^^ISP lähti minultakin alta kerran risteykseen tullessa kun liikennettä katsellessa pysäytin metallisen kaivonkannen kohdalla. Vauhtia ei enää ollut,...
Niin ohjausliikkeen syy oli sellainen, että kadun pinta oli pikkusen kalteva ja ajattelin säätää kulkuani kaateen suuntaan nähden hieman paremmaksi....
Suoralla varovasti ajellessa aivan pienenpieni ohjausliike ja eturengas lähti alta. En ehtinyt kissaa sanoa tai edes miettiä sen sanomista. Yhtäkkiä...
Tänään tuli turvat työmatkalla, Espoon Olarin prisman liikenneympyrän mukulakivetyksellä lähti eturangas alta kun olin käätymässä oikealle tien yli....
Liverpoolilla on kyllä pahasti bensa lopussa nyt. Todella heikko, haluton ja väsynyt esitys. Edes Valioliigan kannu ei ole kirkossa kuulutettu tällä...
Pk-seutu on tosiaan aika mielenkiintoista tuossa suhteessa. Muutenhan sillä ei usein ole väliä seuraako jotain tiettyä polkua vai sen rinnalla about...
Garminit on aika suosittuja ja niihin saa myös yksinkertaisemman version Trailmap-kartasta (ja myös MML maastokartan jos sellaisen haluaa). Garminien...
En ole parin viikon työmatkalla päässyt liikkumaan kuin kerran puolituntiselle juoksulenkille, ja nyt eilen oli vihdoin aikaa. Löysin kuin löysinkin...