Pyöräily vain kuntoiluna

[-jamo-]

Jos ajattelee pyöräilyä puhtaasti kuntoiluna eikä kehittyminen nimenomaisesti pyöräilijänä kiinnosta pätkääkään niin eroaako harjoittelu jollain tavalla esimerkiksi pyöräilytapahtumiin ja muihin kansankisoihin treenaamisesta? Tavallisesti kun parannetaan aerobista kuntoa vaikkapa juoksemalla, niin lenkkien ajallinen pituus on melko maltillinen. Vain fillaroinnissa pitää veivata monen tunnin lenkkejä, mikä vaatimus tuntuu melko epätehokkaalta vaikkapa perinteiseen juoksukuntoiluun nähden.

Omasta mielestä fillarointi on parasta liikuntaa ikinä, mutta silti vain liikuntaa jonka tehtävänä on kehittää fyysistä kuntoa.

[CamoN]

Jos haluaa mitata liikunnan kuormittavuutta vaikka energia-aineenvaihdunnallisesti, omalla kohdalla pyöräily on ainakin neljänneksen juoksua taloudellisempaa peruskuntoa kehittävällä intensiteetillä. Eli tunti pyöräilyä on vähemmän hyödyllistä kuin tunti juoksua, mutta pyöräilyssä säästyy niin monilta nivel- ja lihaskivuilta juoksuun verrattuna että pyöräilyä on itse asiassa mahdollista harrastaa enemmän. Lepopäiviä tulee vietettyä vähemmän jne.

Puhtaasti kuntoilun kannalta riippuu tietysti monesta asiasta, miten liikunta sopii omaan elämänrytmiin. Esimerkiksi juokseminen työmatkaliikuntana olisi minulle melko mahdotonta, mutta kesäaikana pyöräily sopii siihen tarkoitukseen mainiosti.

[LJL]

Kehittyminen pyöräilyssä ei kiinnosta, mutta tarkoituksena on kehittää "pelkkää" fyysistä kuntoa ja kisoja varten pitäisi jopa harjoitella? Eikös tuo nyt toteudu niin että ajaa vaan eikä mieti. Vaarana kuitenkin on, että silti kehittyy pyöräilijänä.

[hcf]

Juoksulenkki pukkaa mulla menemään hiukan kovemmalla sykkeelläkin. keskisyke yleensä siel 140. Pyöräilyssä se on 120 paikkeilla.
Ihan hyvä niin. Tulee erityyppistä rasitusta.
Tunti pyöräilyä ei kyllä tunnu missään. Täytyy varata pitempi aika. Työviikkona juoksu saattaa toimia paremmin ku itellä ei juurikaan sitä vapaa aikaa unen ja työn välissä sillon ole. Pyörällä ehkä käyn vain ulkoilemassa tuolloin

[Jim717]

Minä käyn kisoissa vain juoksussa ja pyöräily on usein sitä tukevaa. Minulla pk-treeniä pyörällä on tehtävä n. 30-40% kauemman kuin juosten. Koska tässä 56 vuoden iässä nivelet rasittuu helpommin, teen juosten vain avaintreenit (>20 km pitkis sekä VK). Pyörällä kaikki kevyemmät. Näin vaikka tällä iällä tavoite juoksussa puolikkaalla on hieman päälle 1.30 ei tarvitse juosta kuin n. 40 km/vko ja pyöräilyä tulee 100-150 km/vko

[Tauno]

Kovakuntoista porukkaa täällä, jos ei tunnin lenkki tunnu missään. Itsellä tunti on pitkä aika vähänkin vaikeammassa maastossa. Joskus tulee jopa mieleen, että juoksemalla pääsisi kevyemmin.

[F. Kotlerburg]

Juoksulenkki pukkaa mulla menemään hiukan kovemmalla sykkeelläkin. keskisyke yleensä siel 140. Pyöräilyssä se on 120 paikkeilla.
Ihan hyvä niin. Tulee erityyppistä rasitusta.
Tunti pyöräilyä ei kyllä tunnu missään. Täytyy varata pitempi aika. Työviikkona juoksu saattaa toimia paremmin ku itellä ei juurikaan sitä vapaa aikaa unen ja työn välissä sillon ole. Pyörällä ehkä käyn vain ulkoilemassa tuolloin

Kyllä kai sitä ainakin normaali-ihminen saa sitä sykettä pyöräilyssäkin ylemmäs, kun ajaa vaan lujempaa. Saattaa se tunnin lenkkikin alkaa tuntumaan jossain kun vetää tempona.

[Marsusram]

Fyysinenkin kunto on vain sitä mitä halutaan mitata. Yhdelle riittää kunnon mittariksi se, että pystyy tekemään haluamansa ulkoilulenkit, toisilla on Strava kisailu tai muut mittarit mielessä.
Juoksemalla ei saa yhtä helposti tehtyä pitkiä lenkkejä, koska jalat väsyvät paljon nopeammin hakkaavasta juoksupotkusta kuin fillarilla poljennasta.
Myös paino vaikuttaa juoksijaan paljon kuormittavammin kuin pyöräilijään.

[ElBike]

Ensin pitäisi miettiä minkälaista suoritustasoa haluaa parantaa. Pitäähän ihmisen tietää miksi kuntoilla? Jotain hyötyähän siitä haetaan?

Valitettavan usein ihmiset kuntoilee "kunnon kohottamisen vuoksi" mutta homma maistuu pakkopullalle ja jää kohta kesken. Pyöräily lajina saattaa olla kivaa ja kuntoilu tulee siinä osittain sivutuotteena. Muutenhan voisi polkea kuntopyörää kotona ja tuijottaa seinää, mutta tehokkaampi olisi crosstrainer tai esim. assaultbike, joissa kädetkin osallistuvat liikkumiseen. Mutta onko sellaisen vemputtaminen pitemmän päälle motivoivaa?
Jos pyörällä tykkää ajaa niin toki voi ajella ihan vain ajamisen ilosta. Esim. 150km lenkit kehittää - jotakin. Paljon näkee kavereita, jotka ajaa pääosin yksin ja tottuneet sitkuttamaan pitkää pätkää. Herroilta saattaa sujua 300-400km päivämatkatkin. He ovat kestäviä ajamaan - pitkää matkaa. Mutta jos eksyvät porukkaan, jäävät yleensä porukassa ensimmäiseen rytminvaihdokseen eli kun ryhmässä tapahtuu pieni nykäisy ja vauhti kiihtyy. Tai saattavat olla tavattoman huonoja kiipeämään mäkiä.

Kun itselleen on selvittänyt miksi haluaa kuntoilla, niin sen jälkeenhän selviää myös minkälaista lenkkiä fillarilla pitää ajaa - tai onko fillarointi oikea laji lainkaan. Esimerkiksi arkielämän haasteisiin voimaharjoittelu saattaa olla jopa tärkeämpää kuin aerobinen pitkäkestoinen treeni.

[PatilZ]

Jatkan edellisestä. Näyttäisi siltä, että ihmiset tavattoman huonosti motivoituvat kuntoiluun tai liikuntaan. Motivaatio tarvitsee, jonkin hyvin henkilökohtaisen ja itselle tärkeän jutun, jotta toiminnasta tulee pysyvää. Parhaimmillaan kunnon kohottaminen toimii motivaation lähteenä kunnes kunto on kohonnut.

Lainan nimimerkki Nikib:n blogista (https://nikibirling.com/2018/04/01/p...den-pohdintaa/) kohtaa, joka kuvaa aivan täydellisesti tätä hiuksen hienoa eroa: "Rakastan pyöräilyä, harjoittelua ja hyvässä kunnossa olemista. En voi sietää ajatusta, että annan kuntoni tipahtaa. Tiedostan kyllä, että offseasonilla tulee antaa kehon ja mielen palautua kauden rasitteista, mutta en juuri tunne tälle tarvetta. Suurin ongelmani on Suomen maantiekauden lyhyys ja vastavuoroisesti harjoittelukauden pituus."

Kiitos Nikib vielä kerran hyvästä kirjoituksesta.

[MacKonte]

Ajan pyörällä, koska haluan ylläpitää saavutettua kuntoa, varjella painoa nousemasta, nauttia raikkaasta ulkoilmasta, nähdä uusia ja muuttuvia reittejä ja ihan vaan nauttia polkemisesta. En harjoittele tavoitteellisesti kohti jotain kilpailua tai muuta päämäärää (no, WBD:hen pitää vähän treenata juoksua ja maastoajoa, kun naapurinpoika sai houkuteltua nimikkotapahtumaansa mukaan) enkä seuraile treeniohjelmaa.

Vuodessa kertyy 10.000km+ kilometriä luomupyöräilyä, koska sisällä tai trainerilla en aja lainkaan. Työmatkat ajan läpi vuoden, koska näin olen paremmassa tikissä sekä töissä että illalla kotona kuin autoillen tai julkisilla kulkien. Poljen pääasiassa yksin, koska haluan olla vapaa tekemään matkalla muutoksia reittiin ja harvemmin porukkalenkkejä lähtee liikkeelle aamukuudelta. Hyvien lenkkikavereiden kanssa poljen, kun aikataulut sattuu sopimaan. Lenkin pituudet vaihtelevat 25 - 160km käytettävän ajan mukaan. Mäkikestoisuutta voin testailla Salpauselän harjuilla tai Mallorcan nousuissa.

Itselle tärkeä juttu motivaatioon on vaikka se, että kun aloitin "uudelleen" aktiivipyöräilyn 2011, painoin 100kg ja pyörällä 5km lenkki oli saavutus. Tuohon tilaan en kaipaa takaisin.

Pyöräilen, koska nykyisin nautin siitä ja muu hyvä tulee siinä ohessa

[Marsusram]

Pyöräily on liikkumista, jossa liikunta tulee samalla.
Ainakin näin ikääntyvälle henkilölle pyöräily on hiihdon ohella sopivimpia liikuntamuotoja aerobisen kunnon kehittämiseen. Polvet kestävät paremmin kuin juostessa ja matalatehoisista liikuntajaksoista tulee pitempiä. Työmatkapyöräily on hyvä tapa saada yhdistettyä liikunta ajankäytöllisestikin liikkumiseen.
Maastopyöräily ylläpitää tasapainon hallintaa eikä lihasten surkastuminen ala viedä toimintakykyä kun voimaakin voi ylläpitää. Sinkulalla ajo välillä tekee hyvää kun ei ole kuin ruisvaihteita (lisää tehoa) käytössä.
Jonkin verran pyöräily kaipaa muuta monipuolistavaa harjoittelua oheensa, ainakin yläkropan osalta sekä kimmoisuus- ja liikkuvuustreeniä, jottei kehittäisi yksin pyöräilykuntoa, vaan kokonaiskuntoa.

[ElBike]

Itse olen ajellut 30 vuotta - siis harrastuksena. Mielestäni fillarointi on hienoin laji koska fillari on laite jolla ihminen pääsee omin voimin kovinta vauhtia. Eli se on parhaimmillaan taloudellisesti tehokkain ihmisvoimin ihmistä liikuttava vehje. Samalla se tarjoaa mahdollisuuksia siirtyä paikasta toiseen ja luonnollisesti samalla näkee erilaisia maisemia. Kuntoilulaitteena fillari on mahtava juuri siksi, että lenkillä pääsee eri paikkoihin ja siksi ajaminen on motivoivaa. Myös rasitustason säätö on helppoa kun joissain muissa lajeissa on pakko pitää tiettyä vauhtia/tehoa tai tekniikka hajoaa.
Fillarointi on mahtavaa myös siksi, että siitä löytyy niin monta alalajia. Ja niitä harrastamalla voi laajentaa pyöräilyharrastustaan aikamoisesti. Moni maastokuski on ostanut maantiefillarin ja moni maantiefillaristi esim. cyclocrossin, jotta pääsee maanteiden lisäksi ajamaan myös sorateitä. Joskus voi olla hauska ajaa ihan sisälläkin trainerilla ja katsella vaikka leffaa. Itse voi valita.

Lueskelin Nikib:n blogia ja löysin sieltä osittain itseni. Nuorempana vannoin että pysyn aina kunnossa, koska hyvässä kunnossa oli kiva olla. Mutta kun tuli perhettä ja talonrakennustakin, niin ei siinä raksapäivän jälkeen paljon mielessä pyörinyt fillarilenkki. Kun perheessä on pieniä lapsia, tuntui epäreilulta töistä tultua lähteä vielä parin tunnin lenkille, kun vaimo on hoitanut koko päivän lapsia kotona. Lasten kasvaessa ja kaivatessa huomiota, huomaa itsekin että töistä tultua ei jää kovin montaa tuntia ns. yhteistä aikaa kun on jo nukkumaanmenoaika. Kaikki puhuvat siitä, miten pienten lasten kanssa vietetty aika on kaikkein arvokkainta, mitä lapselle voi antaa. Eipä tuntunut reilulta lähteä silloin lenkille. Pyöräily vaatii kuitenkin aika paljon aikaa - verrattuna vaikka kuntosaliharjoitteluun.
Siinä sitä ns. ruuhkavuosina monilla kuntoilut vähenee, kunnes peilistä tuijottaa joku ihan outo möhkö. Jos vielä lapset alkavat viettää aikaansa enemmän kavereiden kanssa, niin tällöin on hyvä aloittaa pyöräilyharrastus uudelleen. Tai vaikka joku muu kuntoilulaji.

Motivaatio on tosiaan henkilökohtaista, mutta siinäkin on pienen pieni vaara että motivaatio on yhtä kuin pakkomielle. Siinä vaiheessa kun kuntoilu aiheuttaa liikaa stressiä menee homma ihan urheiluksi. Omasta mielestä pitäisi kaikessa elämässä kuitenkin pyrkiä nautintoon ja etsiä laji / tavat, joilla kuntoilukin tuntuu lähes aina kivalle ja motivaatio säilyy ilman pakonomaista itsensä ruoskimista.

[Scade]

Hyviä viestejä yllä. Tälleen ympäripyöreästi voisi vastata, että kuntoilun (jonka nyt käsitän terveyttä edistävänä/ylläpitävänä liikuntana) ja kilpailuun tähtäävän harjoittelun välillä sekä on että ei ole eroja. Merkittäviä eroja tulee siitä, että ainakin kun pyritään omaa suorituskykyä maksimoimaan niin harjoittelussa mennään aikalailla siinä siedettävän kuormituksen ylärajana, jolloin kehitys maksimoidaan, mutta myös terveydelle haitalliset vaikutukset (esim. ylirasitus, loukkaantumiset, yms.) lisätään. Terveyden kannalta huomattavasti pienempikin määrä riittää. Toinen ero muodostuu jo sitten tuosta täällä mainitusta spesifisyydestä. Kilpailuun tähtäävän on hyvä kehittää nimenomaan tiettyjä puolia fysiologiassa ja jotkut osa-alueet voivat jäädä vähemmälle huomiolle, vaikka terveyden kannalta niihin olisikin hyvä kiinnittää huomiota (pyöräilijän kannalta ehkä relevantein esimerkki on yläkropan lihasmassa).

Toisaalta, tietyin pienin varauksin, terveyden ja suorituskyvyn kannalta järkevällä harjoittelulla ei ole niin suurta eroa sen suhteen minkälaisia harjoituksia kannattaa tehdä. Molemmissa tapauksissa esimerkiksi kovatehoiset intervallit ja vastaavasti rauhallinen peruskestävyysharjoittelu edistävät suorituskykyä sekä terveyttä. Kokonaismäärässä ja harjoitusten kuormittavuudessa saattaa sitten tulla erot. Toki esim. joku ultrapitkille matkoille tähtäävä voi keskittyä lähes yksinomaan peruskestävyyden hinkkaamiseen ilman kovia tehoja (ks. spesifisyys).

Terveyden kannalta myös esimerkiksi voimaharjoittelun ja pyöräilyn suhde on optimaalisena vähän eri. Kestävyysurheilijalla (varsinkin rajallisilla harjoittelutunneilla) ei ole niin selvää kannattaako kestävyysharjoittelua korvata osittain voimaharjoittelulla kun taas kuntoilijalla voi suht huoletta karsia jonkin verran kestävyysharjoittelusta voimaharjoittelun kustannuksella. Ajattelen nyt sen tyyppistä tilannetta jossa harjoituskertoja on viikossa esim. 5, jolloin pyöräkilpailuihin tähtäävän voi olla järkevää käyttää kaikki kerrat pyöräilyyn kun taas kuntoilumielessä 3 pyörätreeniä ja 2 punttitreeniä voisi olla parempi ratkaisu.

Tuohon juoksuun muuten sen verran, että lenkit jäävät todennäköisesti usein lyhyemmiksi ihan jo senkin takia, että peruskuntoilijan on oikeasti aika hankala juosta peruskestävyyslenkkejä (juoksuvauhti on helposti jo vk-intensiteettiä). Tästä syystä pidänkin pyöräilyä monelle kuntoilijalle parempana ratkaisuna, koska se sallii kevyemmänkin harjoittelun, jolloin palautuminen on parempaa kiireisessä elämässä ja on mahdollista tehdä pidempiä harjoituksia (kulutus suurempi -> ainakin painonhallinnan kannalta paremmat terveysvaikutukset).

[hannupulkkinen]

Vaikka pidänkin pyöräilyäni ja muutakin kuntoiluani vain kuntoiluna, koska en osallistu mihinkään ainakaan pääsääntöisesti, jossa laitetaan numerolappu rintaan. Ensivuonna tulee 70 vuotta täyteen tätä elmää ja kuntoilua varmaan 50 vuotta. Tavoitteeni on nyt vähän muuttunut kun en enää voi juosta paljoakaan. Ennen se oli "hölkäten hautaan" ja nyt se on "pyöräillen Pietarin puheille". Haluan siis säilyttää fyysisen kuntoni mahdollisimman hyvänä. Näin eläkkeellä ei ole mikään homma ylittää 500 tuntia vuodessa. Jotta säilyisi hyvässä kunnossa pitää vuosi vuodelta vähän vähentää aerobista liikuntaa ja panostaa enemmän lihaksia säilyttävään painonnostoharjoitteluun ja liikkuvuutta parantavaan harjoitteluun. Nyt ajasta siihen menee 35 prosenttia, mutta kymmenen vuoden päästä voi mennä jo 70 prosenttia. Tavoitteellisesti siis liikun.

[V-P.V]

^ toi liikkuvuuden säilyttäminen on tärkeää. Moni 4-5kymppinenkin voi yllättyä miten hankalaa tai jopa mahdotonta on, jos yhtäkkiä pitäisi heittää vaikka perus- kuperkeikka. Ei se olekkaan enää niin helppoa kuin "muutama" vuosi sitten.

[fiber]

Minä puolestani laitan aika ajoin myös numerolapun paitaan. Teen sen erityisesti siksi, että se on erinomaista kuntoa kehittävää liikuntaa. Yleensä tuppaan putoamaan pääjoukosta ennen maaliviivaa. Silloin tiedän rutistaneeni sen mitä kropasta löytyy ja antaneeni mitokondrioille tekemistä.

Kun työmatka on kuitenkin vain 25-30 km suuntaansa ja sitä tulee poljettua melko tasateholla, ei kunto kovin monta vuotta kehity pelkästään sitä sahaamalla. Vuosien karttuessa kunto tuskin pysyisi edes samalla tasolla, jos vain sitä singertäisi.

Toisin sanoen mielestäni pyöräily vain kuntoiluna on harjoittelullisesti aika samanlaista riippumatta siitä haluaako kuntoilla vai kisata. Ehkäpä ne HIITit ja maksimi-intervallit jää kuntoilussa pois tai ainakin vähemmälle.

Suurin ero tulee kalustossa. Kisaajalla sen on oltava hyvä, mutta kuntoilijan ei tarvitse yrittää säästää joka hukkawattia.

[Jomppanen]

Nelikymppinen mies, 182cm ja 80kg.
Jaksan sotkee fillarilla 3-4h ja parhaimmillaan olen juossut (no hölkännyt kävelyvauhtia lujempaa) puolimaratonin 10kg lisäpainoilla. Kestävyysurheilu ei kuitenkaan oikein kiinnosta ja maastopyöräilyyn ei ole aikaa kun metsässä mennään muutenkin koiran kanssa. Punttisalia kolme kertaa viikkoon.
Jatkossa pyöräily tulee olemaan enimmäkseen vain työmatkaa, 18km suunta asfaltilla ja kolme kertaa viikkoon.
Osaako joku opastaa miten tuota työmatkaa kannattaisi sotkee että siitä kuntoilumielessä saisi eniten irti?
Varmaan enimmäkseen pk sykkeellä ja joku matka rivakammin sekä joskus kotiin päin ihan hullun näköisenä vai miten?

Pyöräilyn takia kyykkyä teen salilla vaan kerran viikkoon enkä ihan täysillä silloinkaan, muuten jalat ei palaudu.
100-110 sykkeellä kävelyä tulee töiden jälkeen tunnin verran päivittäin ja maksimisykkeet mulla on kait 180 luokkaa.

[Propjock]

Siirrä työmatka maastoon. Sielu lepää ja ruumis rasittuu ihan eri intensiteetillä kuin asfaltilla.

[hphuhtin]

Ehkä Ben Hewitt osaisi opastaa

https://www.amazon.com/Bicycling-Mag.../dp/1594860521

[Highlander]

Mä ajan nykyään pyörällä lähes pelkkää intervallia ja lenkit on n. 30-50 km. Hyvin on pysynyt pyöräilykunto aika lailla samana kuin vuosia sitten kun tuli enemmän hinkattua. Salibandya tulee pelattua pari kertaa viikossa. Salilla en käy, mutta päivittäin tulee vedettyä punnerruksia ja vatsoja. Rasvat on melko alhaalla näin 45 v kun vatsapalatkin vielä näkyy, 180/71. En näe enää mitään syytä miksi hinkkaisin jotain monen tunnin pk lenkkejä tms.

[kauris]

Ja miksei hinkkaisi, jos tykkää pyöräilystä.

[Highlander]

^Mimmosia intervalleja?

Käytännössä se on vain sitä, että ajan samaa normilenkkiä siten, että ylämäet yritän ajaa putkelta suht täysillä. Välillä viiden minuutin pätkiä tasaisemmalla omaa kovaa. Minuutin sprinttejä tauoilla. Ja sitä rataa. Ajelen paljolti vain yksivaihteisella. Kun ajaa samaa lenkkiä, niin on aika hyvin kartalla miten kulkee. Pääsääntöisesti se on aina yhtä raskasta


Sent from my iPad using Tapatalk

[F. Kotlerburg]

Ja miksei hinkkaisi, jos tykkää pyöräilystä.

Jos se on hinkkaamista niin ei varmaan sillain kannatakaan. Eikä se pitkä pk mikään avain ole kovaan kuntoon, kun katsoo vaikka noita keski-ikäisiä Bianchi-läskejä, joiden mahat ei pienene ollenkaan, vaikka hinkkaavat vain pitkää pk:ta. Liekkö ne sitten ne munkit.

[kuovipolku]

Eihän keski-ikäisiä Bianchi-läskejä enää ole, hehän ovat jo elämästä pitempään nauttineita eli setämiesikäisiä Bianchi-läskejä! Keski-ikäiset vain pitkää pk:ta hinkkaavat läskit ajavat nykyään aivan erimerkkisillä pyörillä.

Toisekseen en ainakaan minä pysty päättelemään yhtään mitään ohittamieni tai vastaantulleiden Bianchi-läskien tai ylipäätään keski-ikäisten mahakkaiden maantiepyöräilijöiden ajamisista tai harjoittelusta ohi sen mitä he sillä lenkillä tai sillä hetkellä sattuvat ajamaan. Mutta jos joku todella ajaa pelkkää pitkää pk:ta, kova kunto on tuskin se mitä hän pyöräilyltään hakee. Ja jos maha ei pienene, se ei myöskään ole painonpudotus.

Mutta jos sallitaan pieni arvaus siitä miten tyypillinen <joku fillarimerkki>-läski "treenaa", niin viikossa tulee 2-3 "normilenkkiä" tai "peruslenkkiä" eli kaikkea muuta kuin pitkää lenkkiä ja 1 pitkä pk viikonloppuna. "Pitkä" ei tässä tarkoita vähintään viittä tuntia vaan ainoastaan peruslenkkiä pitempää. Jos kesän tavoitteena on joku kuntoajo, voi sitä lähestyttäessä olla muutama pitempi ja/tai hieman vauhdikkaampi "kisavauhtinen" porukkalenkki, joka tapahtuman jälkeen jää pois. Eli sitä pitkän pk:n hinkkamistakaan ei kovin paljon eikä ainakaan määräänsä enempää ole. Painonhallinnassakin pitäisi sen vuoksi keskittyä muihin asioihin.

Kahvitauoilla nautittujen munkkien tai korvapuustien syömisellä tai syömättä jättämisellä ei muuten ole suurtakaan merkitystä mahan kokoon (vaikka tyhjällä vatsalla ja pelkällä vedellä ja/tai kahvilla ajetuilla pitkillä pk-lenkeillä voikin olla omat suotuisat vaikutuksensa) eli siinäkin on syytä kiinnittää suurempi huomio siihen mitä ja miten paljon syö silloin kun ei ole lenkillä.


PS "Hyvä pyöräilykunto" voi tarkoittaa eri ihmisille eri asioita, mutta kaikkiin pätee sama juttu: siinä mitä ei treenaa ei kehity. Eikä peruslenkkiä ajamalla tai samantehoisia ja samanpituisia vetoja tehden kehitys jatku kovin pitkään.

[Fillaritimo]

Kuovipolun vastaus varmisti epäilyni. Tämä ei ole tavallisen pyöräilijän foorumi. Hyvästi.

Syksyn jatkoa kuitenkin toivoo Läski.

[Moska]

Nyt pitäisi varmaankin määritellä tavallinen pyöräilijä.
Jos esim minä kirjoitan jotain, niin en silti ole kirjailija. En edes tavallinen kirjailija.

[callahan]

Nyt pitäisi varmaankin määritellä tavallinen pyöräilijä.

-"markettipyörä," hinta max 500€
-käyttö kauppareissut & muutaman kilometrin ajankulu
-napavaihde, vaihteeton mummonpyörä
-tuulipuku, verkkarit, lippis tai muu normi asusteena. Harvemmin kypärä.

​Jotain tuollaisia piirteitä luokittelisin tavispyöräilijälle.

[hphuhtin]

Kuovipolun vastaus varmisti epäilyni. Tämä ei ole tavallisen pyöräilijän foorumi. Hyvästi.

Syksyn jatkoa kuitenkin toivoo Läski.

Heh, hyvästi. Kannattaa sulkea itsensä myös internetistä jos jo tästä langasta jotenkin nokkaansa otti

[tempokisu]

Nyt pitäisi varmaankin määritellä tavallinen pyöräilijä.
Jos esim minä kirjoitan jotain, niin en silti ole kirjailija. En edes tavallinen kirjailija.

No voithan sä olla semmoinen "pöytälaatikkokirjailija" tai -runoilija. Mutta sanotaanko että kirjoittava, pyörällä ajava tavis voisi sitten olla pyöräilevä.