Näyttää tulokset 1 - 26 / 26

Aihe: Sähköavusteinen polkupyörä 23km työmatka-ajoon, n. 2000€ budjetilla

  1. #1

    Sähköavusteinen polkupyörä 23km työmatka-ajoon, n. 2000€ budjetilla

    Hei!

    En juuri polkupyöristä paljoa pintaa syvemmältä ymmärrä, mutta meitsi on nyt palttiarallaa puolitoista vuotta ajanut työmatkaani tuollaisella Insera-merkkisellä "perushybridillä." Matkalle tulee pituutta 23km yhteen suuntaan. Kesäisin jaksan/ehdin tuon reissun tehdä pari kertaa viikossa molempiin suuntiin, mutta talvella matkanteko on sen verran työlästä, että tuota ei juuri yhtä kertaa enempää viikossa yleensä jaksa tehdä tai sitten ei perheen aikataulut anna periksi talvisin yli tunnin kestävälle työmatkalle. Ikää on kohta mittarissa se 40v, niin ei enää ihan samalla tavalla jaksa kuin nuorena kloppina, vaikka peruskunto sinänsä on vielä ihan hyvällä mallilla.

    Jotta jaksaisin kerran pari viikossa useammin ajaa tuota matkaa vuoden ympäri, niin harkitsen vakavasti investoimista sähköavusteiseen pyörään. Säästäisi sitä luontoa senkin verran ja todnäk. yksi kerta lisää ajoa sähköavusteisellakin on pidemmän päälle kunnon kannalta parempi kuin yksi tai useampi ajokerta vähemmän ilman sähköjä. Nuo pyörien hinnat vaan hirvittävät ja eri ketjuja ja artikkeleita lukiessa tuntuu olevan aivan hirmuisesti asioita, jotka pitäisi ottaa huomioon.

    Olisiko tällä foorumilla ehdotuksia sellaiselle hinta-laatu -suhteeltaan hyvälle sähköavusteiselle pyörälle, jolla tuota matkaa kehtaisi ajaa vuoden ympäri 95% auratuilla teillä (joskus huonona päivänä loskaisilla kylläkin) molempiin suuntiin? Pyörä saisi myös mielellään olla sellainen, että sen osia ei tarvitsisi olla huoltamassa jatkuvasti, mutta pari kertaa vuodessa sen kyllä voi huoltoon viedä. Budjettia ei hirmuisen paljoa yli 2000€ olisi. Tarvittaessa pyörän akkua sais ladattua myös työpaikalla, mutta optimaalista tietenkin olisi, että akku jaksaisi esim. -15 -kelillä molempiin suuntiin (yhteensä se 46km) ilman latausta.

    Kiitokset mahdollisista vinkeistä!

  2. #2
    Liittynyt
    05/2016
    Paikkakunta
    Ylöjärvi
    Viestit
    789
    En ole sähköpyörien asiantuntija mutta tuossa voisi olla ihan ok peli https://www.bike-discount.de/en/buy/...n-white-770806
    Talvella pelaisin varman päälle ja lataisin akun työpaikalla.

    Verkkokaupan alestakin löytyi hyvää tavaraa mm. noi Haibiket https://www.verkkokauppa.com/fi/prod...keEhevAFhef22u

    https://www.verkkokauppa.com/fi/prod...keEhevAFhef22u

  3. #3
    Liittynyt
    04/2011
    Viestit
    58
    Itse olen ajanut pari vuotta xxl:stä ostetulla whiten sähkömaasturilla. Kesät ja talvet ajanut käytännössä joka kerta töihin. Matkaa kertyy suuntaansa 14 km ja kesällä töihin ja kotiin ajaa helposti kolmasti, talvella pelaan varman päälle ja kahden ajokerran (n. 56 km) jälkeen lataan akun. Pyörässä Shimano E8000 moottori, akku 500w ja tehona pidän muutamia lumipyrypäivien mäennousuja lukuunottamatta ecoa. Nii juu ja akun säilytys aina lämpöisessä (myös työpäivän ajaksi).

    Lähetetty minun Lenovo TB-8704F laitteesta Tapatalkilla

  4. #4
    Tästä vielä fätti jos talvi on se kipupiste:

    https://www.verkkokauppa.com/fi/prod...YRF5Mqtq5M96WM

    iso 672wh akku ja paperilla moottorissa ihan ok vääntö.

  5. #5
    Liittynyt
    07/2018
    Viestit
    90
    Lainaus Alkujaan tämän lähetti sas Katso viesti
    Itse olen ajanut pari vuotta xxl:stä ostetulla whiten sähkömaasturilla. Kesät ja talvet ajanut käytännössä joka kerta töihin. Matkaa kertyy suuntaansa 14 km ja kesällä töihin ja kotiin ajaa helposti kolmasti, talvella pelaan varman päälle ja kahden ajokerran (n. 56 km) jälkeen lataan akun. Pyörässä Shimano E8000 moottori, akku 500w ja tehona pidän muutamia lumipyrypäivien mäennousuja lukuunottamatta ecoa. Nii juu ja akun säilytys aina lämpöisessä (myös työpäivän ajaksi).

    Lähetetty minun Lenovo TB-8704F laitteesta Tapatalkilla
    Mikä näyttö tässä on ja onko pyöräsi talvella kylmässä säilytyksessä? Akku toki aina sisällä lämpimässä.

    Itelläki oli xxl:stä ostettu sähköpyörä Ghost cross hybridi bosch cx performancella ja 500 akulla. Talvea varten ostin Schwalben ice spiikkerit eteen ja taakse. Hyvä peli oli ja hintaa kans se 2000e.

  6. #6
    Liittynyt
    04/2011
    Viestit
    58
    Sellainen pieni Shimanon värinäyttö ohjaustangon alapuolella. Pyörän joudun säilyttää kylmässä. Talvella myös ice spikerit alla, jäällä kyllä huippupito, mutta ei mielestäni niin hyvä rengas lumipöpperössä ajamiseen.

    Lähetetty minun Lenovo TB-8704F laitteesta Tapatalkilla

  7. #7
    Jos ajatuksena on selvitä talviajoista tosi hyvin, niin suosittelisin mahdollisimman leveitä renkaita, vähintään 500wh akkua ja vähintään 50nm vääntävää moottoria.

    Ajoin viime talven läskipyörällä ja onhan se omaa luokkaansa myös auratulla kelvillä. Muiden renkaan jäljet risteilee ja kiemurtelee metrin leveydellä (ei kaikki iha näi paljoo), mut läski menee aikalailla niin viivasuoraan, kun pyörällä voi.

    Lisäks jos arvostat pyörän ajettavuutta myös ilman sähköjä niin valitset Shimanon moottorin. Kaikki ovat hyviä (Bosch, Yamaha, Shimano), mut miks ei valitsis shimanoa, kun se vastustaa näistä vaihtoehdoista vähiten yli 25km/h vauhdeissa ja on muutenkin erittäin kelpo kampikone! e7000 (60nm) on mukavan hiljanen ja tuntuma polkimille todella luonnollinen. e8000 (70nm) ääni kuuluu läskirenkaidenkin takaa ja on tehokkaampi, mut sekin erittäin mukava polkea.

    Ajan itte nyt tunturin e275 ja siihen tulee talveks 3.0 tuumaset nastat. Näin kesällä pyörä on kevyt ajaa ja hallita. Suositukseni sille, vaikka on yli budjetin (2600e).

  8. #8
    Ostin RadRhinon 1700€ ja sain sen kotiin viime viikolla, toimitus aika noin viikko. Nyt ajellut sillä yhden työmatkan 12km suunta ja hupi ajelua sen noin 40km. Täytyy kyllä sanoa, että olen nauttinut ajamisesta. Vähän kun alkaa polkeminen väsyttämään, niin ei muuta kuin kääntää kahvasta ja vauhtia piisaa. Varmaan ajokokemusta saa parannettua paremmilla renkailla, mutta kaikenkaikkiaan tuohon hintaan, johon sisältyy taakkateline, lokasuojat, tukijalka, etuvalo, taka- ja jarruvalo on tällä kokemuksella hyvä hankinta. Työmatkalle talvipyöräilyä sillä suunnitellut, joten talvikumit vielä hankinnassa. Akku on kestänyt ihan hyvin, tosin lataus kestää, mutta sekin mitä manuaalissa luvataan. XXL stä ostin siihen noin 40€ maksavan ketjulukon, joka osoittautui hyväksi hankinnaksi. Painava pyörä, mutta ei minua vielä haittaa, sillä 32 kg nousee vielä kevyesti eikä se ajaessa avustusta käytettäessä tunnu. Itse pyörän kasaamiseen ei mennyt kuin vajaa tunti. Mukana tulleet kiinalaiset työkalut tosin testasin siinä samalla ja niillä sai kasattua pyörän.

    Ikää kun jo reilu 50, niin alkaa vähän arvostamaan pientä avustusta esim. kovassa vastatuulessa. Viime viikolla vielä vedin vanhalla White hypridimaasturilla vastatuuleen ja joku veti sähköläskillä ohi, niin että helahti. Paita märkänä sitten työpaikalla ja reidet hapoilla. Täytyy todeta, että silloin kaipasin itsekin avustusta pyörään. Omalla RadRhinolla ajelun jälkeen paita oli työpaikalla ihan kuiva, joten suihkuun ei tarvinnut heti mennä Kuiva se oli myös kotimatkan jälkeen. Ajoasento RadRhinossa vähän pystympi, kuin tuolla Whitella, joten näin vähän niskavaivoja iän mukana tulleena se passaaa paremmin. Satula tuntuu sopivan minun hanurille paremmin kuin tuon Whiten kapeamalli, joka on mennyt noin 2 vuoden käytön jälkeen rikki ("tukimuovi" poikki satulan alta).

  9. #9
    Hei, Olisiko tässä yksi hyvä vaihtoehto: https://m.bikester.fi/serious-bear-p...ta-727046.html
    Kesa15-koodilla karvan alle 2000

  10. #10
    Liittynyt
    07/2018
    Viestit
    90
    Lainaus Alkujaan tämän lähetti Tolie Katso viesti
    Hei, Olisiko tässä yksi hyvä vaihtoehto: https://m.bikester.fi/serious-bear-p...ta-727046.html
    Kesa15-koodilla karvan alle 2000
    Toi olis kyl kova ja jos mtb olisin hankkimassa niin kyllä ostaisin tuon. Ei muuta pahaa sanottavaa kuin että keula voisi olla parempi mutta annettakoon anteeksi kun sähköpuolella on e8000 ja saahan noita keulia myöhemminkin vaihdettua. Siitä tilausta jos vaan mitat on ok =)

  11. #11
    Liittynyt
    05/2016
    Paikkakunta
    Ylöjärvi
    Viestit
    789
    Ihan ok jos ei mee maastoon

  12. #12
    Liittynyt
    06/2008
    Viestit
    269
    Lainaus Alkujaan tämän lähetti Tolie Katso viesti
    Hei, Olisiko tässä yksi hyvä vaihtoehto: https://m.bikester.fi/serious-bear-p...ta-727046.html
    Kesa15-koodilla karvan alle 2000
    Tämä vaikuttaa hyvältä koska sähköjärjestelmä on Shimano E8000 ja 500Wh akku. Nuo Haibiket Yamahan sähköillä vois mennä myös, mutta Shimano varmasti paras eli en ehkä harkitsisi edes muita vaihtoehtoja. Talveksi kannattaa ainakin eteen ostaa talvirenkaaksi Schwalben Ice Spiker Pro ja taakse myös jos vain mahtuu pyörimään. Jos ei niin sinne sitten esim Schwalbe Marathon Winter. Kun edessä on tuo Ice Spiker Pro niin kulkee suoraan ja pito on paras kelissä kuin kelissä mitä nyt talvella voi olla. Ajoin ensimmäisen talven siten että edessä oli myös Marathon Winter ja oli kyllä tuskaa. Keulathan näissä halpispyörissä on varmaan järkiään huonoja, mutta sen voi vaihtaa jälkeenpäin parempaan kuten esim voimansiirron osat. Jostain torilta voi löytyä edullisesti Foxia tilalle.

  13. #13
    Liittynyt
    07/2018
    Viestit
    90
    Lainaus Alkujaan tämän lähetti tane Katso viesti

    Se on just näin. Itellä oli viime talven edessä sekä takana Ice Spikerit Boschin CX Perfomancella ja yhdistelmä oli melko lyömätön talvella

    Kyllähän tolla pyörällä nyt maastossakin menee, toki hiukan suhteellinen käsite...

  14. #14
    Liittynyt
    07/2018
    Paikkakunta
    Kangasala
    Viestit
    28
    Lainaus Alkujaan tämän lähetti Tolie Katso viesti
    Hei, Olisiko tässä yksi hyvä vaihtoehto: https://m.bikester.fi/serious-bear-p...ta-727046.html
    Kesa15-koodilla karvan alle 2000
    Isommat koot näköjään loppu joka paikasta

  15. #15
    Katos niin näyttää olevan. Alkuviikosta vielä oli kaikkia kokoja. Mahtaakohan tulla lisää..

  16. #16
    Lainaus Alkujaan tämän lähetti Vanaar Katso viesti
    Hei!

    En juuri polkupyöristä paljoa pintaa syvemmältä ymmärrä, mutta meitsi on nyt palttiarallaa puolitoista vuotta ajanut työmatkaani tuollaisella Insera-merkkisellä "perushybridillä." Matkalle tulee pituutta 23km yhteen suuntaan. Kesäisin jaksan/ehdin tuon reissun tehdä pari kertaa viikossa molempiin suuntiin, mutta talvella matkanteko on sen verran työlästä, että tuota ei juuri yhtä kertaa enempää viikossa yleensä jaksa tehdä tai sitten ei perheen aikataulut anna periksi talvisin yli tunnin kestävälle työmatkalle. Ikää on kohta mittarissa se 40v, niin ei enää ihan samalla tavalla jaksa kuin nuorena kloppina, vaikka peruskunto sinänsä on vielä ihan hyvällä mallilla.

    Jotta jaksaisin kerran pari viikossa useammin ajaa tuota matkaa vuoden ympäri, niin harkitsen vakavasti investoimista sähköavusteiseen pyörään. Säästäisi sitä luontoa senkin verran ja todnäk. yksi kerta lisää ajoa sähköavusteisellakin on pidemmän päälle kunnon kannalta parempi kuin yksi tai useampi ajokerta vähemmän ilman sähköjä. Nuo pyörien hinnat vaan hirvittävät ja eri ketjuja ja artikkeleita lukiessa tuntuu olevan aivan hirmuisesti asioita, jotka pitäisi ottaa huomioon.

    Olisiko tällä foorumilla ehdotuksia sellaiselle hinta-laatu -suhteeltaan hyvälle sähköavusteiselle pyörälle, jolla tuota matkaa kehtaisi ajaa vuoden ympäri 95% auratuilla teillä (joskus huonona päivänä loskaisilla kylläkin) molempiin suuntiin? Pyörä saisi myös mielellään olla sellainen, että sen osia ei tarvitsisi olla huoltamassa jatkuvasti, mutta pari kertaa vuodessa sen kyllä voi huoltoon viedä. Budjettia ei hirmuisen paljoa yli 2000€ olisi. Tarvittaessa pyörän akkua sais ladattua myös työpaikalla, mutta optimaalista tietenkin olisi, että akku jaksaisi esim. -15 -kelillä molempiin suuntiin (yhteensä se 46km) ilman latausta.

    Kiitokset mahdollisista vinkeistä!
    Aika samoilla käyttöaiheilla päädyin tilaamaan B-D:stä 10% aleesta tämän: https://www.bike-discount.de/en/buy/...edition-771105

    Hinta oli alennuksen kanssa 2160e, eli lähes budjetissa. Osasarjat pyörässä ovat riittävät, toki keulaa en lähtisi kovasti rankaisemaan.

    Ko. mallissa on lokarit valmiina, joten niitä ei tarvitse ruveta virittelemään paikalleen. Työmatkat on kuitenkin kiva ajaa ilman, että vaatteet rapaantuu. Lisäksi valot saavat virran akusta, mikä on päivittäisessä käytössä pimeän aikaan näppärää, riittää että muistaa pitää pyörän akun ladattuna. 2.6" on hyvä rengaskompromissi omaan ajoon.

    Kunnon rymistelyt käyn edelleen luomulla, mutta ko. kamppeella voi kuitenkin huoletta ajella myös helpompia polkuja ym.

    Suosittelen hankkimaan moottorin joka vääntää. Vaikka toiset argumentoi, että pienempi vääntö riittää työmatka-ajoon, niin tehokas moottori tekee ajamisesta dynaamisempaa ja tuo isomman virneen suupielille.

  17. #17
    Tuon Cuben keskiöratas on todella pieni? Eikös sitä pidä polkea ihan julmetuilla kierroksilla asfalttitiellä?

  18. #18
    Liittynyt
    07/2017
    Paikkakunta
    Espoo
    Viestit
    1.231
    Lainaus Alkujaan tämän lähetti fyndi Katso viesti
    Tuon Cuben keskiöratas on todella pieni? Eikös sitä pidä polkea ihan julmetuilla kierroksilla asfalttitiellä?
    Boschin eturatas pyörii tuplanopeudella polkemiseen verrattuna, ainakin ennen vuosimallin 2020 moottoreita.

  19. #19
    Jep kadenssit käytännössä samat kuin muilla moottoreilla.

    Pienen rattaan plussana sitkeä vääntö myös hitailla kadensseilla ja miinuksena raskaampi lisävastus kun vauhti yli 25km/h tai akku tyhjä.

  20. #20
    Liittynyt
    07/2018
    Paikkakunta
    Kangasala
    Viestit
    28
    Lainaus Alkujaan tämän lähetti Tolie Katso viesti
    Katos niin näyttää olevan. Alkuviikosta vielä oli kaikkia kokoja. Mahtaakohan tulla lisää..
    Tulihan niitä. Ainaki se 1kpl. Pistin tänää tilaukseen. Pitäs olla kyllä ihan soiva peli alle 2ke hintaan. Loksut pitää hommailla vielä. Eiköhän tolla työmatkaa taita.

  21. #21
    Kiitos kaikista vastauksista!
    Vielä en ole lopulliseen ratkaisuun päätynyt, mutta pari hyvää tärppiä kyllä tästä sai :-)

    Talviajo on tosiaan relevantti, joten pitää katsoa tuon budjetin kanssa, että pitääkö sitä kuitenkin nostaa. Fatti ja isomman väännön moottori voi olla hyvinkin tarpeellista hankkia.

  22. #22
    Fätti voi kyllä olla aika turha investointi, jos tie on hyvää ja talvisinkin 95% aurattua. Tietysti fätti on varmempi silloin kun on paksulti sohjoa tien pinnalla ja auttaa leveämpi rengas myös tienylityksiin jäävien sohjo-/lumivallien ylityksissä, jotka voivat vaatia hetkellistä tarkkuutta, samaten fätti menee varmaan mukavammin jäätynestä sohjosta polanteisella teillä, joilla kapeampirenkaisilla on hankala ajaa. Mutta muuten jos on hyvin aurattu tie tai vaikka kohtalainen pakkaslumikerroskin tien päällä, tavallinenkin maastopyörä mönkii kyllä hyvin.

    Taas sitten kesäisempiä kelejä ja hyviä talviolosuhteita ajatellen mahdollisimman kevyesti kulkeva fillari olisi siitä kiva, että sillä on helpompi päästellä yli 25 km/h johon nopeus varmasti nousee, myös auratulla hyvin hoidetulla talvisellakin tiellä.

    Tuo n. 50 km voi olla kyllä siinä ja siinä pakkaskelillä, vaikka olisi neopreenisukka akkua lämmittämässä. Pakkasen vaikutus toimintamatkaan on todella huomattava. Niinpä itse kyllä lataisin varmuuden vuoksi akun pakkasten aikaan myös työpaikalla. Minä en saanut viime talvena 29" sähkiksellä pakkasten aikaan pahimmillaan ajettua kuin n. viikon työmatkojani lataamatta, vaikka matkaa on vain vajaa 5 km per suunta. Taitaa vielä fättiksessä akun kulutus olla suurempaa kuin kapeampirenkaisissa, omaa kokemusta aiheesta ei minulla kyllä ole, mutta päättelen siitä mitä olen tältä palstalta lukenut sähköläskipyöräilijöiden kokemuksista.

    editti. Tuo Serious Bear 27,5" tai joku vastaava saattaisi olla sulle kyllä hyvä ratkaisu.

  23. #23
    "fätti menee varmaan mukavammin jäätynestä sohjosta polanteisella teillä, joilla kapeampirenkaisilla on hankala ajaa."

    Pakko puuttua tähän sen verran, että ilman nastoja on ihan sama onko jäisellä polanteella fättirengas vai kapea. Merkittävin etu fätistä talvella on sen osittain alhasista rengaspaineista johtuva suuntavakaus sekä mainitut autoteiden sohjovallien ylitykset. Kelvillä sohjoa on harvoin niin paljolti, että fätistä olis leveyden puolesta etua. Suuntavakaus auttaa silloin eniten. Lumella fätti on pitävä myös ilman nastoja (Jumbo Jim ainakin). Vaihdoin ite plus pyörään, johon tulee 3" nastat, ja uskon pärjääväni aika kivasti talven yli. Plus pyörä on myös tarpeeksi kevyt kesällä, joten pyörä palvelee laajemmin.

  24. #24
    Lainaus Alkujaan tämän lähetti villariveijari Katso viesti

    Joo oikeastaan tarkoitin sitä että jos on sohjo jäätynyt tien pintaan, on siinä sitten kaikenlaista uraa ja railoa yms., joissa kapeampi rengas nuljuaa ja leveä ehkä rullailee nätimmin siinä jään päällä. Mutta ei tosiaan minkäänlaisesta fätistä kokemuksia talviajossa, joten en tiedä sitten siitäkään.

  25. #25
    Lainaus Alkujaan tämän lähetti Kollinjoki Katso viesti
    Fätti voi kyllä olla aika turha investointi, jos tie on hyvää ja talvisinkin 95% aurattua. Tietysti fätti on varmempi silloin kun on paksulti sohjoa tien pinnalla ja auttaa leveämpi rengas myös tienylityksiin jäävien sohjo-/lumivallien ylityksissä, jotka voivat vaatia hetkellistä tarkkuutta, samaten fätti menee varmaan mukavammin jäätynestä sohjosta polanteisella teillä, joilla kapeampirenkaisilla on hankala ajaa. Mutta muuten jos on hyvin aurattu tie tai vaikka kohtalainen pakkaslumikerroskin tien päällä, tavallinenkin maastopyörä mönkii kyllä hyvin.

    Taas sitten kesäisempiä kelejä ja hyviä talviolosuhteita ajatellen mahdollisimman kevyesti kulkeva fillari olisi siitä kiva, että sillä on helpompi päästellä yli 25 km/h johon nopeus varmasti nousee, myös auratulla hyvin hoidetulla talvisellakin tiellä.
    Kevyesti kulkeva pyörä varmasti on parempi, mutta onko sähköfattis sitten ei-kevyesti kulkeva?
    Mites olisikin Plus pyörä fattiksen sijaan? Itse olen kokenut normi maasturilla ongelmia talvella, kun on huonosti auratut kadut ja rengas hakee kokoajan ettei ajamisesta tule mitään. Mahtaako Plus pärjätä perus maasturia peremmin, niin ettei fattista tarvi? Fattis näyttää vähän liian oudolta normi pyörään verrattuna kadulla.
    Ympäri vuoden tulee ajeltua, ei metsäpoluilla mutta paljon asfaltoimattomilla sorateillä.

  26. #26
    Lainaus Alkujaan tämän lähetti Juujika Katso viesti
    Kevyesti kulkeva pyörä varmasti on parempi, mutta onko sähköfattis sitten ei-kevyesti kulkeva?
    Mites olisikin Plus pyörä fattiksen sijaan? Itse olen kokenut normi maasturilla ongelmia talvella, kun on huonosti auratut kadut ja rengas hakee kokoajan ettei ajamisesta tule mitään. Mahtaako Plus pärjätä perus maasturia peremmin, niin ettei fattista tarvi? Fattis näyttää vähän liian oudolta normi pyörään verrattuna kadulla.
    Ympäri vuoden tulee ajeltua, ei metsäpoluilla mutta paljon asfaltoimattomilla sorateillä.
    Ainakin kaverin sähkötäysjousto 2.6" kumeilla menee huomattavan paljon paremmin/helpommin/kevyemmin upottavalla hiekalla, mitä oma luomutäysjousto vastaavan kokoisilla renkailla kun vauhdin voi pitää tasaisena ja pyörä ei tällöin ehdi alkaa vetelemäänkään juuri mihinkään. Voisin kuvitella, että talvella sähköplussa 3.0" nastoilla ois melko hyvä ja vakaa menijä, vaikka lunta ois enemmänkin.

Samanlaisia aiheita

  1. Solifer E-bike sähköavusteinen polkupyörä,kokemukset
    By Vesku in forum Sähköavusteiset pyörät
    Vastaukset: 38
    Viimeinen viesti: 07.10.2017, 11.59
  2. Hardtail MTB budjetilla ≤ 2000€
    By Ruostesieni in forum Fillarisuositukset
    Vastaukset: 54
    Viimeinen viesti: 29.11.2016, 19.04
  3. Fatbike 2000 eur budjetilla
    By g78039 in forum Fillarisuositukset
    Vastaukset: 43
    Viimeinen viesti: 31.10.2016, 20.53
  4. Sähköavusteinen Kolmipyöräinen Polkupyörä Aikuiselle
    By Simo Ahtola in forum Sähköavusteiset pyörät
    Vastaukset: 0
    Viimeinen viesti: 11.04.2016, 12.35
  5. Vastaukset: 24
    Viimeinen viesti: 18.08.2013, 12.34

Kirjanmerkit

Viestin säännöt

  • Käyttäjä ei voi aloittaa uusia viestiketjuja
  • Käyttäjä ei voi vastata viesteihin
  • Käyttäjä ei voi liittää liitetiedostoja
  • Käyttäjä ei voi muokata viestejään
  •