Sivu 1 / 2 12 ViimeinenViimeinen
Näyttää tulokset 1 - 30 / 46

Aihe: Fotomaratoni 2012

  1. #1

    Fotomaratoni 2012

    Jatketaan tuttuun tapaan aihetta tämäkin vuoden osalta eteenpäin. Alla vanhat säännöt, joiden hengessä mennään.
    Lisäyksenä:
    Kuluvan kuun kuvia on mahdollista postailla seuraavan kuun ensimmäisen päivän ajan vielä, eli ensimmäisen päivän keskiyöhön mennessä postatut kuvat kerkiää osallistumaan edellis kuun kisaan. Sen jälkeen alkaa seuraavan kuun kilpailuosio.


    Kilpailun kantava ajatus pähkinänkuoressa:
    - Kuvien pitää liittyä jotenkin (edes etäisesti) polkupyöräilyyn.
    - Kuvien pitää olla kuvattu kuluvan vuoden ja kuluvan kuukauden aikana.
    - Kuvien pitää olla itse ottamiasi tai sinulla pitää olla kuvien käyttöoikeudet (jolloin kuvaajan nimi tai nimimerkki ilmoitettava).

    Lisäksi toivon että jokaiselle kuvalle annetaan nimi! Kuvien yhteyteen voi liittää myös tarinan tms. Yksittäisten kuvien lisäksi kelpaavat myös kuvasarjat. Osallistuvien kuvien määrää per kuvaaja ei ole rajoitettu.

    Jokaisesta kuukausittaisesta osakilpailusta pääsee kaksi kuvaa finaaliin, jossa valitaan vuoden voittaja. Finaalin tuomaroinnin hoitaa rekisteröityneen valokuvauskerhon aktiivit. Lisäksi finaalikuvista valitaan yleisön suosikki äänestämällä.

    Kilpailukuvia saa kommentoida ja tuomariin saa yrittää vaikuttaa...

    -----------------------------

    5.1.2010
    Kilpailun säännöistä tunnutaan haluttavan hieman tarkempia kuin olin alkujaan ajatellut. Eli laitetaan hommalle edes jonkinlaiset tarkennetut säännöt:

    - Kilpailu on avoin kaikille ja kilpailukuva saa olla aiemmin julkaistu.
    - Kuvien pitää liittyä jotenkin (edes etäisesti) polkupyöräilyyn.
    - Kuvien pitää olla kuvattu kuluvan vuoden ja kuluvan kuukauden aikana. Kuukausikuvien viimeinen jättöaika on seuraavan kuukauden 2. päivä. (Muista ilmoittaa osallistuessasi, mikäli kuvasi osallistuu edellisen kuukauden osakilpailuun.)
    - Kuvien pitää olla itse ottamiasi tai sinulla pitää olla kuvien käyttö- ja julkaisuoikeudet (jolloin kuvaajan nimi tai nimimerkki ilmoitettava).
    - Kotirauhan tms. suojan piirissä kuvatuilta henkilöiltä on oltava lupa kuvan julkaisuun.
    - Kuvaaja antaa kilpailukuvilleen käyttö- ja julkaisuoikeuden kilpailuun liittyvissä yhteyksissä. Tekijänoikeudet säilyvät kuvaajalla.
    - Kilpailuun voi osallistua useilla otoksilla, mutta vain yhdellä kuvalla kuukaudessa. Mikäli lähetät kuukauden aikana useamman kuin yhden kuvan, tuomaristo tulee arvioimaan vain viimeisenä lähettämääsi kuvaa.
    - Kuvien muokkaaminen on sallittua, mutta laajamittainen manipulointi kuten henkilöiden tai esineiden lisääminen kuvaan ei ole sallittua.
    - Suositeltu maksimi kuvakoko 1280 x 1280 pikseliä ja suositeltu kuvaformaatti jpg.
    - Kuvaan saa (mutta ei ole suositeltua) liittää tekijänoikeustiedot vesileimaamalla tms, mutta merkintä ei kuitenkaan saa kattaa oleellista osaa kuvasta.
    - Kuukausittaisista osakilpailuista valitsen kustakin kaksi kuvaa finaaliin. Pidätän itselläni lisäksi oikeuden halutessani valita myös muun määrän kuvia tai lisätä lopuksi muutamia parhaita osakilpailuista finaaliin pääsemättömiä kuvia mukaan finaaliin.
    - Finaalin tuomarointi hoidetaan yhden tai useamman rekisteröityneeseen kamerakerhoon kuuluvan aktiiviharrastajan toimesta. Finaalikuville järjestetään lisäksi yleisöäänestys tällä palstalla tai tarvittaessa jossain muulla paremmin tarkoitukseen sopivalla palvelimella.
    - Kilpailussa ei jaeta materiaalisia palkintoja.
    Rantakylän Raketti muokkasi tätä : 14.02.2012 at 07.25
    ajliikala.blogspot.com

  2. #2
    Maaliskuun ensimmäiseen päivään saakka on aikaa postailla kuvia tammi- ja helmikuulta.

    Kuvia valitsen finaaliäänestykseen yhdestä kolmeen kuvaan per kuukausi, riippuen osallistumisaktiivisuudesta.
    ajliikala.blogspot.com

  3. #3
    Liittynyt
    10/2006
    Paikkakunta
    Töyrynummi
    Viestit
    3.635
    Tammikuulta:


    "Suuren urheilujuhlan tuntua"
    10k-kerhon jäsen

  4. #4
    Vielä puolitoista viikkoa aikaa postailla tammi-helmikuun kuvia!
    ajliikala.blogspot.com

  5. #5
    Liittynyt
    06/2008
    Paikkakunta
    Espoo
    Viestit
    324
    Laitetaan nyt tämä vaikka ei oo mistään kotoisin, mutta jos sais tätä ketjua vähän aktivoitua.
    Helmikuu:

    "Lumipartio"

  6. #6
    Liittynyt
    05/2010
    Viestit
    1.169
    tammikuulle:

    'työmatka'
    Fucked up and ready to die.

  7. #7
    Työmatkakuva sisältää paljon hyvää fiilistä. Erinomainen otos.
    skeptinen realisti



  8. #8
    Liittynyt
    04/2009
    Paikkakunta
    Varsinainen Suomi
    Viestit
    93


    Talvilomalla

  9. #9
    Liittynyt
    01/2005
    Paikkakunta
    Turku
    Viestit
    495


    Kevyenliikenteenväylällä.
    mtbturku.net
    MTB-Turun lenkit to klo 18 parillisina viikkoina Itäharjun Prisman tolpalta ja parittomina Impivaaran palloiluhalleilta

  10. #10
    Liittynyt
    06/2008
    Paikkakunta
    Etelä-Ranska, Espoo, Tampere
    Viestit
    557

    "Jäähyväiset talvelle"

  11. #11
    Liittynyt
    05/2011
    Paikkakunta
    Helsinki
    Viestit
    32


    Kanarian serpentiinejä

  12. #12
    Liittynyt
    05/2011
    Paikkakunta
    Turun saaristo
    Viestit
    1.017
    Lainaus Alkujaan tämän lähetti Pexi Katso viesti

    "Jäähyväiset talvelle"
    Onkos toi Dolanin pyörä ??
    HIANO

  13. #13
    Tammi-helmikuulta jatkoon:







    Ja maaliskuun kisa alkakoot!
    ajliikala.blogspot.com

  14. #14
    Lainaus Alkujaan tämän lähetti Pexi Katso viesti

    "Jäähyväiset talvelle"
    Hieno kuva. Ilman "kehyksiä" toimisi paremmin. (mun mielipide)
    skeptinen realisti



  15. #15
    Liittynyt
    06/2008
    Paikkakunta
    Etelä-Ranska, Espoo, Tampere
    Viestit
    557
    Kiitos kommentista, arvostan! Kuva on otettu kännykkäkameran retrokuvasovelluksella kehyksineen ja muine efekteineen (joista itse pidän kovasti), tavallaan siis SOC.

  16. #16
    Liittynyt
    06/2005
    Paikkakunta
    St.Karins
    Viestit
    584


    "Kevätjäillä"
    "Jos rahaa jää säästöön, on väärät harrastukset"

  17. #17
    Liittynyt
    04/2011
    Paikkakunta
    Nakkila
    Viestit
    546
    Antiminimalistinen photoshoppaamaton(en osaa) hienon kelin kuva.

    "piitsillä"
    PoriMTB
    MKVOLII contributor #26

  18. #18
    Liittynyt
    05/2006
    Paikkakunta
    N=6695060.441, E=394280.279
    Viestit
    3.295
    Lainaus Alkujaan tämän lähetti Kemmi Katso viesti
    *nips*

    "Kevätjäillä"
    Saanen ilmaista syvän ihailuni.
    -meistä jää vain jäljet lumeen.

  19. #19
    Pidetäämpä topicci forumilaisten mielessä.
    Kisan ulkopuolinen kuva.
    Keväinen sivutuuli tänään Hämeenkyrössä. Ilmatieteenlaitoksen mukaan puuskissa tuuli oli 20 m/s. Siltä se vaikutti

    ajliikala.blogspot.com

  20. #20
    Kokonaiset kaksi kuvaa maaliskuusta. Vielä on viikko aikaa lisätä määrää.
    ajliikala.blogspot.com

  21. #21
    Liittynyt
    04/2005
    Paikkakunta
    Turku
    Viestit
    2.012
    Vedellä kiire, mulla ei/artzi.



    (pokkarin Toy-efekti tai joku)


  22. #22
    Liittynyt
    05/2010
    Viestit
    1.169
    toi^ on siisti. on sillee et wot's happening?
    Fucked up and ready to die.

  23. #23
    Liittynyt
    04/2010
    Paikkakunta
    Helsinki
    Viestit
    593
    Lainaus Alkujaan tämän lähetti kukavaa Katso viesti
    toi^ on siisti. on sillee et wot's happening?
    Joo, tulee sellainen fiilis, että hyökyaalto lähestuu kuvaajaa.
    Tarvittaessa vaikka taluttaen.

  24. #24
    Liittynyt
    06/2002
    Paikkakunta
    Mynämäki, Suomen Kabul
    Viestit
    5.099

    Jarrua keväässä
    ___...ooOÅOoo...___

  25. #25
    Liittynyt
    11/2004
    Paikkakunta
    Kampi, Hellsinki / Bond, Esbo
    Viestit
    10.956

  26. #26
    Liittynyt
    11/2004
    Paikkakunta
    Kampi, Hellsinki / Bond, Esbo
    Viestit
    10.956
    Hienoja kuvia ihmisillä täällä.

  27. #27
    Liittynyt
    05/2006
    Paikkakunta
    N=6695060.441, E=394280.279
    Viestit
    3.295
    Lainaus Alkujaan tämän lähetti Smo Katso viesti
    Hienoja kuvia ihmisillä täällä.
    Just nii.
    -meistä jää vain jäljet lumeen.

  28. #28
    Liittynyt
    05/2011
    Paikkakunta
    Joensuu
    Viestit
    39
    Tietä käyden tien on vanki, vapaa on vain umpihanki.
    -Aaro Hellaakoski-

    -Pyöräilyn ei tarvitse olla totuus, mutta on hyvä jos siinä on totuutta-

  29. #29
    Liittynyt
    10/2000
    Paikkakunta
    Tampere
    Viestit
    639
    Samalla aiheella jatketaan. Tämä myös huhtikuun puolella otettu. Kuvaajana petentic.
    www.kaupinkanuunat.net

  30. #30
    Aivan mahtavia kuvia, lisää näitä

Aiheen tagit

Kirjanmerkit

Viestin säännöt

  • Käyttäjä ei voi aloittaa uusia viestiketjuja
  • Käyttäjä ei voi vastata viesteihin
  • Käyttäjä ei voi liittää liitetiedostoja
  • Käyttäjä ei voi muokata viestejään
  •