Moro
Ongelmia alkaa olla testotasojen kanssa. Ei tunnu palautuvan hyvin ja lihasmassa tuntuu korvautuvan rasvamassalla. Aisakaan ei jöpötä normaaliin tapaan. Ikää siis on rapiat 45v. Tekisi mieli lähteä kilpasarjaan ajamaan jokusen startin, kun olen aiemmin vain pyrkinyt olemaan vain hyvässä kunnossa, mutta nyt vähän mietityttää kun tuntuu nuo testotasot olevan vähän laskeneet. Olen siis nyt vuoden vaihteesta lisännyt pyöräilyn määrää aikalailla paljon. Keskimäärin kuukaudessa on tullut vuodenvaihteen jälkeen reilut 90h treeniä. Huhtikuussa tuli kuitenkin 120h pääasiassa pk:ta. Vuodenvaihdetta ennen olen treenannut keskimäärin 60-80h kuukaudessa. Samalla olen pyrkinyt ottamaan ylimääräiset rasvat elimistöstä pois välttämällä rasvaa kuin ruttoa. Ihan hyvin on paino tippunut ja nyt painoa on 67kg/184cm, kun vielä jouluna paino oli 78kg. Nyt ois kuitenkin tarkotus alkaa ajaan enempi tehoja, joten tuo palautuminen huolettaa. Kun ei ole oikein sellainen sonni fiilis kuten aiemmin. Kuitenkin siitä huolimatta fillari on ihan hyvin liikahdellut ja tehopainosuhde noussut hyvin(tunnin keskitehot tällähetkellä 344w trainerilla ajettuna powertapilla). Mutta tuntuu että sellainen viimeinen terä suorituksista puuttuu ja sellaista sonni fiilistä ei saa oikein päälle.
Onko heittää hyviä vinkkejä, millä saataisiin nää laskeneet testotasot nousuun? Kun tarkotus olisi pärjätäkkin tulevaisuudessa kisoissa.
Kirjanmerkit