Sivu 106 / 107 EnsimmäinenEnsimmäinen ... 65696104105106107 ViimeinenViimeinen
Näyttää tulokset 3.151 - 3.180 / 3187

Aihe: Helsingin kuvarastit

  1. #3151
    Mulla on ollut pyrkimyksenä ottaa rastikuva sellaisena kuin sen pyöräilijänä ajaessaan näkee ja vähän laajempana kun sellaisena sinänsä mielenkiintoisena detaljina jota sanotaanko tuommoisen flanöörin katse poimii. Joskus tuloksena voi tietysti olla "liiankin helppo" rasti - mutta liikehän se tässäkin on tärkeintä. Tässä yritin saada kuvasta hahmottumaan sen köyhän miehen serpentiininousun eli kiemurtelevan kelvin joka nousee Hernepellontieltä ylös Kiviteltantielle.

    "Vanha" Viikinmäki on tosiaan jossain määrin arkkitehtuuriltaankin omaleimainen (poikkeamatta silti kovin paljon monista muista samana ajankohtana eli 2000-luvun alussa rakennetuista alueista). Ja vaikken muuten kuvauksellisia ansiotani kehu, niin näkyväthän siinä myös ne pistemäisten talojen väliin jäävät avokalliot ja kuusi-istututukset joista sen erottaa esimerkiksi Latokartanon kallioisista osista.


    PS Aivan kuten kaikki tavat harrastaa pyöräilyä ovat oikeita, ei mikään tapa harrastaa kuvarastipyöräilyä ole väärä. Tai ei ainakaan kokonaan. Itsekin aloitin pelkkänä foorumiketjun (tai -ketjujen) seuraajana ja satunnaisena kommentoijana. Esitin kommenttini raljeeraaten eli vitsaillen ja kiusoitellenkin JackOjaa, joka on esiintynyt ketjussa etupäässä (tervetulleena) kommentoijana eikä niinkään rastinhakijana ja uuden asettajana ja jota en pidä tosikkona tai erityisen herkkänä loukkaantumaan, mutta sataprosenttisen hyvässä hengessä ja rakentavassa mielessä


    PPS Uudessa rastissa näkyy oikea herrain parturi ja ilmeisesti taiteilijan työhuone. Muistomerkistä tai taideteoksesta en ole ihan varma.

  2. #3152
    Googlekin on pystin kuvannut...

  3. #3153
    Liittynyt
    10/2005
    Paikkakunta
    Espoo
    Viestit
    3.447
    Porvoon bussit menevät Sturenkadun kautta. Rasti 1294 Kulttuuritaloa vastapäätä.
    Pietarin lahja Helsingin kaupungille 2009

    Uusi (tai oikeastaan entisiä tönöjä)

  4. #3154
    Rasti 1295 ei ollut SRV:n purkutyömaa, vaikka Pohjolan entisen ja tyhjilleen jääneen pääkonttorin A-torni näkyykin taustalla. Kuvassa puretaan päiväkoti Lapinmäkeä uudisrakennuksen tieltä:



    Seuraavassa rastissa etsitäänkin varjoisaa kujaa:


  5. #3155
    Liittynyt
    05/2011
    Viestit
    125
    Ristiretkeläisenkatu Viikinmäessä, rasti 1296



    Uusi:



  6. #3156
    Liittynyt
    02/2000
    Paikkakunta
    HKI
    Viestit
    1.089
    Heii, mä olin pedannut tuota rastiksi. Epää.

  7. #3157
    Liittynyt
    05/2011
    Viestit
    125
    Lainaus Alkujaan tämän lähetti Lare Katso viesti
    Heii, mä olin pedannut tuota rastiksi. Epää.
    Heh, sithän toi on pala kakkua hakea

  8. #3158
    Liittynyt
    02/2000
    Paikkakunta
    HKI
    Viestit
    1.089
    Vanha: Harppi Roomankadun ja Kyläsaarenkujan välissä.

    Uusi


    Lähetetty minun SM-G930F laitteesta Tapatalkilla

  9. #3159
    Liittynyt
    05/2015
    Viestit
    1.240
    Vanha oli Planmecan rakennus Herttoniemessä.
    Rasti 1298


  10. #3160
    Liittynyt
    05/2015
    Viestit
    1.240
    Mistä löytyy tämmönen kivikasa?


  11. #3161
    Liittynyt
    02/2000
    Paikkakunta
    HKI
    Viestit
    1.089
    Ei malta odottaa että pääsen duunista. Rastinhakuhousut on jo jalassa.

    Lähetetty minun SM-G930F laitteesta Tapatalkilla

  12. #3162
    Liittynyt
    02/2000
    Paikkakunta
    HKI
    Viestit
    1.089
    Vanha kivikasa Tammisalon kanavan päässä:
    Uusi

  13. #3163
    Täällähän tapahtuu sellaiseen tahtiin ettei kerkiä myöhästymäänkään viimeistä edelliseltä rastilta, mutta sitä edelliselle sentään ehdin käymään liian myöhään.


    Mutta vielähän on päivää jäljellä, rasti ehtii vaihtua ja Lare saa mahdollisuuden kolmen rastin päivään...

  14. #3164
    Rasti 1300 löytyi Vuosaaresta Ramsinniemen tyven tuntumassa. Suurikokoinen puinen jugendtyylinen kaksikerroksinen huvila on 1910-luvulta. Rakennuksessa on ilmeikäs tiilinen taitekatto ja siinä on paljon pieniruutuisia ikkunoita vapaasti julkisivussa sommiteltuna. Sen rakennutti 1910-luvulla pankinjohtaja Walter Fredrik Rosenlew. Suojeltua rakennusta ympäröi korkea luonnonkivinen terassijalusta puutarha-arkkitehti Paul Olssonin suunnitelmien pohjalta. Villa Furugborgina tunnettu huvila oli aiemmin Unitas-pankin (ja sittemmin Yhdyspankin ja sittemmin Nordean) edustustilana, mutta toimii nykyään osana läheistä Hotel Rantapuistoa.




    Uudessakin rastikuvassa on kivi, mutta rakennukset lienevät noin sata vuotta nuorempia:


  15. #3165
    Liittynyt
    02/2000
    Paikkakunta
    HKI
    Viestit
    1.089
    Mun piti ottaa kuva hotellin pääovesta mutta sen kahva oli vaihdettu. Ennen siinä oli massiivinen yhdyspankin logo, nyt siinä on tylsä suora rst malli.

    Lähetetty minun SM-G930F laitteesta Tapatalkilla

  16. #3166
    Liittynyt
    10/2005
    Paikkakunta
    Espoo
    Viestit
    3.447
    Iltalenkillä kävin minäkin tuolla,

    Uudesta ei mitään hajua..

  17. #3167
    Uudesta en anna vielä lisävihjeitä, koska uskon että sen pystyy kuvan sisältämän informaation perusteella hakemaan sellainenkin joka ei ole tuosta ennen ajanut.

    Parisen rastia taaksepäin oltiin Kyläsaaressa ja tänään olin siellä minäkin:



    Riikka Purosen taideteokseen "Harppi ja tähdet" asennettiin parhaillan niitä tähtiä taitelijan valvoessa työtä taustalla.

  18. #3168
    Tässä mitään vihjeitä tarvita vaan aikaa, jotta ehtisi pyörän selkään. Tai noh, kävin mä eilen iltamyöhään kahden kilometrin päässä kotoa asioilla, mutta tuonne olisi vielä ollut reippaasti matkaa.

    Hienosti ovat rastit alkaneet liikkua. Onko käynyt niin, että kesäpyöräilijät on kaivettu varastoista esiin?

    Aika monta tunnistettavaa rastia on tosiaan mennyt jo vajaan viikon aikana ohi. Ehkä tässä vielä ehtii itsekin apajille...
    casanova muokkasi tätä : 18.04.2018 at 20.18

  19. #3169
    Liittynyt
    05/2015
    Viestit
    1.240
    Lainaus Alkujaan tämän lähetti casanova Katso viesti
    Hienosti ovat rastit alkaneet liikkua. Onko käynyt niin, että kesäpyöräilijät on kaivettu varastoista esiin?
    Tunnustan näin Porvoon edustajana varastaneeni välistä yhden rastin, kun satuin tunnistamaan paikan. Muuten tulee kyllä pyöräiltyä ympäri vuoden, mut harvoin näitä osaa hakea, kun käy täällä vaan töissä.

  20. #3170
    Lasten sairastelussa on se hyvä puoli, että illaksi sovittu ohjelma voidaan joutua perumaan. Ehdin yllättäen hakemaan rastin - ja koukkaamaan Sipoon kautta kotiin.

    Mellunkylästä Valtavaarankujan varrelta löytyi Kivi. Kaupungin karttapalvelusta tarkistin, että kivi on todella jäämässä tuohon. Ainakin tähän kohtaan osoitettu asemakaavamerkintä määrää: Avokallio tai siirtokivilohkare, joka tulee säilyttää. Rasti 1301.



    Uudessa on tarjolla sallittuja aineita.

    casanova muokkasi tätä : 19.04.2018 at 22.21 Syy: karttalinkki, tiedot, 84

  21. #3171
    Ajatus oli viedä rasti komeasti Rukanlaelle, mutta sopivan kuvauksellista ja hakijalle kiinnekohtia tarjoavaa kohtaa en löytänyt.

    Mulla on menossa huumeeton huhtikuu eli kahviton kausi kofeiiniriippuvuuden katkaisemiseksi, joten mä en pysty uutta rastia hakemaan

  22. #3172
    Lainaus Alkujaan tämän lähetti kuovipolku Katso viesti
    Ajatus oli viedä rasti komeasti Rukanlaelle, mutta sopivan kuvauksellista ja hakijalle kiinnekohtia tarjoavaa kohtaa en löytänyt.

    Mulla on menossa huumeeton huhtikuu eli kahviton kausi kofeiiniriippuvuuden katkaisemiseksi, joten mä en pysty uutta rastia hakemaan
    Vai sellaista! Ensimmäiseksi vihjeeksi annan tietysti aukioloajat, jos hakijoita ei syystä tai toisesta ilmaannu.

  23. #3173
    Liittynyt
    07/2002
    Paikkakunta
    Helsinki
    Viestit
    285
    Juu, kahden jälkeen ei kannata kahvin vuoksi mennä. Eli ei tarvitse vielä antaa vihjeitä.
    Fillari on keksitty kauan sitten. Silti sitä pitää joka päivä edelleen parantaa?

  24. #3174
    Liittynyt
    05/2011
    Viestit
    125
    Kahvitupa Viikintiellä. Kuva tien toiselta puolelta koska pyörätie on siellä ja pyörän päältä istuen koska kohdalla ei ollut oikein mitään mihin sen olis laittanut.
    Rasti 1302 kartalla tossa.



    Uusi ...lisää diisseliä pannuun.


  25. #3175
    Vanha rasti (1303) oli lounaskahvila/työmaaruokala Kyläsaarenkadulla.



    Uutta rastia hakiessa ei kannata seurata kahvin tuoksua:



    (Kuten nopeimmat varmasti jo hoksasivat, kuva on muutaman päivän takainen; olin sen verran laiska paskiainen etten viitsinyt ottaa uutta kuvaa kun tämä jäi käyttämättä siksi että joku oli jo vienyt rastin.)

  26. #3176
    Liittynyt
    02/2000
    Paikkakunta
    HKI
    Viestit
    1.089
    Mainosplakaatti on Vallilan puun jäämistöä. Se lopetti toiminnan joitakin vuosia sitten.

    Lähetetty minun SM-G930F laitteesta Tapatalkilla

  27. #3177
    Katos kummaa! Miksei sitä sitten poistettu samalla kuin ne varsinaiset firman kyltitkin?! Mutta aika huvittavaa tosiaan: olen vain olettanut että siellä on puutavaraliikkeen lisäksi myös kahvia ja ruokaa myyvä yritys. No, mysteerio se on minulle myös miksi Valkan kundin sujuva ulosanti ja asiakkaille tarjotut kahvit eivät riittäneet pitämään buidua pystyssä...

  28. #3178
    Von Daehnin katu 14, Latokartanossa. Bussin 78 päätepysäkki.

    Katsotaan näkyykö kuva:

    Maastomauno muokkasi tätä : 21.04.2018 at 12.34 Syy: Kuva ei meinaa näkyä

  29. #3179
    Uusi rasti on tässä:


  30. #3180
    Olin siellä minäkin...


Kirjanmerkit

Viestin säännöt

  • Käyttäjä ei voi aloittaa uusia viestiketjuja
  • Käyttäjä ei voi vastata viesteihin
  • Käyttäjä ei voi liittää liitetiedostoja
  • Käyttäjä ei voi muokata viestejään
  •