Näyttää tulokset 1 - 30 / 93

Aihe: XXIII Tour de Tampere 1.9.2018

Threaded View

Edellinen viesti Edellinen viesti   Seuraava viesti Seuraava viesti
  1. #1
    Liittynyt
    04/2008
    Paikkakunta
    Länsikontu
    Viestit
    572

    Hymy XXIII Tour de Tampere 1.9.2018

    Syyskesä on kauneimmillaan ja polut parhaimmillaan! Tänä vuonna maastotapahtumien pioneeri palaa juurilleen: ajamme tapahtuman syksyllä!

    Perinnettä jatketaan myös senkin osalta, että lähtöpaikka taas vaihtuu. Lähtöpaikka on Länsi-Tampereella ja vahvistetaan tarkemmin lähempänä. Myös starttihetki eli kellonaika vahvistetaan sitten samalla.

    TdT on monipuolinen maastopyöräilytapahtumien klassikko. Tarjolla on opastettuja, eri tasoisia ja -pituisia ajoryhmiä Suomen parhailla poluilla, rennolla meiningillä ja kohtuullisella kustannustasolla. Pyöräilyseura Kaupin Kanuunat järjestää tapahtuman yhdessä yhteistyökumppaneidensa kanssa pitkälti talkootyönä. Tätä perinnettä haluamme ylläpitää, vaihtoehtona kalliille ja kilpailuhenkisille tapahtumille.

    Reitit suuntautuvat pääosin länsipuolelle ja lähikuntiin Ylöjärven, Nokian ja mahdollisesti Hämeenkyrön puolelle Tampereen lisäksi. Cycloryhmät voivat käydä reitistä riippuen pidemmällä Jämin, Parkanon taikka Sastamalan, Pirkkalan ja Lempäälän suunnalla.

    Ryhmiä tulee taas useampia, kestoltaan ja matkaltaan eri mittaisia, ja hieman eri etenemisnopeudella. Cycloryhmiäkin tullee kaksi, pidempi ja lyhyempi. Ilmoittelemme niistä kun niitä muodostuu

    Tapahtuman ennakkoilmoittautumishinta on 15 eur/hlö ja paikan päällä 20 eur/hlö. Ilmoittautumislinkki lisätään tänne keskusteluketjuun, kunhan sellainen saadaan muodostettua.

    Olkaa kuulolla! Varaa päivämäärä lauantai 1.9.2018 jo kalenteriisi! Tervetuloa Tampereelle!
    elasto muokkasi tätä : 11.04.2018 at 08.35 Syy: otsikko korjattu

Samanlaisia aiheita

  1. XXII Tour de Tampere 20.5.2017
    By petentic in forum Kilpailut ja pyörätapahtumat
    Vastaukset: 97
    Viimeinen viesti: 30.05.2017, 20.26
  2. Tour de Tampere 28.5.2016
    By troh in forum Kilpailut ja pyörätapahtumat
    Vastaukset: 112
    Viimeinen viesti: 02.06.2016, 22.06
  3. Talvi Tour de Tampere 21.2.2016
    By troh in forum Kilpailut ja pyörätapahtumat
    Vastaukset: 53
    Viimeinen viesti: 22.02.2016, 08.51
  4. XX Tour de Tampere 23.5.2015
    By Talisker in forum Kilpailut ja pyörätapahtumat
    Vastaukset: 132
    Viimeinen viesti: 13.06.2015, 20.01
  5. XiX Tour de Tampere 1.6.2014
    By Talisker in forum Kilpailut ja pyörätapahtumat
    Vastaukset: 215
    Viimeinen viesti: 05.06.2014, 08.18

Kirjanmerkit

Viestin säännöt

  • Käyttäjä ei voi aloittaa uusia viestiketjuja
  • Käyttäjä ei voi vastata viesteihin
  • Käyttäjä ei voi liittää liitetiedostoja
  • Käyttäjä ei voi muokata viestejään
  •