Näytä tavallinen näkymä : Tahko lähestyy...Oletko valmis.
Jännä on päällä. Ovatko ne kunto ja taidot viimevuodesta kasvaneet vai ei. En kyllä ehdi taaksepäin katseleen, tai olen itse pöpelikössä, mutta kyllä ne viimevuonnakin huusi ohi tullessaan :) tsemiä kaikille ja rauhaa loppuhetken paniikkiin.
Kantsii katella ja kuunnella varsinkin pitkissä ja ohuissa alamäkipoluissa vähän taakseppäin kun sieltä saattaa tulla kovaa kuskeja takaa jotka välttämättä kuntonsa ja
kalustonsa puolesta eivät tie/ylämäkiosuuksilla pidä kauheaa vauhtia ,mutta voivat alamäessä ajaa todella kovaa . Silloin kannattaa päästää suosiolla ohi ,ettei
jonoja tule ja monesti nämä kuskit tulevat tahkolle juuri näiden kilometrien pituisten ´nopeiden singletrakpolkujen takia.
Hyvää Tahkoa sinulle.
Oisko kuitenkin parempi keskittyä siihen omaan ajamiseen kuin taakse vilkuiluun. Kyllä se nopeampi osaa pyytää sitä väylää ja sitten vaan kohteliaasti sivuun. :)
aarnivalkea
27.06.2014, 12.50
Tiistaina alkaneen flunssan pahin piikki takana, joten tämän aamun kunnon mukaan tein päätöksen: Lähden matkaan ja 120 retkeilyvauhdilla.
Onko kyydin tarvitsijoita? Lähtö aikaisintaan klo 14 Espoosta. Voin pienen noutokoukun heittää.
TAI
Vaihtoehtoisesti onko vapaata tilaa 1 miehelle ja 1 pyörälle?
Soita 040-849 2051
syklopaatti
27.06.2014, 12.59
Oisko kuitenkin parempi keskittyä siihen omaan ajamiseen kuin taakse vilkuiluun. Kyllä se nopeampi osaa pyytää sitä väylää ja sitten vaan kohteliaasti sivuun. :)Vähän väärän sanavalinnan valitsin.. ei sitä tosiaan jouda taakse vilkuilemaan ,mutta muistuu mieleen parit kerrat kun
ei ole pyynnöistä huolimatta päästetty ohi(todella hidas ja arka kuski alamäkeen). Niin joutunut todella kovalla riskillä metsän kautta ohittamaan.
On sitä itsekkin väistänyt kun takaa on tullut joku madman kauheeta kyytiä. Eli en todellakaan mikään steve peat ole ,mutta itselle ne alamäkipolut on tahkon suola
ja monesti jäänyt mäen laelle odottelemaan että pääsis puhtaalle polulle. ylämäki kun on mulle ns. pakkopaha ,et pääsis ajaa alaspäin.
Mukavaa ja turvallista Tahkoa jokaiselle kuitenkin.
Tänään oli sitten ilmestynyt lisää serpentiiniä loppulaskuun eli rata ei ollut eilen vielä valmis.
Polun tukko
27.06.2014, 15.01
Puoleen väliin sama kuin viimeksi. Ankkurihissin alta alkaa serpeentiini. Ei vauhdikas mutta turvallinen verraten aiempaan.
pööräilijä
27.06.2014, 16.06
Loppulaskusta tulee videota, kunhan youtube saa sen käsiteltyä. Tiedä sitten koska se on? :)
E: Ja tässä se nyt on. YouTube käsittelee HD-kuvanlaatua vielä jonkin aikaa, joten sitä saa vielä hetken odotella :)
E2: Ei käsittele enää
http://youtu.be/WO_NsCVK6JI
janne kuivakangas
27.06.2014, 17.12
Hieno video! Ja kovaa mnit..
Lähetetty minun GT-I9506 laitteesta Tapatalkilla
Onko tuolla maahantuojien edustajia koeajattamassa pyöriä kiinnostuneille "messutarjouksineen"?
Muuan rutsi kauppias ainakin jokusen pyörän kanssa ja teltta tanassa.
Kuinka tuolla on aiempina vuosina hoidettu pyörien koeajot? Eli kannattaako turistin ottaa oma kypärä mukaan koeajoja varten?
Käytiin ajamassa uusi loppulasku. En tykännyt. Tuntui selvästi vaikeammalta kuin suora lasku mäkeä alas ja lisäyllätyksenä keskellä polkua oli kasa hiihtohissin tuoleja, jotka näkee vasta viime hetkellä.
Jännää jännää. Uni ei pysy silmässä. Eilen ajettiin vielä El Grande ja eihän se niin pahalta tuntunu, kun ei ollu sitä 55km alla. Loppulasku oli mahtava. Tykkäsin. Tuolihissien vierestäkin mahtuu meneen. Semmosta sivuttain rinnettä menevää polkua aika paljon, jossa hairahtuu ylä tai alarinteeseen jos ei pysy radalla. Tsemppii.
Lähtötunnelmia Tahko MTB:n päälähdöstä klo 09:00:
http://youtu.be/PTIVZOzjCgA
Kyllä :) Ei mulla muuta :)
Lähetetty minun D6503 laitteesta Tapatalkilla
Vyöryin On-Onen läskillä 60 km. Oli kivvaa. Ens vuonna sitten 10. kertaa ajamaan. Kiitokset kaikille järjestäjille.
Kovillepa toi otti yksikin kiekka. Yritin varoa tuota vasenta olkapäätä, jossa on jänne poikki (nimim. Leikkausjonossa) ja niinhän siinä kävi, että otbt kurakossa ja nyt toi oikea (aiemmin terve) olkapää on kipeämpi, kuin leikattava:) aika paljon oli teknistä porukalla ja niinpä itsekin onnistuin bonuksena runttaamaan ketjut jumiin uloimman rattaan ja keskiön väliin. Aikaa paloi, mutta loppukiri oli komea. Pojalla 12vee meni sen sijaan 25 kilsaa hyvin putkeen.
Sää oli mitä mainioin ja vohvelit maistuivat. Ajo siistiä, ihmiset hyvällä tuulella, mitä itse havainnoin.
Vyöryin On-Onen läskillä 60 km. Oli kivvaa. Ens vuonna sitten 10. kertaa ajamaan. Kiitokset kaikille järjestäjille.
Etkä varmasti ollu ainut, ainakin yksi tiimikaveri oli kans 60km:llä Läskillä.. itsekin olisin ollu jos olisin päässyt paikalle.. =/
Kiitos taas kaikille:). Tahkolla on aina niin hieno suuremman tapahtuman tuntu, jota ei muissa maastopyörätapahtumissa saavuteta.
Tämän vuoden Tahkon saldona lämmittelyssä reilu 10min ennen lähtöä korkannut eggbeater, jonka tilalle sain hätäseen Sportiasta Shimpan XTR:ät. Ja kisan aikana sitten kivikkolaskussa yht'äkkiä napsahtanut seat stay. Maaliin kuitenkin päästiin ja nyt aletaan odottelemaan uutta runkoa...
Rengasrikko mörkö oli tänään ottanu mut uhrikseen. 2x rengas puhki n. 5km välein. Kiitoksia kanssatoverille, kuka lahjoitit mulle sisurin heti maantien alituksen jälkeen!
Iso fiba oli se, ettei viimeisessä asfalttitien (Tahkolahdentie?) nopeassa ylityksessä ollut liikenteenohjaajia koko päivänä!
Uusi loppulasku oli hieno, tuli ihan dh-ajat mieleen. Vauhdikas mutta turvallinen.
Niin ja maaliintulijoita olisi voinut kuuluttaa ja haastatella sen karmean äänisaasteen sijaan!
usko juntunen
28.06.2014, 19.57
Kiitos taas kaikille:). Tahkolla on aina niin hieno suuremman tapahtuman tuntu, jota ei muissa maastopyörätapahtumissa saavuteta.
Tämän vuoden Tahkon saldona lämmittelyssä reilu 10min ennen lähtöä korkannut eggbeater, jonka tilalle sain hätäseen Sportiasta Shimpan XTR:ät. Ja kisan aikana sitten kivikkolaskussa yht'äkkiä napsahtanut seat stay. Maaliin kuitenkin päästiin ja nyt aletaan odottelemaan uutta runkoa...
P-paikka naapurin silmin kyllä näytti et menee hiukan tarkalle pyörän ajokuntoon saattaminen. Samalla tuli todettua jotta klossit pitää lisätä omaan vara-poljin pakettiin...
Joo ja jäykkäperäisestä saa näköjään täpärin, kun ajaa muutaman Tahkon kivikkolaskun;) Hyvä vain ettei levinnyt kokonaan loppulaskussa.
Pientä säätämistä oli omassakin kalustossa. Ketju poikki kinahmi ykkösen alla. Maalissa iski krampit, mutta hätiin riensi Korson herrasmies suola- ja juomamukin kanssa.
Kiitos erittäin huomaavaisesta toiminnasta!
Polun tukko
28.06.2014, 20.38
Olipa hienoo. Vaihdettiin eilen 25km matka 60km matkaan. Ei kaduta. Hieno oli reitti ja koko tapahtuma. Tavoiteltiin 5h aikaa joka alitettiin. Loppulasku oli ihan ok, joskin tahkon kokoiseen nyppylään saisi vielä paremmankin :-)
Ensi vuonna jatketaan.
Antsa112
28.06.2014, 20.40
Hyvä keikka, kiitos kaikille. Kyyti kotiinkin hoitui.
pinohiiri
28.06.2014, 20.41
Hyvin meni, parin edellisen koetoksen myötä selkään kiivennyt apina putosi kyydistä viimeistään El Grandessa, kun jalka riitti siinä odotettua paremmin.
Tuulivaaran huollon jälkeisessä alamäessä edellä ajanut kuski kaatui rajusti ja loukkasi pohjettaan, johon tuli melkoinen turvotus saman tien. Mahtoiko päästä maaliin asti...?
PiirainenM
28.06.2014, 22.02
Ensimmäitä kertaa Tahkolla (25km). Kävelyksi olisi pojan kanssa mennyt ilman sitä ystävällistä kaveria joka lainasi sisurit siinä El Grandea edeltävällä tieosuudella. Suurkiitos hänelle! Ehkä ensivuonna ajaen koko matka?
Ajettuani 13 kertaa 60 km päätin lähteä kokeilemaan lievän kyllästymisen vuoksi jotain uutta. Iltapäivän 25 km osoittautui loistavaksi valinnaksi. Reitti oli maastopyöräily mielessä huomattavasti parempi kuin täyskierros. Maantiepyöräilyä ei ollut kuin se lähtökiihdytys. Jatkossa ajaisin paljon mieluummin 2*25 km kuin kerran 60 km.
Lisäbonuksena sain nukkua aamulla pitkään!
https://lh4.googleusercontent.com/-nY0ijLZlpfo/U68mlUP7wEI/AAAAAAAAgnY/hsOZLVarK-Y/s800/image.jpg
Ei voi tasaiseksi moittia reittiä.
Aikalailla tyhjällä uralla sain ajella, fillari kulki hyvin, reitti oli tosi kuiva.
Kokemuksena vuoden 2010 ohella paras Tahko!
Coast_artillery
29.06.2014, 00.48
Hieno oli reitti taas. Paitsi loppulasku syvemmältä kuin syvä. Muuten hyvä, 120km jäi kesken kun takavanne hajosi. Ensi vuonna uutta verta kehiin, poitsun ja vaimon kanssa ajetaan 25km :) . Kaikkiaan, meillä jo viides vuosi peräkkäin hieno tapa aloittaa loma. Aina toimii :) Tänä vuonna jatketaan Ylläkselle bike parkia ja polkuja tsekkaamaan :)
/Tomppa
Tämmöinen Tahko tälläkertaa. Aluksi olin ilmoittautunut 120km. Mara-cupissa havaittu polvikipu pisti miettimään matkan vaihtamista 60km. Keskiviikkona alkanut flunssa vahvisti valinnan 60 km. Muutin matkan pe 60km. To-pe yönä vielä kuumetta, mutta perjantai kuumeeton joten uskalsin lähteä viivalle. Ajo meni ok rauhallisesti kiiruhtaen ilman turhia tempoiluja. Maalin päästiin.
Maalissa ihmettelin kun en näy tuloslistoilla. Kävin kysymässä tulospalvelusta. Selvisi että se matkan vaihto ei mennyt tuubiin ja mulla ei ollut virallista aikaa. Tulospalvelun kaveri levitti kätensä ja esitti pahoittelunsa...en siis saanut virallista aikaa ollenkaan..no sehän sopi tämän tahkon kuvaan...no onneksi säädetty ajoasento toimi ,polvi ei kipeytynyt ja kinahmi II ylös taivaanportaille saakka...siinä tän reissun suurimmat ilonaiheet.
Mjahas. Olin kuvaamassa tapahtumaa aamusta reiluun puoleen päivään. Kinahmi ykkösen laelta ennen laskua Eskolan huoltoon kertyi ~1500 kuvaa. Eli liki kaikista täyden kierroksen ajajista. Lisäksi satakunta kuvaa muuten karkeloista. Loppupäivä menikin sitten DH:ta kuvatessa.
Täytyy koittaa huomenna plärätä keyesti kuvat läpi ja laittaa esille ne...
Hyvinhän se ensimmäinen 120 meni pienestä flunssasta huolimatta. Ekalla kierroksella oma 60km enkka 3:35, toisella kierroksella aukesi linkun pultti pahasta paikasta (+10min roplaus) ja iski fyysiset ongelmat, mutta maaliin tultiin kuitenkin säälliseen aikaan 7:49. Satasakkiin pääsi ja tavoite alittui peräti 40min :) Loistavaa porukkaa matkalla ja tahkon talkoolaiset taukopaikoilla ansaitsevat isot kiitokset, toisellakaan kierroksella ei ollut mikään loppunut pöydistä!
Ehdottomasti tuli ajettua kovin suoritus Tahkolla sitten vuoden 2008, kun ajoin 60km 7h. 2012 240km meni 40min nopeammin kuin nyt, mutta en kärsinyt läheskään samalla tapaa. Treeniä oli alla 300h vähemmän joten pelkkä maaliin pääsy oli voitto sinänsä. Nyt ei vieläkään taivu mihinkään. Selkä ja jalat jäykät ja ei kävely oikein suju. Ei näin loppuun ole tullut jalkoja ajettua oikein koskaan.
Taukopaikkojen tarjonta ja palveluasenne on parasta antia Tahkolla. Väsyneenä kun hortoilee siihen huoltoon niin huollon tädit hoitavat kuin pientä lasta.
Sprintrs
29.06.2014, 12.38
Olipas yhtenevät kokemukset kuin jäsen LJL:llä. Ensimmäinen 120km ja lähdössä enemmänkin epäusko maaliin pääsystä. Tavoite kuitenkin oli 8,5 tuntia. Ensimmäinen kierros 3.40, viisi minuuttia alle oman kierrosennätyksen. Toisella kierroksella sitten rengas rikki ykköskinahmin päällä. Litkujen, sisureiden ja rikkoontuneen pumpun kanssa sählätessä aikaa tuhraantui 15 minuuttia. No, ehtiihän tässä vielä alle tavoitteen kun ei väsymyskään vielä painanut. Rennosti kierroksen puoleen väliin, jossa huomasin, että ehkä sen kahdeksan tuntia pystyisi alittamaan. El Grandessakaan ei yhtään auttanut säästellä. Loppulaskussa petti satulatolppa ja viimeiset kilometrit polettiin satula kädessä. Loppuaika kuitenkin reippaasti alle kahdeksan tuntia, jota etukäteen en olisi millään uskonut.
Reitti taisi kyllä olla nopeassa kunnossa tai kanssakilpailijat hyvin harjoitelleita, kun viimekin vuonna satasen joukkoon pääsi lähes tuntia heikommalla ajalla. Nyt itse en ihan päässyt.
ens kertalaisena 60km lenkin suorittaneena uskallan luvata muillekin aloittelioille ko. matkaa. omalla kohdalla kävi siten, että viime syksynä ostin pyörän ja kilometrejä kerkesin keräämään ~2400 alle ennen ensimmäistä 60:stä. aikasemmat urheilut on tapahtunut -96 vuonna, jonka jälkeen en ole urheilua harrastanut muuten, kuin motorisoiduilla laitteilla. kuntopuikkookin on tullu käryyteltyä 18v. aikaa lenkillä meni 5h21min. asiaan auttoi varmaan jonkun verran, kun maastolenkit on olleet aika teknisiä, jotenka tahkon reitit oli hyvin pitkälti "lastenleikkiä" joitain paikkoja en halunnut ees kokeilla ajamalla, kun reitistä ei aikasempaa kokemusta ollut ja ei tiennyt mitä edessä on tulossa. yhessä kohtaa ajoin kääntymisen ohi, mutta siinä tuli samalla joku avulias kaveri vastaan ja tokas, että käänny ympäri ja tuosta vasempaan tjsp.
huoltopisteille ei voi varmaan niin suurta kiitosta antaa, kun he/ne ansaitsisivat henkilökunnan ja sijaintien osalta.
Hikinen päivä näytti monelle olleen eilen.
https://lh5.googleusercontent.com/--XfDvtxiywI/U7AVwx3C0WI/AAAAAAAAS14/RaYSbAiPgRA/w1067-h707-no/DSC_4463.JPG
Räpsin lähdön tunnelmista muutamia kuvia ja Kinahmi ykkösen laskun alusta liki kaikista koko kierroksen ajajista. Valitettavasti jouduin muutaman liian pahasti epäonnistuneen kuvan poistamaan, mutta toivottavasti kaikki halukkaat löytävät omansa.
Tässä linkki kuva-albumiin: https://plus.google.com/photos/109477044756783732039/albums/6030332781708896257
Kuvia voi käyttää vapaasti (esim somessa) ei kaupalliseen tarkoitukseen, muu sopien.
Mikäli mielesi tekee korkeampi resoluutioista kuvaa, niin otathan sähköpostilla yhteyttä (kuvan vesileimasta nimi ja etunimi.sukunimi (a) gmail.com), sillä yksityispostilaatikko tukkiutuu varsin herkästi. Kerrothan viestissäsi myös minkä kuvan haluat. Kuvan tiedot saat kun kuvia selatessasi avaat kuvan oikealta puolelta valikon 'Valokuvan tiedot' ja tiedostonnimi sieltä (esim DSC_4463.JPG).
Hyvät karkelot taisi kaikkiaan olla ja virtuaaliset ylävitoset niille, joiden hermot ja kärsivällisyys riittää katsoa kaikki kuvat läpi :D
Edit. Ja eihän kaikki hauska ollut perinteisessä TahkoMTB kierroksessa, vaan tuolihissien ympäristössä oli alamäkiajon Suomi-Cupin osakilpailu. Sieltäkin tarttui muutama kuva tuliaisiksi. Valitettavasti Aki Färm joutui ajovirheen vuoksi hylätyksi, sillä tulos olisi ollut päivän nopein. Färmillä oli alla lämmittelyksi 60km yöpyöräily :)
https://plus.google.com/photos/109477044756783732039/albums/6030357513154363025
Loistavaa, kiitos Itsok! Löysin itseni(kin)
Kai sielä hiki tulee jos ajaa toppatakki päällä. Oli harvinaisen mukavan viileää verrattuna aiempiin vuosiin :)
pinohiiri
29.06.2014, 18.58
Hiki on huonokuntoisten juttu. :) Nimimerkillä "Pää märkänä jo lähtöviivalla"
spetke75
29.06.2014, 19.59
Räpsin lähdön tunnelmista muutamia kuvia ja Kinahmi ykkösen laskun alusta liki kaikista koko kierroksen ajajista. Valitettavasti jouduin muutaman liian pahasti epäonnistuneen kuvan poistamaan, mutta toivottavasti kaikki halukkaat löytävät omansa.
Hyviä otoksia! Allekirjoittanutkin näytti päässeen ainakin yhteen kuvaan. :)
Muutoinkin tapahtuma oli mielestäni jälleen kerran onnistunut! Kaikki järjestelyt ym. toimivat todella hyvin, joskin siihen reitin loppuosan asvalttitien ylitykseen olisin kaivannut liikenteenohjaajaa - sitä ei siis ollut ollenkaan. Vauhtia tienylitykseen tullessa oli reippaasti ja siitä pienen hypyn säestämänä asvaltille, kun kaksi autoa tulee oikealta, onneksi huomaten pyöräilijät (minut ja edellä ajaneen kilpakumppanin), hidastivat vauhtia. Tästä järjestelystä iso miinus!
Omalta osaltani 60km kisa meni loistavasti startista alkaen. Hieman meinasin sumppuun joutua, vaikka suht kärkiporukan takaa lähdinkin 9.00 startissa. Siitä hyvä tekeminen päälle ja todella kovilla keskareilla mentiin Kinahmi ykköselle. Tällä kertaa ilman mitään teknisiä murheita ja voimat riittivät hyvin runnomaan El Grandenkin ylös hyvällä kammella, loppuajaksi sain 3:13 ja risat. Parannusta viimevuoteen tuli n. 40 minuuttia, joskin viime vuonna kaksi rengasrikkoa pilasivat ajon. Nälkää jäi vielä seuraavalllekin vuodelle ja kolmen tunnin alitus otetaan tavoitteeksi - jollei 120km ala polttelemaan. ;)
Uusittu "loppulasku" oli minun mielestäni hyvä. Paljon parempi kuin edelliset "silmät kiinni suoraan alas -mäki". Sopivan mutkitteleva ja haastava, muttei mikään mahdoton. Taluttelijoita riitti, mutta jos reitti meinataan alamäkeen viedä loppuun, niin se on joko ajettava tai talutettava. Tyhmää olisi lähteä viemään reittiä jostain hiekka-autoteitä pitkin alas.
konaworld
29.06.2014, 20.14
Neljä kiekkaa tuli tällä kertaa ajettua. Alku sovittiin, että ajetaan rauhallisesti, mutta eihän siinä niin käynyt, jokainen ajoi uuden 60km enkan. Sitten piti löysätä vauhtia, no ei käynyt niinkään ja uusi 120 km enkka. Nyt viimeinkin vauhti hiipuu, no ei käynyt niinkään ja uusi 180 km enkka. Viimeinen kierroskin meni vielä nippa nappa alle 4h joten todella tyytyväinen saa olla. Kolmannen kiekan lopussa sain 25 km ajajia kiinni, kiitokset todella paljon sujuvasta tien annosta. Sopivasti kun ilmaisi ohitushalunsa, niin heti oli reitti auki. Samat voi sanoa 10 lähdöstä lähteneille 60 km ajajille, tietä sai mainiosti. Loppulasku oli pientä silausta vaille parasta tähän mennessä (12. Tahko). Sen ensimmäisen suoran pudotuksen lopussa olisi voinut olla pientä maan muokkausta ja kallistettua kaarretta oikealle. Reitti oli todella mainiossa kunnossa, varsinkin laskuja oli ilo tykitellä menemään. I like very much. Huone varattiin jo ensivuodelle.
Polun tukko
29.06.2014, 20.16
Kiitos itsok!
E:Mee ens vuonna samaan paikkaan niin tulen manuaalilla sen mäen alas.
ainakin kun itse ajoin tuon puskasta-puskaan niin siinä oli liikenteen pysäyttäjät paikalla. helppo oli antaa tietä, kun ilmas asiallisesti, että ajamalla ohi tai kuten yks, että mahtusko jostain ohi, niin siinä kerkes jo ite silmäilemään maaston, että tuossa on hyvä kohta ja tokasta, että mene oikeelta.
Kestävyyslaji tuo valokuvauskin: 9 tuntia kahden kilon kamerasetupin kanssa pitkin rataa, ja vieläkin on oikea olkapää jumissa. :D Kaikkiaan noin 3500 kuvan pläjäys alkaa karsiutua ja muotoutua katsomiskelpoiseen formaattiin. Kerkesin ekan kuvasatsin jo lataamaan webbiin, tässä on kuvissa klo 9.00 lähtöryhmä noin 4 km lähdöstä. http://saramaki.kuvat.fi/kuvat/Sports/Tahko+MTB+28.6.2014/Klo+9+lähtöryhmä/. Kaikki ryhmät on kuvattu sekä sitten vielä kärjen menoa Tuulivaaralla ja sekalaista seurakuntaa El grandella ja loppulaskussa. Kokeilin huvikseni tägäillä alkupään kuviin kuvissa esiintyvien numeroita, niitä voi hakea sivun yläreunan suurennuslasin kera. Kyseinen ominaisuus ei kovin hyvin tähän taivu, mutta yritän jotenkin kikkailla sen pelittämään, jotta kiinnostuneet voisivat hakea kuvia numeron perusteella. Päivittelen muihin kansioihin kuvia ensi viikon aikana.
Ensimmäistä kertaa 4 kierroksen matkalla mukana. Onneksi rata oli kuiva ja nopeassa kunnossa, muuten olisi voinut tulla hiki. Kierrosennätyksiä en tällä kertaa onnistunut juurikaan parantamaan, mutta 4 suht tasaista kierrosta olikin tavoitteena ja vielä jaksoi viimeisellä kierroksella puristamaan, mitä nyt ylämäet olivat tavallistakin tuskaisempia. Loppukirissä kirvelevä tappio, tämä ei kuitenkaan jäänyt harmittamaan kun tavoitteena oli maaliin pääsy.
Hevosen kokoisista paarmoista olen kuullut ja tehnyt aiempina vuosina havaintoja, mutta Kinahmin lepakot olivat yöllä uusi tuttavuus. Yksi ei ehtinyt väistää ja läpsäytti minua naamaan. Kumpikaan ei tiettävästi loukkaantunut.
Kiitokset huoltopisteiden loistavasta palveluasenteesta ja katsojille sekä muille kisaajille kannustuksesta!
Nonni! 240km selätetty huonolla hapella oksennusten siivittämänä!
Reitti oli kuivemmassa kunnossa kun koskaan ja niinhän siinä ennätykset kaikilla tais paukkua...
Ensimmäinen kierros meni kyllä kohtuu hyvin. Aikaan 3.30.
Mutta sitten muut koomassa! Loppuaika 16.53.
Hyvä tapahtuma oli taas. Loppuosan kivikkolaskut aivan parhautta! :-)
Suuret kiitokset kanssakilpailijoille joista suurin osa tsemppasi meitä pitkänmatkalaisia! Se kannusti hienosti kun oli huonolla hapella matkasssa!
Risuja:
-Kääntymisnuolia olisi saanut olla jonkinverran enemmän. (kuitenkin erikoinen oli se nuoli "jyrkkä vasen" ylhäällä loppulaskussa,kun kuitenkin reitti jatkui loivasti oikealle alas!?)
-Pitkämatkalaisien reitin Tahko.com:in jälkeisen asfalttilaskun risteys oli vaarallinen! En osannut ainakaa ajatellakkaan että siinä ei olisi mitään valvontaa. Olisi sitten ollut vaikka varoituskyltti!
-Toinen vaaranpaikka sitten jo mainittukin loppulaskun asfalttiylitys!
-Musiikki maalialueella! Se peitti kaiken alleen...Ja oliko siinä sitten kuulutustakaan...
-Miksei enää El Granden päällä ole VIIKATEMIESTÄ! Sitä tulee ikävä...
Ruusuja:
-Kiva paistinpannu pitkänmatkalaisille!
-Ei ollu liikaa paarmoja
-Järjestäjät ei nostanu mua pois pyörän päältä ja lopettanut mun kisaa vaikka koomassa olinkin.
-Ei ole tuon pidempää matkaa tarjolla.
-Kontrolloidut roskaamispaikat
-Hyvä meininki tapahtumassa.
Kiitos omalle huoltopoppoolleni: Kaisa ja Karoliina. Jotka taisivat siinä samassa tehdä Colahuoltoa yhdelle jos toisellekkin kilpailijalle! :-)
En olisi maalia nähnyt ilman huoltajiani!
Eipä mulla muuta...
-Gekko-
Muutama huomio tämän vuoden Tahkosta:
+ Reitti on edelleen vaativa ja polut (etenkin laskut) mahtavia. Erityiskiitos louhosalueen penkkaan tehdystä kaivetusta polunpätkästä pienellä vaivalla reitti paremmaksi.
- Tien määrä alussa vaan lisääntyy vuosi vuodelta ja tukon paikka vaan siirtyy. Puuhavauhtisillekin vähän tylsää ja jonottaminen ajamaan on hölmön tuntuista. En keksi äkkiä ratkaisua tähän ongelmaan, ehkei sitä olekaan.
+ "Tahkon henki" tuntuu säilyvän vuodesta toiseen vaikka kuskimäärät ovat kasvaneet. Todella mukava ajella, latua tarjotaan ja annetaan. Samoin apua.
- Nopeiden pitkämatkalaisten ohitukset: Tänä vuonna oli poikkeuksellisen paljon läheltäpiti-tilanteita kun nopea kuski ajaa hitaan kuskin kantaan ja toteaa miltä puolelta menee ohi, ollen jo rinnalla. Ne paikat olivat harrastajille todella teknisiä. Etenkin muutamaa ohitettua naista kävi sääliksi kun heille teknisessä kohdassa pakka sekosi täysin. 9.40 & 10.00 60km, 25km ja 45km:n harrastajilla on varmasti aikaa ja kiinnostusta väistää kunnolla sivuun, jopa pysähtyä. Itse ainakin mielelläni annan tietä, katson suorituksen ja tsemppaan. Minut saa kyllä ohittaa vaikka kontaktilla, mutta aloitteleville en sitä toivo ja asiasta keskustelinkin muutamien kanssa reitillä. Eli lyhyesti: Pitkämatkalaiset, huutakaa ajoissa latua niin varmasti saatte, jopa kannustusten kanssa!
Loppulasku
+ Alun vauhdikas tie U-käännökselle asti hyvä tai ainakin ok, samoin lopun loiva hiekkatielasku.
- Hissilinjan jyrkällä kun tuli vauhdilla niin ei ollut hajuakaan lähteekö reitti oikealle alaviistoon (paljon jälkiä, merkintä huonoa, ei lippusiimaa) vai rinnettä poikki oikealle. Onneksi katsojat viittilöivät oikean reitin. Samoin irtohiekassa & kivikossa meni harrastajaa kyljelleen aivan turhaan ja ehkä turhan kovassa vauhdissakin. Vaikka ei enää ollutkaan suoraa pudottamista (vrt. männävuosien hiekkatiekaahaaminen ja rinteen jyrkkä) niin olihan tuo liian nopea, vaarallinen ja irtokivinen etenkin loppuun väsyneille. Hissikorien yllättävä kohtaaminen samoin aika turha riski.
DH-kisaradan teossa ei tainnut rataryhmällä mennä kauaakaan niin näin isoon tapahtumaan voisi käyttää hieman aikaa ja vaivaa loppulaskun miettimiseen ja toteutukseen. Esimerkiksi safarihenkinen kurvailu rinteessä, ehkä metsässä käynti tms. jossa ajettaisiin hiljempaa ja vaatisi muutakin kuin hulluutta pärjätäkseen, olisi paljon turvallisempi. Laskukin saisi olla El Granden arvoinen, eikä vain nopein tapa päästä alas.
Kiitos sujuvista järjestelyistä, ensi vuonna kai sitten taas jotain uutta tapaa osallistua Tahkolle.
Räpsin lähdön tunnelmista muutamia kuvia ja Kinahmi ykkösen laskun alusta liki kaikista koko kierroksen ajajista. Valitettavasti jouduin muutaman liian pahasti epäonnistuneen kuvan poistamaan, mutta toivottavasti kaikki halukkaat löytävät omansa.
Kiitoksia kuvista!
Ekaa kertaa mennään. Lainapyörällä, jolla olen ajanut vain pari sataa metriä maastossa, koska kaaduin sillä heti 25m jälkeen ja teloin polveni tiistaina siten, että ei ole tehnyt mieli polkea sen enempää.
Alle 100km maastoajoa alla (ikinä), ekaa kertaa juomareppu käytössä ja ekaa kertaa ajokengät mukaan metsään, mutta eiköhän se siitä :)
Alku lähti hyvin liikkeelle. Olin 9:40 lähteneiden ensimmäisten 20 joukossa ensimmäiset 11km kunnes lainapyörästä katkesi ketju. Hetki meni siinä keräillessä ajatuksia, että mitä tapahtui ja aloin kaivaa äkkiä linkkipalaa repusta. Kymmenisen minuuttia siinä meni kun ei tuo Sramin 11-vaihteisen ketjun power lock link menekään käsin paikoilleen kuten oman pyöräni 8-ketjun missinglink.. No siitä sitten kun pääsin matkaan niin varmaan kolmisen sataa kuskia olikin jo minut ohittanut ja alkoi toivottomalta tuntunut ohittelu.
Kolmeen kymppiin asti ohittelin jatkuvasti porukkaa tai jonottelin ylämäissä tai alamäissä. Sitten aloin pikkuhiljaa päästä omani vauhtiseen porukkaan kun skippasin myös kaikki huollot neljään kymppiin asti.
Neljän kympin tienoilla huolestuin lainapyörän tubeleisseista ( minä kun en tiedä mitään tubelesseista ) kun takarengas ei ollut pitänyt paineita viimeiseen pariin päivään ja tuntui löysältä. Pysähdyin huollossa katsomaan paineita ja totesin ne ihan siedettäväksi ja jatkoin matkaani. 200m tämän jälkeen kivikkoisessa alamäessä huomasin, että eturengas oli tyhjä. No sitten taas nopeasti pumppaamaan. Tämän jälkeen ohittelu jatkui edelleen. Loppumatkassa ajoin lähes kaikki ylämäet Kinahmi II:sta ja paria pikkupätkää lukuunottamatta ja kaikki pahimmatkin alamäet ( kiitos lainassa olleen Orange Fiven, jolla alamäet olivat lastenleikkiä ), joten kävelyttäjiä oli ohitettavana yllättävän paljon. Säästelin kuitenkin sitä kuuluisaa El Grandea varten ja kun se lopulta tuli, se nousi ongelmitta. Yllättävän helposti. Loppulaskussa vielä ohitin jonkun viitisen kuskia ja jopa maalisuoralla pari :)
Näin ensikertalaiselle, joka aloitti maastopyöräilyn viime marraskuussa ja olen käynyt ajamassa metsässä ehkä kymmenisen kertaa Tahko oli kiva reissu. Keli oli sopiva, porukka rentoa ja meillä oli hyvä aloittelijaporukka, josta kaikki alittivat tavoiteaikansa.
Se minkä myös opin reissulla oli täysjouston edut ( ja haitat ). Pitkäjoustoisella 29:llä mäet olivat oikeasti helppoja kun vertaan omaan viime viikolla varastettuun Trekin 26" jäykkäperään, niin ylös tai alas. Eikä single pivot sitä menoa häirinnyt edes asfaltilla millään pomppimisella, kunhan piti takapuolen penkissä. Vasta alle vuoden maastopyöräilyä harrastaneena käsitys erilaisista pyöristä oli aika heikko ja vaikka olen montaa pyörää hieman koeajanut niin nyt vasta ymmärrän paremmin pyörien eroja. Ja osaan toivottavasti ostaa sopivamman pyörän itselleni. Ja se tulee olemaan jäykkäperä, täysjousto on tällaiselle kurjuuden tavoittelijalle liian helppo :)
Oma aika oli eilen 4.26.03 kaikkine säätöineen. Ensi vuonna jäykkäperä alle, ysin lähtöön ja tavoitteeksi 3:30 alitus.
juha gylling
29.06.2014, 22.03
Terveisiä Tahkolta. Oli jälleen oikein hyvä reissu !
http://www.sports-tracker.com/#/workout/jgy/dbfabh04aajh6074
Kare_Eskola
29.06.2014, 22.42
Yllättävää kyllä tulehtunut polvi ja antibioottikuuri eivät tehneet hyvää neljän kierroksen yritykselle. Oma matka jäi erittäin pahasti kesken kipeään koipeen.
En edelleenkään pidä Tahkon radasta. Mukava silti oli yöllä laskettaa mäkiä sen mitä pystyi. Lisää surkeaa valitusta mm. blogissa.
Eka tahko ja eka 120km takana.
Lopun kivikkolaskuja oli hieno tykittää vauhdilla ja muutenkin tapahtuma oli hieno.
järjestelyt toimivat ja varsinkin huoltopisteet oli hienosti hoidettu.
Erityiskiitos Kajaanilais-Oululais ja mitä niitä nyt oli mökkiporukalle hyvästä seurasta ja tsemppauksesta.
nivelrikko
29.06.2014, 23.10
Toinen yöpyöräily takana. Kuntopohja jäi tälläkin kertaa hommaamattta, samoin tekniikassa riittää parannettavaa, mutta kuitenkin kunnialla selvisin viiden maissa saunahommiin, vaikka tuli räpsittyä valokuvia useampaan otteeseen. Tällä kertaa sai jo ihan eri tavalla naatiskella ajelusta, kun ei enää tarvinnut pelätä ihan jokaista kiveä.
Keli oli yöllä suhteellisen vilpoisa, että melkein koko matkan tuntui varpaat kohmeiselta. Myös hetkellisesti mietin shortsivalintani järkevyyttä... Eipä ollut ötököitäkään. Matka sujui ilman teknisiä ongelmia ja ajoseura piti mielen virkeänä (mm. slim boyssin ukot ja lekurijannut).
Eli hyvä maku jäi jälleen. Ensi vuonna taas entistä viisaampana.
edit. Paarmat oli vaihtunut lepakoiksi öisellä kinahmilla. Liekö niitä pride-juttuja...
13. Kerta Tahkolla. Kaikki edelliset kerrat ajettu 26" täpärillä. Nyt alla oli 29" sinkulahonzo 140mm keulalla ja 34x19 välityksillä. Eka kiekka alle 3:40 ja maalissa aikaan 7:33. Pakko olla tyytyväinen, kun oma enkka parani reilusti toista tuntia... Jäi fiilis, että ois mennyt kolmaskin kierros. Koskaan en ole aiemmin edes moista hulluutta harkinnut. Ehkä ensi vuonna ;)
Miehen osallistuminen 240km:n matkalle, täytyi keskittyä huoltoon tarkemmin ja kuvaaminen jäi hieman vähemmälle tänä vuonna ;)
Tässä linkki huoltopaikoilta ottamiin kuviin =)
https://plus.google.com/photos/117864638133860760755/albums/6030437588337507665?authkey=CJmhtueGtNmamQE
Aki Korpela
30.06.2014, 00.23
Meikäläisellä ei kunnon ajoitus oikein natsannut tällä kertaa, ja jouduin tyytymään Tahkolla pelkän kannustajan rooliin. Siinä samalla tuli myös otettua elävää kuvaa talteen (http://www.youtube.com/watch?v=C9ITlEgoWK0&feature=youtu.be). Ekat 5 min on reitin alun pienestä noususta, ja siitä eteenpäin ollaan El Granden loppupuolella.
Pahoittelut taputtelusta, se olis täytynyt jättää tekemättä, kun häiritsee kuvaa noin pahasti.
Oli kyllä mahtava reissu. Aikakin parani viime vuoden ekasta kerrasta 1h 45min. Kannatti reenata kuntoa ja tekniikka. Ehkä uusi täpäri jeesasi myös (viimevuonna 26" jäykkäperä, nyt 29" täpäri). Kahden pysähdyksen taktiikka vaihtui nollan pysähdyksen taktiikkaan (sori vaan niille joille huusin huolloissa "ohi" kun kuskia ja pyörää oli ajolinjalla). Kyllä tällä naisella oli hymy herkässä (maalissa vasta) ja ens vuonna ehkä rypistetään vähän ja päästään sen neljän tunnin alle.
Kannatti käydä ajamassa se El grande ja loppulasku perjantai-iltana, niin ei tarttenu jarrutella sitten kun kello kävi kisassa. Ja käytiin me El Grande ylös ja alas vielä palauttavana lenkkinä sunnuntaiaamunakin. On se vaan herkullinen. :)
Kiitos Istok, omakin kuva löytyi muiden joukosta.
Ensimmäinen Tahko MTB takana. Yksi 60 km kierros tuli kierrettyä 9.40 lähdössä. Matkan varella ainoa ongelma oli jossain määrin Kinahmi 1:llä vioittunut takavaihtaja, jonka jälkeen ketju ei suostunut enää pysymään takana neljällä suurimmalla rattaalla. Näin ollen lopun ~35 km mentiin ilman näitä. Tämä hiukan hankaloitti mäkien nousua, mutta onneksi sitä pystyi paikkamaan osittain reisillä. Aikatavoite oli päästä alle viiden tunnin, joten loppuaika 4:11 tuntuu enemmän kuin hyvältä. Koko matkan ajan oli hyvä fiilis muiden pyöräilijöiden kanssa ja tietä sai tarvittaessa. Toivottavasti myös itse älysin sitä antaa. Ensi vuonna uudestaan ja tavoiteajaksi alle 4h.
Loppukirissä kirvelevä tappio, tämä ei kuitenkaan jäänyt harmittamaan kun tavoitteena oli maaliin pääsy. Niin siinä kävi, kuin ennustin, että saadaan loppukiritaisto, kun minä ajoin ylämäessä ohi ja sinä aina alamäessä. Kyllä sitä pitää yrittää kaikkensa lopussa. Ei luovutusvoitosta jää hyvä maku suuhun kenellekkään (2000 TdF Lance & Pantani) ;). Nyt myös tiedän, että alamäkeen on saatava lisää vauhtia jostain. Voisi aloittaa vaikka kalustosta. Ei sillä, on kyllä hävitty siinä loppulaskussa ennenkin lähes kilometrin verran myös 26:lle, että ehkä bikepark treeni auttaa enemmän.
Kiitokset vielä kuvaajille. Pitää nyt minunkin vielä mainita, että hyvät tsempit sai 60 ja 120 kärjeltä sekä kirityksen, että kannustuksien muodossa. Positiivinen yllätys oli myös tuntemattomat nimen kanssa kannustajat reitin varrella. Hetken ihmettelin, että mitä ihmettä, kunnes tajusin, että nimi lukee numerolapussa.
Siinä samalla tuli myös otettua elävää kuvaa talteen (http://www.youtube.com/watch?v=C9ITlEgoWK0&feature=youtu.be). Ekat 5 min on reitin alun pienestä noususta...
Heh, en millään löytänyt itseäni tuolta, mutta sitten yhtäkkiä muistin kisan alkupuolelta polun varrelta kuuluneen "ei osaa ajaa" kommentin (@ 2:10), ja heti löytyi :D Hauska yhteensattuma
45 km ajoa tälläkin kertaa, ja edellisen parhaan parannuttua 40 min uskaltanee haaveilla ensi vuodelle 60 km lähdöstä.
Kiitokset takaatulijoille selkeistä ohitusmerkeistä - ja tänä vuonna mielestäni kuuli itsekin kiitoksen useammin kuin koskaan aiemmin. Lämmitti mieltä, kun itse seisoskeli polun reunassa. :)
Ohiampuja
30.06.2014, 11.30
Räpsin lähdön tunnelmista muutamia kuvia ja Kinahmi ykkösen laskun alusta...
Kiitos kuvista, löytyihän sieltä meikeläinenkin. :) Mahtaa olla kova homma kääntää tuhansia kuvia pikkukuviksi ja ladata ne verkkoon.
Mutta nyt on tullut niin paljon kehuja siitä loppulaskusta, että kehtaako tässä enää tunnustaa taluttaneensa sen. Mutta eipä se minua haittaa vaikka siihen menikin 20 minsaa, olkoon vaan tuollainen jos suurin osa porukasta siitä tykkää. :)
Kiitos kuvista, löytyihän sieltä meikeläinenkin. :) Mahtaa olla kova homma kääntää tuhansia kuvia pikkukuviksi ja ladata ne verkkoon.
Mukava kuulla että kuvat kelpaa. Itseasiassa kuvien pinentäminen ja verkkoon lataaminen on kyllä se kevyin työ tässä kun kone jauhaa ne itsestään hetkessä. Kuvaaminen on ehkä puolet hommasta ajallisesti ja esim kaikkista minun ottamistani kuvista olen keyvyesti korjannut valotusta. Tämä vie usein sarjatyönäkin vähintään yhtä paljon aikaa kuin itse kuvaaminen. Jos kuvien valotusta joutuu korjaamaan yksitellen tai isommin, niin luonnollisesti aikaa palaa eksponentiaalisesti enemmän. Muilla kuvaajilla voi olla sitten taidot sen verran paremmat ettei jälkikäsittelylle ole tarvista.
henkka010
30.06.2014, 12.28
Kiitokset tosiaan järjestäjille, kuvaajille, kannustajille ja kisaajille! Tapahtuma oli taas loistava, kuten ennenkin. Ajokin kulki mukavasti, joten kannatti käydä.
Mutta nyt on tullut niin paljon kehuja siitä loppulaskusta, että kehtaako tässä enää tunnustaa taluttaneensa sen. Mutta eipä se minua haittaa vaikka siihen menikin 20 minsaa, olkoon vaan tuollainen jos suurin osa porukasta siitä tykkää. :)
Tähän on kyllä pakko todeta, etten ole oikein varma oliko loppulasku parempi vai huonompi kuin ennen. Ainakaan en siitä pitänyt, ja eteen jätetyt hissit jotenkin kruunasivat puolivillaisen oloisen toteutuksen. Tätä ei nyt ole tarkoitettu suureksi haukuksi / moitteeksi, mutta jotenkin kuvittelisi, että näin isosti järjestetyssä tapahtumassa olisi mahdollista toteuttaa nousun arvoinen lasku. Uudistettu loppu oli ok, mutta poikittain rinteessä meneminen käännöksineen ei tuntunut edes teknisesti hankalalta, ainoastaan jotenkin ikävältä. Mutta kuskista se kai on kiinni miltä tuntuu...
Jahas, laitetaas neitsytviesti foorumille neitsytkisan kunniaksi...
En ollut ihan valmis Tahkoon. Kyllähän se 60km tuli räpiköityä läpi, mutta paikotellen oli vaikeaa Espoon keskuspuiston ulkoilureitteihin tottuneelle... Maastopyörän ostin kevättalvella ja siitä innostuneena ilmoittautuminen sisään. Foorumeita tutkineena Tahkon reitistä tuli hieman "vähemmän vaativa" mielikuva ja totuus iski sitten paikanpäällä. Tosin lukeehan se tapahtuman sivuillakin, että "Suomen vaativin maastopyöräilytapahtuma". No, ei muuta kuin vuosi treeniä ja ennen kaikkea uskallusta kivikkoajeluun, niin kyllä se siitä! Pitänee etsiä hieman vaativampia reittejä syksyn treenauksiin...Vinkkejä Espoon suunnalta otetaan vastaan! Kunnon puolesta menee vaikka kaksi kierrosta, taidon puolesta ei vielä ehdi.
Mukavahenkinen tapahtuma ja kiitos kaikille ymmärryksestä meitä hitaampia kohtaan- ja kiitos kiitoksista aina tietä annettuani! Loppulasku tultiin melkoisen varovasti, mutta tulihan ne tuolihissit melkoisena yllätyksenä.
Ensimmäinen 60km takana täälläkin. Alamäkitreenausta pitää ottaa ohjelmaan ensi vuotta varten (ja täpärin hankinta). Tasaisella ja ylämäissä pystyi pitämään kohtuullisen hyvää tahtia, mutta alamäissä tahtoi mennä porukkaa ohitse. Reitti oli kivisempi kuin kuvittelin ja jäykkäperä 29er ei ollut aivan optimipyörä näihin kiviränneihin.
Mutta tunnelma oli loistava ja loppulasku oli mielestäni sopivan haastava, ei liian paha. El Grandenkin jaksoi pyörittää melkein alhaalta asti.
Heh, en millään löytänyt itseäni tuolta, mutta sitten yhtäkkiä muistin kisan alkupuolelta polun varrelta kuuluneen "ei osaa ajaa" kommentin (@ 2:10), ja heti löytyi :D Hauska yhteensattuma
Kai nyt piti syytä tiukata, kun tunnettu ajomies seisoskelee jouten tienposkessa.
Kiitokset loppulaskun muuttamisesta. Se vaan ei vieläkään ole hyvä. Eniten hiertää alkujyrkkä, jossa otetaan suunta suoraan alas ja siitä ysikymppinen oikea. Eikä sekään omaa ajoa häirinnyt, mutta onhan se tiukka varsinkin jos ei osaa varautua etukäteen. Moniko veti pitkäksi? Irtomurikoiden päällä kurvailu ei muutenkaan kuulu suosikkeihini.
Muutoin kaikki järjestetty loistavasti säätä myöten.
Kiitokset loppulaskun muuttamisesta. Se vaan ei vieläkään ole hyvä. Eniten hiertää alkujyrkkä, jossa otetaan suunta suoraan alas ja siitä ysikymppinen oikea. Eikä sekään omaa ajoa häirinnyt, mutta onhan se tiukka varsinkin jos ei osaa varautua etukäteen. Moniko veti pitkäksi? Irtomurikoiden päällä kurvailu ei muutenkaan kuulu suosikkeihini.
Varmaan joku oli vetäissyt kun viimeisellä kierroksella oli telttakepit nauhoineen lanattu maahan siitä poikkirinteen menevästä osuudesta. Jos ei olisi kolmea kertaa jo harjoitellut tuota kohtaa niin olisin varmaan vanhasta muistista laskenut suoraa rinnettä alas.
Kiitokset myös omasta puolesta. Tuntui, että tänä vuonna TahkoMTB otti kohtuullisen harppauksen eteenpäin melkein kaikilla osa-alueilla, tiedotus, järjestelyt, jne jne. Ilmeisesti siis haluja on myös kehittää tapahtumaa eikä vain mennä samalla vanhalla kaavalla.
Oma ajo meni näin jälkikäteen ajatellen ihmeen kevyesti. Puoliltaöin lähdettiin tosiaan neljää kierrosta taivaltamaan ja tavoiteaika oli jossain 16+ h tienoilla. Kaksi ensimmäistä kierrosta meni pikkusen reiluun 7h ja kolmaskin kierros pysyi vielä alle 11h vauhdissa. Tuossa vaiheessa olin tosin varma, että vipalla kiekalla tuhlaan yli 4h matkaan mutta eipä sittenkään ja maalissa alle 15h ajalla. Energiat oli kyllä tavattoman vähissä jo viimeisellä kierroksella, kun sykkeet ei millään meinannu nousta yli PK tason vaikka miten runttasi mäkiin. Yritin geeleillä mennä ja huolloista söin joitain banaaneja, mutta enemmänkin olisi voinut evästellä.
Nyt on fiilis jo aika hyvä, pientä tunteilua selässä ja jaloissa mutta kaikenkaikkiaan todella paljon mukavampi olo kuin viime vuonna kolmen kierroksen jälkeen.
Ainut mikä mietityttää on "mitäs nyt".. Eli Tahkoa on kierretty nyt 60/120/180 ja 240 km matkoilla, 5 käyntikertaa ja yhteensä 12 kierrosta. Onko enää mieltä kiertää samaa lenkkiä vuodesta toiseen kun on jo itselleen todistanut, että pisinkin matka menee? En tosin pidä järkevänä enää matkojen pidentämistäkään, mihin se raja sitten vedettäisiin 300km? 360 km?
Voin taas onnitella itseäni. En niinkään siitä, että Tahko tuli ajettua ongelmitta läpi. Vaan siitä, että olen jo niin iso poika, että voin itse päättää tekemisistäni. ???
Eli lievää suuremmasta painostuksesta huolimatta, en lähtenyt 240 kilometrin kuninkuusmatkalle, vaan lähdin taas yöpyöräilyyn nautiskelemaan. Nooo… Tulihan sitten vielä laseteltua toinenkin kierros heti perään, ihan vaan nautinnon pitkittämiseksi. Mitäpä sitä voisi olla, vanhalla miehellä öiseen aikaan muuta kivaa tekemistä, kuin ajella pyörällä???....
http://vmantere.blogspot.fi/2014/06/tahkosta-nauttimassa.html
Mä sieppasin hissilinjan mutkassa telttakepin ja jonku metrin nauhaa mukaan. Emmä ny silti moiti tuota loppulaskua. Enempi reikäpäänä se tänävuonna meni kun edellisinä vuosina. 180mm jarrulevyt edessä ja takana oli ainakin riittävät ja Formula RX kitinät ja vikinät katosivat taas.
Täytyypä minunkin nöösinä osallistua keskusteluun:
Ensimmäinen Tahko MTB pyöräillen 25km. Ikää 45+, painoa liikaa, kokemusta tasamaan maastoilusta pari vuotta ja kunto keskinkertainen. Ensimmäisen maastotapahtumani ajoin 2vkoa sitten Laajavuori MTB:ssä 21km ja heti sen jälkeen olin varma ettei ikinä enää. Mutta illalla jo olin taipuvainen suostumaan Tahkolle, kun puoliso "hyvin houkutteli" :-)
Kaverin kanssa lähdettiin retkeilemään tuo 25km, kun näillä raameilla ei oikeen muuhun kykene. Osasin odottaa, että rankkaa saattaa olla ja kävellä täytyy, joten siinä suhteessa en yllättynyt. Oli hienoa huomata hyvä henki, kun matkan aikana törmättiin aina samoihin kasvoihin taukopaikoilla ja maastossakin ajellen vuorotellen toisistamme ohi. Meistähän tuli jo melkein tuttuja. Esim tuulivaarassa ja rahasmäessä höpötettiin saman mieskolmikon kanssa niitä näitä ja matkalla sama juttu. Ekasta huollosta asti matkaa taitettiin vaihtelevasti toisiamme ohitellen vanhemman herrasmiehen seurassa ja vaikka loppukirin ratkaisua aavisteltiin, niin me "likat" sit loppupätkällä taidettiin karata. Mutta porinat maalin jälkeenkin oli tosi mukavaa, joten jos olet lukemassa tätä, niin kiitos kaunis mukavasta matkaseurasta Oulun tytöiltä.
Niin, reitistä: puolisot moittivat että tietä piisaa ehkä liiankin kanssa, vaan mepä ei sitä tuolla lyhyellä matkalla huomattu. Hienoa maastoajoa kylläkin, vaikkakin meille aika raskasta, varsinkin ensimmäisen puolikkaan verran, toinen puolikas meni paljon joutuisammin ja oli mukavempikin. Taluttaa sai ihan riittämiin niitä kivikkonousuja, kun vaan ei kunto eikä reisi riitä. Ja ensi kertaa meinasi muka sormissa tuntua kun kivikkolaskuissa oli pakko pitää kädet jarruilla. Ja kun Oulussa ei noita tuu paljon treenattua, niin pohjekin meinasi laskuissa huutaa hoosiannaa. Ne kivikkolaskut on aika haastavia aloitteleville kuskeille ja meille äiti-ihmisille. Tosin me käveltiin alamäessä (lukuunottamatta loppulaskua) ehkä max 10m pahimmassa kivikossa, mutta muut tultiin ajaen aika varoen ajolinjaa tarkasti seuraten. Nautittiin niistä polkupätkistä tosi paljon ja se pelätty El Grandekin oli tosi positiivinen kokemus Laajavuoren loppumäen jälkeen. Tuolla El Grandessa pääsi aina sopivin välein kuitenkin ajamaan ylöspäin vaikka taluttaakin piti. Olihan se sitten hieno tunne kun ekan kerran eläessään sinne päälle pääsi!
Mutta se loppulasku :-( En voi sanoa kovin montaa hyvää sanaa, kun verrokkina on se Laajavuoren huikea loppulasku, jonka päästelin silmät innosta kiiluen tulemaan. Tahkolla laskettiin ensin siihen jyrkän kohdan alkuun ja siitä meni talutteluksi. Sen jyrkkyyden puolesta olisi sitä voinut hivutella alas, mutta se irtosora sai meidät päättämään, että turhaa riskiä ei oteta. Kun se irtosora on niin petollista, että ei meidän taidoilla olisi voinut tehdä mitään, jos pyörä olisi karannut alta. Poikittaisosuuden jälkeenhän se lasku sitten oli ihan ok. Ja tunne mitä hienoin kun lopun soratietä ajeltiin. Kaverini totesi soratielle tultuamme, että eipä olisi ikinä uskonut olevansa iloinen että pääsee ajamaan soralle :-D
Summa summarum. Hieno päivä, yhden uuden etapin saavuttaminen tuntuu mukavalle. Ja kun sai puolisonsa myös tyytyväisenä ja hyvävoimaisena 120km:n matkalta maaliin, niin reissu oli onnistunut. Ja jopa uskaltaa ajatella ensi vuonna olevansa mukana jollakin matkalla.
Kirsu
PS: Huollot ja muu järjestely toimi kyllä hienosti
dirtyrider
30.06.2014, 15.27
Videoklippejä (http://www.youtube.com/playlist?list=PLT2HJCvN8Ae3dDNPf64VFqBiK-u0gfUEc) starteista, itse tänä vuonna katsomossa murtunein rantein (ja mielin). Ensi vuodeksi hampaankolossa muutakin kuin grillipihviä..
Ekaa kertaa polkemassa ja kivaa kyllä oli. 60km matka.
5km ennen maalia katkes ketjut :mad: elikkä noin loppunousun alussa.
Potkupyöränä maaliin ja oli kiva saada kunnon kannustukset.
T:JäykkäperäViiksiJantteri
Polun tukko
30.06.2014, 17.07
Liivi.. Olin toisena sun takana kun ketjus katkes. Just aamulla laitoin varaketjut kaverin reppuun :( Kaveri olin 20min mun takana jossain tulossa.
Ekaa kertaa polkemassa ja kivaa kyllä oli. 60km matka.
5km ennen maalia katkes ketjut :mad: elikkä noin loppunousun alussa.
Potkupyöränä maaliin ja oli kiva saada kunnon kannustukset.
T:JäykkäperäViiksiJantteri
Ensi kerralla http://www.kmcchain.eu/products-connectors-missing_links noita reppuun, niin ei jää ajot kesken. Riittävä satulalaukkuvarustus pelasti minunkin matkan, kun satulalaukussa oli linkkien ja vaihtajankorvan lisäksi myös varaklossit ruuveineen.
Muutamia kuvia matkanvarrelta (https://www.flickr.com/photos/jiial/sets/72157645442523395/). Lisää tulossa, kun saan toisen kameran muistikortilta valikoitua.
Upeita kuvia. Mahtavaa että joku jaksaa räpsiä. Löysin omani :) Kiitos!
https://lh5.googleusercontent.com/--XfDvtxiywI/U7AVwx3C0WI/AAAAAAAAS14/RaYSbAiPgRA/w1067-h707-no/DSC_4463.JPG
Räpsin lähdön tunnelmista muutamia kuvia ja Kinahmi ykkösen laskun alusta liki kaikista koko kierroksen ajajista. Valitettavasti jouduin muutaman liian pahasti epäonnistuneen kuvan poistamaan, mutta toivottavasti kaikki halukkaat löytävät omansa.
Tässä linkki kuva-albumiin: https://plus.google.com/photos/109477044756783732039/albums/6030332781708896257
Kuvia voi käyttää vapaasti (esim somessa) ei kaupalliseen tarkoitukseen, muu sopien.
Mikäli mielesi tekee korkeampi resoluutioista kuvaa, niin otathan sähköpostilla yhteyttä (kuvan vesileimasta nimi ja etunimi.sukunimi (a) gmail.com), sillä yksityispostilaatikko tukkiutuu varsin herkästi. Kerrothan viestissäsi myös minkä kuvan haluat. Kuvan tiedot saat kun kuvia selatessasi avaat kuvan oikealta puolelta valikon 'Valokuvan tiedot' ja tiedostonnimi sieltä (esim DSC_4463.JPG).
Hyvät karkelot taisi kaikkiaan olla ja virtuaaliset ylävitoset niille, joiden hermot ja kärsivällisyys riittää katsoa kaikki kuvat läpi :D
Edit. Ja eihän kaikki hauska ollut perinteisessä TahkoMTB kierroksessa, vaan tuolihissien ympäristössä oli alamäkiajon Suomi-Cupin osakilpailu. Sieltäkin tarttui muutama kuva tuliaisiksi. Valitettavasti Aki Färm joutui ajovirheen vuoksi hylätyksi, sillä tulos olisi ollut päivän nopein. Färmillä oli alla lämmittelyksi 60km yöpyöräily :)
https://plus.google.com/photos/109477044756783732039/albums/6030357513154363025[/QUOTE]
MPetäjämäki
30.06.2014, 17.41
Neljä kierrosta paukutettu Tahkolla ja kyllä oli hieno tapahtuma jälleen. Maailmanluokan järjestelyt ja kisatunnelma!
Kiitokset siis tapahtumajärjestäjille, kuvaajille, huoltopisteiden väelle, ensimmäisen kierroksen ajokavereille (2. ja 3. kierros kun menivät yksikseen ajellen). Sekä erityiskiitokset kaikille teille, joita ohitin viimeisen kierroksen aikana. Tilaa tarjottiin kun sitä pyysi, pyrin kyllä ohittaessa kiittämään, mutta tässä vielä iso kiitos.
Kärki meni jokaisessa sarjassa valtavan nopeasti ja omassa sarjassa voittaja osoitti vanhan sanonnan todeksi: "Jarru on vauhdin surma". Toisaalta jarruttomalla menopelillä saattaisi tullakin se surma, ainakin itselle. Onnittelut siis Simolle ja Iirolle sekä muillekin Tahkon täysmatkan selättäneille.
Jos joku on kiinnostunut lukemaan, millaista oli tänä vuonna ajaa neljä kierrosta, niin täältä (http://fillarillalepikkoon.blogspot.fi/) löytyy yksi tarina.
Ainut mikä mietityttää on "mitäs nyt".. Eli Tahkoa on kierretty nyt 60/120/180 ja 240 km matkoilla, 5 käyntikertaa ja yhteensä 12 kierrosta. Onko enää mieltä kiertää samaa lenkkiä vuodesta toiseen kun on jo itselleen todistanut, että pisinkin matka menee? En tosin pidä järkevänä enää matkojen pidentämistäkään, mihin se raja sitten vedettäisiin 300km? 360 km?
Mulla on tuohon lääke. Tänään on viimeinen päivä ilmoittautua kuukauden kuluttua Norjan Altasta starttaavaan OffroadFinnmark (http://www.offroadfinnmark.com/)iin. Matkoja on tarjolla 300km ja 700km.. :rolleyes: Todennäköisesti saa ajaa sydämensä kyllyydestä ja vähän enemmänkin. Laitan tuosta kisasta uutta säiettä kilpailut-osioon, kunhan ehdin. Nyt kuitenkin kroppa ja psyyke vaatii muutaman päivän lepoa.
Videoklippejä (http://www.youtube.com/playlist?list=PLT2HJCvN8Ae3dDNPf64VFqBiK-u0gfUEc) starteista, itse tänä vuonna katsomossa murtunein rantein (ja mielin). Ensi vuodeksi hampaankolossa muutakin kuin grillipihviä..
Hyvältä näytti 9:00 lähtö ja loistavat fiilikset tulee tosta musasta :D Hirveetä pilipalimusaa mutta sopii jotenkin kuin nyrkki silmään. Maaliin tullessa Halavatun papat menikin jo sitten vähän rasittavan puolelle (liian lujaa eikä voinut keskustella vastaanottokomitean kanssa huutamatta)
Ainut mikä mietityttää on "mitäs nyt".. Eli Tahkoa on kierretty nyt 60/120/180 ja 240 km matkoilla, 5 käyntikertaa ja yhteensä 12 kierrosta. Onko enää mieltä kiertää samaa lenkkiä vuodesta toiseen kun on jo itselleen todistanut, että pisinkin matka menee? En tosin pidä järkevänä enää matkojen pidentämistäkään, mihin se raja sitten vedettäisiin 300km? 360 km?
Mikon ehdotuksen lisäksi haastetta on siinäkin, että pääsee joka vuosi pisimmän matkan maaliin huolimatta siitä, että kotoa ei ajolupia irtoa ja mies vanhenee ja lihoo.
Jossakin vähän puolenvälin jälkeen kun kaaduin kovassa vauhdissa vähän ennen kuin käännyttiin oikealle jollekin hiekkatielle, taskustani putosi pumppu. Merkki ja malli: Axiom Carbon Pro. Jos joku on ottanut talteen ja jaksaa lähettää minulle niin maksan postikulut mielelläni. Sen verran kova tälli oli että kusin verta kisan jälkeen ja lähettivät Nilsiästä lanssilla Kuopioon. Jälkeenpäin voin todeta että oli tyhmää polkea maaliin tollasen jälkeen, varsinkin kun yksi katsoja/huoltaja oli jo soittanut HäKeen. Siinä vaiheessa en vaan tienny että jossakin oli vuoto.
Jää varmaan SM:t ja Syötekin väliin, mutta olen hengissä ja uskon että jo elokuussa pääsee ajamaan ja pitämään hauskaa poluilla!
Niin, ja eikö suonensisäinen nesteytys oo paras tapa palautua? Isotkin pojat tekee niin...
Ajettuani 13 kertaa 60 km päätin lähteä kokeilemaan lievän kyllästymisen vuoksi jotain uutta. Iltapäivän 25 km osoittautui loistavaksi valinnaksi. Reitti oli maastopyöräily mielessä huomattavasti parempi kuin täyskierros. Maantiepyöräilyä ei ollut kuin se lähtökiihdytys. Jatkossa ajaisin paljon mieluummin 2*25 km kuin kerran 60 km.
Lisäbonuksena sain nukkua aamulla pitkään!
https://lh4.googleusercontent.com/-nY0ijLZlpfo/U68mlUP7wEI/AAAAAAAAgnY/hsOZLVarK-Y/s800/image.jpg
Ei voi tasaiseksi moittia reittiä.
Aikalailla tyhjällä uralla sain ajella, fillari kulki hyvin, reitti oli tosi kuiva.
Kokemuksena vuoden 2010 ohella paras Tahko!
Ajattelin ihan samaa kun katselin reittiä kartasta, eli 25km reitillä saa Tahkon parhaat palat ja ei tarvitse ajaa +15km tietä pitkin että pääsee ekalle polulle taluttamaan jonossa.
Mahtava tapahtuma ja hyvä fiilis jäi, vaikka oma ajelu kärsikin vähän teknisistä ongelmista, mutta reitin suhteen voisi ehkä koittaa keksiä jotain uusia ratkaisuja?
tomibert
30.06.2014, 19.34
Ajattelin ihan samaa kun katselin reittiä kartasta, eli 25km reitillä saa Tahkon parhaat palat ja ei tarvitse ajaa +15km tietä pitkin että pääsee ekalle polulle taluttamaan jonossa.
Tuo kuulostaa hyvältä idealta. Jokohan ensi vuonna on ruuhkaa 25km lähdöissä? :)
Oma tahko meni tällä kertaa... läskiksi. Ajattelin nimittäin kokeilla miten reitti sujuu läskipyörällä, taustalla ajatus "ihan sama mitä pyörää siellä jonossa taluttaa". Eka kierros meni hienosti ja tein oman 60km ennätyksenikin, hivenen päälle neljä tuntia, mutta sitten voimat katosivat ja toinen kierros retkeiltiin rauhalliseen tahtiin.
Reitti oli nopeimmassa kunnossa missä olen sen nähnyt (eka vuosi taisi olla 2008). Osaltaan tähän vaikutti sää, mutta olihan siellä taas päivitetty polkuja hiekkatieksi, esimerkiksi Tarpisenmäkeen noustessa.
Läskipyörällä oli kyllä puolensa: hitaat kivikkoiset ylämäet sujuivat eleettömän helposti, samoin niistä muutamasta kosteasta kohdasta saattoi ajaa suoraa linjaa yli ilman mitään kiemurteluja. Ja se loppulasku oli kuin samettia, kunhan muisti pysyä irtokivien päällä eikä erehtynyt kuopille kuluneeseen ajouraan. Kiitos vielä kaikille kannustajille ja tietä antaneille, itsekin koitin parhaani mukaan väistellä kun takaa ilmoitettiin vapaan ladun tarpeesta. Kiitos myös uudesta polunpätkästä Särkijärven kupeella ja loppulaskusta, jossa oli nyt kiinnostavaa ja kivaa ajettavaa.
- Tomi
Toni Lund
30.06.2014, 19.38
Oma onnistuneen itsensäkiduttamisen manifesti täällä (http://www.tonilund.fi/2014/06/race-report-tahko-mtb-240-2014.html).
Kestävyyslaji tuo valokuvauskin: 9 tuntia kahden kilon kamerasetupin kanssa pitkin rataa, ja vieläkin on oikea olkapää jumissa. :D Kaikkiaan noin 3500 kuvan pläjäys alkaa karsiutua ja muotoutua katsomiskelpoiseen formaattiin. Kerkesin ekan kuvasatsin jo lataamaan webbiin, tässä on kuvissa klo 9.00 lähtöryhmä noin 4 km lähdöstä. http://saramaki.kuvat.fi/kuvat/Sports/Tahko+MTB+28.6.2014/Klo+9+lähtöryhmä/. Kaikki ryhmät on kuvattu sekä sitten vielä kärjen menoa Tuulivaaralla ja sekalaista seurakuntaa El grandella ja loppulaskussa. Kokeilin huvikseni tägäillä alkupään kuviin kuvissa esiintyvien numeroita, niitä voi hakea sivun yläreunan suurennuslasin kera. Kyseinen ominaisuus ei kovin hyvin tähän taivu, mutta yritän jotenkin kikkailla sen pelittämään, jotta kiinnostuneet voisivat hakea kuvia numeron perusteella. Päivittelen muihin kansioihin kuvia ensi viikon aikana.
Aikamoinen suoritus! Elän toivossa että löydän kokoelmastasi todisteen osallistumisestani, vaikka vain 25 km:n aamulenkki tulikin tehtyä. Lähtökuvissa näyn yhdessä sumeana taka-alalla, joten toivo heräsi... Minua tähdättiin kyllä kameralla loppulaskussa, mutta en tiedä räpsähtikö kamera tai kuka kuvaja mahtoi olla.
Muuten voi vaan todeta, että mahtava oli tuo lyhyt reitti. Olin nopeampi kuin kuvittelin voivani olla ja pyörä toimi loistavasti vaikka en täpärillä lähtenytkään liikkeelle.
...paikotellen oli vaikeaa Espoon keskuspuiston ulkoilureitteihin tottuneelle... Pitänee etsiä hieman vaativampia reittejä syksyn treenauksiin...Vinkkejä Espoon suunnalta otetaan vastaan! ...
Aja vaikka niitä polkuja siellä EKP:ssa mielummin kuin ulkoilureittejä.
Muutamia kuvia matkanvarrelta (https://www.flickr.com/photos/jiial/sets/72157645442523395/). Lisää tulossa, kun saan toisen kameran muistikortilta valikoitua.
Kuvissa näkyvästä El Grande-kyltistä pitää antaa erityinen kunniamaininta. Sen näkeminen oli tragikoomisin hetki pitkiin aikoihin. Ei ole hetkeen aikaan itkettänyt ja naurattanut yhtä paljon samaan aikaan.
Kyltille päästessäni olin aivan loppu eikä kylttiin piirretty risti tuntunut mitenkään liioitellulta koska sillä hetkellä olin varma etten selviäisi huipulle asti hengissä edes tunkkaamalla. Silti kyltti pisti hymyilyttämään ja niin sitä tuli urhoollisesti poljettua koko nousu huipulle asti jalkautumatta kertaakaan.
Aja vaikka niitä polkuja siellä EKP:ssa mielummin kuin ulkoilureittejä.
LOL .. en ole Tahkolla käynyt mutta kyllä Espoon metsissä ainakin mulle haastetta löytyy :rolleyes:
Mulla on tuohon lääke. Tänään on viimeinen päivä ilmoittautua kuukauden kuluttua Norjan Altasta starttaavaan OffroadFinnmark (http://www.offroadfinnmark.com/)iin. Matkoja on tarjolla 300km ja 700km.. :rolleyes: Todennäköisesti saa ajaa sydämensä kyllyydestä ja vähän enemmänkin. Laitan tuosta kisasta uutta säiettä kilpailut-osioon, kunhan ehdin. Nyt kuitenkin kroppa ja psyyke vaatii muutaman päivän lepoa.
Älä yllytä hullua =) Onneksi ilmoittauduin jo Jämille joka menee pahasti päällekäin tuon kanssa.
ReLe, hyvä pointti.. Challenge accepted, eli täytyy kai ruveta katsomaan ens vuoden tahkomajoitusta!
Toisen kerran putkeen 120 kilsaa omaa vauhtia. Vauhti ei huimaa, mutta itsensä haastaminen ja loistavaan tapahtumaan osallistuminen toimivat motivaation lähteinä. Maaliin pääsemisen fiilis on loistava! Ens vuonna vähän kovempaa taas. Nöyräksi vetää ku jengi vetää sinkulalla ylämäessä ohi ja naisia suhahtelee ohi oikealta ja vasemmalta :)
LOL .. en ole Tahkolla käynyt mutta kyllä Espoon metsissä ainakin mulle haastetta löytyy :rolleyes:
Ehkäpä pitää siirtyä poluille...Ei vaan, tuli niitäkin luonnollisesti muutamia koluttua, mutta ei nuo lähimmät olleet sitä vaikeusluokkaa mitä Tahkolta löytyi. Mutta mutta, oppia ikä kaikki jne...Suurin haaste tosian oli ne toisille nopeat alamäkivoittoiset polut. Kait se pitää vuosi vieläharjoitella niillä poluilla ja kokeilla ensi vuonna, että auttoiko?
Tässä pieni GoPro video mun 120km suorituksesta:
http://youtu.be/bGcegyF-6ME
Marko
Hyvä keli ja kelpo vire menivät hukkaan sinkulasta ensimmäisellä kierroksella Kinahmin huollon jälkeen katkenneen kammen takia. Raatoauto järjestyi nopeasti (kiitos kuskille ja koko organisaation toiminnalle) ja 120 km vaihtui kamat vaihdettuani 25 km reitin hölkkäilyyn. Maisemiakin tuli tiirailtua. Toinen dnf peräkkäin kyllä harmittaa. Sunnuntaina oli vielä fiilis, että ei ***** enää koskaan, mutta eiköhän ensi vuonna kolme kiekkaa kutsu kun yllytystäkin pukkaa.
Purkan blogi ja kisaraportti onnistuneesta 240 km kisasta:
https://purkka0206.wordpress.com/2014/06/30/kisarapsa-tahko-240-km/
Tässä pieni GoPro video mun 120km suorituksesta:
http://youtu.be/bGcegyF-6ME
Marko
No nyt on taltioitu hyvä video! Ei ole liikaa kuvattu tiepätkiä tai jonotusta ja kuvakulma osoittaa eteenpäin, eikä ajajan haaroihin ja kuski osaa ajaa. Plussaa toisen kierroksen matskusta ja onnea pitkänmatkan ajosta.
Purkan blogi ja kisaraportti onnistuneesta 240 km kisasta:
https://purkka0206.wordpress.com/2014/06/30/kisarapsa-tahko-240-km/
Hienoa!! Kovaa on tultu.
Tässä pieni GoPro video mun 120km suorituksesta:
http://youtu.be/bGcegyF-6ME
Marko
Tosi hyvä pätkä. Menee "mainoksesta". ;-) Ei vaan taas jyrkät alamäkikohdat näytä videolla kovinkaan jyrkältä.
Omasta puolesta; olin 120km ekaa kertaa ajamassa - maalissa jo ajattelin, että ensi vuonna uudestaan. :cool:
Kiitos Tahkon huoltojoukoille - olette tärkeä osa hyvää tunnelmaa.
SaamiBoy
01.07.2014, 09.25
Tässä pieni GoPro video mun 120km suorituksesta:
http://youtu.be/bGcegyF-6ME
Marko
Hieno pätkä. Tuli Koistis-Kostikin esiteltyä visuaalisesti, mukava nähdä aina kuka linssin toisella puolella on. Ja ihan hauskan näköinen loppulaskukin oli, jäi tällä kertaa ajamati ko. ainaisen vinetyksen kohde takavaihdevaijerin napsahtaessa irti vivun pään nipan prässäyksistä (!! WTF) 40 kilsan jälkeen. Jossiteltavaa ei jäänyt kuin siitä olisiko kannattanut alkaa tuuskaamaan sinkulaksi tai olisiko kannattanut koittaa sitoa vaijeria johonkin kiinni. Kahden viime vuoden tekniset ongelmatkin selkenivät, nimittäin huomasin ajaneeni kahtena epäonnisena viime vuonna samalla numerolla. Uusi epäonnennumeroni on siis 6095.
"Mulla on tuohon lääke. Tänään on viimeinen päivä ilmoittautua kuukauden kuluttua Norjan Altasta starttaavaan OffroadFinnmarkiin. Matkoja on tarjolla 300km ja 700km.."
Voi voi! Nuo ovat ainakin minulle pahoja lauseita ja vinkkejä! :) Onneksi työt estävät moiset hulluttelut, vaikka kutkuttavan houkuttelevia matkoja ovatkin....
Aloittelijan kokemuksia lyhyesti:
Ensimmäinen Tahko, ensimmäinen maastopyöräkisa -- ja itseasiassa elämäni ensimmäinen urheilukilpailu noin ylipäänsä. Maastopyörän hankin keväällä 2013 eli vuoden ehtinyt lajia harrastaa.
Tahkosta päälimmäinen fiilis oli, että tapahtuma oli todella hauska -- toimivat järjestelyt, jengi hyvällä tuulella ja reitti todella kiva.
Kisaa edeltävänä iltana tuli hieman ylimääräistä ohjelmaa, kun pyörää viimeistellessäni todettiin, että takakumi on revennyt kyljestä. Kello oli 21:45 joten hirveällä kiirellä majapaikasta tapahtuma-alueelle kumia etsimään -- ja eihän 27.5" kumia mistään meinannut löytyä! Pelkkiä 26" ja 29" kumeja oli tarjolla, kunnes Pyörähuolto.comin pakettiautosta löytyi omistajansa omilta kiekoilta sopiva kumi. Valtavat kiitokset heille, olisi kisa tyssännyt muutoin alkuunsa.
Lähdin liikkeelle 9:20-lähdöstä 60 kilsalle, ainoana tavoitteena päästä kunnialla maaliin. Ajo sujuikin kivasti ja maaliin päästiin ilman murheita -- kerran pomppasivat ketjut irti vaihtovirhehäslingissä ja loppulaskussa puhkesi etukumi -- onneksi vuoto oli niin hidas, että maaliin tulin ajaen ja tavoiteajassa.
Oliko reitti sitten odotusten mukainen? Oli ja ei. Se mitä olin konkareilta kuullut, täsmäsi pitkälti omiin fiiliksiini. Tosin pelkäsin aivan turhaan reitin loppupuoliskoa, jonka rankkuudesta oli peloteltu -- oma fiilis oli, että loppu ei missään tapauksessa ollut alkua rankempi, melkein toisinpäin. Ja peloteltu El Grandekin oli vain pitkä mutta helppo mäki. Ehkä lujempaakin olisi voinut ajella, nyt tuli pidettyä syke koko ajan varsin matalalla, keskisyke vain 151, mutta toisaalta se oli valittu strategia: riskeittä maaliin. Teknisyydeltään reitti oli helpompi kuin ennakkoon luulin, tunkkaamista ei moni paikka vaatinut -- paitsi Kinahmin loputon jyrkkä nousu, jossa ihan ruuhkan takia mentiin hiipimisvauhtia jonossa.
Varmasti uudestaan.
Polun tukko
01.07.2014, 13.51
Lisätään vielä omia kommentteja reissusta.Tahkolla kilpailun ulkopuolella olen ajanut 25 lenkin 5 kertaa ja kerran kilpailussa,viime vuonna. Tänä vuonna vaihdettiin extempore perjantai iltana 25km->60km :D
Ei harmittanut. Itse tykkäsin kun välillä oli niitä tie siirtymiä. Niillä pystyi pitämään todella reipasta vauhtia(esim 2 huollon jälkeen mentiin koko tie osuus n.35km/h keskarilla), ja vaikka vauhtia sai pitää, sain ainakin itse hieman "levätä" näillä tie pätkillä. Ehkä jos jotain muuttaisin/voisi muuttaa, lyhentäisin alun tie/latu osuuttaa ennen kinahmi 1.
Loppulasku näin jälkikäteen oli hyvä,paljon parempi ja haastavampi kuin suora ränni alas.
Ainoana miinuksena oli se ettei tahkolahden tiellä ollut liikenteenohjaajia :o Ja toki toisena ne tuolihissin tuolit :o Itse kävin perjantaina laskemassa uusitun laskun ja totesin jo silloin nuo tuolit,mutta tuumasin että mahtuuhan tuosta. Kilpailussa sitten tultiin kovaa ja ei se välikkö enää ollutkaan niin riittävä,silti osumilta vältyttiin.
Ensi vuodelle siintää mielessä 120km matka...
Ohiampuja
01.07.2014, 14.58
ja eihän 27.5" kumia mistään meinannut löytyä! Pelkkiä 26" ja 29" kumeja oli tarjolla...
Onpa yllätys, mainosmiesten hepatusta seuraten olisin luullut, että noita löytyy jo hienosti...
Kolme kuuskymppistä takana ja melkein pelkästään positiivista sanottavaa Tahkosta. Tällainen sunnuntaipyöräilijä tosiaan tuntee ylittäneensä itsensä kun pääsee edes kunnialla maaliin tällaisessa koitoksessa. Ehkä siksi se ainoa narina onkin juuri se viimeinen palkinto tai oikeastaan sen puute. Aika monta juoksutapahtumaa kiertäneenä olen tottunut siihen että maaliin saapuessa saa myös yleensä aina jotain käteen. Siis jotain josta jää pysyvä muisto eli mitali, laatta, diplomi tai edes tarra. Mutta kun saavut Tahkolla maaliin niin ainoa mitä tapahtuu on että chippi irrotetaan pyörästä ja se oli siinä. Minulle ainakin on jäänyt joka kerta vähän hölmö olo että tässäkö se sitten oli? Jäät sinne yleiseen hälinän ja mietit mitä nyt sitten.
Monissa isommissa juoksutapahtumissa on maaliin tultua sellainen "kuja" jossa saat ensin mitalin ja sitten siinä on sponsorien pöytiä joista saa heidän tarjoamiaan syömisiä ja juomia. Siinä tuntee itsensä huomioiduksi myös maaliintulon jälkeen ja ikäänkuin "laskeutuu" takaisin reitiltä myös henkisesti. Tahkolta tällainen kokemus minusta puuttuu varsinkin kun viimeisten satojen joukossa maaliin tulevia ei selostajakaan ymmärrettävästi jaksa enää kauheasti hehkuttaa vaikka se heille voi olla suurempi saavutus kun monelle tunteja aikaisemmin saapuneelle.
Aika pieni asiahan tämä on mutta on kyllä joka kerta hieman harmittanut.
Aika pieni asiahan tämä on mutta on kyllä joka kerta hieman harmittanut.
Tervetuloa toiselle kierrokselle niin saat buffin ;) Voin kertoa että se tuntuu hyvältä varsinkin ensimmäisellä kerralla
Onpa yllätys, mainosmiesten hepatusta seuraten olisin luullut, että noita löytyy jo hienosti...
27.5" pyöriä kyllä löytyy, mutta kyllä varaosat on vielä yllättävän kortilla...
konaworld
01.07.2014, 22.52
Buffi tuntuu joka kerta hyvältä, mutta kyllä ehdotonta huippua maalissa oli saada kovanaama paistinpannu käteen. No, vaatihan se neljä kiekkaa ja vähän reilu 15 tuntia ajoa.
Petteri Ellilä
01.07.2014, 22.59
Neljän kierroksen kiertäjien Dagen efter-kokemuksista olis hauska kuulla, siis miten palautuminen on edennyt päivinä +1, +2 etc. Ite olen ollut havaitsevinani että päivä +2 on se, jolloin väsymys iskee kroppaan rankimmin. Toki itse vain 2 kierrosta retkeilin täläkin kertaa, siksipä kiinnostaisi kokemukset pidemmiltä matkoilta.
Muutamia kuvia matkanvarrelta (https://www.flickr.com/photos/jiial/sets/72157645442523395/). Lisää tulossa, kun saan toisen kameran muistikortilta valikoitua.
Muutamia sensuroimattomia kuvia lisätty. Joukossa voi olla epäonnistuneitakin otoksia. Ei sitten kaupallista käyttöä, nettikäytöstä voisi kysyä vaikka privaviestillä.
https://farm4.staticflickr.com/3916/14551111774_839a727ce9_o.png
Vielä jaksaa hymy irrota loppusuoralla.
Neljän kierroksen kiertäjien Dagen efter-kokemuksista olis hauska kuulla, siis miten palautuminen on edennyt päivinä +1, +2 etc. Ite olen ollut havaitsevinani että päivä +2 on se, jolloin väsymys iskee kroppaan rankimmin. Toki itse vain 2 kierrosta retkeilin täläkin kertaa, siksipä kiinnostaisi kokemukset pidemmiltä matkoilta.
La illalla väsytti, paikat aikalailla jumissa. Su aamulla pirteä fiilis, paikat paremmassa kunnossa. Ma aamulla pirtä olo, vaikka yöllä ei saanut unta kuin 4h, kun oli illalla niin kierroksilla.Työpäivä meni vähän horroksessa.Ti paikat kipeämmät kuin su ja ma. Väsytti kohtuu reilusti. Tänään ei enää tuntoa lihaksissa ajosta, väsyttää ehkä eniten sitten la illan.Kaikkina arkipäivinä pyörällä 4km töihin ilman mitään tuskaa.
Buffi tuntuu joka kerta hyvältä, mutta kyllä ehdotonta huippua maalissa oli saada kovanaama paistinpannu käteen. No, vaatihan se neljä kiekkaa ja vähän reilu 15 tuntia ajoa.
Niin, ehkä se pointtini oli juuri se että hyvin monet tapahtumat pitävät kaikkia läpi päässeitä jonkun pienen muistamisen arvoisena. Ei siis ole tarvinnut olla erityinen rautakoipi vaan pelkästään itsensä voittaminen maaliin pääsemällä on ollut palkinnon arvoinen. Mutta Tahkolla näin siis ei ole ja onhan se tapa sekin ja suurin osa on varmaan tyytyväisiä näinkin.
Minä kyllä edelleen kaipaisin jotain konkreettista muistoa josta jälkipolvetkin näkevät vintin laatikoita penkoessaan että olen joskus 2000-luvun alussa jaksanut omin lihasvoimin polkea moisen matkan ;)
Buffi tuntuu joka kerta hyvältä, mutta kyllä ehdotonta huippua maalissa oli saada kovanaama paistinpannu käteen. No, vaatihan se neljä kiekkaa ja vähän reilu 15 tuntia ajoa.
Saako neljästä kierroksesta paistinpannun?? :D Reps. Siis ihan hienoa sinänsä!
Siinähän se meikäläisen karvainen naama näköjään komeilee Fobin postauksessa. Helppo hymyillä, kun ensimmäinen Tahko-buffi on muutaman polkaisun päässä.
Naputtelin blogiin reissun kommelluksista juttua ja tietty kuvia. Matkaan mahtui sekä vastoinkäymisiä että huikeita onnistumisia.
http://fat-bike.fi/tahko-mtb-2014/
konaworld
02.07.2014, 08.57
Eiköhän jokainen saa muiston Tahkolta, t-paidan. 4 kiekkaa ei tuntunut älyttömän pahalta jälkeen päinkään. Lauantai mentiin hillittömässä adrenaliinihuumassa (keikka meni todella yläkanttiin). Selkä oli tosin pirun kipee. Sunnuntaina selkä jatkoi oireilua ja jalkojen kolotuskin alkoi. Yöllä sai nukuttua katkonaisesti muutaman tunnin, joten kotiin ajelu iltapäivällä oli aika raskas. Kuskiakaan ei voinut vaihtaa, koska eukkoseni hoiti koko reissun ajan huoltoa ja valvoi siten koko kisan ajan. Sunnuntai-iltana kevyt 1,5 tuntia cyclolla sileellä asfaltilla tuntui ihan hyvältä, jalat toimi normaalisti, ei kipuja. Seuraava yö meni hyvin, 10 tuntia unta palloon. Kerran heräs ja jalat oli kipeenä. Maanantai mentiin rauhallisesti ja cyclolla taas kevyttä ajelua pari tuntia. Illalla väsytti, selkä alkoi olla normaali. Tiistaina kevyttä kävelyä golf-pallon perässä, selkä ja jalat ok. Kierrosksen jälkeen väsytti. Nyt olo normaali toisen hyvin nukutun yön jälkeen.
konaworld
02.07.2014, 09.15
Lisätäänpä vielä yksi juttu, ruokaa on uponnut todella paljon. Paino ei tällä kertaa tippunut kuin kilon.
Ohiampuja
02.07.2014, 09.49
Niin, ehkä se pointtini oli juuri se että hyvin monet tapahtumat pitävät kaikkia läpi päässeitä jonkun pienen muistamisen arvoisena.;)
Kyllähän noita monessa tapahtumassa jaetaan, itsellänikin taitaa olla muutamat pyörä-, hiihto- ja soutukinkereistä.
Mutta ymmärrän sen että Tahkolla maaliin tulo on pidetty "kevyenä". Ekat yöpolkijat tulevat maaliin noin klo 03.00 aikoihin ja en edes tiedä koska viimeiset 240 km kuskit maaliviivan ylittävät. Siinä saisi olla aika kauan ripustamassa metallia kaulaan.
Minun mielestä se T-paita ajaa ihan hyvin tämän muistoesineen virkaa...
Ihan riittävä on nykyinen systeemi. Olisihan se toisaalta hienoa saada samanlainen vyönsolki kuin Leadville 100ssa. Finlandiassa saa aina sen lätyskän. Ihan kiva se on, vaikka jokseenkin hyödytön. Toisaalta on kiva kun on tallessa 90-luvun lätkiä, niin muistaa paremmin minä vuonna tuli se Salpausselän pururata ajettua poliisihuutokaupasta isän ostamalla markettipyörällä. Ja poika leikkii kilpailuja ja palkintojenjakoja niillä lätkillä ja Vättern-mitalilla.
http://www.peloton-specialized.com/wp-content/uploads/2010/08/Leadville-Buckle-Kerkove.jpg
Onhan noita osallistumis lätkiä ja mitalleita tullut aika läjä vaikkei tässä montaa vuotta ole kisoissa käynytkään, joten aika turhia mun mielestä. Tahkon paita on paljon kivempi, varsinkin nyt viime vuosina, kun ne ovat olleet ihan käyttökelpoisen kokoisia ja näköisiä.
Itse kisa tuli tänä vuonna ajettua kahdessa osassa eli 60km + 25km. Pari viimeistä vuotta on tullut kierrettyä kahta kierrosta, mutta tänä vuonna 8v tytär halusi myös lähteä ajamaan, joten piti keksiä jotain, että itsekin pääsee kisaan mukaan. Varsinkin kun en pelkkää yöajoa halunnut mennä ajamaan. Kävin siis aamulla klo 9 lähdössä ajamassa 60km aikaan 3.15 ja kierros ennätyskin parani 20min. Tämän jälkeen pikainen lounas pasta buffetista ja tyttären kanssa uudestaan viivalle 25km retkiajoa varten. Tyttö jaksoi todella hyvin ajaa noin mäkisen reitin. Teknisesti reitti ei hänelle tuottanut ongelmia, mutta se ensimmäinen nousu kun 25km reitti erkanee pää reitistä meinasi olla hieman järkytys.
Mahtavaa kannustusta neiti sai reitillä pitkän matkalaisilta ja muilta, jotka meitä välillä aina ohitteli. Toivottavasti ei oltu kauheasti tien tukkona heille. Tahkolla on kyllä aina todella positiivinen meininki ja porukka iloisia vaikka väännetään sitä neljättä kierrostakin El Grandessa.
Loppulasku oli mielestäni parempi kuin viime vuonna ja alkuksi pelkäsin miten tyttö sen pääsee alas, mutta nyt ei tarvinnut taluttaa kuin ne jyrkimäät pystysuorat osuudet. Muut kohdat hän ajoi kohtuu helposti. Toki loppulasku voisi olla vielä parempi, jos verrataan esimerkiksi täällä aikaisemminkin mainittuun Laajavuoren loppulaskuun, mikä oli aivan mahtava.
Kaikenkaikkiaan jäi taas mahtava fiilis Tahkosta. Seitsemän kertaa on nyt tullut tuolla käytyä ja jos tytär tästä vain lisää innostuu, niin eipä sieltä taida voida pois olla vaikka itseä alkais jossain vaiheessa kyllästyttää.
Tässä erilainen tarina 240km matkasta joka ei mennyt niin kuin Strömsössä. Minulla oli jo aiemmin takana tahkon tapahtumia vuodesta 2005 alkaen ja matkoja ajettuna 60km, 120km ja 180km.
Olin vuonna 2011 päättänyt osallistua vuoden 2012 tahko mtb 240km matkaan. Vuoden verran olin kerennyt harjoitella ja henkisesti valmistautua 240km matkaan. Sitten itse tapahtuma yönä ajo keskeytyi,
pääsin hädin tuskin yhdeltä kierrokselta maaliin. Minulle tuli vatsavaivoja, maha ei vetänyt juomaa eikä patukoita, kaikki jäi kellumaan mahaan ja lisäksi tuli vatsa kramppeja. Se oli siinä sitten, hieman harmitti.
Mietin mikä meni vikaan, oliko vika juomassa, patukoissa, liian kovassa vauhdissa, viikon kestänyt stressi ja huonosti nukutut yöt ennen tapahtumaa vai oliko syynä se, että elimistöni ei toiminut yöllä halutulla tavalla.
Vuonna 2013 lähdin matkalle 180km. Olin taas harjoitellut ja valmistautunut. Läpi talven treeniä joka keväällä tiivistyi maantie ja maasto treeniin. Tällä kertaa tutut omat juomat ja geelit mukaan.
Ensimmäisen kierroksen ajoin aikaan 3.46. jonka aikana join vain urheilujuomaa. Ensimmäisellä kierroksella alkoi jo tutut krampit jaloissa. Toinen kierros aikaan 4.15. vedin matkalla magnesiumia ja geelejä. Voimia
olisi ollut puristaa ylämäkiin kovempaakin, mutta krampit esti sen. Viimeinen kierros aikaan 4.45. Olin vetänyt 5 tablettia magnesiumia ja päässyt lopulta eroon krampeista joista kärsin puolet matkasta.
Maali aika oli 13.09. Olin enemmän kuin tyytyväinen. Matka ei missään nimessä ollut helppo kramppien ja kuumuuden vuoksi, henkistä taistelua jouduin itseni kanssa käymään. Silti päätin osallistua vuoden 2014 240km matkalle.
Talvi harjoiteltiin ja treenattiin, esim. joulukuun ajokilometrit 700km. Muuten talvi/pakkaskuukausien ajokilometrit n.400km/kk. Nämä ajot siis ulkona. Lisäksi sisäpyöräily, kuntosali ja uinti. keväällä maantielle huhti-toukokuussa,
jolloin ajoin 1600km maantietä. Lisäksi maastoajot. Olin tahkolle tultaessa ehkä parhaassa pyöräilykunnossa kuin ikinä. Ajattelin, että jos ajan samoihin aikoihin 3 kierrosta kuin edellisenä vuonna niin jää pelivaraa viimeiselle kierrokselle.
Tapahtuma päivää edeltävänä yönä nukuin kohtalaisesti n.6h. Eli ennen starttia edeltävästä nukkumisesta oli 18h.
Ensimmäinen kierros tuntui sujuvan, vedin geelejä ja urheilujuomaa, pariin otteeseen tuntui oksettava olo, mutta vatsa veti kuitenkin kohtalaisen hyvin. Yöllä oli kylmä n.5-6astetta. Alamäet siirtymillä sai palelemaan.
Metsässä oli lämpimämpi ajaa. Tällä kertaa ei kramppeja ensimmäisellä kierroksella. Polviin rupesi vihlomaan ja ajattelin ettei tästä hyvä seuraa.
Ensimmäisen kierroksen aika oli 4.15, maalialueella tuhraantui liikaa aikaa n.15min. Toiselle kierrokselle lähdettyäni olin jo niin kohmeessa vaikka lisäsin vaatetta. Muorinmäelle ajettuani olin valmista kauraa, kammet ei vaan pyörinyt,
väsytti aivan sairaasti ja silmät ei pysyneet auki. Lisäksi polviin koski siihen malliin, etten olisi selvinnyt 3 ja 4 kierrosta. Joten ajelin teitä pitkin Tahkolle jälleen keskeyttäneenä.
Kolmen vuoden panostus ja kova lataus valui kuin hienohiekka kypärän tuuletusaukoista. Mieleni valtasi alakulo ja masennus. Harmittaa vieläkin vietävästi. Syitä olen etsinyt, varmaa vastausta en ole löytänyt. Ensimmäisen kierroksen ajan energiatasot
oli hyvät ja krampit ei vaivanneet. En keksi muuta kuin sen, että elimistöni ei toimi aktiivisessa lihastyössä yöllä (vatsa, väsymys tehokkuus). Toinen syy, että kylmyys hiipi kehooni kangistaen sen (lämmön haihtuminen ajoviima ja keuhkotuuletus).
Polvivaivat ovat olleet jatkuva riesa vuodesta 2003. Talvella ja keväällä ne eivät vaivanneet paljoakaan (tasapainottelu treenin ja levon kanssa). Nyt ne sitten äityivät ja ajo olisi viimeistään kipuihin kaatunut. Tämä oli 10 kerta Tahkolla ja nyt tuntuu vahvasti, että pidän muutaman vuoden taukoa ja tuskin palaan enää pitkälle matkalle. Matkat 3x60km, 25km, 45km, 120km, 2x180km ja (2x240km DNF) riittää. Että tämmöistä....
PS. 25km ja 45km matkat ovat suhteessa haasteellisempia kuin 60km matka. Niissä on enemmän maastoa ja vähemmän tie siirtymiä.
Tänään keskiviikkona on vielä reisissä lihasarkuutta, mutta muuten erinomainen olo. Eilen tiistaina väsytti iltapäivällä eikä olisi lenkki maistunut. Murtunut kylki ei ainakaan parantunut 4 kierroksen aikana, mutta kipeytynyt polvi ei oireile.
Oma Tahko 240 km projektini päättyi. Se oli kyllä antoisa ja onnistui. Nyt kohti uusia seikkailuja.
Lisää suorituksestani + maaliintulovideo:
http://purkka0206.wordpress.com/2014/07/02/tahko-240-projekti-paattyy/
Tässä erilainen tarina 240km matkasta joka ei mennyt niin kuin Strömsössä...
Onpas harmittava tarina. Mutta on siinä positiivistakin löydettävissä: olet hakenut rajojasi ja ne ovat tainneet löytyä. Älä kuitenkaan lopeta harrastamista vaan kokeile erilaisia kisamuotoja mikäli kisaaminen kiinnostaa. Leuka pystyyn ja eteenpäin. Tahkon kisa on kuitenkin vain yksi tapahtuma maailmankaikkeudessa ja saamme olla kiitollisia, ettemme ole Talibanien vankina Afganistanin vuoristossa....
Hyvää kesää kaikesta huolimatta!
Tässä erilainen tarina 240km matkasta joka ei mennyt niin kuin Strömsössä.
Nyt ihan vain omia näkemyksiä tässä esitän, jos näistä on jollekkin apua. Ei toimi kaikille, mutta itselle kyllä.
1) Jätän kahvin pois edellisenä viikkona ja viimeistään edellisinä päivinä, jotta saan varmasti keholle hyvät unet. Kofeiini sotkee syvää unta (minulla ainakin). Menen nukkumaan kello 15 ennen 240km ja kello 18 ennen 180km. Nukkumisvaikeuksia on, mutta yleensä on kuitenkin saanut päikkärit alle, kun on kahvista erossa. Jos en nuku päivällä, niin ajoista tulee tuskaa. Pahinta on ajaa hallusinaatioden kanssa, joten unta on vain saatava alle. Omahkohtainen juttu tämä tältä kesältä 24h ajosta.
2) Pukeuduin lämpimästi. Huomatkaa nyt, että tässä puhuu mies, joka käyttää villakalsareita melkein läpi kesän, joten ehkä pintaverenkiertoni on vähän poikkeava. Minua useasti syytetään liian lämpimästä pukeutumisesta, mutta pukeudun siitä huolimatta kelin mukaan. Laitoin alle merinovillaisen hihattoman paidan, se on niin pitkä, että ylettyy myös varustuksen suojaksi eteen ja selän yli taakse. Yksi eturauhastulehduskeikka saa ihmisen ehkä vähän ylivarovaiseksi. Siihen päälle vedin vielä verkkopaidan, jotta lämmitystä tulee jos paita on kiinni ja ei vaikuta paljoa, jos paidan avaa. Pistin myös paksuimmat talvilahkeet ja kengänsuojat ja Enduran talvisukat. Käsiin windstopper hanskat. Kamalinta on ajaa teknistä, jos raajat on jäykät, siksi pukeuduin aavistuksen yli. Päähän buffi ja sen päälle Windstopper kuori (tämän otin pois muorinmäessä, se oli liikaa). Tästä huolimatta tuli kylmä 2 kierroksella. Ei saanut jaloista oikein tehoja irti, olivat jäässä (jalkaterät oli vielä kohmeessa 180km kohdallakin). Jos olisin ajanut vain 2 kierrosta, olisin ehdottomasti ajanut windstopper bibseillä. Otin merinopaidan ja hihat pois vasta 180km jälkeen ja missään vaiheessa ei ollut kuuma.
3) Oikea polveni vihoittelee myös pitkään ajaessa. Kuten kaikki polvikipuiset tietää, niin se pahenee, jos on kylmää ja kohta 2 voisi auttaa siihen. Varmaan itsestäänselvää, mutta ehkä voi tuoda lohtua, että jotain voisi kokeilla vuodelle 2016 ja syyttää kylmyyttä tästä.
4) Pitkään matkaan ei yhden teorian mukaan kannata tankata juurikaan, rasvanpolttolenkkiä alle ja sitten vain kisassa syö paljon. 2011 Tahkoon menin tällä strategialla ja nyt 2014 taas tankkaustrategialla. 2011 strategia toimi. Nyt tankkaus oli iso virhe. Keho enerigian suhteen lähti toimimaan kunnolla vasta 2.5 kierroksella. Ensimmäisen kierroksen jälkeen oli selvästi fiilis, että energiavarat on käytetty, rasvanpoltto ei pelaa ja geeli ei riitä. Oli myös outoa turvotusta, pöhnäinen olo, mystisiä selkäkramppeja heti ekassa mäessa ja muuta jännää. Keho oli jotenkin ylimääräisen hapokkaan tuntuinen heti alkuun. Ekat 2 kierrosta oli tosi rankkoja henkisesti. Ekalla kierroksella ajattelin, että jääköhän homma kesken, viimeistään siinä vaiheessa, kun klossi tippui kengästä pois.
Todella harmi lukea epäonnistumisesi noinkin kovan treenin ja valmistautumisen jälkeen. Muistan 2012 sen tunteen kun olin treenannut hullun lailla kisaan, ja kalusto alkoi pettää. Onneksi kuitenkin kalusto korjaantui usealla korjauksella, mutta kyllä siinä jo koettiin keskenjättämisen tunteet, ennen kuin varmistui, että maaliin tullaan pääsemään. On todella motivoivaa treenata jotain yhtä isoa tapahtumaa varten. Treeni sinällään ei kuitenkaan ole hukkaanheitettyä, vaikka itse tapahtuma menee mönkään. Ehkä nyt voisi siirtää katseen 120km Syötteeseen tai 160km Haanjaan, jos niissä hyvä aika nyt elämän parhaalla kunnolla toisi onnistumisen tunteita. En tiedä kuinka vanha olet, mutta kestävyyslajeissa voi pitkään yrittää sitä onnistumista... Minua ainakin motivoi nähdä 60-69V sarjassa RAAM maaliintulojita, niin tietää, että mielekästä vauhtia voi teoriassa riittää vielä 30 vuotta.
...
Ensimmäinen kierros tuntui sujuvan, vedin geelejä ja urheilujuomaa, pariin otteeseen tuntui oksettava olo, mutta vatsa veti kuitenkin kohtalaisen hyvin. Yöllä oli kylmä n.5-6astetta. Alamäet siirtymillä sai palelemaan.
Metsässä oli lämpimämpi ajaa. Tällä kertaa ei kramppeja ensimmäisellä kierroksella. Polviin rupesi vihlomaan ja ajattelin ettei tästä hyvä seuraa.
Ensimmäisen kierroksen aika oli 4.15, maalialueella tuhraantui liikaa aikaa n.15min. Toiselle kierrokselle lähdettyäni olin jo niin kohmeessa vaikka lisäsin vaatetta. Muorinmäelle ajettuani olin valmista kauraa, kammet ei vaan pyörinyt,
väsytti aivan sairaasti ja silmät ei pysyneet auki. Lisäksi polviin koski siihen malliin, etten olisi selvinnyt 3 ja 4 kierrosta. Joten ajelin teitä pitkin Tahkolle jälleen keskeyttäneenä.
...
Harmillista. Itsellä on kokemusta vain kahdesta kierroksesta, joten kommenttini voivat olla vähän OT. Mutta kuitenkin, ensimmäinen tuplalenkki 2007 oli aika tikkuinen. Kyykistelin maalialueella juomareppua täyttäessä ja kaikki hapot jäivät jalkoihin. Liikkeelle lähtiessä tuntui, etten ikinä selviä toista kierrosta maaliin. Puoli kierrosta kevyttä pyörittelyä kuitenkin poisti hapot. Sen jälkeen en ole kyykistellyt tankatessa tai pyörää huoltaessa.
Minulle suolattomalta maistuva määrä merisuolaa on tärkeämpi kuin magnesium. Kylmä on pahasta lenkeillä kun ei ole eristekerrosta, kangistaa jalatkin täysin. Juhannuslenkki kuuden asteen vesisateessa meni liikkuessa hyvin, mutta vaatteidenvaihtotauon aikana veret karkasivat lihaksista. Se lenkki oli sitten siinä, loput pari tuntia menivät palautellessa.
T. nimimerkki: Tahkolla tarvitsi tänä vuonna päivällä kaksi pitkähihaista paitaa päällekkäin ja tuulenpitävät 3/4 housut.
Toni Lund
02.07.2014, 13.41
Nyt ihan vain omia näkemyksiä tässä esitän, jos näistä on jollekkin apua. Ei toimi kaikille, mutta itselle kyllä.
1) Jätän kahvin pois edellisenä viikkona ja viimeistään edellisinä päivinä, jotta saan varmasti keholle hyvät unet. Kofeiini sotkee syvää unta (minulla ainakin). Menen nukkumaan kello 15 ennen 240km ja kello 18 ennen 180km. Nukkumisvaikeuksia on, mutta yleensä on kuitenkin saanut päikkärit alle, kun on kahvista erossa. Jos en nuku päivällä, niin ajoista tulee tuskaa. Pahinta on ajaa hallusinaatioden kanssa, joten unta on vain saatava alle. Omahkohtainen juttu tämä tältä kesältä 24h ajosta.
:D Joo, nämä on hyvin yksilöllisiä juttuja. Itse lähden hakemaan näistä ihan päinvastaista fiilistä. Mitä pöllömpi olo, sen parempi -> parasta treeniä. Vaikka loppu olikin tosi tuskainen niin se oli juurikin hyvä. En tosin nähnyt hallusinaatioita. Viime syksynä se tuli koettua Mammuttimarssilla.
Kaiken kaikkiaan olin nyt hereillä yhteen putkeen 39 tuntia. :D
:D Joo, nämä on hyvin yksilöllisiä juttuja. Itse lähden hakemaan näistä ihan päinvastaista fiilistä. Mitä pöllömpi olo, sen parempi -> parasta treeniä. Vaikka loppu olikin tosi tuskainen niin se oli juurikin hyvä. En tosin nähnyt hallusinaatioita. Viime syksynä se tuli koettua Mammuttimarssilla.
Kaiken kaikkiaan olin nyt hereillä yhteen putkeen 39 tuntia. :D
Näinhän se treenimielessä on ;) Tuo 39 hereillä on jo aika kovaa luokkaa, kun tiedän, että itselle se on jo liikaa. Alan sekoilemaan pahasti. Japanin matkalla olin menosuuntaan hereillä tuota luokkaa ja oli varma koko päivän perille saavuttua, että lentokentän maahantulotarkastuksen miehet seuraavat minua, vielä Osakan keskustassa asti. Oliko siinä mitään järkeä? Ei, mutta aika pahasti alkoi vainoharhat iskeä. Aika kova suorite oli tuo 19h+ ajo. Mitä pidempään ajaa, niin siinä se tuska pitkittyy. Mietin kotimatkalla, kun satoi kello 19 aikaan, että toivottavasti kukaan ei ole enää metsässä. Ps. Tuo Iditarod ajo vaikuttaa aika kunnioitettavalta. Onnea matkaan.
spetke75
02.07.2014, 14.33
Nyt ihan vain omia näkemyksiä tässä esitän, jos näistä on jollekkin apua. Ei toimi kaikille, mutta itselle kyllä.
3) Oikea polveni vihoittelee myös pitkään ajaessa. Kuten kaikki polvikipuiset tietää, niin se pahenee, jos on kylmää ja kohta 2 voisi auttaa siihen. Varmaan itsestäänselvää, mutta ehkä voi tuoda lohtua, että jotain voisi kokeilla vuodelle 2016 ja syyttää kylmyyttä tästä.
Kannattaa kokeilla kinesioteippausta polveen, jollet ole jo kokeillut. Minulla on kestävyysjuoksun puolelta vasen polvi kipuillut aina välillä, tuosta polven sisäsyrjältä. Pidemmän juoksun jälkeen kovempi pyöräilykin on tuottanut kipua ja lepoa pitänyt vain lisätä. Teippaus on auttanut hyvin ja esim. Laajavuoren 63km ja Tahkon 60km menivät ilman mitään tuntemuksia polvessa. Jälkeenpäin ehkä aavistuksen "kireältä" tuntui, mutta ei kivuliaalta. Tuon polviteippauksen pystyy opettelemaan itsekin ja netistä löytyy hyvät vaihe-vaiheelta -ohjeet jos jonkinlaiseen teippaukseen.
Kaverin kanssa ajettiin retkimeiningillä epävirallinen 180km eli yötahko + 120km, yhteisaikaan 14 ja puoli tuntia. Tasaisesti ajettiin reissu treeninä, ei edes yritetty ajaa kelloa vasten sen erityisemmin. Hyvällä hapella meni muuten koko matka mutta yötahkon jälkeinen tauko tuntui pahalta 120km lähdössä kun n. tunniksi kerkesin torkahtaa välissä. Kofeiinipitoinen geeli ja Kinahmin tunkkaus sai jälleen heräämään. Hyvä fiilis jäi reissusta, etenkin yöpyöräily oli mahtava kokemus Kinahmin lepakoineen ja yön hiljaisuuden maisemineen.
Kiitokset kaikille myötätunnosta :) nyt ois hyvä kun pääsis urheilupsykologille purkamaan, no samaa voi tehdä täälläkin. Ikää minulla nyt 33v ja ekan 180km ajoin melko nuorena 27v. Joten vuosia on vielä ja dieselimäisyys tulee iän myötä jos polvet kestää. Opiskelut ja perheen perustamis systeemit jarruttavat muutamaksi vuodeksi harjoitteluja, joten siksi panostus oli tähän hetkeen kova.
Yksilöllisiä juttuja nää tosiaan on. En juo kahvia joten sitä ei voi syyttää. Suolasta meni joskus maha sekaisin. Krampit voi johtua energian puutteestakin, minä kun olen 182cm ja 68kg niin varastoja ei juurikaan ole. Jos yöllä ajamista ja syömistä voisi harjoitella niin elimistö voisi tottua, mutta ei ole töiden vuoksi varaa sekoittaa vrk. rytmiä. Oli minulla lämpimät pitkät housut, kerraston paitaa, alushattua mutta eivät riittäneet, eikä takin lisäys auttanut.
Harjoitus määrät jossain 300h/vuosi. En ole tarkkaa kirjaa pitänyt. Se on aika maksimi mitä voi ja kerkiää kaiken muun elämän ohessa. Varmasti voisi oikeaoppisemminkin harjoitella mutta polvien ehdoilla on mentävä jos haluaa liikuntakyvyn säilyttää. Pyöräilyssä on vielä se, että paljon ollaan tien päällä ja kotiväki ei lämpiä jos kotona käydään vain syömässä ja nukkumassa. Kiitokset vaimolle tuesta.
Toista kertaa 60 km lenkillä tänä vuonna, tavoitteena alittaa oma viime vuoden aika.
Harjoittelua pääosin maastolenkeillä ja alamäkifiilistä haettu bike parkista, muuten aikalailla köykäistä reeniä noin muuten.
Tänä vuonna en juossut ja lihaskuntoillut yhtään niin paljon kuin viime vuonna, mutta pidin silti huolta ettei perustaso päässyt laskemaan.
Lähinnä riittävän ylläpitoa.
Eikä se tänä vuonna ollut kunnosta kiinni, vaan kalustohan se oikutteli sitten lähes koko reissun.
Hermo meni totaalisesti loppulaskun melkein viimeisillä vaiheilla, kun kumi puhkesi ja jouduin renkaanvaihtohommiin.
Venttiili oli todella tiukassa vanteen reiässä kiinni, eikä meinannut millään irrota. Siinä lenteli reput ja työkalut rinteeseen, kun piti vähän purkaa mieltä ennenkuin remontti pääsi jatkumaan :rolleyes:
Edellisvuoden aika alittui noin 40 minuutilla, eli tavoitteeseen pääsin.
Reitillä oli taas hauskaa, alamäet mahtavia ja ylämäet ihan yhtä jyrkkiä kuin viime vuonnakin, mutta nyt kuntoa oli vähän paremmin ajella niitä ylös.
Matkalla näkyi viime vuoden tuttuja ja uusia hauskoja tyyppejä tuli matkalla kiritettyä.
Tapahtumassa on todella hyvä henki, reitti sopii mun näkemykseen maastoajosta todella hyvin -vaikka tietä on paljon- ja huollot toimivat jälleen täyden kympin arvoisesti.
Loppulaskusta ei valittamista, vaikkakin irtopinta vaikeutti kääntämistä yhdessä mutkassa ja melkein jyräsin pariskunnan kun eturengas ei ottanut vaihtaakseen suuntaa.
Sori!!
Jarruttelin liikaa ja poltin vielä kädenkin jarrulevyyn siinä renkaanvaihtoepisodissa.
Tänne ei malta olla palaamatta, vaikka stressi ja jännitys tällä kertaa melkein veivät kuskin ajokelvottomaksi, niin ei näin huipusta tapahtumasta voi vain jäädä pois kun nälkää ajoon vielä on :)
Terveisin,
vihreällä Orangella rällännyt tättähäärä
Polun tukko
03.07.2014, 13.48
Siinähän sinä olit sisäkurvissa rengasta vaihtamassa loppulaskussa. T: savonsulttaani
Jooh, terve vaan :D
Unohtui instattaa toi seikkailu ny kokonaan kun ennen Tahkoa jännätti niin kamalasti ja sen jälkeen *****tti kuin oravaa hakkuuaukealla..
Olis voinu moikata paremmin toisenlaisissa olosuhteissa! :)
Polun tukko
03.07.2014, 14.08
Nooh..pääasia että kuljettaja vahingoilta selvittiin..ellei uitutusta lasketa.
No nyt on kuvia (http://saramaki.kuvat.fi/kuvat/Sports/Tahko+MTB+28.6.2014/).
Yöpyöräilyn startti (http://saramaki.kuvat.fi/kuvat/Sports/Tahko%20MTB%2028.6.2014/Y%C3%B6py%C3%B6r%C3%A4ilyn%20startti/)
Klo 9.00 lähtöryhmä (http://saramaki.kuvat.fi/kuvat/Sports/Tahko%20MTB%2028.6.2014/Klo%209%20l%C3%A4ht%C3%B6ryhm%C3%A4/)
Klo 9.20 lähtöryhmä (http://saramaki.kuvat.fi/kuvat/Sports/Tahko%20MTB%2028.6.2014/Klo%209.20%20l%C3%A4ht%C3%B6ryhm%C3%A4/)
Klo 9.40 lähtöryhmä (http://saramaki.kuvat.fi/kuvat/Sports/Tahko%20MTB%2028.6.2014/Klo%209.40%20l%C3%A4ht%C3%B6ryhm%C3%A4/)
Klo 10.00 lähtöryhmä (http://saramaki.kuvat.fi/kuvat/Sports/Tahko%20MTB%2028.6.2014/Klo%2010%20l%C3%A4ht%C3%B6ryhm%C3%A4/)
Kuvia Tuulivaaralta (http://saramaki.kuvat.fi/kuvat/Sports/Tahko%20MTB%2028.6.2014/Tuulivaara/)
Kuvia el grandesta (http://saramaki.kuvat.fi/kuvat/Sports/Tahko%20MTB%2028.6.2014/El%20grande/)
Kuvia loppulaskusta (http://saramaki.kuvat.fi/kuvat/Sports/Tahko%20MTB%2028.6.2014/Loppulasku/)
Ei-kaupallinen yksityiskäyttö (Facebook, blogit yms.) sallittu ilman eri lupia, muissa asioissa yhteys sivuilla mainittuu sähköpostiosoitteeseen.
https://www.youtube.com/watch?v=-IXGkp9xhe0&feature=youtu.be
Olit sitten napsinu ristuksen hyviä kuvia! Yleensä kuvatuksi tullessani oon lyöny aivan leikiksi koko homman, mutta tänävuonna en kameraa havainnut tai ainakaan noteerannut, kun fokus oli kisassa.
Numero 6221 kiittää.
No nyt on kuvia (http://saramaki.kuvat.fi/kuvat/Sports/Tahko+MTB+28.6.2014/).
Yöpyöräilyn startti (http://saramaki.kuvat.fi/kuvat/Sports/Tahko%20MTB%2028.6.2014/Y%C3%B6py%C3%B6r%C3%A4ilyn%20startti/)
Klo 9.00 lähtöryhmä (http://saramaki.kuvat.fi/kuvat/Sports/Tahko%20MTB%2028.6.2014/Klo%209%20l%C3%A4ht%C3%B6ryhm%C3%A4/)
Klo 9.20 lähtöryhmä (http://saramaki.kuvat.fi/kuvat/Sports/Tahko%20MTB%2028.6.2014/Klo%209.20%20l%C3%A4ht%C3%B6ryhm%C3%A4/)
Klo 9.40 lähtöryhmä (http://saramaki.kuvat.fi/kuvat/Sports/Tahko%20MTB%2028.6.2014/Klo%209.40%20l%C3%A4ht%C3%B6ryhm%C3%A4/)
Klo 10.00 lähtöryhmä (http://saramaki.kuvat.fi/kuvat/Sports/Tahko%20MTB%2028.6.2014/Klo%2010%20l%C3%A4ht%C3%B6ryhm%C3%A4/)
Kuvia Tuulivaaralta (http://saramaki.kuvat.fi/kuvat/Sports/Tahko%20MTB%2028.6.2014/Tuulivaara/)
Kuvia el grandesta (http://saramaki.kuvat.fi/kuvat/Sports/Tahko%20MTB%2028.6.2014/El%20grande/)
Kuvia loppulaskusta (http://saramaki.kuvat.fi/kuvat/Sports/Tahko%20MTB%2028.6.2014/Loppulasku/)
Ei-kaupallinen yksityiskäyttö (Facebook, blogit yms.) sallittu ilman eri lupia, muissa asioissa yhteys sivuilla mainittuu sähköpostiosoitteeseen.
Kiitosta kuvista... jostain saamarin syystä mulla on joka kuvassa kärsivä ilme. Muutenkin, kun rikoin ton toisenkin (Tahkoon asti terveen olkapääni) olo on kuin savolaisella supermiehellä #vituiks män#
Muutamia kuvia matkanvarrelta (https://www.flickr.com/photos/jiial/sets/72157645078654949/). Lisää tulossa, kun saan toisen kameran muistikortilta valikoitua.
Nyt pitäisi loppujenkin kuvien näkyä, en vaan ensin osannut:)
syklopaatti
05.07.2014, 00.58
Toista kertaa 60 km lenkillä tänä vuonna, tavoitteena alittaa oma viime vuoden aika.
Harjoittelua pääosin maastolenkeillä ja alamäkifiilistä haettu bike parkista, muuten aikalailla köykäistä reeniä noin muuten.
Tänä vuonna en juossut ja lihaskuntoillut yhtään niin paljon kuin viime vuonna, mutta pidin silti huolta ettei perustaso päässyt laskemaan.
Lähinnä riittävän ylläpitoa.
Eikä se tänä vuonna ollut kunnosta kiinni, vaan kalustohan se oikutteli sitten lähes koko reissun.
Hermo meni totaalisesti loppulaskun melkein viimeisillä vaiheilla, kun kumi puhkesi ja jouduin renkaanvaihtohommiin.
Venttiili oli todella tiukassa vanteen reiässä kiinni, eikä meinannut millään irrota. Siinä lenteli reput ja työkalut rinteeseen, kun piti vähän purkaa mieltä ennenkuin remontti pääsi jatkumaan :rolleyes:
Edellisvuoden aika alittui noin 40 minuutilla, eli tavoitteeseen pääsin.
Reitillä oli taas hauskaa, alamäet mahtavia ja ylämäet ihan yhtä jyrkkiä kuin viime vuonnakin, mutta nyt kuntoa oli vähän paremmin ajella niitä ylös.
Matkalla näkyi viime vuoden tuttuja ja uusia hauskoja tyyppejä tuli matkalla kiritettyä.
Tapahtumassa on todella hyvä henki, reitti sopii mun näkemykseen maastoajosta todella hyvin -vaikka tietä on paljon- ja huollot toimivat jälleen täyden kympin arvoisesti.
Loppulaskusta ei valittamista, vaikkakin irtopinta vaikeutti kääntämistä yhdessä mutkassa ja melkein jyräsin pariskunnan kun eturengas ei ottanut vaihtaakseen suuntaa.
Sori!!
Jarruttelin liikaa ja poltin vielä kädenkin jarrulevyyn siinä renkaanvaihtoepisodissa.
Tänne ei malta olla palaamatta, vaikka stressi ja jännitys tällä kertaa melkein veivät kuskin ajokelvottomaksi, niin ei näin huipusta tapahtumasta voi vain jäädä pois kun nälkää ajoon vielä on :)
Terveisin,
vihreällä Orangella rällännyt tättähäärä
Mainiosti sää ajoit ja harmitti sinun puolesta kun kuulin hopealla 29 orangella ajaneelta kaverilta sinun rengasrikosta.
Itselläkin oli teknisiä loppupuolella ja ne vähän latisti fiilistä. Muuten hauskaa oli varsinkin alaspäin mentäessä.
T:Mustalla Yetillä ajanut huonokuntoinen kuski jonka kanssa vaihdoit muutaman sanan aina ohi mennessäsi.:)
Tässä kaverin Touho Häkkisen ottamat kuvat. Pyysi linkittämään, kun ei omaa foorumin tunnareita. Yksityiskäyttö sallittu. http://vaajte.kuvat.fi/kuvat/Tahko+2014/
Ensimmäinen kerta Tahkolla takana. Matka meni hymyillen ja yli odotusten. Fiilis pyöräilijöiden kesken tuntui olevan hyvä koko matkan. Tilaa sai tarvittaessa ja toivottavasti älysin sitä myös tarvittaessa antaa. Aika tavoitteena oli alittaa 5h ja loppuaika 4:11 tuntui hyvälle. Kuvattuakin tuli, tosin akku loppui kamerasta hiukan Tarpisen jälkeen. Tässä kuitenkin 15 min kooste, mitä kameraan siihen mennessä tarttui. https://www.youtube.com/watch?v=WMFEIVyOGdE (https://www.youtube.com/watch?v=WMFEIVyOGdE)
Ensi vuonna uudestaan.
Komeeta filmiä, minkälainen kamera oli käytössä kun piirtää hyvää kuvaa ja nopeus tiedot ja kaikki??
Toisaalta kattelin vähän huvittuneena että tulkohan sitä itsekkin ajettua noin lujaa kapealla mutkaisella polulla, no aika samoja vauhteja on menty monta paikkaa kin mulla kello pysähty 3:52.
Koskahan sitä uskaltaa kysyä talouspäälliköltä (vaimmo) määrärahaa kypäräkameran hankintaan....:)
Juu ja ensvuonna varmasti uudestaan.
Kamerana on Sonyn AS100. Menin go prota ostamaan, mutta Rajalan myyjä onnistui minut vakuuttamaan tuon paremmuudesta. Kamerassa mukana gps ja sonyn omalla softalla saa nuo tiedot mukaan kuvaan. Ihan hauska lisä, joka toimii ainakin omissa kuvauksissa. Tuossa pitäisi olla myös go prota parempi kuvanvakain.
Ohiampuja
06.07.2014, 11.49
Tässä kaverin Touho Häkkisen ottamat kuvat... http://vaajte.kuvat.fi/kuvat/Tahko+2014/
Olipas taas hienoja kuvia Touholla !
Teme X-2
06.07.2014, 20.35
Toinen tahko oli itsellä. Aika parantui ensimmäisestä kerrasta, mutta neljä tuntia jäi alittamatta rengasrikon takia.
Tuossa videoo mitä goprolla tuli otettua matkan varrelta.
https://www.youtube.com/watch?v=sKmuIzOxqX8&list=UUILryNO2tBPuVRkvBEImXHg
Täytyy sanoa että jos kameraa menisin ostamaan niin sony vie voiton 10-2. GoPro huojuu sukeltaa ja saa oksennus refleksin aikaiseksi.
...saa oksennus refleksin aikaiseksi.
Gopro ei ollut ainakaan allekirjoittaneella Tahkolla pääasiallinen oksennusrefleksin laukaisija, vaan ne oli ne sadan kilometrin kievarissa nautitut suolakurkut ;) (laattasin vauhdista oman käden päälle, elämys sekin)
Loppukuittaus vielä; magneetit käyty ja oikean olkapään kiertäjäkalvo revennyt ja jänne poikki Tahkon kaatumisessa ...elokuussa leikkaus omasairaalassa. Suosittelen 25 euron fillaripassia kullekin. Muutenhan menisi kivasti (kesä ja kaikkea), mutta olin jo valmiiksi kunnalliselle leikkausjonossa vasemmasta olkapäästä.
Ohiampuja
02.10.2014, 14.24
Tahkolla kyseltiin sitä omaa pyömerkkiä ja muistaakseni vielä täpäri-jäykkäperä jakoakin.
Onkos tuo tilastotieto jossain jaossa?
Ei vitsit, tulee loistava fiilis kun lukee noita kaikkia viime kesän postauksia ennen ja jälkeen karkeloiden.. Huokaus. Jotain Tahko-dataa olisi tosiaan kiva tässä syksyn pimeiden myötä nähdä!
Tahkomtb Facebook-sivujen mukaan kesäkuun alussa jako oli:
63 % täysjousto (full suspension)
35 % etujousto (hardtail)
2 % ei joustoa (no suspension)
Tarkempaa dataa löytynee järjestäjiltä.
Ee tartte muistelle, kun huomenna tahkolle, niin pääsee ihan ajamaanki ;) Ei tule kyllä kinahmille asti mentyä, mutta Rahasmäen ja Tahkon päällä pitää muutama tunti pyöriä.
HuhtisMTB
03.10.2014, 21.47
Moi! Olisin ensi vuonna aikeissa ajaa Tahko 120km alle 9h.
Vähän taustaa: Ikää on 17 vuotta, urheilu olen koko ikäni, viimeiset puolitoista vuotta olen maastopyöräillyt. Pientä haittaa urheilulle aiheuttaa diabetes tyyppi 1. Kehitys on ollut nopeaa ja tällä hetkelläkin joka kuukausi kestävyys ja vauhti tuntuvat ottavan aimo harppauksia eteenpäin. 2013 toukokuu-2014 tammikuu menivät ajaessa epäsäännöllisesti kaveriporukalla 1-5h lenkkejä, joissa maastossa mentiin "kovaa" ja polkujen ulkopuolella madeltiiin eteenpäin jutellen ja niin poispäin. Vauhti koheni mutta peruskunto ei. Tammikuussa vaihtui pyörä mutta sama lenkkisysteemi jatkui, tosin nyt jo keskimäärin 3-4krt/viikko. Maaliskuun lopulla kävin kaverin kanssa maastopyörillä ajamassa maantiesatasen. Satanen oli vaikea luultavasti johtuen kunnon puuttesta ja siitä että lähes koko 110km mentiin VK- sykkeillä (sykemittari ei vielä tuolloin ollut käytössä mutta näin jälkikäteen analysoituna tulin tuohon tulokseen). Kuntoa kävin testaamassa keväällä Eltsun Bianchi-cupissa mutta jyrkät nousut, huono sokeritasapaino ja liian kova alku veivät voimat miehestä. Tämän jälkeen parin viikon paussi pyöräilystä ja vähän miettimistä mihin lajiin haluan panostaa. Tällä hetkellä siis harjoittelin käsipalloa 3 krt/viikko pyöräilyjen lisäksi + ottelut viikonloppuisin.
Päätin lopettaa käsipallon ja "panostaa" maastopyöräilyyn". Kesästä olisi tulossa oikea pyöräilykesä. No toisin kävi. Olin reissussa suhteellisen paljon ja pyörä tuntui menevän kokoajan rikki. Silloin kun olin kotona ja pyörä oli kunnossa niin tein isoja tuntimääriä liian kovilla tehoilla. Aivan liian kovilla tehoilla. Jokaisen treeniviikon jälkeen tuli armoton väsymys joka pakotti ottamaan turhia lepopäiviä ja motivaatiokin rakoili koska luulin tekeväni pk-lenkkejä joskin todellisuudessa ajoin kaikki alle kolmen tunnin lenkit VK ja MK alueella. Kilometrejä tuli toki suhteellisen paljon näinä pyöräilyjaksoilla kunnes trekki voimansiirrosta kuului kunnon pamaukset heinäkuun 14 päivänä. Ylikunnosta, motivaation puuttesta, kesälomasta ja alamäkipyöräilystä kiinnostumisesta johtuen ei tullutkaan korjautettua pyörää kuukauteen. No kun elokuun puolessa välissä pyörä tuli telakalta niin olikin into taivaissa.
Harjoittelu jatkui samalla kaavalla (3-4 krt/vko liiaan kovia tehoja liian kauan) kunnes 7 syyskuuta ostin gps kellon ja sykemittari tuli mukaan. Vihdoin löytyi oikeat alueet ja tehot harjoitella! Lenkkien vauhdit hidastui mutta miellyttävyys nousi. Nyt olen viimeisen kuukauden harjoitellut pääosin pk:ta (pyöräillen ja juosten) lukuunottamatta muutamia segmenttejä. Viimeisen kuukauden treenimäärä onkin ollut 40h, korkein koskaan, mutta minkäänlaisia ylikunnon merkkejä ei ole ollut! :)
Nämä ovat siis lähtökohdat. Itseäni askarruttaa nyt se että minkälaista treenisydeemiä kannattaisi noudattaa jotta alle 9h toteutuisi, ja onko se edes mahdollinen? Tahtoa ja motivaatiota löytyy. Ai niin, tarkoitus olisi myös vetäistä Bodom Trail puolimara (polkujuoksua) toukokuussa, aiheuttaako se kuinka suurta haittaa? Aikaa minulla on riippuen vähän tilanteesta 6-9 treenin viikossa. Onneksi Tahko ei ihan vielä ole lähellä...
Nämä ovat siis lähtökohdat. Itseäni askarruttaa nyt se että minkälaista treenisydeemiä kannattaisi noudattaa jotta alle 9h toteutuisi, ja onko se edes mahdollinen?
Mielestäni vastasit siihen itse. Peruskestävyyttä ainakin 70% harjoittelusta, loput voi mennä vapaalla vauhdilla tai VK/MK-alueilla suunnitellusti.
Tahkon reitti ei ole kuivana mitenkään erikoisen vaikea ja oikeastaan ainoat paikat joissa on pakko "ajaa punaisella" ovat Kinahmi 1:n ja 2:n nousut, mutta ne voi aivan hyvin taluttaa ylös, eikä 9 tuntia tee tiukkaakaan. 120 kilometrillä kannattaa muistaa, että vauhti tappaa paljon ennen sitä matkaa. Yksi tärkeä juttu on myös järkevä vauhdinjako, koska reitillä on paikkoja joilla voittaa aikaa paljon pitämällä ketjua kireällä ja myös paikkoja joissa rimpuilu menee pääosin hukkaan. Eli kannattaisi ajaa ensin yksi kierros jotta tietää, miten kaksi kannattaa ajaa.
Oma harjoitussuunnitelmani olisi 1200km ajoa (ei välttämättä pelkkää maastoajoa) maalis/huhti/touko/kesäkuun aikana ennen Tahkoa. 3-4 lenkkiä viikossa, joista kaksi selkeästi pk-alueella, yksi suunnitelmallisena intervalliharjoituksena (esimerkiksi 1-2min mäkivetoina, jos sellaista mäkeä löytyy läheltä) ja yksi joko vapaana vauhti-iloitteluna tai rentona palauttavana lenkkinä fiiliksen mukaan. Maaliskuussa pisimmät lenkit yli tunnin, huhtikuussa yli 1,5 tuntia, toukokuussa yli 2 tuntia ja kesäkuussa voi kokeilla yli 3 tuntisiakin.
Onko kellään tietoa tapahtumasta v.2015? Lähinnä päivämäärät. Onko olleet aina kesäkuun vikana viikonloppuna?
HuhtisMTB
05.10.2014, 21.24
Mielestäni vastasit siihen itse. Peruskestävyyttä ainakin 70% harjoittelusta, loput voi mennä vapaalla vauhdilla tai VK/MK-alueilla suunnitellusti.
Tahkon reitti ei ole kuivana mitenkään erikoisen vaikea ja oikeastaan ainoat paikat joissa on pakko "ajaa punaisella" ovat Kinahmi 1:n ja 2:n nousut, mutta ne voi aivan hyvin taluttaa ylös, eikä 9 tuntia tee tiukkaakaan. 120 kilometrillä kannattaa muistaa, että vauhti tappaa paljon ennen sitä matkaa. Yksi tärkeä juttu on myös järkevä vauhdinjako, koska reitillä on paikkoja joilla voittaa aikaa paljon pitämällä ketjua kireällä ja myös paikkoja joissa rimpuilu menee pääosin hukkaan. Eli kannattaisi ajaa ensin yksi kierros jotta tietää, miten kaksi kannattaa ajaa.
Oma harjoitussuunnitelmani olisi 1200km ajoa (ei välttämättä pelkkää maastoajoa) maalis/huhti/touko/kesäkuun aikana ennen Tahkoa. 3-4 lenkkiä viikossa, joista kaksi selkeästi pk-alueella, yksi suunnitelmallisena intervalliharjoituksena (esimerkiksi 1-2min mäkivetoina, jos sellaista mäkeä löytyy läheltä) ja yksi joko vapaana vauhti-iloitteluna tai rentona palauttavana lenkkinä fiiliksen mukaan. Maaliskuussa pisimmät lenkit yli tunnin, huhtikuussa yli 1,5 tuntia, toukokuussa yli 2 tuntia ja kesäkuussa voi kokeilla yli 3 tuntisiakin.
Kiitoksia vastauksesta! Jotain tuon tapaista olin itsekin ajatellut. Tuo että kannattaisi ensin ajaa yksi kierros on aivan totta, mutta tämä 120km tavoite on jo käytännössä lyöty lukkoon joten nyt yritän päästä selville radasta muitten kokemusten ja videoitten perusteella. Onko antaa vinkkiä niistä paikoista missä kannattaa pitää ketju kireänä, ja kuinka kireänä siinä tapauksessa?! Yleinenkin vauhdinjako ihmetyttää, kannattaako VK-aluetta vältellä kuin ruttoa vai onko okei että nousuissa antaa sykkeiden ja happojen hieman kohota?
Mainitsemasi mäki-intervallit onnistuvat kyllä, Kokonniemi "kohoaa" tuossa parin kilometrin päässä (korkeusero n.50m). Olen ajatellut alkavani tekemään mäkivetoja huhtikuussa. Kannattaako mäkivedot vetää VK-alueella va MK-alueella, ja kuinka monta kannattaisi tehdä?
Nuo ehdottamasi pisimmät lenkit vaikuttavat aika lyhyiltä, ottaen huomioon että tällä hetkellä menee 2-3h PK-lenkit täysin pysähtymättä niin mukavasti että seuraavana päivänä menisi kohtuullisen helposti samanlainen.
Itse olin ajatellut että alan helmikuussa tekemään kerran viikossa yhden 3h lenkin (maasto, en hae mäkeä), maaliskuussa viikossa yksi 3h lenkki (maasto, jotain yksittäisiä isompia mäkiä mukaan) ja yksi 2h lenkki (maantie/maasto, en hae mäkeä), huhtikuussa sama kuin maaliskuussa (mäkivedot mukaan), toukokuussa kaksi 3h lenkkiä viikossa (maasto, n.5 isompaa mäkeä mukaan) ja kesäkuussa yksi 5h lenkki maastossa jossa n10 isompaa mäkeä ja viikossa yksi 2-3h lenkki (fiiliksen mukaan, en hae mäkeä). Näiden lisäksi joka viikko yksi tai kaksi 1-1,5h PK maastossa tai maantiellä, maaliskuusta alkaen mainitsemasi vauhtileikittely (segmenttijahtia ;) ) tai lepoa ja huhtikuusta alkaen mäkivetoja kolme kertaa kuussa (kesäkuussa kaksi kertaa). Kisaan valmistavina on suunnitelmissa käydä ajamassa TdT:ssä "täysmatka" aktiivissa ja Korso MTB-marassa kuuskytäneljä kilsaa. Lisäksi se aiemmin mainittu maasto 5h mäkinensä.
Että tälläistä :)
syklopaatti
05.10.2014, 21.40
No. Vaikka itse olen ajanut vain 60km matkan ,enkä sitäkään mitenkään kovaa niin siellä on paljon tieosuuksia joissa voi voittaa tai menettää paljon aikaa.
Jos pääsee jonkun "selkään" niillä tieosuuksilla niin siinä säästää hurjasti energiaa ja vauhti on aivan toista jos joutuu ne yksin ajamaan.
Eli pitäisi yrittää päästä johonkin porukkaan niillä tasaisilla teillä. Tietenkin jos voimia on voi ja pitää vetää itsekkin välillä ,mutta se on hurja etu kun pääsee peesaamaan
niillä tiepätkillä vs. jos ne joutuu yksin ajamaan.
HuhtisMTB
05.10.2014, 22.27
Tämä on tullut huomattua! Mitenkäs muuten menee starttiajat 120km ja 60km kisojen kanssa, pääsisikö kuudenkymmenen kilsan kisaajilta ottamaan peesiä toisella kierroksella?
120km lähtö tapahtuu 60km päälähdössä. Eli tokalla kierroksella ei peesejä liiemmin ole tarjolla...
Lähde 180km matkalle, niin pääset lähtemään 4h ennen päälähtöä ja tokalla kiekalla lienee peesiapua (tai tarkemminkin ohittajia) tarjolla jossain vaiheessa :).
Itsellä on nyt 13 peräkkäisen Tahkon kokemus. 7x60kilsaa ja 6x120km (kerran lopetin yhteen kiekkaan). Nyt ois tavoitteena ajaa eka 180kilsaa ja filona jäykkäperäsinkula. Samalla pyörällä meni 7,5h 120km matkaan tänä vuonna. Kaikki aiemmat Tahkot oon ajanut täpärillä.
Treenimäärät olleet n. 200-250h vuosi, pyöräilyä, hiihtoa ja nyt myös viimeisen vuoden aikana juoksua. Tänä vuonna mennee ekaa kertaa yli 300h. Eli ei mitään hurjia määriä, mutta tasaisesti vuoden jokaiselle kuukaudelle jakautuvaa ja koetan ajaa myös rauhallisesti. Tästä eteenpäin ensi kesään tavoite ois treenata keskimäärin 30h/kk. Mitään sen kummempaa ohjelmaa tai sen tavoitteellisempaa harjoittelua en ole koskaan harrastanut. 3-5x viikossa treeniä ja koetan pitää hauskaa. Sykemittaria en omista. Treenitunnit ja kilsat sentään kerään kännykkään Endomondoon. Niin ja ikää 39v.
spetke75
16.10.2014, 15.41
120km lähtö tapahtuu 60km päälähdössä. Eli tokalla kierroksella ei peesejä liiemmin ole tarjolla...
Lähde 180km matkalle, niin pääset lähtemään 4h ennen päälähtöä ja tokalla kiekalla lienee peesiapua (tai tarkemminkin ohittajia) tarjolla jossain vaiheessa :).
Itsellä on nyt 13 peräkkäisen Tahkon kokemus. 7x60kilsaa ja 6x120km (kerran lopetin yhteen kiekkaan). Nyt ois tavoitteena ajaa eka 180kilsaa ja filona jäykkäperäsinkula. Samalla pyörällä meni 7,5h 120km matkaan tänä vuonna. Kaikki aiemmat Tahkot oon ajanut täpärillä.
Treenimäärät olleet n. 200-250h vuosi, pyöräilyä, hiihtoa ja nyt myös viimeisen vuoden aikana juoksua. Tänä vuonna mennee ekaa kertaa yli 300h. Eli ei mitään hurjia määriä, mutta tasaisesti vuoden jokaiselle kuukaudelle jakautuvaa ja koetan ajaa myös rauhallisesti. Tästä eteenpäin ensi kesään tavoite ois treenata keskimäärin 30h/kk. Mitään sen kummempaa ohjelmaa tai sen tavoitteellisempaa harjoittelua en ole koskaan harrastanut. 3-5x viikossa treeniä ja koetan pitää hauskaa. Sykemittaria en omista. Treenitunnit ja kilsat sentään kerään kännykkään Endomondoon. Niin ja ikää 39v.
Ensi vuonna neljäs Tahko varmastikin kalenterissani ja nyt polttelisi 120km tai jopa 180km. Pitkiä ajoja on jo nyt tullut paljon kalenteriin ja tässä on hyvin aikaa vielä treenata. Tänä vuonna Tahkon 60km meni 3t 13min eikä vielä liian pahaa tehnyt. Parin viikon päästä olisi 160km "kisa" vielä edessä, jonka jälkeen voi alkaa miettimään ensi vuotta..
Treenimäärät ovat olleet isohkoja, XCM-kisoja ajettu tasaiseen ja välissä juostu vielä kilpaakin, joten jos talvi menee ehjänä ja pääsee tasaisesti treenaamaan, niin 180km voi olla todennäköinen matka Tahkolla. :)
Eka kerralla tämän vuoden tahkossa 120km niin pitäähän se ens kesänä 180km ilmoittautua. Muuten taitaa olla ainut 100km maastossa ylitys mutta meneehän se kun vauhtia säätelee
Ilmoittautuminen aukeaa huomenna. Viime kerta itellä oli joku 4v sitten, nyt uudestaan ja mökkikin on jo varattu. Puoli vuotta aikaa reenata!
brilleaux
22.12.2014, 22.40
Jaahas! Viimekesä jäi väliin, tyttären syntymä kun veti pidemmän korren. :)
Tällä kertaa mennäänkin sitten läskillä!
Paljonko mökki kustanti?
Pitänee lähteä toistamiseen iltapäivän retkisarjaan. Tämän vuoden kokemus retkisarjassa oli parasta Tahkoa, mitä olen kokenut vuoden 99 jälkeen. Käytännössä tyhjä rata ja iloiset huoltopisteet hoitajat. Eikä pikamatkalla ehdi edes uupua.
Hep. Lähtöajat julkaistu 120 lähtee alta pois 8:30 ja 60 km 9.00. Tarttisko jo ilmottautua ettei unohdu. Toiselle tahkolle lähdössä. Tänävuonna 60 3:52 ja 2015 tavote 120 alle 9h. Täpäri cube 120 joustoilla alla, jolle tuu lähettyä pyöräkaupoille, kuumetta olis kyllä.
brilleaux
23.12.2014, 15.36
60km ilmo sisässä. Tarttee vielä mökki katella.
Edit: ja en meinannu treenailla sen ihmeemmin!
spetke75
23.12.2014, 20.02
180km ja treenit ovat jo alkaneet. :)
Takamisakari
23.12.2014, 20.10
Piru kun ei muista tuleeko jo kymppi täyteen vai vasta seuraavalla kerralla. 120km joka tapauksessa ja kasin alotus (ikuisena) haaveena.
brilleaux
23.12.2014, 20.38
Majoituskin varattu. Pakotin perheen mukaan.
180 täpärillä tai 120 läskillä...
viimeinenlenkki
24.12.2014, 17.49
180km tarkoitus lähteä polkemaan.ilmoittautuminen tehty ja mökki varattu.lähtö lienee klo:5.00.pitää viellä yrittää vaikka alkaa tuo ikä painaa(54)vuodet vähenee kyseisen matkan suorittamiselle.
Mitä ensikertalaisen kannattaa ottaa huomioon tahkolle lähdettäessä, esim majoitus jne... Missä hyvä hotelli aamiaisineen? mietinnässä on 60 km ja jos sattuu että kalusto vaihtuu täpäriksi niin 120 vois olla tavoitteena?
Mitä ensikertalaisen kannattaa ottaa huomioon tahkolle lähdettäessä, esim majoitus jne... Missä hyvä hotelli aamiaisineen? mietinnässä on 60 km ja jos sattuu että kalusto vaihtuu täpäriksi niin 120 vois olla tavoitteena?
Niissä mökeissä oon ite ainakin majoittunut aina. Siellä voi ihan itse kokkailla aamupalansa tai jos ei jaksa laittaa, niin menee sinne Sokos hotelliin syömään aamupalan.
Jos ois jotain linkintapasta heittää nuihi mökkilöihin ja hintasuuntaa ni mielellää melkein mökkihommii alakas. Ei tarvis tuon pyörän kans jänniittää niin palijoa. Ja oisha se jouhevampaa muutenki!
https://www.tahko.com/fi/kauppa/
Tahkolla on mökkikapasiteetti mitoitettu talven sesongin mukaan. Ei ole mitään kiirettä varata mökkiä, jos ei väkisin halua jotain tiettyä. Hintaetua ei aikaisella varauksella saavuta, kun kesällä hinnat ovat muutenkin halvat.
St0neyNut1
26.12.2014, 16.25
^
Juu todellakin. Tänä vuonna mentiin heti Tahko kisan jälkeen Tahkolle. Viikko kaks kerroksisessa mökissä maksoi 280€. Sen kun jakoi kolmelle, ei siitä paljoa tullut :)
Lankomies meni jo varaamaan mökin, eli melkein olen jo lähtökuopissa odottamassa. 60 on varmaan kivempi startti tai ainakin jaksaa ajaa kisaa isomman osan tosta matkasta. Enää pitää vaan laittaa pyörä ajokuntoon ja hankkiutua pelipaikoille.
Tahko 180 km ilmo jätetty. Majoituskin jo varattu. Ikämies saa taas treenata sen mitä jaksaa... :)
star trek
01.01.2015, 20.26
Majoitus varattu, alppitalo sinitähti. Vielä pitäis ilmo laittaa.
Tänä vuonna valmiimpi kuin koskaan. En aio osallistua ollenkaan. 10 kertaa riitti erilaisine matkoineen, kiitos niistä järjestelijöille. Nyt uusia kokemuksia etsimään.
Ekaa kertaa 180km matkaan ilmoittauduttu. Sinkulalla tietty :)
Tahko numero 14 itsellä edessä. Taitaa olla 8x60 ja 5x120 takana...
Neljäs kerta tulossa. Mökki varattu, ilmoittautuminen sisässä ja liikuntasetelit postitettu. On muuten täysin järjetöntä laittaa hinta sellaiseksi ettei summa mene tasan liikuntasetelien kanssa (67 €).
Aikomus olisi parantaa viime vuoden aikaa about 30 minuutilla noin 3 1/2 tuntiin. Treenitaktiikka olis ajaa trainerilla pari kertaa viikkoon ja tehdä, ah niin trendikästä crossfit treeniä myös pari kertaa viikossa aina kevääseen asti. Lumien sulettua niin paljon ajoa kun ehtii ja pari treenikisaa alle (ehkä Rajamäki?).
Olisko hyvä? :)
Kattoo nyt. Mieli tekisi lähteä taas muutaman välivuoden jälkeen. Saiskohan kavereita innostettua.
...liikuntasetelit postitettu. On muuten täysin järjetöntä laittaa hinta sellaiseksi ettei summa mene tasan liikuntasetelien kanssa (67 €).
Hintahan vaihtelee ilmottautumisajankohdan mukaan? Jos odottaisi sopivaa hetkeä jolloin hinta on mahdollisimman tasan? :rolleyes:
Onko toi hinta muuten taas noussut? Miten muistelisin, että oli viime vuonna vielä 60 euroa tasan tuo halvin hinta.
MacGyver
07.01.2015, 13.12
65 e taisi olla viime vuonna halvin hinta.
TeemuTii
07.01.2015, 16.31
Mukana ollaan. Ensimmäinen kerta ja 60km.
Onko JYPSin porukkaa menossa kovin Tahkolle?
spahkama
10.01.2015, 23.49
Nyt ollaan tärkeän äärellä; Ei kukaan sattuis muistaan 2010 vuoden bilebändin nimeä? Muistaakseni solistina iso kalju mies lepardihousuissa..
Ymmärsinkö Tahkon sivuilta oikein että 2015 olisi 120km lähtö jo 8:30? Viimeksi kun sen poljin niin lähtö oli 9:00 kovimpien 60km hätähousujen kanssa.
Nyt ollaan tärkeän äärellä; Ei kukaan sattuis muistaan 2010 vuoden bilebändin nimeä? Muistaakseni solistina iso kalju mies lepardihousuissa..
web archive kertoi seuraavaa vuodelta 2010 : n. klo 22 - Bändi (Dinturist) aloittaa iltajamit Piazzassa
MTBwannabe
11.01.2015, 19.39
Ymmärsinkö Tahkon sivuilta oikein että 2015 olisi 120km lähtö jo 8:30? Viimeksi kun sen poljin niin lähtö oli 9:00 kovimpien 60km hätähousujen kanssa.
Niinhän tuolla (https://fi.mynextrun.com/tahko-mtb)lukee. Ovat sitten sopivasti tiellä 60km kisaajille poluilla :seko: vai liekö tuolla niin suurta väliä kuitenkaan.
Niinhän tuolla (https://fi.mynextrun.com/tahko-mtb)lukee. Ovat sitten sopivasti tiellä 60km kisaajille poluilla :seko: vai liekö tuolla niin suurta väliä kuitenkaan.
Luulenpa että pääosa 120km ryhmästä pääsee 1. Kinahmista läpi ennen kuin puolen tunnin etumatka on kelattu kiinni. Poikkeuksena tietysti retkeilemään lähtevät, mutta heille tuskin on mitään kiirettä ja väistäminen luulisi onnistuvan.
MTBwannabe
11.01.2015, 20.04
Luulenpa että pääosa 120km ryhmästä pääsee 1. Kinahmista läpi ennen kuin puolen tunnin etumatka on kelattu kiinni. Poikkeuksena tietysti retkeilemään lähtevät, mutta heille tuskin on mitään kiirettä ja väistäminen luulisi onnistuvan.
Joo tuskinpa tuosta suurta ongelmaa tulee. Jatkuvasti vain tuo 120km taitaa kasvattaa osallistujamääriään, joten järjestävän tahon kannattaa olla tarkkana tämän suhteen. Mitähän tuo idea lähdön siirtämisellä 30min aikaisemmaksi silti lopultakaan on? 30min lisää peliaikaa kaljapisteellä maaliintulon jälkeen? :p
noniinno
11.01.2015, 21.12
...saas nähdä.. Joka tapauksessa tuo vaikuttaa siten, että epätasaiset kuskit ovat polulla yhtäaikaisesti ainakin enemmän kuin viime vuonna. Tämä lisää ohitustarvetta ja en ole vakuuttunut kaikkien halukkuuteen väistää nopeampia kuskeja. Kuuma ryhmä luonnollisesti päästetään menemään, mutta entäs sitten ne kun eivät niin selkeästi ole nopeampia. Mutta ehdottomasti tämä on pitkänmatkalaisten, nopeaa aikaa tavoittelevien kannalta hyvä uudistus, helpompaahan se on olla ohitettavana kuin kärkkyä ohituspaikkaa. Toisaalta, vetoapua (sikäli kun nuo pitkänmatkan kärkikuskit sitä tarvitsevat) ei olekaan lyhyen matkan kärjestä tarjolla siinä määrin... Jospa tällä pyritään ohjaamaan kovia kuskeja pois sprinttimatkalta... Tästä on vaikea sanoa, onko hyvä vai huono. Kesäkuun lopulla se tiedetään. Luultavasti molempia. Pekka peruspolkijaan tällä ei luultavasti ole juurikaan vaikutusta, jos ei tarkoitus ole olla kummassakaan sarjassa kahdenkympin kärjessä.
Kyllä toi 8:30 lähto mahdollistaa helpommin 120km sub8 -polkijoille uuden enkka-ajan tekemisen. Luultavasti Kinhamin ruuhka on huomattavasti aiempaa vähäisempi ja saa koko ekan kiekan ajaa paremmin omaa tahtia. 9:00 lähdössä kun on viime vuosina tainnut olla >600 lähtijää, joista reilu 200 120km kuskia. Ekat pari tuntia on saanut aikalailla jonotella, tai ainakin näin itse asian näen. Ajoin viime vuonna 7,5h pintaan ja kyllä ekalla kiekalla ruuhka rajoitti menoa aika pitkään.
No tänä vuonna sitte 180km, ja ekan kiekan saa ajaa omaa tahtia... Tokalla kiekalla näköjään sitten on alussa noita 120kilsan kuskeja vetoapuna :) Olin ennen uudistusta toivossa, että saisi ajaa koko ajan rauhassa, muta tämä muutos sotkee 180km pläniä:). Vanhalla tyylillä kun ois ajanut n. 3:15-3:30h ekan kiekan, niin tokalla kiekalla on jo pitkällä, ennekuin ohittajia tulee ja kolmannella kiekalla saa ajaa rauhassa muutenkin.
DzeiDzei
12.01.2015, 12.05
Itse pidän tuota 8:30 lähtöä, näin alustavasti ainakin, ihan loistavana uudistuksena. Helpottaa ennenkaikkea niiden 3:00-4:00 sekä 6:30-8:00 väliin ajavien kuskien alkuruuhkia. TOP20 kuskeille en usko tästä koituvan mitään muutoksia. Lopussa on 60km kuskeilla ehkä vähän muitakin ohiteltavia kuin 25km matkalaisia. 180km kuskien toinen kierros on ehkä ainoa kysymysmerkki kuinka käy. Tosin en siitäkään usko mitään isompaa haittaa koituvan.
Mahtaisiko jollakulla olla jonkinlaista gps:n jälkilokia reitistä? Voisi vähän etukäteen katsella, miten reitti kulkee ja ajaessa tietäisi, ainakin suunnilleen, että paljon on matkaa maaliin. Tämä tietysti sillä olettamalla, että reitti ei oleellisesti muutu. Jälkilokista sen verran, että itse käytän Garminin navia mutta kaipa muunkin merkkisen laitteen jälki jollain Garminin ymmärtämään muotoon taipuu.
Kelpaisiko tällainen https://www.dropbox.com/s/asf96560oa1j5fn/Tahko%20MTB%2060km.gpx?dl=0 ?
Kelpaisiko tällainen https://www.dropbox.com/s/asf96560oa1j5fn/Tahko%20MTB%2060km.gpx?dl=0 ?
Juuri tällainen! Oikein paljon kovasti kiitoksia!
Ensikertalainen ja aivan nöösi ilmoittautui 45km matkalle. Lupaan väistää kaikkia vähänkään tietä pyytäviä! :D
Koitokseen valmistautumisia sitten aikanaan blogissa: uusitomi.com (http://uusitomi.com/)
Terveisin elämäntaparemonttia puuhaava 34v mies Oulusta
Ehkä tästä on ollut mainintaa aikaisemminkin, mutta mitkä pätkät eivät ole luvallisia ajaa tapahtuman ulkopuolella?
Polun tukko
28.01.2015, 18.18
Ainakin 60km oli huhujeen mukaan kielletty. Samoin varmaan 45. 25km on tahkon virallinen ulkoilu reitti joten sitä saa kiertää 24/7
MTBVespa
28.01.2015, 20.23
Ei kai jokamiehenoikeuksia voi noin vain kieltää! Kuhan ei mene viljelykäytössä oleville pelloille tai toisten pihamaalle, nii reitin voi Suomen lakien mukaan kiertää millon huvittaa.
MTBVespa
28.01.2015, 20.25
Laskettelurinteessä voi olla niitä mullikoita aidattuna, nii siinä loppulaskussa voi joutua soveltamaan.
Polun tukko
28.01.2015, 21.51
Laskettelurinteessä voi olla niitä mullikoita aidattuna, nii siinä loppulaskussa voi joutua soveltamaan.
Juuei ole mullikoita loppulaskussa.
Sen mitä olen kuullut niin sieltä 60km reitiltä metsistä on häädetty pyöräilijöitä pois kilpailun ulkopuolella. Reitti menee myös pihojen läpi joten enpä lähtisi ajamaan. Saman ellei kovemman vasteen saa treenille kun ajaa sen 25km lenkin kaksi kertaa. Tie osuuksia ei ole kuin lopussa vähän.
MTBVespa
28.01.2015, 22.17
No se on oma häpee jos metsästä suostuu poistumaan, minen ainakaan[emoji2] Pihoihin ei tosiaan oo asiaa, mut aika pienellä vaivalla ne pystyy kiertämään. Ja ainakin joku vuosi sitten rinteissä oli aidattuja laitumia. Ensi kesästä en tiedä.
Polun tukko
28.01.2015, 22.20
Pariin vuoteen ei loppulaskun alueella ole ollut. Ne on siellä vanhemman tuolihissin puolella nyt
En jaksa uskoa että loppulaskun alueella olisi nyt hirveästi mullikoita.. Joitakin turisteja siellä saattaa olla sukset jalassa, mutta tuskin ne pyöräilijöistä kovasti suuttuvat... Jos kuitenkin suuttuvat, niin en sitten tiedä pääseekö pyörällä vai suksilla nopeammin mäkeä alas...
Ohiampuja
29.01.2015, 10.30
Jokohan sitä pitäisi ilmoittautua. Kyseessä kun on jonkinlainen juhlavuosi, kesällä tulee tasan 20 vuotta ensimmäisen XT-vaihtajan ostamisesta. Kantolaitteena sillä oli Kona Cinder Cone, joka on vieläkin isäukolla käytössä.
Tahkona se olisi vasta yhdeksäs. :)
En jaksa uskoa että loppulaskun alueella olisi nyt hirveästi mullikoita.. Joitakin turisteja siellä saattaa olla sukset jalassa, mutta tuskin ne pyöräilijöistä kovasti suuttuvat... Jos kuitenkin suuttuvat, niin en sitten tiedä pääseekö pyörällä vai suksilla nopeammin mäkeä alas...
Jospa tuota malttas odottaa kevättä :) Helatorstain aikaan voisi käydä vähän harjoittelemassa (kavereilta salaa).
60 km ilmo jätetty ja kämppä varattu :) 3. tahko edessä joko läskillä tai täpärillä.... on tässä vielä aikaa harkita.
m e r k s
04.02.2015, 14.52
Kertokaas (kun tapahtumanjärjestäjä ei vastaa missään sähköpostiosoitteessa :() - käykö tuonne Smartum Saldo -verkkomaksu? Smartumin tapahtumahaulla löytyy alla oleva. Nextrunin mukaan Smartun Saldo ei passaa...
https://w2y9sq.bl3302.livefilestore.com/storageservice/passport/auth.aspx?sru=https:%2f%2fw2y9sq.bl3302.livefilest ore.com%2fy2pTy7uzgSs6UXy7I6bwLLuKOAY4P6QToXmaY70L cZdAI8U3i81TzvE3nat-LAl_m5JGWjgOFppAEM-RKd-7ifk4ypLKZ_ThZj8NzdiWQSObr8NmS37JBf-vuYvvH3pEJMLG-YLJSc-aQlU4MnEo615JQ%2ftahko.jpg&wa=wsignin1.0
KonaHaHanna
04.02.2015, 21.49
Tämän mukaan ymmärtäisin, että käy:
https://www.smartum.fi/fi/tyosuhde-edut/kayttokohdehaku?service_type=exercise&city=&keywords=maastoon&item=&op=Hae+k%C3%A4ytt%C3%B6kohteita
m e r k s
05.02.2015, 01.45
Maksoin Smartum saldona - osallistumisvahvistusta (tai hylkyä) odotellessa. ;)
Saldo toimii! Itse tein ilmon, maksoin saldolla ja lähetin kuitin meilillä Nextrunille. Nimi on listoissa joten pelittäähän se.
Paska tapahtuma! Joku oli jättänyt jotain miinakuraa alamäkeen eikä kaatumispaikalleni oltu levitetty valmiiksi patjoja, mistä syystä repesi kertäjäkalvo olkapäästä. Lisäksi El grandella ei ollut huoltoa odottamassa ja fiksaamassa vaihtamisvirheeni kautta pakan väliin juuttuneita iritipoikkiketjujani. Yksi valokuvaajamummo tosin komppasi kiroiluani, kun porukkaa lappasi sivusta ohi, mutta epäilen, että sekään oli järjestäjien maksama Pohjois-Savolainen itkijämummo.
Lisäksi loppulasku pelotti ja poikakin oli ehtinyt ennen isää maaliin virnuilemaan, eli kerrassaan luokaton ja yli-hypetetty puska-ajo.
Polun tukko
06.02.2015, 10.16
^Koville ottaa vielä 7kk jälkeenkin :p
Muutenki olis hieno jos löytyy vanhoja kuvia ym. vai pitäiskö olla uus lanka?
https://lh4.googleusercontent.com/-k5mHouGht6o/VNZgV2Cp8PI/AAAAAAAATPs/eBe3LOXQd20/w326-h580-no/20150207_205512.jpg
https://lh4.googleusercontent.com/-kybcfNeLGak/VNZe52ujkbI/AAAAAAAATO4/5fA4ebfTGEg/w326-h580-no/20150207_204559.jpg
paiatki oli suomiväreissä
Huh huh :D Kalastajanhattu, melko ysäriä. Kyllä buffi on parempi kun se päässä voi jopa pyöräillä
Viime vuonna oli hyvissä ajoin näkyvissä hinnankorotusaikataulut. Nyt vaan sanotaa, että edullisimmat hinnat olivat voimassa tammikuun loppuun. Milloinhan on seuraavat hinnankorotukset tai hinnanalennukset😃?
Hintataso alkaa olla lypsytasolla.
Viime vuonna oli hyvissä ajoin näkyvissä hinnankorotusaikataulut. Nyt vaan sanotaa, että edullisimmat hinnat olivat voimassa tammikuun loppuun. Milloinhan on seuraavat hinnankorotukset tai hinnanalennukset😃?
Hintataso alkaa olla lypsytasolla.
Osallistumismaksut:
Osallistuessasi kahdelle matkalle (esim. 60 km + 25 km päivälähtö), saat 25 € alennuksen yhteishinnasta (sis. yhden T-paidan ja ruokalipun)
25 km klo 9.00 ajanotolla ja 60 km yöajo ilman ajanottoa
31.1.2015 asti 50 €
1.2.-31.3.2015 55 €
1.4.-31.5.2015 60 €
1.6.-24.6.2015 70 €
25 km klo 14.00 ei ajanottoa
31.1.2015 asti 40 €
1.2.-31.3.2015 45 €
1.4.-31.5.2015 50 €
1.6.-24.6.2015 60 €
45 km, 60 km, 120 km, 180 km, ajanotolla
31.1.2015 asti 67 €
1.2.-31.3.2015 72 €
1.4.-31.5.2015 80 €
1.6.-24.6.2015 90 €
Osallistumismaksu sisältää osallistumisoikeuden lisäksi kattavan huoltopalvelun reitin varrella ja maalissa, ruokailun Break Hotel Tahkon seisovasta pöydästä, Tahko MTB paidan sekä mahdollisuuden laadukkaisiin palkintoihin. Huom! Osallistujia ei ole vakuutettu järjestäjän toimesta.
ei oo ihime että tapahtuman taso laskee ku tärkeintä on valittaa hinnasta buffista ja paitojen väristä. No kertoo varmaan siitä mikä nykyään osallistujille on tärkeintä, ei ainakaan ajaminen näämä.
Jo monta vuotta olen ollut sitä mieltä, että palkinnot joutaisi pois. Samassa voisi hylätä paidat ja buffit. Eikä sillä ajanotollakaan ole merkitystä. Huolto, sauna ja maalissa jonkinlainen tankkaus riittäisi. Keskityttäisiin ajamaan mukavassa seurassa.
JepJep, no joka vuosi sieltä tuntuu mukavaa ajoseuraa kumminki löytyvän.
Kyllä Tahko on ihan ok hinnoiteltu. Tossa just aattelin, että pitäiskös koettaa, miten suksi kulkee. Atteelin siis Finlandiaan mennä, mutta 90e (tai vikan viikon 100e) ilmoittautumismaksu karisti sen idean. 50km hiihdosta en kyllä tota viitsi maksaa (Eihän tolla matkalla tartte edes huoltoa...). Tahkolla saan sentään halvemmalla ajaa 180km :)
No huhhuh. Just mietin kanssa että pitäiskö kokeilla Finlandiaa, kun ei ole koskaan tullut lähdettyä. Kyllä Tahkolla sentään saa kunnollantarjoilua jos kiertää useamman kierroksen.
Ilmo sisällä ja mökki varattu.
Vaikka tunkkaaminen onkin ollut aina suuri osa tapahtumaa, niin en tiennyt, että tänä vuonna koko matka pitää juosta läpi.
pinohiiri
09.02.2015, 19.01
Vaikka tunkkaaminen onkin ollut aina suuri osa tapahtumaa, niin en tiennyt, että tänä vuonna koko matka pitää juosta läpi.
Tämä yllätti vähän itsenikin, mutta ajattelin kuitenkin ottaa fillarin mukaan. :)
Niin no kysyttiinhän siinä pyörän merkkiä eli varmaan pyörä pitää ottaa mukaan, mutta se täytyy varmaan kantaa? :seko:
En ole valmis... Mutta mökki on varattu, ja poppoo kasattu! 2x 120km ja 1x 60km kuskeja ja eräs maastopyöräily lekenda päättää matkan varmaan paikanpäällä...
60km ensikertalainen, 120km, ekaa kertaa pitempi, 1 tahko 60km pohjalla ja 1 ensikeraa tahkolle ja heti 120km. Ja lekenda on ajanu joskus cyklollakin...
Ehkä täytyis keksiä jotain uutta... Jopo tai Jääkäri
Ohiampuja
11.02.2015, 15.29
Ehkä täytyis keksiä jotain uutta... Jopo tai Jääkäri
Käy hakemassa lainaan joku tämmöinen.
http://www.bigbike-magazine.com/media/2013/fevrier/Hutchinson_UR_DH_bike.jpg
Ehkä täytyis keksiä jotain uutta... Jopo tai Jääkäri
Tai ilmoittaudu sitten tällä kertaa täysmatkalle? Saa rahalle paremman vastineen.
Oon ilmottautunut Tahkolle yöajoon 60km ja voisin siirtää ilmoittautumisen jollekkin hintaan 40e mikäli halukas löytyy? Järjestäjältä tarkistin että sen voi siirtää saman hintaluokan sarjaan eli klo 9.00 25km ajanotolla tai sitte yöajoon 60km ilman ajanottoa.
Onko majoituksen hinnat pompannut vuodessa valtavasti? Tarkistin että viimeksi huoneistohotellissa (siinä loppulaskun jälkeen) sai viettää kaksi yötä hintaan 108€. Varaus oli tehty maaliskuun lopussa. Nyt huoneistohotelli on halvimmillaan 179€, ja muutenkin hinnat näyttää paljon kalliimmilta.
Tein saman havainnon. Varasin täysin saman kämpän kuin viime vuonna ja hinta oli noussut 53 euroa. Katselin muitakin vaihtoehtoja hinnankorotuksen takia, mutta yhtä lailla oli hintoja nostettu kaikkialla.
Polun tukko
28.02.2015, 22.29
Kyllä on hinnat noussut. Meinattiin ensin mökkiin mennä mutta otettiin ekaa kerta vaihtelun vuoksi hotellihuone sokos hotellista.
Eka kerta Tahkolla tänä vuonna. Mikä on hyvä hotelli ja lähellä? Saako pyörää viedä hotellihuoneeseen? Hyvät Aamupalat, lounaat jne...suositelkaa ja jos ensikertalaiselle on jotain hyviä neuvoja ni mielellään otetaan vastaan.
Lähtöpaikka on Sokos Hotellin etupihalla. Tuota lähemmäksi on varmaan hankala päästä? :)
Moi!
Ilmoittaudu Fillari-MTB -ajokouluun, joka järjestetään perjantaina 26.6. klo 15:00. Ei haittaa vaikka et olisi vasta-alkaja. Saa hyviä vinkkejä itse ajoon ja käydään vielä tsekkaamssa reitin loppunousu (El Grande) ja -lasku.
Terveisin,
Make
TahkoMTB Fillari-MTB koulun "reksi"
mehukatti
18.03.2015, 19.13
Onkos Tahko MTB:hen tulossa sähköavusteisille pyörille omaa luokkaa vai saako niillä ajaa normisarjoissa? Pyöriähän on jo paljon tarjolla ja Keskieuroopassa ne on kuulemma tosi suosittuja, joten sikäli asia on vähitellen varmaan ajankohtainen Suomessakin.
http://www.cube.eu/media_ftp/BIKE_Bilder_2015/665500/665500_light.jpg
http://www.cube.eu/bikes/hybrid/elite-hybrid/
http://www.haibike.de/produkte_liste_epower_en,68117.html
MTBVespa
18.03.2015, 19.50
Päijänteen ympäriajo saattas olla sopivampi kohde sähköpyörille. Ymmärrän että joku niillä haluaa ajaa, mutta että kilpailemaan, ei taida olla järkee? Jonnekki endurocuppiin ehkä, nii tarviis suotta hissillä ylös ajaa.
Mitä tuollaisesta itselle "saisi" jos Tahkolla olisi vaikka sijalla 67 ja kaikki muut 1500 olisivat ajaneet sähköttä?
Harmittaisiko kun 66 pääsi edelle vai olisiko makea fiilis kun voitti yli 1400 urpoa.
noniinno
18.03.2015, 20.48
^En kyllä olisi hämmennystäni kysymyksestä tuon paremmin osannut sanoiksi pukea.
Toisaalta, olisihan se hienoa jos voittaisi sähköpyöräsarjan, koska sattui omistamaan paremman akun kuin muilla... Tarkemmin ajatellen kyllä tuollainen kilpailutoiminta saattaisi laajemmassa mittakaavassa aiheuttaa melkoisia kehitysharppauksia teknologiassa, mutta aika vähän sillä olisi kilpapyöräilyn tai fillarikuntoajojen kanssa tekemistä. Suomen kovin luotettavuusajokilpailu, Päijänteen ympäriajo sähköpyörällä olisi tosiaan hyvinkin mielenkiintoinen vaihtoehto.
Itseä voisi tosiaan pikkuisen harmittaa, kun ei siihen satasen sakkiin mahdukaan akkupyöräilijöiden viedessä parempia sijoituksia. Tiedä mahtuisinko muutenkaan.
Ohiampuja
18.03.2015, 23.28
Onkos Tahko MTB:hen tulossa sähköavusteisille pyörille omaa luokkaa vai saako niillä ajaa normisarjoissa? Pyöriähän on jo paljon tarjolla ja Keskieuroopassa ne on kuulemma tosi suosittuja, joten sikäli asia on vähitellen varmaan ajankohtainen Suomessakin.
Tämähän oli ihan fiksu kysymys. Mitä meinaa kuuluttaja siinä lähtöhehkutuksessa sanoa, kun hokaa rivistä ekat sähköpyörät. :)
Onko se järkevää lähteä tuollaisella Tahkolle on sitten ihan toinen kysymys. Nythän vaan kysyttiin että mitä järjestäjä sanoo kun ekat sähköpelit viivalle tarjotaan.
Tämähän oli ihan fiksu kysymys. Mitä meinaa kuuluttaja siinä lähtöhehkutuksessa sanoa, kun hokaa rivistä ekat sähköpyörät. :)
Onko se järkevää lähteä tuollaisella Tahkolle on sitten ihan toinen kysymys. Nythän vaan kysyttiin että mitä järjestäjä sanoo kun ekat sähköpelit viivalle tarjotaan.
"Leidiis and Kentlemens, start joor enkines!"
Tossa on isot riskit, että joku menee douppaamaan pyörästä lainvastaisen. Ja sit pitää alkaa rakentamaan koko reitin kattavaa latausverkostoa, koska harva polkee noita sähköhärveleitä pelkällä lihasvoimalla mäkiä ylös.
Omasta puolestani toivotan sähköpyörät tervetulleiksi... ei ainakaan heikennä oman lihasvoimalla tehdyn suorituksen arvostusta. Voihan olla, että M80 sarjassa ajelen itsekin jo sähköpelillä.
Jos joku on tulossa sähköpyörällä tahkolle, niin olis kyllä tosi mielenkiintoista kuulla kokemuksista.
tomibert
22.03.2015, 20.54
"Leidiis and Kentlemens, start joor enkines!"
Tossa on isot riskit, että joku menee douppaamaan pyörästä lainvastaisen. Ja sit pitää alkaa rakentamaan koko reitin kattavaa latausverkostoa, koska harva polkee noita sähköhärveleitä pelkällä lihasvoimalla mäkiä ylös.
Omasta puolestani toivotan sähköpyörät tervetulleiksi... ei ainakaan heikennä oman lihasvoimalla tehdyn suorituksen arvostusta. Voihan olla, että M80 sarjassa ajelen itsekin jo sähköpelillä.
Jos joku on tulossa sähköpyörällä tahkolle, niin olis kyllä tosi mielenkiintoista kuulla kokemuksista.
Sähkövimpaimethan voi kätevästi ladata sähköpaimenista, joita löytyy sieltä sun täältä matkan varrelta.
Oikeasti olen sitä mieltä, että apumoottorit eivät kuulu Tahkon kaltaisiin kuntotapahtumiin. Voitte erikseen järjestää siellä sähköavusteiskisat jos haluatte, onhan siellä samoissa maastoissa ollut aiemmin esimerkiksi hissienskaa ja muitakin maastopyöräilyn sivujuonteita, jotka eivät kuulu TahkoMTB:n konseptiin.
- Tomi
Vastaavissa tapahtumissa keskieuroopassa sähköpyöräilijät ovat olleet arkipäivää jo vuosia. Jos nyt Tahkolle on tuloillaan oma ryhmä pläskipyörille niin eiköhän jonain vuonna ole E-bike.
http://o.aolcdn.com/dims-shared/dims3/GLOB/legacy_thumbnail/750x422/quality/95/http://www.blogcdn.com/slideshows/images/slides/294/953/5/S2949535/slug/l/93371-freeride-e-xc-90grad-1.jpg
Jos laitan tähän polkimet, niin onko ok?
vBulletin® v4.2.5, Copyright ©2000-2025, Jelsoft Enterprises Ltd.