Näyttää tulokset 1 - 7 / 7

Aihe: Suosituksia työmatka/talvipyöräilyyn

  1. #1

    Suosituksia työmatka/talvipyöräilyyn

    Hei!
    Nyt olisi tarvetta uudelle pyörälle vanhan varastetun tunturin tilalle. Mitään en näistä ymmärrä, muutakuin että Tunturi oli hyvä, mutta parempi pitää saada. Eli jos lähdetään ihan vain merkistä ja perusominaisuuksista liikkeelle, ettei pyöräkauppias puhu tietämätöntä ihan yli ja ympäri.

    Pyörä tulee peruskäyttöön: työmatka n. 5 km ajetaan myös talvella eli siinäpä lienee se tärkein, pyörästä pitäisi sen verran maasto-ominaisuutta löytyä, että pystyy suht vaivattomasti ajamaan lumisella huonosti auratuilla teillä. Joskus saatan heittäytyä villiksi ja poiketa metsään kinttuisemmallekin polulle ajelemaan tai ajaa pitkän matkan suoraa maantietä ihan vain kuntoilu mielessä.

    Rungon nitinöitä ja natinoita en rupea kuuntelemaan, ketjut sentään osaan rasvata. Ei siis mitään halpistuotantoa, jonka runko leviää käsiin ensimmäisen talven jälkeen. Vaihteet ja jarrut tulee olla toimivat myös hetken päästä. V-jarrut on enempi tutut mutta haluttaisi vaihtaa levyihin. Lieneekö paremmat???

    Joskus olen haaveillut myös oikeasta hyvästä maastopyörästä mutta jos ei kuitenkaan ihan niihin 3000 € pyöriin lähdetä. Jotain perushybridin ja sen paremman maastosykkelin väliltä... Ai niin, naismallin pyörä hakusessa. Hintahaarukka 500-1200.

    Tyytväinen olen, jos saisin edes merkkisuosituksia, kun nimenomaan kestävä ja toimiva pyörä on hakusessa!

  2. #2
    Liittynyt
    08/2009
    Viestit
    564
    Tuossa olisi muutama maasturivaihtoehto

    https://www.specialized.com/fi/en/wo...comp-29/115453
    https://www.trekbikes.com/us/en_US/b...colorCode=blue
    https://www.canyon.com/en-fi/mtb/gra...l-7-9-wmn.html

    Trek ja Specialised isoja valtamerkkejä, joille löytyy myyjiä ainakin isommista kaupungeista. Canyonia saa vain netistä. Voi olla, että sinulle hyödyllisempää olisi saada vinkki hyvästä pyöräkaupasta, jossa osattaisiin auttaa oikeanlaisen pyörän valitsemisessa.

  3. #3
    Liittynyt
    06/2016
    Viestit
    1.176
    Merkkisuosituksista en osaa muuta antaa kuin sen, minkä jo tiedätkin eli halpikset yms. kalusto kannattaa sivuuttaa. Jos puhutaan ihan tavallisista hyvistä merkeistä kuten Trek, Felt, Kona, Focus jne., pyörän hyvyyteen vaikuttaa merkkiä enemmän malli, sen soveltuvuus sinun tarpeisiisi ja tietysti oikea koko. Lähes jokaisella merkillä on halvoista osista kasattuja hinnat alkaen-malleja sekä siitä ylöspäin laadukkaampia malleja. Karkeasti yleistettynä n. 700-800 eurolla on mahdollisuus löytää ongelmaton pyörä, jossa on myös paljon hyviä ominaisuuksia ja käytännössä tonnin pyörä on tässä suhteessa melko turvallinen hankinta.

    Valinta lähtee siitä, miten mainitsemiasi vaatimuksia painotetaan. 800-1000 euron etujousitettu maasturi (29" tai 27,5" riippuen pituudestasi eli pyörän rungon koosta) on varma valinta ympärivuotiseen käyttöön, mutta toisaalta se ainakin minun mielestäni on hiukan tylsä hyväkuntoista tietä ajettaessa. Toinen ääripää on cyclokrossari, joka on kiva tiellä, mutta hauskuus voi kuskin ajatuksista riippuen loppua hyvinkin nopeasti tien pinnan heikentyessä tai muuttuessa poluksi. Noiden väliin mahtuu erilaisia hybridejä, jotka ovat kompromissi edellisten välistä. Jousitettua hybridiä harvoin voi suositella, koska joustokeula yleensä ei ole kovin laadukas kohtuuhintaisissa hybrideissä. Jousittamaton pyörä on herkempi ja täsmällisempi, vaikka ei yhtä mukava olekaan. Leveähköillä renkailla maastossakin pärjää ilman jousitusta, mutta joustokeula tulee mielestäni maastoajossa pian tarpeeseen.

    Eli ennen merkki- tai mallikohtaisia suosituksia pitäisi vääntää speksit kohdilleen. Toki jos ei selkeää näkemystä spekseistä ole, kannattaa käydä pyöräliikkeissä erilaisia pyöriä katselemassa ja kokeilemassa.

  4. #4
    Liittynyt
    03/2010
    Paikkakunta
    Lohja/Koisjärvi
    Viestit
    1.551
    Olkoonkin että maastopyörän ajamiseen kuuluu olennaisena osana naama ja selkä savessa ajaminen, niin sinä et sitä mitä ilmeisemmin halua. Eli työmatkapyörääsi haluat varmaan kunnolla suojaavat lokasuojat ? Tämä realiteetti mielessä asiantuntevaan fillariliikkeeseen katsomaan valikoimaa. Esim. Prisma ei sellainen ole
    Pitäis kuulemma speksailla ja päivittää,,,

  5. #5
    Liittynyt
    02/2005
    Paikkakunta
    Turku, Rinkeby
    Viestit
    11.196
    Taas kerran, 27.5" plussapyörä... Naisten mallien erot pääasiallisesti kosmeettisia joten kannattaa avoimin mielin katsella kaikkia joista löytyy sopivia kokoja, valikoima laajenee...

  6. #6
    Liittynyt
    12/2009
    Paikkakunta
    Skatta
    Viestit
    531

  7. #7
    29" jäykkäperä kuulostaa juuri tarpeeseen osuvalta. Ite käytän talvi-työmatkoihin / vaatimattomaan kesä-"maastopyöräilyyn" (= pururadat & polut) moista. TOIMII!
    Vaihtelevaa vastatuulta...

Samanlaisia aiheita

  1. Työmatka-ajosi?
    By Hiillosmakkara in forum Kyselyt ja gallupit
    Vastaukset: 135
    Viimeinen viesti: 03.12.2016, 23.52
  2. Mistä keulaan joustoa talvipyöräilyyn?
    By Pekka Tiainen in forum Jousitus
    Vastaukset: 30
    Viimeinen viesti: 27.02.2016, 21.18
  3. Talvipyöräilyyn hyvät ajohousut
    By johannes10 in forum Varusteet
    Vastaukset: 8
    Viimeinen viesti: 13.12.2014, 00.42
  4. työmatka/retkipyörä
    By jaanag in forum Fillarisuositukset
    Vastaukset: 29
    Viimeinen viesti: 26.03.2010, 19.45

Kirjanmerkit

Viestin säännöt

  • Käyttäjä ei voi aloittaa uusia viestiketjuja
  • Käyttäjä ei voi vastata viesteihin
  • Käyttäjä ei voi liittää liitetiedostoja
  • Käyttäjä ei voi muokata viestejään
  •