PDA

Näytä tavallinen näkymä : Tahko lähestyy...Oletko valmis.



Sivut : 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 [12] 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27

grebe
04.07.2011, 13.58
Tämä kuvaushomma ja kuvien laitto ventovieraista nettiin on ihan loistavaa. Itseni löytänyt jo aika monesta kuvasta. Ensi kesänä ajattelin polkaista yöajon ja jos vain olisi kunnon kamera, niin osan päivästä voisi viettää kameran takanakin.

MPetäjämäki
04.07.2011, 14.06
Laitetaanpa hieman omia mietteitä kuluneesta Tahkosta ja siihen valmistautumisesta omasta näkökulmasta:

Vuosi sitten kahden kierroksen maaliintulon jälkeen alkoi kyteä ajatus osallistumisesta tälle vuodelle 5.00 lähtöön. Toisaalta kilpailullista kestävyysurheilukokemusta sen kummemmin omaamatta ajatus kyllä vähintäänkin arvelutti. Päätöksen tein vasta kesäkuun alussa kun tuntui siltä, että harjoittelu kolmea kierrosta varten oli onnistunut melko hyvin.

Ja sitten itse kisaan:

Lähtöhetki klo 5.00 oli odottava, joskin se hiljaisuus ja rauhallisuus oli jotain tyystin erilaista verrattuna aiempien vuosien lähtöihin. Aivan upea hetki. Useat yöajajat kävivät tsemppaamassa oman urakkansa päätteeksi.

Muutaman kymmenen osallistujan joukko lähti liikkeelle edeten alun tiesiirtymät yhtenäisesti letkassa. Tässä vaiheessa olisi itsellä ollut menohaluja, mutta ajatus tulevista kierroksista kummasti rauhoitti liikaa intoilua. Ennen Kinahmille johtavaa muorinmäentien nousua kärkiryhmä oli jo kaikonnut, mutta matkaa jatkettiin melko isossa letkassa. Aika hienolta tuntui, kun pitkä letka kipusi samaan tahtiin Kinahmi 1:n nousua jalkautumatta :)
Hyvistä poluista ja inhimilliseltä tuntuvasta lämmöstä johtuen ajo tuntui hyvältä. Loppukierros taidettiin ajaa MikMyn kanssa samaa matkaa. Ensimmäinen kierros meni aikaan 3.10.

Toiselle kierrokselle lähdin verkkaisen huoltotauon jälkeen. Lämpötila tuntui jo sen verran nousseen, että oli pakko rauhoittaa menoa että voimia riittäisi loppuun saakka. Lämmönnousun ohella toiseksi ongelmaksi jo ensimmäisellä kierroksella osoittautui energiansaanti. Muulloin niin hyvät marjapiirakat eivät laskeneet, vaan aiheuttivat ainoastaan puistattavan olon. Energiageelit tekivät saman. Toisen kierroksen huoltopisteillä tulikin sitten lähinnä syötyä suolakurkkua ja ruisleipää (ja kaadettua kylmää vettä niskaan, sananmukaisesti). Huoltopisteillä jaksettiin kannustaa ja sillä oli kyllä iso vaikutus omaan jaksamiseen. Muuten kierros meni lähes kokonaan ilman matkaseuraa. Viimeisen kolmanneksen aikana 60 ja 120 km:n kärkikuskit tosin alkoivat mennä vauhdilla ohi.. Keskimmäinen kierros tuntui henkisesti kaikkein raskaimmalta. Toisaalta kuumuudesta huolimatta toiselle tauolle tullessani hieman ennen puoltapäivää, aikaa oli kulunut 40 minuuttia vähemmän kuin edellisen vuoden loppuaika oli kahdella kierroksella. Tämä antoi uskoa jaksaa vielä se kolmaskin kierros.

Kolmas kierros alkoi sekoilulla alun asfalttisiirtymällä. Palasin jo takaisin päin, kun luulin ajaneeni ohi hiekkatielle vievästä risteyksestä. Sieltä edestähän se risteys sitten löytyi. Sama harhailu toistui ekan huollon jälkeisen pitkän hiekkatieosuuden jälkeen, kun ajoin ohi Kinahmille kääntyvän polun kohdasta. Ehkä tässä vaiheessa olisi tosiaan pitänyt tehdä niitä Saksankielen testejä :D Toisaalta näiden mokien jälkeen tuli kyllä tarkkailtua omaa olotilaa ja ajatuksenjuoksua, eikä mitään loukkaantumiseen johtavaa ajovirhettä onneksi päässyt tulemaan väsymyksen tuoman herpaantumisen vuoksi.
Niin huoltopisteillä kuin toisilta kisaajilta tuli oman jaksamisen kannalta arvokasta tsemppausta. Tästä isot kiitokset! Kun Kinahmi 2.n raskas (!) nousu oli viimeisen kerran ohi, alkoi viimein tuntua siltä, että kyllä tästä maaliin selvitään. Ja lopussa oli varmaan jonkinlaista euforiaa, kun vielä kolmannellakin kierroksella onnistuin nousemaan El Granden jalkautumatta, vaikka tuntui ettei reisissä ole enää yhtään paukkuja :)
Maaliin pääsin lopulta hieman alle 11 tunnin suorituksella.

Matka oli kyllä jälkikäteen ajateltuna aivan tajuttoman raskas. Eniten siihen vaikutti varmasti lämpötila. Toivottavasti ensi vuoden ilmoittautumisen aikana nämä mietteet ovat vielä mielessä, eikä tule tehtyä hulluja päätöksiä pidemmistä matkoista!

Lopuksi
Buff -keskustelu on käynyt aktiivisena. Ajoin itse viime vuonna ensimmäistä kertaa kaksi kierrosta, ja ainakin itselleni sen ansaitsemisella oli iso merkitys. Harmittaa paljon tämän vuoden kahden kierroksen ajajien puolesta. Toivottavasti asia on ensi vuonna taas paremmin. Muutenhan TahkoMtb on ehdottomasti mielestäni kesän maastopyöräilyllinen kohokohta. Kiitokset ja ansiot tästä kuuluvat kaikille tapahtumaa järjestäville tahoille ja tietenkin kanssapyöräilijöille!

-Mikko

CRPWR
04.07.2011, 14.24
Suuret kiitokset Touholle kuvista!

Ohiampuja
04.07.2011, 14.26
Oma 120km/5:36 kisaraportti vihdoin valmis (http://ollimiettinen.blogspot.com/2011/07/operaatio-tahko-120km-on-nyt-saatu.html). :)
Hieno raportti, hyvä muisti sinulla kun kaikki jää noin mieleen. Itse ajoin vain 60 km, enkä muista siitä edes tuon vertaa. ;)

Eka kierros 2:44 ja sykekeskarit 159? Minulla, yli nelikymppisellä sykekeskari oli 153 ja aikaa tuohon yhteen kierrokseen meni noin 4:33. :)

Mutta juu, se Tahkovuori Chalets oli yöllä aika kuuma, nukkuminen oli aika vaikeaa.

Jneed
04.07.2011, 14.54
Ensikertalaisen näkökulmasta katsottuna Tahko oli aivan mammuttimainen tapahtuma. Oli mukava olla mukana ja ajaa reitti ehjänä läpi. Ei ois uskonut sieltä löytyvän noin paljon nousua. Kotikonnuilla mäet on luokkaa 10m, joten taivaisiin asti jatkuvissa ylämäissä meinas usko, välitykset ja jalat loppua. Samoten varoittelut reitin teknisestä vaativuudesta pisti itsesuojeluvaiston päälle. Omalta kannalta turhaan, sillä mäet oli ajettavissa helposti - ainakin alaspäin. Reitti oli hyvä eikä ne hiekkatiet jne. tasaisemmat pätkät mua hajotuttanut, sillä niissä sai tuutata pk-sykkeillä hyvää kyytiä.
Keli oli lämmin, minulle turhankin lämmin ja nestetankkaus meni totaalisen pieleen, vaikka join aivan helvetisti. Meinas tulla kylmä kunnes tajusin vikalla huoltsikalla himmata ja pelastaa tilanteen loppulaskua ajatellen. Siinä ois voinut käydä huonosti kun nytkin huiput näytti olevan vähän vajaat 70km/h.

Isot kiitokset täytyy antaa taukopaikoille. Siellä homma toimi. Samoten reitillä oli hyvä meininki, tuli kiitoksia jos antoi tietä ja sai latua tarvittaessa. Ruokahuolto maalialueella oli minusta myös hyvin hoidettu.

Lämpöhalvauksen partaalla taistellessa kävi mielessä että, on ne 120/180 kuskit todella lujilla. Joten tuo Buff-kuvio vaikuttaa aika mielenkiintoiselta. 120+km tuolla radalla, olipa keli mikä hyvänsä, on sellainen saavutus, että tarra on ihan silkkaa vittuilua.

Tuli jossain vaiheessa reitin varrella mietittyä, että tämä kerta oli ensimmäinen ja viimeinen, mutta taitaa kumminkin mieli muuttua vuoden aikana:)

Sprintrs
04.07.2011, 15.40
Kyllähän tuo hinta-laatu suhde ei ihan kohdallaan ollut. Vähän kaikessa paistoi pyrkimys voiton maksimointiin. Kokemusta on paristakymmenestä massatapahtumasta eri lajeista ja halvemmallakin on saanut parempia palveluja. Mutta poljettua tuli, kolme kertaa katon kautta ympäri, otsassa vekki, polvissa ruhjeita ja ranteet kipeinä. Parikymmentä minuuttia neljän tunnin tavoitteesta kun Grandea ei meinannut päästä ylös millään tyylillä.
Kaikesta huolimatta pakko tulla uudestaan, nyt tietää mitä on vastassa ja ehtii toisenkin harjoittelulenkin maastossa tekemään.

Aki Korhonen
04.07.2011, 16.09
Tuli jossain vaiheessa reitin varrella mietittyä, että tämä kerta oli ensimmäinen ja viimeinen, mutta taitaa kumminkin mieli muuttua vuoden aikana:)Viime vuonna olin ekaa kertaa. Olin tyytyväinen kun pääsin läpi. Meinasin myös ettei tarvitse toiste osallistua. Maaliskuussa kuitenkin innolla ilmoittautumista sisään. Tuli tällä kertaa testattua että Tahko on väline- ja taktiikkalaji, kun huonommalla kunnolla sai 35 minuutin aikaparannuksen - vaikka teki ne samat pakolliset polun sivussa istuskelut kera kramppien.

1x9 setuppi vähän jännitti kun täälläkin sitä aika moni kyseenalaisti. Loppupeleissä tuo täpärimiesten sinkula kuitenkin oli oiva ratkaisu, joka ei antanut heikkoluontoiselle mahdollisuutta vaihtaa pikkurattaalle. Eli siis itse asiassa paransi aikaa! Kyllä ne oli oikeasti vain meikäläisen kramppaavat jalat jotka loppuivat muutamassa paikassa - ei suinkaan välitykset. Välityksinä oli tarjolla 34 / 34-11, joista pienimmällä nousi aika kivasti mäkiin meikäläisenkin ripakintuilla ja isoimmalla sai ihan reippaat kyydit tiepätkillä.

Kiitokset talkoolaisille. Merkinnät kohtuullisen riittävät, liikenteenohjaajat toimi kiitettävästi. Huolloissa kaikki toimi hienosti - paitsi että porukka tunkee sinne tiskeille fillareineen. On kai se kivaa kun on kilpailu ja pitää saada hyvä aika, mutta ei siellä ynnä muuta sijoituksilla pitäisi olla niin kiire ettei ehtisi jättää pyörää vähän sivummalle! Polulla sai aika kivasti tilaa - itse asiassa aika moneen kertaan edessäajavat jopa kyselivät haluaisinko ohi. Vakiovastaus oli, että voin tulla kun on hyvä paikka mutta ei ole kiirettä. Kiitoksen yritin muistaa sanoa kaikille takaatulijan huomioineille.

Sijoitukseni niukasti 1/4 paremmalla puolella hämmästytti. Pitää ottaa huomioon että kyseessä on epäkilpailullinen verenpainetautinen porukkalenkkikuski, joka muutamaan kertaan istuskeli polun sivussa toipumassa krampeista. Tiepätkät ajoin rennon reippaasti ja polulla tultiin hidasta porukkalenkkivauhtia. Reitti on pääsääntöisesti hyvä, kun vain muistaa ottaa huomioon massatapahtuman vaatimukset. II Kinahmi voisi olla ekana muutoslistalla, mutta onhan se jonossa taluttaminen ihan hieno sosiaalinen tapahtuma. :D

Paita oli mielestäni ihan ok, vaikka itse en kyllä sitä mitenkään kaipaa. Kahden tai useamman kierroksen ajamisesta saisi kyllä tarjota sen perinteisen Buffin. Pelkkä yöajo ei ole niin ihmeellinen juttu, että siitä pitäisi saada mitään ekstraa. Mieluummin sekä Buffi että lippis 180/240 ajajille. Jos/kun talous on määräävässä asemassa, niin poistetaan paita, Buff, lippis ja tarrat ilmoittautumismaksusta ja myydään niitä erikseen - paitoja ja tarroja myytäisiin kaikille kun taas Buffeja ja lippiksiä saisi ostaa riittävien kierrosmäärien täytyttyä. Buffin symbolinenmerkitys paikallisilla porukkalenkeillä ympäri Suomen lienee kuitenkin melkoinen! Mitä tulee iltabileisiin, niin ei kiinnosta pätkääkään. ;)

Yllättävän hyvän ajan/sijoituksen jälkeen jäi sellainen fiilis, että ei ole enää juurikaan kiinnostusta ensi vuodelle. Vaikka voihan se jostain taas ajan kanssa putkahtaa - taidan jopa uskoa siihen... Mökkikaverit tosin lupasivat ilmoittaa minut jos en sitä itse tee. :) Joten mistä sitä tietää, jos vaikka ensi vuonna pitäisi taas tulla paikalle...

KonaGirl
04.07.2011, 16.24
Meidän tiimin kisaraportti löytyy kuvien kera osoitteesta http://maitolaiturinkyllikit.blogspot.com

Ihanat, hikiset muistot jäi tästä Tahkosta! Mustikkasoppatarjoilu saa täydet pisteet täältäkin!

aautio
04.07.2011, 16.49
Onnittelut Olmille käsittämättömän hienosta suorituksesta, kiitokset Aautiolle noviisin "kouluttamisesta" ja loppulaskulle kärmeenpuremasta pers'kumissa ;)!


Hyvä jos reittiselostuksesta oli hyötyä ;) Kovaa lähdit nousemaan karkuun ja funtsinkin että siinäköhän se oli. Yllätys olikin suuri kun loppulaskussa olit sinä + jukka 100 metrin välein rengasta vaihtamassa. Jälkimmäisellä kierroksella piti laittaa Kinahmin päällä kaasua, kun pelkäsin teikäläisen menevän uudelleen ohi. Hienon näköistä menoa sulla!

pinohiiri
04.07.2011, 19.07
Allekirjoittaneen eka Tahko meni vähän kahtiajakoisesti: pääsin suht reippaasti alle 4h mikä olikin tavoitteena, mutta hävisin kaverille ja sitä suunsoittoa tulee nyt sitten jatkumaan ainakin seuraavan Tahkoon asti... :mad:

Reitti oli hyvä. Etukäteen oli tietenkin tiedossa, että nousumetrejä tulee piisaamaan ja se kyllä piti paikkansa. Muutamassa ylämäessä olisi lähtenyt pyörä halvalla myyntiin ja taivaan portaiden luona sitä katsojalle tarjosinkin, mutta ei tullut sopua hinnasta niin piti jatkaa tunkkaamista... :rolleyes:

Hieman jännitti kaluston kestävyyden puolesta alamäkiä rytyytellessä, mutta hyvinhän tuo meni jäykkäperälläkin, mitä nyt satula meni rikki jossain vaiheessa. Oli pienoinen ylläri, kun erään putkelta poljetun ylämäen jälkeen satulaan istuessa kankkuun tökkäsikin satulan metallirunko itse satulan puuttuessa. Onneksi löytyi vähän matkan päästä ja jälleen kerran jeesusteippi oli paikallaan, kun satula ei muutoin ollut... Sen siitä saa kun ostaa halpaa ja kevyttä.

3h kohdalla alkoi painaa aikalailla, mutta viimeiselle kympille löytyi vielä virtaa silti yllättävän hyvin ja El Grandekin nousi viimeistä kivikkojyrkännettä lukuunottamatta polkien. Loppukirikin irtosi hieman ennen maalisuoraa, kun meinasi joku Trek-kuski lähteä karkuun. Kyseinen kiri tosin kostautui hillittömänä kramppina toisessa pohkeessa heti maaliviivalla löysätessä, mutta oli se sen arvoista. :D

Ensi vuonna uusiksi, oli se sen verran hieno tapahtuma.

juu-zo
04.07.2011, 19.19
Mutta juu, se Tahkovuori Chalets oli yöllä aika kuuma, nukkuminen oli aika vaikeaa.

Komppaan. Hieno reissu muuten. Ensikertalaisena en osaa valittaa pahemmin kun en paremmasta edes tiedä. Järjestelyt ja huolto pelasi mielestäni loistavasti. Ei ruuhkia huolloilla ja aina oli tarjolla mitä halusi. Omaan tavoitteeseenkin päästiin eli alle viiden tunnin. On ne mäet vain raskaita. Viimeisellä kympillä alkoi reidet välillä kramppailla. Siksi oli el grandekin pakko kivuta pyörän selässä ylös. Jalkautuessa olisi mennyt jalat aivan totaalisesti tukkoon. Keskisyke täällä oli näköjään 175, kierroskone. Alku tuli otettua liian kovaa mutta ensikerralla osaa ottaa alunkin rauhallisemmin. Yksi rengasrikko sattui koko matkan aikana. Kyllä se on ensi vuonna lähdettävä parantamaan aikaa ja nauttimaan lisää.

Jussi_L
04.07.2011, 19.26
Loppukirikin irtosi hieman ennen maalisuoraa, kun meinasi joku Trek-kuski lähteä karkuun. Kyseinen kiri tosin kostautui hillittömänä kramppina toisessa pohkeessa heti maaliviivalla löysätessä, mutta oli se sen arvoista. :D

Jos aika oli 3.41 ja joitan, niin karkuun yrittänyt ilmoittautuu tässä! Ajelin "rauhassa" siinä uimarannan kohalla ja kattelin, et ei sieltä enää kukaan taida ohi tulla, mut asfaltilla sit huomasin, että joku on ohi tulossa. Karkuun koitin mut heti, kun nousi putkelle kramppas molemmat pohkeet ja kiri jäi siihen...Hauskaa oli silti :D

pohkeet edlleenkin hellät

Nufan
04.07.2011, 19.31
Taisin todistaa tän kiritapahtuman. :D

pinohiiri
04.07.2011, 21.16
Jos aika oli 3.41 ja joitan, niin karkuun yrittänyt ilmoittautuu tässä! Ajelin "rauhassa" siinä uimarannan kohalla ja kattelin, et ei sieltä enää kukaan taida ohi tulla, mut asfaltilla sit huomasin, että joku on ohi tulossa. Karkuun koitin mut heti, kun nousi putkelle kramppas molemmat pohkeet ja kiri jäi siihen...Hauskaa oli silti :D

pohkeet edlleenkin hellät

Juu, tuota luokkaa oli. Oliko sulla punainen Trek ja punainen taisi olla muidenkin varusteiden pääväri? Itselläni musta pyörä, saman värinen kypärä ja varovaisena kuskina polvarit. Hauska ja hyvä veto oli eli kiitokset vaan vastuksesta. :)

Jussi_L
04.07.2011, 21.50
Juu, tuota luokkaa oli. Oliko sulla punainen Trek ja punainen taisi olla muidenkin varusteiden pääväri? Itselläni musta pyörä, saman värinen kypärä ja varovaisena kuskina polvarit. Hauska ja hyvä veto oli eli kiitokset vaan vastuksesta. :)

Ittelläni rusehtava/valkoinen Fuel EX8 ja mustat housut+musta/punainen paita. Eli ei sit ilmeisesti oltu samassa loppukirikamppailussa. Oma aika oli 3.41.53 ja sijoitus 185. Mielestäni omalla kirikaverilla oli punainen fillari :) tosin ei siinä vaiheessa ehkä ihan parhaiten rekisteröiny kaikkea mitä ympärillä tapahtuu.

pinohiiri
04.07.2011, 22.03
Okei, no sitten oltiin eri kireissä. Tarkistin oman tuloksen ja se olikin 3.43 ja sijoitus 195. :)

--+MM+--
04.07.2011, 22.06
120 km sinkuloitu onnistuneesti läpi. 2003 viimeksi ajettu 60 km aikaan 6:30 saa jäädä nyt historiaan.

40 km kohdalla kramppasi kummakki jalat. Niitä selvitellessä meni seuraavat 40 km ja sitten olikin jo kädet loppu. Aika 8:45 ja mukava oli ajella.

Olisi pitänyt käydä ulkoilemassa ja jumpassa.

Välitys natsasi mukavasti, eikä tieosuuksilla tarvinnut olla tien tukkeena vaikka ihmiset näin täällä pelottelikin.

µ

thaimonen
04.07.2011, 22.32
Itselläkin kuvia löytyy eskolan huoltopisteen ja raahasmäen jälkeen. Tässä pari mitä kerennyt fixailla. Kuvia laitan lisää nettiin jossain vaiheessa, kun olen kerennyt läpi käydä niitä. Tuli otettua milteen 600kpl + kaverin niin hetki kestää läpi käydä. Kuvan kyseiset herrat jos haluaa isompana kuvat itselle voivat laittaa yv. http://www.flickr.com/photos/60013305@N08/sets/72157626990314049/http://www.flickr.com/photos/60013305@N08/5900266411/in/photostream http://www.flickr.com/photos/60013305@N08/5900831112/in/photostream

JackOja
04.07.2011, 22.32
Jätin Tahkon väliin tänä vuonna. Sikäli meni nappiin, että viimevuotisen Buffin™ päivitys olisi ollut reissun tarkoitus.

Kyllä se minun mielestäni kuuluu 120km ajajille. Perkele! :mad:

Hubert
04.07.2011, 22.46
Ei koske minua, mutta eikös buffit voisi olla 120, 180 ja 240 eri värisiä? Kukaan ei kärsi ja jokaisen ego saa buustia terassilla ansaitusti!

dirtyrider
04.07.2011, 22.55
Itselläkin kuvia löytyy eskolan huoltopisteen ja raahasmäen jälkeen. Tässä pari mitä kerennyt fixailla. Kuvia laitan lisää nettiin jossain vaiheessa, kun olen kerennyt läpi käydä niitä. Tuli otettua milteen 600kpl + kaverin niin hetki kestää läpi käydä. Kuvan kyseiset herrat jos haluaa isompana kuvat itselle voivat laittaa yv. http://www.flickr.com/photos/60013305@N08/sets/72157626990314049/http://www.flickr.com/photos/60013305@N08/5900266411/in/photostream http://www.flickr.com/photos/60013305@N08/5900831112/in/photostream

Kova homma fiksailla kaikki kuvat tuohon malliin, pistä vain raakana, hifistellään sitten eri pyynnöstä, jos haluaa teettää julisteen.. ;)

Cranky
04.07.2011, 23.02
Tulee väkisinkin tätä keskustelua seuranneena mieleen, että olihan Hartikaiselta epäonnistunut veto jättää reilusti alle 200kpl 120km-buffia jakamatta. Nimittäin jos palstalla on jo näin paljon tyytymättömiä, niin paljonkoha pahaa sanaa menee eteenpäin niiden toimesta, jotka eivät foorumia lue tai tänne kirjoittele. Itse olen kyllä edelleen todella pettynyt ettei nyt itsensä ylittämisestä saanut samaa kunnianosoitusta kun edellisinä vuosina. Ensimmäinen oma tahkobuffi olisi vienyt oman maaliintulon jälkeisen onnistumisen tunteen aivan uusiin korkeuksiin, nyt tarralla tunnelma latistui todella nopeasti. Oikeus ja kohtuus toteutuisi vieläkin jos vaan lähtisi äkkiä buffit postissa 120 kiertäneille, silloin voisi tulla taas ensi vuonnakin innolla karkeloihin!

Itselle sattui toinenkin pieni "menetys" reissulla. Louhoksen pahamaineisessa kivikossa tyhjeni toisella kierroksella rengas ja siinä auringonpaahteessa vaihtotyön jälkeen jäi pumppu kiinnittämättä runkoon eli sinnehän se siihen paikkaan jäi, eipä vaan löytynyt sunnuntain palauttavalla lenkillä enää sieltä eikä ollut kukaan tuonut löytötavaroihinkaan. :( Eihän se kallis ollut, joten onnea uudelle parktoolin omistajalle, minä tilailen jostakin uuden.

dirtyrider
04.07.2011, 23.40
Oikeus ja kohtuus toteutuisi vieläkin jos vaan lähtisi äkkiä buffit postissa 120 kiertäneille, silloin voisi tulla taas ensi vuonnakin innolla karkeloihin!

Eipä tuo enää sama olisi, kun ei sitä "huputettu" päähän maaliviivan jälkeen.. Säästyypähän nekin rahat ensi vuoden 240 km ajajien Buffeihin.. :rolleyes:

JTG
04.07.2011, 23.44
Kyllä se minun mielestäni kuuluu 120km ajajille. Perkele! :mad:

Hei se oli savolaista huumoria. ei se mitään vittuilua ollut niinkuin ei tämäkään :p

https://lh5.googleusercontent.com/-HsgNjhRvgO4/ThITexkL0HI/AAAAAAAAA_s/E1AhC8_h4zs/tahkopaita.JPG

ensivuonna varjotahko 120 vastapalloon! Ahma tykkään niin savolaisesta huumorista. :D

znood
05.07.2011, 00.05
Ehkä järjestäjä kuittas sappee mtb:n tekemät tappiot satakakskymppisten buffittomuudella... ?

pelkoneu
05.07.2011, 00.11
olin valmiimpi kuin uskoinkaan, tavoittelin alle viittä tuntia ja meni juur alle neljä! Oli erittäin mukava tapahtuma, toki hyvä seurakin oli asiaa edistävä tekijä. Ilmastointi majoituksessa olisi ollut jees, unet jäi minuuteissa laskettaviin pätkiin pe-la yönä mutta eipä tuo näyttänyt suoritukseen vaikuttavan.

lekator
05.07.2011, 00.16
Kiitos loistavista kisoista ja järjestelyistä. Ainoan harmitus oli työnnettävät pätkät taivaan portaat jne... mielummin matkaa lisää, mutta ajettavaa. Tai niin, että edes kärki pystyisi ne ajamaan. Aika 4:16 jäi tavoitteesta, mutta tuntuu nyt jo ihan ok vedolta ensikertalaiselle.
ISO kiitos myös kameraa käyttäneille !! Kivoja muistoja! Tänään alkoi treenaus ensi vuodelle. Eiköhän se 4h alitu.

fob
05.07.2011, 00.30
Ehdotus: Leikataan 2012 palkintobudjetista 80% pois ja unohdetaan taulutelkkarit, yms. Palataan palkinnoissa kohtuuden linjalle. 120 km ja 240 km ajajille buffit sekä molempien sarjojen viimeisille sekä ihan vihoviimeiselle maaliinpäässeelle sisupuukot. Samalla voisi osallistumismaksunkin korotuksen unohtaa.

dirtyrider
05.07.2011, 00.45
Ehdotus: Leikataan 2012 palkintobudjetista 80% pois ja unohdetaan taulutelkkarit, yms. Palataan palkinnoissa kohtuuden linjalle.

You got my vote! Mun puolesta voidaan ajaa kisa perjantaina ja itse tapahtuma lauantaina, eipä tarvi kenenkään retkisarjalaisen jäädä kisakuskien jalkoihin ja päinvastoin, kisakuskien menettää sijoituksia ohituksien takia.. ;)

mutanaama
05.07.2011, 00.55
Joo, ja sitten vetää koko matka asfaltille, viedä kivet pois pusikoistakin ja oma kaista kaikille. Nii, ja alamäet pitää poistaa ja ylämäistä tehdä teknisesti helpompia mutta jyrkempiä.

Täti
05.07.2011, 01.33
Miten Te (miehet ???) jaksatte kaikesta valittaa? Meidän pitäisi olla tyytyväisiä, että on tällainen tapahtuma.

Osallistumismaksu: kohtuullinen - pyörään kuitenkin moni on valmis laittamaan satoja, jopa tuhansia euroja vuodessa.

Paita: Kesän 2011 muotiväri -- jos koko ei ole sopiva, niin mars ompelukoneen tai kaljatuopin ääreen.

Reitti: Kisoissa on mielestäni aina hyvä reitti - sama kaikille. Kyllä minäkin taapersin jonossa Kinahmi 1:ssä eka kierroksella, mutta totesin vain, että olisi ehkä pitänyt ajaa kovempaa se hiekkatiepätkä. Toisella kierroksella olin tyytyväinen, että edelläni käveltiin hitaasti silloin 3,5 h sitten.

Buff: Itse huomasin se puutteen vasta pari tuntia maalintulon jälkeen. Ajattelin vain, että sitä ei tänä vuonna ollut, kun buff-tuotemerkki ei muutenkaan näkynyt tapahtumassa mitenkään. Eipä ainakaan minun fiilistä laskenut. Oli hienoa selvittää tuossa kelissä pari kierrosta ilman että meni ihan retkeilyksi ts. talutteluksi.

Palkinnot: Tahkon tapaan mainiot ja kohottavat myös Tahkon arvostusta ainakin kilpa-ajajien keskuudessa.

KHP
05.07.2011, 01.35
Kylmä olut buffin tilalle.

Terwis
05.07.2011, 01.39
Jos ei buffi näkynyt mitenkään niin optikko auttaa. Katsoppa vaikka joku maaliintulo kuva niin noin 10 buffin logoa voi bongata yhdestä kuvasta.

Ak1
05.07.2011, 03.40
Nyt kun tarkemmin muistelen, taisin saada vuoden ensimmäisen pyörälenkin päätteeksi moisen buffin... :rolleyes: Muistikuvani tuolta hetkeltä ovat kyllä kauniita, joskin hieman sumuisia..

Henkilökohtaisesti olen erittäin ylpeä muistaakseni 7 tahkomtb t-paidasta ja varsinkin tästä uusimmasta sattuneesta syystä.. Kaikki paidat olen säästänyt.. Vaikka olen kyllä katkera yhden puuttumisesta (kertana, jolloin jaettiin lippalakki).
Muuhun tilpehööriin en perusta ja kuten kaimani Korpelan Aki totesi, voin myöskin minä ostaa buffini kaupasta. Mitä tuohon nyt ja joskus aiemmin 120km saamiini buffeihin tulee, oli se mukava lisä, kiitos siitä, muttei sen puuttuminen olisi hetkauttanut minua mihinkään. T-paita riittää varsin hyvin, ja toivoisin sen perinteen säilyvän.

Mitä sisupuukkoon tulee, mietin asiaa viimeisellä kierroksella kalkkiruukin huollon kohdalla, jossa aloin hahmottamaan olevani ilmeisesti viimeisenä sarjassani. Yksi toveri tuli kuitenkin vielä ajettua kiinni ja kun piazan virvokkeet kiiluivat jo silmissä, eikä satulassakaan ollut enää ihan niin miellyttävää istua jouduin jatkamaan matkaa hieman toveria rivakammin..
Olen sitä mieltä, ettei sisupuukon jakaminen pidä olla itsestäänselvyys jonkun sarjan viimeiselle kuskille, en esim. itse katsonut sitä ansaineeni, vaan se tulisi jakaa tapauskohtaisesti, jos siihen katsotaan aihetta. Ei siis välttämättä edes joka vuosi.
Jos minulta kysytään jakaisin tänä vuonna sisupuukon arvioni mukaan noin 4-6 vuotiaalle vaaleanpunaista tyttöjen pientä maastopyörää ajaneelle tytölle, joka ajoi äitinsä kanssa 25km.
Ohitin parin juuri ennen reittien risteämistä noin 4km lähdöstä tyhjällä hiekkatiellä. Zemppasin tyttöä tietäen, että kohta alkaisi 25km nousujohteinen osuus, ja että nousujen jälkeen tulee huolto, jossa on banaaneja ja rusinoita. Puskiessani noin 4 tunnin jälkeen El Crandea ylös ohitin saman kaksikon crandella. Joko olin kuumuuden ja rasituksen hämärtämä tai muuta, mutta rehellisesti sanottuna näky oli kyllä sisupuukon arvoinen..

Yleisesti tapahtuma oli jälleen kerran hyvin hoidettu ja organisoitu. Ei valittamista, vain hienoja kokemuksia. Kehitysehdotuksiahan tietenkin on aina, muttei valittamista. Toki mikäli vapaaehtoisia löytyisi radan varsille seisoskelemaan ei niitä varmaan ikinä liikaa olisi. Varsinkaan yleisille teille ja risteyksiin. Lisäksi jos matkoja kehiteltäisiin, niin vaihtoehtoinahan voisi olla nyt ajettavien matkojen 60+25 tai 60+45 yhdistämisen, jos joku haluaa pieniä vaihteluja matkoihin. Lisäksi palkintojen arvoja voisi hieman laskea ja jakaa vaikka vastavuoroisesti useammalle per sarja.

Joten kiitokset vain järjestäjille ja niille tutuille, joita yleensä tulee vain Tahkolla tavattua, kivaa oli! :D Joskin vähän rankkaa muiden kiireiden vähennettyä kevään ajotunnit täysin nollaan. Mutta ensivuonna uudelleen toivottavasti hieman nopeampana..

ps. buffia kaipaaville tuli mieleen:
(olen todennut vaimoni sukkahousujen/ omien vanhojen pitkien kalsareiden lahkeet erittäin toimiviksi ja edullisiksi kypärien alle. Ostinpa myös kerran lasten teräsmieskuvioiset pitkätkalsarit paikallisesta tarjouskaupasta ja leikkasin niistä monta hienoa päähinettä ja huivia lahkeista. Ajoi monen buffin hinnan heittämällä ohi ja kuvio antoi tietenkin voimaa).

I.S
05.07.2011, 09.06
Miten Te (miehet ???) jaksatte kaikesta valittaa? Meidän pitäisi olla tyytyväisiä, että on tällainen tapahtuma.

Osallistumismaksu: kohtuullinen - pyörään kuitenkin moni on valmis laittamaan satoja, jopa tuhansia euroja vuodessa.

Paita: Kesän 2011 muotiväri -- jos koko ei ole sopiva, niin mars ompelukoneen tai kaljatuopin ääreen.

Reitti: Kisoissa on mielestäni aina hyvä reitti - sama kaikille. Kyllä minäkin taapersin jonossa Kinahmi 1:ssä eka kierroksella, mutta totesin vain, että olisi ehkä pitänyt ajaa kovempaa se hiekkatiepätkä. Toisella kierroksella olin tyytyväinen, että edelläni käveltiin hitaasti silloin 3,5 h sitten.

Buff: Itse huomasin se puutteen vasta pari tuntia maalintulon jälkeen. Ajattelin vain, että sitä ei tänä vuonna ollut, kun buff-tuotemerkki ei muutenkaan näkynyt tapahtumassa mitenkään. Eipä ainakaan minun fiilistä laskenut. Oli hienoa selvittää tuossa kelissä pari kierrosta ilman että meni ihan retkeilyksi ts. talutteluksi.

Palkinnot: Tahkon tapaan mainiot ja kohottavat myös Tahkon arvostusta ainakin kilpa-ajajien keskuudessa.
Juuri näin, aina jengi valittaa, mutta silti tulevat joka vuosi paikalle. Pysyisivät kotonaan, jos ei miellytä! Mun mielestä ainakin kesän kohokohta ja edelleen hyvä fiilis, vaikka oma ajo jäikin kesken.

Kiitos Tahkon talkooväelle ja ensi vuonna taas palataan asiaan 240 merkeissä!

Portti
05.07.2011, 09.12
.... Ostinpa myös kerran lasten teräsmieskuvioiset pitkätkalsarit paikallisesta tarjouskaupasta ja leikkasin niistä monta hienoa päähinettä ja huivia lahkeista. Ajoi monen buffin hinnan heittämällä ohi ja kuvio antoi tietenkin voimaa).

Tuo kalsari-buffihan on erinomainen idea ja ehkä siitä voisi tämän vuotisen Buff-gaten jälkeen jalostaa ajatusta siten, että ensi vuonna kaikille 120 km maaliin päässeille jaetaan lasten pitkät kalsarit + sakset. Näin jokainen saisi leikellä buffeja useamman vuoden tarpeisiin. 180/240 km maaliin päässeille voisi sitten jakaa vaikka miesten pitkät kalsarit + sakset.

RePlay
05.07.2011, 09.30
Moi

http://www.justin.tv/studioreplay/b/289309679
Linkistä pääset katsomaan maalikameran lähettämää livekuvaa.

Teemme taas DVD:lle tapahtumakoosteen . Levy valmistuu ennen syksyä.
Lisätietoja: http://studioreplay.fi/5

Tuottaja
-Jukka-

RePlay
05.07.2011, 09.53
ja vielä linkki YLE Areenan urheiluruutuun jossa pieni pätkä Tahkolta nähtävänä vielä 5-päivän ajan.
http://areena.yle.fi/video/1309632008990

-Jukka-

Hurja-Hanna
05.07.2011, 11.14
Iso kiitos Tahko MTB -tapahtumasta. Vasta neljättä kertaa yleensä edes maastopyörän päällä polkeneelle kaikki toimi loistavasti. Tällainen keski-ikäinen kuntoilija meinaa ehdottomasti osallistua vielä kolmannenkin kerran.

Tavallisen tallaajan valokuvaraportti, jossa pääasia oli saada hyvä mieli ja kivoja kuvia: http://hurja-hanna.blogspot.com/2011/07/helteinen-tahko-mtb-kyseli-voimia.html

merida79
05.07.2011, 12.27
Tahko MTB tapahtuma - mahtava maastopyöräilyn kisa upeassa maastossa.Olen tehnyt sen jo monesti, pari kertaa 120km ja tulen ainaa mielellän takaisiin!
Tänä vuonna Tahko kisa oli omalta osalta vähän kaksijakoinen.Positiivinen oli see, että kisa meni hyvin, kauden paras suoritus kokonaisuudessa, hellesäästä huolimatta selvisin ilman kramppeja eka kertaa tahkolla.Täytyy myöntää, että 60km kärjessä taso on noussut huomattavasti.
Negatiivinen oli T-paita koko, XL oli pienempi kui L ,mitä ihmettä!Lopulta tuli M koko lunastettu ja pientä vinkumista kuului pöydän äärestä.Onneks en ollut ainoa kuka selvitti paita sotku.Kisan aikanaa lämpöä riitti ja oli minun kannalta huono, kehoa ei kestää kuumutta ja kone ylikuumene nopeasti.Piti vähän välin vettä kaata niskan viilentäksen olo, Tuulivaaran huoltopistessä kaatoin pari kolme kuppi päälleni, pöydän toiselta puolelta tuli heti kritiikki, tietenkiin etelänaapurit virosta, pyysivät laittaman mukit takaisin pöydällen ja olivat ihmessä vedenkulutuksen määrästä!!! Anteeksi, mitä v...u tä tarkoitta!
Ruokailussa ihmetytti pahvilautaset, haarukat sekä veitset.Ja jos kisan selostaja sekoilee pahasti Alges Maasikmetsan nimen kanssa ja pistä Latvian kansalaiseks on kotiläksy unohtunut kokonaan.Onneks on vielä innoikaita etelänaapureitä, ketkä jaksavat väisätä vuodesta toiseen tahkolle, latvialaiset ei enää pääse tänne asti! On see hyvä että tapahtuma on kansainvälinen ja saatan muitakiin viivalle,kuin pelkästaan suomalaisia! Meikäläisen kipukynnys alkaa lähestymä H-pistettä, jos saman tahtiin osallistumismaksu nousee ja tapahtuman laatu heikkene.

Etelänaapurit Eestistä.

TimppaKoo
05.07.2011, 12.37
Juupa juu =)
Meillä toinen Tahko takana ja tänä vuonna ajettiin oranssiporukalla 45 km retkitunnelmissa ja oli oikein onnistunut retki =).Tänä vuonna kokoonpanona oli minä ja viisi junnua joista yksi valitettavasti hyytyi viimeiseen huoltoon mutta saatiin onnellisesti perille kun puhelimet on onneksi keksitty.Iso kiitos kanssakilpailijoille kärsivällisyydestä meidän porukan ohitustilanteessa vaikka yrtitimme parhaamme mukaan antaa tietä nopeimmille,aina ei vaan heti ehtiny......
Kaiken kaikkiaan hieno tapahtuma ja meidän junnuille ikimuistoinen reissu tuolla maastoissa.
Tuli taas todettua että on noi juniorit sitkeitä,meidän 11 veet veti tosi hyvällä sykkeellä koko 45 läpi ja isommat junnut joutu odottelemaan jopa minuu = ).
Tosin toi mun odotteleminen saattoi johtua myös juttelemaan unohtumisesta =) =) =).

Mutta yhtä kaikki hieno reissu kaiken kaikkiaan ja ens vuonna uusiks.

Ps jos joku löysi vikalta huoltopaikalta junioreiden CEBE merkkiset punaiset aurinkolasit niin meillä olis yks 11 vee niitä vailla.Jäi siihen huoltopaikan oikeaan reunaan mäen päälle.
Oma mustá mittari kuuluu pakoillisiin hävinneisiin tuolla reissulla =)

dirtyrider
05.07.2011, 12.42
Teemme taas DVD:lle tapahtumakoosteen . Levy valmistuu ennen syksyä.
Lisätietoja: http://studioreplay.fi/5

Ehdin jo ihailla traileria, kunnes huomasin sen olevan viime vuotinen... :o

perttime
05.07.2011, 13.00
valokuvaraportti, jossa pääasia oli saada hyvä mieli ja kivoja kuvia: http://hurja-hanna.blogspot.com/2011/07/helteinen-tahko-mtb-kyseli-voimia.html http://www.fillarifoorumi.fi/forum/images/icons/icon14.gif

Kiva nähdä myös noita "ihan metsässä" otettuja kuvia.

R-Hemmo
05.07.2011, 14.43
Kiitos omalta osaltani taas kerran Tahkon järjestäjille. Tapahtuman rento meininki on erinomainen, huomas mm aamulla 180 lähdössä.

Ja sää oli jälleen "riittävän" kesäinen :D

Minkähänlainen se savikko pätkä viimeisen huollon jälkeen olis ollu sateella ... :rolleyes:

Ja Kinahmi kakkonen... hm. yritän unohtaa sen ennen ku on aika ilmoittautua ens vuonna ;)

Ja kiitokset kaikille osallistujille matkaseurasta!
Reitin varrella sai taas monta kertaa mukavaa ajoseuraa :D

AnttiL
05.07.2011, 17.17
Ihmetytti myös tuo Tahkovuori Chalets majoituksen ilmanvaihto :eek:
Oli meinaan aivan saakelin kuuma kämppä, lapset ei oikein tykänneet lämmöstä kuten en itsekkään 120km ajon jälkeen.
Ainoa negatiivinen tuo paidan koko, viimevuonna otin M kireä sit viisaana nyt L koko ja iso on :seko:
Jos paidan valmistaja pysyis samana niin vois kokokin osua kohdalleen.
Huollot oikein toimivia, kiitokset koko huoltoporukalle.

dirtyrider
05.07.2011, 18.07
Jos paidan valmistaja pysyis samana niin vois kokokin osua kohdalleen.

Ei taida olla vaikutusta, mulla on 2006 vuodelta Cliquen paita L-kokoa ja juuri passeli, tämän vuotinen on mallia Petri Nygård.
Mutta joo, eipä nuo ostokset osu kohdilleen aina nettikaupassakaan.. :rolleyes:

Tahkolahden huoneistohotelleissa toimi tuo ilmastointi ihan kiitettävästi, pe-la välisenä aamulla piti vetää peittoa korviin, kun meinasi tulla vilu, seuraava yö menikin peiton päällä, taisi kroppa käydä sen verran kierroksilla vielä. Alipainetta oli sen verran, ettei meinannut saada ulko-ovea auki välillä.. :D

V-M.T
05.07.2011, 18.13
Juuri palattu Tahkolta jossa reenattu loppulaskua parikin kertaa, joten ensivuona ainakin se kulkee .

Sitten pikkumiinus , kyllä kieltämättä kaipasin tuota maalin jälkeistä kylmää Batteryä .11 kertaa sen saaneena siihen on vähän niinkuin tottunut , tuo lämmin urheilujuoma ei oikein maistunut . Noo josko taas ensivuona ?
Vähän myös kaipailin tuota Rahasmäen vanhankaivoksen huoltopistettä , eihän sinne ole pakko pysähtyä mutta se on vaan niin hieno paikka .Toivottavasti tuo myös palautuu ensivuodelle .

Loppukanettina : Suurkiitokset järjestäjille upeasta tapahtumasta , koklooppa itte .

stenu
05.07.2011, 18.58
Kiitokset täältäkin, takuukivaa oli taas kerran, vaikka oma kisa käytännössä katkesikin EA-hommiin. Ja kiitokset Hartikaiselle haavoittuneen soturin auttamisesta reitinvarrelta pois. Jos ensi vuonna ajan 120 km, voi mun buffiin korvamerkityt rahat ja yhtälailla paitarahatkin käyttää jonkun maaliin ajaneen junnun palkitsemiseen. Niille ne extrapalkinnot kuuluisi...

Ensi vuonna jäykkä keula jää kyllä kotiin.

Jäähdyteltiin vielä sunnuntaina koko perheen voimin ajamalla 25 kilsan reitti. Se on hieno rundi. Koko matka ajettavaa, melkoisesti nousumetrejä ja pääasiassa singletrackia. Törkyisen paljon geelikääröjä ja sisureita oli hienoja maisemia pilaamassa.

nuolikko
05.07.2011, 19.08
Tuli käytyä äsken fiilistelemässä Tahkovuoren ympäri ja El Grande kertaalleen ylös. Mahtava tuo ylämäki. Paras mäki mitä on ajanut ylös. Sopiva jyrkkä ja pitkä, pitoa riittää ja hyviä kiviä.

Ja siinä loppulaskussa meinasin toistamiseen laskea mutkan leveäksi. Jäljistä päätellen, en ole ainoa. Ja aika isoja murikoita siellä pusikossa. Voisiko niitä siivota sieltä pois?

- pitääkö myös kutsua päällystefirma paikkoihin joissa on pehmeää ?

ARJ
05.07.2011, 19.41
Juu kova oli keli, liiankova minulle. Yli 30 asteen helle (Garmiinin mukaan) ja 180 km oli liikaa. Mudda Mudda täältä noustaan vielä se tuli tässä nyt luvattua.

Yksi iloinen juttu jäi mieleen kun yksi 29:llä ajeleva kaveri ajoi Kinahmin toisen nousun putkelta runtaten siihen seinänosuun saakka. Huuteli vain mennessään että "oli pakko kokeilla kun fillarilehdessä ihan kirjoitettiin että 29 on ylivoimainen". Hieno veto, toisiaan 29 näytti olevan ylivoimainen. Vielä kun ottaa sen show meiningin huomioon niin sarjassaan ihan musertava suoritus. Toivottavasti vauhtisi riitti maaliin saakka :)

lansive
05.07.2011, 19.47
Ja siinä loppulaskussa meinasin toistamiseen laskea mutkan leveäksi. Jäljistä päätellen, en ole ainoa. Ja aika isoja murikoita siellä pusikossa. Voisiko niitä siivota sieltä pois?

- pitääkö myös kutsua päällystefirma paikkoihin joissa on pehmeää ?

Et näköjään ymmärtänyt yhtään mistä tässä oli kyse. Reitiltä ei pyydetty poistamaan kiviä.

Nufan
05.07.2011, 19.56
- pitääkö myös kutsua päällystefirma paikkoihin joissa on pehmeää ?

Lähinnä siis ajattelin turvallisuusnäkökohdasta asiaa. Isot irtokivet, suurinpiirtein halkaisijaltaan 15cm, irronneet tiestä ja olivat siis siellä pusikossa. Eivät välttämättä ole edes irronneet tänävuonna.

En nyt nähnyt itse aihetta vinoilla tästä ehdotuksesta, mutta ilmeisesti sinä näit?

haedon
05.07.2011, 19.59
Tuli ajettua muuten kanssa samassa paikassa heinikon puolelle, kun edessä sattui olemaan lyhyemmän matkan hitaampia kuskeja. Näytti niin tasaiselta muttei se ollutkaan, onneksi oli joustoa 150/140mm niin poimi patit aika hyvin;). Tämän jälkeenhän seurasin jyrkin lasku, jossa ei kyllä tullut edes mieleen painaa jarrukahvoja. Ikävä kyllä lähtökiireessä jäi Garmin matkasta niin jäi huippunopeus tallentumatta.

Tuosta paidan koosta, kun kävin hakemassa kansiliasta numerot yms niin antoivat heti pienemmän koon mitä olin ilmoittanut ihan kyselemättä ja sanoivat että se on mulle sopiva:eek: ja oikeassa olivat:).

Itsok
05.07.2011, 20.07
Oma päätökseni oli tänä vuonna jättää tahko kiertämättä polkien. Otin kuitenkin kameran lainaan DrJonesilta ja hakkasin n. 1700 kuvaa kortille :D
Veli jo aikasemmin linkkasikin julkiseen levitykseen päässeet. Ja taisi määrä korvata laatua tällä kertaa, mutta kaipa niistä jotain iloa jollekulle on.
Suorituksena paarmojen seassa kuvaaminen oli kyllä mielestäni melkein koviempi kuin edellisvuoden 60 km kierto lepposalla vauhdilla :)
Kinahmilta laskin sitten vanhalla työmatkamaasturilla kameralaukku rytkyen osasta porukkaa ohi :D

usko juntunen
05.07.2011, 20.22
^
Joo, huomasin tutun naaman siellä karjamajan heinikossa pyllimässä. Luulin ensin että oot vetässy OTB:t mutta sitten näin kameran. Paaljon oli kuvia, eikä laadussakaan mitään vikaa. Suuret kiitokset hienosta "talkootyöstä"

thaimonen
05.07.2011, 20.30
Kova homma fiksailla kaikki kuvat tuohon malliin, pistä vain raakana, hifistellään sitten eri pyynnöstä, jos haluaa teettää julisteen.. ;)

Tänne lisäilen perus kuvia kuhan kerkeän selailemaan ja vähän säätelemään...

http://monaliisa20.kuvat.fi/kuvat/

aautio
05.07.2011, 20.35
Vähän myös kaipailin tuota Rahasmäen vanhankaivoksen huoltopistettä , eihän sinne ole pakko pysähtyä mutta se on vaan niin hieno paikka .

Pitkien matkojen kilvanajon kannalta uusi sijainti oli tosi hyvä. Ei ollu huoltopisteellä tankanneet esteenä. Ja se vanhan reitin sulkenu nauha piti laput silmillä ajaneet reitillä :) Hieno paikka se kyllä oli, mutta kovin ahdas.

Mut jos huolto olis ylhäällä kaivoksella ja sais silti ajaa alakautta ohi?

Mikvana
05.07.2011, 20.45
Itelläni 9 Tahko putkeen takana ja Pojalla 9v ensimmäinen. 25 km ajeltiin kimpassa ja poika selvisi kuukauden harjoittelulla ihan hienosti. Ens vuonna uudestaan, jos saisi pojalle jonkun ajelemaan seuraksi vois ite ajatella, vaikka 10:n kerran juhlaksi ajella sen 4 täyttä kierrosta. Toiveajattelua taitaa olla, jos sen perus 120 ajelis!
Tapahtuma kaikin puolin hieno. En kovasti viitsi valittamisen aihetta etsiä. Keli oli hieno ja Huolto pelasi ja ajon jälkeen pääsi saunaan. :)

HiMa
05.07.2011, 21.18
60 km tuli kärvisteltyä lauantaina. Kuumuus oli mulle pahin vastustaja. Tauot venyivät pitkiksi, kun piti yrittää viilentää olotilaa alkavan pääkivun vuoksi. Keskeyttäminen oli mielessä varsinkin Tarpisen jälkeen asfalttiosuudella -siitä kun olisi päässyt todella kätevästi pikitietä Piazzalle... mutta ei antanu luonto periksi. Viimeiselläkin huoltopisteellä viivyin aika pitkään ja kanssakilpailijoilta tuli kivasti kannustusta. Loppuun saakka tuli sitten tsempattua ja kyllä oli voittajaolo kun saavuin Tahkolahtea kiertämään!

Kiitokset ansaitsevat huoltopisteiden loistava toiminta ja muut numerolla ajavat! Nopeammat huikkasivat hyvin kiitoksen, kun ehdin hyvin antaa heille vapaata baanaa.

Vielä en sano mittään, tulleeko vielä Tahkolle lähettyvä uuvestaan...

mtl
05.07.2011, 22.03
11ttä kesää maastopyöräilyä mutta vasta ensimmäinen kerta Tahkolla - hiukka harmittaa menetetyt kerrat sen verran huipputapahtuma on onnistuttu Nilsiän kivikoihin luomaan. Järjestelyt toimivat hienosti, ei joutunut nöösi arpomaan missään - maastohuoltoonkaan en osaisi parannusta keksiä.

Reitistä tai maastosta vähän tietävänä lähdin vain läpäisemään perusmatkaa ja hakemaan kokemuksia. Omiin peruspolkuihin verrattuna polut olivat yllättävän kivisiä ja mäet jyrkkiä mutta muita seuraten menihän ne ihmetellessä ja kiroillessa. Oma suoritus kärsi juomisen unohtuessa; reppuun mahtui kakkoshuollossa vain 2 dl ja niinpä Kinahmi 2ssa iski krampit jotka jäi seuraksi aina kun yritti mäessä rutistaa. Toiseksi viimeisessä huollossa unohtui repun täyttö ja tyhjällä mentiin Rehasmäkeä kohti vilunväristysten kanssa. Lisäksi etuvaihtaja tuotti ongelmia - rutinaa ja ketjun tippumisia riitti koko matkalle.

Tahko taitaa olla tavisharrastajalle oikea masokistin taivas ja itsensä ylittämisen testi. Siinäköhän sen suosion salaisuus? Jäi kuitenkin paljon omasta suorituksesta hampaankoloon - tuntuu että jo ensi viikolla pitäisi päästä takas hakemaan lisää mustelmia. Kiitokset myös kanssatunkkaajalle, joka poimi tippuneen mittarini Kinahmi 2ssa!

Nebulus
05.07.2011, 22.22
Ps jos joku löysi vikalta huoltopaikalta junioreiden CEBE merkkiset punaiset aurinkolasit niin meillä olis yks 11 vee niitä vailla.Jäi siihen huoltopaikan oikeaan reunaan mäen päälle.
Mää näin ne hetkeä sen jälkeen, kun huoltoauto oli ajanut niiden yli. Jokin kanssapyöräilijä bongasi rengasurasta maahan uponneet punaiset aurinkolasit ja kaivoi ne maasta. Rikki olivat, valitettavasti.:(

Mutta kisasta yleensä: kivaa oli, huolto pelasi ja kovaa mentiin välistä. Seitsemäs kerta sanoi toden ja lopultakin el grande meni polkemalla ylös asti.

Jos parannusehdotuksia saisi heittää, niin olisi hyvä jos lähtöjen välit olisivat vaikkapa puoli tuntia. Eli venytettäisiin kahden tunnin ajalle lähdöt. Väkeä kun tahtoo olla niin paljon, että alamäkeenkin mentiin välissä jonossa taluttaen.

CamoN
05.07.2011, 22.54
Jos parannusehdotuksia saisi heittää, niin olisi hyvä jos lähtöjen välit olisivat vaikkapa puoli tuntia. Eli venytettäisiin kahden tunnin ajalle lähdöt. Väkeä kun tahtoo olla niin paljon, että alamäkeenkin mentiin välissä jonossa taluttaen.

Jep. Tai sitten samat välit ja enemmän lähtöjä. Minä lähdin 9:40 ja laskeskelin että ekat polkupätkät joita en ajanut tiukasti jonkun peesissä oli jossain Kinahmi 2:n maastoissa 25-28km kohdalla. Tosin taisin painella ne laveammat osuudet vauhdikkaammin kuin moni muu, jolloin oli aina varmasti jonkun selkä vastassa kun vauhti hidastui.

Onhan siinä ryhmäajossakin tietysti puolensa, mutta ei silloin jos täytyy tahdittaa omaa etenemistään jonon mukaan ja menohaluja olisi.

dirtyrider
05.07.2011, 23.16
Oma päätökseni oli tänä vuonna jättää tahko kiertämättä polkien. Otin kuitenkin kameran lainaan DrJonesilta ja hakkasin n. 1700 kuvaa kortille :D
Veli jo aikasemmin linkkasikin julkiseen levitykseen päässeet. Ja taisi määrä korvata laatua tällä kertaa, mutta kaipa niistä jotain iloa jollekulle on.
Suorituksena paarmojen seassa kuvaaminen oli kyllä mielestäni melkein koviempi kuin edellisvuoden 60 km kierto lepposalla vauhdilla :)
Kinahmilta laskin sitten vanhalla työmatkamaasturilla kameralaukku rytkyen osasta porukkaa ohi :D

Juu, kiittelinki tuossa DrJonesin kautta sua. Itse pysähdyin parin kuvan ajaksi Tahkon päälle toisella kiekalla, niin paarmat samantien kimpussa, joten taitaa teikäläinen olla kaluttu luita myöten kuvaussession aikana. :D
Tuliko ruuhkaa kuvakyselyistä?

aautio
05.07.2011, 23.49
Jos parannusehdotuksia saisi heittää, niin olisi hyvä jos lähtöjen välit olisivat vaikkapa puoli tuntia. Eli venytettäisiin kahden tunnin ajalle lähdöt. Väkeä kun tahtoo olla niin paljon, että alamäkeenkin mentiin välissä jonossa taluttaen.

Tämä hankaloittaisi 120 km ajamista. Nyt jo oli viimeisillä 20 kilsalla paljon ohiteltavia. Jos lähtöjä hajautettaisiin vielä enemmän, olisi ohitettavia vieläkin enemmän. Hankala yhtälö, tuo kapea polku ja isot vauhtierot.

Itsok
05.07.2011, 23.53
Olisivat vieneet samalla vaaleeta lihaakin alkuun vaikka 10 kiloa :D
Kärpäsiä ja paarmoja oli kieltämättä melkoisesti. Vielä enemmän oli hyttysiä metsän puolella, minne ensin meinasin jäädä kuvaamaan.

DrJones tais puhua eilen että privaattiviestit oli jo täyttyny kerran tjsp.

ReLe
06.07.2011, 00.11
Kuvia 180km lähdöstä, muutama random maaliintulo ja palkintojen jako.

http://jkphoto.pp.fi/tahko2011/

työmatkapyörä
06.07.2011, 00.59
Ensimmäinen Tahko MTB. Olin tottunut kaupunkiajoon ja keskuspuistoon etujousitetulla. Ja sitten kaveri houkutteli mukaan ja broidi lainasi täysijousitettua (liian iso) ja pitihän sitä mennä. Oma vika tietty. Suoraan ruotsinlaivalta autolla kuumaan hotelliin ilman tankkauksia ja kisapaikalle ummikkona. Siinä sitä sitten tuli niinsanottu iso opetus. Pyörä hajosi 15km kohdalla, siihen meni tunti kun fiksailtiin. Kisa kuitenkin n 6h. Maaliin pääsin. Hieno tapahtuma. Löysin itseni maalikamerasta. Hyvältä näytti. Menen uudestaan mutta yövyn kunnolla ja tankkaan kunnolla.

Laitan nyt tänne foorumille ihan tiedoksi kuitenkin tuleville ensikertalaisille, että Tahko MTB on kova kisa, k-o-v-a k-i-s-a ja olosuhteet on suurin ongelma. Lämpöä yli 30 astetta. Nytkin meni 24h auringonpistoksessa delirööttisenä toipua. Jos luulit tietäväsi mitä on hankala maasto ja luulet olevasi kova laskuissa siellä mummolan takapihan hiekkatiellä niin think again. :eek:

Tämä palstan väki on alan ihmisiä. Ne antaa sellaisen kuvan (kuten myös promovideot ja nettisaitti) että se on mukavaa ja lepppoisaa hiekkatieajelua ja välillä kannetaan pyörää. Tulee hiki mutta hauskaa on. Jos olet maantiepyöräilyyn suuntautunut kuten meikäläinen ja luulet että kun larun tsygä myy sulle makeen cuben ja vauhdikkaan kypärän niin kyllä sä osaat kaiken niin ei, ei ja vielä kerran ei. Tähän tapahtumaan pitää harjoitella, olla maastossa, osata. PItää käydä pari pikku skabaa. Aloittaa 45km tms. Ainoa pelastukseni oli peruskondis joka lienee ihan ok.

Mutta olen suorastaan hämmästellyt sitä miten kukaan ei puhu siitä miten vaarallista ja vaativaa se homma siellä mehtässä on. Sitä se on. Siinä menee luut rikki jos ei ole varuillaan,. Näin kuudet lipat, kahdet pahat, jollain meni naama muusiksi. Pyöriä hajosi tolkuttomasti. Keskeyttäneitä joku 50 60km sarjassa. Oli tosi paljon jengiä jotka oli varmaan aika lähellä jotain akuuttia sairaskohtausta siellä mäissä kun kantelin pyörää ohi. Eli niinkuin amerikkalaiset punttisalikoneet sanovat, jos olet yli 35 v ja toimenkuvasi on konttorityö ja laiskuus niin Cosult Your Doctor Before Tahko.

Mutta kyllä kannattaa osallistua.:D:D:D

Ja kysymys foorumille: onko Vuokatti MTB yhtä helvetillinen vai kandeeko heikon pikku kaupunkilaisen sinne mennä treenaamaan ensi vuotta varten? Sappee MTB?

Terwis
06.07.2011, 01.27
Oikeastaan kaikki tuossa yllä kertoi sen, miksi ajan maastossa enkä maantietå.
Ehkä siksi moni muukin tykkää hullunlailla teknisesti vaikeista paikoista joita harjoitellaan satoja kertoja että tulevaisuudessa kisoissa ja lenkkeillessä päätös oikeasta tavasta ylittää este tulee selkärangasta sekunin murto-osassa.

Maastoajo kovalla vauhdilla vaatii myös sitä reikää päähän sillä helpoin keino pahoissa paikoissa on lisätä vauhtia. Esim. paikallisia kallioportaita ajaessa ainoa keino päästä yli on ajaa täysiä päin ja viimehetkellä keulan nosto.

Maastoajo myös poikkeaa maantieajosta teknisemmässä maastossa niin että päätöksiä mistä ja miten ajaa pitää tehdä silmän räpäyksessä. Toisinaan päätös on väärä ja sitten sattuu...

Mutta se offarista.

dirtyrider
06.07.2011, 01.36
Siinä menee luut rikki jos ei ole varuillaan,. Näin kuudet lipat, kahdet pahat, jollain meni naama muusiksi. Pyöriä hajosi tolkuttomasti. Keskeyttäneitä joku 50 60km sarjassa. Oli tosi paljon jengiä jotka oli varmaan aika lähellä jotain akuuttia sairaskohtausta siellä mäissä kun kantelin pyörää ohi.

:eek:

Eiköhän tuokin tapahtuma kielletä kohta liian vaarallisena.. :rolleyes:

ReLe
06.07.2011, 03.15
Ja kysymys foorumille: onko Vuokatti MTB yhtä helvetillinen vai kandeeko heikon pikku kaupunkilaisen sinne mennä treenaamaan ensi vuotta varten? Sappee MTB?

Jos kisoilla haluaa treenata, niin ihan perus XCM cupin marathon kisat on hyviä vauhdin / tankkaamisen / juomisen / syömisen ja vähän ajotekniikankin opetteluun kilpailutilanteessa. Ajotekniikkaa voi treenata parhaiten porukkalenkillä maastossa. Hyvä treeni ensivuoteen on myös Finlandia MTB 35/70km. Jos se 70km menee kunnialla, niin menee myös Tahko. Ja tosiaan Vuokatin ja Sappeen kisoista ei ole kokemuksia.

KonaGirl
06.07.2011, 08.15
Itsellä "ura" lähti käyntiin Sappeen 25km, seuraavan kesänä Tahko 25 km ja Sappee 54 km ja tänä vuonna Tahko 60 km.
Vasta tänä vuonna ajotekniikka ja kunto sitä tasoa, että pystyi hyvällä mielellä rytkyttämään Tahkon kivikoissa.
Sappee kisana tievoittoinen, mutta opettaa ajajalleen sekin. Viime vuonna kova elokuinen helle antoi hyvän kokemuksen tämän vuoden Tahkoa varten.
Nyt kun Sappeen kisa siirtyi kevääksi, se antaa vähän pohjatietoa kunnon suhteen siitä, mitä murtsikkakaudella on tullut tehtyä. Suosittelen.

PS. Ainakin Kangasalla järjestetään erittäin mukava kevätpyöräily. Tänä vuonna ohjatusti 30 km harjumaastoissa vitosen osallistumismaksulla.

--+MM+--
06.07.2011, 10.52
onko Vuokatti MTB yhtä helvetillinen vai kandeeko heikon pikku kaupunkilaisen sinne mennä treenaamaan ensi vuotta varten? Sappee MTB?

En ota kantaa kaupunkilaisten tai maalaisten treenamisiin. Vuokatissa on paljon loivaa nousua ja laskua, mutta maapohja on pääosin latuverkoston pohjia. Toisin sanoen teknisesti paljon helpompi. Tuuppa ajaa nii tiedät tarkemmin.

µ

AnttiP82
06.07.2011, 11.05
Helsingissä asuville keskuspuiston maastot ovat oikeasti melko hyvää treenimaastoa Tahkoa varten. Maasto on teknisesti usein vaikeampaa kuin mitä Tahkolla. Pitkiä mäkiä on vähemmän, mutta lyhyitä ylä- ja alamäkiä löytyy reippaasti. Isoja kiviä on vähemmän, mutta juurakkoa vastaavasti enemmän.

grebe
06.07.2011, 11.23
Maastoajo kovalla vauhdilla vaatii myös sitä reikää päähän sillä helpoin keino pahoissa paikoissa on lisätä vauhtia.

Näin se on. Oli ylämäki tai alamäki, vauhti auttaa. Kovempaa kun ajaa, jää myös "turha" ajolinjan hakeminen vähemmälle, koska on pakko ajaa suorempaa esteiden yli.

zeizei
06.07.2011, 11.24
Tahkolla on vaikeaa...


Sinänsä totta, että ei tuonne Tahkolle ihan ilman maastoajokokemusta kannata lähteä, mutta en nyt sanoisi reittiä kuitenkaan mitenkaan normaalia suomalaista lenkkimaastoa vaikeammaksi. Jos on oikeasti maastopyörää Suomessa ajanut edes sen vuoden oikeilla poluilla ja fysiikka on kunnossa niin hyvin tuon läpi ajaa. Toki se koville ottaa ja varsinkin, jos ajaa omaa kovaa. Valmistavia kisoja ei välttämättä kuitenkaan tarvita, jos lenkeillä on vastaavia matkoja etukäteen ajellut. Enemmän itse tuon koen kuitenkin maastopyöräilijöille tarkoitettuna massatapahtumana kuin kilpailuna. Harva kai maratonillekaan lähtee harjoittelematta :seko:

Sinänsä en koe, että täällä foorumilla jotenkin vähäteltäisiin Tahkon vaativuutta. Harjoitelleelle harrastajalle se on kuitenkin nousumetrejä lukuunottamatta kohtuullisen peruskauraa ja itsensä ylittämistä haetaan sitten normaalia kovemmalla vauhdilla ja/tai pidemmällä matkalla.

Vaarallisuudesta vielä. Toki maastopyöräilyssä on riskinsä ja kaatumisia tapahtuu. Itseäni pelottaa kuitenkin enemmän maantiellä autojen seassa tai ryhmäajossa. Siellä ne pahemmat loukkaantumiset kuitenkin sattuu kun vauhdit ja esteet on kovempia. Ja niihin ei aina vaikuta oma tekeminen.

perttime
06.07.2011, 11.49
Sinänsä totta, että ei tuonne Tahkolle ihan ilman maastoajokokemusta kannata lähteä, mutta en nyt sanoisi reittiä kuitenkaan mitenkaan normaalia suomalaista lenkkimaastoa vaikeammaksi.En ole oikein massatapahtumiin innostunut enkä siis Tahkollakaan ajanut...

... niin sanopa joku Tampereen paikka jossa pääsee vähän Tahkomaisen polun makuun (lukuunottamatta pitkiä nousuja ja pitkiä nopeita laskuja).

Nufan
06.07.2011, 11.52
Mikä tahansa 3km pitkä asfaltti tai soratie :D

edit: Siis jos pitkät laskut ja nousut rajataan pois...
edit2: Ja tätä ei sitten kirjoitettu vakavissaan.

zeizei
06.07.2011, 12.03
... niin sanopa joku Tampereen paikka jossa pääsee vähän Tahkomaisen polun makuun (lukuunottamatta pitkiä nousuja ja pitkiä nopeita laskuja).

Ihan sun vakiopoluilla. Esim. itäpuolla ainakin Kisapirtin maastoissa, Karkunvuoren reunamilla, Hallilan ja Kaupin helpommilla poluilla. Semmoista semiteknistä pään kokoista kivikkoa, mutta niin, että sitä on sopivasti mausteeksi eikä jatkuvaan jumppaan ole tarvetta. Juuria Tahkolla on vähemmän ja polun pohja on vähän kovempaa/savisempaa eli juurikin sellaista hauskaa ja (ainakin kuivana) nopeaa ajettavaa, muttei kuitenkaan koko aikaa tartte jakkaralla istua :) Siinä myös vähän eroa, että Tahkolla on enemmän myös sellaista terävämpää kivikkoa eikä pelkästään jääkauden pyöristämää.

dirtyrider
06.07.2011, 14.13
Voisitko laittaa tarkempaa tietoa, esim mistä mihin. Itse en tunne reittejä, eikä niitä ole minnekään kai merkitty. Jos jollakin on tietoa ja halua kertoa myös Espoon reiteistä niin olisin kiitollinen.

Jatketaan tästä keskustelua toisessa osiossa.. ;) Fiilistellään tässä threadissa vain Tahkoa..

Yhteislenkit ja ajoporukat (http://www.fillarifoorumi.fi/forum/forumdisplay.php?f=62)
Jos kaipaat lenkkiseuraa tai vinkkejä hyvistä reiteistä

Satanta
06.07.2011, 14.36
Tahkovuori Chalets oli yöllä aika kuuma, nukkuminen oli aika vaikeaa.
Ihan mielenkiinnosta: oliko kämppänne rinteiden puolella, vai alapihan puolella? Meidän kämppä oli alapihan puolella, jossa oli ihan tolkuttoman kuuma.

Jos vielä helteillä Chaletsiin, niin siirrän punkkamme alakerran käytävään.

Ohiampuja
06.07.2011, 15.05
Juu, Chaletsin neljäs kerros ja rinteiden puoli. Eli ilta-aurinko paistoi koko ajan parvekkeelle ja kämppään. Minä luulin että se toinen, varjoisa puoli olisi ollut viileämpi. Mutta sen kohteen IV:ssä on pientä takuuhäikkää, ja jotain parannusta se selvästi kaipaa...

Mutta ei tämä nyt täysin Offaria ole, hyvällä rauhallisella valmistautumisella on kyllä oma merkityksensä onnistuneessa suorituksessa. Pari kertaa olen mennyt Tahkolle jo torstaina ja käynyt silloin ajamassa kevyen tutustumislenkin, ja sitten huilaillut rauhassa koko perjantain. Ja olihan se mukavaa, meinaan vastaisuudessakin mennä jo torstaina jos vaan tilanteet sen sallii.

Kaikista ikävintä on saapua kohteeseen jo valmiiksi väsyneenä perjantain-lauantain välisenä yönä ja koettaa hätäisesti nukkua muutama tunti jossain mökin sohvalla. Kyllä on startti-viivalla fressiolo. :)

Juice
06.07.2011, 15.07
Ihan mielenkiinnosta: oliko kämppänne rinteiden puolella, vai alapihan puolella? Meidän kämppä oli alapihan puolella, jossa oli ihan tolkuttoman kuuma.

Jos vielä helteillä Chaletsiin, niin siirrän punkkamme alakerran käytävään.

Samassa loossissa oltiin rinteen pualella, ja voi jesus, kun oli viidennessä kerroksessa kuuma. siinä kello 15 rupes aurinko paistamaan seinustalle ja lämmitti kyllä melko kuumaksi koko kopin, vaikka oli verhot kiinni ja parveke lasit auki ovet ja ikkunat suljettuina.

izmo
06.07.2011, 16.27
Samassa loossissa oltiin rinteen pualella, ja voi jesus, kun oli viidennessä kerroksessa kuuma. siinä kello 15 rupes aurinko paistamaan seinustalle ja lämmitti kyllä melko kuumaksi koko kopin, vaikka oli verhot kiinni ja parveke lasit auki ovet ja ikkunat suljettuina.

Tojota Hiasen takakontti jäähtyy hyvin yöllä... viilein paikka ottaa unta:rolleyes:

Taitaa olla Tahkon kaikki mökit olla aika kiukauta kesällä....

Ana75
06.07.2011, 16.32
Taitaa olla Tahkon kaikki mökit olla aika kiukauta kesällä....

Ei ole jos on esim. ilmalämpöpumppu niin saa kivasti viilennettyä. Näytti niitäkin olevan asennettuna mökkeihin, mutta luultavasti olivat yksityisten/yritysten mökkejä...

dirtyrider
06.07.2011, 17.16
Taitaa olla Tahkon kaikki mökit olla aika kiukauta kesällä....

Eikös nuo ole muutenkin suunniteltu talvikäyttöön, ts. lämpimäksi.. :D

Kuulinpa tuossa, kun sällit oli pitäneet illalla luukkuja auki viilentääkseen kämppää -> kämppä täynnä itikoita -> yksi jannu ilmastoituun autoon nukkumaan yöksi.

syklopaatti
06.07.2011, 17.21
Helsingissä asuville keskuspuiston maastot ovat oikeasti melko hyvää treenimaastoa Tahkoa varten. Maasto on teknisesti usein vaikeampaa kuin mitä Tahkolla. Pitkiä mäkiä on vähemmän, mutta lyhyitä ylä- ja alamäkiä löytyy reippaasti. Isoja kiviä on vähemmän, mutta juurakkoa vastaavasti enemmän.
Sama täällä kuopiossa. Tahkon maasto on teknisesti paljon ,siis oikeesti paljon helpompaa kun polut mitä minä täällä ajelen. Haaste tulee lähinnä nousumetreistä kun kunto ei riitä.

pinohiiri
06.07.2011, 17.26
Kyllä siellä mökeissä tarkeni. Itse kyllästyin yläkerrassa vallitsevaan trooppiseen kuumuuteen, joten nappasin petarin ja makuupussin kainaloon, siirryin terassille ja koetin nukkua siellä, mutta eihän siitäkään mitään tullut. Itikoiden takia oli pakko pistää pussi kiinni ja kun siinä hetken teutaroi niin loppupeleissä oli kuumempi kuin sisällä... Eli siis taas kamat kainaloon ja takas yläkertaan hikoilemaan, jossa kyllä oli itikoita sielläkin.

Et silleen. Ensi vuodeksi ilmastoitu mökki, kiitos.

Ketjureaktio
06.07.2011, 18.05
Mitä tulee vaarallisuuteen, ihmettelin vähän samaa, ettei loukkaantumisista tule sen enempää tietoa. Onhan siellä onnettomuuksia, jonkun veret ja ensiapurätit oli jossain nurmikolla ja osa keskeyttäneistä on voinut loukkaantua. Aika monella oli vain naarmuja.

Ei sitä pidä vähätellä, mutta porukka on keskimäärin sen ikäistä että omat rajat tiedetään. Ja niillä joilla on vähemmän kokemusta, toimii ilmeisesti itsesuojeluvaisto eli ei vain ajeta isommin kuin mihin taidot ja sitäkautta varmuus riittää.

Siihen olen tyytyväinen että vaikka ikää alkaa jo olemaan, niin ongelmaa tai epävarmuutta ei tuntunut missään, päinvastoin kun fillari on kunnossa niin oli hauska leikitellä alamäissä. Muutamassa paikassa tuntui kyllä olevan niin paljon katsottavaa edessä että se seuraava kuoppa/kivi meinasi tulla äkkiä vastaan.

MTBwannabe
06.07.2011, 22.35
Ihme valitusta paidasta. Itse tänään maalasin porttia, leikkimökkiä ja tein hiukan betonitöitä eikä mitään hätää :rolleyes: Samalla vaatetuksella vielä läheisessä ravintolassa terassilla "yhdellä" ja paikallinen ihanuus yltyi kehumaan vaatetustani. Hävetkää paitaa haukkuneet ;)

stenu
06.07.2011, 22.38
Mitä tulee vaarallisuuteen, ihmettelin vähän samaa, ettei loukkaantumisista tule sen enempää tietoa. Onhan siellä onnettomuuksia, jonkun veret ja ensiapurätit oli jossain nurmikolla ja osa keskeyttäneistä on voinut loukkaantua. Aika monella oli vain naarmuja.

Broidi lähti Kalkkiruukilta Kuopioon paikattavaksi. Solisluu päreinä ja ranteessa pari pientä murtumaa. Nyt on kipsi kädessä ja solisluu leikataan kasaan huomenna kotikaupungissa. Meni tangon yli juuri ennen 45 km:n ja 60 km:n reittien yhtymiskohtaa olevassa alamäessä. Ihan normikaatuminen, joita maastossa sattuu, mutta alastulossa oli huono tuuri. Tunnin verran odoteltiin, että saatiin mönkijäkyyti paikalle, koska samaan aikaan alempana Kalkkiruukin laskussa oli joku kaatunut ja lyönyt päänsä. Sinä aikana kuusi muutakin kuskia meni tangon yli samassa kohtaa, mutta jatkoivat matkaa ilman suurempia vaurioita.

torvinen
06.07.2011, 23.12
Taisin tulla juuri silloin alas, kun mönkiä tuli vastaan mäessä. Itse en paljoa hidastanut, kun ei noi V-jarrut antaneet enää tukea ko. hommaan. Tuurilla taisin mennä pahimmat kohdat. Disc-paketti tilattu ja tulossa CRC:stä.... Meidän mökkiin oli jäänyt varmaan vahingossa ilmastoinnin kaukosäädin, hyvin meni yöt ja naapurillekin lainattiin kaukkista.

fob
07.07.2011, 00.04
Muutama kuva ja tunnelmat matkanvarrelta
http://fillarointia.blogspot.com/
Vuosi sitten oli mukavaa, nyt ei ihan yhtä paljon.


Tulikos tänä vuonna uusia vuorineuvoksia ja suurmestareita?

Ak1
07.07.2011, 00.18
Kyllä ne Tahkon mäet vaativia ovat. Toisaalta on niitä muissakin kisoissa. Liika vauhti luonnollisesti on kyllä useimmiten se, mikä niistä tekee vielä vaativampia.
Toki mäet pitää pyrkiä ajamaan alas reippaasti, mutta taitojensa ja kuntonsa mukaan.
Itse ainakin olen yleensä tupannut jarruttelemaan ihan kunnolla kivikkoisissa tms. mäissä. Marakisoissa alamäissä kuitenkin voittaa loppujenlopuksi paljon vähemmän, ku mitä voi hävitä.
Eipä siinä Tahkollakaan 3 kierroksen lopulla alamäissä oikein uskaltanut päästellä, kun katse ei jaksanut nousta enää metriä pidemmälle eturenkaasta ja pää muutenkin taisi olla jo vähän tokkurainen. Vaikka ranteet huusi hoosiannaa jarrujen painelusta ja niiden päästäminen olisi luonnollisesti tiennyt ripempää etenemistä kohti maalia, ei niiden vapauttamista itsesuojeluvaisto kuitenkaan antanut tehdä. :)

ps.
(Voisi joku joskus tilastoida Tahkoltakin, kuinka monta sisäkumia tai laastaripakettia löytyy laskujen välittömästä läheisyydestä). Tänävuonna ainakin tein havaintoja niistä useasti, onneksi kuitenkin enemmän sisäkumeista kun laastareista.

Ikuhaka
07.07.2011, 01.49
Lähinnä siis ajattelin turvallisuusnäkökohdasta asiaa. Isot irtokivet, suurinpiirtein halkaisijaltaan 15cm, irronneet tiestä ja olivat siis siellä pusikossa. Eivät välttämättä ole edes irronneet tänävuonna.

En nyt nähnyt itse aihetta vinoilla tästä ehdotuksesta, mutta ilmeisesti sinä näit?

Ajoin hieman leveäksi (päältä lähdettyäni loppulaskuun) ekan oikealle kääntyvän mutkan. Tästä kohdasta kaiketi on kyse?

Virhe ei ollut iso, mutta kipeätä teki, kun keula pomppasi irtokivestä alta pois ja meikäläinen saman tien kyljelleen niille irtokiville. No onneksi ei tullut naarmuja ja mustelmia pahempaa jälkeä. Kiitos sille joka pysähtyi kyselemään vointia ja jatkoi vasta, kun varmistui, ettei käynyt "kuinkaan".

Kuudes osallistuminen taisi olla kyseessä, joten ei noita vahinkoja sentään aina satu. Onhan tuo melko huima lasku, kun itsellenikin vielä kerkisi Polariin kirjautumaan nopeudeksi n. 60 km/h siinä jyrkimmällä osalla.

Toisella kierroksella rupesi sitten olemaan Kinahmin tietämillä pää sumeana, joten päätin heivata ajoissa, ennenkuin telon itseni oikeasti. Luulin, että viime vuonna oli kuuma keli, mutta kyllä tämän vuotinen oli taas jotain uutta.

Gekko
07.07.2011, 08.35
Ajoin hieman leveäksi (päältä lähdettyäni loppulaskuun) ekan oikealle kääntyvän mutkan.
Virhe ei ollut iso, mutta kipeätä teki, kun keula pomppasi irtokivestä alta pois ja meikäläinen saman tien kyljelleen niille irtokiville. No onneksi ei tullut naarmuja ja mustelmia pahempaa jälkeä.
Minä kans päästelin leveäksi tuossa kohdassa molemmilla kierroksilla.
Oli jotenkin se ajoura muotoutunut siinä sellaiseksi että pyörä ikäänkuin väkisin ajautui sinne pellon puolelle.
Siinä kerkes vähän ajatella että mitäs jos siellä on joku iso irtokivi sopivasti edessä...Onneksi ei ollu.:)

Itse kisasta senverran että lähdin koitokseen aika vähillä vaatimuksilla tälläkertaa. toistaviikkoa kestänyt flunssa oli juuri ja juuri päättynyt enkä ollut siis voinut harjoitella yhtään. mietin jopa matkan muuttamista 60km:ksi.
Luonto ei antanut periksi kun kahdeksan kertaa olen tuo 120 mennyt niin kyllä nytkin...
Muuten ajo meni yllättävän hyvin mutta toisella kierroksella sai nauttia kyllä vähän väliä aivan helvetillisistä krampeista!
Aika oli 18min. huonompi kuin viimevuonna eli ei kovin pahasti kuitenkaan menny.

Naama vähän minullakin venähti kuitenkin maalissa kun annettiin käteen se lappunen...Ei siitä sen enempää...

Petteri Ellilä
07.07.2011, 10.11
Muutama kuva ja tunnelmat matkanvarrelta
http://fillarointia.blogspot.com/

.....


"Paljon on jäänyt maastopyöräilijöitä sisuskumeja ja geelipaketteja maastoon. Häpeän muiden puolesta. Järjestäjillä on kova urakka siivouksessa."

+1. Paikoin jälki oli kuin rokkifestareitten teltta-alueella.

Nufan
07.07.2011, 10.21
Ajoin hieman leveäksi (päältä lähdettyäni loppulaskuun) ekan oikealle kääntyvän mutkan. Tästä kohdasta kaiketi on kyse?


Juuri sama paikka.

Jneed
07.07.2011, 12.09
"Paljon on jäänyt maastopyöräilijöitä sisuskumeja ja geelipaketteja maastoon. Häpeän muiden puolesta. Järjestäjillä on kova urakka siivouksessa."

+1. Paikoin jälki oli kuin rokkifestareitten teltta-alueella.

Jep, samaa itsekin hämmästelin. Kyllä ne pitäisi jaksaa ainakin seuraavalle huoltopaikalle kantaa.

px
07.07.2011, 15.24
..Kirjoittelen tässä kunnollisen reissuraportin (tuonne Tahkoturinoiden jatkeeksi: http://pxx.fi/pro/1 ) valmiiksi piakkoin, mutta kaipaisin siihen vielä pikkusen kuvitusta. Joten jos joltakulta löytyy edes jotain räpsyjä numerosta 1826 niin ilmiantakaahan itsenne! :) Raportti onpi nyt päivitetty myös tämän vuoden 180km reissun osalta: http://pxx.fi/pro/1 . Kuvia saa toki laittaa edelleen tulemaan, mikäli moisia löytyy :)

RePlay
07.07.2011, 15.29
Tapahtumakoosteen trailer on ilmestynyt, käy tsekkaamassa: http://youtu.be/3XjcRd3XXug

Tilauksia otetaan vastaan jukka@studioreplay.fi
lisätietoja: http://studioreplay.fi/5

Tuottaja
-Jukka-

Vim
07.07.2011, 18.55
No niin. Yötahko poljettuna ja päivällä häröilty ympäriinsä. Yöllä saa ajaa mäet ylös ja alas niin lujaa kun haluaa. Suosittelen. Päivällä tuli tosiaan oltua jonkin aikaa kuvaamasssa loppulaskun viimeisen osan kurvissa. Kuvaaminen loppui neste- ja verenhukkaan. Ensimmäinen johtui omasta tyhmyydestä ja jälkimmäinen savolaisista paarmoista. Pöly vaikeutti kuvaamista kun jengi laski liian lujaa :p. Pienen kuvaustuokion tuotokset täällä. (https://picasaweb.google.com/piispa.mikko/Tahko2011?authuser=0&authkey=Gv1sRgCKmm_rrDwdCgxwE&feat=directlink) Kuvia saa käyttää yksityiskäytössä, muun käytön kiellän. Joukkoon oli jostain syystä eksynyt joku paikallinen reerideri. (https://picasaweb.google.com/lh/photo/XNZ_-hohB_nIP7zR3ORqjy7a2MuSTmKqcvAppnKiOF8?feat=direct link) Aika ja paikka vähän outo. Oletin ettei nyt ainakaan 180 km ole polkenut, koska ei ollut numerolappua.

Kuva löytyi :D Iso kiitos!

perttime
07.07.2011, 19.10
Raportti onpi nyt päivitetty myös tämän vuoden 180km reissun osalta: http://pxx.fi/pro/1 . Hämärät muistikuvat jostain puolen vuosikymmenen takaa kertoo että px on ennenkin ollut aika peto etenemään kivien seassa ja alamäkeen...

Haamutar
07.07.2011, 19.41
Kuvassa :)

usko juntunen
07.07.2011, 21.29
...
Tulikos tänä vuonna uusia vuorineuvoksia ja suurmestareita?
https://picasaweb.google.com/outi.jussila/TahkoMTB2011?authuser=0&authkey=Gv1sRgCO32xNm6h6OjAQ&feat=directlink#5625123142971886386
Vuoristoneuvoksia ;)

10 kerta oli pontimena omalle Tahkon kierrokselle. Aivan viime hetkillä ostin peruutuspaikan tältä foorumilta, koska tuossa kevään korvalla oli pieni 50v "huolto", eikä mitään tietoa pystyykö edes kierroksen kunnialla selvittämään. Siksipä oli helppo valita lähtöryhmäksi 2. Se olikin juuri sopiva omaan vauhtiin. Siinä ryhmän kymppisakissa oli todella mukava ajella ilman turhaa höntyilyä, kiitos kanssa-ajajien. Kinahmi ykkösellä aloimme saavuttaa ykkösryhmän lähtijöitä. Ohitukset sujuivat hyvässä yhteisymmärryksessä, kunhan muisti ilmaista aikomuksensa edellä ajaville. Huolto toimi ns. TSI-menetelmällä. 1,5 juomareppu+pullo, jonka kerran täytin. Edellä oli mainintoja maastoon heitetyistä geelihylsyistä! Tuossa vaiheessa missä kisaa ajelin, edellä mainittua ilmiötä ei juurikaan ollut havaittavissa. Kierros meni muutamaa lievää krampinpoikasta lukuun ottamatta ilman suurempaa tuskaa, vaikka kuuma olikin.

Kisan jälkeen, entisen savusaunan laiturilla muutaman kuskin kanssa pohdittiin, jotta kaipaakohan joku vielä kuumaa saunaa... :cool:

jukku
07.07.2011, 22.29
"Paljon on jäänyt maastopyöräilijöitä sisuskumeja ja geelipaketteja maastoon. Häpeän muiden puolesta. Järjestäjillä on kova urakka siivouksessa."

+1. Paikoin jälki oli kuin rokkifestareitten teltta-alueella.

Kyllähän se kaikessa luonossa liikkumisessa on hyvä periaate se, että mitä kantaa mukanaan, niin tuo sen myös pois eikä roskaa luontoa. Geelit ym. energiapatukat voi nauttia juomapisteillä ja jättää kuoret siellä roskikseen. Karmeeta katseltavaa Jukolan viesteissä yms. kuinka geelipusseja on pitkin metsiä, eihän ne siellä edes maadu.

PS. Kiitos järjestäjille hienosti järjetetystä tapahtumasta.

Ohiampuja
07.07.2011, 23.29
Minä käytän housun lahjetta kätevänä roskiksena, sinne ne on helppo sujauttaa ja pysyvät siellä. Ja se sottaaminen ei haittaa, kun pyykkiin kaikki menee kuitenkin.

Nufan
07.07.2011, 23.32
Eihän noi geelit edes sotke, jos sitä ei puristele ohi suun. Ja taskuun tulee ite laitettua ja maalissa sitten roskikseen.

SaamiBoy
07.07.2011, 23.51
https://picasaweb.google.com/outi.jussila/TahkoMTB2011?authuser=0&authkey=Gv1sRgCO32xNm6h6OjAQ&feat=directlink#5625123142971886386


Kisan jälkeen, entisen savusaunan laiturilla muutaman kuskin kanssa pohdittiin, jotta kaipaakohan joku vielä kuumaa saunaa... :cool:

Kyllä met kävimmä. Alako olut sen verran mukavasti viilentämään aivan kuten lahden poukamassa pulahtaminen:)

Takamisakari
08.07.2011, 13.42
Joo, mulla tais olla ihan samat lätinät kuin monella muullakin. 120 ekaa kertaa, 6 x60km pohjalla, kuuma, kramppeja, eka kiekka liian kovaa, pää ei antanu periks keskeyttää. Mutta maaliin tuli.

Tuo roskaaminen tosiaan ihmetyttää ja **tuttaa. MItenhän tuota saisi rangaistavaksi tai edes valistuksen kautta korjattua. Geelipapereita karmivia määriä joka paikassa, puhumattakaan sisärenkaista. Mun mielelstä periaate on se että jos niitä sisäkumeja pitää yleensäkään olla ja jos niitä jaksaa sinne raahata, niin on se nyt perkele jos niitä rikkonaisia ei saa raahattua pois! Että pistää vihaks. Talkooväkikö ne sieltä puiden oksilta käy riipimässä? ?

Omasta puolesta suuri kiitos erityisesti talkooväelle. Paarmojen keskellä ei oo toudellakaan kivaa ja erityisesti savolainen huumorj piristi tyhjää mieltä moneen otteeseen.

Sen huomasin ravintolatoimen osalta ilm bändivalinta taisi osua aika nappiin, lieneekö työvoimapula hellittänyt baarin puolella, en tiedä kun en pääsylippua viitsinyt maksaa. Tuo on kai ollut se perinteisin valituksenaihe jatkojen osalta.

Niin tai näin, ens vuonna taas, enää 3 vajaa vuorineuvos..

Igor Pavlovits
08.07.2011, 13.59
Tuo roskaaminen tosiaan ihmetyttää ja **tuttaa. MItenhän tuota saisi rangaistavaksi tai edes valistuksen kautta korjattua. Geelipapereita karmivia määriä joka paikassa, puhumattakaan sisärenkaista. Mun mielelstä periaate on se että jos niitä sisäkumeja pitää yleensäkään olla ja jos niitä jaksaa sinne raahata, niin on se nyt perkele jos niitä rikkonaisia ei saa raahattua pois! Että pistää vihaks. Talkooväkikö ne sieltä puiden oksilta käy riipimässä? ?

Sisärenkaattomille kuskeille vois harkita halvempaa osallistumismaksua :D

dirtyrider
08.07.2011, 15.25
Sisärenkaattomille kuskeille vois harkita halvempaa osallistumismaksua :D

Sisuri-vero ja 60 km ajajille ruuhkamaksu.. :p

elasto
08.07.2011, 22.24
Tapahtumakoosteen trailer on ilmestynyt, käy tsekkaamassa: http://youtu.be/3XjcRd3XXug

Tilauksia otetaan vastaan jukka@studioreplay.fi
lisätietoja: http://studioreplay.fi/5

Tuottaja
-Jukka-

Saako tuon tänäkin vuonna omalla maaliintulolla ja grafiikalla vai koskeeko tuo vain viime vuoden koostetta?

RePlay
09.07.2011, 09.39
Saako tuon tänäkin vuonna omalla maaliintulolla ja grafiikalla vai koskeeko tuo vain viime vuoden koostetta?

Levyn saa omalla maaliintulolla myös tänävuonna. Maalikamera nauhoitti noin klo 18 saakka.

Lisätietoja:http://studioreplay.fi/5
ja tilaukset jukka@studioreplay.fi

Tuottaja
-Jukka-

Olmi
09.07.2011, 12.21
Topicin otsikon mukaisesti kysytään, että ollaanko valmiita Tahkolle. Katselin omia ajomääriä taaksepäin ennen Tahkoa ja niiden perusteella en olisi uskaltanut sanoa olevani valmis 120km matkalle.

Treenimääristä ja vähän muustakin vielä tarinaa Tahko 120km - tilinpäätös -blogitekstissä (http://ollimiettinen.blogspot.com/2011/07/operaatio-tahko-mtb-120km-tilinpaatos.html).

DrJones
09.07.2011, 23.45
Tähän mennessä pyydetyt kuvat lähetetty. Jos et jostain syystä ole saanut kuvaa ilmoittamaasi osoitteeseen, tai tuli väärä jne, pyydä uudestaan, olen poistanut kaikki viestit sitä mukaa kun lähetin kuvan/kuvat. Piti kerran aikaisemmin jo tyhjentää tuo priva kansio, kun sinne tosiaan näkyy mahtuvaan vain 50 viestiä :P

Tiukempaa rajausta oli muutama pyytänyt, joten viedään siitä terveiset eteenpäin, kuvaaja oli siis laina vehkeillä liikkeellä, hyvää harjoittelua tuli ainakin, kiva ois joskus itekkin kuvata, mutta taitaa ajelu kuitenkin viedä voiton. Mietitään ehkä tulevina vuosina jakelumalleja uudestaan, mutta nyt mennään näillä, tämä on riittävän tehokasta näin, kun kuvan nimen voi suoraan copy-pastettaa gmailin liitetiedosto kansioon, niin sieltä 1700 kuvan seasta ei tartte enää selailla lisää.

Elkää please lähettäkö enää kiitos viestejä emailiin, kaikki taisikin jo kiitellä priva viesteissä, se riittää =) Kiitoksia kaikille niille jotka toimivat pyynnöissä ohjeiden mukaisesti :D


Veli oli minun kameran kanssa reitillä kuvaamassa ja aika reilusti nuita kuvia ottikin. Karsin löysällä kädellä vain täysin epäonnistuneet otokset pois, eli mukana on myös sellaisia joissa tarkennus on pikkaisen pielessä jne. Ajattelin että jos jollekkin on vähän iloa omasta ajokuvastaan niin menköön vaikka teknisesti ei ihan täydellinenkin sitten mukaan. Pakko oli pistää vain 640 resolla nettiin, kun loppuu muuten tila picasasta ja ei mahtunut kuin 1000 kuvaa yhteen kansioon, joten piti jatkaa vielä toiseen. Ei nuita kukaan jaksa kaikki läpi katsella, mutta pitäisi olla aika järjestyksessä kuvat, joten voi koittaa päätellä mistä kohti itsensä löytää. Valitettavasti ei ihan kaikista ajajista kuva ole, vaikka se oli kuvaajalla tavoitteena :D

Voin lähetellä täyskokoisia kuvia sähköpostiin, laita priva viesti ja kerro alkuperäisen kuvan nimi/nimet, löytyy Picasasta "Valokuvan tiedot" pikkunuolesta oikeasta ylänurkasta, esim. "Tiedostonimi: IMG_0155.JPG" ja kerro sähköposti osoite johon kuva laitetaan. Kuvien koko on noin. 2,5-3MB /kpl. Luultavasti kesäloman aikaan en kuvien lähettelyyn vielä panosta, kun kotonakin olen hyvin rajoitetusti, mutta elokuusta eteenpäin sitten lupaan lähetellä kuvan kaikille pyytäjille.

Kuvia saa käyttää henkilökohtaisessa käytössä vapaasti, siis esim. omassa Facebook profiilissa, irc galleriassa, omilla kotisivuilla, seuran kotisivuilla jne. muusta käytöstä sovittava erikseen.

Ja kuvat löytyvät siis kansioista:

https://picasaweb.google.com/jokoisti/TahkoMTB_2011

https://picasaweb.google.com/jokoisti/TahkoMTB_2011_Part2

Patman
10.07.2011, 13.29
Näin 60 km ryhmässä joitain kypäräkamerallisia kuskeja. Onko kukaan laittanut jakoon / bongannut youtuubeista?

Ekakertalaisena jäi tosi hyvät fiilikset tapahtumasta. Ainoat valituksen aiheet:
- 09:20 lähdön numerolappujen väri (epäväri) :rolleyes:.
- palkintojenjaossa luukutetut takavuosien Euroviisu-hitit :eek:.
Ei pahoja.

Mikvana
10.07.2011, 14.57
Kohti 10:ttä osallistumista! Mökki jo varattuna. Nyt ajoissa, kun yleensä myöhässä!

konaworld
10.07.2011, 15.41
Samoin, hotellihuone varattu ja selviytymissuunnitelma 120 km matkalle kehitteillä

CamoN
10.07.2011, 21.19
Näin 60 km ryhmässä joitain kypäräkamerallisia kuskeja. Onko kukaan laittanut jakoon / bongannut youtuubeista?


Mulla oli GoPro rintavaljaissa, tarkoitus oli tehdä 12-15 minuutin time lapse stilleistä 60km reitiltä. Ei mennyt ihan putkeen. Oletin vauhtien olevan niin pieniä että yksi kuva viidessä sekunnissa riittäisi, mutta paikoitellen vauhdit olikin sen verran korkeita ja reitti niin vaihteleva ettei siitä tullut kovin järkevän näköistä. Eli olisi pitänyt ottaa kahden sekunnin intervallilla.

Siitä ei tosin olisi tullut mitään, koska 5 sekunnin intervallilla kuvasin muistikortin (32GB) täyteen n. 45 kilometrissä (n. 3h 40min), vaikka laskeskelin ettei viidessä tunnissakaan olisi kuvia kuin ehkä 24-26GB verran. 2 sekunnin intervallilla 64GB korttikin olisi siis minun vauhdillani loppunut. Tosin en ole ihan varma muistikortin loppumisesta, saattoihan se akkukin loppua.

Ensikertalaisena ei oikein voinut suunnitella mitä kuvaa. Ensi kesänä voisi ottaa 720p-videota hienoimmista paikoista kun tietää mitä siellä reitillä suunnilleen on. Kun jättää nousut ja maantiepätkät pois pitäisi 2,5 tuntiin (akun kesto videokuvauksessa) mahtua varmasti kaikki tähdellinen.

Zarni
10.07.2011, 21.43
...Eli olisi pitänyt ottaa kahden sekunnin intervallilla.

Siitä ei tosin olisi tullut mitään, koska 5 sekunnin intervallilla kuvasin muistikortin (32GB) täyteen n. 45 kilometrissä (n. 3h 40min), vaikka laskeskelin ettei viidessä tunnissakaan olisi kuvia kuin ehkä 24-26GB verran. 2 sekunnin intervallilla 64GB korttikin olisi siis minun vauhdillani loppunut. Tosin en ole ihan varma muistikortin loppumisesta, saattoihan se akkukin loppua.
Edes yhden sekunnin intervalli (firmiksen päivityksellä!) ei riitä maastoajossa järkevään lopputulokseen!
3 tunnin 40 minuutin kesto viittaa omien kokeilujen perusteella vahvasti akun loppumiseen. 32 gigaista muistikorttia et tuossa ajassa saa täyteen edes kahden sekunnin intervallilla, joten sun laskelmat on suht oikein! Kuvan kokohan vaihtelee avoimen alueen parista megasta umpimetsän kolmeen megaan.

Kemizti
11.07.2011, 16.20
Tom N:n videoblogia aiheesta Team Garmin Tahkolla..

http://www.youtube.com/watch?v=YbyAKDoDBhs

fob
12.07.2011, 09.17
Hämmästyttävän kauan tuhrautuu aikaa huoltopisteissä ja valokuvatessa. Itse sain kulutettua lähes tunnin:eek:! Jos yrittäisin parantaa aikaani, ajotaktiikka olisi toisenlainen. Mahdollisimman lyhyet varikkopysähdykset, ei kuvaustaukoja ja ajovauhti hieman hitaampi kuin tänä vuonna. Hitaammalla vauhdilla ei tarvitsisi levätä huoltopisteissä. Tällä saisin helposti puolituntia paremman ajan.

syklopaatti
12.07.2011, 14.14
Tom N:n videoblogia aiheesta Team Garmin Tahkolla..

http://www.youtube.com/watch?v=YbyAKDoDBhs
Loistava video. Lähes madventures kamaa. Vähän hämäs kun kuski veti pari kertaa helpolla perus polulla pusikkoon otb:n. Kännissä? Vai pitikö saada äksöniä mukaan.? :D

Nufan
12.07.2011, 14.16
Väsyneenä sattuu ihmeellisiä asioita.

Kemizti
12.07.2011, 14.22
Loistava video. Lähes madventures kamaa. Vähän hämäs kun kuski veti pari kertaa helpolla perus polulla pusikkoon otb:n. Kännissä? Vai pitikö saada äksöniä mukaan.? :D


ihan tahaton ohjaus/ajatusvirheestä sattunut pikku köny, ja sama kaatuminen kahdesti siis videolla, alussa ihan ja sitt sielä ns. kronologisesti "oikeassa paikassa"

kuskina videolla siis tuo meijän tiimin Tom, jotku voi lärvin/äänen tunnistaakki muista yhteyksistä..

Eero / TeamGarmin

spahkama
08.08.2011, 15.01
Kinahmi II 2011 :)

http://www.youtube.com/watch?v=uZrbQK_jB98

--+MM+--
08.08.2011, 15.15
Onko tää nyt se seuraava nordic walking -juttu?

µ

dirtyrider
08.08.2011, 20.03
Kinahmi II 2011 :)

http://www.youtube.com/watch?v=uZrbQK_jB98

Ilman tuota taustalla kuuluvaa puuskutusta, joku vois luulla et menee helposti.. :p

Satanta
21.08.2011, 09.38
Salaharjoittelulenkillä totesin, että Rahasmäen jälkeinen polku oli myllätty puunkorjuukoneella. Paikalle osuneet paikalliset arvelivat, ettei koneurien pitäisi jatkua pitkälle. En viitsinyt käydä asiaa toteamassa, vaan kiersin metsäautotietä pitkin lähemmäksi El Grandea.

RePlay
09.09.2011, 14.32
Moi

Tahko MTB 2011 tapahtuma DVD on julkaistu. Lisätietoja levystä http://studioreplay.fi/5. Koosteen kesto 51min.
Tilaukset ja tiedustelut jukka@studioreplay.fi

Tuottaja
Jukka

RePlay
04.11.2011, 08.57
Moi

Oheisesta linkistä pääset seuraamaan maalikameran kuvaa, joka testimielessä lähetettiin myös livenä nettiin.
Se on tallennettu Justintv:n palvelimelle. Materiaalia on reilut 8 tuntia, löydätkö oman maaliintulosi?

http://www.justin.tv/studioreplay/b/289309679

-Jukka-
Studio RePlay

Mari
08.11.2011, 14.45
Mökki varattu!

--+MM+--
08.11.2011, 15.10
Jokos matkavalikoima julkistettu?

µ

Kemppis
08.11.2011, 18.55
Tärkein tieto on että saako 120km kiertäjät buffia?

Terwis
08.11.2011, 20.59
Saako viime tahkolla 120 ajaneet buffia? Jos ei saa niin en osallistu. Taikka oikeastaan en osallistu muutenkaan jos rahastaja-Hartikainen jatkaa.

Satanta
09.11.2011, 07.15
Osallistun, sai buffia tai ei. Matka on auki. Paidan värilläkään ei ole merkitystä. Hintakin voi nousta, kun tiedän kisalla olevan myös hyvä merkitys tietyille tahoille ( Etelä- Reittiön kyläyhd.). Karsin sitten tuosta jälkipelistä terassilla.
Enkä meinaa narista järjestelyistä, kun en usko osaavani järjestää paremmin/ halvemmalla vastaavanlaista tapahtumaa.

Leku
09.11.2011, 09.04
Mökki varattu!

Jos ei ole lattialämmitystä ja viilentävää ilmastointia, niin minen lähde.

Mari
09.11.2011, 15.54
Jos ei ole lattialämmitystä ja viilentävää ilmastointia, niin minen lähde.
Kummatkin löytyy. Ja vielä varaava takka, jos viilennys on liian kovalla ja meinaa tulla kylmä.

DzeiDzei
10.11.2011, 16.34
Saako viime tahkolla 120 ajaneet buffia? Jos ei saa niin en osallistu. Taikka oikeastaan en osallistu muutenkaan jos rahastaja-Hartikainen jatkaa.

Tuo vielä mitään rahastusta ole, ku vertaa Norjaan. Birkebeinerrittetiin (http://www.birkebeiner.no/English/Birkebeinerrittet/) on ilmomaksu 890 Norjan kruunua eli n. 115€. Ja vuoden 2012 tapahtuma myytiin loppuun 80 sekunnissa. 18000 (kahdeksantoistatuhatta) ensimmäistä pääsi mukaan.

haedon
10.11.2011, 18.41
Mä ainakin tuon mielelläni rahani täältä Etelä-suomesta sinne Pohjois-Savoon. Kait tuo Tahko-projekti jonkun henkilön työllistää siellä.

MakeK
16.11.2011, 11.55
Moi

Tahko MTB 2011 tapahtuma DVD on julkaistu. Lisätietoja levystä http://studioreplay.fi/5. Koosteen kesto 51min.
Tilaukset ja tiedustelut jukka@studioreplay.fi

Tuottaja
Jukka

Kiitos vaan Jukka! Nyt talven kynnyksellä oli mukava palata kesän TahkoMTB fiiliksiin videon kera.
Jos jostakin sattuu nyt tuntumaan että päiväajo on "nähty", suosittelen yöpyöräilyä. Oli aivan mahtava reissu viime kesänä, kun kelitkin oli taas kohdallaan :)

Jalkojen viritys kohti ens kesän tapahtumaa on jo aloitettu...

t:Make

Olmi
17.11.2011, 23.26
Täälläkin viritellään koipia jo ensi kesää ajatellen. Kauhia arpominen vaan matkan suhteen. Yksi vai kaksi kierrosta.. hmmm.

Petteri Ellilä
06.12.2011, 23.15
Ei vielä. Katotaan sit 2013 kolmea kierrosta.... Keksitään ensi kesäksi jotain muuta...

Sanna04
12.12.2011, 18.16
Hei, kertokaas viime vuonna reissussa olleet, paljonko oli osallistusmaksu 45 km kisaan? Sivuilta en löytänyt uutta enkä vanhaa tietoa. Noin-hinta riittää, vähän tietäisi onko se tyyliin 20 e vai 60 e.

Itsok
12.12.2011, 18.30
Kai se on alkuvuodesta maksettuna ton 60 e muutaman euron tarkkuudella ja hinta nousee juhannusta lähestyessä vajaaseen sataseen. Näin ainakin normimatkoilla ja mielestäni myös 45 kilometrillä.

järppä
12.12.2011, 19.49
Jos jostakin sattuu nyt tuntumaan että päiväajo on "nähty", suosittelen yöpyöräilyä. Oli aivan mahtava reissu viime kesänä, kun kelitkin oli taas kohdallaan :)

Toi yöajo oli kyllä varsin kivaa viime kesänä vaikka kärjen selät karkasivatkin jo ekassa hiekkatiemutkassa.

Tammerkoskessa saa kuitenkin virrata melko paljon vettä ennen kuin meikä Tahkolla ajamisesta maksaa - sen verran p*ska maku niistä 120km tarroista ja kilpailutirehtöörin vastauksista jäi.

gts/R
12.12.2011, 20.09
Mökki on varattu joten valmiina ollaan.

Itsok
13.12.2011, 00.04
Toi yöajo oli kyllä varsin kivaa viime kesänä vaikka kärjen selät karkasivatkin jo ekassa hiekkatiemutkassa.

Tammerkoskessa saa kuitenkin virrata melko paljon vettä ennen kuin meikä Tahkolla ajamisesta maksaa - sen verran p*ska maku niistä 120km tarroista ja kilpailutirehtöörin vastauksista jäi.

Mulla on myös yhä vähän motivaatio hakusessa lähteä kiertämään reittiä maksua vastaan. Mieluummin taidan tehdä kuten menneenä suvena ja otan kameran mukaan ja hakkaan päivän aikana +1k kuvaa yleiseen jakeluun.

JackOja
13.12.2011, 09.20
Hei, kertokaas viime vuonna reissussa olleet, paljonko oli osallistusmaksu 45 km kisaan? Sivuilta en löytänyt uutta enkä vanhaa tietoa. Noin-hinta riittää, vähän tietäisi onko se tyyliin 20 e vai 60 e.

Tässä hintakaavio viime vuodelta. Jos ajoissa ilmottaudut niin pääset kuudella kympillä... mutta mitä kauemmin odotat sitä enemmän joudut säästämään.
Ota myös huomioon, että matka tapahtumapaikalle ja majoittuminen saattaa kustantaa jotakin ;)




- 31.3.

1.4.-30.4.

1.5.-10.6.

11.6.-1.7.



25 km, yöajo

45 €

50 €

60 €

70 €



45, 60, 120, 180 km

59 €

69 €

79 €

90 €

haedon
13.12.2011, 10.14
Sitten jos uskaltaa jättää viime tinkaan niin voi metsästää noita perujien myymiä lippuja. Itse maksoin viime vuonna viikko ennen Tahkoa 50e + 10e nimensiirrosta.

syklopaatti
13.12.2011, 10.25
Minusta tuo 59 ekua on kyllä aika halpa hinta tuosta tapahtumasta.
Ei se oo varmaan hirmu halpaa järjestää tuon kokoluokan tapahtumaa ja veikkaanpa ettei sitä voittoa ihan hirveitä määriä viivan alle jää.

Hyvä ,että joku järjestää näinkin hienon tapahtuma.
Minä maksan hymyssä suin tuon rahan kun kaikki kuitenkin toimii upeesti.
Huolto on loistava, pääsee kisan jälkeen saunaan,syömään jne...

Ennenkaikkea tapaa hirveesti samanhenkistä iloista porukkaa keskellä suomen kauneinta kesää.:)

MTBVespa
13.12.2011, 22.08
Toi yöajo oli kyllä varsin kivaa viime kesänä vaikka kärjen selät karkasivatkin jo ekassa hiekkatiemutkassa.

Tammerkoskessa saa kuitenkin virrata melko paljon vettä ennen kuin meikä Tahkolla ajamisesta maksaa - sen verran p*ska maku niistä 120km tarroista ja kilpailutirehtöörin vastauksista jäi.

Oikeen tarkkaan tätä foorumia kun tutkailee, niin Savosta löytyy toinenkin maastopyöräilytapahtuma samalta päivältä. Tais olla muistaakseni ilmainen. Ja muistaakseni yöpyöräilyäkin oli luvassa. Tapahtuman nimi taisi viitatata erääseen suomalaiseen käärme lajiin....

Plus
13.12.2011, 22.23
Onhan se aika surullista jos jollekin tärkeintä tuossa tapahtumassa on tarra tai junttihuivi.

Kemppis
13.12.2011, 22.44
En usko että kukaan jää suremaan vaikka tarraa ei saisi, mutta buffin puuttuminen surettaisi.

lai
14.12.2011, 13.56
Tammerkoskessa saa kuitenkin virrata melko paljon vettä ennen kuin meikä Tahkolla ajamisesta maksaa - sen verran p*ska maku niistä 120km tarroista ja kilpailutirehtöörin vastauksista jäi.

Kun täällä palstalla on noista tiskiräteistä on mouhottu koko syksy, niin ei vissiin ollut Hartikaisella muuta mahdollisuutta kuin lähettää joululahjaksi Buff jokaiselle 120 kuskille. Kiitos siitä, mutta kyllä olin ihan tyytyväinen tuohon tarraankin.

wanderer
14.12.2011, 14.08
Itse kukin voi pahoittaa mielensä mistä tykkää, mutta hlökohtaisesti osallistumiseeni ei vaikuta se, mitä tavaraa saa osallistumisen oheen.
Tuotekassitapahtumia taitaa Suomessa riittää, mutta Tahkossa itse tapahtuman sisältö on vaan niin hyvä, että hankkiudun jälleen ensi vuonna viivalle!

Ja jos meno ei miellytä, niin saa siellä (jokamiehenoikeuksien rajoissa) käydä muulloinkin ajamassa. Ainakin tapahtuman jälkeen urasto on hyvässä ajokunnossa, mutta reitillä pysymisestä ja huollosta vastaa silloin ihan itse.

Terwis
14.12.2011, 14.09
Kiitos Buffista. Mutta ei tämä muuta tilanetta mihinkään. Se piti antaa siinä maaliin tullessa ja piste. Onneksi ensi kesäksi on samaan aikaan Kuopijossa KYY...

--+MM+--
14.12.2011, 14.14
Pitäs perustaa varmaan sellainen 'mihin liimasit tahko 120 tarrasi'.

µ

järppä
14.12.2011, 14.59
Pitäs perustaa varmaan sellainen 'mihin liimasit tahko 120 tarrasi'.

µ

No, siihen buffiin tietysti!

I.S
14.12.2011, 15.22
Ihme uikutusta - aikuiset ihmiset! Nariskaa kotona, niin teette palveluksen koko tälle foorumille!

MacGyver
14.12.2011, 17.11
^Näin on. Mutta kolme kierrostako on pisin matka myös ensi vuonna? Olin jo henkisesti valmistautunut palaamaan lyhyempiin matkoihin, mutta ehkä tuota pitää lähteä taas yrittämään.

AnttiL
14.12.2011, 17.18
Tuli ylläri postissa! Kiitokset Terolle!

Atze09
14.12.2011, 17.57
Tuli ylläri postissa! Kiitokset Terolle!

Samat sanat, hieno ylätys ja pelastus tähän päivän kun töissä oli tänään ihan per ..... sta .....
Harmi vaan että 2012 en pääse osallistumaan :mad:

JackOja
14.12.2011, 19.13
...Nariskaa kotona...

Mutta jos kotona ketään ei kiinnosta tää aihe :D


^Näin on. Mutta kolme kierrostako on pisin matka myös ensi vuonna?....

Eikös se mennyt niin, että ensi vuonna on neljän kierroksen vuoro ja 2013 taas kolme .

Tmh
14.12.2011, 19.25
Tahko MTB:n sivulla se mainitaan mystisesti näin:

"Viime kesän perusteella näyttäisi siltä, että myös ensi kesänä pisin matka olisi 180 km. Viime kesänä kolme kierrosta ajoi ilahduttava määrä kuskeja, joten jatkettaneen näin. Mutta kun järjestäjänä on sudeettisavolainen, niin suattaahan se olla toisinnii ... Misteepä näitä voi etukäteen tietää:-)"

Buffi kolahti täälläkin postilaatikkoon. Oli kiva ylläri. :)

aautio
14.12.2011, 19.53
Kiitos Tahkon suuntaan jouluisesta ylläristä, täähän oli hiano kuvio!

Jussi T.
14.12.2011, 20.07
Kiitos Tero ja Virve hienosta jouluyllätyksestä! Huivin perusteella on tullu vieraat jo hölkkäpolullakin kysymään että oisko liian tiukkoja ratoja aloittelijoille. Toivottavasti os.ennätykset paukkuu jatkossakin -yöllä ainakin on tilaa;-).

akumatias
14.12.2011, 20.16
Kiitokset Terolle Joulupostista :)

hupiti
14.12.2011, 22.49
Kiitokset myös täältä postilaatikkoon kolahtaneesta mukavasta ylläristä! Alustavasti ajattelin jo että Tahkoa on tämä polkija riittävän monta kierrosta kiertänyt, mutta voihan jummi jammi, tässähän pitää nyt alkaa pian tehdä jotain että selviäisi maaliin 11. kerran ensikesänä.

Herman
15.12.2011, 09.15
Tahko MTB:n sivulla se mainitaan mystisesti näin:

"...järjestäjänä on sudeettisavolainen..."

Liekö Tero kauaskin Savosta muuttanut vai onko sudeetti- (jälleen kerran!) ymmärretty väärin :cool:.


Saivartelua, niin onkin.

MutaMika
15.12.2011, 10.21
Valmiina ainakin ilmoittautumaan 120km matkalle. Valmius ajamiseen on sitten tässä vielä työn alla ja en tiedä tuleeko siitä valmista...

VilleP
15.12.2011, 17.46
Kiitoksia buffista. Oli kyllä mieluinen yllätys sen postilaatikosta löysi. Ens vuona taas mukaan ja jos kolme kierosta ajetaan niin vakavissaan täytyy tuota uhkarohkeata temppua kokeilla :)

Gekko
15.12.2011, 21.13
KIITOS, TERO! Fiksu veto ;) Näin asia hoidetaan...

cujo
15.12.2011, 23.50
Olihan se kusti polkenut minullekkin BUFFin laatikkoon. Tosin oli kiertänyt vanhan osoitteen kautta.
ISO KIITOS!


Kotona tai foorumilla valittamisesta:
Kuluttajahan saa narista ostamastaan palvelusta, jos se ei hänen mielestään kata ennakko-odotuksia. Ja nyt Tero vastasi tähän narinaan.
Tosin mitään velvoitetta tähän ei ollut, koska sitä ei oltu luvattu 120km osallistujille. Kaikilla oli vain ennakko-odotus edellisten vuosien myötä.

Ja asiaan.. olenko valmis Tahkolle 2012... no en tod. Ny tarttis tehrä jotain...

Sprintrs
16.12.2011, 10.31
Saa kait sitä hieman narista maksavana asiakkaana. Jos vaikka sillä jotain vaikutusta järjestävälle taholle olisi. Muutenhan sitä pian maksettaisiin 200 euroa saamatta mitään palveluja.
Itselle en sitä buffia kyllä kaipaa, menisi suoraan kaapin pohjalle.
Tahkolle ensi kesäksikin tähdätään. Kalusto vain pitäisi pian tilata, että kesäksi ehtii saada. 29 -jäykkäperä vai täpäri, kuukausi mennyt miettiessä. Tarkoitus kun on pärjätä viiskymppisten
sarjassa. Ainakin viime vuoden tulosten perusteella kolmen joukkoon täysin mahdollista päästä.
Eli ei olla vielä valmiina.

A_Telkkä
17.12.2011, 20.01
Lämmin kiitos postissa saapuneesta Buffista! Osoittaa erittäin hyvää pelisilmää.

Omalla kohdallani buffiasia ei vaikuttanut tippaakaan viime vuoden osallistumiseen tai viime kesän maalintulon euforiaan - eikä varsinkaan ensi kesän osallistumiseen. Mutta hel*etin paljon parempi fiilis treenata nyt kun voi kietaista uuden turkoosihuivin päähän! :) [ja joskus se treenifiilis on todellakin pienistä asioista kiinni...;]

Itse kysymykseen liittyen: en ole. Majoitus sen sijaan jo varattu ja ensi kesänä reissuun tulee yksi lisäpäivä maastontiedustelulle eli mestoilla to-su.

JJT
18.12.2011, 20.50
Hotelli varattiin jo viime vuonna lähtiessä, mutta mielenkiintoinen keskusteltu tästä saavutetusta edusta eli buffista on täällä käyty. Kiitos kaikille osallistuneille, vaikutitte varmaan buffin saapumiseen postissa, ja totta kai Terolle. Musta se kuuluu palkinnoksi pisimmän matkan ajajille ja sen voisi ensi vuonna lausua myös ääneen. Ajat ovat muuttuneet ja 120 ei ole enää kuninkuusmatka Tahkolla.

Tapahtuma maksaa mitä maksaa, mutta vakuutus olisi musta hintansa väärti, jos sen vaikka erillisenä voisi saada kuten ski.fi kortissa. Olisin sen valmis itselleni lunastamaan. Markkinat tämän ratkaisee, jos hinnoittelu on pielessä niin osallistujamäärät hiipuvat. Kesän ykköstapahtuma minulle ja yksi odotetummista hetkistä kun pääsee liikkeelle. Hinnalle on vastinetta 120 kilsalla joko tarralla tai tarralla ja buffilla. :D

Sanna04
18.12.2011, 22.57
Täällä teen suunnitelmia ensi vuodelle, joten kertokaas: tarkoitus olisi tällä hetkellä muutaman sadan maastokilsan kokemuksella lähteä Tahkolle mukaan. Kilometrejä varmasti ehtii kertyä hieman enemmän ennen tapahtumaa, joten mikä olisi sopiva matka ottaen huomioon muut ehdot? Kisassa mukana fillaroitsija, jota haluaisin ehtiä kuvaamaan (sekä tietysti mahdollisimman paljon muitakin osallistujia). Hän osallistunee 60 km matkalle, vaikka tänään väläyttelikin myös tuota 120 km reissua. Kannattaisiko minun siis ajaa 25 vai 45 km, jos ajattelisin jatkavani maaliin päästyäni pyörän ja kameran kanssa jonnekin hyvälle kuvauspaikalle. Onko siinä mitään järkeä, kun kuulemma joutuisin jonkun laskettelurinteen kiipeämään ylös, jos meinaan jostain hyvästä paikkaa saada kuvia. Toisaalta, kannattaako tuonne 25 km takia edes lähteä, olisiko se 45 km vähintään matkana? Jos kaveri meinaa ajaa kaksi kierrosta, niin sitten sillä mun matkalla tuskin on väliä, kun ainakin toiselle kierrokselle ehtinen hyviin asemiin kuvaamaan.

Ja missäs niitä hyviä kuvauspaikkoja ylipäätään sitten on? Maalisuoralta nyt ainakin saa helposti kuvia, mutta onko se sitten vähän tylsä kuvauspaikka kuitenkin..

JackOja
19.12.2011, 09.20
....Kisassa mukana fillaroitsija, jota haluaisin ehtiä kuvaamaan.... Kannattaisiko minun siis ajaa 25 vai 45 km, jos ajattelisin jatkavani maaliin päästyäni pyörän ja kameran kanssa jonnekin hyvälle kuvauspaikalle. Onko siinä mitään järkeä, kun kuulemma joutuisin jonkun laskettelurinteen kiipeämään ylös, jos meinaan jostain hyvästä paikkaa saada kuvia....

Mun mielestä sun pitää nyt valita lähdetkö sää tonne ajamaan VAI kuvaamaan. Veikkaan, että joutuu aika paljon säätämään jotta osuisit oikeaan aikaan johonkin hyvälle kuvauspaikalle kuvaamaan jotain tiettyä ihmistä ja vielä bongaat sen siitä väkijoukosta. Ja jos olet ajellut niin halunnet varmaankin suihkuun ja ruokaa.

Jos sille henkilölle on ihan oleellista saada itsestään kuvia ajamassa Tahkoa niin suosittelen, että ajatte yhdessä 60km ja pysähdytte ottamaan kuvia aina välillä?


...missäs niitä hyviä kuvauspaikkoja ylipäätään sitten on?

Minkälaisia kuvia haluat ottaa?


Maalisuoralta nyt ainakin saa helposti kuvia, mutta onko se sitten vähän tylsä kuvauspaikka kuitenkin..

Maalisuora on aika lyhyt muutama sekuntti aikaa ottaa se kuva ja tylsähän se on.

elasto
19.12.2011, 11.00
Oon asb:n kanssa samaa mieltä, eli pitää valita lähteekö kuvaamaan vai ajamaan. Matkaksi suosittelen 60km, niin pääsee nautiskelemaan sentään koko rahan edestä edes yhden kokonaisen kierroksen mahtavaa reittiä jos ei kunto riitä useampiin kierroksiin. 25km ja 45km mun mielestä vähän turhia lähteä ajamaan jos jaksaa tuon 60km ajaa kun niillä matkoilla ei pääse edes koko reittiä näkemään. Vaikka sun kaveri ajaisi jopa tuon 120km matkan ja on ok kunnossa ja sä ajaisit 60km, etkä ole yhtä nopea kuski, niin tuskin ehdit mitään kuvaamaan. 120km matkalle on lähdetty viime vuosina muistaakseni klo 9 ja 60km jos menee hitaimmassa lähtöryhmässä, niin lähtö ollut muistaakseni klo 10. Tuossakin kaveri saisi jo tunnin etumatkaa, joten riippuen teidän vauhtierosta, voitte jopa tulla samaan aikaan maaliin tai jopa kaveri ennen sua. Paha sanoa kun ei tiedä yhtään kuinka nopea kuski sun kaverisi on ja kuinka nopea itse olet.

MPI
19.12.2011, 12.56
Käy yöllä vetämässä 60 km. Ei tartte valitella ja ruikuttaa jonoista. Päivällä sitten kuvaa. IMHO paras paikka kuvata on loppulasku. Saa hyviä pelonsekaisia naamoja sekä taitavaa ajamista kennolle.

TMS
19.12.2011, 15.05
Kiitos Buffista! Näyttää ja tuntuu hyvälle päässä:)

Onhan se totta, kuten edellä mainittiin, että ei se 120 km ole nykyisellä radalla enää mikään äärisuoritus, eli ymmärrän kyllä jos jatkossa Buffi jaetaan vain pisimmän matkan ajaneille (jonka toivon olevan 180 km). Onpahan sitten porkkana Buffin muodossa lähteä ajamaan pidempää matkaa:)

Cranky
19.12.2011, 17.02
Parempi myöhään kun ei milloinkaan. Kiitokset Terolle Buffista!

MTBVespa
19.12.2011, 21.09
Tainnu aika monella joutua buffi heti pesuun, ku on turahtanu tahmeat huivin kylkeen pakettia avatessa...

TVE
01.01.2012, 22.20
Buffikeskustelusta itse otsikon kysymykseen...Ei ole vielä valmiutta...

Saisikos kokeneilta kahden kierroksen väeltä vinkkejä kuinka valmistautua satakakskymppiselle? Kysyjän taustana vielä se, että tahkon 60km matka kulkee noin 3h+ vauhdissa, joten onko realistista ottaa 7h alitus tavoitteeksi? Pyöräilyharrastusta on sen 5v taustalla, ahkeraa 60km matkojen kisaamista siis ja pyöräilyä vuoden ympäri...
Jos normaalisti xcm 60km kisamatkoja varten reenaa 3h "pitkiä lenkkejä"/tunnin kovempia vetoja niin onko oletettava että kahdelle kiekalle aikovan olisi reenailtava säännöllisesti 6h lenkkejä? Aika hurjalta tuntuisi moinen ajatus...

Minkälainen ajoteho tuottaa parhaan lopputuloksen (esim. keskisykkeenä) on kun vertaa 60km matkan täysvauhtista rääkkiä 120 matkan vauhtiin? Voisi kuvitella että aivan anakynnystä ei jaksa 7tuntia kukaan hipoa(voin olla kyllä väärässäkin?)?

Kommentteja kuuntelen mielelläni aiheesta, josko sitä ois valmiina sit kesäkuussa:) heh...

Hyvää alkanutta vuotta kaikille!

mikkox
02.01.2012, 16.19
Toistaiseksi en taida olla vielä valmis. Johtunee ehkä siitä, että olen päättänyt lähteä ajamaan kahta kierrosta. Tuli jo viimeksi mainittua (uhottua) heti 60km jälkeen, että tuo on niin lyhyt tuo yksi kierros, jos sitä ens vuonna sitten kaksi. Kuukauden päästä se on kai pistettävä ilmoittautuminen heti sisään, niin ei varmasti pääse perumaan lupauksiaan ;)

Vähän samoja pohdintoja itsellä ollut kuin yllä. Kahdella edellisellä kerralla 60km on mennyt noin 3h 30min ja nyt pitäisi sitten jotenkin miettiä kuinka kovaa sitä uskaltaa ensimmäisellä kierroksella ajella. Toinenhan on sitten helppo, eli niin kovaa kun siinä vaiheessa vielä jaksaa :D Tavoite aikaa en laita, kunhan pääsen maaliin. Vähän olen yrittänyt alkaa seurailemaan noita keskisykkeitä, josko siinä olis hyvä indikaattori myös tuosta jaksamisesta. Tässä on kuitenkin vielä puolivuotta aikaa treenailla. Tulis vain lunta niin pääsisi hiihtamään. Tuolla vesisateessa ei viitsi metsässä rymytä pyörällä.

Ikuhaka
02.01.2012, 17.07
Juu...valmius on vielä kaukana, kun ei oikein jaksa tätä jatkuvaa syksyä...

TVE: Oman kokemuksen myötä arvioisin, että tavoite on realistinen, kun kerran toissa vuonna itsekin 7 tuntia alitin. Taustaltani taidan olla vanhempi ja huonokuntoisempi sinua, vaikka noita maratoonikisoja on tullut ajettua vähän pidempään.
Viime vuonna ajoin samalla alkuvauhdilla, joka sitten kyllä osoittautui liian kovaksi kuumuuden kera, joten katsoin terveellisemmäksi vaihtoehdoksi keskeyttää tokalla kierroksella Kinahmin jälkeen. Syyt edellä mainittuun mielestäni löytyvät huonommasta edellistalvesta (vähemmän tunteja), eikä niinkään pitkien lenkkien määrästä.

Itse pidän tärkeänä ajaa noita kuustuntisia edes muutamia pohjille, jotta on luottamus siitä, että jaksaa yleensä istua satulassa noin pitkään. Säännölliset kuudentunninlenkit veisivät kokonaismäärän jo sille tasolle, etten taida siihen itse kyetä.

Parhaimmillaan olen ajanut lähes anakynnyksellä marakisan, mutta yleensä syketaso kyllä laskee kisan loppua kohti jonkun verran. Paras tieto Tahkon kahta kierrosta varten olisikin se, paljonko syke (rasitustaso) pitää olla alle normaali marakisan, jotta homma pysyy toisella kierroksella kasassa. Veikkaisisin, että ~10 pykälää alle anakynnyksen kun ajais (jos pää kestäis), niin vois olla loppumatkasta sopivasti voimia jäljellä. Toisella kierroksella on kyllä aikaa loppukiriin vaikka kuinka.

Hyvää kuluvaa vuotta kaikille! T. Ilkka

Olmi
02.01.2012, 21.22
Kuinka valmistautua Tahko 120km:lle?



TVE: ... Syyt edellä mainittuun mielestäni löytyvät huonommasta edellistalvesta (vähemmän tunteja), eikä niinkään pitkien lenkkien määrästä.

Parhaimmillaan olen ajanut lähes anakynnyksellä marakisan, mutta yleensä syketaso kyllä laskee kisan loppua kohti jonkun verran. Paras tieto Tahkon kahta kierrosta varten olisikin se, paljonko syke (rasitustaso) pitää olla alle normaali marakisan, jotta homma pysyy toisella kierroksella kasassa. Veikkaisisin, että ~10 pykälää alle anakynnyksen kun ajais (jos pää kestäis), niin vois olla loppumatkasta sopivasti voimia jäljellä. Toisella kierroksella on kyllä aikaa loppukiriin vaikka kuinka.


Ilkalla hyviä kommentteja 120km valmistautumiseen. Kaikki tosiaan lähtee talven ahkeruudesta - niin kuin pyöräilyssä yleensäkin. Mun yhden kerran 120km ajon kokemuksella tuo jälkimmäinen argumentti olisi edellistä tärkeämpi. Keskeistä tosiaan on pitää koko kaksi kierrosta syketasoja selkeästi alle tavallisen marakisan. 10-15 pykälää saattaa hyvin riittää.

Pitkiä lenkkejä ei varmaan kovin usein tarvitse käydä tahkoamassa, jos vain talven ja edellisvuosien pyöräilypohjat ovat kunnossa. Mulla tuli viime kesänä elämäni pisin pyörälenkki ajallisesti juuri 120km kierroksella ja homma pelitti ihan mukavasti. En muista elämässänikään ylittäneeni neljää tuntia pyörälenkeillä kuin muutamia kertoja.

Minä rakentaisin niin, että lisäisin sunnuntailenkkien pituutta aina Tahkoa päin mentäessä touko-kesäkuussa. Sen viimeisenkään pitkän treenilenkin ei tarvitse yltää kuuteen-seitsemään tuntiin, mutta kehon pitää saada ärsyke siitä, että sellainen on seuraavalla viikolla tulossa. Hyvän kunnon ohella hyvä tankkaus on sitten ennen tapahtumaa kaiken a ja o. Kisa-aamulla ei saa olla nälkä, mutta silti vedetään iiiiiso aamupala.

ahmaniemi
02.01.2012, 21.23
Itse olen pari kertaa ajanut 120km. Treeniin kannattaa lisata kevaasta lahtien pitkia (5-6h), mutta niita ei tartte tehda kuin kahden - kolmen viikon valein, muut treenit vk ja max kannattaa pitaa ennallaan. Keskisyke kannattaa pitaa 10-15 pykalaa alempana kuin normi maratonilla, muuten tulee noutaja. Itella normi mara 165-175 bpm ja 120km 150-155 bpm. Yhden kierroksen aikaan voi lisata noin 15 min per kierros. Uskon etta nopeitten 2 krs menee siten, etta tahtaa vakiovauhtiin, silloin ekan pitaa menna melko rennosti ja tokalla sitten antaa kaikkensa...


Buffikeskustelusta itse otsikon kysymykseen...Ei ole vielä valmiutta...

Saisikos kokeneilta kahden kierroksen väeltä vinkkejä kuinka valmistautua satakakskymppiselle? Kysyjän taustana vielä se, että tahkon 60km matka kulkee noin 3h+ vauhdissa, joten onko realistista ottaa 7h alitus tavoitteeksi? Pyöräilyharrastusta on sen 5v taustalla, ahkeraa 60km matkojen kisaamista siis ja pyöräilyä vuoden ympäri...
Jos normaalisti xcm 60km kisamatkoja varten reenaa 3h "pitkiä lenkkejä"/tunnin kovempia vetoja niin onko oletettava että kahdelle kiekalle aikovan olisi reenailtava säännöllisesti 6h lenkkejä? Aika hurjalta tuntuisi moinen ajatus...

Minkälainen ajoteho tuottaa parhaan lopputuloksen (esim. keskisykkeenä) on kun vertaa 60km matkan täysvauhtista rääkkiä 120 matkan vauhtiin? Voisi kuvitella että aivan anakynnystä ei jaksa 7tuntia kukaan hipoa(voin olla kyllä väärässäkin?)?

Kommentteja kuuntelen mielelläni aiheesta, josko sitä ois valmiina sit kesäkuussa:) heh...

Hyvää alkanutta vuotta kaikille!

JTG
02.01.2012, 23.16
120 läpäisy ei varmasti vaadi sen kummempaa erikoisharjoittelua. Itsekkin sen läpäisyasenteella vetänneenä sanoisin, että viettää vaan mahdollisimman paljon aikaa fillarin päällä 4...1vk ennen tahkoa. Viikkoa ennen kun vetää pari tuplatreeni päivää peräkkäin, niin varmasti on sopivan jumissa, että malttaa aloittaa sopivan hiljaa, vielä kun kevennysviikolla tankkaa itsensä porsaaksi :p.
Urheilusuoritusta varten olen ihan väärä henkilö neuvomaan ketään, mutta toisaalta kohtalainen esimerkki siihen, miten vedetään "pystymetsästä" juoksutreenauksen perään 5 viikossa itsensä läpäisykuntoon, niin että olis kolmaskin kierros mennyt todennäköisesti +4h vauhdilla (joutuukohan lunastaa puheensa ensi kesänä?...)

juu-zo
03.01.2012, 13.41
Mökki varailtu ja valmistautuminen tämän vuoden tahkoon voi alkaa. Varmasti aikalailla erilainen reissu tulossa kuin viimevuonna. Niin ja 60km lähdetään taas polkemaan ihan omaa kelloa vastaan.

KHP
05.01.2012, 20.22
Jos mielenkiinto kaikkiin tiepätkiin riittää niin 120km menee samaan tahtiin ku 60km.

Gekko
08.01.2012, 12.19
Buffikeskustelusta itse otsikon kysymykseen...Ei ole vielä valmiutta...

Saisikos kokeneilta kahden kierroksen väeltä vinkkejä kuinka valmistautua satakakskymppiselle? Kysyjän taustana vielä se, että tahkon 60km matka kulkee noin 3h+ vauhdissa, joten onko realistista ottaa 7h alitus tavoitteeksi? Pyöräilyharrastusta on sen 5v taustalla, ahkeraa 60km matkojen kisaamista siis ja pyöräilyä vuoden ympäri...
Jos normaalisti xcm 60km kisamatkoja varten reenaa 3h "pitkiä lenkkejä"/tunnin kovempia vetoja niin onko oletettava että kahdelle kiekalle aikovan olisi reenailtava säännöllisesti 6h lenkkejä? Aika hurjalta tuntuisi moinen ajatus...

Minkälainen ajoteho tuottaa parhaan lopputuloksen (esim. keskisykkeenä) on kun vertaa 60km matkan täysvauhtista rääkkiä 120 matkan vauhtiin? Voisi kuvitella että aivan anakynnystä ei jaksa 7tuntia kukaan hipoa(voin olla kyllä väärässäkin?)?

Kommentteja kuuntelen mielelläni aiheesta, josko sitä ois valmiina sit kesäkuussa:) heh...

Hyvää alkanutta vuotta kaikille!
Kyllä mä sanoisin että tuonne seitsemän tunnin pintaan ja allekkin saat mentyä aivan tuolla samalla treenillä.
Mä oon ainakin tuohon seitsemään tuntiin saanu könyttyä itteni aivan marakisapohjalta. Tosin tuo jälkimmäinen kierros on aina aika tervanjuontia.

Tottakai pitkänmatkan treenaaminen auttaa mutta en mä kyllä jaksa...eikä oikein oo aikaakaan tehdä tuollaisia monituntisia treenejä.
Normilenkit taitaa olla 2-3h

Tosin mun ei kannata ketään ruveta neuvomaan...Kun en oo kun kahdeksan kertaa(muistaakseni) ajanu Tahkon 120. ;)

TVE
09.01.2012, 16.08
Hyviä ja perusteltuja kommentteja, kiitos!

Mitenkähän tuo tankkaus puoli ajon aikana kannattanee suorittaa, normaaliin tapaan jokunen geeli+urheilujuomaa kuten normi matkoilla vai ehkäpä hiukan jotain kiinteämpää(banaania,rusinaa,energia patukkaa)? Lähes koko päivän mittaisella "retkellä" saattaa tulla nälkä eikä pelkkä sokeri litku uppoa toivotulla tavalla...

Pelkkä läpäisy ei ole se haaste omalla kohdalla vaan se että löytyisi se oikea rasitustaso jolla pitää suht tasaisena vauhti loppuun asti ilman totaali nitkahdusta... Kyllähän se niin on että jo ekan yrittämän jälkeen on asiassa viisaampi joten sitä odotellessa.

Nyt vaan ulkoilua koneistoon ja helmikuun alussa sormi napille, kyl se siitä:)

JTG
13.01.2012, 22.55
Hyviä ja perusteltuja kommentteja, kiitos!

Mitenkähän tuo tankkaus puoli ajon aikana kannattanee suorittaa, normaaliin tapaan jokunen geeli+urheilujuomaa kuten normi matkoilla vai ehkäpä hiukan jotain kiinteämpää(banaania,rusinaa,energia patukkaa)? Lähes koko päivän mittaisella "retkellä" saattaa tulla nälkä eikä pelkkä sokeri litku uppoa toivotulla tavalla...

Pelkkä läpäisy ei ole se haaste omalla kohdalla vaan se että löytyisi se oikea rasitustaso jolla pitää suht tasaisena vauhti loppuun asti ilman totaali nitkahdusta... Kyllähän se niin on että jo ekan yrittämän jälkeen on asiassa viisaampi joten sitä odotellessa.

Nyt vaan ulkoilua koneistoon ja helmikuun alussa sormi napille, kyl se siitä:)

kuuro auttaa sokeaa tjsp...

selkeitä tankkaus paikkoja on alun asvalttipätkä toisella kierroksella, kinahmin takasuora, eli pitkä tieosuus molemmilla rundeilla, sekä tiepätkä ennen loppunousua. Tuo tarkoittaa 5 tankkauspaikkaa seitsemään tuntiin. Itse vedin noissa pätkissä aina ison Maximin geelipussin, olisko joku 100g/kpl (~80gHH). Juomaliuos taisi olla joku 5%, jota meni 5litraa (keli oli kuumin mahdollinen suomen oloissa?) Jos tarvitsee leipää, banaania, tai muuta kiinteätä matkan aikana, niin jo se yksistään todistaa, että ollaan liikkeellä läpäisyasenteella. Hiilaria kerpele, sano! :mad:

Eli hiilaria naamaan niin paljon kuin vatsa vetää, mun tapauksessa 100g/h (ylikin, koska vedin kierrosten välisellä +5min juttelutauolla 2kpl korpeliittipiirasta).

Mitäs vielä...niin joo suolaa voi tarvita, etenkin kuumassa kelissä, vaikkei sitä koskaan ennen ole tarvinnutkaan "lyhyillä" 4h lenkeillä. Annosteluohjeena olkoon "kramppien alettua mielummin kourallinen nopeasti nieltynä oksennusta vältellen, kuin hippunen kielen alle sulamaan"

Leku
14.01.2012, 03.26
Nöy problem jtg ät 180km. KUN lähdet, miä kuittaan maksun. Diil?

JTG
14.01.2012, 12.12
Joku kompa tässä nyt on...
Mutta kiinni hitsas! Paas ilmoitus sisään. Rahat saat täysimääräisenä takas jos en ilmesty viivalle.

Leku
14.01.2012, 13.59
No jos mä lähetän postia järjestäjälle saatesanoilla: "On se senverran hölömö että saattais se vaikka läpäistä ja onhan se jo melkein alottanu treenauksenkin". Eiköhän näillä perusteilla numerolappu irtoa, taikka sitte muutetaan kööpenhaminaan.

AnttiL
14.01.2012, 14.11
Mökki varattu ja eiköhän sitä 120km matkalle lähdetä!

dirtyrider
14.01.2012, 15.16
Annosteluohjeena olkoon "kramppien alettua mielummin kourallinen nopeasti nieltynä oksennusta vältellen, kuin hippunen kielen alle sulamaan"

Tätä tuli noudatettua turhankin kirjaimellisesti, meinasi väkisin tulla vatsan sisältö ylös kun ajohanskalla rouhaisi taukopaikalta suolaa suuhun.. Pahaa tekee vieläkin ajatus.

JTG
15.01.2012, 01.06
Eikös se mennyt niin, että ensi vuonna on neljän kierroksen vuoro ja 2013 taas kolme .

Attanas Leku! Tääkö se koukku sitten oli?

Nooh, aloitetaan harjoittelu jo vappuna. :rolleyes:
ja tosiaan, millähän ilveellä järjestäjä laskee mut reitille, vai onko sinne päässeet aina kaikki halukkaat vaikka muuta uhkailevatkin?

Leku
15.01.2012, 21.02
No sen takia sinne ei mukamas päästetä amateureja, kun nehän latistaisivat mittelön hohtoa vahingossa pärjätessään. Ajatteles, että jos tommonen toppahousu kuten sinäkin ajaisi palkintopallille 200km treenillä... *juu ei aseteta ulkoisia paiseita*

Mites täysin hypoteettinen keskeytys sanktioidaan?

JTG
16.01.2012, 19.29
...Vai että palkintopallille. Jos nyt ehtis palkintojenjakoon.

Sotaa ei lähdetä häviämään, joten sanktioista on turha keskustella, mutta triangelilla hapetus maistuu aina!

px
22.01.2012, 15.05
Tahko MTB:n sivuilta ja naamakirjastakin bongattua:

2012 matkoista on tullut hieman kyselyä. Perusmatkojen suhteen tutut ja turvalliset matkat ovat ennallaan. Tosi pitkänä matkana tänä vuonna on vuorossa neljä kierrosta eli 240 km. Pysymme siinä suhteessa siis jo aiemmin toteutuneessa 180/240 km vuorottelussa.

Lisäksi yöpyöräily (60 km) on viime vuoden tapaan ohjelmassa sekä uutena juttuna iltapäivän 25 km ilman ajanottoa.

hema
22.01.2012, 19.06
Osaisiko joku luonnehtia 25 km reitin vaativuutta lapsia ajatellen? Millaisella ajokokemuksella/kunnolla tuonne voisi lähteä ilman että reissu muuttuu pelkäksi kärsimykseksi?

Iltapäivälähtö on hyvä idea, ainakin teoriassa mahdollista ajaa itse yksi kierros ja lähteä perheen kanssa lyhyelle matkalle jälkeenpäin.

Sprintrs
22.01.2012, 20.31
Enpä tarkemmin tiedä vaativuutta, ei se kuitenkaan mitään tienpohjaa kai ole. Viime vuonna jäi hyvin mieleen äiti/tytär pariskunta, jossa tyttö ehkä noin 7-8-vuotias. Ohi menin vasta loppumatkasta, joten pääsivät varmaan perillekin. Jos tuloksia oikein tulkitsin niin aikaa heillä kului noin 5,5 tuntia. Ohituskohdassa oli kyllä ihan kunnon maastoa. Sitkeä sissi tuo tyttö.

usko juntunen
22.01.2012, 21.05
Osaisiko joku luonnehtia 25 km reitin vaativuutta lapsia ajatellen? Millaisella ajokokemuksella/kunnolla tuonne voisi lähteä ilman että reissu muuttuu pelkäksi kärsimykseksi?

Iltapäivälähtö on hyvä idea, ainakin teoriassa mahdollista ajaa itse yksi kierros ja lähteä perheen kanssa lyhyelle matkalle jälkeenpäin.

https://picasaweb.google.com/108037142476657975777/Tahko25kmReittia?authkey=Gv1sRgCNrrg7D1jbzzUQ Muutama kuva 25km reitiltä. Josko jotain apua.

Riippuu minkä ikäisistä lapsista kyse? Sanoisin että kohtuullisen vaativa pätkä lapsia ajatellen. Lähdön jalkeeen ei juurikaan tiepätkiä. Nousuja sensijaan on ihan kohtuullisesti, ensimmäinen jo muutama kilometri lähdöstä. Loppunousu Tahkon päälle on aikamoinen. Mutta, kuten jo aiemmin mainittiin reitin on kiertänyt kovin pieniäkin maastopyöräilijöitä. Jos mahdollista reittiin kannattaa tutustua etukäteen. Tuo 25km pätkä on helposti "saavutettavissa" ja löytyy helposti myös mulloinkin kuin tapahtumapäivänä.

eskoaa
23.01.2012, 00.25
Usko puhuu asiaa...

Meidän junnut ovat tuota matkaa ajelleet, 11-14v maastopyörä koululaiset.
Nämä ovat kuitenkin lajia harrastaneet 3-5 vuotta ja lähes kaikkien kanssa käyty reitti ajamassa etukäteen ennen kilpailua.

Reitti sisältää pahoja nousuja ensikertalaisille, suosittelen ennakkoon tutustumista.
Reitti ollut merkitty jo ainakin torstaina.

lansive
24.01.2012, 11.36
Meillä nyt syksyllä 13 täyttävä poika on ajanut tuon 25 km reitin pari kertaa. Varovaisen kiinnostunut on ollut lähtemään kesällä 45 km lenkille. Ei siis mitenkään kilpaa ajettu, vaan lähinnä normaalia lenkkivauhtia. Aikaa on mennyt vähän alle 2,5 tuntia.

Terwis
26.01.2012, 13.44
Kiitos Tero puhelusta ja palautteestasi. En aio muuttaa mielipidettäni tapahtumasta enkä aio muuttaa aiemmin tänne kirjoittamiani viestejä. Jotta peli olisi tasapuolista kummallekkin niin poistan foorumin suoman anonymiteettini ja paljastan että viestien takana olen minä Sami Tervakari. Mistä lie nimimerkki tullut.

hema
26.01.2012, 19.21
Kiitos vastauksista tuota 25km reittiä koskien. Perheen pienin on kesällä vielä hetken 8v., eikä kovin tosissaan pyöräillyt. Silloin tällöin tunnin-parin lenkkejä helpoilla poluilla ja siirtymillä. Täytyy tehdä jonkinlaista testilenkkiä keväällä niin voi yrittää arvioida tilannetta. Vaikeinta taitaa olla vakuuttaa herra itse, kun halut on kovat.

lai
26.01.2012, 21.42
Perheen pienin on kesällä vielä hetken 8v., eikä kovin tosissaan pyöräillyt. Silloin tällöin tunnin-parin lenkkejä helpoilla poluilla ja siirtymillä.
Varmasti vaativin ja vaarallisin paikka lienee tuo loppulasku. Siinä jos pääsee vauhti karkaamaan niin vauhtia onkin melkoisesti. Siitä kun ottaa lipat niin voi loukata pahastikkin. Lisäksi vaarana on noissa muissakin paikoissa nopeammat kuskit. Taitoa niillä on varmasti väistää pienempiä, mutta aina voi käydä vahinkoja etenkin laskuissa.

ReLe
27.01.2012, 08.54
Hyvä että vuorovuosittainen pitkänmatkan traditio jatkuu. On enemmän motivaatiota ajaa talvella kun tietää mikä odottaa.

mikkox
30.01.2012, 09.53
Saapa nähdä milloin toi meidän kohta 6v tyttö alkaa haluamaan kanssa ajamaan Tahkolle, kun on syntymästään saakka, lähes joka vuosi tuolla mukana ollut :D Viime kesä ajeltu maasto lenkkejä ja ensi kesänä uudella pyörällä varmaan vielä enemmän ja pidempiä, kun tuntuu tuota intoa olevan.

Positiivista oli huomata kun TahkonMTB:n netti sivuja kävin katsomassa, että siellä on jo ensi kesän aikataulu ja muutakin informaatiota saatavilla. Ei sillä että noilla mitään vielä tekisi, mutta viime vuonna taisi tulla suurin osa infosta todella myöhään tuonne sivuille, jos en väärin muista.

Ja itse aiheeseen, valmistautuminen aloitettu parin Alppitalo huoneiston varaamisella. Alkaa muodostua vakio kämpäksi vähitellen tuo paikka meidän porukalle.

JackOja
30.01.2012, 14.12
Hemmetti! :eek:

Joku k*sim*lkku on varannut porukan monivuotisen perinnemökin jo nyt! Ja sen naapurikämpäkin, GRRrrr :mad:
Muuten voiskin olla valmis...

Nyt meni pasmat sekaisin, hälytysmeili lähti justiinsa asianosaisille :)

William
30.01.2012, 14.42
Vaikea sanoa, että valmis vai ei. Ainoastaan Vuokatti MTB 46km matkalta kokemusta tähän saakka.

Maantiellä tullut tehtyä muutamia reiluja 200km lenkkejä, mutta eipä se niin raskasta ole kuin maasturointi näillä nousuilla.

Matkaksi meinasin 120km. 60km ehkä liian "lyhyt" kun noin kauaksi kotoa uskaltaa ja toisaalta 240km tarkoittaisi palauttelua aina ensi vuoden Tahkoa varten.. Kai se on vaan hullujen hommaa, meinasin vielä nauttia iltamenoista tapahtuman jälkeen ja pisimmän matkan ajon jälkeen se ei olisi mitenkään mahdollista.

Nyt vaan hiihtäen/juosten kuntoa alle ja jonkun verran maasturilla ajamista. Meni iskarit maasturista ja en nyt jaksaisi niitä heti uudestaan korjauttaa jos on joku ominaisuus, ettei kestä pakkasta.

Coast_artillery
15.02.2012, 10.31
Moro,

Mökki varattu ja haaveena ajaa 120Km tänä vuonna. Tosin tavoitteena vain päästä maaliin. Voi sitten kertoa ajaneensa :)

/Tomppa

Jussi_L
16.02.2012, 23.42
2 mökkiä, ilmastoinnilla varustettuna (enää ei öitä hikoilla), varattu ja lähtijöitäkin on kohta 20 kasassa. Ajamiseen on kai aina valmis, jos ei ajasta puhuta :)

AnttiL
28.02.2012, 14.11
Mökkikin ehti jo taas vaihtua.
Valmis? Henkisesti joo kahdelle kiekalle, muuten vaatis hiukka treeniajoa.
Onko koskaan ajateltu 120km joukkue sarjaa? aivan kuten 60km matkalla?

heze
28.02.2012, 19.21
Matka päätetty (240km), mökki varattu, rengasvalinta tehty, pyörään tehty osapäivitys, reenit aloitettu :)

gts/R
28.02.2012, 20.25
Ja nettisivujen mukaan ilmoittautumisen pitäisi alkaa viimeistään huomenna!

mikkox
28.02.2012, 22.16
^Itse olen miettinyt ihan samaa, että tulee kiire tuon ilmoittautumisen avaamisen kanssa. Ettei vain olisi imoittautumisjärjestelmän testausta ulkoistettu Intian suuntaan, kuten VR teki omalle lippusysteemilleen ;)

juh0
01.03.2012, 11.02
60 km tänä vuonna tavoitteena, alppitaloa varaukseen. Jotain päivitystä ehkä tulossa myös ajokalustoon. Toivottavasti on yhtä lämmin sää kuin edellisellä kerralla!

HiMa
01.03.2012, 11.19
Toivottavasti on yhtä lämmin sää kuin edellisellä kerralla!

Eikä! 5 astetta vähemmän riittäis aivan hyvin ;)

LJL
01.03.2012, 11.23
Eikä! 5 astetta vähemmän riittäis aivan hyvin ;)

+1… Oli ihan hemmetin kuuma viimeksi, pääsisi nesteiden yms puolesta helpommalla jos vähän viilenisi.

Onko Tahkolla muuten koskaan satanut??

-Lauri

EDIT: Siis Tahko MTB:n aikana :D

ReLe
01.03.2012, 11.28
240km olis suunnitelmissa ja myös kesän päätavoite (syksyllä sitte Haanja terveenä olis toiveissa) Treenit on sujuneet syksystä 2-3h päivittäisten työmatkojen muodossa. Lisänä pari muuta treeniä viikkoon. Välillä on tosin tullut pitkähköjäkin katkoja. Kun lumet sulaa, pitää Vätterniä kohti kasvattaa päivittäisiä tuntimääriä ja intensitiivisempien treenien määrää. Sen jälkeen vähän keventää kohti Tahkoa, niin eiköhän siitä selvitä. Mitään mökkejä ei ole varailtu mutta lomat on anottu.

juh0
01.03.2012, 13.29
Eikä! 5 astetta vähemmän riittäis aivan hyvin ;)

Joo, semmonen 20-25 olis siedettävä, se viimekesän 30 astetta varjossa oli jo turhan kuuma. Tosin 25km reitillä se ei vielä liikaa verottanut.

Tmh
01.03.2012, 15.37
Onko Tahkolla muuten koskaan satanut??

-Lauri

EDIT: Siis Tahko MTB:n aikana :D

Just passeli sää on ollut parina viime vuotena. Jatketaan samaan malliin vain.

Olikohan 2003 vai 2004 kun oli kalsa noin 10-13 asteen sää ja sadetta ripotteli koko ajan. Tais olla ehkä 2004?

2007 muistaakseni eka kiekka meni auringon paisteessa ja tokalla tuli Kinahmin päällä kunnon ukkosmyräkkä/kaatosade.

Tais jonakin toisenakin vuotena tulla kunnon kuuro iltapäivällä. Muistelisin vain että oman 60:n jälkeen lounastelin hotellin buffeessa kun taivas "repesi" ja sitä vettä tuli oikeasti kuin saavista kaatamalla.

Voi olla jotain heittoa vuosissa mutta on siis sadellut enemmän taikka vähemmän...

Rata oli aikaisemmin myös huomattavasti mutaisempi. Vaikkei joka vuosi satanutkaan tapahtuman aikana niin jo yhden kiekan jälkeen oli kuski ja fillari kunnolla mudassa. Viimevuosina rata on ollut kyllä poikkeuksellisen kuiva. Nuo Golfkenttien hiekkatiet vei paljon hyvää mutakkoa pois...

Heli
01.03.2012, 17.53
Vuonna 2002 tuli ainakin vettä sen verran reilusti sekä etukäteen, että päivän aikana, että paikoitellen piti arvuutella missä se polku kulkee. Oli semmoisia 3x5m syviä mutaisia lätäköitä monessa paikassa, sai kahlata aika paljon. Lähtökin oli vielä suoraan rannan suuntaisesti lahden päästä suoraan erittäin märälle pururadalle. Samoin olin tuolloin 2007 toisella kierroksella Kinahmilla, kun taivas repesi. Ei vähään aikaan ollut mitään saumaa nähdä missä polku menee, Kinahmilta alas tultiin lievässä mutavyöryssä.

Aikaisempina vuosina tosiaan keli on ollut selkeästi inhimillisempi ja räväkät paikalliset iltapäiväukkoskuurot oli aika yleisiä. Eli jos ei ehtinyt sataa kisassa, niin sitten viimeistään buffettijonossa.

keppi
01.03.2012, 22.00
Vinkkejä ensikertalaiselle? Voimien jaosta, fillarista (täpäri vai jäykkäperäinen), mistä vaan?

juhone
01.03.2012, 23.22
Vinkkejä ensikertalaiselle? Voimien jaosta, fillarista (täpäri vai jäykkäperäinen), mistä vaan?

Komppaan keppiä. Tänä kesänä olisi tarkoitus ajaa Tahko ekaa kertaa. Yksi kierros riittänee ensikertalaiselle.

juh0
02.03.2012, 10.30
Komppaan keppiä. Tänä kesänä olisi tarkoitus ajaa Tahko ekaa kertaa. Yksi kierros riittänee ensikertalaiselle.

Täyttä kierrosta en ole itsekään ajanut, mutta tänä vuonna sille olisi tarkoitus lähteä. Rauhallista ajoa, reilusti nestettä mukana ja tietty hyvä pohjakunto on mulla taktiikkana. :)
Niin ja itse lähden täpärillä, onhan se vähän painava mutta niin kiva ajaa :D

mikkox
02.03.2012, 10.57
Täppärillä varmasti mukavin tuo ajella, mutta ei se kalustosta ole kiinni. Toissa vuonna 240km kierrettiin sinkulalla. Taisi siinä sentään etujousto olla. Ei tuossa yhdessä kierroksessa matka tapa vaan se vauhti, eli aluksi kannattaa ottaa rauhallisesti, vaikka porukaa menee ohi joka puolelta. Kyllä ne alkaa sitten tulemaan selkä edellä vastaa kinahmin nousussa. Ensimmäiset 10km kun on melkein kokonaan asfaltti/hiekka tietä, niin helposti innostuu liikaa. Kyllä sitä maastoakin sieltä tulee ja ihan kunnollista.

MTB 50+
02.03.2012, 12.40
Paljonko Tahkolla on nykyään näitä hiekka- ja asfalttisiirtymiä ?

Olen ollut siellä viimeeksi kuusi vuotta sitten ja reitti on kait hiukan muuttunut sen jälkeen.

Zarni
02.03.2012, 12.51
Paljonko Tahkolla on nykyään näitä hiekka- ja asfalttisiirtymiä ?50/50 (siirtymät/polut) on aika lähellä totuutta.

zeizei
02.03.2012, 13.05
...eli aluksi kannattaa ottaa rauhallisesti, vaikka porukaa menee ohi joka puolelta. Kyllä ne alkaa sitten tulemaan selkä edellä vastaa kinahmin nousussa.

Päinvastoin ainakin, jos osaa maastossa ajaa ja yrittää hyvää aikaa saada. Alussa niin kovaa kuin pääsee (peesejä hyödyntäen) kuitenkaan punarajalle vetämättä, että sitten polulla saa ajaa omaa vauhtia. Polulla ohittaminen on sen verran hankalampaa, että "oma paikka" pitää löytää ja hakea niillä tieosuuksilla. Toki, jos loppuajalla ei ole väliä niin sitten vaan nautiskelemaan letkan mukana loppua kohden vauhtia kiristäen :)

Polkujen osuus kuulostaa prosenteissa pieneltä, mutta ainakaan kelloa vastaan ajaessa tuo ei juurikaan häiritse. Nousuissa leveämpi baana on pelkästään hyvä asia ja tasaisemmilla tieosuuksilla voi vuorovetoja hyödyntäen vähän hengittää ja syödä patukkaa. Alamäet mennään kuitenkin pääasiassa polkuja pitkin ja ne onkin aika makoisia.

MTB 50+
02.03.2012, 13.07
Kiitos tiedosta Zarni. Tämä vaikuttaa matkan valintaan.

mehukatti
02.03.2012, 13.25
Jos TdH meni viime kokeilulla neljään ja puoleen tuntiin, niin mikäs voisi olla sopiva tavoiteaika Tahkon 60km:lla?

Zarni
02.03.2012, 13.27
Kiitos tiedosta Zarni. Tämä vaikuttaa matkan valintaan.Kaksvitosella saat eniten polkua suhteessa matkan pituuteen...

MTB 50+
02.03.2012, 13.32
Kaksvitosella saat eniten polkua suhteessa matkan pituuteen...
sinne sitten ;)

izmo
02.03.2012, 13.57
Jos TdH meni viime kokeilulla neljään ja puoleen tuntiin, niin mikäs voisi olla sopiva tavoiteaika Tahkon 60km:lla?

Veikkaus jotain 3 h paikkeilla...:seko: ittellä menis TdH viiteen tuntiin arviolta....

zeizei
02.03.2012, 14.04
Jos TdH meni viime kokeilulla neljään ja puoleen tuntiin, niin mikäs voisi olla sopiva tavoiteaika Tahkon 60km:lla?

Riippuu toki hyvin paljon millä välineellä ja kuinka paljon peesiä hyödyntäen tuo TdH on ajettu, mutta joku 3.30 voisi olla oman LyhytPirkka/Tahko-vertailun perusteella siellä päin.

zeizei
02.03.2012, 14.06
ittellä menis TdH viiteen tuntiin arviolta....

:D ehkä nastarenkaisella DH-pyörällä.

lansive
02.03.2012, 14.07
Jos TdH meni viime kokeilulla neljään ja puoleen tuntiin, niin mikäs voisi olla sopiva tavoiteaika Tahkon 60km:lla?

Mulla meni viime vuonna TdH 4.45 ja Tahko/60 aikaan 5.19 (viiteen tuntiin tähtäsin). Tahkolla ei oikein kulkenut ajo kun helteen takia tuli nukuttua huonosti ja pyörässä voimansiirto reistaili.

zeizei
02.03.2012, 14.20
Hyvää vaihtelua näköjään :) Laitetaan vielä omankin arvauksen perusteet.
-Lyhyt Pirkka (134km) maantiepyörällä vetohommiin osallistuen pyörät pyöri: 4:13
-Tahko60 pari viikkoa tuon jälkeen 3:42

Pirkan olisi päässyt vähän kovempaakin, mutta Tahkolla kyllä otetiin kaikki irti.

Muistin tuon oman pirkan ajan vähän yläkanttiin, mutta keskariksi tekee aika saman kuin mehukatilla TdH. Edelleen heittäisin tavoitteeksi tuon 3.30, mikä kyllä vaatii ihan reipasta ajoa, mutta jos mäki nousee ja voimia on vielä lopun nousuissa niin voisi olla tontilla.

juh0
02.03.2012, 14.44
Viimekesän 25km meni aikaan 2:00:16, ei sillä ihan kärkipäätä vielä ahdisteltu.
Nyt olis 60km tavoitteena alle viisi tuntia, saa nähdä miten äijän käy! :D

Zarni
02.03.2012, 15.02
Polkujen osuus kuulostaa prosenteissa pieneltä, mutta ainakaan kelloa vastaan ajaessa tuo ei juurikaan häiritse. Nousuissa leveämpi baana on pelkästään hyvä asia ja tasaisemmilla tieosuuksilla voi vuorovetoja hyödyntäen vähän hengittää ja syödä patukkaa. Alamäet mennään kuitenkin pääasiassa polkuja pitkin ja ne onkin aika makoisia.Poluthan Tahkolla on toki makoisia, mutta eikö se olis mukavampi, että siellä olis enemmänkin niitä makoisia polkuja per kierros? Nykyisestä 60 km reitistä ensimmäinen kolmannes on Nilsiän lyhyttä polkupätkää lukuunottamatta käytännössä luokiteltavissa siirtymäksi.

Itse asiassa voisi olla hyvä vaihtoehto ilmoittautua kaksvitoselle ja ajaa se kahteen kertaan...




BTW, milloinkas 2007 pitkämatkaiset saa Buffinsa? :rolleyes:

zeizei
02.03.2012, 15.52
Poluthan Tahkolla on toki makoisia, mutta eikö se olis mukavampi, että siellä olis enemmänkin niitä makoisia polkuja per kierros?

Kyllä, jos ajajia olisi korkeintaan kymmenesosa nykyisestä tai jos ei ajettaisi kelloa vastaan. Tuo nykyinen reitti on aika hyvä kompromissi kuitenkin, kun ottaa huomioon ajajamäärän. Jos ajettaisiin pelkkää polkua niin sitä jonossa kiroilua olisi vielä suurempi osa matkasta ;) Kyllähän nuo tieosuudet toki retkeilymeiningillä mukana oleville on melko tylsiä, mutta omaa ennätystään havittelevat saavat niillä hyvin haettua parempia asetelmia seuraavalle polkuosuudelle.

Coast_artillery
02.03.2012, 19.03
Ei tuo ilmoittautumissivu tullutkaan... Vaikka tokihan tässä on vuorokautta vielä jäljellä ;)

/Tomppa

EDIT: Aukesihan ja ilmoittautuminen hoidettu 120km matkalle. Mutta ennen Tahkoa ajetaan ainakin Tour de Tampere, hyvää harjoitusta :)

juho_u
02.03.2012, 21.36
Eiköhän tuonne ensikertalaisena pidä kesällä lähteä, jos ei satu venekisojen kanssa päällekkäin