HelkamaElectrobikeHuntteriGiantCanyonRide
Näyttää tulokset 1 - 27 / 27

Aihe: Maastopyöräilyn alustava kisakalenteri 2019

  1. #1
    Liittynyt
    06/2011
    Paikkakunta
    Iitti
    Viestit
    562

    Maastopyöräilyn alustava kisakalenteri 2019

    Voisiko tänne ketjuun maastokisojen järjestäjät tulla kertomaan minä päivinä ovat kisojaan tulevalla kaudella järjestämässä? Me olimme oman tapahtumamme suunnitelleet samalle päivälle kuin Aulanko MTB, joten liittoon ilmoitin, että siirretään se sunnuntaille, niin ei olla samalla päivällä kuitenkin 130 km päässä toisistaan olevat tapahtumat. Kisakalenterista liiton sivuilla ei vielä ole sen enempää kuulunut eikä näkynyt (mitä en nyt sinällään ihmettele, työrauha sinne heille hankalaan tilanteeseen), mutta nyt huomasin, että Aulanko MTB onkin siirtynyt viikolla eteenpäin siitä mitä tuonne alustavaan kalenteriin oli suunniteltu. Mikä siis tarkoittaa sitä, että me voimme pitää oman tapahtumamme lauantailla kuten oli alunperin suunniteltu.

    En ole vielä kuuluttanut tapahtumamme lopullista päivämäärää, mutta pikapuoliin se pitää kyllä tehdä kun ei tässä nyt enää montaa kuukautta siihenkään aikaa ole.

    Kevään kisoista siis päivämäärät näyttivät tällaisilta, pitääkö vielä paikkaansa? (Aulanko MTB korjattu tuohon foorumin ketjun perusteella)

    4.5.2019 Lieto XCO
    11.5.2019 Evoc MTB, Rajamäki
    18.5.2019 Kuusankoski MTB 2019
    25.5.2019 Aulanko MTB, Hämeenlinna
    26.5.2019 Korso 96 MTB, Vantaa

    Kesäkuu

    8.6.2019 Valkeakoski XCO
    9.6.2019 Valkeakoski XCM
    15.6.2019 Laajavuori Marathon, Jyväskylä

  2. #2
    Liittynyt
    11/2003
    Paikkakunta
    Helsinki
    Viestit
    132
    Kiitos Sanna alustavista päivämääristä! Mahtaisiko löytyä kisakalenteria pidemmälle - kiinnostaisi esim. mitkä kaikki osakilpailut + pvm sisältyvät XCO-cuppiin ja onko XCO SM:t Hyvinkäällä ja XCM SM paikka?
    Life's battles don't always go to the stronger or faster man; but sooner or later the man who wins is the man who thinks he can.

  3. #3
    Liittynyt
    04/2014
    Paikkakunta
    Imatra
    Viestit
    652
    Teppanala XCO oli myös 18.5. La. Vakiintunut lauantai toukokuussa, mutta kun haluaisimme osallistua Kuusankoskellekin, niin pitää meidän yrittää vaihtaa vuorostaan helatorstaille.

  4. #4
    Liittynyt
    09/2001
    Paikkakunta
    Turun lähellä...
    Viestit
    2.264
    Lieto siirtyi 5.5.
    *** teamvelocycling.fi /nonamesport.com / fat-bike.fi ***

  5. #5
    Liittynyt
    06/2011
    Paikkakunta
    Iitti
    Viestit
    562
    Juuri tulleen tiedon mukaan päivitetty kalenteri:

    (kalenteriin lisätty tässä ketjussa ehdotettuja maastopyöräilyyn liittyviä tapahtumia ja kisoja)

    Huhtikuu
    27.4. Mattila MTB MAPX SM, Lpr

    Toukokuu
    4.5. Bike Expo, Fiskars
    5.5. Lieto XCO (XCO#1)
    11.5. Evoc MTB (XCM#1)
    18.5. Kuusankoski MTB
    25.5. Aulanko MTB
    26.5. Korso 96 MTB (XCM#2)
    30.5. Teppanala XCO ?

    Kesäkuu
    8.6. Valkeakoski XCO (XCO#2)
    9.6. Valkeakoski XCM (XCM#3)
    15.6. Laajavuori Marathon (XCM#4)
    29.6. Tahko MTB

    Heinäkuu
    6.7. Köyräri MTB (XCO#3)
    7.7. Larsmo MTB (XCO#4)
    13.7. Cycli XCO (XCO#5)
    14.7. Cycli XCM (XCM#5)
    19.7. XCE SM Hyvinkää
    21.7. XCO SM/ILM Hyvinkää (XCO#6)

    Elokuu
    3.8. Syöte MTB
    4.8. Vierumäki XCO (XCO#7)
    10.8. Jämi 84
    10.8. Imatra MTB (XCM#6)
    11.8. Finlandia MTB/Baltic Marathon Cup
    16.-17.8. Himos Epic MTB
    23.-25.8. Saariselkä MTB stages

    Syyskuu
    1.9. Seitsemän veljeksen ajo
    1.9. Tähtisadeajot
    7.9. Pyssymäki XCM
    8.9. Luukki MTB (XCM#7)
    14.9. XCM SM Laukaa
    15.9. Pirkka MTB (XCM#8)
    Sanna04 muokkasi tätä : 15.01.2019 at 16.05

  6. #6
    Liittynyt
    01/2008
    Paikkakunta
    Jyväskylä
    Viestit
    43
    Tähtisadeajot 1.9 Jyväskylä

  7. #7
    Liittynyt
    04/2014
    Paikkakunta
    Imatra
    Viestit
    652
    Mattila MTB MAPX SM 27.4. Lappeenranta. Jos kelpaa listalle... Kuitenkin huomattavasti enemmän maastopyöräilyä kuin suunnistusta.

  8. #8
    Liittynyt
    08/2008
    Paikkakunta
    Kokkola
    Viestit
    103
    Meillä on Keski-Pohjanmaalla ideana, että järjestetään 2 kpl XCO-Cupin kisoja samana viikonloppuna. 6.7. Köykäri XCO, Kokkolassa ja 7.7. Larsmo XCO. Kisapaikat sijaitsevat noin 30 km päässä toisistaan. Näin saisi kauempaa tuleville yksillä matkoilla kaksi kilpailua samalle viikonlopulle. Kisoista sitten tarkemmin keväällä tai alkukesästä minkälaista reittiä on luvassa. Mutta Kokkolan osalta voin luvata, että nousua reitille tulee näin rannikon tasamaan mittakaavassa paljon. Paikalliscupissa oli noin 85 nousumetriä/kierros. Reittiä rakennetaan ja kehitetään edelleen, että katsotaan mitä uuttaa saadaan alkukesän aikana tehtyä.
    http://jaakko-mtb.blogspot.com/

  9. #9
    Liittynyt
    11/2003
    Paikkakunta
    Helsinki
    Viestit
    132
    Kiitos tiedoista!

    Tuomas / HyPyn porukat, XCO SM Sonninmäessä?

  10. #10
    Liittynyt
    12/2000
    Paikkakunta
    Vantaa
    Viestit
    3.325
    Finlandia MTB:n sivuilla lukee, että se ajetaan 11.8. Kumpi päivämäärä on oikea?
    "Palstapyöräily on yksi vaativimpia pyöräilyn alalajeja, ellei peräti se kaikkein vaativin." © kanttiinin tollo

  11. #11
    Liittynyt
    09/1999
    Paikkakunta
    Korpi
    Viestit
    2.768
    Lainaus Alkujaan tämän lähetti PanuV Katso viesti
    Kiitos tiedoista!

    Tuomas / HyPyn porukat, XCO SM Sonninmäessä?
    Joo, Sonninmäki/Puolimatkan koulu.
    "Pythagoraksen mukaan katselemalla oppii lähes aina enemmän kuin päättömästi juoksemalla."

    "Ernest Hemingwayta mukaillen; vain härkätaistelu, kilpapyöräily ja moottoriurheilu ovat urheilua, muut ovat pelejä."

  12. #12
    Liittynyt
    05/2005
    Paikkakunta
    Tampere
    Viestit
    7.854
    Ei ole kisa mutta Fiskarsin Bike Expo on 4.5. Onko tuolla tiedolla mitään merkitystä, koskeeko samoja harrastajaryhmiä?
    Ja Himos Epic MTB on 16-17.8.2019.
    XT-vaihtajia vuodesta -95.

  13. #13
    Liittynyt
    06/2011
    Paikkakunta
    Iitti
    Viestit
    562
    Lainaus Alkujaan tämän lähetti elasto Katso viesti
    Finlandia MTB:n sivuilla lukee, että se ajetaan 11.8. Kumpi päivämäärä on oikea?
    En tiedä, mutta voisin veikata, että kotisivuilla lukeva päivämäärä. Muokkaan tuonne viimeisimpään.

  14. #14
    Liittynyt
    08/2007
    Paikkakunta
    Oulun seutu
    Viestit
    80
    Kempeleessä KempeleMTB lauantaina 7.9.



    Lähetetty minun SM-J510FN laitteesta Tapatalkilla
    Niin jäi matka taas puolitiehen, itsestään oli luullut liikoja...

  15. #15
    Liittynyt
    01/2014
    Paikkakunta
    Järvenpää
    Viestit
    325
    Ai nyt on Korso MTBn päivämäärä näköjään varmistunut (26.5.2019 Korso 96 MTB, Vantaa).

    No voihan hittolainen, menee näköjään aika pahasti päällekkäin parin muun jutun kanssa...

  16. #16
    Liittynyt
    08/2012
    Viestit
    89
    Rokua MTB 17.8. 2019. Ilmoittautuminen auki www.rokuamtb.com

  17. #17
    Liittynyt
    12/2016
    Viestit
    274
    Onko tuo Evoc MTB 11.5. vahvistettu? Netistä löytyy huonosti tietoa.

  18. #18
    Liittynyt
    12/2017
    Viestit
    31
    Tyhmää että noi Aulanko ja Korso on peräkkäisinä päivinä. Hirveän hyviä kisoja molemmat, mut noinkohan sitä jaksaa koko viikon lopun riehua.

  19. #19
    Liittynyt
    05/2014
    Paikkakunta
    Laukaa
    Viestit
    35
    SM-XCM / ISM 21.9.2019 ei 14.9.

    Toivoisimme että jatkossa ei ilmoitella toisten puolesta tänne virallisesti vahvistamattomia päivämääriä, Kiitos!

  20. #20
    Liittynyt
    06/2011
    Paikkakunta
    Iitti
    Viestit
    562
    Lainaus Alkujaan tämän lähetti Steinbach Katso viesti
    SM-XCM / ISM 21.9.2019 ei 14.9.

    Toivoisimme että jatkossa ei ilmoitella toisten puolesta tänne virallisesti vahvistamattomia päivämääriä, Kiitos!
    No pahoittelut nyt vaan, mutta kun tässä pitäisi jo itsekin kisajärjestäjän alkaa markkinoimaan omaa pyöräkisaa, joka sattuu olemaan kalenterissa niitä ensimmäisiä, niin olisi kiva tietää muiden järjestäjien päivämääriä, jotta ei tule päällekkäisyyksiä. Olimme siis jo vaihtamassa kisamme päivämäärää ja sen liitolle ilmoitimme, kunnes täältä foorumilta huomasimme, että päällekkäinen kisa onkin siirtynyt ja voimme omamme pitää alkuperäisenä päivänä. Toki teillä syyskuun kisojen järjestäjillä ei ole vielä tässä vaiheessa niin kiire lyödä lukkoon päivämäärää, kun kisaan on aikaa 8 kuukautta, mutta meidän, kenen kisat on tuossa vajaan neljän kuukauden päästä olisi kiva jo päästä edes kotisivuille tekemään kisasivuja vahvistetun päivämäärän kera.

    Ja kuten jo topicin otsikossa lukee, kalenteri on alustava. Ja vielä loppukommenttina, tuo 13.1. julkaistu vähän laajempi alustava kalenteri tuli henkilöltä Suomen Pyöräilystä statuksella "saa jakaa foorumille", joten en arvannut sen olevan enää valtion salaisuuksia. Ja ei, en tiedä onko ko. taho joku virallinen hallituksen valtuuttama MTB-henkilö, mutta toiminnassa mukana joka tapauksessa.

  21. #21
    Liittynyt
    06/2011
    Paikkakunta
    Iitti
    Viestit
    562
    Lainaus Alkujaan tämän lähetti simtee Katso viesti
    Onko tuo Evoc MTB 11.5. vahvistettu? Netistä löytyy huonosti tietoa.
    Ja vielä:

    TÄMÄ KALENTERI ALUSTAVA, KALENTERISTA LÖYTYVÄT PÄIVÄMÄÄRÄT OVAT VARMOJA VASTA SITTEN, KUN KO. KISAN JÄRJESTÄJÄN SIVUILLA TIETO ASIASTA LUKEE!!

  22. #22
    Liittynyt
    12/2000
    Paikkakunta
    Vantaa
    Viestit
    3.325
    Finlandia MTB on nyt taas kotisivujen mukaan siirretty ajettavaksi 25.8.
    "Palstapyöräily on yksi vaativimpia pyöräilyn alalajeja, ellei peräti se kaikkein vaativin." © kanttiinin tollo

  23. #23
    Liittynyt
    05/2005
    Paikkakunta
    Tampere
    Viestit
    7.854
    Lainaus Alkujaan tämän lähetti Sanna04 Katso viesti
    No pahoittelut nyt vaan, mutta kun tässä pitäisi jo itsekin kisajärjestäjän alkaa markkinoimaan omaa pyöräkisaa...
    Olan Sannan kanssa samaa mieltä. Tietysti se oma kisa ja sen päivämäärä on tärkein sille omalle väelle. Mutta pitää ymmärtää että se vaikuttaa myös muiden ihmisten suunnitelmiin. Ja minusta tämä Sannan herättelyketju on ollut ihan hyvä.

  24. #24
    Liittynyt
    02/2013
    Paikkakunta
    Hki
    Viestit
    573
    Korso taitaakin olla viikkoa myöhemmin eli 2.6., ainakin veppisivujen mukaan: https://korsonkaikumtb.sporttisaitti...-mtb-marathon/

  25. #25
    Liittynyt
    03/2018
    Viestit
    242
    Lainaus Alkujaan tämän lähetti Ohiampuja Katso viesti
    Olan Sannan kanssa samaa mieltä. Tietysti se oma kisa ja sen päivämäärä on tärkein sille omalle väelle. Mutta pitää ymmärtää että se vaikuttaa myös muiden ihmisten suunnitelmiin. Ja minusta tämä Sannan herättelyketju on ollut ihan hyvä.
    Samaa mielta, kiitokset Sannalle. Turha suuttua jos joku alustavasti miettii paivamaaria.

  26. #26
    Liittynyt
    11/2003
    Paikkakunta
    Helsinki
    Viestit
    132
    Lainaus Alkujaan tämän lähetti Sanna04 Katso viesti
    Ja vielä:

    TÄMÄ KALENTERI ALUSTAVA, KALENTERISTA LÖYTYVÄT PÄIVÄMÄÄRÄT OVAT VARMOJA VASTA SITTEN, KUN KO. KISAN JÄRJESTÄJÄN SIVUILLA TIETO ASIASTA LUKEE!!
    Kiitos, tää oli hyvä homma, että ylipäätään sai jotain hahmoa cuppeihin kuuluvista kisoista ja arvokisapaikkakunnista! On ymmärrettävää, että lopulliset päivämäärät loksahtelevat vielä kohilleen.

    Hyvät kisapaikat on tulossa sekä XCO:hon että XCM:n! Sonninmäen ”pallomeressä” pitää olla veto päällä koko ajan ja Peurungassa ei mäki lopu kesken

  27. #27
    Liittynyt
    09/1999
    Paikkakunta
    Espoo
    Viestit
    5.696
    Lainaus Alkujaan tämän lähetti simtee Katso viesti
    Onko tuo Evoc MTB 11.5. vahvistettu? Netistä löytyy huonosti tietoa.
    Moro,

    On vahvistettu!

    Antti
    https://www.instagram.com/xtranza/

Samanlaisia aiheita

  1. Fiskars Village Bike Expo 2019 - 4.5.2019 10-18
    By FiskarsVillageTrailCenter in forum Kilpailut ja pyörätapahtumat
    Vastaukset: 17
    Viimeinen viesti: 04.05.2019, 20.39
  2. Salsa Beargrease Carbon Deore 2019 vs trek farley 9.6 2019
    By Vipa84 in forum Fillarisuositukset
    Vastaukset: 10
    Viimeinen viesti: 14.01.2019, 11.54
  3. Maastopyöräilyn käyttäytymissäännöt.
    By NikHa in forum Yleiset jorinat
    Vastaukset: 25
    Viimeinen viesti: 10.09.2015, 21.34

Kirjanmerkit

Viestin säännöt

  • Käyttäjä ei voi aloittaa uusia viestiketjuja
  • Käyttäjä ei voi vastata viesteihin
  • Käyttäjä ei voi liittää liitetiedostoja
  • Käyttäjä ei voi muokata viestejään
  •