat.

Pitäiskö taas nostaa pöydälle maastopyöräilijän "ajokortti", vai voisiko valistus tehota tässä tapauksessa?

Pexxi
10.01.2019, 13.48
Pitäiskö taas nostaa pöydälle maastopyöräilijän "ajokortti", vai voisiko valistus tehota tässä tapauksessa?Ei. Valistus tehoaa suurimpaan osaan mutta se 5 prosenttia... Myönnän kyllä itsekin että viime vuonna kun tuli Hossassa ajeltua niin yhdessä alamäessä tuli vähän jarrutusjälkeä mutta puolustuksekseni sanottakoon että pysyin polulla.

okahkonen
10.01.2019, 14.11
Tämä on minusta hyvä - pidetään nämä mielessä:

https://www.doc.govt.nz/mountain-bikers-code

Respect the track, respect others and respect the rules.


https://www.doc.govt.nz/contentassets/3682590554a84303a04a797775ef3204/mtb-code-level1-223l.gifThe following mountain bikers code was developed by the Mountain Bike Association of New Zealand with key stakeholders and DOC.
Respect others

Stay in control. So you can safely avoid others and keep yourself intact.
Give way to walkers.
Use a bell or greeting when approaching others. Most negative feedback from walkers on shared-use tracks concerns being surprised by bikers approaching without warning.
Ride shared-use tracks in small groups. A ‘bike-train’ with a dozen riders displaces other users. 6-8, or less, is a better number.

Respect the rules

Only ride mountain bike and shared-use tracks; stay off closed tracks – including those that are seasonally closed to protect the surface or minimise conflict with other users. Land managers are generally pretty reasonable so talk with them about issues or ideas you may have.
Be prepared - take food, water, tools, first aid and warm clothes. Plan for the unexpected - a change in the weather, an accident or getting lost and late.
Obtain permission from private landowners before you set out.
Leave gates as you find them either open or closed to keep stock where they are intended to be.

Respect the track

Don't skid, cut corners or make new lines. Skidding creates water channels and causes erosion. Use both brakes to slow down without skidding as you approach a corner. Cutting corners is cheating and damages fragile ecosystems.
Avoid riding in the mud and rain. Both bikes and walkers damage soft, wet tracks.
Clean your bike to prevent spreading weeds like gorse and didymo.
Take rubbish home – like banana skins, old tubes and snack wrappers. Rubbish in the outdoors detracts from everyone’s experience.

Respect public access easementsSome mountain bike rides travel along public access easements through private land. All easements and tracks are well marked.


Stay on the public easement track.
Leave gates as you find them.
Do not disturb stock – cycle slowly through livestock areas.

mvk14
19.05.2019, 15.12
Perangasta puistonrajoilla kävin reittiä pitkin ajamassa. Mukavaa pätkää oli, reitti todella kuiva. Kansallispuiston puolella reitti ei ole vissiin pyörille nyt salittu enään jos oikein tulkitsin karttaa. https://uploads.tapatalk-cdn.com/20190519/39c08d0210171de76a74197348d31371.jpg

Lähetetty minun PRA-LX1 laitteesta Tapatalkilla

Pexxi
20.05.2019, 21.42
Eihän sen näin pitänyt mennä... Pari vuotta sitten taidettiin nähdä kaksi ihmistä Peranka-Kokalmus -välillä eli hyvä vaan että kielletään. Puolet taitaa olla kansallispuistoa.

E. Eipä säännöissä ainakaan ole kielletty.

Juha Jokila
20.05.2019, 23.56
Siellähän narsistiset paskakäävät ajeli rappusten vierustoilta yms. sammaleet rullalle. Sitä saa mitä tilaa. Luultavasti jotain viritettyjä sähköpyöriä.

mvk14
21.05.2019, 20.05
Todella vähällä käytöllä tuo polku Perangan suunnalta, Hevonperseenmutkasta enempi kulkiaa,toki nyt ei ketään näkynyt.

Lähetetty minun PRA-LX1 laitteesta Tapatalkilla

Pexxi
21.05.2019, 20.28
Todella vähällä käytöllä tuo polku Perangan suunnalta, Hevonperseenmutkasta enempi kulkiaa,toki nyt ei ketään näkynyt.

Lähetetty minun PRA-LX1 laitteesta TapatalkillaOliko uudempia merkintöjä esim puissa? Pari vuotta sitten oli paikoin arpomista mutta gps-jäljen perusteella selvittiin. Eihän siellä montaa paikkaa ole kyllä eksyä.

mvk14
22.05.2019, 10.11
Ei ollut kuin oranssit täplät, muutamassa kohdassa haasteita reitin seuraamisessa.

Lähetetty minun PRA-LX1 laitteesta Tapatalkilla

AnttiHar
23.05.2019, 09.35
Reilun viikon päästä (jos keli sallii) oli tarkotus lähteä poitsun kanssa Hossaan fillaroimaan. Rupes huolettamaan tämä keskustelu täällä niin soitin luontokeskukseen. Kansallispuiston puolella saa edelleen ajaa poluilla ja varsinkin juuri noilla maastopyöräreiteillä. Hommaa seurataan kyllä tarkalla, että perseily johtaa varmasti sulkemiseen. Nyt toivos, että nämä ääliöt pysyy ruodussa.

Kiva kuulla, että polut on jo kuivat. Pitkiä lenkkejä me ei tulla tekemään kun poitsu on vasta 8v ja tarkotus pitää homma mukavana. Muikkupurolla kuulemma pitää käydä :-)

F. Kotlerburg
08.06.2020, 19.40
Hossan uusi järjestyssääntö rajoittaa pyöräilyn vain erikseen merkityille reiteille. Esimerkiksi näin ollen Värikalliolle ei pääse enää pyörällä. Kiitos piittaamattomat kusimulkerot.

Todennäköisesti sama perseily jatkuu ja kusimulkut ajaa jatkossa kiellettyjä reittejä niin parin vuoden päästä tuolla ei ajeta ollenkaan.

JackOja
08.06.2020, 20.19
...
Todennäköisesti sama perseily jatkuu ja kusimulkut ajaa jatkossa kiellettyjä reittejä niin parin vuoden päästä tuolla ei ajeta ollenkaan.

Eikä muuallakaan. Voi olla hyväkin.

Veskusva
09.06.2020, 07.10
Onko linkkiä/lähdettä? Värikalliollehan ei saanut ajaa aiemminkaan. Vai mitä tarkoitat?

F. Kotlerburg
09.06.2020, 07.20
Aiemmin Hossassa on saanut ajaa myös muilla kuin eriksee pyöräilyyn merkityillä poluilla. Uuden järjestyssäännön myötä ei enää saa. Eipä ole yllätys, kun on nähnyt Värikallion suuntaan portaiden kohdalle mulkkujen jarrut lukossa kyntämät urat.

https://www.facebook.com/hossankansallispuisto/

Oulunjulli
09.06.2020, 07.58
Ei kait tässä ole muuttunut mikään? Viime kesänäköhän tuolla jonkin mutkan ajoin ja jossain vaiheessa muistan poteneeni morkkista kun ajoin ajatuksissani jonkin pikku pätkän ei pyörille tarkoitettua polkua.
Saatan olla väärässäkin. Mutta onhan tuo paikka jonka todellakin soisi pysyvän nimenomaan retkeily ja maisemamielessä pyörille sallittuna, aivan liian hieno paikka kaahailuun.

F. Kotlerburg
09.06.2020, 08.01
On muuttunut. Aiemmin on saanut ajaa muillakin poluilla.

Siellä kun Stravaääliöt vetää turpeet pöllytten ja mutkat oikoen uutta KOMia niin saadaan kaikki nauttia tuloksista. Itse olen käynyt tuolla pitkään ennen kuin siitä tuli edes kansallispuisto, mutta viime aikoina ei ole oikein enää jaksanut, kun pyöräilyn lieveilmiöt on kasvaneet räjähdymäisesti.

Veskusva
09.06.2020, 08.18
Onkohan kiellon perustelut luettavissa jossakin?