PDA

Näytä tavallinen näkymä : Tahko lähestyy...Oletko valmis.

Sivut : 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 [20] 21 22 23 24 25 26 27

ReLe
27.06.2015, 21.16
Höh. Sinne 45km kohdille kun pudottaa, niin menee kyllä syvälle suohon. Se oli keskellä pahinta kuralällyä. Mutta toivotaan että löytyy

ViliA
27.06.2015, 21.24
Ensimmäinen tahko täälläkin ja 60km klo.9 startissa. Tulipahan selväksi, että jos haluaa tavoitella aikaa alle 3h niin ei kannata päästää 200-300 kuskia lähdössä edelle[emoji1]. Noh...mutavellistä ja nousuista huolimatta loppuaika 3h30min. Loisto tapahtuma ja järjestelyt aivan huippuluokkaa. Aivan varmasti ensi vuonna uudestaan.

mxv
28.06.2015, 00.20
Olipahan melkoiset mutaorgiat. On sitä ennenkin mutalammikoissa ajettu, mutta ei ihan tämän kokoisissa. Varsinkin toisella kierroksella mutalammikot olivat paikoitellen aika hurjassa kunnossa kun kaikki muun matkalaiset olivat ehtineet ajaa niistä läpi siinä välissä ja kyntäneet ne entistä syvemmiksi.

Mutta hauskaa oli ja maaliin päästiin, joten ei mitään valittamista. Tällainen Tahko tällä kertaa ja ensi vuonna uudestaan.

efut
28.06.2015, 09.37
Ai kun olen tyytyväinen että juuri tänä vuonna lopulta päädyin ajamaan 180 kilometriä. Rata oli yllättävän hidas ja vaikka kuntoni oli tavallista parempi sai toiselle kierrokselle lähteä aikaraja mielessä.
Kunnon mutakeliä olen odottanut vuosia ja onneksi vihdoinkin saatiin sellainen. Minä nautin koko rahalla. Kiitos!

ReLe
28.06.2015, 10.07
Todellakin oli aika raastava rata. Treenit on jääneet aika vähiin, mutta lähdin silti 180km ajamaan. Vaikka osasin osottaa sellaisista 20min/kierros hidastumaa treenien puutteen vuoksi, niin kierrosten hitaus yllätti. Piti ajaa todella äärirajoilla, että ehti vikalle kierrokselle, 30min jäi deadlinesta... Voimat oli sitten aika loppu vikalla, mutta onneksi rata oli ehkä 10% kuivempi. Meillä oli mukava 180km väsähtäneiden / hiljaa kiiruhtavien kuskien porukka lopussa. Edellisvuosiin erona on nyt se, että oli mukavaa ajoseuraa lähes koko matkan. Aiemmin on ollut paljon yksinäisiä hetkiä. Kaikki kurakot ja mäet grandea lukuunottamatta meni talutteluksi. Loppuaika oli vain noin 2h nopeampi, kuin oma 2012 240km, että ehkä se kertoo jotain, kyllä tämä rankemmalta tuntui.

fob
28.06.2015, 10.57
Mukavan mutainen reitti. Pyörä toimi, kuski ei. Tänä vuonna ei ollut paarmoja, mutta itikoita vaani joka pusikossa odottamassa pysähtyvää pyöräilijää.
Kukahan sen arvontafillarin sai?

villepekka
28.06.2015, 13.11
Täältäpä hieman kuvia eiliseltä https://www.dropbox.com/sh/ygmkkuzr379job3/AACt_yeVPkGeh3WH4ovU1HFba/TahkoMTB2015?dl=0

Roces
28.06.2015, 14.45
Mahtava setti taas kerran. Poljin hajosi ekalla kiekalla Kinahmi 2:lla, mutta onneks ennen kolmoshuoltoa sai pyörävarikolta uuden polkimen. Kävi kyl hyvä säkä, muuten ois jääny ajo kesken. Tuli sit vedettyä loppu 90 kilsaa Shimano/Crank Brothers yhdistelmällä. Mukavasti reitin varrella tuli kanssakuskien kanssa juteltua. Ens vuonna uudestaan!

hepezu
28.06.2015, 16.04
Ensimmäistä kertaa 60km lenkillä. Hienosti järjestetty tapahtuma, reitti oli hyvin merkatttu ja mukavan haastava. Mudassakin ajokin oli oma kokemuksensa. Positiivista myös hyvä meininki ja runsas pyöräedustajien osaanotto (pääsi testaileen ja vertaileen eri pyöriä). Omaan ajoon 9:15 lähdössä oli vähän liikaa tunkkaamista helpoissa nousuissa ja muta osuuksilla. Miinusta myös Buffetin kokeille joille ei ilmeisesti maustehylly käyttö ollut tuttua. Mutta summa summarum ensi vuonna uudestaan!

Lähetetty minun D5503 laitteesta Tapatalkilla

tiki
28.06.2015, 17.58
Täältäpä hieman kuvia eiliseltä https://www.dropbox.com/sh/ygmkkuzr379job3/AACt_yeVPkGeh3WH4ovU1HFba/TahkoMTB2015?dl=0
Saako käyttää itseni sisältävää kuvaa somessa?

znood
28.06.2015, 18.29
Ei mulla oo pahaa sanottavaa hiukan haasteellisesta kelistä :) Vaihtelua tämäkin.
Ne tunkkauspaikat ja pullonkaulat oli myös vähän eri paikassa kun normaalisti.

janne kuivakangas
28.06.2015, 18.55
Hienoja kuvia kiva katella ..ite en ollu. .

Lähetetty minun SM-T335 laitteesta Tapatalkilla

ReLe
28.06.2015, 19.30
Kaikki oli hyvin järjestetty, erityisesti jälleen kerran oli mahtava huolto mustikkasoppineen ja kahveineen. Mutta pitää pikkusieluisesti mainita, että uusia henkilöitä pitää kouluttaa kisanumeroita ja buffeja jakamassa, kun puuttui tieto 180km lätkästä ja buffilla kruunausrituaali oli vähän vajaa ;)

SamiS.
28.06.2015, 19.33
Ensimmäinen Tahko takana ja hyvä fiilis jäi vaikka meinas olla hankala pitää kiirettä yllä siellä liejussa uidessa. Itellä ei kiveen hakattuja tavotteita kuuellekympille ollut ja jos olikin, ylitettiin ne rajusti.

Ajattelin silti huuella tänne yhdestä aiheesta ku jäi vaivaamaan. Voidaanko olla kaikki kavereita tuolla polulla ja käyttäytyä kunnioittavasti toisiamme kohtaan?

- Hiekkatieosuudella ennen 1. Kinahmia joku epäonninen veti lipat porukan keskelle jostain sadevesiurasta. "V***n idiootti miksei v**** voi kattoo eteen!" Joo... Se veti varmaan tahallaan otb:t neljänkympin vauhista ja otti kaverit niskaan.
- Jossain mäen päällä ajaessani letkan viimesenä alkoi jonosta kuulua sadattelua ja suoranaista aukomista ensimmäisenä ajavalle tyyliin "Aja kovempaa tai mee sivuun!" "Jos osaat!" "Säälittävä vauhti!" Vauhti oli ihan riittävä ja herra väistikin heti kun tilaa oli. Sitäpaitti jokunen niistä letkan huutelijoista tais tulla selkä edellä vastaan loppupäässä...
- Melkei jokanen footdown kuitattiin haistatteluilla ja ärsyyntyneillä sadatteluilla. Jep, sun kisaa me siinä tahallaan yritettiin pilata.

Meininki toki rauhottu kun Kinahmit oli selätetty, mut eiks me harrasteta tätä koska me tykätään ajaa pyörällä? Kukaan ei varmaan lähteny Tahkolle tahallaan pilaamaan muiden kisaa, eihän?

Ps. Iltapäivällä käytiin Tuuliharjun juurella ja päällä kannustamassa 120&180 kuskeja. Siellä oli asenne bueno!!

Yleisesti ilmapiiri oli Nilsiässä rento ja fiilis korkeella. Polulla oltiin vähän liian kovia luita. Hymyillenkin voi ajaa kovaa. Peace and love.

Polun tukko
28.06.2015, 19.51
^mikä lähtö? Klo9? Itse olin 9:35 ja siinä lähdössä en uittuilua kuullut.

ReLe
28.06.2015, 19.55

Aika harmilliseen huonostikäyttäytyvien ryppääseen osuit. Ei ole kyllä normietikettiin kuuluvaa tuollainen meininki. Nimenomaan Tahkolla jos missä yleensä ohituspaikkaa pyydetään reilusti ja kiitetään jälkikäteen.

usko juntunen
28.06.2015, 20.11
Ohhoh! On kyllä vähintään erikoista meininkiä tuollainen kuittailu. Eipä ole vielä omalle kohdalle sattunut, vaikka on "jonnii kerran" tullut Tahkoa kierrettyä.
Luojankiitos on päässyt herrasmiesten porukoissa ajelemaan, ja heti kun samavauhtinen porukka on muodostunut, latua annetaan ja myös saadaan tilanteen- ja kuskien vahvuuksien mukaan.
Varsinkin tämänvuotisella 60km reisulla kävi niin, et muutaman kuskin kanssa vaihdettiin paikkaa varmaan kymmenen kertaa:) Kiitokset vaan Korson ja ElBurron suunnalle,
sekä eräälle FB-herrasmiehelle, jonka ansiosta takavaihtaja säilyi ehjänä;)

villepekka
28.06.2015, 20.39
Saako käyttää itseni sisältävää kuvaa somessa?
Tottakai :)

pystäri
28.06.2015, 20.52
Kaikin puolin hyvin järkätty mutta peukku alas niille jotka pesi pyörää 10minuuttia. Jono eteni tuskastuttavan hitaasti. Vaimo jäi jonottamaan ja itse ehdin käydä hotellin saunassa ja syömässä sillä välin ja hän oli edelleen jonossa. Jotkut kuulemma pesi pyörää tolkuttoman kauan ja jotkut ymmärsi jonon pituuden ja pesasi pyörän pikaisesti.

Mites muutoin, oliko nyt hitaampi keli kuin aiempina vuosia, esim viime vuonna? Itse ajattelin että jos pääsisi sijoutuksessa alle puolenvälin ja viime vuonna siihen tarvittiin hyvästi alle 4.20 aika (60km) mutta nyt noin 4h40minuutilla pääsi reilusti puolenvälin paremmalle puolelle (johon siis itse todella tytyväinen).

KonaHaHanna
28.06.2015, 20.59
Kiva savolainen sadepäivä eli aurinkoa ja tuulta soppelisti, että sääskien/hyttysten/miksi-niitä-siellä-kutsutaankaan-öttiäisten kanssa pärjäsi turistikin. No, valikoin kyllä kuvauspaikkoja ihan tuollakin perusteella. Jos joku löytää mieluisia kuviaan, saa käyttää kuvaaja mainiten ja paremman resoluution kuvia saa tarvittaessa sähköpostilla.

https://plus.google.com/photos/114720495252579888633/albums/6165405843492819361?authkey=CIPhgOXz3afmsQE aamu ja lähdöt
https://plus.google.com/photos/114720495252579888633/albums/6165420739206090961?authkey=CLKV75zX3OiuEw hissi noin klo 11 - 13
https://plus.google.com/photos/114720495252579888633/albums/6165437120148653217?authkey=CJ_Ox9OTirbchwE vaihto ja maaliin noin klo 13.30 – 14.30
https://plus.google.com/photos/114720495252579888633/albums/6165452889598867537?authkey=CO7E77qe74zE7QE alamäki ennen lopun tieosuutta noin klo 14.30 - 16

znood
28.06.2015, 21.25
Kaikki oli hyvin järjestetty, erityisesti jälleen kerran oli mahtava huolto mustikkasoppineen ja kahveineen. Mutta pitää pikkusieluisesti mainita, että uusia henkilöitä pitää kouluttaa kisanumeroita ja buffeja jakamassa, kun puuttui tieto 180km lätkästä ja buffilla kruunausrituaali oli vähän vajaa ;)
Itse en edes tajunnut 180 satulaplakaattia taaskaan ennenkun juttelemalla Porkan Teron kanssa kinahmin tiesiirtymällä. Eipä ollut numero enää näkyvissä ekan puolentoista kierroksen aiheuttaman kurakerroksen alta joten ei voi kumartaa jos ei tiedä kelle kumartaa. **hullujateootte**

- Hiekkatieosuudella ennen 1. Kinahmia joku epäonninen veti lipat porukan keskelle jostain sadevesiurasta. "V***n idiootti miksei v**** voi kattoo eteen!" Joo... Se veti varmaan tahallaan otb:t neljänkympin vauhista ja otti kaverit niskaan.
- Jossain mäen päällä ajaessani letkan viimesenä alkoi jonosta kuulua sadattelua ja suoranaista aukomista ensimmäisenä ajavalle tyyliin "Aja kovempaa tai mee sivuun!" "Jos osaat!" "Säälittävä vauhti!" Vauhti oli ihan riittävä ja herra väistikin heti kun tilaa oli. Sitäpaitti jokunen niistä letkan huutelijoista tais tulla selkä edellä vastaan loppupäässä...
- Melkei jokanen footdown kuitattiin haistatteluilla ja ärsyyntyneillä sadatteluilla. Jep, sun kisaa me siinä tahallaan yritettiin pilata.

Yleisesti ilmapiiri oli Nilsiässä rento ja fiilis korkeella. Polulla oltiin vähän liian kovia luita. Hymyillenkin voi ajaa kovaa. Peace and love.

Kyseessä lienevät tahkonöösit, jotka eivät tiedä että sielä singlepolulla ei ohitella ketään koska se ei hyödytä yhtään mitään. Ilmeisesti mainitsemasi perseily johtuu joko peniksen pienuudesta tai olemattomasta kyvystä ajaa ohi sellaisissa paikoissa joissa se olisi mahdollista.

tomibert
28.06.2015, 21.31
Kaikin puolin hyvin järkätty mutta peukku alas niille jotka pesi pyörää 10minuuttia. Jono eteni tuskastuttavan hitaasti. Vaimo jäi jonottamaan ja itse ehdin käydä hotellin saunassa ja syömässä sillä välin ja hän oli edelleen jonossa. Jotkut kuulemma pesi pyörää tolkuttoman kauan ja jotkut ymmärsi jonon pituuden ja pesasi pyörän pikaisesti.

Jono oli tosiaankin pitkä, mutta onneksi jatkokierroksille lähtijöiden pesupalvelu ja etuiluoikeus toimi erittäin mallikkaasti. Kurvasin 60km huoltoon, talutin pesupisteelle, jossa omaa pyöräänsä pessyt lyhyemmän matkan kuski ystävällisesti suihkutti paksupyörästäni isoimmat kurapaakut pois, operaatio vei noin 20 sekuntia. Sanoin kiitos ja jatkoin kohti toista kierrosta. Kiitos nyt vielä tätäkin kautta!

Pesupisteet olivat avoinna vielä sunnuntaiaamuna, jolloin jonoa ei ollut lainkaan. Hyvä!

Mites muutoin, oliko nyt hitaampi keli kuin aiempina vuosia, esim viime vuonna? Itse ajattelin että jos pääsisi sijoutuksessa alle puolenvälin ja viime vuonna siihen tarvittiin hyvästi alle 4.20 aika (60km) mutta nyt noin 4h40minuutilla pääsi reilusti puolenvälin paremmalle puolelle (johon siis itse todella tytyväinen).

Useimmille keli oli hitaampi, mutta ei se muta näyttänyt paljon kärjen menoa haittaavan. :eek:

- Tomi

purkka
28.06.2015, 21.39
Tykkäsin tämän vuotisesta Tahkosta! 180 km haastavalla reitillä suosi minua. GT Sensor 9r ei pettänyt vaikka sai oikein "isän kädestä". Kiitos kaikille tsempanneille, kiitos tietä antaneille. Kiitos erinomaiselle huoltomiehelleni Jannelle. Kiitos Jussille huoltoautosta. Hyvä reissu hyvällä porukalla hyvin järjestettyyn tapahtumaan. Siinä on jo riittävästi syytä harrastaa ja elää 😊.

arisaast
28.06.2015, 21.48
Aika harmilliseen huonostikäyttäytyvien ryppääseen osuit. Ei ole kyllä normietikettiin kuuluvaa tuollainen meininki. Nimenomaan Tahkolla jos missä yleensä ohituspaikkaa pyydetään reilusti ja kiitetään jälkikäteen.
Itsellä oli hyvä ajojalka alun nousuosuuksilla ja satuin olemaan Kinahmi 2:n päällä omiin ajotaitoihin nähden aika kovassa kyydissä. Siinä tuli erään tiimin jäseniltä (jota en viitsi mainita) aika tiukkasanaistakin analyysiä kun tuossa teknisessä alamäessä ei ohituspaikkaa löytynyt. Ohituspaikkaa tarjottiin toki heti kun siihen paikka avautui.

Kalkkiruukin jälkeen kuitattiin homma selväksi ja jatkettiin omaa ajoa maaliin. Jokainen tavallaan ja kilpailussa saattaa välillä tunteet kuumentua, mutta itse en viitsisi sijoilla ynnämuut ajaa noin kypärä kireällä.

Xizor
28.06.2015, 22.16
Kaikin puolin hyvin järkätty mutta peukku alas niille jotka pesi pyörää 10minuuttia. Jono eteni tuskastuttavan hitaasti. Vaimo jäi jonottamaan ja itse ehdin käydä hotellin saunassa ja syömässä sillä välin ja hän oli edelleen jonossa. Jotkut kuulemma pesi pyörää tolkuttoman kauan ja jotkut ymmärsi jonon pituuden ja pesasi pyörän pikaisesti.

Samaa ihmeteltiin kaverin kanssa. Vaikutti aika toivottaman hitaalta tuo jonotus. Samalla kun pastaa nauttiiin siellä yläterassilla, niin yksikin kaveri hinkkasi pyöräänsä varmaan ylikin 10 minuuttia. Luulisi, että nopeasti vaan enemmät paskat pois pyörästä ja sitten kotona voi käydä kaiken läpi hammasharjalla.. ;-)

Vähän sääliksi kävi monenkin kuskin kalustoa kun linkkujen laakerit ja navat sai täysillä painepesuria 5-10 sentin päästä. :-D

stp
28.06.2015, 22.19
Ensimmäinen Tahko johon läksin pelon sekaisin tuntein kun olin lukenut foorumilta kokemuksia ja kuullut mukaan houkutelleiden työkavereiden kertomukset. Reitti osoittautui kuitenkin mielestäni varsin kivaksi ei lähellekkään niin paha kuin olin kuvitellut. El grandesta kuvittelin että kyseessä on jotain aivan mahdotonta ja ylitsepääsemätöntä mutta se menikin ylös polkemalla. Tosin jonkin verran paukkuja jäi reitille jättämättä koska kokoajan säästelin itseäni tulevaa varten kun en tiennyt mitä tuleman pitää. Muta paikat eivät mielestäni olleet yhtään huono asia enkä osannut ajatella niitä hidasteina kun en muusta paremmasta tahkolla tiedä. Ehkä ensi vuonna uudelleen tätä kokemusta rikkaampana. Suuri kumarrus ja kiitos järjestäjille ja talkoolaisille aivan mahtavasti toteutetusta tapahtumasta. Kaikki toimi moitteetta, lukuunottamatta pesu paikkaa jossa olisi kyllä pitänyt pitää jöötä niille pyöränsä hierojille. Mutta jos tapahtuma on pitkä ja rasittava rypistys meille polkijoille niin se ennenkaikkea sitä kaikille talkoolaisille jotka tapahtuman mahdollistavat joten vielä kerran kiitos ja tervetuloa finlandiaan.

stp
28.06.2015, 22.27
Kiva savolainen sadepäivä eli aurinkoa ja tuulta soppelisti, että sääskien/hyttysten/miksi-niitä-siellä-kutsutaankaan-öttiäisten kanssa pärjäsi turistikin. No, valikoin kyllä kuvauspaikkoja ihan tuollakin perusteella. Jos joku löytää mieluisia kuviaan, saa käyttää kuvaaja mainiten ja paremman resoluution kuvia saa tarvittaessa sähköpostilla.

Kiitos maali suoran kuvasta. Laitoin FB:hen mainiten kuvaajan.

dirtyrider
28.06.2015, 22.29
Itselle onnistunut reissu, rengasrikkoa huolimatta. Aina vaan täytyy ihmitellä noiden huoltopisteiden ihmisten ystävällisyyttä ja auttamishalua. Eskolan huollossa sain renkaanvaihtoapua enemmän kuin osasin pyytää. Tokalla kiekalla sormista sen verran voimat pois päältä tei meinannut saada tlr Rocket Ronia vanteelle.

Vähän sääliksi kävi monenkin kuskin kalustoa kun linkkujen laakerit ja navat sai täysillä painepesuria 5-10 sentin päästä. :-D

Ihmetytti järjestäjän kalustovalinta pesupaikalle, koska lopputulos oli em. Ehkäpä tuo muutaman litran säästää vettä kuin puutarhaletkun päästä lorotellessa. Itse yritin laskea vähän kauempaa enimmät mudat pois niin viitsii nostaa autoon ja äsken kotona Mucoffin ja harjan kanssa loppusilaus.

Kiitos kuvista, hianoa kun joku vaivautuu ottamaan ja vielä jakamaan ne. Lisää saa laittaa.

Aiemmin mainitusta kypärän kiristelystä kaverikin mainitsi tuossa kotimatkalla, oli kuullut Kinahmi 1:tä noustessa, kun joku oli sadatellut niin että varmasti kaikki kuuli. Jatkossa he voivat pysyä pois tapahtumasta tai opetella käyttäytymään. Mutta kuten paluuliikenteessä huomasi, kuskeja on monenlaisia myös auton ratissa.

Note to myself ens vuodeksi, jos käytän litkutettuja renkaita niin varmistan että siellä myös litkua on riittävästi paikkaamaan reiät.

SaamiBoy
28.06.2015, 22.30
Peukku ylös kuville. Peukku alas liian kireelle säädetyn kypärän omaaville. Peukku alas myös pesupisteellä ajoittain esiintyneelle käytökselle, voisi ajatella niitä 2000 muutakin jotka sen pyöränsä mielellään huuhtelisivat.

Mulla oli kyllä ajaessa mukavaa, mukava rupatella ajaessa, kiroilla yhdessä ko reidet kramppaa, kysästä takana jälestävältä josko on menoja niin oisin mielelläni päästäny ohi ja ihaillu miten ne jotku jaksaa. Ei lainkaan negatiivisia huutoja kuulunut missään.

stp
28.06.2015, 22.45
Itsellä oli hyvä ajojalka alun nousuosuuksilla ja satuin olemaan Kinahmi 2:n päällä omiin ajotaitoihin nähden aika kovassa kyydissä. Siinä tuli erään tiimin jäseniltä (jota en viitsi mainita) aika tiukkasanaistakin analyysiä kun tuossa teknisessä alamäessä ei ohituspaikkaa löytynyt. Ohituspaikkaa tarjottiin toki heti kun siihen paikka avautui.

Kalkkiruukin jälkeen kuitattiin homma selväksi ja jatkettiin omaa ajoa maaliin. Jokainen tavallaan ja kilpailussa saattaa välillä tunteet kuumentua, mutta itse en viitsisi sijoilla ynnämuut ajaa noin kypärä kireällä.

Olin pitkästä aikaa maasto maraton tapahtumassa muussa roollissa kuin järjestäjänä ja hiukan on tuo mäen laskutaito ruostunut joten menin kieltämättä hieman hiljaa välillä mutta kuitenkin yritin huomioida nopeammat, ainoastaan kerran kuulin takaa huudon alta pois. Mäki oli kuitenkin sellainen että en oikein löytänyt pysähtymis paikkaa joten nostin hieman riskin ottokykyäni ja laskin hieman lujempaa. Tasaiselle päästyäni päästin jonon ohi ja sitten kohta ohittelin heistä osan takaisin. Jokainen ajaa tyyllillään ja toivottavasti huomioi toistensa tyylit parhaansa mukaan. Muut siis tulivat kiltisti mäen alas perässäni ja menivät sitten ohi miten pääsivät tai minun väistäessä. Kohteliasta ja kunnioittavaa käytöstä josta kiitos ja anteeksi.

Dude
28.06.2015, 22.50
180 lähdössä sai ajaa rauhassa ekan kiekan, aika mukavasti tokan (kun ajoi ekan reippaasti alle neljän tunnin) ja vikan. Tosin ekan kiekan kova vauhti aiheutti totaalisen sammumisen pitkäksi aikaa tokalla kierroksella... Taisin olla ainoa sinkulalla pitkällä matkalla? Ei ollut oikein sinkulamiehen keli :)

Porukalla pohdittiin, että kuskeja alkaa olla liikaa, ainakin 9:00 lähdössä. 120 kuskit voisi laskea vaikka 7:00 matkaan, niin eivät olisi 60km kärjen tiellä ja olisivat poissa päälähdöstä. Mutenkin lähtöjen väli voisi olla vaikka 30min, niin takaa tulevat eivät ajaisi niin nopeasti kiinni. 9:00 lähtöön voisi muutenkin olla joku vaatimus ajasta esim. Edelliseltä/edellisiltä vuosilta (alle 3:30?) niin saataisiin turhan hitaat kuskit pois lähtöä sotkemasta nyt 9:15 lähdön kärki ajaaa nopeasti päälähdön vikat kiinni ja jonoa tulee...

znood
28.06.2015, 22.51
Mäessä ohittaessa takaa tuleva sanoo tilaisuuden tulleen (ei huuda vihaisesti) kummalta puolelta tullaan. Sen jälkeen ohitettava vastaa kuulleensa ohitussuunnan.
Edellä ajavan ei tarvitse väistää. Silloin ohitetaan kun tilaa tulee.

spetke75
28.06.2015, 22.51
Hieno oli tapahtuma jälleen kerran. Puitteet kunnossa ja huollot pelasivat mainiosti! Oma 180km ajo meni 75km kohdalla vituralleen, kun takavaihtaja alkoi elämään omaa elämäänsä ja siinä Kinahmi I nousussa piti alkaa repimään ketjuja irti pinnojen ja takarattaiden välistä. Vaihtaja irti, ketjut katki ja uudelleen kasaan. No, säädöthän siinä menivät kuralleen ja Kinahmin päällä sama uusiksi.. Kolmannen kerran sama homma tuli sitten Kinahmi II juurilla. Neljännen kerran vielä sama remppa mutavellien keskellä, juuri kun ajattelin, että kyllä tämä tästä.. Siinä vaiheessa ajattelin, että tämä oli tässä. Alaselkä oli ollut tovin jo kipeä, pyöräremppoihin paloi aikaa aivan järkyttävästi ja sitten jonoissa venailuun oma aikansa. Eka kierros meni 3t 46min, toinen 5t 10min. Ajoin 120km täyteen ja mulle riitti. Vitutti keskeyttää, mutta ei vaan pää kestänyt enää lähteä taistelemaan liejujen keskelle viallisella voimansiirrolla. Mutaa saa olla ja Tahkohan on reittinä aivan paras! 180km maaliin oli kaikki eväät, mutta näin tällä kertaa.

Ensi vuonna vähintään 120km, jollei jopa 240km. :) Isot kädet kaikille 180km maaliin ajaneille!

znood
28.06.2015, 22.58
Hieno oli tapahtuma jälleen kerran. Puitteet kunnossa ja huollot pelasivat mainiosti! Oma 180km ajo meni 75km kohdalla vituralleen, kun takavaihtaja alkoi elämään omaa elämäänsä ja siinä Kinahmi I nousussa piti alkaa repimään ketjuja irti pinnojen ja takarattaiden välistä. Vaihtaja irti, ketjut katki ja uudelleen kasaan. No, säädöthän siinä menivät kuralleen ja Kinahmin päällä sama uusiksi.. Kolmannen kerran sama homma tuli sitten Kinahmi II juurilla. Neljännen kerran vielä sama remppa mutavellien keskellä, juuri kun ajattelin, että kyllä tämä tästä.. Siinä vaiheessa ajattelin, että tämä oli tässä. Alaselkä oli ollut tovin jo kipeä, pyöräremppoihin paloi aikaa aivan järkyttävästi ja sitten jonoissa venailuun oma aikansa. Eka kierros meni 3t 46min, toinen 5t 10min. Ajoin 120km täyteen ja mulle riitti. Vitutti keskeyttää, mutta ei vaan pää kestänyt enää lähteä taistelemaan liejujen keskelle viallisella voimansiirrolla. Mutaa saa olla ja Tahkohan on reittinä aivan paras! 180km maaliin oli kaikki eväät, mutta näin tällä kertaa.

Ihan pro tip: kannatta opetella samoilla työkaluilla pieni ruuvinkääntö takavaihtajan rajoitinruuveihin niin sitä ei tarvi irrottaa x kertaa TURHAAN. Epäilen että sullakin vaihtajan yläreunan siirtymä on rajoitettu vaijerin löysyydellä eikä vaihtajan rajoitinruuvilla :)

izmo
28.06.2015, 22.59
https://scontent-ams2-1.xx.fbcdn.net/hphotos-xpf1/v/t35.0-12/11659881_10205876944658230_926942438_o.jpg?oh=7a4c dbb97ba7c8a82238bf455d64a83f&oe=5591FC25

Rekki 29+ sopii reitille helppo ajaa tiellä polulla ja jopa alamäessä turvallisen tuntuinen

dirtyrider
28.06.2015, 23.11
Taisin olla ainoa sinkulalla pitkällä matkalla? Ei ollut oikein sinkulamiehen keli :)

Itse olin "vajaalla" matkalla (120km) 29er sinkulalla, ei osunut silmiin muita sinkulakuskeja, olisi kiva tietää kuinka paljon noita yleensäkään oli. Aiempina vuosina noita on osunut silmiin useampi, vaik onko ne vaihtunut fattyihin.. Oma tavoite joka tapauksessa tuli saavutettua ja läpi ajettua em kalustolla täpärivuosien jälkeen.

Hillo
28.06.2015, 23.31
Itse kahdeksatta kertaa Tahkolla ja kelihän oli paras koskaan! Huutelijoita oli jonkin verran, mutta mielestäni parhaan kuvan hyvällä asenteella ajavasta antoi 180km matkalainen joka edessäni kysyi: " Haluatko tietä?". Jouduin vastaamaan ettei tässä nyt niin kiire ole. Kivaa oli jälleen kerran ja ensi vuonna uudestaan.

Api76
28.06.2015, 23.33
Toinen tahko eka 120 kunnialla läpi aika 9:07 muutama huomio reitiltä miinusta: miksi ihan älytön kasa poppoota liikkeelle klo 9,ainoa huolto miinus 60 huollossa suola annos, purkista tauluun ja sitä oli paljon... jos haluu ajaa 120 vois hertä vähän aikasemmin ja lähtee vaikka klo 7???

Ja jotain plussaakin, ei omalle kohalle osunut kireäkypäräisiä, aina sai tilaa kun pyysi, taskuja tankatessa ja suolaa napsiessa ohikulkija kysy onko kaikki ok, ja myöhemmin pururadalla 2 kierroksen alussa oksennellessa molemmat ohimenneet kyseli olenko ok.

Ja talkoo väki, iso Kiitos toisellakin kierroksella väsynyttä ihmisrauniota palveltiin hymyillen ja toiveita kuunnellen ja kahviakin oli!

IncBuff
28.06.2015, 23.46
Ajattelin silti huuella tänne yhdestä aiheesta ku jäi vaivaamaan. Voidaanko olla kaikki kavereita tuolla polulla ja käyttäytyä kunnioittavasti toisiamme kohtaan?

- Hiekkatieosuudella ennen 1. Kinahmia joku epäonninen veti lipat porukan keskelle jostain sadevesiurasta. "V***n idiootti miksei v**** voi kattoo eteen!" Joo... Se veti varmaan tahallaan otb:t neljänkympin vauhista ja otti kaverit niskaan.
- Jossain mäen päällä ajaessani letkan viimesenä alkoi jonosta kuulua sadattelua ja suoranaista aukomista ensimmäisenä ajavalle tyyliin "Aja kovempaa tai mee sivuun!" "Jos osaat!" "Säälittävä vauhti!" Vauhti oli ihan riittävä ja herra väistikin heti kun tilaa oli. Sitäpaitti jokunen niistä letkan huutelijoista tais tulla selkä edellä vastaan loppupäässä...
- Melkei jokanen footdown kuitattiin haistatteluilla ja ärsyyntyneillä sadatteluilla. Jep, sun kisaa me siinä tahallaan yritettiin pilata.
Ei saatana. Joko maastotapahtumistakin on tullut tuollaisia. Mikä helvetti suomalaisia oikein vaivaa? No tietääpähän jatkossakin ajella ihan omia lenkkejä omilla reiteillä ja porukoilla.

msuomal
28.06.2015, 23.49
Raapustelin omat ekan Tahkon kokemukset blogiin, kun se vaan on niin paljon helpompaa :). Kiitokset järjestäjille, minusta kanssakuskien asenne oli hyvä 9:15 lähtöryhmässä!

https://msuomal.wordpress.com/2015/06/28/tahko-mtb-27-6-2015-mustin-koeponnistus/

ReLe
28.06.2015, 23.52
Kaikin puolin hyvin järkätty mutta peukku alas niille jotka pesi pyörää 10minuuttia. Jono eteni tuskastuttavan hitaasti. Vaimo jäi jonottamaan ja itse ehdin käydä hotellin saunassa ja syömässä sillä välin ja hän oli edelleen jonossa. Jotkut kuulemma pesi pyörää tolkuttoman kauan ja jotkut ymmärsi jonon pituuden ja pesasi pyörän pikaisesti.

Mites muutoin, oliko nyt hitaampi keli kuin aiempina vuosia, esim viime vuonna? Itse ajattelin että jos pääsisi sijoutuksessa alle puolenvälin ja viime vuonna siihen tarvittiin hyvästi alle 4.20 aika (60km) mutta nyt noin 4h40minuutilla pääsi reilusti puolenvälin paremmalle puolelle (johon siis itse todella tytyväinen).
Koskaan ennnen en ole seissyt noin kauaa jonossa Tahkolla. Asun itse kerrostalossa ja pesen pyörän bilteman pumppuruiskulla ja tiskiharjalla korsolaisessa takametsässä. Tästä huolimatta en todellakaan kehtaa jäädä pesemään pyörää niin että kotona ei tarvitsisi viimeistellä. Välihuolloissa pyöränpesu kesti 30sec ja jälki oli riittävää jatkoon.

efut
29.06.2015, 00.14
Kaikki oli hyvin järjestetty, erityisesti jälleen kerran oli mahtava huolto mustikkasoppineen ja kahveineen. Mutta pitää pikkusieluisesti mainita, että uusia henkilöitä pitää kouluttaa kisanumeroita ja buffeja jakamassa, kun puuttui tieto 180km lätkästä ja buffilla kruunausrituaali oli vähän vajaa ;)

Minullekaan ei numeroa hakiessa jaettu 180 kilometrin varoituslähkää. Onneksi kaveri näytti pari tuntia myöhemmin omaansa, jolloin syöksyin Piazzalle pyytämään omaa.

Useimmilla 3 kierroksen miehillä joilla lappu oli se oli satulan alla se oli jo toisella kierroksella niin likainen että se ei enää juuri erottunut. Omaan I-Beam satulaan en sitä saanut kiinni niinpä kävin kaupasta ostamassa neulan ja lankaa ja ompelin omani repun selkämykseen kiinni. Siinä se näkyi kirkkaana maaliin asti.

Kyllä siitä lapusta iloa oli. Heti toiselle kierrokselle 9.15 lähtöryhmän sekaan kiilatessani aloin saamaan kannustusta. Lisäksi sain moneen kertaan kertoa pahimpien rypemispaikkonen sijainnit yhden kierroksen pyöräilijöille.
Selvästi myös 180 lätkällä takana sai enemmän ymmärrystä muusta porukasta eroavalle etenemisvauhdille. Joissain kohti varsinkin toisen kierroksen alkupuolella menin jonoista ohi reilunna nopeuserolla. Myöhemmin taas joissain kohti edettiin vain omaan tasaisen tappavaan tahtiin muiden ohitellessa minua.
Oma etenemistahtini oli tieosuuksilla ja loivissa ylämäissä hiljaisempi ja taas teknisillä, mutaisilla ja jyrkillä teknisillä mäissä keskimääräistä nopeampi.
Ehkä mieleenpainuvin kanssakilpailijan osoittama huomaavaisuus oli kolmennella kierroksella. Ennen Tuulivaaran huoltoa on pitkä hiekkatie joka kääntyy oikealle asfaltoiduksi pitkäksi alamäeksi. Hiekkatiellä etenemisnopeuteni oli totutusti taas keskimääräistä hitaampi kun läksipyörällä ajanut 120 kilometrin kuljettaja saavutti minut ja jäi rinnalleni vaihtamaan kuulumisia. Kun aloimme lähestyä risteystä josta käännytään oikealle alamäkeen mies kysyi minulta olisiko minulla vielä jalkoja tulla hänen peesissä alamäkipätkä. Ja ei muuta kuin tiukka alamäkiasento ja roikkumaan läskipyörän takarenkaassa tuulensuojassa samalla kun läskipyörän kuljettaja runttasi vauhdilla menemään alamäkeen. 11 kerta Tahkolla ja on muuten ensimmäinen kerta kun ventovieras pyytää minua peesiin ilman vaatimusta vuorovedoista. Kiitos.

Aikaisempina vuosina itse olen parhaani mukaan auttanut ja tsempannut erityisesti pitkän matkan kuskeja. Oli kivaa vaihteeksi saada ymmärrystä takaisinkin.

Han$a
29.06.2015, 00.27
Ensimmäinen reissu tahkolle ja heti 120 km matkaksi, no eipä se tällä kertaa onnistunut. Parit rengasrikot ja huononmallinen satulalaukun kiinnitys teki sen verran tympiäksi ajamisen ettei toiselle kierrokselle ollut kiinnostusta enää lähteä. Siinä sisureita vaihdellessa(Eli litkut olkaa valmiina,im coming... :)) pääsi nuo kuuluisat verenimijät hyville apajille ja sai litran verta miehestä, toivottavasti maistui.
Itse kisahan alkoi mukavasti siihen nähden että pari viikkoa ollut kummallista vaivaa navan seudulla ja olkapää alkoi vaivaamaan juuri edellisenä iltana. Epäilyjen kautta voittoon ja kinesioteippi teki ihmeitä roppaan eli eiku matkaan ja kivuista tietoakaan.
Lähdössä jäin tarkoituksella reilusti taaemmas ja siinä sitten oli aika makiasti peesiä tarjolla aina sinne kinahmille saakka. Siinä sitten tökkäs meno niinku seinään, mutta ei siellä kukaan ärräpäitä sadatellu että siinä mielessä hyvässä hengessä tunkattiin ylöspäin ja poristiin niitä näitä kilpakumppaneiden kanssa.
Mutaa löyty vaikka muille jakaa ja omasta mielestä näin jälkeenpäin kun ajattelee niin olihan sekin aika mukavaa...Sai kahlata ihan kunnolla pariin otteeseen ja lopussa ei paljoa kiinnostanu rapakoita vältellä. Eli lähinnä suoraan vaan ja riskillä ja se oikeastaan kannattikin.

Huolloille,talkooväelle, valokuvaajille sekä järjestäjille iso kiitos.
Ensi vuonna uudestaan ja tällä kokemuksella kun ei kisoja vielä plakkarissa montaa ole niiin rohkenen sanoa että oli se kuitenkin maastopyöräilyn ykköstapatuma Suomen rajojen sisäpuolella.

mruokoni
29.06.2015, 01.12
Ensimmäinen Tahko MTB takana. Mitä lämpimin kiitos järjestäjille, talkooväelle ja kanssakilpailijoille! Kilpailun järjestelyt vetivät vertoja mille tahansa kansainvälisellekin kilpailulle. Reitti oli aivan mahtava ja kanssakilpailijoiden kannustus jatkuvaa. Ensi vuonna ehdottomasti uudestaan.

akkujukka
29.06.2015, 02.01
Olipa mukavaa mutarallia! Kiitokset ystävällisille kanssakilpailijoille ja erityisesti sille isälle, jonka pikaliittimellä sain korjattua katkenneen ketjuni. Ohitin iskän ja hänen tyttärensä hieman ennen El Grandea noin 3 tunnin kohdalla. Jos tunnistat itsesi tästä kuvauksesta, niin laita yksityisviestiä. Avun ansiosta parantuivat sekä yhden että kahden kierroksen ennätykseni, ja minulle tuli hyvä mieli :)

Ohiampuja
29.06.2015, 09.16
Koskaan ennnen en ole seissyt noin kauaa jonossa Tahkolla. Asun itse kerrostalossa ja pesen pyörän bilteman pumppuruiskulla ja tiskiharjalla korsolaisessa takametsässä. Tästä huolimatta en todellakaan kehtaa jäädä pesemään pyörää niin että kotona ei tarvitsisi viimeistellä. Välihuolloissa pyöränpesu kesti 30sec ja jälki oli riittävää jatkoon.
Sama juttu. Tämähän ei ole järjestäjän vika, eikä minusta tätä varten pitäisi joutua laittamaan mitään kylttiä mallia "Pesu pyöräsi pikaisesti, muutkin haluavat pestä pyöränsä."
Tämä vaan kertoo ihmisten yleisestä puupäisyydestä tai jostain muusta itsekkyydestä / muiden ihmisten huomioon ottamisen puutteesta.

Mutta olipahan raskas reissu, en ole nähnyt edes yhteensä noin paljoa kuraa koko Tahko-urani aikana. :) Mutta viikolla alle vaihdettu Ardent toimi renkaana oikein hienosti.
Mites muilla, menikö rengasvalinnat nappiin, pelasiko Korpelan Ukkos Pertti takana?

DrJones
29.06.2015, 09.18
Kiitokset villepekalle kuvista, oma kuva meni fb profiiliin.

Täältäpä hieman kuvia eiliseltä https://www.dropbox.com/sh/ygmkkuzr379job3/AACt_yeVPkGeh3WH4ovU1HFba/TahkoMTB2015?dl=0

Mutta huh huh, olipas äijä surkeessa iskussa, 32min tuli pataan viime vuodesta kun 4:09 kitkuttelin :O

Edit: Sijoituksessa tuli heikennyst "vain" 30, siinä mielessä ihan ok, mutta Kinahmi 1 jonot oli pahimmat kymmeneen vuoteen, mutta ei ollut kyllä kaverissa iskuakaan ohi mennä...

DrJones
29.06.2015, 09.25
Kyllä tämän voi laittaa mielestäni järjestäjien piikkiin, voipi olla, että aikaisempina vuosina, kun on ollut kuivempaa, on useampi ajatellut, että empä viitsi jäädä jonottamaan pesua kun ei tuo nyt niin likainen ole. Nyt kun pyörät oli kunnolla kurassa, niin pesun väliin jättäjiä oli vähemmän ja pesuun meni enemmän aikaakin per henkilö. Kapasiteetti oli ihan varmasti riittämätön, vaikka ihmiset olisivat toimineetkin ripeämmin. Mulla oli 10. vuosi putkeen tahkolla, tämä oikeastaan on ensimmäinen kerta kun on järjestelyistä jotain sanomista. Jos ei sitä yhden vuoden lippalakkia lasketa :D

Sama juttu. Tämähän ei ole järjestäjän vika, eikä minusta tätä varten pitäisi joutua laittamaan mitään kylttiä mallia "Pesu pyöräsi pikaisesti, muutkin haluavat pestä pyöränsä."
Tämä vaan kertoo ihmisten yleisestä puupäisyydestä tai jostain muusta itsekkyydestä / muiden ihmisten huomioon ottamisen puutteesta.

Mutta olipahan raskas reissu, en ole nähnyt edes yhteensä noin paljoa kuraa koko Tahko-urani aikana. :) Mutta viikolla alla vaihdettu Ardent toimi renkaana oikein hienosti.
Mites muilla, menikö rengasvalinnat nappiin, pelasiko Korpelan Ukkos Pertti takana?

pinohiiri
29.06.2015, 09.35
Kiitokset täältäkin järjestäjille ja talkooväelle, todella hienoa työtä taas kerran. Ratamestarille sen verran terkkuja, että hieman vähemmälläkin mudalla olisi pärjännyt, mutta toisaalta kyllähän se toi oman lisämausteensa tähän soppaan. Jopa siinä määrin, että tämän vuoden olosuhteet taitaavat elää vielä vuosien päästäkin legendoina... :D

Lähdin itse kokeilemaan ensimmäistä kertaa kahden kierroksen ajamista tietoisena siitä, että kunto ei ole ihan niin hyvä kuin sen pitäisi olla. Eka kiekka tuli aika nätisti Tuulivaaralle asti, mutta viimeiset 15km olivat jostain syystä odotettua raskaampia ja pienet krampinpoikasetkin ilmoittelivat reisissä tulostaan. Maaliin kuitenkin suuremmitta ongelmitta ja siinä sitten tankatessa mietiskelin hetken, että pitääkö jättää homma tähän vai lähteä yrittämään toistakin kierrosta. Nopeasti tulin siihen tulokseen, että ei tätä tähän voi jättää ja liikkeelle vaan sillä ajatuksella, että tullaan vaikka raatoautolla sitten takas, jos ei omin avuin selviä. Heti ekalla asfalttisuoralla sainkin ajoseuraa, joka oli liikkeellä samoilla ajatuksilla ja El Grandelle asti ajettiin yhtä mukaan, jossa meikäläinen sitten tipahti kyydistä. Terkkuja vaan sinne Lohjalle. :) Maaliin kuitenkin pääsin ja kylläpä tuntuikin mukavalle.

Tokalla kiekallahan muutamat paikat olivat paremmin ajettavissa kuin ekalla, kun oli syntynyt jo selkeä ajolinja muutamien liejukoiden läpi, mutta kyllä muutamat paikat mitkä ekalla kiekkaa menivät ajamalla olivat nyt ihan talutuskamaa...

Niissä porukoissa, joissa itse ajoin, ei tuota tiuskimista ilmennyt. Ikävä kuulla, että jollain on pipo niin kireällä, että pitää ynnä-muut-sijoilla ajaessakin alkaa rähisemään... :( Peukkua alas myös pyörän puunaajille: ennätin itsekin odotella melkoisen tovin omaa pesuvuoroa odotellessa.

pinohiiri
29.06.2015, 09.43
Mites muilla, menikö rengasvalinnat nappiin, pelasiko Korpelan Ukkos Pertti takana?

Täällä myös Ardent edessä ja hyvin toimi. Takana ollut Ikon sen sijaan meni vähän omia polkujaan, mutta paria poikkeusta lukuunottamatta tuli kuitenkin lopulta samaan suuntaan eturenkaan kanssa. :)

Kyde
29.06.2015, 10.12
Terve,

Täältäkin ensikertalaisen tunnelmia. Ihan ekaks täytyy sanoa, että ompas tyhjä olo. Heti niinkuin juhlien, lomareissun tms. jäljiltä. Mahtaako muille tulla samanmoisia kokemuksia? "Tässäkö se nyt oli"? Vaikka ei niin tosissaan tullut kisailtuakaan, niin tulihan tähän silti puoli vuotta treenailtua. Noh, jospa se tästä.

Itellä oli kyllä vaikea reissu. Voimat loppui täysin kesken ja puolen välin jälkeen meinasi myös usko loppua. No onneksi jostain löytyi vähän energiaa ja sain itseni raahattua maaliin. Matkalla ajatukset oli, että sai olla ensimmäinen ja viimeinen kerta. Mutta jo saunassa tuli mieleen, että mitenhän tuota pitäisi treenata, että aika tuosta paranis... Nyt täytyy myöntää, että omalta osalta treeni meni suhteellisen "hukkaan". Treenimäärät oli aika maksimit mitä töiltä ehti, mutta ajassa se ei kyllä näkynyt millään tavalla. Mäet oli kyllä niin tappoa, ettei olisi uskonut.

Järjestelyjen ja kanssakilpailijoiden osalta kaikki ok. Samanhenkisiä matkaajia oli koko kierroksen ajan rinnalla, joten oli hyvä yhdessä kirota omaa tyhmyyttään tällaiseen hulluuteen lähteä. Mukava oli myös seurata ja ihmetellä pitkänmatkalaisten vauhtia. Ja pyöränpesusta samanlaiset kommentit, kuin muilla. Järjettömän pitkää pesemistä (Onneks Salesta sai odottelukaljaa). Onneks tuo rupes loppua kohden vähän nopeutumaan kun pitkään odotelleet tajusivat pestä nopeampaa mitä aikaisemmat. Jonkinlainen kyltti, esim. "Pese pyöräsi minuutissa" olisi ollut paikallaan.

rikalar
29.06.2015, 10.15
Noni, 3 kiekkaa tuli läpi ihan ok melkoisista henkisistä haasteista huolimatta. Energia kun ei oikein imeydy niin mieli on maassa, onneksi vain ekat 8h... 12h aikatavoitteeseen en ihan päässyt (12:18) mutta sijoitus toisaalta paljon parempi kuin oletin, joten pakko olla tyytyväinen. Huolloista sain kaiken mitä tarvitsin ja iloisella mielellä, siitä iso kiitos! Paljon ihmisiä kierteli risteyksissä kannustamassa ja myös kanssakilpailijat rohkaisi, tuli tarpeeseen.

Tuulivaaran hultoa ennen olevalle asfaltille tarjoutui kahdelle jälkimmäiselle kiekalle vetomies 120km kuskeista, Iso Kiitos! Kukaan ei aukonut päätään vaikka olin aika hidas kakkos kiekan aikana. Koitin olla kiva kaveri myös aina kun pystyin ja väistelin parhaani mukaan. Yhden kerran tunnustan jotain hölmöä alamäessä möläyttäneeni, anteeksi siitä, oli väsy. :p Terveisiä Kotkan sinkulamiehelle, tultiin pitkä matka samaa tahtia ja jaettiin kärsimystä. Hurjan näköstä touhua 30 kadenssilla vääntää...

Ensi vuonna ehkä uudestaan. Taas.

Roces
29.06.2015, 10.31
Kiitos.

Ole hyvä. Ihan mukavasti läskikin menee ku jaksaa antaa kenkää. Sulla näytti mäet nousevan mukavannäköisesti ylös. Tais olla vikalla kiekalla viel hyvät geelit jemmassa loppukiriä varten :).

Ps. Toivottavasti Dt Swissin napa toimii hyvin myös.

T. Läskikuski valkosella Hiacella

Dude
29.06.2015, 10.38
Terveisiä Kotkan sinkulamiehelle, tultiin pitkä matka samaa tahtia ja jaettiin kärsimystä. Hurjan näköstä touhua 30 kadenssilla vääntää...

Ensi vuonna ehkä uudestaan. Taas.

Sinkulamies ilmoittautuu. En ole Kotkasta, mutta ajoin kyllä sun kanssa pitkän pätkän. Kakkoskiekan ykköskinahmin jälkeen jäin ja iski totaaliväsy ja meinasinkin jo jättää leikin kesken (mm. huilailin taukopaikoilla varmaan 15min...) . Niinvain kuitenkin sinnittelin loppuun 13:26 aikaan...

Esaak
29.06.2015, 10.49

Kovaa olit alun mennyt sinkulalla, kova suoritus maaliin pääsy tuolla kelillä! Ohitin sinut siinä kohtaa kun taisi olla tummempi hetki menossa, sen jälkeen ei kierrokseen näkynyt ketään pitkää matkaa ajavaa.

Omaan ajoon täytyy olla tyytyväinen. 12h36min, 30 minuuttia huonompi aika kuin 2 vuotta sitten, keli huomioon ottaen taisi vauhdissa olla hieman parannusta. Neljättä kierrosta ei kyllä lauantaina olisi mennyt.

Kiitokset kanssakilpailijoille tsemppauksesta! Antaa heikommalla hetkellä virtaa kummasti lisää.

mahouni
29.06.2015, 10.59
Vielä näin maanatainakin huvittaa about 46km:n kohdalla käyty keskustelu
"Ette kai te pojat ilmaiseksi oo tänne tullu noita pyöriä työntämään?"
"Ei, kyllä me tästä maksettiin"

akumatias
29.06.2015, 11.03
Kiitokset täältäkin järjestelyistä, olihan taas mahtava tahkomtb kaikkine mutineen!! 9.00 lähdössä starttailin, aika vaisu oli oma jalka lauantaina, mut huippua oli et kinahmi1 meni ajamalla ylös, kiitos kaikille jotka oli siinä samaan aikaan ja pitivät oikean laidan puhtaana...
Eikä muuten tiukkapipoja osunut mun kohdalle, ehkä joku hätähousu mut päästin kiltisti ohi :-D

Lähetetty minun D5503 laitteesta Tapatalkilla

OJ
29.06.2015, 11.10
Ekaa kertaa asialla ja ihan OK meni yksi kierros. Kello 9 startissa lähdin ja vauhti oli aika kovaa Kinahmille saakka, josta lähdin ajamaan omaa tai vähän enemmän omaa vauhtia. Kinahmi II jälkeen ajoin Tuulivaaran huoltoon asti yksin ja Rahasmäen laskussa pakeni ilma takakumista. Siinä tuli tuhrattua noin 20 minuuttia varasisurin irtosielun kanssa tuskaillessa ja pääsipä siinä uittukin just kun Medilaserin nopea neito lasketteli ohi, mutta ehdin pyytämään kielenkäyttöä anteeksi. pieni reitin tuntemus olisi ollut avuksi kun muutamassa paikassa tuli ylläreitä.

Negatiivista ei juuri ollut. Kello 9 lähdön alku oli kaaosta siinä 20-30 kärjessäkin. Lätäköiden väistelyä ja muuta häröilyä kun maantiekuntoajossa olisi. Muutama kuski meni turvalleen siinä alussa ja tuli avauduttua siitä sekoilusta kun siinä ei kuitenkaan ollut mitään tarvetta tunkea ja hölmöillä. Rengasrikko oli tietty aika hanurista kun ilman sitä olisi varmasti mennyt alle kolmeen tuntiin.

Positiivista melkein kaikki, kun vältin kaikki ruuhkat vaikka hitaasti kiiruhdinkin. Ensi kesän loma pitää varmaan ajoittaa Tahkon kanssa jos mitenkään onnistuu. Reitti ei ollut mitenkään paha tai liikaa kulunut mun kohdalla. Contin race king oli mulle sopiva tässäkin kelissä. Signaturesta järkkäsivät Open 1.0:n alle ja se toimi loistavasti. Sramin pojat vielä jeesasivat uusien jarrupalojen kanssa, niin ei tarvinnut tulla loppulaskua ilman jarruja.

Peräjää
29.06.2015, 11.15
Olipas mahtava ja rankka reissu. Sitä mudan määrää ei pysty kuvailemaan. Olin itse ekaa kertaa kahden kiekan matkalla (aiemmin ollut pari kertaa 60 km matkalla) naisten sarjassa, jossa ei ollut hurja osallistujamäärä.

Eka kierros meni aika syvissä vesissä, kun reitti oli hidas/vedin eeppiset pannut alamäessä/aikaraja ahdisti. El Grandella joku 180 mies ja pari 120 miestä pohdiskeli ehditäänkö vielä uudelle kierrokselle. Kiitos niille Granden päällä olleille kannustajille, jotka huusi että ehditte vielä. Laskin sitten loppulaskun jarruja säästelen keskarin ollessa loppulaskussa 24,5 km/h. Viiden minutin rajoissa ehdin uudelle rundille (kaveri kyllä kertoi, että olivat päästelleet vielä vartin ylikin porukkaa jatkoon ja joku oli päässyt selittämällä tämän jälkeenkin... toivottavasti niitä vähän yli kaksi maaliin kurvanneita ei harmita jos toiset pääsi silti vielä). Tiimikaveri ja joku nainen omassa sarjassa keskeytti, niin siitä sai oikeastaan uutta virtaa tokalle kiekalle.

Toinen kierros oli mahtava ajaa. Polut oli kuivaneet, ei ruuhkaa, omaa rentoa ajoa, mukavaa porukkaa. Tokalla kiekalla malttoi pysähtyä huoltoihinkin.

Kiitos vielä oululaisille loppumatkan ajoseurasta. Kestihän se, mutta niin kestin minäkin. Suosittelen. Ens vuonna uusiks taas, ei sitä mutaa ainakaan enempää voi olla...

Jos jotain palautetta, niin se ysin ruuhka oli sairaan tukkoinen. 120:set vois ihan hyvin lähteä vaikka aiemmin liikkeelle. Kinahmi 1 ja 2 jonot oli jotain ihan käsittämätöntä. Ehti melkein tehdä vuosihuollon pyörään odotellessa.

ReLe
29.06.2015, 12.15
Renkaista... Edessä X-king ja takana rallirane. Hyvin toimi. Renkaat on jo viimekauden nähneet ja aina ennen olen vaihtanut ne uusiin ennen Tahkoa. Nyt ajattelin että kyllä niillä vielä ajaa... Onneksi kestivät maaliin, edessä kyljet finaalissa ja takana tällainen ylläri.

http://images.tapatalk-cdn.com/15/06/29/413ac81f120233519b12e86be9495376.jpg

Ehkä palaan vanhaan rutiiniin jossa uusin vaijerit ja renkaat juuri ennen Tahkoa. Myös vaijeri oli takana viittä vaille luisumassa takavaihtajasta läpi. Sen verran rispaantunut oli se setti.

DrJones
29.06.2015, 12.21
Jos jotain palautetta, niin se ysin ruuhka oli sairaan tukkoinen. 120:set vois ihan hyvin lähteä vaikka aiemmin liikkeelle. Kinahmi 1 ja 2 jonot oli jotain ihan käsittämätöntä. Ehti melkein tehdä vuosihuollon pyörään odotellessa.

Joo, Kinhamin 1 oli tukkoisin mitä koskaan 10 vuoteen, se ei nyt haitannut että ylämäen joutui tunkkaamaan, vain kerran olen sen ajanut, mutta päällä en pystynyt ajamaan kun viimeisen neljänneksen. Ruuhkautumiselle pitäisi kyllä saada jotain tehtyä, mutta 120 ei voi lähteä ennen 60 kuumaa ryhmää liikkeelle, ainakaan yhtenä ryhmänä, kyllä kärjen pitää pystyä ajamaan omaa vauhtiaan. Sehän oli tänä vuonna ensin ajatuksena, mutta onneksi siihen tehtiin vielä viimepäivien muutos. Se on toki ymmärrettävää että 120 pitää lähteä ajoissa matkaan, mutta 120 perä tulee jo 2. lähtöryhmää vastaan kinahmi 1:llä, jos se tulisi 60 kuumaa ryhmää vastaan niin se toisi liikaa vaarallisia ohituksia ja kaluston rikkoitumis riskiä kärkikuskeille. Tämä ei siis koske itseäni, itse tulin 1h30m kärkeä perässä maaliin.

Dude
29.06.2015, 12.33

120 kilsaa voisi lähteä klo 7:00 liikkeelle? Tai klo 8:00 ja samaan aikaan 60 kilsan sub3h ryhmä, jossa jotenkin aiempien meriittien perusteella karsinta. Saataisiin ~300-350 kuskia pois alta.

naakka
29.06.2015, 12.53
Toinen 60km retkeily tuli suoritettua 9:50 lähdöstä. Viime vuonna päätin, että tänä vuonna ajetaan kovempaa ja treenataankin sitä silmällä pitäen, mutta kattia kanssa; ensimmäiset maastopyöräilyt tuli suoritettua juhannuksen jälkeen lähipoluilla lähinnä pyörän toimivuutta tarkastellen. Talvella, keväällä ja alkukesästä ei ole ehtinyt, on ollut kylmä, satanut vettä jne. ;)

Kinahmi1:n nousussa törmäsi tuttuun taluttelujonoon, mutta ruuhkaa riittikin toiseen huoltoon saakka. Ajettiin lähes rengas renkaassa tai taluteltiin. Jos sattui jättämään edellä olevaan väliä ennakointia varten, niin joku jalkautunut kaveri saattoi nostaa pyörän uralle yrittääkseen ajamista ja jono pysähtyi ja tiivistyi.

Toisen huollon jälkeen ruuhkat helpottivat vaikka paikoin oli vielä taluttelujonoja jopa alamäissä. Itse pyrin laskemaan ne alas vaikka toinen jalka irti lukosta ja näin tulikin ohitettua toistakymmentä kanssamatkustajaa per väliaikapiste (hyvä tuo uusi ajanottojärjestelmä kun näkee väliajat ja –sijoituksen). Sitten menin päälleni, mutta tuon jälkeen ei tarvinnut enää aristella pätkääkään mutavelliä ja muiden mennessä mättäitä pitkin lompsin vellien läpi keskeltä. Ei tarvinnut jonottaa. :)

Huolloissa tapahtui samaa ilmiötä kuin viimevuonna. Pyörillä ajettiin suoraan pöydän viereen varaten 4-5 kaverin tila ja samoten pyöriä jätettiin ajourille makaamaan. Varsinkin 30km ja 40km huolloissa ajorata menee läheltä pöytiä ja kärjen suhauttaessa läpi joku jää vielä alle, rikkoo pyöränsä tai ainakin kärjen vauhti hidastuu tarpeettomasti. Näissä huolloissahan voisi olla ohituskaista?

Noh.. kaikesta huolimatta oli todella hauskaa ja tulin maaliin hieman paremmalla ajalla kuin viime vuonna. Ensi vuonna uudelleen ja luultavasti samalla treenimäärällä… ei oikein löydy motivaatiota treenaamiseen yhden 60km pyrähdyksen takia. :P

Matkanvarrelta kuvia ja videoita ottaneet: laittakaapas niitä jakoon linkkien kera. Olisi mukava fiilistellä parhaimmat kuravellit uudelleen. :)

Avokid
29.06.2015, 12.55
Tänä vuonna lähdin yrittämään ekaa kertaa kahta kiekkaa, vaikka parin päivän sairastelu oli vienyt kovimman terän kunnosta. Otin aika leppoisasti alun siirtymän ja ihmettelin kovasti, että miksi ihmeessä nämä "kuuman" ryhmän 60km kisaajat ajavat samaa tahtia kuin minä. Oma aikataulu oli 4:30 ja jo ennen Kinahmia oli vaikka kuinka näitä kuuskymppiläisiä, joilla ei tuntunut olevan mikään kiire.
Kinahmi 1:ltä laskiessa tämä "kuuma" ryhmä oli varmaan unohtanut ajojalat ja taidot kotiin, koska tällainen ylipainoinen toipilaskin sai jatkuvasti ohitella porukkaa eikä näillä "kuuman" ryhmän miehillä tuntunut olevan mikään kiire.
Sykkeet olivat koko ajan liian korkealla ja ennen viimeistä ekan kiekan huoltoa oli jo selvää, että päivän kunto ei ollut sellainen että lähden toiselle kiekalle yrittämään. Ensimmäistä kertaa pysähdyin rauhassa syömään vohveleita ja hain vielä lisääkin :)
Keli ei harmittanut lainkaan, kramppeja ei tullut kuin pientä varoittelua taivaan portaissa ja El grandekin meni rauhallisesti sotkien ylös asti. Näin jälkikäteen harmittaa sairastuminen, koska ei olisi paljon tarvittu, että olisin lähtenyt vielä toiselle kiekalle.

Antsa112
29.06.2015, 12.59
2.kerta Tahkoa takana ja matkaa kasvatettiin kierroksella. Nyt siis 9kierrosta yhteensä kierrettynä.;)
Kiitos ja anteeksi kaikille joiden ajoa häiriköin hidastelemalla, huonoilla jutuilla tai muuten. Oli vähän paineet ehtiä 180km vikalle kierrokselle (oma 4.), mutta ehdittiin ja kaikki viisi kierrosta tuli siis ajettua.
Joko 2016 ajetaan virallinen 300?
Kiitos järjestäjille, kaikille ajajille ja kannustajille. Ilman teitä ei Tahkottaisi.

-300km pilotti Antti

Riekko
29.06.2015, 13.00
Minäkin komppaan 120 km lähtöä siirrettäväksi, esim. Klo 7. Saisi porukkaa tasaisemmin reitille eikä tarvitsisi olla 60 km kovempien kuskien tiellä. Upea tapahtuma kuitenkin kaiken kaikkiaan! Kiitos herrasmiehille takanani, jotka rauhoittelivat hosumistani jalkautimis paikoissa. Asenne kohdillaan! Ja kyllä niitä ohituspaikkoja tuolla matkalla löytyy, kuskistahan se on vaan kiinni.

ReLe
29.06.2015, 13.08

Huhhuh. Aika teräsmies on kysessä kun 300km tuossa kelissä tinttaa. Onnea! Ei millään olisi mennyt 240km tänä vuonna. Katsoin, että oli 300km tultu maaliin kun vihreä Salsa oli ilmestynyt Piazalle ja mätsäävä numero löyty tuloslistasta. Vai oliko teitä useampi onnistunut? Mikäs aika? Laskeskelin että luokkaa 23h on painittu mudassa.

Antsa112
29.06.2015, 13.42
En ollut siis kumpikaan näistä "virallisista" 300 ajajista. Jarnoa tapasinkin maalialueella ja sain häneltä paljon henkistä apua, kiitos kaikesta. Mutta mitä kävi toiselle 300km kuskille? Ja minkä matkan siis lopuksi ajoitte?
Salsa Spearfish sopi muuten tarkoitukseen loistavasti ja noihin matkoihinhan se on tehtykin.

tiki
29.06.2015, 14.08
Sen perusteella, mitä ihmisten kanssa tuli juteltua, vaikutti että lähtöryhmää oli tullut valittua aika pitkälti mutu-periaatteella. Aika vähän yhteyttä lähtöryhmän tavoiteajalla ja omilla rahkeilla. Minusta sinne muutamaankin nopeimpaan starttiin voisi olla jotain näyttövaatimusta, niin ei tulisi niin paljon häntiä. Työlästähän sellaisen järjestäminen toki olisi. Itä-Suomen yliopistolle voisi järjestää sovelletun matematiikan tai tilastotieteen tiimoilta varmaan tästä optimointiaiheisen opinnäytetyön: "Urheilukilpailun lähtöaikojen optimointi tavoitteena ruuhkautumisen minimointi pullonkaulakohdissa." Parin-kolmen vuoden lähtö-, väliaika- ja loppuaikadatat sinne vaan sisään ja siellä joku fiksu kaveri pyörittää hyvän ehdotuksen ensi vuodelle. Kyllä senkin joku osaa varmasti haukkua.

Itse lähdin ensimmäistä kertaa paukuttelemaan läskillä 60 kilsan reittiä. Kaksysillä on tullut ajeltua ennenkin. Tällä kertaa tavoitteena oli ajaa ns. hana auki ja minimoida huoltotauot, maiseman ihailut ja jutustelut. Oli tullut tällä kertaa ajeltua talven ja kevään mittaan ihan mukavasti treeniä alle, joten kiinnosti, miten vaihto kaksysistä läskiin vaikuttaisi loppuaikaan. Kunto oli varmasti viimevuotista parempi, mutta kalusto saattaisi olla hitaampi. Tällä kertaa hidas ja mutainen keli tuli vastaan läskikuskeja, vähän pidemmälle pääsi posottelemaan liejussa leveällä renkaalla.

Fättisarjan läskibolus laukaistiin suoneen viimeisessä lähdössä. Viisaampien vinkeistä vaarin ottaneena otin alkuun melko yläkanttiin olleen yltiöpäisen spurtin. Kinahmi ykköselle piti kuulemma ehtiä ihan kärjessä että ei jää jonon jatkoksi. Tämä ehkä päti paremmin nopeammissa porukoissa, mutta tässä lähdössä oli enemmän hieman rauhallisempaa porukkaa. Pulssi hyökkäsi ihan taivaisiin ja siitä joutui vähän rauhoittamaan tahtia, mutta ei se kyllä sykkeeseen mitään enää vaikuttanut. Eka huolto meni läpiajona, ei tarvetta mihinkään. Mummonmäen otin iisimmin, kun vaikutti siltä, että ohiajajat olisivat siinä määrin pätevää porukkaa, että eivät jäisi Kinahmi I:llä jalkoihin. Alun muut ripeät läskistarttaajat, joiden kanssa ajoimme letkassa tieosuudet, taisivat karata kaikki. Polun alkaessa vähän painetta pois nakeista ja ajaen mäkeä ylös. Jonkin aikaa tankki eteni, mutta kun ensimmäinen takarenkaan lipsaus tuli eteen, päätin jatkaa tunkkaamalla. Ylhäällä olo oli melko freesi ja lähdin innolla polkemaan eteenpäin. Jonoa siellä oli aika runsaasti, vaikutti että edellisen lähdön häntiä, koska selät eivät näyttäneet tutuilta. Läski ei juuri lipsunut kivillä, joten pääsin ja minut päästettiin ihan kivasti ohi. Meininki tuntui olevan oikein hyvä.

Eskolan huollossa rengaspaineita piti jälleen vähän pikaisesti säätää kun muutamissa kivikoissa paukutteli vähän vanteille. Nopeasti vaan tiepätkälle ja energiapatukka huuleen. Juuri kun suu on täynnä tahmeaa mönjää, niin totta kai heti naapuriseuran nainen (terkkuja Sinille) huikkaa vierestä, että mitäs äijä. Huonoja tapoja osoitin ja yritin keskustella sivistyneesti aluksi ruoka suussa tieosuuden. Taivaan portaat olivat jälleen aivan yhtä ihanat kuin aina. Tosin tuntuu, että ylämäet lyhenevät joka vuosi. Kinahmi II - Kalkkiruukki kulki taas kovaa. Tuntuu, että läskillä ja omalla ajotyylilläni otan ryskämispätkillä kiinni ne selät, mitkä sitten tieosuuksilla menevät itsestäni ohi.

Lehtomäen ja sen jälkeisten tieosuuksien aikana alkoi pientä krampinpoikasta tuntua pohkeissa. Kadenssia ylös ja repusta juomaa enemmän kuin maistuisi, sillä akuutti tilanne saatiin kuriin tällä kertaa. Pientä hyytymistä alkoi kuitenkin levitä ristiselkäänkin. Tuulivaarassa piti ensimmäistä kertaa tankata oikein pöydästä leipää ja suolaa. Rahasmäkeen asti ajaminen tuntui tahmealta, mutta vähän sai lisäpuhtia siitä, että niin näytti muillakin olevan. Etelä-Reittiön jyrkkä nousu lyhyeltä tiepätkältä ja aikaisempikin tiukka nousu menivät polkemalla, joten ilmeisesti ryytymistekijäni ovat parantuneet viime vuodesta.

Rahasmäen huollossa näkyi pyörän pesussa alun rivakasta vedosta tuttuja läskikuskeja ja heidän lähtiessä jatkamaan päätin jättää oman pyöräni putsauksen sikseen (mutaantuu se vielä kuitenkin) ja lähteä peesiin. Vohvelit ehdin vetästä naamaan, mutta jazzit jäivät tanssimatta. Bändi on joka vuosi helvetin kova juttu tuossa kohtaa rataa! Koska tauko oli lyhyt ja koipi väsy, alun läskitovereiden peesissä pysyminen teetti töitä. Herrat tööttäsivät melkoista kyytiä alamäkeen ja ohituksia taisi tulla aika paljon. Lyhyen tiepätkän vedimme yhdessä, mutta loppunousun alkaessa jokin mutakuoppa käänsi pyöräni noin 90 astetta menosuuntaan, joka aiheutti ei-toivotun jalkautumisen. Kaverit hävisivät polkuhorisonttiin. Harmitti, kun tiesin, että en ylämäessä saa kuitenkaan ketään kiinni. Sitkuttelin Granden ylös hokien mielessäni muinaissuomalaisia voimasanoja. Hiihtohisseillä päätin, että nyt laitetaan kaikki paikat hapoille (varmaan ulkoapäin observoiden tilanne ei näyttänyt muuttuvan mitenkään, ehkä alaleuka siirtyi sentin ulommas). Ylätie tuntui jatkuvan aivan liian pitkään, ja kun loppulasku koitti, teki mieli hihkua ääneen. Laskun alku meni eri tavalla, joten aloitusta ei meinannut oikein tunnistaa. Aika hyvin sai pudotella alas omaa vauhtiaan muutamia poikkeuksia lukuunottamatta, ne yritin ohittaa etukäteen asiasta ilmoitellen turvallisesti. Lahdenpohjan hiekkatiepätkällä tuttu läskikaksikko näkyi edessä. Sain heidät kiinni ja tokaisin, että hetken jo pelkäsin että ette jääneetkään odottelemaan minua. Maaliviiva ylitettiin rinnakkain.

Mutaa oli juu ja runsaasti, mutta yhtä kahta poikkeusta lukuunottamatta se aiheutti lapsenomaista vilpitöntä riemua. Pyörä kävi kyllä sääliksi. Ajoin rohkeasti yhteen pätkään ja sehän oli hieman oletettua syvempi. Kamppeet eivät varmaan ole suunniteltu ajettavaksi akseleita myöten mudassa. Voimansiirto pitää ainakin jännää ääntä. No, tulipahan sekin testattua. Pyydän anteeksi pyörän pesun kestoa, mutta a) läskille ei ollut telinettä ja jouduin siirtämään pyöräni rinnettä vasten, b) mutaa oli aivan saakelisti, c) en nysvännyt pyörääni reitillä ajanoton juostessa ja d) pesin pyöräni pahimman ruuhkan ulkopuolella.

Hieno tapahtuma jälleen ja sääkin oli huomattavasti parempi kuin mitä sääennusteet manasivat etukäteen. Kiitokset kanssa-ajajille ja järjestäjille!

mikkox
29.06.2015, 14.16
Alkuun kiitokset järjestäjille taas mahtavasta tunnelmasta ja tapahtumasta. Tämä oli 8. Tahko startti ja tällä kertaa tuli ajettua 60km + 25km päivä lähtö. Tuli ilmeisesti ajettua sen verran etu joukoissa että taluttaa piti ainoastaan Kinahmi 1. nousussa. Tosin tällä kertaa yllätykseksi lähdettiin ajamaan jo puolessa välissä uudestaan. Kinahmin päälinen oli kyllä aika hidasta etenemistä, mutta minkäs mahtaa, kun ei nopeammin ehtinyt polulle. Eskolan jälkeen alkoikin olemaan jo mukavasti tilaa ja Kinahmi 2. nousussakin sai tietä, kun runttasi porukasta ohi taivaan portaiden alkuun. Jotain hyötyä on siis ollut talven voimatreenistä, kun tuokin taas nousi, vaikka jalat tuntuivatkin aika väsyneiltä.

Parhaimmat muta osuudet tuli koettua kahteen kertaa, koska ajoin 25km päivä lähdön 9v tyttären kanssa, tuon oman kisan perään. Tässä vaiheessa oli kaikki ruuhkat jo hellittäneet ja osa mudasta hieman päässyt jo kuivumaan. Toki syvimmät paikat oli muuttuneet vielä syvemmiksi, mutta kyllä me sieltä reilussa kolmessa tunnissa selvittiin. Mahtavaa kannustusta neiti sai muilta kilpailijoilta ja mekin yritimme parhaamme mukaan kannustaa kaikki ohi ajavia pitkän matkalaisia.

Renkaina toimi hyvin Contin X-Kingit. Pitivät tarpeeksi ja puhdistuivat mudasta todella hyvin. Onneksi takana oli Protection malli, sen verran paljon kuului kyljistä kiviltä liukumis ääniä, että olisi nakkikuori versio ollut kovilla.

DrJones
29.06.2015, 15.49
Meriittien listaaminen olisi ihan hyvä keino järjestäjän puolelta vaikuttaa lähtöryhmän valintaan. Senhän voisi jokainen ilmoittaa ilmoittautumisen yhteydessä, "Edellinen TahkoMTB aika: 2014, 60km, 3:37" tai jos ei ole ajanut tahkolla, täydentävä sarake: "Muu meriitti: Finladia mtb, 2014, 70km 3:29", sitten jos yrittää ilmoittautua edellisen vuoden 6h Tahkon ajalla kuumaan ryhmään, voisi järjestäjä automattisesti siirtää eri ryhmään. Tarvittaessa yksilö voi puolustaa oikeuksiaan valita ryhmä sähköpostilla jälkikäteen jos ei kisameriittejä ole. En kyllä osaa arvioida minkä verran väärissä ryhmissä lähtijöitä on, siihen ehkä tarvittaisiin juurikin tuo tilastoanalyysi :P

pikkupoika
29.06.2015, 16.26
Ei voi ymmärtee peruskoulun matikalla mikä into niillä hitammilla on tunkea siihen 9:00 lähtöön. Jos ne lähtis 9:15 lähössä niin niiden loppuaika olisi 15min parempi, koska 9:15 lähtö saa Kinahmilla 9:00 lähön hännät kiinni.

spetke75
29.06.2015, 16.53
Ihan pro tip: kannatta opetella samoilla työkaluilla pieni ruuvinkääntö takavaihtajan rajoitinruuveihin niin sitä ei tarvi irrottaa x kertaa TURHAAN. Epäilen että sullakin vaihtajan yläreunan siirtymä on rajoitettu vaijerin löysyydellä eikä vaihtajan rajoitinruuvilla :)

Kiitos vinkistä. Rajoitinruuvit oli kyllä säädetty ihan ok. :)

Tänään kun Spessun pesin Muc-Offilla kaikesta vielä irronneesta turpeesta ym. niin vikakin alkoi löytymään. Takavaihtajan korvake oli aavistuksen vääntynyt, kahden isoimman rattaan välissä oli kiertyneenä ohutta risua ja häkin rissojen ympärillä myös oli jotain ihmeellistä kiertymää. Veikkaanpa, että ketju on pompannut kevyimmältä rattaalta yli jos alarissoista on hirttänyt kiinni tms. Ekan rempan jälkeen kyllä pikaisesti möhnät siivosin vaihtajasta pois, mutta ilmeisesti siinä vaiheessa, kun vaihtajan kiinnitin takaisin, jotain meni vituralleen.

Tuolla tuo Stumppi nyt kiiltää öljyttynä ja kaikki pelaa hienosti. Vaihtajankorvakekin suoristui pienellä kampeamisella, joskin taidan vielä vaihtaa koko palikan uuteen.

Tuleehan näitä Tahkoja vielä uusia. :D

juseh
29.06.2015, 17.13
Tulipahan kokeiltua nyt ekan kerran 45km lenkki. Pari vuotta tullut pidettyä sapattia maastoilusta ja muutenkin meitsi on se verta paska ajamaan märällä kelillä, että päätin sivuuttaa suosiolla 60km tänä vuonna. Kippasin siinä sitten muutamat kerrat ihan kunnolla Eitikantielle tulevassa kosteahkossa laskussa, joten vähäinenkin usko omaan ajamiseen jäi sinne kuravelliin. Loppumatka tulikin sitten oltua pujottelukeppinä vähänkin liukkaammilla pätkillä. Muuten tuo 45 oli ihan positiivinen kokemus, paljon vähemmän itselle pakko-tunkattavaa pätkää kuin mitä kuudellakympillä.

BTW, mihis oli lihispullat hävinny buffet-pöydästä?? Eihän sitä nyt pyöräilyn päälle mitään valkeita, suolattomia lihapaloja syödä...

znood
29.06.2015, 17.20
BTW, mihis oli lihispullat hävinny buffet-pöydästä?? Eihän sitä nyt pyöräilyn päälle mitään valkeita, suolattomia lihapaloja syödä...
Ei niitä aiempina vuosina tarjottavia olis saanu lihapullaksi nimittää. Jotain pyöryköitä mitälie.

Hiks
29.06.2015, 18.29
Jossain mäen päällä ajaessani letkan viimesenä alkoi jonosta kuulua sadattelua ja suoranaista aukomista ensimmäisenä ajavalle tyyliin "Aja kovempaa tai mee sivuun!" "Jos osaat!" "Säälittävä vauhti!" Vauhti oli ihan riittävä ja herra väistikin heti kun tilaa oli. Sitäpaitti jokunen niistä letkan huutelijoista tais tulla selkä edellä vastaan loppupäässä... Oltiin samassa letkassa ja oli kyllä aika villiä juttua! Tämä nuorempi kuski mikä ajeli etummaisena meni ikäänsä nähden tosi hienosti vieläpä! eikä siinä nyt niin hätä ollut että ohi olis heti pitänyt päästä kun leveä lasku oli kohta tulossa. Sitten kun päästiin ohi niin tämä huutelija tais tippua. Loistava kisa oli kyllä! Kiitos järjestäjille kaikesta. Yksi toive tuli meidän 5v juniorilta, olis todella innokas lähtemään kisaamaan ens vuonna. 60km kisaan en uskalla häntä ilmottaa ettei lastensuojeluviranomanen tulis, mutta jos olis tyyliin leikkimielinen 2-5 km kisa niin varmasti olis mukana.

ottojussi
29.06.2015, 18.45
Parin välivuoden jälkeen tuli lähdettyä ottamaan miehestä mittaa 180 km matkalle. Maaliin pääsy jäi vielä haaveeksi toisen kierroksen Eskolan ja Tuulivaaran välissä olleen hiukan vaikeamman hetken vuoksi, jonka jälkeen oli aika selvää, etten olisi kierrosta pystynyt päättämään klo 14 aikarajaan mennessä. Lopulta taisin jäädä vartin siirretystä aikarajasta. Vaikka maalinpääsyn tavoite jäi täyttymättä ja buffi saamatta (vaan eipä tuo DNF tuloksen saaneille tainnut kuuluakaan), retkestä jäi ihan positiivinen fiilis. Lopulta 120 km kohdalla ajojen päättyessä oli vielä suht järjissään, tuli paljon kannustusta kanssakilpailijoilta ja molemmilla kierroksilla mutamäkiä laskiessa oli niin hauskaa, etten muista milloin viimeksi olisin pyörän selässä samanlaista kokenut.

Minusta on hienoa, että on tälläinen tapahtuma, joka vetää paljon porukkaa harrastuksen alkutaipaleella olevista liki ammattilaisiin. Tahkon poluilla on vähemmän maastopyöräilleillä mahdollisuus nähdä, että mistä ja miten voi maastopyöräillä ajaa. Ja ihan heille vinkkinä, että aina kannattaa yrittää ennen kuin jalkautuu. Voi syntyä melkoisia ahaa-elämyksiä :) Itelle kävi näin kymmenisen vuotta sitten samoilla poluilla.

Josko sitä parin vuoden päästä sama uudestaan. Muutama pidempi maantielenkki alle ja vähän syömisen harjoittelua pidemmillä matkoilla, niin eiköhän se 180 km ajeta sitten maaliin.

Nii ja kalkkiruukille johtavasta laskusta oli taidettu käydä heinikko ajamassa polun vierestä, helpotti kummasti ohituskaistalla ajoa :)

dirtyrider
29.06.2015, 18.53
Minäkin komppaan 120 km lähtöä siirrettäväksi, esim. Klo 7. Saisi porukkaa tasaisemmin reitille eikä tarvitsisi olla 60 km kovempien kuskien tiellä.

Ei taida tapahtua tuo siirto, miksei siirretä samantien vaikka klo 3 starttaamaan ;-) Tämä voisi toimia että 60km kuuma ryhmä lähtee esim. klo 8 ja 120km perään klo 9 tms. Saisi molempien ryhmien kovimmat vetää tyhjälle ladulle. Kuumaan ryhmään pääsy edellyttäisi näyttöjä/nimeä.
Jokavuotinen spekulointi ja valittelu ruuhkista, itselle se oli vain huvittavaa seisoa jonottamassa Kinahmille, samaan aikaan kun mäestä kuuluu tasainen puheensorina kuin hyttysparvi. Loppupuolen kierroksesta sai aika yksin ajella ja toka kierroksella suorastaan kaipasi seuraa. Tahkolla voi käydä koska vain ajamassa ja Suomen kesä on täynnä marakisoja missä voi puskea numerolapun kanssa hampaita kiristellen, niin miksi tulla juuri Tahko Mtb:n aikaan paikalle.

tomibert
29.06.2015, 20.22
Minäkin komppaan 120 km lähtöä siirrettäväksi, esim. Klo 7. Saisi porukkaa tasaisemmin reitille eikä tarvitsisi olla 60 km kovempien kuskien tiellä. Upea tapahtuma kuitenkin kaiken kaikkiaan! Kiitos herrasmiehille takanani, jotka rauhoittelivat hosumistani jalkautimis paikoissa. Asenne kohdillaan! Ja kyllä niitä ohituspaikkoja tuolla matkalla löytyy, kuskistahan se on vaan kiinni.

En kannata tätä ajatusta. Sen sijaan ihmettelen sitä, miksi lähtöryhmien pitää startata peräkkäin niin lyhyin väliajoin? Muistelen, että muutama vuosi sitten 60km lähdöt tapahtuivat puolen tunnin välein (09:00, 09:30, 10:00). Jos lähtöryhmiä halutaan lisää kasvaneen osallistujamäärän vuoksi, miksei lähtöjä voisi olla myöhemminkin, ainakin klo 11 saakka, silloinhan 60km kuuma ryhmä alkaa lähestyä maalia?

- Tomi

vilutso
29.06.2015, 20.36
Ei päästy tänä vuonna tavoitteeseen. Tarkoitus oli vetää yöajo 60km ja päälle 180km. Aika ei vain yksinkertaisesti riittänyt ja viimeinen kierros jäi ajamatta. Keli oli hurja, mutta niinhän sen pitääkin. Matkan tekoa ei yhtään helpottanut heti alkuun jäykäksi muuttunut keula, mutta en mä toimivallakaan keulalla olisi ehtinyt viimeiselle kierrokselle. Hauskaa oli ja kiitos kaikille tsemppareille!

vilutso
29.06.2015, 20.46
Itse kahdeksatta kertaa Tahkolla ja kelihän oli paras koskaan! Huutelijoita oli jonkin verran, mutta mielestäni parhaan kuvan hyvällä asenteella ajavasta antoi 180km matkalainen joka edessäni kysyi: " Haluatko tietä?". Jouduin vastaamaan ettei tässä nyt niin kiire ole. Kivaa oli jälleen kerran ja ensi vuonna uudestaan.

Mukava kuulla että annoin parhaan mahdollisen kuvan hyvästä asenteesta. Tai ainaki jonkun kanssa kävin kuvailemasi keskustelun. Turha sitä mukavaa tapahtumaa on pilta liialla kiirellä =)

Shred
29.06.2015, 21.01
Ensimmäistä kertaa tahkolla ja reitin järjetön mutavellin määrä oli jotain mikä pääsi yllättämään, hieman vähempikin olisi riittänyt.
Petrattavaa jää ensi vuoteen, sillä tässä kelissä aikatavoite ei täyttynyt ja rengasrikon myötä aikaa venähti aivan liikaa.
Kivaa kuitenkin oli ja nyt tietää paremmin mitä odottaa, lisää kuntoilua ja eteen pienen pieni lokari ihan varmuuden vuoksi :D

purkka
29.06.2015, 21.05
Mulla olivat renkaina litkutettuina edessä Ardent, takana 2.1"Aspen. Paineet 1,5/1,6. Mies ja pyörä 98 kg. Mainiot renkaat ja kyljet kestävät rajua ajotyyliäni.

purkka
29.06.2015, 21.19
Risto Heikkisen videokooste:
https://m.youtube.com/watch?v=r7uQ8ykF03o

ReLe
29.06.2015, 22.04
Yksi toive tuli meidän 5v juniorilta, olis todella innokas lähtemään kisaamaan ens vuonna. 60km kisaan en uskalla häntä ilmottaa ettei lastensuojeluviranomanen tulis, mutta jos olis tyyliin leikkimielinen 2-5 km kisa niin varmasti olis mukana.
Joo ehdottomasti tällainen 10-30min kisatapahtuma junnuille. Joku 2km pätkä pyörille/potkupyörille todella riittäisi, että saisi kokea tapahtuman tuntua ja olla iloinen, että on ollut "kisaamassa". Meidän 3v junnu on ollut todella innoissaan, kun sai Bianchi-cupissa hyvinkäällä ajaa 6v poikien sarjassa 1km radan. Kovasti koko eilispäivän kyseli, että milloin pääsee Tahkolle kisaamaan.

mteho
29.06.2015, 22.22
Neljäs kerta Tahkolla ja mukavaa oli vaikka tavoitteena ollut ajan parannus jäi tekemättä.

Vaikka nyt kesän alussa ei olekaan tullut ajettua lenkkiä, niin huomasi kyllä talven salilla käynnin ja spinningin vaikutuksen. Tuntui lähes huijaukselta kun mäkiä jaksoi ajaa ylös totuttua suuremmalla vaihteella ja vieläpä paikoissa joissa on kuivempinakin vuosina tullut talutettua.

Renkaina oli 26x2.4 X-kingit ja pitoa riitti yllättävän hyvin. Kiitokset vain ajokoululle kun suosittelitte pienempiä paineita :)

Kehittämisehdotuksena voisi noihin pesupaikoille lisätä tiedon siitä, että pyörän ehtii pestä sunnuntainakin. Ehkä osa jonottajista jäisi tällöin pois lauantain jonoista.

mikkop
29.06.2015, 23.02
Ihanaa Tahko ihanaa!
Tuli ajettua 12. Tahkon kisa, takana yksi 25, 7x60, 3x120 ja tänä vuonna 180km. Viime vuoden kahden kiekan aika 7:08 meni sen verran putkeen että tämän vuoden matka oli luonnollinen siirtymä. Nyt ovat neuvottelut vaimon kanssa 240km matkasta käynnissä...
Olipahan rankka mutta mahtava reissu, kolmannella kiekalla mutaa oli jo niin rajusti että se lähinnä nauratti. Aikaa kului 13.08.
Minä olen aina kokenut Tahko leppoisana ja rentona tapahtumana. Huulen heitto ja huumori huoltohenkilökunnan ja kanssa-ajajien kanssa on koko tapahtuman suola. Ja tunnelma oli mitä leppoisin myös tänä vuonna.
Hienointa oli näin pitkänmatkalaisena saada kannustusta sprinttimatkojen kärjeltä heidän ajaessaan meidän ohi 600km/h. Ammattilaisten kehu kuntoilijalle on mitä parhain motivaattori!
Ruuhkat kuuluvat isoihin tapahtumiin sekä se että kisassa on mukana eritasoisia kuskeja. Silloin vaaditaan joustavuutta, suvaitsevaisuutta ja hyvää henkeä mitä minusta tässä lajissa kiitettävästi löytyy. Muistaakseni olen Tahkolla tavannut yhden kusipään 12 vuoden aikana. Se on minusta aika vähän!
Erittäin laadukkaasti järjestetty kisa kaiken kaikkiaan.
Mulla ei ole mitään valittamista mistään!

Ensi vuonna sitten .. kierrosta

Peltsi

p.s. Sunnuntaina aamupäivällä ei ollut muuten jonoa painepesurille kaupan kulmalla..

hllaakso
29.06.2015, 23.48
Jahas, kai sitä voisi tämäkin Tahkon ensikertalainen raaputtaa ajatuksia kasaan. :)

Tosiaan, kavereiden painostuksesta tuli ilmoittauduttua ensimmäiselle Tahkolle maaliskuussa. Varovaisesti valitsin 60km lähdön ja yli 5 tunnin tavoiteajan. Huhtikuun puolessa välissä heräsin ajatukseen, että eihän minulla ole edes maastopyörää. Noh, fillaritori välittömään seurantaan ja toukokuun alusta keittiössä oli cyclocrossin lisäksi 29er jäykkäperä Cube. Puolentoista kuukauden aikana maastokilometrejä kertyi ehkä vajaat 300, joten minulla oli omat epäilyni omasta jaksamisestani. Noh, lauantaiaamu valkeni ja kavereistani yksi toisensa jälkeen katosi aikaisempiin lähtöihin, lopulta se oma 10:10:n lähtö lähestyi. Asetun lähtöjoukkoon. Sykemittari päälle. Kuuluttaja kertoo, että lähtöön 3 minuuttia. Syke 100. Ei hätää. Minuutti. Syke nousee 120:een; mitä ihmettä, tässähän olen seisonut paikallani jo ainakin 10 minuuttia?

Nauha nousee ylös ja huomaan, että ensimmäisen mäen päällä sykkeet hakkaavat jo yli 170. Kauhistun ja koitan vähän höllätä vauhtia; samassa lähdössä olleet läskipyörät karkaavat horisonttiin. 29:n pyörät pyörivät ja ohitan ensimmmäisen huoltopisteen; tuntuu hyvältä. Ylämäet alkavat ja koitan kuunnella mitä kanssa-ajajat sanovat, mutta en saa juurikaan vinkkiä tulevasta. Ujo poika ei kehtaa kysyä. Kinahmi 1, miten joku tämän ajaa ylös? Tässähän tämä jonossa menee tunkatessa. Niin tekevät muutkin; ei tunnu tyhmältä. Pian päästään Kinahmin päällä lasettelamaan kivaa heinikkopolkua ja hymy nousee huulille. Ei se tunkkaaminen niin paha ollutkaan.

Ensimmäinen EA piste. Tässä kohtaa neuvottiin olemaan varovainen. Viikonlopun luontoääni kaikuu jo kauempaa ja hyppään suosiolla muun jonon jatkoksi ja talutan mutalällyn läpi. Ei Helsingin keskuspustoissa tälläisiä mutahautoja ole. Noh, ei näitä paljon voi olla. Ikuisuudelta tuntuneen pyöräily-talutus-mudan jälkeen yllättäen tupsahdetaankin toiselle huoltopaikalle, jossa täytän juomapullot ja nautin ensimmäistä kertaa energiageelin. Onpas outoa, paksua mehua. Sitten edestä löytyykin muutaman kilometrin pituiselle hiekkatiepätkälle, joka on aivan luotisuoraa. Noh, koitetaan tässä ottaa kiinni tunkkaamiseen kuluneita minuutteja. Mikäs tässä rullatessa.

Jahas, edessä on aika vinha jono; kaikki taluttavat suosiolla. Koitan onneani ja koitan kiivetä ensimmäistä rinnettä ylös. Johonkin asti pääsen, hyvin edessä taluttavat ihmiset tekevät tilaa. Lopulta se pysähtyy omakin meno ja muiden seuraan tunkkaamaan. Ihmettelen jonon hidasta etenemistä ja porukan määrää. Noh, eipä tätä Kinami II:sta olisi ajettukaan ylös. Tyydyn omaan paikkaani jonossa. Sittenkös se riemu alkaa. Kivaa, loivaa laskua ja jonokin tuntuu hävinneen johonkin. Ohituksia en juurikaan uskalla hakea, muutamalle takaa-tulijalle annan tietä ja kaikki menee hyvällä maulla. :) Vauhti tuntuu hyvältä ja päätän ajaa kolmannen huoltopisteen ohi.

Kolmannen ja neljännen huoltopisteen välissä ohitan yhden kavereistani. Nopea moikkaus ja totean jatkavani matkaa. Mudan määrä taas aiheuttaa minussa suurta epäuskoa. Seuraan muiden esimerkkiä ja talutan, jälkeenpäin ajateltuna liikaa. Olisi nämä päässyt ajamallakin. Mutta mitäpä sitä ensikertalainen tietää. Neljännellä taukopisteellä taas pienen tankkauksen paikka, geeliä, patukkaa, leipää ja suolakurkkua. Kuuntelen tsemppausta vapaaehtoisilta ja sivukorvalla kuuntelen kanssa-ajajien kommentteja. Jaloissa alkaa jo painaa. Viidennellä huoltopaikalla saa kuulemma vohveleita! Tämä pätkä oli minulle vaikein. Isohkoa murikkaa ja liukasta mutaa. Yhdessä kohdassa tunkatessani liukastun ja saan polveeni isohkon vekin. Kilometrin päässä EA pisteellä saan haavan puhdistusta ja se sidotaan. Kiitos näille itikan syötteinä olleille sankareille! Lopulta pääsen viidennelle huoltopisteelle. Salaiset toiveet viiden tunnin alittamisesta alkavat haihtua mielestäni. Aikaa taisi olla tunti. Tässä mudassa ei onnistuisi.

Viidenneltä huoltopisteeltä otan muutaman vohvelin, lisää geeliä ja patukkaa. Eihän sitä tänne asti tultu luovuttamaan. Näen, että muut taluttavat mäkiä. Koitan tulla mäkiä mahdollisimman paljon ajamalla ja yllätykseni pääsen niitä aika hyvin ylös, vaikka edessä on yksi 32-piikkinen ratas. Välissä kuitenkin joudun hyppäämään pois pyörän selästä. Mukava kuitenkin kuulla, kun toiset kannustavat kun jaksaa yrittää! 7 km matkaa ja aikaa olisi 35 minuuttia sanovat kyltti ja sykemittari. Ei taida onnistua. Eikä edes El Grandea näy. Paitsi kohta.

Näen tien laidassa kyltin, joka kertoo että El Grande alkaa tästä ja nyt. Joko alotan tunkkaamaan? Eräältä 300km kuskilta kuulin vinkin, että aja ne ylämäet. Ne on niin hidasta tunkata. Noh, ei kai mies voi olla väärässä ja väännän minkä jaloista saan irti. Tasaset kohdat ryömin ja tasaan sykkeitä. Ensimmäinen tunkkaus ja kiroan vieressä menevällä, että ei tää yksi eturatas riitä (lue: voima jaloissa ei riitä). Tässäkö se nyt oli. Loppu taluttaen? Koitan vielä ja aika paljon selkiä tulee vastaan. Sekä kannustusta, kiitos! Kohta näenkin edessäni jo hiihtohissin. Selvisinkö? jes! Eiih, mitä ihmettä. Tämä hiekkatiehän jatkuu vielä vaikka kuinka. Ja vielä. Aikaakin näyttäsi olevan kohta n. 10 minuuttia ja viimeinen lasku vasta alkaa. Voisinko silti ehtiä alle viiden tunnin? Kädet tuskin jaksavat puristaa tangosta, joten laskusta tulee vaikea. Vähän pelottaa, mutta yritetään. Loppulaskussa pyydän vielä tietä parilta kuskilta. Anteeksi teille, tulin huonosti ohi ja jouduitte väistämään minua! :( Vielä viimeinen lenkki lahden ympäri ja loppusuora alkaa. Tämä menee ihan tiukaksi. Koitan polkea ja polkea, mutta eihän pyörä enää mihinkään liiku. Maali näkyy jo. Vielä vähän! Maaliviivan yli ja sivukorvalla kuulen kuuluttajan lausuvan nimeni ja aikakin alkaa nelosella. JES! kerkesin. Kokonaiset 8 sekuntia alle 5 tunnin! huh. Hymy nousee korville ja yksi käsi ilmaan. Tuntuupa hyvältä.

ohoh, tulipas siitä pitkä. Noh, jos joku jaksaa lukea, niin kiva. Ei musta ihan kirjailijaa taida tulla. :D

TL;DR

Ensimmäinen tahko, 60 km. Maaliin päästiin ja pyörä toimi hienosti. Välillä harmitti jonottelu ja muta. Molemmat pystyi kääntää positiiviseksi, kun jutteli kavereille ja ajoi läpi. Kiitos kaikille kuskeille kannustuksesta, tien annosta ja tien pyytämisestä. Hymyilytti. Anteeksi kaikille, joiden kisaa saatoin pilata huonolla ohituksella, väistöllä tai sanomatta 'kiitos'. Etiketti ei aluksi ollut hallussa, mutta kun 60 km sitä seurasi sivusta, aloin oppia mitä yhteishenki täällä Tahkolla on. Superisot kiitokset vielä järjestäjille ja erityisesti huoltotyypeille. :)

Mitenköhän sitä pitäisi treenata, jotta ensi vuonna menisi 2 kierrosta?

EDIT: keskisyke 166, onko se liikaa 25v kuskille?

Gaissa
29.06.2015, 23.54
Tahko MTB:stä otettuja kuvia (https://plus.google.com/photos/117864638133860760755/albums/6165876545990316257?authkey=CI2Iz5Kn44_ZZg) ;)

EmmiMaria
29.06.2015, 23.55
Ekaa kertaa Tahkolla, ajoin (talutin) 25km 14.00 lähdöllä, allani 17kg painava Prisman huippuhyvä 300egen Jupiter, pääsin maaliin ja voin sanoa etten ole vielä koskaan aiemmin kävellyt 25km taluttaen pyörää siispä hyvä minä, ylitin itseni :D Ens vuonna aion tulla uudestaan ja toivottavasti hieman parempi pyörä alla ja josko oikein kävis harjottelemassa. Lauantainen oli ensimmäinen kerta maastossa ja muutenkin kun edellisestä kerrasta fillarin selässä oli kulunut jo aikaa (15vuotta) jos ei huhtikuun alun kolmea asfaltti reissua paikalliseen lasketa. Täytyy todeta että porukka oli aivan mahtavaa, reitti oli haastava ja jopa osin pelottava, kaikki oli hienosti järkätty ja olut maistui hyvälle 4h rämpimisen jälkeen :) Ei huono!

Viljami
30.06.2015, 00.15
Olen tässä jo monta vuotta ihmetellyt noita huutelijoita tuolla polulla. Omalle kohdalle ei ole onneksi sattunut, mutta poika on kertonut parista tapauksesta. Jos haluaa ajaa täysin omaa vauhtia, niin minkä ihmeen takia pitää tunkea polulle, jossa on pari tuhatta muutakin ajamassa. Tai sitten voi tietysti lähteä klo. 09.00 ja siitä heti keulille, niin saa varmasti ajaa omaa vauhtia. Taitaa olla kuitenkin eri jätkät, jotka niin tekee.

ajpi
30.06.2015, 00.29
Toinen Tahkon 60km takana ja olipa raskas reissu. Aika parani reilut 10min, mutta 4h raja jäi vielä reilun 30 sekunnin päähän. Muta imi miehestä tehokkaasti mehut ja viimeinen 25km tuntui todella hankalalta. Alamäessä vielä pystyi jotenkin ajamaan, mutta reisikrampit pakottivat tunkkaamaan useita ylämäkiä. Kellon mukaan viimeinen 10km meni kuitenkin kovempaa kuin 2014, joten ehkäpä sitä on ainakin jossain kehittynyt.

9.15 lähdössä tunkkaaminen Kinahmille sujui kyllä luvalla sanoen kovin hitaanpuoleisesti. Takanani jotkut tuskailivat aikatavotteiden kanssa, mutta taisitte päästä alle 4h kuten siinä Kinahmin päällä teille väitin... :) Kiitos kaikille kanssakilpailijoille hyvästä hengestä. Toivottavasti kukaan ei harmistunut kun pyysin Kinahmi 1:n laskussa taluttajia siirtymään laitaan, että mäen voi ajaa alas. Hienosti sain tietä.

Joo ehdottomasti tällainen 10-30min kisatapahtuma junnuille. Joku 2km pätkä pyörille/potkupyörille todella riittäisi, että saisi kokea tapahtuman tuntua ja olla iloinen, että on ollut "kisaamassa". Meidän 3v junnu on ollut todella innoissaan, kun sai Bianchi-cupissa hyvinkäällä ajaa 6v poikien sarjassa 1km radan. Kovasti koko eilispäivän kyseli, että milloin pääsee Tahkolle kisaamaan.

Tämä olisi loistava esim. perjantai- tai lauantai-iltaan. Meillä 6v läskipyöräilijä ajaisi mielellään jonkun lyhyen kisan, mutta 25km on varmasti vielä liian suuri haaste ensi vuonnakin. Tahkon keskustaan saisi kyllä näille lapsille rakennettua oman kilpareitin melko vähällä vaivalla. Joko laitoitte kehitysehdotuksen menemään?

spetke75
30.06.2015, 09.35
Ihanaa Tahko ihanaa!
Tuli ajettua 12. Tahkon kisa, takana yksi 25, 7x60, 3x120 ja tänä vuonna 180km. Viime vuoden kahden kiekan aika 7:08 meni sen verran putkeen että tämän vuoden matka oli luonnollinen siirtymä. Nyt ovat neuvottelut vaimon kanssa 240km matkasta käynnissä...
Olipahan rankka mutta mahtava reissu, kolmannella kiekalla mutaa oli jo niin rajusti että se lähinnä nauratti. Aikaa kului 13.08.
Minä olen aina kokenut Tahko leppoisana ja rentona tapahtumana. Huulen heitto ja huumori huoltohenkilökunnan ja kanssa-ajajien kanssa on koko tapahtuman suola. Ja tunnelma oli mitä leppoisin myös tänä vuonna.
Hienointa oli näin pitkänmatkalaisena saada kannustusta sprinttimatkojen kärjeltä heidän ajaessaan meidän ohi 600km/h. Ammattilaisten kehu kuntoilijalle on mitä parhain motivaattori!
Ruuhkat kuuluvat isoihin tapahtumiin sekä se että kisassa on mukana eritasoisia kuskeja. Silloin vaaditaan joustavuutta, suvaitsevaisuutta ja hyvää henkeä mitä minusta tässä lajissa kiitettävästi löytyy. Muistaakseni olen Tahkolla tavannut yhden kusipään 12 vuoden aikana. Se on minusta aika vähän!
Erittäin laadukkaasti järjestetty kisa kaiken kaikkiaan.
Mulla ei ole mitään valittamista mistään!

Ensi vuonna sitten .. kierrosta

Peltsi

p.s. Sunnuntaina aamupäivällä ei ollut muuten jonoa painepesurille kaupan kulmalla..

Tämä.

Minulla oli vasta neljäs Tahko, mutta en minäkään kovin montaa niin kiivasluonteista kuskia ole reissuilla nähnyt, että olisin jotenkin ahdistunut. Tottakai jokainen haluaa ajaa omaa ajoaan, joku tahtoo parantaa viime vuotista ennätysaikaansa ja mitä muita hyviä ja kunnianhimoisia tavoitteita nyt kenelläkin on. Tällaisessa isossa massatapahtumassa, joka on avoin ihan kaikille, pitää vaan yrittää jaksaa odotella, jonotella ja antaa tarvittaessa myös tietäkin. Hyvässä porukassa ajaminen tekee hommasta mahtavan ja kun ei liikaa vanne kiristä päätä, niin kaveria jaksaa tsempata siinä ohimennen ja kysellä vähän vointiakin, jos näyttää meno hapokkaalta.

Järjestelyissä ei ollut moitteensijaa, rata oli tänä vuonna, kuten Peltsi hieman viittasikin, jopa naurettavan haastava kuralälleineen ja kelihän oli mitä parhain. Se iltapäivälle odotettu vesisade ei sitten tullutkaan, joka olisi voinut tietenkin tuoda vielä oman mausteensa tähän ralliin. Oma 180km tosiaan päättyi tekniikkamurheisiin, mutta enää tuo keskeytys ei ketuta niin paljoa, kuin silloin istuessani Piazzalla puun alla huoltolaatikkoni vieressä ja pyörääni tuijottaen. Sitkeimmät lähtivät vielä kolmanelle kierrokselle ja kyllä sitä isoa kättä pitää nostaa heille ketkä maaliin ajoivat. Ruuhkia ei varmaan enää siinä vaiheessa kauheasti ollut, mutta olosuhteet sitäkin vaativammat.

Ensi vuonna uudestaan ja pitkälle matkalle, ruuhkiin, kurakoihin ja ihan mitä kaikkea mahtava TahkoMTB tarjoaakaan. Hei: Paarmoja ei tainnut tällä kertaa kauheasti olla? Minä en ainakaan niitä huomannut. :cool:

ReLe
30.06.2015, 09.39
Paarmoja ei tosiaan ollut. Jotain ihmeellistä joukkokuolemaa tekivät sinertävät koppakouoriaiset. Niitä oli polku täynnä ekalla kinahmilla.

Han$a
30.06.2015, 10.31
Paarmoja ei tainnut tällä kertaa kauheasti olla? Minä en ainakaan niitä huomannut. :cool:

Ei ollut ei, mutta sitäkin enemmän hyttysiä. Nyt 2 päivää kisan jälkeen jalat näyttää niinku ois joku tauti. Täytyy ihmetellä niitä sääskien kärsiä kun saavat semmosen mutakerroksen päältä vielä tuikattua johonkin suoneen. 2 rengasrikkoa ja muuta mukavaa teknillistä harmia. Kerkesivät kuppaamaan aika hyvin siinä sisureita vaihellessa. Haaskaa oli :)

i_sairanen
30.06.2015, 11.26
Hei: Paarmoja ei tainnut tällä kertaa kauheasti olla? Minä en ainakaan niitä huomannut. :cool:

Pysähdyin kolmannella kierroksella Kinahmi 1:n laella kustauolle ja kyllähän niitä ilmestyi saman tien :D Ilman tätä olisi kokemus jäänyt jotenkin vaisuksi ;)

Avokid
30.06.2015, 11.51
Mitenköhän sitä pitäisi treenata, jotta ensi vuonna menisi 2 kierrosta?

EDIT: keskisyke 166, onko se liikaa 25v kuskille?
Mäkitreeniä ja tekniikkatreeniä niin, että tunkata ei tarvitse kuin jonon vuoksi. Ei niitä maastokilsoja tarvita paljoa, jos tekniikka on kunnossa ja jaksaa polkea mäkiä. Minä olen nyt 1.5v maastopyöräilyuran aikana ajanut ehkä sen 300km maastossa ja siihen lasketaan ne kaksi 60km Tahkoakin. Tänä vuonna toinen kiekka jäi tekemättä tuon flunssan takia.

Viikkoa vajaalla 34v ja ylipainoisella kuskilla pienessä kesäflunssassa keskisyke 176 ja ajelin mielestäni rauhallisesti ettei sairaus pahasti pahenisi.. Mutta nämä ovat henkilökohtaisia juttuja.

Kiovan Dynamo
30.06.2015, 12.12
Jotenkin tänä vuonna pystyn ymmärtämään taas pykälän verran paremmin niitä ihmisiä, jotka treenaavat vuoden ajaakseen Tahkolla hyvin, mutta eivät vain mahdu ajamaan sillä tavalla, kuin haluaisivat ajaa. Tottakai, silloinkin pitäisi malttaa käyttäytyä kunnolla, mutta kyllähän siellä jokainen yrittää omaa parasta suoritustaan. Itse ajoin reitin viimeiset 20 km perjantaiaamuna aivan lenkkivauhtia tyhjällä polulla ja taas vastaavasti lauantaina sellaisessa porukassa, joka päätyi kuudeltakympiltä maaliin noin 3:30 loppuajassa. Tuolla pätkällä ajassa oli eroa vain vajaa kolme minuuttia, mutta lauantaina sykkeet toistakymmentä lyöntiä korkeammalla. Eli vaikka fyysisesti saisitkin kropasta kauden parasta irti, niin kun ei mahdu, niin ei mahdu.

Noin ihan vertailun vuoksi haluaisinpa nähdä sen massahiihdon, missä reitti olisi suunniteltu siten, että se olisi vain yksi perinteisen ura ilman ohittamisen mahdollisuutta ja sittenkin ura olisi sen verran pateilla, että noin kilometrin välein letkan kärkimies käy polvella. Tai, haluaisinkohan sittenkään oikeasti? Saattaisi Tahkolla kuullut terveiset olla aika pyhäkoulukamaa siihen verrattuna. :D

Omia keskeytykseen päätyneen 120 km:n harjoituksen tuntemuksia lisää blogilla (http://hikisetsiivut.blogspot.fi/2015/06/tahko-mtb-2015-sama-muta-samassa.html).

arisaast
30.06.2015, 12.48
KD:lta hyviä pointteja. On kuitenkin muistettava että Kinahmin polkuosuudet ja sinne johtava nousu ovat hyvin ominainen osa Tahkoa ja antavat ainakin kärjelle oman Tahkolle tyypillisen taktisen mausteen: poluille on päästävä hyvissä asemissa ja se vaatii että W/kg on kunnossa.

Kärjen takana homma on toki hieman eri ja yleensä ohituspaikkaa tarjotaan hyvässä hengessä. Se että jos polut ovat yksinkertaisesti liian tukossa, on jo sitten kilpailujohdon ratkaistava pulma. Tahko on kuitenkin perinteisesti ollut monelle se paikka jonne harjoitellaan ja jossa lähdetään jahtaamaan vaikka sitä omaa edellisen vuoden loppuaikaa.

dirtyrider
30.06.2015, 13.01
Tahko on kuitenkin perinteisesti ollut monelle se paikka jonne harjoitellaan ja jossa lähdetään jahtaamaan vaikka sitä omaa edellisen vuoden loppuaikaa.
Ja jos se ei onnistu, niin vika on järjestävän tahon, kanssakilpailjoiden, itikoiden, paarmojen, vapaaehtoisten.. Vähän pipoa löysemälle, tai sitten reenattava tarpeeksi, että pääsee sinne kärkeen ajamaan omaa vauhtia :D Henri Ojala ohitti varmasti muutama sata kuskia toisella kiekallaan, ei näyttänyt paljoa hidastavan. ;)

KonaGirl
30.06.2015, 13.22
Aina voi voittaa, ainakin itsensä! Kyllikit kuudetta kertaa mukana meiningeissä :) http://maitolaiturinkyllikit.blogspot.fi/2015/06/kyllikit-ma-ajoin-koko-yon-tahkomtb-2015.html

Kiovan Dynamo
30.06.2015, 13.23
Ja jos se ei onnistu, niin vika on järjestävän tahon, kanssakilpailjoiden, itikoiden, paarmojen, vapaaehtoisten.. Vähän pipoa löysemälle, tai sitten reenattava tarpeeksi, että pääsee sinne kärkeen ajamaan omaa vauhtia :D Henri Ojala ohitti varmasti muutama sata kuskia toisella kiekallaan, ei näyttänyt paljoa hidastavan. ;)

Tämä on aivan yhtä looginen idea, kuin se, että ne jotka eivät juokse maratonia alle 2:30, eivät ole oikeutettuja mittaamaan ulos omaa suorituskykyään. Kyllä mun mielestä perusjätkä joutuu tekemään aikamoisen määrän duunia, että Tahkon 60 km kulkee alle kolmeen ja puoleen tuntiin. Jos se on kauden päätavoite, niin kyllähän se kai olisi hauska myös ulosmitata oma fyysinen suorituskykynsä ja talven aikana tehty työ?

stenu
30.06.2015, 13.29
Ja jos se ei onnistu, niin vika on järjestävän tahon, kanssakilpailjoiden, itikoiden, paarmojen, vapaaehtoisten.. Vähän pipoa löysemälle, tai sitten reenattava tarpeeksi, että pääsee sinne kärkeen ajamaan omaa vauhtia Henri Ojala ohitti varmasti muutama sata kuskia toisella kiekallaan, ei näyttänyt paljoa hidastavan.

Joo mutta härdelli on vähän eri, jos on muutama kuski, joilla on tarve päästä ohi kolmestasadasta itseään hitaammasta tai jos onkin 300 kuskia, joilla on tarve päästä ohi muutamasta polun tukkona olevasta kuskista.

Se, että 9.15 lähtö ajaa 9.00 lähdön hännän kiinni juuri Kinahmi ykkösen alkaessa on todellakin ongelma ja vie 9.15-lähtijöiltä mielekkyyden koko reitin alkupuolikkaasta. Kun tuo 9.15 lähdön ruuhkautuminen varsinkin niille, jotka oikeasti tähtäävät siihen lähtöryhmän mukaiseen neljän tunnin alittamiseen, on ollut ongelmana jo ainakin pari vuotta, vaikuttaisi siltä, että 9.00 starttiin on alkanut ilmoittautua kuskeja, joilla ei ole aikomustakaan edes yrittää 3.30 alittamista. Lisäksi siellä on mukana tietysti myös ne 120 km:n kuskit, jotka ovat retkimielellä liikkeellä.

Tänä vuonna ruuhka oli sellainen, että sekä Kinahmille kiivetessä, että Kinahmin päällä seisoskeltiin välillä paikoillaan ja odoteltiin sovussa, että jono liikahtaisi. Veikkaisinpa, että jos joku siinä kohtaa olisi ruennyt ryysimään jonon ohi, olisi vähintään pahalla silmällä katsottu.

dirtyrider
30.06.2015, 14.20
vaikuttaisi siltä, että 9.00 starttiin on alkanut ilmoittautua kuskeja, joilla ei ole aikomustakaan edes yrittää 3.30 alittamista. Lisäksi siellä on mukana tietysti myös ne 120 km:n kuskit, jotka ovat retkimielellä liikkeellä.

Osittain selittää se, että muut 60km startit oli loppuunmyyty jo edellisenä päivänä ja viime tipassa ilmoittautuneet tuupattiin siihen klo 9 starttiin sitten.

Monelle varmaan 120 km läpi ajaminen "retkimielellä" on vähintään yhtä kova saavuutus kuin toiselle 3:30 alittaminen 60 km:llä.

Tämä on aivan yhtä looginen idea, kuin se, että ne jotka eivät juokse maratonia alle 2:30, eivät ole oikeutettuja mittaamaan ulos omaa suorituskykyään. Kyllä mun mielestä perusjätkä joutuu tekemään aikamoisen määrän duunia, että Tahkon 60 km kulkee alle kolmeen ja puoleen tuntiin. Jos se on kauden päätavoite, niin kyllähän se kai olisi hauska myös ulosmitata oma fyysinen suorituskykynsä ja talven aikana tehty työ?

Tämä on ihan yhtä looginenn idea kuin lähtisi ulosmittaamaan viritetyn auton tehoja juhannusruuhkaan ;) Siinä menee hermot itseltä ja muilta. Väärä paikka, väärä aika. Valitettavasti näin on, ettei kaikkia voi miellyttää. Toki porrastusta hyvä saada lisää, mutta aukotonta järjestelmästä ei saa. Kuten sanoin jo aiemmin, noita marakisoja on Suomen suvi täynnä, jossa voi käydä itseään testaamassa. Tahko on joka tapauksessa hieno _tapahtuma_, jossa voi käydä "ulosmittaamassa" omia rajojaan.

OJ
30.06.2015, 14.43
Jos ennen Kinahmia olisi muutama töppyrä ja ehkä vähän polkuakin, niin saattaisi venyttää porukkaa sen verran, että Kinahmille ei syntyisi niin pahaa suppiloefektiä.

Ysin lähdössä oli kuulemma joutunut seisoskelemaan Kinhamin polulle pääsyä odotellessa, mutta niinhän se tuppaa olemaan jos yrittää hiekkatieltä tunkea yli 50 kuskia suht hitaalle polulle.

ReLe
30.06.2015, 14.44
Joo näin se on, että Tahko on enemmän ajotapahtuma kuin kilpailu, ellei ole suomen top 20 ukkoja. Elämystä sinne lähdetään hakemaan. Kisata kyllästymiseen asti saa perus marakisoissa. 60km kierrosaikoja voi parannella pitkillä ja ukosta saa silloin takuuvarmasti mehut pois.

pystäri
30.06.2015, 14.48
Eräs ihmetteli korkeita sykkeitä lähtöviivalla, mulla sama homma, taisi olla juuri lähellä tuota 120 seisoessa. Olen vain oppinut olemaan välittämättä siitä ja mennyt alun fiiliksen mukaan, sitten myöhemmässä vaiheessa seuraillut niitä enemmän. Itse lähdin 60km 9.35 ryhmästä ja missään vaiheessa ei ollut tilannetta että jono olisi hidastanut omaa etenemistä. Taisi käydä myös niin että muutamat ohittamistani ajoivat sitten myöhemmin ohi kun alkoi piiputtamaan. Aina kun taakse tuli joku niin kysyisin että haluaako päästä ohi. Aika kylläkin painui hiukan päälle 4.30 mutta väittäisin etten kenenkään vauhtia hidastanut. Mitään törkeyksiä en kuullut missään vaiheessa.

Sent from my Nexus 6 using Tapatalk

OJ
30.06.2015, 14.51
Joo näin se on, että Tahko on enemmän ajotapahtuma kuin kilpailu, ellei ole suomen top 20 ukkoja. Elämystä sinne lähdetään hakemaan. Kisata kyllästymiseen asti saa perus marakisoissa. 60km kierrosaikoja voi parannella pitkillä ja ukosta saa silloin takuuvarmasti mehut pois.
No kyllä siellä sai tällainen lihava weekend warriorkin ajaa jalat altaan.

PekkaK
30.06.2015, 16.21
Olen kolmena edellisenä vuonna kiertänyt Tahkon lenkin kertaalleen ja nyt oli kahden kierroksen vuoro. Valmistautuminen ei ollut sujunut parhaalla mahdollisella tavalla. Innostuin talvella juoksusta ja juoksin ensimmäinen puolimaratonini toukokuussa. Sen jälkeen yritin kääntää juoksukuntoa pyöräilykunnoksi, eikä se ihan helppoa tuntunut olevan. Vähän ristiriitaisin tuntein matkaan, kestävyyskuntoa löytyisi, mutta onko jaloissa voimaa tarpeeksi pyörittää? Varsinkin kun ajokilometrejä oli kertynyt vain nelisensataa kevään aikana ja ennen Tahkoa vielä 10pv ajotaukoa lentsun ja infernaalisten työkiireiden takia. Ajetaan siis alamäet lujempaa ja annetaan tasoitusta nousuissa.

Lähdin melko takaa hissukseen liikkeelle, sillä tarkoitus oli säästellä voimia alussa. Kuuma ryhmä oli mennyt menojaan, kaksvitoset kääntyneet omalle reitilleen ja Kinahmin ensimmäiseen tunkkaukseen asti sai ajella melkolailla rauhassa. Rennolla meiningillä tunkkailtiin pikkuhiljaa ylöspäin, läppää heitettiin ja pohdittiin minne kaikki paarmat ovat jääneet tänä vuonna.
60km:n ”kuumassa ryhmässä” eivät kaikki selvästikään olleet kuumia, sillä yllättävän nopeasti 6xxx numerolla ajavia alkoi tulla polulla selkä edellä vastaan. Vastaavasti ensimmäinen 7xxx paukkasi ohi melkeinpä samoilla paikoilla. Ryhmäjaon tulisi selvästikin perustua aikaisempaan näyttöön. Juuret ja kivet olivat liukkaita, mutta ei se ajoa haitannut.
Eskolan huollon jälkeen koitin löytää tiepätkälle sopivia porukoita peesaukseen ja melko hyvin se onnistuikin, vuorotellen vedettiin ja melko lujaa mentiin.
Kakkos kinahmi tunkattiin perinteisesti ja pian olikin Kalkkiruukin jihaata tiedossa.
Puolenvälin tienoilla oli ehkä ne ikimuistoisimmat rypemispaikat, josta varmaan sitä metsäkoneen mylläämää laskua muistellaan vielä vuosienkin päästä! Tunkkailin pieniä pätkiä jalkoja säästelläkseni sijoituksien kustannuksella, mutta sanotaanpa nyt itseänsä kehuen, että alamäessä ei kukaan ollut ohi pyrkimässä.
ElGrande meni suurimmalta osin ajaen ja loppulasku oli yhtä hyvä kuin ennenkin. Se sivukalteva pätkä puolessa välissä on vain sellainen, että sen ajamista pitäisi harjoitella. Meinaa ajolinja väkisinkin tippua. Ensimmäinen kierros Piazzan huoltoon ajassa 4h33min, mihin olen olosuhteet huomioiden ihan tyytyväinen.
Toisen kierroksen alku olikin yksinäinen, kunnes takaa tuli pari kahden kierroksen kuskia ja menivät menojaan. Itselläni kiersi hieman mahassa ja eikä tehojakaan tuntunut olevan ja Nilsiän huollon wc tuli juuri sopivasti :) Sen jälkeen meno taas maistui paremmalta ja fiilis oli aivan toinen kun ajokavereina oli vain kahden ja kolmen kierroksen väkeä ja meininki rentoa.
Jossain ykkös Kinahmilla tavoitin kahden kierroksen kolmikon. Reilusti kysyivät oliko halua mennä ohi ja vastailinkin, ettei hätää ole ja menen kun on paikka. Tätä jatkuikin sitten jonnekin Tuulivaaran huoltoon asti. Lähdettiin aina huolloilta yhtä aikaa, menin ohi jossain alamäessä ja poijjaat löysivät minut taas seuraavalta huollolta syömästä :) (jäihän niitä vohveleita tarpeeksi Rahasmäkeen?)
Toisesta kierroksesta jäi mieleen erityisesti Eskolassa tarjotut kahvit ja se todella rento meininki, mikä vallitsi niin kuskien kuin huoltopaikkojen ihmisten keskuudessa.
Loppulaskussa oli aika hyvät fiilikset, tosin em. kolmikon punapaitainen ja oranssikypäräinen kaveri (sori kun en nimeäsi hoksannut kysyä) kuittasi ohi laskun lopussa, eikä itselläni ollut enää jalkaa vastata kiriin :)
Toinen kierros aikaan 5h20min ja loppuaika oli 9h53min, mihin olen myös tyytyväinen näissä oloissa.

Koska itselläni oli tosiaan ensimmäinen kahden kierroksen matka, oli mielenkiintoista seurata miten oma fysiikka pelaa, kun suorituksen kesto lähenee kymmentä tuntia. Toisella kierroksella eivät sykkeet nousseet enää niin herkästi ja sellaista peruspyöritustehoa tuntui löytyvän rajattomasti. Vastaavasti kun tehoa olisi pitkissä nousuissa pitänyt lisätä, niin jalat pyrkivät hapottamaan herkästi. Toisaalta krampeilta vältyin täysin paria pikku nykäisyä lukuunottamatta. Minulla oli pyörän pullossa urheilujuomaa, selässä juomareppu pelkkää vettä. Huolloissa meni banaani + suolakurkku-linjalla niinkuin ennnenkin, paitsi että toisella kierroksella ruisleipä ja suolakeksit olivat tarpeen, kun alkoi tulla oikeasti nälkäkin. Geelejä meni ehkä 8-10kpl
Kalusto (26” Cube AMS110) pelasi täydellisesti, ei rengasrikkoja, ei mitään. Rengastuksena RocketRon +Racing Ralph melko matalilla paineilla.

Mitä jäi käteen? No ehdottomasti se, että ensivuonna uudestaan kahdelle kierrokselle! Ja myöskin se, että jalkoihin täytyy hankkia enemmän potkua oikeasti!
Käteen jäi myös hemmetin hyvä fiilis ja kiitos siitä kuuluu kanssa pyöräilijöille, reitin varren huolloille ja kaikille jotka ovat tehneet töitä tapahtuman eteen! Ensivuonna nähdään!

Ski
30.06.2015, 17.13
Mää treenasin cyclocrossin ÄsÄmmiin kantamalla Farleytä olalla ja juoksemalla jonon ohi. Aika moni kannusti sen sijaan että ois rivouksia huudellu :)
Eka Tahko koskaan joten poikuus meni Läskin kaa Ugh :)

haedon
30.06.2015, 17.15
Ihanaa Tahko ihanaa! ...
...p.s. Sunnuntaina aamupäivällä ei ollut muuten jonoa painepesurille kaupan kulmalla..
Ja kevyesti tuo Peltsin jalka näytti vielä illalla nousevan Piazzalle mennessä. ;) Pesupaikalla oli tosiaan hyvin hiljaista kahdentoista maissa lauantaina, illalla kympin paikkeilla ja myöskin sunnuntai aamulla seiskalta, kun melomaan lähdin. Eihän siellä tarttee ja kannata silloin olla jonottamassa tuntikaupalla kun kaikki muutkin. Ajan voi käyttää paremmin hyödyksi terassilla fiilistellen oluttuopposen ja ehkä myös hyvän seuran kanssa...

Itsellä ei ollut taaskaan Tahkolla kulkua, joten kompensoin sen nauttimalla mudasta Thunder Burteilla. Ne toivat juuri sopivasti vaarallisuutta mukaan, vaikka ei se ollut kovin mieltä nostattavaa tunkata joitakin ylä- sekä alamäkiä, tasaisista mutapätkistä puhumattakaan :D. suosittelen kaikille joista Tahko tuntuu liian helpolta.

Tapahtuma taas oli parasta A-ryhmää ja varmasti mieleenjäävä:).

fob
30.06.2015, 19.37
Jos ennen Kinahmia olisi muutama töppyrä ja ehkä vähän polkuakin, niin saattaisi venyttää porukkaa sen verran, että Kinahmille ei syntyisi niin pahaa suppiloefektiä.

Ysin lähdössä oli kuulemma joutunut seisoskelemaan Kinhamin polulle pääsyä odotellessa, mutta niinhän se tuppaa olemaan jos yrittää hiekkatieltä tunkea yli 50 kuskia suht hitaalle polulle.
Tahkon hämärinä alkuaikoina polulle siirryttiin jo Tahkolahden pohjukassa. Sopivana suppilosta toimi metrin levyinen silta ojan yli. Joku järjestäjistä näki valon ja sumppu siirrettiin kauemmaksi.

ei kai tuohon ole muuta ratkaisua kuin siirtää koko lenkki metsäautoteille. Tietysti voi aina rajoittaa osallistujamäärää. Niin tai nostetaan osallistumismaksu vaikka kahteenpuoleensataseen. Kyllä sitä tuhat innokasta osallistujaa silloinkin löytyisi.

Itse olen hyväksynyt, että jonot ovat olennainen osa Tahkon elämystä. Jos haluaa oikeasti kokeilla omia vauhtirajojaan, niin sinne vaan oikeisiin kilpailuihin. Vaikkapa http://www.promtb.info/ ja matkaksi 84 km.

Avokid
30.06.2015, 19.46

Tuolla on maksimi 60km..

usko juntunen
30.06.2015, 19.47
Mää treenasin cyclocrossin ÄsÄmmiin kantamalla Farleytä olalla ja juoksemalla jonon ohi. Aika moni kannusti sen sijaan että ois rivouksia huudellu :)
Eka Tahko koskaan joten poikuus meni Läskin kaa Ugh :)
Ei ollenkaan huonosti juostu, ko pikkasen päälle 3.5 tunnin sipasit ja vielä Läski olalla:eek::D

Ski
30.06.2015, 19.57
Harjoitus tekee mestarin ☺

Lähetetty minun SM-A700F laitteesta Tapatalkilla

AnttiL
30.06.2015, 21.36
Jep tulihan ajettua.
Viimevuonna tuli pojan kanssa 25km lenkki ajettua ja paha polte jäi reisiin.
Joten yöajoon ja päivällä sitten 25 lähtöön tänävuonna.
Hienoa oli lähteä puoliltäöin liikkeelle.
Kyllä se ajo alkoi lipsumaan vauhdikkaaksi :)
Porukkaa oli mukavan vähän ja poluilla ei olllut ruuhkaa.
Muta ja kosteikot oli yllä jo yöllä valmiina joten niistä sai nauttia.
El Granden kun pääsi ylös oli kello 4 ja nouseva aurinko pilkisti pilviverhon takaa.
Hienoa oli ajella ja juttuseuraakin oli välillä, vaikka hiljaista siellä metsässä oli.
Kiitos ja kumarrus ja ensivuonna ehkä uudet kujeet.

stenu
30.06.2015, 21.44
Osittain selittää se, että muut 60km startit oli loppuunmyyty jo edellisenä päivänä ja viime tipassa ilmoittautuneet tuupattiin siihen klo 9 starttiin sitten.

Monelle varmaan 120 km läpi ajaminen "retkimielellä" on vähintään yhtä kova saavuutus kuin toiselle 3:30 alittaminen 60 km:llä.

Tuota loppuunmyyntijuttua en tiennyt ja jos noin on tosissaan siellä toimittu, on se ollut järjestäjiltä melko erikoinen ratkaisu.

Juu, en mitenkään arvottanut kenenkään suorituksia vaan ainoastaan kyseenalaistin nykyisen starttijärjestyksen järkevyyttä nykyisillä osallistujamäärillä.

fob
30.06.2015, 22.05
Tuolla on maksimi 60km..
hups...
:rolleyes:
http://www.spusaitti.com/saannot/Cup/xcm.htm
väittää seuraavaa:

9# 19.9.2015

XCM-SM
info(ät)promtb.info (info@promtb.info)

Matkat 84 / 56 / 28 / 10 km

Mutta varmasti pääsee ajamaan kovaa.

mikkox
30.06.2015, 22.25
^Taitaa olla yllä puhe eri kilpailuista. Ensimmäisen linkin takaa löytyy Valkeakosken XCO kisan yhteydessä oleva marathon ja yllä olevassa viestissä viitataan samojen järjestäjien XCM SM kisoihin.

JKeats
30.06.2015, 23.29
Ei niin kuuma 09:00 ryhmä:

Lähdin 09:00 ryhmään sillä ajatuksella, että siellä olisi saman kuntotason kavereita jotka ajaisi kiekan suunniteltuun alle 3:45 aikaan.
Vitutus oli aivan jäätävä Kinahmi I alkaessa kun ei edes talutettu mäkeä ylös vaan odotettiin Kinahmin alussa polulle pääsyä.
Ei tässä vielä kaikki. Kinahmin päällä, hetken ajon jälkeen, talutettiin taas jonossa Kinahmin laelle ja myös viimeiset pari sataa metriä Kinahmia alas... Kinahmi II jälkeen pääsi vihdoin polulla ajamaan omaa vauhtia ja vitutuskäyrä lähti hyvään laskuun loppua lähestyessä, kun huomasi loppuajan jäävän sittenkin alle neljän tunnin talutteluista huolimatta.

OK, ihan ymmärrettävää että porukka kasaantuu Kinahmin alkuun, mutta "ei niin kuumassa" 09:00 ryhmässä oli hävytön määrä keskimäärin ajotaidottomampia kuskeja.

Jokatapauksessa nillitykset jää mun osalta tähän, loppujen lopuksi loistava tapahtuma ja ensi vuonna uudelleen (ehkä yö lähtöön)

LJL
01.07.2015, 00.14
...ensi vuonna uudelleen

Olisiko kuitenkin parempi että menisitkin "jäätävän vitutuksesi" kanssa jonnekin muualle ajamaan.. Ei oikein tahkohengen mukaista asennetta kaverilla.

Kaikenlaista..

noniinno
01.07.2015, 00.28
Viideltä aamulla lähteneet kaverit kertoivat, että ei tarvinnut Kinahmilla jonottaa. Vaikuttaa hyvältä lääkkeeltä vitutukseen.

Näitä juttuja lukiessa tulee mieleen erään laulun sanat ..siellä kaikilla oli niiin muukaavaa, voi ettäjospa oisin ollut muukaanaa. Ehkä ensi vuonna, mutavelliä en kyllä kaipaa...

dirtyrider
01.07.2015, 02.05
Kellään kokemusta miten nuo huoltopisteiltä "ostetut" sisurit jne. maksetaan? Tuleeko tuosta erillinen lasku sähköpostiin/kirje vai pitäisikö tässä ite jotenkin hoitaa järjestäjälle tuo maksu.

MacGyver
01.07.2015, 02.07
Juu viiden lähdössä sai talsia Kinahmi I:n ylös ihan rauhassa. Toisella kiekalla taisin olla samassa paikassa siinä pahimmassa ryysiksessä ja ihan hyvin jono liikkui silloinkin. Paljonhan tuossa nousussa menee aikaa jonottaessa...10 min? Onko jonkun kisa pilalla sen takia?
Itselle oli ensimmäinen kerta 180 km matkalla ja olihan huikea reissu. Erityisen mukavaa oli taivaltaa viimeistä kierrosta muiden kolmen kierroksen menijöiden sekä 120 sarjalaisten kanssa, kiitos ajoseurasta!

Yhtään negatiivista kommenttia tai muuta huutelua en kuullut kisan aikana. Minusta Tahkolla on aina hyvä meininki ja tilaa annetaan jos kysyy nätisti. Mutta kannattaa vähän katsoa että pyytää latua semmoisessa paikassa jossa se sujuu helposti. Jos edellä ajava ajaa jotain teknistä paikkaa niin antaa yrittää ihan rauhassa.
Iso kiitos myös kaikille kannustajille! Jopa kärkiryhmän ajokoirilla oli aikaa tsempata kun ohi pyyhälsivät.

brilleaux
01.07.2015, 08.07
Olisiko kuitenkin parempi että menisitkin "jäätävän vitutuksesi" kanssa jonnekin muualle ajamaan.. Ei oikein tahkohengen mukaista asennetta kaverilla.

Kaikenlaista..

+1

segrei
01.07.2015, 08.29
Tahkomtb on maastopyöräilytapahtuma. Jos haluaa ajaa kovaa ja päästä ohittelemaan niin marttakisoja taitaa olla suunnilleen viikottain. Single track kuuluu Tahkolle ja sitä pitäisi olla enemmän. Tietä alkaa olla tuskattuttavan paljon kuten ensimmäiset 17km. Kannatan ajatusta alkupätkälle lisätyistä maastopoluista. Sumppujahan nekin olisi mutta hajauttaisi porukkaa ja vähentäisi Kinahmin sumppua.

Jos jotain voi pyytää niin niillä kaksiuraisilla maastopoluilla voisi sen toisen uran jättää vapaaksi jos taidot ei riitä ajamiseen. Kinahmi I:n laskussa taluttajia oli molemmilla urilla. Meinäsi jäädä huippulasku laskematta.

Hieno tapahtuma, hienoa porukkaa, hieno keli. Eipä ole tuollaisessa mudassa tullut ennen ajettuakaan:)

Ps. Kiitos ja anteeksi niille jotka ohitin maastossa ja olin ohitettavana tiellä;)

markettipyörämies
01.07.2015, 10.36
Eipä ole Tahkolla tullut käytyä aikoihin, mutta kyllä myös taluttajilta, tässä ja muissa tapahtumissa, soisi sen verran tilannetajua, että jos oma meno tyssää siihen mäkeen tai vaikeaan tekniseen paikkaa ei siinä aleta seisoskelemaan ja juomaan mehua, jos takana tulee porukkaa joka haluaisi kokeilla ajamalla suoriutumista.

Yhtenäistä jonoa tämä ei tietenkään koske, mutta ainakin itseä monesti harmittanut, kun joutuu jalkautumaan turhaan. Ei tosin ole tarvinnut huudella, eikä "kisat" ole menneet pilalle, mutta olen vain törmännyt ilmiöön monet kerrat. Eli jos baanalla on tilaa edessä ja omat voimat loppuu ja takana on ajajia, nopsasti sivuun ajolinjalta mehua juomaan ja puhaltamaan kiitos :)

Moby
01.07.2015, 11.15
60km ekaa kertaa takana onnistuneesti ja ensi vuodelle pitää saada vauhtia alkuun jotta saa paremmat pelipaikat, nyt kone lähti käyntiin vasta 20km jälkeen. Tästä syystä olin ekassa väliajoissa jossain 400 huonommalla puolella ja lopussa 200 paikkeilla. Kyselin latua "sitten kun on tilaa niin voisin mennä ohi"-taktiikalla ja alamäissä oli tilaa ohitella usein toista kaistaa. Alun hötkyilyt tuppaa kostautumaan lopussa joten en usko loppupelissä ruuhkien hidastavan kuin ehkä 10 min loppuajassa.
Ens vuonna tavoitteena joko 60km parempaan aikaan, yö 60km + päivä 45km tai pelkkä 120km. Viivalla kuitenkin!

Han$a
01.07.2015, 11.41
Jkeats; kannattaa mennä sinne Ojalan taakse tai vaikka eteen jos jalasta löytyy forkkuja. Ei tympäse hitaammat ja oma elämä helpottuu.

Enempi itellä tympäsi
Ne jotka puunas pyöränsä pesupaikoilla harjojen ja shampoitten kera sen 10min.

MTBVespa
01.07.2015, 12.26
Ongelma varmaan on siinä et moni ajaa yli tasonsa olevaa vauhtia sinne kinahmin alle että ois mahollisimman vähän jonoja. Sit on jo eväät syöty ku lähetään poluille. Sit tunkataan.

Herman
01.07.2015, 12.41
Juu viiden lähdössä sai talsia Kinahmi I:n ylös ihan rauhassa. Toisella kiekalla taisin olla samassa paikassa siinä pahimmassa ryysiksessä ja ihan hyvin jono liikkui silloinkin. Paljonhan tuossa nousussa menee aikaa jonottaessa...10 min? Onko jonkun kisa pilalla sen takia?

Tarkistin Garminin käppyröistä oman tallusteluni Kinahmi I:n osalta: 1. kierros osan matkaa ajaen 5.50 min, toinen kierros ruuhkassa 9.30 min, kolmas pienellä porukalla läppää lennätellessä 7.30 min. Ajaen tuo menisi ehkä 3.30-4.00 haarukkaan :cool:

Itselle oli ensimmäinen kerta 180 km matkalla ja olihan huikea reissu. Erityisen mukavaa oli taivaltaa viimeistä kierrosta muiden kolmen kierroksen menijöiden sekä 120 sarjalaisten kanssa, kiitos ajoseurasta!

Tahkolla on aina hyvä meininki ja tilaa annetaan jos kysyy nätisti. Mutta kannattaa vähän katsoa että pyytää latua semmoisessa paikassa jossa se sujuu helposti. Jos edellä ajava ajaa jotain teknistä paikkaa niin antaa yrittää ihan rauhassa.
Iso kiitos myös kaikille kannustajille! Jopa kärkiryhmän ajokoirilla oli aikaa tsempata kun ohi pyyhälsivät.
+1

Muutamaa edellä panikoivaa kaveria rauhoittelin, kun olivat kovin anteeksipyytäväisiä oman temmeltämisensä vuoksi, että "ei tämä niin vakavaa ole".

i_sairanen
01.07.2015, 15.09
180/240 km matkoilla saa Kinahmit kontata moneen kertaan täysin omaan tahtiin, suosittelen hätähousuille :) Matkaakin on sen verran, että jos on kuitenkin jossain joutunut hidastelemaan niin sen ehtii ajaa moneen kertaan kiinni. Ja ainakaan kärkikuskien joukossa ei kypärä tänä vuonna päätä kiristänyt. Toka kierroksella tuli sekä 60 km ja 120 km kärki ohi ja poikkeuksetta tuli tsemppiä ja kiitos ohi ajossa. Samoin tässä porukassa annetaan tietä välittömästi, jos on itse onnistunut sössimään ja tukkimaan polun. Monesti myös kysellään, että onko takana tulevalla halua tulla ohi. Omalla huonolla päivällä ei haluta pilata ajokaverin päivää. 120 km kuskien kanssa ehti jutustella enemmänkin ja tosi hyvä fiilis kaikilla, vaikka muutamalla juttujen perusteella vähän heikommin menikin. Tästäkin huolimatta kaverit olivat palkintoja pokkaamassa. Samalla sai hyvää stemppiä omaan matkaan, kun ei aivan yksin tarvinnut taivaltaa.

Gekko
01.07.2015, 16.05
Kolmastoista tahko ja huonolla harjoittelulla 180km yrityksenä tälläkertaa...Toisella kierroksella lyhyemmän lähdön ajajat kiusasivat vauhdillaan :seko: Ja pitihän siinä sitten niiden kanssa mennä vähän liian lujaa.
Sillä pitkällä tiesuoralla ennen kinahmi kakkosta molemmat jalat kramppas kunnolla!
Sain kyllä ne siitä loppumaan mutta tehoja ei sen jälkeen kunnolla saanut.
Myös rata oli dramaattisesti muuttunut ensimmäisen kierroksen jälkeen. Mutavelliä oli runsaasti! Jotenkin motivaatio sitten loppui, ja jätin kahden kierroksen jälkeen homman siihen.

Ei ollu oikein tarpeeksi paloa mennä mutapainiin takaisin kun ei ollut oikein mitään todisteltavaa että pääsisin tuon matkan, kun viime vuonna 240km on jo menty kuitenkin.
Tällätavalla tälläkertaa....Joo tiedän...Olen vellihousu! :(

Sekomankeli
01.07.2015, 17.27
Jos tarkotat reitin huolloilla pyörävarikon paikkaa iikka muistaakseni laittaa laskun sähköpostiin... Muista en muista miten muissa meni, listaan ainakin laitettiin kilpailijan numero ja mitä on tarvinnu, lista illalla järjestäjälle ja se hoiti eteenpäin... T: ehkä ensi vuonna mönkijämedic vaihtaa pyörän päälle...[emoji6]

Sent from my iPhone using Tapatalk

Gekko
01.07.2015, 17.51
Ihanaa Tahko ihanaa!
Tuli ajettua 12. Tahkon kisa, takana yksi 25, 7x60, 3x120 ja tänä vuonna 180km. Viime vuoden kahden kiekan aika 7:08 meni sen verran putkeen että tämän vuoden matka oli luonnollinen siirtymä. Nyt ovat neuvottelut vaimon kanssa 240km matkasta käynnissä...
Olipahan rankka mutta mahtava reissu, kolmannella kiekalla mutaa oli jo niin rajusti että se lähinnä nauratti. Aikaa kului 13.08.
Minä olen aina kokenut Tahko leppoisana ja rentona tapahtumana. Huulen heitto ja huumori huoltohenkilökunnan ja kanssa-ajajien kanssa on koko tapahtuman suola. Ja tunnelma oli mitä leppoisin myös tänä vuonna.
Hienointa oli näin pitkänmatkalaisena saada kannustusta sprinttimatkojen kärjeltä heidän ajaessaan meidän ohi 600km/h. Ammattilaisten kehu kuntoilijalle on mitä parhain motivaattori!
Ruuhkat kuuluvat isoihin tapahtumiin sekä se että kisassa on mukana eritasoisia kuskeja. Silloin vaaditaan joustavuutta, suvaitsevaisuutta ja hyvää henkeä mitä minusta tässä lajissa kiitettävästi löytyy. Muistaakseni olen Tahkolla tavannut yhden kusipään 12 vuoden aikana. Se on minusta aika vähän!
Erittäin laadukkaasti järjestetty kisa kaiken kaikkiaan.
Mulla ei ole mitään valittamista mistään!

Ensi vuonna sitten .. kierrosta

Peltsi

p.s. Sunnuntaina aamupäivällä ei ollut muuten jonoa painepesurille kaupan kulmalla..

Kiitoksia Peltsi huulenheittoseurasta osastamatkaa! (siihen asti kun en pysynyt matkassa...)

JKeats
01.07.2015, 19.24
Vissiin mikään ei ole niin pyhää ja tahkonhengenmukaista kuin tunkata zen-tilassa Kinahmia ylös (ja alas).

Tässä olisi hyvä kandin tai miksei vaikka dippatyönaihe jollekin nohevalle DI-alulle optimoida virtauslaskennan avulla reitti, lähtöryhmien koot, lähtöajan ja tason.
Lähtöryhmien/reitin optimointi palvelisi ihan jokaista osallistujaa. (paitsi niitä jotka diggaa tunkkauksesta)

ar
01.07.2015, 19.52
Kinahmin ykkösen tunkkaaminen ja 3.45:n aikarajan alittaminen eivät juurikaan riipu toisistaan, koska myös ekan ryhmän kuskeista lähes kaikki menevät tunkaten ylös. Turha kiukutella, jos ei vauhti riitä. Ensi vuodelle vinkiksi, että tunkkaus jatkuu, oli lähtösysteemi mikä tahansa.

a-o
01.07.2015, 20.05
Minulla jäi ensimmäisestä Tahkomtb:stä hyvä maku! Tunnelma oli kiva ja rento, polulla oli porukkaa, mutta tilaa sai pyydettäessä ja myös itse pyrin antamaan tietä.

Mulla meni ensimmäisen ja toisen kierroksen Kinahmi1 ylityksessä suunnilleen sama aika, eka Kierros jonossa ja toinen naisten 120km hopea naisen peesissä. Eli vaikka baana oli toisella kierroksella vapaa en päässyt juuri lujempaa.
34 piikkisellä eturattaalla ei vain reidessä riittänyt paukut nousta ajamalla.

KA-RI
01.07.2015, 23.49
Kiitos taas kerran loistavasta tapahtumasta!

Muutamia huomioita. Olipa mukava, että yöajon osalta huoltoja oli parannettu edellisestä yöajostani. Mukavaa, että olivat miehitettyjä ja että siellä oli jotain tarjottavaakin. Täyden hinnan vastineena voisi olla kyllä ajanottokin. Juu, ei ole päiväajoon verrannollinen ja ihan puuhastelua on oma touhu, mutta olisi kiva että aika jäisi talteen ja näkisi vähän että paljonko oli kuskeja edellä, aikaeroja yms. Näin ilman insinöörikoulutusta kuvittelen, että olisi helppo järjestää kun matot ja kaikki on jo maastossa jne. Ja siinähän se systeemi olisi helppo testata päivää varten.

Tahkon henki, se on loistava. Tänä vuonna ei hapannaamoja osunut omalle kohdalle yöllä eikä päivällä.

Ekaa kertaa kokeilin myös 45km matkaa. Reitin "oikaisukohdalla" oli mukavaakin polkua, hieman ihmetytti ettei mutapätkillä siinä nousussa oltu yhtään siivottu niitä vesattuja risuja kun muuten oli ihan ajettavaa.

Ehkä kuvittelin vaan, mutta loppulasku oli jotenkin paremmassa kunnossa kuin viime vuonna. Edelleen kaipaisin siihen tilalle jotain ajettavaa maastopyöräilyä hullun kaahaamisen ja pelkäämisen vaihtoehdoksi. Siis nythän se lasku on vähän jokotai-tyyppinen. En tiedä onko siellä sattunut, mutta ainekset on. Parempi kuitenkin kun se 10v takainen rinnekaahaus heti El Grandelta vasemmalle.

Siellä yöajossa oli joku herra kameran kanssa siinä Nilsiän pururatanousussa (?) ennen ekaa polunpätkää. Jos on tietoa/kuvia niin mielelläni näkisi minkälaista se oma puuskuttaminen on ollut..

Ja mikä parasta, Tahko jaksaa aina yllättää, muuttujia on mukavan paljon. Tälläkin kertaa sää oli mahtava ja erilainen.

dirtyrider
02.07.2015, 00.46
Facebookiin linkattu Ustream video, harmi kun omaa 120km maaliintuloa ei näy, leikattu palkintojen jakoon jossain ennen 8h rajaa.
http://www.ustream.tv/channel/tahko-mtb

Polun tukko
02.07.2015, 02.10
Oli huikea reissu taas tahkon maisemiin. 9:35 lähdössä lähdin ja karvan verran ryhmän aikatavoite ylittyi mutta oma aika parani reippaat 16min viime vuodesta että olen tyytyväinen kun reitti oli itselle hitaampi kuin viime vuonna :D .
Jalka toimi hyvin ekat 30km mutta ennen kalkkiruukkia iski krampit joista yleensä kärsin todella harvoin..Alunperin tavoite oli skipata kaikki huollot mutta nyt reitti teki sen ettei tästä tullut mitään.Huolloissa suolakurkkuja kaikkiin mahdollisiin reikiin ja merisuolaa mälli alahuulen alle ja takasin baanalle.Nippa nappa pääsi ainna huolto välin tällä metodilla.

Pyöränä enduro mallin kona jolla tottunut ajamaan super gravity renkailla ja kun nyt löi alle contin x-kingit niin tuntui että pyörä suorastaan lentää.Rullashan ne mutta vaikka seoksena oli chili,niin ei ne märällä pitäneet paskan vertaa,varsinkaan hitaassa vauhdissa kun jonoisa mentiin.Kun vauhtiin pääsi niin sitten pitoa ehkä oli,tai vauhti korjasi virheet?

Jonoja oli joo, ja paljon, paljon enemmän mitä oletin.Lähdin startissa ryhmän suht perältä ja sieltä aloin napsia päitä pikku hiljaa sen mitä jalka ja ruuhka myöten antoi.Kinahmi 1:llä juutuin toviksi ryppääseen jossa edellä meni kolme miestä ja nainen.Hetken turhautti mutta maltoin pitää kasetin nnipussa ja odotin paikkaa missä pääsi runttaamalla ohi.Samoja tilanteita oli useampi ja jo etukäteen uneksittu rahasmäen ek:n lasku meni myös jonotteluksi mutta kyllä siellä latua tuli kun hihkaisi että VASEMMALTA jne...Siellä jopa joku viisas mies huusi siinä missä lasketaan ekan puron yli että "joku tulee kovaa takaa" ja kaikki silloin edessä olleet (4) antoivat auliisti tietä.Sai konaa syöttää lämä tiskissä rotkon pohjaan.

Eli mielestäni kun pitää kasetin kunnossa ja käyttää verbaalisia kykyjä niin kyllä tahkolla latua tulee.Toki jos on hiljaa ja/tai tuijottaa vain eturenkaaseen niin ei saavuta mitään,ei elämässä eikä tahkolla.

Tänä vuonna pieni haave vielä keväällä oli ajaa 120km mutta olisin varmaan sairaalassa nyt jos koettanut olisin.Ensi vuodelle lähdetään siihen tähtämään,ei sairaalaan vaan 120km :D

miku80
02.07.2015, 08.54
Eli mielestäni kun pitää kasetin kunnossa ja käyttää verbaalisia kykyjä niin kyllä tahkolla latua tulee.Toki jos on hiljaa ja/tai tuijottaa vain eturenkaaseen niin ei saavuta mitään,ei elämässä eikä tahkolla.

Noissa mutasimmissa kohdissa porukka tunkkas parijonoissa reunoilla niin pääsi hyvin ajamaan keskeltä läpi..

Yleensä ottaen en välitä märässä, kurassa, mudassa möyrimisestä, mutta nyt oli kyllä saakelin hauskaa ja mitä enemmän lintassa mentiin sen hauskempaa.. Onneksi lähdin Endurolla xc-pyörän sijaan..

Polun tukko
02.07.2015, 09.55

Aina kun tuli niitä suo yms alueita niin olin että " ei saatana taas" mutta olihan se melkoista braap braap hommaa. Hauskaa sellaista.

Kurapyörä
02.07.2015, 10.01
KIITOS kuvista, Tarja!

SaamiBoy
02.07.2015, 10.07
Kiitokset kuvista! Mukava kattoa likasta ja väsynyttä ajajaa kuvista.

60km rykäisylle lähdin itse, puoli kahdeksalta oksentamiset ennen starttia, pienet tankkaukset ja röyhtäilemään lähtöalueelle. Hetki meni ennenkö kroppa alako stabiloitumaan ja kinahmin kohdilla alako olla sijotus siellä huudeilla että aikaa ja sijotusta on turha alkaa ajelemaan, Eskolan suoran jälkeen kroppa tuntu taas omalta ja alako primitiiviset lapsenvaistot heräämään ja mudasta alkoi toden teolla nauttimaan. Olihan se makia koittaa tykitellä kahvassa niitä mutapätkiä, näytti siitä muutkin nauttivan! Talkoolaisille talkoohommistaan sekä kanssa-ajajille rupatteluseurasta iso käsi.

nivelrikko
02.07.2015, 14.02
Kolmas yöpyöräily takana. Ei havaintoa jonotunkkaamisista, hampaidenkiristelystä, vittuilusta tai muustakaan.

Pyörä toimi, mies ihan ok, mutta heti Kinahmilla kengästä hukkui toinen klossin ruuvi.
Loppumatka olikin vähän sen suhteen tuskailua, kun ei saanut ensin pyörää irti jalasta ja myöhemmin ei enää jalkaa kiinni pyörään.
Jatkossa varmasti varaklossi ruuveineen löytyy reppuun, niin voi nautiskella reissusta varmemmin.
Sisulla mentiin loppuun, vaikka väliin v*tuttikin, mutta jälkimaku mutaisen hyvä.
Kuten joku mainitsikin, Kalkkiruukin jälkeinen metsäkoneen särkemä savivelliosuus kyllä muistuu vuosienkin päästä :D
Kiitoksia kanssamatkaajille.

kurjis
02.07.2015, 18.19
Mitäs jos paiskattaisiin porukka startista 50m leveänä rintamana Tahkon päälle ja sieltä sitten jatkettaisiin Kinahmeille? Ensimmäisen kilometrin jälkeen olisi jo jokaisessa lähtöryhmässä 15 min ero eikä kukaan olisi joutunut jonottamaan.
Starttiviivan korkeat sykkeetkin tulisivat hyötykäyttöön.

ReLe
02.07.2015, 21.12
Kolmas yöpyöräily takana. Ei havaintoa jonotunkkaamisista, hampaidenkiristelystä, vittuilusta tai muustakaan.

Pyörä toimi, mies ihan ok, mutta heti Kinahmilla kengästä hukkui toinen klossin ruuvi.
Loppumatka olikin vähän sen suhteen tuskailua, kun ei saanut ensin pyörää irti jalasta ja myöhemmin ei enää jalkaa kiinni pyörään.
Jatkossa varmasti varaklossi ruuveineen löytyy reppuun, niin voi nautiskella reissusta varmemmin.
Sisulla mentiin loppuun, vaikka väliin v*tuttikin, mutta jälkimaku mutaisen hyvä.
Kuten joku mainitsikin, Kalkkiruukin jälkeinen metsäkoneen särkemä savivelliosuus kyllä muistuu vuosienkin päästä :D
Kiitoksia kanssamatkaajille.
Kokeilin viime vuonna 240 setissä tuota klossin hukkaamista. Onneksi oli varaklossi ruuveineen satulalaukussa.

znood
02.07.2015, 21.46
Noissa tapahtumavideoissa kameran kiinnittäminen ohjaustankoon pitäisi kieltää jollain järjestäjän säännöllä. ***** mitä vaappumista noi videot.

Luulisi että tahkon rahoilla vois noita huonoimpia pätkiä hiukan tehdä ajokuntoisemmaksi. Esim ykköskinahmin lasku.

a-o
02.07.2015, 22.00
Olisi muuten mielenkiintoista kuulla palautetta kaverilta, joka ajoi reitin sillä Trekin sähköpyörällä. Ainakin tarina kertoi, että näin olisi tapahtunut.

Riittikö virta ja riittikö voima nousuissa. Pyörä on varmaan aika raskas tunkattava.

MarkoKoo
02.07.2015, 23.26
Olisi muuten mielenkiintoista kuulla palautetta kaverilta, joka ajoi reitin sillä Trekin sähköpyörällä. Ainakin tarina kertoi, että näin olisi tapahtunut.

Riittikö virta ja riittikö voima nousuissa. Pyörä on varmaan aika raskas tunkattava.

Oli ilmeisesti Otto. Sähköä riiti kuulema 20km ja oli raskas ajaa ilman avustusta :) Olisko ollu 5:50 aika. Pitää sanoa että käy itse kommentoimassa niin tulee faktat varmasti oikein.

efut
02.07.2015, 23.35
Luulisi että tahkon rahoilla vois noita huonoimpia pätkiä hiukan tehdä ajokuntoisemmaksi. Esim ykköskinahmin lasku.

Älkää nyt hyvää alamäkeä menkö pilaamaan. Kolmesta laskusta lauantaina eka ja viimeinen mentiin ajamalla.

mikkop
03.07.2015, 00.03
Paras ja hienoin pieni jyrkkä lasku oli se missä oli ensiapuporukan teltta. Sen oli ajettavissa x 3

Jari
03.07.2015, 11.46
13:sta kerta putkeen Tahkolla, 4x60km, 8x120km ja tänä vuonna 180km.
En ole koskaan Tahkolla kokenut niin leppoisaa ja rauhallista lähtöä kun tänä vuonna klo 5 startissa. Muutenkin toiselle ja kolmennelle kierrokselle lähdöt osui sellaisiin kohtiin, että ruukaa ei ollut vaan sai ajella rauhassa Kinahmille asti.
Joitakin hidasteita osui toisella kierroksella Kinahmi 1 ja 2 jälkeisille polkuosuuksille. Itse kun tykkään pitää polulla sellaista hyvää vauhtia ja pitää sormet pois jarrulta ja antaa vaan mennä. Vauhti korjaa virheet.
Anteeksi niille, jotka ohitin fillaripesupaikalla kun saavuin toiselta kierrokselta Piazzan pihaan. Voimansiirto oli saatava puhtaaksi ennen kolmannelle kierrokselle lähtöä.
13:sta vuoden aikana reitti ei ole ollut muistini mukaan näin raskas, mutta mutapaikat oli kyllä ihan makeita ajaa, tykkäsin. Ja Kinahmi1:sen lasku ajattevissa x 3.
Hieno tapahtuma taas kerran ja iso kiitos siitä järjestäjille!

Polun tukko
03.07.2015, 14.55
Noissa tapahtumavideoissa kameran kiinnittäminen ohjaustankoon pitäisi kieltää jollain järjestäjän säännöllä. ***** mitä vaappumista noi videot.

Luulisi että tahkon rahoilla vois noita huonoimpia pätkiä hiukan tehdä ajokuntoisemmaksi. Esim ykköskinahmin lasku.

Täh? Jos joku pitää tuota tahkon 60km reittiä jostain kohtaa liian vaikeana niin en halua tietää miten helppoja reitit muualla sitten on? Onhan tahkollakin tunkattavaa mm. Taivaan portaat mutta oletan että niistä nyt ei kyse ollut.

slade
03.07.2015, 21.49

Pitäsköhän siirtyä maantielle? :)

plr
03.07.2015, 22.48
Vaikken muutamaan vuoteen olekaan Tahkolla ajanut, niin viiden kerran kokemuksella pidän TahkoMTB:tä teknisesti haastavana. Kierroksella joutuu reitin hankaluuden vuoksi jalkautumaan vähän väliä. Se kuitenkin kuuluu tämän tapahtuman luonteeseen!

Dude
03.07.2015, 23.20
No jaa. Taivaan portaita lukuunottamatta reitin pystyy ajamaan kokonaan jalkautumatta. Ihan normaalia maastopyöräilyä koko reitti. Korkeuserot tekevät vähän haastetta, mutta ihan Espoon / Helsingin keskareistakin löytyy haastavampia polkuja...

Hardza
03.07.2015, 23.52
Täh? Jos joku pitää tuota tahkon 60km reittiä jostain kohtaa liian vaikeana niin en halua tietää miten helppoja reitit muualla sitten on? Onhan tahkollakin tunkattavaa mm. Taivaan portaat mutta oletan että niistä nyt ei kyse ollut.

Ihmettelin kanssa reitillä miten varovasti porukka ottaa mutapätkät ja juurakkoiset/kivikkoiset myötämäet. Kaikki myötämäet oli täysin ajettavia, kunhan on treenannut alamäkiä aikaisemminkin. Ehkä ite oon vaan hieman tyhmä, kun tykkään ottaa laskut pienellä riskillä ja vedinkin nutulleen kinahmi 1 laskun mutapätkällä (keltainen paita).

Polun tukko
04.07.2015, 00.12
Joo noita tunkkaajia oli kyllä ihme paikoissa. Kyllä tuo tahko ei edes ole teknistä. Perus polkua ainakin itselle. Korkeuseroa toki löytyy.

dirtyrider
04.07.2015, 01.21
Juttujen perusteella täällä on pelkkiä kolmen tunnin kuskeja, joita hidastaa vain taluttajat, ruuhkat ja tunkkaajat.. ;-) Kaipa tää jälkipelikin on sitä Tahkon taikaa :-)

mutanaama
04.07.2015, 02.27
Lähinnä mua hämmästyttää tuon reitin vaikeutta valittavat. Onhan siellä jokunen nousu, missä heikon pitää tunkata (minä mukaanlukien), mutta muutenhan se on ihan pelkkää siirtymää ja muutenkin ajettavaa baanaa. Oikein kiva kuntoajoreitti, josta haastavan tekee vain kello. ;)
P.S mä sain sentään lippalakin viime kerralla

Hardza
04.07.2015, 10.12
Juttujen perusteella täällä on pelkkiä kolmen tunnin kuskeja, joita hidastaa vain taluttajat, ruuhkat ja tunkkaajat.. ;-) Kaipa tää jälkipelikin on sitä Tahkon taikaa :-)

Oliskin kova kunto, mutta kun huonokuntoisenakin tulee tuollaiset fiilikset :)

T_2
04.07.2015, 10.25
Täh? Jos joku pitää tuota tahkon 60km reittiä jostain kohtaa liian vaikeana niin en halua tietää miten helppoja reitit muualla sitten on? Onhan tahkollakin tunkattavaa mm. Taivaan portaat mutta oletan että niistä nyt ei kyse ollut.

Pitäskö siirtyä maantielle? :)

Eiköhän tuo znoodi osaa maastopyörällä ajaa. En tiedä tästä kys. paikasta mitään, mutta "ajettavampi" ei suoranaisesti ole synonyymi "helpommalle".

Polun tukko
04.07.2015, 15.17
Eiköhän tuo znoodi osaa maastopyörällä ajaa. En tiedä tästä kys. paikasta mitään, mutta "ajettavampi" ei suoranaisesti ole synonyymi "helpommalle".

Uskallan epäillä. Kaikenlaisia tissiposkia reitillä näki joille oli suorastaan painajaismaista tuo muta. Maantielle vaan. Siellä jos joutuu tunkkaamaan niin kannattaa vaihtaa harrastus vaikka keskivartalon kasvattamiseen.

slade
04.07.2015, 15.27
Nimimerkkien perusteella hankala arvioida kenenkään ajotaitoja, mutta ajettavaa kohtaa "kihahmi ykkösen" laskua ei kannata muuttaa miksikään....

MTBVespa
04.07.2015, 15.51
Uuuuh, mitä keskustelua. Menkää ajaa.

tehaku
04.07.2015, 16.05
Uskallan epäillä. Kaikenlaisia tissiposkia reitillä näki joille oli suorastaan painajaismaista tuo muta. Maantielle vaan. Siellä jos joutuu tunkkaamaan niin kannattaa vaihtaa harrastus vaikka keskivartalon kasvattamiseen.

Kerrotko sen sinun loppuaikasi, niin voidaan alkaa arvioida sinun ajotaitojasi ja kenties ehkä suositella menemään sinne maantielle hakemaan pohjakuntoa?

Skot
04.07.2015, 16.32
Uskallan epäillä. Kaikenlaisia tissiposkia reitillä näki joille oli suorastaan painajaismaista tuo muta. Maantielle vaan. Siellä jos joutuu tunkkaamaan niin kannattaa vaihtaa harrastus vaikka keskivartalon kasvattamiseen.
Ei jumanklavi, kännissäkö näitä viestiä kirjoitellaa[emoji35] Yhtään alamäkeä en kahdella kierroksella taluttanut, mutta kertaakaan ei taluttajat mieltäni pahoittanut. Kannattaa varmaan pysyä kotinurkilla leikkimässä sitä PRO-herraa, eikä lähtä tahkolle mieltään pahoittamaan...

Lähetetty minun D5503 laitteesta Tapatalkilla

usko juntunen
04.07.2015, 16.50
Eiköhän tuo znoodi osaa maastopyörällä ajaa. En tiedä tästä kys. paikasta mitään, mutta "ajettavampi" ei suoranaisesti ole synonyymi "helpommalle".
Olenpa nähnyt kyseisen herran pyörän päällä ja uskallan väittää, ettei nuo Tahkon pikkukivet paljon menoa haittaa. Vissin on kaveri laskenut myös "hieman" suuremmasta mäestä mitä loppulasku.:cool:
Jatkakaa...:)

Arskav
04.07.2015, 17.47
Ihmetyttää nämä ketkä valittaa eessä olevista..eihän noin isossa porukassa voi mennä jonottamatta tai hitaampien takana köröttelemättä! Kyllä kait se pitäisi tiedostaa jo ilmoittautuessa. Tai sitten mennä alkuun sinne kittilän tai ojalan peesiin..:)

Peräjää
04.07.2015, 17.49
Jätkät hei. Tyypillistä "kenellä on isoimmat munat" kisaa.
Minusta kaikki jotka ajoi/tunkas/raahasi/kantoi Tahkolla matkan kuin matkan on hyvä. Ne ketkä on tosihyviä voi lukea sieltä kympin sakista. Aina saa ajaa lujempaa, niin ei tunkkaajat haittaa.
Suosittelen myös 120km. Tokalla kiekalla sai ihan keskenään ajaa. Eipä juuri ollut jonoja mudassakaan. Sai rauhassa ajaa tai tönätä. Ni.

znood
04.07.2015, 18.02
Pitäsköhän siirtyä maantielle? :)
Kovasti on yritetty... tälläkin viikolla melki 600km jo.
Tosin sillä voi olla vaikutusta että iskarit huollossa maastofillarista.

Se mikä pointti tossa aiemmassa varmaan oli niin olisi kivaa ajella eikä työntää jonossa tuota tahkoa. Ei se työntäminen mitään haittaa, mutta olisi kaikille nautittavampi tapahtuma kun ei tarvisi kauheasti tunkata niiden kinahmin nousujen lisäksi.

Tokihan sitä voi järjestää jonkun suotunkkaus MTB:n jossa alle 5% reitistä on kenenkään ajettavissa, jos on sitä mieltä että tuon sortin tapahtuma pitäisi olla jonossa työntämistä ja odottelemista.
Poluthan on tuolla harvassa, eikä koko reittiä tarvitsekaan parantaa, mutta joka vuosi ne jonot vaan tulee samoihin paikkoihin.
Lähinnä noita alamäkipaikkoja pitäisi purkaa ajettaviksi.

vauhtikorjaavirheet
04.07.2015, 21.29
Osallistun... Kun kerran on Suofudiksen SM ja suosählykisoja, niin kyllä pitäis myös olla suotunkkauskisat.

slade
04.07.2015, 21.34
*reps* :) eihän tämä ole totta? :)

znood
05.07.2015, 20.10
On.. Ensi vuonna reitti jossa työnnetään koko matka jonossa lähdöstä saakka. Sitä saa mistä on valmis maksamaan.

MJH
05.07.2015, 21.15
Kävin kerran ajamassa Tahkon. Tai ajamassa ja ajamassa...
Toista kertaa en taida mennä, kun pienemmissä kisoissa on kivempaa kun ei tarvi alkaa jonottaa ja taluttaa heti kun vaihdetaan polulle.

Sent from my iPhone using Tapatalk

OJ
06.07.2015, 23.38
Ensi vuonna pitäisi varmaan järkätä kävelykisana koko Tahko. Tai ei ehkä sittenkään koska toivon pääseväni pelipaikoille ensi vuonnakin ja tekisi mieli ajaa. Mutta uittu nyt, minä olen maantiesuccis ja reitti ei ollut todellakaan liian tekninen ja mutakin oli ihan OK kunnes pääsin putsaamaan lainapyörää palautuskuntoon.

vilutso
08.07.2015, 20.56
Ajoin ekaks 60km yöajon ja perään lähdin vetään 180km. Toista kierrosta ajaessani näin peräti kaksi muuta kuskia. Ei tarvinnut murehtia ruuhkista ja tarvittaessa sain tunkata kaikessa rauhassa aiheuttamatta pahaa verta. Valitkaa matkanne paremmin tai lopettakaa ruikuttaminen. Ensi vuonna taas tunkataan!

EmmiMaria
08.07.2015, 22.43
Mä kuvittelin vissii tyhmänä et Tahko nimenomaan ois paikka jossa kaikenkuntoset ja taitoiset saa lähtä kokeilemaan miltä se tuntuu maastossa mennä fillarilla, mutta sen verta on ollu jälkipuinteja ja osa saanut osakseen jo itse reitillä törkyä niskaan että harkitsen vahvasti lähdenkö uudestaan vai jätänkö niille "kovemmille" kuskeille tän leikin.

rcta
08.07.2015, 23.22
vilutson kanssa täysin samaa mieltä. Mutta älkää ruikuttajat tulko yöajoon!

Cramer
09.07.2015, 01.22
Ensimmäinen Tahko takana ja suunniteltu 5 tunnin alitus ei ihan onnistunut, ei ollut edes lähellä. Osallistuin suosiolla siihen päivän viimeiseen starttiin ja oli siinä luulossa että siellä on lähinnä polttariporukoita Jopoilla tms. Noh eipä niitä viivalla paljoa näkynyt. En paljoa tutkinut reittikarttaa ennen ajoa, olin kyllä kuullut kinahmista joka tulee aika alussa. Suunnittelin että katsotaan ensimmäisen isomman ylämäen jälkeen paljon peli. Yllättävän pitkään alussa olikin pelkkää tietä ja nopeudet huiteli viimeisessäkin lähdössä aika korkealla. Lopulta ajelin lähes yksin Kinahmille saakka kun viimeisen startin kärkiporukka oli mennyt ja loppu porukka tuli jossain takana. Tunkkailin melko rauhassa kunnes takaa alkoi tulemaan isompaa lössiä. Kinahmin päällä ajettettiinkin jo letkassa, mutta odotella ei tarvinnut. Jossain vaiheessa siellä harjalla ajaessa takaa kuului huutelua hidastelijoista. Päästin omalta kohdalta kiireisemmät heti ohi niin enpä ollut pilaamaassa muiden kisaa. Hieman tuli hämmästeltyä sitä mutakkoa joka alkoi ennen kinahmin laskua, nähtävästi se noin 2000 kuskia ennen minua oli jättänyt omat jälkensä siihen velliin. Samainen velli vain tuntui pahenevan paikkapaikoin. Lopussa alkoi mettä kaikumaan jo perkelettä kun joka mutkan takana oli samaista velliä. Alussa tuli kierrettyä pahimpia kosteikkoja, jossain vaiheessa näki että parhaimmat linjat meni niiden läpi, mutta jossain lätäkössä olikin kivi kivasti piilossa niin ajattelin säästää miestä ja kalustoa.

Kinahmin laskun jälkeen ajelin yksin kinahmi 2 nousuun asti. Menikö joku sen ajamalla ylös? Puolessa välissä olleella huoltopisteellä kävi selväksi ettei 5 tunnin alitus olisi mahdollista, suolaa joutu vetämään joka huollossa kramppien takia enemmän kuin mitkään ravinto-oppaat suosittelisi kuukauden ajalle. Pisteet sille kaverille joka joutui tyhjentää vatsan huollossa, mutta niin vaan päästeli loppumatkasta ohi. Loppu olikin pelkkään selviytymistä, useamman kierroksen kuskeja meni lähinnä ohi, heille tuli heitettyä jotain kannustusta ja juttua. Viimeisessä huollossa olikin jo nälkä joten vetäsin niitä kehuttuja vohveleita useamman, ajattelin että kärkikuskit ei niitä kuitenkaan syöny joten voin syödä heidänkin puolesta.

Maalia lähestetyttäessä hieman jo mietin, että siellä on maalialue jo tyhjennetty ja kisat laitettu pakettiin. Mutta yllätyin kun kuuluttaja ilmoitti saapuvasta kuskista nimeltä ja samalla tuli kovat kannustukset yleisöltä vaikkei häävillä ajalla tultukaan maaliin.

- Huoltopisteille kiitokset, kaikilla niillä tuli pysähdyttyä hetkeksi. Jossain olisi vissiin saanut kahviakin, mutta itse en tätä huomannut.
- Aika yksin tai muutaman kuskin porukoissa tuli suurimmaksi osaksi ajettua. Ei kaatunut oma suoritus muiden hidasteluihin.
-Iltajuhlat vaikutti melko vaisuilta, luulin että siellä on hirveät bileet kun kuskeja oli ennätysmäärä. Tosin suurinosa taisi olla valmistautumassa seuraaviin kisoihin.
- Ens vuonna uudestaan, selvästi näki että ko. tapahtumaa on ennenkin tehty sen verran hyvin kaikki toimi.

Antti Kuitto
11.07.2015, 00.20
En jaksanut lukea kaikkia viestejä läpi, mutta jotain mussutusta oli taluttamisesta tms. Tämän voi välttää helposti; menee nopeimman lähdön kärkeen ensimmäiseen riviin, siitä lähdön asfalttimäkeen ykkösenä ja sitten pyrkii pitämään itsensä ihan kärjessä mummonmäkeen asti. Jos mummonmäki ei meinaa nousta kärjen vauhtiin, niin voi vähän passata ja ottaa porukan kiinni sitten siellä Kinahmin päällä ja laskussa. Tällä metodilla ei tartte paljoa talutella, eikä valitella siitä täällä.

znood
18.07.2015, 11.36
Tuolla on tän vuoden gps jälki ladattavassa muodossa jos joku haluaa arkistoonsa : http://tinyurl.com/q38jddf

IncBuff
18.07.2015, 12.00
Uskallan epäillä. Kaikenlaisia tissiposkia reitillä näki joille oli suorastaan painajaismaista tuo muta. Maantielle vaan. Siellä jos joutuu tunkkaamaan niin kannattaa vaihtaa harrastus vaikka keskivartalon kasvattamiseen.
Eikö niitä enskakisoja sun muita ole kesä täynnä Suomessakin. Siellä ei varmaan ole tissiposkia tiellä tunkkaamassa? Tai sitten voi noin kovana jätkänä mennä ajamaan sinne kympin kärkeen niin saa vetää rauhassa.

***** mitä juttuja taas. Ei tarvitse näemmä ensi kesänäkään harkita tätä suomen "parasta ja suurinta" mtb-tapahtumaa.

Hub
18.07.2015, 17.48

Tahkohan on tapahtumana mitä mainioin, mut jos ne alamäet saa ylpistymään, niin tosiaankin kannattaa hakemassa enskajätkiltä nöyryyttä.

Polun tukko
18.07.2015, 18.22
Eikö niitä enskakisoja sun muita ole kesä täynnä Suomessakin. Siellä ei varmaan ole tissiposkia tiellä tunkkaamassa? Tai sitten voi noin kovana jätkänä mennä ajamaan sinne kympin kärkeen niin saa vetää rauhassa.

***** mitä juttuja taas. Ei tarvitse näemmä ensi kesänäkään harkita tätä suomen "parasta ja suurinta" mtb-tapahtumaa.

Öö tuota?
Olikan mun pointti kuitenkin se että kun tämä urputus alkoi siitä kun kovanaamat itki tunkkaavista reitillä niin yhtälailla näin niitä kovanaamoja alamäissä "seisomassa".

En mitenkään yleistänyt.

Moby
27.08.2015, 10.30
Tietääkö kukaan onko kuvia tapahtumasta missään tarjolla?

edit: Kuvaajan (http://ristoantikainen.photoshelter.com/#!/index/G0000wVtX4RZuV6M/I0000KSnwvEyBY2Q)omilla sivuilla näyttäisi olevan kansio jota ei vissiin vielä ole linkitetty tapahtuman sivuille.

Kyrdis
27.08.2015, 11.24
Tässä langassahan niitä aikaisemmilla sivuilla oli. Liekkö enää linkit toiminnassa..

Vema
30.08.2015, 12.22
Eipä tuo jonossa ajelu meikäläistäkään kiinnosta. Siksi olen mennyt jo monena vuotena Yöajoon. Eipä tarvitse jonotella ja porukka ympärillä "leppoisella" asenteella heittämässä läppää.
EN VALITA, koska vaihtoehto on tarjolla..... Kaupanpäälle saa vielä seurata päivän "isojen poikien" kisaa.. :)

AnttiL
30.08.2015, 19.32
Eikös yöajossa voisi olla myös viralliset tulokset, ajanottovehkeet kuitenkin jo asennettu ja numerolapuissa on siru valmiina.
Saattaisi muutama siirtyä aamulähdöstä yöajoon.
Tai sitten vaan kylmästi osallistujamäärää karsittava.

Sinänsä jännä, että tänävuonna olin pojan kanssa 25km matkalla päivälähdössä ei ajanottoa ja aika tuli kuitenkin...

znood
30.08.2015, 19.44
Öö tuota?
Olikan mun pointti kuitenkin se että kun tämä urputus alkoi siitä kun kovanaamat itki tunkkaavista reitillä niin yhtälailla näin niitä kovanaamoja alamäissä "seisomassa".

En mitenkään yleistänyt.

Tänä vuonna tunkkaaminen tietenkin eskaloitui huonon kelin takia(kuraa), mutta kyllä se olisi kaikkien etu että se reitti olisi myös suurimmaksi osaksi ajettavissa tän vuotisen keskivertotunkkaajan ajettavissa.

eki15
29.10.2015, 17.55
millos se ensivuoden tahkon ilmottautuminen avataan ja missä voi ilmottautua ( kysyy ensikertalainen)

AnttiL
29.10.2015, 18.34
Taitaa vasta ensivuoden puolella.
Tahkomtb sivuilta löytyy tietoa ja tässä keskustelussa on myös infoa kun aika koittaa.

purkka
30.10.2015, 09.22
Kyselin järjestäjältä, olisiko jo ensi suvena 300 km matkaa tarjolla :). Eivät ole vielä vastanneet..... Olisi hyvä tietää tässä vaiheesssa niin osaisi laittaa riittävän määrän raejuustoa aamupuuroon :).

Ohiampuja
30.10.2015, 10.05
Tänä vuonna tunkkaaminen tietenkin eskaloitui huonon kelin takia(kuraa), mutta kyllä se olisi kaikkien etu että se reitti olisi myös suurimmaksi osaksi ajettavissa tän vuotisen keskivertotunkkaajan ajettavissa.
Itse kuuluin varmasti maksimi-tunkkaajiin viime kesänä. Olisihan ne kurakot ehkä pystynyt ajamaan, mutta kyllä ajofiilis lässähti täysin siihen savikkoon. :)

Ps. Nythän Purkka puhuu ihan päättömiä, 300 kilometriä. Myydäänkö kaupassa edes niin paljon raejuustoa mitä tuo vaatisi. :cool:

brilleaux
30.10.2015, 10.47
Olisihan ne kurakot ehkä pystynyt ajamaan, mutta kyllä ajofiilis lässähti täysin siihen savikkoon. :)

Kurakot ja savikot oli parhautta! Lajin suola. IMO. :D

ambient
03.11.2015, 12.28
Kai se on ruvettava taas polkeen, kun kesällä vähän lässähti pyöräilyt.. Aattelin jospa sitä sitten osallistuisi ensimmäistä kertaa tahkoon tulevana kesänä. Viime kesänä tuli polkastua ekaa kertaa pirkan pyöräily niin pitää olla ens kesälle joku uus tavoite.. :) Vissiin tulee noita osallistuja ennätyksiä joka vuosi kun harrastajia vaan tulee lisää vuosi vuodelta? Toivottavasti meininki kumminkin pysyy positiivisena eikä kiukuttelijoita tulisi vastaan..

Takakumi
03.11.2015, 18.40
Muistaako joku millaisia aikoja fatbike sarjassa ajettiin? Virallisissa tuloksissa ei ole fatbikejä eritelty.

HuhtisMTB
03.11.2015, 19.21
Jos en ihan väärin muista niin voittoaika oli noin 3,5h. Aika ei taida kertoa kaikkea sillä fatbike-ajajat joutuivat lähtemään viimeisten joukossa joten mutaa ja ruuhkaa oli kaiketi riittämiin.

SSGT-92
03.11.2015, 19.21
Siel ne on tuloksis,mää ainekin löysin ; http://live.ultimate.dk/desktop/front/index.php?eventid=2838&ignoreuseragent=true

KHP
04.11.2015, 01.18
Jos tunkkaajat menis vaikka jämille niin olisko kaikilla hyvä mieli

brilleaux
04.11.2015, 08.02
^Selvennätkö?

Jos en ihan väärin muista niin voittoaika oli noin 3,5h. Aika ei taida kertoa kaikkea sillä fatbike-ajajat joutuivat lähtemään viimeisten joukossa joten mutaa ja ruuhkaa oli kaiketi riittämiin.

Mutaa oli sangen mehukkaasti kyllä. (y) Välillä ruuhkaakin.
Itse jäin n. 30min parhaasta ajastani ajettuna normi 26" täpärillä.

marmar
04.11.2015, 09.21
Kyselin järjestäjältä, olisiko jo ensi suvena 300 km matkaa tarjolla :). Eivät ole vielä vastanneet..... Olisi hyvä tietää tässä vaiheesssa niin osaisi laittaa riittävän määrän raejuustoa aamupuuroon :).

Minkälaisella pyörällä tuo olisi tarkoitus ajaa?

J.Kottenberg
04.11.2015, 10.58
Purkka, 300 km maastokisaa, vaikka helpommin ajettavaakin, on kunnioitettava tavoite. Kertoile vähän minkälaisia treenejä ajat/olet suunnitellut ajaa että tavoitteeseen voisi päästä.

En sillä kysy että tulisin mukaan ajamaan. Ei minusta ole tuommoiseen. Mutta ihan mielenkiintoista.

brilleaux
04.11.2015, 11.03
Purkallehan toi on lämmittely. Keskisykekin varmaan alle 100. ;)

Herman
04.11.2015, 17.04
Ainakin kolme uskalikkoa lähti viime kesänä yrittämään tuota viittä kierrosta!

Tässä juttua yhdeltä heistä http://www.aika-ajo.com/tapahtumat/tahko-mtb-2015/

purkka
05.11.2015, 16.08
Purkka, 300 km maastokisaa, vaikka helpommin ajettavaakin, on kunnioitettava tavoite. Kertoile vähän minkälaisia treenejä ajat/olet suunnitellut ajaa että tavoitteeseen voisi päästä.

En sillä kysy että tulisin mukaan ajamaan. Ei minusta ole tuommoiseen. Mutta ihan mielenkiintoista.

Varmaankin harjoitteluni olisi vastaavaa kuin vuoden 2014 Tahkon 240 kilometrille. Ainakin se toimi, koska olin hyvissä voimissa maalissa ja tuolloin olisi mennyt yksi kierros lisääkin mikäli polvi olisi kestänyt.
Vuoden 2014 "Tahko 240 projektistani" voi lukea täältä (https://purkka0206.wordpress.com/).
Taidan joka tapauksessa ajaa tulevana kesänä vähintään tuon 240 km, koska kilometrihinta on silloin edullisimmillaan :). Mutta kyllä se lisäkierroskin kiinnostaisi....

brilleaux
05.11.2015, 16.18
Purkkahan vois ottaa paikallisen läskin kestotestiin 300 kilometrille? ;)

Exluossa
05.11.2015, 16.51
Minkälaisella pyörällä tuo olisi tarkoitus ajaa?

Ajaa varmaan yosemitella?[emoji605]

px
06.11.2015, 00.50
... 300 km matkaa tarjolla...

Hmmmmmmm :)

petentic
06.11.2015, 09.19
Kai se on ruvettava taas polkeen, kun kesällä vähän lässähti pyöräilyt.. Aattelin jospa sitä sitten osallistuisi ensimmäistä kertaa tahkoon tulevana kesänä. ...... Toivottavasti meininki kumminkin pysyy positiivisena eikä kiukuttelijoita tulisi vastaan..

Tahkolla meininki on todella positiivista! Täällä foorumilla vain tuppaavat korostumaan ne harvat ikävät tilanteet ja mielensäpahoittajat. Asenne ratkaisee, aina.

Tervetuloa myös ajamaan Tour de Tampere sitten keväällä joskus ennen Tahkoa :)

Petteri Ellilä
08.11.2015, 04.26
olen kuuleman mukaan ihan valmis.

Kyrdis
08.11.2015, 10.54
Oon ihan just valmis. Jossain vaiheessa aloitettava kait "harjoittelu". Tankkaus jo startattu

HuhtisMTB
08.11.2015, 12.05
Ei lähelläkään valmista. Tänä vuonna kulki ensimmäinen tahko aikaan 3h38min (60km). Ensi vuonna tavoite on vetää 120km alle 7h30min, ja jos rata on hyvässä kunnossa niin alle 7h15min.

brilleaux
09.11.2015, 08.22
En vielä edes tiedä tuleeko lähdettyä. Mutta ei väliä, mä olen aina valmis. Sehän on vaan pyörällä ajoa, right? ;)

Hub
09.11.2015, 10.54
En vielä edes tiedä tuleeko lähdettyä. Mutta ei väliä, mä olen aina valmis. Sehän on vaan pyörällä ajoa, right? ;)

Lähet läskeilee kahdelle kierrokselle kaveriksi.

brilleaux
09.11.2015, 11.05
120km ois kiva kokeilla, mutta mähän en kierroksia kierrä. ;)
Sillä MTB Finlandiakin mennään aina vaan puolikas. :)

Toisaalta; never say never..

Sprintrs
09.11.2015, 11.12
Entäs Petteri? Lähetäänkö täysjäykällä kokeileen?

Hub
09.11.2015, 14.01
120km ois kiva kokeilla, mutta mähän en kierroksia kierrä. ;)
Sillä MTB Finlandiakin mennään aina vaan puolikas. :)

Toisaalta; never say never..

Se on yhtä kierrosta kun laitat maalialueella silmät kiinni.

Petteri Ellilä
09.11.2015, 18.23
Entäs Petteri? Lähetäänkö täysjäykällä kokeileen?
Minäkö? En jäykällä, mutta muuta hullutusta on tullut mieleen.

Nana
09.11.2015, 19.23
Miten pitkä toi Tahkon reitti oikein on? Mulla ei mielikuvituskaan vielä riitä istumaan satulassa monta tuntia putkeen, ainakaan 3+ tuntia. Vaikka jalkalihakseni jaksaisivatkin polkea (mitä ne siis eivät jaksa) monta tuntia niin peffaosasto alkaisi panemaan hanttiin viimeistään muutaman tunnin kohdalla.

SSGT-92
09.11.2015, 19.46
Tuol on infoa matkoista ym,http://www.tahkomtb.fi/fi/Matkat.html

usko juntunen
09.11.2015, 20.33
Ja se kaikista tärkein info täältä :D http://www.fillarifoorumi.fi/forum/showthread.php?37738-Tahko-2010-rengasspekulaatiot/page2

Nana
09.11.2015, 22.06
Thanks pojat, kappas, siellähän on myös matkoja, joista jopa minä voisin teoriassa selvitä hengissä läpi, ajoajoista en sano mitään :rolleyes:
Spekuloin silti, että jos olisin valmis ja osallistuisin niin laittaisin varmaan alle Rokkironin ja Raceking/Fast Trak, monsuunin aikaan soutaisin varmaan X-King potkurina.

JackOja
09.11.2015, 23.36
Ja se kaikista tärkein info täältä :D http://www.fillarifoorumi.fi/forum/showthread.php?37738-Tahko-2010-rengasspekulaatiot/page2
Toikin on vanhentunut topic. Pitäisi olla vuosittain omansa, miksiköhän se tuohon vuoteen 2010 jäi?

IncBuff
09.11.2015, 23.50
Pitäsköhän tuo lähteä kertaalleen kokeilemaan.

usko juntunen
10.11.2015, 22.07
Toikin on vanhentunut topic. Pitäisi olla vuosittain omansa, miksiköhän se tuohon vuoteen 2010 jäi?
Joo vanha on. Luulen jotta kansa kyllästyi jokavuotiseen samasta asiasta jauhamiseen. Toki renkaat on hyvä olla ainakin noilla pisimmillä matkoila etteivät vanteet ihan napaan asti kulaha.

Wilgios
12.11.2015, 19.43
Miten pitkä toi Tahkon reitti oikein on? Mulla ei mielikuvituskaan vielä riitä istumaan satulassa monta tuntia putkeen, ainakaan 3+ tuntia. Vaikka jalkalihakseni jaksaisivatkin polkea (mitä ne siis eivät jaksa) monta tuntia niin peffaosasto alkaisi panemaan hanttiin viimeistään muutaman tunnin kohdalla.
Tavallinen kuolevainen taluttaa osan matkasta niin ei siinä hanuri puudu. Reittinä itse pidän esim laajavuoresta tai lahdesta enemmän kun tekninen osaaminen loppuu itsellä kesken Tahkolla, mutta Tahkon tunnelma ja kannustus matkan varrella on ainutlaatuista.

Toki tämä kokemus vain viime kesän kosteasta reitistä 45km.

Lähetetty minun SM-G920F laitteesta Tapatalkilla

Avlis
14.11.2015, 01.34
Sent from my iPad using Tapatalk

Wilgios
06.12.2015, 13.52
Tahko 45 km ehkä päätavoite ensi kesäksi itsellä, mitä renkaita suosittelisitte ns. Normaali olosuhteisiin ja tarkoitus litkuttaa, pyörä on 29 Canyon Nerve.

Tarkoitus laittaa nuo valmiiksi huollon yhteydessä, kesällä en renkaiden kanssa puljaa turhia.

Lähetetty minun SM-T705 laitteesta Tapatalkilla

noniinno
06.12.2015, 16.28
^ No tuohon on aika monta vastausta ja mielipidettä, mutta taakse Racing Ralph 2.25" Snake Skin ja Rocket Ron 2.25"eteen, johon viiltosuojausta oman maun mukaan. Ei varmasti kovin paljo metsään mene. Tai siis menee metsään oikein hyvin, ja silti pystyy ajella tiepätkiäkin järkevästi. Jos haluaa painottaa helpompia osuuksia, niin Thunder Burtti Snakeskininä olisi valintani taakse.

eagle
07.12.2015, 17.00
Jos nopeutta hakee niin schwalbe furious fred...

Polun tukko
07.12.2015, 21.29
Jokos ne on julkasseet päivämäärän kilipailu viikonlopulle? Tietää varata vapaita.

CamoN
07.12.2015, 21.49
Sitten jos on Schwalben kumille allerginen niin Maxxis Ikon käy kanssa. Tai Specialized Fast Trak, taakse Renegade jos rullaavuus menee kaiken muun edelle.

Hub
07.12.2015, 22.24
Jokos ne on julkasseet päivämäärän kilipailu viikonlopulle? Tietää varata vapaita.

Tahko MTB face:

"Tahko MTB on aina viikko juhannuksen jälkeen."

Polun tukko
07.12.2015, 22.30
Jahha. Heinäkuulla siis.

Avokid
08.12.2015, 09.46
^ No tuohon on aika monta vastausta ja mielipidettä, mutta taakse Racing Ralph 2.25" Snake Skin ja Rocket Ron 2.25"eteen, johon viiltosuojausta oman maun mukaan. Ei varmasti kovin paljo metsään mene. Tai siis menee metsään oikein hyvin, ja silti pystyy ajella tiepätkiäkin järkevästi. Jos haluaa painottaa helpompia osuuksia, niin Thunder Burtti Snakeskininä olisi valintani taakse.
RaRa ja RoRo kans täällä tubelessina. On todella hyvin rullaava setti myös nopeamalla pinnalla pacestar kumilla. Ei vaan sit pidä enää märällä mitenkään loistavasti, mutta Tahkollahan ei ikinä ole märkää :D
Jos olisi märempää niin XKing taakse ja MountainKing eteen Blackchilillä.

Hannez78
08.12.2015, 11.36
^ Niinpä, en hirveästi lähtisi vielä speksaamaan renkaita yhtä kisaa varten. Keli voi olla ihan mikä tahansa, kuten tänä vuonna.
RaRa ja RoRo tosin menee hyvin yleisrenkaana koko kesän. Jos renkaiden rullaavuus on tärkeää, kannattaa tutustua alla olevaan sivustoon.

http://www.bicyclerollingresistance.com/mtb-reviews

Sent from my iPhone using Tapatalk

Avokid
08.12.2015, 12.38
Joka tapauksessa tubelessina rullaavuus paranee 5W verran sisuriin verrattuna.
En voi suositella RaceKingiä eturenkaaksi. Ajoin yhden kesän siten kun toisessa pyörässä oli ne renkaat. Sitten kun vaihdoin NobbyNicin eteen niin ohjattavuus parani selvästi.

elasto
09.12.2015, 00.56
Täältä myös peukkua RaRa/RoRo -combolle, mutta ensi vuonna kokeilen ekaa kertaa Maxxiksen Ikoneita ainakin jos on kuivaa.

Juha Rämälä
10.12.2015, 23.58
Ikonit toimi komeesti viime kesän Tahkollakin. Pito märillä juurilla ja kivillä oli yllättävän hyvä. Mutapätkät nyt meni matkustellessa kaikilla renkailla.

Sent from my iPhone using Tapatalk

star trek
15.12.2015, 00.46
^Samaa mieltä, ikoneilla mentiin viime kesänä kolme kierrosta ja vallan mainiosti toimi.

eki15
02.01.2016, 02.55
Onko kellään tietoa että milloin ilmottautuminen avataan. kämppä jo varattu. syötteelle avattiin ilmottautuminen eilen. mihin aikaan on viime vuosina ilmottautuminen avattu?

Polun tukko
02.01.2016, 11.18
Viime vuonna tais aueta tammikuun puolessa välin.

ajpi
04.01.2016, 20.19
Viime vuonna aukesi jouluna 2014.

Sent from my iPad using Tapatalk

kaakko
04.01.2016, 23.18
On tainnu jäädä domain uusimatta. Ainakin tällä hetkellä www.tahkomtb.fi menee suoraan jonkun palvelun/nettisivujentarjoajan sivuille.

spetke75
05.01.2016, 15.58
On tainnu jäädä domain uusimatta. Ainakin tällä hetkellä www.tahkomtb.fi (http://www.tahkomtb.fi) menee suoraan jonkun palvelun/nettisivujentarjoajan sivuille.

Juu, tai sitten vain päivittävät sivustoa ja ovat vetäneet vanhan sivuston alas, toivottavasti. :p

Coast_artillery
23.01.2016, 07.52
Hiljaista on. Eivät myöskään facessa vastaa kysymyksiin. Tahkon tapahtumakalenteri kumisee myös heinäkuun ekalle viikonlopulle tyhjyyttään. Ihmeellistä hommaa...

/ Tomppa

PekkaK
23.01.2016, 08.51
http://www.kuopiotahko.fi/2014/07/tahko-mtb-1-2-7-2016/

Eiköhän se Tahko sieltä tule. Pitävät vain hulluja jännityksestä ;)