Näytä tavallinen näkymä : Turun pyöräkaupat
Jäi vaan siitä kaupasta hieman kummallinen olo käydessäni..
millä tavalla ? perustelut olisivat hyväksi....
millä tavalla ? perustelut olisivat hyväksi....
Palvelualttius ei ollut ihan huippuluokkaa ja palvelu itsessään oli mielestäni hieman asiantuntematonta. Erityisesti jos liike edustaa etsimääni tuotetta.
En kovin yleisesti voi tuomita yhden kokemuksen perusteella - lähinnä jäin miettimään onko sellainen tapana siellä.
Mistäs Turussa päin kannattaisi lähteä katsastamaan pitkän huiskeelle kaverille succiksia, kalsareita ja isoja kenkiä (todennäköisesti shimpan 48)? Turkuun kuitenkin lähdössä iltareissulle, niin ei oikein ole aikaa ajella kaikkien liikkeiden kautta kysymässä ei oota. :)
Jäi vaan siitä kaupasta hieman kummallinen olo käydessäni..
Minulle jäi samanlainen fiilis käydessäni Berggrenissä. Minua "palveli" röökii vetävä vanhempi mies, joka vaikutti erittäin tympääntyneeltä ja jäi ihan sellainen fiilis et olin luvattomasti tunkeutunut hänen pihalleen. Hyllyssä kuitenkin hyvin tavaraa etenkin vähän harvinaisempaakin. Fixi tavaraa hyvin tarjolla.
Mistäs Turussa päin kannattaisi lähteä katsastamaan pitkän huiskeelle kaverille succiksia, kalsareita ja isoja kenkiä (todennäköisesti shimpan 48)? Turkuun kuitenkin lähdössä iltareissulle, niin ei oikein ole aikaa ajella kaikkien liikkeiden kautta kysymässä ei oota. :)
Kannattanee tehdä ensin soittokierros akselilla www.nextbike.fi (http://www.nextbike.fi), www.velotema.com (http://www.velotema.com) ja www.ajopyora.fi (http://www.ajopyora.fi).
Erinomaista palvelua jälleen kerran Turun ajopyörässä.
En tiedä johtuuko siitä että naama alkaa olla tuttu vai mistä....
Paha Kani
20.07.2010, 11.26
Berggren on kyllä omassa ekologisessa lokerossaan aika vahvoilla. Se ketjupolttava lippispäinen mörkö ei välttämättä ole esiintymiskyvyiltään blondatun kännykkäkauppiaan tasolla, mutta jos sitä ei pelästy, niin homma kyllä hoituu. En mä mitään hifipyörää siellä välttämättä huollattaisi, mutta vaimon kauppamankelit ja vanhat helkamat käyvät kyllä Berggrenillä.
Kävipä kerran niinkin, että törmäsin intersportin "huoltoon" vietyyn fillariin Berggrenin pajalla.
No blondattua kännykkäkauppiasta minä viimeiseksi pyöräkaupassa haluaisin nähdäkkään... Mutta onneksi on muitakin asiallisempia pyöräliikkeitä Turussa.
Kyllä pitää taas kehua tuota Nextbiken toimintaa. Kävin maanantaina kyselemässä olisiko aikaa kiristää pyöräni keskiö. Kyllä, olisin voinut ja ehkä myös osannut tehdä sen itsekin, mutta kun ei ole tarvittavia työkaluja enkä viitsi sellaisia nyt ostaa.
Kiire työllä ei ollut, torstaina vasta seuraavaksi lenkille. Olisin voinut jättää pyörän hetikin, mutta en viitsinyt lähteä ajokengillä kaupungille kävelemään. Siispä sovin pyörän viemisen tiistaiksi. Lupasivat laittaa viestiä kun homma on valmis, samana päivä eivät ehdi. Tänään sitten tuli viesti, että pyörä olisi valmis. Kävin siis hakemassa pyörän ja kunnossa tosiaan oli. Hintakin oli todella kukkaroystävällinen.
Edellisen kerran kävin kysymässä kiekkojen rihtausta ja se tehtiin samantien.
Erittäin hyvä on Pyöristi Paimiossa. http://www.pyoristi.fi
Mittatilauspyöriä ja kaupassakin monia pyöriä. Pikkukorjaukset voidaan tehdä odottaessa, ja siinä odotellessa on kummassakin kädessä kaikenlaista tarpeellista pyöräkamaa kotiin tuliaisiksi.
Kannattaa soittaa sähköposteihin vastaukset voivat kestää.
MontMacMilburn
23.07.2010, 14.34
Peruspyörähuolto ainakin sujuu StarVelos-putiikissa. Aikataulu ja hinnat on kohillaan...
rikardo+
28.07.2010, 16.20
Velotema kilpailee kyllä tiukasti universumin paskimman pyöräkaupan tittelistä.
Jo aikaisemmin olen joutunut toteamaan että polkupyörien tekniikasta kaverit ovat aivan pihalla.
Tänään yritin ostaa vaatepuolta (kun tällä sektorilla ei ole Turussa liiaksi tarjontaa)
ja kun olen ajatellut aina välillä tukea jotain paikallistakin toimijaa.
Olen aikaisemmin käynyt 4 kertaa kysymässä paclite housuja, ja velotemassa on todettu että tule ensiviikolla, silloin on.
ei ikinä ollut.
Sitten odotin kuukauden ja soitin ja oli kuulemma housukuorma saapunut, kerroin tulevani huomenna hakemaan.
Tällöin liike olikin suljettu 2h ennen sulkemisaikaa.
Tämä on vielä minusta aika semi normaalia , tai ainakin todella yleistä , eikä minua tuo vaivan näkö vaivannut.
Tänään kävin tarkastamassa että vieläkö ko housut olivat hyllyssä ja kerroin iäkkäälle myyjälle ihan ystävälliseen sävyyn että olen ollut aika sitkeä asiakas näitten suhteen.
Kaverilla ei taida olla kaikki ihan kohillaan kun alkoi vaahdota todella tylyyn sävyyn " että semmosta se elämä vaan on kovaa ja oliko sulla vielä muuta asiaa" jne.
olin kyllä kovasti hämmästynyt myyjän randomaalisesta kaytöksestä.
Onneksi Foxcomppia voi suositella, sillä se on aivan super!
Ja mitä ei sieltä saa kannattaa kyllä ostaa sovinnolla vaikka CRC:stä
Itselläkin on huonoja kokemuksia velotemasta, minulle iäkkäämpi myyjä kertoi kun kyselin pyöräjuttuja aloittelevana pyöräilijänä ettei tämän foorumin juttuja kannata lukea eikä ainakaan uskoa.
Suositteli 54 kokoa vaikka muutamaa kuukausi aikaisemmin nuorempi myyjä kertoi että 54 on minulle aivan liian suuri. Kun tämän kerroin kyseli nuoremmalta löytyykö, oikean kokoista ei kaupassa ollut kokeiltavaksi. Se jäi siihen.
Ikävä kyllä monessa kaupassa on asenteena että ei edes yritetä myydä pyörää, jollei ole asiakkaalle sopivaa pyörää kaupassa homma jää siihen. Ainakaan minun ei tee mieli ostaa mitään.
Ei pidä tyrkyttää vaan palvella asiakasta, myydä sopiva ja asiakkaan toivomuksien mukainen pyörä vaikka sitten tilaamalla.
Komppaan edellisiä Veloteman suhteen, ilmeisesti sattui sama myyjä kohdalle. Valitettavaa, jos myydään asiakkaalle sitä mitä kaupasta löytyy eikä sopivaa...
Niin myytiin meikäläisellekin pari vuotta sitten se mitä kaupasta löytyi, eikä sopivaa. :mad: Fillari liian pienellä rungolla ja sitten kun kysyttiin että onko sopiva niin vastaus oli että "kyllä se sopii." En astu enää jalallanikaan kyseiseen liikkeeseen... pitäkää tunkkinne :cool:
Vähän samanlaisia kokemuksia itellä tuli saman myyjän kanssa oikein nauratti jälkeenpäin."Yritin" ostaa heiltä Bluen runkoon kasatun cyclocrossarin ja vaihdossa tarjoin konan hypridiä kauppa olis ehkä onnistunut ,mutta menin huomauttamaan muutamista jutuista ja äijä suuttui eikä keskustellu mun kanssa enää no pyörä löytyi samana päivänä muualta.
Brentian
01.08.2010, 14.31
Itse olen asioinnut Veloteman kummankin, vanha äijä ja nuori heppu, kanssa pari kertaa. Nuorempi kertoi, että omistavat putiikin yhdessä. Nuori heppu on mukava, hoitaa mielestäni hommat hyvin ja on muutenkin kaikinpuolin asiallinen. Se vanha äijä onkin sitten tapaus. Aukoo päätä, on töykeä eikä vaan ymmärrä. Sen nuoren hepun pitäis lunastaa se käppänä ulos niin meininki muuttuisi.
Aceman87
02.08.2010, 02.17
Raispossa oli satulatolppa-asioissa hyvää palvelua pari päivää sitten. Tosin Tunturi-puolen vanhaparta on sekin aika mörkö, mutta tuntuu osaavan asiansa. Huollon puolen tyypit taas olivat hieman nuorempia ja dynaamisempia, mutta silti viitsivät penkoa puljun kaikki jemma-laatikot läpi harvinaisemman tolpan perässä.
Kugelschreiber
02.08.2010, 09.40

Aijaa? Siellä on varmaan joku taikalaatikko, sillä kävin just viime perjantaina kysymässä 25,8 millistä satulatolppaa, ja kas, myyjälle ensimmäisenä käteen tarttunut oli oikeaa kokoa.
Jemmalaatikoista sen verran että em. paikasta perusmaantiejarrukahvoja kysyessäni annettiin mulle kätöseen Modolo Tangenziale 90 -jarrukahvat. Huokeat, kevyet ja retrosti aergon näköiset, joskin jarrutusteho ei ollut ihan tältä vuosituhannelta ;)
snowfake
04.08.2010, 10.24
Onko vinkata mistä löytäisi paitoja halvalla? Lidlinkin paidalla ajeltu metikössä ihan mallikkaasti :) Budgetissa oli vain pari S-kokoista.
Kohtuuhintaisesta, ei tarvitse olla halpa, takista(+housuista) voi myös antaa vihjettä. Kokeilin McKinleyn jotain takkia, muuten hyvä mutta eteenpäin kumartuessa otti hartioista kiinni...

stadium, top-sport, intersport, partiovaruste, erätukku jnejne
(aika moni noista löytyy esim myllystä)
snowfake
04.08.2010, 11.40
Hmh, Myllyssä kävin muistaakseni Intersportissa, Sportiassa ja vielä varmaan Top Sportissakin enkä muistaakseni nähnyt yhtään fillaripaitaa. Tai sitten vika on jossain muuaalla :)
Kohtuuhintaisesta, ei tarvitse olla halpa, takista(+housuista) voi myös antaa vihjettä. Kokeilin McKinleyn jotain takkia, muuten hyvä mutta eteenpäin kumartuessa otti hartioista kiinni...
Käväiseppä foxcompissa...
Täytyy taas kehua Turun Foxcompia. Eilen vein takakiekon sinne, tänään klo 12 tuli tekstiviesti että laakerit on vaihdettu. Nopea ja hyvä palvelu, ja usein tuntuu siltä että Tommi veloittaa työstään liian vähän.
grupetto
05.08.2010, 20.31
Kertokaahan turkkulaiset mikä liike kasaa kiekon (perus maantie) kaikkein parhaiten, nopeiten ja vielä kohtuullisin kustannuksin? Ja se uusi vanne pitäis sieltä saada myös. Itselläni mieleen tuli lähinnä Next Bike tai Foxcomp. Heittäkää vinkkejä..
Onko kukaan nähny Avid:in ilmauskittiä Turun kaupoissa??
Onko kukaan nähny Avid:in ilmauskittiä Turun kaupoissa??
kysy foxcompista ?
wanhassa saariossa oli kans joskus ilmaussettejä suoraan hyllyssä...
http://maps.google.fi/maps?hl=fi&ie=UTF8&ll=60.454258,22.272342&spn=0,0.063343&z=15&layer=c&cbll=60.454311,22.272502&panoid=WbyKm8bsEMti7aDoSxe1Uw&cbp=12,131.95,,0,2.5
joskus nakki ja soppa meinasin sellaisen sieltä tilatakkin kun silloin ei ollut hyllyssä ja hinta oli suht halpa 35e tilattuna tuonne mutta tilasin sitten tavaraa crc:stä joten ilmaus-setti tuli sitten samalla crcstä eikä tuolta...
kysy foxcompista ?
wanhassa saariossa oli kans joskus ilmaussettejä suoraan hyllyssä...
http://maps.google.fi/maps?hl=fi&ie=UTF8&ll=60.454258,22.272342&spn=0,0.063343&z=15&layer=c&cbll=60.454311,22.272502&panoid=WbyKm8bsEMti7aDoSxe1Uw&cbp=12,131.95,,0,2.5
joskus nakki ja soppa meinasin sellaisen sieltä tilatakkin kun silloin ei ollut hyllyssä mutta hinta oli suht halpa 35e tilattuna tuonne...
Foxcompista ajattelin aloittaa maanantaina.
Nettikaupoista niitä settejä saa mutta kun takajarru voima on ihan hukassa ja ei jaksais odottaa....
Foxcompista ajattelin aloittaa maanantaina.
Nettikaupoista niitä settejä saa mutta kun takajarru voima on ihan hukassa ja ei jaksais odottaa....
Ei ollu Foxcompissa.
Ajopyörässä oli hyllyssä hintaan 45€.
Kertokaahan turkkulaiset mikä liike kasaa kiekon (perus maantie) kaikkein parhaiten, nopeiten ja vielä kohtuullisin kustannuksin? Ja se uusi vanne pitäis sieltä saada myös. Itselläni mieleen tuli lähinnä Next Bike tai Foxcomp. Heittäkää vinkkejä..
Minulla olisi myös tarvetta kiekon kasaamiseen.
Onko jotain selvinny?
Minulla olisi myös tarvetta kiekon kasaamiseen.
Onko jotain selvinny?
Nyt en ole ihan varma kasauksen hinnasta, mutta hämärästi muistelisin sen olevan jotain 50-60e paikkeilla Foxcompissa. Soittamalla selviää tarkempi hinta ja ko. firmahan tuo maahan DT Swissiä, että myös palikat irtoaa aika hyvin hyllystä (myös maantie).

Pitää tehdä soittokierros.
Tarve olisi fitness pyörään saada levarikiekot. Ei kauheesti löydy valmiina sellaisia.
Turun pyöräkaupat ovat kovasti parantaneet toimintaansa viime aikoina. Valikoimaa on kiitettävästi, hinnat ovat kohtuullisia, osaaminen on hyvää ja jopa asenne usein kohdallaan.
Viime viikolla kutsui Turun Testiasema TuUL:n harrasteryhmän tutusttumaan uusin palveluihin ja samassa yhteydessä oli Ajopyörä esittelemässä toimintaansa.
Eilen meidät oli kutsuttu Next Biken pyöräilyiltaan. Kahvia,purtavaa, limua ja huolto-opastusta oli tarjolla. Talo oli täynnä, tunnelma hyvä ja kaikille jäi mukava maku.
Nyt meidän alan harrastajien on aika vastata kauppiaiden kutsuun. Hinnat eivät ole juuri nettikauppoja korkeampia, palvelu on ammattitaitoista, asenne kohdallaan ...
Ostin Ajopyörästä pyörän.
Palvelu oli hyvä ja ylivuotista mallia sai asialliseen hintaan.
Keskusteltiin vähän renkaista ja hyllyyn oli ilmestynyt asiakkaiden toivomia rengasmalleja joten näyttää siltä että asiakasta jopa kuunnellaan.
Kyllähän tuolta Ajopyörästä palvelua on jo saanut pitkän aikaa. :D Viimeksi kun hain takapakan ja uudet rissat koulupyörääni niin kovasti yrittivät myös kaupata ketjua, mutta sanoin että haen sen biltemasta kun sieltä tuota perus shimanon kasiketjua saa hintaan 9€. ;)
Ostin Ajopyörästä pyörän.
Palvelu oli hyvä ja ylivuotista mallia sai asialliseen hintaan.
Keskusteltiin vähän renkaista ja hyllyyn oli ilmestynyt asiakkaiden toivomia rengasmalleja joten näyttää siltä että asiakasta jopa kuunnellaan.
Joo onkohan ne antaneet sitten sille yhdelle myyjälle kenkää ,kyllä silti kehotan ottamaan tarkasti selvää itselle sopivasta rungon koosta ennekuin ostaa .itelle yritetty myydä kaksi kertaa liian isoa pyörää kun sattui olemaan varastossa.

Otan aina itse selvää rungon koon. Se on kuitenkin niin helppoa näin internet aikana. Jos vaan tietää mikä se oikea runko koko on.
Tällä hetkellä se on aika tarkasti tiedossa.
Jos jää myyjän armoille niin voi olla että se pyörä on ihan mitä sattuu, tätä on havaittavissa muuallakin kun Ajopyörässä.
Vähän sieltä (Ajopyörässä) tulee aina sellaista myynti puhe settiä että ei oikein jaksa mutta jos tietää mitä kaupasta haluaa niin sulkee vaan korvat ja osta sitä mitä on tullu hakemaan....
Melkein kaikki pyöräilyyn liittyvää tulee ostettua netistä mutta yritän tukea paikallisia kauppoja ja kehua jos on asiallinen hinta jossain tuotteessa.
Kerran kävin Velotemassa kysymässä pari asiaa. Venhempi mies palveli ja se olisi yhtä hyvin voinut näyttää keskaria naamaan. Ja 20€ takakasetin vaihdosta halusi (eli olisin tuonut takarenkaan irrallaan). Enpä jäännyt keskustelee asiasta sen enempiä.. Sinne en kyllä vaivaudu mennä enää.
Ajopyörässä hoitui vitosella odotellessa.
Pariin otteeseen olen käynyt kysymässä asioita itäisellä pitkäkadulla sijaitsevasta pikkupuodista (en tiedä nimeä, talo nro ehkä 28-30) kun sijaitsee sopivasti työpaikan vierellä. Oli lähellä että crc:n tialus olisi lähtenyt samaan hintaan mutta ei sittenkään, harmi sinänsä. Aina on kyllä ollut ystävällistä palvelua ja vaikuttaa tietävän asiosta jottain eikä yritä tyrkyttää toista tuotetta vaikka tilaustavaraksi menisi
Vähän sieltä (Ajopyörässä) tulee aina sellaista myynti puhe settiä että ei oikein jaksa mutta jos tietää mitä kaupasta haluaa niin sulkee vaan korvat ja osta sitä mitä on tullu hakemaan.....
Toissa kesänä todennäköisesti joku harjoittelija yritti myydää pyörää jossa oli jarruina "Shimanon Avidit". Jarrut oli Avidin mekaaniset levyjarrut, BB7:t tai vastaavat, ja fillari oli joku cyclocross-henkinen. Olin vaan että justiinsa enkä viittiny edes kysellä enempää.
Talven lomia ja poikkeavia aukioloaikoja
Turun liike suljettu 18.12.2010 - 30.1.2011
Siinä meni suunnitelmat tutustua liikkeeseen.. melkeen naapurissa vieläkin. Noh pitää mennä tutustumaan Nextbike:en sitten, kaverin alakerrassa kun asuu
onnimanni
19.12.2010, 11.49
Kerran kävin Velotemassa kysymässä pari asiaa. Venhempi mies palveli ja se olisi yhtä hyvin voinut näyttää keskaria naamaan. Ja 20€ takakasetin vaihdosta halusi (eli olisin tuonut takarenkaan irrallaan). Enpä jäännyt keskustelee asiasta sen enempiä.. Sinne en kyllä vaivaudu mennä enää.
Ajopyörässä hoitui vitosella odotellessa.
Pariin otteeseen olen käynyt kysymässä asioita itäisellä pitkäkadulla sijaitsevasta pikkupuodista (en tiedä nimeä, talo nro ehkä 28-30) kun sijaitsee sopivasti työpaikan vierellä. Oli lähellä että crc:n tialus olisi lähtenyt samaan hintaan mutta ei sittenkään, harmi sinänsä. Aina on kyllä ollut ystävällistä palvelua ja vaikuttaa tietävän asiosta jottain eikä yritä tyrkyttää toista tuotetta vaikka tilaustavaraksi menisi
Aika on rahaa ja usein pyöräliikkeillä ei ole kumpaakaan. Paitsi talvella.
Hei,
Tarkoitus olisi lähteä katselemaan Bianchia Turun suunnalta. Hinnathan näyttävät olevan samat niissä harvoissa paikoissa, joista Bianchia ylipäätään saa. Osaisitteko sanoa, kuinka kiinteitä nettisivujen ovh:t ovat ja mihin kannattaisi esim. hyvän palvelun toivossa suunnata? Velotema, Raispo, KevytPyörä(hinnat?)... kokemuksia? Mitä muita?

Velotemasta olen pari pyörää ostanut, saanut hyvää palvelua. Ajopyörä ei yleisesti ole kovin hyvässä huudossa, mutta huhut kertovat että viime aikoina kyseisestä liikkestä on jopa palveltu asiakasta! Bianchia taitaa saada molemmista. Tampereelle asti jos jaksaa lähteä nii SUP (http://www.suomenurheilupyora.fi/) myy Bianchia, voi tehdä löytöjä. Jos merkki ei ole kiveen hakattu niin Cube & Basso löytyy Turun Nextbikestä Linnankadulta, hyvää palvelua. Felttiä myynnissä monessa liikkeessä, jälleenmyyjät löytyy täältä (http://huntteri.fi/jalleenmyyjat/lansi-suomi/all).
Veloteman palvelu tuntuu olevan kiinni siitä, kumman myyjän kanssa asioi. Nuoremmalta saa hyvää palvelua.
Onko missään paikallisessa fillariliikkeessä mittapukkia?
jannevaro
30.05.2011, 13.32
Onko missään paikallisessa fillariliikkeessä mittapukkia?
Ei (tietääkseni) Turussa ole.
jannevaro
30.05.2011, 13.34
Olen myös tehnyt Velotemassa sen nuoremman kaverin kanssa ihan tyytyväisenä kauppoja. Kevytpyörää en sen sijaan suosittele. Velipojalle yrittä kaupata aivan liian pientä runkoa kun isompaa ei ollut kaupassa väittäen että kyllä se hyvä on.
Onko missään paikallisessa fillariliikkeessä mittapukkia?
Ei (tietääkseni) Turussa ole.
Ei minunkaan tietääkseni, mutta piti silti varmistella, kun ei ole ihan vähään aikaan tullut kivijaloissa piipahdeltua. Taitaa pääkaupunki kutsua, jos tuollaista palvelua haluan. Tai sitten Nummelan Probike.
Hääppönen
31.05.2011, 00.18
Ei minunkaan tietääkseni, mutta piti silti varmistella, kun ei ole ihan vähään aikaan tullut kivijaloissa piipahdeltua. Taitaa pääkaupunki kutsua, jos tuollaista palvelua haluan. Tai sitten Nummelan Probike.
Nummelan Probikestä erittäin positiivinen kokemus. Uskaltaa suositella!
Foxcompille taas plussaa.
Kiekkojen rihtaus nopealla aikataululla vaikka liikkeessä oli kauhea kuhina kun kävin luovuttamassa ne.
Hinta oli myös ihan OK.
Nostellaas vanhaa aihetta. Kyllä oli huonoa palvelua Turun Velotemassa. Kävin viime viikolla koeajamassa yhtä pyörää ja myyjänä oli semmoinen vanhempi ukko, joka oli tosi töykeä asiakasta kohtaan. Tosi nihkeesti antoi pyörän koeajoon ja kun jotain kyselin pyörästä, niin ei tullut oikeastaan minkäänlaista vastausta. Tuntui, että ite tiedän ko. pyörästä enemmän kuin se myyjä (ja oma tietotaso ei ole korkea). Koeajaman pyörän hinta oli houkutteleva, mutta en tuohon puljuun eurojani anna, En voi suositella ko. liikettä kenellekään.
Veloteman kiinteistössä oli yöllä tulipalo.
Nyt on muuten Veloteman käyttö omalta osaltani loppu. Eivät sitten ole saaneet vastattua loppukesästä lähettämääni sähköpostiin. Jos se osoite on sivuilla näkyvissä, niin varmaan kannattaisi myös lukea sitä laatikkoa/vastata niihin posteihin. Em. + se vanhemman ukon vittumainen asenne = minun asiakkuuteni loppu.

Jep! Ite muistelen vielä "lämmöllä " sitä kertaa ,kun yritin ostaa samalta äijältä cc:tä.Ei sitä fillaria voi testata ulkona kun siellä on kurainen keli ja likastuu sitä paitsi se on ihan sopiva sulle .
Timppa H
25.12.2011, 12.28
Mihinkäs opiskelijaneiti voisi viedä citymaasturinsa renkaanvaihtoon (ja ostaa pistosuojatut talvigummit) Turkkusessa nyt kun ketunkolokin on lomilla? Comppi olisi ollut vielä lähistölläkin.
Viikate74
25.12.2011, 12.56
Mihinkäs opiskelijaneiti voisi viedä citymaasturinsa renkaanvaihtoon (ja ostaa pistosuojatut talvigummit) Turkkusessa nyt kun ketunkolokin on lomilla? Comppi olisi ollut vielä lähistölläkin.
Suosittelen Raispoa itäisellä pitkäkadulla. Muutenkin kun lukee tätä ketjua niin Raispoa on helppo kehua, olen ostanut monta maantiefillaria + perheen kaikki muutkin pyörät. Ja Merida Reacto 2012 team on nytkin sitä kautta tulossa. Lyhyt perustelu se että palvelu on aina ollut omaa luokkaansa ja mikä mulle tärkeintä voi asioita kysyä mailitse, aina olen saanut vastauksen vaikka olisin kysellyt tyhmiäkin. Vastailu maileihin pienissäkin kysymyksissä tekee sen että asiakassuhteelle on jatkumo. Hintakuvioissa on järkevän hintainen mutta en silti laske joka senttiä jos ostan +3ke fillaria vaan tärkeä on myös jälkimarkkinointi. Ongelmien tullessa kesken kauden on mukavampi vielä paikalliseen kuin alkaa kalastella osia ulkomailta ostettuun.
Jake_Kona
25.12.2011, 14.33
Itse olen asioinut ajopyörän/bikeshopin kanssa pari kertaa ja ollut erittäin tyytyväinen.
Palvelu ja asiantuntemus erinomaista:)
Pisteet menee myös minulta Raispolle. Asiallinen toiminta, hinnat mielestäni kohdallaan ja aina löytyy hieman aikaa jutustelullekin :)
Onko jollain tietoa että mikä pyöräliike tulee Kärsämäentielle Etolan vanhoihin tiloihin ?
Tuleekohan ihan uusi putiikki vai onko joku muuttamassa.
Ikkunoihin on siellä jo teipattu logoja ja ainakin Merida, Crescent, Helkama ja Bianchi tarrat näytti olevan jos oikein muistan kun nopeasti ohi ajoin.

Tuohan sinne muuttaa http://www.raispo.fi/
Olipas kiva käydä Next Bikessä, kun oli liike kiinni ilman mitään ilmoitusta. Elikkäs mitään ilmoa ei ollut liikkeen ovessa, eikä netissä kiinni olemisesta. PERK.LE tommosta touhua!!
Osaako joku sanoa, mistä turkulaisesta liikkeestä löytyisi sellaisia tosilämpöisiä kengänsuojia? Täällä olen kuullut puhuttavan jostain ihmesuojasta, jossa on karvavuori ja joka on megalämmin. Jotain sellaista voisin tarvita, kun varpaat ei tunnu pysyvän lämpiminä edes pikkupakkasella vaikka ajan vaelluskengillä kahdella sukalla.
Jake_Kona
19.01.2012, 21.30
Osta talvikengät shimano sh-mt91, ajopyörällä löytyy kokoja.
Itsekin ostaisin noi ellei olisi tullut hankkineeksi huonompia.
Mielestäni niillä ei ollut muita kuin normi kengänsuojia
Osta talvikengät shimano sh-mt91...
Noi ei ole talvikengät....
Noi ei ole talvikengät....
Ovat tai eivät mutta lämpimät ne ovat. Yksillä sukilla viiden asteen pakkasessa ja hyytävässä pohjoistuulessa 2.5 tunnin lenkillä jalat pysyivät mukavan lämpiminä.
Mielellään tukisi paikallisia liikkeitä, mutta Ajopyörässä tingattu hinta oli 195 €, Hi5Bikessä (http://www.hi5bikes.fi//product_catalog.php?c=68) 139 €....
Osaako joku sanoa, mistä turkulaisesta liikkeestä löytyisi sellaisia tosilämpöisiä kengänsuojia? Täällä olen kuullut puhuttavan jostain ihmesuojasta, jossa on karvavuori ja joka on megalämmin. Jotain sellaista voisin tarvita, kun varpaat ei tunnu pysyvän lämpiminä edes pikkupakkasella vaikka ajan vaelluskengillä kahdella sukalla.
Saatat ehkä olla kuullut Urheiluareenan (http://www.urheiluareena.fi/tuotteet/pyoraily/) kengänsuojista. Minulla on pari ja loistavat ovat kylmällä säällä. Tosin ajokenkään pitää saada mahtumaan myös talvipohjallinen.

Talvipohjalliset niissä on jo. Tuollaiset varmaan olis hyvät suojukset. Täytyy käydä katsomassa kun seuraavan kerran Tampesteriin suuntaa.
Plussat ajopyörän huoltoon.
Lyötiin Crown Race keulaan kiinni parissa minuutissa kun odotin tiskin toisella puolella.
Asiaan ehkä vaikuttaa se että olin ainoa asiakas....
Onko ny niin, että kukaan ei myy tällä hetkellä Cannondalea Turussa?
Se taitaa olla päivän tilanne. Diilerilista täältä (http://www.cannondale.com/fin/dealer-locator/)
Tamperetta ja Heslinkiä tarjoaa
Cyklooppi
27.01.2012, 21.45
Keskiviikko iltana tilasin Ajopyörän nettipuljusta jarrut ja tänään hain postista. Nopeeta ja taas tyytyväinen uusi asiakas.
Motörhead
29.01.2012, 17.56
Olisiko kellään suositella jotain fillariliikettä kun pitäisi saada suoristettuuksi vanne? Käsittääkseni moni ei edes tee sitä, saatika että osaisi sen.
Olisiko kellään suositella jotain fillariliikettä kun pitäisi saada suoristettuuksi vanne? Käsittääkseni moni ei edes tee sitä, saatika että osaisi sen.
Foxcompissa osataan.
Motörhead
30.01.2012, 15.51
Soittelin foxcompiin ja pirun halpaa oli vanteensuoristus 15€ per vanne. Noh tämä miksi kysyin vanteensuoristajaa juontuu siitä että. Ostin berggrenistä uuden polkupyörän ja siinä oli jo alunalkaen vanne ihan vinossa ja n. 2h:n ajon jälkeen hajosi jotain takakiekosta. Noh ne sitten otti pyörän takaisin berggrenille ja sanottiin että oli tyyppivika ja että uusi takakiekko vaihdetaan. Noh, pyörä tuli viime viikolla kotiini (uusi takakiekko paikoillaan) ja se takavanne heitti jotain melkein puoli senttiä! Enkä ollut metriäkään ajanut sillä. Soitin berggrenille ja valitin asiasta. Siellä yksi myyjistä oli ihan aggreissa ja väitti että "meillä täällä takavanne oli täysin suora, eihän tehtaalta voida venkulaa vannetta lähettää! ym." Nyt loppui pelleily sen liikkeen kanssa. EI MAKSA VAIVAA. Foxcompissa asioin jatkossa.
Ostin kuukausi sitten kettukaupasta KTM Ultran 29" ja edullisemmin kuin nettikaupasta !
Näin sitä pitää.
Nextbikessä sesongin kynnyksellä suljetut ovet? Lauantaina ja tänään maanantaina liike suljettu, liikkeen ovessa tai netissä ei mainintaa poikkeuksellisista aukioloajoista, ei vastaa spostiin tai puheluihin. ??
Aika outoa ettei edes oveen ole lappua laitettu...
Holidayman
19.03.2012, 18.00
Sama juttu oli vuosia sittenkin kun piti tavaraa toimittaa ei mitään tietoja miten paikalla/poissa.
Aika outoa ettei edes oveen ole lappua laitettu...
Ovessa oli piiiitkään lappu sairaslomasta. Tämänhetkisestä tilanteesta ei tietoa
Tänään oli Nextbike ainakin taas auki. Hetken turisin kauppiaan kanssa ostosten lomassa ja kuullosti siltä, että miehen kahdesti kaatanut tauti on nyt voitettu. Elikäs kauppa on taas auki. Nyt sitten kaikki joukolla asioimaan ko. liikkeeseen.
onnimanni
23.03.2012, 17.45
Kyllä Nextbike on auki ... tänään ostin uuden takapakan ja ketjut. Toivottavasti tämä liike pysyy Turussa . Palvelu on loistavaa.
Kiitokset Naantalin Forsportin huollolle :). Mun meni jotenkin pyörän etuvaihtaja sekaisin, enkä saanut sitä toimiin kuin isolla rattaalla. Ei auttanut sen kummemmin ruuvien kierto kuin vaijerin säätäminenkään. Forsporttiin olisin vissiin saanut ajan heti samalle päivälle, mutta ehdein viedä sen vasta seuraavana päivänä töiden jälkeen. Sitä seuraavana päivänä oli sitten jo pyörä noudettavissa. Nyt vaihteet toimii kuin ihmisen mieli :D. Nopeeta ja asiantuntevaa toimintaa.
Huono maku jäi Raispon Kärsämäentien myyjän asiantuntemuksesta.
Kyseessä oli nuori kaveri joka halusi näyttää "Tunturin maantiepyörää mikä heille
on tullut". Katselin kuitu maantiepyöriä, ja myyjä pokkana väitti että kyseinen Tunturi Professional malli
on kuitu rungolla. Näytti hitsaus saumoja ja sanoi kuiduksi. Tiesin että ei todellakaan ole hiilari pyörä, mutta
en jaksanut jäädä vääntämään. Hintaa pyörällä oli 999,-.
Ymmärrän että kaikkia runkoja ei voi muistaa mitä ne on, mutta jos ei tiedä, ei ainakaan kannata sanoa
asioita. Reilumpaa olisi sanoa että "tarkistetaan nyt tuo asia".
Jotenkin ihmeellistä kuvitella että hiilaripyörän saisi Tunturilta hintaan 999,-. Luulisi myyjän vähän tietävän noita
lähtöhintoja hiilarirungoille, ja lisäksi en ainakaan itse ole ainuttakaan hiilari maantiepyörää nähnyt jossa olisi Soran osasarja.
Muuten kyllä erittäin asiallinen ja mukava kauppa. Myöskin myyjä erittäin ystävällinen.
Toivottavasti ei vaan myy jollekkin sellaselle alumiini pyörää joka kuvittelee että nyt on hiilari alla.
Kaupanpurun suhteenkin tuo voi olla aika vaikea tilanne, kun on ostajan sana myyjää vastaan. "En varmana ole sanonu hiilari rungoksi ..."
Huomenna ois Meridan järjestämä koeajo tapahtuma, jos vaikka kerkeis kokeilee.
Onkos täällä foorumilla muuten porukkaa jotka on järjestämässä tuota Meridan koeajopäivää ?
Ilmeisesti ainakin Ultegra Di2 maantiepyörää ois ajettavana ? Mitenkäs nuo runkokoot, onko useampaa koeajettavissa esim. Sculture mallista ?
Kyllä Nextbike on auki ... tänään ostin uuden takapakan ja ketjut. Toivottavasti tämä liike pysyy Turussa . Palvelu on loistavaa.
Auki oli ja nopeeta toimintaa. Nyt Cube kulkee, ja minä olen auki... :eek:
no mut pääasia et Cube kulkee :)
Tietääkös joku liikettä Turusta/Turun seudulta, missä pääsisi koeistumaan/-ajamaan spessun satuloita? Lähinnä maantiemallit Toupe ja Romin kiinnostavat.
^mahtaakohan tämmönen linkki (http://www.specialized.com/fi/en/bc/SBCDealerLoc.jsp?cmd=query&address=turku&countryCode=FI&clientLng=%2022.259239&clientLat=60.449249) toimia?
Noniin, pienellä vaivalla olisi löytynyt taas tämäkin tieto. Kiitos! Pitänee soitella liikkeisiin ja kysellä lisää.
Turnipsi
30.05.2012, 12.38
Jälleen kerran loistavaa palvelua Next Bikessa. Menin säädättämään vaihteita toiveessa, että saisin pyörän vielä viikon aikana takaisin. Omistaja kuitenkin teki säädöt odottaessa. Mukaan tarttui vielä kupoliin täydellisesti sopiva Basson kypärä ja lasien päälle menevät pyöräilylasit. Harmi, että muutan kohta paikkakuntaa, enkä voi olla lainkaan varma, että lähiseudulta saa yhtä ystävällistä ja asiantuntevaa palvelua.
Moi. Kukas tietää mistä löytyy parhaat ja laajimmat maantiekenkä valikoimat Turussa ?
Pyörää odotellessa vois käydä kokeilemassa eri malleja.
Moi. Kukas tietää mistä löytyy parhaat ja laajimmat maantiekenkä valikoimat Turussa ?
Pyörää odotellessa vois käydä kokeilemassa eri malleja.
Eikö ketään turkulaista ole foorumilla. Vois tänään vielä käydä kokeilemassa jos sais tiedon missä paras valikoima.
Hyväst valikoimast en tiedä mut ajopyöräs on ainaki seinän täydeltä kenkää .. nettisivuilt varmaa löytyy tarkemmin valikoimasta ..
Mites onko joku tutustunut Raispon kärsämäentien valikoimaan ?
Mistään ei taida löytyä kattavaa "meillä kaikki merkit"-valikoimaa. Jos haluat kokeilla useampia merkkejä, joudut kiertämään kaupat läpi suunnilleen näin:
Specialized -> Foxcomp
Bontrager -> Velotema
Mavic -> NextBike
Shimano -> Ajopyörä
Lopuista putiikeista ei ole tietoa...
Ajopyörän varastotilanne vs. Bikeshop verkkokauppa päivittyy ymmärtääkseni jotakuinkin reaaliajassa i.e. jos tavara löytyy verkkokaupasta, löytyy se myös hyllystä.
Muiden kauppojen osalta kannattanee aloittaa soittokierroksella ja udella varastotilannetta.
Mihin Turussa kannattaisia viedä maantiekiekko rihdattavaksi? Edullinen pitäisi olla (edullinen kiekko, mutta ei viitsi käyttää itselle silti rihtausharjoittelukiekkona :)). Turkulaisliikkeet eivät kovin innokkaasti hintojaan nettisivuilla ilmoittele vrt. PK-seudun liikkeisiin. Hintaerot ovat kuitenkin ilmeisesti liikkeiden välillä jopa kymppejä.
Kaarinan pyörässä rihtaus 20e ku vie pelkän kiekon ja alta alle 30e.. Ite olen ainaki ollu tyytyväinen työn jälkeen..
Kaarinan pyörässä rihtaus 20e ku vie pelkän kiekon ja alta alle 30e.. Ite olen ainaki ollu tyytyväinen työn jälkeen..
Mites hinta verrattuna Foxcompiin ?
Mihin Turussa kannattaisia viedä maantiekiekko rihdattavaksi? Edullinen pitäisi olla (edullinen kiekko, mutta ei viitsi käyttää itselle silti rihtausharjoittelukiekkona :)). Turkulaisliikkeet eivät kovin innokkaasti hintojaan nettisivuilla ilmoittele vrt. PK-seudun liikkeisiin. Hintaerot ovat kuitenkin ilmeisesti liikkeiden välillä jopa kymppejä.
Lyhyen kyselykierroksen jälkeen hinta-arvioita eri turkulaisliikkeistä (kaikki hinta-arviot irtokiekkoon). Saa jonkinmoisen kuvan liikkeiden eroista, ties vaikka olisi jollekkin apua.
Nummenpyörä 30€
Velotema 20€ puolen ja toisin
Foxcomp 15-20€
Visan pyörähuolto/Saario 10-30€
Muista kuin edellämainituista lähialueen liikkeistä en kysellyt
Kiekossa oli pientä sivuheittoa, eli helpoimmasta päästä rihdattava. Päädyin viemään yliopistonkadulle Visan pyörähuoltoon sijantinsa vuoksi. Aamupäivästä vienti, illalla haku. Hinta 15€.

Ei tähän voi muuta kommentoida kuin, että Visan pyörähuolto ei petä. Aina on ollu hyvää ja tarkkaa palvelua, eikä ole tullut olo, että idiootti on saapunut paikalle, kun on asioista kysellyt. Sama todistus tuli kaveripiiristä viimeksi viime viikolla. Koska en osaa oikein mitään itse tehdä, niin hyvä ja luotettava huolto on kyl ensiarvoisen tärkeä. Eikä tämä ole edes maksettu mainos, ihan ilmainen.
"Next Bike Oy, Yrityksen tila: konkurssi"
http://www.kauppalehti.fi/yritykset/yritys/next+bike+oy/19572041
Olen jo pariin kertaan ihmetellyt, miksi putiikki on ollut kiinni neljän aikaan iltapäivällä, siis keskellä parasta myyntiaikaa, ilman mitään infoa missään. Citypyörän viimeiset kuukaudet tuli mieleen ja pelkäsin pahinta.
Harmi homma. Sieltä sai parasta palvelua Turun pyöräkaupoista. Palvelu oli muihinkin kauppoihin nähden parhaimmistoa.
Support your local bike store until it's too late.
Nextbikessä tuli käytyä harvemmin valikoiman ollessa maantiepainotteinen. Kaikenlaista Timpalta ostettua härpäkettä löytyy silti käytöstä ja nurkista. Aina hyvään hintaan ja hyvällä meiningillä. Kiitos niistä.
steelmän
16.11.2012, 23.17
Jos joku turkulainen ei vielä Next Bike:ssä ole käynnyt niin ymmärtääkseni huomenna olisi viimeistään aika korjata tuo asia - konkurssipesä myy irtaimistoa klo. 10.00 alkaen.
Aika hyvin oli tavaraa mennyt kaupaksi kun tänään kävin kattelemassa noin klo 14 aikaan.
Kaivoin Next Biken taloustiedot ja oli mielenkiintoista huomata myynnin kasvaneen koko ajan eivätkä onnistuneet kuitenkaan saamaan voittoa.
Kyllä siinä oli se klassinen. Varastoon jäi arvokasta tavaraa, joka vanheni, käteinen loppui, hermot meni ja siitä syöksykierre konkkaan.
Support your local bike store until it's too late.
Viime viikolla tuli juuri paketti ulkomaan kaupasta. Mutta yritin kyllä tukea paikallista: Kävin Foxcompissa, Velotemassa ja kaksi kertaa NextBiken suljetun oven takana kysymässä jarrulevyä, mutta kenelläkään ei ollut! Koita siinä sitten tukea paikallista.
(Tosin loppuunmyynnissä selvisi, että Next Bikessä itse asiassa olisi ollut hyllyssä sekä jarrulevy että muutkin kamat, mitä ostin sakuilta.)
Nextbikessä tuli käytyä harvemmin valikoiman ollessa maantiepainotteinen. Kaikenlaista Timpalta ostettua härpäkettä löytyy silti käytöstä ja nurkista. Aina hyvään hintaan ja hyvällä meiningillä. Kiitos niistä.
Niin ja tuli tuolla muutaman kerran asioitua. Projektipyöriinkin osia etsiessä päästivät vielä huollon puolelle kaivelemaan miljoonalaatikoista sopivia osia.
Viime viikolla tuli juuri paketti ulkomaan kaupasta. Mutta yritin kyllä tukea paikallista: Kävin Foxcompissa, Velotemassa ja kaksi kertaa NextBiken suljetun oven takana kysymässä jarrulevyä, mutta kenelläkään ei ollut! Koita siinä sitten tukea paikallista.
(Tosin loppuunmyynnissä selvisi, että Next Bikessä itse asiassa olisi ollut hyllyssä sekä jarrulevy että muutkin kamat, mitä ostin sakuilta.)
Tässä yksi paikallinen pieni yritys http://pyoratarvike.com. Toimii lähinnä netissä, mutta soittamalla pääsee katsomaankin. Valikoimassa tällä hetkellä ainoastaan Ashiman tuotteita ja Mucky Nutzin lokareita.
Tietäiskö joku, missä Turun liikkeistä myydään Formulan- jarruihin osia?
Missäs Turun liikkeessä on paras valikoima kypäriä?
Missäs Turun liikkeessä on paras valikoima kypäriä?
Mitä takoittaa paras? Riittääkö, että yksi sopiva löytyy, vai pitääkö olla mahdollisimman laajasti eri malleja esillä? :)
Ajopyörä (http://www.ajopyora.fi/) on ainakin suurin. Ajopyörän verkkokaupasta (http://www.bikeshop.fi/) näkee valikoimaa ja arvauksen varastotilanteesta. Velotema (http://www.velotema.com)ssa on hyviä, mutta valikoima ei toki mikään mielipuolisen ja tajuttoman laaja. Intterskörsseissäkin (http://www.intersport.fi/fi/kauppa/turku-hansa/) varmaan on pottaa moneen päähän.
Vuodenaika on tosin paha ostaa mitään pyöräkamaa, koska liikkeissä ei ole paljoakaan myytävää. Uudet tavarat tulee vasta kevääksi.
Mitä takoittaa paras? Riittääkö, että yksi sopiva löytyy, vai pitääkö olla mahdollisimman laajasti eri malleja esillä? :)
Tarkoitus ostaa paikalliselle kypärä lahjaksi, ja lahjaan kuuluu myös käynti liikkeissä sovittamassa. En välttämättä kumminkaan haluaisi kiertää ihan kaikkia liikkeitä...
Intterskörsseissäkin (http://www.intersport.fi/fi/kauppa/turku-hansa/) varmaan on pottaa moneen päähän.
Keväällä/kesällähän tuolla näyttää olevan pitkä rivi noita, mutta tähän aikaan ei taida olla juuri kuin laskettelukypäriä.
Mistäs Turun pyöräkaupoista kannattaa lähteä metsästämään talvikenkiä?
Mistäs Turun pyöräkaupoista kannattaa lähteä metsästämään talvikenkiä?
Länsikeskuksen Ajopyörä myy Shimanon ja Laken talvikenkiä. Kokojen saatavuuden voi tsekata niiden verkkokaupasta www.bikeshop.fi, saldot siellä taitaa aika hyvin pitää yhtä todellisen varastotilanteen kanssa.
Foxcomp myy 45NRTH:n Wölvhammeria. Se tosin on myyty loppuun lähes kaikkilalta joten saatavuus voi olla nihkeetä. Niillä on myös Spessun Defrosteria, jos se täyttää talvikengälle asetetut kriteerit.
ikävä juttu tuo next bike, turun paras liike oli.
snowfake
19.04.2013, 12.16
Kävin hakemassa tuntsan Nummen Pyörän huollosta. Alunperin kun sen sinne vein, sain kuitin jossa oli kaksi kertaa listattuna "tuntityö" ja hintana 60e. Luki myös että osat laskutetaan erikseen. No nyt kun hain, niin hinta oli pompsahtanut 80 euroon + osia 43,20e edestä. Työnä siis nexus-navan huolto ja etukiekon rihtaus. Kun sanoin että ei kai se hinta voi noin pompsahtaa parillakympillä niin kuulemma se oli sitä tuntityötä ja sen lopullinen hinta määräytyy kuluneen ajan mukaan. Tästä ei kuitenkaan ollut kuitissa tai myyjän kertomana alunperin mitään tietoa. Oletin luonnollisesti että kun lapulla on 2x tuntityö = 60e niin tarkottaisi että tuon verran se lopullinen huolto sitten on.
Se että se näkyy huonosti, johtuu kuulemma heidän kassasoftastaan. Tämäkin tietty aika yksi haile mulle. Siinä kun väännettiin niin seuraavaksi myyjä otti huoltohinnaston ja sanoi että "no napahuolto on kuuskyt euroo ja rihtaus kolkyteuroo". Eli nyt unohtui sitten taas tuntihinnasto johonkin? Lopulta myyjä sitten meni takahuoneeseen josta palasi hetken ajan päästä "mää en jaksa enää vängätä tästä sun kans" ja antoi 20 euroa alennusta.
Ei tarvii kyllä toiste miettiä huollattaako näitä vai ostaako uudet, jos jo 2000km ajetussa Tunturissa pitää vaihtaa näin paljon osia:
Jarrukenkä 14,70€
Oik. Kartio 12,50€
Oik. Kuulakehä 7,50€
Kuulakehä L 8,50€
Tuollahan kokonaishinnalla taitaa Saksasta tilata jo uuden kiekkosetin :)
Ja jos huollattaa niin ei tarvitse myöskään miettiä pitääkö ensi kerralla kokeilla jotain toista liikettä...
Edit: näköjään Biltemastakin ois saanu uudet kiekot samaan hintaan kuin mitä maksoin vanhojen huollosta. Tulipas tyhmä olo. No, tulipa tuettua kivijalkaliiketoimintaa koko tämän vuosikymmenen tarpeisiin.
Kävin hakemassa tuntsan Nummen Pyörän huollosta. Alunperin kun sen sinne vein, sain kuitin jossa oli kaksi kertaa listattuna "tuntityö" ja hintana 60e. Luki myös että osat laskutetaan erikseen. No nyt kun hain, niin hinta oli pompsahtanut 80 euroon + osia 43,20e edestä. Työnä siis nexus-navan huolto ja etukiekon rihtaus.
...............................................
Tuollahan kokonaishinnalla taitaa Saksasta tilata jo uuden kiekkosetin
Mistä? Mitä olen itse katsellut, niin pelkkä nexuksen napa maksaa tuon. Mun tarttis päättä vaihdanko kehän 15 000 km ajettuun napaan, vai ostanko koko kiekon. Jos noin halvalla saa koko kiekkosettiä nexuksella, niin päätös olisi aika helppo.
Mun kokemukset ko pyörähuollosta aika päinvastaiset. Menin aukaistun navan rikkinäisen laakerikehän kanssa ko liikkeeseen kertomaan murheeni. Ei ollut hyllyssä uutta, joten päädyimme purkamaan käytetyn kehän romunavasta. En siitä kovin montaa euroa maksanut ja hyvin on 5000 km rullannut. Jos olisi ollut aukaistu napa mukna, niin olisivat pesseet sen shimanon litkulla hyvin edullisesti. Harmitti oikein, että jäi tämä optio käyttämättä,kun en tajunnut koko napaa raahata mukana.
Bilteman nettikaupassa (http://www.biltema.fi/fi/Vapaa-aika/Polkupyorat/Varaosat/Vanteet/Takapyora-28-622-mm-270026/) näyttää nexus 7 navalla olevalle kiekolle hintaa 229,- .. kuis muistaisin että se on ennen ollut 129,- ...
arctic biker
24.04.2013, 10.35
Miku muistaa aika hyvin. Edellisessä printtikatalogissa (syys/talvi 12/13) 622 vanne ynnä Nexus3 hintaa 69€ ja Nexus 7 149€. Vaihteeton napakiekko muuten 29,90€.
ai 149,- se oli no kummiskin aikast korotuksen kokenut...
Voisiko olla että hinnan korotuksen takana on laadukkaampi versio? Shimanon napoja on myös mallia "musta rauta" (ruostuu käsiin), ulkoapäin lähes identtinen laadukkaamman version kanssa.
Korhonen
02.06.2013, 13.41
Miten Turussa (tai lähiseudulla) onnistuu "bike fitting"? Missä liikkeessä ja millaisella veloituksella? Aloitteleva kaveri suunnittelee pyörähankintaa ja kun hänellä ei kokemusta eikä harrastavia tuttuja ole lähiseuduilla, niin selkeintä olisi käydä mittauttamassa.

Kyllä useimmat asiansa osaavat pyöräkaupat hoitavat tuon "sisältyy hintaan" periaatteella. Toisaalta moni kauppias myy sen kokoisen fillarin kuin hänellä sattuu olemaan varastossa.
Käy mitoittamassa runko itsellesi jonkun nettikaupan laskimella ( Rose Versand, Canoyn ...) ja katso, tarjoaako kauppias sinulle jotakin edes lähelle sitä.
Tai laita mittasi tänne, niin eiköhän alla kommenttia oikeasta koosta tulla.
Korhonen
02.06.2013, 15.15
Kyllä useimmat asiansa osaavat pyöräkaupat hoitavat tuon "sisältyy hintaan" periaatteella.
Juu, sitä juuri yritin kysellä, että mikä kauppa Turussa hoitaa homman silloinkin, kun asiakas ei ole kovin teknisesti orientoitunut eikä ymmärrä kovinkaan paljon pyöristä eikä välttämättä halua omatoimisesti perehtyä mitoitukseen edes sitä vertaa, mitä nettikauppojen laskurit edellyttävät.
Tai laita mittasi tänne, niin eiköhän alla kommenttia oikeasta koosta tulla.
Kyse ei ole itsestäni, vaan kälystäni. Jos itse asuisin Turun suunnalla, niin asia ei olisi ongelma, kun pystyisin lähtemään kaupoille mukaan, mutta se ei nyt ole mahdollista.
Youtubesta löytyy hyvin vinkkejä ajoasentoon jos yhtään asia kiinnostaa, niin oppii niistäkin.
Nyt vasta luin tätä ketjua ekan kerran, oli aika hyvä tuo aloituspostaus..ihan samat fiilikset meinasi tulla kun olen kierrelly näitä Turkulaisia liikkeitä. Nummen pyörä hyvä esimerkki. Isot tilat mutta ei sieltä mitään kyllä saisi. Pari kertaa siellä olen käynyt mutta viime kerta sai jäädä viimeseks.
Raispo sensijaan oikein hyvä pulju kaikinpuolin jos esim Spessua etsii!
Onko kenelläkään mitään käryä josko yksikään Turgulaisista pyöräkaupoista ymmärtäisi jotain Mavicin Crossmax SLR 29" kiekkojen päälle?
Miten sitä asiakaspalvelua saa, kun tuntuu että pitäis astua kauppaan heilutellen isoa setelitukkoa ennen kuin palvelua saa??
Turun Foxcompista jäi sen verran huono maku suuhun noin vuosi sitten, kun siellä kävin. Menin ostamaan cyclocrossia, mutta pyöräni ostin sitten ihan muualta.
Ensinnäkään myyjät eivät edes vaivautuneet tervehtimään takaisin, katsoivat kuin halpaa makkaraa ja kun olisin pyöristä kysellyt, niin kaksi myyjää vain jutteli keskenään ja mulkoili.
Olipahan ensimmäinen ja viimeinen kerta kun siellä asioin.
Muista pyöräliikkeistä saanut hyvää palvelua, paitsi Kupittaalla Star Velos:ssa yrittivät myydä 18" runkokoista maastopyörää sopivana, vaikka hainkin 13,5".
Kai yleinen harhaluulo on, ettei nuori nainen voi tietää pyöristä tai pyöräilystä mitään..
Sori nyt avautuminen, mutta jotenkin tuntuu että sukupuoli ja ikä vaikuttaa siihen, ettei palvelua tunnu saavan.
peruspertti
04.12.2013, 11.42
Onko Turun Foxcompissa koskaan ollut kahta myyjää? Ja ei palvelua ??
Turun Foxcompista jäi sen verran huono maku suuhun noin vuosi sitten, kun siellä kävin. Menin ostamaan cyclocrossia, mutta pyöräni ostin sitten ihan muualta.
Ensinnäkään myyjät eivät edes vaivautuneet tervehtimään takaisin, katsoivat kuin halpaa makkaraa ja kun olisin pyöristä kysellyt, niin kaksi myyjää vain jutteli keskenään ja mulkoili.
Olipahan ensimmäinen ja viimeinen kerta kun siellä asioin.
Harmillista, jos tällainen kokemus jäi. Useimpien mielestä kyseessä kuitenkin on Turun paras pyöräkauppa, jossa palvelu ja asiantuntemus on ykköstasoa. Foxcompissa ei ole kuin yksi myyjä, omistaja itse. Olisikohan nyt kuitenkin ollut niin, että toinen myyjäksi luulemasi henkilö olikin asiakas? Silloin ymmärtäisin hämmentävän suhtautumisen. Kyllä myyjä jokaisessa kaupassa aina hoitaa hommat valmiiksi ensin sen asiakkaan kanssa jota on palvelemassa, ennen kuin siirtyy palvelemaan seuraavaa. Tämä koskee myös satunnaisiin kyselyihin vastaamista, jos vastaamisen takia joutuisi keskeyttämään käynnissä olevan palvelutilanteen. Tällaisessa tilanteessa kyseessä ei ole epäkohteliaisuus sinua kohtaan, vaan kohteliaisuus sitä ensimmäistä asiakasta kohtaan.
Miten sitä asiakaspalvelua saa, kun tuntuu että pitäis astua kauppaan heilutellen isoa setelitukkoa ennen kuin palvelua saa??
Kai yleinen harhaluulo on, ettei nuori nainen voi tietää pyöristä tai pyöräilystä mitään..
Sori nyt avautuminen, mutta jotenkin tuntuu että sukupuoli ja ikä vaikuttaa siihen, ettei palvelua tunnu saavan.
Havaintosi valitettavasti on ihan yleismaailmallisesti totta. Eihän se näin saisi olla, mutta kyllä se usein on. En tiedä kuinka nuori olet, mutta kyllähän myyjien suhtautuminen monessa asiassa muuttuu, jos asiakkaana on keski-ikäisen miehen sijasta nuori tyttö. Jos fillarikaupoilla tuntui olevan vaikeeta, menepä ostamaan autoa ;)
Ei tuohon auta muu kuin se, että äänestät lompakollasi. Jos et saa miellyttävää palvelua jostain liikkeestä, mene seuraavaan. Osta sieltä jossa koet että saat aidosti juuri sinun asiastasi kiinnostunutta palvelua. Jos haluat, voit myös jälkikäteen laittaa palautetta menemään myymälän johdolle. Usein omistaja/myymäläpäällikkö/jokumuupomo on kiinnostunut siitä, miten asiakkaat kokevat heidän liikkeessään asioimisen. Monesti palautteen antaminen myös johtaa keskusteluihin ja ajatusten heräämiseen liikkeen henkilökunnan keskuudessa. Ja toki hyvästäkin palvelusta voi laittaa jälkikäteen kiitosta, siitä ilahtuu sekä esimies että sinua palvellut myyjä :)
Havaintosi valitettavasti on ihan yleismaailmallisesti totta. Eihän se näin saisi olla, mutta kyllä se usein on. En tiedä kuinka nuori olet, mutta kyllähän myyjien suhtautuminen monessa asiassa muuttuu, jos asiakkaana on keski-ikäisen miehen sijasta nuori tyttö. Jos fillarikaupoilla tuntui olevan vaikeeta, menepä ostamaan autoa ;)Tai rautakauppaan (http://www.youtube.com/watch?v=K2pY5OixFwI).
Ei mutta ihan vakavasti, olen (ainakin melkein seitsemän vuotta sitten sieltä ensimmäistä maastopyörää ostaessani ollut) hyvin nuori, eikä se ollut este 13,5'' maastopyörän ostamiselle.
Itse olen saanut Foxcompissa melko niukkasanaista ja vähäeleistä - mutta en tylyä - palvelua, mikä saattaa osaltaan johtua siitä, että olen siellä asioidessani aina tiennyt melko tarkkaan, mitä tarvitsen. Mitäs siinä ylimääräisiä jutustelemaan ja neuvoja kyselemään. Sopii sisäänpäinkääntyneelle luonnolleni muutenkin paremmin kuin perinteinen "hei, miten voin auttaa?" -meininki.
Toki ymmärrän jos ei kiinnosta kantaa rahojaan pyöräliikkeeseen josta on jäänyt huono vaikutelma, mutta Foxcompin asiantuntemusta kehutaan kyllä vähän väliä, mikä kannattanee pitää mielessä jos pyörää pitää huoltaa. Harva liike tekee täysin kelvotonta jälkeä, mutta lukemani perusteella vaihtelua esiintyy muilla enemmän kuin Foxcompilla, ilmeisesti sen mukaan, kuka huollot tekee: isommissa liikkeissä voi olla sekä osaavaa että kädetöntä porukkaa.
Sitä paitsi Foxcomp on käsittääkseni ainoa turkulainen pyöräliike jolla on eri huolloille viitteellinen hinnasto helposti saatavilla, mikä auttaa hahmottamaan työn hintaa ja ehkäisee kusetusta.
Harmillista, jos tällainen kokemus jäi. Useimpien mielestä kyseessä kuitenkin on Turun paras pyöräkauppa, jossa palvelu ja asiantuntemus on ykköstasoa. Foxcompissa ei ole kuin yksi myyjä, omistaja itse. Olisikohan nyt kuitenkin ollut niin, että toinen myyjäksi luulemasi henkilö olikin asiakas? Silloin ymmärtäisin hämmentävän suhtautumisen. Kyllä myyjä jokaisessa kaupassa aina hoitaa hommat valmiiksi ensin sen asiakkaan kanssa jota on palvelemassa, ennen kuin siirtyy palvelemaan seuraavaa. Tämä koskee myös satunnaisiin kyselyihin vastaamista, jos vastaamisen takia joutuisi keskeyttämään käynnissä olevan palvelutilanteen. Tällaisessa tilanteessa kyseessä ei ole epäkohteliaisuus sinua kohtaan, vaan kohteliaisuus sitä ensimmäistä asiakasta kohtaan.
Havaintosi valitettavasti on ihan yleismaailmallisesti totta. Eihän se näin saisi olla, mutta kyllä se usein on. En tiedä kuinka nuori olet, mutta kyllähän myyjien suhtautuminen monessa asiassa muuttuu, jos asiakkaana on keski-ikäisen miehen sijasta nuori tyttö. Jos fillarikaupoilla tuntui olevan vaikeeta, menepä ostamaan autoa ;)
Ei tuohon auta muu kuin se, että äänestät lompakollasi. Jos et saa miellyttävää palvelua jostain liikkeestä, mene seuraavaan. Osta sieltä jossa koet että saat aidosti juuri sinun asiastasi kiinnostunutta palvelua. Jos haluat, voit myös jälkikäteen laittaa palautetta menemään myymälän johdolle. Usein omistaja/myymäläpäällikkö/jokumuupomo on kiinnostunut siitä, miten asiakkaat kokevat heidän liikkeessään asioimisen. Monesti palautteen antaminen myös johtaa keskusteluihin ja ajatusten heräämiseen liikkeen henkilökunnan keskuudessa. Ja toki hyvästäkin palvelusta voi laittaa jälkikäteen kiitosta, siitä ilahtuu sekä esimies että sinua palvellut myyjä :)
Olen kyllä lukenutkin paljon hyvää kyseisestä liikkeestä, mutta se että oli asiakas minkä ikäinen, näköinen, kokoinen, sukupuolinen tms, ei saa vaikuttaa asiakaspalveluun.
Itse tehnyt paljon asiakaspalvelu töitä, mm tarjoilijana ja kaikkia palvellut tasapuolisesti, iästä, ulkonäöstä tms riippumatta.
Kyllä se myyjältä vaikutti, liekö vuoron vaihto menossa, sillä silloin oli syksyä ja oli aika kylmä ulkona ja itsellä oli silloin jo ohkasta takkia päällä ja siitä olettaisin, että liekö myyjä tai omistaja, kun molemmilla oli t-paita päällä.
Ainakin itse, jos olen ollut kiireisessä tilanteessa, vaikkapa minulla on jo asiakas ja toinen sattuu tulemaan paikalle, niin kyllä olen antanut jonkin eleen, että olen huomannut asiakkaan ja palaan seuraavaksi hänen asiaansa. Minusta se kuuluu hyviin tapoihin, että asiakas tietää että hänet on huomattu, mutta ilmeisesti kaikkialla ei tälläisiä tapoja tunneta.
Olen 23-vuotias ja kyllä olen saanut autokaupassakin palvelua, kun olen autoa mennyt etsimään (ja kyllähän se auto sieltä löytyikin) :D
Useimmiten huomaan, että monet yllättyy, että näin nuori nainen tietää "miesten asioista" yhtälailla kuin miehetkin, joissakin tapauksissa jopa enemmänkin.
Näin olenkin tehnyt, jos en saa jostain paikasta mieleistä palvelua, niin sitä saa kyllä toisesta liikkeestä ja kyllä aika usein annan palautetta, varsinkin silloin jos saan hyvää asiakaspalvelua.
Kyllähän se harmitti lähteä pois tyhjin käsin, kun hyvän oloisia pyöriä siellä oli, mutta jos kukaan ei tule esittelemään pyöriä, niin ei sitä sikaa säkissä ainakaan kannata ostaa.
Itse kun tiedän millaisen pyörän haluan, millä osilla yms ja mitä kaikkea siltä vaadin, niin mieluiten ostan sen jostain alan liikkeestä, missä osataan neuvoa ja kertoa, sekä tiedän mitä saan ja missä voin huoletta huollattaa pyöräni.
No nyt on tällä hetkellä Salosta tulossa Feltin six 60 -maastopyörä, kun Turusta ei löytynyt ollenkaan mistään haluamaani maastopyörää, varsinkaan niin pienellä runko-koolla (13,5"), vaikka kävin kaikki liikkeet läpi.
Sitä paitsi Foxcomp on käsittääkseni ainoa turkulainen pyöräliike jolla on eri huolloille viitteellinen hinnasto helposti saatavilla, mikä auttaa hahmottamaan työn hintaa ja ehkäisee kusetusta.
Eikös esim. Raispo (http://www.raispo.fi/sivu/huolto):ssa ole selkeä hinnasto mitä huolto pitää sisällään ja pyörää jättäessä saat vastakuitin mihin on eritelty hinnat ja mikäli huollossa tulee vastaan jotain "yllätyksiä" ja hinta nousee yli 10% ennakkoon ilmoitetusta summasta soitetaan asiakkaalle ja neuvotellaan uudestaan miten edetään huollon suhteen..
Lopetan saatana pyöräilyn, jos Foxcomp koskaan loppuu Turussa.
peruspertti
04.12.2013, 22.28
Minäkin lopetan saatanan... tai jotain jos kettukauppa jotain..
Niin Tommi on vähäeleisyydessään tämän kaupungin ja jopa koko seutukunnan ylivoimaisesti paras pyöräkauppias sekä asentaja/huoltaja erityisesti maastopuolen asioissa. Se jonkun mainitsema niukkasanaisuus on vain osa miehen perusluonnetta. Eihän meidän kaikkien tarvitse olla samanlaisia suupaltteja kuin minä tai Matti H, eihän?
Niin ja tuossa kohtapuoliin olen hakemassa Foxcompista Tommin viimeistelemää uutta leluani. Siitä piakkoin lisää tuolla pyöräni kuva-ketjussa.
Foxcompissa ei ole kuin yksi myyjä. Palvelu / asiantuntemus on aivan kärkipäätä verrataan mihin tahansa kauppaan.
Ostetaan osat jne. kotimaasta eikä netistä jos mahdollista niin eiköhän foxcomp ja monet muut hyvät pyöräliikkeet tule tulevaisuudessakkin löytymään..
Olen kyllä lukenutkin paljon hyvää kyseisestä liikkeestä, mutta se että oli asiakas minkä ikäinen, näköinen, kokoinen, sukupuolinen tms, ei saa vaikuttaa asiakaspalveluun.
Itse tehnyt paljon asiakaspalvelu töitä, mm tarjoilijana ja kaikkia palvellut tasapuolisesti, iästä, ulkonäöstä tms riippumatta.
Kerran olen käynyt ko kaupassa ja siitä käynnistä jäi vähän sellainen fiilis ko. kaupasta että ulkonäkö vaikuttaa asiakaspalveluhalukkuuteen. Todennäköisesti en näytä vakavasti otettavalta maastopyöräilijältä :). Jotenkin vain tuntui, että palveluhalukkuus heräsi vasta siinä vaiheessa, kun myyjälle syntyi ymmärrys, että olen oikeasti ostamassa pyörää. No ei mulla mitään hampaankoloon jäänyt ja palveluakin sain ihan riittävästi.
Lopulta ostopäätös venyi muutaman kuukauden ja menin käymään toisessa kaupassa, josta ekalla kierroksella olin saanut kattavinta palvelua. Sieltä se pyörä sitten mukaan tarttuikin ja kierros katkesi ekaan liikkeeseen. Pyörällä on ajettu nyt ~9 kuukautta ja yli 5000km ja tyytyväinen olen ollut valintaan. No oli tässä tapahtumaketjussa muistaakseni aukioloajoillakin jotain tekemistä. Nyt ne ovat korjaantuneet mun kannalta paremmiksi, joten eiköhän ko kauppakin saa vielä mahdollisuuden ottaa mun rahoja vastaan. Myivät ekassa kaupassa niin kestävän paketin, että tonnit vaan vaihtuu mitarissa, eikä jarrupaloja kummempaa ole tarvinnut ostaa. Ketjun venymäkään ei ole vielä vaihtorajalla, mutta ehkä sen vois vaihtaa jo.
Laitetaan nyt omia kokemuksi jatkoksi:
Ensimmäisen kunnollisen maastopyörän tilasin Saksasta ja kas kummaa kun tuli jotain pientä ongelmaa niin en oikein tiennyt mistä kysyä neuvoa, koska youtube/tämä foorumi/kaverit eivät välttämättä anna neuvoa kaikkiin toimenpiteisiin. Eikä niitä välttämättä osaa etsiä oikein. Vierastin Foxcompia pitkään, koska muissa kivijalkaliikkeissä hinnat tuntuvat olevan 2x nettihinnat + alv 23 % ja jos jotain neuvoa tarvitsi, sanottiin että tuo pyörä tänne ja katsotaan uudelleen 60e/h. Tästä syystä ajattelin että Foxcomp olisi sitten se mikä kääntää taskut ympäri kun ovesta astuu sisään. Todellisuus olikin sitten täysin päinvastainen, sain todella hyviä vinkkejä ongelmiini (vaikka olen aloittelija ja kysymykset ehkä hieman tyhmiä) ja asiantuntemus todellakin on huipputasoa. Samalla kun juteltiin, niin kyselin hintoja muutamille osille ja huomasin että ne ovat varsin kohtuullisia. Toisin sanoen niissä tuntuu olevan se kate oikeassa suhteessa tavaran hintaan.
Hinnoittelu ja asiakaspalvelu todellakin tekee tästä loistavan kaupan ja tästä syystä kannoin rahani muutama viikko sitten sinne ja sain vastineeksi ensimmäisen läskipyöräni. Todennäköisesti tämä ei ollut viimeinen pyörä minkä sieltä ostan.
Foxcompista sai aivan loistavaa palvelua myös puhelimitse ja sähköpostin välityksellä, kun paikan päälle ei oikein pääse. Tyyli oli todella tätä vähäeleistä, mutta koko ajan asiallista ja ammattimaista, ei mitään valittamista. Myös pieni ongelma (maalipinta halkesi asennustöissä) otettiin hienosti huomioon lopullisissa kustannuksissa, olisin voinut valita myös uuden rungon.
Foxcomp on oma liikkeeni Turussa. Joskus saattaa käydä niin, että keskustelu Tommin kanssa on sen verran intensiivistä, että sisään astuvaa asiakasta ei heti huomaa.
Asiallista ja osaavaa puuhaa.
Ole reilusti keski-ikäinen ylipainoinen, enkä siis lainkaan pyöräilijän näköinen.
Foxcompista sai aivan loistavaa palvelua myös puhelimitse ja sähköpostin välityksellä, kun paikan päälle ei oikein pääse. Tyyli oli todella tätä vähäeleistä, mutta koko ajan asiallista ja ammattimaista, ei mitään valittamista. Myös pieni ongelma (maalipinta halkesi asennustöissä) otettiin hienosti huomioon lopullisissa kustannuksissa, olisin voinut valita myös uuden rungon.
Ei mullakaan palvelun puutteen takia kaupat varsinaisesti jääneet syntymättä, mutta aktiivisemmalla palvelulla ne olisi voineet ehkä tulla. Mun viestin tarkoituksena oli lähinnä kertoa, vinkkiä, että missä voisi mahdollisesti parantaa. Mun tapauksessa kyseessä oli inhimillinen tekijä, joka voi ottaa yliotteen kenestä tahansa, kun päivä alkaa olla lopuillaan. Saattoi olla huono päiväkin myyjällä. Päälimmäiseksi jäi kuitenkin kuva, että perusluonne on asiallinen, palveleva ja asiantunteva.
Palvelutaso oli kyllä sillä tasolla että sen puolesta palaan vielä asiakkaaksi (tai ainakin tarjouspyynnön kysyjäksi). Haluan kiekot, joita ei tunnu oikein valmiina löytyvän ja oma asiantuntemus eikä aika riitä oikeiden palikoiden ostoon. Joten josko jostain paikallisesta saisi avaimet käteen periaatteella oikeanlaiset kohtuuhintaan. Vaikka edullista haenkin, niin en niin halpaa että homma kaatuisi esim. kettukaupan työn hintaan.
Aika henkilökohtaista keskustelua asiakaspalvelusta. Mutta kun puhutaan niin kauppakin käy. Mulla on sellainen kuva, että Foxcomp on talvenkin pääsääntöisesti auki, kun tilauksia on siihen malliin. Samoilla linjoilla MattiH:n kanssa, jos ko. putiikki / sen työntekijä lopettaa mä olen kusessa, mikä ei ole lainkaan niin hauskaa kuin olla kuusessa.
sledgehammer
10.12.2013, 17.07
Ei mullakaan kettukaupasta ole valittamista. Hyvin saa kaikkea pientä nippeliäkin. Viimeksi taisin hakea vaijerin kuort kun kämmensin asennushommissa. Mitään suurta en tuolta ole ostanut, mutta ne pikku jututkin on aina saatu ja palvelu ollut ihan jees. Polkupyörätukussa saa toiselta myyjältä ihan hyvää palvelua. Se "luolamies" ei aina oo oikein palvelualttiilla tuulella. Raispostakin on kaikenlaista haettu. Viimeksi talvihousuja ostaessa myyjä vielä muisti, että aleräkissä olisi mulle sopivat housut ja meni etsimään ne sieltä ihan oma-aloitteisesti. Olisi ihan hyvin voinut myydä siitä hyllystä tämän vuotiset 2x kovemmalla hinnalla. Arvostan ;) Mä oon vielä aika paska asiakas, kun kysylen aina joidenkin pikkutilpehöörien perään, mutta aina noissa on ihan ok palvelua saanut. Kaikkii filotkin on tullut ostettua ulkomailta. Ehkä juuri tästä syystä tulee mentyä enemmän "lakki kourassa" ostoksille.
snowfake
03.01.2014, 15.39
Onko jossain Turun kaupassa pyörän mitoituspalvelua? Onko ostopakkoa ja paljonko hintaa?
Onko jossain Turun kaupassa pyörän mitoituspalvelua? Onko ostopakkoa ja paljonko hintaa?
Ajopyörästä löytyy Shimanon Bikefitting, hinta 60€ jolla saa tulokset mukaan. Fillarin oston yhteydessä ilmainen/hyvitetään aiemmin tehty fitting täysimääräisenä pyörän hinnasta.
Palvelutaso oli kyllä sillä tasolla että sen puolesta palaan vielä asiakkaaksi (tai ainakin tarjouspyynnön kysyjäksi). Haluan kiekot, joita ei tunnu oikein valmiina löytyvän ja oma asiantuntemus eikä aika riitä oikeiden palikoiden ostoon. Joten josko jostain paikallisesta saisi avaimet käteen periaatteella oikeanlaiset .
Foxcompista kysytty tarjous, saatu tarjous, kiekot tilattu, kasattu, saatu ja koeajettu. Epämääräisillä spekseillä tuli oikeanlaiset ja valmiiksi litkuille teipattuna. Ei tarvinnut laittaa kun kumit päälle, litkut sisään ja menoksi.
Palvelu oli hyvää asiantuntevaa ja todella nopeaa.
Terve,
Onko jengillä kokemuksia Forsportin (Naantalissa) huollosta? Sieltä ostin Trekin kun sattui löytymään hyllystä oikea malli/koko ja hintakin oli "sopiva".. Ensihuollon tuolta saisin siis edukkaasti, mutta kannattaisiko maksaa xtraa jos tuon veisikin FoxCompiin?
Täysjousitettu maasturi on ollu nyt hakusessa ja muutamia Turun liikkeitä kierrelly:
Ajopyörä: Äkkiä tuli kaveri kyselemään mitä sais olla. Ennen koeajoa pyörästä tarkastettiin paineet renkaista ja iskareista sekä katottiin jousituksen staattinen painauma. Koeajolle pääsi vain siihen parkkipaikalle kun juuri siitä pyörästä ei ollut koeajomallia. Myyjä tuntui tietävän kohtuu hyvin mitä oli myymässä ja halusi myös kauppaa tehdä.
Nummen pyörä: Vähän oli ruuhkaa joten palvelun saaminen oli hidasta. Mun hakemaa pyörätyyppiä ei tuolla ilmeisesti juuri myydä koska myyjä ei todellakaan tiennyt mitä oli myymässä. Paineiden tarkastusta piti ite pyytää ja painauman sai mitata ihan ite myyjän pyöritellessä silmiä. Koeajolle pääsi parkkipaikalle. Positiivista oli että myyjä oli ystävällinen ja halusi kuitenkin oikeasti tehdä kauppaa, tuli hinnassakin vastaan vielä ekan tinkauksen jälkeen. Mitä nyt äkkiseltään katsoin niin hinta oli alle fun-cornerin listahinnan.
Suomen polkupyörätukku: Nopeaa ja ystävällistä palvelua. Myyjä tiesi melko hyvin mitä oli kauppaamassa vaikka mallit menivätkin jutuissa hiukan ristiin. Iskareiden paineita piti erikseen pyytää tarkastettavaksi eikä painauma juuri kiinnostanut. Koeajolle sai lähteä melko vapaasti ja neuvottiin jopa hyvä mettäpolku lähistöltä. Paras koeajopalvelu tähän mennessä. Myyjä halusi ainakin osittain myydä juuri sen liikeessä olevan. Eri runkokoon tilaamisesta ei niin innostunut mutta olis sekin onnistunu.
Fox comp: Liike on pieni ja vähän hankalassa paikkaa autolla paikalle pyrkivälle. Myyjän asiantuntevuus ainakin amatöörin korvaan erinomaista. Mutta myyntihalut uupuu. Myyjä kyllä tiesi asiasta kuin asiasta kun kysyi mutta lopulta kun olisin ollu valmis latomaan rollareita pöytää niin sitten alkoi hankaluus. Tarkempiin kysymyksiin mitä nyt sitten myisit mulle tuleekin vastaus että hankala sanoa ja mitään hintaakaan ei ainakaan oma-alotteisesti ruvennut laskemaan. Ikävää asiakkaana ruveta väkisin ostamaan kun toinen ei halua tehdä mitään tarjousta mistään.
Piipahdin tänää työmatkalla Turussa ja kävin samalla Foxcompissa. Ostin jarrupalat kun sellaisia tarvitsin kotiin vietäväksi.
Huomasin Surlyn fb:n ja kyselin, että voisinko testata fillaria. Myyjä sanoi, "ettei nyt kun on näin loskanen keli eikä ole pyörän pesumahdollisuutta testin jälkeen"
No ei sinänsä, että olisin edustusvaatteissa tämän päivän hiutalekelissä lähtenyt testaamaan 5-10minuuttia pidemmäksi aikaa, mutta aika pysäyttävä kommentti.
Mitäs jos olisin tullut vapaapäivänä vartavasten testaamaan ajokamoissa ja rahat taskussa tjsp.(?) Olisiko palaute ollut sama?
Taannoin mietin, että kävisin vapaapäivänä Turussa testaamassa, mutta näin flegulla palvelulla ei kannata.
Liekö sitten varsinaissuomalaista suorapuheisuutta, mutta ei mun mielestä kyllä ollut paras suoritus. Mut gyl mä oli iha glabil bäähä lyäty.
Missäs muualla Surlyä voi testata ja vaikkapa ostaakin? :)
jannevaro
06.11.2014, 17.25
Ite oon ainakin saanut Foxcompista maasturin vesisateeseen testiin. Tosin mulla ei se koeajo tullut spontaanina hetken mielijohteesta ja myös ostin yhden koeajamista pyöristä. Tässä varmaan myös syy miksi nyt ei päästy koeajolle.
Oulunjulli
06.11.2014, 18.16
Voi olla että oon vähän erilainen, mutta en minä kehtaa autoakaan vaihtoautohallista ottaa kurakelillä koeajoon, jos en ole ostopäätöstä jo muuten tehnyt. Ja en kyllä suuttuis jos ne ei haluas kurattavaksi heti antaakkaan, varsinkin jos kyse jostain hiemankin eroottisen tyyppisestä jota varsin olisi hauska kokeilla.
.....eroottinen, hyvä tämä omenan virhekorjaus :)
Fox comp: Liike on pieni ja vähän hankalassa paikkaa autolla paikalle pyrkivälle.
Ottamatta kantaa muuhun, niin minusta Foxcompiin on harvinaisen mukava mennä autolla, kun ottaa huomioon miten lähellä keskustaa ollaan. Vastapäisen grillin pihalla on aina vapaana maksutonta 30 minuutin kiekkopaikkaa.
Foxcomp-Turun Tommille kiitoksia erittäin hyvin hoidetuista runkokaupoista. Sai maksaa 2 erässä, tinkiäkin sai ja runko tuli parissa päivässä kotiovelle.
Nummen pyörässä olen saanut kaikista huonointa palvelua mitä koskaan missään liikkeessä. En voi suositella kenellekkään. Varsinkin tämä vaalea nuori kloppi on palveluhenkisyyden irvikuva.
Nummen pyörässä olen saanut kaikista huonointa palvelua mitä koskaan missään liikkeessä. En voi suositella kenellekkään. Varsinkin tämä vaalea nuori kloppi on palveluhenkisyyden irvikuva.
No minulla taas oli palvelu sieltä paremmasta päästä kun viimeksi kävin. (Ei ollut vaalea nuori kloppi palvelemassa).
Länsikeskuksessa olevaa polkupyörätukkua taisin joskus kritisoida täällä palvelusta. Viikko sitten sain sieltäkin hyvää palvelua.
Viikate74
10.12.2016, 18.33
Nummen pyörässä olen saanut kaikista huonointa palvelua mitä koskaan missään liikkeessä. En voi suositella kenellekkään. Varsinkin tämä vaalea nuori kloppi on palveluhenkisyyden irvikuva.
Tälläiset viestit on aina loistavia. Vähän kuin kaalilaatikko on paskaa ja piste. Nuori kloppi on myös hyvä termi, kertoo lähinnä siitä että teidän kemiat eivät kohdanneet jos palaute on näin henkilökohtaista. Jos pitäisi valita niin ärsyttikö ikä vai hiusten väri enemmän?
Tässä ketjussa on muutenkin aika kummallisia argumentteja mikä on huonoa palvelua. Sellaista liikettä ei ole missä kaikkien kemiat kohtaa. Olen ostanut Turussa fillareita Raisposta, Velotemasta, Bikeshopista, Foxcompista, Nummenpyörästä ja Star Velokseltakin on yksi tarttunut mukaan. Ainiin ja Le Prince fiksikin löytyy. Jos jokaista näitä alkaa arvostella sen perusteella miten ärsyttävä myyjä on mielestäni niin homma on vähän tökeröä. Se johtuu enemmänkin kommentoijan omista sosiaalisista kyvyistä jos myyjää tarvii alkaa netissä arvostella.
Kaikissa näissä on varmasti omat huonot puolensa mutta kommentti "en voi suositella kenellekään" on suht raffi.
Nummen pyörässä olen saanut itse huikean hyvää palvelua, samoin Bikeshopista. Raispo kävi jokin vuosi sitten sunnuntaina luovuttamassa tilaamani pyörän.
Foxcompista olen ostanut 3 pyörää, Tommi ei ole suupaltti mutta hämmästelen aina sitä tietämyksen tasoa + ei ole kuin kuukausi kun teetin siellä yhden muutos duunin muualta ostettun fillariin. Kesken päivän tuli viesti että duunin voisi tehdä mahdollisesti halvemmallakin tavalla kuin mitä itse ehdotin. Tää on aika kovaa palvelua! Lista voisi olla loputon.
Btw, monellako on pokkaa siellä liikkeessä sanoa että hei, kiitos hyvästä palvelusta tai vaikkapa nopeasta viesteihin vastailusta. Myös siellä voi avata rohkeasti suunsa ja sanoa jos homma ei ole mennyt putkeen. Palautteesta kaikki oppii varsinkin jos se on rakentavaa.
Olen pahoillani etten ollut mielestäsi tarpeeksi yksityiskohtainen. Tässä tapauksessa ärsytti ihan palvelualttius, mielestäni se on ainoa kilpailuvaltti kivijalkamyymälöillä Suomessa. Annan kyllä palautetta suoraan kasvotusten kun saan hyvää palvelua. Tässä ko. tapauksessa annoin myös suoraa palautetta huonosta palvelusta.
Viikate74
10.12.2016, 20.51

Mikä tässä kohtaamisessa meni pieleen?
Kyse oli takuuasia jonka Nummen pyörä olisi voinut halutessaan fiksusti hoitaa ja siten olisin voinut pysyä heidän asiakkaana ja suositella muillekkin ko. liikettä. Myyjä suorastaan haistatteli päin naamaa ja yritti myydä uutta tavaraa hyllystä. Että näin...
Homma on nyt hoidossa toisessa liikkeessä, joten se siitä.
Minulla on ollut jo jonkin aikaa uusi keula odottamassa paikalleen vaihtamista, mutta jotenkin nyt tuntuu ettei moiselle löydy aikaa, joten onko Turun seudulla asiantuntevaa liikettä joka vaihtoon suostuisi kohtuullista korvausta vastaan?
Ja mielellään ilman kettuiluja siitä että kun keulaa ei ole heiltä ostettu, niin hinta onkin n+1 € korkeampi, kuin heiltä ostetulle keulalle...
Kävin tässä yksi päivä pienellä Turun ympäriajolla uutta fillaria etsimässä. Pysäkkejäni olivat Velotema, molemmat Raispot, Kevytpyörä, Berggren, Ajopyörä, Nummen Pyörä, Antin Pyörä ja Star-Velos. Foxcomp olisi ollut matkan varrella, mutta myyjän aiemman lakonisuuden vuoksi se jäi tällä kertaa väliin. Ammattitaitoaan en kyseenalaista, ja toisinaan on kiva tulla myös jätetyksi rauhaan, mutta (kerrankin) toivoin että myyjä hyökkäisi heti ovesta kimppuun.
Velotema oli tuona päivänä kiinni muuton takia, eikä keskustan Raispossa ollut etsimääni pyörätyyppiä. Kurkkasin Antin Pyörän ikkunoista sisään, eikä heilläkään näyttänyt olevan sopivaa kulkinetta, joten se paikka on edelleen kokematta.
Kaikista jäi lopulta positiivinen kuva. Joka liikkeessä aloitettiin pyörätyypin ja hintahaarukan kyselystä, ja sen perään alettiin miettiä sopivaa runkokokoa. Joissain paikoissa jokin noista ei sattunut kohdalleen, eikä missään alettu väkisin tyrkyttää jotain mukamas vastaavantyyppistä, budjetin ylittävää tai pykälän verran liian isoa vekotinta. Ajopyörän ja Kevytpyörän myynti oli muita suorempaa: fillareiden hyviä puolia korostettiin enemmän, mikä saattaa ostajan mieltymysten ja asiantuntemuksen mukaan vaikuttaa aggressiivisuudelta, palvelualttiudelta tai ihan vilpittömältä innokkuudelta. En pistänyt pahakseni. Lopulta pyörä tarttui kuitenkin mukaan Star-Velokselta, mistä olen aiemminkin saanut mukavaa palvelua milloin mitäkin pientä hakiessani (sattuu olemaan näistä lähimpänä kotia).
Ajopyörän verkkosivut ovat melko hyvät, Nummen Pyörä tulee kakkosena. Raispon sivut ovat melko kattavat, mutta käytettävyys ontuu. Muiden sivuilta ei tahdo löytää myytävistä pyöristä oikein mitään tietoa, joten taidan heittää vastaavan lenkin kun on uudelle pyörälle taas tarvetta.
Taasko Velotema muuttaa? Nettisivuilla ei ole mitään mainintaa asiasta.
Taasko Velotema muuttaa? Nettisivuilla ei ole mitään mainintaa asiasta.
Ilmeisesti. Loppusijoituspaikkaa en tähän hätään muista, mutta jotenkin muistaisin, että luukun lapussa luvattiin olevan valmista 9. helmikuuta, eli melko pitkä projekti tiedossa. Ihan takuuseen en mene tästäkään. Oli miten oli, verkkosivuihin panostaminen olisi kyllä kovin suotavaa - ymmärrän, että yksityisen pyöräliikkeen kaltaisella yrityksellä voi olla rahat vähän piukassa sen suhteen, mutta tässä ei nyt ole kyse kovin monimutkaisesta jutusta.
. Nummen pyörän nettisivut ovat aivan muinaiset. Ei minkäänäköistä realiaikaista saldopäivitystä. Netissä esitellään vaikka mitä tuotteita, mutta näillä ja liikkeestä löytyvillä tuotteilla ei ole aina mitään tekemistä keskenään. Tämän päivän kivijalan pitää pystyä listaamaan mitä tuotteita löytyy ja mitä pitää tilata kahden viikon toimitusajalla. Ja ei, ei asiakkaan tarvitse alkaa soittelemaan vaikka renkaista, koska ne pitäisi näkyä siellä saldoissa. Tässä Esim Hi5bikes, R-tech ja ajopyörä ovat muita edellä.
Toukokuussa koitin nummesta hankkia maantiepyörää alle, ja sivuilla oli pyöriä vaikka kuinka. Kaupassa ei ollut yhtään 51-53 koon sopivaa genreä vaikka myyntikausihan oli vasta lähtökuopissa. Jos tavoitteena on jättää myymättä niin kannattaa pitää hyllyt tyhjinä vuoden kovimpaan sesonkiaikaan.
Kilpailu on tosiaan ajanut tilanteen siihen, että valikoima pitäisi olla netissä näkyvissä. Toisaalta ei ole iso vaiva varmistaa asia soittamalla. Sellaistakin hommaa kännyköillä nykyään pystyy tekemään, ainakin minun ei-älypuhelimella.
Itse en oikein osaa Nummen pyörän palvelua määritellä hyväksi tai huonoksi. Pääsääntöisesti siellä on yritetty hoitaa asiat kohtuullisen hyvin, mutta välillä on sen tason lipsahduksiakin tullut, jonka perusteella päättelen kaupan käyvän varsin hyvin. Valitettavan usein on myös myyty eioota, vaikka muuten halua kaupantekoon olisikin ollut.
Minulla on ollut jo jonkin aikaa uusi keula odottamassa paikalleen vaihtamista, mutta jotenkin nyt tuntuu ettei moiselle löydy aikaa, joten onko Turun seudulla asiantuntevaa liikettä joka vaihtoon suostuisi kohtuullista korvausta vastaan?
Ja mielellään ilman kettuiluja siitä että kun keulaa ei ole heiltä ostettu, niin hinta onkin n+1 € korkeampi, kuin heiltä ostetulle keulalle...
Foxcomp?
Toisaalta ei ole iso vaiva varmistaa asia soittamalla. Sellaistakin hommaa kännyköillä nykyään pystyy tekemään, ainakin minun ei-älypuhelimella.
Niinhän sitä luulisi. Pari viikkoa sitten yritin soittaa ajopyörään kysyäkseni löytyykö hyllystä erästä tuotetta. Puhelun alussa oli todella ärsyttävä nauhoite, jossa kerrotaan että mene bikeshop.fi niin saat palvelua. Sitten painellaan numeroita ja vitutuskäyrä kasvaa kunnes nauhoite kertoo että eipä onnistunu ja koita pärjäillä ja puhelu katkeaa.
Puhelusta vittuuntuneena hyppäsin autoon ja ajoin vartissa paikalle ja ajattelin että varmaan helvetillinen ryysis kun ei ehditä puhelimeen vastata mutta eihän siellä yhtään asiakasta ollut keskellä arkipäivää. Tuotettakaan ei löytynyt joten se siitä. Pisteet kuitenkin nuorehkolle kaverille hyvästä palvelusta paikanpäällä.
Bikeshop.fi
17.12.2016, 21.58

Otetaan pikainen koppi tästä! Heti ensiksi pahoittelut ettet tavoittanut meitä puhelimitse. Puhelimeen meillä on vastaamassa tilanteesta riippuen 0-3 henkilöä per "puoli" eli kivijalka/verkkokauppa. Tällä hetkellä töitä tehdään hieman vajaalla miehityksellä, jotta saadaan kevään muuton viivästymisen ja remontin aiheuttamat karmeat ylimääräiset tuntimäärät nollattua ennen tulevaa kautta.
Miten niin 0-3 henkilöä?! Henkilöt jotka vastaavat esim. Bikeshopin linjaan tekevät samoja töitä kuin kivijalkaliikkeen myyjät ja mekaanikot, mutta näiden lisäksi kaikkea muuta verkkokaupan rutiineista ja kehityksestä tukkuripalavereihin ja firman hallintoon. Välillä kädet ovat yksinkertaisesti niin täynnä ja muissa töissä kiinni, että luuriin ei ehditä vastaamaan. Tämä on yhdenlainen selitys toki ja parantamaan pyritään, mutta fakta on ettei sinne luurin päähän voida heittää ketä tahansa suoltamaan mitä tahansa :D Varttia aikaisemmin tilanne on voinut olla toinen ja myyjillä asiakkaita, myymälässä olevat asiakkaat menevät aina edelle, se on selvä.
Aina ja parhaiten meidät saa kiinni sähköpostitse (vastataan viimeistään seuraavana arkipäivänä, aukioloaikojen puitteissa yleensä tunnin parin sisällä). Tuotevalikoiman ja tosiaikaisen saatavuuden voi aina tarkistaa verkkokaupasta.
Kiitoksia palautteesta, sitä tarvitaan aina, jotta osataan kehittää hommaa eteenpäin!
-Visa, Bikeshop.fi / Ajopyörä
p.s "Nauhoite" on ärsyttävä, sitä ei käy kieltäminen. Sitä viilataan parempaan suuntaan alkuvuodesta :)
Jami2003
17.12.2016, 22.56
Itse arvostan kauppaa jossa ei vastata puhelimeen kun jutut on kesken paikalle vaivautuneen asiakkaan kanssa. Mielestäni täysin sallittua jos sähköpostilla saa hyvin kiinni, kuten esim bikeshopin saa.
+1, varsinkin kun muutenkin homma toimii.
Totta on tosiaan tuo bikeshopin puhelinjuttu, eikä minun puhelimella edes onnistu sähköpostin lähetys. Läppärillä se kuitenkin onnistuu ja kommunikointi on pelannut hyvin, jos muutaman tunnin viive on hyväksyttävää. Tällöin kyse on ollut tuotteista, joita ei verkkokaupasta löydy ja usein asioihin on ratkaisu löytynyt. Tänä vuonna tuolta osin melkein 3000 €:n edestä eli saman verran kuin on rahaa kiinni omassa autossa... Foxcomp on saanut hopeaa. Nämä kisat ovat kuitenkin raakoja, koska hopeasija tarkoittaa 0 euron myyntiä. Kiitos kuitenkin hyvästä yrityksestä, palaan asiaan kun tarvetta ilmenee.
Samaa mieltä olen soittajien oikeudesta kiilata liikkeessä olevien asiakkaiden edelle.
Suomessa nämä pyöräkaupat on kyllä ihan yhtä gamblausta. Suut on kyllä messingillä kun lapioi rahaa sisään. Mutta ongelmat alkavat heti kun on kyse takuuasioista. Missä liike vain lunastaa myymänsä lupauksen.
Mitä ongelmia on takuuasioissa ollut? Meidän perheessä 100% takuuasioista on hoitunut kivijalassa hyvin. Minulle juuri takuuasiat ja niiden helppo hoituminen on ollut yksi syy käyttää suomalaista kivijalkaa ja kertaakaan en ole joutunut pettymään.
Aina ei muisteta että normaalista kulumisesta johtuvat viat eivät kuulu takuun piikkiin. Tai mikäli pyörällä on kaaduttu/kolaroitu ja paikkoja hajonnut.
JohannesP
27.12.2016, 08.20
Pro syklistin jutut kannattaa jättää täysin omaan arvoonsa. Pari muuta trollia onneksi tajuaa pysyä offtopickin puolella missä niillä on kieltämättä viihdyttävää arvoa.
Olisiko jollakulla suositella hitsaria pyörän peräkärryn korjaamista varten? Kyseessä on alumiininen Nordic Cap -kärry ja takuuseen korjaus ei enää tiettävästi mene.
Edit: Tietenkin siis mahdollisimman lähellä Turkua.
Koko lankaa jaksanut selata läpi, mutta kenelläkään kokemusta rsys:ien rihtauttamisesta Turussa? Kuitenkin sen verran spessut kiekot, ettei suoraan viitsisi viedä lähimpään kivijalkaan ja itselläni, kun ei ole välineitä, niin mieluusti teettäisi homman...

Pane hakuun "metalliyöt turku" ja katso lähin metalliverstas, pitäis onnistua pajalta kuin pajalta, pieni liike vois olla paras pikkuhommaan.
Koko lankaa jaksanut selata läpi, mutta kenelläkään kokemusta rsys:ien rihtauttamisesta Turussa? Kuitenkin sen verran spessut kiekot, ettei suoraan viitsisi viedä lähimpään kivijalkaan ja itselläni, kun ei ole välineitä, niin mieluusti teettäisi homman...
Ei ole omaa kokemusta, mutta täällä ollaan kai aika yksimielisiä siitä, että jos Foxcompilla ei osata niin ei kyllä osata missään muuallakaan. Palvelu on välillä vähän tympeää, mutta asiantuntemusta piisaa. Ihan tavallisten MTB-kiekkojen rihtaus ei ollut hinnallakaan pilattu, olisko ollut parikymppiä per kappale kun muutama vuosi sitten teetin.
Ride more-keskustelussa olleen myyjän käytöksen myötä laitankin kommentin Nummen pyörästä. Myyjä oli poikkeuksellisen avulias, kohtelias ja ystävällinen ja vaikka välillä jo näytti pahalta, lopulta sain mitä tulin hakemaan. Halpaa lystiä se ei ollut, kun Saksasta saman vaatteen olisi saanut liki puoleen hintaan. Sokkona tilaaminen olisi johtanut 50% todennäköisyydellä väärään kokoon, joten menköön hintaero kivijalkaliikkeen vahvuuksien piikkiin. Jatkoa ajatellen on kuitenkin hyvä tietää ko. vaatevalmistajan mitoitus, enää en tuolla hinnalla kyseistä tuotetta tule kivijalkaliikkeestä ostamaan.
H.Brooks
16.11.2017, 14.04
Uutena Foxcompin asiakkaana täytyy ilmaista tyytyväisyytensä. Ensihuolto oli nopeaa ja kysymyksiin saa asialliset vastaukset.
Foxcompille iso peukku. Rokkarin keula huoltoon aamupäivällä ja iltapäivällä saikin jo noutaa huolletun keulan. Huollettu keula takaisin kiinni pyörään ja keulastahan tuli taas aivan uudenveroinen.
Ei taida olla bike fittiä tarjolla missään Turun alueella?
Markku Liitiä
25.05.2020, 11.29
Ajopyörässä näyttäisi olevan.
...paitsi että googlaamani Facebook-postaus näyttikin olevan vuodelta 2014, joten vähän vanha.
Ajopyörässä näyttäisi olevan.
...paitsi että googlaamani Facebook-postaus näyttikin olevan vuodelta 2014, joten vähän vanha.
Joo saman löysin ja hetkeksi jo innostuin...
vBulletin® v4.2.5, Copyright ©2000-2025, Jelsoft Enterprises Ltd.