Näyttää tulokset 1 - 26 / 26

Aihe: Aloittelijalle vinkkejä pyöräilyyn

  1. #1

    Kymysys Aloittelijalle vinkkejä pyöräilyyn

    Hei kaikki!

    Tämä on ensipostaukseni fillarifoorumille. Olen lueskellut foorumia melko paljon, mutta kuitenkin jonkin verran heräsi kysymyksiä ja keltanokkana tarvitsen apuanne.

    Pienenä pohjustuksena voisin kertoa, että hankimme valtaosan parjaamat lähes halvimmat hybridit itselle ja puolisolle, ainakin näin harrastuksen alkuvaiheeksi (Nishiki 303 ♂ ja Tunturi RX500 ♀). Pyöräasiaan ei tarvitse ottaa kantaa, nämä oli meidän valinnat ja sillä sipuli. Jos myöhemmin näyttää, että fillarointiin nälkä kasvaa, voi sitten harkita toisenlaisen kaluston hankkimista.

    Tavoitteena on rapakunnon kohottaminen ja selkävaivaisena fillarointi rasittaa vähänlaisesti niveliä. Työmatkoihin ja perus arkiajoon auton sijasta fillari. Tästä etsitään myös yhteistä harrastusta, jos vaikka joku kaunis päivä fillarilla pystyisi tekemään pidempääkin matkaa, niin että välillä voisi pysähtyä vaikkapa telttailemaan. Ajaminen tapahtuu pääosin hyväkuntoisilla asfaltti- ja sorateillä.

    Pyöräily tuntui melko luontevalta harrastusvalinnalta, kun siitä on nuoruudesta kokemukstakin, tuli Nishikin maastopyörällä rymisteltyä useampi tuhat kilometriä niin metsissä kuin sora- ja asfalttiteillä. Mitään varsinaista tietoa harrastuksesta ei juurikaan tuohon aikaan ollut (eikä nytkään), ainoastaan into ajaa.

    En oikein löytänyt sopivaa postausketjua, johon olisin tämän voinut kirjoittaa, joten avasin uuden tänne. Pyrin kuitenkin kirjoittamaan tämän postauksen niin, että tästä olisi mahdollisimman monelle aloittelevalle myöhemmin hyötyä, eikä heidän tarvitse ihan niin paljon etsiä foorumilta repaleista tietoa kuin itse jouduin.

    Kaipaankin vastauksia seuraaviin kysymyksiin (jos on perusteluja, mieluusti myös kuulisin näitä):

    1. Satulan ja tangon säätö

    Onko näihin jotain "yhtä ja oikeaa" ohjetta saada säädöt ergonomisesti mieluiseksi? Eli voiko väärillä säädöillä saada itsensä kipeäksi? Ergonomiasta ainakin olen huomannut, että perussatulalla sekä itsellä että puolisolla puutuu paikat ja Sellen halkiosatulat on ollut oiva valinta.

    2. Pyöräilytekniikka

    Onko olemassa jotain "tekniikkaa", tai jotain mitä esim. välilevyongelmaisen täytyy huomioida (tai terveenkin ihmisen)? Ainakin olen lukenut, ettei takapuoli saa keinua satultalta polkiessa. Vinkkejä?

    3. Ergonomia

    Moni tuntui suosittelevan välilevyongelmaiselle täysjousitettuja maastopyöriä. Tällaista en kuitenkaan nyt hankkinut ja mietinkin, onko satulaputken iskunvaimennuksesta apua? Onko kenelläkään mielipidettä esim. Cane Creek Thunderbuster:ista, onko tämä oleellinen hankinta vai kestääkö huonompi selkä jäykällä putkella ajamista?

    Tähän kategoriaan toki voi kirjoittaa myös housuista, hanskoista yms. käyttömukavuutta ja / tai turvallisuutta lisäävistä seikoista jos siltä tuntuu. Itse muistan junioriajoilta, että ainakin kämmenet välillä puutuivat ajamisesta.

    4. Muut lisävarusteet

    Sitten tämä kysymys, mikä on useampaan otteeseen tullut vastaan foorumilla: ne varusteet. Perustelujakin saa laittaa.

    Pieni ja tehokas pumppu: GIYO GM-71, Blackburn Mammoth 2, SKS airboy, Topeak pocket rocket. Nämä ainakin tuli foorumilla selatessa vastaan. Mille pumpulle ääni ja miksi? C02 vai ei? Mieluusti Presta ja autoventtiilille käypä (pystyykö Prestaa täyttämään autoventtiilille tarkoitetulla suuttimella?).

    Jarrukahvoihin "lisäkahvat", jotta myös nousukahvoilta voi jarruttaa. Tällaiset oli teiniaikojen maastopyörässä, ja helpottivat jarruttamista kun kädet oli lepuutuskahvoilla / sarvilla. Saako näitä enää mistään ja millä nimellä nämä kulkevat?

    5. Muuta huomion arvoista?

    Muuta huomioitavaa? Kypärä ja heijastimet löytyvät jo. Samoin jonkinlainen ymmärräys liikenteen pelisäännöistä ja käytöstavoista

  2. #2
    Liittynyt
    07/2004
    Paikkakunta
    Pirkkala
    Viestit
    11.503
    Veteraanipyöräilijä tempokisu vastaa, että lähdet vaan ajamaan ja kyllä ne säädöt sun muut tulee ajan myötä. Minäkin aloitin ihan nollasta 18 vuotta sitten, toki oli kestävyysurheilutausta mutta sitä ennen olin pyöräillyt lapsena. Kokeilin kaupassa että sopiva on, tosin myyjä auttoi. Sitten vaan ajamaan, se lähti siittä.
    Paikat puutuu vieläkin peruslenkillä, ei sille näköjään mitään voi vaikka miten olen ajellu. Vaihtelee vaan välillä pepun/käsien asentoa. Aina kaikkea "pientä" ilmenee, se kuuluu asiaan.

  3. #3
    Komppaan Kisua. Kannattaa myös käyttää ihan ajan kanssa kuukkelia. Pyörän ergonomiasta ja mitoituksesta löytyy Youtubesta ihan härmäläisiäkin videoita. Puhumattakaan teksti-ohjeista. Tälläkin foorumilla noita on vaikka kuinka. Tuohon pumppu-kysymykseen: En ole vielä keksinyt ensimmäistäkään syytä miksi CO2 ei olisi vaihtoehto. Moottoripyörän kanssa moista olen käyttänyt lukuisat kerrat. Kaksi vuotta ja 12tkm olen polkupyörällä selvinnyt aina kotiin. Tyhjä/puhjennut rengas on löytynyt sieltä tallista vasta hetken päästä. Niinpä en tuota ole joutunut oikeasti polkurattaan kanssa käyttämään kun tallissa renkaat täyttyy kompuralla. Mutta en ymmärrä miksi ei toimisi. Tuommoinen CO2-suutin parilla patruunalla menee varasisäkumin kanssa heittämällä satulalaukkuun.
    Vaihtelevaa vastatuulta...

  4. #4
    Liittynyt
    08/2015
    Paikkakunta
    Kuusankoski
    Viestit
    181
    Samat ajatukset täällä. Aina ne paikat vähän pitemmissä ajoissa puutuu. Kolme vuotta sitten, kun aloittelin vakavemmin tätä harrastusta, niin alko tuleen kaikellaisia tuntemuksia jo 10 km jälkeen. Nyt menee jo 50 km, ennenkuin alkaa havaitsemaan, että tarvii ajaa välillä seisaaltaan / vaihtaa paikkaa satulassa / muutella ajo-otteita. Satasen jälkeen nämä aistii jo selvemmin ja 150 jälkeen on ainakin mulle helpotus toi aerotanko, jossa pääsee lepuuttamaan hyvin ranteita. Onnistuishan se pitämällä kyynärvarsia ohjaustangon päälläkin, mutta se tekee mulle ajoasennon liian matalaksi.

    Ajoasentoa olen säätäny aina sitä mukaa, kun kroppa on sitä vaatinut. Ja kokoajan pikkuhiljaa matalammaksihan toi ajoasento on muuttunu. Alussa lähdin ihan netin perusohjeista liikkeelle ja siitä sitte säätäny lisää tarpeen mukaan.

    Ja niinkuin Tempokisu ytimekkäästi sanoi: "Aina kaikkea "pientä" ilmenee, se kuuluu asiaan".

    Ja CO2 patruunoilla ja suuttimella olen pärjänny kaikki ajot. Juomarepussa on sitte työkalujen mukana sormikkaat, ettei näpit jäädy, jos tarvii patruunoita käyttää. Tallissa onkin sitten taas kunnollinen SKS jalkapumppu tarkalla mittarilla, joka on ainakin itelleni jokaisen siihen laitetun euron arvoinen hankinta.

    Venttiileihin on olemassa adaptereita, jolloin prestapumpunpäälläkin saa ilmaa "auto(schrader)venttiiliin".

    Hyviä kilometrejä vaan aloittajalle.

  5. #5
    Liittynyt
    02/2005
    Paikkakunta
    Turku, Rinkeby
    Viestit
    11.011
    ^KompsKomps, ei yksinkertaisesta hommasta kannata tehdä monimutkaista, ei ainakaan alkuun...

  6. #6
    Liittynyt
    05/2015
    Viestit
    3.726
    Minä en taas tempokisua tässäkään kohtaa uskoisi, hän nyt ajaa vaikka nilkka katkenneena ja pitää sitä normaalina.
    Kivut eivät kuulu pyöräilyyn, siis siinä vaiheessa, kun aletaan ajamaan maantiepyörällä. Suoratankoisilla hybrideillä kaiketi rannekivut kuuluvatkin asiaan.

    Aloitin itsekkin aika nollista muutama vuosi sitten, eikä oikeastaan mihinkään kohtaan ole koskenut koskaan. Jos polviin tai niveliin kolottaa, niin se ei vaan ole oikein.
    Eli kyllä ne pyörän säädöt kannattaisi laittaa kohdilleen, eikä opetella ajamaan pyörällä joka väännättää polvia ja ranteita, sekä venyttää selän luonnottomaan asentoon.

  7. #7
    Liittynyt
    05/2015
    Viestit
    3.726
    Lainaus Alkujaan tämän lähetti mkp Katso viesti
    Samat ajatukset täällä. Aina ne paikat vähän pitemmissä ajoissa puutuu. Kolme vuotta sitten, kun aloittelin vakavemmin tätä harrastusta, niin alko tuleen kaikellaisia tuntemuksia jo 10 km jälkeen. Nyt menee jo 50 km, ennenkuin alkaa havaitsemaan, että tarvii ajaa välillä seisaaltaan / vaihtaa paikkaa satulassa / muutella ajo-otteita.
    Ei kai se maantipyörä sohva ole? Minä en kyllä aja edes 5km matkaa muuttamatta asentoa jollain tavalla.

  8. #8
    Liittynyt
    07/2004
    Paikkakunta
    Pirkkala
    Viestit
    11.503
    Lainaus Alkujaan tämän lähetti paaton Katso viesti
    Minä en taas tempokisua tässäkään kohtaa uskoisi, hän nyt ajaa vaikka nilkka katkenneena ja pitää sitä normaalina.
    Kivut eivät kuulu pyöräilyyn, siis siinä vaiheessa, kun aletaan ajamaan maantiepyörällä. Suoratankoisilla hybrideillä kaiketi rannekivut kuuluvatkin asiaan.

    Aloitin itsekkin aika nollista muutama vuosi sitten, eikä oikeastaan mihinkään kohtaan ole koskenut koskaan. Jos polviin tai niveliin kolottaa, niin se ei vaan ole oikein.
    Eli kyllä ne pyörän säädöt kannattaisi laittaa kohdilleen, eikä opetella ajamaan pyörällä joka väännättää polvia ja ranteita, sekä venyttää selän luonnottomaan asentoon.
    juoksussa ne jalat oli koko ajan kipeet, ja pyöräilystä löysin itselleni liikuntamuodon jossa sai kerrankin mennä niin lujaa tai pitkään kun pystyi. Ei mulla kädet kipeät ole, joskus puutuu mutta sitten ravistellaan. Nilkka ei ole poikki, molemmat nilkat on leikattu 3 kertaa ( 80-luvulla) mutta ei ne pyöräilyä ole estäneet. Se jalkakipu kun mulla on, on siinä vaivaisenluun kohdalla eli klossin kohdalla, joten klossikengillä en voi ajaa ja ajan puman speedcatteilla, jolloin saan polkimen jalan keskelle ja kipukohtaan ei tule painetta. Mutta en lähde mitään pitempiä lenkkejä ajamaan, vakiolenkki menee.

    Enhän mä varmaan mitään ole pyöräilystä koskaan tiennytkään, täällä varmaan on paljonkin noita suomenmestareita kun tietään paremmin... Olin kyllä vuosituhannen alussa niin kovassa tempokunnossa että oksat pois. Arvostan myös niitä reilu 700km lenkkejäni. Mutta ikää kun tulee lisää niin kyllä se suorituskyky vaan laskee, ja mukaan on tullut muuta harrastusta.

    Mutta pääasiahan on että saatte nälvittyä. Kova paikka jos naisihminen "väärällä sukunimellä" on jossain ollu hyvä. Ja selkeesti toi Terokin varmaan tekee kaikkea väärin ja mitään ei osaa kun on aina paikat kipeet...Se vaan että jos kisoissa tuntuu kivalle niin ei ole kovin täysillä kisailtu, ei sinne kisoihin lenkkeilemään tai oleskelemaan mennä. Harjoituksissakin on hyvä välillä mennä niin että ei tunnu kivalta. Paitsi harjoituksen jälkeen. - ne ajat on tosin ohi ja nyt ajellaan niin että tuntuu suhteellisen mukavalta kuitenkin.


    ps. olipa outoa tekstia paattomalta, ootko jostain nyt katkera mulle?

  9. #9
    Liittynyt
    07/2005
    Paikkakunta
    Helsinki
    Viestit
    1.395
    ...noin 100-140 km:n välillä alkaa satulassa istuminen väistämättä puuduttaa (myös henkisesti ), mutta muuten alle 100 km:n reissut ovat sujuneet ilman puutumisia (hyvät pehmusteet ajokäsineissä ja reikäsatula auttavat). Painojakauma, imho, on ajoasennossa lähtökohta, ts. ettei ole liikaa painoa satulalla eikä ohjaustangolla.

    Mitä tulee pyöräilystä nauttimiseen/satulassa istumisen sietämiseen, niin osaaminen fillaroinnissa (väline-/ajotekniikka) muodostuu tiedosta, jota löytää a) kirjastosta, jossa on kotimaista sekä suomennettua pyöräilykirjallisuutta, johon tulee tutustua (tsekkaa myös varastosta wanhempaa kirjallisuutta) ja b) lisää tietoa löytyy pyöräilykavereilta, joita löytyy (tämän foorumin ohella) pyöräilyseuroista ja -kerhoista.

    JK. Itse aloitin, btw, lukaisemalla Heikki Kuvan Retkeilypyöräkirjan (1975), jossa oli nimestään huolimatta myös kuntoilu-/kilpailuasiaa. Sitten liityin pyöräilyseuraan, jossa pääsin tutustumaan kavereiden fillareihin + niiden säätöihin, ja kuulin kokeneemmilta pyöräilyvinkkejä - muun muassa sen oivallisen neuvon, että ihan tavallisella ruokaöljyllä saa kätevästi (!) putsattua fillarin laittelussa likaantuneet kädet
    * PYÖRÄILYÄ HYVÄSSÄ SEURASSA 39 VUOTTA
    * Elämyksiä |
    Kavereita | Kuntoa | Osaamista

  10. #10
    Kiitos foorumilaisille jo tulleista vinkeistä, lisää otetaan mieluusti vastaan.

    Kuten sanoinkin, tässä lähdetään aivan nollista ja mieluusti pahan selkävian omaavana (pahat välilevyongelmat) haluaisin välttää sudenkuoppia jo etukäteen. Toki jokaisella kroppa on erilainen ja säädöt sekä fillari tuntuu erilaisilta. Lähinnä hain yleispäteviä neuvoja ergonomisen ajoasennon löytämiseen esim. mittailun tm. vastaavan ohjenuoran kautta. Selkävaivat ovat aiheuttaneet useamman vuoden pelkoa kivusta ja kaikki aktiviteetti on lähestulkoon jäänyt pois, paitsi satunnainen kävely. Selkävian vuoksi kyselin mm. tuosta satulaputken iskunvaimennuksesta. Mietin myös, kuinka on näiden kestävyyden laita (näytti aika rimpulalta). Jostain luin, että näistä olisi saatu helpotusta selkävikaisten pyöräilyyn, ajaessa äkilliseen terävämpään monttuun. Itse olen pienestä pojasta pitäen noussut aina satulalta jos näen vähänkin huonompikuntoista tietä.

    En tahdo tehdä aloittamisesta kovinkaan monimutkaista, mutta toki tahdon tietää minkälaisiin välineisiin mieluummin laitan rahani kiinni kuin että ostaisin käyttökelvotonta rojua. Pumppu ym. ovat mielestäni melko oleelliset varusteet. CO2-patruunatoimisista pumpuista en ollut aiemmin kuullutkaan, ennenkuin luin niistä jokin aika takaperin täältä foorumilta. Mietin kuitenkin, jaksaisinko mielummin hinkuttaa käsipelissä ilmat renkaisiin vihreämpiä arvoja noudattaen, vai ostaisinko suoraan pari patruunapulloa millä saisin ilman ylimääräistä hikeä renkaaseen täytettä. Onko nämä CO2-suuttimet kuinka kestäviä / laadukkaita (kaiketi näissäkin eroja) ja säilyykö patruunat miten pitkään?

  11. #11
    Liittynyt
    03/2007
    Paikkakunta
    Kempele
    Viestit
    2.352
    Hommaa käyttöösi Pyöräilijän käsikirja. Tässä kirjasessa syvennytään nimensä mukaisesti ajajaan enmmän ajokin jäädessä tässä vähemmälle. Ainakin kirjastoista löytyy jos on loppuunmyyty. Tästä kirjasesta saatu tieto auttaa syventymistä tähän koukuttavaan harrastukseen.
    Tältä palstalta saa pomittua myös aivan briljanttia tietoa ja vastauksia omiin kysymyksiin.

  12. #12
    Liittynyt
    04/2015
    Paikkakunta
    Oulainen
    Viestit
    832
    Selkä ongelmista vielä sen verran, että omani ovat helpotteneet huomattavasti sen jälkeen kun aloitin pyöräilyn. Varsinaiset kivut on jäänyt kokonaan pois, on vain lievä tuntemus joissakin asennoissa että se ei ole aivan terve. Pyöräillessä siitä ei tiedä normaalisti mitään. Lähes kaikki ajot ajan kippurasarvisilla.

  13. #13
    Liittynyt
    09/2012
    Viestit
    49
    Ovatko tosiaan kirjastot täysin unohtuneet nykyisin? Jokaisessa pyöräilyä käsittelevässä alkeiskirjassa on vastaukset alkuperäisen kysyjän kysymyksiin.

  14. #14
    Liittynyt
    08/2015
    Paikkakunta
    Kuusankoski
    Viestit
    181
    Lainaus Alkujaan tämän lähetti paaton Katso viesti
    Ei kai se maantipyörä sohva ole? Minä en kyllä aja edes 5km matkaa muuttamatta asentoa jollain tavalla.
    Ei ole ei. Tottakai ne asennot ja otteet elää sen mukaan, missä ja miten kulloinkin mennään. Lähinnä vaan kertoilin siitä, että alkaako esimerkiksi persus vaatimaan erillishuomiota ja sitähän se ei alussa tee.

  15. #15
    Liittynyt
    06/2007
    Paikkakunta
    Helsinki
    Viestit
    3.466
    Nyrkkisääntö satulan säätöön on satula vatupassilla vaakasuoraan. Tästä lähtökohdasta jokainen voi tehdä haluamansa hienosäädön suuntaan tai toiseen. Satulan pituussäätö taas on kohdallaan kun kampien ollessa vaakatasossa, polvilumpio, päkiä ja poljinakseli ovat samassa pystysuorassa linjassa.

    Hanurin keikkuminen satulassa johtuu yleensä liian yhtäällä olevasta satulasta. Polvi ei saisi milloinkaan suoristua täysin, saatika että varpailla joutuisi vielä lisää painamaan.
    H. Moilanen muokkasi tätä : 19.06.2017 at 10.38 Syy: Typo
    Holokki auki ku H. Moilane.

  16. #16
    Liittynyt
    07/2008
    Paikkakunta
    Länsi-Vantaa
    Viestit
    1.413
    Hienoa, että olette löytäneet uuden yhteisen harrastuksen vaimon kanssa

    Edellisiin vinkkeihin lisäisin:

    Maltilla liikkeelle, vähän kerrallaan lenkkejä pidentäen, ettei iske kroppa totaalijumiin ja mene hienosta harrastuksesta maku jo heti alkuunsa. Venyttely auttaa palautumisessa, lonkankoukistajia ei kannata unohtaa.

    Itselläni suorissa ohjaustangoissa ranteiden kipeytymisiin on auttanut ergotupit (sellaiset päistä leveämmät) ja / tai nousukahvat. Suosittelen. Myös kunnon hanskoista on apua.

    Toivotan ilometrejä runsaasti!
    Ajan minkä ajan.

  17. #17
    Lainaus Alkujaan tämän lähetti Moska Katso viesti
    Selkä ongelmista vielä sen verran, että omani ovat helpotteneet huomattavasti sen jälkeen kun aloitin pyöräilyn. Varsinaiset kivut on jäänyt kokonaan pois, on vain lievä tuntemus joissakin asennoissa että se ei ole aivan terve. Pyöräillessä siitä ei tiedä normaalisti mitään. Lähes kaikki ajot ajan kippurasarvisilla.
    Tuollainen "urheilullinen" etunoja taitaa olla selkäkivuista kärsivälle parempi ratkaisu kuin enemmän tai vähemmän pysty "istu ja kerjää keksiä" -asento. Tällöin pyörän kautta tulevat tällit eivät välity suoraan pystyssä olevaan selkään. Lisäksi tuo etunoja tuntuu teettävän vatsa- ja selkälihaksille sellaista huomaamatonta treeniä, kun ylävartaloa kannattelee myös ko. lihaksilla pelkän käsiin nojaamisen sijasta. Etunojaakaan ei teitenkään kannata liioitella.

    Edellä olleesta kommentista suoratankoisiin fillareihin lähes inherentisti kuuluvista rannekivuista olen samaa meiltä - maantiesarvet tai ainakin nousukahvat minulle kiitos, jos tiellä ajetaan enemmän kuin muutama kilometri.

  18. #18
    Liittynyt
    05/2015
    Viestit
    3.726
    Lainaus Alkujaan tämän lähetti Malamuutti Katso viesti
    Tuollainen "urheilullinen" etunoja taitaa olla selkäkivuista kärsivälle parempi ratkaisu kuin enemmän tai vähemmän pysty "istu ja kerjää keksiä" -asento. Tällöin pyörän kautta tulevat tällit eivät välity suoraan pystyssä olevaan selkään. Lisäksi tuo etunoja tuntuu teettävän vatsa- ja selkälihaksille sellaista huomaamatonta treeniä, kun ylävartaloa kannattelee myös ko. lihaksilla pelkän käsiin nojaamisen sijasta. Etunojaakaan ei teitenkään kannata liioitella.

    Edellä olleesta kommentista suoratankoisiin fillareihin lähes inherentisti kuuluvista rannekivuista olen samaa meiltä - maantiesarvet tai ainakin nousukahvat minulle kiitos, jos tiellä ajetaan enemmän kuin muutama kilometri.
    Just näin. Minäkin sain alaselän kipeäksi ajaessani syksyllä työmatkaa 2.2" renkailla maasturilla. Katupyörän kapeilla renkailla ei mitään ongelmia. Ilmeisesti montut ja suojatien kantit löivät suoraan selkään, pystyn ja rennon ajoasennon vuoksi. Maastossa ei taas ole mitään ongelmia, koska painoa kannatellaan reippaasti ajessa jaloilla.

  19. #19
    Liittynyt
    10/2013
    Paikkakunta
    Lahden seutu
    Viestit
    723
    Sellainen lisäys hyviin vastauksiin, että aloittajan kysymät lisäjarrukahvat ovat ihan mainio lisä ainakin mun mielestäni. Mulla ne asensi pyöräni (Cannondale cyclo) myynyt liike. Helpottaa varsinkin taajamassa liikenteen seassa ajelua, kun useimmiten ajaa yläotteelta jo ihan tarkkaavaisuuden helpottamiseksi. Varmasti puritaanien mielestä aivan kammottavat, turhat ja rumat, mutta joskus on vaan kärsittävä

  20. #20
    Lainaus Alkujaan tämän lähetti khe Katso viesti
    Ovatko tosiaan kirjastot täysin unohtuneet nykyisin? Jokaisessa pyöräilyä käsittelevässä alkeiskirjassa on vastaukset alkuperäisen kysyjän kysymyksiin.
    Ei ole unohtuneet. Netissä oleva informaation määrä on huomattavasti helpommin tavoitettavissa kuin kirjastossa. Kirjastosta et saa samassa paketissa tietoutta selkävaivaisen polkupyöräilystä (ihmisten kokemuksia), varustevalinnoista ja niiden arvosteluista / hinnoista tai ylipäätänsä ihmisten mielipiteistä. Varmaankin polkupyörän säätöihin ja muihin perusjuttuihin löytyykin kätevästi tietoa. Kirjaston lehtiosastolta toki voi halutessaan plärätä alan lehtiä ja etsiä tietoa. Kannattaa myös muistaa, että jokaisen kirjaston valikoimista ei aina löydy haluttua aineistoa tai että lähimpään kirjastoon voi olla melkoinen matka.

  21. #21
    Lainaus Alkujaan tämän lähetti Kampinalle Katso viesti
    Sellainen lisäys hyviin vastauksiin, että aloittajan kysymät lisäjarrukahvat ovat ihan mainio lisä ainakin mun mielestäni. Mulla ne asensi pyöräni (Cannondale cyclo) myynyt liike. Helpottaa varsinkin taajamassa liikenteen seassa ajelua, kun useimmiten ajaa yläotteelta jo ihan tarkkaavaisuuden helpottamiseksi. Varmasti puritaanien mielestä aivan kammottavat, turhat ja rumat, mutta joskus on vaan kärsittävä
    Itse pidin näistä todella paljon maastopyörässäni ja nousukahvoilta / sarvilta ajettaessa jarruttaminen oli myös tehokkaampaa vipuvoiman lisääntyessä. Kunpa vain jostain löytäisin tällaiset.

  22. #22
    Liittynyt
    08/2011
    Paikkakunta
    Kouvola
    Viestit
    1.069
    Ne lisäjarrukahvat joista Kampinalle puhuu ei vaan ole lähimainkaan sama asia kuin ne mitä haet. Ei mitään hajua mistä sellaiset saisi, edellisen kerran olen itsekin moisia nähnyt joskus parikymmentä vuotta sitten.
    Foorumitotuuksia vastaan jo vuodesta 2011

  23. #23
    Lainaus Alkujaan tämän lähetti Greycap Katso viesti
    Ne lisäjarrukahvat joista Kampinalle puhuu ei vaan ole lähimainkaan sama asia kuin ne mitä haet. Ei mitään hajua mistä sellaiset saisi, edellisen kerran olen itsekin moisia nähnyt joskus parikymmentä vuotta sitten.
    Omani oli ostettu reilut 20v. sitten. Siis kyseessähän oli jarrukahvojen kärkeen reiästä pujotettavat pystykahvat, jotka kiristettiin varsinaisten jarrukahvojen pintaan ruuvilla. Vaikea selittää, mutta ehkäpä kuva kertoo enemmän.


  24. #24
    Lainaus Alkujaan tämän lähetti gratnak Katso viesti
    Omani oli ostettu reilut 20v. sitten. Siis kyseessähän oli jarrukahvojen kärkeen reiästä pujotettavat pystykahvat, jotka kiristettiin varsinaisten jarrukahvojen pintaan ruuvilla. Vaikea selittää, mutta ehkäpä kuva kertoo enemmän.
    Vaikuttaa jokseenkin tällaiselta: https://www.mtb-kult.de/de/bremsen/b...urple-neu.html

    Vastaavaa (tosin teknisemmän näköistä) kilkettä on ilmeisesti myyty myös Dr. Dew Brake Extension nimellä: http://www.ebay.com/itm/-/221940152328?

  25. #25
    Liittynyt
    10/2013
    Paikkakunta
    Lahden seutu
    Viestit
    723
    Lainaus Alkujaan tämän lähetti Greycap Katso viesti
    Ne lisäjarrukahvat joista Kampinalle puhuu ei vaan ole lähimainkaan sama asia kuin ne mitä haet. Ei mitään hajua mistä sellaiset saisi, edellisen kerran olen itsekin moisia nähnyt joskus parikymmentä vuotta sitten.
    Pahoittelen väärinymmärrystäni.

  26. #26
    Liittynyt
    06/2007
    Paikkakunta
    Helsinki
    Viestit
    3.466
    Nämä gratnak:n hakemat lisäkahvat ovat varmaan poistuneet maailman kartalta Bilteman violettien nousukahvojen kanssa samoihin aikoihin.

    Google tuottaa kuvahakuun joitakin relevantteja osumia hakusanoilla "mountain bike brake lever extension". Tuloksien mukaan Tektrolla näyttäisi olevan, tai ainakin on ollut, valmis kombo jarrukahvasta ja lisäkkeestä.
    Holokki auki ku H. Moilane.

Samanlaisia aiheita

  1. Kumisaapasta pyöräilyyn
    By mahead in forum Varusteet
    Vastaukset: 33
    Viimeinen viesti: 20.04.2017, 20.20
  2. Pyöräilyyn kännykkäappeja
    By Kettu-Pekka in forum Yleiset jorinat
    Vastaukset: 8
    Viimeinen viesti: 04.07.2016, 23.14
  3. Pirkan pyöräilyyn maastopyörällä?
    By ambient in forum Kuntoilu ja ajotekniikka
    Vastaukset: 26
    Viimeinen viesti: 08.05.2015, 09.16
  4. Pirkan pyöräily (134km) vinkkejä aloittelijalle
    By josiljo in forum Kuntoilu ja ajotekniikka
    Vastaukset: 9
    Viimeinen viesti: 02.05.2012, 07.33
  5. Juoksun vaikutus pyöräilyyn
    By el-magneto in forum Kuntoilu ja ajotekniikka
    Vastaukset: 20
    Viimeinen viesti: 16.10.2009, 15.14

Aiheen tagit

Kirjanmerkit

Viestin säännöt

  • Käyttäjä ei voi aloittaa uusia viestiketjuja
  • Käyttäjä ei voi vastata viesteihin
  • Käyttäjä ei voi liittää liitetiedostoja
  • Käyttäjä ei voi muokata viestejään
  •