PDA

Näytä tavallinen näkymä : Mitä "äijää" olet tehnyt tänään?



Sivut : 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 [18] 19

Shimaani
03.03.2018, 21.46
Lopetin alustasta kuuluvan kolinan vetäisemällä pakoputken pään kiinni siihen poikkiruostuneen kiinnikkeen viereen Bliteman kuormaliinalla. Väliin tietty muutamatoista kerrosta amuliinipholiota ettei heti ala palaa. 150 km testiajon perusteella korjaus onnistui. Siispä oltta.

mutanaama
03.03.2018, 23.27
Täälläpäin huonokuntoiset mummelit käy avannossa ja joku "muka invalidi" ( autossa ei ollut invalupaa, vaikka kuskit väitti kuskaavansa hienolla mersulla invalidia) ihan ketterästi pappa avannossa kävi, oli tosin kammottavan ylipainoinen. Harrastin avannossa käyntiä ( ei saunasta vaan kylmiltään), mutta siitä ei ollut kun haittaa joten jätin typerän harrastuksen; olin jatkuvasti kipeä ja mitään apua ollut ääreisverenkiertoon, tai mielialaan. Päinvastoin.
Mitä äijää avannossa käyminen on ? mun käsitykseni mukaan ei mitään.

sori, annoin vaan takas kun tuli taannoin täystyrmäys tännepäin. Tosin ei ^ Sinulta.
VMP, kaikella kunnioituksella sitä ylipainoista pappaa kohtaan. Juu, alkaa hissukseen vituttamaan tämä ff nykyinen linja. Bye Bye.
Huomiseen, Liitiä!

LJL
03.03.2018, 23.50
Juu, alkaa hissukseen vituttamaan tämä ff nykyinen linja. Bye Bye.
Huomiseen, Liitiä!

Näin. Jos ei muuta, niin Fillari-lehden foorumi on kuitenkin henkisenä wc:nä hyvä. Siinä kyllä käy niin, että ensin poistetaan viestejä, ja sitten saa banaania. Mutta sitten voikin taas jatkaa business as usual. Paljon viihtyisämpää kuin murjottaa ja/tai erota, voi jopa välillä kirjoittaa jotakin asiaakin ehkä.

LJL
03.03.2018, 23.54
Esimerkiksi voi kirjoittaa mitä mieleen tulee, vaikka: "kiivit näyttää alustavasti apinan kiveksiltä". Sitten tietysti voi nauraa itsekseen asialle, koska se on hauskaa. Tässä kohtaa ollaan jo plussalla. Seuraavaksi voi ihmetellä vaikka sitä, häviääkö viesti. Sekin on eräänlainen jännitysnäytelmä. Taas hieman sisältöä iltaan, vähän lisää plussaa. Ei tosin paljon. Ja näin

LJL
03.03.2018, 23.56
Itse aiheesta, en mielestäni mitään paitsi ehkä se kun laskettiin 4v pojan kanssa Kivenlahden isoilta kallioilta jäälle pulkalla monta kertaa niin että perseeseen sattui. Se oli myös hauskaa!

H.Brooks
04.03.2018, 16.42
Menen avantoon ja ainakin neljästi. Ja äijää on se, että ilmoitan sen tässä!

samooja
04.03.2018, 18.49
Minusta on todella aikuista (miehekästä) jutella vaimon kanssa ja saada haluamansa. Tosimies puhuu niin että kosteusmittari paukkuu eikä vaimo mökötä!

Äijää oli että leikkasin omat hiukset yksin.

Smo
04.03.2018, 20.47
Itse aiheesta, en mielestäni mitään paitsi ehkä se kun laskettiin 4v pojan kanssa Kivenlahden isoilta kallioilta jäälle pulkalla monta kertaa niin että perseeseen sattui. Se oli myös hauskaa!

Minä olen harrastanut samaa samassa paikassa ja noin suurin piirtein saman ikäisenäkin tai ehkä vähän vanhempana.

Itse topiikkiin, tuotatin moottorisahan landelta kaupunkiin niin voin korjailla sitä täällä.

LJL
04.03.2018, 21.58
Minä olen harrastanut samaa samassa paikassa ja noin suurin piirtein saman ikäisenäkin tai ehkä vähän vanhempana.

Oujees. Se on mahtavaa.

Smo
04.03.2018, 22.10
Oujees. Se on mahtavaa.

Näin muistelisin. Suksillakin mentiin ja vanhempana sitten oltiin kaltseilla kaltseilla :)

LJL
04.03.2018, 22.27
Näin muistelisin. Suksillakin mentiin ja vanhempana sitten oltiin kaltseilla kaltseilla :)

Joo suksilla on aika hc-meno :D Joskus kun syksyllä kävin siinä ja Laurinlahdessa päin kuvaamassa pyörää niin oli nuoremmat ynnä kokeneemmat ns. kaltseilla.. Ja hyvä paikkahan se on siihenkin hommaan kunhan siivoaa jälkensä. Hieno paikka kaiken kaikkiaan on Kyvenlahti, Stensvyk. Melko tarkalleen 3 vuotta tullut nyt asuttua.

LJL
07.03.2018, 11.26
Myönsin itselleni tarvitsevani vapaapäivän hiihdosta.

Oli kyllä semmoisia hiihtopostauksia viime aikoina että ihan hyvä näin

tinke77
07.03.2018, 11.31
Uhmakkaasti ja määrätietoisesti siirsin perheen kaikki puhelinliittymät toiselle operaattorille[emoji36]

Smo
09.03.2018, 21.26
Joo suksilla on aika hc-meno :D Joskus kun syksyllä kävin siinä ja Laurinlahdessa päin kuvaamassa pyörää niin oli nuoremmat ynnä kokeneemmat ns. kaltseilla.. Ja hyvä paikkahan se on siihenkin hommaan kunhan siivoaa jälkensä. Hieno paikka kaiken kaikkiaan on Kyvenlahti, Stensvyk. Melko tarkalleen 3 vuotta tullut nyt asuttua.

Kyllä Stensvik oli ihan kiva paikka n. 40v sittenkin mitä noista vaahtosammutinajoista nyt muistaa :) ehkä enemmän seikkailtavaa löytyi silloin


Topiikkiin, sotkin sormet bensaan niin on nyt hyvät hajut

Jopotuinen
16.04.2018, 19.42
Tai tää kai on enempi, mitä ämmää teit juuri.
Hitto, pesin saunan hämyissä tukan jollain Rouvan herraties millä vartalorasvalla. :mad:
Kun nostin metakan, niin sano laittaneensa sen muihen purnukoitten taa vähän piiloon, jotten löytäisi. Just, hämärissä puitteissa valkoisessa purkissa luki Nivea, pienemmistä kirjaimista en saanut selvää, mutta oletin sen olevan shampoo, kun tuttu merkki. Mutta kun ei ollut, mitä lie ämmitten liisteriä.
Ja juuri kun eräässä toisessa säikeessä uumoilin karmani tehneen täyskäännöksen :(

Köfte
16.04.2018, 19.47
^ Petkelöin jäätikköjä ajoluiskalta ja portailta. ~1 mm hiuksistolla shampoo lie
kuriositeetti, hoitoaineesta puhumattakaan.

Nalho
16.04.2018, 22.17
Tai tää kai on enempi, mitä ämmää teit juuri.
Hitto, pesin saunan hämyissä tukan jollain Rouvan herraties millä vartalorasvalla. :mad:
Kun nostin metakan, niin sano laittaneensa sen muihen purnukoitten taa vähän piiloon, jotten löytäisi. Just, hämärissä puitteissa valkoisessa purkissa luki Nivea, pienemmistä kirjaimista en saanut selvää, mutta oletin sen olevan shampoo, kun tuttu merkki. Mutta kun ei ollut, mitä lie ämmitten liisteriä.
Ja juuri kun eräässä toisessa säikeessä uumoilin karmani tehneen täyskäännöksen :(

Tämä on tuttua juttua. Meillä vaimo joskus komensi minua käyttämään kuivaan turpanahkaani jotain kosteusvoiteita joita kylppäristä löytyy. Minähän sitten käytin. Aikojen päästä sitten kyseltiin että olenko käyttänyt ja mitä. Kun näytin salvatuubia, niin minulle kerrottiin että se on erittäin tymäkkää tavaraa jota käytetään vain korpuiksi kuivaneiden kantapäiden rasvaamiseen. Hipiä oli kyllä pehmeää mutta vekit eivät olleet lärvistä yhtään silinneet. Että se akkojen illotiineistä.

tempokisu
17.04.2018, 10.09
^ liekö sitten äijä- vai ämmämäistä käytöstä, mutta käytän kaikki saamani ( ite en osta!) rasvat tassurasvana. En mä rupea mitään naamaani laittaan, puhumattakaan "vartalovoiteista" kammottavaa. Kaikki rasvojen käyttö on suhteellisen vastemielistä, enkä ymmärrä mikä ero voi olla ns. päivävoiteella ja yövoiteella, ja meikkivoiteella. Voide kun voide, rasva kun rasva, ja sitä voi laittaa juurikin "korpuiksi kuivaneisiin kantapäihin". Tosin keksin meikkivoiteelle ( sitäkin tuolla näytti olevan joku vanha putkilo) käyttöä, laitan sitä töissä käden ihottuman päälle niin ei näy niin pahana.

Kerran tänne työpaikalle tuli joku jalkahoito-esittelijä. Minä rohkeana menin sitten vastaanotolle kun ilmasta oli. Nuori nainen kysellen totesi, käyt säännöllisesti jalkahoidossa? No en todellakaan en ole ikinä käyny.
Hoitaja totesi että ei näille mitään voi tehdä - ja tarkoitus oli esitellä jotain jalkahoitovempainta. No minä siinä sitten että ei mun tuota laitetta sitten kannata ostaa jos siitä ei ole jalkojenhoitoon, eihän hyväkuntoiset jalat hoitoa tarvi vaan huonokuntoiset. :D tytteli meni hiljaiseksi. Oli aika huono esittely sille laitteelle :p

tommi2
17.04.2018, 12.07
ämmitten liisteriä

Mä olen kerran elämässäni kuullut jonkun käyttävän sanaa "ämmitten". Luulin kyseessä olevan puhevian. Sano nyt että sun nimi on Tuomo, niin pyörryn...

mutta on-topic: Kävin polkujuoksemassa, ajoin fillarilla mestoille. Kesken juoksulenkin huomasin, että minullahan on kypärä päässä. Jatkoin coolisti loppuun asti hyvin suojautuneena.

tempokisu
17.04.2018, 12.44
^ toi nykyinen "polkujuoksu" oli ennen mulle vaan normaalia "lenkkeilyä". Kaikkein mieluisinta lenkkeilyä kuitenkin, kamalinta oli ratajuoksu.

tommi2
17.04.2018, 13.16
^Se on mullekin vaan normaalia lenkkeilyä. Ei paikat kestä tasamaalla juoksua, kuitenkin tykkään juosta. Muoti tuli jossain vaiheessa ja nyt tuolla pusikossa on muitakin juoksijoita, huomattavasti hienommilla vaatteilla.

OKS
17.04.2018, 14.19
ämmitten liisteriä


Mä olen kerran elämässäni kuullut jonkun käyttävän sanaa "ämmitten". Luulin kyseessä olevan puhevian.

Ohi aiheen menee, mutta jotenkin on sellainen kutina, että tuo ämmitten on jotain ihan oikeaa murretta, naisitten, miehitten, poikitten.

tempokisu
17.04.2018, 15.01
^ miten menee tyttö-muoto? tyttöitten vai tytöitten :D äijitten....

LJL
17.04.2018, 15.23
Söin liikaa

OKS
17.04.2018, 16.45
^ miten menee tyttö-muoto? tyttöitten vai tytöitten :D äijitten....

Olisiko tuo tyttöitten? Äijitten kuulostaa myös "oikealta".

Jopotuinen
17.04.2018, 17.14
Ohi aiheen menee, mutta jotenkin on sellainen kutina, että tuo ämmitten on jotain ihan oikeaa murretta, naisitten, miehitten, poikitten.

Poikkatten, likkotten, lopun ännällä tai ilman, kyläst tai tavast riippue, myäs ilma kaksoiskonsonanttia, tai kera. Ihaa mitte vaa. Mut kaik flika o silt yht nätei :)

Heli Laaksosella hyvää seutukunnan murteita (Laitilaa) ja hauskoja tarinoita. Näil nurkil jokkasel pikkukyläl hiukka oma parttens. Ei niist oikke pirukka ot selvää.

Jopotuinen
22.04.2018, 14.03
Vaihdoin juuri suvikumit autoon.
Kai se on sitte äijää, ku Rouva ei siihen suostu.
Ja saihan siinä Biltsun mutteripyssylläkin rallatella sydämensä kyllystä, äänetkin ihan kuin pro :)

kuovipolku
22.04.2018, 15.43
En taaskaan yhtään mitään.

Eilen tosin kävin verenluovutuksen jälkeen samana päivänä saunassa, vaikka sitä kehoitetaan välttämään.

Pekka L
22.04.2018, 16.19
Yksin kotona -> valmistin päivällisen itselleni.
Paketti grillimakkaraa Weberissä kuumaksi ja palan painikkeeksi litra olutta. Jo vain.

Jopotuinen
22.04.2018, 17.31
^Kyllä äijän kelpaa :D

PK1
22.04.2018, 18.59
Toimin työnjohtajana kun muija vaihtoi lantikkaansa kesärenkaat.

Jopotuinen
22.04.2018, 19.15
^ He's the Lord - Halle lujah!

Smo
22.04.2018, 20.27
PK veti kyllä pohjat. Tosin itsekkin muinoin opastin kun kaveri vaihtoi renkaat mummopyöräänsä


Vaihdoin juuri suvikumit autoon.
Kai se on sitte äijää, ku Rouva ei siihen suostu.
Ja saihan siinä Biltsun mutteripyssylläkin rallatella sydämensä kyllystä, äänetkin ihan kuin pro :)

Onkohan kuitenkin äijempää vetää käsivoimin

Jopo81
23.04.2018, 19.24
Liekö äijää, mutta vaihdoin zafiraan jarruputken ja ilmasin jarrun, yksin[emoji123]

Get Fat

bici74
25.04.2018, 00.39
Toimin työnjohtajana kun muija vaihtoi lantikkaansa kesärenkaat.110% äijää. Itse en uskaltaisi tietäen että tuosta seuraa hellasäröä...tiedän että emäntä ei sitä hommaa osaa, tiedän että en osaisi olla neuvomatta ja tiedän että neuvominen johtaa vääjäämättä herneen vetämiseen nenään. Palkoineen tietysti. Siksipä epä-äijäilymäisesti vaihtaisin renkaat itse.

Sent from my SM-G950F using Tapatalk

Jopotuinen
25.04.2018, 05.26
Liekö äijää, mutta vaihdoin zafiraan jarruputken ja ilmasin jarrun, yksin[emoji123]

Get Fat

Mikäli kyseessä oli Rouvan kulkine, niin suoritus hyväksytään. :D

PK1
25.04.2018, 05.46
110% äijää. Itse en uskaltaisi tietäen että tuosta seuraa hellasäröä...tiedän että emäntä ei sitä hommaa osaa, tiedän että en osaisi olla neuvomatta ja tiedän että neuvominen johtaa vääjäämättä herneen vetämiseen nenään. Palkoineen tietysti. Siksipä epä-äijäilymäisesti vaihtaisin renkaat itse.

Sent from my SM-G950F using Tapatalk


Mä olen sille aikoinaan ilmoittanut että saa hoitaa autonsa ihan itse, ja nytkin kyllä hoiti renkaanvaihdon ihan mallikkaasti kunhan katsoin alkuun että tunkki osuu runkopalkin alle ja mutterit kiristyy oikein.
Ei siinä paljoo oo varaa vetää herneitä nokkaan neuvoista jos vaihtoehtoina on joko saada renkaat vaihdettua tai rikkoa jotain sitä tehdessä ja kulkea sen jälkeen polkupyörällä töihin ja harrastuksiin :D

Jopo81
25.04.2018, 06.01
Mikäli kyseessä oli Rouvan kulkine, niin suoritus hyväksytään. :DKyllä se pääsääntöisesti on vaimokkeen käytössä[emoji23]

Get Fat

Highlander
04.05.2018, 07.49
En tänään, mutta viime viikolla...nainen iski kaksi sormea geelipaakun kera peräaukkooni:eek: Sen jälkeen sain heti perään samaan paikkaan jotain mustaa pitkää ja kovaa.. olin siis paksusuolentähystyksessä

sähköläski
04.05.2018, 08.11
Vein auton huoltoon. Enkä käyttänyt matkalla navigaattoria.

Köfte
04.05.2018, 09.51
Kotteroa piinanut outo vaivakertymä sai lopultakin kiinteän olomuodon.
Tandempumppu on saavuttanut käyttötuntiensa määrän. Marmoritiski
kinuaa moisesta ~500 €-rahaa, taidan kääntyä Güntherin puoleen, sieltä
saa uuden meidän romishinnoilla.

OKS
04.05.2018, 15.45
Marmoritiski kinuaa moisesta ~500 €-rahaa ...

Olisko kuitenkin laminaattia? ;)

Jopotuinen
04.05.2018, 17.06
^ On se marmoria, tarvikeshopissa sitten jotain halpaa copya. :rolleyes:

Köfte
04.05.2018, 22.50
^& ^^ Toki niillä hinnoilla tiskitkin ovat Carraraa, tarvikekauppiaat suosinevat melamiinia.
Ko. pumpulla on jo ikää ja lähes 330 tkm takana, tiivisteiden vaihto ei enään auta,
kun alipainemekaniikka on loppu. Romiskauppiaiden hinnoittelu ällistytti kuluttajan.
Ehta ja uusi OEM-"pierupurkki" Güntheriltä 1/2-hintaan vs. local dealer. Romis-Reiska
tinkaa enemmän hinkatuistakin 4h€?

Katila
05.05.2018, 13.53
Huoltanut pyörää ilman suojahanskoja. Pistin vanhat jarrupalat takas.

OKS
05.05.2018, 15.31
Palelin liian vähissä vaatteissa kahdeksan tuntia tuulisessa ja muutenkin koleassa Tornien taiston lintutornissa. (Eipä ihan toteutunut sääennuste.)

Köfte
05.05.2018, 20.25
^ Hyviä havaintoja edes?
Ostin "säätämöön" työrajoitteita
=hanskoja eri käyttötarkoituksiin.
Ah! samalla "ilmatteeksi" pienkone-
öljypöntön ruohonleikkurille.

Köfte
06.05.2018, 00.30
Napsin pinjaniemeniä tuon pölyhuiskan poikasen kanssa.
Luuhake on saanut paljon itseluottamusta, kiitos koko
perheelle; 8 vikkoa tuli juuri täyteen pienokaiselle:rolleyes:
Keittiön pöytä oli kiva paikka; sukupuolikin varmistui
siinä sivussa, https://www.youtube.com/watch?v=_W-fIn2QZgg

(https://www.youtube.com/watch?v=_W-fIn2QZgg)

OKS
06.05.2018, 06.46
^ Hyviä havaintoja edes?

Aika lailla peruskauraa. Kolmanneksi huonoin tulos (47 lajia) tuon tornin 19v-taisteluhistoriassa. Viime vuosi huonoin.

Kuutio
06.05.2018, 17.06
Eilisen sään takia jätin itsekin lintubongailut väliin - päähän porautuva tuuli ja tuntikausien tapitus, ei kiitos, ei vaan aina jaksa. Menin sitten salille.

Ja tänään asensin cycloon uudet ketjut, pakan ja takajarrupalat. Sotkin pinnan vielä Colliniten vahalla.

JackOja
11.05.2018, 19.48
Sirottelin isäni tuhkat pinjapuun juurelle Välimerinäköalalla Mijas-vuorille.

VesaP
11.05.2018, 20.20
^Osanotot. Hienot maisemat isälles jäi nyt!

Köfte
11.05.2018, 23.22
^^ Hienoa toimintaa, otan nöyrästi rievun päästä.
Samalla selvisi sen "tuskallisen" lentomatkan tarkoitus.
Osanotto täältäkin.

Köfte
12.05.2018, 21.45
Ruskeaa & mustaa puuöljyä ~3 litran verran pihakalusteisiin.
Rouva oli aloittanut jo savotan eilen sprayputelilla - no go.

Smo
13.05.2018, 13.10
Tungin pistosuojatusta sliksistä (sepelin?) puhjenneen sisäkumin haisevaan mutaojaan josko löytyisi reikä .. aa mut tää oliki eilen

tommi2
13.05.2018, 14.03
Sirottelin isäni tuhkat pinjapuun juurelle Välimerinäköalalla Mijas-vuorille.

Osaanotot, mutta myös viaton kysymys, että saako nykyään noin tehdä? Ennenvanhaan tuhkat piti laittaa tiettyihin paikkoihin.

JackOja
13.05.2018, 14.15
... saako nykyään noin tehdä? ...

Ei. Se on se kaikista äijin osuus.

Smo
13.05.2018, 15.05
Hatun nosto Ojan Jaskalle

tommi2
13.05.2018, 16.36
Ei. Se on se kaikista äijin osuus.

Asiaa !!

Reivi
13.05.2018, 17.37
Metsurointia useampi tunti helteessä, alku keväästä kaadeltuja runkoja karsin ja pätkin 2m tukeiksi. Sen verran hiki virtasi, että saa puut odotella viileämpiä kelejä ennenkuin lähden niitä tontille kelkkomaan.

Jopotuinen
13.05.2018, 18.08
Pesin botskin: Sitloodan, kannen, ahterin, sekä kupeet.
Pääsin huomattavan helpolla, kun tein operaation kertaalleen jo syksyllä ja kaikki kesän schaisse lähti liukkaasti veke.

Lisäksi vahasin iltapäivästä varjoisan puolen kupeen.

Äijää siksi, kun Rouva ei nuihin halua osallistua.

marco1
13.05.2018, 18.32
En lähtenyt itselleni liian lämpimällä kelillä metsään riehumaan.

Highlander
16.05.2018, 07.09
Vaihdoin moottoripyörään uudet renkaat käyttäen apuna vain kahta rengasrautaa...muutaman kerran pääsi suusta (|)

pätkä
27.05.2018, 20.00
Traktori lähtee taas napista käyntiin. Syöttöpumpusta sammuttimen kara jumitteli.

Jopotuinen
27.05.2018, 20.27
Tänään vahasin botskin kannen ja sitloodan.

Eilen tuskailin uimatason ja sitloodan tiikkien kanssa, kun jäkäläkasvusto oli ottanut sijaa. Muutaman vuoden nuita jo seurannut, että mitä ihmettä ovat, jotain sellaisia vaalean keltaisia ihme laikkuja. Nyt oli sitten kasvattanut muutaman sellaisen jäkälän ulkonevan sarven ja käry kävi.
Karkealla pesusienellä vesiletkun kera jynssäsin koko päivän, tosi tiukassa olivat ja osaksi jäivät puun syiden syvempiin väleihin.
Jynssäyksen jälkeen pinnoista tuli hienot, mustan patinoituineen puuron lähtiessä siinä samalla.

Vielä pitäisi keksiä jotain ikävää jäkäläjäänteiden päänsäryksi. Vaihtoehtoina ovat mielessä käyneet: Väkevöity suolaliuos, etikka, hypokloriitti ja kloriitti.

JiiPee
03.06.2018, 21.45
Kävin ikeassa. Koko ostoshelvetin läpi pikakassan kautta autolle ten minits :cool:

tempokisu
03.06.2018, 22.08
Kävin ikeassa. Koko ostoshelvetin läpi pikakassan kautta autolle ten minits :cool:

Mulla on tuotteen koodi jo paperilla; varastosta haku ja kassan kautta. Jos ei oo jonoa niin ketterästi menee.
Kannattaa valita myös käyntipäivä- ja aika, että saa auton siihen viereen lastaukseen.

tommi2
07.06.2018, 15.14
"Korjasin" ompelukoneen vasaralla ja Leathermanilla. Ei se toiminut enää senkään vertaa...

JackOja
08.06.2018, 10.17
Matkustin Länsimetrolla pummilla. Lippu oli 7 minuuttia vanhentunut, mutta päätin etten uuttakaan nyt osta.

kuovipolku
08.06.2018, 11.57
^ Missä vaiheessa matkaa lippu vanhenee? Pitääkö päästä perille asti ja esimerkiksi metrolla matkustettaessa ehtiä poistumaan laiturialueelta? Vai riittääkö että lippu on ollut voimassa kun olet näyttänyt sitä lukijalle?


(1) Kiipesin toisen kerroksen parvekkeen kautta avaamaan oven.

Se ei varsinaisesti ollut "äijää" koska samaa teimme jo kun olimme suunnilleen kymmenvuotiaita "avainkaulalapsia" (kuten silloin työssäkäyvien äitien iltapäivänsä yksin viettäviä lapsia hiukan säälien ja jopa ilmiöstä huolestuneina kutsuttiin), mutta se että tein se pitkälti (a) näyttääkseni itselleni että se käy minulta yhä leikiten ja (b) tehdäkseni muka vaikutuksen elinvoimaisuudellani ja notkeudellani avaimensa unohtaneeseen nuoreen (lue: noin nelikymppiseen) naishenkilöön.


(2) Söin purkillisen thaimaalaisia hapatettuja sekavihanneksia.

"Äijää" oli se että purkissa luki "Exp. 15.01.2017",


(3) Kannoin pihan pyörätelineessä toista vuotta lukittuna mutta käyttämättömänä ruostuvat osat ruostuneena, satulattomana ja renkaat tyhjänä seisseen naistenfillarin metallinkeräykseen kysymättä keneltäkään yhtään mitään.

"Äijää" oli kai se että tein sen keskellä päivää enkä hipsinyt illan pimettyä.

JackOja
08.06.2018, 12.05
^ Missä vaiheessa matkaa lippu vanhenee?

No siinhän on se matkustusaika, oliko 1:30 seutulipussa. Kävin keskustassa, olin asioilla ja piti matkustaa takaisin Otaniemeen. Lipun vaihtoaika ei ollut enää voimassa. Olisi pitänyt ostaa uusi ennen laiturialueelle menemistä.
Mielessäni varauduin smurffeihin taustatarinalla, että "lähdin matkustamaan Herttoniemestä", jolloin lippu olisi ollut vielä käyttökelpoinen lähtiessä.

Applikaation* mobiililippuahan ei itse asiassa koskaan näytetä lukijalle. Ainoastaan bussikuskille ja smurffeille.

*hitsi toi uus on kätevä!

tommi2
08.06.2018, 12.21
^toimiiko se vanha appi enää? Turistina ei jaksais "aina" uusia noita

JackOja
08.06.2018, 12.25
^toimiihan se kai. Tossa uudessa on reittiopas integroituna, siks hyvä ja kätevä.

tommi2
08.06.2018, 12.52
^joutuko siihen syötteleen kaikki luottokortit sun muut uusiks?

JackOja
08.06.2018, 12.55
^joutuu. Mut siinhän menee alle minuutti kun tiedot on inessä :)

OKS
08.06.2018, 17.27
(1) Kiipesin toisen kerroksen parvekkeen kautta avaamaan oven.

Se ei varsinaisesti ollut "äijää" koska samaa teimme jo kun olimme suunnilleen kymmenvuotiaita "avainkaulalapsia" (kuten silloin työssäkäyvien äitien iltapäivänsä yksin viettäviä lapsia hiukan säälien ja jopa ilmiöstä huolestuneina kutsuttiin), mutta se että tein se pitkälti (a) näyttääkseni itselleni että se käy minulta yhä leikiten ja (b) tehdäkseni muka vaikutuksen elinvoimaisuudellani ja notkeudellani avaimensa unohtaneeseen nuoreen (lue: noin nelikymppiseen) naishenkilöön.

Tästä hieman mallia seuraavaan "äijäsuoritukseen".


https://www.youtube.com/watch?v=GcKkiRl9_qE#t=0m28s

Jopotuinen
08.06.2018, 18.08
Hyvähän sitä on Hongkongissa, meillä kun ei ole nuin korkeita taloja.

Smo
09.06.2018, 00.49
Laitoin perunoita maahan kasvamaan, paljain käsin

Köfte
13.07.2018, 17.12
Kantelin eilen tuodun halkokuorman liiterin hoteisiin jo ennen
auringon vaikutusalueen siirtymistä kohdealueelle, sääskiä oli
yllättävän paljon (ainakin liiterissä) Thermacell avusti suosiollisesi.

Vein kaatopaikalle 2 peräkopillista kierrätettävää ryönää, loput
sitten nousuviikolla.

Herättelin trimmeri"vainaan" tulille. Kiinaisten riemuikseni tuottama
kaasuttimen virkaa toimittava härveli vaatii vielä lisähuomiota, kun
on vähän "säädelty" ex-omistajien toimesta.

Nyt etapin loppu ja kylmä virvoke nyt sopuisasti sekaisin.

Jopotuinen
13.07.2018, 22.38
Pyysin juuri Rouvalta suostumusta kossu/vischy valmistukseen.Toimitti juuri nokan eteen toivotun tilauksen.

Ei se temppu, vaan kuinka se tehdään :)

LJL
13.07.2018, 23.03
En juuri tänään, mutta tällä viikolla olin uuden esimieheni kanssa ja sen jälkeen erään asianajotoimiston osakkaan kanssa palaverissa ajokamoissa, eli siis Gore Bike Wearin bibseissä ja paidassa. Tunnelma oli jokseenkin... Erikoinen. Vähän kun olisi ollut munasillaan mutta ei ihan. Asiaa onneksi helpotti kello ranteessa sekä osapuolten vakuuttelut ettei se haittaa. Jälkikäteen totesin sen olleen varsin äeää

Moska
13.07.2018, 23.36
Vaihdoin yhteen vesitiiviiseen puhelimeen näytön ja oletan sen olevan tiivis edelleen, vaikka se pitikin purkaa aika pieneksi.

Jami2003
14.07.2018, 07.48
Pyysin juuri Rouvalta suostumusta kossu/vischy valmistukseen.Toimitti juuri nokan eteen toivotun tilauksen.

Ei se temppu, vaan kuinka se tehdään :)No nyt on niin äijää että tota ei enää ylitä muu kuin että rouva tuli juuri pesemästä pyörääsi ennen toimitusta.

usko juntunen
14.07.2018, 18.48
Nukuin(viime yönä) vessan lattialla. Lieventävänä seikkana mainittakoon etten nukkunut kaakelilakanoilla, vaan herroiksi Thermarestin imapatjalla:o

Jopotuinen
14.07.2018, 20.17
No nyt on niin äijää että tota ei enää ylitä muu kuin että rouva tuli juuri pesemästä pyörääsi ennen toimitusta.
Osuit asian ytimeen :)
Pesetkö sinä itse pyöräsi?

Jopotuinen
15.07.2018, 17.19
Pesin painepesurilla piha-alueella kallioiden päällä olevat sammalet.
Männynneulas kerrostuma sai komiasti kyytiä ja sammalikko näyttää nyt upealta.
Samaan syssyyn kastelin nurtsia painepesurilla, jolloin neulaset saivat kyytiä ja nurtsi jakauksen oikealle.
Lopuksi palauttelin pienessä kalliopainanteesa olevan lintujen kylpy/juomaltaan pohjan takaisin kirkkaaseen punagraniittiin uuden veden kera.

Smo
15.07.2018, 17.44
Pilkoin kirveellä pari palaa pakastimessa olevasta ruisleivästä

kuovipolku
15.07.2018, 19.18
^Minusta se on äijää erehtyä laittamaan leipä viipaloimattomana pakastimeen.


Mä siivosin viikolla taloyhtiön jätekatoksen nurkkaan heitetyt pahvilaatikolliset ja muovisäkilliset poisheitettyä sekalaista tavaraa eli lajittelin, laitoin roskat oikeisiin astioihin, kierrätyskelpoiset vaatteet muovipusseihin ja kannoin lähimpään keräyspisteeseen, otin sähkö- ym romun talteen ja toimitan joskus aikanaan ja vein vielä pari kauppakassillista tavaraa srk:n kirppikseen. Vanhojen lehtien ja muun jätepaperien joukosta osui silmiin uudemman näköinen kirjekuori joka piti sisällään mm. toistakymmentä lounassetelia ja hioeman päälle kuudensadan euron verran käteistä rahaa.

Mikään tuosta edellä kertomastani ei ollut mitenkään äijää vaan pikemminkin jonkinlainen sekoitus partiopoikaa, fillarikommunistia ja kukkahattutätiä. Se mikä oli äijää että tänään alkoi niin sanotusti kaduttaa ankarasti etten pitänyt rahoja vaan kävin palauttamassa ne omistajalleen. P-le! Fiksumpaa olisi ollut vaikka sijoittaa kaikki Englannin kahden maalin voittoon pronssiottelussa:rolleyes:

bici74
16.07.2018, 21.41
Uin meressä punaisesta lipusta huolimatta.

Sent from my SM-G950F using Tapatalk

harmis
23.07.2018, 20.29
Hävitin kaksi ampiaispesää, toinen oli välikatolle johtavassa luukussa talon päädyssä, ja toinen räystään reunalla kattotiilien raossa. Jokohan tuota huomena uskaltautuu maalailemaan :D

fiber
23.07.2018, 20.42
Vanhojen lehtien ja muun jätepaperien joukosta osui silmiin uudemman näköinen kirjekuori joka piti sisällään mm. toistakymmentä lounassetelia ja hioeman päälle kuudensadan euron verran käteistä rahaa.
Kiinnostava tarinan pala. Oliko näin yllättävä kirjelähetys yksityishenkilölle? Vai oliko todennäköistä, että sisältö oli vain säilytyksessä kuoressa? Mikä hippiaate oli johtanut vaihdantavälineiden poisheittämiseen ja mikä keskiluokkaistuminen niiden takaisin huolimiseen?

Ontopic: portaat tein tähän terassin eteen aamupäivällä ennen kuin tuli vieraita. Eipä nyt notku ei.

kuovipolku
23.07.2018, 21.52
Kiinnostava tarinan pala. Oliko näin yllättävä kirjelähetys yksityishenkilölle? Vai oliko todennäköistä, että sisältö oli vain säilytyksessä kuoressa? Mikä hippiaate oli johtanut vaihdantavälineiden poisheittämiseen ja mikä keskiluokkaistuminen niiden takaisin huolimiseen?

Tarina oli tylsä: huoneistossa jonka nurkkia oli noinkin pontevasti tyhjennetty turhista tavaroista asuu päällle kaksikymppinen mieshenkilö ja hänen muutamaa vuotta nuorempi pikkuveljensä, kirjekuori ja sen sisältö oli tarkoitettu muutamaksi viikoksi yksin asumaan jäävälle pikkuveljelle joka sitten oli onnistunut heittämään senkin roskiin eikä ollut osannut vielä kaivata sitä.



Ontopic: portaat tein tähän terassin eteen aamupäivällä ennen kuin tuli vieraita. Eipä nyt notku ei.

Aidosti kädettömänä joudun huokaisemaan tai mitä sellaisesta ihailun valekaapuun puetusta kateudesta tehdäänkään.

fiber
23.07.2018, 22.18
^Aidosti kädetön olin minäkin ennen kuin tuli muutettua vanhaan puiseen ok-taloon. Sellainen on armollinen: avaat seinä-/lattiapinnan ja katsot. Kysyt ja luet neuvoa. Niin sitä kirjallisuustieteilijäkin oppi semikäteväksi, ja nykyisin kun on kaikki nämä sähkövärkit, joilla sahata ihan hetkessä just eikä melkein.

H. Moilanen
24.07.2018, 09.21
Siirsin kiven. About ½ kuutioo graniittia. Samassa hötäkässä 1,6 tonnin lompakkotaljasta katkesi varmistintappi, eli sulake.

Mutta tämä oli kyllä sunnuntaina, eli väärin postattu. Enkä edes muistanut pyhittää lepopäivää.

JackOja
26.07.2018, 12.31
Tyhjensin herukkapensaita marjoista. Se on äijintä tässä helteessä.

Moska
26.07.2018, 12.58
Korjasin mökistä savupiipun, eli oon noin 160 tiiltä ja laastia roijannu rintsikan katolle. Ei ole ollut kylymä.

Köfte
28.07.2018, 22.14
Jätin nyt jo edesmenneen kesäpartani harmaat haivenet kypärän lukon väliin.
En ilmaissut asiaa K-18-termeillä. J.C. Mellencampia siteeraten: "Hurts so good"

Köfte
11.08.2018, 23.58
Reilut 10 kg kesäkurpitsaa seurakunnan pop-up ravinteliin.
Ei mennyt haaskioon, meillä kun tursuaa jo korvista.
Täytyy käydä testaamassa sunnuntaina lopputulema,
nuoriso-osasto on yllättäen vahvasti tulossa mukaan

tommi2
12.08.2018, 17.07
Tarkastin ryömintätilan läpiryömimällä. Alkaa olemaan melkoinen hämähäkkien valtakunta ja joidenkin palkkien alitus nykymahalla tekee jo hiukan tiukkaa.

LJL
12.08.2018, 18.32
Menin aidalle vaikka kukaan muu ei tullut paikalle

bici74
12.08.2018, 19.04
Väittelin emännän kanssa aiheesta sisustus ja järjestys. Lopulta lähdin kakaroiden kanssa uima-altaalle.

Sent from my SM-G950F using Tapatalk

tinke77
28.08.2018, 11.18
Emännän kielloista piittaamatta murjasin pihan vaahteran nurin [emoji51]

Jopotuinen
28.08.2018, 14.26
^Jaahas - terve tuloa kuohittujen joukkoon. :D

H.Brooks
23.09.2018, 19.59
En polttanut tänään tupakkaa. En ole polttanut kuukauteen!

tommi2
26.09.2018, 21.13
Soitin hinausauton. Okei, tuon voi tulkita myös ei-äijäksi, äijä olisi työntänyt kiesin pajalle.

bici74
26.09.2018, 21.25
En polttanut tänään tupakkaa. En ole polttanut kuukauteen!Tsemppiä! Itsellä yhdeksäs savuton vuosi menossa ja emäntä tuskaillut nyt neljän kuukauden verran...on ollut mulla kestämistä mutta luulen että itse olin noin sata kertaa pahempi tapaus. Kummaa ainetta tuo savuke...

Sent from my SM-G950F using Tapatalk

H.Brooks
26.09.2018, 21.29
Kiitos. Pitää muistaa, ettei ole yhtä tupakkaa. Ei koskaan!

bici74
26.09.2018, 21.40
Kiitos. Pitää muistaa, ettei ole yhtä tupakkaa. Ei koskaan!Juuei, jos nyt yhdet savut imaisisi niin viimeistään ensi viikolla mentäisiin taas aski-per-päivä -tahtia. Jotkut pystyy polttelemaan silloin tällöin, mä en.

Sent from my SM-G950F using Tapatalk

Köfte
26.09.2018, 21.53
^ Hienoja suorituksia! Edellinen 15.6.2012 yli 28 vuoden päätteeksi.
Vain yksi ei ole vaihtoehto, tapellaan kaikki edelleenkin vastaan.
Tuo Madridin edustajan paremman puoliskon asia olikin jäänyt
paitsioon, mukavaa kuulla, että hyvällä tolalla edetään, peukkumo.

Pekka L
25.10.2018, 17.48
Pesin pesukoneessa veneen köydet.

Jopotuinen
25.10.2018, 18.22
Mulla röykkiö köysiä odottaa samaa operaatiota… lisäksi kevääksi suunnitelma vetää fallit mastosta läpi ja pesukoneen kautta takaisin.
Pedestaalin peitteen ja lazy bagin pesinkin jo vannassa ja vaikka niin puhtoisilta vaikuttivatkin, mustan nokiveden jättivät jälkensä. Ja mitään huuhteluaineita ei sitten köysiin.
Sparyhood tuossa vielä lojuu kokonsa puolesta hankalimpana pääsyä pesulan pöydälle käsittelyyn. Viimevuonna jatkoikin lojumista kevääseen ja lopulta väliin äijän saamattomuuden tähden… Rouva tuntuu nyt ottaneen asian hampaisiinsa, uskoisin pian tulevan pesyksi.

The flying Chocobo
26.10.2018, 10.42
Piikitin itseäni. Eikä millään nysäneulalla vaan ihan reilun mittaisella. Onneksi tää touhu kohta loppuu. Ei käy kateeksi niitä jotka joutuu tekemään jatkuvasti.

taski63
26.10.2018, 12.14
Eilen tosin. Vaihdoin talvirenkaat, ihan old-school tyyliin parkkipaikalla ja auton omilla työkaluilla.

JackOja
26.10.2018, 17.22
Selvitin kylpyhuoneen lavuaarin vetämättömyyden. Purin puolet putkistosta ja kaivelin tukkeet pois ja kyä ny vetää!

Köfte
26.10.2018, 19.53
^ Pitkähiuksisten naarashenkilöiden asuttamassa taloudessa arkipäivää viikottain...
Teroitin kirveen ja kilkuttelin läjän pilkkeitä leivinuunin ylösajoa varten. Vaihdoin
kotteroon "kaamosdonitsit" alle, apparin puolelta sisälokarin kiinnike oli nöyrtynyt.
Ehjäsin samoilla tulilla. DIY-osaston hyvä ja huono puoli samalla:)

tinke77
26.10.2018, 20.05
Joo, allekirjoitan tuon viemärihomman, nimimerkillä 5 naispuoleista taloudessa... leivinuunia lämmitetty täälläkin ja kumottu kitusiin pari karhua. Onhan siinä jo äijää, onhan ?

Köfte
26.10.2018, 20.11
^ On, tosin itse duunioluen (Keisari IPA) nautittuani siirryin suihkun jälkeen
"neiteilemään" hyvällä ja edullisella aussishirazilla:rolleyes:. Luurit päässä tietty.

Jopotuinen
26.10.2018, 20.26
Meillä oli myös toi hajulukon ja putken siitä alaspäin muurautuminen oli pulma.

Kylppäriä rempatessa korvasin altaan alla tilaa vievän perinteisen hajulukon altaan pohjasta heti lähtevän 90 asteen aivan littanalla kulmalla (ammekulma?) ja kalvolukko pystyputkessa hieman ennen lattiaa. Menettelyllä sain tilaa vetolaatikolle heti altaan alle. (Asia ehkä käyty kodin remppasäikeessä lähemmin)

Yhtään tuketta putkistossa/hajulukossa ei ole ollut. Altaan pohjassa biltsun tsyedemi, jossa tulppaa tuuppaamalla auki/kiinni. Toimii hienosti sekin, mutta ne karvat kertyvät tähän.

Tarkoitusta varten valmistin ohkaisesta pianolangasta lyhyen sormikoukun, jonka pienellä koukkupäällä vedetään karvatupot ulos altaan pohjaventtiilistä.

Taloudessa tarve ehkä n. 4..5 kk välein. Kun koukku on laatikossa jemmassa, niin tarpeen tullessa on helppoa kuin mikä, muutaman minuutin juttu rakenteita purkamatta!

OKS
27.10.2018, 15.57
Ei tänään, mutta muutama päivä sitten klapihommissa lipsahti kirves vasemman käden keskisormen päähän. :mad: :o

taski63
27.10.2018, 16.03
Ostin kakkosauton, itselle.

usko juntunen
11.11.2018, 21.05
Junttasin kunnon satsin lindsrömin piffejä uuniin. Ruuantekojuomana vahvaa Karhu olutta.
1.6kg jauhelihaa (nauta 10%)
600g punajuuria
3 suurta sipulia
10 munaa
2 rlk suolaa
2-3 dl tummia kauraryynejä korvaamaan valkoiset höttö korppujauhot.

Satsi mahtu jus ja just 3 pellille.
https://lh3.googleusercontent.com/tIamtSs1UZjzc8Lelp3KrOL8LwGcvuBYSKT-JpCC17g3zYrYAhUUPGRzM9Va_g-VuyraZGqp8vYTEup4GLOolLi4XPl_xdTy-kp3oYWsUBagQLG0pu-_CHqe5ZMx4MiBdeQsX4v-pmGyXk_57ZoXr9ksGK4sHWUlDJzx1QpGTCmx1auBfq3YiIE4BO XXJmielSOi-QZFmxCDCyC9URR_zGtH8UitU8D6GB8kYN54Bd39r9Q4tPw6jfv ltt_ty81tQFGSbr8DDYemYQSI5lA65XT85Ke8oBJnB11-j7CV-T7h_ffeUqgyGbnh5XHS_go4w2lwZtLnYvrf2di3P8Dbsi6_fXi jb2y5z7oxhMdDZz0aaWbxUW0nGjWIfnN8Jk-bKiWmjvFbgz9PAKLfn-rXazu8IqVWY41apAzrNElu_4RAaDCdpO3Dx1IE7irmZGWpR8Xp NcMKPjBAaYQf8oYZM2_f7NjQCGS0AU7jFey6K3sNJmVrmMWkHB LOOVC6nxd3XJxt8QCArAOOzkoA-ZOnY8KWg3PmAe5Fdb6__H5aJoVmLHbtCr2EbCEzX1zdkGnYomL WwwZAehssERYSLKptghgy6pMX2W3afQcILEAmTx86X36yRxmRX WMr0oQFupGZ-WTRsf6vaDMH9i440i-MHmkez1dO939inYKX2F8c0UYIKA=w1240-h698-no

tinke77
12.11.2018, 08.16
Öö, reseptissä ei ollut mainintaa siitä oluen määrästä? [emoji848]

Jopotuinen
12.11.2018, 10.59
Uskomattoman on hyvät Uskon retkieväät. :p
Nuilla pääsee tosi piitkälle :)

usko juntunen
12.11.2018, 20.06
Oluen määrä tosiaan unohtui mainita. Sitä(kin) pistin menemään ihan perstuntumalla- kuten noita pihvin emmeitäkin, vaikkakin reseptissä lukuja mainitaan.
Ne nyt ovat vain kaupan myyntipakkauksista kopsattuja ja suuntaa antavia kuin paljon tarvitaan taikinaa 3 täyteen peltiin.

Kyllähän nuo lindsrömit peittoaa 100-0 retkieväinä jostain teurasjätteistä&valkoisista jauhoista lisäaineilla buustatut makkarat. Täytyypä pistää Jopotuisen vinki korvan taa. Olutta unohtamatta:p

Köfte
16.11.2018, 22.24
Rouvan poissaollessa pesen jo toista koneellista veristä pyykkiä.
Neiti oli jättänyt vähemmän kivan yllärin pyykkimöön, olisi edes
esikäpistellyt tärveltyneet tekstiilit. Perkele, lähes saattaisi vituttaa...

callahan
17.11.2018, 08.02
Rouvan poissaollessa pesen jo toista koneellista veristä pyykkiä.
Neiti oli jättänyt vähemmän kivan yllärin pyykkimöön, olisi edes
esikäpistellyt tärveltyneet tekstiilit. Perkele, lähes saattaisi vituttaa...

öööh kumpi se nyt on? Ekassa lauseessa puhutaan rouvasta ja toisessa neitistä. Onko rouva eli vaimosi siis poissaollessaan jättänyt yllärin pyykkäämöön.

Toki saa naimisissa olevissa naisiakin kutsua neiteiksi. Vai onko joku toinen naisihminen jättänyt tuon yllärin...

Hiukan olen kyllä jäävi arvostelemaan toisten tekstejä kun omani varmaan pullistelee kielioppi, pilkku ja mitä lie virheitä joten ihan hyvällä tän postasin :)

JackOja
17.11.2018, 08.08
Vaimo ja tytär kyseessä. Eri ihmiset.

Fat Boy
17.11.2018, 14.46
Kaatanut muutamankymmentä mäntyä odottamaan jatkotoimenpiteitä. On aika hyvät kelit luvassa valemetsureille.

VesaP
26.11.2018, 10.10
Ajoin autolla 1000km (~12 tuntia, 6h/suunta) 1.5h illallisen takia. Mut illallisseura oli hyvää ja pihvi maukasta! :)

Edit: Ei ollut tänään tosin, la/su iltana/yönä.

JackOja
26.11.2018, 10.17
^kaksinkertainen ilmastoteko! :eek::) Ökyautoilua ja pihvikarjan syöntiä! Kai oli vielä Brasiliassa kasvatettua lehmää? Sademetsät kaadettu ja alkuperäiskansat tapettu tuon takia?

VesaP
26.11.2018, 11.30
^Kiitos! Olen ylpeä tuosta itsekin. 8.2L/100K tahtiin diisselillä saastutin suomalaista arvokasta luontoa. En muistanutkaan että noin julmetun saatanan paljon noita nopeuskameroita Mikkeli - Kuopio välillä. Melkein kun Kehällä ajelis täällä. Navi piippas vähän väliä seuraavan kameran merkiksi.

Köfte
05.12.2018, 22.55
Vaimo ja tytär kyseessä. Eri ihmiset.

Juurikin näin, sama sukupuoli, eri ikäluokka. Perheyhteys/sukunimi sama.
Käyttäytymismoodissa erovavaisuuksia.

Köfte
05.12.2018, 22.58
En juopotellut ja notkunut foorumilla ylettömästi.
Itsenäisyyspäivää kaikille silti.

J.Kottenberg
05.12.2018, 23.20
Ehkä vähän äijää, eilen lähdin sateessa ajamaan lenkin läskipyörällä. Tänään ei sitten ollutkaan niin äijää kun oli kuivempaa. Mutta kivaa, ja ehkä kuitenkin ihan vähän äijääkin saada olla yksikseen, metsässä.

Jopotuinen
08.12.2018, 21.39
Pesin pesukoneessa veneen peräkajuutan kingsize parivuoteen patjojen verhoilut rakkauden hiestä (Sukula puhuu niskahiestä, mutta se onkin jo vanha mies).

Äijää tuossa on siis saada se rakkauden hiki.
Pesun jälkeen tiukat kuosit takas patjojen päälle oikeaan asemaan. Kannattaa kammeta hieman kosteina. Se on äijää sekin vaikkei seisoskaan :rolleyes:

Salonki ja keulakajuutta saivat vapautuksen operatiosta.

Köfte
23.12.2018, 22.23
Toppasin jälkiuunileivän paloja sulaan kinkkulaardiin. Maukasta on:rolleyes:
Erittäin terveysapetta, kerran vuodessa.

tommi2
24.12.2018, 10.15
Eihän tällänen puolen tunnin lenkki fillaroijien keskuudessa ole mitään, mutta esim. duunissa tai sukulaisten kesken olisi melko äijää: poljin ennen aamukasia ABClle ostamaan kinkun lämpötilamittaria ja kun ei oota myytiin, siitä sitten Prismaan, josta ostin 2 kpl. -15 C lasissa, olisi pitänyt ehkä laittaa pitkät kalsarit jo...

tempokisu
24.12.2018, 11.10
^ no sitten sama, totesin että ilmastointiteippi ei nyt riitä kengänsuojuksien paikkaamiseen ja kävin fillarilla hakeen paikkaustarraa sekä nuppineuloja lähikaupasta. Pakkasta -15 astetta. Lisäksi silmiin tulevat kyyneleet hieman toi vaikeusastetta lisää.

JackOja
24.12.2018, 13.21
Keittelen juuri riisipuuroa.

ytte07
24.12.2018, 19.34
30 min kunnivartio sankarihaudalla.

Lähetetty minun SM-G930F laitteesta Tapatalkilla

Jami2003
24.12.2018, 20.43
30 min kunnivartio sankarihaudalla.


Nostan virtuaali kypärääni.

JiiPee
25.12.2018, 23.42
Tuupattiin poitsun skootteri keskelle olohuoneen lattiaa ja huolsimme jumiin jääneen kaasuvaijerin taas herkäksi.
Meille miespuolisille perheenjäsenille aivan luonnollinen asia, vaimoväki oli hommasta hieman hämillään ja luonnollisesti huolissaan villakangasmaton kohtalosta. Huoli väistyi kun kerroimme olevamme erityisen varovaisia ja huolellisia. Kuka sitä tuolla kylymässä ja pimeässä mopoja rassaa, pöljät korkeintaan?

callahan
26.12.2018, 08.52
En tiedä voiko sanoa "äijäteoksi", mutta järkkäilin tuossa aamupimeässä pahvinkeräyslaatikon pahvit kun niitä tavan mukaan siinä lootan eessä hujan hajan.

Katila
26.12.2018, 19.30
Heräsin metsästä savunhajuisena.

Smo
30.12.2018, 21.16
Vetäsin sunnuntain kunniaksi puun nurin bensamoottorisahalla

VesaP
31.12.2018, 11.45
Vaimo sanoi aamulla että olis kiva jos pääsis autolla työpaikan ovelle asti. Droppasin sen junapysäkille.

Edit: ko junapysäkki ei siis ole työpaikan ovi hänellä.

Jopo81
31.12.2018, 11.49
Jätin perheen yläkertaan ja tulin kellariin pyörän seuraksi... samalla toki pyykkään akkamaisesti työvaatteet valmiiksi keskiviikkoa varten.

Että tais sittenkin mennä miinukselle mun äijäily. On mulla kyllä olutta mukana[emoji848]

Lähetetty minun SM-G950F laitteesta Tapatalkilla

callahan
31.12.2018, 14.11
Söin joulukinkkua ja salaattia :O

VesaP
31.12.2018, 14.15
^Arvasit varmasti että tähän puututaan mutta pakkohan tuo on. Mitä #"¤"#¤"#¤"#¤ äijää on syödä SALAATTIA? Jos olisit syönyt "pekonin kanssa" tms niin se olis ollut äijää. Tai latonut salamisiivuja kinkkusiivun päälle. Tai kokeillut uutta tulevaa top-trendiä eli "kinkkua - perunalastuilla" jossa ladotaan sentin kerros Taffelin Bravo chilisipsejä senttisen kinkkusiivun päälle ja sit koko komeus kruunataan puolella tuubillisella originaalilla tulisella Turun Sinapilla.

Jopotuinen
31.12.2018, 14.45
Joo, salamia! Olikin jo unohtanut, se syömättä jäänyt matkaevääksi varattu sormenvahvuinen salamitanko. :p
Mihinköhän Rouva jemmasi sen, täytyykin lähtee hiippaileen...

tommi2
31.12.2018, 16.35
^^ Olisko tossa äijää olla jonkun asteen naisellisen puolen itsestää myöntävä ton salaatin kanssa tai jotain? Täällähän on tän suuntaisia äijälyjä yritetty.

On topic: ei kai se nyt mitään ihme äijää ole, mut äijintä tänään oli 2 punttitreeniä pakkasessa, sisävaatteissa tottakai.

Smo
31.12.2018, 19.47
Pilkoin puita hämärissä ja melkein pimeessä. Darwin awards aineistoa mutta kun piti saada kasaan ennen luimyräkkää.

Turf Moor
31.12.2018, 20.03
Söin joulukinkkua ja salaattia :O

Sää oot nyt totaalisen väärässä ketjussa. Kunnon kännillä voit toki hiukan hyvitellä tekosiasi.:D

Jopotuinen
03.01.2019, 20.07
Murtauduin kuumailmapistoolilla autooni.
Kaikki muut lukot nasahti kakella auki laakista, paitsi kuskin ovi. Ei edes nupin kiskominen sisäpuolelta auttanut, kuin yhtä puuta. Avain puolestaan ei edes painunut lukkoon sisään.

Kuumailmapuhallinta peliin. Ensin avaimen ja lukkopesänkuumotusta ja johan alkoi avain painua lukon sisuksiin. Vielä hieman lisää kuumaa lukkopesälle ja johan alkoi avain kiertyä auki/kiinni ja lukko toimia.
Minuuttiakaan ei kuumotuksessa mennyt.
Täytyy kesällä purkaa lukkopesä ja käyttää ultrapesussa töhnät veke + asianmukaiset voiteet sisään pitämään kosteus poissa.

tempokisu
03.01.2019, 20.21
^^ Olisko tossa äijää olla jonkun asteen naisellisen puolen itsestää myöntävä ton salaatin kanssa tai jotain? Täällähän on tän suuntaisia äijälyjä yritetty.

.

Mä en syö salaattia. Miksi? liian kallista, ja turhaa. Ei salaatilla nälkä lähde, mutta makkaralla lähtee. Käsittääkseni syömisen tarkoitus on nälän karkoitus.

callahan
04.01.2019, 16.34
No perkele! Kaadoin aamulla liki täyden pussin sipsejä roskiin sillä... nyt loppu mässäily. Ei ehkä miehekästä kaikkien mielestä mutta omasta on sillä olen taloudellinen (no okei, sipsit oli lidlin tarjous 1,39:-/pssi,) ja mut on opetettu ettei mitään heitetä roskiin ellei ole pilaantunutta.

Tietty "miehekkyydelle" on asetettu jotkin kriteerit ja näin kuuluu ollakkin, toki näillä foorumeilla nyt lipsuntaa aika paljonkin havaittavissa...

tempokisu
05.01.2019, 14.02
^ ei ruokaa heitetä roskiin jos ruoka ei ole pahentunutta. Miksi ostaa jos heität pois? Vähävarainen ei ymmärrä, tuo vaikka mulle jos ruoka ei sulle kelpaa, mulle kelpaa ilmanen ruoka. Ja eilen söin salaattia kun lääke-esittelijä toi, kiva että toi ruokaa eikä jotain pullaa.

No yksi mikä on miehekästä on se että jos lupaa, niin tekee kans niin. Jos mä lupaan että oon siellä aamulla kello 09 niin todellakin olen siellä silloin ( jos nyt ei liikenneonnettomuutta satu mutta tarvii ajella siten että ei näin pääse käymään)

Dr TuKo
05.01.2019, 15.20
No perkele! Kaadoin aamulla liki täyden pussin sipsejä roskiin sillä... nyt loppu mässäily. Ei ehkä miehekästä kaikkien mielestä mutta omasta on sillä olen taloudellinen (no okei, sipsit oli lidlin tarjous 1,39:-/pssi,) ja mut on opetettu ettei mitään heitetä roskiin ellei ole pilaantunutta.

Tietty "miehekkyydelle" on asetettu jotkin kriteerit ja näin kuuluu ollakkin, toki näillä foorumeilla nyt lipsuntaa aika paljonkin havaittavissa...

Pitääkin mennä heti heittämään tarjouksesta ostamani lohisalaatit, kinkut ja maksapateet roskiin. Eräpäivä niissä on vasta viikon päästä, mutta roskiinhan ruoka kai pitää heittää että olisi riittävän äijä.

Tai sitten ostaa kaupasta sen verran kuin aikoo syödäkin.

Smo
05.01.2019, 15.30
Korvasin virtamittarista sulakkeen puolen sentin paksuisella rautatapilla

Tank Driver
05.01.2019, 19.55
Ajoin peltoautolla kilpaa.

Köfte
06.01.2019, 00.42
Lupauduin huoltamaan pojan tyttöystävän pyörän.
Vaihtareina puu/lumityöt työvuorojeni estäessä.
-Mustanaamio on kova teineille-

tempokisu
08.01.2019, 09.13
No kyllä mä aika äijäksi katsoisin kun ajelin kauppareissun - umpihangessa. Jaloissa ei yhtään voimia. Hiljakseen menin.
Kohta on luvassa sitten superäijäsuoritus kun meinaan kuitenkin fillarilla töihin ajella. Tulee oleen vaikeeta. Ja se suurin haaste on nyt jalkojen voimattomuus.

Joo, 3 km aurattua ja 28km söheröä auraamatonta. Kyllä tämä minulle oli varsinainen superäijäsuoritus.

usko juntunen
12.01.2019, 18.27
Retki-lehden juttujen inoittamana tein virtuaalimatkan Lapin erämaihin. Laitoin pirtin nurkkaan tulet ja sit hiilloksen hehkuun lohta ja kallaa. Kyytipoikana virtuallisesti Leikattua, sekä leikkaamatonta Santtua. Riekkokin tuli seurakseni.
Lisäksi yllätin, tällä kertaa positiivisesti- hiihtämään lähteneen puolison juuri loimutetulla lohella. (yleensä nämä Hänen mielestä omituiset päähänpistoni kirvoittaa aivan toisenlaisa kommentteja.https://lh3.googleusercontent.com/MzeJjQ2xoVdUump3tNKNIbZJNxUm-rDe5TpVLc0XYyoKSKLlMqfJ96g82ZyNCNNrRDKQLaezlxMQ47s oIxcKY1KSyd0hWAix1c6ktc7iK2UtPtfJfWkQkgjVYq5sJf66B uAjo1k9sAn0si4wTjB7f5URmrDleeaMMV2UmrT5683YK8mrIyC 00s3Je7DVLMzXKCkWMDp4UtOa_kZu5pgiEEMgnra9ODppbG2fW BlfVIFozFvYN_oof5ZTCJnYPy3FkDeYubJR2EksJHZdMJdqJOW FzG7QDvEyDZ_h6kmdaVex5-TK3HJ2vJtV_hbDgoEedUuokrkgXS1W-F5eCXTABs8WpAtaE0_OHWcPR3YojUjcFOe3NCj0B96k5nuQXoJ 8XFG4--V7oYtB7c82HwgPHqY44IubcJEWe27fVzKv-gn_qTYjGN_ii6IsYKkKl6ZlOPPypNkagcj3rUwWMcXs5Y02g-OFoV_Fgqlo27fEFOlUxNFpAloBcb2f1bRpPgrGdfSfU8x-Dtb2oN8vAeXra4m1GuXtCWMubP1RWFmEOaIQkUmLnTr1z0caAC OPSNLkJ0I785f-omJCZpAjFvb3EBbTK4_aojM40hJnKOCjpfCn0H3Nd68AIksecx bLqwEJQ4nMUy3sOAfUqBHDmbB9m6RExf2iJbzS1F7OodKLlDO4 2ZuMYkpO1nG6RuH1JFQvLqVbB_App2FOPr2Ml44=w986-h739-no
https://lh3.googleusercontent.com/X3NDOxNgzd_ZikaHP9QeiCp2M2NHvZSI8HqSxcUQCrPTl3W4Eo Gn_dLIqqoYr_QFmo_Lqo-O8KWFmYHmbFI_AHu2CbeLx39JhWgJ41yXpaWZUFxWGnh92JL__ RB1gx4XtIQF5m563xap7xesoDKp-mCzdkzTWKp1wmuw0xUCKYH5W2QFfjvzaGLIsnWGWlKj7lMiAud 2rJkvFWFo1I7mM6hi8B7xBRa5VVb4Rixd727UcvAtXw08lVuin uyy52FfHpq4LhoimwUXcnmP6vJU6Rx_-vzUVYDgPx0Cvl0FUcKKubPmUHjwtHba6LAzbJmAMRKDNOTx9Wa R_Ug_-ecqTxcihlBNosPc1EJYTGaki5i5-Emx3wPtgtE36ebsf3EX2r8g1H8WwNF6X7IZH8xiCHC24REvZb3 MDrVpLtN3PQOgQB4AotZ8JJxWYrqsP7jgRfGdIC47ETHDBr5jB wCZdX-UzylEPVVbWPVxiZLTqTPlW4CMRSGibYOORcFH-HC9kdvcgbJQ9FCUYFXV07AlDsTpLcuneo3wsqZE2uAGRfwOnug _MZMVlztrj_8sEG5j5HR2axfYTcNc-JTW5wOhZsefHOaC6itpk_NoezKYPaQrG3_NSFwjizjFXh8yVQA 8n4L1q-7wdKzMH05wbHylu7IEkPkeVRGn21hf-FY6ARMWf-M6viqFNnfAbppxcTWk1bsgxI4j4by8fNqD15Q=w986-h739-nohttps://lh3.googleusercontent.com/LxLqa-_Zq5NE_hbq2UZBVfQKFQW8vDhMcIUqwyax6l2Uz1YLhND3jXH4 jWvK84rryz1GduAgsxOihbBh2OQAMsc4o3G40skZz1IvLKQu8Y jI0P9HD3GJU9Sbo9J_Tv4d5CHS_MNjNaKjMlwjLpBujqk1GjiZ jFjXJ3srOEKwFA52iTx-IRq58KM6LbdAw1uKLDj1v25lSYiTUqlozzmQwKNpQ6EopReoie YOeE5UJTXGAdl3jd7Tj0eL-B9Bn_arA0OWusSVu94kjnWcMWGsWeR1r_AI736YarTm9zomBGn JGITYa2suknPc7C5m4wueniJujS66l4QZNQ1bzw_xq2pHMZXhQ EFjGOqj8BCgWCwNdeQgcMrf_s_QaVvBzJrSpoZS4wZvnzF_gpC j1JK_G7Aagz6Hr0cVqQRSrofc-mkvp6Y5XI1q9rxxmIlG74ehICYO3sm4D-dxxA0CfUUxuOFrlvm6cPnQQUPl7s9WreLuI1Ub3s5OyLYcIp0N K2wm1hqfwOsCLmAl4Zc9a55rKiNQtUostUGnbaMdGrFTYG9aw3 dSE86w2DLjeNHkzEa66fM3KZ8kJpFfi58yPrqVMeHgbNxRQpPt Ven-CVXytHsR44Lpr7BD4dYRQiwc9A9tDPIp3BZw78SmlVI2Tc_Cz_ _5cnN1k3iobtifRusLYJWXqPxM6NHYGswggFaomSO87mUawafu afrmkSEY0Oc=w986-h739-no

Katila
13.01.2019, 21.59
Ison kattilallisen makkarasoppaa.

Köfte
13.01.2019, 23.36
Olin olkapäänä ja isänä liskovainaan hautajaissatueessa terraariosta pakastimeen.
Isäntä 191 cm, minä 167 cm, neiti 160 cm, eli lievästi epäsuhtainen kulkue.
Kummasti nuo lapsukaiset kerivät kiepille syliin paapottaviksi.

tempokisu
14.01.2019, 13.59
Käykö lumityöt? harjailin autoa ja kolasin lunta auton vierestä, kahteen kertaan koska auraustraktori kävi pukkaamassa vallit auton ympärille.

ps. kiva että muillakin on noita eläinfiguureja kotonaan

OKS
14.01.2019, 18.51
Retki-lehden juttujen inoittamana tein virtuaalimatkan Lapin erämaihin. Laitoin pirtin nurkkaan tulet ja sit hiilloksen hehkuun lohta ja kallaa. Kyytipoikana virtuallisesti Leikattua, sekä leikkaamatonta Santtua. Riekkokin tuli seurakseni.
Lisäksi yllätin, tällä kertaa positiivisesti- hiihtämään lähteneen puolison juuri loimutetulla lohella. (yleensä nämä Hänen mielestä omituiset päähänpistoni kirvoittaa aivan toisenlaisa kommentteja.https://lh3.googleusercontent.com/MzeJjQ2xoVdUump3tNKNIbZJNxUm-rDe5TpVLc0XYyoKSKLlMqfJ96g82ZyNCNNrRDKQLaezlxMQ47s oIxcKY1KSyd0hWAix1c6ktc7iK2UtPtfJfWkQkgjVYq5sJf66B uAjo1k9sAn0si4wTjB7f5URmrDleeaMMV2UmrT5683YK8mrIyC 00s3Je7DVLMzXKCkWMDp4UtOa_kZu5pgiEEMgnra9ODppbG2fW BlfVIFozFvYN_oof5ZTCJnYPy3FkDeYubJR2EksJHZdMJdqJOW FzG7QDvEyDZ_h6kmdaVex5-TK3HJ2vJtV_hbDgoEedUuokrkgXS1W-F5eCXTABs8WpAtaE0_OHWcPR3YojUjcFOe3NCj0B96k5nuQXoJ 8XFG4--V7oYtB7c82HwgPHqY44IubcJEWe27fVzKv-gn_qTYjGN_ii6IsYKkKl6ZlOPPypNkagcj3rUwWMcXs5Y02g-OFoV_Fgqlo27fEFOlUxNFpAloBcb2f1bRpPgrGdfSfU8x-Dtb2oN8vAeXra4m1GuXtCWMubP1RWFmEOaIQkUmLnTr1z0caAC OPSNLkJ0I785f-omJCZpAjFvb3EBbTK4_aojM40hJnKOCjpfCn0H3Nd68AIksecx bLqwEJQ4nMUy3sOAfUqBHDmbB9m6RExf2iJbzS1F7OodKLlDO4 2ZuMYkpO1nG6RuH1JFQvLqVbB_App2FOPr2Ml44=w986-h739-no
https://lh3.googleusercontent.com/X3NDOxNgzd_ZikaHP9QeiCp2M2NHvZSI8HqSxcUQCrPTl3W4Eo Gn_dLIqqoYr_QFmo_Lqo-O8KWFmYHmbFI_AHu2CbeLx39JhWgJ41yXpaWZUFxWGnh92JL__ RB1gx4XtIQF5m563xap7xesoDKp-mCzdkzTWKp1wmuw0xUCKYH5W2QFfjvzaGLIsnWGWlKj7lMiAud 2rJkvFWFo1I7mM6hi8B7xBRa5VVb4Rixd727UcvAtXw08lVuin uyy52FfHpq4LhoimwUXcnmP6vJU6Rx_-vzUVYDgPx0Cvl0FUcKKubPmUHjwtHba6LAzbJmAMRKDNOTx9Wa R_Ug_-ecqTxcihlBNosPc1EJYTGaki5i5-Emx3wPtgtE36ebsf3EX2r8g1H8WwNF6X7IZH8xiCHC24REvZb3 MDrVpLtN3PQOgQB4AotZ8JJxWYrqsP7jgRfGdIC47ETHDBr5jB wCZdX-UzylEPVVbWPVxiZLTqTPlW4CMRSGibYOORcFH-HC9kdvcgbJQ9FCUYFXV07AlDsTpLcuneo3wsqZE2uAGRfwOnug _MZMVlztrj_8sEG5j5HR2axfYTcNc-JTW5wOhZsefHOaC6itpk_NoezKYPaQrG3_NSFwjizjFXh8yVQA 8n4L1q-7wdKzMH05wbHylu7IEkPkeVRGn21hf-FY6ARMWf-M6viqFNnfAbppxcTWk1bsgxI4j4by8fNqD15Q=w986-h739-no

Riekon lisäksi näyttää tuonne takan päälle kertyneen suuri joukko muutakin metsänväkeä. :)

Smo
18.01.2019, 18.44
Akun vaihdoin autoon. Ei kovin äijää.

ytte07
18.01.2019, 19.30
Äijää tahi ei mutta kävin tamppaamassa polkua kylätieltä pellon läpi jäälle. Jos vaikka tyttären kanssa pääsis näpsäkästi pilkille. Hiki tuli.

Lähetetty minun SM-G930F laitteesta Tapatalkilla

H.Brooks
23.01.2019, 10.21
Eilen kylläkin mutta kävin Joogassa🤷🏿*♂️

kuovipolku
23.01.2019, 12.59
Kun laboratoriohoitaja kysyi laitetaanko teippi vai side (tms), vastasin ettei ole väliä. En odottanut määrättyä aikaa ennen kuin repäisin teipin irti. Tai en repäissyt vaan ensin vedin toisen puoleen sillai hitaasti ja sitten vasta nykäisin.

usko juntunen
23.01.2019, 19.55
Aloin iglun rakentamisen.

LJL
23.01.2019, 19.59
Aloin iglun rakentamisen.

Miten iglu rakennetaan? Muurataan jäätiilistä?

usko juntunen
23.01.2019, 20.19
Miten iglu rakennetaan? Muurataan jäätiilistä?
Kolataan 700 neliön pihamaan lumet samaan kasaan. Annetaan kovettua yön tahi parin yli ja sit kaivetaan.
Tarkemmat speksit tullee lähipäivinä ;) ...ja matskua puolison suusta-topic

Smo
23.01.2019, 20.25
Periaatteessa vois kovasta lumesta leikata lapiolla isoja harkkoja ja kasata ne. Vaatisi aika sopivaa lunta.

Jopotuinen
23.01.2019, 21.21
Sulattelin pakastimen kuumailmapuhaltimella.

Rouva oli pidempään valitellut, että vihanneslaatikossa kurkut ja muut jäätyy, vaikka kaappi ei muuten erityisen kylmä. Ilmeisesti alapuolisen pakastimen katto päässyt vetäytymään paksuun jäähän ja siksi vihanneslokero poikkeuksellisen kylmä. Olishan toi tosin voinu olla hyvä kalalaatikko.

Rouva oli kuitenkin alkanut vaatimaan uutta kaappia, oli siis aika ryhtyä toimeen.
Puhallin löytyi auton perästä ja sen laakerit piti aikamoista meteliä, ilmeisestikin kylmän tähden. Ajattelin sen vaikenevan, kunhan vähän lämpenee ja vaseliinit levistyy... ja kyllähän se lopulta kuumeni ja vaikeni.

Hiustenkuivaaja olis tosin ollu varalaitteena, mutta en viitsinyt lähteä roikkaa hakemaan, kaapeli kun oli varsin lyhyt.
Loppuosion hoitelin sitten käyttämällä puulastaa petkeleenä ja tulostahan alkoi heti syntyä. Joskin katosta tipahti jokin rautalanka repsottaan, mutta sain tungetuksi johonkin väliin.

Nyt odotellaan vielä pyyhintää ja kuivamista. Voilá, ei muuta kuin tulille :)

Smo
23.01.2019, 22.12
^Minä eilen melkein sulatin pakastimen mutta ajattelin että flunssa jää sinne pakkaseen ja tarttuu sieltä sitten aina uudestaan kun sieltä jotain mussutettavaa ottaa. Ja eteisessä oli -10C joten aika hitaasti olisi sulanut ilman liekinheititintä tai puhallinta ja patteria.

Tein sitten flunssaisena hissuksiin lumitöitä, ataskaan kovin äijää ollut.

LJL
24.01.2019, 06.46
Kolataan 700 neliön pihamaan lumet samaan kasaan. Annetaan kovettua yön tahi parin yli ja sit kaivetaan.
Tarkemmat speksit tullee lähipäivinä ;) ...ja matskua puolison suusta-topic

Interesting sanoi ruotsalainen!

PMoi
24.01.2019, 09.20
Miten iglu rakennetaan? Muurataan jäätiilistä?

ot: Valetaan liukuvaluna iglumuotilla:

https://varuste.net/tiedostot/1/kuvat/tuote2/alkuperainen/13506.jpg (https://www.google.com/url?sa=i&rct=j&q=&esrc=s&source=images&cd=&ved=2ahUKEwj15b7L74XgAhWLXSwKHYd0BiQQjRx6BAgBEAU&url=https%3A%2F%2Fvaruste.net%2FIcebox%2BIglumuott i%3F_tu%3D3617&psig=AOvVaw19iJv1c6E2YD17ErwkDoeJ&ust=1548400320836198)
https://grandshelters.com/wp-content/uploads/2017/10/iglootool3.jpg
(https://grandshelters.mybigcommerce.com/icebox-products/)

kuovipolku
24.01.2019, 10.23
Pelastin neidon pulasta.

Neito tosin oli rouva, päälle nelikymppinen ja lihavakin, mutta tietynlaisesta pulasta oli kyse, sillä hän oli jotenkin onnistunut roskapussia viedessään pudottamaan avaimensa jäteastiaan. Onni onnettomuudessa oli ettei taloyhtiössä ole sellaisia syviä nostettavia säiliötä vaan tavalliset kipattavat laatikot mutta kuten tällaisissa tapauksissa taitaa aina olla, roskis oli jokseenkin täynnä ja avainnippu oli suhteellisen painavana liukunut jonnekin laatikon pohjalle.

Olisihan hän tietysti voinut soittaa huoltomiehen avaamaan oven ja korvata tarvittavat avaimet uusilla, mutta tuumasin että nopein ja paras tie ulos ikävästä tilanteesta oli se epämiellyttävin eli jäteastian tyhjentäminen ja avaimien kaivaminen esiin.

PS Tuli samalla todettua se minkä ennestään hyvin tiesinkin: ihmiset eivät viitsi lajitella jätteitään eivätkä edes osaa sulkea roskapussejaan...

Jopotuinen
27.01.2019, 18.28
Asensin keittiöön verhotangon ripustin verhon siihen.

Homma ollut tapetoinnin jäliltä pari vuotta hieman vaiheessa, mutta kun oli muita tähdellisempää tekemistä siinä edessä. Eilen Rouva nosti kauhean rähinän asiasta, hyvä ettei lihakirveellä uhannut ja tänään oli sitten taipuminen proppaamaan ne uusien kannattimien kaksi ruuvia seinään ja koko helahoito perässä riiputukseen.

Aivan uskomaton melske moisesta pikkuhommasta, joskus vähän vaikea ymmärtää tota naisen logiikka.

LJL
27.01.2019, 20.32
Purin täysjoustomaastopyörän melkein niin atomeiksi kuin sen saa. Putsaus ja kasaus sitten kun kerkiää

marco1
27.01.2019, 22.17
Kävin Redissä.

OKS
28.01.2019, 18.02
Purin täysjoustomaastopyörän melkein niin atomeiksi kuin sen saa. Putsaus ja kasaus sitten kun kerkiää

Onko tuo pyörä edelleen siinä olohuoneen lattialla?

LJL
28.01.2019, 20.38
Onko tuo pyörä edelleen siinä olohuoneen lattialla?

Ei sentään niin äeää ;) Runko, tai mitä siitä on jäljellä eli etukolmio, on Toppeakin kerrostelineessä ja kaikki muut osat esiputsattuina pyörähuoneessa

bici74
28.01.2019, 21.07
Ei sentään niin äeää ;) Runko, tai mitä siitä on jäljellä eli etukolmio, on Toppeakin kerrostelineessä ja kaikki muut osat esiputsattuina pyörähuoneessaEthän ole sahaillut, ethän?

Sent from my SM-G950F using Tapatalk

JackOja
28.01.2019, 21.16
^samaa pelkään.

LJL
28.01.2019, 21.25
^samaa pelkään.

https://sayingimages.com/wp-content/uploads/suck-im-sorry-meme.jpg

stenu
28.01.2019, 22.11
Aiheutin laattalumivyöryn. Helsingissä.

tempokisu
29.01.2019, 07.26
Jos ukoille äijää on akkojen hommat niin ....tein lumitöitä. Oli niin mukavaa että kolasin kahden vierekkäisenkin autopaikan kun niissä ei ollu autoa.
Vastakkaisella puolella joku pakettiauton omistaja ei ole koko talvena tehny lumitöitä, eikä putsannu autoaan. Auton päällä on metri lunta...

Smo
29.01.2019, 21.36
Ajokorttilääkärintarkastuksessa kävin. Kun on tuo KUORMA-AUTO kortti.

Katila
05.02.2019, 19.13
Ostin miesten takin.

Hiekkahentunen
06.02.2019, 22.48
Tiputin terassin katolta lumet

LJL
06.02.2019, 22.59
Kiitos kysymästä en yhtään mitään, kipeänä kotona kun olen. No töitä olen tehnyt kipeänä mutta sitähän ei lasketa. Sysi-revasta kertakaikkiaan on hommo

kuovipolku
07.02.2019, 09.53
Tänään en ole ehtinyt, eilisaamuna kyllä.

Mulla ei ole kummoisiakaan kulinaarisia harrastuksia, mutta mielelläni sotken aamupuurooni milloin mitäkin joskus vaihtelun ja joskus pelkän uteliaisuuden vuoksi. Enkä "äijänä" tietenkään varovasti tai maistellen vaan rohkeasti ja enempiä miettimättä tehden ja yhtä rohkeasti syöden.

Tulin ostaneeksi Puotinharjun ostarilta jotain suolaliemeen säilöttyjä pieniä maustepaprikoita. Ajattelin että ne voisivat antaa pirteyttä puuroon ja laitoin pari ruokalusikallista. Oli elämäni ensimmäinen tutustuminen oikeasti voimakkaisiin paprikoihin! Vielä kahdeksan tuntia myöhemmin tuntui sisuksissa sellainen miellyttävän lämmin epämiellyttävä polte joka hengenvedolla.


PS Silti on sanottava että oikeiden ja kokeneiden chiliharrastajien mittapuulla oli kyse suhteellisen miedosta, jonnekin mitta-asteikon keskivälin paikkeille sijoittuvasta paprikalajikkeesta.

Smo
07.02.2019, 23.52
^miellyttävän lämmin epämiellyttävä polte .. hmm
--

Vaihdoin hikialuspaidan ja takin kuiviin keskellä Kasarmintoria ennen näyttelyn avajaisiin menoa. Äijää tietty olisi ollut riisua alushousutkin tai mennä hikisenä näyttelyyn kuten aina joskus on tapana

MäkiHiiri
08.02.2019, 19.57
Transportteri -hommia! 200km ja jonkunajanpäästä takasin.

marco1
10.02.2019, 19.12
Purin auton avaimen kaukosäätimen kun se ei suostunut sulkemaan auton ovia. Kasauksen jälkeen kävin sulkemassa avoimeksi jääneen oven...

Pyörällä ja autolla
10.02.2019, 23.46
Ompelin tytölle hametta Cosplay tapahtumaan.

Gaastra
11.02.2019, 08.58
^ eihän tuo ole "äijää" vaan "neitiä".

JackOja
11.02.2019, 09.03
^ylläpito poisti jossain vaiheessa "Mitä neitiä teit viimeksi" -topicin, joten kaikki tekeminen pitää raportoida tänne :(

Smo
11.02.2019, 09.08
On äijää tehdä neitiä. Mutta onko neititopiikki poistettu? Joskus googlasin ja sitten taisin jättää postaamatta sisältöä kun ei löytynyt

JackOja
11.02.2019, 09.38
^no joskus olis mullakin ollut asiaa sinne, muttei topiccia löytynyt eli sitä ei enää ole.

EDIT: "Mitä hyvää teit viimeksi" on myös poistettu, saatana!

callahan
11.02.2019, 17.41
Kävin kakalla bajamajassa. ( joo joo, on bajoja ja bajoja, tuolla oli lähinnä käyny latvialaiset lattiamiehet ja näky millo työmaalla olin, olevan ovi sepposen selällään sun muuta joten mietin aamupäivällä tovin mennäkkö, otin kuitenkin työautosta talouspaperirullan varuiksi ja saapastelin bajaan, no sen kauluksen pyyhkimisen jälkeen kyllä sinne tarpeensa teki ja hyvä kun oli oma papru mukana, kohden vettynyt oli se mikä siellä oli)

tommi2
11.02.2019, 18.00
Ompelin tytölle hametta Cosplay tapahtumaan.

Frostbite puree teilläkin?

Warlord
11.02.2019, 21.01
Kävin äijäjoogassa. Siis ihan hathajoogaa mutta vain äijille.

bici74
10.03.2019, 16.21
Aamupalan nautittuani vein astiat tiskikoneeseen ja samalla reissulla otin jääkaapista kaljan ikäänkuin aamupalajälkkäriksi. Aamupalan tosin nautin tänään vasta puolenpäivän jälkeen...

Sent from my SM-G950F using Tapatalk

Köfte
12.04.2019, 22.45
En osallistunut poliittiseen paskanjauhantaan.
Taruolentojen listaan voi lisätä selkärankaisen
poliitikon Joulupukin vierelle.

Köfte
13.04.2019, 22.57
Koeajoin tyttären moposkootterin. Vähän tuuppasi jännäkakkaa lähes 40 vuoden
mopoilutauon jälkeen:rolleyes:. Äijä ja skode selvisivät ehjinä tapahtumasta.
Hoitelin juuri rek. ja vakuutusasiat kuosiin Traficomin sitkeästä vastustelusta
huolimatta. (Siellä on jokin huoltopäivitys radio/tietoliikennepuolella käynnissä).

Jopotuinen
14.04.2019, 08.03
Olisin halunnut olla näkemässä muiden osapuolien ilmeet, kun äijä ilmoittaa syvällä rintaäänellä, että ”minäpä käyn nyt pitkän linjan tuntemuksella koeajolla taekastamassa, että voimalinjan tekniikka ja muut hallintalaiteet toimivat ja ovat kunnossa”.

Siellä on nuoriso pyöritellyt epäuskoisina silmiään, että eihän toi edes osaa ajaa skootterilla, kuinkahan tässä lopulta käy. Sitten ovat tuskaisina tuijotelleet kenkiensä kärkiä palaen halusta vajota maan uumeniin. :D :D

Ja kyllähän tollaseen suoritteeseen aina omat riskinsä sisältyy, joko on oma prätkä hankintalistalla?

Smo
14.04.2019, 11.21
Kaadoin sähkölinjaa kohti nojallaan olevan puun liinoilla ja moottorisahalla

Köfte
18.04.2019, 19.55
Olisin halunnut olla näkemässä muiden osapuolien ilmeet, kun äijä ilmoittaa syvällä rintaäänellä, että ”minäpä käyn nyt pitkän linjan tuntemuksella koeajolla taekastamassa, että voimalinjan tekniikka ja muut hallintalaiteet toimivat ja ovat kunnossa”.

Siellä on nuoriso pyöritellyt epäuskoisina silmiään, että eihän toi edes osaa ajaa skootterilla, kuinkahan tässä lopulta käy. Sitten ovat tuskaisina tuijotelleet kenkiensä kärkiä palaen halusta vajota maan uumeniin. :D :D

Ja kyllähän tollaseen suoritteeseen aina omat riskinsä sisältyy, joko on oma prätkä hankintalistalla?

Vähän viiveellä, kuten itse suorituskin, yllättävän helposti laite eteni,
kun ei enään hakenut vaihteisiin liittyviä toimintoja..:)
Kikotin oli juuri huollettu voimansiirron ja pannun osilta, sähköstartti toimi;
potkin itse tulille ennen sähkön toimivuutta.
Toki lainasin neidiltä potan turvavarusteeksi, meillä on sama pään numero.
65-mallin Vespa/Lambretta ovat aina haaveosiossa. Räikkäpärrät eivät ole
koskaan olleet omistuksen halujen kohteita, tekniikkapuoli kiinnostaa kylläkin.

Jopotuinen
21.04.2019, 19.13
Pudotin eilen mereen: Laiturin, veneen ja katiskan.

Muutamaa tuntia myöhemmin suoritetun katiskan tarkistuskalastuksen tulos oli ämpärillinen isoja körmyniskoja nyljettäviksi.

Seuraavan aamun varsinaisessa nostossa isoja körmyniskoja nyljettäviksi kaksi ämpärillistä.
Katiska kiiruusti main.

Nyljen mieluummin kuin fileoin, mielestäni ovat parempia näin, ehkä luustosta irtoaa ne viimeiset nyanssit.
Nyt on reilu puolikas ämpäriä nyljettyjä affenia pakastimeen, ehkä luokkaa 4+ kg, eikä maksanu mittä! :)

Tarttis olla erikseen pakastin näille, voisin ryhtyä kalastajaksi :)

Yhtään tyttökalaa (kutematonta) ei muuten ollut joukossa.

Ja ne uusienperunoiden kuorintakäsineet aivan lyömättömät nylykyhommissa.
Napakka ja pitävä ote nahasta, eikä myrkkypiikit sohi. Ja jos on kylmää, niin lämmittävät siinä kuin märkäpuku. :)

Smo
21.04.2019, 21.37
^Mökiltäkin lähtenyt nyt jäät sen verran että pääsisi rannasta veneellä. Ei vaan ole sellainen pietarin kalapaikka mutta jäidenlähdön jälkeen taitaa kyllä tulla, siikaakin jopa

--

Moottorisahailin vaikka oli Pääsiäissunnuntai, mahtoiko olla äijää. Nyt alkaa olla polttopuuta aika hyvin.

callahan
22.04.2019, 07.42
Pudotin eilen mereen: Laiturin, veneen ja katiskan.

Muutamaa tuntia myöhemmin suoritetun katiskan tarkistuskalastuksen tulos oli ämpärillinen isoja körmyniskoja nyljettäviksi.

Seuraavan aamun varsinaisessa nostossa isoja körmyniskoja nyljettäviksi kaksi ämpärillistä.
Katiska kiiruusti main.

Nyljen mieluummin kuin fileoin, mielestäni ovat parempia näin, ehkä luustosta irtoaa ne viimeiset nyanssit.
Nyt on reilu puolikas ämpäriä nyljettyjä affenia pakastimeen, ehkä luokkaa 4+ kg, eikä maksanu mittä! :)



Noh viiminen lause on kyseenalainen, "eikä maksanu mittä!"


Onkos laituri; vene ja katiska ilmasia... muistaaksen jossain mainitsit mökistä...nylkypuukko? ämpäri ehkä saatu tokmannilta... kalastuslupa, katiskamerkit... kyllä noi perkeleen kalliita kaloja on jos hintaa rupeaa oikeasti laskemaan. Paikallisesta Prisman tiskiltä muitten ostosten yhteydessä edullisempaa olisi, mutta eihän sitä noin lasketa enkä nyt ihan vakavalla naamalla tätä kirjoittanut ;)

Jopotuinen
22.04.2019, 08.20
Kalastuslupaa ja merkkejä en oli ikinä maksanut – ja enkä maksa. Kalastusoikeus määrätylle vesialueelle saa riittää. Ugh!
Viimesyksynä myrsky toi moottoriveneen rantaan, jonka pelastin ja tein ilmon pollareille. Nämä kysyivät ainoastaan, että haluanko palkkion, en halunnut. Sanoivat sitten, että jos kolmeen kuukauteen ei kysytä, niin vene on minun.
Laituri on uimista ja mökki salajuopottelua varten.
Fileerauspuukonkin voisi katsoa varatun alkujaan puukkohippasia silmällä pitäen, mutta ollaan siitä hiljaa.
Perunakintaat, niiden varsinainen käyttötarkoitus onkin itsestään selvyys.


Näin ollen, kyllä ne ovat ilimatteeksi saatu.

Muuta saalista tuolta saisi isoja kutulahnoja verkolla, mutta kun sieltä ei saa yhtä kerrallaan ja vetävät verkot silpuiksi, sekä sätkivät aivan pirusti ja voimalla.
Myös isot hauet sotkeutuisivat niihin.
Kauhea työ verkon setvimisessä ja paikkuussa, eikä ne kalatkaan sitten oikein mahu mihinkään, niin pysytelkööt sitten meressä.

Smo
22.04.2019, 09.18
Hauet fileeks ja lahnat savuun kokonaisina. Sit kun sattuu jaksaa saalistaa / tulemaan.

Mutta kyllähän sitä kalalle saa hintaa jos on kaikuhärvelit sun muut ja sitten isolla moottorilla kovaa kauas ulos merelle hinailemaan uistinta perässä ja mitään ei tule. Been there done that :)

V-P.V
22.04.2019, 09.29
Noh viiminen lause on kyseenalainen, "eikä maksanu mittä!"


Onkos laituri; vene ja katiska ilmasia... muistaaksen jossain mainitsit mökistä...nylkypuukko? ämpäri ehkä saatu tokmannilta... kalastuslupa, katiskamerkit... kyllä noi perkeleen kalliita kaloja on jos hintaa rupeaa oikeasti laskemaan. Paikallisesta Prisman tiskiltä muitten ostosten yhteydessä edullisempaa olisi, mutta eihän sitä noin lasketa enkä nyt ihan vakavalla naamalla tätä kirjoittanut ;)

Jokainen kalastaja onneksi itse tietää että asia ei _todellakaan_ mene noin.

Jopotuinen
22.04.2019, 09.36
Hauet, rantojemme krokotiilit, jätän polskimaan ja imuroimaan roskakalaa.

Jami2003
22.04.2019, 21.45
Vihdoin tyttärien maastopyöriin kesä gummit alle. Toisella, itse kasaamallani, ei ole hirveästi ajettu ja tulikin mieleen josko kävisi sitä joku päivä ulkoiluttamassa vaikka onkin 17 tuuman rungolla mulle liian pieni.

Lähetetty minun COL-L29 laitteesta Tapatalkilla

Köfte
22.04.2019, 22.06
^ Eikö pieni ole ketterämpi:rolleyes:
Luutuaisivat nuo muutkin väylät,
käppyrätkin pääsisivät.

Köfte
22.04.2019, 22.42
Osallistuin "vaali-studio" topickiin.

usko juntunen
23.04.2019, 19.25
Sauna reisulllain harjasin selkää vessaharjalla. Ei siinä mitään kummallista, mutta puoliso yllätti itse teossa.
"-no nyt sekkii harja on pilalla"
Edellisellä kerran hää yllätti mut vessaharjan kanssa maastopyörän pakkaa putsaamassa.
Siinä se nähhään meikäläisen arvostus.
Pitänöö ostaa uusi harja wc-pyttyä varten.

taski63
23.04.2019, 19.53
usko juntusen jälkeen tuntuu aika nöösiltä postata jotain renkaiden vaihdosta...

Jami2003
23.04.2019, 21.19
Mies joka on ulkoruokinnassa joka viikonloppu ja kotiin tullessa pesee vessaharjalla nuotion savun hajut pois painii omassa sarjassaan [emoji3]

Lähetetty minun COL-L29 laitteesta Tapatalkilla

Smo
24.04.2019, 10.16
Haistelin aamulla bensaa. Piti nuuhkia mitä noissa astioissa on mökillä. Polttaiskohan ...

tommi2
24.04.2019, 10.53
^Meinaatko että on niin vanhentunutta, ettei voi ruohonleikkurissa, mopossa tai mihin tuo nyt oli alunperin varattu, käyttää?

Smo
24.04.2019, 10.57
^Meinaatko että on niin vanhentunutta, ettei voi ruohonleikkurissa, mopossa tai mihin tuo nyt oli alunperin varattu, käyttää?

Kaupunkiveneen tankin pohjia. Sahassa tietty ehkä menisi mutta ei taida olla öljyä käsillä. Ruohonleikkuri toimii viikatteella :)

tommi2
24.04.2019, 12.29
^Mulla on ollut yli 15 vuotta ihmiskäyttöinen leikkuri. Kyllästyin just bensan kanssa pelaamiseen. Kun ei ole kun 1000 neliön tontti, niin äkkiäkö ton työntää lihasvoimalla.

Smo
24.04.2019, 15.41
Eikä sitä ruohoa tarvi leikata. Tuli tämäkin oikeaan topiikkiin :D

tommi2
24.04.2019, 15.47
^Ei tarvi. Tosi äijä lisäks asuis teltassa tai jossain kuopassa vaan.

MRe
24.04.2019, 16.22
Söin paketin makkaraa. Jos sillä ei kunto nouse, niin millä sitten? Vetäisin päälle vielä kaksi tölkkiä alkoholitonta Karhua.

VesaP
25.04.2019, 12.19
Päivitin uusimman Win10 buildin firman koneeseeni vastoin ohjeita. Aikaisemmin tää ei oo edes asentunut mutta nyt yllätyksekseni suostui asentumaan. Seuraavaksi sit varmaan äijämäisesti menen valittamaan helppariin kun firman elintärkeet softat ei enää mulla toimi.... :rolleyes:

JackOja
27.04.2019, 19.03
Mehtän raivvoo ja rankomista.

usko juntunen
01.05.2019, 14.38
Ei kylläkään tänään, mutta viikonloppuna haistoin rahakätkön silllan alta. Sitä mää vaan kauhiast ihmettelen miten huolettomasti ihmiset nykysin rahojaan sijoittaa!?
https://lh3.googleusercontent.com/jtAUSHNaUuqPnjTl7nKbZ2odUC7Pjas5KhDtizg0dhQFfU1ACp dwfrhFd_bMS_t94lTAM8FmR4jiokr9_0zTLKdCahky7LYt3r1U Nifldfb12sOUqLCniTPtVwa0LkS7sdmk9ia1BoqRmTT05P8qYs jeI17ZFg1Cm_h9Nw9k_cS--1K452IYx9a01cpbmSbqPwWWVZ9_pJz3TDPpo1RWp68VIXDVwI1 8amsXcFPBDDeiAXeD3kLo8Bk9up9BB_dZRFk9VHDafLLAK60Mk SgdGsz7Z0qCL31VgTv-rU8eQ2uunfA4GfbREup9e6flTkQU9-iyz9bFcgz9EFJDCjuOgYzLvgNtYUeDA41_lqky_3CmzNd0mns9 ocwSX2GB89jWMciF1flNjkq0af0LGUdtgRFx3_FZHKUP8RMYH-rNjNWDcw9VSHwpta3zUZVjdZO8gtbs3mSi-V-K8Ghpp4jGVfsf14yOcHcHTJJIWCwP7H5NoaHiF32md7wO2jMff e0ftWRM7swg_8VM-IB9Cx9p0-cXSqfBFZ29x1nurznwhZFqn8vVNNgyYKDY78G0y0fsFeN1ZAIi 5mlmDm8zVvete6novzbKr11UslX2tVI6-NfnVdDIcFxcRSJ99mmkaQl1lFfnIbwNDl8CqsxiaHUBwCwy9UK cEGNnu3riGWD7c6B0XbWcIyxtkoe2qX_Xy_nyE0BY5zVIEQFhQ w_96j3pDem79A=w1314-h739-no
https://lh3.googleusercontent.com/j34BzO6WnmfL4XZyxrsv0PrShCkcsTd9cyqmTKrqWQgjeO6vG-Pvo-G3iYpkdXCO3M3N7En3vRAXWEKuV-RGLf9orcq8GYq8toWtTrJmz1l75xlUgpzGTGN4VpunOi5OYrO5 cT9HtwabgKwc0oF_0tJOHMd8MGZm6aj8Rh6aaqCLzeuTxLuV-TiGDDM5r4kmdhsuLJAURUkdkuidKuZ4J5cN_nH66EN2uagW-MB0w_BifYSiI0gGqJvqev4kHjFCpHmWbEeySh3zEEad-zAZywncfNJjXhhOTC0_lJGota5ps91-3keHEkpSWPHIgBVmsdN7tFMAerJthhMRW_2-ETd1wGaf9CgYc4KAjcwOotCLctDXggOj3nZp7IjJWPj_UZ_JLu gVyEd-3uL-zSDRRVpw3uOkceZ4axDnAt7_9xG1Mt4Fl8Ga7JqLp0jSwAi9nO jkI6XvPf4wuckQ6oYgx8yUrPaVUtMsbFwnj9fq_x6PepK8nvmL _MXCiDRm90g1IiyF4MTrsHc6lS68DI0aydGlZ8xCYfZ75PGzr1 W3s3MHZbpRHc0-epG85JI89CVpvuIYdJ0nP8Y48Csrm40Ai-X9LyBLSbsKnJqDP8tiEhAYGCksmG1oQfY0pWgARw7OR3WKb7HA-El4So5tVh5vV9QjkguR730osZQ569Kkj6M-9g2BQE1YyVwPZVAmQ60dPPDaNsY52h5XAUAdU-u4qUq2jA=w1314-h739-no

Jopotuinen
01.05.2019, 14.40
Kaivoin 19 kpl vähän käytettyä narsissin sipulia maahan.

JackOja
01.05.2019, 19.16
Annoin vapun kunniaksi nuorison elää nuoruuttaan enkä soittanut poliisille.

Smo
04.05.2019, 22.56
Piti nostaa verkot ja olikin ahventa aika paljon ja ihan solmussa kun myräkän yli oli vedessä. Siinä sitten viimassa ilman hanskoja irrotteli niitä ja hauenkin verkkoja nostaessa. Kaupan päälle sit perkaus rannassa ja huuhtelu järvessä ilman sormien lämmittelyitä. Sormet oli pitkän fillarikauppamatkan loppupuolella ennen tuota operaatiota jo vähän jäätymässä kuten varpaatkin mutta tuossa niille tuli lämmin :seko: taitaa olla shokkikäsittely mikä auttaa

Joo neitii pitää hanskoja



Ja ne uusienperunoiden kuorintakäsineet aivan lyömättömät nylykyhommissa.
Napakka ja pitävä ote nahasta, eikä myrkkypiikit sohi. Ja jos on kylmää, niin lämmittävät siinä kuin märkäpuku. :)

tommi2
05.05.2019, 15.25
Itekkään mikään äijä ole, mutta täällä kyllä aika pienetkin suoritukset lasketaan... tarvittaisiin joku virallinen raati päättämään, onko äijää ;)

Jami2003
05.05.2019, 15.50
Aijäys on olotila, fiilis ja näin ollen se mikä aiheuttaa tekijälle äijä fiiliksen on äijää eikä siihen muiden arviota tarvita [emoji3]

tommi2
05.05.2019, 16.11
Silloin pitäisi puhua elämäntapaäijistä, ettei niitä sekoiteta oikeisiin äijiin ;)

Jopotuinen
05.05.2019, 16.14
^^^ Meitin kylillä torin kalamuija Vainio, jolta käyn aina keväisin tuoreita verkkosilakoita, ei käytä käsineitä.
Sen kädet ja sormet ovat sen mukaisesti semmoset turvonneet purppuran punaiset.
On siten toteen näytettyä, että on ämmitten touhua puuhastelu paljasten käsin.

OKS
05.05.2019, 17.50
Itekkään mikään äijä ole, mutta täällä kyllä aika pienetkin suoritukset lasketaan... tarvittaisiin joku virallinen raati päättämään, onko äijää ;)

Keskustelun otsikossa äijä lainausmerkeissä: "äijä" eli meikäläiselläkin saattaisi olla mahdollisuus kommentoida tekemisiään. :rolleyes:

F. Kotlerburg
05.05.2019, 18.21
Menin varastoon järjestelemään pyöräjuttuja. Loin katseen auton kesärenkaisiin ja niiden vieressä olleeseen Bahcon tunkkiin. Sen enempää suunnittelematta ja miettimättä vaihdoin ne renkaat autoon alle.

taski63
05.05.2019, 20.24
Aijäys on olotila, fiilis ja näin ollen se mikä aiheuttaa tekijälle äijä fiiliksen on äijää eikä siihen muiden arviota tarvita [emoji3]

Naulan kantaan. Itselle sitä oli tänään 7 km juoksu paljain jaloin, vaikka olikin hirmu kivaa (jostain syystä sellainen mielikuva, että äijäilyn pitää olla jonkin sortin kivunsietoa tms.)

Smo
05.05.2019, 21.16
^^^ Meitin kylillä torin kalamuija Vainio, jolta käyn aina keväisin tuoreita verkkosilakoita, ei käytä käsineitä.
Sen kädet ja sormet ovat sen mukaisesti semmoset turvonneet purppuran punaiset.
On siten toteen näytettyä, että on ämmitten touhua puuhastelu paljasten käsin.

Muutama vuos sitten kun jäiden tulon ja lähdön aikoihin verkkoja laittelin oli kyllä neopreenisormikkaat mutta nyt ei osunut silmiin. Toissa talvena mökkijärvellä luistellessa törmäsin vanhaan ukkoon joka itseasiassa tunsi papan, muutti mökkikylälle joskus sodan jälkeen metsätöihin. Pysähdyin juttelemaan ja kattelin kun kovassa viimassa pakkasella ilman hanskoja pyydyksiä otti järvestä. Vähän aikaa juteltiin ja sit alko vilustaa ja oli pakko jatkaa matkaa. Sanottakoon että mökkikylällä ei kovin montaa asukasta ole.

Jopotuinen
10.05.2019, 20.00
Itseasiassa mulla on lämpimät kädet, jotkut ovat ihmetelleet, kun en käytä käsineitä paukkupakkasilla (käytän ainoastaan fillaroidessa jne.).
Joskus olen sitten pyytänyt tunnustelemaan kättäni omaa kättä tai poskeaan vasten. Ihmeissään ovat olleet.

Jopotuinen
10.05.2019, 20.33
Pistäkää paremmaksi :D

Otan huikkaa, eikä ku siis otin ja Rva kanssa yhdessä, ynnä syvälliset keskustelut parisuhteesta.
Lopputulemana suoriuduin -hyväksyttävästi- olen petrannut paljon aiemmasta parisuhde SUKE:sta :).

Nyt käytyä keskustelua ei kuitenkaan pidä sotkea syvälliseen ”parisuhteen SUKE” keskusteluun, (joka on jokaiselle paikallaan aina harvakseltaan, tai edes kerran). Nyt oli kyse lähinnä kevyemmästä (seurantajakso) jutustelusta , ”miten meillä menee” jne. Läpäisin nyt rastin kiitettävin arvosanoin :).

Varsinaisessa parisuhde SUKE keskustelussa saa sanoa kaunistelematta toisesta osapuolesta kaiken sen mitä hänestä ajattelee ja miltä itsestä juuri nyt tuntuu. Keskusteluissa ei saa provosoitua/provosoida vaan kuulian rooli on vain olla itsensä hilliten pää kallellaan ja leuka rintaan syvälle painaen hiljaa kuunnella, korvan lehdet punaisina, kuulla mitä toisella on sanottavaa.
Ja jos alkaa tulla rankkaa tekstiä, niin silloin on ihan oikeasti syytä pysähtyä miettimään omaa toimintaansa, eikä missään nimessä alkaa disaamaan toisen kertomaa, mikä on se tavanomainen ratkaisu. Kyse on kuitenkin sen toisen osapuolen kertomaa faktaa omista tunteista.

Asiaan kuuluu myös kertoa oma unelma- ja toivelaari nyt ja tulevaisuudesta.

Vuosi tai kaksi sitten omasta ehdotuksesta kävin Rva kanssa tällaisen ”parisuhde SUKE” keskustelun. Setti oli ihan oma keksimä, ajattelin sellaisen olevan hyvästä molemmille ja että kokeillaan, onko kaikki ok, vaiko jotain jäänyt kaivelemaan.
Olihan se aika raju ja kasvattava kokemus, luulin saavani vain kehuja. Rouvalla kun oli paljonkin kerrottavaa. Voin kertoa, että on todellakin piinaavaa istua siinä hiljaa sopimuksen mukaisesti vain nieleskellä alas väittämien kiistämiset. Asiat kun olivat kuitenkin faktoja toisen osapuolen kokemina.
Otin kertomat tosissani ja korjasin tapojani, myös yhteistä säätöä asioista Rouvan kanssa.
Mistään hakkaamisesta ei toki kyse, lähinnä toisen kuulemisesta ja arvostamista jne. päätösten tekemisissä. Oli siellä toki muutakin…

Itse hävisin keskustelun silleen, etten keksinyt Rouvasta mitään vikaa, vaikka lopulta sitäkin tivasi :(

Mutta joo, sattunut oli parisuhteen kannalta parasta mitä ikinä.

Smo
10.05.2019, 21.12
Korjasin veneen perämoottoria koneen koppa auki succiksissa ilman mitään manuaaleja "maalaisjärkeillen"

JiiPee
30.05.2019, 20.19
Rasvasin traktorin, lanasin tien, ajoin kaksi puuta pihaan ja tein niistä polttopuita, join kaljaa ja paistoin kasleria halstarilla. Ei muuta